Suomi epäkuntoon artikkelikuva

Yliopistoista, leikkauksista ja byrokraattisuudesta

Fantastisella uudistuksella ja leikkauksilla kuritettu yliopistolaitos pitäisi uudistaa. Ei kuitenkaan Sipilän opein. SSS, SOS, WTF.

Suomalaiset yliopistot ovat uskomattoman byrokraattisia paikkoja, joissa turhaan raportointiin, lupien hakemiseen ja lomakkeiden täyttelyyn kuluu uskomattomia määriä aikaa. Yliopistot usein sortuvat varsinkin rahankäytössä pikkutarkkaan seuraamiseen siellä missä luottamus tuottaisi parempia tuloksia. Helsingin yliopistossa varsinkin näkyy Keisarillisen Aleksanterin yliopiston historia.

Tämä byrokraattisuus ei kuitenkaan ole läheskään kokonaan yliopistojen oma vika. Saimme Suomen Akatemialta tutkimushankkeellemme rahoitusta, jota myönnettiin 100 000 euroa vähemmän kuin olimme hakeneet. Me ajattelimme (lapsellista, tiedän), että näin iso muutos aivan luontevasti antaa meille tilaisuuden kirjoittaa hankkeen budjetti uudestaan – olihan alkuperäinen kirjoitettu vuosi sitten ja merkittävästi saatua suuremmalle summalle. Tämä ei noin vain akatemialle (ja sitä myöten myöskään yliopistolle) käynyt, vaan meidän piti ensin kirjoittaa perusteltu anomuskirje että saimme hakea muutosta hankkeemme budjetin vuosieriin. Kaikille tällaisille säännöille on varmasti omat perustelunsa, mutta ne kaikki yhdessä tekevät rahankäytöstä yliopistolla välillä hyvin hankalan prosessin.

Pahimpia ovat isot EU-hankkeet, joihin usein käytännössä pitää palkata oma byrokraatti hoitamaan sitä raportoinnin ja lomakeruljanssin määrää.

Häiriköt-päämaja kävi häiriköimässä Neljän dosentin illallisella. Oheisella videolla nähdyn, Jani Leinosen ja Jari Tammisen Suomi epäkuntoon -lakanan ohella yleisö pääsi ihastelemaan ämyreistä kajahtanutta Taina Riikosen ääniteosta joka kuuluu tässä videollakin.

Yliopistojen hallintokulttuuri pitäisi siis räjäyttää auki ja uudistaa – ei sipilämäisen taylorisistiseksi, vaan vastuuseen ja vapauteen perustuvaksi. Sellaiseksi jossa tutkijoiden luotettaisiin esimerkiksi tietävän, miten heille myönnetyt tutkimusrahat tavoitteita parhaiten palvelevat. Samaan aikaan ei voida ”valvoa rahankäyttöä tarkemmin” ja ”vähentää byrokratiaa”. Monessa yliopistossa on tehty tuoreeltaan hallinnon uudistus, joko vapaaehtoisesti tai pakolla. Nyt voimme toivoa, että samalla muuttuu myös toiminnan henki.

Tämä uudistus ei kuitenkaan voi tapahtua vain ”leikkaamalla hallintoa” säästötoimenpiteenä. Eivät ne sitä hallintoa (pelkästään) huvikseen siellä pyöritä. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen hallituksen pitäisi aloittaa oman rahanjakonsa (mm. Suomen Akatemia) hallinnollisen taakan perkaamisesta, mikäli tästä absurdista lomakekarusellista haluttaisiin oikeasti eroon. Suurin osa tutkimusrahasta kuitenkin tulee valtiolta, ja sitä koskevat siksi myös valtion rahankäytön säännöt. Se, että me joudumme erikseen anomaan oikeutta hakea muutosta itse suunnittelemamme hankkeen budjetin muuttamiseen ei palvellut tiedettä, ei isänmaata eikä varsinkaan ihmiskuntaa.

Pahimmillaan nyt käy niin, että ”hallintoa karsitaan”, mutta samaan aikaan rahoittajat vaativat edelleen tutkijoilta tuntikirjanpitoa ja anomuksia kaikenlaisiin hankkeen budjetin vuosierien muuttamiseen, ja edelleen täytetään niin raskaita työajanseurantalomakkeita että niissä pitää olla oma kohtansa sen lomakkeen täyttämiseen kuluneelle ajalle. Tai käytetään työajanseurantajärjestelmää, johon pitää kirjoittaa jokaiseen päivään 7,25 tuntia riippumatta todellisesta työajasta.

Pahimmillaan nykyisellä politiikalla saadaan aikaan tilanne, jossa labyrintti pysyy samana mutta opaskilvet poistetaan säästösyistä.

Veikko Eranti on työskennellyt tutkimuksen parissa Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistossa sekä Aalto-yliopistossa. Hänen sosiologian väitöskirjansa tarkastetaan marraskuussa Helsingin yliopistossa.

Facebook-kommentit
Jaa tämä: