Kauppakeskus hääti nuoret ja yrittää nyt houkutella heitä

Kauppakeskus haluaa nuorten rahat, mutta ei halua nuoria.

Kauppakeskus Kamppi keksi teettää mainosvideon, jossa skeittaajan skeittaavat kauppakeskuksen käytävillä. Kauppakeskuksessa on keksitty, että skeittaaminen on urbaani laji ja kauppakeskus on urbaani ilmiö.

On totta, että molemmat mainitut asiat ovat hyvinkin urbaaneja, mutta en minä mitään yhtäläisyysmerkkejä lähtisi vetelemään niiden välille. Hesarin NYT intoutui haastattelemaan keskuksen edustajaa asiasta.

”’Kyllä, skeittaaminen on kielletty Kampin kauppakeskuksessa’, sanoo Kampin kauppakeskuspäällikkö Heli Vainio.”

Ristiriitaa ilmassa.
Ristiriitaa ilmassa. Kuvanmuokkaus Annika Pitkänen.

Kiellettyä skeittamminen on myös kauppakeskuksen ulkopuolella. Julkiselta näyttävä tila ei aina ole julkista ja kauppakeskukset pihamaineen kannattaakin mieltää ennemminkin puolijulkisiksi tiloiksi, joissa me kuluttajakansalaiset saamme oleilla, mikäli käyttäydymme omistaja (hyvin tiukasti) määrittelemien raamien puitteissa.

Kauppakeskuspäällikkö Vainio myös muistuttaa haastattelussa, että ”Moni skeittaaja on haaveillut siitä, että saisi tehdä temppuja kauppakeskuksessa”. Nämä monet saavat jatkossakin ainoastaan haaveilla tuosta – tai toimia omin luvin ja viilettää vartijoita karkuun.

Mikäli joku muuten lähtisi nyt luvatta Kampissa skeittaamaan, niin voisiko hän vedota siihen, että itse yllytitte?

Jos vaikuttaa tämä nuorisokulttuurin valjastaminen kauppakeskuksen mainosviestinnän välineeksi hieman falskilta, niin mitenköhän kauppakeskus sitten oikeasti suhtautuu nuorisoon. Sitähän ei voi varmaksi tietää, mutta jotain huomioita voin kyllä esittää.

Kauppakeskuksesta metrolaiturille vievien rullaportaiden sisäänkäynti on suunniteltu taideteokseksi, joka dominoi tilaa varsin mallikelpoisesti. Keramiikkataiteilija Pekka Paikkarin, Kristiina Riskan ja Kati Tuomisen tilataideteos tunnetaan nimellä Gekko. Keltaisista epäsäännöllisistä laatoista muodostuva pyöreälinjainen pömpeli on oikein miellyttävän näköinen.

Kampin avatessa ovensa yleisölle vuonna 2005, teinit huomasivat, että Gekko muodosti hienon liukumäen. Pian sen alareunaa laitettiin kiertämään matalan aita, jotta liukuminen loppuisi ja teinit häipyisivät. Gekon vieressä oli myös penkkejä, mutta teinien istuskeltua niillä, kauppakeskus lopulta poisti ne. Mölyävistä teineistä haluttiin eroon. Penkkien kadottua teinit kuitenkin keksivät Gekkoa kiertävän kaiteen istuinominaisuudet, eivätkä he kadonneetkaan toivotulla tavalla. Seuraavaksi turvakaide poistettiin.

Lapset älkää tehkö tätä kauppakeskuksessa, se on kiellettyä. Paitsi mainoksissa. Älkää kuitenkaan uskoko mainoksia.
Lapset älkää tehkö tätä kauppakeskuksessa, se on kiellettyä. Paitsi mainoksissa. Älkää kuitenkaan uskoko mainoksia.

Nyt ei ole penkkejä, eikä ole kaidetta. On rumat kaiteen tolpista jääneet jäljet Gekon juuressa (ks. kuva) ja mainosskeittausvideo.

Jos Kauppakeskus Kamppi haluaisi olla kaupunkilainen ja puhutella nuorta kuluttajasegmenttiä, ei sen ehkä olisi kannattanut rehkiä niin kovasti ko. segmentin poisajamisen kanssa. Nyt skedevideo näyttäytyy melkoisen falskina.

Katsotaan loppuun vielä tämä video. Onhan se hieno ja taiten tehty.