Ken on heistä kaikkein kauhein?

Hyvistä teoista on hyvä palkita, mutta välillä pitää kuitenkin myös muistaa pahoja tehneitä. Tällä kertaa Anti Animalia -palkinto muistaa turkistuottajia ja -kauppiaita.

Eläinoikeusjärjestö Animalia jakaa vuosittain Pro Animalia -palkinnon eläinten hyvinvoinnin edistämisessä ansioituneelle taholle. Palkinnon ovat pokanneet muun muassa epätervettä vegaanista ruokaa juhlistava Sipsikaljavegaanit-ryhmä (2016) ja Jenni Haukio (2014).

Oikeutta eläimille -järjestö on julkaissut tänä vuonna kuvia turkistarhoilla salaa kuvatuista siniketuista. Superketuiksi nimetyt, järkyttävät löysänahkaisiksi ja tuuheiksi jalostetut ketut ovat herättäneet huomiota ympäri maailmaa. KUVA & MEEMI: OE
Oikeutta eläimille -järjestö on julkaissut tänä vuonna kuvia turkistarhoilla salaa kuvatuista siniketuista. Superketuiksi nimetyt, järkyttävät löysänahkaisiksi ja tuuheiksi jalostetut ketut ovat herättäneet huomiota ympäri maailmaa.
KUVA & MEEMI: OE

Samalla kun Animalia on muistanut hyviä, on se jakanut myös Anti Animalia -palkintoja, ”mikäli vuoden aikana on noussut esiin jokin eläimille erityisen negatiivinen ilmiö”. Viime vuosina on noussut.

Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia. Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin. Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä.
Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Lisää teemasta täällä, täällä ja täällä.

Tänä vuonna Animalia ulottaa ensimmäistä kertaa demokratian Anti Animalia -palkinnon valintaprosessiin, eli yleisö pääsee äänestämään pahinta eläinoikeuksien polkijaa. Esiraati on valinnut vuoden 2017 teemaksi turkikset ja niitä vaatteissa käyttävät yritykset. Turkistuotannon epäeettisyys kun on ratkaisematon ongelma.

Turkisten käyttö vaatetuksessa herättää aina aika ajoin laajempaakin keskustelua. Kukapa olisi unohtanut Miss Suomen lahjaturkiksiin liittyvät keskustelut ja sen kerran, kun kaksi kokoomuksen kansaedustajaa siirtyi turkislobbareiksi pudottuaan eduskunnasta. Toisaalta lukuisat muotitalot ovat viime vuosina ilmoittaneet luopuvansa turkisten käytöstä, viimeisimpänä Gucci.

Anti Animalia -äänestäjät pääsevät valitsemaan kuudesta Suomessa vaikuttavasta yhtiöstä. Kilpailijoiden listalle ovat valikoituneet Halonen, Kekäle, Luhta, Partioaitta, Scandinavian Outdoor ja Stockmann. Ehdokkaita yhdistää se, että ne valmistavat itse tai myyvät vaatteita ja asusteita, joissa käytetään turkiksia – usein jopa niin, että asiakas ei tiedosta ostavansa aitoa turkista.

Taustatukea kaikki kilpailijat saavat alan lobbaus- ja myyntijärjestöiltä ja -yhtiöiltä. Esimerkiksi Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia.

Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin.

Animalia tarjoaa kaikille kilpailuun valikoiduille yhtiöille mahdollisuuden pudottautua pois kisasta. Riittää, että yhtiö luopuu turkista sisältävien tuotteiden valmistamisesta ja/tai myymisestä.

Sen lisäksi, että maa - ja metsätalousministeri Sirkka - Liisa Anttila raivasi tiensä Anti Animalia -kilpailun kärkeen vuonna 2009, hän pääsi tähdittämään Voiman vastamainosta.
Sen lisäksi, että maa – ja metsätalousministeri Sirkka – Liisa Anttila raivasi tiensä Anti Animalia -kilpailun kärkeen vuonna 2009, hän pääsi tähdittämään Voiman vastamainosta.

Viime vuonna Anti Animalia -palkinto meni Atrian ja HKScanin koululaisille suunnatulle Lihasta-hankkeelle, jonka toteutuksesta vastasi viestintätoimisto Tekir.

Lisäksi palkittuja ovat muun  muassa Suomen hallitus (2015, 2008) ja ministereistä erikseen maa- ja metsätalousministerit Jari Koskinen (2013) ja Sirkka-Liisa Anttila (2009), pääministeri Mari Kiviniemi (2010) ja kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen.

Palkinnon on saanut myös Särkänniemen delfinaarion toiminnan hyväksynyt Tampereen kaupunki (2014).

Anti Animalia -äänestys 23.11. asti osoitteessa antianimalia.fi. Äänestys keskeytetään aikaisemmin, mikäli kaikki kilpailijat luopuvat turkisten myymisestä.