Juuriltaan revitty Banksy ja muita epäselvyyksiä

Teksti Häirikkö

Tukholmassa järjestettiin Banksy-suurnäyttely. Ehkä.

Ei ole helppoa olla Banksy-fani: koskaan ei voi tietää, ovatko teokset aitoja ja mitä yleensäkään on tekeillä. Tukholmassa kohistiin hiljattain tiedotetta, jossa Banksyksi esittäytyvä henkilö julisti järjestävänsä kaupungissa taidetempauksen sunnuntaina 23. maaliskuuta. ”Lähellä olevat tahot” vakuuttivat homman olevan totta – paitsi että taiteilijan virallinen edustaja tuomitsi näyttelyn valheeksi. Tuota kieltoa voidaan tietysti tulkita monin tavoin, eikä se välttämättä tarkoita yhtään mitään.

Banksy-näyttelyä mainostettiin ihan JCDecauxin valotauluissakin.

Vaikka tapahtuman aitoutta Banksy-projektina epäiltiin, houkutteli vain kolmen tunnin ajan avoinna ollut näyttely paikalle runsaasti väkeä. Muutaman tuhannen osallistujan joukossa oli ulkomailtakin varta vasten saapuneita kiinnostuneita. Tasan kello 13 paikalle kokoontunut yleisö ohjattiin viereiseen teollisuushalliin, jossa oli taideteoksia, jotka leikittelivät Banksyn aikaisemmista töistä tutuilla teemoilla.

Kuka tämän takana olikaan, on hän varmaan tyytyväinen projektin saamasta huomiosta. Selviääköhän meille koskaan, kuka se taustahahmo lopulta oli – muutama veijari tosin ilmoittautui jo järjestäjiksi.

Hajanaista kuva- ja videomateriaalia kolmetuntisesta näyttelystä/installaatiosta/performanssista.

Samalla kun yleisö valmistautui Banksyn näyttelyyn Tukholmassa, oli internetissä käynnissä pieni skandaalin poikanen, johon Banksy myöskin liittyi.

Newyorkilaistaiteilija BNE ilmoitti suunnitelleensa yhteistyössä Banksyn kanssa t-paidan, joita myytiin 80 dollarin kappalehintaan YK:n alaisen UN Water Day -kampanjan hyväksi.

Muutaman päivän netissä kierrettyä uutinen julistettiin ankaksi. Saman kampanjan osana myytiin myös esimerkiksi Shepard Faireyn ja Invaderin suunnittelemia paitoja, mutta lopulta Banksyn edustajat kielsivät kategorisesti hänen osallisuutensa. Vedätyksen paljastuttua BNE ilmoitti kyseessä olleen hänen oma sosiaalinen kokeensa ja hän lupasi myös tilittää myyntitulot World Water Daylle. Järjestö ei kuitenkaan ole tyytyväinen vedätetyksi joutumisesta ja uhkaa taiteilijaa oikeustoimilla.

Juuriltaan revitty teos miamilaisessa taidehuutokaupassa. Huutokaupan järjestäjä ei tehnyt suurempaa numeroa siitä, että teos on oikeastaan uudelleen maalattu kopio alkuperäisestä. Ihailkaa kuitenkin kuvaa, koska todennäköisesti teos katoaa nimettömänä pitäytyneen ostajan yksityiskokoelmien uumeniin eikä kukaan muu enää ikinä sitä näe.

Fine Art Auction Miami -huutokaupassa puolestaan oli helmikuun lopulla myytävänä muutama seinästä irrotettu Banksyn taideteos ja yksi auton ovi melkoisen kovaan hintaan. Tai ei niitä töitä oikeastaan oltu irrotettu seinistä, vaan ihan kokonaisia osia seinistä on irrotettu, jotta työt on saatu myyntikuntoon.

Kerta ei ollut ensimmäinen, vaikka Banksy itse on toistuvasti ilmoittanut paheksuvansa tätä teosten poistamista paikoiltaan. Aina niiden seinien ja porttien omistajiltakaan ei ole pyydetty lupaa ennen irrottamista ja edelleen myymistä.

Moni on sitä mieltä, että taiteellisesti nuo teokset ovat relevantteja ainoastaan niillä paikoilla, jonne ne on alkujaan maalattu ja niiden siirtäminen on lähinnä pyhäinhäväistys. Ilman alkuperäistä paikkaa ne menettävät aitoutensa.

Silti näitä juuriltaan revittyjä teoksia myydään kovaan hintaan maailman taidehuutokaupoissa ja tuotot valuvat poikkeuksetta taskuihin, jotka eivät ainakaan ole taiteilijan tai sen yleisön, jolta teokset on riistetty. Viimeisimpään huutokauppaan liittyy kuitenkin jännittävä lisäkäänne.

Huutokaupassa myytiin Banksy kuuluisimpien teosten joukkoon kuuluva Kissing Coppers, jossa kaksi brittiläistä miespuolista poliisia suutelee toisiaan. Teoksesta maksettiin 575 000 dollaria. Teoksen autenttisuuden kanssa on kuitenkin vähän niin ja näin.

Banksy kyllä maalasi vuonna 2004 kyseisen teoksen brightonilaisen Prince Albert -pubin seinään, josta se lopulta huutokauppaan päätyi. Vuosien varrella teosta on kuitenkin vandalisoitu mittavasti ja yhdessä vaiheessa se jopa maalattiin tyystin peittoon. Pubin henkilökunta on restauroinut teosta tarpeen mukaan, baarimikko Jez on käytännössä maalannut teoksen uudestaan.

Nyt tämä Jezin maalaama teos myytiin ehtana banksynä, eikä sen enempää alkuperäinen taiteilija kuin Jezkään saa myyntituloista penninjeniä.

Korvauksia kiinnostavampi kysymys kuitenkin lienee se, onko kyseessä yhä Banksyn teos, kun se on toisen henkilön uudelleen maalaama ja alkuperäisestä paikastaan siirretty? Mitä alkuperäisestä teoksesta on jäljellä ja mistä keräilijä oikein maksoi?

Nyt on auton ovella hintaa. Banksyn New Yorkissa viettämän taiteilijaresidenssin satoa oli sekin maalattu auto, jonka ovi on nyt löytänyt tiensä huutokauppaan. Crazy Horse Car Door -teoksen lähtöhintana oli parisataatuhatta dollaria, mutta se jäi tällä kertaa vielä myymättä. Eihän tällä oikeastaan ole mitään tekemistä alkuperäisen teoksen kanssa, mutta kai potentiaaliset ostajat tietävät mitä ovat tekemässä. Taidekeräilijöiden maailmassa taiteelliset arvot jäävät toisinaan oletetun arvonnousun jalkoihin.