Blogi

Sisällissata – 100 vuotta sodasta

Taas pukkaa juhlavuotta. Näinköhän tämän vuoden aikana saadaan edes sovittua, millä nimellä sisällissotaa pitäisi kutsua.

Vuosi 2018 merkitsee Suomen sisällissodan 100-vuotsijuhlia. Hurraa. Neljä kuukautta kestäneet taistelut jättivät lähtemättömän merkin kansakuntamme sieluun, emmekä ole edes päässeet yhteisymmärrykseen siitä, millä nimellä sotaa pitäisi kutsua. Se, puhutaanko punakapinasta vai vapaussodasta kertoo paljon puhujasta, ja onhan noita nimiä muitakin.

Kansallisen itsenäisyyden saavuttaminen ja sitä välittömästi seuraava sisällissota on tietenkin traumaattinen kokemus. Nähtäväksi jää, olemmeko vieläkään valmiita käsittelemään tapahtunutta ilman vanhoihin poteroihin kaivautumista.

Viime vuonna porauduimme Suomi 100 -juhlallisuuksien humussa siihen, kuinka kansallista narratiiviamme kirjoitetaan sodan kautta. Ilta-Häiriköt Extra – Kansa Taisteli on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. No, samaa on luvassa tänäkin vuonna.

Emme päässeet vuotta 2018 ensimmäistä päivää pidemmälle, kun internet jo tarjosi meille tämän. Tästä tulee jännittävä vuosi. #Suomi100 #Sisällis100
Emme päässeet vuotta 2018 ensimmäistä päivää pidemmälle, kun internet jo tarjosi meille tämän. Tästä tulee jännittävä vuosi. KUVA: internet, tuntematon.
#Suomi100 #Sisällis100

Hieman osviitta tulevalle on luettavissa myös viime vuotisessa lehdessäkin.  Osaa sen teemoista pääsemme avaamaan hieman lisää tässä yhteydessä. Jatkumo sisällissodasta talvisotaan on kiinnostava ja myöskin katkeamaton tavalla, joka usein jää unholaan muisteloissa. Esimerkiksi viime maaliskuussa tutkijatohtori Miika Siironen kirjoitti meille Elias Simojoesta, papista, jolle sota jäi päälle. Sisällissodassa kunnostautunut Simojoki jatkoi taisteluitaan heimosodissa ja tuli myös johtaneeksi sinimustia, fasistista nuorisoliikettä, kunnes talvisota syttyi ja vei Simojoen muassaan.

”Ideologiakseen Elias Simojoki muotoili jonkinlaisen jatkuvan vapaussodan mallin, jonka tavoitteena oli inhotun venäläisyyden lopullinen poistaminen. Kansallisromanttisesta kuvastosta poimittu ylilyönti, heimokansoista koostuva Suur-Suomi, sai toimia päämääränä.

Nuoruuden kiihkolla ja epärealismilla Elias Simojoki ryhtyi tovereineen ajamaan kansallista herätystä Akateemisessa Karjala-Seurassa (AKS). Samalla innolla he liimasivat puheissaan yhteen sirpaleiksi pirstoutunutta kuvaa yhtenäisestä kansasta. Tuo yhtenäisyys oli kuitenkin vain välietappi varustauduttaessa tulevaan sotaan – lopulliseen vapaussotaan, jossa menneet uhrit lunastettaisiin.”

Ei myöskään tule unohtaa sitä, virallisessa kaanonissa ikuisella paraatipaikalla ratsastava marsalkka Mannerheim on tämän vuoden teemassa hieman ristiriitaisemmassa roolissa, kuin niissä ikuisissa talvisotamuisteloissa. Kuten itse näitä Marskin rooleja linjasin, on ”maahanmuuttaja-Mannerheim, lahtari-Mannerheim, sotasankari-Mannerheim ja valtionhoitaja-Mannerheim”. Näihinkin tulemme palaamaan hieman tarkemmin.

Myös dosentti Tuomas Tepora avasi tämänkin vuoden teemoihin liittyviä meille viimevuotisessa lehdessä:

Iltapäivälehtien liitteitä on myyty loputtomasti nationalismin ja sotaisan narratiivin voimin. Häiriköt-päämajan puheenvuoro oli 20 sivua pitkä ja ladattavissa täältä.
Iltapäivälehtien liitteitä on myyty loputtomasti nationalismin ja sotaisan narratiivin voimin. Häiriköt-päämajan puheenvuoro oli 20 sivua pitkä ja ladattavissa täältä.

”Kaikki tietävät, että suomalainen historiakulttuuri on sotapainotteista. Sen voi helposti havaita vaikkapa arkisessa kaupan kassajonossa vilkaisemalla iltapäivälehtien historiallisia erikoisliitteitä. Sota ei toki monopolisoi suomalaisten identiteettejä, mutta toinen maailmansota muistaminen on tutkitusti merkittävin suomalaisia yhdistävä historian tapahtuma. Vaikka nyt vietetään itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa, sijoittuu Suomen syntymyytti kuin itseoikeutetusti reilun 70 vuoden takaiseen toiseen maailmansotaan.

Miksi näin ja millainen tämä sotakuva tänään on? Toinen maailmansota tarjoaa hyvän tarinan, eivät suomalaiset sitä muuten muistaisi. Itsenäistyminen nimittäin johti tavattoman veriseen sisällissotaan, jonka kohottaminen kansalliseksi vapausmyytiksi ei onnistunut edes sodan voittaneilta valkoisilta. Veljessurma on myyttinen käsite, mutta ei toimi yhdistävänä tarinana. Suomalaisten toinen maailmansota onkin vuoden 1918 antiteesi, tarina uhrautuvasta ja yhtenäisestä pienkansasta itäisen suurvallan armoilla.”

Eli kohti uutta vuotta ja uusia häiriöitä. Häiriköt-päämajan touhu kehittyy ja löytää uusia uria, joiden hyvyydestä voimme sitten vääntää kättä Facebookissa.

Jaa tämä:

Terveisiä Pohjois-Koreasta!

Presidentinvaaligallupit piirtävät kuvan masentavan tasapäisestä kansasta. Ja herää tässä ajatuksia mediastakin.

”Presidentti Sauli Niinistön kannatus on entisestään vankistunut. Nyt hän saisi 1. kierroksen äänistä peräti 80 prosenttia. Niinistö on nyt suosituin myös vihreiden keskuudessa”, Yle uutisoi

Ei helvetti, missään sivistysmaassa ja demokratiassa kenenkään ja minkään kannatuksen ei kuulu olla 80 prosenttia. Näitä kannatuslukuja uutisoidaan ihan erilaisissa maissa. Niinistön messiaanisien kannatuslukujen osasyyksi olen kyllä valmis laskemaan muiden puolueiden suhteellisen hirvittävän ehdokasasettelun, mutta siis ei helvetti.

Tämä ja muut Voiman vastamainokset löytyvät täältä.
Tämä ja muut Voiman vastamainokset löytyvät täältä.

Kun tässä nyt näitä presidentin vaaleja kohtaan olemme laskeutumassa, sopii muistella vanhoja. Kaivanpa arkistoista tämän vastamainoksen, jonka teimme Sauli Niinistön ensimmäisen, tappioon päättyneen, presidentinvaalikampanjan alla vuonna 2006.

Tuolloinhan meille kerrottiin, että kokoomuslainen porvari on työväenpresidentti.

Jonnet tuskin muistavat, mutta tuo Niinistön Työväen presidentti -kampanja ajoittui hetkeen, kun mainostoimisto Bob Helsinki koetteli yhdessä kokoomuksen kanssa poliittisen viestinnän rajoja ja hieman samalla myös uudelleen määritteli niitä. Oli röyhkeydessään ennenkuulumatonta, että ehdokkaan kampanjan noin meni kilpailevan puolueen keksipurkille ja sotki häpeilemättä kuvioita.

Seuraavana vuonna SAK yritti samaa ja teki eduskuntavaalien alla äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen pyrkineen kampanjan, jossa stereotypistä porvaria/riistäjäkapitalistia esittänyt Oiva Lohtander. SAK:n kampanja oli huikaiseva epäonnistuminen. Raivostuneen yleisön edessä nöyrtynyt AY-linnake vetäytyi pelistä ja keskeytti kampanja ennen kuin se edes pääsi kunnolla lähtökuopista.

Tämä karnevalismin lisääntyminen poliittisessa viestinnässä liittyi osin – muttei tietenkään kokonaan – eduskunnan päätökseen muuttaa puolueille jaettu lehdistötuki yleiseksi viestintätueksi. Tämä myötä  puoluelehdistö ajettiin ahtaalle ja aikaisemmin (puolueellista) journalismia tuottanut tuki kanavoitiin mainostoimistoille.

Ja mainostoimistot tietenkin tekevät sitä viestintää kuten mainostoimistot tekevät.

Kokoomuksen kamppisten pöllyttämisen ohella Bob oli tullut hieman aikaisemmin tunnetuksi Pelastakaa paviaanit -kamppiksella, jossa toimisto naamioi oman brändinrakennuskampanjansa eläinoikeusaktivismiksi. 

Pelastakaa paviaanit -kampanja ajoittui hetkeen, jolloin Korkeasaaressa oli tulossa remotti, jossa apinalinnakin oli menossa uusiksi. Samalla sisäsiittoista laumaa oltiin harventamassa ja alfauros Repe oli menossa lopetettavaksi. Monet kansalaiset ilmaisivat närkästyksensä ja tyytymättömyytensä moisesta ja Bob Helsinki iski tähän. Mainostoimisto ratsasti varsin kyynisesti eläinten asialla. Ilona Turtola analysoi tapahtunutta Jyväskylän yliopiston Viestintätieteiden laitokselle tekemässään gradussa.

”Mainostoimisto Bob Helsinki […] kertoi hankkivansa projektipäällikön, jonka tehtävä on yrittää kehittää pelastusoperaatio paviaaneille ja löytää myös taloudellinen ratkaisu siihen.

Hyviksi hahmoiksi luokiteltiin heti paikalla myös paviaanien pelastajaksi palkattu Erkki Kauhanen. Kauhasen mukaantulo oli mainostoimisto Bob Helsingin ansiota. Bob Helsinki oli ostanut 10. lokakuuta ilmestyneeseen
Helsingin Sanomiin koko sivun mainoksen, jossa luvattiin, että “paviaanien pelastaja saa paikan”. Helsingin Sanomat ei kertaakaan kyseenalaistanut, onko Kauhasen palkkaamisessa mitään mieltä.”

Monet eläinoikeuskamppailun veteraanit kokivat Bobin kampanjan vähättelevän työnsä arvoa ja suorastaan loukkaavaksi. Huomiota mainostoimisto toki tempauksellaan sai ja se oli tietenkin tavoitekin. Huomion ohella on kiinnostavaa, kuinka mainostoimisto onnistui kaappaamaan keskustelun itselleen:

”Huomattavaa oli se, että Helsingin Sanomiin, Ilta-Sanomiin ja Iltalehteen haastateltiin eläinsuojelijoita hyvin vähän ja kansalaisjärjestöjen edustajia ei lainkaan; ne korkeintaan vain mainittiin muutaman kerran.”

On vain luonnollista, että poliittisen viestinnän muutos ja samalla mainostoimistomarkkinoita ravistellut Bobin röyhkeys sulautuivat Voiman vastamainostyöryhmän mielissä.  Tasavallan repesidentti -vastamainoksessa Sauli Niinistö ja Repe yhtyvät toisiinsa ja luovat samalla jotain kaunista ja odottamatonta.

Vastamainoksen kanssa samoihin aikoihin ilmestyivät myös viralliset presidentinvaalijulisteet. Tähän liittyen Ilta-Sanomat julkaisi ison jutun, jossa arvioitiin virallisia julisteita. Repe kuitenkin varasti show’n ja vastamainos komeili aukeamalla isommalla kuin viralliset verrokit. Vastamainoksen herättämiä reaktioita mietittäessä huomio kuitenkin liittyy Ilta-Sanomien JP Tikan  ajatiuksiin. Hän kauhisteli ja piti moraalittomana sitä, että Voimassa saatettiin parodioida kampanjaa, joka oli ostanut mainoksen samaisesta lehdestä. 

Ajatus siitä, että lehdestä voisi ostaa koskemattomuuden mainostilaa ostamalla on lähinnä skandaali. Toivottavasti moiset ajatukset eivät ole vallalla laajemmin. Ne maat, jossa moiset ajatukset kuuluvat arkeen ovat myös niitä maita, joissa presidentin kannatusluvut alkavat kahdeksikolla tai yhdeksiköllä.

Eiku helvetti.

Jaa tämä:

Ken on heistä kaikkein kauhein?

Hyvistä teoista on hyvä palkita, mutta välillä pitää kuitenkin myös muistaa pahoja tehneitä. Tällä kertaa Anti Animalia -palkinto muistaa turkistuottajia ja -kauppiaita.

Eläinoikeusjärjestö Animalia jakaa vuosittain Pro Animalia -palkinnon eläinten hyvinvoinnin edistämisessä ansioituneelle taholle. Palkinnon ovat pokanneet muun muassa epätervettä vegaanista ruokaa juhlistava Sipsikaljavegaanit-ryhmä (2016) ja Jenni Haukio (2014).

Oikeutta eläimille -järjestö on julkaissut tänä vuonna kuvia turkistarhoilla salaa kuvatuista siniketuista. Superketuiksi nimetyt, järkyttävät löysänahkaisiksi ja tuuheiksi jalostetut ketut ovat herättäneet huomiota ympäri maailmaa. KUVA & MEEMI: OE
Oikeutta eläimille -järjestö on julkaissut tänä vuonna kuvia turkistarhoilla salaa kuvatuista siniketuista. Superketuiksi nimetyt, järkyttävät löysänahkaisiksi ja tuuheiksi jalostetut ketut ovat herättäneet huomiota ympäri maailmaa.
KUVA & MEEMI: OE

Samalla kun Animalia on muistanut hyviä, on se jakanut myös Anti Animalia -palkintoja, ”mikäli vuoden aikana on noussut esiin jokin eläimille erityisen negatiivinen ilmiö”. Viime vuosina on noussut.

Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia. Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin. Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä.
Sado Furs -vastamainoksessa poseeraa Otto-kettu, joka on todennäköisesti karannut itse turkistarhalta. Vankeus verkkopohjaisessa häkissä on pilannut Oton nilkat lopullisesti, mutta hän viettää nykyään iloista ketun elämää Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Lisää teemasta täällä, täällä ja täällä.

Tänä vuonna Animalia ulottaa ensimmäistä kertaa demokratian Anti Animalia -palkinnon valintaprosessiin, eli yleisö pääsee äänestämään pahinta eläinoikeuksien polkijaa. Esiraati on valinnut vuoden 2017 teemaksi turkikset ja niitä vaatteissa käyttävät yritykset. Turkistuotannon epäeettisyys kun on ratkaisematon ongelma.

Turkisten käyttö vaatetuksessa herättää aina aika ajoin laajempaakin keskustelua. Kukapa olisi unohtanut Miss Suomen lahjaturkiksiin liittyvät keskustelut ja sen kerran, kun kaksi kokoomuksen kansaedustajaa siirtyi turkislobbareiksi pudottuaan eduskunnasta. Toisaalta lukuisat muotitalot ovat viime vuosina ilmoittaneet luopuvansa turkisten käytöstä, viimeisimpänä Gucci.

Anti Animalia -äänestäjät pääsevät valitsemaan kuudesta Suomessa vaikuttavasta yhtiöstä. Kilpailijoiden listalle ovat valikoituneet Halonen, Kekäle, Luhta, Partioaitta, Scandinavian Outdoor ja Stockmann. Ehdokkaita yhdistää se, että ne valmistavat itse tai myyvät vaatteita ja asusteita, joissa käytetään turkiksia – usein jopa niin, että asiakas ei tiedosta ostavansa aitoa turkista.

Taustatukea kaikki kilpailijat saavat alan lobbaus- ja myyntijärjestöiltä ja -yhtiöiltä. Esimerkiksi Saga Furs Oyj (ent. Turkistuottajat Oyj) on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton vuonna 1938 perustama turkishuutokauppayhtiö joka tukee turkiseläintuotantoa ja myy turkiksia. Yhtiö tekee myös vaikuttajaviestintää ja on esimerkiksi sponsoroinut Alma Media Oyj:n vuosittaista Optio Gaalaa, joka kerää saman katon alle yhteiskunta- ja mediavaikuttajia.

Optio Gaalassa vaikuttajille esitellään muotinäytöksessä turkiksiin verhoutuneita mannekiineja. Tänä vuonna catwalkille kapusi myös ProFurin Leena Harkimo. Näytöksellä viestitään, että kyllähän turkikset ja muoti kuuluvat yhteen, ja tämän ajatuksen epäilemättä toivotaan valuvan myös lainsäädäntöön ja toimituksiin.

Animalia tarjoaa kaikille kilpailuun valikoiduille yhtiöille mahdollisuuden pudottautua pois kisasta. Riittää, että yhtiö luopuu turkista sisältävien tuotteiden valmistamisesta ja/tai myymisestä.

Sen lisäksi, että maa - ja metsätalousministeri Sirkka - Liisa Anttila raivasi tiensä Anti Animalia -kilpailun kärkeen vuonna 2009, hän pääsi tähdittämään Voiman vastamainosta.
Sen lisäksi, että maa – ja metsätalousministeri Sirkka – Liisa Anttila raivasi tiensä Anti Animalia -kilpailun kärkeen vuonna 2009, hän pääsi tähdittämään Voiman vastamainosta.

Viime vuonna Anti Animalia -palkinto meni Atrian ja HKScanin koululaisille suunnatulle Lihasta-hankkeelle, jonka toteutuksesta vastasi viestintätoimisto Tekir.

Lisäksi palkittuja ovat muun  muassa Suomen hallitus (2015, 2008) ja ministereistä erikseen maa- ja metsätalousministerit Jari Koskinen (2013) ja Sirkka-Liisa Anttila (2009), pääministeri Mari Kiviniemi (2010) ja kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen.

Palkinnon on saanut myös Särkänniemen delfinaarion toiminnan hyväksynyt Tampereen kaupunki (2014).

Anti Animalia -äänestys 23.11. asti osoitteessa antianimalia.fi. Äänestys keskeytetään aikaisemmin, mikäli kaikki kilpailijat luopuvat turkisten myymisestä.

Jaa tämä:

Björn Wahlroos ja perustuslain diktatuuri

Politiikka ja lait haittaavat bisneksiä. Näinköhän yhteiskunta kuitenkaan olisi parempi paikka, jos antaisimme vallan laissez-faire-libertaareille.

Björn Wahlroos (s. 1952) on näkyvä, hämmentävä ja kiistanalainen hahmo. Tämä vapaan markkinatalouden siunauksellisuutta julistava pankkiiri on Suomen suurin maataloustukien nostaja ja on tehnyt rahaa erityisesti ulosmittaamalla valtiolta omaisuutta oikeilla hetkillä. Suomalaisen talouselämän messiaaksi itsensä ylentänyt pankkiiri on myös osoittanut poikkeuksellista kykyä provosoida kärkevillä avauksillaan.

Nämä Wahlroosin avaukset ovat muun muassa johtaneet laajahkoihin uhoamisiin pankin vaihtamisesta. Koska Wahlroosin Nordea, tai pankit yleensäkään, eivät asiakkaidensa asioista juoruile, ei julkisuudessa ole esiintynyt uskottavia arvioita esitettyjen uhkausten toteutumisista. Itse vältin määrätietoisesti ja onnistuneesti pankkilainan ottamisen Nordeasta.

Tässä kirjoituksessa Wahlroosiin ei muuten viitata ”Nalle”-lempinimellä, sillä miehessä ja hänen arvoissaan ei ole mitään pehmeää tai pörröistä.

Wahlroosin kipparoima ja suoraan sekä epäsuoraan merkittävässä määrin omistama  pankkikonserni Nordea on parhaillaan siirtämässä päämajansa Suomeen. Syyksi muutolle ilmoitettiin erityisesti verotukselliset tekijät sekä pääsy Euroopan pankkiunionin alueelle. Veroetuja shoppaileva pankkikonserni herätti laajalti närkästystä Ruotsissa, eikä asiaa välttämättä auttanut se, että Wahlroos on kunnostautunut provosoivien päänavausten saralla myös Pohjanlahden länsirannalla.

Jotta Wahlroosin sanomiset eivät jäisi pelkästään sanomisiksi, julkaisi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA hänen kirjoittaman Hiljainen vallankumous – Tekikö uusi perustuslaki Suomen hallinnan mahdottomaksi? -pamfletin. Siinä pankkiiri kritisoi Suomen perustuslakia ja vaatii presidentti-instituution palauttamista herramme Kekkosen määrittelemille urille:

Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643 – 1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles'n palatsin nykyisenlaiseksi kitch-kakuksi, jossa on muun muassa kullalla päällystetty huone. Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen hänkin.
Ludvig XIV, eli Aurinkokuningas, muistetaan Ranskan kaikkien aikojen pitkäaikaisimpana hallitsijana (1643–1715) ja miehenä, joka ei ollut vaatimaton. Hän remontoi Versailles’n palatsin nykyisenlaiseksi kitsch-kermakakuksi, jossa on esimerkiksi kultainen huone.
Pankkiiri Björn Wahlroos ei ole syntyjään aatelinen, mutta rahaa hän on onnistunut haalimaan. Kalvinistisen opin mukaan menestys ja mammona ovat merkkejä Jumalan suosiosta. Jos näin tosiaan on, on Wahlroos epäilemättä vähintään pyhimys. Rahoillaan hän on muun muassa ostanut kartanoita ja ujuttanut itsensä Ruotsin kuninkaan kaveripiiriin – eli siis melkein siniverinen itsekin.

”Entistä hajanaisemmassa poliittisessa kentässämme parlamentarisointi ei ole luonut toimivaa uutta hallitusmuotoa, vaan eräänlaisen toimeenpanovallan tyhjiön. Kuten kaikki tyhjiöt, se on alkanut täyttyä, mutta täyttäjinä eivät ole olleet valtioneuvosto ja parlamentti, vaan niin sanottu kansalaisyhteiskunta – järjestöt, aktivistit, asiantuntijat, lobbarit ja varsinkin ammattiyhdistysliike. Tämä on ollut hiljainen vallankumous.” – Björn Wahlroos

Itsekin yhteiskuntaan ainakin ajoittain aktivistin roolissa vaikuttavana ja aihetta tarkasti seuraavana olen tietysti innostunut tästä Wahlroosin arviosta aktivistien onnistuneesti suorittamasta hiljaisesta vallankumouksesta. Ehkäpä Juha Sipilän hallitus on säikähtänyt tätä analyysiä ja tämän johdosta leikannut suomalaisyritysten vastuullisuutta tutkivan Finnwatchin rahoituksen ja rauhanjärjestöjen rahoitusta. Loppuu se eettisyyden ja empatian diktatuuri.

Kuten odottaa saattoi, pamfletti oli poleeminen ja herätti keskustelua. Akatemiatutkija Hanna Wass luki pamfletin tuoreeltaan ja kommentoi  Wahlroosin kaipaaman vahvan presidentin palauttamiseen liittyviä:

Vahvan johtajan malli ei ylipäänsä sovi nykyisen kaltaiseen yhteiskuntaan, jossa on pikemminkin paineita vahvistaa kansalaisten poliittista osallisuutta ja hyödyntää paremmin kansalaisyhteiskunnassa vallitsevaa tieto- ja osaamispääomaa lainvalmistelun ja päätöksenteon pohjana. Innovatiiviset ratkaisut tulevaisuuden tarpeisiin löytyvät harvoin peräpeiliin katsomalla.”

Tähän ajatukseen vahvasta presidentistä tarttui myös tutkijatohtori Johanna Vuorelma:

”’Jollain pitää olla se helkkarin valta!’ Wahlroos totesi pamfletin julkaisutilaisuudessa maanantaina. Wahlroos ei ole […] huolissaan siitä, että valta keskittyy yhden ideologian ja eturyhmän ympärille, vaan vallan hajautumisesta, minkä seurauksena perustuslakia tulkitsevien asiantuntijoiden valta korostuu.”

Koska pankkiiri Wahlroos on huolissaan myös perustuslain diktatuurista, on vain soveliasta kuulla valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mietteet pankkiirin avauksista:

”Minusta on jokseenkin käsittämätön se ajatus, että perustuslaki olisi hirveä ongelmien vyyhti ja veisi Suomen suurin piirtein kuilun partaalle.. ..On syntynyt ihmeellisiä vaikutelmia, että voisimme tulkita perustuslain perusoikeussäädöksiä jotenkin neitseellisessä tulkintaympäristössä puhtaan kansallisesta lähtökohdasta. Samalla unohtuu, mielestäni välillä ihan tarkoituksella, että Suomi on osallisena kymmenissä eri kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Tässä mielessä perustuslain muuttaminenkaan ei kauheasti auta, koska kansainvälisistä velvoitteista ei pääse.”

Kuten todettua, Wahlroos on ollut poleeminen keskustelija jo vuosien ajan. Entinen taistolainen on muuttanut arvomaailman laissez-faire-libertaariksi, mutta yhtä äärimmäisinä mielipiteet ovat pysyneet. Tämä on tietenkin sikäli hienoa, että hänen kanssaan ainakin tietää, missä mennään. Voiman päätoimittaja Kimmo Jylhämö purki pankkiirin ajatuksia vuonna 2009:

”Yritän ottaa selvää, mitä höpötys moraalista ja vastuusta yritysmaailmassa tarkoittaa. Pääesiintyjänä [Ylen viestintäseminaarissa] kun on Björn Wahlroos.

Nyt suuren finanssikriisin maksajina toimivat valtiot, jotka ovat taanneet pankeille ja markkinoille rahaa tuhansia miljardeja euroja.. ..Kukapa voisikaan opettaa vastuuta paremmin finanssikriisin aikoina kuin itse talouskettu Wahlroos, joka kertoo, että osakeyhtiö on määritelmällisesti ’hetkellisesti yhteen kuuluvaa pääomaa’. Osakeyhtiö on ’yhden asian liike’. Se on olemassa ’ainoastaan siksi, että että sen omistajat haluavat toimia yhdessä saadakseen suuremman skaalan etuja eli tuottaa voittoa ja taloudellista vaurautta’.”

Sanovat, että älä ruoki trollia. Välillä tuntuu siltä, että pankkiirin ja trollin erotta toisistaan vain se, että pankkiirilla on rahaa ihan helvetisti. Rahan myötä pankkiirilla on myös hyvät mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin, vaikka olisimme kuinka hiljaa aiheesta. Älkäämme siis huoliko pankkiirin ruokkimisesta.

Vaikka tässä kirjoituksessa ei pitänyt puhua Nallesta, niin menköön tämän kerran. Tämä on kuitenkin klassikko ja näitä tarroja näkyy katukuvassa yhä.
Vaikka tässä kirjoituksessa ei pitänyt puhua Nallesta, niin menköön tämän kerran. Tämä on kuitenkin klassikko ja näitä tarroja näkyy katukuvassa yhä.

Jaa tämä:

Siniristijihadimme

Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään ja bileiden multihuipentuma on uusi Tuntematon sotilas, tietenkin. 

”Me suomalaiset rakastamme sotaa. Kun juhlimme itsenäisyyttämme, muistelemme sotaa ja katsomme Tuntematonta sotilasta. Kun määrittelemme liike-elämän johtajatyyppejä, haemme verrokit Tuntemattomasta sotilaasta. Monet meistä jopa tietävät, että saimme itsenäisyytemme talvisodassa.”

Näin kirjoitin keväällä ja sama meno jatkuu. Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas, järjestyksessä kolmas filmatisointi saman nimisestä kirjasta, saapuu ensi-iltaan perjantaina 27.11.

Tuntemattoman sotilaan yhteistyökumppani, Saludo-kahvi, on ottanut ilon irti yhteistyöstä ja tuonut markkinoille Tuntematon-teemaisen kahvipaketin. Päätimme hieman auttaa ja suunnitella mainosleiskan kahville. Itselleni tosin tulee sodasta ja kahvista mieleen lähinnä korvike, mutta toivottavasti tämä mielenyhtymä ei haittaa Meiran markkinointiväkeä.
Tuntemattoman sotilaan yhteistyökumppani, Saludo-kahvi, on ottanut ilon irti yhteistyöstä ja tuonut markkinoille Tuntematon-teemaisen kahvipaketin. Päätimme hieman auttaa ja suunnitella mainosleiskan kahville. Itselleni tosin tulee sodasta ja kahvista mieleen lähinnä korvike, mutta toivottavasti tämä mielenyhtymä ei haittaa Meiran markkinointiväkeä.

Suomalainen identiteetti tuntuu rakentuvan sodan varaan ja Väinö Linna Tuntematon sotilas -kirja on onnistunut sementoimaan asemansa tämän kaanonin kivijalkana. ”Suomalaisen miehen” ja hyvän johtajan roolimalleja haetaan vuodesta toiseen Tuntemattomasta ja ilmeisesti kaikilla suomalaisilla (miehillä) tulisi olla mielessä oma esikuvansa teoksen henkilökaartista.

Louhimiehen elokuva ratsastaa tällä kaanonilla ja samalla myös kompastuu siihen. Kun ”kaikki” tuntevat teoksen henkilökaartin lähes intiimisti, ei elokuva vaivaudu rakentamaan kummoisiakaan henkilöitä. Ansiokkaat näyttelijäsuorituksetkin ovat lähinnä arkkityyppien kuvituksia ja harva hahmoista kasvaa rämpiessään läpi sodan.

Harmillisesti kaikki katsojat eivät kuitenkaan ole täyttäneet elämäänsä Tuntemattoman pänttäämisellä ja monelle leffasta taitaa jäädä mieleen lähinnä sodan kuvaus ja se, kuinka ihminen voi ylittää itsensä hädän hetkellä.

Tässä sankarillisuudessa piileekin lähes kaikkien sotaelokuvien ja -kirjojen ongelma. Kriittinenkin kuvaus sodasta sisältää sankaritarinan ja siten vahvistaa ajatusta sodasta, joka rakentaa kansakuntia ja tekee sankareita. Louhimiehen Tuntemattomassa sotakuvastoon yhdistyy myös hyvinkin poeettisesti rukous ja uhrimieltä korostavat julistukset. Tämä palauttaa mieleen Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen ajatuksen siniristijihadismista:

”Siniristilippumme-laulun väkevässä sanomassa lipun arvojen puolesta kuoleminen on korotettu korkeimmaksi haluksi.
—-
Sodan kärsimyksiä on tärkeä muistella. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi hyvä asia kasvattaa lapset suhtautumaan sotaan ihannoiden. Veteraaneja kohtaan on kaunista ilmaista kunnioitusta. Onko sen tapahduttava niin, että lapset laulavat astuvansa sotaan ilomielin?
Kun näemme Välimeren rantamailta kuvia uskonnollisten symbolien edessä väkivallan nimeen vannovista lapsista, saatamme pitää sitä muukalaisten kulttuuriin kuuluvana aivopesuna. Kun Suomessa lapset laulavat halustaan elää ja kuolla kansakunnan ja kristinuskon pyhimmän symbolin puolesta, se nyt vaan on tapana.

Teivainen myös huomauttaa uudessa Maailmanpoliittinen kansalliskävely -kirjassaan, että kansainvälisesti on yleisempää, että kansallistunteen hurmoksessa vannotaan vihollisen veren vuodattamista. Meillä Suomessa tuntuu olevan yleisempää isänmaan puolesta kuolemisen ihailu – ja Tuntemattomassa löytyy myös hahmoja, jotka tämän auvoisuutta kehuvat.

Teivainen varoo vetämästä turhan vahvoja yhtäläisyysviivoja suomalaisen ja vaikka ääri-islamistisen jihadin välillä. Ehkä tähän veriuhrin antamiseen yhdistettynä puhe jihadista ei kuitenkaan ole täysin tuulesta temmattu.

"Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane." Ihan jännittää nähdä, onko Louhimiehen elokuvassa tuotesijoittelua – siivoaako Rokka kenties Lammion käskemänä polkua Sinin rikkakihvelin avulla?
”Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane.”

Samalla, kun mietimme näitä kansallisia esikuviamme, voimme pohtia myös filmatisointiin liittyviä ulkotaiteellisia elementtejä. Elokuvan rahoitusta on haettu kaupallisesta yhteistyöstä ja tämä herätti keskustelua jo hyvissä ajoin ennen enskaria. Itsekin otin osaa tähän keskusteluun.

”On vaikea keksiä mitään, mikä halveksuisi sotien kauhut läpi eläneiden sukupolvien kokemuksia niin paljon kuin tämä sodalla ratsastaminen ja sen banalisoiminen. Mitä näistä tuotteista pitäisi oikein olla mieltä? ’Ota torjuntavoitto pölystä!’, ’Nyt juodaan kossuvissyä talvisodan hengessä!’, ’Tällä mopilla selviydyt pahimmastakin motista!’.

Jotain hyvin omituista on tapahtunut, kun vasemmistolaisen työläiskirjailijan sodanvastainen kirja on päätynyt kansallismielisten sotaromantisoinnin välineeksi ja nyt myös markkinointiponnisteluiden vankkureita vetäväksi juhdaksi. On tietenkin totta, että taiteilija ei itse pysty määrittelemään sitä, miten hänen teoksensa lopulta tulkitaan, ja paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa sitten Väinö Linnan kirjan julkaisun.”

Onneksi varsinaiselta tuotesijoitteluilta vältyttiin ja sankarit eivät kiertäneet eturintamalle Lidlin kautta. Elokuvan yhteistyökumppaneista yksi muuten herätti erityistä ihmetystä: ranskalainen hävittäjälentokonevalmistaja Dassault. Tai, no, ei kai tässä mitään ihmeteltävää ole. Dassault haluaisi kovasti myydä Suomelle Rafale-hävittäjiä ja yhtiön mainoksessa ratsastettiin jo viime vuonna häpeilemättä revontulten kajossa.

Tutkijatohtori Noora Kotilainen kirjoitti kuinka hävittäjiä Suomelle tarjoavien valmistajien videoissa leikitään kansallisromanttisella kuvastolla. Puolustushallinnossa nämä videot määriteltiin viihteelliseksi avaukseksi, jolla pyritään keventämään viestinnällistä taakkaa ja rakentamaan brändiä. Pohjimmiltaan niillä markkinoidaan hävittäjähanketta kansalle ja mikäs sille sopivampi yhteys kuin Tuntematon sotilas.

Kaikkien mutinoiden ja ongelmien myötä on kuitenkin todettava, että ei tämä filmatisointi huono itsessään ole. Mutta miksi tämä kolmas versio yleensäkään piti tehdä?

Tekijäporukasta on kuulunut toteamuksia, että ”Tuntematon on tehtävä joka sukupolvelle”. En välttämättä jaa tätä ajatusta, mutta nämä filmatisoinnit tuntuvat tosiaan tupsahtavan ilmoille noin 30 vuoden välein: Edvin Laineen filmatisointi vuonna 1955, Rauni Molbergin vuonna 1985 ja nyt Louhimiehen versio vuonna 2017.

Itse toivoisin, että nämä nykyiset, monin tavoin toisiaan toistavat, tulkinnat riittäisivät jo nyt ja sitten 2040-50-lukujen taitteessa vääjäämättä tehtävä neljäs filmatisointi seuraisi enemmän Tuntematon REDUXin viitoittamaa tietä.

Tätä enskaria minä todellakin odottaisin.

Jaa tämä:

Saako natsia sanoa natsiksi?

Hesarin artikkeli nosti vihdoin tavaratalojohtaja J. Kärkkäisen natsisympatiat suuren yleisön tietoisuuteen. Esimerkiksi muuan kansaedustaja syytti mediaa maalittamisesta.

Tavarataloketju Kärkkäisen omistaja ja toimitusjohtaja, Juha Kärkkäinen, on natsi. Hän on tukenut vuosien ajan kansallissosialistista vallankumousta ajavan Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintaa. Kärkkäinen on myöskin julkaissut tavaratalonsa asiakaslehdessä artikkeleita, joissa kerrotaan juutalaisten salaliitoista ja muuta synkkää paskaa. On hänelle luettu tuomiokin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Leni Riefenstahl suunnitteli kampanjajulisteen tavaratalo Käppäisen pyynnöstä. Only for you my friend. #käppäinen #siegfail #waitpower
Leni Riefenstahl suunnitteli kampanjajulisteen tavaratalo Käppäisen pyynnöstä. Only for you my friend.
#käppäinen #siegfail #waitpower

Jotenkin omituisesti tämä ei ole ollut ongelma viralliselle Suomelle. Olemme me hysteerikot toki aiheesta melua pitäneet, mutta asiakkaita on piisannut ja yritysvastuutaan toitottavat yhtiöt ovat myyneet tuotteitaan Kärkkäiselle edelleen myytäviksi. Ainoita poikkeuksia ovat olleen Finlayson ja kirjakustantamo Otava.

Erityisen masentavaksi tämän tekee se, että käymme keskustelua Kärkkäisen natsimeiningistä samalla kun Kärkkäisen yhteistyökumppani, Pohjoismainen vastarintaliike, marssi ja heilasi Tampereella. Eikös näiden natsien kuulunut hävitä Hitlerin mukana?

Osallistuin maaliskuussa Grafian järjestämään, yritysvastuuteemaiseen keskusteluun, jossa Finlaysonin omistaja ja toimitusjohtaja, Jukka Kurttila, kertoi päätöksestään lopettaa Finlaysonin tuotteiden myyminen Kärkkäiselle. Kurttilan mukaan firmalle tuli takkiin tuli saman tein parisataatuhatta euroa, mutta joku roti sitä pitää olla. Kurttila myöskin kertoi olleensa varma, että kyllä muut firmat seuraavat perässä ja natsi saa pitkän nenän. No aika hiljaista on ollut.

Nyt, Helsingin Sanomien kirjoitettua Kärkkäisen hyvin tiedossa olleesta yhteistyöstä natsien kanssa, heräsi julkinen keskustelu. Hyvä näin. En vaan oikein jaksa uskoa, että ilman rummun hakkaamista ja lisämökää tämäkään kantaisi mihinkään. Paineen pitää olla jatkuvaa ja perusteltua. Vastuullisesta yritystoiminnasta väitellyt tutkija Jukka Rintamäki on kirjoittanut meille aiheesta pariinkin otteeseen.

Tavarateloketju Kärkkäisen Magneettimedia-lehdessä julkaistiin vuosien ajan antisemististisiä tekstejä ja salaliittoteorioita. Tavaratalon toimitusjohtaja sai julkaisutoiminnasta tuomionkin. Paineen kasvettua, Kärkkäinen siirsi Magneettimedian kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen kontoille. Vastarintaliike on julkaissut myös kuvassa näkyvää Vastamedia-lehteä. Ilmeisesti myös uusnatsin luottavat Voima-lehden ja Häiriköt-päämajan kykyyn tavoittaa yleisö ja siksipä liikkeen pikkunasset ovat kiikuttaneet lehtiään Voiman telineeseen luvatta. Jotenkin epäilen, että toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen ei kanna vastuuta tästäkään möröstä, jota hän on ollut ruokkimassa.
Tavarateloketju Kärkkäisen Magneettimedia-lehdessä julkaistiin vuosien ajan antisemististisiä tekstejä ja salaliittoteorioita. Tavaratalon toimitusjohtaja sai julkaisutoiminnasta tuomionkin. Paineen kasvettua, Kärkkäinen siirsi Magneettimedian kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen kontoille. Vastarintaliike on julkaissut myös kuvassa näkyvää Vastamedia-lehteä.
Ilmeisesti myös uusnatsin luottavat Voima-lehden ja Häiriköt-päämajan kykyyn tavoittaa yleisö ja siksipä liikkeen pikkunasset ovat kiikuttaneet lehtiään Voiman telineeseen luvatta.
Jotenkin epäilen, että toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen ei kanna vastuuta tästäkään möröstä, jota hän on ollut ruokkimassa.

Kärkkäisen liikevaihto jatkaa nousuaan, eikä boikotteja ole näkynyt. Ketju muun muassa julkaisee rasistisia artikkeleita sisältävää KauppaSuomi-ilmaisjakelulehteä ja luovutti Magneettimedia-lehtensä kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarinta -liikkeen jäsenille.. ..Onko yrityksiin kohdistuvasta sosiaalisesta paineesta sitten mitään hyötyä? Joissakin tapauksissa firmoissa tehdään paineen alla ainakin symbolisia muutoksia. Painetta voi myös koittaa suunnata tahoihin, joiden toiminnalla on vaikutusta yrityksen toimintaan.”

Tässä yhteydessä itse näkisin ihan perusteltuna suunnata palautetta yrityksille, jotka myyvät tuotteitaan Kärkkäiselle. Kärkkäisen tavaratalot ovat massiivisia ja oikeastaan häpeälista natsin kanssa kauppaa käyvistä suomalaisyrityksistä on pitkä ja kattava. Edellä mainittujen Finlaysonin ja Otavan ohella Fazer on vähän fundeerannut yhteistyötä ongelmalliseksi, mutta jatkanut sitä kuitenkin. Kaikille muille Kärkkäinen näyttäytyy ilmeisen kosherina kauppakumppanina.

Pitäisiköhän muuten käydä kierroksella Kärkkäisellä ja listat myynnissä olevat saksalais-brändit. Veikkaan, että Saksassa reaktiot olisivat pontevampia, jos kertoisi tuotteita myytävän Suomen johtavan antisemitistin tavaratalossa.

Mutta kuten tunnettua, ei natsia voi sanoa natsiksi, ilman, että joku pahastuu natsin puolesta. Tällä kertaa kansanedustaja Jani Mäkelä (pers) päätti suuttua moisesta. Hän määritteli Hesarin artikkelin ja siitä käydyn keskustelun ”maalittamiseksi”. Maalittaminen on uudissana, jolla viitataan ilmiöön, jossa vaikutusvaltaa omaava henkilö kannustaa seuraajiaan pommittamaan kriittiseksi koettua tahoa esimerkiksi sähköpostitse ja/tai sosiaalisessa mediassa. Vastoin edustaja Mäkelän väitteitä maalittaminen ei tarkoita sitä, että kritisoidaan perustellusti henkilöä, jolle on toistuvasti myös annettu mahdollisuus sanoa oma näkemyksensä asiassa.

Mistäköhän kansanedustaja Mäkelän mielestä muuten yleensäkään sopii kirjoittaa, säästä? Ajatus siitä, että yhteiskunnallisen vaikuttajan ja suurliikemiehen ihmisvihamielisistä ajatuksista ei saisi käydä keskustelua on pähkähullu. Ja koska Kärkkäisen natsisympatioista ja antisemitistisistä ajatuksista ei ole mitään epäselvyyksiä, en oikein ymmärrä, mitä vääryyttä niistä kertominen olisi.

Kansanedustaja Mäkelä myös murehti sitä, mitä käy Kärkkäisen työntekijöille, jos tolkun ihmiset lopettavat natsin kaupassa käymisen. No, ehkä ne Kärkkäisen työntekijät voivat mennä töihin sinne, minne ne Kärkkäisen asiakkaatkin menevät, ei tämä sen monimutkaisempaa ole. Tästä tulee mieleen entisen kansanedustajan, Kimmo Sasin, huoli turkistarhauksen lopettamisesta puhuttaessa: ”Ajatelkaa niitä pieniä itkeviä lapsia niiden työttömien turkistarhaajien kodeissa, jotka ovat ilman työtä ja syrjäytyvät.”

Ex-edustaja Sasi ja edustaja Mäkelä murehtisivat epäilemättä myös orjakauppiaiden lapsista, mikäli Suomessa käytäisiin orjakauppaa, jonka kieltää. Jotenkin jännästi nämä taatusti-ei-sosialistiset kansanedustajat eivät luota markkinoihin ja kuluttajien oikeuteen tehdä valistuneita kulutuspäätöksiä.

Eivätkö nuo kuluttajat juurikin tee sitä markkinoiden näkymättömän käden työtä? Ehkä tällä kertaa näemme, kuinka synkkään paskaan tuo näkymätön käsi on valmis työntämään itsensä.

Juuh elikkäs. Tämä mies käyttää äänestäjiltä saamalla mandaatilla lainsäädäntövaltaa Suomen eduskunnassa.
Juuh elikkäs. Tämä mies käyttää äänestäjiltä saamalla mandaatilla lainsäädäntövaltaa Suomen eduskunnassa.
Jaa tämä:

Leikkaa ja liimaa mainosparodia

Global Meal -vastamainoshankkeen tuottaja kertoo, mikä on oleellista. Kaikkea ei tarvitse osata itse ja hyvällä idealla pääsee jo pitkälle.

Liimaaminen ja leikkaaminen, piirtäminen, kuvankäsittelyohjelman käyttö, ideoiden pallottelu, terävä yhteiskunnallinen kritiikki, sloganien muotoilu. Vastamainoksen tekemisessä tarvitaan monenlaisia taitoja. Paras jälki syntyy usein yhteistyöllä, niin on tehty myös useimmat ammattimaiset vastamainokset – ja mainokset. Luovan ryhmätyöprosessin aikana kuuluu usein “mä en osaa piirtää” -napinaa, mutta nyt se ei haittaa – joku kaveri varmasti osaa.

Vastamainosta voidaan lähteä tekemään kahdesta eri näkökulmasta. Mielessä voi olla jokin yhteiskunnallinen ongelma, kuten ilmastonmuutos tai lapsityövoiman käyttö, jota haluaisit nostaa mainonnan keinoin esiin. Silloin mietit minkä tyyppinen mainos voisi tässä auttaa, etsit sellaisen käsiisi ja ryhdyt työhön. Toisaalta voi selailla läpi erilaisia mainoksia ja kun jokin mainos pistää karvat pystyyn, on ehkä löytänyt etsimänsä. Sitten voi miettiä, mikä mainoksessa ärsyttää ja kääntää sen sanomaa toisenlaiseen muotoon.

Possun elämä. Työryhmä Kaisa, Otto, Matias, Saana, Santeri ja Sasha Kannelmäen peruskoulusta.
Possun elämä –työryhmä: Kaisa, Otto, Matias, Saana, Santeri ja Sasha Kannelmäen peruskoulusta. Lisää kilpailutöitä osoitteessa www.globalmeal.fi.

Iskevän vastamainoksen tekemisessä sanoman kirkastaminen on tärkeää, jotta viestisi saavuttaa katsojan ja lukijan toivomallasi tavalla. Kritisoitko yksittäistä tuotetta tai brändiä vai jotakin tuotannonalaa yleisellä tasolla? Otatko kantaa ympäristöongelmiin, ihmisoikeusrikkomuksiin, eläinten oikeuksiin vai terveyskysymyksiin? Kommentoitko alkutuotannon ongelmia, koko tuotantoketjun toimintaa vai kuluttajan vastuuta?

Asioiden luokittelu ja vuorovaikutussuhteiden ja mittaluokkien ymmärtäminen voi olla yllättävän hankalaa aikuisellekin. Vaikkapa runsas torjunta-aineiden käyttö voi olla vahingollista luonnolle sekä viljelijöiden terveydelle, ja jopa kuluttajalle. Mihin näistä haluat viestilläsi puuttua? Koulumaailmassa apukysymysten kysymiseen ja ajatuksen ohjailuun tarvitaan usein opettajan apua. Yhdessä pohtiminen synnyttää yleensä parhaat keskustelut ja oivallukset. Mikä on syy, mikä seuraus ja miten nämä näkyvät tekeillä olevassa vastamainoksessa?

Global Meal -vastamainoskilpailu kutsuu kaikki halukkaat mukaan. Kilpailu nostaa esiin ruuan globaalit vaikutukset, jotka jäävät helposti näkymättömiin. Kyseessä on vastamainoskilpailu, jossa osallistutaan yhteiskunnalliseen ruokakeskusteluun ja kommentoidaan kulutusyhteiskunnan ongelmia parodian keinoin, mainosten omalla kielellä. Minkä ruokaan tai sen tuotantoon liittyvän epäkohdan tai ratkaisun sinä haluat nostaa esiin siloitellun markkinointiviestinnän rinnalle?

Kilpailu starttasi 12.9.2017 ja päättyy 4.3.2018. Kilpailussa on avoin sarja, sekä koululaissarja, joka on suunnattu yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Molemmissa sarjoissa kilpailuun voi osallistua yksin tai työryhmänä.

Jos ruoka-aiheeseen tarttuminen tuntuu hankalalta, on tähän kuvaan poimittu vastamainonnan hengessä joitakin näkökulmia, joiden kautta asiaa voi ruveta pureskelemaan. KUVA: Global Meal
Jos ruoka-aiheeseen tarttuminen tuntuu hankalalta, on tähän kuvaan poimittu vastamainonnan hengessä joitakin näkökulmia, joiden kautta asiaa voi ruveta pureskelemaan.
KUVA: Global Meal

Tutustu ruuan globaaleihin vaikutuksiin, itse kilpailuun,  ja opettajien taustamateriaaleihin osoitteessa www.globalmeal.fi.

Kilpailun järjestää Häiriköt-päämaja yhdessä Biologian ja maantieteen opettajien liiton kanssa. Menossa on mukana myös Eetti – Eettisen kaupan puolesta ry.

ps. Vinkki opettajille: Jos pohdit miten kannustaa oppilaat mukaan, niin vastaus on kehuminen. Jokaisessa vastamainoksessa on jotakin hyvää; oivaltavat tekstimuunnokset, tiukka yhteiskunnallinen viesti, hieno visuaalinen toteutus tai ihan vain se että teos saatiin käynnistymisvaikeuksien jälkeen valmiiksi. Nosta esiin jokaisen valmistuneen vastamainoksen hyviä puolia, buustaa oppilaiden itsetuntoa, kehu, kehu ja kehu.

Tässä lisää Global Mealin teemoista.

Jaa tämä:

KOUVOLASSA EI PIDÄ JUMAALAA PILKKAAMAN

Joukko huolestuneita kansalaisia vaatii Harro Koskisen Sikamessias-teoksen poistamista museosta. Kyseessä ei ole ensikerta moiselle 

Harro Koskisen vuonna 1969 valmistunut klassikkoteos Sikamessias on kuumentanut tunteita Kouvolassa. Poikilo-museossa esillä olevan teoksen poistamiseksi on kerätty adressi, jossa vaaditaan seuraavaa:

Mikäli olisit tuomari, langettaisitko tämän tekijälle tuomion Jumalan pilkasta?
Mikäli olisit tuomari, langettaisitko tämän tekijälle tuomion Jumalan pilkasta?

”Me allekirjoittaneet kouvolalaiset osoitamme syvän surumme seuraavasta syystä: Taidemuseo Poikilon Suomi 100 näyttelyssä on esillä Sikamessias-teos, joka pilkkaa törkeästi vapahtajaamme Jeesusta Kristusta ja hänen ristinkuolemaansa koko maailman syntien sovittamiseksi. Pyydämme, että ’taideteos’ poistetaan välittömästi häpäisemästä Suomi100-vuotta näyttelyä.”

Huomautettakoon, että ko. adressissa ei ole kuin 27 allekirjoitusta ja museo ilmoitti, ettei sillä ole mitään aikomuksia poistaa teosta näyttelystä. Taiteilija itse piti ajatusta Jumalan pilkkaamisesta absurdina:

”Minulla ei ollut minkäänlaista tarkoitusta pilkata teoksellani Jumalaa. Ihmisen pitää olla vähäjärkinen, jos hän kuvittelee, että Jumalaa edes voisi pilkata. Olin lähes 30 vuotta naimisissa papin kanssa, ja minulla on jonkinlainen käsitys teologiasta”

Koskinen sai teoksensa takia tuomion jumalanpilkasta vuonna 1974. Sakkotuomio oli merkittävä ja nykyrahaksi muutettuna yli 20 000 suuruinen. Koska taiteilija ei tunnustanut tekoa, ei edes tasavallan presidentti, Urko Kekkonen, voinut häntä armahtaa ja sakoista vapauttaa.

Oikeudessa pohdittiin ihan tosissaan, että onko tässä kyseessä lipun häpäisy. 2/5-osan mielestä oli. Onneksi järki voitti ja taiteilija välttyi tuomiolta.
Oikeudessa pohdittiin ihan tosissaan, että onko tässä kyseessä lipun häpäisy. 2/5-osan mielestä oli. Onneksi järki voitti ja taiteilija välttyi tuomiolta.

Sikateosten jälkeen Koskinen tekin myös veistoksia, joissa Suomen lippu mm. repeytyi ja syttyi tuleen ja hän sai Turun raastuvanoikeudessa melkein tuomion myös lipun häpäisemisestä. Tuomio kaatui äänin 3-2.

Eri tavoin tuhoutuvat liput olivat osa Suomalainen elämänmuoto -teossarjaa, joka lainasi nimensä poliittisen oikeiston vuoden 1970-presidentinvaaleissa käyttämältä sloganilta.

Samaan sarjaan kuului myös parodioita yritysten logoista. Yrityksiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Taiteilija itse kuvaili minulle maailman muutosta siten, että eipä enää 2000-luvulla näistä kriittisistä teoksista suuttuisi kirkko tai valtio, mutta yritykset olisivat ihan eri asia. 

Totta. Tuleehan siitä haisua, kun öljy palaa.
Totta. Tuleehan siitä haisua, kun öljy palaa.

”Markkinatalous on nykyään se jumala.”

Koskisen tuhoutuvia lippuja voi käydä katsastamassa tammikuuhun 2018 saakka Vantaan taidemuseo Artsin Vallaton-näyttelyssä.

 
 
 
Jaa tämä:

Kuinka ruuasta tulisi keskustella?

Peseekö vegaaninen hampurilainen riistäjäfirman puhtaaksi synneistä? Entä pitääkö kasvisruuasta puhuttaessa aina muistaa kehua myös lihaa? Mikään ei ole varmaa, mutta ainakin elämme kiinnostavia aikoja.

Syksy on täällä ja vähitellen ”lihaa grillimestarille” -mainokset jättävät meidän rauhaan. Johan tässä menikin useampi kuukausi, kun ei voinut oveaan tai mediaa avata ilman, että joku tuputtaisi eläimen palasia kärtsättäväksi.

Syksyn merkki on myös Lihaton lokakuu, jonka aikana kannustetaan kuluttajia kokeilemaan kasvisruokavaliota – ja ehkä positiivisten kokemusten myötä myös pitämään sen. Jopa Kesko näyttää mainostavan sitä omissa kanavissaan – kauppa se on joka kannattaa – ja itsekin olen tähän liittyviä kommentoinut.

Kiinnostavasti vege-ruokaan liittyvissä keskusteluissa aika auliisti tullaan kertomaan, että ”tuollainen yksipuolinen tuputtaminen vaan ajaa kaikki pois”. Monet tosiaan tuntuvat kokevan, että kasvisruuan puolesta puhuminen on yksipuolista propagandaa ja että puhujien pitäisi aina muistaa kehua se toinenkin osapuoli. Tämä kuitenkin asettaa keskustelijat omituisiin asemiin.

Moniäänisyyden vaatiminen sikäli hienoa, että moniäänisyyshän on hyvä hommeli. Ei sitä moniäänisyyttä kuitenkaan kaikilta vaadita. Tai ainakin minulta on jäänyt huomaamatta ne lihatalojen avaukset, joissa kerrotaan, että kylähän teollinen lihantuotanto on ongelmallista ja että vegeratkaisu olisi fiksu. Atria ja HK, MTK ja muut saavat ihan rauhassa mainostaa omia tuotteitaan ja harva vaatii heiltä mitään fair and balanced -asennetta. Miksi kasvisruuan puolesta puhuvien tulisi siis tasapainotella?

Lihaa myydään usein nostalgialla ja/tai hedonismilla. Myyntilauseet viittaavat herkutteluun ja perinteisiin, ja muistuttavat että ainahan näin on ollut. Kasvisruokaa tupataan useammin puolestaan perustella eettisillä ja ekologisilla argumenteilla. Voisivatko erilaiset vaatimukset moniäänisyydestä liittyä siihen, että toisen osapuolen argumentit vetoavat tunteisiin ja toisen järkeen?

Näyttääkö vallankumous tältä? Vegaanimättö normalisoi kasvisruokaa enemmän kuin kaikki maailman mielenosoituksen yhteensä. Onko silloin ihan jees olla välittämättä Mäkkärin muista synneistä?
Näyttääkö vallankumous tältä? Vegaanimättö normalisoi kasvisruokaa enemmän kuin kaikki maailman mielenosoituksen yhteensä. Onko silloin ihan jees olla välittämättä Mäkkärin muista synneistä?

Kiinnostava merkki aikojen muuttumisesta on se, että juurikin tällä hetkellä sipsikaljavegaani-porukassa (eli siis vegaaneissa, jotka eivät halua syödä pelkkiä ituja) on käynnissä melkoinen hulina McDonald’sin takia. Itse olen seurannut viimeiset parikymmentä vuotta sitä, kuinka eettiset kuluttajat ovat kilvan haukkuneet Mäkkäriä ja nyt firma toikin markkinoille vegaanisen purilaisen. Ei lienee suuri yllätys, että mielipiteet tästä ovat jakautuneita.

Tässä Mäkkäri-kuviossa on oikeastaan kaksi eri suuntiin vetävää tekijää. Ensinnäkin eläinoikeusliike ja muut reilumpaa touhua vaatineet tahot ovat olleet suhteellisen johdonmukaisia siinä, että epäeettisesti toimivia yhtiöitä on kritisoitu. Mäkkäri on tunnetusti murhaa monella eri tavalla ja vegaaninen hampurilainen poistaa ainoastaan yhden monista firmaa koskevista ongelmista. Siksi Mäkkäristä ei monien mielestä pitäisi hakea edes sitä vegaanista hampurilaista.

Näinkin asian voi nähdä. Mäkkäri on moraaliton monikansallinen yhtiö, joka on valmis valkopesemään yrityskuvaansa jopa hyväntekeväisyyden avulla. Onko mitään alhaisempaa, kuin tehotuotetun lihan ja roskaruuan mainostaminen vakavasti sairaiden lasten ja heidän vanhempiensa selässä ratsastaen?
Näinkin asian voi nähdä. Mäkkäri on moraaliton monikansallinen yhtiö, joka on valmis valkopesemään yrityskuvaansa jopa hyväntekeväisyyden avulla. Onko mitään alhaisempaa, kuin tehotuotetun lihan ja roskaruuan mainostaminen vakavasti sairaiden lasten ja heidän vanhempiensa selässä ratsastaen?

Toisaalta tätä McVegania voi pohtia ihan vastakkaisesta suunnasta. On merkki aikojen muuttumisesta, jos Mäkkärin kaltainen lafka alkaa puskemaan vegaanista spudua maailmalle. Kasvisruokavalio on murtautunut melkoisen hyvin marginaalista, mikäli Mäkkärin kaltainen firma ottaa sen huomioon ja tätä voi pitää melkoisena sulkana eläinoikeusliikkeen hatussa. Tämä aktivismin muutos ja siirtyminen  markkinoille onkin kiinnostava ilmiö, joka näyttäytyy ruokakaupan eineshyllyillä ja loppuunmyydyssä Vegemessut-tapahtumassa. Eläinoikeuliikkeen kehityksestä Suomessa väitellyt Pia Lundblom kirjoitti tästä meille hiljattain:

”Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike onkin muuttunut poliittisesta altavastaajasta ja marginalisoiduista toimijasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Oma kysymyksensä on se, mihin vaikuttamistyö johtaa. Joka tapauksessa eläinoikeustoimijat saavat jatkuvasti pohtia keinoja, miten esittää asiansa. Niin aktivismin kuin kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on uudistuttava saadakseen asiansa esille ja puhutellakseen uusia ihmisiä. Eläinoikeusliike ei edelleenkään ole massojen liike, mutta sen esittämät asiat ja ongelmakohdat puhuttelevat entistä useam­pia.
Kasvistuotteiden lisääntyminen ja vegaanisten tuotteiden valikoiman parantuminen antaa viitteitä siitä, että kasvissyönti ja veganismi on samaan aikaan sekä politisoitunut että epäpolitisoitunut. Kasvissyönti tai vegaaniset tuotteet eivät nivoudu pelkästään aktivistiuteen vaan ovat kenelle tahansa mahdollisia, tavallisia valintoja.”

Tässä sopii miettiä sitä, että onnistuivatko aktivistit raivaamaan tiensä kapitalismin linnoitukseen vai onnistuiko suuryhtiö kaappaamaan vallankumouksen oman tuloksenteon työkaluksi. Ja jos ei muuta iloa tästä vegaanisesta hampparista olisikaan, niin nyt kaikkeen kasvisruokaan vihamielisesti suhtautuva lihaa syövä heteromies voi halveksua Mäkkäriä yhdessä kulutuskriittisen antikapitalistin rinnalla. Shitter Limitedin klassikkobiisi McDonald’s Syö paskaa -pitkäsoitolta saa uusia yleisöjä!

Jukka Vuorio kirjoitti McDonald’s-levystä seuraavaa: ”Vuonna 1992 Shitter Limited otti selvää Suomeen rantautuneen pikaruokaketjun taustoista ja veti herneen nenäänsä, koska heidän nähdäkseen McDonald’s hakkasi sademetsät lehmien laidunmaaksi.
Bändi julkaisi levyn Syö paskaa, jonka kannessa oli McDonaldsin aito logo ja kehotus liittyä Ronald McDonaldin synttärikerhoon. Monikansallisen yhtiön lakimiehet ottivat yhteyttä ja vaativat ensin levynkannen muuttamista. Kuultuaan nimikappaleen sanoituksen he vaativat levyn koko painoksen tuhoamista. Yleisradio laittoi kappaleen soittokieltoon.”

Kuvakaappaus sittemmin poistetusta Facebook-linkistä. Ilmeisesti finanssikonserni OP ei usko avoimeen keskusteluun.
Kuvakaappaus sittemmin poistetusta Facebook-linkistä. Ilmeisesti finanssikonserni OP ei usko avoimeen keskusteluun.

Mutta ei muutos koskaan kivutonta ole. Surkuhupaisin muistus tästä saatiin, kun OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen päätti poistaa pankin nettisivulta kirjoituksen, jossa – Horror! Horror! – argumentoitiin kasvissyönnin puolesta. Ääneen oli päästetty niinkin radikaalit tahot, kuin Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm ja WWF:n suojeluasiantuntija Annukka Valkeapää. Asiantuntijat kertoivat, että lihan tuottaminen lisää päästöjä ja että lihan vähentäminen tekisi terveydellekin hyvää.

Ilmeisesti OP:n pääjohtaja Karhinen oli saanut riehaantunutta palauteta moisesta asiattomuudesta ja hän katsoi asiakseen hoitaa tekstin pois interwebistä. Miksi kirjoitukseen kriittisesti suhtautuvat eivät tarjonneet vasta-argumenttia? Onko sensuuri tosiaan se keino, jolla lihantuottajat käyvät keskustelua?

Ehkä ne totutut perinteisiin ja hedonismiin vetoavat argumentit eivät oikein kanna, jos pitäisi kumota esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen kaltaisten tahojen perustelut.

Hesburger, Apulanta, liha, vastamainos, kulttuurihäirintä, eläinoikeudet
Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegaaneilla? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Tony, Sippe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.

Siinä, missä Mäkkäri päätti ottaa sipsikaljavegaanien rahat, ei Hesburgerilla riittänyt pelisilmää moiseen. Hese mainosti vegemuusikoiden Apulanta-yhtyeestä kertovan Teit meistä kauniin -elokuvan varjolla ihan perinteistä lihahampurilaista. Ristiriita oli melkoinen ja sitä kommentoidaksemme teimme oheisen vastamainoksen.

”On myöskin täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.  Tämä on tietenkin keskustelu, jota Hese epäilemättä haluaa vältellä vimmatusti.”

Jaa tämä:

Kaapataan vittu kaikki

Mikä yhdistää Miss Helsinki -kilpailua ja Postia? Molemmat kunnostautuivat kulttuurisessa omimisessa ja kolonialistisessa eksotisoimisessa.

Kulttuurisesta ominen on puhuttanut viime vuosina melkoisen paljon ja laajalti. Siltikin se tuntuu tulevan yllätyksenä joillekin. Miss Helsinki -kilpailu sonnusti kilpailijansa ”inkkaripäähineisiin”, koska ne näyttävät ihanan hienoilta ja eksoottisilta (yllä kuvakaappaus Miss Helsinki -kilpailun Instagram-seinältä).

Miss Helsinki -kilapilun dirika Martina Aitolehti vakuuttaa päähinevalinnan saaneen kritiikin tulleen täysin yllätyksen. Olen melkein valmis uskomaan selityksen, että päätöstä tästä ei tehty silkkaa ilkeyttä ja välinpitämättömyyttä. Mutta vain melkein. Martina Aitolehti on itse saanut vastata kritiikkiin poseerattuaan feikkisaamenpuvussa ja kukapa missimaailmaa seuraava ei muistaisi skandaalia, joka seurasi siitä, kun Carola Miller poseerasi myöskin feikkisaamenpuvussa Miss Maailma -kilpailussa. Ei tämän reaktion ainakaan ihan puskista olisi pitänyt tulla.

Puhutaan kulttuurisesta omimisesta ja kulttuurisesta appropriaatiosta (cultural appropriation).

Nyt kävi näin. Tämä kuvassa näkyvä kommnetti katosi Miss Helsinki -kilpailun internetistä. Mutta eihän mikään nettiin päässyt milloinkaan netistä katoa. Kuvakaappaus NYT.fi.
Nyt kävi näin. Tämä kuvassa näkyvä kommnetti katosi Miss Helsinki -kilpailun internetistä. Mutta eihän mikään nettiin päässyt milloinkaan netistä katoa. Kuvakaappaus NYT.fi.

Mistä tässä kaikessa sitten on kyse ja miksi Suomessa saamelaiset kommentoivat Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurisen pääoman ryöstökalastusta? Jukka Jouhki kommentoi ilmiötä AntroBlogissa.

”Appropriaatiokritiikin perusidea on yksinkertainen: älä matki alkuperäiskansoja. Suomessa keskustelu on keskittynyt lähinnä saamenpukujen tai niitä muistuttavien vaatteiden käyttöön muiden kuin saamelaisten toimesta. Pohjois-Amerikassa kritiikin kohteena on usein valkoinen valtaväestö, joka käyttää alueen alkuperäiskansojen symboleja kuten päähinettä tai toteemia. Kriittisimmillään kulttuuriappropriaatiokritiikki voi kohdistua jopa moottoripyöriin, tatuointeihin ja – kyllä – treenattuihin lihaksiin, jotka keskiluokka on anastanut työväenluokalta.”

Samalla voisin lainata myös Piia Nuorgamia, Lapin yliopiston väitöskirjatutkijaa, joka kommentoi ilmiöön liittyviä aikaisemmin.

”Usein käytetty oikeutus alkuperäiskansojen kulttuurien ja kielten hyödyntämiselle on kulttuurien välinen inspiroituminen tai lainaaminen, joka immateriaalioikeusjärjestelmässä onkin sallittua. Immateriaalioikeusjärjestelmässä suojataan tietynlaisia tuotoksia esimerkiksi tekijänoikeudella, mallioikeudella, patentilla tai tavaramerkillä. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta inspiroituminen tai lainaaminen voi kuitenkin tapahtua vain sellaisten kulttuurien ja kansojen välillä, joilla on ainakin periaatteessa tasavertaiset mahdollisuudet päättää yhteisistä pelisäännöistä ja immateriaalioikeuksien avulla suojattavissa asioista.
Alkuperäiskansat eivät ole olleet laatimassa näitä pelisääntöjä.”

Alppihiihtäjä Tanja Poutiainen juhlisti uransa loppua pukeutumalla saamenpukuun. Carola Miller puolestaan edusti Suomea Miss Maailma -kilpailuissa samoin saamenpuvussa. Kumpikaan henkilöistä ei ole saamelainen, eivätkä puvutkaan oikeasti olleet sitä. Monet saamelaiset kokivat nämä pukeutumisratkaisut syvästi loukkaaviksi.
Alppihiihtäjä Tanja Poutiainen juhlisti uransa loppua pukeutumalla saamenpukuun. Carola Miller puolestaan edusti Suomea Miss Maailma -kilpailuissa samoin saamenpuvussa. Kumpikaan henkilöistä ei ole saamelainen, eivätkä puvutkaan oikeasti olleet sitä. Monet saamelaiset kokivat nämä pukeutumisratkaisut syvästi loukkaaviksi. KUVA: Suohpanterror

Kyse on pitkälti valtarakenteista ja siitä, kenen kulttuuri jyrää. Itsekin olen tässä lähipäivinä törmännyt kommentteihin, joissa hyvin toimeentulevat valkoiset heteromiehet toistelevat, että ”Ei nyt voi jonkun kulttuuri olla noin vähästä kiinni”. Samat tyypit tahoillaan kauhistelevat maahanmuuttoa ja huutavat rajoja kiinni, jotta suomalainen kulttuuri pelastuisi. Ristiriita much?

Ja se, mikä tapahtuu yhdelle alkuperäiskansalle, vaikuttaa myös toiseen. On aivan luontevaa, että Suomessa esimerkiksi saamelaisen puuttuvat tämän kaltaiseen perseilyyn. Muutkin saavat puuttua. Tämän saman jankkaaminen on kyllä hieman rasittavaa, mutta sitä ilmeisestikin pitää jatkaa kunnes se menee jakeluun.

Saamelaisnuorten kommentti muuten poistettiin Miss Helsingin seinältä ja se blokattiin kommentoimasta.

Entäpä sitten Posti? Katsokaa nyt tätä mainosta.

Että näin Suomessa vuonna 2017. Onko mahdollista, että mainostoimistoissa ja yritysten markkinointiosastoilla on töissä väkeä, joilla ei vaan ole mitään käryä ympäröivässä maailmassa käytävästä keskustelusta? Kun postilta kyseltiin Twitterissä, että mitäkös ihmettä tämä nyt taas, kertoi Postin että ”Kampanjassa ihannoidaan rentoa otetta arkeen”. Sehän meni ihan 5/5.

Ja otetaan tähän loppuun vielä pätkä Jouhkilta, jotta muistaisimme, että maailma ei ole mustavalkoinen ja absoluuttisia rajoja ei voi vetää.

”Kulttuuriseen lainaamiseen suhtaudutaan antropologiassa useimmiten kriittisesti, jos sen kohteena on etninen vähemmistö jonka historiaan sisältyy ns. valtaväestön harjoittamaa sortoa. Samalla ihmiskunnan historia on antropologisessa mielessä yhtä pitkää kulttuurista appropriaatiota. Sekä hienot että huonot ideat ja ideologiat, esteettiset objektit ja muut materiaalisen ja mentaalisen kulttuurin tuotteet leviävät, inspiroivat ja ärsyttävät ihmisiä. Kulttuurista omimista ja lainailua on tapahtunut aina: hehkulamppuja käytetään kaulakoruna, natsiunivormuja seksileikeissä ja ympäri Suomea syödään karjalanpiirakoita. Kulttuuriseksi omimiseksi nimetään kuitenkin vain pieni osa tällaisia ilmiöitä. Siitä puhutaan, kun vähemmistöryhmä pyrkii suojelemaan omaa kulttuuriaan.”

PS. Ja sanotaan nyt tähän varmuudeksi, että ei, en minä pillastu, jos vaikka lapset leikkivät inkkareita tai löytöretkeilijöitä. Me puhutaan nyt tyystin eri asiasta.

Jaa tämä: