Meidän vuonna 2011 ja tällä viikolla  tekemät vastamainokset aiheesta.

Guggenheim-saagan alku ja loppu

Harva asia on repinyt taidekenttää niin kuin Guggenheim.

Me täällä Häiriköissä ja Voimassa olemme seuranneet Guggenheim Helsinki -projektia varsin läheltä ja tarkasti. Ei varmaan tule yllätyksenä, että yleisesti ottaen suhtaudumme taiteeseen ja taiteen tukemiseen verrattoman myönteisesti. Tätä G:tä on kuitenkin vaivannut alusta alkaen sitkeä vedätyksen ja ylimielisyyden maku – eikä vedätysyrityksiltä vältytty viime metreilläkään.

Kun kaupunginvaltuuston äänesti eilen – vihdoin – hankkeesta, kokoomus Lasse Männistön johdolla toi takaoikealta kilpailevan ehdotuksen. Tajusivat, että hanke on kaatumassa. Vastaehdotuksessa Helsinki olisi esittänyt pitkään neuvoteltuun sopimukseen pieniä tarkennuksia kaupungin eduksi. Vaikka oljenkorsiin tarttumisen voi ymmärtää, niin politiikkaa minua paremmin ymmärtävät totesivat, että tämän kaltainen viime hetken suhmurointi olisi uutena käytäntönä aivan järjetön toimintatapa ja johtaisi siihen, että kaupungin sopimusneuvottelut ulkopuolisten toimijoiden kanssa muuttuvat hyvin vaikeiksi.

Vastaesitys ei kantanut ja G äänestettiin kumoon lopulta selvin numeroin. Guggenheim Helsinki on nyt haudattu (kunnes se taas pulpahtaa jostain pintaan).

Meidän vuonna 2011 ja tällä viikolla  tekemät vastamainokset aiheesta.
Meidän vuonna 2011 ja tällä viikolla  tekemät vastamainokset aiheesta.

Kukaan ei pysty arvioimaan, miten homma olisi mennyt, mikäli hanketta ei olisi alkujaan tuotu julkisuuteen niin röyhkeästi ja ylimielisesti. Mitä ilmeisimmin hankkeen kotimaiset puuhamiehet eivät osanneet tulkita kenttää tippakaan oman kuplansa ulkopuolelta ja G-säätiön edustajien lesous ei helpottanut asiaa. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja huonoa sellaista on vaikea korjata jälkikäteen – eivätkä nuo edes hirveästi yrittäneet.

Hyvä diili tietysti hyödyttää molempia, eikä minua olisi haitannut se, että Guggenheim-säätiölle olisi museosta rahaa valunut. Sehän olisi vain reilua. Mutta ilman luottamusta on huono tehdä kauppoja.

Luottamuspulaa ei ole vähentänyt yhtään se, että yhteistyön sisältö ja ehdot ovat eläneet villisti läpi prosessin. Perässä on pysynyt tuskin kukaan. Aluksi esitettiin, että G olisi sulauttanut Helsingin taidemuseon itseensä. Kun se osoittautui pähkähulluksi ajatukseksi pitikin keskittyä designiin ja arkkitehtuuriin (sanomatta jäi, että nuo eivät olisi olleet sitä satojatuhansia turisteja vetävää wau-museota). Välillä Bilbaolla oli vahva veto-oikeus Helsinkiin tuleviin näyttelyihin (koska kilpailu) ja välillä ehkä sitten ei ollutkaan. Lopulta vissiin ehkä nuo arkkitehtuuri ja design vedettiin pois vaikka vain edellisellä kierroksella ne juuri olivat sitä hienointa suomalaisuutta. Ja aina raha- ja vastuukuviot olivat mystisiä.

Ehkä nämä hämärät rahakuviot vain kuuluvat taidemaailman yläkerroksiin. On yleisesti tiedossa, että taidemarkkinat perustuvat ihan muille arvoille kuin pyyteettömälle kauneuden ihannoimiselle.

No, nytten sitten kaikki meni ja Guggenheim ei Helsinkiin tule. Toivon sydämestäni, että nekin perinteisesti kulttuurivihamieliset tahot, jotka G:tä ajoivat matkailunedistämisen mielessä muistavat puheen taiteen ja turistien symbioosista. On monia tapoja rakentaa Helsinkiä kiinnostavana kulttuurikaupunkina. Minua ei haittaa ollenkaan, jos osa päättäjistä tukee kulttuuria vain ja ainoastaan keinona houkutella turisteja. Taide tosiaan voi olla merkittävän hyvä työkalu mainontaan ja brändin rakentamiseen.

Samoin toivon, että ne kotimaiset pääomapiirit, jotka kuorossa ovat vakuutelleen haluaan tukea taidetta ja kotimaista taidekenttää näin tosiaan tekevät, vaikka eivät sitä Guggenheimin kautta pääsekään tekemään.

Ymmärrän myös, että monet G-porukan venkoiluun penseästi suhtautuneet taiteenystävät näkivät tämän pohjimmiltaan hyvänä keinona saada uusia resursseja taiteelle. Tämä hanke onkin jakanut taidepiirejä verrattoman tehokkaasti. Toisaalta kentälle olisi voinut tulla lisää resursseja, mutta samalla oli olemassa aito uhka siitä, että tämä hanke imuroi jo nykyään riittämättömiksi koetut rahat. Ja vähäisiähän ne kulttuuriin investoimiset ovat – tämän jättihankkeen hinnalla olisi saatu muutama motariramppi (joidenrakentamisesta harvemmin käydään laajoja keskusteluja).

Katutaiteilija Sampsa otti kantaa vuonna 2012. Samalla, kun rikkain suomalainen, taidekeräilijä Chaim "Poju" Zabludowicz hehkutti Guggenheimin puolesta, eivät hänen taidehankintansa valuneet suomalaisille markkinoille.
Katutaiteilija Sampsa otti kantaa vuonna 2012. Samalla, kun rikkain suomalainen, taidekeräilijä Chaim ”Poju” Zabludowicz hehkutti Guggenheimin puolesta, eivät hänen taidehankintansa valuneet suomalaisille markkinoille.

Mutta, kuten sanottua, seurasimme tätä viritystä alusta alkaen varsin valppaasti. Teemu Mäki kirjoitti Guggenheimista meille vuonna 2012 ja kritiikin kärki kantoi eiliseen äänestykseen saakka:

”Guggenheim on nimellisesti non-profit, mutta käytännössä tuottoisa brändi. Silti säätiö on nykyään talousvaikeuksissa, sillä se on epäonnistunut pörssisijoituksissaan niin pahasti, että Solomon G:n muinoin kaivosteollisuudella luoma pesämuna on lerpsahtanut. Säätiö on myös tuhlannut viime vuosikymmeninä paljon rahaa, ei niinkään taiteeseen vaan oman organisaationsa palkkioihin ja huikentelevaan tyyliin, jota luksus-brändin julkisivun ylläpito vaatii. Rahapulan vuoksi G. ei enää juurikaan jaa apurahoja tieteelle ja taiteelle, vaan päinvastoin pyytää lahjoituksia ja yrittää tehdä kokoelmillaan rahaa.

Siksi G. tarvitsee nyt yhteistyökumppaneita, esimerkiksi Helsinkiä. G:n liiketoimintakonsepti Nykin ulkopuolella on: yhteistyökumppani maksaa G:lle sellaisen museorakennuksen kuin G haluaa ja vuokraa sitten osaamista ja sisältöjä G-säätiöltä. Toiminnan tuotot saa pääasiassa tai kokonaan G. Liiketoimintariskin kantaa yhteistyökumppani yksin.”

Yllänäkyvä, meidän (toivottavasti) viimeinen kuvallinen kannanotto aiheeseen taas liittyi tuoreeseen mainoskampanjaan. Siinäkin kampanjasta päällimmäiseksi jäi mieleen pyrkimys ohjata keskustelu sivuraiteille.

”Mainoksessa irvaillaan että päätöksessä olisi muka kyse siitä, että onko parkkipaikka hienompi asia kuin taide. Itse olisin kaupunginvaltuutettuna loukkaantunut moisesta – onneksi en kuitenkaan ole politiikassa. Kyseessä on kuitenkin merkittävästä investoinnista matkailuun, kaupunkibrändäyksen linjasta ja taloudellisesti hyvin optimistiin odotuksiin sidotusta julkisen rahoituksen riskinotosta.

Tämä kampanja ei avaa sen halvan mielikuvapelin taakse jääneitä taloudellisia epäselvyyksiä. Päinvastoin, kampanja lisää sitä monia perustellusti ärsyttävää mielikuvapelin savuverhoa.”

Facebook-kommentit
Jaa tämä: