piikkikii6

Häiriköt ja poliisit ministeriön ovella

Veronkiertoa kritisoivat aktivistit toivat sirkuksensa ministeri Anne Bernerin etuovelle. ”Tyhmä se on joka veronsa maksaa!”, kaikui Etelä-Espan kivilinnojen seinistä.

Tummaan pukuun sonnustautunut mies lausuu megafoniin totuuksia ministeri Anne Berneristä sekä hänen edustaman ministeriön ja maamme hallituksen ajamasta talouspolitiikasta. Sanottavaa riittää. Seisomme tiistai-iltapäivänä Liikenne- ja viestintäministeriön edustalla, Helsingin Etelä-Esplanadilla.

”6-8 miljardin veronkierto, se on nappikauppaa”, mies kailottaa ohikulkijoille. ”Leikkauksilla Suomi lähtee nousuun. Ministeri Berner on innovaattori – tuollaisella innovaatiolla Suomi lähtee nousuun!”

Kaverilla on asiaa
Kaverilla on asiaa

Samalla toinen tummaan pukuun pukeutunut mies kirjoittaa tussilla huomioita samasta aiheesta ministeriön ikkunaan. Saatuaan viestinsä valmiiksi, hän pesee ikkunan ja aloittaa alusta uudella viestillä. Hänelläkin sanottavaa riittää eikä valituksen aiheille näy loppua. Jakkupukuun ja neuleeseen pukeutuneet naiset jakavat vieressä esitteitä ohikulkijoille ja keskustelevat näiden kanssa suuren mittakaavan veronkierrosta.

Veronkiertoon puuttuvan Veroparatiisimatkat-kampanjan aktivistit ovat jalkautuneet kaduille. Tällä kertaa avainsanana oli #piikkikii.

Noin varttitunnin kuluttua poliisit saapuvat paikalle. Edellisen perjantain suurmielenosoituksessa koettu toveruus on liudentunut ja leikkausten kohteena olevat sheriffit hätistelevät mielenosoittajat paikalta. Samalla, kun häiriköt poistuvat, lipuu paikalle toinenkin maijallinen poliiseja tarkastamaan poistumisen sujumisen.

Muistatteko kuinka poliisitkin olivat osoittamassa mieltä hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan? Niin minäkin muistan. Tyytymättömyys ei kuitenkaan ole virkamiehelle peruste jättää töitä tekemättä ja tämän saivat huomata hallitusta kritisoivat aktivistitkin.
Muistatteko kuinka poliisitkin olivat osoittamassa mieltä hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan? Niin minäkin muistan. Tyytymättömyys ei kuitenkaan ole virkamiehelle peruste jättää töitä tekemättä ja tämän saivat huomata hallitusta kritisoivat aktivistitkin.

Suomen valtio menettää vuosittain miljardeja veronkierron seurauksena. Yksistään aggressiivinen verosuunnittelu maksaa veronmaksajille satoja miljoonia euroja.

Veronkierrolla tarkoitetaan tässä lakia noudattavaa, mutta sen hengen vastaista ja porsaanreikiä hyödyntävää toimintaa verojen välttämiseksi. Aggressiivista verosuunnittelua taas tapahtuu erityisesti monessa maassa toimivien yritysten sisällä, ja siinä varoja siirretään yksiköiden ja sisaryhtiöiden välillä verotaakan minimoimiseksi.

On sanomattakin selvää, että verojen välttely johtaa veropohjan rapistumiseen.

Vaikka verojen välttely on mittava ja vakava ongelma, lainaa Veroparatiisimatkat-kampanja nimensä ja viestintänsä muotokielen etelän matkoja myyviltä matkatoimistoilta. Onko tämä silkkaa hassuttelua?

Jos ei maksa veroja, riittää rahaa vaikka takassa poltettavaksi. Silloin on mukavan lämpöistä. Sipilän hallitus ei ole rahapulasta huolimatta niin sanotusti tarttunut toimeen veronkierron lopettamiseksi. Tämän lisäksi muutamat hallituksen avainministerit ovat omilla toimillaan syöneet hallituksen uskottavuutta tällä sektorilla. Paremminkin voisi mennä.
Jos ei maksa veroja, riittää rahaa vaikka takassa poltettavaksi. Silloin on mukavan lämpöistä. Sipilän hallitus ei ole rahapulasta huolimatta niin sanotusti tarttunut toimeen veronkierron lopettamiseksi. Tämän lisäksi muutamat hallituksen avainministerit ovat omilla toimillaan syöneet hallituksen uskottavuutta tällä sektorilla. Paremminkin voisi mennä.

”Kyllä me olemme ihan tosissamme. Verot ovat kuitenkin hieman kuiva ja tekninen aihe. Mielestämme tämä on kiinnostavampi tapa nostaa aihe keskusteluun”, kertoo hankekordinaattori Heli Mahkonen.

Kampanjan viestintätyökalujen joukkoon on kuulunut esimerkiksi etelänmatkamainoksien muotokieltä mukailevia lennäkkejä ja julisteita. Nettisivuilla kävijä on voinut tutustua matkatoimistomaisen käyttöliittymän kautta veroparatiisishoppailuun ja esimerkiksi Helsingin Matkamessuille on pystytetty pop up -matkatoimisto – josta tosin ei saanut matkoja. Ennen iskua ministeriölle Veroparatiisimatkat järjesti tempaukset aggressiivisesta verosuunnittelusta tunnettujen lääkärikeskus Mehiläisen ja Apple-kaupan edustoilla. Aikaisempienkin tempausten yhteydessä pestiin symbolisesti yritysten ikkunoita puhtaiksi ja näin lisättiin läpinäkyvyyttä yritysten toimintaan.

Lystikäs viestintä on keino kiinnittää yleisön huomio, ja huomion saatuaan Veroparatiisimatkojen henkilökunta kyllä vyöryttää niitä kovia faktojakin vastaanottajalle.

Ei hätää, aktivistit pesivät ministeriön ikkunan huolellisesti ennen poistumista paikalta.
Ei hätää, aktivistit pesivät ministeriön ikkunan huolellisesti ennen poistumista paikalta.

Valtiolle veronkierrosta koituvia tappioita on mahdotonta tietää tarkasti. Arvioita kuitenkin on. Esimerkiksi verohallinto arvioi valtion menettävän vuodessa noin 320 miljoonaa euroa pelkästään siirtohinnoittelun väärinkäytön takia.

”Summa voi olla tietenkin paljon suurempikin, mutta läpinäkyvyyden puuttuessa siitä ei ole varmuutta”, Mahkonen huomauttaa.

”Kaikki tiedostavat ongelman, mutta siihen ei puututa. Rakenteiden ongelmiin on vaikea puuttua.”

Veronkiertoon liittyvät tapahtumat eivät ole dramaattisia ja verokikkailu tapahtuu useimmiten tylsän näköisissä toimistorakennuksissa. Tietokoneiden ruuduilla.

”Haluamme voimaan kaikkia suomalaisyrityksiä koskevan maakohtaisen veroraportointivelvoitteen. Se ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta olisi askel oikeaan suuntaan.”

Suomi ei olisi tekemässä muutoksia yksin. Europarlamentissakin on tehty jo tähän suuntaan ohjaavia päätöksiä ja direktiivit odottavat ratifiointia. Suomessa valtio-omisteiset yhtiöt ovat jo vuoden verran vastaavia raportteja tehneet

Marraskuussa 2014 Veroparatiisimatkat avasi verokarkurit.fi-sivun, jossa kansalaisia kannustettiin ja autettiin ottamaan yhteyttä yrityksiin. Verokarkurit-tempaukseen liittyi myös oheinen taiteilija Jani Leinosen suunnittelema juliste, joka parodioi iltapäivälehden lööppiä. Julisteen ääneen sanomaton viesti oli tietysti se, että median toivoisi keskittyvän enemmän tärkeisiin taloudellisiin kysymyksiin eikä niinkään juoruhömppään ja tisseihin.
Marraskuussa 2014 Veroparatiisimatkat avasi verokarkurit.fi-sivun, jossa kansalaisia kannustettiin ja autettiin ottamaan yhteyttä yrityksiin. Verokarkurit-tempaukseen liittyi myös oheinen taiteilija Jani Leinosen suunnittelema juliste, joka parodioi iltapäivälehden lööppiä. Julisteen ääneen sanomaton viesti oli tietysti se, että median toivoisi keskittyvän enemmän tärkeisiin taloudellisiin kysymyksiin eikä niinkään juoruhömppään ja tisseihin.

Veroparatiisimatkat-hankkeessa on mukana yhdeksän järjestöä: Attac on vastuussa käytännön työstä ja esimerkiksi Finnwatch ja Kepa keräävät taustatietoja. Perusporvarihallituksen ilmoittamat massiiviset leikkaukset kehitysyhteistyön rahoitukseen sattuvat myös Veroparatiisimatkoihin ja sen taustalla oleviin järjestöihin. Nämä leikkaukset eivät välttämättä ole erityisen järkeviä valtiontalouden kannalta.

”Hallitusohjelmassa on yksi lause, jossa todetaan että tullaan tekemään töitä veropohjan tervehdyttämiseksi ja puuttumaan kansainväliseen veronkiertoon. Ei muuta. Ja samalla leikataan rahoitus Finnwatchilta, joka on ainoa järjestö joka tutkii tätä veronkiertoa.”

Mahkosen mielestä ei ole mitenkään liioiteltua sanoa, että valtiolta jää enemmän veroja saamatta aggressiivisen verosuunnittelun takia kuin mitä se säästää leikatessaan verosuunnittelun tutkimisesta.

”Paha sitä on puuttua epäkohtiin, jos kukaan ei niitä ole selvittänyt eikä niistä sitten tiedetä.”

KUVAT: Velda Parkkinen

Facebook-kommentit
Jaa tämä: