Artikkelikuva

Katupartiolainen kertoo

Populismin myllertäessä yhteiskuntaa, tutkijan on valittava paikkansa.

Suhtautumisessa yhteiskunnallisiin epäkohtiin, erityisesti rasismin nousuun ja sen raaistumiseen, on tutkijalla aina position pohtimisen paikka. Viime vuosien aikana tutkijan aktivismi on tullut asiaksi, jota jokainen humanistis-yhteiskuntatieteellinen tekijä joutuu pohtimaan. Moni on tosin myös hiljaa. Se on saattanut tuntua turvallisimmalta vaihtoehdolta, kun rasismin ja tasa-arvon tutkijat ovat olleet vainon kohteena yli kymmenen vuoden ajan.

Tutkijoiden tehtävä on tutkia ilmiöitä, prosesseja ja liikehdintää. Juha Suorannan ja Sanna Ryynäsen 2014 ilmestynyt Taisteleva tutkimus sijoittaa tutkijat myös kentälle, jossa osallistuva toimintatutkimus on vain yksi askel aktiivisempaan yhteiskunnalliseen rooliin.

Tieteen ja tutkimuksen kantaaottavuus sisältyy jo valintoihin: jos esimerkiksi köyhyyttä tuottavia mekanismeja ei tutkita, ilmiöstä on vaikea puhua, ja se jää helposti näkymättömiin.

Huhtikuun Voiman välissä julkaistiin Loldiesr of Odinin tekemä Pelle-Sanomat-lehti. Paperiversiot lehtitelineissä kautta maan.
Huhtikuun Voiman välissä julkaistiin Loldiesr of Odinin tekemä Pelle-Sanomat-lehti. Paperiversiot lehtitelineissä kautta maan. Samalla, kun keskustelua populismista ja fasismista käydään yliopistoilla, käydään samaa keskustelua myös kaduilla ja sosiaalisessa mediassa. Parhaassa tapauksessa nämä keskustelut tukevat toisiaan. 

Natsismin nousua seurannut filosofi Hannah Arendt teki näkyväksi totalitarismia. Teoksessaan Totalitarismin synty (1951, suom 2013) hän kuvaa Saksan 1930-luvun liikehdinnän tavoitelleen ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan olleet mukana vastuullisissa poliittisissa rooleissa. Heillä ei ollut siksi kokemusta parlamentaarisesta toiminnasta, vastuusta äänestäjille eikä monimutkaisesta sosiaalisen neuvottelun verkostosta. ”Totalitaarisen viruksen” nopea levittäminen onnistuu helposti. Siitä viimeisimpänä esimerkkinä on hurmosliikkeen kaltainen Donald Trump -vaalikampanja.

Hannah Arendt kirjoitti Totalitarismin syntyä 1940-luvun lopulla. Sitä on suorastaan kylmäävää lukea nyt, kun Punaisen Ristin työntekijöitä on kivitetty, kun polttopulloja on heitelty kohti nukkuvia, turvapaikkaa hakevia ihmisiä. Kun kadulla kulkevat pompööseihin kuviotoppatakkeihin pukeutuneet miehet.

Arendt näki, että julmuuden tekee mahdolliseksi sokea totteleminen, byrokratia ja kyvyttömyys kieltäytymiseen, ei syvä pahuus.

Moraalisen mielikuvituksen puute on meilläkin tuttu: nykyisen hallituksen päätökset törmäävät perustuslain lisäksi myös eettisiin peruskysymyksiin. Olen ollut mukana Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskuksessa käynnissä olleessa projektissa Populismi liikkeenä ja retoriikkana. Maaliskuussa päättynyt projekti toi esiin, kuinka populismin nousu kytkeytyy muun muassa maahanmuuton nostamiseen poliittiseksi pelivälineeksi.

Populismin retoriikka tehoaa ihmisiin, koska se pystyy tarjoamaan kaikille jotain vedoten pelkoihin, kateellisuuteen ja ennakkoluuloihin. Tyhjät termit, kuten ”maahanmuuttokriittisyys” täyttyvät kunkin omilla ennakkokuuloilla, urbaanilegendoilla tai tehokkaan propagandan luomilla kuvilla.

Populismi on ollut 2000-luvun alun keskeinen totalitarismin rakennusväline, ja vuoden 2015 aikana populismista tuli valtavirtaa. Merkittävä käänne kehityksessä olivat 2011 eduskuntavaalit perussuomalaisten 19 prosentin äänisaaliilla. Sen myötä populismista oli tullut yleistä poliittista puhetta.

Pelleillä riitti sanottavaa. Lukija tuskin menisi tyystin metsään, mikäli määrittelisi sisällön suhteellisen dadaksi.
Pelleillä riitti sanottavaa. Lukija tuskin menisi tyystin metsään, mikäli määrittelisi sisällön suhteellisen dadaksi.

Minua kiinnostaa esimerkiksi se, keiden joukossa ihminen tuntee seisovansa Rajat kiinni -tapahtumassa? Ketä kompataan, kun toivotetaan jollekulle raiskausta? Millaisissa fantasioissa ollaan? Kun mies heittää polttopullonsa tuulikaapin ikkunan läpi ehkä jännityksestä tärisevin, kohmeisin ja humalaisin käsin, missä hän oikeastaan on? Onko hän siinä hiljaisen tiilitalon edessä, vai kokeeko hän olevansa keskellä suurta eurooppalaista sotatannerta, taistelemassa ylivoimaista vihollista vastaan?

Kysymys kuuluu myös, missä itse kukin on yhteiskunnassa, jossa tätä tapahtuu?

Lähdin kunnallispolitiikkaan mukaan 50-vuotiaana, juuri väitelleenä, koska se tuntui välttämättömältä 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Sitä ennen merkityksellisin performanssini oli lähteä maahanmuuttajayhteisön nuorten naapurintädiksi.

Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin löytänyt itseni myös muun muassa tekemästä katuperformanssia Suomen Vastarintaliikkeen pahoinpideltyä kolme ihmistä jyväskyläläisessä tavaratalossa, olen ollut rakentamassa kukista sydämiä anarkistien rauhalliseen mielenosoitusmarssiin ja olen jakanut karamelleja Kyllit ja Kullervot -halipartiossa.

Tällaista tehdään joka puolella maata. Tällaiset toimet rikkovat omalla populistisella tavallaan rasistisen populistisen retoriikan kautta luotua vastakkainasettelun illuusiota ja väitteitä ”ääripäistä”. Tällaiset teot, joille ei aseteta vastapuolta, kutistavat pelon ilmapiiriä. Ne luovat toisenlaista argumentointia.

Eikä ole lehti valmis ilman takakantta.
Eikä ole lehti valmis ilman takakantta.

Käyn edelleenkin debattia itseni kanssa tutkijan, aktivistin ja populististakin retoriikkaa käyttävän poliitikon roolien suhteista. Tutkijana olen tiedeyhteisön katseen alla, poliitikkona minut punnitsee äänestäjä ja yhteistyön kenttä, aktivistina sanani ja tekoni arvioidaan kovin monelta suunnalta. Onko se tutkijan arvolle sopivaa? En tiedä, enkä voi välittää. Näin koen nyt välttämättömäksi tehdä. Jätän sen arvioinnin myöhemmälle. Nyt en ehdi.

Artikkeli liittyy Häiriköt-päämajan tiedettä popularisoivaan hankkeeseen. Lisää karnevalismista Häiriköt-päämajan Iida Simeksen bloggauksessa.

Kirjoittajasta:

FT Irma Hirsjärvi väitteli vuonna 2009. Hän on juuri saanut Suomen kulttuurirahaston rahoituksen tutkimusryhmälleen, joka tekee Suomen osuuden 46 maata kattavasta The World of Hobbit -tutkimuksesta, jossa tutkitaan elokuvasarjan vastaanottoa eri maissa.

Suomen akatemian Populismi retoriikkana ja liikkeenä -projektin tuloksista ilmestyy suomenkielinen kirja syksyllä 2016 ja englanninkielinen kirja 2017.

 

Facebook-kommentit
Jaa tämä: