Blogi

Kenen historiaa elämme Suomessa?

Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimus paljasti – jälleen – romanien aseman työmarkkinoilla. Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys osoitti ilmiön historiallisuuden.

Media ihmettelee ja sosiaalinen media kuohuu. Diakonia-ammattikorkeakoulun #työnimi-kampanja  on julkistanut sarjan videoita, joissa toimittaja/provokaattori Tuomas Enbuske, yrittäjä Anne Kukkohovi, yrittäjä/juontaja Meri-Tuuli Väntsi sekä erikoisguru Jari Sarasvuo ovat hakeneet töitä ja epäonnistuneet siinä.

Kaikki videoilla esiintyvät henkilöt ovat omien alojensa tunnustettuja ammattilaisia ja heidän kunkin markkina-arvo on epäilemättä melkoinen. Ajatus työnsaannin mahdottomuudesta ei koske heitä, varsinkin, kun heidän ansioluettelonsa ovat melkoisia. Mutta he hakivatkin töitä salanimillä ja salanimet viittasivat romanitaustaan.

Työhakemuksia lähetettiin yhteensä 54 ja niihin saatiin 17 kielteistä vastausta eikä ensimmäistäkään haastattelukutsuaKoska hakijat ovat tunnettuja – jopa julkkiksia – oli heidän ansioluetteloitaan siivottu ja niistä oli poistettu sellaiset mediatyöt, joiden tekijä olisi yleisesti tunnettu.

Tältä näyttää rakenteellinen syrjintä, joka tulee yllätyksenä ja puskista.

En voi sanoa yllättyneeni näistä tuloksista. Vaikka kyseessä ei ole millään muotoa tieteellinen tutkimus ja otos on pieni, niin se tukee aikaisempia huomioita, tietoa ja tilastoja. Viime vuonna pyysin aiheeseen liittyvää artikkelia Henna Hutulta, joka on sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies sekä valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan jäsen. Innoituksena tuolle pyynnölle toimi alkukesällä Jyväskylässä järjestetty työelämätapahtuma, johon oli ilmottautunut iso joukko yrityksiä – ja jotka lähes kaikki vetäytyivät, kun kävi ilmi, että tapahtuma oli kohdistettu romaninuorille.

Vuonna 2007 taiteilija Irmeli Huhtala teki Koti etsii ihmistä -valokuvasarjan. Sarjan teokset muistuttivat logoja myöten tuiki tavallisia mainoksia sillä erotuksella, että kaikki mallit olivat romaneja. Teoksissa viitattiin niin maito- kuin automainoksiinkin, esiteltiin parfyymiä ja asunnonvälityspalvelua. Huhtalan radikaali havainto oli se, että vaikka mainoksissa poseerasi malleja monenlaisista taustoista, yksi ihmisryhmä loisti poissaolollaan. Suomalaisissa mainoksissa ei romaneja näkynyt, eikä näy. Ohessa on Häiriköt-päämajan tulkinta teemasta. Ongelma ei koske yksittäisiä yrityksiä. Ongelma on rakenteellinen.
Vuonna 2007 taiteilija Irmeli Huhtala teki Koti etsii ihmistä -valokuvasarjan. Sarjan teokset muistuttivat logoja myöten tuiki tavallisia mainoksia sillä erotuksella, että kaikki mallit olivat romaneja. Teoksissa viitattiin niin maito- kuin automainoksiinkin, esiteltiin parfyymiä ja asunnonvälityspalvelua. Huhtalan radikaali havainto oli se, että vaikka mainoksissa poseerasi malleja monenlaisista taustoista, yksi ihmisryhmä loisti poissaolollaan. Suomalaisissa mainoksissa ei romaneja näkynyt, eikä näy.
Ohessa on Häiriköt-päämajan tulkinta teemasta. Ongelma ei koske yksittäisiä yrityksiä. Ongelma on rakenteellinen.

Huttu kuvaili tilannetta työmarkkinoilla esimerkin kautta:

”Vartijaksi opiskelevalle jo luvattu palkaton työharjoittelupaikka jää saamatta opiskelijan saapuessa ensimmäisenä päivänä työpaikalle. Romaniutta ei kuulemma saa työharjoittelupaikkaa hakiessa salata. Se tulisi jostain syystä oikein erikseen ilmoittaa työnhaussa.”

On masentavaa, kuinka ennalta-arvattavalta tämä kuulostaa.

Henna Huttu asetti nykytilanteen osaksi jatkumoa, jonka osana kamppailevat yksilöt ovat juuri sitä – yksilöitä. Siinä on yksi ihminen kuin lastuna lainehilla, kun historian pyörät pyörivät. Ja meidän tulisi yhteiskuntana tunnistaa ne pyörät. Näitä pyöriä Huttukin hahmotteli lukijoillemme:

”Romanien työttömyyden juuret eivät kuitenkaan ole ikiaikaiset. Aina teollistumiseen ja maatalouden koneellistumiseen asti suurin osa romaneista eli maaseudulla ja pikkukaupungeissa ansaiten elantonsa niin yrittäjinä kuin sekatyömiehinäkin. Yhteistä eri romaniammateille oli itsenäisyys, yrittäjähenkisyys, käsityöläismäisyys ja se, että ammatit siirtyivät ilman muodollista koulutusta tekemällä oppien isältä pojalle. Kuinkas muutenkaan? Kiertolaisilla ei ollut kirjahyllyä eikä mahdollisuutta kouluttautua. Eniten yhteisössä kuitenkin arvostettiin kaupantekoa, joka kannattikin kohtalaisesti. Kunnes kaikki muuttui.”

”Yhteiskunnan sotien jälkeinen rakennemuutos koetteli romaniväestöä tuhoten perinteisen, maaseutuympäristöön sitoutuneen kiertävän elämäntavan. Moni vanha yrittäjyyden muoto tuli tiensä päähän. Maaseutu ei enää tarvinnut suuria määriä kiiretyöläisiä, ojankaivajia, kulkukauppiaita eikä vanhan kansan hevosmiehiäkään. Hevosten myynti vaihtuikin osalla väestä autokauppaan ja uudenlaisiin hanttihommiin, mihin nyt koulutusta vailla oleva kansa pääsi käsiksi. Se tavallisin tie kulki kuitenkin 1950- ja 60-lukujen sosiaalisia ongelmia ruokkineiden gettomaisten asumisolojen kautta suurien kaupunkien kaupunkiköyhälistöön.”

Nämä huomiot loistavat poissaolollaan niissä tämän päivän keskusteluissa, joissa #työnimi-kampanjan puitteissa tehdyt havainnot kuitataan sillä, että ”kaikkihan tietävät” että ”syyttäkööt itseään” kun ovat niin ”laiskoja ja rosvoja”. Ikään kuin me kaikki emme eläisi osana yhteiskuntaa, joka vaikuttaa meihin ja mahdollisuuksiimme hyvin moninaisin tavoin. Itse olen viime vuosina lukenut, keskustellut ja kirjoittanutkin moneen kertaan saamelaisten kokemuksista koulukodeissa, joissa lasten saamelaisidentiteetti on pyritty tukahduttamaan ja näin ”suomalaistamaan” – siis assimiloimaan – saamelaisia. Henna Huttu huomauttaa samantapaisen ilmiön kohdanneen myös romaneja.

”Suurimpana esteenä ammatinhankinnalle olivat monilla vielä 1990-luvulla puutteet perusopetuksessa. Romanit kokivat tulevansa perusopetuksessa hyljeksityiksi, ja romanit koettiin vaikeaksi erityisryhmäksi. Eipä ihmekään, sillä koulutus oli yksi assimilaation, tietoisen kulttuurisen sulauttamisen väline. Vastakkain oli kaksi kovaa – valtaväestön ehdoilla toimiva koulu ja omasta kulttuuristaan tiukasti kiinni pitävä, melkein kuoliaaksi manneteltu ja koulukiusattu romanikansa. Vastakkainasettelun lopputuloksena arviolta kolmasosalta romaneista jäi peruskoulu kesken. Ennen aikuiskoulutuksen kultakautta se merkitsi sitä, että ovi ammattikoulutukseen sulkeutui monelta iäksi.”

Onneksi tästä on tultu jo eteenpäin ja koululaitoksen yleinen moninaistuminen on luonut tilaa myös romanilapsille. Nyt ongelma on vaan siinä, että koulunsa käyneet ja opiskelunsa opiskelleet romanit kohtaavat työelämässä sen saman vanhan muurin. Jälleen voi sanoa, että meidän täytyy pystyä parempaan yhteiskuntana. Sillä mikäli emme, niin pian meillä on käsillä tilanne, jossa se arvottomaksi osoittautuvat koulu ja opiskelu ei enää kiinnosta – eikä se ole kenenkään etu.

Kun taiteilija Irmeli Huhtala keskusteli tästä teoksesta Valion edustajan kanssa, niin yrityksen kanta oli se, että se saa määritellä kuka saa olla maitotyttö ja miltä maitotyttö saa näyttää. Onneksi taiteilija piti päänsä ja teki teoksen tinkimättä sisällöstä.
Kun taiteilija Irmeli Huhtala keskusteli tästä teoksesta Valion edustajan kanssa, niin yrityksen kanta oli se, että se saa määritellä kuka saa olla maitotyttö ja miltä maitotyttö saa näyttää. Onneksi taiteilija piti päänsä ja teki teoksen tinkimättä sisällöstä.

Kun tässä pääsimme pohtimaan historiaa ja kuinka sitä kirjoitetaan, pääsemmekin lokakuussa julkaistuun Kenen historia -raporttiin.

Historioitsijat ilman rajoja Suomessa -yhdistyksen raportissa muun muassa todetaan, että: ”Peruskoulujen, lukioiden ja korkeakoulujen esitys Suomen menneisyydestä antaa harvoin tilaa eri ryhmien kertomuksille omista taustoistaan osana suomalaista yhteiskuntaa.”

Raportissa nivotaan tänäänkin puhuttava aihe osaksi Suomen kolonialistista menneisyyttä – ja nykyisyyttä.

”Saamelaisiin kohdistuneista sulauttamispyrkimyksistä ja epäinhimillisestä kohtelusta on vasta vähitellen alettu julkisuudessa puhua, ja asia kaipaa yhä lisää tutkimusta. Alkuperäiskansan syrjiminen ja alistaminen on kuitenkin tyyppiesimerkki kolonialistisesta vallankäytöstä, vaikka kyseistä määritelmää ei saamelaisteemaan ole Suomessa juuri liitetty. Yliopisto-opetuksessa saamelaisten historiaa käsitellään kyselyn perusteella vaihtelevasti: syvällisempiäkin erityiskursseja on paikallisesti tarjolla, mutta yleisemmällä tasolla aihe ei asetu osaksi suomalaista historiakertomusta.. ..Myös esimerkiksi Suomen romaneja on vuosisatojen varrella syrjitty, eristetty ja toisaalta yritetty väkisin sulauttaa valtakulttuuriin. Nämä historian synkät hetket eivät kuitenkaan juuri nouse tutkimuksesta yleiseen historiatietoisuuteen.. ..Monikulttuurisen Suomen historia sivuutetaan näin tavalla, joka muistuttaa laajemminkin kolonialistisista asenteista.”

Raportin julkistamistilaisuudessa Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla puhunut Leif Hagert toteaakin raportissa, että: ”peruskoulun historiantunneilla romanien asioita ei välttämättä käsitellä kuin sivumennen puhuttaessa toisen maailmansodan aikaisten juutalaisvainojen muista uhreista. Romanit ovat vuosisatojen ajan olleet osa suomalaista yhteiskuntaa, mutta virallisessa historiankertomuksessa he jäävät näkymättömiksi.”

Irmeli Huhtala kertoi vuonna 2007 Koti etsii ihmistä -teossarjan tekemisestä: “'Olisin halunnut ottaa yritykset ja heidän mainoksensa mukaan semmoisinaan tähän näyttelyyn ja vilpittömästi heiltä yhteistyötä kysyin.' Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. 'Olin yhteydessä Kiinteistömaailmaan. Neuvottelin kiinteistöfirman markkinointipäällikön kanssa mahdollisuudesta käyttää heidän mainostaan pohjana yhdelle työlle. Puhelimessa hän oli kiinnostunut ajatuksesta ja lupasi keskustella asiasta johtoryhmän kanssa.' Myöhemmin Huhtala kuitenkin sai ilmoituksen, että mainoksia ei voi käyttää tällaisessa tarkoituksessa, vaikka kyseessä oli taidenäyttely."
Irmeli Huhtala kertoi vuonna 2007 Koti etsii ihmistä -teossarjan tekemisestä:
“’Olisin halunnut ottaa yritykset ja heidän mainoksensa mukaan semmoisinaan tähän näyttelyyn ja vilpittömästi heiltä yhteistyötä kysyin.’ Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan.
’Olin yhteydessä Kiinteistömaailmaan. Neuvottelin kiinteistöfirman markkinointipäällikön kanssa mahdollisuudesta käyttää heidän mainostaan pohjana yhdelle työlle. Puhelimessa hän oli kiinnostunut ajatuksesta ja lupasi keskustella asiasta johtoryhmän kanssa.’ Myöhemmin Huhtala kuitenkin sai ilmoituksen, että mainoksia ei voi käyttää tällaisessa tarkoituksessa, vaikka kyseessä oli taidenäyttely.”

Mikäli vielä jäi mietityttämään tämä vanhojen kaiveleminen ja näkymättömäksi jääminen, niin voisin tarjota esimerkiksi mainosmaailman, joka tunnetusti on yhteiskunnan peili. Irmeli Huhtalan Koti etsii ihmistä -teossarja asetti romanin tuiki tavallisiin mainoskuviin. Tekemällä näin, Huhtala kiinnitti huomion siihen, että romanit alkavat olemaan se ainoa ihmisryhmä, joita mainoksissa ei koskaan nähdä. Huhtala, sen enempää kuin Häiriköt-päämajakaan, ei voi käskeä yrityksiä valitsemaan mainoksiinsa yhtään ketään, mutta Huhtalan vuonna 2007 julkaistussa kuvasarjassa esittämä havainto pitää kutinsa yhä vuonna 2018.

Ongelma on todella syvä, eikä se katoa ainakaan työntämällä pää pensaaseen.

Jaa tämä:

Fazerin vihapuheen vastainen kampanja herätti vihaa

Yrityksiä on helppo kritisoida vastuuttomasta toiminnasta, mutta eivät pyrkimykset hyvään myöskään aina kehuja saa osakseen

Fazer teki Lovebot Blue -nimisen itseoppivan botin, jonka tehtävänä on vastailla netissä ikäviin kommentteihin. Kyseessä ei ole itsekseen netissä rehaavasta tekoälystä, vaan Youtubessa, Twiterissä, Instagramissa ja Suomi24:ssa toimivasta profiilista, joka kommentoi käyttäjän vihapuheeksi kokemaan tekstiin käyttäjän niin toivoessa. 

Luonteeltaan Lovebot Blue on sosiaalisen vastuun projektin ja mainoksen yhdistelmä. Internet reagoi tähän juuri niin kuin saattoi odottaa – eli huonosti.

Siinä vaiheessa kun sananvapautta rajoitetaan vihapuheen varjolla niin ollaan kusessa”, mölisi nimimerkki K K Fazerin Youtube-videon kommenttiraidalla. Nimimerkki Taatelivaras puolestaan sössötti, että: ”’Vihapuhetta’. ’Voi ei, nyt on ihan oikeasti kriisi, joku kritisoi mua internetissä, ja sanoi minulle rumia sanoja waaaaaaaaaaa’, oltekko kuulut yhdestä sosiaalisen median ominaisuus ’block’.”

Tämän videon kommenteissa Suomi muuten näyttää parhaan puolensa.

Meno on kokonaisvaltaisen sakeaa ja tietenkin Bugsneeze saapui paikalle kertomaan, että ”Mikä v***n agressiivinen keskustelukulttuuri? Jumalauta ku ottaa päähän tämä paapominen!”. Bobniuksen neuvo vihapuhetta vastaan oli, että ”Laita netti kiinni”, ikään kuin uhri olisi se, jonka kuuluu väistää ja poistua.  Paskapostaaja on sitä mieltä, että tuo suklaalevy pitäisi myydä nimellä ”Fazerin Punainen”, koska tietenkin ihmisoikeuksien puolustaminen on vasurien hössötystä.

Kaiken kaikkiaan reaktiot videoon, jonka taustalla on huoli esimerkiksi nuorten nettikiusaamisesta ovat häkellyttäviä. Sen arvioiminen, että missä kommenteissa on kyse aidosta tuohtumuksesta ja missä on kyse kyynisestä trollottelusta on mahdotonta. Toisaalta, motiiveilla ei ole loputtoman paljoa väliä tuloksia arvioitaessa (tästä ajatuksesta muuten pian lisää). Välillä sitä huomaa hieman häpeävänsä ihmiskunnan puolesta.


Mikäli minulla olisi pääsy Youtuben analytiikkaan, saattaisin arvata, että monet kommentoijista ovat ryömineet paikalle Ylilaudalta. Ylilaudasta kirjoitti Kaisu Tervonen Voimaan:

Ylilauta on alkujaan erityisesti kuvallisten viestien välittämiseen tarkoitettu anonyymi nettifoorumi, jollaisia on Suomessa ja ulkomailla muitakin. Ylilautaa pidetään yleisesti 15–25-
vuotiaiden valkoisten miesten ­vihanlevitysalustana ja vittuilu­foorumina. Sieltä löytyy kuitenkin myös vertaistukea ja asiallista keskustelua
.”

Riippumatta siitä, onko Fazerin videon kommentoijat Ylilaudalta [sisältövaroitus tuohon edelliseen linkkiin, kypärä päähän ja suojahaalarit päälle] vai jostain muualta, pätee Tervosen aiheeseen liittyvä huomio.

”Onko vika kuitenkin internetissä? Tuoko anonyy­miyden mahdollisuus ja etäisyys muihin esiin pimeimmät puolemme? Tuottaako internet keskustelumuotoja, jotka halveksuvat hyviä tapoja ja ihmisoikeuksia?”

Samoja teemoja käsiteltiin myös Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet -teoksessa. Siihen kannattaa tutustua.

Fazerin Lovebot Blue -videon kommenteissa myöskin kyseenalaistettiin ajatus siitä, että yrityksen yleensäkään pitäisi ottaa kantaa yhtään mihinkään. Tämä on mielenkiintoinen ajatus ja ansaitsee lisäpohdintoja. Pitäisikö yritysten osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun millään tasolla? Mielestäni pitäisi ja tämä on ihan mainio avaus siihen suuntaan. Liisa Eerola Fazerilta kommentoi kampanjaa ja sen nostattamia reaktioita Häiriköille tuoreeltaan.

”Näen tämän osaltaan vastuun kantamisena ja haluamme osallistua osaltamme suurempaan arvokeskusteluun. Haluamme herättää ihmisiä kiinnittämään huomiota esimerkiksi vihapuheeseen ja inhopuheeseen. Tavoitamme digitaalisten kanaviemme kautta miljoonia henkilöitä ja halusimme valjastaa ne kanavat tähän.”

Samaan aikaan Fazer on myös mukana Ykkösketjuun-hankkeessa, jossa kansalaisjärjestöt ja yritykset yhteistuumissa vaativat Suomeen parempaa yritysvastuulakia. Ykkösketjuun kuuluu Fasun ohella muun muassa tuotteissaan ja viestinnässään tasa-arvokysymyksiä esiin nostanut Finnlayson, K-ketju ja S-ryhmä, ammattiliittoja, Eetti ry., sekä Finnwatch.

”On tietenkin ristiriitaista, että yritys lähtee mukaan kampanjaan, jossa vaaditaan regulaatiota”, Eerola toteaa, mutta  jatkaa heti hankkeen eduista: ”Se koaliitio on jo itsessään tuonut mahtavaa keskustelua sisällään ja olemme erittäin tyytyväisiä osallistumisestamme. On meille myös hyötyä tästä, sillä olemme osa arvoketjua ja kun meillä on yhteiset pelisäännöt, on ketjun osana helpompi toimia.”

Kyyninen henkilö tietenkin huomauttaa tässä kohdassa, että eihän tämä kampanjat mitään pyyteetöntä hyvää ole, vaan osa firman viestintää. Eli tarkoituksena on tietenkin myydä suklaata ja rakentaa brändiä. Näin epäilemättä onkin. Siltikin pidän ihan kiinnostavana sitä, että yhä useammat yritykset alkavat ottamaan kantaa moraalisiin kysymyksiin ja päivänpolttaviin aiheisiin, jopa oman välittömän toimintaympäristön ulkopuolelta.

Huomionarvoista on myös se, että öykkärit eivät onnistuneet pelottelemaan firmaa vaikenemaan viestinsä kanssa. Reaktioihin reaktioihin osattiin valmistautua Fazerilla.

”Olimme varautuneita tähän ja meillä on vastaavasta kokemusta ennestään. Muun muassa se, että työllistämme paljon maahanmuuttajia on tuonut tätä samaa palautetta.”

Tästä palautuu mieleen palautuu se, kuinka Felix ei taipunut rasistinen mökän edessä. Pari vuotta sitten sama öyhötys alkoi ketsuppimainoksen rodullistetusta esiintyjästä, mutta Felix selvisi siitä selkeänä voittajana vähintään moraalisesti, sekä todennäköisesti myös myynnin puolella

Ilmeisesti keskustelu tämän videon alla oli sen verran eloisaa, että  kaikki kommentit on poistettu ja kommentointimahdollisuus on estetty. Onko tämä keskustelun mahdottomaksi tekeminen sitten sitä sanam vapautta, jonka perään huudetaan?

Yritysten viestinnässä näkyvä muutos on osa isompaa muutosta. Vastuullisuudesta alkaa tulemaan monien kulutushyödykkeiden kohdalla jo ihan perusvaatimus. Se, saavutetaanko vastuullisuutta tai tavoitellaanko sitä riittävän pontevasti on sitten toinen kysymys – ja aina löytyy tietenkin petrattavaa.

Samoin oma kysymyksensä liittyy siihen, että kuinka meidän pitäisi suhtautua tähän yritysten hyvän tekemiseen. Hyväksymmekö, että toimintaa ei aja täysin pyyteettömät ja altruistiset tavoitteet, jos toiminta itsessään on kuitenkin hyödyllistä. Onko väärin, että esimerkiksi uusiutuvan energian ja ympäristöystävällisen(män) tekniikan saralla monet yritykset tekevät jo hyvää bisnestä, joka puolestaan tuo ympäristöystävällisempiä tuotteita ja ratkaisuja markkinoille. Olisiko maailma parempia paikka ilman tätä kehitystä?

Häiriköt järjesti näyttelyn Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyt media-, taide- ja kulttuurialat yhteen tuoneessa Lift-tapahtumassa. Tämän teoksen saatteeseen kirjoitin muun muassa seuraavan huomion: "Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään ilmoitti Fazer sinisten suklaalevyjensä kääreissä, että kyseinen levy on 'Pieni pala suomalaisuutta'. Tämä linjaus oli röyhkeä, mutta hyvinkin mahdollisesti totta. Onhan kyseessä yksi ikonisimmista suomalaisista tuotteista. Mikäli hyväksymme ajatuksen suklaalevystä suomalaisuuden ytimessä, joudumme kasvotusten myös kolonialismin kanssa. Kuten tunnettua, Suomessa ei tuoteta kaakaopapuja ja tuo suomalaisuuden palan tärkein ainesosa tuodaan meille globaalista Etelästä. Onkin tärkeää ymmärtää, että meidän vauras elämäntapamme perustuu suomalaisen sisun, ahkeran työvoiman ja viisaan pääoman ohella myös halpatyövoimaan ja halpoihin raaka-aineisiin. Näitä raaka-aineita on rahdattu meille muun muassa entisistä siirtomaista ehdoilla, jotka eivät täytä määritelmää 'reilu' millään muotoa." Lisää aiheesta täällä.
Häiriköt järjesti näyttelyn Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyt media-, taide- ja kulttuurialat yhteen tuoneessa Lift-tapahtumassa. Tämän teoksen saatteeseen kirjoitin muun muassa seuraavan huomion:
”Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttään ilmoitti Fazer sinisten suklaalevyjensä kääreissä, että kyseinen levy on ’Pieni pala suomalaisuutta’. Tämä linjaus oli röyhkeä, mutta hyvinkin mahdollisesti totta. Onhan kyseessä yksi ikonisimmista suomalaisista tuotteista. Mikäli hyväksymme ajatuksen suklaalevystä suomalaisuuden ytimessä, joudummekasvotusten myös kolonialismin kanssa. Kuten tunnettua, Suomessa ei tuoteta kaakaopapuja ja tuo suomalaisuuden palan tärkein ainesosa tuodaan meille globaalista Etelästä. Onkin tärkeää ymmärtää, että meidän vauras elämäntapamme perustuu suomalaisen sisun, ahkeran työvoiman ja viisaan pääoman ohella myös halpatyövoimaan ja halpoihin raaka-aineisiin[…]Ei ole liioittelua sanoa, että nykyaikainen maailmankauppa toteutuu hyvinkin jälkikolonialistisessa rakenteessa, jossa kolonialismi on loppunut vain paperilla.”
Tämä huomio koskee tietenkin lähinnä kaikkia yrityksiä, jotka toimivat markkinoilla ja Fazer nyt vaan sattuu olemaan se markkinajohtaja Suomessa – kukkulan kuningas. Lisää aiheesta täällä.

Tämä yritysten yhteiskunnalliseen keskusteluun heittäytyminen tietenkin avaa oven laajemmalle yritysten toimintaan liittyvälle keskustelulla. Tämä tuo haasteita myös yrityksille itselleen.

Siinä, missä mainonnassa yritykset kykenevät kontrolloimaan viestiä, avoimessa keskustelussa tuo kontrolli on vähemmässä. Kun esimerkiksi Fazer näin ottaa kantaa edellä mainittujen esimerkkien muodossa vihapuheeseen ja yritysvastuuseen, voimme me yleisön edustajat toivoa avointa keskustelua myös sellaisista liiketoimintaan liittyvistä ongelmista, joista yritys ei itse aina välittäisi keskustella.

Itse uskon, että tulevaisuuden menestyjä yritykset ovat niitä, jotka kykenevät kohtaamaan myös itseään koskevat vaikeat kysymykset ja joilla riittää halua aidosti puuttua niihin ja pyrkiä ratkomaan moiset.

Olen tietenkin naiivi idealisti tämän ajatuksen kera, mutta se minulle sallittakoon.

 

 

 

Jaa tämä:

Ilmastonmuutos: onneksi suomalainen turve on puhdasta

Paitsi että ei ole ja meidänkin pitäisi muuttaa elämäntapojamme. Mukana myös huomiota poliitikkojen reaktioihin IPCC:n raporttiin liittyen.

Liha on heikkoa ja tilaisuus tekee varkaan, ja siksi meidän täytyy vaatia mahdottomia sekä poliitikoilta että yrityksiltä. Tämä inhimillistä käytöstä kuvaava, melko universaali huomio pätee myös ilmastonmuutoksen edellyttämiin toimiin ja vaatimuksiin.

Tämä palasi jäälleen mieleen, kun Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi odotetun ja pelätyn raporttinsa. Raportissa käsitelty teema, ilmastonmuutos on siitä hankala ongelma, että se on yhtä aikaa sekä absoluuttisen globaali että absoluuttisen tärkeä ihmiskunnan selviämisen kannalta. Eli jotain tarttis tehdä ja ihan oikeasti sekä ripeästi.

Samana päivänä, kun  IPCC julkaisi raporttinsa, lähestyi Bioenergia ry minua tiedotteella:

Maailman suurimman uusiutuvan energianlähteen rooli on merkittävä IPCC:n 1,5 asteen skenaarioissa. Bioenergian rooli kasvaa tulevina vuosikymmeninä useimmissa skenaarioissa.”

Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.
Meidän vastamainos kommentoi Bioenergia ry:n Turve-kampanjaa, jonka kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin.
Hasan & Partners -mainostoimiston ilmoittauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.

Bioenergia ry muuten muistetaan viime vuonna pyörineestä, surullisen kuuluisasta Turveinfo-kampanjasta, jossa yhdistys ylisti tätä bioenergian tuotantomuotoa. Kuten Suomen luonnonsuojeluliiton Otto Bruun muistutti meitä:

”Globaalisti turvemaat ovat maailman suurin hiilivarasto. Ne sisältävät noin kolmasosan kaikesta maaperän hiilestä, vaikka turvemaita on vain kolme prosenttia maailman pinta-alasta. Paksut turvesuot ovat siis hyviä hiilivarastoja ja ne sitovat hiiltä ilmakehästä. Soiden ojittaminen metsätalouden, maatalouden ja turveteollisuuden tarpeisiin johtaa valtaviin päästöihin, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta.

Polttoturpeella tuotetaan runsas neljä prosenttia Suomen energiasta, mutta turpeen hyödyntämisestä aiheutuu arviolta 10–15 prosenttia Suomen päästöistä. Tilastokeskuksen mukaan tämä arvio on pikemmin liian pieni kuin iso.”

Olin syyskuussa Ilmatieteenlaitoksella ilmastokoulutuksessa ja yksi asia, mitä meille koulutettaville teroitettiin, oli se, että kaikki bioenergia ei suinkaan ole hyväksi. Esimerkiksi turve ja palmuöljy ovat kaikkea muuta kuin hyviä tai kestäviä ratkaisuja.

Häiriköiden paparazzit saivat napattua kuvan pääministerin virka-asunnosta.
Häiriköiden paparazzit saivat napattua kuvan pääministerin virka-asunnosta.

Samana päivänä IPCC:n raportin ja Bioenergia ry:n tiedotteen kanssa ilmestyi Ylen uutinen siitä, että Etelä-Pohjanmaalla ollaan osoittamassa maakuntakaavassa turvetuotannolle 14 000 hehtaaria. Tuolta Pohjanmaan lakeuksilta muuten on kotoisin myös pääministeri Juha Sipilä (kesk), jonka piotalousmantra vaikuttaa vähemmän ja vähemmän uskottavalta kun hallitus nilkuttaa kohti kautensa loppua.

Mutta älkäämme hirttäytykö pelkästään pääministeriin. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (myöskin kesk.) kertoi olevansa järkyttynyt ilmastoraportin viestistä: ”Nyt puhutaan ihmiskunnan kohtalon kysymyksistä”, hän selitti. On mielestäni äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että mikäli IPCC:n rapsan viesti ja siihen liittyvät tutkimustulokset tulevat ympäristöministerille puskista ja yllätyksenä, on ministeri todella pihalla omasta hallinnonalastaan. Voikin kysyä, että onko ministeri oikeasti noin pihalla. Taas saa pohtia poliitikon kohdalla, että typerys vai valehtelija.

Tiilikainen myöskin kertoi, että ”Suomi on aktiivisin ja kunnianhimoisin ilmastopolitiikan maa kansainvälisesti”. Hanna Nikkanen huomautti, että näin ilmeisen valheellisia väittämiä olemme tottuneet kuulemaan presidentti Trumpin suusta. Kysymykseensä ”Miksi ympäristöministeri sitten sanoo niin?” Nikkanen vastaa väittämällä, että tuossa ministeri puhui omille kannattajilleen eikä silloin tosiasioilla ole niin väliksi.

Ja kun hallituksemme piotaloudesta puhutaan, niin elinkeinoministeri Mika Lintilä (edelleen kesk.) julistaa, että ”kestävällä pohjalla ollaan” vastauksena IPCC:n raportille. Lintilällä oli pokkaa julistaa näin, vaikka maailman tiedeyhteisö  ilmoitti juuri poikkeuksellisen yksimielisesti, että emme ole kestävällä pohjalla. Ja me suomalaiset olemme erityisen kestämättömällä pohjalla, koska tämä meidän elämäntapamme ja se, kuinka se on järjestetty ovat perustavalla tavalla kestämättömiä. Mutta ehkä nykyään ylös on alas ja kestämätön on kestävää, mistäs näitä voisi aina tietää.

Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö? Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.
Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö?
Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.

Muistakaamme kuitenkin, ettei tämä ole pelkästään keskustan ongelma. Kokoomus edistää yksityisautoilua minkä kykenee, haluaa lisää keskustatunneleita ja vannoo käsi raamatulla ikuisen kasvun varaan. Ikuinen kasvu on tietenkin ajatus, joka on erottamaton osa tätä meidän kapitalistista järjestystä, mutta en pidättelisi hengitystäni systeemikritiikkiä kykypuolueen suunnalta odotellessani.

Vihreät puolestaan eivät hyväksy ydinvoimaa, vaikka kaikessa ongelmallisuudessaan se puskisi vähemmän savua ilmakehään kuin mitä fossiiliset polttoaineet puskevat. Toisaalta eipä ydinvoimateollisuus edes tarvitse vastustamista, koska se ei kykene tuottamaan ensimmäistäkään toimivaa voimalaa.

Persut puolestaan tuntuvat käsittelevän kysymystä lähinnä maahanmuutto-ongelmana ja puheenjohtaja Jussi Halla-aho ehdotti ”sakkoveroja” ”pahimpien saastuttajien” tuotteille. Tiedämme tietenkin kaikki, että mikään ”kiinalle” suunnatu sakkovero ei menisi läpi WTO:ssa, mutta miksi moinen vero pitäisi yleensäkään rajata joidenkin ilkeiden ulkomaalaisten tuotantoon? Hiilivero vaan kaikelle tuotannolle. Tai kaikille maailman ihmisille yhteinen ja saman suuruinen hiilikiintiö, johon voi sitten ostaa lisää piikkiä joltain sellaiselta, joka on omaa kiintiötään valmis myymään. Tätä jälkimmäistä ehdotti ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanen.

Nää ihmiset ajattelevat näin joka päivä.
Nää ihmiset ajattelevat näin joka päivä.

Entäs demarit? Heidän näyttää lähinnä kauhistuttavan ajatus raskaan teollisuuden alas ajamisesta, vaikka sitä tässä oikeasti tarvittaisiin. Ja mitä ihmettä meidän pitäisi miettiä puheenjohtaja Antti Rinteen kolmen vuoden takaisesta lausunnosta?

”Hölmöä miettiä, mikä maan tai maapallon tila on sadan vuoden kuluttua. Meistä kumpikaan ei ole silloin enää elossa.” Ihan oikeasti?

Ehkä meidän ei tule tuudittautua ainakaan siihen ajatukseen, että poliitikot tekisivät järkeviä päätöksiä ihan kannustusta. Kun seuraava pääministeri on todennäköisesti joko Sipilä tai Rinne, niin kyllä tässä tarvitaan mökää kansalaisyhteiskunnalta ja paljon.

Eikä ongelma tietenkään ole pelkästään poliitikoissa tai etujärjestöissä. Kyllä meidän kuluttaja-kansalaisten pitäisi muuttaa tapojamme ihan henkilökohtaisestikin ja tämän sanominen ei ole pelkästään hippien yninää. Tähän loppuun voisi siteerata J.K. Paasikiveä ja todeta, että tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Meidän pitää ymmärtää, että se, mitä pidämme normaalina ja itsestään selvänä ei tule jatkumaan loputtomasti. Me voimme lähinnä vaikuttaa ainoastaan siihen, kuinka kaoottisesti tämä uusi normaali tulee osaksi elämäämme.

Jaa tämä:

Viihtyvätkö raha ja vapaus samassa kaupunkitilassa?

Uutta kauppakeskusta mainostetaan itseohjautuvalla kulttuurilla. Samalla kauppakeskus vie tilan itseohjautuvalta kulttuurilta.

Metron syöksyessä Sörnäisten kohdalla tunnelista päivänvaloon avautuu molemmille puolille rataa näkymä valtavasta Kalasataman työmaasta nostokurkineen.

Kalasataman alue oli vielä muutama vuosi sitten pelkkää joutomaata ja sen vuoksi siellä oli tilaa järjestää kaikkea mielenkiintoista keikoista kissavideofestivaaliin. Alueen toimintaa määritti pitkälti tee-se-itse-kulttuuri jossa kaikki oli ilmaista. Tila oli epäkaupallista ja aikaa saattoi kuluttaa kuluttamatta rahaa. Aluetta reunustavat lailliset graffitiaidat, Sompasauna ja Konttiaukio muodostivat eräänlaisen keskittymän kantakaupungin laitamille josta moni saattoi löytää itsensä viimeistään illan päätteeksi.

Bermuda Helsinki -yhdistys pyöritti useamman vuoden ajan Konttiaukion kulttuuritilaa jossa kuka tahansa sai järjestää tapahtumia. Kontteihin oli varastoitu tapahtumajärjestämiseen tarvittavaa kalustoa kuten äänentoistolaitteet ja teltat.

Sompasaaren rakennustyömaan laajentuessa tila kuitenkin kaventui vuosi vuodelta. Ensin kaatui suurin osa graffitiaidasta työkoneiden tieltä ja Konttiaukio jäi rakennuskannan alle vuonna 2014. Sompasauna on säilynyt pisimpään, eikä vielä ole selvää milloin siellä heitetään viimeiset löylyt.

Kas näin. Korjasimme Redin mainoksen hieman rehellisempään muotoon.
Kas näin. Korjasimme Redin mainoksen hieman rehellisempään muotoon.

Kalasataman alueella tapahtunut vapaamuotoinen toiminta sai jatkua suhteellisen pitkään jos vertaa hieman vastaavanlaisen toimintalogiikan ympärille syntyneitä sosiaalikeskuksia 2000-luvun alussa. Sosiaalikeskukset olivat valtaamalla käyttöön otettuja tyhjillään olleita tiloja, joita virkavalta hääti kymmenen vuotta sitten samaa tahtia kuin niitä vallattiin.

Miksi Kalasataman alueella oli sallittua ja jopa suotavaa järjestää toimintaa varsin löyhällä kontrollilla, kun taas vallatut talot olivat ongelma? Vastaus on pöhinä – siinä merkityksessä miten siitä markkinointikielessä puhutaan. Kalasataman rakentamisessa on ollut alusta alkaen selvää, että mitä enemmän alueella järjestetään mielenkiintoisia kulttuuritapahtumia ennen asuntojen, tornitalojen ja ostoskeskuksen rakentamista niin sitä persoonallisemmaksi alueen identiteetti saadaan muovattua. Eli saadaan luotua sitä kuuluisaa pöhinää, jolla luodaan alueesta houkuttelevampi tulevien asukkaiden ja yritysten silmissä.


Kauppakeskus Redin mainonta nojaa vahvasti vapaaseen ja omaehtoiseen urbaanin meininkiin

Paradoksaalista on se, että Kalasataman aluetta ja erityisesti sinne avautuvaa kauppakeskus Rediä Dressman-myymälöineen mainostetaan vapaan kaupunkitilan ja kulttuurin kuvastolla, jotka joutuivat väistymään tilalle nousseen kaupunginosan tieltä.

Kalasataman kohdalla oli tietysti selvää alusta asti, että itseohjautuva kulttuuritoiminta oli mahdollista, koska alueelle ei löytynyt ennen rakennusvaihetta muutakaan käyttöä. Voisiko kuitenkin vastaavanlaista ei-kaupallista ja avointa kulttuuritoimintaa rakentaa tulevaisuudessa jatkuvalle pohjalle? Voisiko se olla vaihtoehto kulutuskeskeiselle elämäntavalle vai kehittyisikö siitä ajan myötä vain uusi kaupallinen toimija bisnes-ajattelun puristuksissa.

ps. Rehellisyyden nimissä on mainittava, että Redin kauppakeskus poikkeaa hieman muista vastaavista siinä, että vaikka siellä on kaikki samat H&M:t, Carlingsit ja muut liikkeet kuin muissakin suomalaisissa kauppakeskuksissa niin joukosta löytyy ilahduttavasti muutama persoonallisempi toimija kuten WeFoodin hävikkiruokakauppa.

Jaa tämä:

Sorretaanko Unkaria vai sortaako Unkari?

Samalla, kun pääministeri Orbán valittaa Euroopan kohtelevan häntä kaltoin, ei hän arkaile kohdella muita kaltoin.

Meno Unkarissa on ollut viime vuosina varsin ongelmallista.

Itse asuin Budapestissa vuosituhannen vaihteessa ja jo silloin romanien kohtelu maassa oli karmeaa. Esimerkiksi maaseudulla saattoi törmätä vaikkapa kylään, jossa taloista puuttui ikkunalasit ja paikalliset totesivat kyseessä olevan romanikylä. Pienimuotoinen skandaalikin koettiin, kun vuonna 2000 BBC kertoi, kuinka romaninuoret sijoitettiin kehitysvammaisille tarkoitettuun kouluun (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsikin Unkarin tästä käytännöstä vuonna 2013).

Eikä kehitys ole kulkenut ollenkaan hyvään suuntaan sittemmin. Esimerkiksi median, taiteen ja tieteen vapautta on rajoitettu oikein urakalla, ja Victor Orbánin Fidesz-puolue hallitsee maata itsevaltiaan ottein. Tämänvuotisten parlamenttivaalien jälkeen maan suurin ei-hallitusta kannattava media Magyar Nemzet pisti lapun luukulle. Keskeinen syy lehden kaatumiselle on se, että mainostajat eivät uskaltaneet mainostaa siinä, koska pelkäsivät valtiollisten toimijoiden tulkitsevan sen poliittiseksi kannanotoksi. Pelko ei ole aiheeton.

Median ohella Fidesz ja Orbán ovat myös vallanneet katukuvan itselleen, kuten Annastiina Kallius kirjoittaa Politiikasta-verkkolehdessä:

Vielä vuosituhannen vaihteessa Unkarissa ylistettyyn unkarilaissyntyistä miljardööri George Sorosta (Soros György), joka rahoitti lukuisia julkisia hankkeita ja kaatoi rahojaan synnyinkotiinsa. Sittemmin Sorosista on maalattu Unkarissa kuva kaikkien mahdollisten CIA-, Illuminati- sekä reptiliaani-salaliittojen isänä ja demiurgina.  KUVA: Annastiina Kallius
Vielä vuosituhannen vaihteessa Unkarissa ylistettiin unkarilaissyntyistä miljardööri George Sorosta (Soros György), joka rahoitti lukuisia julkisia hankkeita ja kaatoi rahojaan synnyinkotiinsa. Sittemmin hänestä on maalattu Unkarissa kuva kaikkien mahdollisten CIA-, Illuminati- sekä reptiliaani-salaliittojen isänä ja demiurgina.
KUVA: Annastiina Kallius

”Helmikuun puolivälissä Budapestin kaduille ja bussipysäkeille ilmestyivät hallituksen uusimmat propagandajulisteet. Kuvan keskelle on kömpelösti photoshopattu ikääntynyt, hymyilevä amerikkalais-unkarilainen miljonääri ja filantrooppi, George Soros.

Häntä ympäröivät näkyvimmät […] liberaalit oppositiojohtajat, joilla on kaikilla käsissään suuret, keltaiset puutarhasakset. Tämän kenties koomisenkin asetelman alla julistetaan suurin kirjaimin: yhdessä he tuhoaisivat raja-aidan.

Turisteja julisteet saattavat hätkähdyttää, mutta budapestiläiset tuskin enää vilkaisevat niitä kahdesti. Unkarilaiset ovat jo tottuneet valtion säännöllisiin propagandakampanjoihin. Äärioikeistolais-konservatiivinen valtapuolue Fidesz kutsuu kampanjoita ’yhteiskunnallisesti suunnatuiksi mainoksiksi’ (társadalmi célú reklám). Termi lukee propagandamainoksissakin, ja se viittaa siihen, että mainokset on rahoitettu valtion budjetista ja koordinoitu vuonna 2015 perustetusta pääministerin valtioneuvosto-toimistosta.”

Ovatko toiset jonottajat tasa-arvoisempia kuin toiset? Ainakin Budapestin poliisin mielestä näin oli vuonna 2014.
Ovatko toiset jonottajat tasa-arvoisempia kuin toiset? Ainakin Budapestin poliisin mielestä näin oli vuonna 2014.

Nyt vihdoin Euroopan parlamentti on hyväksynyt esityksen, jolla se kannattaa kurinpitotoimien aloittamista Unkaria vastaan ja suomalaisista ainoastaan perussuomalaiset äänestivät tätä vastaan. Jopa Fideszin kanssa samaan parlamenttiryhmään kuuluvat kokoomuslaiset olivat mukana tuomitsemassa Unkarin touhut.

”Haluatte sulkea yhden kansan pois eurooppalaisesta päätöksenteosta”, Orbán valitteli EU-parlamentille. Häntä itseään ei ole häirinnyt sulkea romaneja unkarilaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.

Vuonna 2014 Jani Leinonen pystytti Budapestiin Hunger King -installaation/näyttelyn, jossa yleisö jaoteltiin varallisuuden mukaan. Teos kiinnitti huomiota Budapestissa harjoitettuun kodittomien ja vähävaraisten kaltoin kohteluun.

Teosta valmistellessaan ja tehdessään taustatutkimusta sitä varten Leinonen tapasi unkarilaisia yliopistotutkijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Nämä kertoivat auliisti yhteiskunnan ongelmista, mutta pyysivät kaikki, että taiteilija ei paljastaisi heidän nimiään – hallituksen kritisoimisen pelättiin vaarantavan järjestöjen toimintaedellytykset ja tuhoavan tutkijan urat.

Leinonen halusi kommentoida teoksellaan Unkarissa säädettyä lakia, joka kriminalisoi kodittomuuden. Samalla, kun uutta iPhonea saa jonottaa kaupan edessä vaikka monta päivää, sakotettiin kodittomia ja heitä jopa vangittiin. Kaikki aikaansa julkisessa tilassa viettävät eivät siis olleet (ja ole edelleenkään) tasa-arvoisia. 

Leinosen näyttelyn ulkopuolella oli kaksi väylää sisälle näyttelyyn: toinen ”rikkaille” ja toinen ”köyhille”. ”Köyhien” jonossa oli päivittäin kodittomia jonottamassa ja heille maksettiin palkka päivän työstä – he osallistuivat siis installaatioon ja saivat siitä korvauksen. Tämä taidenäyttelyyn osallistuminen ei tietenkään estänyt poliisia saapumasta paikalle päivittäin kovistelemaan, kuten Leinonen on kuvannut kokemusta myöhemmin.

Mikäli pääministeri Orbán olisi aidosti huolestunut oikeuksien toteutumisesta ja siitä, että jotkut saatetaan sulkea ulos eurooppalaisesta yhteiskunnasta, niin hänen kannattaisi aloittaa katsomalla peiliin. Hänen puolueellaan on määräenemmistö Unkarin parlamentissa ja hän on saanut kirjoitettua maansa perustuslain mieleisekseen, ja hän voi halutessaan huolehtia siitä, että kaikki pääsevät osalliseksi kansalaisyhteiskunnasta Unkarissa. Se olisi hyvä alku, mutta eihän hän oikeasti ole kaikkien oikeuksista kiinnostunut – häntä kiinnostavat omat (etu)oikeutensa.

Jaa tämä:

Jokerit uhkailevat Hesaria ja ovat pöhköjä

Jokerien toiminta muistuttaa siitä, että tarvitsemme parodialain. 

Hesarin uuden Kuukausiliitteen kannessa on kuva, jossa Vladimir Putin hymyilee keskellä narrilogoa. Kuvitus on ihan osuva, koska lehdessä on artikkeli, jossa käsitellään jääkiekkojoukkueen kontakteja Putinin lähipiiriin.

Mikäli Jokerien toimistolla ei tykätä moisesta, niin ehkä ei olisi kannattanut myydä joukkuetta Putinin lähipiirille.

44725699-FA92-4B61-852B-B3570A3AB513Mitä sitten tähän uhkailuun tulee, niin sekin on pöhköä. Joukkue on tehnyt toiminnallaan itsestään, no, pellen.

Saamme parhaillaan seurata ns. Streisandin ilmötä toiminnassa. Kyse on siis siitä, kun perusteeton uhkailu kääntyy uhkailijan pr-tappioksi. Jokerit ei tule voittamaan tällä tapauksella mitään, mutta heidät tullaan muistamaan vielä pitkään pikkumaisina nillittäjinä, jotka yrittävät pelotella median hiljaiseksi. Itse en toivoisi moista mainetta joukkueelle ja yhtiölle (joka jo valmiiksi vaikuttaa oligargien hämäräbisnekseltä).

Ihan tulee mieleen se, kun Volvo uhkaili Voima-lehteä koska ei tykännyt temästämme vastamainoksesta. Yhtiö lähestyi meitä asianajotoimistonsa välityksellä ja uhkaili vedoten lakeihin, jotka eivät liittyneet journalismiin millään tavoin. Voiman verkkolehti Fifin päätoimittaja Hanna Nikkanen kommentoi uhkailu tuoreeltaan:

Tästä se Volvo suuttui. Samalla kun yhtiö rakentaa brändiään purjehduskilpailulla, sen valmistamat autot kuitenkin puskevat sontaa ilmakehään. Moista ristiriitaa ei yrityksen viestinnässä kuitenkaan koskaan nähdä ja siitä pitää toisinaan myös muistuttaa
Tästä se Volvo suuttui. Samalla kun yhtiö rakentaa brändiään purjehduskilpailulla, sen valmistamat autot kuitenkin puskevat sontaa ilmakehään. Moista ristiriitaa ei yrityksen viestinnässä kuitenkaan koskaan nähdä ja siitä pitää toisinaan myös muistuttaa

”Saamamme kirje on keskeytyskehotus, cease and desist letter. Sellainen sisältää tavallisesti syytöksen esimerkiksi herjauksesta tai tekijänoikeuden loukkauksesta ja lupaa, että asia voidaan ratkaista ilman käräjöintiä, jos vastaanottaja toimii lähettäjän vaatimusten mukaisesti.

Ja miksi kirjeen lähettäjä ei halua raastupaan? No siksi, että syytökset eivät siellä kestäisi. Lähettäjä kuitenkin tietää, että vastaanottajan on usein helpompi niellä ylpeytensä kuin lähteä puolustamaan oikeuksiaan pitkässä ja mahdollisesti kalliissa oikeusprosessissa.

Kiristystä siis.”

Tällä oikeustoimilla uhkailulla on pitkät perinteet Yhdysvalloissa. Ehkä Venäjälläkin ollaan siirtymässä tähän uhkailun alalajiin.

Tämä tapaus on jälkeen hyvä muistutus siitä, että tarvitsemme suomeen lainsäädännön, joka tunnistaa ja tunnutaa parodian ja sen tarpeellisuuden. Kuten Turre Legalin teknologiaoikeuteen perehtynyt osakas, Herkko Koskinen totesi Häiriköille:

”Parodia on ikiaikainen tapa kritisoida olemassa olevia instituutioita ja valtarakenteita. Se on tapa keskustella valtaapitävien kanssa valtaapitävien omalla kielellä.”

Hietasen mukaan parodia on tärkeä osa nykyistä  viestintäkulttuuria. Samoilla linjoilla on myös  Helsingin yliopiston taidetta, tekijyyttä ja tekijänoikeutta tutkivassa hankkeessa mukana oleva Anette Alén-Savikko:

Parodia on monikerroksinen tyylilaji. Se ei typisty epäkaupalliseen ilmaisuun, kritiikkiin tai komiikkaan. Se mahdollistaa muutoksen. Ivassaan se voi samanaikaisesti ihailla. Hyökätessään se voi samalla valjastaa kohteensa myönteisiin tarkoituksiin.

Parodia luo uusia merkityksiä, toistaa ja uudelleenkirjoittaa: se kartuttaa ja kommentoi kaanonia. Käsittelyssä ja ivattavina voivat olla monenlaiset kulttuuriset instituutiot ja ikonit. Olisi ongelmallista, mikäli parodialle tulisi saada siinä hyödynnetyn teoksen tekijän lupa.”

Ehkä Jokereille tekisi hyvää muistaa, että vaikka se pelaakin Putinin liigassa, niin se toimii edelleen Suomessa. Uhkailu ja pelottelu eivät ole maan tapa — ainakaan toivottavasti


Jatka lukemista Jokerit uhkailevat Hesaria ja ovat pöhköjä

Jaa tämä:

Eläinsuhteemme murros

Uutta eläinlakia pukkaa ja jatkossakin possua saa kohdella kovin eri tavoin kuin kissaa. Suhteemme eläimiin on kuitenkin muuttumassa.

”Lihateollisuuden tuotantoketjujen ja niihin liittyvän julmuuden avaaminen on saanut monet harkitsemaan kahdesti lihan syömistä – hyvin perustein. Jos kanoihin, lehmiin ja sikoihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin kissoihin ja koiriin, niitä ei syötäisi. Kissat ja koirat kuitenkin kelpaisivat ihmisravinnoksi siinä missä muukin liha – ja tiedämme, että eräissä kulttuureissa ne myös päätyvät ruoaksi.. ..Yhteisön suhteet ympäristöönsä kuvaavat myös yhteisön sisäisiä suhteita. Kääntäen, se miten kapitalismissa kohtelemme tuotantoeläimiä kuvastaa sitä miten me kohtelemme toisiamme”, kirjoitti antropologi Tuomas Tammisto, joka tekee väitöstutkimustaan Helsingin yliopistolla.

Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegeillä? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sipe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.
Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegeillä? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sipe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella. Lisää tästä täällä.

Tämä Tammiston pohdinta on ajankohtaista monellakin tavoin. Ensinnäkin olemme saamassa uuden eläinlain – joka on ongelmallinen – ja samalla lihan syönti laskee nuorten keskuudessa voimakkaasti.

Vaikka kasvisruoka on kasvattanut suosiotaan läpi 2000-luvun ja tämä näkyy myös kauppojen hyllyillä alati kasvavana vegevalikoimana, ei lihan kulutus ole kääntynyt vastaavaan laskuun. Tätä on esitetty todisteeksi siitä, että koko kasvisruokabuumi on pelkkää humputtelua ja haihattelua. Tämä selitys ei kuitenkaan ota huomioon sitä, miten eri ikäisten kulutustottumukset eroavat toisistaan. Iäkkäät kansalaiset mussuttavat lihaa entiseen tahtiin – ja jopa innokkaammin kaikkien halpuutuskampanjoiden myötä – mutta esimerkiksi 17-24-vuotiaista lähes viidesosa on luopunut lihan syömisestä (tai ei ole sitä koskaan aloittanutkaan).

Mikäli olisin hommissa MTK:ssa tai maa- ja metsätalousministeriössä, korjaisin tässä kohdassa asentoani ja rupeisin miettimään seuraavien vuosikymmenten myötä eteen tulevia muutoksia. Ja ei, en kerjäisi lisää tukia possunkasvattajille ja hakisi EU:lta jälleen uutta rahoitusta sille, että saisimme mainostaa lihaa koululaisille. Mikäli olisin asiasta vastaava ministeri, en juhlisi sitä, että olemme onnistuneet myymään verovaroin tuettua sianlihaa Kiinaan hinnalla, joka ei vastaa edes tuotantokustannuksia. Sen sijaan miettisin, miten maatalouden rakenteita ja elintarviketeollisuuden kannustimia voisi muokata vastaamaan väistämättä edessä olevaa muutosta.

Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia. Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin. Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä.
Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia.
Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin.
Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Eläinsuhteemme omituisista kiemuroista voi lukea täältä.

Mutta mitä tekee maamme hallitus? Juha Sipilän hallitus ja maa- ja metsätalousministeriö esittää syksyllä uutta lakia eläinten hyvinvoinnista, eikä tuotantoeläimiä jatkossakaan silitetä kuin lemmikkiä.  Esimerkiksi parsinavetoita, porsitushäkkejä eikä turkistarhausta olla kieltämässä, vaikka lain valmistelun yhteydessä näitä on esitetty toistuvasti. Turkiseläimille ei haluta taata edes jatkuvaa juomaveden saatavuutta.

”Nämä ovat niitä suurimpia hyvinvointiparannuksia, joita sekä eläinjärjestöt, asiantuntijat että lukuisat tutkimukset ovat puoltaneet. Sen sijaan, että tehtäisiin kerralla kunnollinen laki, hallitus tuo nyt esiin parannuksia, jotka eivät riitä näin ison ja pitkän lakiuudistustyön lopputulokseksi”, linjaa eläinoikeusjärjestö Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä.

”Parsissa elävien lypsylehmien jaloittelu voisi hallituksen linjauksen mukaan tapahtua myös talviaikaan. Ulkoilun lisääminen talvisin on lähtökohtaisesti hyvä asia. Kirjaus kesäajan laiduntamisesta ja jaloittelusta jäisi kuitenkin kokonaan pois, mikä vaikeuttaa ulkoilun valvontaa ja saattaa vähentää nautojen varsinaista laidunnusta. Lisäksi sikojen tiineyshäkkien kieltoon tulisi edelleen liian pitkä 15 vuoden siirtymäaika ja kaiken lisäksi häkin käyttö olisi kuitenkin sallittu 8 vuorokauden ajan tiineytyksen yhteydessä edellisen luonnoksen 4 vuorokauden sijaan. Eli sen lisäksi, että kiellolle olisi edelleen pitkä siirtymäaika, tiineytyshäkkejä koskevaa kohtaa on eläinten näkökulmasta heikennetty”,  Veikka Lahtinen, myöskin Animaliasta, jatkaa.

Eikä kyse ole pelkästään eläinten oikeuksista. Muistakaamme, että lihan hiilijalanjälki jättää verrattomasti kaloreitaan isomman painauman. Science-lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan ”siirtyminen pois lehmänmaidosta ja lihansyönnistä mahdollistaisi maataloudessa käytettävän pinta-alan vähentämisen jopa 76 prosentilla”. Karjan kasvattaminen vie yli 80 prosenttia maatalouden käytössä olevasta maasta ja samalla tuottaa ainoastaan 18 prosenttia ruokamme kaloreista. Jos ikinä olen nähnyt huonon hyötysuhteen, niin tämä on sellainen.

WWF:n mukaan myös sademetsät joutuvat sahan alle lihanhimon tyydyttämiseksi – viime vuosina tuhotuista sademetsäalueista jopa 80 prosenttia on laidunmaana ja loput pitkälti karjalle kasvatettavan rehun viljelymaana. Ja sitä brasilialaista lihaa sitten kannetaan suomalaisten grilleihin (ja ne soijat menevät pääosin rehuksi, eli eipä taas aloiteta sitä jorinaa sademetsät tofun syönnillä tuhoavista vegaaneista).

Ehkä Sipilän kabinetissa sekä maa- ja metsätalousministeriössä ei ole vielä kuultu käynnistyneestä megatrendistä tai havahduttu ilmastonmuutokseen (vaikka sexihelteitä on piisannut ja piisaa jatkossakin). Haluan uskoa näin, sillä ajatus siitä, että nämä Suomen maatalouden suuntaa määrittävät tahot jarruttaisivat kehitystä vasten parempaa tietoaan tuntuisi ehkä liian masentavalta.

Jaa tämä:

Kunnianosoituksen ja varkauden eroista

Vaikutteita ottaa ja viittauksia tehdä. Myös yleisön pitäisi ymmärtää tämä. 

Vapaapainista elokuviin
vaihtanut  Dwayne ”The Rock” Johnson jakoi sosiaalisessa mediassa kaksi kuvaa, joissa parodioitiin klassikkoelokuvien julisteita Johnsonin uuden Skyscraper-leffan tiimoilla. Toinen parodiakuva oli Die Hardin julisteesta ja toinen Liekehtivän tornin.

Saatteessaan Johnson erikseen kiitti ja kumarsi syvään GOAT (eli Greatest Of All Time) Bruce Willisille, Steve McQeenille ja Paul Newmanille. Hänen uusi toiminnallinen elokuvansa kun sijoittuu myöskin pilvenpiirtäjään ja sikäli seuraa em. elokuvien jalanjäljissä.

"I had these ultra cool vintage posters made paying homage to the two classic movies that inspired me and generations, and became the inspiration for our film SKYSCRAPER.  My respect & luv to the GOAT’s - Willis, McQueen & Newman. #DieHard #ToweringInferno" – Dwayne Johnson
”I had these ultra cool vintage posters made paying homage to the two classic movies that inspired me and generations, and became the inspiration for our film SKYSCRAPER. 
My respect & luv to the GOAT’s – Willis, McQueen & Newman.
#DieHard #ToweringInferno” – Dwayne Johnson

Tietenkin internet teki  sen, mitä internet tekee, eli aloitti ulvomisen siitä, että Johnson on kopioinut Die Hardin ja Liekehtivän Tornin julisteita. Totta kai nämä ovat kopioita, sehän on juuri se juttu, mutta kyseessä on siis kunnianosoitus, ei lokittaminen.

Miksi ihmiset eivät suostu ymmärtämään? Miksi aina pitää olla tyhmää?

Tämän takia meillä ei ole hyviä asioita. Tässä on kyse joko tarkoituksellisesta väärin ymmärtämisestä tai typeryydestä. En tiedä, kumpi olisi vähemmän huono vaihtoehto.
Tämän takia meillä ei ole hyviä asioita. Tässä on kyse joko tarkoituksellisesta väärin ymmärtämisestä tai typeryydestä. En tiedä, kumpi olisi vähemmän huono vaihtoehto.

Tämä esimerkki tarjoaa jälleen hyvän mahdollisuuden pohtia myös kotimaassa tapahtuvaan parodiaan liittyviä.

Toisinaan parodia on kriittistä ja toisinaan se on hyväntahtoista. Molemmissa tapauksissa pätee kuitenkin samat säännöt ja Suomessa nuo säännöt ovat hieman epäselviä. Yhdysvalloissa touhu on sikäli yksinkertaisempaa, että siellä on ihan lakiin kirjoitettu fairuse-oikeus – eli oikeus käyttää muiden tuottamaa materiaalia uuden materiaalin tuottamiseen tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Helsingin yliopiston taidetta, tekijyyttä ja tekijänoikeutta tutkivassa hankkeessa mukana oleva Anette Alén-Savikko kirjoitti meille aiheesta:

Parodia on monikerroksinen tyylilaji. Se ei typisty epäkaupalliseen ilmaisuun, kritiikkiin tai komiikkaan. Se mahdollistaa muutoksen. Ivassaan se voi samanaikaisesti ihailla. Hyökätessään se voi samalla valjastaa kohteensa myönteisiin tarkoituksiin. 

Parodia luo uusia merkityksiä, toistaa ja uudelleenkirjoittaa: se kartuttaa ja kommentoi kaanonia. Käsittelyssä ja ivattavina voivat olla monenlaiset kulttuuriset instituutiot ja ikonit. Olisi ongelmallista, mikäli parodialle tulisi saada siinä hyödynnetyn teoksen tekijän lupa.”

Tässä Dwayne Johnsonin tapauksessa kiinnostavaa on tietenkin se, että nämä kuvat eivät ole pelkästään taideteoksia. Ne ovat osa uuden elokuvan mainoskampanjaa. Tämmöistä parodian keinoin markkinoimista on tehty Suomessakin ja esimerkiksi Justimus-porukka joutui siitä ongelmiin, kuten tekijänoikeuskysymyksiin erikoistunut Turre Legal -asianajotoimiston osakas Herkko Hietanen meitä muistutti:

”Justimus-yhtye puolestaan jakoi levyjensä kylkiäisinä Wunderbaum-hajukuusilta näköisyyden lainanneita Wunderboy-hajukuusia. Vaikka tavoitteena oli selvästi parodioida hajukuusi-tuotetta ja siihen liittyvää kulttuuria, katsoi oikeus kyseessä olleen elinkeinotoiminnan. Hajukuusilla mainostettiin äänilevyjä, ja niitä myytiin erikseen Motonet-myymälöissä. Yhtye sai sakkotuomion tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta vuonna 2016. 

Päätös on selvä, mutta sen pohjalta ei voi arvioida oikeuden suhtautumista parodiaan.

’Vaikka Justimuksen puolustus vetosi parodiaan, ei oikeus ottanut tuomiossa sitä huomioon. Luulen, että kysymys oli liian vaikea ratkaistava tuomioistuimellekin’, Hietanen sanoo.”

Eivät nämä tapaukset siis aina yksinkertaisia ole, mutta se ei poista sitä faktaa, että Johnsonin kuvista urputtaminen lokittamisena on pöhköä.

 

 

 

Jaa tämä:

Sokeaa ideologiaa ja sokeaa luottamusta?

Suuret ratkaisut ja muutokset vaativat suurta luottamusta. Ovatko sote-uudistuksen ajajat yrittäneet ansaita luottamusta?

”Suomen terveydenhuollon laatu ja tulokset ovat laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan maailman parhaat, mutta kustannukset vertailumaita selvästi pienemmät”, uutisoi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS tiedejulkaisu The Lancetin tutkimukseen vedoten.

Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu. Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen. Lisää tähän Voimassa 4/2017 julkastuun vastamainokseen liittyviä täällä.
Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu. Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen. Lisää tähän Voimassa 4/2017 julkastuun vastamainokseen liittyviä täällä.

Tätä kansainvälisesti toimivaksi – jopa loistavaksi – todettua järjestelmää ollaan kuitenkin ajamassa alas ja samalla väitetään, että yksityistäminen toisi muassaan paremman laadun ja edullisemman hinnan. Tutkijat ja asiantuntijat sanovat muuta, mutta pitäähän uudistuksen ajajiakin kuunnella. Mutta onko heihin kuitenkaan helppo luottaa?

Roihuavan idealismin ajamat porukat ovat aina snadisti kuumottavia. Idealismi on tietenkin hieno homma ja on mahtavaa, että ihmisillä on näkemyksiä siitä, miten maailma voisi toimia paremmin. Mutta silti.

Itse en ole nähnyt sote-uudistukseen liittyvää hinkua yksityistämiselle muuna kuin juuri sellaisena – ideologisena ristiretkenä, jonka tarkoituksena on tuhota epäpuhdas ja tuoda Oikea tilalle. Ja vaikka sen tilalle tulevan on tiedetty olevan sekava raakile, niin ideologiaan tukien sen on kyllä uskottu korjaantuvan sitten ajan myötä. Että poltetaan tämä vanha höskä tästä pois ja kyllä siihen sitten uusi palatsi nousee – luota meihin.

Tätä yksityistämistä eniten ajavan Kokoomuksen keskeisten poliitikkojen loikkaaminen alan yritysten palvelukseen rapauttaa aika pahasti luottamusta siihen, että puolueessa toimittaisiin yhteistä hyvää ajaen. Miksi tähän porukkaan pitäisi luottaa?

Ttuleeko soteenkaarta? Löytyykö sen päästä kulta-aarre? Tämä jää nähtäväksi.
Tuleeko soteenkaarta? Löytyykö sen päästä kulta-aarre? Tämä jää nähtäväksi.

Toinen taho, johon tässä sitten pitäisi luottaa meidän terveydenhoidon kanssa on terveysalan suuryritykset, jotka ovat kilvan jemmanneet rahojaan paratiisisaarille, kiertäneet veroja ja mahdollistaneet yrittäjälääkäriensä verojen välttelyn. Jos ei missään vaiheessa ole annettu mitään signaaleja siitä, että toimittaisiin yhteistä hyvää ajaen, niin miksi luottaisimme yhteisen hyvän näille?

Tärkeissä asioissa ja keskusteluissa luottamus on kaiken a ja o. En ole ihan vakuuttunut siitä, että nykyinen hallitus ja sen edustamat tahot olisivat oikeasti pyrkineet luomaan luottamuksen ilmapiiriä. Tai jos ovat, ovat kyllä epäonnistuneet siinä.

Kertokaas siis minulle, että miksi näihin sote-uudistusta ajaviin tahoihin pitäisi luottaa.

Jaa tämä:

Yhdysvallat ja Israel – kuin natsit ja Häiriköt?

Jerusalemissa nähdyt väkivaltaisuudet muistuttivat jälleen ajatusketjusta hulluus-pähkähulluus-uskonto.

Muinaiset avaruusoliot -televisiosarjan Giorgio A. Tsoukalos on muuttunut hienoksi meemiksi. Hänen halunsa nähdä kaiken takana avaruusolioiden salamyhkäiset touhut on alusta, jolta kelpaa ponnistaa. Sittemmin Tsoukalosin It's aliens -tokaisu on taipunut moneksi ja aliens-pähkähulluuden voi sujuvasti vaihtaa toiseen yhtä hulluun ajatukseen.
Muinaiset avaruusoliot -televisiosarjan Giorgio A. Tsoukalos on muuttunut hienoksi meemiksi. Hänen halunsa nähdä kaiken takana avaruusolioiden salamyhkäiset touhut on alusta, jolta kelpaa ponnistaa. Sittemmin Tsoukalosin ”It’s aliens” -tokaisu on taipunut moneksi ja tämän aliens-pähkähulluuden voi sujuvasti vaihtaa toiseen yhtä hulluun ajatukseen.

Mitäs sanoisitte, jos Vastarintaliike alkaisi tukemaan Häiriköitä? Olisi aika kilaria. No, jotenkin tämän tason hulluudet ovat mahdollisia, mikäli ne pyöritetään uskontomyllyn kautta. Tämä palasi mieleen taas Israelin tapahtumien myötä.

Elikkäs Yhdysvallat siirsivät Israelin suurlähetystönsä Jerusalemiin ja samalla tulivat talloneeksi palestiinalaisten varpaille. Täysin odotusten mukaisesti palestiinalaiset osoittivat tämän seurauksena mieltään ja Israelin sotilaat ampuivat kymmeniä aseettomia ihmisiä hengiltä ja haavoittivat ties kuinka monia. Kun siellä Yhdysvaltain uudessa lähetystössä sitten juhlistettiin avajaisia, niin rukoilemaan päästettiin mm. sionistikristityt evankelistat Robert Jeffress ja John Hagee.

Yhdysvaltojen Israelille tarjoaman tuen takanahan on ajatus siitä, että jahka juutalaiset saavat pyhän maan itselleen, niin Jeesus palaa, saadaan Harmageddon ja hurraa!

Kaksi kuvaa todellisuudesta.
Kaksi kuvaa todellisuudesta.

Hesari huomauttaa, että ”Hagee on aiemmin sanonut, että Jumala lähetti Adolf Hitlerin ajamaan juutalaiset takaisin Israeliin. Jeffress puolestaan on tuominnut helvettiin kaikki paatuneet juutalaiset, jotka eivät suostu kääntymään kristinuskoon.”

Tuskin mikään voisi olla pähkähullumpaa: Fundiskristityt tukevat Israelia jotta maailmanloppu tulisi ja toteavat ihan avoimesti, että juutalaisten rooli on tässä välineellinen ja että juutalaiset kyllä palavat Helvetin lieskoissa jahka lopun ajat. Juutalaiset puolestaan eivät tietenkään usko Jeesuksen toiseen tulemiseen, koska se jäbä oli fuulaa ihan startista alkaen, mutta raha ja aseet kelpaavat.

Tai jotain.

Miten tämä sitten taipuisi Vastarintaliikkeen ja Häiriköiden yhteistyöksi?

No, Vastarintaliikehän on kansallissosialismin nimiin vannova järjestö, joka tavoittelee yhteiskuntajärjestyksen kumoamista ja yhteispohjoismaista diktatuuria. Kun me Häiriköissä kerran kritisoidaan nyky-yhteiskunnan toimintaa, niin meidän tukeminen voisi jonkun pöpin logiikan perusteella edesauttaa systeemin kaatumista ja sikäli edesauttaa sitä kansallissosialistista vallankumousta (jonka tullessa meidät tietty talutettaisiin saunana taakse). Olisihan tämä hullua, mutta tuskin hullumpaa kuin tuo yllä kuvailtu fundiskristittyjen ja Israelin liitto.

Mikäli tämä ajatusleikki tuntuu naurettavalta, niin vetoan siihen, että sain idean oikeasta elämästä. Juuri saman logiikan mukaisia ajatuksiaan kirjasi joku evp-eversti Etelä-Suomen Sanomissa luokkaa kymmenen vuotta sitten. Eläkkeelle päässyt eversti oli fundeerannut, että koska Attac-järjestö kritisoi maailman talouden toimintaa, niin Attac pelaa länsimaiden kumoamista tavoittelevien islamistiterroristien pussiin. Ja koska Attac näin tulee terroristeja, ”on ilmeistä” että terroristit kanavoivat rahoja Attacille. Tämä kaikki oli tietysti turvallista esittää ilman mitään todisteita, mutta Puolustusvoimien palveluksessa vietetyn elämän tuoman kokemuksen tukemana.

Harmillisesti olen hävittänyt tuon lehtileikkeen matkan varrella, enkä kirjoitusta Etlarin arkistosta löydä – se olisi hieno muistus ihmisen hulluudesta ja urautuneen pään halusta runnoa kaikki muut samoihin uriin.

Jaa tämä: