09GUERRILLAJP6-master675-v3

Naisten ääni ei elokuvissa kuulu ja Harley Quinnin pylly

Tutkimuksen mukaan miehet antavat järjestelmällisesti huonompia arvosanoja naisten tähdittämille elokuville internetin suurimmalla arvostelufoorumilla. Myöskään naiskuva nyky-Hollywoodissa ei ole ongelmaton.

Yhdysvaltalainen Salon-lehti pureutui ongelmaan, joka tuskin on tuntematon (internetin) elokuvakeskusteluja ja -arvosteluja seuranneille: naisten ääni ei kuulu elokuva-arvioissa ja tästä seuraa harmillisia vääristymä. Salon tarttui härkää sarvista ja suoritti data-analyysin internetin suurimman elokuvakritiikkisivuston, Rotten Tomatoesin aineistosta.

Yksi tutkimukseen innoittanut tekijä oli hiljattain ensi-iltansa saaneen, naisten tähdittämän uuden Ghostbusters-elokuvan saama kritiikki. Elokuva sai Rotten Tomatoesissa positiivisen arvion 79,3 prosentilta naiskriitikoista ja 70,8 prosentilta mieskriitikoista.

8,5 prosenttiyksikön gäppi ei ole tyystin merkityksetön asia, eikä selity pelkällä sattumalla.

Yök, tyttöbakteereja. Eppää!
Yök, tyttöbakteereja. Eppää!

Salon tutki sadan 2000-luvulla ilmestyneen ja naisyleisölle markkinoidun elokuvan arvioita, ja vertaili miesten ja naisten niistä tekemiä kritiikkejä. Sukupuolten välinen gäppi positiivisissa palautteissa oli keskimäärin 8,4 prosenttiyksikköä.

Ghostbusters loksahti siis melkoisen hyvin juurikin tuohon keskimääräiseen eroon.

Tilastot eivät tietenkään kerro kaikkea ja toisinaan elokuvaa haukutaan ihan vain siksi, että se on huono. Esimerkiksi Lindy Westin klassikkoarvio Love Actually -romcomista on ehkäpä jäätävin elokuvan lyttääminen, jonka olen ikinä lukenut.  Ja välillä Salonin tyypit huomasivat vaa’an kallistuvan toiseen suuntaan: miehet esimerkiksi tykkäsivät järjestelmällisesti naisia enemmän Jennifer Lopezin leffoista, miksiköhän lie.

Tilastot eivät valehtele (paitsi silloin kun valehtelevat).
Tilastot eivät valehtele (paitsi silloin kun valehtelevat).

Onko tällä vääristymällä sitten väliä? Kuka tahansa on vapaa aloittamaan uran kriitikkona ja kritisoida mieleisellään tavalla. Vääristymä on kuitenkin totta ja se vaikuttaa siihen, miten elokuvia katsotaan ja tehdään.

Salonin haastattelema Melissa Silverstein viittaa San Diegon yliopiston tekemään tutkimukseen, jonka mukaan ainoastaan 24 prosenttia Rotten Tomatoesissa listatuista elokuvakriitikoista on naisia ja tämän myötä naisten ääni ei kuulu.

”Kun naisia ei nähdä tai kuulla, meidän näkemyksemme menetetään. Kun ajattelemme kritiikkejä, ajattelemme niitä hyvin kaksijakoisesti – elokuva on kaikkien mielestä joko hyvä tai huono. Eihän se tietenkään mene näin. Meillä kaikilla on oma kokemuksemme ja taustamme ja katsomme kaikki elokuvia niitä vasten”, Silverstein toteaa.

Guerrilla Girls naiset ja valkoiset Hollywoodissa
Naisten aseman lisäksi Guerrilla Girls -taiteilijaryhmä on kiinnittänyt huomioita myös sukupuolivähemmistöjen ja eri etnisten ryhmien asemaan taide- ja viihdemaailmassa.

Yksi elokuvateollisuuden sukupuolittumiseen huomiota kiinnittänyt taiteilija ryhmä on Guerrilla GirlsHaastattelin Guerrilla Girlsejä heidän vieraillessa Suomessa ja keskustelimme tästäkin.

”Olemme niin onnekkaassa asemassa, että saamme lahjoituksia laittaaksemme työmme näkyville paikoille katukuvaan. Joukko naispuolisia elokuvantekijöitä lahjoitti meille taannoin rahaa, jotta saisimme Oscar-gaalan aikaan levitetyksi julisteemme juhlapaikan ympäristöön. Julisteet kiinnittivät huomion elokuva-alan mieskeskeisyyteen”, ryhmän jäsen Frida Kahlo (taiteilijanimi, tietty) totesi.

Samoin taidemaailman ja viihdeteollisuuden seksismi ja naisten esineellistäminen on saanut oman osansa GG:n kritiikistä. Heidän teoksensa The Birth of Feminism mukailee elokuvajulistetta ja siinä poseeraa aikansa suurimmat naistähdet – vähäpukeisina tietysti.

Miesten rooli tässä kuvitteellisessa elokuvassa on tuottaa, käsikirjoittaa ja ohjata se.

”Naismuusikoilta ja -näyttelijöiltä vaaditaan koko paketti, ulkonäkö ja seksikkyys muiden taitojen ohessa. Aikaisemmin naistaiteilijoilla oli enemmän mahdollisuuksia olla erikoislaatuisia tai erilaisia. Nyt naiset pystyvät vihdoin opiskelemaan mitä haluavat ja voisivat tulla miksi vain, ja yhtäkkiä he kokevat vähättelyä ulkonäkönsä suhteen. Kulttuurimme kehokuva on alistava”, Kahlo jatkoi.

Että näin.
Että näin.

Kiinnostava esimerkki naisten asemasta hittielokuvissa vuonna 2016 on tuore Suicide Squad, joka on kolmas elokuva DC-kustantamon sarjakuviin perustuvassa elokuvasarjassa. Sarjan edelliset kaksi elokuvaa ovat olleet pohjattoman huonoja, eikä tyylilajia muuttanut Suicide Squad harmillisesti tuonut muutosta tähän linjaan. Menemättä liian syvälle tämän studion sörkkimisen uhriksi joutuneen, joka suuntaan poukkoilevan, epä-koherentin sekamelskan olemukseen, en malta olla nostamatta esiin elokuvan naiskuvaa.

Toimintaelokuvan seikkailevaan roistosakkiin kuuluu yksi nainen ja hänen kuvaaminen on puuduttavan esineellistävää. Potilaaseensa (Jokeriin) rakastunut ex-psykiatri Harley Quinn kuvataan joka ikisessä kohtauksessa (yhdellä poikkeuksella) totaalisen övereissä pin-up-poseerauksissa, eikä kamera ohita kertaakaan mahdollisuutta zoomata Quinnin takamukseen. Samalla Quinnin motiivit latistetaan vain ja ainoastaan rakkauden kohteen, Jokerin, oikkujen toteuttamiseen ja seuraamiseen.

Eivätkä muutkaan elokuvan naishahmot ihan voittajia ole. Rosvoryhmää valvova japanilainen superninja Katana esitetään miekalleen supisevana outolintuna ja ryhmän noita, Enchantress (jota näyttelee mallin hommat näyttelemiseen vaihtanut Cara Delevingne) pukeutuu vain ja ainoastaan biksuihin. On elokuvassa myös jakkupukuun pukeutuva keski-ikäinen tummaihoinen nainen, mutta hän on sitten puolestaan mahdollisesti elokuvan pahin kusipää, jonka perimmäiset motiivit jäävät arvailujen varaan.

Kilpailevan Marvel-kustantamon elokuvia (erit. Guardians of the Galaxy ja Deadpool) epätoivoisesti imitoivan SQ:n voisi tyrmätä liian monesta ja liian kepeästä henkilöhahmosta, tai päämäärättömästi poukkoilevasta juonesta, tai yleisöä häpeilemättä kosiskelevasta (ja Guardians of the Galaxyltä kopioidusta) soundtrackista, tai hahmojen erityislaatuisuuden latistamisesta tyhjänpäiväisen pum-pum-ammuskelun kustannuksella. Elokuvan voisi tyrmätä myös useasta muustakin syystä. Ehkä kuitenkin leffan suurin synti on se, kuinka sen naishahmot on rakennettu ja mitä heillä tarinassa tehdään.

Harmillisesti tuo naishahmojen laiminlyönti ei kuitenkaan ole Suicide Squadin yksinoikeus.

Juuh elikkäs.
Juuh elikkäs, mies pelastaa tietty. Ja sitten kisataan Miss Märkä t-paita -kisassa puinen mela kourassa (öhö-öhö). Ja sitten puetaan vaatteita ja sitten keikistellään. Tästä on Harley Quinn tehty ja se on sääli. Näyttelijän suoritus oli sinänsä hyvä ja hahmosta olisi voinut saada kovin paljon enemmän irti, mutta ei sitten kuitenkaan.
Facebook-kommentit
Jaa tämä: