Kahvi, Pöllin, Paulig, vastamainos, kulttuurihäirintä, kolonialismi, jälkikolonialismi, orjuus, lapsityövoima

Pyhimysten maa?

Monien ajatuksissa Suomi on ikuinen altavastaaja, uhri. Globaalissa katsonnassa olemme kuitenkin myös riistäjiä ja tämä näkyy muun muassa jokaisessa kupillisessa kahvia.

Suomi täyttää sata vuotta, ja juhlallisuuksia on luvassa. Hurraa! Virallinen tarina Suomesta on kuitenkin täynnä aukkoja. Kuin markkinamiehet konsanaan me muistamme kernaasti hyvät asiat ja saavutukset ja unohdamme huonot.

Meidän suomalaisten kollektiivinen identiteetti rakentuu altavastaajan roolin varaan. Me olemme olleet niitä valloittajan ikeessä kärvistelleitä ressukoita, jotka ovat joutuneet taistelemaan itsenäisyytensä puolesta. Olemme kammenneet kiviä pelloista paljain käsin ja maksaneet epäreiluja sotakorvauksia. Olemme saaneet sitruunoita ja tehneet niistä maailman parasta limua. Tämä on tietenkin ihan totta.

Me olemme myös kansakunta, jonka historiaa eivät valloitusretket siirtomaissa tahraa. Tämäkin on tavallaan totta, mutta ei kuitenkaan koko totuus.

Tulevan vuoden aikana tulemme käsittelemään Suomi Funland -logon alla satavuotiaaseen Suomeen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Ja sitä sarkaa riittää kynnettäväksi.
Tulevan juhlavuoden aikana tulemme käsittelemään Suomi Funland -logon alla satavuotiaaseen Suomeen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Ja sitä sarkaa riittää kynnettäväksi. KUVA: Scott Caris.

Suomessa elävät saamelaiset taistelevat kulttuurinsa säilymisen puolesta. Saamelaisten assimilaatio, eli valtakulttuuriin sulauttaminen, on ruma episodi Suomen tarinassa. Sen jälkiä siivotaan ja korjataan myös juhlavuoden humun keskellä. Tekisikö hyvää suomalaisille pohtia omaa asemaansa ja vastuutaan siirtomaaisäntinä ja -emäntinä?

Tarkastelu suhteestamme siirtomaihin pitää laajentaa myös koskemaan nykyistä talousjärjestelmää ja maailmankauppaa. Tosiasiallisesti meidän hyvinvointimme on revitty isossa määrin entisten siirtomaiden työntekijöiden selkänahoista. Siirtomaista louhittujen rikkauksien avulla rakennettu eurooppalainen talous on ollut meidänkin hyvinvointimme kasvualusta. Vaikka emme kolonialismiin olekaan itse sortuneet, olemme saaneet nauttia runsain mitoin sen hedelmistä. Ja nautimme yhä. Hyvä esimerkki tästä on kahvi.

Suomalaiset ovat kahvikansaa, ryystämme melkein prosentin koko maailman kahvisadosta. Kahvi ja kahviteollisuus kytkeytyvät tiukasti jälkikolonialistiseen hyväksikäyttöön. Finnwatchin julkaiseman Vain murusia pöydältä – Suomessa myytävän kahvin sosiaalinen vastuullisuus -raportin mukaan suomalaisten juoma kahvi on hyvin suurelta osin tuotettu huonoissa olosuhteissa. Vaikka joku muu teettää puolestamme orjatyön, halpatyön ja lapsityön, se ei pese meidän käsiämme puhtaiksi. Pääsemme kahvikuppi kerrallaan osalliseksi jälkikolonialismin tuotoista.

Tällä kertaa vastamainos pyrkii tiivistämään Finnwatchin raportin keskeisen viestin kuvalliseen muotoon. Suomeenkin tulee kahvetta Hondurasista vaikka kuinka ja lapsityövoiman käyttö maan kahvitiloilla yleistä. Syynä lapsityövoiman käytölle ei ole alan työntekijöille maksettava surkea palkka, joka jää pahimmillaan jopa alle puoleen lakisääteisestä minimipalkasta. Kahvinpoimijan osuus kahvipaketin hinnasta on arviolta 25-32 senttiä. Finnwatch arvioi, että lakisääteinen minimipalkka tarkoittaisin työntekijän osuuden nousemista noin 15 sentillä per kahvipaketti. Olisiko tuo kohtuuton hinnankorotus?
Tällä kertaa vastamainoksemme pyrkii tiivistämään Finnwatchin raportin keskeisen viestin kuvalliseen muotoon. Suomeenkin tulee kahvetta Hondurasista vaikka kuinka ja lapsityövoima maan kahvitiloilla on yleistä. Syy lapsityövoiman käytölle on työntekijöille maksettava surkea palkka, joka jää pahimmillaan alle puoleen lakisääteisestä minimipalkasta. Kahvinpoimijan osuus kahvipaketin hinnasta on luokkaa 25-30 senttiä. Finnwatch arvioi, että lakisääteinen minimipalkka tarkoittaisin työntekijän osuuden nousemista noin 15 sentillä per kahvipaketti. Olisiko tuo kohtuuton hinnankorotus? Tämä ja muut vastamainoksemme löytyvät täältä.

Anu Kultalahti kirjoitti raportin herättämästä keskustelusta ja kahvipaahtimoiden kommenteista Finnwatchin blogiin:

”Kun tähän vielä lisätään se tosiasia, että kahvipaahtimot eivät suuressa osassa hankinnoistaan tiedä, missä heille toimitettu kahvi on kasvanut, näyttää niiden puolustuspuheenvuoro entistä höttöisemmältä. Paahtimot voivat kyllä pyytää minkä ennättävät tavarantoimittajiaan allekirjoittamaan vastuullisen hankinnan toimintaperiaatteitaan. Käytännössä kuitenkin se, että sekä Meira että Gustav Paulig on voitu yhdistää sellaisiin osuuskuntiin ja vientiyrityksiin, jotka ovat myyneet eteenpäin mustalla listalla olevilla viljelytiloilla tuotettua kahvia, kertoo paljon enemmän niiden käyttämien tavarantoimittajien asenteesta ja vastuullisuuskäytännöistä kuin yksikään Code of Conduct.

Yritysten vastuullisuustyössä pääpainon tulee olla ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä. Jälkikäteen tapahtuva valvonta on tulipalojen sammuttelua ja syyllisten etsimistä. Mutta ennaltaehkäisevät toimenpiteet edellyttävät läpinäkyvää kahvin hankintaketjua ja ostojen tekemistä vain sellaisilta raaka-aineen tuottajilta, jotka ovat vastuullisuusvalvonnan piirissä, ja tässä kahvisektorilla riittää työnsarkaa.

—-

Meira on myös kommentoinut Finnwatchin raportin löydöksiä toteamalla, että kahvia viljelevissä maissa on usein erilainen työlainsäädäntö kuin Suomessa. Tämä on tietysti täysin totta. Yritysten vastuu kunnoittaa ihmisoikeuksia perustuu kuitenkin kansainvälisiin ihmisoikeusstandardeihin. Sitä oikeastaan toivoisi, ettei tällaisia yritysvastuun alkeita tarvitsisi enää tänä päivänä yrityksille ääneen sanoa, vaan että perusasiat olisivat jo ainakin kaikilla isoilla toimijoilla hallussa.”

Kännyköiden valmistuksessa tarvittavia mineraleja kaivetaan usein olosuhteissa, jotka eivät täytä mitään minimivaatimuksia työolosuhteiden tai työntekijöiden oikeuden puolesta. Elektroniikkavalmistajat ovat kuitenkin eristäneet itsensä näistä ongelmista verrattoman tehokkaasti ja myyvät kuluttajille kiiltävää ja siloista pintaa menestyneidän ja kauniiden ihmisten poseeratessa mainoksissa.
Yritysvastuuta käsittelimme myös kulutuselektroniikkaan liittyvässä vastamainoksessamme muutama kuukausi sitten. Tuolloin yritysvastuusta väitellyt Jukka Rintamäki kirjoitti aiheesta hieman tarkemmin: ”Ehkä pitäisikin kääntää katse jälleen kerran vastuuttomaan yritystoimintaan liittyvään lainsäädäntöön ja jättää vapaaehtoinen yritysvastuu sille sopivaan arvoon. Lainsäädännöllä on kuitenkin tutkitusti vapaaehtoista yritysvastuuta merkittävämpi vaikutus esimerkiksi yritysten päästöjen hillitsemisessä.”

Häiriköt-päämaja tutkii seuraavan vuoden ajan sitä, miltä satavuotias Suomi näyttää. Osoitamme epäkohtia ja toisinaan tarjoamme myös korjausehdotuksia. Toivottavasti seuraavan sadan vuoden aikana monet nyt löytämistämme ongelmista saadaan korjattua ja kaksisataavuotiasta Suomea juhlittaessa ainakaan näitä ongelmia ei tarvitse murehtia.

Epäilemättä siinä vaiheessa on löytynyt ihan uusia ongelmia ratkottavaksi. Eihän tämä maailma koskaan valmiiksi tule.

Facebook-kommentit
Jaa tämä: