Blogi

Viihtyvätkö raha ja vapaus samassa kaupunkitilassa?

Uutta kauppakeskusta mainostetaan itseohjautuvalla kulttuurilla. Samalla kauppakeskus vie tilan itseohjautuvalta kulttuurilta.

Metron syöksyessä Sörnäisten kohdalla tunnelista päivänvaloon avautuu molemmille puolille rataa näkymä valtavasta Kalasataman työmaasta nostokurkineen.

Kalasataman alue oli vielä muutama vuosi sitten pelkkää joutomaata ja sen vuoksi siellä oli tilaa järjestää kaikkea mielenkiintoista keikoista kissavideofestivaaliin. Alueen toimintaa määritti pitkälti tee-se-itse-kulttuuri jossa kaikki oli ilmaista. Tila oli epäkaupallista ja aikaa saattoi kuluttaa kuluttamatta rahaa. Aluetta reunustavat lailliset graffitiaidat, Sompasauna ja Konttiaukio muodostivat eräänlaisen keskittymän kantakaupungin laitamille josta moni saattoi löytää itsensä viimeistään illan päätteeksi.

Bermuda Helsinki -yhdistys pyöritti useamman vuoden ajan Konttiaukion kulttuuritilaa jossa kuka tahansa sai järjestää tapahtumia. Kontteihin oli varastoitu tapahtumajärjestämiseen tarvittavaa kalustoa kuten äänentoistolaitteet ja teltat.

Sompasaaren rakennustyömaan laajentuessa tila kuitenkin kaventui vuosi vuodelta. Ensin kaatui suurin osa graffitiaidasta työkoneiden tieltä ja Konttiaukio jäi rakennuskannan alle vuonna 2014. Sompasauna on säilynyt pisimpään, eikä vielä ole selvää milloin siellä heitetään viimeiset löylyt.

Kas näin. Korjasimme Redin mainoksen hieman rehellisempään muotoon.
Kas näin. Korjasimme Redin mainoksen hieman rehellisempään muotoon.

Kalasataman alueella tapahtunut vapaamuotoinen toiminta sai jatkua suhteellisen pitkään jos vertaa hieman vastaavanlaisen toimintalogiikan ympärille syntyneitä sosiaalikeskuksia 2000-luvun alussa. Sosiaalikeskukset olivat valtaamalla käyttöön otettuja tyhjillään olleita tiloja, joita virkavalta hääti kymmenen vuotta sitten samaa tahtia kuin niitä vallattiin.

Miksi Kalasataman alueella oli sallittua ja jopa suotavaa järjestää toimintaa varsin löyhällä kontrollilla, kun taas vallatut talot olivat ongelma? Vastaus on pöhinä – siinä merkityksessä miten siitä markkinointikielessä puhutaan. Kalasataman rakentamisessa on ollut alusta alkaen selvää, että mitä enemmän alueella järjestetään mielenkiintoisia kulttuuritapahtumia ennen asuntojen, tornitalojen ja ostoskeskuksen rakentamista niin sitä persoonallisemmaksi alueen identiteetti saadaan muovattua. Eli saadaan luotua sitä kuuluisaa pöhinää, jolla luodaan alueesta houkuttelevampi tulevien asukkaiden ja yritysten silmissä.


Kauppakeskus Redin mainonta nojaa vahvasti vapaaseen ja omaehtoiseen urbaanin meininkiin

Paradoksaalista on se, että Kalasataman aluetta ja erityisesti sinne avautuvaa kauppakeskus Rediä Dressman-myymälöineen mainostetaan vapaan kaupunkitilan ja kulttuurin kuvastolla, jotka joutuivat väistymään tilalle nousseen kaupunginosan tieltä.

Kalasataman kohdalla oli tietysti selvää alusta asti, että itseohjautuva kulttuuritoiminta oli mahdollista, koska alueelle ei löytynyt ennen rakennusvaihetta muutakaan käyttöä. Voisiko kuitenkin vastaavanlaista ei-kaupallista ja avointa kulttuuritoimintaa rakentaa tulevaisuudessa jatkuvalle pohjalle? Voisiko se olla vaihtoehto kulutuskeskeiselle elämäntavalle vai kehittyisikö siitä ajan myötä vain uusi kaupallinen toimija bisnes-ajattelun puristuksissa.

ps. Rehellisyyden nimissä on mainittava, että Redin kauppakeskus poikkeaa hieman muista vastaavista siinä, että vaikka siellä on kaikki samat H&M:t, Carlingsit ja muut liikkeet kuin muissakin suomalaisissa kauppakeskuksissa niin joukosta löytyy ilahduttavasti muutama persoonallisempi toimija kuten WeFoodin hävikkiruokakauppa.

Jaa tämä:

Sorretaanko Unkaria vai sortaako Unkari?

Samalla, kun pääministeri Orbán valittaa Euroopan kohtelevan häntä kaltoin, ei hän arkaile kohdella muita kaltoin.

Meno Unkarissa on ollut viime vuosina varsin ongelmallista.

Itse asuin Budapestissa vuosituhannen vaihteessa ja jo silloin romanien kohtelu maassa oli karmeaa. Esimerkiksi maaseudulla saattoi törmätä vaikkapa kylään, jossa taloista puuttui ikkunalasit ja paikalliset totesivat kyseessä olevan romanikylä. Pienimuotoinen skandaalikin koettiin, kun vuonna 2000 BBC kertoi, kuinka romaninuoret sijoitettiin kehitysvammaisille tarkoitettuun kouluun (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsikin Unkarin tästä käytännöstä vuonna 2013).

Eikä kehitys ole kulkenut ollenkaan hyvään suuntaan sittemmin. Esimerkiksi median, taiteen ja tieteen vapautta on rajoitettu oikein urakalla, ja Victor Orbánin Fidesz-puolue hallitsee maata itsevaltiaan ottein. Tämänvuotisten parlamenttivaalien jälkeen maan suurin ei-hallitusta kannattava media Magyar Nemzet pisti lapun luukulle. Keskeinen syy lehden kaatumiselle on se, että mainostajat eivät uskaltaneet mainostaa siinä, koska pelkäsivät valtiollisten toimijoiden tulkitsevan sen poliittiseksi kannanotoksi. Pelko ei ole aiheeton.

Median ohella Fidesz ja Orbán ovat myös vallanneet katukuvan itselleen, kuten Annastiina Kallius kirjoittaa Politiikasta-verkkolehdessä:

Vielä vuosituhannen vaihteessa Unkarissa ylistettyyn unkarilaissyntyistä miljardööri George Sorosta (Soros György), joka rahoitti lukuisia julkisia hankkeita ja kaatoi rahojaan synnyinkotiinsa. Sittemmin Sorosista on maalattu Unkarissa kuva kaikkien mahdollisten CIA-, Illuminati- sekä reptiliaani-salaliittojen isänä ja demiurgina.  KUVA: Annastiina Kallius
Vielä vuosituhannen vaihteessa Unkarissa ylistettiin unkarilaissyntyistä miljardööri George Sorosta (Soros György), joka rahoitti lukuisia julkisia hankkeita ja kaatoi rahojaan synnyinkotiinsa. Sittemmin hänestä on maalattu Unkarissa kuva kaikkien mahdollisten CIA-, Illuminati- sekä reptiliaani-salaliittojen isänä ja demiurgina.
KUVA: Annastiina Kallius

”Helmikuun puolivälissä Budapestin kaduille ja bussipysäkeille ilmestyivät hallituksen uusimmat propagandajulisteet. Kuvan keskelle on kömpelösti photoshopattu ikääntynyt, hymyilevä amerikkalais-unkarilainen miljonääri ja filantrooppi, George Soros.

Häntä ympäröivät näkyvimmät […] liberaalit oppositiojohtajat, joilla on kaikilla käsissään suuret, keltaiset puutarhasakset. Tämän kenties koomisenkin asetelman alla julistetaan suurin kirjaimin: yhdessä he tuhoaisivat raja-aidan.

Turisteja julisteet saattavat hätkähdyttää, mutta budapestiläiset tuskin enää vilkaisevat niitä kahdesti. Unkarilaiset ovat jo tottuneet valtion säännöllisiin propagandakampanjoihin. Äärioikeistolais-konservatiivinen valtapuolue Fidesz kutsuu kampanjoita ’yhteiskunnallisesti suunnatuiksi mainoksiksi’ (társadalmi célú reklám). Termi lukee propagandamainoksissakin, ja se viittaa siihen, että mainokset on rahoitettu valtion budjetista ja koordinoitu vuonna 2015 perustetusta pääministerin valtioneuvosto-toimistosta.”

Ovatko toiset jonottajat tasa-arvoisempia kuin toiset? Ainakin Budapestin poliisin mielestä näin oli vuonna 2014.
Ovatko toiset jonottajat tasa-arvoisempia kuin toiset? Ainakin Budapestin poliisin mielestä näin oli vuonna 2014.

Nyt vihdoin Euroopan parlamentti on hyväksynyt esityksen, jolla se kannattaa kurinpitotoimien aloittamista Unkaria vastaan ja suomalaisista ainoastaan perussuomalaiset äänestivät tätä vastaan. Jopa Fideszin kanssa samaan parlamenttiryhmään kuuluvat kokoomuslaiset olivat mukana tuomitsemassa Unkarin touhut.

”Haluatte sulkea yhden kansan pois eurooppalaisesta päätöksenteosta”, Orbán valitteli EU-parlamentille. Häntä itseään ei ole häirinnyt sulkea romaneja unkarilaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.

Vuonna 2014 Jani Leinonen pystytti Budapestiin Hunger King -installaation/näyttelyn, jossa yleisö jaoteltiin varallisuuden mukaan. Teos kiinnitti huomiota Budapestissa harjoitettuun kodittomien ja vähävaraisten kaltoin kohteluun.

Teosta valmistellessaan ja tehdessään taustatutkimusta sitä varten Leinonen tapasi unkarilaisia yliopistotutkijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Nämä kertoivat auliisti yhteiskunnan ongelmista, mutta pyysivät kaikki, että taiteilija ei paljastaisi heidän nimiään – hallituksen kritisoimisen pelättiin vaarantavan järjestöjen toimintaedellytykset ja tuhoavan tutkijan urat.

Leinonen halusi kommentoida teoksellaan Unkarissa säädettyä lakia, joka kriminalisoi kodittomuuden. Samalla, kun uutta iPhonea saa jonottaa kaupan edessä vaikka monta päivää, sakotettiin kodittomia ja heitä jopa vangittiin. Kaikki aikaansa julkisessa tilassa viettävät eivät siis olleet (ja ole edelleenkään) tasa-arvoisia. 

Leinosen näyttelyn ulkopuolella oli kaksi väylää sisälle näyttelyyn: toinen ”rikkaille” ja toinen ”köyhille”. ”Köyhien” jonossa oli päivittäin kodittomia jonottamassa ja heille maksettiin palkka päivän työstä – he osallistuivat siis installaatioon ja saivat siitä korvauksen. Tämä taidenäyttelyyn osallistuminen ei tietenkään estänyt poliisia saapumasta paikalle päivittäin kovistelemaan, kuten Leinonen on kuvannut kokemusta myöhemmin.

Mikäli pääministeri Orbán olisi aidosti huolestunut oikeuksien toteutumisesta ja siitä, että jotkut saatetaan sulkea ulos eurooppalaisesta yhteiskunnasta, niin hänen kannattaisi aloittaa katsomalla peiliin. Hänen puolueellaan on määräenemmistö Unkarin parlamentissa ja hän on saanut kirjoitettua maansa perustuslain mieleisekseen, ja hän voi halutessaan huolehtia siitä, että kaikki pääsevät osalliseksi kansalaisyhteiskunnasta Unkarissa. Se olisi hyvä alku, mutta eihän hän oikeasti ole kaikkien oikeuksista kiinnostunut – häntä kiinnostavat omat (etu)oikeutensa.

Jaa tämä:

Jokerit uhkailevat Hesaria ja ovat pöhköjä

Jokerien toiminta muistuttaa siitä, että tarvitsemme parodialain. 

Hesarin uuden Kuukausiliitteen kannessa on kuva, jossa Vladimir Putin hymyilee keskellä narrilogoa. Kuvitus on ihan osuva, koska lehdessä on artikkeli, jossa käsitellään jääkiekkojoukkueen kontakteja Putinin lähipiiriin.

Mikäli Jokerien toimistolla ei tykätä moisesta, niin ehkä ei olisi kannattanut myydä joukkuetta Putinin lähipiirille.

44725699-FA92-4B61-852B-B3570A3AB513Mitä sitten tähän uhkailuun tulee, niin sekin on pöhköä. Joukkue on tehnyt toiminnallaan itsestään, no, pellen.

Saamme parhaillaan seurata ns. Streisandin ilmötä toiminnassa. Kyse on siis siitä, kun perusteeton uhkailu kääntyy uhkailijan pr-tappioksi. Jokerit ei tule voittamaan tällä tapauksella mitään, mutta heidät tullaan muistamaan vielä pitkään pikkumaisina nillittäjinä, jotka yrittävät pelotella median hiljaiseksi. Itse en toivoisi moista mainetta joukkueelle ja yhtiölle (joka jo valmiiksi vaikuttaa oligargien hämäräbisnekseltä).

Ihan tulee mieleen se, kun Volvo uhkaili Voima-lehteä koska ei tykännyt temästämme vastamainoksesta. Yhtiö lähestyi meitä asianajotoimistonsa välityksellä ja uhkaili vedoten lakeihin, jotka eivät liittyneet journalismiin millään tavoin. Voiman verkkolehti Fifin päätoimittaja Hanna Nikkanen kommentoi uhkailu tuoreeltaan:

Tästä se Volvo suuttui. Samalla kun yhtiö rakentaa brändiään purjehduskilpailulla, sen valmistamat autot kuitenkin puskevat sontaa ilmakehään. Moista ristiriitaa ei yrityksen viestinnässä kuitenkaan koskaan nähdä ja siitä pitää toisinaan myös muistuttaa
Tästä se Volvo suuttui. Samalla kun yhtiö rakentaa brändiään purjehduskilpailulla, sen valmistamat autot kuitenkin puskevat sontaa ilmakehään. Moista ristiriitaa ei yrityksen viestinnässä kuitenkaan koskaan nähdä ja siitä pitää toisinaan myös muistuttaa

”Saamamme kirje on keskeytyskehotus, cease and desist letter. Sellainen sisältää tavallisesti syytöksen esimerkiksi herjauksesta tai tekijänoikeuden loukkauksesta ja lupaa, että asia voidaan ratkaista ilman käräjöintiä, jos vastaanottaja toimii lähettäjän vaatimusten mukaisesti.

Ja miksi kirjeen lähettäjä ei halua raastupaan? No siksi, että syytökset eivät siellä kestäisi. Lähettäjä kuitenkin tietää, että vastaanottajan on usein helpompi niellä ylpeytensä kuin lähteä puolustamaan oikeuksiaan pitkässä ja mahdollisesti kalliissa oikeusprosessissa.

Kiristystä siis.”

Tällä oikeustoimilla uhkailulla on pitkät perinteet Yhdysvalloissa. Ehkä Venäjälläkin ollaan siirtymässä tähän uhkailun alalajiin.

Tämä tapaus on jälkeen hyvä muistutus siitä, että tarvitsemme suomeen lainsäädännön, joka tunnistaa ja tunnutaa parodian ja sen tarpeellisuuden. Kuten Turre Legalin teknologiaoikeuteen perehtynyt osakas, Herkko Koskinen totesi Häiriköille:

”Parodia on ikiaikainen tapa kritisoida olemassa olevia instituutioita ja valtarakenteita. Se on tapa keskustella valtaapitävien kanssa valtaapitävien omalla kielellä.”

Hietasen mukaan parodia on tärkeä osa nykyistä  viestintäkulttuuria. Samoilla linjoilla on myös  Helsingin yliopiston taidetta, tekijyyttä ja tekijänoikeutta tutkivassa hankkeessa mukana oleva Anette Alén-Savikko:

Parodia on monikerroksinen tyylilaji. Se ei typisty epäkaupalliseen ilmaisuun, kritiikkiin tai komiikkaan. Se mahdollistaa muutoksen. Ivassaan se voi samanaikaisesti ihailla. Hyökätessään se voi samalla valjastaa kohteensa myönteisiin tarkoituksiin.

Parodia luo uusia merkityksiä, toistaa ja uudelleenkirjoittaa: se kartuttaa ja kommentoi kaanonia. Käsittelyssä ja ivattavina voivat olla monenlaiset kulttuuriset instituutiot ja ikonit. Olisi ongelmallista, mikäli parodialle tulisi saada siinä hyödynnetyn teoksen tekijän lupa.”

Ehkä Jokereille tekisi hyvää muistaa, että vaikka se pelaakin Putinin liigassa, niin se toimii edelleen Suomessa. Uhkailu ja pelottelu eivät ole maan tapa — ainakaan toivottavasti


Jatka lukemista Jokerit uhkailevat Hesaria ja ovat pöhköjä

Jaa tämä:

Eläinsuhteemme murros

Uutta eläinlakia pukkaa ja jatkossakin possua saa kohdella kovin eri tavoin kuin kissaa. Suhteemme eläimiin on kuitenkin muuttumassa.

”Lihateollisuuden tuotantoketjujen ja niihin liittyvän julmuuden avaaminen on saanut monet harkitsemaan kahdesti lihan syömistä – hyvin perustein. Jos kanoihin, lehmiin ja sikoihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin kissoihin ja koiriin, niitä ei syötäisi. Kissat ja koirat kuitenkin kelpaisivat ihmisravinnoksi siinä missä muukin liha – ja tiedämme, että eräissä kulttuureissa ne myös päätyvät ruoaksi.. ..Yhteisön suhteet ympäristöönsä kuvaavat myös yhteisön sisäisiä suhteita. Kääntäen, se miten kapitalismissa kohtelemme tuotantoeläimiä kuvastaa sitä miten me kohtelemme toisiamme”, kirjoitti antropologi Tuomas Tammisto, joka tekee väitöstutkimustaan Helsingin yliopistolla.

Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegeillä? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sipe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.
Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegeillä? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sipe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella. Lisää tästä täällä.

Tämä Tammiston pohdinta on ajankohtaista monellakin tavoin. Ensinnäkin olemme saamassa uuden eläinlain – joka on ongelmallinen – ja samalla lihan syönti laskee nuorten keskuudessa voimakkaasti.

Vaikka kasvisruoka on kasvattanut suosiotaan läpi 2000-luvun ja tämä näkyy myös kauppojen hyllyillä alati kasvavana vegevalikoimana, ei lihan kulutus ole kääntynyt vastaavaan laskuun. Tätä on esitetty todisteeksi siitä, että koko kasvisruokabuumi on pelkkää humputtelua ja haihattelua. Tämä selitys ei kuitenkaan ota huomioon sitä, miten eri ikäisten kulutustottumukset eroavat toisistaan. Iäkkäät kansalaiset mussuttavat lihaa entiseen tahtiin – ja jopa innokkaammin kaikkien halpuutuskampanjoiden myötä – mutta esimerkiksi 17-24-vuotiaista lähes viidesosa on luopunut lihan syömisestä (tai ei ole sitä koskaan aloittanutkaan).

Mikäli olisin hommissa MTK:ssa tai maa- ja metsätalousministeriössä, korjaisin tässä kohdassa asentoani ja rupeisin miettimään seuraavien vuosikymmenten myötä eteen tulevia muutoksia. Ja ei, en kerjäisi lisää tukia possunkasvattajille ja hakisi EU:lta jälleen uutta rahoitusta sille, että saisimme mainostaa lihaa koululaisille. Mikäli olisin asiasta vastaava ministeri, en juhlisi sitä, että olemme onnistuneet myymään verovaroin tuettua sianlihaa Kiinaan hinnalla, joka ei vastaa edes tuotantokustannuksia. Sen sijaan miettisin, miten maatalouden rakenteita ja elintarviketeollisuuden kannustimia voisi muokata vastaamaan väistämättä edessä olevaa muutosta.

Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia. Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin. Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä.
Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia.
Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin.
Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Eläinsuhteemme omituisista kiemuroista voi lukea täältä.

Mutta mitä tekee maamme hallitus? Juha Sipilän hallitus ja maa- ja metsätalousministeriö esittää syksyllä uutta lakia eläinten hyvinvoinnista, eikä tuotantoeläimiä jatkossakaan silitetä kuin lemmikkiä.  Esimerkiksi parsinavetoita, porsitushäkkejä eikä turkistarhausta olla kieltämässä, vaikka lain valmistelun yhteydessä näitä on esitetty toistuvasti. Turkiseläimille ei haluta taata edes jatkuvaa juomaveden saatavuutta.

”Nämä ovat niitä suurimpia hyvinvointiparannuksia, joita sekä eläinjärjestöt, asiantuntijat että lukuisat tutkimukset ovat puoltaneet. Sen sijaan, että tehtäisiin kerralla kunnollinen laki, hallitus tuo nyt esiin parannuksia, jotka eivät riitä näin ison ja pitkän lakiuudistustyön lopputulokseksi”, linjaa eläinoikeusjärjestö Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä.

”Parsissa elävien lypsylehmien jaloittelu voisi hallituksen linjauksen mukaan tapahtua myös talviaikaan. Ulkoilun lisääminen talvisin on lähtökohtaisesti hyvä asia. Kirjaus kesäajan laiduntamisesta ja jaloittelusta jäisi kuitenkin kokonaan pois, mikä vaikeuttaa ulkoilun valvontaa ja saattaa vähentää nautojen varsinaista laidunnusta. Lisäksi sikojen tiineyshäkkien kieltoon tulisi edelleen liian pitkä 15 vuoden siirtymäaika ja kaiken lisäksi häkin käyttö olisi kuitenkin sallittu 8 vuorokauden ajan tiineytyksen yhteydessä edellisen luonnoksen 4 vuorokauden sijaan. Eli sen lisäksi, että kiellolle olisi edelleen pitkä siirtymäaika, tiineytyshäkkejä koskevaa kohtaa on eläinten näkökulmasta heikennetty”,  Veikka Lahtinen, myöskin Animaliasta, jatkaa.

Eikä kyse ole pelkästään eläinten oikeuksista. Muistakaamme, että lihan hiilijalanjälki jättää verrattomasti kaloreitaan isomman painauman. Science-lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan ”siirtyminen pois lehmänmaidosta ja lihansyönnistä mahdollistaisi maataloudessa käytettävän pinta-alan vähentämisen jopa 76 prosentilla”. Karjan kasvattaminen vie yli 80 prosenttia maatalouden käytössä olevasta maasta ja samalla tuottaa ainoastaan 18 prosenttia ruokamme kaloreista. Jos ikinä olen nähnyt huonon hyötysuhteen, niin tämä on sellainen.

WWF:n mukaan myös sademetsät joutuvat sahan alle lihanhimon tyydyttämiseksi – viime vuosina tuhotuista sademetsäalueista jopa 80 prosenttia on laidunmaana ja loput pitkälti karjalle kasvatettavan rehun viljelymaana. Ja sitä brasilialaista lihaa sitten kannetaan suomalaisten grilleihin (ja ne soijat menevät pääosin rehuksi, eli eipä taas aloiteta sitä jorinaa sademetsät tofun syönnillä tuhoavista vegaaneista).

Ehkä Sipilän kabinetissa sekä maa- ja metsätalousministeriössä ei ole vielä kuultu käynnistyneestä megatrendistä tai havahduttu ilmastonmuutokseen (vaikka sexihelteitä on piisannut ja piisaa jatkossakin). Haluan uskoa näin, sillä ajatus siitä, että nämä Suomen maatalouden suuntaa määrittävät tahot jarruttaisivat kehitystä vasten parempaa tietoaan tuntuisi ehkä liian masentavalta.

Jaa tämä:

Kunnianosoituksen ja varkauden eroista

Vaikutteita ottaa ja viittauksia tehdä. Myös yleisön pitäisi ymmärtää tämä. 

Vapaapainista elokuviin
vaihtanut  Dwayne ”The Rock” Johnson jakoi sosiaalisessa mediassa kaksi kuvaa, joissa parodioitiin klassikkoelokuvien julisteita Johnsonin uuden Skyscraper-leffan tiimoilla. Toinen parodiakuva oli Die Hardin julisteesta ja toinen Liekehtivän tornin.

Saatteessaan Johnson erikseen kiitti ja kumarsi syvään GOAT (eli Greatest Of All Time) Bruce Willisille, Steve McQeenille ja Paul Newmanille. Hänen uusi toiminnallinen elokuvansa kun sijoittuu myöskin pilvenpiirtäjään ja sikäli seuraa em. elokuvien jalanjäljissä.

"I had these ultra cool vintage posters made paying homage to the two classic movies that inspired me and generations, and became the inspiration for our film SKYSCRAPER.  My respect & luv to the GOAT’s - Willis, McQueen & Newman. #DieHard #ToweringInferno" – Dwayne Johnson
”I had these ultra cool vintage posters made paying homage to the two classic movies that inspired me and generations, and became the inspiration for our film SKYSCRAPER. 
My respect & luv to the GOAT’s – Willis, McQueen & Newman.
#DieHard #ToweringInferno” – Dwayne Johnson

Tietenkin internet teki  sen, mitä internet tekee, eli aloitti ulvomisen siitä, että Johnson on kopioinut Die Hardin ja Liekehtivän Tornin julisteita. Totta kai nämä ovat kopioita, sehän on juuri se juttu, mutta kyseessä on siis kunnianosoitus, ei lokittaminen.

Miksi ihmiset eivät suostu ymmärtämään? Miksi aina pitää olla tyhmää?

Tämän takia meillä ei ole hyviä asioita. Tässä on kyse joko tarkoituksellisesta väärin ymmärtämisestä tai typeryydestä. En tiedä, kumpi olisi vähemmän huono vaihtoehto.
Tämän takia meillä ei ole hyviä asioita. Tässä on kyse joko tarkoituksellisesta väärin ymmärtämisestä tai typeryydestä. En tiedä, kumpi olisi vähemmän huono vaihtoehto.

Tämä esimerkki tarjoaa jälleen hyvän mahdollisuuden pohtia myös kotimaassa tapahtuvaan parodiaan liittyviä.

Toisinaan parodia on kriittistä ja toisinaan se on hyväntahtoista. Molemmissa tapauksissa pätee kuitenkin samat säännöt ja Suomessa nuo säännöt ovat hieman epäselviä. Yhdysvalloissa touhu on sikäli yksinkertaisempaa, että siellä on ihan lakiin kirjoitettu fairuse-oikeus – eli oikeus käyttää muiden tuottamaa materiaalia uuden materiaalin tuottamiseen tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Helsingin yliopiston taidetta, tekijyyttä ja tekijänoikeutta tutkivassa hankkeessa mukana oleva Anette Alén-Savikko kirjoitti meille aiheesta:

Parodia on monikerroksinen tyylilaji. Se ei typisty epäkaupalliseen ilmaisuun, kritiikkiin tai komiikkaan. Se mahdollistaa muutoksen. Ivassaan se voi samanaikaisesti ihailla. Hyökätessään se voi samalla valjastaa kohteensa myönteisiin tarkoituksiin. 

Parodia luo uusia merkityksiä, toistaa ja uudelleenkirjoittaa: se kartuttaa ja kommentoi kaanonia. Käsittelyssä ja ivattavina voivat olla monenlaiset kulttuuriset instituutiot ja ikonit. Olisi ongelmallista, mikäli parodialle tulisi saada siinä hyödynnetyn teoksen tekijän lupa.”

Tässä Dwayne Johnsonin tapauksessa kiinnostavaa on tietenkin se, että nämä kuvat eivät ole pelkästään taideteoksia. Ne ovat osa uuden elokuvan mainoskampanjaa. Tämmöistä parodian keinoin markkinoimista on tehty Suomessakin ja esimerkiksi Justimus-porukka joutui siitä ongelmiin, kuten tekijänoikeuskysymyksiin erikoistunut Turre Legal -asianajotoimiston osakas Herkko Hietanen meitä muistutti:

”Justimus-yhtye puolestaan jakoi levyjensä kylkiäisinä Wunderbaum-hajukuusilta näköisyyden lainanneita Wunderboy-hajukuusia. Vaikka tavoitteena oli selvästi parodioida hajukuusi-tuotetta ja siihen liittyvää kulttuuria, katsoi oikeus kyseessä olleen elinkeinotoiminnan. Hajukuusilla mainostettiin äänilevyjä, ja niitä myytiin erikseen Motonet-myymälöissä. Yhtye sai sakkotuomion tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta vuonna 2016. 

Päätös on selvä, mutta sen pohjalta ei voi arvioida oikeuden suhtautumista parodiaan.

’Vaikka Justimuksen puolustus vetosi parodiaan, ei oikeus ottanut tuomiossa sitä huomioon. Luulen, että kysymys oli liian vaikea ratkaistava tuomioistuimellekin’, Hietanen sanoo.”

Eivät nämä tapaukset siis aina yksinkertaisia ole, mutta se ei poista sitä faktaa, että Johnsonin kuvista urputtaminen lokittamisena on pöhköä.

 

 

 

Jaa tämä:

Sokeaa ideologiaa ja sokeaa luottamusta?

Suuret ratkaisut ja muutokset vaativat suurta luottamusta. Ovatko sote-uudistuksen ajajat yrittäneet ansaita luottamusta?

”Suomen terveydenhuollon laatu ja tulokset ovat laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan maailman parhaat, mutta kustannukset vertailumaita selvästi pienemmät”, uutisoi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS tiedejulkaisu The Lancetin tutkimukseen vedoten.

Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu. Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen. Lisää tähän Voimassa 4/2017 julkastuun vastamainokseen liittyviä täällä.
Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu. Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen. Lisää tähän Voimassa 4/2017 julkastuun vastamainokseen liittyviä täällä.

Tätä kansainvälisesti toimivaksi – jopa loistavaksi – todettua järjestelmää ollaan kuitenkin ajamassa alas ja samalla väitetään, että yksityistäminen toisi muassaan paremman laadun ja edullisemman hinnan. Tutkijat ja asiantuntijat sanovat muuta, mutta pitäähän uudistuksen ajajiakin kuunnella. Mutta onko heihin kuitenkaan helppo luottaa?

Roihuavan idealismin ajamat porukat ovat aina snadisti kuumottavia. Idealismi on tietenkin hieno homma ja on mahtavaa, että ihmisillä on näkemyksiä siitä, miten maailma voisi toimia paremmin. Mutta silti.

Itse en ole nähnyt sote-uudistukseen liittyvää hinkua yksityistämiselle muuna kuin juuri sellaisena – ideologisena ristiretkenä, jonka tarkoituksena on tuhota epäpuhdas ja tuoda Oikea tilalle. Ja vaikka sen tilalle tulevan on tiedetty olevan sekava raakile, niin ideologiaan tukien sen on kyllä uskottu korjaantuvan sitten ajan myötä. Että poltetaan tämä vanha höskä tästä pois ja kyllä siihen sitten uusi palatsi nousee – luota meihin.

Tätä yksityistämistä eniten ajavan Kokoomuksen keskeisten poliitikkojen loikkaaminen alan yritysten palvelukseen rapauttaa aika pahasti luottamusta siihen, että puolueessa toimittaisiin yhteistä hyvää ajaen. Miksi tähän porukkaan pitäisi luottaa?

Ttuleeko soteenkaarta? Löytyykö sen päästä kulta-aarre? Tämä jää nähtäväksi.
Tuleeko soteenkaarta? Löytyykö sen päästä kulta-aarre? Tämä jää nähtäväksi.

Toinen taho, johon tässä sitten pitäisi luottaa meidän terveydenhoidon kanssa on terveysalan suuryritykset, jotka ovat kilvan jemmanneet rahojaan paratiisisaarille, kiertäneet veroja ja mahdollistaneet yrittäjälääkäriensä verojen välttelyn. Jos ei missään vaiheessa ole annettu mitään signaaleja siitä, että toimittaisiin yhteistä hyvää ajaen, niin miksi luottaisimme yhteisen hyvän näille?

Tärkeissä asioissa ja keskusteluissa luottamus on kaiken a ja o. En ole ihan vakuuttunut siitä, että nykyinen hallitus ja sen edustamat tahot olisivat oikeasti pyrkineet luomaan luottamuksen ilmapiiriä. Tai jos ovat, ovat kyllä epäonnistuneet siinä.

Kertokaas siis minulle, että miksi näihin sote-uudistusta ajaviin tahoihin pitäisi luottaa.

Jaa tämä:

Yhdysvallat ja Israel – kuin natsit ja Häiriköt?

Jerusalemissa nähdyt väkivaltaisuudet muistuttivat jälleen ajatusketjusta hulluus-pähkähulluus-uskonto.

Muinaiset avaruusoliot -televisiosarjan Giorgio A. Tsoukalos on muuttunut hienoksi meemiksi. Hänen halunsa nähdä kaiken takana avaruusolioiden salamyhkäiset touhut on alusta, jolta kelpaa ponnistaa. Sittemmin Tsoukalosin It's aliens -tokaisu on taipunut moneksi ja aliens-pähkähulluuden voi sujuvasti vaihtaa toiseen yhtä hulluun ajatukseen.
Muinaiset avaruusoliot -televisiosarjan Giorgio A. Tsoukalos on muuttunut hienoksi meemiksi. Hänen halunsa nähdä kaiken takana avaruusolioiden salamyhkäiset touhut on alusta, jolta kelpaa ponnistaa. Sittemmin Tsoukalosin ”It’s aliens” -tokaisu on taipunut moneksi ja tämän aliens-pähkähulluuden voi sujuvasti vaihtaa toiseen yhtä hulluun ajatukseen.

Mitäs sanoisitte, jos Vastarintaliike alkaisi tukemaan Häiriköitä? Olisi aika kilaria. No, jotenkin tämän tason hulluudet ovat mahdollisia, mikäli ne pyöritetään uskontomyllyn kautta. Tämä palasi mieleen taas Israelin tapahtumien myötä.

Elikkäs Yhdysvallat siirsivät Israelin suurlähetystönsä Jerusalemiin ja samalla tulivat talloneeksi palestiinalaisten varpaille. Täysin odotusten mukaisesti palestiinalaiset osoittivat tämän seurauksena mieltään ja Israelin sotilaat ampuivat kymmeniä aseettomia ihmisiä hengiltä ja haavoittivat ties kuinka monia. Kun siellä Yhdysvaltain uudessa lähetystössä sitten juhlistettiin avajaisia, niin rukoilemaan päästettiin mm. sionistikristityt evankelistat Robert Jeffress ja John Hagee.

Yhdysvaltojen Israelille tarjoaman tuen takanahan on ajatus siitä, että jahka juutalaiset saavat pyhän maan itselleen, niin Jeesus palaa, saadaan Harmageddon ja hurraa!

Kaksi kuvaa todellisuudesta.
Kaksi kuvaa todellisuudesta.

Hesari huomauttaa, että ”Hagee on aiemmin sanonut, että Jumala lähetti Adolf Hitlerin ajamaan juutalaiset takaisin Israeliin. Jeffress puolestaan on tuominnut helvettiin kaikki paatuneet juutalaiset, jotka eivät suostu kääntymään kristinuskoon.”

Tuskin mikään voisi olla pähkähullumpaa: Fundiskristityt tukevat Israelia jotta maailmanloppu tulisi ja toteavat ihan avoimesti, että juutalaisten rooli on tässä välineellinen ja että juutalaiset kyllä palavat Helvetin lieskoissa jahka lopun ajat. Juutalaiset puolestaan eivät tietenkään usko Jeesuksen toiseen tulemiseen, koska se jäbä oli fuulaa ihan startista alkaen, mutta raha ja aseet kelpaavat.

Tai jotain.

Miten tämä sitten taipuisi Vastarintaliikkeen ja Häiriköiden yhteistyöksi?

No, Vastarintaliikehän on kansallissosialismin nimiin vannova järjestö, joka tavoittelee yhteiskuntajärjestyksen kumoamista ja yhteispohjoismaista diktatuuria. Kun me Häiriköissä kerran kritisoidaan nyky-yhteiskunnan toimintaa, niin meidän tukeminen voisi jonkun pöpin logiikan perusteella edesauttaa systeemin kaatumista ja sikäli edesauttaa sitä kansallissosialistista vallankumousta (jonka tullessa meidät tietty talutettaisiin saunana taakse). Olisihan tämä hullua, mutta tuskin hullumpaa kuin tuo yllä kuvailtu fundiskristittyjen ja Israelin liitto.

Mikäli tämä ajatusleikki tuntuu naurettavalta, niin vetoan siihen, että sain idean oikeasta elämästä. Juuri saman logiikan mukaisia ajatuksiaan kirjasi joku evp-eversti Etelä-Suomen Sanomissa luokkaa kymmenen vuotta sitten. Eläkkeelle päässyt eversti oli fundeerannut, että koska Attac-järjestö kritisoi maailman talouden toimintaa, niin Attac pelaa länsimaiden kumoamista tavoittelevien islamistiterroristien pussiin. Ja koska Attac näin tulee terroristeja, ”on ilmeistä” että terroristit kanavoivat rahoja Attacille. Tämä kaikki oli tietysti turvallista esittää ilman mitään todisteita, mutta Puolustusvoimien palveluksessa vietetyn elämän tuoman kokemuksen tukemana.

Harmillisesti olen hävittänyt tuon lehtileikkeen matkan varrella, enkä kirjoitusta Etlarin arkistosta löydä – se olisi hieno muistus ihmisen hulluudesta ja urautuneen pään halusta runnoa kaikki muut samoihin uriin.

Jaa tämä:

Katutaide ja mainonta

Saako taiteen päälle laittaa mainoksia? Voiko taide olla mainos?

Tulipa mieleen markkinoinnin ja taiteen yhdistäminen ja sissimarkkinointi, kun huomasin Tukholman sinisen jättipeniksen päälle kiinnitetyn mainoksen. Kyseinen pippelihän on ruotsalaistaiteilija Carolina Falkholtin maalaama ja pian se jyrätään, koska naapuritalojen asukkaiden mukaan läpeensä fallisen kaupunkisuunnittelun pitää olla kuitenkin häveliään verhottua.

Pippelien lisäksi Carolina Falkholt on maalannut talojen seiniin myös naisten genitaaleja. Hieman yllättäen ne eivät ole herättäneet samanlaista vastustusta ja skandaaleja kuin hänen maalaamat penikset.
Pippelien lisäksi Carolina Falkholt on maalannut talojen seiniin myös naisten genitaaleja. Hieman yllättäen ne eivät ole herättäneet samanlaista vastustusta ja skandaaleja kuin hänen maalaamat penikset.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Falkholt maalaa pippelin, eikä kyseessä myöskään ole ensimmäinen kerta, kun ko. pippeleistä herää keskustelua. Viime jouluna Falkholt maalasi jättimäisen peniksen talon seinään New Yorkissa. Se maalattiin piiloon muutaman päivän päästä, vaikka kyseessä oli tilausteos. Nyt Falkholt siis maalasi uuden pippelin talon seinään (ihan omistajan luvalla) Tukholmassa.

Falkholt on tullut tunnetuksi genitaalialueita kuvaavien teosten maalaamisesta. Seksuaalisuus eri muodoissaan on siis keskeinen elementti hänen töitään ja hän onkin kommentoinut aihetta monesti. Esimerkiksi em. Nykin keikan jälkeen:

”Falkholt told the Guardian her work was often about ’not feeling ashamed of your body and who you are as a sexual being’.
’I usually paint giant vaginas, pussies and cunts,’ she said, ’and since I had just finished one on the side of a five-storey building, I felt like a dick was needed. The wall space on Broome was a perfect fit for it. To paraphrase [the artist] Judith Bernstein, if a dick can go into a woman, it can go up on a wall.’”

Tästä mainostilasta ei ole maksettu korvausta.
Tästä mainostilasta ei ole maksettu korvausta.

Kiinnostava – ja ehkä hieman odottamaton – lisä tuolle falliselle teokselle on Petters Underwear -nettikaupan totaalisen omin luvin paikalle roudattu mainoslakana. Tietenkin olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, ettei mainoksia saa räiskiä toisten taideteosten päälle, mutta tässä tapauksessa on kyllä joka suuntaan niin ihana hässäkkä, että oikeastaan pidän tästä.

Mutta eihän tämä tietenkään ole ainutlaatuinen tapahtuma – mainontaa ja taidetta on sekoitettu monella tavalla ja pitkään. Establismentin sisällä tapahtuvasta sekoittumisesta voisin mainita esimerkkeinä vuonna 2015 Sinebrychoffin taidemuseossa järjestetyn Coca Cola -näyttelyn ja ensi viikolla aukeavan Barbie – The Icon -näyttelyn. Nuo molemmat on kasattu tavaramerkin omistajan kanssa ja sen myötä molemmat näyttelyt voisi perustellusti määritellä mainoksiksi. 

Mutta katutaiteestahan tässä oli puhe. Esimerkiksi Lontoossa jengi on monesti ollut jo aika hiilenä siitä, että graffitiseinille ilmestyy klubien sun muiden tilaamia graffitin mallisia mainosmaalauksia. Suomessa tämä ei taida olla hirveän yleistä, mutta yksi mainio esimerkki sattui kohdalle pari viikkoa sitten.

Pub Peten bileetItselleni tuntematon henkilö tai henkilöt maalasivat mainoksen Suvilahden graffitiaitaan HAMin Graffiti-näyttelyn alla. Teoksessa mainostettiin näyttelyn avajaisten jälkeen läheisessä Pub Petessä järkättyjä bileitä, jossa esiintyi mm. Eevil Stöö. Jälleen kerran mainos ilmestyi paikkaan, jonka piti olla omistettu taiteelle. Pitäisikö moisesta pahastua? Ei ehkä. Ehkä tuo mainos pitää nähdä enemmän skenen sisäisenä keskusteluna (kohderyhmäviestintää?) kuin mainoksena.

Ehkä tässäkin on käsillä asia, jossa ei ole absoluuttisia totuuksia.

Ja kyllähän minä juuri tänään aamulla huomasin Roihuvuoren graffitiaidassa kuvan, jossa Myyrä hehkuttaa Atomirotan viime perjantaina ilmestynyttä levyä. Arvatkaa, mitä Päämajassa on kuunneltu tänään.
Jaa tämä:

Poliittisten innovaatioiden laboratorio

Työstäkieltäytyjäliitto jalkautui työvoimatoimistoon neuvomaan, kuinka vältellä työtä. Huumorin takana on analyysiä nyky-yhteiskunnasta.

”Onko tämä vitsi?” kysytään.

Työstäkieltäytyjäliittomme nousi otsikoihin, kun neuvoimme työnhakijoita helsinkiläisessä työvoimatoimistossa. Sivuillamme neuvoimme työttömiä työn välttelyssä ja vaadimme vastikkeetonta rahaa kaikille.

Työstäkieltäytyjäliitossa on mukana performanssia, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Nykytilanne on, että hallitus ja toimittajat kivittävät työttömiä samaan aikaan, kun suuryritykset jakavat ennätysosinkoja veroparatiiseihin. Asetelma on moralistinen ”kaikkien pitää tehdä töitä”, vaikka töitä ei ole.

Taas mennään. TKL paikassa TEK.

Kritiikkimme palkkatyötä kohtaan nousee työn ja tuotannon muutosten analyysista. Työ on ajautunut kriisiin teknologisen kehityksen ja vanhojen instituutioiden hajoamisen myötä. Jos tämä kaikki ei olisi totta, miksi Elon Musk, Richard Branson, Mark Zuckerberg ja muut yritysjohtajat puhuisivat perustulosta välttämättömänä uudistuksena?

Kuri- ja leikkauspolitiikka menevät jatkuvasti pidemmälle, samoin nollatuntisopimukset, palkkojen alentaminen ja työttömien päähän potkiminen. Kiinnitämme Työstäkieltäytyjäliitossa huomiota siihen, että työlliset ja työttömät ovat samalla puolella ja todellinen vastustaja on pääoma.

Työehtojen huonontaminen on kaikilta pois, niin työssä olevilta kuin sinne pääsyä odottavilta. Itse asiassa se on pois jopa työnostajaosapuolelta: työmarkkinoiden dynaamisuus häiriintyy, kun työntekijä on pakkotilanteessa työpaikkaa valitessaan. Tällöin työnantajan tai yrityksen ei tarvitse kehittyä: se voi poimia nurkkaan ajetut ihmiset töihin millä tahansa ehdoilla.

TKL:n viesti naistenpäivänä: ”Perustuloa ja perhevapaita, ei ruusuja.”

Palkkatyön mekanismit vuotavat kuin seula raoistaan, joita ovat automatisaatio, globaalitalous, tekoäly ja niin edelleen. Kuten kaikkien hiljalleen menneisyyteen jää­vien, elämää aikaisemmin säädelleiden tai arjen kokemusta rakentaneiden instituutioiden – kuten ydinperheen ja uskonnon – haurastuessa, esiin nousee paniikki. Se ilmenee moralismina ennen kuin hoksataan, että ei maailma palakaan poroksi, jos me nyt luovumme palkkatyöstä.

Tuottavaa työtä on muukin kuin palkkatyö, toisin sanoen arvoa tuotetaan oleellisesti myös palkkatyön ulkopuolella. Kuten Ville Blåfield Työstä­kieltäytyjäliitosta oivallisesti sanoi Ylen Aamu-tv:ssä, kyse on ihmiskuvasta. Kautta historian ihmiset ovat työskennelleet yhdessä selviytyäkseen ja parantaakseen yhteistä hyvinvointia. Kapitalismi kuitenkin erottaa meidät yksilöiksi kilpailemaan työmarkkinoilla toisiamme vastaan, ja työpaikkojen vähetessä peli raaistuu. Osa tipahtaa väistämättä.

Yleinen puhe siitä, kuinka ”jokaisen on (palkka)työllä leipänsä ansaittava” paljastuu huijaukseksi, kun vähän pintaa raapaisee. Ensinnäkin yhteiskunnassa on valtava määrä tärkeää ja kokonaisuutta ylläpitävää työtä, josta ei makseta tai josta maksetaan vain vähän. Hyvänä esimerkkinä alipalkatusta työstä on julkinen hoivatyö ja lisäksi palkkatyölle välttämätön uusintava koti- tai lastenhoitotyö, joka tehdään kotona ilman palkkaa tai pienellä yhteiskunnan tuella. Toisena esimerkkinä on kaikki se rikkaus, jota ei ole hankittu palkkatyöllä vaan esimerkiksi yksityistämällä yhteistä varallisuutta.

Eduhousen konsultilla on asiaa!

Tästä päästään Työstäkieltäytyjäliiton seuraavaan teemaan. Politiikassa toistetaan nykyään jatkuvasti, että ”kaiken työn vastaanottaminen on tehtävä kannattavaksi”. Me olemme tästä eri mieltä. Toki kannustinloukkuja pitää pystyä purkamaan, jotta mielekkään työn tekeminen olisi jollain tapaa perusteltavissa. Mutta mikä on mielekästä ­työtä?

Onko mielekästä myydä vaikkapa uusinta lastenvaatemallistoa, joka on tehty orja- tai lapsityövoimalla helvetillisissä työolosuhteissa? Tai elektroniikkaa, joka on tarpeetonta ja päätyy merien muovijätelauttoihin? Kieltäytyminen ihmisille ja maapallolle haitallisesta työstä on välttämätöntä, kun ympäristökriisi syvenee kiihtyvällä tahdilla. Vaatimus vastikkeettomasta rahasta kaikille on myös vaatimus oikeudesta jättää työpaikka ilman henkilökohtaista taloudellista katastrofia.

Ihmiset toimivat joka tapauk­sessa heille tärkeiden asioiden parissa, kun siihen on mahdollisuus. Vastikkeettoman rahan kautta yhteiskunta ja sen jäsenet hyötyvät eniten, koska meillä kaikilla on tarve auttaa muita ja toimia yhteisten tavoitteiden eteen. Pakko ja kurittaminen eivät tuo esille sitä potentiaalia, mikä ihmisissä on. Startup-yrittäjät tietävät tämän hyvin.

Tätä vaakunaa kannattaa pitää silmällä.
Tätä vaakunaa kannattaa pitää silmällä.

Emme ikävöi hyvinvointivaltiota, mutta hyvinvoinnin jakaminen kaikille on edelleen olennainen poliittinen kysymys. Elämiseen riittävä perustulo olisi yksi keino jakaa vaurautta uusiksi ja luoda paremman elämän edellytyksiä. Nykyinen työelämä on tehostettu niin sairaaksi, etteivät kaikkein kovimmatkaan aina pärjää siellä. Ihmisten ei tarvitsisi palaa loppuun, kun kaikilla olisi mahdollisuus vähentää työtä.

Työstäkieltäytyjäliitto on saanut valtavan määrän palautetta, josta suurin osa on ollut positiivista. On sanottu, että vihdoinkin joku uskaltaa puuttua näihin asioihin. Tietenkin monet ovat myös pillastuneet. Jos maailmankuva on muodostunut vahvasti työn­teon autuaaksi tekemisen ympärille, vahvistusharha laiskoista työnvälttelijöistä on väistämätön.

Työstäkieltäytyjäliitto auttaa kuvittelemaan toisenlaisen elämän. Olet arvokas palkkasuhteesta riippumatta.

Kirjoittaja puhuu Työstäkieltäytyjäliiton äänellä.

Jaa tämä:

Kansa taisteli – Voittajien taakka

Sisällissota muodostuu helposti koko kansakunnan taakaksi, joka rasittaa myös voittajia. Kansa taisteli -keskenään -lehden toimitushäirikkö Pesonen avaa aihetta.

Millaiset jäljet sisällissodan todellisuudesta vaikeneminen jätti voittajiin? Kysymys nousee esiin historiantutkimuksen tarkentaessa vuodesta 1918 muodostettua kuvaa. Tutkija Aapo Roselius arvioi, että punaisten vankien murhaamiseen osallistui ainakin 8 000 miestä. Se tarkoittaa noin kymmenesosaa valkoisen armeijan vahvuudesta. Laittomien teloitusten, kidutuksen ja vankileirien kurjuuden silminnäkijöiden kokonaismäärä jää arvoitukseksi, mutta on ilmeistä, että valtaosa valkoisista oli tietoisia sodan loppuselvittelyjen luonteesta.

Nopeasti synnytetyn vapaussotakertomuksen sankarimyytteihin tapahtumien muistelu ei kuitenkaan sopinut. Ristiriita ei koskenut vain sotilaita. Tutkijat puhuvat paikallisyhteisöihin kätkeytyneestä valkoisen vaikenemisen kulttuurista: kenttäoikeuksien jäseninä paikallisiin puhdistuksiin saattoi osallistua koko valkoinen eliitti opettajista ja kauppiasta lähtien. He vaikenivat yhdessä, eikä puhumaan voitu pakottaa, koska valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin viimeisenä virkatoimenaan 7.12.1918 antama asetus taannehtivasta armahduksesta teki voittajien rikosten tutkinnasta käytännössä mahdotonta.

Häiriköt-päämajan Kansa Taisteli – keskenään -lehti löytyy Voiman 2/2018 välistä. Mikäli et ole paperista versiota vielä saanut käsiisi, niin lehden voi lukea myös oheisena sähköisenä versiona.

Ero punaisten kohtaloon on melkoinen. Sotarikoksiin syyllistyneistä punaisista useimmat surmattiin saman tien, monet Venäjälle paenneista taas päätyivät myöhemmin Stalinin terrorin uhreiksi. Valtaosalla teloituksissa ja leireillä kuolleista punaisista oli sotarikosten suhteen vain uhrin rooli.

Seppo Hentilä pitää punaisen puolen kahtena suurimpana sisällissodan jälkeisen katkeruuden aiheuttajana valkoisten teloittajien jälkikäteistä armahdusta ja omien vainajien julkisen muistamisen kriminalisointia. Punaisten vaientaminen oli osa vapaussotakertomuksen rakentamista, sen kääntöpuoli. Muun muassa vapaussotamyytin varjelemista tarkoittanut historiantutkijoiden ”henkinen asevelvollisuus” taas jatkui yli puolen vuosisadan päähän.

Punaisilla oli kuitenkin mahdollisuus käsitellä asioita omassa piirissään ja niiden oikeilla nimillä. Valkoisten rooliin tämäkään ei välttämättä sopinut. Vaikenemisen kulttuurin rikkominen sai osakseen raivokkaita reaktioita. Mannerheimin ystäväpiiriin kuulunut Hjalmar Linder joutui pakenemaan ulkomaille vaadittuaan toukokuussa 1918 teloitusten lopettamista. Hän menetti omaisuutensa ja päätyi itsemurhaan. Urho Kekkonen oli yksi niistä harvoista teloitusten johtajista, jotka puhuivat julkisesti teon aiheuttamista traumoista – ja hänkin vasta yli 80-vuotiaana, monta vuosikymmentä kestäneen presidenttiyden jälkeen.

On kohtuullisen hyvin tiedossa, mitä kiellettyjen tekojen aktiivinen peittely voi ihmisen psyykelle tehdä ja kuinka vaikeneminen, teeskentely ja erilainen kulissien pystyttäminen voivat sairastuttaa perheitä ja pieniä yhteisöjä. Kokonaisen valtion tasolla kysymys muuttuu tietysti haastavammaksi. Merkkejä voittajan taakasta voi löytää helposti erilaisiin patsaskiistoihin liittyvästä ohipuhumisesta ja itsenäisyyspäivän juhlinnan käpertymisestä talvisodan ympärille, mutta aiheen laajempi pohtiminen voisi lisätä ymmärrystä suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen keskustelukulttuurista.

Kirjoittaja on kirjailija, historian harrastaja ja Ilta-Häiriköiden toimitushäirikkö.

Jaa tämä: