Voima-lehden vastamainos 7/2016. Tämä ja muut Voiman vastikset ladattavissa osoitteessa voima.fi/vastamainokset

Maito on pyhä lehmä

Maitobisnes pönkittää mielikuvaa luonnollisuudesta palvellakseen eläinteollisuuden intressejä.

Suomessa maito on pyhä tuote. Valio mainostaa sitä kouluissa, valtio tarjoaa suopean tukensa menekinedistämiselle ja markkinointi huutelee maidon välttämättömyyttä tervey­delle.

Pyhyyden alla värjöttelee kuitenkin raadollisia elementtejä. Maidon lähteiden eli lehmien hyvinvoinnin kysymykset jäävät toistuvasti pimentoon – niiden päälle liimataan pastellinvärisiä kuvia usvaisista niityistä, joilla lehmät vaeltavat vasikat vierellään. Myös maidontuotannon mittava osuus ilmastonmuutoksessa jää huomiotta.

Maidon välttämättömyys ihmisille on mainosten korukieltä, josta on tullut tosiasioista kauas lipunut kulttuurinen dogmi. Miten tähän merkilliseen tilanteeseen on ajauduttu?

Voima-lehden vastamainos 7/2016. Tämä ja muut Voiman vastikset ladattavissa osoitteessa voima.fi/vastamainokset
Voima-lehden vastamainos 7/2016. Tämä ja muut Voiman vastikset ladattavissa osoitteessa voima.fi/vastamainokset

Ihminen alkoi käyttää maitoa jo tuhansia vuosia sitten siirtyessään maanviljelykulttuuriin, mutta pitkään maito oli melko harvinainen ja usein myös ylellinen sivutuote. 1900-luvulla syntynyt teollinen eläintuotanto muutti tilanteen rajusti. Syntyi maitoteollisuus – koneisto, joka on tehnyt vain muutamassa vuosikymmenessä maidosta mittavan osan länsimaista ruokavaliota ja joka estoitta markkinoi maitoa koululapsille.

Nykyään puhutaan jo maidon merkittävästä ylituotannosta, josta on tullut lähes globaali ilmiö. Maitoon kiteytyykin kasvuintensiivisen kulutusyhteiskunnan absurdius: tarpeettomasta hyödykkeestä on tehty ylituotettu ja ylikulutettu tuote eläinten, ympäristön ja myös ihmisten kustannuksella.

Nykyaikainen tehomaatalous ja eläinten oikeudet eivät ole yhdistettävissä.
Nykyaikainen tehomaatalous ja eläinten oikeudet eivät ole yhdistettävissä.

Maitoteollisuutta tukevat erilaiset myytit. Yhden mukaan eläimet ovat mieleltään kehittymättömiä otuksia. Vielä keskiajalla eläimiä oli saatettu pitää yksilöinä, joita lähestyttiin myös moraalin näkökulmasta.

Myytti nousi osaksi länsimaista kulttuuria 1600-luvulla, jolloin luonnontieteiden uusi nousu teki luonnosta ja eläimistä tutkimuksen kohteita, joita avattiin, leikeltiin ja hyödynnettiin. Tieteen nousu johti teollistumiseen, jonka tavoitteena oli valjastaa biologinen eläinkone yhä tehokkaampaan hyötykäyttöön.

Tutkimusten mukaan länsimaiset ihmiset näkevät vähemmän kognitiota niissä eläimissä, joista saatuja tuotteita he syövät eniten. St Andrewsin yliopiston tutkija Boyka Bratanova kumppaneineen on osoittanut, että eläinten luokittelu syötäviksi saa ihmiset määrittelemään niiden kärsimyskyvyn alemmaksi. Sosiologi Saara Kupsala kollegoineen Itä-Suomen yliopistosta on havainnollistanut, että ilmiö pätee myös Suomessa, sillä eläinten käyttötarkoitus vaikuttaa käsityksiin niiden mielen kyvykkyydestä. Australialaispsykologi Steve Loughnanin kokeet puolestaan tuovat esille, että eläinten oletettua älyllistä kyvyttömyyttä käytetään syynä niiden hyödyntämiselle.

Lehmien asettaminen tuotantoyksiköiksi on siis johtanut niiden mielen vähättelyyn, ja tuo vähättely edelleen oikeuttaa lehmien kytkemisen lypsyrobotteihin. Myytillä on äärimmäisen niukasti tekemistä todellisuuden kanssa. Eläinten mielen tutkimus on edistynyt viime vuosikymmeninä nopeasti ja osoittanut, kuinka myös tuotantoeläimillä on huomattava määrä mentaalista kyvykkyyttä. Lehmät eivät ole suurisilmäisiä tyhjämieliä vaan ajattelevia, laajan tunneskaalan omaavia, oppimiskykyisiä omia tarpeitaan myös rationaalisesti täyttämään pyrkiviä olentoja.

Kuten eläintutkija, professori Daniel Weary raportoi, lehmät ovat käyttäneet ongelmanratkaisutaitojaan jo tuhansien vuosien ajan ja on ihmisen hölmöyden osoitus luulla, että lehmät olisivat hölmöjä.

Eläinteollisuus rikkoo valppaan mielen tarpeita räikeällä tavalla. Uteliaat, suurta liikkumatilaa vaativat ja tiiviitä sosiaalisia sidoksia kaipaavat olennot pakotetaan elämään suurimman osan ajastaan ahtaissa tiloissa, pää usein parteen sidottuna. Maitovolyymin maksimoimiseksi niitä pidetään jatkuvassa raskauskierteessä, jonka tuloksena syntyvät vasikat otetaan niiltä pian syntymän jälkeen pois ja siirretään osaksi lihatuotantoa.

Erilaisten fyysisten ongelmien lisäksi lehmät tutkitusti kärsivät myös tunnetasolla. Lehmille annetut monotoniset, minimaaliset elinympäristöt rikkovat monia niiden keskeisiä, pitkän evoluutiohistorian aikana syntyneitä tarpeita ja herättävät kokeiden mukaan ahdistusta. Wearyn tutkimukset osoittavat, että lehmät ja vasikat kokevat erotuksen voimakkaan emotionaalisena, ja se laukaisee niissä masennusta.

Siitä on markkinatalous kaukana, kun maitoa halpuutetaan maataloustuilla.
Siitä on markkinatalous kaukana, kun maitoa halpuutetaan maataloustuilla.

 

Toinen maidontuotantoa tukeva myytti on luonnollisuus. Kuten kaikki ”luonnollisuuteen” vetoavat myytit, se pohjaa enemmän kulttuuriin, talouteen ja politiikkaan kuin biologisiin tarpeisiin.

Luonnollisuusmyytin mukaan maito on ihmiselle välttämätöntä. Maito rinnastuu itse elämään ja sen puhdas valkoisuus terveisiin luihin. Se, että maitoa saa markkinoida muutoin mainosvapaassa koulujärjestelmässä, pohjaa luultavasti osittain tähän.

Mikäli ”luonnollisuus” palautetaan biologiaan, on keskityttävä siihen, mitä elävät organismit tarvitsevat kukoistaakseen. Biologian näkökulmasta maito todella on vitaliteetin lähde, mutta ainoastaan juuri syntyneille nisäkkäille, jotka syövät oman emonsa maitoa ja siten saavat siitä tarvitsemansa kasvutekijät. Toisen lajin maidon litkiminen, ja vieläpä aikuisiällä, on biologian näkökulmasta kummallisuus, anomalia.

Tosiasiat huutavat luonnollisuusmyyttiä vastaan: juuri korkeimman maidonkulutuksen maissa on eniten osteoporoosia. Kalsiumia saa runsaasti vihreistä kasviksista ja maitotuotteisiin on liitetty monia vakavia terveysriskejä, joista on tehty kriittistä tutkimusta esimerkiksi Harvardin yliopistossa. Silti myytti elää ja työntää ostajia kohti halpuutettuja maitolitroja sekä edam-pakkauksia.

Jälleen kaupallinen pyyteellisyys tuottaa totena pidettyjä, kyseenalaistamattomia oletuksia, aikakautemme erikoisimpia dogmeja. Luullessamme seuraavamme sitä, mikä on oikeaa ja todellista, saatammekin seurata niitä markkinoinnin tuottamia hattaraisia harhakäsityksiä, jotka edesauttavat eläinteollisuuden voittokulkua ja suuryritysten taloudellisia intressejä.

MAinostettu maito
Vaikka kouluissa normaalisti suhtaudutaan penseästi mainostamiseen, muodostaa maidon mainostaminen tähän poikkeuksen. Sitä jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta.

Kolmas maidontuotantoa tukeva myytti on pyrkimys maltillisuuteen. Maltillisuusmyytin mukaan ihmisen tulee välttää äärimmäisiä tekoja, ja maitotuotteista luopuminen voi vaikuttaa lähes militantilta radikalismilta.

Viime aikoina voimakkaasti edistynyt vegaanibuumi kuitenkin tarkoittaa, että yhä useammat ovat havainneet hyvinvoinnin olevan täysin mahdollista ilman lehmän maitorauhaseritteitä. Juuri tällaiset irtiotot mainoskuvastoista mahdollistavat uudenlaisen eläinkäsityksen syntymistä. Uuden eläinkuvan puitteissa lehmällä on oikeus vaeltaa usvaisilla niityillä vasikkansa kera muutoinkin kuin maitopurkin kyljessä.

Elisa Aaltola on filosofian vanhempi tutkija Itä-Suomen yliopistossa. Hän väitteli vuonna 2006 aiheenaan eläinfilosofia ja on sittemmin julkaissut aiheesta kymmeniä artikkeleita ja lukuisia kirjoja. Aaltola toimi pitkään tutkijana Britanniassa, missä hän myös kiinnostui eläimiin liittyvien eettisten kysymysten, aktivismin ja politiikan suhteesta.

Oikeutta eläimille -järjestön julkaisema kuva tuotantoeläimestä komeilee yhden tölkin kyljessä. Kuva on otettu maitotilalla Pirkanmaalla lokakuussa 2015.

Facebook-kommentit
Jaa tämä: