Vaihdetaan mainokset kissakuviin

Lontoossa kansalaiset kyllästyivät mainoksiin ja hankkiutuivat niistä eroon. Hieman aikaisemmin kaupungin uusi pormestari ilmaisi saman suuntaisia ajatuksia.

Syyskuun puolivälissä Lontoon metron Clapham Common -aseman mainostaulut tyhjenivät mainoksista ja tilalle ilmestyi kissajulisteita. Ajatuksiinsa sulkeutunut ja rikkaalla mielikuvituksella varustettu matkustaja on saattanut hyvinkin kuvitella sujahtaneensa internetiin – muodostuuhan netin perusrakenne kissavideoista. Kyse ei kuitenkaan ollut Neon seikkailusta Matrixissa vaan Citizens Advertising Takeover Servicen eli CATS-ryhmän tempauksesta.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Lontoossa mainostauluihin on saatettu muutta kuin mainoksia. Vuosi sitten Brandalism-tempauksen aikana Englannissa – ja siis myös Lontoossa – vaihdettiin 365 valotauluun mainosten tilalle kulutuskriittistä taidetta. Tällä kertaa mainokset kuitenkin vaihtuivat taiteeksi ihan luvan kanssa. CATS keräsi Kickstarter-palvelun kautta 23 000 puntaa, jolla porukka osti yhden metroaseman mainostaulut kahdeksi viikoksi.

Ostettu mainospinta-ala – 68 taulua – sitten täytettiin kissajulisteilla.

Kaikkihan kunnon kissoja rakastavat.
Kaikkihan kunnon kissoja rakastavat.

Kesäkuussa Lontoon tuore pormestari Sadiq Khan puolestaan esitti radikaalin ajatuksen: Kielletään kehosyyllistäminen (body shaming) metrojen mainostauluissa.

“As the father of two teenage girls, I am extremely concerned about this kind of advertising which can demean people, particularly women, and make them ashamed of their bodies. It is high time it came to an end”, Khan linjasi.

Pormestarin linjauksen uutisoimisen yhteydessä käytettiin kuvituksena toistuvasti Protein Worldin mainosjulistetta. Vuosi sitten kesän alla kohistiin juuri noista The Weight Loss Collection -lisäravinteiden mainosjulisteista ja itsekin aiheesta kirjoitin blogiin. Mainoksissa poseerasi bikineihin pukeutunut nainen, jonka vieressä tiedusteltiin, että ”Oletko rantakroppakunnossa?”

Närkästyneet kansalaiset kävivät korjailemassa – ihan perustellusti – näitä Protskumaailman mainoksia. Hyvä.
Närkästyneet kansalaiset kävivät korjailemassa – ihan perustellusti – näitä Protskumaailman mainoksia. Hyvä.

CATS-projektin järjestäjä James Turner vakuuttaa, että porukan tempauksessa ei kyseessä ei ole sissimainoskampanja tahi kapitalistinen salajuoni.

”Ihmiset tämän takana ovat kaikki vapaaehtoisia. Me haluamme inspiroida ihmisiään näkemään maailman toisin ja ymmärtämään, että heillä on voima muuttaa sitä”, hän kirjoitti.

Tempauksen kuvasto – pörröiset kissat – valikoitui vapaamuotoisen komiteoinnin kautta

”Ryhmä ideoi joukkorahoitettua hanketta ja sitä, millä kuvastolla korvaisimme mainokset. Kauniilla metsällä? Perheen kanssa vietetyllä ajalla? Hmmm, halusimme tulla kuuluisiksi, joten tarvitsimme jotain, mitä internet rakastaa. Vastaus oli ilmeinen: Kissat”, Turner kirjoitti blogissaan.

Helmikuussa aloitettu rahankeruukampanja houkutteli noin 700 lahjoittajaa, joilta tarvittavat rahat siis saatiin kasaan.

Brandalismin aikana näitä kaapattuja mainostauluja tosiaan piisasi.
Brandalismin aikana näitä kaapattuja mainostauluja tosiaan piisasi.

Tämä CATS-tempaus palauttaa mieleen suomalaiset taiteilijan, Elissa Erikssonin, Haluan nähdä muutakin -tempauksen. Vuonna 2011, eli aikana ennen kickstartereita Eriksson keräsi reilun 6000 euroa ostaakseen mainostilaa JCDecaux’lta ja laittaakseen siihen tilaan, no, jotain muuta. Haastattelin Erikssonia tuolloin.

”Projektin voi nähdä mainoskriittisenä, mutta sen alkuperäinen tavoite oli kiinnittää huomiota kaupunkitilan hallintaan. Yksittäisten ihmisten on vaikea saada ääntään kuuluviin”, Eriksson avasi motiivejaan.

Mainoksia kritisoinut Eriksson päätyi lopulta JCDecaux’n mannekiiniksi, tahtomattaan. Projektin julkistamisen yhteydessä JCDecaux ratsasti avoimesti Erikssonin projektilla. Yhtiö rakensi oman mainoskampanjansa hänen projektinsa päälle ja hämärsi samalla taiteen ja mainostamisen rajaa. Mainoskampanja oli jopa Erikssonin projektia mukaillen nimeltään Muutakin. JCDecaux ilmoitti tiedotteessaan tavoitteenaan olevan ”herättää julkista keskustelua kaupunkitilan käytöstä ja sen ilmeestä”. Eriksson mainittiin nimeltä.

Siinä, missä Eriksson vaati katukuvaan jotain muuta kuin mainoksia, mainosfirma väänsi tempauksen vaatimukseksi saada parempia mainoksia. Keskustelu julkisen tilan hallinnasta pyrittiin vääntämään keskusteluksi estetiikasta.

Lopulta olen sitä mieltä, että Erikssoninkin kampanja oli hyvä ja onnistunut ja sen herättämä keskustelu tervetullutta. Vähintäänkin se näytti meille tämän kultaisen häkin kalterit: mainosmaailman sisällä keskustelu tapahtuu mainosmaailman säännöillä, eivätkä ne säännöt mahdollista mainosmaailman olemassa olon oikeutuksen kyseenalaistamista.

Tältä näytti Helsingin Hakaniemessä tammikuussa 2011.
Tältä näytti Helsingin Hakaniemessä tammikuussa 2011.