Mimmit peinttaa ponin

Mimmit peinttaa Kontulan

Graffitikulttuuriin liittyy tilanhallinnallisten kysymysten esittäminen. Mimmit peinttaa -tapahtuma ja Girl Power -elokuva kysyvät kuka saa maalata – onko graffiti ainoastaan poikien laji?

Mimmit peinttaa järjestettiin ensimmäistä kertaa Taiteiden yönä 2015. Tuolloin kuusi naiskatutaiteilijaa antoi Helsingin ensikodille Vallilassa uuden ilmeen. Nyt tapahtuma saa jatketta, kun naiskatutaiteilijat valtaavat Kontulan Emännänpolun alikulkutunnelin 17.–18.6.

Graffiti on keino saada ääni kuuluviin, mutta jostain syystä naisäänet ovat tässä alakulttuurissa jääneet vähemmälle ja katutaide.com pyrkii saamaan ne esiin Mimmit peinttaa -tapahtumalla. Lauantaina 18.6. tapahtuman yhteydessä saa Suomen-ensi-iltansa Girl Power -dokumenttielokuva katutaiteesta naisartistien näkökulmasta.

Girl Power -leffan jälkeen Häiriköt-päämajan Jari Tamminen keskustelee leffan teemoista elokuvan ohjaajan, Sanyn, kanssa.

Katutaide, graffitit ja tägit ovat kokeneet valtavan murroksen lyhyenä elinaikanaan, ja nykyään niiden asema Suomessakin on jo kallistumassa vandalismista kannustettavaksi ilmaisunmuodoksi. Mimmit peinttaa on tästä yksi hyvä osoitus. Tapahtuman yhteydessä neljä naiskatutaiteilijaa kävi toukokuun lopulla museopäivänä Gallen-Kallela Museossa maalaamassa neljä teosta.

Se, mikä oli ennen kapinallista ja monen mielestä jopa uhkaavaa, on nyt tuotu esiin ja vakiinnuttanut paikkansa jo museokelpoisena taiteena.

Mimmit peinttaa -session hedelmiä Gallen-Kallela Museolta. Kuva: katutaide.com
Mimmit peinttaa -session hedelmiä Gallen-Kallela Museolta. Kuva: katutaide.com

Kuitenkin luvattoman katutaiteen tekeminen kaduille on edelleen rangaistava teko. Laittomuus onkin vaikuttanut katutaidekulttuuriin alusta asti. Katutaide on paitsi kuvia seinillä myös kritiikkiä ja dialogia. Mitä tapahtuu, kun luvaton taide tuodaankin päivänvaloon ja Suvilahden lailliselle graffitiseinälle? Katoaako kritiikki?

Vaikka laittomuus onkin yksi katutaidetta vahvasti muovanneista piirteistä, se ei ole niistä ainoa. Katutaiteen esittely eri valossa tuo sen lähemmäs niitäkin ihmisiä, joita se ei muuten koskettaisi. Sen lisäksi se tuo esiin aivan uudenlaisen katutaiteen maailman, kun vähemmistöön jääneet naisartistit pääsevät ääneen.

Mimmit peinttaa tuo mahdollisuuden kaikille tutustua katutaiteeseen niin kokijana kuin tekijänäkin. Sen lisäksi, että tapahtumassa luodaan Emännänpolulle uusi ilme, jokainen graffitinteosta kiinnostunut mimmi on kutsuttu Suvilahteen tekemään itse.

Mimmit peinttaa 2016 tuo katutaiteen varjoista valoon ja on samalla kunnianosoitus sen naistekijöille. Ja mitä kapinaan ja kritiikkiin tulee, sehän on kiinni vain taiteilijoista itsestään.

17.-18.6. Mimmit peinttaa, alikulkutunnelin maalaus

18.6. Girl Power, elokuva ja keskustelutilaisuus, Nosturi klo:18:00 

18.6. Mimmit räppää, Elmun baari klo: 21-04

19.6. Avoin graffitipiknik Suvilahdessa

Facebook-kommentit
Jaa tämä: