Artikkeli

Maailman surullisin karnevaali

#resistgag-mielenosoitus kommentoi Donald Trumpin naisia sortavaa politiikkaa spektaakkelin ja karnevalismin keinoin. Mikäli Trump itse saattaisi joutua naisten asemaan, hän tuskin ajaisi samaa politiikkaa.

”Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Meidän pitäisi olla esimerkki muulle maailmalle, myös Trumpille”, Mick Scheinin, yksi #resistgag-mielenosoituksen järjestäjistä toteaa.

Scheinin on sosiaalista vaikuttamista tekevän M4ID-yrityksen luova strategisti. Useimmiten M4ID:n projektit suuntautuvat Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaaminen Helsingissä ja tapaamisen nostattama mediahuomio tarjoavat mahdollisuuden herätellä keskustelua Trumpin hallinnon naisien oikeuksia loukkaavasta politiikasta niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.

Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksikön johtajan, Elina Korhosen mukaan: ”Globa Gag Rule on ulkopoliittinen määräys. Trump on kuitenkin hyökännyt myös yhdysvaltalaisten naisten aborttioikeutta vastaan – esimerkiksi yhdysvaltalaisille aborttiklinikoille on tullut erilaisia määräyksiä ja säännöksiä jotta ne saavat jatkaa toimintaansa. Kalliiden ja aikaa vievien rekisteröitymissäädösten takia yli 150 klinikkaa on jo tähän mennessä jouduttu sulkemaan. Lisäksi Trump lopetti kattavia ehkäisypalveluita ja -neuvontaa ympäri Yhdysvaltoja tarjonneen Planned Parenthood -järjestön rahoituksen.”
Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksikön johtajan, Elina Korhosen mukaan: ”Globa Gag Rule on ulkopoliittinen määräys. Trump on kuitenkin hyökännyt myös yhdysvaltalaisten naisten aborttioikeutta vastaan – esimerkiksi yhdysvaltalaisille aborttiklinikoille on tullut erilaisia määräyksiä ja säännöksiä jotta ne saavat jatkaa toimintaansa. Kalliiden ja aikaa vievien rekisteröitymissäädösten takia yli 150 klinikkaa on jo tähän mennessä jouduttu sulkemaan. Lisäksi Trump lopetti kattavia ehkäisypalveluita ja -neuvontaa ympäri Yhdysvaltoja tarjonneen Planned Parenthood -järjestön rahoituksen.” KUVA: Boniface Mwangi

Erityisesti Trumpin niin sanottu gag rule -asetus aiheuttaa mittaamatonta tuhoa Yhdysvaltain kehitysyhteistyöhankkeiden kautta sekä myös kotimaassa.

Gag rule, eli suukapulamääräys estää lääkäreitä ja terveydenhoitohenkilökuntaa antamasta sukupuolineuvontaa ja esimerkiksi edes mainitsemasta abortti-sanaa. Vaikka määräys ei vaikutakaan Suomeen suoraan, niin vaikuttaa se välillisesti kaikkiin.

”Tehtävämme on auttaa heikoimmassa asemassa olevia luovin keinoin. Toimintamme keskittyy tavallisesti Afrikkaan ja Intiaan, mutta välillä pitää toimia siellä missä ongelman syy on”, Scheinin perustelee jalkautumista Helsingin kaduille.

M4ID toteuttaa parhaillaan perhesuunnitteluun liittyvää #Formnigani-hanketta Keniassa, eli sikäli #Resistgag jatkaa tuttua teemaa. #Formnigani-mielenosoitus Nairobissa esitti kysymyksen siitä, kuinka erilaista harjoitettu perhepolitiikka olisi, mikäli miehet voisivat tulla raskaiksi. Helsingissä sama kysymys osoitetaan suoraan Trumpille.

Helsingissä järjestettävä #Resistgag-mielenosoitus poikkeaa muotonsa puolesta perinteisistä mielenosoituksista ja marsseista. Kyseessä on ehkä enemmänkin mielenosoitukselta muotonsa lainannut performanssi. Se, että mielenilmaus ei ole muodoltaan aivan perinteinen ja sisältää elementtejä, jotka ovat enemmän tuttuja performanssitaiteen ja teatterin puolelta, ei tarkoita sitä, etteikö asia olisi vakava ja viesti mietitty.

”Tiedämme esimerkiksi Keniassa saadun kokemuksen perusteella, että vähän luovempi lähestyminen toimii. Elämme huomiomaailmassa, ja jos haluaa huomiota, oli se sitten perinteisessä tai sosiaalisessa mediassa, täytyy tehdä jotain kiinnostavaa. Pelkillä faktoilla ei pitkälle pötkitä”, Scheinin selittää prosessia, jossa kiinnitetään ensin yleisön huomio ja sen jälkeen aletaan tarjoamaan enemmän faktoja ja tutkittua tietoa.

M4ID ei ole yksin huoliensa kanssa ja Suomessa esimerkiksi Väestöliitto on ilmaissut syvän huolensa gag rulen kaltaisesta politiikasta.

”Abortin vastainen politiikka toimii juuri toisin, kun sen oletettu tarkoitus on: Abortteja ehkäistään parhaiten tarjoamalla ehkäisypalvelua ja tietoa seksuaalisuudesta. Perhesuunnitteluklinikoiden joutuessa sulkemaan ovensa,  lisääntyvät ei-toivotut raskaudet ja samalla mitätöidään vuosikymmenten edistysaskeleet lisääntymis- ja äitiysterveydessä sekä lasten terveydessä. Kärsijöinä ovat useimmiten kehitysmaiden köyhät tytöt ja naiset, joiden palvelut ovat olleet järjestöjen varassa”, Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksikön johtaja Elina Korhonen linjaa.

Englantilaisen International Planned Parenthood Federation -järjestön mukaan Trumpin politiikka on aiheuttanut jo arviolta 20 000 raskauteen liittyvää kuolemaa, 4,8 miljoonaa ei-toivottua raskautta ja 1,7 miljoonaa vaarallista aborttia.

”Jos välittää edes nimeksi naisten oikeuksista, väestönkasvusta tai inhimillisestä kärsimyksestä, Trumpin politiikka on järjetöntä”, Scheinin summaa Yhdysvaltain nykyhallituksen linjauksista.

Vaikuttaako naisten suiden tukkiminen suukapulalla hieman liioitellulta? Onko yhtään pienempi paha tukkia suita taloudellisella uhalla? KUVA: Boniface Mwangi
Vaikuttaako naisten suiden tukkiminen suukapulalla hieman liioitellulta? Onko yhtään pienempi paha tukkia suita taloudellisella uhalla? KUVA: Boniface Mwangi

Tämä Trumpin hallinnon linjaus ei ole yllättävä siinä mielessä, että republikaanipresidentit Ronald Reaganista alkaen ovat harjoittaneet saman suuntaista politiikkaa. Tämä presidentillinen asetus on aina yksi ensimmäisistä asioista, jonka virkaan astuva republikaanipresidentti tekee. Samoin virkaan astuva demokraattipresidentit ovat ensitöikseen kumonneet sen.

Donald Trump kuitenkin poikkeaa edeltäjistään siinä, että kuten kaikki muukin hänen tekemisensä on suunnatonta, niin myös tämän naisten alistamisen kanssa hän menee pidemmälle. Aikaisemmin nämä rajoitukset eivät ole ulottuneet Yhdysvaltojen rajojen sisäpuolelle, mutta nyt kaikkien liittovaltion rahoituksella toimivien terveysklinikoiden pitää rajoittaa perheneuvontaa rahoituksen loppumisen uhalla. Nämä klinikat ovat juurikin yhdysvaltalaisen yhteiskunnan viimeinen turvaverkko, jotka tarjoavat terveyspalveluita niille, joilla ei ole varaa ostaa niitä yksityisiltä palveluntarjoajilta.

Olisi tietysti mahdollista sanoa, että on vain reilua, että Yhdysvaltain ulkomailla ajama politiikka vaikuttaa myös oman maan kansalaisiin. Tämä olisi kuitenkin typerää. Yhdellä väärällä ei kumota toista ja naisten sorron ulottaminen myös oman maan kansalaisiin on kaikilla mittareilla tarkasteltuna hirvittävää ja aiheuttaa tarpeetonta tuskaa ja kärsimystä.

Samoihin aikoihin, kun #resistgag-mielenosoitusta harjoiteltiin, järjestettiin Helsingissä myöskin Helsinki Calling! -mielenosoitus. Mielenosoituksen häntäpäässä oli joukko Handmaid's Tale -sarjasta tuttuja hahmoja. Sekä nämä Handmaid's Tale -että #resistgag-mielenosoittajat kiinnittävät huomiota samaan asiaan – naisten oikeuksien rikkomiseen Yhdysvalloissa. KUVA: Tommy Lindgren
Samoihin aikoihin, kun #resistgag-mielenosoitusta harjoiteltiin, järjestettiin Helsingissä myöskin Helsinki Calling! -mielenosoitus. Mielenosoituksen häntäpäässä oli joukko Handmaid’s Tale -sarjasta tuttuja hahmoja. Sekä nämä Handmaid’s Tale -että #resistgag-mielenosoittajat kiinnittävät huomiota samaan asiaan – naisten oikeuksien rikkomiseen Yhdysvalloissa. KUVA: Tommy Lindgren

Jaa tämä:

”Grab them by the pussy” – eli Trump ja naisten oikeudet

Trump on tullut tunnetuksi asiattomista naisiin kohdistuvista letkautuksista ja vulgaarista kielenkäytöstä. Puheiden lisäksi myös hänen politiikkansa on varsin asiatonta.

”Presidentti Donald Trump asetti kolmantena päivänä valtaan astumisensa jälkeen tammikuussa 2017 ”presidentin asetuksen”. Asetus veti rahoituksen pois kaikilta kansainvälisiltä järjestöiltä, joiden toiminnassa millään tavalla sivuuttaa aborttia. Kyse voi olla esimerkiksi abortin jälkeisestä neuvonnasta”, kertoo Elina Korhonen Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksiköstä.

Tähän asetukseen on viitattu laajalti termillä Global Gag Rule, eli ”globaali suukapulamääräys”. Presidentti hallintoineen siis kirjaimellisesti tukkii lääkäreiden ja terveydenhoitohenkilökunnan suut.

Asetus ei ole Trumpin keksintö ja se seurailee Yhdysvaltain politiikkaa määrittäviä jakolinjoja. Presidentti Ronald Reaganin kaudella, vuonna 1984 ensikertaa asetettu gag rule oli voimassa presidentti George Bushin kauden loppuun saakka. Presidentti Bill Clinton kumosi sen ja presidentti George W. Bush puolestaan asetti sen jälleen voimaan. Barack Obama kumosi asetuksen ja Trump vuorollaan jälleen teki sen, mitä puolue häneltä odotti.

”Trumpin asettama säädös on kuitenkin aikaisempia laajempi. Kaksi aikaisempaa kertaa säädös on koskenut vain perhesuunnittelujärjestöjä, mutta Trump laajensi säädöksen koskemaan kaikkia kansainvälisiä järjestöjä, myös YK-järjestöjä”, Korhonen jatkaa.

Yhdysvalloissa politiikkaan liittyy paljon myös uskonnollista retoriikkaa ja ideologiaa. Vaikka Trump ei ratsastanut Valkoiseen taloon omilla kristillisillä arvoillaan, on hänen varapresidenttinsä Mike Pence Jumalan työtä tekevä konservatiivinen herätyskristillitty.

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen aikaan Helsingin kaduille jalkautuu #resistgag-mielenosoitus, jossa nähdään viimeisillään raskaana olevia Donald Trumpeja ja suukapuloilla vaiennettuja naisia. Epäilemättä Donald Trumpin seksuaalioikeuksiin liittyvä politiikka olisi perin erilaista, mikäli Trump itse saattaisi tulla raskaaksi. Setämiehet eivät kuitenkaan voi itse tulla raskaiksi ja se näkyy myös heidän ajamassa politiikassa.
Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen aikaan Helsingin kaduille jalkautuu #resistgag-mielenosoitus, jossa nähdään viimeisillään raskaana olevia Donald Trumpeja ja suukapuloilla vaiennettuja naisia. Epäilemättä Donald Trumpin seksuaalioikeuksiin liittyvä politiikka olisi perin erilaista, mikäli Trump itse saattaisi tulla raskaaksi.
Setämiehet eivät kuitenkaan voi itse tulla raskaiksi ja se näkyy myös heidän ajamassa politiikassa.

”Global Gag Rule aiheuttaa peruuttamatonta haittaa järjestöille, jotka antavat lailliseen aborttiin liittyvää tietoa tai palveluja. Harva klinikka tai toimija tarjoaa pelkästään aborttiin liittyviä palveluja”, Korhonen selittää. ”Yleensä ne ovat monitoimiklinikoita, joissa hoidetaan kaikenlaisia sairauksia malariasta lasten rokotuksiin.”

”Lisäksi tämä abortin vastainen  politiikka toimii juuri toisin, kun sen oletettu tarkoitus on: Abortteja ehkäistään parhaiten tarjoamalla ehkäisypalvelua ja tietoa seksuaalisuudesta. Perhesuunnitteluklinikoiden joutuessa sulkemaan ovensa,  lisääntyvät ei-toivotut raskaudet ja samalla mitätöidään vuosikymmenten edistysaskeleet lisääntymis- ja äitiysterveydessä sekä lasten terveydessä. Kärsijöinä ovat useimmiten kehitysmaiden köyhät tytöt ja naiset, joiden palvelut ovat olleet järjestöjen varassa.”

Presidentti Trumpin hallinto kutsuu asetusta nimellä Protecting Life in Global Health Assistance (”elämän suojelu globaalissa terveysneuvonnassa”). Asetuksen haitallisuutta lisää se, että presidentti  Obaman aikana Yhdysvaltain kansainvälinen kehitysvirasto USAID nousi maailman isoimmaksi perhesuunnittelua tukevaksi rahoittajaksi ja nyt sen varaan rakennetut hankkeet romahtavat.

Margaret Atwoodin kirjaan perustuva Handmaid's Tale -sarja käsittelee dystooppista yhteiskuntaa, jossa naisista on tehty synnytyskoneita. Alkuperäinen teos viittasi sortaviin diktatuureihin yleisellä tasolla, mutta Trumpin Yhdysvalloissa monet ovat kokeneet viittauksien osuvan kivuliaan lähelle kotia.
Margaret Atwoodin kirjaan perustuva Handmaid’s Tale -sarja käsittelee dystooppista yhteiskuntaa, jossa naisista on tehty synnytyskoneita. Alkuperäinen teos viittasi sortaviin diktatuureihin yleisellä tasolla, mutta Trumpin Yhdysvalloissa monet ovat kokeneet viittauksien osuvan kivuliaan lähelle kotia.

Korhonen näkee gag rulen osana Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa, jossa on tärkeää pitää konservatiivinen kristillinen oikeisto tyytyväisen. Hänen mukaansa tällä hetkellä on kuitenkin ”menossa globaalisti ennen kuulumaton hyökkäys naisten oikeuksia ja seksuaalioikeuksia kohtaan”.

Marie Stopes International -järjestön arvion mukaan Global Gag Rule tulee Trumpin neljän ensimmäisen vuoden aikana lisäämään ei-toivottujen raskauksien määrää 6,5 miljoonalla, äitiyskuolemien määrää yli 20 000:lla ja vaarallisia abortteja yli 2 miljoonalla.”

Erityisesti haitalliseksi määräyksen tekee se, että se kattaa myös kansainväliset yhteishankkeet. Järjestöt voivat menettää yhdysvaltalaisen rahoituksen jo sen takia, että vaikka EU:n rahoittamassa osassa yhteishanketta mainitaan a-sana. Onneksi Korhosen mukaan esimerkiksi Euroopassa on alettu toimiin gag rulen tekemän tuhon korjaamiseksi.

”Hollannin ja Belgian aloitteesta perustettiin She Decides -liike, joka pyrkii keräämään rahaa seksuaalioikeuksiin liittyvään kehitysyhteistyöhön eli kattamaan Trumpin hallinnon jättämän aukon. Myös Suomi on tässä aktiivinen ja EU:n sisällä on ollut positiivista liikehdintää.”

Trumpin hallinnon toiminta poikkeaa edeltävien republikaanipresidenttien linjauksista siinä, että nyt gag rule -linjaukset on tuotu myös osaksi Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa.

”Globa Gag Rule on ulkopoliittinen määräys”, Korhonen kertoo.Trump on kuitenkin hyökännyt myös yhdysvaltalaisten naisten aborttioikeutta vastaan – esimerkiksi yhdysvaltalaisille aborttiklinikoille on tullut erilaisia määräyksiä ja säännöksiä jotta ne saavat jatkaa toimintaansa. Kalliiden ja aikaa vievien rekisteröitymissäädösten takia yli 150 klinikkaa on jo tähän mennessä jouduttu sulkemaan. Lisäksi Trump lopetti kattavia ehkäisypalveluita ja -neuvontaa ympäri Yhdysvaltoja tarjonneen Planned Parenthood -järjestön rahoituksen.”

Trump on myös onnistunut täyttämään Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarivirkoja erittäin konservatiivisilla jäsenillä. Tehdyt elinikäiset nimitykset eivät lupaile hyvää naisten oikeuksien kannalta.

“Naisia kuolee joka päivä Global Gag Rulen seurauksena, kohta myös Yhdysvalloissa. Trumpin ajama aggressiivinen politiikka rajoittaa jatkuvasti naisten oikeuksia ja naisille suunnattuja elintärkeitä palveluja”, sanoo Mari Tikkanen, #resistgag-mielenilmauksen järjestäjän, M4ID:n toimitusjohtaja ja yksi perustajista.
“Naisia kuolee joka päivä Global Gag Rulen seurauksena, kohta myös Yhdysvalloissa. Trumpin ajama aggressiivinen politiikka rajoittaa jatkuvasti naisten oikeuksia ja naisille suunnattuja elintärkeitä palveluja”, sanoo Mari Tikkanen, #resistgag-mielenilmauksen järjestäjän, M4ID:n toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

Tämä konservatiivisten tahojen ajama naisten oikeuksien kaventaminen ei tosiaankaan koske pelkästään Yhdysvaltoja tai sen tukemia hankkeita. Europarlamentaarikko Heidi Hautalan tilaamasta selvityksestä  paljastuu seksuaalioikeuksien vastustajien EU:n sisällä harjoitettava vahva lobbaus. Sadat konservatiiviset ryhmät lobbaavat EU-maita ja parlamenttia, jotta viittaukset seksuaalioikeuksiin ja naisten oikeuksiin poistettaisiin yhteisistä sopimuksista.

”Kesällä 2017 julkisuuteen vuosi asiakirjoja, jotka paljastivat salaisen eurooppalaisen uskonnollisen verkoston, nimeltään Agenda Europe. Vuonna 2013 perustettu  verkosti edellyttää toimijoiltaan äärimmäistä salassapitoa ja kannustaa ääriajatteluun. Strategiasta paljastuu, että sen tavoitteena on muun muassa abortin täyskielto, ’ei-luonnollisen’ ehkäisyn kieltäminen, hedelmöityshoitojen kieltäminen, homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja ’homoprogandan’ kieltäminen sekä transihmisten oikeuksien romuttaminen.”

Euroopan kansanedustajien väestö- ja kehitysfoorumi julkisti huhtikuussa raportin, joka analysoi ja avaa kyseisen verkoston strategiaa. Raportissa todetaan, että ihmisoikeusvastaisen ultrakonservatismin nousu viime vuosina on ollut ilmeistä, mutta tämän liikehdinnän tarkempi organisoituminen, rahoitus ja varsinaiset vaikuttamiskeinot ovat pysyneet piilossa. Vaikka muun muassa eurooppalaisten aristokraattien, meksikolaisen miljardöörin ja venäläinen äärioikeistolaisen oligarkin rahoittama verkosto vaikuttaa lähinnä Dan Brownin kirjoista repäistyltä kliseeltä, on kyse ihan oikeasta porukasta, jolle löytyy puolustajansa myös Suomessa.

”Agenda Europe -verkosto kokoaa toimijoita kaikista kristillisistä tunnustuskunnista ja vaikka suurin osa on katolisia, myös traditionalistisia protestantteja ja ortodokseja on  mukana. Vatikaaniin kytkeytyvät katoliset toimijat ovat keskeisimpinä organisoijina ja Vatikaani puolestaan on ohjeistanut katolilaisia poliitikkojen odotetaan toimivan politiikassa kirkolle tärkeissä kysymyksissä. Kansallisissa parlamenteissa, Euroopan neuvostossa, europarlamentissa ja Euroopan komissiossa vaikuttavilla poliitikoilla on merkittävä edustus verkostossa ja sen salaisissa vuosittain järjestettävissä ’huippukokouksissa’.”

Kaksi naista ei voi olla James Hirvisaari.
Aito avioliitto -kampanjan telttaillessa Helsingin Lasipalatsin kulmalla vastustaakseen tasa-arvoista avioliittolakia joukko kansalaisia päätti mennä pussailemaan paikalle. Maailmat kohtasivat niin Helsingin keskustassa kuin sosiaalisessa mediassakin.

Strategian toteuttajiin kuuluu joukko samojen tunnusten alla toimivia eurooppalaisia HLBTI-vastaisia järjestöjä. Suomessa tällainen on esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia vimmaisesti vastustanut Aito avioliitto -yhdistys, jonka toiminnassa oli näkyvästi mukana muun muassa demarien, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten poliitikkoja.

Väestöliiton Korhonen muistuttaa, että ilman seksuaalioikeuksien toteutumista ei muutkaan ihmisoikeudet voi toteutua. Lisäksi ihmisoikeuskysymyksen kyse on myös kestävästä kehityksestä.

”Seksuaalioikeudet ovat keskeinen osa ihmisen itsemääräämisoikeutta – oikeutta tehdä omaan terveyteen, kehoon, seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvät päätökset ilman syrjintää, pakottamista tai väkivaltaa. Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia, jotka kuuluvat jokaiselle. Oikeudet ovat jakamattomia huolimatta seksuaalisuudesta, lisääntymiseen liittyvistä valinnoista, sukupuolesta, perhesuhteista tai iästä. Seksuaalioikeudet kattavat myös lisääntymisterveysoikeudet – ihmisellä on oikeus päättää omasta lapsiluvustaan.”

Kenialainen aktivisti ja kuvajournalisti Boniface Mwangi saapuu Helsinkiin dokumentoimaan #resistgag-mielenosoituksen, joka on jatkoa M4ID:n ja Mwangin Keniassa tekemälle työlle. Keskustelua ehkäisystä ja seksistä popularisoinut #formnigani-kampanja on tavoittanut miljoonia kenialaisia.
Kenialainen aktivisti ja kuvajournalisti Boniface Mwangi saapuu Helsinkiin dokumentoimaan #resistgag-mielenosoituksen, joka on jatkoa M4ID:n ja Mwangin Keniassa tekemälle työlle. Keskustelua ehkäisystä ja seksistä popularisoinut #formnigani-kampanja on tavoittanut miljoonia kenialaisia.

Näiden mahdollisuuksien rajaamista harjoittava politiikka ei tietenkään ole Trumpin tai Agenda Europen kaltaisten toimijoiden yksinoikeus. Hiljattain saadut uutiset siitä, että jatkossa naiset saavat ajaa autoa ihan noin vaan itsekseen Saudi Arabiassa kertovat karua kieltä siitä, että naisten oikeuksia rajoitetaan ja rikotaan monin tavoin ja monissa paikoissa hyvinkin perustavalla tavalla. Trump on kuitenkin merkittävä tekijä tässä ihmisoikeuksien tallaamisessa  valta-asemansa myötä – hänen hallintonsa linjauksilla on maailman laajuista vaikutusta. On kyse myös siitä, mitä länsimaiseksi demokratiaksi mielletyltä valtiolta on lupa odottaa. Kukaan ei oikeasti odotakaan Saudi Arabialta ihmisoikeuksia kunnioittavaa politiikkaa (vaikka Suomikin sinne aseita mielellään myy).

Seksuaalioikeuksien rajoittaminen tuottaa eriarvoisuutta, joka on mittasuhteiltaan sietämätöntä. Nuoria myös opetetaan ajattelemaan ja käyttäytymään tavoilla, jotka vahvistavat eriarvoisuutta ylläpitäviä sukupuolinormeja. Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolten moninaisuuteen liittyvä syrjintä on tästä yksi esimerkki.

Trumpin politiikka vaarantaa miljoonien naisten ja tyttöjen terveyden ja aiheuttaa suunnatonta inhimillistä kärsimystä kehittyvissä maissa – ja kohta myös Yhdysvalloissa. 214 miljoonaa naista kehittyvissä maissa on nykyaikaisen ehkäisyn ulottumattomissa ja vuosittain maailmassa tehdään 25 miljoonaa turvatonta aborttia. Raskauteen ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot ovat ovat yleisin kuolinsyy 15-19-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa.

Trumpin politiikka vaarantaa miljoonien naisten ja tyttöjen terveyden ja aiheuttaa suunnatonta inhimillistä kärsimystä kehittyvissä maissa – ja kohta myös Yhdysvalloissa. 214 miljoonaa naista kehittyvissä maissa on nykyaikaisen ehkäisyn ulottumattomissa ja vuosittain maailmassa tehdään 25 miljoonaa turvatonta aborttia. Raskauteen ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot ovat ovat yleisin kuolinsyy 15-19-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa.

 

Jaa tämä:

Erikoismenon mestarit

Blondit amazoonit on musiikin, teatterin ja performanssin koelaboratorio. Kuten koelaboratorioissa usein, myös amazoonien esiintymisissä on yllätyksiä – myös esiintyjille itselleen.

Pari tuntia ennen konsertin alkamista Caitzu ompelee vimmaisesti helsinkiläisen teatteriravintola Kapsäkin ikkunapöydässä. Tavoitteena on saada Blondit amazoonit -yhtyeen esiintymisasut kuntoon. On ihan normaalia, että Caitzu säätää esiintymisasuja viime hetkeen saakka, koska hän kehittää lähes joka keikalle uudet asut. 

Blondeista amazooneista ei ole järkevää puhua pelkästään yhtyeenä. Kyseessä on enemmänkin määrittelyjä pakeneva musiikin, teatterin ja performanssin sekoitus.

”Joskus me päätettiin, että me ei sanota millekään ’ei’. Ehkä tämä on sitten sen tulos”, laulusta ja melodicasta vastaava Meiju huomauttaa. ”Tämä on vapaa lennähdys.”

Blondit amazoonit muodostuu nykyisellään neljästä muusikosta ja edellä mainitusta pukusuunnittelijasta, jota ei lavalla liiemmin nähdä. Kaikki ovat kuitenkin elintärkeitä kokonaisuudelle. Porukasta neljä vaikuttaa ­teatterialalla, kaksi on kirjailijoita ja kaksi arkkitehtia. 

Tässä haastattelussa amazoonit esiintyvät taiteilijanimillään.

Blondit amazoonit laulavat: ”Meitä tuijotetaan kaduilla, kun näytetään niin hyviltä." Ilmapalloihin ja spandexiin verhoutunut basisti-kitaristi Paula täyttää sanoituksen lupauksen Kapsäkin lavalla.
Blondit amazoonit laulavat: ”Meitä tuijotetaan kaduilla, kun näytetään niin hyviltä.” Ilmapalloihin, spandexiin ja nahkashortseihin verhoutunut basisti-kitaristi Paula täyttää sanoituksen lupauksen Kapsäkin lavalla. KUVA: Olena Ieleskyna

Amazoonien kappaleiden sanoitukset kumpuavat arjesta, elämästä ja yllättävistä ajatusketjuista. Ne tarjoavat kosketuspintaa todennäköisesti kaikille ja samalla muistuttavat elämän monimuotoisuudesta. 

Välillä kuulijalle kerrotaan, että ”pistin paskaksi mun kännykän”, koska oli ”nihkeä tilanne”. Seuraavaksi tarina eteneekin jo siihen, että koko elämä on mennyt paskaksi ja se vasta nih­keää onkin. Myös se, että ”Anu feidas” vituttaa ja sienestämään halutaan, koska ”metsässä on ihanaa, toimistossa vihaan vaan”. 

”Tämä bändi ja biisit toimivat myös terapian korvikkeena, kun voi vaikka kertoa toimistotyön ajoittaisesta nih­keydestä”, Meiju toteaa. 

Sienestysteema on näkynyt myös lavalla, kun yhtye kiipesi yleisön eteen jättimäisiksi sieniksi pukeutuneena. Esityksissä on nähty myös muun muassa musisoivia kukkia ja supersankareita. 

Esiintymisasut ja yllätykset ovat osa amazoonien vetovoimaa. Eikä yllätyksiä ole varattu pelkästään yleisölle – välillä myös esiintyjät kokevat niitä. Esimerkiksi sillä kerralla, kun kireään spandexiin ahtautuneen basistin päähän kiinnitetty jättiläismäinen kukka putosi kesken keikan. Tai sillä kertaa, kun ilmapalloihin verhoutunut rumpali ei kuullut kanssasoittajia, kun ilma­pallot nirskuivat toisiaan vasten korvan juuressa.

”Palkkatöissä olisin ihan murskana, kun kukkapipo ei pysynyt esiintyjän päässä. Se olisi suunnaton kauhun paikka”, esiintymisasua edelleen ompeleva Caitzu toteaa hyväntuulisena. ”Kokeiltiin isoa ja mentiin isosti myös metsään. Emme ainakaan tuota puolikasta tai beigeä jälkeä.”

Sitä paitsi yleisö noukki pudonneen kukan lattialta, ja loppukeikan etu­rivissä tanssittiin kukka päässä.

Blondit amazoonit eivät ole levyttäneet kappaleitaan, vaikka niitä on kertynyt jo parinkin levyn verran. Syynä tähän on osaltaan kaikkien työkiireet ja osaltaan se, että yllätyksellinen teatraalisuus on niin keskeinen osa amazoonikokemusta ja tämä puuttuisi levyltä. ”Teemmekö me ollenkaan jotain ’kuunneltavaa musiikkia’?”, miettii laulaja Meiju ääneen. ”Onko tämä enemmänkin kokonaisvaltainen kokemus?” Blondit amazoonit Kapsäkki goes Pride -keikalla vasemmalta oikealle: Paula, Ensio, Meiju ja Pasi Eleonoora Karisma.
Blondit amazoonit eivät ole levyttäneet kappaleitaan, vaikka niitä on kertynyt jo parinkin levyn verran. Syynä tähän on osaltaan kaikkien työkiireet ja osaltaan se, että yllätyksellinen teatraalisuus on niin keskeinen osa amazoonikokemusta ja tämä puuttuisi levyltä.
”Teemmekö me ollenkaan jotain ’kuunneltavaa musiikkia’?”, miettii laulaja Meiju ääneen. ”Onko tämä enemmänkin kokonaisvaltainen kokemus?”
Blondit amazoonit Kapsäkki goes Pride -keikalla vasemmalta oikealle: Paula, Ensio, Meiju ja Pasi Eleonoora Karisma. KUVA: Olena Ieleskyna

Palkkatöiden puolella Caitzu on palkittu teatteripukusuunnittelija ja lavastaja. Alkujaan häntä pyydettiin katsomaan vähän esiintymisasuja amazoonien ensimmäistä keikkaa varten, ja sitten homma eskaloitui.

”Tämä vaatepuoli on alkanut elämään vähän omaa elämäänsä. Minusta on kiinnostavaa, kuinka monenlaisella ja erilaisilla tavoilla ihminen voi olla upea lavalla. Haluan auttaa ihmisiä löytämään uusia ilmenemismuotoja itselleen.”

Laulaja Meiju on samoilla linjoilla.

”En ikinä pukeutuisi niin kuin Caitzu­ minut pukee, mutta lavalla tursuileva ihokaspuku ei haittaa. Se on hyvää oman häpeän kohtaamista ja sallivuutta omaa itseään kohtaan.”

Myös basisti-laulaja Paula myöntää nauraen kokeneensa esiintymisen joskus tuskaiseksi.

”Mutta tämä onkin sellainen ’häpeä on hyvä tunne’ -projekti”, hän sanoo ja jatkaa: ”Tässä voi tehdä asioita, joita ei muuten tekisi. Pukeutuminen auttaa siinä.”

Paula huomauttaa, että esiintyjyys ja se, kuinka bänditilanteissa ollaan, ovat ”kauhean normitettuja”.

”Ihmisiä ohjataan tiettyihin suuntiin ja olemaan tietynlaisia”, Paula sanoo. ”Eri näköiset ja oloiset ihmiset voisivat esiintyä vapaammin, mikäli normit eivät olisi niin tiukat. Minulla bändiesiintyminen lähtee osittain sellaisesta heteronormatiiviseen kulttuuriin ja myös bänditoimintaan liittyvästä vitutuksesta, mutta tulokulmia tässä bändissä toimimiseen voi toki olla muitakin.”

”Lukemattomat normeista poikkeavat olemisen tavat ovat mahdollisia. Omalla lavapresenssillämme haluam­me rohkaista ihmisiä huomaamaan näitä laajoja maisemia”, rumpali Ensio linjaa.

Tämä normien vierastaminen näkyy kaikessa amazoonien toiminnassa. Koska ihminen kuitenkin hahmottaa maailman kategorisoimalla, on amazoonien genreksi määritelty queercore, 1980-luvulla syntynyt punkin alalaji. Muitakin mahdollisia määritelmiä on.

Punk vie ajatukset kauaksi bändistä, joka on esiintynyt vuodesta 2015 alkaen melodica-basso-rummut-triona. Yhtyeen soundi kuitenkin otti aimo harppauksen perinteisen bändisoiton suuntaan, kun tänä keväänä porukkaan liittyi kitaristi Pasi Eleonoora Karisma. Hän kuvaa bändin tekemisen tapaa ”poikkeuksellisen estottomaksi tavalla, joka on harvinaista maailmassa. Jopa teatteriproduktioissa.”

”Kaikissa rokkibändeissähän on ­kitara. Tuleeko meistä nyt tosi normaaleja?” Paula kysyy huolestuneena.

Ehkä normcore ei kuitenkaan ole välitön uhka Blondeille amazooneille.

Blondit amazoonit ilmaiskeikalla 5.8. Turun Kirjakahvilassa Queer Punx For Seitan Festissä. 

Jaa tämä:

Epätyypillinen on tyypillistä

Työmarkkinat ovat muuttuneet, mutta se ei näy julkisen puheen tasolla

Matin ja Tepon ikivihreä iskelmä vuodelta 1982, ”Mä joka päivä töitä teen”, on patriarkaalisen sukupuolijärjestyksen monumentti. Se myös kuvaa suomalaisen yhteiskunnan suhdetta työhön – töitä on tehtävä joka päivä, jotta ihminen saisi arvoa ja arvostusta.

Yhteiskunta ja työmarkkinat ovat muuttuneet verrattomasti sitten 1980-luvun, mutta tämä ei aina näy julkisessa puheessa.

Työstäkieltäytyjäliiton After Work Party on tietenkin oksymoroni jos mikä. Ei se mitään, toisinaan provokaatioiden ja ristiriitaisuuksian myötä on mahdollista sanoa maailmasta sellaisia asioita, jotka muuten jäisivät sanomatta. TE-toimistossa järjestetyssä tilaisuudessa esitettyihin kalvoihin voi tutustua täällä.
Työstäkieltäytyjäliiton After Work Party on tietenkin oksymoroni jos mikä. Ei se mitään, toisinaan provokaatioiden ja ristiriitaisuuksien myötä on mahdollista sanoa maailmasta sellaisia asioita, jotka muuten jäisivät sanomatta. TE-toimistossa järjestetyssä tilaisuudessa esitettyihin kalvoihin voi tutustua täällä.

Sanat määrittelevät maailman ja suhteemme siihen. Se, jolla on valtaa määritellä keskustelussa käytetyt sanat, määrittelee maailman. Kun esimerkiksi työmarkkinatoimijat, tutkijat ja media puhuu epätyypillisestä työstä, määritellään sitä, miten työhön ja työntekijöihin suhtaudutaan.

Noin 1,5 miljoonaa suomalaista on ”tyypillisessä” työsuhteessa ja 700 000 tekee ”epätyypillistä” työtä. On hyvin kyseenalaista, voiko 700 000 ihmisen ryhmää kuvailla ”epätyypilliseksi”.

Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta -teoksen toimittaneet Anu Suoranta ja Sikke Leinikki perustelevatkin hyvin, että olisi parempi puhua ”muussa kuin vakituisessa ja kokoaikaisessa palkkatyössä” olevista henkilöistä. Vaikka kyseessä onkin karmaiseva lausehirviö ja poikkeuksellisen epäkäytännöllinen määritelmä, on se vähemmän arvovärittynyt ja leimaava. Ja haluammeko todellakin leimata kolmasosan työvoimastamme?

Sanojen merkityksillä pelataan myös, kun nykypuheessa työläisiä ja työntekijöitä kutsutaan palkansaajiksi. Valpas kansalainen kiinnittää aina huomiota pyrkimyksiin vaihtaa käytössä olevia termejä. Näin on käynyt esimerkiksi, kun hyvinvointivaltio on vaihtunut poliittisten kommentaattorien puheissa hyvinvointiyhteis­kunnaksi.

Suoranta ja Leinikki kysyvät, että kun vakituinen ja kokoaikainen nähdään työelämän – ja samalla yhteiskunnan – perustana, miten sen ulkopuolelle jäävät suhteutuvat työmarkkinoihin ja yhteiskuntaan. Mikäli yhteiskunta ei kykene muuttamaan rakenteita vastaamaan työelämän todellisuutta, on odotettavissa vastareaktioita.

Yksi riemastuttava ja kiinnostava vastareaktio työelämän ongelmille on Työstäkieltäytyjäliitto (TKL), joka nousi julkisuuteen helmikuussa TE-toimistossa suoritetun aktion myötä. TKL:n konsultit marssivat aikaisemmin työvoimatoimistona tunnettuun TE-­toimistoon ja alkoivat jakaa toimiston ”asiakkaille” neuvoja työn välttelyssä. Koska yhteiskuntamme syviin rakenteisiin on koodattu ajatus siitä, että ”työn teko kannattaa aina”, olivat reaktiot TKL:n tempaukseen eloisia.

Tämä seminaari tuli TE-toimiston väelle ja asiakkaille yllätyksenä ja pyytämättä. Mutta ei ole lahjahevosen suuhun katsomista, eh?

Nyt TKL on julkaissut Tekstejä työstäkieltäytyjille -pamfletin, joka yhdistää liiton toimintaan sisäänrakennettua karnevalismia ja vakavaa pohdintaa. Aikaisemmin eri yhteyksissä julkaistuista kirjoituksista koostettu pamfletti toistaa itseään mutta tulee samalla alleviivanneeksi perusteesejään: työ ei saa olla ihmisen arvon mitta ja on pähkähullua väittää, että ”kaikki työ on arvokasta” tai että  ”kaiken työn vastaanottaminen on tehtävä kannattavaksi”. Jokainen maapallon resurssien rajallisuuden hahmottava ymmärtää, että kaikki työ ei suinkaan ole hyväksi.

Kiinnostavimmillaan pamfletti on huomioidessaan, että työntekijöiden ja pääoman välinen konflikti on vähitellen ujutettu työntekijöiden ja työttömien välille. Työntekijöiden ja työttömien välinen konflikti on järjetön erityisesti tilanteessa, jossa työttömiä on verrattomasti enemmän kuin avoimia työpaikkoja.

Työttömien syyllistämisessä ja kyykyttämisessä ei olekaan aidosti kyse työttömien ”aktivoimisesta”, vaan kuten Juhana Vartiainen on todennut: tavoitteena on tehdä ”työvoiman ulkopuolella tai työttömänä oleminen hieman vastenmielisemmäksi”.

Kaaviot auttavat hahmottamaan maailmaa. Toisinaan maailma on niin järjetön, ettei siitä ihan tolkullisia kaavioita saa – mutta onko silloin ongelma kaaviossa vai maailmassa.
Kaaviot auttavat hahmottamaan maailmaa. Toisinaan maailma on niin järjetön, ettei siitä ihan tolkullisia kaavioita saa – mutta onko silloin ongelma kaaviossa vai maailmassa.

TKL:n väitteet ja linjaukset ovat osin absurdeja. Pamfletin avaavassa ohjelma­julistuksessa esitetään TE-toimiston sekä työ- ja elinkeino­ministeriön julkaisuihin varoitustarroja, jotka kertoisivat julkaisujen haitta­vaikutuksista.

Työstäkieltäytyjäliitto itse linjaa olevansa ”tosissaan muttei vakavissaan”. Kyseenalaistamalla yleisesti hyväksytyt totuudet yhteiskunnasta ja perustelemalla väitteensä TKL tuo raikkaan tuulahduksen työvoimapoliittiseen keskusteluun, joka on jumiutunut pitkälti poliittisten puolueiden ja etujärjestöjen poteroiden väliseen ristituleen. Työstäkieltäytyjät kieltävät koko nykykeskustelun lähtökohdat – ja tulevat näin haastaneeksi samaiset lähtökohdat. Tämä on arvo itsessään.

TKL:n irrottelu tarjoaa hyvän vasta­painon Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta -teoksen akateemisemmalle otteelle. Ja meidän kaikkienhan tulisi olla kiinnostuneita aiheesta – kyse ei ole sen vähemmästä kuin elämän­tapamme tulevaisuudesta.

Anu Suoranta & Sikke Leinikki: Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta – Mikä on työn ja toimeentulon tulevaisuus? Vastapaino 2018. 176 s.

Työstäkieltäytyjäliitto: Tekstejä työstäkieltäytyjille. Työstäkieltäytyjäliitto 2018. 95 s. Teoksen voi tilata muun muassa Voima-lehden verkkokaupasta sekä ostaa Mustan kanin kolosta.

Työstäkieltäytyjäliiton Heidi Meriläisen kirjoitus liiton toiminnasta löytyy täältä.

Jaa tämä:

Sisällön puute myy paremmin

Kun halutaan kahvi ilman kofeiinia, sota ilman sotaa ja taide ilman taidetta, mistä on kysymys?

Olen tottunut viestintään, jossa taustalla on aina jokin ajatus tai sanoma, vähintään viite siihen, miksi viesti on haluttu välittää, perustelu.

Joitakin vuosia sitten taiteilijakollegani, joka on yhtä keski-ikäinen kuin minä, päätti tutustua vloggaamiskulttuuriin. Katsottuaan useita vlogeja hän totesi: ”Ei niissä ei tarvitse olla mitään pointtia, joka legitimoi postauksen. Itse asiassa pointti voi olla haitaksi.”

Toimittaja Saska Saarikoski varoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan 1.2.2018 pseudojournalismin leviämisestä. Esimerkkinä hän käytti Pohjoismaita seuraavan yhdysvaltalaisen toimittajan The New York Timesissa julkaistua artikkelia, jonka tarkoitus oli käsitellä Suomen presidentinvaaleja. Sen sijaan juttu keskittyi yksinomaan presidenttipari Niinistön koiraan, Lennuun.

”Lennu-tarina oli hyvä esimerkki kovasti yleistyneestä media-ilmiöstä: jutusta, joka ei kerro mistään”, Saarikoski kirjoittaa. ”Perinteisesti on ajateltu, että tarinalla on muoto ja sisältö. Muotoon kuuluvat vauhdikas aloitus, sujuva kerronta ja joskus myös suloiset lemmikit. Niiden alta löytyy kuitenkin se varsinainen syy, miksi juttu on kirjoitettu. Ei välttämättä enää.”

Luomalla tarpeita, mainostaja saa kuluttajan kokemaan sielua kuristavan tyhjyyden sisällään. Tuota tyhjyyttä täytetään vaikkapa sitten hiilihapotetulla juomalla, joka lupaa menestystä, onnea ja kauneutta. Oikeasti tuotteessa ei ole mitään näistä luvatuista ominaisuuksista.
Luomalla tarpeita, mainostaja saa kuluttajan kokemaan sielua kuristavan tyhjyyden sisällään. Tuota tyhjyyttä täytetään vaikkapa sitten hiilihapotetulla juomalla, joka lupaa menestystä, onnea ja kauneutta. Oikeasti tuotteessa ei tietenkään ole mitään näistä luvatuista ominaisuuksista.

Teattereissa, erityisesti suurilla näyttämöillä, tämä sama ilmiö näkyy vaatimuksena saada teatterielämys ilman taidetta. Kun teatterilipuista ollaan valmiita maksamaan, taide ennakoimattomana ja häiritsevänä elinvoiman ilmaisuna, samoin kuin sen välittämät yhteiskunnalliset viestit ja huomiot, pyritään työntämään pois keskiöstä, nurkkaan, jossa taide muuttuu mausteeksi, piiloutuu varjoihin ja pahimmillaan lakkaa kokonaan olemasta. Teatterin maksavan keskivertoasiakkaan mielestä tämä tuntuu nyt olevan toivottavaa. 

Kymmenen vuotta sitten minua alkoi kiinnostaa, onko minulla ja keskivertoasiakkaiden muodostamalla ”suurella yleisöllä” mitään yhteistä kosketuspintaa. Siksi olen opetellut suuren näyttämön ohjauksissani naamioimaan taiteen viihteeksi. Yritän piilottaa mahdollisimman taitavasti villeimmät ideani ja sen, mitä haluan sanoa, että ne eivät häiritsisi suuren yleisön viihtymistä ja että vain taiteen harrastaja voisi ne esityksistäni halutessaan poimia. 

Salien täyttöasteista päätellen saan näistä opinnoista arvosanaksi seiskan tai kasin. Yhteistä kosketuspintaa siis on, mutta se ei juuri nyt lohduta. ­Teattereiden suurten näyttämöiden suhde taiteeseen muistuttaa uhkaavasti taiteilija Riiko Sakkisen näyttelyä ­MuNA – Museum of No Art (2014), joka koostui pelkästään museokaupan halvoista ja näennäisen tyhjänpäiväisistä esineistä sekä näyttelyä varten painetuista mainosjulisteista. ”MuNA on dystooppinen museo, jossa taiteella ei ole merkitystä. MuNA:ssa tärkeää ovat raha, valta, brändi ja kävijämäärät”, Sakkinen selventää Serlachius-museon esittelytekstissä.

Riiko Sakkisen MuNA – Museum of No Art -näyttelyn muodosti turhanpäiväisiä, MuNA-logolla varustettuja muistoesineitä myyvä museo-kauppa. Valikoimassa oli tiskirätin (kuvassa) ohella muun muassa pehmonalle, mitta-nauha, kertakäyttösadetakki ja purukumipakkaus.
Riiko Sakkisen MuNA – Museum of No Art -näyttelyn muodosti turhanpäiväisiä, MuNA-logolla varustettuja muistoesineitä myyvä museo-kauppa. Valikoimassa oli tiskirätin (kuvassa) ohella muun muassa pehmonalle, mittanauha, kertakäyttösadetakki ja purukumipakkaus.

Älkää ymmärtäkö väärin, ei taide ole mikään automaattisesti autuaaksi tekevä asia. 

Taide on minulle institutionalisoitua vapautta tai pyrkimystä siihen. Se on eräänlainen mahdoton tehtävä, jota on jännittävää toteuttaa ja seurata. Taiteilijan kohdalla se tarkoittaa käytännössä vapautta (ja vaatimusta) tehdä, mitä tahtoo, mutta myös taitoa: kokemusta sekä ymmärrystä oman taiteenlajin perinteestä ja hyviksi havaituista lainalaisuuksista. Ymmärrän sen, että toisia taiteilijan vapaus ärsyttää – kukapa ei haluaisi tehdä, mitä mielii, ja saada siitä joskus jopa palkkaa – mutta en ymmärrä sitä, ettei taidollakaan näytä olevan arvoa. 

Teattereissa näyttävät myyvän yhä enemmän laiskasti tai hutiloiden tehdyt kierrätysteokset, mitäänsanomattomat pseudoteatteriesitykset. Tämä oli mielessäni, kun pohdin Riihimäen Teatterin toimitusjohtajan kanssa, mikä olisi myyvä juttu ja kuka sellaisen osaisi tehdä. Ehdotin, että palkataan joku keskinkertainen ja laiska, annetaan hänen valita mitä tahansa kevyttä ja pidetään huoli, ettei tekeleeseen jää ripaustakaan omaperäisyyttä. Toimitusjohtaja kieltäytyi – kunniaksi hänelle.

Toisinaan on helpompi ummistaa silmänsä kuin kohdata todellisuus. Vuonna 2009 muistutimme siitä, kuinka lähellä Prada (muotitalo) ja Pravda ("totuus" ja Neuvostoliiton johtava sanomalehti ja maan kommunistisen puolueen keskuskomitean äänenkannattaja) ovat toisiaan.
Toisinaan on helpompi ummistaa silmänsä kuin kohdata todellisuus. Vuonna 2009 muistutimme siitä, kuinka lähellä Prada (muotitalo) ja Pravda (”totuus”, myöskin Neuvostoliiton johtava sanomalehti ja maan kommunistisen puolueen keskuskomitean äänenkannattaja) ovat toisiaan.

Jo 2000-luvun alussa filosofi Slavoj Žižek kiinnitti huomiota leviävään antiessentialistiseen ilmiöön, jossa pyritään esimerkiksi juomaan kahvia ilman kofeiinia, kolaa ilman sokeria, kaljaa ilman alkoholia ja käymään sotaa ilman sotaa (tietokoneen ruudulla tai lähettämällä tunnuksettomia ”vihreitä miehiä”). 

Esimerkeissä voi nähdä jonkinlaisen terveyttä palvelevan päämäärän. On saatava kaikki kiihottava mutta ilman epäterveellistä, uhkaavaa tai omaatuntoa häiritsevää sisältöä. Siksi sitä hävitetään myös taiteesta, journalismista ja politiikasta. Žižekin mukaan olemme jo vuosia eläneet post-politiikaksi kutsuttua tyhjäkäynnin aikaa, jossa valtiollisten ja kansainvälisten yhteisten asioiden hoitaminen on redusoitu vain asiantuntijoiden hallitsemaksi yhteiskuntaelämäksi, jossa vaikuttaa tällä hetkellä vain yksi elinvoimainen poikkeus: kansallismielinen konservatismi.

Miksi näin?

Länsimaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa tiedetään, että toimiemme vuoksi ilmasto lämpenee, meret täyttyvät muovista ja eläinlajeja kuolee sukupuuttoon. Köyhtyneiden ja sotien runtelemien maiden kansalaisilla ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin lähteä maanpakoon ja päätyä vaatimaan sisäänpääsyä rikkaiden maiden rajoille. Me tiedämme, että näiden aikaansaatujen vinoutumien korjaaminen ja kestävämpi kehitys tarkoittaisi väistämättä luopumista saavutetusta yltäkylläisyydestä, sen jakamista. 

Uskon, että juuri siksi mikään ei liiku. 

Koska me emme halua luopua mistään. On parempi olla kuulematta, näkemättä ja tietämättä mitään, tekemisestä puhumattakaan. Sellainen myy paremmin. On mukavampaa vajota fiktiiviseen nostalgiaan. On lohdullista yrittää vain viihtyä ja sopeutua – esimerkiksi siihen, että meillä on ­plagioituja graduja ja kasvava määrä demokratioita, jotka eivät oikeasti ole demokraattisia.

Käytännössä tämä tarkoittaa ihmisen kehityksen pysähtymistä.

Kirjoittaja on sekä Riihimäen Teatterin että Todellisuuden tutkimuskeskuksen taiteellinen johtaja.

Jaa tämä:

Sarjakuvahahmot vaihtavat sukupuolta

Elämme miesten maailmassa, mutta sen ei tarvitse olla pysyvää, muistuttavat sarjakuvataiteilijat.

Kaisa Lekan teoksessa teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat ovat vaihtaneet sukupuolen lisäksi nimiään. Frida, Helene, Artemisia ja Hildegard pistävät menemään siinä missä Leonardo, Donatello, Michelangelo ja Raphaelkin.
Kaisa Lekan teoksessa teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat ovat vaihtaneet sukupuolen lisäksi nimiään. Frida, Helene, Artemisia ja Hildegard pistävät menemään siinä missä Leonardo, Donatello, Michelangelo ja Raphaelkin.

”Puhuessani tasa-arvosta törmään usein vaatimukseen todistaa jotenkin järkyttävän radikaali väitteeni, että naiset – ja ylipäätään muut kuin cis-miehet – eivät taiteessa, tieteessä ja politiikassa ole samassa asemassa miesten kanssa. Tämä näyttely tarjoaa konkreettisia esimerkkejä siitä, miten mieshahmot dominoivat sarjakuvaa ja naiset jätetään passiiviseen sivustaseuraajan rooliin”, sarjakuvataiteilija Kaisa Leka toteaa.

Lekan teos Female Mutant Ninja Turtles oli toukokuussa esillä englantilaisessa Cumbrian yliopistossa järjestetyssä Hero(ine)s-näyttelyssä. Näyttelyssä yli 20 taiteilijaa tarjosi omia tulkintojaan tunnetuista sarjakuvahahmoista. Teosten tyylit mukailevat esikuviaan, mutta niitä kaikkia yhdistää se, että hahmojen sukupuolet on vaihdettu samalla, kun roolit ovat pysyneet entisellään.

Tästä sukupuolten vaihtamisesta on käytetty termiä genderswap.

Virginie Augustinin Conass toisintaa Conan-sarjakuvista tutun kuvaston ja asetelman uskollisesti, vain yhden asian muuttaen.
Virginie Augustinin Conass toisintaa Conan-sarjakuvista tutun kuvaston ja asetelman uskollisesti, vain yhden asian muuttaen.

Näyttelyn teokset kiinnittävät huomion ongelmaan, joka koskee sarjakuvien ohella yhteiskuntaa laajemminkin. Tarpeettoman usein miespuoliset sankarit esitetään päivän pelastajina siinä, missä naisten tehtäväksi jää ihailla tätä pelastajaa ja olla kauniita. Miespuolisten hahmojen määrä myös ylittää naishahmojen määrän moninkertaisesti niin sarjakuvissa, elokuvissa kuin kirjoissakin.

Viime vuosina myös sarjakuva-alalla onkin käyty eloisaa keskustelua siitä, mitä rooleja eri sukupuolille tarjotaan ja näkyvätkö sukupuolivähemmistöt tarinoissa.

”Sarjakuva-ala on tasa-arvoisempi kuin monet muut ja muuttunut paljon niiden 20 vuoden aikana, kun olen itse toiminut alalla”, Leka kertoo ja jatkaa: ”Mutta saavuttaaksemme tasa-arvoisen sarjakuvaskenen meidän on luotava tasa-arvoinen yhteiskunta. Ammattitaiteilijoiden puutteellinen sosiaaliturva, kotitöiden ja lastenhoitovastuun epätasainen jakautuminen ja kapeat binääriset sukupuoliroolit on korjattava ennen kuin sarjakuva-ala voi olla todella tasa-arvoinen.”

Onko olemassa mitään syytä, miksi myös nainen ei voisi olla rohkea sankaritoimittaja? Florence Dupré-Latourin mielestä selvästikään ei.
Onko olemassa mitään syytä, miksi myös nainen ei voisi olla rohkea sankaritoimittaja? Florence Dupré-Latourin mielestä selvästikään ei.

Hero(ines)s-näyttelyn teosten esikuvat ovat peräisin Euroopasta ja Yhdysvalloista. Samoja epäkohtia löytyy Atlantin molemmilta rannoilta, joskus saman tapauksen sisällä.

Tämä nähtiin vuonna 2014, kun eurooppalaisen taiteilijan ja yhdysvaltalaisen sarjakuvakustantamon yhdistänyt tapaus starttasi poikkeuksellisen reippaan keskustelun. Suomeksikin julkaistuista eroottisista sarjakuvista tunnettu italialainen Milo Manara piirsi Spider-Woman-lehteen vaihtoehtoisen kannen – juuri sellaisen, mitä Manaralta voi odottaa. Tiukoissa trikoissa juoksentelevat hahmot ovat mitä suurimmissa määrin estetisoituja ja kovin ruumiillisia hahmoja, mutta kansikuvassa sarjakuvan nimihenkilö esitettiin hyperseksualisoidusti pylly pystyssä ja käytännössä alastomana ihomaalin peittämänä.

Monet pitivät valintaa hahmolle sopimattomana. Seurannutta keskustelua määritteli väittely siitä, millä tavoin eri sukupuolia esineellistetetään sarjakuvissa: miespuoliset hahmot esitetään usein lihaksikkaina ja toiminnallisina ja naiset useammin seksualisoituina katseen kohteina.

Keskustelu eri sukupuolille tarjottavista rooleista on tietysti jatkunut Spider-Woman-kuvan jälkeenkin.

Tämä Emyn naispuolinen tulkinta macho-äijä Wolverinesta omaa kaupallista potentiaalia. Wolverinen naispuolinen seuraaja/klooni/lapsi löytyy jopa sarjakuvalehtien sivuilta nimellä X23.
Tämä Emyn naispuolinen tulkinta macho-äijä Wolverinesta omaa kaupallista potentiaalia. Wolverinen naispuolinen seuraaja/klooni/lapsi löytyy jopa sarjakuvalehtien sivuilta nimellä X23.

Osana tätä pitkään jatkunutta keskustelua Leka teki uuden tulkinnan Turtles-hahmoista. Valinta oli hyvin harkittu.

”Meillä on kotona paljon vanhoja Turtles-sarjiksia, ja otin inspiraation lähteeksi yhden klassisen kannen sommittelun. Piirsin hahmot Union Square Parkiin, yhteen lempipaikkaani New Yorkissa.”

Turtlesit on tunnetusti nimetty taide­historian – tietenkin miespuolisten – jättiläisten mukaan, mikä muistuttaa myös siitä, että tämän päivän sarjakuvaskene on osa pitkää jatkumoa. Lekalle ei riittänyt se, että hän olisi tehnyt naispastissit Donatellosta, Rafaellosta, Michelangelosta ja Leonardosta.

”Hauskin osa koko projektissa oli kilpikonnien nimeäminen, ne ovat neljän historian suurnaisen kaimoja: Helene (Schjerfbeck)Artemisia (Gentileschi)Frida (Kahlo) ja Hildegard (von Bingen). Halusin luoda huolettomia ja rempseitä naisia, jotka silti ovat rakastettavia sankareita. Turtlesit seikkailevat, pitävät hauskaa ja syövät liikaa pizzaa. Patriarkaatti yrittää saada naiset kilpailemaan keskenään miesten huomiosta, mutta kilpikonnat eivät siihen suostu vaan yhdistävät voimansa.”

Sukupuolten esittämisen eroja on käsitelty ennenkin luovasti esimerkiksi cosplayn avulla. Cosplay tarkoittaa harrastusta, jossa fanit tekevät itse kopioita tai versioita sarjakuva-, elokuva- ja pelihahmojen asuista ja pukeutuvat niihin.

Genderswap-cosplay-hahmot ovat kiinnittäneet yleisön huomion muun muassa absurdiin seksualisoimiseen, joka näkyy monen naishahmon vaatetuksessa. Esimerkiksi DC-kustantamon Power Girl -hahmon puvun tissi-ikkunana tunnettu aukile rintojen päällä ei näytä erityisen luontevalta cosplayn miesharrastajan päällä. Hahmojen suku­puolten kääntäminen ohjaa katsojaa miettimään omia sokeita pisteitään.

Hero(ine)s-näyttely nähtävissä seuraavan kerran lokakuussa The Lakes International Comic Art Festivalilla Englannissa. Ehkä joku intoutuu tuomaan sen Suomeenkin.

Tässä alan hieman tunkkaisempia näkemyksiä siitä, miltä naissankarit näyttävät. Milo Manaran näkemys Spider-Womanista ja Hendry Prasetyan tulkinta Power Girlistä jakavat näkemyksiä.
Tässä alan hieman tunkkaisempia näkemyksiä siitä, miltä naissankarit näyttävät. Milo Manaran näkemys Spider-Womanista ja Hendry Prasetyan tulkinta Power Girlistä jakavat näkemyksiä.
Jaa tämä:

Kova graffiti, pehmeä ryijy

Niina Mantsisen graffitiryijyt yhdistävät kaksi näennäisesti erilaista tekemisen perinnettä.

Ympäristö, jossa graffitin muotokieltä ei tavallisesti kohdata. Siirtymän tekee kiinnostavaksi ainevalinta, jonka myötä muotokieli saa uusia merkityssisältöjä.
Ympäristö, jossa graffitin muotokieltä ei tavallisesti kohdata. Siirtymän tekee kiinnostavaksi materiaalivalinta, jonka myötä muotokieli saa uusia merkityssisältöjä.

Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva tekstiilitaiteilija Niina Mantsinen on tehnyt vuodesta 2009 alkaen graffitin mallisia ryijyjä. Teoksissa kohtaavat graffitin muotokieli ja perinnetekstiilien tekniikka. Nyt, lähes kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen, on vuorossa välitilinpäätös Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa järjestettävän näyttelyn muodossa.

”Kun tein ensimmäisen graffitityöni, halusin nostaa perinteisen tekstiilitekniikan ihmisten tietoisuuteen. Kiinnittää huomion siihen, kuinka hienoja nämä tekniikat ovat ja kuinka pitkät perinteet näissä on. Kyllä tämä on toiminut, yleisöni fiilistelee päivitettyjä ryijyjä”, Mantsinen kertoo.

Idea teoksiin lähti ryijytekniikan uudistamisesta.

”Mietin tapoja siirtää se uuteen muotoon. Graffitikulttuuri oli minulle tuttu entuudestaan, ja ystäväpiirini koostuu pitkälti graffiti- ja katutaiteilijoista.”

Teosten malleina on sekä kotimaisia että ulkomaisia maalauksia.

”Teen ryijyt aina yhteistyössä eli kysyn luvan graffitin ryijyksi muuntamiselle. Yleensä vastaanotto on ollut sydämellistä ja maalaajat yllättyneitä siitä, että heidän teoksensa muuntuvat villaisiksi versioiksi.”

Malleina toimivat teokset Mantsinen valitsee omien esteettisten mieltymystensä perusteella, mutta on myös muita valintaan vaikuttavia tekijöitä.

”Esimerkiksi EGSin ja POEn tapauksessa halusin kertoa, että arvostan tekijöiden pitkää maalaushistoriaa.”

Sekä EGS että POE ovat kirjoittaneet nimimerkkinsä seinään lukemattomia kertoja sekä spraymaalilla että tusseilla. Tällä kertaa heidän nimensä kirjoitti Niina Mantsinen ja villalangalla. Hetken aikaa ryijyt roikkuivat itselleen epätavallisessa paikassa.
Sekä EGS että POE ovat kirjoittaneet nimimerkkinsä seinään lukemattomia kertoja sekä spraymaalilla että tusseilla. Tällä kertaa heidän nimensä kirjoitti Niina Mantsinen ja villalangalla. Hetken aikaa ryijyt roikkuivat itselleen epätavallisessa paikassa.

Graffitien ja ryijyjen välillä on paljon yhteistä, mutta ne tulevat näen­näisesti eri maailmoista. Tämä jännitteisyys tekee teoksista kiinnostavia.

”Käsityöt ja ryijyt nähdään hyvin feminiinisinä, ja ainahan naiset ovat tehneet enemmän tekstiilitöitä. Graffittikulttuuri puolestaan on todella maskuliininen. Graffitin urbaanius myös kohtaa tekstiilin kotoisuuden – vaarallinen ja laiton yhdistyy kotoisaan ja turvalliseen.”

Graffitit maalataan koville pinnoille siinä, missä ryijyt ovat pehmoisia. Spraykannu on myös teknisesti äärimmäisen nopea tapa siirtää väriä pintaan. Ryijyt taas ovat kaikkea muuta kuin nopeita tehdä.

”Kun teos on sekä ryijy että graffiti, on paljon kiinni katsojasta, miten teokseen suhtaudutaan. Että onko se ryijy graffitina vai graffiti ryijynä. Itse koen olevani sekä osa käsitöiden ikiaikaista jatkumoa että katutaiteen lokerossa.”

Graffiteja ja perinnetekstiilejä yhdistää se, että historiallisesti molemmat ovat syntyneet usein ilman muodollista taiteilijankoulutusta. Molempien ilmaisumuotojen kohdalla rajanveto taiteen ja itseilmaisun välillä on välillä vaikeaa – Mantsinen itse ei näe tätä rajausta edes merkittävänä.

”Tekstiilitaiteen tai graffitin tekemiseen ei ole tarjolla paljoakaan virallista koulutusta, niitä on molempia tehty pitkälti omista lähtökohdista. Se, onko kyse taiteesta, ei riipu tekemisen muodosta.”

”Molemmat ilmaisumuodot ovat myös oman aikansa kuvia. Samalla molemmissa ammennetaan menneistä ajoista ja tekniikoista.”

Kuvassa yllä alkuperäinen taika Jimin teos alkuperäisessä ympäristössään. Alempana Mantsisen tuftaamalla tekemä ryijytulkinta samasta teoksesta. Vaikka teosten muotokieli on identtinen, niin niitä tulkitaan hyvinkin eri tavoin.
Kuvassa yllä alkuperäinen taika Jimin teos alkuperäisessä ympäristössään. Alempana Mantsisen tuftaamalla tekemä ryijytulkinta samasta teoksesta. Vaikka teosten muotokieli on identtinen, niin niitä tulkitaan hyvinkin eri tavoin.

Mantsinen tekee ryijyjä myös kangaspuilla, mutta graffitit hän on tehnyt tuftaamalla. Tuftaaminen on tekniikka, jossa villalangat pujotetaan kynän tapaisella työkalulla pisto kerrallaan kehikkoon pingotetun pohjakankaan läpi.

”Tuftausta tehdään perinteisesti pistelemällä lankoja käytännössä yksitellen, mutta päivitin hiljattain tekniikkani hieman nykyaikaisemmaksi. Hankin koneen, joka muistuttaa porakonetta ja jolla lankoja saa kiinnitettyä selvästi nopeammin”, Mantsinen kertoo.

”Paineilmalla toimivan koneen käyttö on oikeastaan lähempänä spray­-maalaamista.”

Spraymaalien kanssa maalaamiseen Mantsinen on tutustunut katutaiteen parissa. Tänä kesänä Mantsinen tuottaa Ryminä-tapahtuman, jonka puitteissa hän maalaa Pieksämäen juna-aseman alikulkutunnelin yhdessä Ville FärsaartenJukka Hakasen ja kahdeksan muun taiteilijan kanssa.

Vuonna 2004 Helsingin Steissin katonrajaan liimattu Let Me Love -tarra selvisi paikallaan ainakin vuoteen 2015 saakka, jolloin Häiriköt-päämaja sen sieltä bongasi. Tarran myöhempi historia on tuntematon. Lisää tuosta vuoden 2004 hurjasta tarraristi-jahdista täällä.
Vuonna 2004 Helsingin Steissin katonrajaan liimattu Let Me Love -tarra selvisi paikallaan ainakin vuoteen 2015 saakka, jolloin Häiriköt-päämaja sen sieltä bongasi. Tarran myöhempi historia on tuntematon.
Lisää vuoden 2004 hurjasta tarraristi-jahdista täällä.

”Oma katutaideinnostukseni lähti liikkeelle vuonna 2004 Let Me Love -tarroista.”

Kun Mantsinen teki ensimmäisen graffitiryijynsä vuonna 2009, ei näköpiirissä ollut merkkejä nykyisestä katutaidebuumista. Veikkasiko hän ­oi­keaa kaakkia?

”No kyllähän intuitio näiden yhdistämisestä meni tämän puolesta putkeen. Ajattelin, että tämä yhdistäminen pitää tehdä, sillä se tuo jotain uutta. En kuitenkaan olisi voinut ikinä kuvitellakaan tilannetta, jossa isoja muraaleja maalataan ympäri maata ja graffitia esitellään museoissa.”

Katutaidebuumi on tuonut näkyvyyttä ja mahdollistaa taiteen tekemisen monille, mutta samalla se herättää myös närää.

”Mitä enemmän graffiti muuttuu suosituksi ilmiöksi, sitä enemmän se synnyttää vastareaktioita tekijöiden keskuudessa. Minua kiinnostavat nykyään enemmän laittomat maalaukset, enkä halua kesyttää graffitia ryijyilläni. En usko, että graffitia voi koskaan täysin kesyttää ja poistaa siitä kapinaa. Tai no, jos tavan kansa alkaa fiilistelemään jotain junapiissejä, niin sitten on kyllä ihmeellinen meno”, Mantsinen tuumaa.

Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa kesällä järjestettävä näyttely tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tutustua Mantsisen graffitiryijytuotantoon hyvin laajassa mitassa. Luvassa on teoksia vuosilta 2012–2018.

”Ajattelin vähentää näiden isojen piissiteosten tekemistä näyttelyn jälkeen. Jatkan kyllä aiheen parissa, mutta jatkossa pureudun siihen syvemmälle. Nyt tuntuu oikealta hetkeltä jatkaa eteenpäin.”

Niina Mantsinen -näyttely Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa 16.6.–3.7.

AIES X Mantsinen. Kuvassa vasemmalla Mantsisen tulkinta AIESin graffitista. Oikealla lähikuva tuon tulkinnan struktuurista.
AIES X Mantsinen. Kuvassa vasemmalla Mantsisen tulkinta AIESin graffitista.
Oikealla lähikuva tuon tulkinnan struktuurista.
Jaa tämä:

Putin hajoaa

Venäjällä voi joutua ongelmiin, jos tekee tai levittää Putinia kritisoivaa taidetta. Jälleen kerran pyrkimykset vaientaa taiteilijat kuitenkin kasvattaa taiteen yleisöä.

Varvara Mihailova osallistui vappumarssiin "Kuolleiden puolueen" riveissä. Kuolleiden puolue on ironinen vastalause Venäjällä voiton päivänä 9. toukokuuta suosioon nousseelle "Kuolemattomalle rykmentille".
Varvara Mihailova (keskellä) osallistui vappumarssiin ”Kuolleiden puolueen” riveissä. Kuolleiden puolue on ironinen vastalause Venäjällä voiton päivänä 9. toukokuuta suosioon nousseelle ”Kuolemattomalle rykmentille”. KUVA: Elena Lukjanova/Novaja Gazeta.

Pietarilainen aktivisti sai 160 000 ruplan (n. 2200 euroa) sakot sen jälkeen, kun hän kantoi Putin-kollaasia vappumarssilla Pietarissa. Kollaasi oli pietarilaisen Rodina, eli Synnyinmaa-taiteilijakollektiivin teos ”Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta”.

Aktivisti Varvara Mihailova oli hankkinut teoksen aiemmin hyväntekeväisyyshuutokaupasta.

Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta -teos on saanut innoitteen japanilaisen maalarin Eitaku Kobayashin teoksesta ”Kurtisaanin vartalo yhdeksässä vaiheessa”, jossa taiteilija kuvaa mätänevän vartalon yhdeksän vaihetta. Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta -teos  koostuu yhdeksästä valokuvasta, jotka kuvaavat vaihe vaiheelta, kun pienessä astiassa itämässä ollut ruoho kasvaa Vladimir Putinin valokuvan läpi.

Rodinan teos Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta oli liikaa Venäjän viranomaisille. Joskus se on vähästä kiinni.
Rodinan teos Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta oli liikaa Venäjän viranomaisille. Joskus se on vähästä kiinni. Vaatiessaan teoksen tuhoamista he tosin tuovat teoksen laajemman yleisön tietoisuuteen ja edesauttavat sen kuvaston leviämistä.

Teosta kantanut Varvara Mihailova osallistui vappumarssille ja 8.6. Pietarin Kubyshevin aluetuomioistuin määräsi hänelle sakot ja käski tuhota Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta -teoksen. Virallinen syy sakkoihin oli tapahtuman järjestyksen häiritseminen toistamiseen (hallinnollisten rikkeiden koodeksin pykälä 20.2, kohta 8). Mihailova oli jo aiemmin saanut sakot osallistuttuaan toiseen mielenosoitukseen. Oikeudessa kuullut poliisit sanoivat, että Mihailova oli kantanut kädessään ”vääristelevää presidentti Putinin valokuvaa” ja että ”sellainen käytös ei sopinut kyseisen tapahtuman sääntöihin”.

Tapaus on saanut paljon huomiota venäjänkielisessä sosiaalisessa mediassa. Moni on jakanut kuvaa ajatuksena, että sitä ei voi ainakaan internetistä tuhota.

Sakkojen maksamiseksi taiteilijakollektiivi Rodina ja tuomion saanut Varvara Mihailova aloittivat nettikampanjan, jossa he myyvät erilaisia painotuotteita. Tuotteiden kuvituksena on tietenkin Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta.

Tarkoituksena on myös vastata oikeuden käskyyn tuhota taideteos levittämällä sitä eri muodoissa. Myytyjen tuotteiden tuotot menevät Mihailovan sakkojen maksamiseen. Netin kautta voi tilata itselleen t-paidan, julisteita tai postikortteja.

Yhdeksänvaiheinen t-paita. Näin näemme jälleen kerran, että pyrkimykset tukahduttaa keskustelu johtavat sen uusille ja yllättäville poluille. Katoamisen sijaan Yhdeksän vaihetta -teoksen kuvasto on monistunut ja siirtynyt uusille alustoille.
Yhdeksänvaiheinen t-paita. Näin näemme jälleen kerran, että pyrkimykset tukahduttaa keskustelu johtavat sen uusille ja yllättäville poluille. Katoamisen sijaan Yhdeksän vaihetta -teoksen kuvasto on monistunut ja siirtynyt uusille alustoille.

Jaa tämä:

Beninin taidetehdas

Etelä ja Pohjoinen kohtaavat länsiafrikkalaisissa mainosparodioissa.

Vuonna 2010 Riiko Sakkinen järjesti Helsingin Taidehallissa Ensyclopedia-nimisen näyttelyn. Näyttelyssä kaiken tiedon kirja oli muuttunut loputtoman tuntuiseksi sarjaksi karkki-, pikaruoka- ja seksityömainoksia. Vaikka kuvat olivat peräisin maailman eri kolkilta, ne olivat myös välittömästi tunnistettavia. Näyttely esitti mainokset ensimmäisenä todellisena lingua francana – maailmankielenä, jota kaikki ymmärtävät.

Väite kestää tarkastelua melko hyvin.

Maailmat kohtaavat. Beniniläinen mainosformaatti yhdistyy länsimaiseen populaarikulttuuriin.
Maailmat kohtaavat. Beniniläinen mainosformaatti yhdistyy länsimaiseen populaarikulttuuriin.

Vuonna 2018 Sakkinen matkusti Beniniin, jossa Grand-Popon rannikkokaupungissa sijaitseva Villa Karo -taiteilijaresidenssi tarjosi näköalan länsiafrikkalaiseen yhteiskuntaan. Mainoskuvastoa taiteessaan toistuvasti käsitellyt Sakkinen kiinnitti huomiota alueella käytössä olleisiin mainostauluihin.

”Käsinmaalattujen mainoskylttien kulttuuri on Beninissä elävää. Tutkin ilmiötä etukäteen, mutta sen laajuus yllätti paikan päällä. Pääkaupunki Cotonoussa melkein kaikki mainokset ovat printattuja, mutta syrjäkylillä suurin osa mainoksista on käsin maalattuja. Beninissä lukutaitoprosentti on alhainen, ja mainoskyltit huomioivat sen – kyltit selittävät tuotteen tai palvelun selkeästi kuvin. Esimerkiksi kampaamokauneussalongin kyltissä on kampauksen lisäksi kuva kädestä, jotta kaikki tajuavat, että siellä tehdään myös manikyyrejä”, Sakkinen kertoo.

”Myös länsimaisten merkkituotteiden mainokset on usein maalattu esimerkiksi suoraan kaupan seinään.”

Aito mainos oikeassa ympäristössään Grand-Popossa.
Aito mainos oikeassa ympäristössään Grand-Popossa.

Grand-Popossa paikallinen Gustavo Afaihoun toimi Sakkisen avustajana, tulkkina ja fikserinä. Hän näki taiteilijaresidenssiin saapuneen Sakkisen roolin pitkälti perinteisen kolonialismin jatkeena: eurooppalainen valkoinen mies saapuu hankkimaan halpoja raaka-aineita ja työvoimaa. Tämä ei kuitenkaan ollut Sakkisen tavoite.

Pohtiessaan mahdollisuuksia viedä beniniläistä kylttikulttuuria ulkomaille Sakkinen ja Afaihoun perustivat kylttejä tuottavan Salon de Peinture Grand-Popon. Kaksikko palkkasi Louis Houenouden maalaamaan teokset. Toivotusta aiheesta maalatun teoksen hinta postitettuna minne tahansa maapallolla on 500 euroa. Maalausstudio on yritys irtautua jälkikolonialistisesta kaupankäynnistä ja tuottaa taidetta reiluin ehdoin – Houenouden saa hyvän palkan maalaamisesta, ja Sakkinen ja Afaihoun jakavat tuotot keskenään.

”Jos minä en saisi osuutta myynnistä, tämä olisi silkkaa hyväntekeväisyyttä”, Sakkinen kertoo.

Kuvassa vasemmalla Amoussou Samuel Kéy ja isänsä Louis Houenoude sekä Gustavo Afaihoun.
Kuvassa vasemmalla Amoussou Samuel Kéy ja isänsä Louis Houenoude sekä Gustavo Afaihoun.

Hyväntekeväisyys on aina ylhäältä alas annettua, mikä ei ole projektin tavoite. Tehtävien jako toimii niin, että Sakkinen hankkii asiakkaita ja tekee myyntityötä ja Afaihoun puolestaan huolehtii käytännön toimista paikan päällä. Tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän matkustaa 20 kilometrin päähän Comén kaupunkiin tulostamaan asiakkaiden lähettämät mallikuvat ja huolehtii valmiiden taulujen postittamisesta.

Grand-Popon käsinmaalatut kyltit eivät suinkaan muodosta ainutlaatuista poikkeusta mainosmaailmassa. Päinvastoin niiden myötä on helppo muistaa, että kaikkialla maailmassa digiratkaisut eivät ole se standardi, jonka varaan markkinointiponnistelut rakentuvat. Esimerkiksi Ghanassa 1980- ja 90-luvuilla suositut käsinmaalatut elokuvajulisteet ovat herättäneet huomiota maailmalla, ja on niitä nähty näyttelyissä Suomessakin 2000-luvulla. Alkuperäisiä 1990-luvulla säkkikankaalle maalattuja elokuvajulisteita myydään tuhansien eurojen hinnoilla taidekeräilijöille.

Elokuvajulisteissa taiteellinen vapaus on ollut suurta. Ei ole ollut mitenkään poikkeuksellista, että julisteessa näkyy henkilöitä ja tapahtumia, jotka eivät esiinny elokuvassa. Maalaajat eivät usein edes nähneet elokuvia, joiden mainos heiltä oli tilattu. Toisinaan he eivät nähneet edes dvd:ltä esitettävän elokuvan levykoteloa ja joutuivat maalaamaan kuvailun pohjalta. Tämä on johtanut taiteellisiin ratkaisuhin, jotka rikkoivat odotuksia.

Ghanalainen sosiologi ja elokuvajulistekeräilijä Joseph Oduro-Frimpong totesi The Atlantic -lehdelle, että nuo julisteet ”näyttivät sen, mikä oli mahdollista ennen siirtymää kohti nykyaikaista teknologiaa”. Vuosituhannen vaiheessa elokuvajulisteiden käsin maalaaminen alkoi kuihtumaan Ghanassa. Muutoksen takana oli tietenkin tekninen kehitys. Elokuvajulisteiden teollinen monistaminen muuttui edullisemmaksi, ja markkinatalous teki lopun työstä.

Jotkut ghanalaiset elokuvajulistemaalarit ovat kuitenkin löytäneet toisen uran itselleen maalaamalla elokuvajulisteita tilaustöinä. Tätä uusiotuotantoa on tarjolla netissä, ja hinnat alkavat parista sadasta eurosta.

Teoksia Bad Hair Day Leaders -sarjasta.
Teoksia Bad Hair Day Leaders -sarjasta.

Vaikka sekä Grand-Popon että Ghanan mainokset ovat välittömästi tunnistettavissa mainoksiksi, poikkeavat ne siitä, mihin keskimääräinen länsimainen katsoja on tottunut. Ne tarjoavat katsojalle mahdollisuuden tutustua toisenlaiseen mutta silti tunnistettavaan tulkintaan niinkin arkisesta ilmiöstä kuin mainonta.

Sakkinen itse tilasi Salon de Peinture Grand-Popolta 14-osaisen teossarjan, jossa maailman johtavat poliitikot esiintyvät paikallista parturikampaamoestetiikkaa mukailevissa teoksissa. Bad Hair Day Leaders -sarjan avasivat potretit Donald Trumpista ja Kim Jong-unista. Sakkisen lisäksi teoksia ovat tilanneet myös taiteenkeräilijät, ja yksi Houenouden maalaama taulu on päätymässä vaalijulisteeksi seuraavissa täkäläisissä eduskuntavaaleissa. Häiriköt-päämaja tilasi oheisen parturimainosparodian, jossa hiustenleikkuuta ja parranajoa tarjotaan Chewbaccan kasvoilla.

Jää nähtäväksi, nousevatko beniniläiset mainostaulut taidemaailman huomioon samoin kuin ghanalaiset elokuvajulisteet nousivat. Edessä on myös epäilemättä aika, kun halvat tulosteet syrjäyttävät käsinmaalatut mainoskyltit, ja silloin tämä populaarikulttuurin muoto tulee kuihtumaan. Muutos on tietenkin pysyvää.

Lisätiedot ja tilaukset: www.facebook.com/salondepeinturegrandpopo

Koko Bad Hair Day -teossarja.
Koko Bad Hair Day -teossarja.

 

Jaa tämä:

Koe maailman muuttamiseksi

Pelkkä tieto ei riitä, vastarinnan veteraanit kertovat. Taiteen ja aktivismin tulee koskettaa ihmisten haluja.

”Meidän on purettava tämä kapitalistinen järjestelmä, joka johtaa väistämättä ekosysteemin romahtamiseen. Kapitalismia ei voi hienosäätää, eikä ole olemassa vihreätä kapitalismia. Meidän on yksinkertaisesti siirryttävä pois siitä ja jatkuvan kasvun mallista”, John Jordan julistaa. 

On aurinkoinen kesäpäivä Helsingin edustan Vallisaaressa, ja viereisessä pöydässä yliopisto-opiskelijat pulisevat lounaansa yli. Naapurisaarelta Santahaminan varuskunnasta kantautuu ammuskelun pauketta. 

Isabelle Frémeaux ja John Jordan Helsingin Myymälä2-galleriassa pidetyn luennon jälkeen. KUVA: Jari Tamminen
Isabelle Frémeaux ja John Jordan Helsingin Myymälä2-galleriassa pidetyn luennon jälkeen.
KUVA: Jari Tamminen

John Jordan ja Isabelle Frémeaux ovat pitkän linjan aktivisteja, jotka ovat yhdistäneet tekemisiinsä luovat keinot ja taiteen. Vuonna 2004 he perustivat Laboratory of Insurrectionary Imagination -kollektiivin. Siitä asti kaksikko on systemaattisesti keskittynyt taiteilijoiden ja aktivistien yhteen saattamiseen. Tavoitteena on hahmottaa ja opettaa uusia luovia vastarinnan muotoja. 

”Taiteilijat kykenevät ajattelemaan laatikon ulkopuolella, mutta heillä on usein isot egot, koska koko taidemaailma pyörii henkilöbrändien ja ‘kuuluisa taiteilija’ -kultin ympärillä. Aktivistit puolestaan ovat parempia yhteiskunnallisen kritiikin suhteen ja hyviä työskentelemään ryhmässä, mutta heiltä puuttuu usein taiteilijoiden luovuus”, Jordan listaa viiteryh­mien ominaisuuksia. 

Think Like a Forest -kurssin opiskelijatyön Resist-teksti näkyi Vallisaaresta Suomenlinnaan.  Kurssin loputtua joku kävi poistamassa kirjaimet. KUVA: John Jordan
Think Like a Forest -kurssin opiskelijatyön Resist-teksti näkyi Vallisaaresta Suomenlinnaan. 
Kurssin loputtua joku kävi poistamassa kirjaimet.
KUVA: John Jordan

Jordanin ja Frémeux’n toi Suomeen Helsingin yliopiston ja Taide­yliopiston kymmenen päivän mittainen kurssi Think Like a Forest, joka pyrki löytämään uusia tapoja taklata ilmastokriisi ja jonka vetäjinä he toimivat.

”Helsingissä oli erityisen kiinnostavaa tuoda yhteen taideopiskelijoita ja tieteilijöitä ja osoittaa, että metodejamme voi hyödyntää myös hieman eri ryhmien opettamisessa.”

The Clandestine Insurgent Rebel Clown Army, eli CIRCA tunnetaan myös nimellä Clown Army. Tässä klovnit osallistuvat G8-kokouksen yhteydessä käytävään keskusteluun Kuva: Ian Teh
The Clandestine Insurgent Rebel Clown Army, eli CIRCA tunnetaan myös nimellä Clown Army. Tässä klovnit osallistuvat G8-kokouksen yhteydessä käytävään keskusteluun vuonna 2008.
Kuva: Ian Teh

Ei riitä, että tunnistaa ongelman ja kertoo siitä yleisölle. Frémeaux’n ja Jordanin mukaan viesti pitää välittää yleisölle niin, että se herättää huomion, jää mieleen ja kannustaa toimimaan. 

Vuosikymmeniä aktivismin piirissä toimineen kaksikon mielestä yksi kansalaisjärjestöjen, aktivistien, tieteilijöiden ja vasemmiston iso ongelma onkin – hieman ristiriitaisesti – usko siihen, että tieto on avain ­ongelmiin. Suurelle yleisölle voi kertoa vaikka sen, että joka päivä 200 eliö­lajia kuolee sukupuuttoon elämän­tapamme takia, mutta tämän kertominen ei kuitenkaan tuota muutosta.

”Taiteen ja aktivismin ja artivismin rooli on koskettaa ihmisten haluja. Rationaalinen ajattelu ei muuta ihmisiä, halut ja toiveet muuttavat. Tässä kapitalismi on erittäin taitava. Mainonta vetoaa juuri haluihimme, ja usein me kriitikot vetoamme aivan liikaa rationaalisuuteen”, Frémeaux toteaa. 

Mainonta ohittaa analyyttisen mielen ja sukeltaa suoraan vastaanottajan tunteisiin, josta se sitten luikertelee muuallekin. Aktivistien ja tiedeyhteisön pitäisi ottaa tästä opikseen. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on samalla taistelu ihmisten sydämistä. 

Jordan ja Frémeux kutsuvat tempauksiaan kokeiksi, sillä kokeilla – kuten meillä kaikilla – on aina myös lupa epä­onnistua. 

Ensimmäinen Reclaim the Streets -tapahtuma käynnistyi lavastetulla kolarilla Lontoon Camden Townissa vuonna 1995. Ideana oli vallata kaupunkitilaa autoilta ihmisille  ja esitettää vaihtoehtoinen tapa käyttää julkista tilaa. KUVA Nick Cobbing
Ensimmäinen Reclaim the Streets -tapahtuma käynnistyi lavastetulla kolarilla Lontoon Camden Townissa vuonna 1995. Ideana oli vallata kaupunkitilaa autoilta ihmisille 
ja esitettää vaihtoehtoinen tapa käyttää julkista tilaa.
KUVA Nick Cobbing

Jordan aloitti yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen työn parissa jo 1980-luvulla. Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä hän oli perustamassa kansainväliseksi ilmiöksi kasvanutta Reclaim the Streets -liikettä, joka haastoi käsitykset siitä, mitä julkisessa tilassa saa tehdä. Samalla hän toimi luennoitsijana Sheffield Hallam -yliopistossa ja työskenteli Naomi Kleinin The Take -elokuvan parissa. Laboratorio of Insurrectionary Imagination -kollektiivin myötä Jordan on muun muassa järjestänyt pyörämielenosoituksia Kööpenhaminan COP15-ilmasto­kokouksen aikana ja heitellyt pankkiireja lumipalloilla. 

Frémeaux luopui vuonna 2011 media- ja kulttuuritutkimuksen dosentin tehtävistään Lontoon Birkbeck College -yliopistossa ja on sittemmin keskittynyt toiminnalliseen aktivismiin.

Frémeaux ja Jordan ovat asuneet vuosia Länsi-Ranskassa Notre-Dame-des-Landesin ZAD-yhteisössä. ZADin nimi tulee ranskankielisestä käsitteestä zone à défendre (”puolustettava alue”), ja pelkkä asuminen siellä on vastarinnan kulttuuria.

”Reilun 1 600 hehtaarin laajuinen alue on ollut 50 vuoden ajan viljelijöiden ja aktivistien valtaama. Sinne kaavailtiin aikanaan uutta kansainvälistä lentokenttää”, Jordan kertoo ja jatkaa: ”Alueella on 70 asuntoa, joissa asuu pysyvästi noin 300 henkilöä. Meillä on oma radioasemamme, oma sanoma­lehtemme, oma leipomo ja terveyspalvelut sekä oma järjestyksenvalvonta – poliisin ei ole tarvinnut käydä alueella vuosiin.”

Yhteisö voitti juuri viimeisimmän oikeustaiston valtiota vastaan ja lentokenttähanke hylättiin. Samalla valtio tosin ilmoitti häätävänsä asukkaat joka tapauksessa.

”Mutta saamme paljon tukea ulkopuolisilta. Aina kun järjestämme toimintaa, meillä on tuhansia, jopa kymmeniätuhansia ihmisiä tukemassa meitä. Meillä on siis käynnissä koe, joka osoittaa, että paikallisen tason suora toiminta voi olla hyvin tehokas ja toimiva.”

Asuminen ZADissa tekee elämästä myös altista ikäville yllätyksille, Jordan kertoo. 

”Huhtikuun 9. päivänä viranomaiset aloittivat suuren operaation häätääkseen meidät asunnoistamme: paikalle saapui puolitoista tuhatta poliisia tankkien ja dronejen ja helikoptereiden kanssa. Poliisit ampuivat leiriin tuhansia kyynelkaasukranaatteja.”

The Camp for Climate Action UK 2007 Heathrow-lentokentän laajennushanketta vastustavien Climate Camp 2007 -mielenosoittajien kilpiin on painettu ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisten kasvoja. KUVA Kristian Buss
Heathrow-lentokentän laajennushanketta vastustavien Climate Camp 2007 -mielenosoittajien kilpiin on painettu ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisten kasvoja.
KUVA Kristian Buss

Aktivistien esittämä vaatimus jatkuvan kasvun ideologian ja kapitalismin kumoamisesta on tietenkin röyhkeä ja hieman utopistinenkin. Jordan ei kuitenkaan pidä sitä kohtuuttomana tai edes mahdottomana.

”Jos mietimme 300 vuotta taaksepäin, silloin enemmistön mielestä tummaihoisilla ihmisillä ei ollut sieluja ja oli täysin sopivaa pitää heitä orjina. Tämä vaikutti mahdottomalta muuttaa, mikä tänään tuntuu täysin absurdilta.”

Toiseksi esimerkiksi Jordan nostaa kuninkaalliset. Vielä 300 vuotta sitten heidän uskottiin hallitsevan Jumalan armosta. Tämäkin tuntuu nykyään jo absurdilta.

”Jonain päivänä jatkuva kasvu ja teollinen kapitalismi ja niiden halu nostaa raha elämän yläpuolelle tulevat näyttäytymään yhtä absurdeina ajatuksina. Saavuttaaksemme tämän tarvitsemme monenlaisia työkaluja. Yhtä niistä nimitämme vastarinnan kulttuuriksi.”

Kulttuuriin kuuluu oppiminen toisilta. Frémeux sanoo sen myös syyksi matkalle Suomeen.

”Emme halua toimia vain meta­tasolla, jossa aktivistit elävät ja liikkuvat keskenään maasta toiseen ja kokouk­sista konfe­rensseihin.”

Frémeux kuvailee, kuinka hänen aktivismiturismiksi määrittelemä ilmiö voi kehittyä niin, että yhteiskuntien yläpuolella leijuu oma aktivistien kerros, jolla ei ole todellista kosketusta ympäröivään yhteiskuntaan. Aktivisteille on elintärkeää työskennellä monenlaisten ihmisten kanssa ja löytää paikalliset ongelmat, joista ihmiset saavat otteen. Yksi ilmastonmuutokseen liittyvä ongelma esimerkiksi on se, että aihe on niin abstrakti ja suunnaton. 

”Ihmisiä on aika vaikea saada barrikadeille molekyyleillä ja niiden osuudella ilmakehästä”, Jordan selventää. Vaikuttavuuteen pyrkivien aktivistien on löydettävä kaikkialta niitä paikallisia mekanismeja, joihin vaikuttamalla voi vaikuttaa vaikka ilmastonmuutokseen.

”Ja toiminnan myötä pitää aina tarjota vaihtoehtoja kritisoidulle asialle”, Jordan muistuttaa.

The People vs. Banksters -tempaus. Helmikuussa 2009 Lontoossa nähtiin epätavallisen runsaat lumisateet. Tuolloin syntyi spontaani ajatus kerääntyä öljy- ja kaasuteollisuutta rahoittavan Royal Bank of Scotland -pankin edustalle ja haastaa pankkiirit lumisotaan. Muutama pankin työntekijä osallistui lumisotaan.
The People vs. Banksters -tempaus. Helmikuussa 2009 Lontoossa nähtiin epätavallisen runsaat lumisateet. Tuolloin syntyi spontaani ajatus kerääntyä öljy- ja kaasuteollisuutta rahoittavan Royal Bank of Scotland -pankin edustalle ja haastaa pankkiirit lumisotaan. Muutama pankin työntekijä osallistui lumisotaan.

Kumpikaan kaksikosta ei karsasta ajatusta lain rikkomisesta tarvittaessa, mikä näkyy jo heidän valitsemassaan asumisratkaisussa. Molemmat huomauttavat, että toisinaan sääntöjen rikkominen on moraalisesti ainoa oikea valinta.

”Aloitamme harjoituksemme aina sillä, että pyydämme kaikkia naiseksi identifioituvia ja housuihin pukeutuneita nousemaan seisomaan. Sen jälkeen pyydämme kaikkia ehkäisyä käyttäneitä nousemaan seisomaan. Pyydämme kaikkia ammattiliittoon kuuluvia tai kuuluneita nousemaan seisomaan. Kaikkia lakkoon osallistuneita nousemaan. Kaikkia itsenäisiä ja riippumattomia sanomalehtiä lukeneita nousemaan. Ja sitten kysymme: ‘Mikä yhdistää teitä kaikkia?’”

Jordan vastaa esittämäänsä kysymykseen saman tien: ”Kaikkia listaamiamme asioita yhdistää se, että ne ovat olleet kiellettyjä ja että niiden kieltoja on vastustettu tottelemattomuuden kautta.” 

Tammikuussa Jordan ja Frémeaux opettivat Brysselin Royal Institute for Theatre, Cinema & Soundissa. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat kurssin aikana projektin, jolla he halusivat kiinnittää huomiota siihen, kuinka eri tavoin kaupungin ulkomaisiin asukkaisiin suhtaudutaan. Lähes 70 prosenttia kaupungin asukkaista omaa ulkomaiset juuret. Termillä "migrants" viitataan maahanmuuttajiin, jotka saapuvat esimerkiksi pakolaisina ja kehittyvistä maista. Termillä "expats" puolestaan viitataan maahanmuutajiin, jotka tulevat työn perässä länsimaista. C.R.A.P. -projektin osana opiskelijat tulostivat "migrants" ja "expats" -teksteillä varustettuja opastustarroja, jotka liimattiin kaupungin metroasemille liukuportaiden alapäähän. Länsimaiset maahanmuuttajat ohjatiin ylös johtaville liukuportaille ja muut maahanmuuttajat ohjattiin alaspäin johtaville portaille. Tarkoituksena oli demonstroida, kuinka toisten arki oli kamppailua ylämäkeen pelkästään syntyperän takia. Kuva: Emma De Poot
Tammikuussa Jordan ja Frémeaux opettivat Brysselin Royal Institute for Theatre, Cinema & Soundissa. Opiskelijat, jotka eivät aikaisemmin olleet luvatonta aktivismia tehneet suunnittelivat ja toteuttivat kurssin aikana projektin, joka hyödynsi luovaa vastarintaa ja kansalaistottelemattomuutta. He halusivat kiinnittää huomiota siihen, kuinka eri tavoin kaupungin ulkomaisiin asukkaisiin suhtaudutaan. Lähes 70 prosenttia kaupungin asukkaista omaa ulkomaiset juuret. Termillä ”migrants” viitataan maahanmuuttajiin, jotka saapuvat esimerkiksi pakolaisina ja kehittyvistä maista. Termillä ”expats” puolestaan viitataan maahanmuutajiin, jotka tulevat työn perässä länsimaista.
C.R.A.P. -projektin osana opiskelijat tulostivat ”migrants” ja ”expats” -teksteillä varustettuja opastustarroja, jotka liimattiin kaupungin metroasemille liukuportaiden alapäähän. Länsimaiset maahanmuuttajat ohjatiin ylös johtaville liukuportaille ja muut maahanmuuttajat ohjattiin alaspäin johtaville portaille. Tarkoituksena oli demonstroida, kuinka toisten arki oli kamppailua ylämäkeen pelkästään syntyperän takia.
Kuva: Emma De Poot

Hän siteeraa Oscar Wildea, jonka mukaan tottelemattomuus on ihmisen alkuperäinen hyve ja jonka mukaan kehitys on aina seurausta tottelemattomuudesta. Frémeaux kuitenkin muistuttaa, että kapina silkasta kapinan ilosta ei ole vielä itsessään merkityksellistä.

”Toisinaan aktivistipiireissä esiintyy myös pakkomiellettä, että on rikottava sääntöjä. Minulle kyse on strategiasta – siitä, että löytää kulloinkin parhaan tavan toimia. Ei minua kiinnosta tehdä jotain vain siksi, että se on laitonta, enkä jätä mielestäni oikeaa ­asiaa tekemättä siksi, että se on laitonta.”

Säännöt ja lait muuttuvat aina ennemmin tai myöhemmin, eikä vastarinnan kulttuuri tarkoita, että kaik­kien tarvitsisi rikkoa lakia.

”Jokaisen on tärkeä löytää oma tapansa ja tahtinsa toimia”, Frémeaux toteaa. 

”Me emme ole mikään aktivistitehdas, vaan tavoitteenamme on opettaa ja kannustaa ihmisiä luottamaan itseensä ja saavuttamaan kapasiteettinsa. Olemme kaikki kusessa, ellemme saa itsestämme enemmän irti. Yhdessä löydämme voiman kohdata se absoluuttisen massiivinen vastus, joka meillä on edessämme.”

John Jordanin luento vuodelta 2016.

Jaa tämä: