Samalla, kun Etelä-Helsingissä kilisteltiin näyttelyn avajaisissa ja pelattiin Pokémonia, Itä-Helsingissä lähiöt liekehtivät. Suomi ensin! -ryhmä taisteli kauppakeskuksen islamisaatiota vastaan, koska näin asiat koetaan.
Matka Punavuoresta Itäkeskukseen on kilometreissä pitkä, mutta se tuntuu vieläkin pidemmältä polkupyörän selässä. Jussi TwoSevenin Avara luonto²⁷ -näyttelyn ilmaiset viinat palavat maksassani kääntäessäni kampea. Ruttopuiston kohdalla jaksan vielä hymähtää sadoille, jopa tuhansille Pokémonia pelaaville kansalaisille, jotka nauttivat kesäisestä perjantaista vailla huolen häivää – he olivat naiivin tietämättömiä näkymättömästä sodasta, joka velloo kansakuntamme sydämessä.
Tässä kaikki on vielä hyvin. Graffititaiteilija Acton perheineen onnittelee Jussia hienosta näyttelystä.
En kykene yhtymään hyväosaisten kansalaisten ilakointiin. Edessäni loimottavat jo idän lähiöiden lieskat. Kauppakeskus Itiksen kesäkuisita id-al-fidr -juhlista raivostunut Suomi ensin! -ryhmä järjestää järjestyksessä toisen ITIS-mielenosoituksen koska islamisaatio.
Ryhmän mukaan islaminuskoisten asiakkaiden juhlapyhän muistaminen on pois muilta ja kristittyjä ei muutenkaan huomioida. Todistusaineistona kristittyjen huomioimatta jättämisestä toimii esimerkiksi tämä elokuinen päivä, jolloin vieläkään joulukoristeita ei ole levitetty kauppakeskuksen käytäville.
Itiksen alle 3 kuukautta kestävä joulusesonki on varma merkki islamisaatiosta.
Matkalla kohti itää kuulen taistelurumpujen (vaiko sittenkin homorumpujen, ei voi tietää) kuminaa syvyyksistä (tai mahdollisesti Weekend Festivaaleilta) ja neonzombit vaeltavat kaduilla kohti Kalasatamaa. Saan onneksi väistettyä nämä pyöräteillä haahuilevat epäkuolleet ja pääsen Kulosaaren loputtoman pitkille suorille.
Iäisyyden jatkuneen polkemisen jälkeen tiedän vähitellen lähestyväni myrskyn silmää – huomaan päivystäviä poliisipartioita katujen varsilla. Virkavalta ei aio tulla yllätetyiksi ja näillä ylitöillä saa asuntolainat lyhennettyä ripeään tahtiin.
Saapuessani nollapisteeseen otsallani kimmelsi hiki. Oikeastaan hikoilen kuin poliisi Jouko Turkan näytelmässä, enkä ole varma johtuuko se pyöräilystä vai onko kyseessä tuskan hiki.
Selfiet ovat muotia.
Tallinnanaukiopalauttaa välittömästi mieleen lämpimiä muistoja takavuosilta. Betonisen torikannen alla on parkkihalli, jonka kyljessä sijaitsi punttis, jossa nostelin rautaa vuosien ajan. Siellä treenasi myös Tony Halme, oli kunnollista. Ostosparatiisin/-helvetin edustalla tilanne on kuitenkin jo päällä ja revin ajatukseni kultaisesta nuoruudesta.
Paikalla on parikymmenenpäinen mielenosoittajajoukko ja parisataapäinen yleisö. Rajojen sulkemista ja Suomi-neidon sikiöasentoon käpertymistä vaativat mielenosoittajat ja yleisö yrittävät molemmat parhaan kykynsä mukaan laulaa vastapuolta suohon.
”Ei natseja Itikseen” -hokemat kimpoilevat betonisista seinäpinnoista. Nyrpeän näköisen poliisirivistön takaa Suomi ensin! -ryhmän keulahahmo, Geurt Marco de Wit huutaa mikrofoniin: ”Suomi ensin!” ja ”Oma kansa ensin!”.
Orban on lääke! Siis ihan oikeasti, Suomi ensin! -ryhmä kaipaa unkarilaista yksinvaltiasta Suomeen. Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue hallitsee maata kovalla kädellä ja on muun muassa puhdistanut virkakoneistosta tuhansia ei-fideszläisiä työntekijöitä.
Illan ensimmäisen virallisen puheen alussa Suomi ensin! -ryhmä toivottaa kaikki tervetulleiksi joukkoonsa ja lupaa palkinnoksi kahvia ja pullaa. Minulla on nälkä ja jano, oispa kaljaa. Onneksi muistan reppuun varaamani mango-kookosveden, jolla saan nesteytettyä riutuvan temppelini.
Noin kolmenkymmenen mielenosoittajan mylviessä Suomi ensi! -iskulauseita muutaman metrin päässä taukopaikastani, huomaan, että myös yleisön keskeltä toistellaan hokemaa. Onkohan asialla kenties suvakkien joukkoon soluttautuneen viidennen kolonnan desantit, jotka eivät kyenneet hillitsemään itseään? Sitä tuskin saamme ikinä selville.
Saamme kuitenkin selville sen, että Suomi ensin! -ryhmä pitää MV-lehdestä. Myös hautausurakoitsijana tunnetuksi tullut de Wit mainostaa pullan ja kahvin ohella tuon kohujulkaisun artikkeleita toistuvasti. Mikäli en tietäisi paremmin, saattaisin olettaa päivän teeman liittyvän sissimarkkinointiin.
Meille kaikille luettaan myös viesti Ilja Janitskinilta. Harmillisesti Ilja ei voinut saapua itse viestiään kertomaan, sillä mielenosoittajien turvallisuuden takaamaan tulleet poliisit olisivat epäilemättä kohdatessa pidättäneet lukuisista rikoksista epäillyn Janitskinin.
”Kiitos MV!” -huudot kajahtelevat Itä-Helsingin hämärtyvässä illassa ja ihmettelen, miksi juuri kenelläkään mielenosoittajista ei ole KIITOS-paitaa päällään. Ehkäpä Suomi ensin! rakastaa rikollisia ja vihaa Suomea.
Je suis uhri! Tämä kuva on lainattu Suomi ensin! -ryhmän seinältä, kyseessä ei siis ole minun tekemä parodia. Huomasin, että Tallinnanaukion metroaseman Voima-telineessä näyttivät uusimmat lehdet loppuneen ja pinon päällimmäisenä oli numero, jossa haastateltiin Charlie Hebdo -lehden toimittaja Zineb El Rhazouia. Lehden kannessa luki Je suis Charlie. Charlie ja MV ovat mielestäni hieman eri hommeleita.
Pian puhuja mikrofonin varressa vaihtuu ja yleisölle kerrotaan väkivaltaisesta somalista. Kertomus Somalista päättyy toteamaan: ”Tämä on just tätä lähi-itämeininkiä”. Pohdin, että pitäisiköhän ostaa noille karttakirja, päätän kuitenkin säästää rahani olutlavaan. Seuraava puhuja puolestaan kertoo – hieman yllättäen – että homot ovat ihan ookoo, ”kunhan eivät tule sitä minulle tuputtamaan!”. Tuuli vie muassaan lopun lauseesta, enkä ole ihan varma, kuinka ihmisten seksuaalinen suuntaus liittyy päivän teemaan.
Joku rouva päätti heilata mielenosoituksen eturivistä, mutta eihän kerta natsia tee.
Mikäli puoluerekisteriin pyrkivä Suomi ensin! -ryhmä saa jytkyn ja pääsee valtaa, saamme jännittää mihin he lähettävät verrattoman monista väkivaltarikoksista tuomitut Soldiers of Odin -rikolliset.
Olen vilpittömästi yllättynyt, kun mikrofoni ojennetaan seuraavaksi englantia puhuvalle henkilölle. Hänet esitellään Super Marioksi. Puheensa päätteeksi hänkin huutaa, että oma kansa ensin. En ole varma, mistä kansasta hän puhuu.
Jotta Itäkeskukseen sopiva kansainvälinen tunnelma olisi täydellinen, Super Marion jälkeen puhujakorokkeelle kiipeää ranskalaiseksi esitelty seniorikansalainen. En harmillisesti kuule älämölöltä hänen nimeään. Tämä fransmanni kuitenkin kertoo pyhästä taistelusta ja suomalaisten naiiviudesta, englanniksi. Hän myöskin kertoo asuneensa Suomessa 10 vuotta, mutta siltikään hän ei osaa puhua suomea. Selvästikään integraatioprosessi ei ole onnistunut kunnolla. Kukaan ei kuitenkaan vaadi hänen palauttamista, ilmeisesti mielenosoittajat ja yleisö löytävät hetkeksi yhteisen sävelen.
Iskulausein käydyn verbaalisen tennisottelun jatkuttua jo iäisyydeltä tuntuvan ajan tilanne Tallinnanaukiolla yllättäen sähköistyy: poliisit ryntäävät joukolla yleisön keskelle. Kukaan ei tunnu tietävän mitä tapahtuu ja tilanne on vähintäänkin sekava. Virkavalta ei ilmeisesti saanut kiinni haluamaansa henkilöä, mutta pian tilanne rauhoittuu jälleen ja palaamme päivän ohjelmaan.
Poliisit pistivät ranttaliksi, kaaos vallitsee ja kukaan ei tunnu olevan selvillä asioista. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli kuitenkin suhteellisen rauhallinen. Tilaisuuden jälkeen eräs mielenosoittajia läpi tapahtuman seurannut kuvaaja kuitenkin toteaa, että mielenosoittajien joukosta livahti vähän väliä tyyppejä yleisön joukkoon. Kuka sitten kenenkin kanssa riidellyt.
Tilanteen lopulta rauhoituttua vuorossa onkin (trendikkäästi) eläinoikeusaiheinen osio.
Illan puheenjohtaja kauhistelee läheisissä kauppaliikkeissä myytävää halalihaa, koska rituaaliteurastus. Puhe on mielestäni omituinen, sillä kyllähän kaikki liha on murhaa ja epäilemättä illan päätteeksi puhuja itsekin nakertaa kuolleen eläimen kappaleita. Termi ”kognitiivinen dissonanssi” pulpahtaa mieleen alitajuntani kätköistä.
Olen hämmentynyt siitä, että tämä mielenosoittaja on päättänyt pyyhkiä perseensä Suomen lippuun.
On vain luontevaa, että seuraavaksi ohjelmassa seuraa mediakatsaus. Helsingin Uutiseton juuri uutisoinut, että läheinen Kontulan ostari on siistiytynyt viime aikoina ja tyhjiin liikekiinteistöihin on uusien kaljakuppiloiden sijaan perustettu etnisiä ravintoloita. Nämä uutiset ovat de Witin mukaan vääriä ja oikeasti Kontulassa tapahtuu islamisaatio. Ruotsin huolestuttava tilanne mainitaan. Sitten ylistetäänkin taas MV-lehteä ja pyydetään lahjoituksia kansalaisilta sekä valtiovallalta. Olen aistivina luottamuspulaa median lisäksi myös markkinatalouteen.
Saamme myös kuulla ilouutisen: ITIS- ja ITIS2-mielenosoitusten jatkoksi luvataan järjestää myös kolmas mielenosoitus. Olen varma, että tämän tiedon myötä onnen kyyneleet valuvat pitkin kauppakeskuksen johtoportaan poskilla.
ITIS3 järjestetään 9/11, koska miksipä ei. Symboliikka on väkevää ja ryhmän ideologit epäilemättä taputtelevat toisiaan selkään tämän nokkeluuden ansiosta. Viereeni kuin tyhjästä ilmestynyt KaasuputkenJami Järvinen huomautti, että eikö syyskuun yhdennentoista iskun pitänyt olla inside job. Hän on oikeassa, terrori-iskulla ratsastavien soisi päättää, mitä mieltä ovat siitä.
On epäilemättä täysin mahdollista, että tässä yhteydessä 9/11-iskujen takana kerrotaan olleen Yhdysvaltojen hallitukseen infiltroitunut reptiliaani-islamistien salainen falangi. Tämän selityksen myötä on mahdollista sekä syödä kakku että myös säästää se.
Tasapeli. Poliisi kuvasi minut (ja kaikki muut paikalla olleet) ja minä kuvasin poliisin. Maapallo jatkoi radallaan eikä universumia kiinnosta.
Muutaman tunnin ajan puheita kuunneltuani en ole täysin varma, edustavatko isänmaamme hermmeettistä sulkemista vaativat tahot aitoa yhteiskunnallista vaaratekijää ja vakavasti otettavaa turvallisuusriskiä vaiko enemmänkin yhteiskuntaruumiimme saamaa kiusallista peräpukamaa. Taistelun tuoksinnassa päätän kuitenkin pelata varman päälle ja vedän pyöräkypäräni remmiä kireämmälle.
Ulkopaikkakuntalaiset tulivat luomaan rauhattomuutta uneliaaseen lähiöön. Kerrankin lähiöt olivat vaarassa liekehtiä.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja myös ITIS2 alkaa vähitellen lähestymään loppua. Super Marion huudellessa mikrofoniin Suomi Ensin! -porukka pakkaa kimpsunsa ja poistuu paikalta – kenties takaisin Järvenpäähän. Me paikalliset jäämme murehtimaan kotiseutumme savuavia raunioita.
Katsellessani poistuvien mielenosoittajien selkiä leppäkerttu laskeutui olkapäälleni. Se kutitti hieman ärsyttävästi. Lieköhän kyseessä oli venäläinen leppäkerttu – invaasioaallon ensiairut.
Poliisirivistön suojaamat suomiensinit ja soldiersofodinit poistuivat Tallinnanaukiolta samoja portaita pitkin, jossa taannoin näin keskellä päivää rännittäneen kantasuomalaisen. Koin oloni turvallisemmaksi monietnisen yleisön keskellä kuin tuon kantasuomalaisen kohdatessani.
You shall not pass.
Tilaisuuden päätyttyä kävelen maahan tallattujen ruusujen yli ja päässäni soi Bon Jovin Bed of Roses, vaikken Tallinanaukion betonikannelle kävisikään nukkumaan. Sulosävelet korvissani kiipeän uskollisen ratsuni selkään ja polkaisen viimeiset pari kilometriä kotiin.
Kotona minut valtaa ensi kertaa hienoinen pelon tunne – entäpä, jos ne mielenosoittajat eivät poistuneetkaan Itä-Helsingistä. Lukitsen oven ja syvennyn miettimään päivän kokemuksia. Tuoreet tapahtumat ja vanha muisto muodostavat päässäni kaksoisvalottuneen kuvan. Toisen tason kuvasta muodostaa muisto siitä, kun vuosia sitten olin palaamassa kotiin yöbussilla, joka ohitti Itäkeskuksen Kauppakartanontiellä liekehtivät roskakatoksen.
Miksi lie tuo liekehtivä roskis tuli mieleen tämän päiväisestä mielenosoituksesta.
Keskustelua aiheesta on käyty myös Rajat kiinni! -ryhmän internetissä. Kannattaa kuitenkin huomata, että kyseessä ei ole rasistinen ryhmä. Kuvakaappauksesta kiitokset Kaasuputkelle.
Poistuuko katu katutaiteesta? Jussi TwoSevenin näyttely taidemuseossa herätti pohtimaan katutaiteen ja taideinstitutioiden suhdetta sekä sitä, mikä katutaiteessa lopultatkin on merkityksellistä.
Avara luonto palaa Punavuoreen Aina silloin, kun Jussi TwoSeven ei maalaa suuria teoksia julkiseen tilaan hän painii byrokratian kanssa tai maalaa suuria teoksia galleriaan.
