Häiriköt

Turvekampanja sai tuomion

Mainonnan eettinen neuvoston huomautus turvekampanjalle ja mainostoimisto Hasan & Partnersille. Kyseessä on kuitenkin vähäpätöinen näpäytys, eikä alan itsesäätely oikein vakuuta.

Keskuskauppakammarin alainen Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) antoi huomautuksen Bioenergia ry:n turvekampanjan mainoksesta. Koska tämä mainosalan itsesäätelyelin ei puutu mainosten valheellisiin väittämiin, ei MEN kommentoinut kampanjassa esitettyjä räikeitä valheita. Sen sijaan MEN puuttui yhteen kampanjan julisteista.

”Neuvosto katsoo, että pyörätuolissa istuvan henkilön kuva yhdistettynä mainoksen otsikkoon ’Suo siellä, vetelät housuissa täällä.’ voidaan markkinoinnissa käytettynä tulkita vanhuksia ja vammaisia henkilöitä loukkaavaksi esitystavaksi.”
Suo siellä -meemi

Näin nämä asiat koetaan.

Mainonnan eettinen neuvosto korostaa, että ”mainostajan on otettava huomioon sen yhteiskunnallinen ja ammatillinen vastuu”. Tämä huomautus ei kuitenkaan ole velvoittava eikä mainostajan tai mainostoimiston tarvitse reagoida tai kommentoida sitä millään tavalla. Alan standardi taitaa olla se, että siinä missä platinahuippuja, leijonia ja muita palkintoja hehkutetaan, näistä näpäyksistä vaietaan kuin muuri.

Tämä puhumattomuus ei ole pelkästään eduksi alalle. Eivät mainostoimistoissa ja alalla työskentelevät ihmiset ole mitään mörköjä, jotka etsivät jatkuvasti ja yksinomaan keinoja kusettaa kuluttajakansalaisia. Tämä ulospäin näkyvä välinpitämättömyys alan nuhteettomuudesta kuitenkin lähettää sellaisia signaaleja ulos päin.

Kokemattomuus vaikeiden asioiden käsittelyssä kävi ilmi turvekeskustelussa, kuten kirjoitin maaliskuussa:

”On kiinnostavaa, että viestintäalalla vuosikymmeniä toiminut Ami Hasan pillastui yhtiönsä saamasta kritiikistä. Hän julisti, että kyseessä on ’Normaali ammutaan viestinviejä -taktiikka. Niin kauan, kun mainostaminen pysyy lain puitteissa, se on ihan okei.’

Ehkä Ami Hasan on viettänyt liikaa aikaa väärässä seurassa ja unohtanut ympäröivän yhteiskunnan seuraamisen. Tai ehkä hän tosiaan on tuudittautunut ajatukseen, että mainostoimisto olisi joku täysin ulkopuolinen toimija prosessissa ja että vastuu kaikesta on aina jossain muualla – mainostajalla tuotteesta ja kuluttajalla mainoksen tulkitsemisesta.

Eihän se tietenkään niin mene.”

Osallistuin 16.5. visuaalisen viestintäalan etujärjestön, Grafian, Jutellaan vähän vastuullisuudesta -tilaisuuteen. Tarkoituksena (ja toteumana) oli puhua mainonnan eettisistä sudenkuopista, pelisäännöistä ja sen sellaisita. Lisäkseni puhumassa olivat Vuoden junior -palkittu Mikko Hakkarainen Miltton Creativesta, Platinahuipulla juuri palkittu ja esimerkiksi Bob Helsinki -mainostoimiston perustanut Jukka Kurttila Finlaysonista, ja mm. Amnestyn ja Kallion seurakunnan viestintää hoitanut Anu Merenlahti.

Oma roolini keskustelussa oli tietysti edustaa ammattivänkääjää ja kriitikkoa. Kun minulta kysyttiin alussa motiiviani tehdä vastamainoksia, totesin, että mainonta ja markkinointi ovat niin keskeisiä ja tärkeitä elementtejä nyky-yhteiksunnassa, että niitä ei voi jättää käsittelemättä ja arvioimatta kriittisesti. Toivoisin alan itsensäkin sisäistävän tämän ajatuksen ja kantavan vastuunsa.

Tekemämme turvevastamainos on jälleen yllättävän ajankohtainen tämän turvekampanjan saaman huomautuksen myötä.

Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.
Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin.
Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.

Aivan sattumalta ja jotenkin sopivasti Ami Hasan pääsi paistattelemaan parrasvaloissa myös pari viikkoa sitten. Mainosalan etujärjestö The Art Directors Club of Europe (ADCE) nimesi Hasanin uudeksi tirehtöörikseen.

”I’m honoured to be elected as the president of ADCE, an organization with massive responsibility, mountainous influence and monumental potential”, Hasan kommentoi itse nimitystään.

ADCE toteaa päätöksestä tiedottaessaan, että ”in a presidential role he cannot help but inject a political perspective on the future.”

Jäämme kiinnostuneina odottamaan tätä poliittisen perspektiivin lisäämistä mainostoimistogurun kommentaariin. Shortlistin järjestämässä turvekeskustelussahan Hasan totesi mainosalasta ja kriitikoistaan, että ”kannattaa jättäytyä pois, jos ei usko tähän markkinatalousyhteiskuntaan, jossa elämme.”

Onnistuneempaa itsereflektiota?

Huhtikuun 28. päivänä kävin PING Helsinki Business Festivalilla keskustelemassa median murroksesta, bloggaamisen ja journalismin eroista ja ennen kaikkea sisältömarkkinoinnista.

Vaikuttajamarkkinointia suunnitteleva ja toteuttava PING Helsinki toimii kiinnostavalla alalla. Bloggaaminen ja maksetut sisällöt ovat kasvava trendi maailmalla ja Suomessa. Samalla, kun keksitään uusia keinoja vältellä mainoksia, maksavat mainostajat siitä, että mainokset nivotaan osaksi sisältöä. Tämä tietenkin edellyttää aivan uudenlaista medialukutaitoa yleisöltä ja pelisilmää markkinoilta.

PING ei ollut täysin osaton Atrian broilerkohusta, jossa joukko bloggaajia maksettiin tutustumaan kanatehtaaseen. Se tapaus poiki myöskin nuhteet MEN:iltä:

Blogin markkinointia osoittava tunniste ei ollut kuluttajalle helposti havaittava, selkeä ja ymmärrettävä. Kuluttaja ei voinut ensisilmäyksellä tunnistaa blogikirjoitusta markkinoinniksi. Koska asianosaiset ovat kuitenkin pyrkineet noudattamaan viranomaisohjeistusta eikä asiasta ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä, neuvosto ei tällä kertaa antanut yritykselle huomautusta.”

Siinä, missä mainosalalla on tosiaan ollut aika hiljaista tämän itsereflektion saralla, niin PING otti rohkeasti härkää sarvista ja avasi keskustelua siitä, miten sisältöyhteistyö saatettaisiin toteuttaa soveliaalla tavalla.

PINGin tapahtuma oli toki häpeilemätöntä mainostajien ja sisältötuottajien parittamista. Silti sen puitteissa onnistuttiin pohtimaan myös sitä, että pitäisikö alalla olla jotain itsesäätelyä (pitäisi) ja että kuinka ja kuka sitä voisi toteuttaa (ei mitään havaintoa).

Itsesäätely on sikäli arvokasta sekä mainos- että bloggausalalle, että mikäli pelisäännöt eivät selkiydy itse, saattaa valtio työntää lusikkansa mukaan soppaan tarpeettoman pontevasti.

Nämä itsesäätelyyn liittyvät kysymykset epäilemättä puhuttavat meitä kiinnostuneita vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Jaa tämä:

Persut mahdollistivat hallintarekisterit

Jää nähtäväksi mitä poliittisen perintönsä kimpaleita Soini ehtii vielä murentamaan ennen irtautumista päivän politiikasta. Näin se vallankumous syö lapsensa, surullista katsottavaa.

Vuosien väännön jälkeen eduskunta siis runnoi läpi ns. hallintarekisterilain. Eli sen, että suomalaisen rahan saa jatkossa piilottaa verottajalta ihan luvan kanssa. Tästä epäilemättä piisaa keskustelua jatkossakin. Prosessi on ollut pitkä ja toistuvia torjuntavoittoja on aina seurannut uusi vyörytys. Kuten ydinvoimapäätösten kanssa, lobbaaminen ja äänestäminen loppuu vasta siinä vaiheessa, kun on äänestetty oikein ja sen jälkeen kaikki keskustelu onkin myöhäistä.

Me Voimassa aloitimme aiheen aktiivisen seuraamisen vuonna 2011. Tuolloin nostimme sen huomion kohteeksi tilanteessa, jossa uudistusta oltiin ajamassa läpi sammutetuin lyhdyin. Meidän jälkeen aiheeseen tarttuivat muutkin mediat ja hankkeen puuhamiehet ja -naiset joutuivat vaihtamaan strategiaa – hiipiminen muuttui rynnistämiseksi, viekkaus raa’aksi voimaksi.

Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan työryhmineen Ryhmäteatteriin tekemän Eduskunta-esityksen taustutkimus nosti esiin hallintarekisteröimiseen liittyvät ongelmat ja sen eteen tehdyn myyräntyön.

”Suomalaisessa sijoitustoiminnassa ja sitä koskevassa lainsäädännössä on juuri nyt vauhti päällä. Lakeja muutellaan salamyhkäisesti ja media on yllättävän vaisu.

Suurimmat kuprut liittyvät hallintarekisteriin. Hallintarekisteröinnillä omistuksista tehdään anonyymejä ja esimerkiksi syyttäjänlaitos ja talousrikostutkijat pitävät sitä keskeisenä veronkierron välineenä.

’Meidän toimittajien mahdollisuuksia tutkia näitä talousrikosasioita rajoitetaan’”, Hanska kirjoitti kuusi vuotta sitten.

Vuonna 2011 Anne Holmlund (kok) ja Anna-Maja Henriksson (rkp) rehkivät. He eivät olleet ainoita eivätkä jääneet viimeisiksi niissä hommissa. Nyt niitetään kypsää viljaa.
Vuonna 2011 Anne Holmlund (kok) ja Anna-Maja Henriksson (rkp) rehkivät. He eivät olleet ainoita eivätkä jääneet viimeisiksi niissä hommissa. Nyt niitetään kypsää viljaa.

Hieman myöhemmin Voima julkaisi Jyrki Kataisen johtamista hallitusneuvotteluista vuodetun muistion, josta kävi ilmi, että Kokoomus  ja RKP jarruttivat parhaansa mukaan harmaan talouden torjuntaa.

”Sosialidemokraattien laatimaan pohjapaperiin on kirjattu lukuisia ehdotuksia harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi sekä sijoitustoiminnan avoimuuden edistämiseksi. Muistion perusteella vasemmistoliitto, vihreät ja kristilliset tukivat demareiden esitystä. Sen sijaan kokoomus ja RKP vaativat useiden kohtien poistamista kokonaan tai niiden muuttamista.

Kokoomus ja RKP asennoituvat nihkeästi muun muassa viranomaisten tietojen saannin helpottamiseen, ulkomaisten yritysten ja työntekijöiden verovalvontaan ja sijoitusten läpinäkyvyyteen”, Hanska ja Kuparinen kirjoittivat.

Valta korruptoi, hei!
Valta korruptoi, hei!

Kukaan tuskin yllättyy siitä, että liikemiestaustaisen Juha Sipilän keskusta ajaa pääoman etuja ja ymmärtää vero-optimoinnin päälle. Kaksistaan kokoomuksen ja kepun lihakset eivät olisi riittäneet tämän läpiajamiseksi edes RKP:n jeesillä. Tarvittiin Perussuomalaiset ja Timo Soini, joka hyväksyi tämänkin ministeri-Audin takapenkiltä, nakkimuki kourassa.

Jää ainoastaan nähtäväksi, mitä kaikkea poliittisen perintönsä kimpaleita Soini ehtii vielä murentamaan ennen lopullista irtautumista päivän politiikasta.  Vennamolainen populismi väistyy Soinin jälkeen ja korvautuu ”maahanmuuttokriittisellä” populismilla ja herravihakin näyttää vaihtuneen rötösherrauteen.

Näin se vallankumous syö lapsensa, surullista katsottavaa.

Tämä Arhinmäen photobombaus jää elämään suomalaiseen poliittiseen historiaan ja symboloi hyvin sitä prosessia, jossa poliittinen valta korruptoi. Sen vallan kanssa kannattaisi aina olla varovainen.

Vaalilupausten ja linjausten pitäminen on tietenkin vaikeaa. Tämän on huomannut myös Annamari Huovinen, joka tutki väitöstutkimuksessaan kansalaisuutta ja identiteettiä vaalimainoksissa.

”Vastausten säilyminen netissä vuosikausia asettaa ehdokkaat tukalaan tilanteeseen, koska vaalikoneisiin on vastattava, jos ääniä mielii saada. Niiden hyvä puoli on toki, että ne pakottavat ehdokkaat ottamaan selvää asioista, jotta he pystyvät antamaan perustellut ja mielekkäät vastaukset koneiden kysymyksiin.

Vaalilupausten pitäminen on tietenkin tärkeää. Vaalikoneiden pakottamina annetut vastaukset ovat kuitenkin eri asia kuin ehdokkaan itse muotoilemat ja perustelemat mielipiteet ja vaalilupaukset.”

Siinä, missä aikaisemmin torilla annetut ja sittemmin petetyt vaalilupaukset jäivät lähinnä läsnä olleiden mieliin, jäävät lupaukset nykyään internetiin, ja internet ei tunnetusti unohda. Nykyään on helppo osoittaa, että äänestäjä ei saanut sitä, mitä tilasi.

 

Jaa tämä:

OSTA RAHAA

Taiteilija perusti kioskin, jossa myy rahaa päivän hintaan. Päivän hinnan määräytyminen poikkeaa merkittävästi totutusta.

Elissa Eriksson muistetaan muun muassa mainoskriittisestä Haluan nähdä muutakin -taideteoksesta, jota varten hän vuokrasi mainostilaa Helsingin sporapysäkeiltä sekä kulutuskriittisestä Creative Shopping -näyttelystä, jossa taideteokset oli tehty kassakuiteista.

Raha, rahan liikkeet ja se, mitä rahalla saadaan ovat muodostaneet keskeisen, mutta ei välttämättä ääneen sanotun, punaisen langan Erikssonin taideteoksissa.

Elissa Eriksson: Shopping Queen. Teos kertoo meille, mistä shoppailu-kuningattaret on tehty ja mikä heidän asemansa on.
Elissa Eriksson: Shopping Queen.
Teos kertoo meille, mistä shoppailu-kuningattaret on tehty ja mikä heidän asemansa on. Creative Shopping -näyttely muodostui kassakuiteista, joita varten Eriksson valikoi ostamansa tuotteet tarkasti ja asetteli ne kassahihnalle hyvinkin tarkassa järjestyksessä. Kassahenkilökunta toteutti taideteosten valmistamisen.

Tammikuussa 2017 Galleria Huudossa esillä ollut näyttely Money Talks sukelsi sitten rahan maailmaan ihan päätä pahkaan. Eriksson peitti gallerian lattian rahalla – yhden sentin kolikoilla.

Mitä raha on? Minkälainen rooli rahalla on meidän yhteiskunnassamme? Millaisia ovat sen taustalla vaikuttavat mekanismit? Projektin edetessä olen hämmästynyt siitä, kuinka sokea piste rahan käsite meille onkaan. Esimerkiksi päätöksenteossa – niin politiikassa kuin yksityiselämässä – raha on hyvin vahva argumentti, mutta silti pysähdymme äärimmäisen harvoin pohtimaan, mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme rahasta”, taiteilija linjasi Money Talksin yhteydessä.

Elissa Eriksson: Money Talks
Elissa Eriksson: Money Talks

Nyt rahateos on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uuden tavan olla. Money Talks -teosta varten hankitut yhden sentin kolikot ovat myynnissä Tennispalatsin pohjoispäädyn vanhassa lippukioskissa – eli Rahakiskassa. Ja kuten markkinoilla aina, päivän hinta vaihtelee päivittäin. Toisin kuin rahamarkkinoilla, tällä kertaa hintaa ei kuitenkaan määritä täysin havaitsemattomissa olevat ja lähinnä magiaan rinnastettavat algoritmit ja spekulatiiviset tuulahdukset. Rahakiskassa hiluja myydään kilohinnalla ja kilohinta määräytyy niinkin konkreettisen muuttujan kuin lämpötilan mukaan.

Nimellisarvo kilolle sentin kolikoita olisi melko tarkasti 4,35 euroa. Tätä kirjoittaessa ainoastaan 6.5. lämpötila on noussut niin korkealle, että päivän hinta on noussut yli nimellisarvon – eli säiden herra on suosinut valuuttakaupassa ostajia. Tuolloin hinta nousi peräti 4,55 euroon kilolta.

Rahan päälle ymmärtävä taiteenkeräilijä/rahan ahne suuntaa siis Rahakiskalle nyt, ennen kuin Pekka Pouta lopettaa nauramisen ja lämpötila nousee. Taiteilija itse päivystää kioskissa tiistaista sunnuntaihin toukokuun loppuun asti ja myy kolikoita.

Elissa Eriksson: Rahakiska Installaatio ja taiteilija itse. Ostamalla kolikoita taiteenkokija/kuluttaja osallistuu performanssiin ja muuttuu osaksi kokonaistaideteosta.
Elissa Eriksson: Rahakiska
Installaatio ja taiteilija itse. Ostamalla kolikoita taiteen kokija/kuluttaja osallistuu performanssiin ja muuttuu osaksi kokonaistaideteosta.

Näennäisen absurdi ja aiheeseen liittymätön peruste rahan hinnan määräytymiselle on tämän teoksen ytimessä. Me olemme yhteiskuntana jo hyväksyneet sen, että rahamarkkinoiden toiminta on erkaantunut reaalitodellisuudesta – Rahakiskan toiminta vain muistuttaa siitä.

Samoin monet meistä ovat hissukseen hahmottaneet sen, että raha on äärimmäisen abstrakti käsite, eikä arjessa kohtaamamme konkreettinen raha oikeastaan kuvaa rahaa sellaisena, kuin minä se toimii markkinoilla. Tämä rahan abstraktiuden vastapainoksi Eriksson myy meille yhden sentin kolikoita, jotka ovat äärimmäisen konkreettisia, mutta samalla niin epäkäytännöllisiä, että ne ovat tosiasiallisesti lähinnä arvottomia – paitsi osana taideteosta.

Jotta taideteoksen herättämä keskustelu rahasta ei jäisi kevyeksi fiilistelyksi ja tunnetasolle, Elissa Eriksson järjestää HAM-museossa Mitä raha tekee? -paneelikeskustelun.

Keskustelussa Niina Bergring työeläkeyhtiö Veritaksesta, Jaana Hirsikangas Naisten Pankista, Patrizio Lainà Talousdemokratia ry:stä ja Marika Lohi Ehta raha -osuuskunnasta pohtivat rahaa sekä filosofisena käsitteenä että arkeen vaikuttavana tekijänä.

Lisäksi mietinnässä on se, mistä raha syntyy ja miksi sitä tarvitaan? Miten raha vaikuttaa yksilön tai yhteiskunnan valintoihin? Voiko rahalla tehdä hyvää? Mikä nykyisessä rahajärjestelmässä voisi olla toisin?

Kuten valpas lukija voi päätellä keskustelijoiden taustoista, odotettavissa ei ole täysin samanmielisten hymistely, mikä on aina hyväksi keskustelulle (paitsi A2-illoissa, joissa mikään ei ole hyvää). Tähän loppuun sopiikin Patrizio Lainàn viime vuotinen ajatus teemaan liittyen:

Taiteilija osaa myydä taidetta: "Miksi ostaa rahaa? No, vaikka siksi, koska rahaan on painettu erilaisia hauskoja kuvia!"
Taiteilija osaa myydä taidetta: ”Miksi ostaa rahaa? No, vaikka siksi, koska rahaan on painettu erilaisia hauskoja kuvia!”

”Kuten kaikilla tieteenaloilla myös taloustieteessä keskustelu voi välillä käydä kuumana. Kiihkeässä keskustelussa ei sinällään ole mitään vikaa. Joskus kuitenkin taloustieteestä on mahdotonta käydä rakentavaa keskustelua.

Samaan aikaan kun valtavirtainen taloustiede perustelee teorioitaan reaali­maailman datalla, mikään määrä todistusaineistoa ei riitä kumoamaan teorioiden ydintä, koska kyseessä ovat havaitsemattomat mekanismit ja prosessit.”

Tässäpä hyvä lähtökohta keskustelulle.

Elissa Eriksson: Rahakiska Tennispalatsin pohjoispäädyssä on auki 28.5.2017 asti tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Jaa tämä:

BT-42: huono tankki ja supertähti

Teknisesti epäonnistunut suomalaistankki BT-42 nousi suosioon Japanissa, ja lopulta japanilaiset fanit osallistuivat viimeisen säilyneen tankin pelastustalkoisiin.

Toisessa maailmansodassa pieni ja myöhään teollistunut Suomi yritti pysyä asetekno­logian kehityksessä mukana. Oman tuotekehityksen onnistumisiin kuului jo 1931 päivänvalon nähnyt Suomi-konepistooli, mutta epäonnistumisiakin riitti. Sodan aikana tuotantoon tulleen kotimaisen Myrsky-hävittäjän liimaukset eivät kestäneet säiden vaihtelua, ja neuvostoliittolaisten sotasaalispanssareiden alustalle kierrätysperiaatteella rakennetut BT-42:t saavuttivat maineen legendaarisen huonoina.

Neuvostoliitto hankki 1930-luvun alussa yhdysvaltalaisen Christie-panssarivaunun ja ryhtyi kehittelemään sen alustan ja jousituksen pohjalta nopeita BT-sarjan vaunuja. Panssari­museon amanuenssi Jari Saurio kertoo, että suomalaiset saivat BT-vaunun eri malleja runsaasti sotasaaliiksi jo talvisodasta ja vielä lisää jatkosodan aikana. Kunnostettuja vaunuja käytettiin jatkosodan alkupuolella. BT-vaunu oli kaik­kiaan teknisesti varsin epäluotettava laite.

Viipurin taistelussa kesällä 1944 yksi BT-42 osui tykillään tiettävästi 14–18 kertaa lähestyvään venäläispanssariin ilman havaittavia vaikutuksia. Puolet BT-42 -vaunuista menetettiin sodan aikana. Yksi tuhoutui taistelussa, loput hylättiin teknisten vikojen vuoksi tai maastoon juuttuneina.

Tässä anime-sarjassa ei ole mitään järkeä. Fetisistinen kuvaus tyttökoulujen välisestä kamppailusta panssarivaunuin pakenee määrittelyjä, eikä löydä mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa – ja juuri siinä on sarjan vahvuus. Kun kiertää hulluuden nopeusmittaria riittävästi, pääsee ympäri ja löytää nerouden. Oheinen video on tohtoroitu, tekstien kanssa on hulluteltu (vaikka alkuperäiset ovat vähintään yhtä hulluja) ja sitten on noita ylimääräisiä graafisia elementtejä. Kohtaus löytyy alkuperäisenä, ilman pizzoja ja muita Vimeosta, mutta sitä ei pysty tähän upottamaan. Klikkaamalla tästä pääset katsomaan sen upeuden. 

Sodan jälkeen yksi BT-42 säästyi romuttamiselta ja päätyi lopulta Parolan Panssarimuseon kokoelmiin. Hätävarapanssari sai uuden elämän 2010-luvulla magna- ja anime-julkaisuissa ja nousi niiden myötä Panssarimuseon pr-tähdeksi.

Raskaasti murisevien moottoreiden ja massiivisten yläviistoon sojottavien tykinputkien yhdistelmä on ollut otollista materiaalia viihde­teollisuudelle. BT-42 on löytänyt paikkansa japanilaisesta Girls und Panzer -animesta, jossa lukiolaistytöt kilpailevat koulujen välisissä panssarivaunuturnauksissa. Animen innoittamana on julkaistu myös Suomili!-manga.

Häiriköt-päämaja pitää omituisena sitä, että näin hienoa tuotetta ei löydy jokaisesta suomalaisesta marketista. Ostaisimme.
Häiriköt-päämaja pitää omituisena sitä, että näin hienoa tuotetta ei löydy jokaisesta suomalaisesta marketista. Ostaisimme.

Vaunun Japanissa saamalla julkisuudella on ollut suuri merkitys Parolan Panssarimuseon rinnekatoskeräykselle, jonka tarkoituksena on kahden suojakatoksen rakentaminen tällä hetkellä paljaan taivaan alla seisoville tankeille. Ulkona ruostuu harvinaisuuksiakin, esimerkiksi maailman ­ainoa KV-1E, vaikka suuri osa museon kokoelmasta sijaitseekin sisätiloissa. Amanuenssi ­Saurio kertoo, että joukkorahoituskampanjalla saatiin kerättyä kaikkiaan 82 000 euroa, josta keräykseen osallistuneiden japanilaisen lahjoitusten osuus oli 36 000 euroa.

Parolassa BT-42:n edessä poseeraavat ja kannelta soittavat japanilaisturistit ovat kiinnostaneet suomalaista mediaa, mikä on tietysti edistänyt joukkorahoituskampanjan ja ylipäätään museon näkyvyyttä kotimaassa. BT-42 on epäilemättä onnistuneempi pr- kuin panssari­aseena.

Raimo Pesonen

KAWAII!!

Viihteellistä sotakuvastoa piisaa, ja toisinaan osa meistä erehtyy myös kuvittelemaan fiktiota faktaksi. Kuva sodasta ja kaikesta sotaan liittyvästä vääristyy ja samalla – ristiriitaisesti – vahvistuu.

Siinä missä osa fiktiosta pyrkii luomaan vaikutelman autenttisuudesta, osa heittää autenttisuudella vesilintua. Tämä autenttisuuden illuusion hylkääminen on sikäli arvostettavaa, että se muistuttaa yleisöä varomaan rakentamasta käsitystään historiasta heikolle perustalle. Hienoja Suomeen linkittyviä fiktiivisen sotakerronnan esimerkkejä on viime vuosina julkaistu muutamia.

Naruki Nagavan manga-sarjakuvat Valkoinen noita – Talvisota sekä Valkoinen noita – Jatkosota (Punainen jättiläinen 2015, 2016) kuvaavat legendaarisen tarkka-ampujan Simo Häyhän vastoinkäymisiä. Hieman odottamattomasti Häyhä esitettiin tarinassa nuorena naisena, ja muutenkaan kuvaus kansamme kohtalon hetkistä ei varsinaisesti osu yksiin yleisesti hyväksytyn historiankirjoituksen kanssa. Samoin uskottavuuden rajoja koettelee Girls und Panzer -animen kuvaus panssarisodankäynnistä, jossa lukiolaistytöt tykittävät menemään esimerkiksi suomalaisella BT-42-tankilla.

Nämä Valkoinen noita -sarjakuvat edustavat epäilemättä omituisinta laitaa, mitä tulee Suomessa julkaistuun sotakirjallisuuteen. On lienee rehellistä todeta, että ote ei ole vahvan dokumentaarinen.
Nämä Valkoinen noita -sarjakuvat edustavat epäilemättä omituisinta laitaa, mitä tulee Suomessa julkaistuun sotakirjallisuuteen. On lienee rehellistä todeta, että ote ei ole vahvan dokumentaarinen.

Girls und Panzerin suosion vanavedessä julkaistiin myös suomalais-japanilaisin voimin syntynyt Suomili! – Sota-ajan tarinoita -sarjakuva (Sanmagumo 2016). Hieman Valkoinen noita -teosten linjaa mukaillen Suomili!-­albumin päättää tarina, jossa kerrontaan on haettu uusia tasoja sukupuolirooleja vaihtamalla. Marsalkka Mannerheim, kenraali Raappana ja muutkin sotilaat esitetään tarinassa naisina – harmillisesti tarinassa esiintyvien lottien sukupuolta ei kuitenkaan ole vaihdettu. Varsin tietorikkaan sarjakuvan päättäminen näin muistuttaa lukijaa, että lopultakin kyse on fiktiosta ja että sarjakuva-­albumia ei pidä mieltää historiankirjoitukseksi.

Jari Tamminen

Mikäli tämän kansikuvan jossain näette, niin kannattaa tarttua. Luvassa taattua erikoismenoa.
Mikäli tämän Suomili!:n  kansikuvan jossain näette, niin kannattaa tarttua. Luvassa taattua erikoismenoa.
Jaa tämä:

”Mainonta paskantaa päähäsi”

Aktivistiryhmä vaihtaa luvatta kaupallisen propagandan tilalle anarkistista propagandaa. Viesti on väkevä ja analyysi skarppia.

”Lyhyen tähtäimen tavoitteemme on välttää pidätetyksi tulemista. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on kommunismi.”

Näin se käy ja symboliikka sijoittelun suhteen on väkevää.
Näin se käy ja symboliikka sijoittelun suhteen on väkevää. Lisää aiheesta täällä.

Mainostauluja kaappaava lontoolainen Special Patrol Group -ryhmä (SPG) lainasi nimensä jo lakkautetulta Lontoon poliisin erikoisjoukolta. Olikin sopivaa, että ensimmäinen SPG:n tempaus muodostui poliisiväkivaltaa kritisoivien julisteiden luvattomasta ujuttamisesta mainostauluihin muun muassa Scotland Yardin päämajan ulkopuolella.

”Haluaisimme nähdä ihmiset vaatimassa elinympäristöään itselleen, pois korporaatioiden monopolin kynsistä”, SPG kertoo.

Tässä haastattelussa ryhmä kommentoi nimettömänä ja kollektiivina.

”Oikeus kaupunkiin on ranskalaisen sosiologi Henri Lefebvren [1901–1991] esittelemä ajatus, jota brittiläinen yhteiskuntateoreetikko David Harvey [s. 1935] vei pidemmälle. Ajatus voidaan tiivistää siihen, että meillä on oikeus tehdä ja muokata elinympäristömme haluamamme kaltaiseksi. Tämä on ristiriidassa yritysten ja valtiovallan hallitseman ja kontrolloiman ympäristön kanssa. Kyse ei ole pelkästään estetiikasta, vaan myös kaikkien elämän osa-alueiden demokratisoimisesta.”

Dokumentaatio koetaan usein keskeiseksi osaksi toimintaa. Vaikka väliaikaiseksi tiedetty häiriö katoaa, jää dokumentit elämään. SPG uskoo myös esimerkillä opettamiseen.

Toiminnallaan SPG asettuu osaksi pitkää jatkumoa.

”Vastamainosten tekijät ja levittäjät aloittavat estetiikan kaappaamisesta, joka toimii symbolisena vaatimuksena kontrollin saamiseksi. Melkein kaikki heistä puhuvat julkisen tilan takaisin valtaamisesta. Julkinen tila on kuitenkin kiistanalainen termi, ja on kyseenalaista, onko koskaan edes ollut vapaata julkista tilaa, johon palata. Tästä huolimatta on kuitenkin mahdollista luoda julkista tilaa, ja me olemme kova­äänisiä esittäessämme, miltä se tila voisi näyttää.”

Special Patrol Groupin #AdHackManifesto jakaa ryhmän huomiot ja tavoitteet neljään osaan. Manifesti keskittyy ulkomainontaan sillä sitä ei ole mahdollista välttää: ”Printtimainonnan voit välttää kääntämällä sivua ja televisiokanava vaihtuu nappia painamalla ja ad-blockerit auttavat netissä. Mutta ulkomainonta voidaan myydä mainostajille sillä argumentilla, että sitä ei pysty pakenemaan”, ryhmä perustelee.
Special Patrol Groupin #AdHackManifesto jakaa ryhmän huomiot ja tavoitteet neljään osaan. Manifesti keskittyy ulkomainontaan sillä sitä ei ole mahdollista välttää: ”Printtimainonnan voit välttää kääntämällä sivua ja televisiokanava vaihtuu nappia painamalla ja ad-blockerit auttavat netissä. Mutta ulkomainonta voidaan myydä mainostajille sillä argumentilla, että sitä ei pysty pakenemaan”, ryhmä perustelee.

Usein vastamainosten tekijät ottavat maalitauluikseen yksittäiset yritykset. Kohteeksi valikoituu helposti poikkeuksellisen röyhkeästi vedättänyt firma tai muuten vaan tiensä kukkulan kuninkaaksi raivannut yritys, jonka brändiin on ladattu arvoa ja joka on laajalti tunnistettava.

SPG on kuitenkin kohdistanut kritiikkinsä kärjen hieman laajemmalle.

”Emme tavallisesti hyökkää yksittäisten brändien kimppuun – ainoa ero pienen ja ison yrityksen välillä on se, että iso yritys on ollut menestyksekkäämpi toiminnassaan. Molemmat toimivat saman kapitalistisen mallin puitteissa ja ulosmittaavat lisäarvon työläisten tuotoksesta. Molemmat ovat osa järjestelmää, joka tavoittelee rajatonta kasvua rajallisella planeetalla.”

Osan vastuusta SPG jakaa tuotteitaan myyville yrityksille, mutta osansa saavat myös sanansaattajat – mainostoimistot.

”Seuraamme stand up -koomikko Bill Hicksin ajatusta ja pidämme kaikkia mainonnan ja markkinoinnin parissa työskenteleviä henkilöitä osana ongelmaa. Kuten Hicks sanoi markkinointialasta: ’Heidän toimintaansa ei voi rationalisoida, he ovat saatanan pikku kätyreitä, jotka täyttävät maailman sapella ja saastalla. He ovat kusessa ja kusettavat meitä.’”

Bill Hick oli mies, joka sanoi asiat niinkuin ne näki.

Vuonna 2015 ryhmä puolestaan toteutti Don’t Vote -kampanjan, jonka viesti kuului: ”Älä äänestä”.

”Meidän toimintaamme ohjaa anarkistinen teoria, ja vastustamme nykyisen kaltaista edustuksellista parlamentarismia. Mielestämme nykyjärjestelmä ei ole alkuunkaan riittävän demokraattinen, ja raksi ruutuun neljän vuoden välein edustaa lähinnä poliittista apatiaa.”

Voiko äänestämällä vaikuttaa? Ei kaikkien mielestä.

Yksittäiset yritykset eivät siis ole SPG:n tähtäimessä, vaan se on ottanut kohteekseen laajemmin kaupallisen viestinnän, erityisesti ulkomainonnan. Tämä näkyy ryhmän toiminnassa. Hiljattain se kokosi kansainvälisen yhteenliittymän mainostiloja valtaavista ryhmistä ja organisoi Subvert The City -toimintaviikon. Sen aikana yli 500 mainostaulua kaapattiin ja mainokset korvattiin vastamainoksin ja muilla vaihtoehtoisilla viesteillä. Tapahtuma levittyi 40 kaupunkiin 19 eri maassa.

”Perustimme sitä varten Subvertisers International -kattojärjestön. Kenenkään ei kuitenkaan mielestämme tarvitse kuulua mihinkään organisoituun porukkaan tehdäkseen tätä.”

SPG on jakanut oppejaan, eivätkä he vahingossakaan väitä omistavansa ideoita, joiden mukaan toimivat. Päinvastoin. He toivovat muidenkin tarttuvan niihin omaehtoisesti.

”Mehän olemme kommunisteja, ja mielestämme kaikkien tulisi jakaa kaikki – aina.”

Ryhmä muistuttaa Mihail Bakuninin, anarkismin oppi-isän ajatuksesta, jonka mukaan maailman nerokkaimmankin ihmisen mieli on kokonaisuudessaan edellisten ja nykyisten sukupolvien kollektiivisen työn tuottama.

”Aatteelle on erittäin tärkeää, ­että sitä pystytään levittämään ja toisintamaan. Meidän lisäksi tätä ovat tehneet esimerkiksi ­Public Ad Campaignin ­Jordan Seiler ja Brandalism-porukka.”

Seilerin Public Acces -sivulla myydään lukuisten eri kaupunkien mainostaulujen avaustyökaluja ja jaetaan näiden 3D-printtitiedostoja. Branda­lismin Street Ad Takeover Manual puolestaan on jaossa netissä vapaasti pdf-tiedostona.

”Kaikki voivat ja kaikkien pitäisikin aktivoitua ja uudelleenrakentaa ympäristönsä mieleisekseen.”

TIETO OLKOON VAPAATA!

Special Patrol Group uskoo tiedon vapaaseen välittämiseen. Tähän sopii hyvin, että ryhmän edesottamuksia käsittelevän Advertising Shits In Your Head -kirjan julkaisi Dog Section Press, joka on saattanut teoksen myös vapaasti luettavaksi nettiin. SPG:n tekemisten lisäksi kirjassa esitellään myös Public Ad Campaign ja Brandalism-ryhmien ajatuksia.

On ilmeistä, että kustantamon toiminta ei tähtää voittojen maksimoimiseen.

”Haluamme kannustaa ihmisiä seuraamaan esimerkkiä. Tämä kirja on tarkoitettu helppotajuiseksi opaskirjaksi laittomuuksista ja siitä, kuinka ja miksi niitä pitäisi tehdä”, kustantajan edustaja valottaa.

Kustantamon edustaja myös vierastaa termiä ”kustantamo”. Hän vetoaa Bertol Brechtin ajatukseen siitä, että meidän jokaisen velvollisuus on oppia ja jakaa oppia.

Bertol Brechtin ajatukset ovat tulleet tutuiksi lukuisille suomalaisille esimerkiksi tämän Agit Propin juitsun myötä. Sanat ovat Brechtin, joka kirjoitti laulun vuonna 1932 ensi-iltansa saaneeseen Äiti-näytelmään. Näytelmä perustui Maksin Gorkin samannimiseen romaaniin.

”Vallankumouksellisina tavoitteemme on lietsoa kapinaa. Kirjakustantajina meidän todennäköisesti täytyy rajoittaa tavoitteemme mielten kapinaan.”

Kustantamon julkaisema materiaali on niin sanottua erikoismenoa, eikä myöskään tuotannon jakaminen ilmaiseksi edusta kirja-alalla valtavirtaa.

”Se, mikä on hyväksi bisnekselle, on huonoksi moraalille. Paholaisen huikein temppu oli brändätä hyväksikäyttö hyväksi bisnekseksi. Asioiden jakaminen ilmaiseksi on huonoa bisnestä, mutta se voi toimia hyvänä esimerkkinä.”

Advertising Shits In Your Head –  Strategies for resistance (122 sivua).dogsection.bigcartel.com/, 2017. Luettavissa myös täällä

Public Ad Campaignin perustana, Jordan Seilerin, haastattelu täällä ja Brandalismin touhuista puolestaan lisää täällä.

Jaa tämä:

Vaarallisen kauniit säkeet

Valmiina joka vappu -klassikkobiisin tehnyt Klikki antoi uransa ensimmäisen haastattelun ja julkaisi uuden kappaleen. Meno lyyrisessä lukupiirissä on radikaalia.

Kulman takaa ajaa pakettiauto, josta tulee esiin kolme kommandopipoista miestä. Toimittaja huputetaan, lastataan autoon ja ajetaan sillan alle. Tai näin Klikin unelmissa tämä haastattelu alkaisi.

“Mutta ei me ehditty järjestää tätä, me käydään töissä”, Klikki toteaa.

Vappu tai ei, Klikedi ei kameroille hymyile.

Kommandopipot päässä videoilla luokkasotaräppiä suoltava Klikki on suomiräppiskenen kummajainen. Itsenäisyyspäiviksi ja vapuiksi viimeiset kymmenen vuotta biisejä tuottanut Klikki ei ole antanut koskaan ennen haastattelua, eikä Klikin jäseniä saa nytkään yksilöidä. Haastattelu annetaan anonyymisti kahdesta syystä.

Ensinnäkin Klikki on kaikki.

“Alussa me mietittiin, että Klikkiä voi tulla tekemään muutkin, ja nekin olis tätä samaa juttua. Zapatista-hengessä: sillä ei ole väliä, ketä me ollaan, väliä on niillä asioilla, joita me tuodaan esiin”, Klikki toteaa.

“Klikki on kaikki, koska nää asiat koskettaa yhtä lailla Kontulassa jotain ihmistä, jolla ei oo mikrofonia, kuin mua, jolla sattuu olemaan mikrofoni. Me ei olla haluttu saavuttaa tällä mitään oman egon boostausta.“

Klikkiä vituttaa erityisesti: sata vuotta valkoista valtaa, yhteiskunnan kasvava polarisaatio, “Luokkayhteiskuntaa ei enää ole” -puhe, vaalipöhinä, pahoinvoinnin kasaantuminen ja rappioromantiikka, duunarilla Mannerheimin päiväkäsky seinällä ja fasistit eli työväenluokan viholliset sekä vihreät porvarit.
Klikkiä vituttaa erityisesti: sata vuotta valkoista valtaa, yhteiskunnan kasvava polarisaatio, “Luokkayhteiskuntaa ei enää ole” -puhe, vaalipöhinä, pahoinvoinnin kasaantuminen ja rappioromantiikka, duunarilla Mannerheimin päiväkäsky seinällä ja fasistit eli työväenluokan viholliset sekä vihreät porvarit.

Klikki on tekijöilleen keino purkaa pahaa oloa ja kanavoida se taidepläjäykseen. Räppi valikoitui muodoksi sattumalta.

“Me ollaan luettu paljon yhdessä ja jubailtu näistä asioista vaikka kuinka. Klikki on lyyrinen lukupiiri. Me voidaan kuitenkin jutella maailma tappiin asti, eikä mikään muutu. Sit kun tekee biisin, niin sen paskan pääsee oksentamaan ulos. Niistä vituttavista asioista pääsee yli.”

Toinen syy anonyymiyteen on se, mitä purkautuu, kun Klikki pohtii yhteiskunnan tilaa. Puukkoa Stubbiin ja puukkoa Kataiseen. Puukkoa tuppeen ja haulikkoa lataileen.

“Ei tällaisia juttuja voi tietenkään omalla naamalla sanoa, työnantajan kanssa vois tulla ongelmia. Välillä tulee fiilis, et pitäiskö jätkät tehdä biisi, jossa ei oliskaan niinku klik kläk kläkedi kläk, mut sit se ehkä kuitenkin vähän vääntyy siihen. Ehkä se kertoo enemmän meidän yhteiskunnasta, että asiat alkaa aina vituttaa, jos yrittääkin tehdä jotain rakentavampaa.”

Vappuklassikoiden klassikko vuodelta 2014.

Klikin fanitusta ei ole tehty helpoksi. Osa biiseistä on ollut jakelussa esimerkiksi vain yhden itsenäisyyspäivän ajan vuosia sitten. Keikkoja Klikillä on ollut neljä. Sosiaalisen median sivuja perustetaan ja poistetaan. Klikin nimi kirjoitetaan mitä erilaisimmissa muodoissa, joten googlaus ei anna paljoa.

Klikin tunnetuin edelleen saatavilla oleva biisi on Valmiina joka vappu.

Vaik vapaus on tääl muotii ku Fila tai Fubu niin ei Mikko-Matti silti vihaansa huku. Mut vast silloin täyttyy draaman kaari ku syön elävältä mä paavin ja tsaarin.

Klikki on taideprojekti ja perustelee raflaavia valintojaan strategialla.

“Tollasia läppiä on tosi helppo heittää, ja toisaalta siihen on tosi helppo tarttua niiden, jotka ei diggaa. Eihän toi ulkopuolelta katsottuna ole mitenkään älykästä, ja siinä haetaankin vaan reaktiota ihmisistä. Sä tönäiset pallon liikkeelle sanomalla jotain tosi överiä. Ainakin ihmiset alkaa itse miettiä, että jos ei tätä niin mitä sitten.”

Jos Klikkiä analysoi sen sanoitusten perusteella ja tuotteena, on se ääripään ääripää.

“Mä en tiedä, mikä se toinen ääripää on, mut kyllähän meidän läpät on vedetty ihan tosi yli. Se kuuluu taiteeseen, ei taide voi olla mitäänsanomatonta. Ei kukaan mee kattoo mitään demaritaidetta. Jotain varovaista räppiä sote-uudistuksesta.”

Klikin tyylistä poliittista räppiä ei tee Suomessa kukaan muu.

“On artisteja, jotka puhuu sosiaalisista asioista, mut Klikki on enemmän sitä teon propagandaa kuin varsinaista musiikin ehdoilla menemistä. Musiikki palvelee sitä asiaa eikä toisin päin. Siksi sanatkin on paljon suorempia, provosoivampia, hyökkäävämpiä.”

Syrjäytyneiden nuorten miesten tarinoita lähiöistä on suomiräpissä kuultu kyllä, mutta Klikin tulokulma sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin on toisenlainen.

“Ei se ‘menee tosi paskasti’ tai ‘mä oon melkein päätynyt linnaan’ -puhe, jota räpissä ihannoidaan, johda mihinkään.”

Klikin mukaan perinteinen räppipuhe vain uusintaa pahoinvointia. Se ihastelee lähiössä tapahtuvaa päihteiden vetämistä ja siihen jumittumista.

“Oikeesti meidän pitäisi vapautua kaikesta siitä paskasta, joka pitää meitä siellä syrjässä. Jotkut levyt voi voimauttaa ihmisiä kurimuksessa. Klikki haluu muuttaa sen kurimuksen. Meidän tekstit ei puhu yksilön kamppailusta, vaan siitä, mikä ajoi yksilön siihen kamppailuun. Yksilön sijaan me puhutaan aina rakenteista, koska niihin me tarvitaan muutos.”

Klikin Housukaartilainen-biisi julkaistiin vappuna 2017. 

Suomi juhlii satavuotisjuhliaan. Se ei Klikkiä lämmitä.

“Tässä Suomi 100 -hypessä nyt vaan puhutaan siitä, miten hieno menneisyys meillä on ollut ja miten tulevaisuudessa on haasteita suomalaisilla, mut kun ‘yhdessä ollaan talkoissa messissä’, niin hyvä tulee. Siitä ei puhuta yhtään missään mitään, mitä silloin 100 vuotta sitten luokkasodassa tapahtui. Meidän isovanhempien vanhemmat pakoili lahtareita jossain vintillä, eikä ketään kiinnosta. Mun ikäiset käy äänestämässä jotain Jan Vapaavuorta. Missä sen isoisä oli? Klik kläk”, Klikki toteaa ja tekee käsillään nopean latausliikkeen.

Klikki on halunnut muistuttaa satavuotiaan Suomen historiasta uudella biisilläänHousukaartilainen”. Klikki toivoo eri sukupolvien kuuntelevan biisiä yhdessä vappuna.

“Asefantasia ei ollut mitään fantasiaa pari sukupolvea sitten vaan todellisuutta. Ja tilanne voi edelleen kärjistyä siihen tosi helposti, jos näihin ongelmiin ei aleta rauhanomaisesti keksiä muutosta.“

Luokkayhteiskunta ei ole Klikin mukaan muuttunut mihinkään, se on vain paremmin piilotettu.

“Sorron välineet on erilaiset, mutta sorto ei ole hävinnyt mihinkään. Enää ei tarvi kovistella vuokraviljelijää, sitä varten on Intrum Justitia. Pätkätöissä tääl edelleen jengi käy. Pakko tästä on puhua ääneen, jos vaikka seuraavan sukupolven duunarit ei enää haluais olla kokoomuslaisia.”

Klikki, ValmiinaJokaVappu
Lyyrinen lukupiiri kokoontuu juomaan lahtarin verta, kun Klikki lataa riiminsä piippuun.

Klikille työväenluokka on kaiken keskiössä.

“Me tullaan työväenluokasta kaikki ja pidetään yllä tiettyä perinnettä. Niin arvokasta ja tärkeää työtä kuin KOM-teatterisukupolvi tekeekin, niin työläisten itsensä pitää luoda se työväenliike, ei taiteilijoiden ja kulttuuriperheiden.”

Klikki ei tarjoa ratkaisuja, mutta haluaa muistuttaa historiasta.

“Tää palautuu siihen, että ‘Klikki on kaikki’. Ketä me ollaan sanomaan, miten asiat pitäisi tehdä? Mutta jos ei kukaan avaa ekana suutaan, niin ei se keskustelu koskaan etene. Me ollaan vaan tyyppejä, jotka on tehneet pari biisiä.”

Jaa tämä:

Ruoka, eläimet ja arvo

Mitä me syömme, kun syömme? Ja miksi joitain eläimiä syödään ja toisia ei?

Harvalle tulee mieleen teurastaa oma kissa ja valmistaa siitä ateria. Toisaalta monelle lemmikinomistajalle broilerin, sisäfileen tai pekonin syöminen ei ole ongelma. Ruoan tuotanto on etäällä tapahtuva asia, ja harva yhdistää kaupan hyllyllä paketeissa olevan lihan eläviin eläimiin.

Lihateollisuuden tuotantoketjujen ja niihin liittyvän julmuuden avaaminen on saanut monet harkitsemaan kahdesti lihan syömistä – hyvin perustein. Jos kanoihin, lehmiin ja sikoihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin kissoihin ja koiriin, niitä ei syötäisi. Kissat ja koirat kuitenkin kelpaisivat ihmisravinnoksi siinä missä muukin liha – ja tiedämme, että eräissä kulttuureissa ne myös päätyvät ruoaksi. Toisissa kulttuureissa taas sikaa pidetään epäpuhtaana ja ravinnoksi kelpaamattomana.

Tämä kuvastaa antropologiassa jo kauan sitten tehtyä huomiota: mikään ihmisyhteisö ei hyödynnä eikä ole hyödyntänyt kaikkea syötäväksi kelpaavaa ruokana. Osa syötäväksi kelpaavista asioista on rajattu ruoan käsitteen ulkopuolelle, ja niiden syöminen on vastenmielistä tai peräti kiellettyä.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.

Ruokatabuja on antropologiassa tutkittu paljon. Brittiläisen antropologi Mary Douglasin (1921–2007) mukaan Raamatun ruokatabut koskevat eläimiä, jotka ikään kuin putoavat selkeiden määritelmien väliin. Esimerkiksi sika on sorkkaeläin, muttei märehdi, kuten kunnon sorkkaeläimet Raamatun mukaan tekevät. Tämä kategorioiden välissä oleminen tekee niistä saastaisia.

Yhdysvaltalainen antropologi ­Marshall Sahlins (s. 1930) puolestaan on todennut, että 1970-luvulla Yhdysvalloissa lihan syömäkelpoisuuteen vaikutti syöjän luokka ja se, kuinka lähelle ihmisten elämänpiiriä eläin hahmotettiin. Siat ja naudat olivat selkeästi tuotantoeläimiä ja ruoaksi kelpaavia. Hevoset taas olivat ennemminkin ihmisten kumppaneita ja siten pääosin ruoaksi kelpaamattomia, puhumattakaan perheenjäseniksi lasketuista kissoista ja koirista. Toisaalta syötävien eläinten liha oli Sahlinsin mukaan myös luokittunutta. Keski- ja yläluokille kelpasi vain eläimen sisempi liha. Työväenluokka ja köyhemmät saivat tyytyä ulompaan lihaan ja sisäelimiin.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Ruokatabut eivät välttämättä koske yksiselitteisesti tiettyä eläintä. Ruokatabuja on lukemattomia, eivätkä ne ole selitettävissä yhtenäisillä syillä tai järkeilyillä – ne ovat kulttuurisesti määriteltyjä ja muuttuvia. Kuten Sahlinsin esimerkistä käy ilmi, ruokatabuihin vaikuttaa myös ruoan tuotantotapa ja yhteiskunnalliset rakenteet.

Sahlinsin kuvaus ja selitys on varmasti myös monelle suomalaiselle järkeenkäypä. Jos eläin on lemmikki ja osa perhettä, ei sitä pidetä syötävänä. Tämä pätee yhtä lailla minipossuun kuin puudeliinkin. Mutta kuten arvata saattaa, tuotanto- ja lemmikkieläimien määrittelyt eivät ole yleismaailmallisia.

Jako tuotanto- ja lemmikkieläimiin heijastaa kapitalismille tyypillistä tiukkaa jakoa rahallista arvoa tuottavaan työhön ja arvontuotannon ulkopuolelle jätettyyn kotitalouteen. Jälkimmäinen on määritelty kulutuksen piiriksi, eikä siellä tapahtuvaa – usein naisten tekemää – hoivatyötä lasketa työksi. Tämäntyyppiset jaot määrittävät myös suhteitamme eläimiin. Kaikissa yhteiskunnissa tällaista eroa ei tehdä, ja se näkyy myös suhtautumisessa läheisimpiin eläimiin. Esimerkiksi Papua-Uuden-Guinean saaristossa asuvat mengenit eivät tee tällaista jakoa arvontuotannon tai eläinten suhteen.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta. Muista klikata läpi kaikki linkit!

Mengenit kasvattavat sikoja ruoak­si, mutta hyvin tietyntyyppiseksi sellaiseksi. Sikoja annetaan osana seremoniallisia lahjoja, jotka kuuluvat initiaatiojuhliin eli elämänkiertoon – kuten avioliittoon ja hautajaisiin – liittyviin juhlallisuuksiin. Initiaatioissa pienistä lapsista tehdään tyttöjä ja poikia ja naimaikään tulleista nuorista miehiä ja naisia: heidät tuodaan sukupuolitetun ­henkilöyden piiriin.

Lahjoilla pidetään yllä yhteiskunnan keskeisiä sosiaalisia suhteita.

Tärkeinä pidettyjen sosiaalisten suhteiden ylläpito ja luominen on keskeinen arvo mengeneille. Mengenit puhuvat arvokkaita sosiaalisia suhteita luovasta ja ylläpitävästä toiminnasta työnä. Työ kattaa laajan kirjon toimintaa: viljelyn, lastenhoidon ja yllämainittujen seremonioiden järjestämisen. Palkkatyö taas ei lukeudu työn piiriin, jos sen tuottoja ei käytetä suhteiden ylläpitoon. Seremonioissa annettavat lahjat kuvaavat sosiaalisia suhteita luovaa toimintaa – tai kuten mengenit sanoisivat, työtä.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Kaskiviljelyn kautta mengenit ovat jatkuvassa läheisessä vuorovaikutussuhteessa kasvattamiensa kasvien kanssa. Kasveja hoidetaan ja kasveja kannustetaan loitsuilla kasvamaan. Viljelykasvit ovat yhtäältä hoivan kohde ja toisaalta sen väline. Sosiaalisesti tuottavan toiminnan (eli työn) ydin on ruoan antaminen toiselle. Sama pätee sikoihin. Mengenit hoitavat ja kasvattavat sikojaan ja ovat jatkuvassa suhteessa niihin; ne käsitetään yksilöiksi ja niillä on nimet. Sikojen lahjoittaminen on tärkeä ja välttämätön osa suurimpia rituaaleja.

Mengeneille siat eivät ole objekteja, eikä niitä ole määritelty teollisen lihantuotannon tuotantoeläinten tavoin raaka-aineeksi ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle. Siat ovat läheisiä eläimiä, mutta ne eivät ole lemmikkejä. Toisin kuin läheisen suhteen perusteella saattaisi luulla, siat teurastetaan ja syödään.

Niitä ei kuitenkaan syödä noin vain. Yksikään mengen ei teurasta tai syö itse kasvattamaansa sikaa, sillä se olisi itsekkyyden huippu ja arvontuotannon logiikan vastasta. Sikoja kasvatetaan ja hoidetaan vuosia, jotta ne voidaan lahjoittaa muille osana yhteiskuntaa uusintavia juhlia. Tässä mielessä siat ovat arvontuotannon väline, ja eläinoikeusnäkökulmasta siat menettävät henkensä myös mengenien parissa.

Ero nykyiseen teolliseen lihantuotantoon on kuitenkin selvä. Mengeneille sikojen kasvatus ja teurastus ei tapahdu näkymättömän ja vieraannutetun tuotannon piirissä, vaan siat ovat jatkuvasti läsnä.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Ruokatabut perustuvat monenlaiseen logiikkaan, ja ne ovat kulttuurisesti määrittyneitä. Ne kuitenkin kertovat paljon yhteiskunnastaan ja liittyvät kiinteästi yhteiskunnallisiin suhteisiin. Mengenien sikojen hoito kuvastaa mengenien perimmäisiä arvoa, eli tärkeiden sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja luomista. Teollinen eläintuotanto kertoo yhtä lailla teollisten yhteiskuntien arvoista.

Ranskalainen antropologi ­Philippe Descola (s. 1949) on todennut, että yhteisön suhteet ympäristöönsä kuvaavat myös yhteisön sisäisiä suhteita. Kääntäen, se miten kapitalismissa kohtelemme tuotantoeläimiä kuvastaa sitä miten me kohtelemme toisiamme.

LUE MYÖS: Pia Lundbomin Eläinten asialla -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Kirjoittajan Helsingin yliopiston sosiaali- ja antropologian oppiaineen jatko-opiskelija ja hänen väitöstutkimuksensa käsittelee laajamittaisten öljypalmu- ja hakkuuprojektien poliittisia vaikutuksia ja paikallisen maankäytön muutoksia Papua-Uusi-Guinean maaseudulla. Lisää antropologisia huomioita maailmasta AntroBlogissa

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.”
Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
Jaa tämä:

Eläinten asialla

Eläinoikeusaktivismi on muuttanut muotoaan viimeisten 20 vuoden aikana. Muutokset ovat mukailleet siirtymiä julkisessa keskustelussa, mutta tavoitteet ovat pysyneet samoina.

Vuotta 1995 pidetään suomalaisen eläinoikeusliikkeen syntyhetkenä kahdesta syystä: silloin tehtiin ensimmäiset kettujen vapautukset turkistarhoilta ja samoihin aikoihin perustettiin myös Oikeutta eläimille -yhdistys. Toukokuun 1995 kettujen vapautukset saivat aikaan paljon meteliä, ja ne tuomittiin julkisessa keskustelussa varsin laajasti.

Eläinoikeusliikkeellä on Suomessa jo yli 20 vuoden taival ja keinot ovat muuttuneet matkalla.

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.” Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.

Keskustelu turkistarhauksen lopettamisesta alkoi jo paljon ennen vuotta 1995, mutta tuolloin eläinaktivistit esittivät kritiikkinsä kärkevämmin ja näkyvämmin. Alkuaikoina eläinaktivisteja kutsuttiin monenlaisilla nimillä: luontoaktivisti, eläintensuojelutoimija, kettujen vapauttaja ja kettu­tyttö. Iltapäivälehtien lanseeraama kettutyttö-termi jäikin näistä elämään.

Aktivisteja itseään ei juuri kuultu. Heidän motiivejaan, ajattelutapaansa tai arvojaan ei ehkä edes oltu valmiita tai halukkaita ymmärtämään. Eläinten oikeuksien edistämisen sijaan monille toimijoille tarjottiin vaihtoehtoisia, ”parempia” yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoja. Miksi puolustaa kettuja tai sikoja, kun löytyy paljon ”tärkeämpiä” ja olennaisempia epäkohtia?

Tämä tärkeämpien kohteiden vaatimus osoitetaan usein myös muille aktivisteille.

Myös elämäntapavalintoja, kuten veganismia, kummasteltiin jopa aktivistien lähipiireissä. Osaa kannustettiin ”lopettamaan se pelleily”. Etenkin alkuvuosien eläinaktivismia pyrittiin tulkitsemaan sekä hairahtuneiden nuorten ymmärtämättömyytenä että johdateltujen nuorten naisten ajattelemattomuutena.

Kun aktivistit itse saivat puhetilaa, he perustelivat toimintansa lähtökohtina olevan eläinten oikeudet ja eläinten vapauttaminen. Tämä näyttäytyi aktivismin alkuvuosina jo itsessään temaattisesti varsin radikaalina.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.

Toiminta oikeudenmukaisemman maailman puolesta ei sellaisenaan ole mikään erityisen radikaali agenda, vaikka valtamediassa tai eläinoikeusliikkeen ulkopuolella eläinaktivismi itsessään esitettiin radikaalina. Vielä 2000-luvun alkupuolella aktivistien poliittinen agenda sivuutettiin.

Nyt, vuonna 2017, Oikeutta eläimille -yhdistyksen Facebook-sivuilla on lähes 70 000 tykkääjää. Uusia vegaanisia valmisruokia tuntuu putkahtavan kauppojen hyllyille viikoittain ja Helsingissä järjestettiin ensimmäiset – nopeasti loppuunmyydyt – Vegemessut. Eläinaktivistit ovat kasvoillaan ja nimillään keskustelemassa eläinten kokemasta kärsimyksestä.

Muutos ei kuitenkaan ole tapahtunut aktivistien poliittisessa sanomassa. Aktivistien pääviestit eivät ole muuttuneet mihinkään, eivätkä toiminnan tavoitteet ole muotoutuneet reformistisemmiksi. Tuomas Ylä-Anttila toteaa kirjassaan Politiikan paluu, että liikkeiden on oikeutettava vaatimuksensa saadakseen kannatusta – vaatimukset on esitettävä tavalla, joka vetoaa hyväksyttyyn käsitykseen yhteisestä hyvästä. Eläinoikeusliike esittää vaatimuksia eri tuotannonaloille, joiden se vaatii perustavanlaatuisesti muuttavan toimintatapojaan.

Turkistarhauksen lopettaminen on ollut näistä yksi keskeinen. Aktivistien tyyli kampanjoida esimerkiksi turkissomisteiden käytön lopettamiseksi tai eläinten kohtelun parantamiseksi maatiloilla ovat kuitenkin herättäneet myös varsin voimakkaita vastareaktioita vuo­sien varrella.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Alkuvuosien eläinten vapautukset tekivät tilaa eläinten asialle. Kuten yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnoissa yleensäkin, eläinaktivismissakin vaikuttamistyö on edennyt vaiheittain. Iskut olivat yksi tapa herättää huomiota eläinten kohteluun. Olipa eläinten vapautuksista poliittisena vaikuttamistapana mitä mieltä tahansa, yhteiskunnallista keskustelua ne saivat aikaan.

Eläinoikeusliikkeen yhtenä ajavana ajatuksena on se, että eläinten asiaa on kokonaisuudessaan pidettävä esillä, koska ne eivät osaa itse nousta barrikadeille. Eläinten hyväksikäytön lopettaminen onkin aktivistien tavoite. Eläinten vapautusiskujen loppuminen ja keinovalikoiman muuttaminen vuorovaikutteisempaan suuntaan on vaikuttanut aktivistien asemaan paljon. Eläinten asemasta, kohtelusta ja elämästä on tarjottu viime vuosina katsojille salaa kuvattuja kuvia.

Varsinkin 2007 vuodesta alkaen toteutetut kampanjat, joissa on esitetty salaa eläintiloilla kuvattua materiaalia, ovat laventaneet aktivistien mahdollisuuksia poliittiseen toimintaan myös muille eläinten asiaa edistäville toimijoille. Kuvat ovat tehokkaita ja niiden todistusvoima on vahva. Kuvamateriaalit haastavat jokaisen pohtimaan tehomaatalouden tilannetta. Samalla materiaalit asettavat vastuuta kuluttajalle ja pakottavat katsojan analysoimaan myös omaa kulutuskäyttäytymistään.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Salakuvien esittäminen ja mediassa jakaminen asettuivat jatkumoksi kaikelle vaikuttamistyölle, mitä jo aiemmin oli tehty. Aktivistien poliittiseen toimintaan sosiaalinen media asettui kuin nenä päähän. Teknologinen kehitys ei kuitenkaan yksin riitä selittämään aktivistien menestystä kuvakampanjoiden avulla vaikuttamisessa. Edesmennyt yhdysvaltalainen sosio­logi Charles Tilly kehotti Social movements, 1768–2004 -teoksessaan välttämään teknologista determinismiä. Hänen mukaansa pelkkä uusi media ei muuttanut yhteiskunnallisten liikkeiden luonnetta. Kirjassaan Tilly alle­viivaa, kuinka yhteiskunnallisissa liikkeissä omaksuttiin uuden median käyttö toimintaan, jota harjoitettiin muutenkin.

Tiedotusvälineiden ja liikkeiden suhde saa ranskalaisen historioitsija Pierre Rosanvallonin mukaan merkityksen vasta yhteisten vastademokraattisten tehtävien ansiosta. Rosanvallon esittää kirjassaan Vastademokratia – Politiikka epäluulon aikakaudella, että ”tiedotusvälineet ovat valvontademokratian vakiintunut ja funktionaalinen puoli, kun taas kansalaisyhteiskunnassa syntyneet aktivistijärjestöt ovat sen toiminnallinen puoli”.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Pelkkä pohdinta ja analysointi eivät riitä. Eläinoikeusaktivistit haluavat muutosta, joka ei ole vain sanahelinän tasolle jäävää hymistelyä. Hymistely ei muuta epäkohtia eikä lopeta kenenkään kärsimystä. Liikkeissä on ollut erilaisia kampanjoita, tapahtumia ja ruohonjuuritason vaikuttamistyötä. Keskustelut, kohtaamiset ja vuoropuhelu mahdollistavat niin ikään epäkohtien esille nostamisen.

Eräänlaisina välietappeina kasvissyönnin edistäminen, tietoisuuden lisääminen ja keskustelun herättäminen eläinten kohtelun epäkohdista konkretisoivat eläinoikeus­aktivistien sanomaa ja koskettavat monia. Aktivistit ovat onnistuneet sanomansa sanoittamisessa sellaisella tyylillä, joka kohtaa entistä useamman kokemusmaailman. Aktivistien poliittinen tavoite on myös saada ajattelemaan, millaisia vaikutuksia omalla toiminnalla on, ja purkaa tapaa katsoa eläimiä vain jonain, mitä tuotetaan ruuaksi mahdollisimman halvalla.

Kukapa haluaisi olla ”riistäjä”?

Salakuvien julkaisu on tuottanut myös tarkoittamattomia seurauksia. Teurastamoilla kuvatut kuvat ja niiden julkaisu sai isot yhtiöt suunnittelemaan kameroiden tuomista teurastamoille. Siten alojen kiire ja haasteet tavallaan päädyttiin kaatamaan yksittäisten työntekijöiden syliin, vaikka tätä aktivistit eivät tehneet.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn.

Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike onkin muuttunut poliittisesta altavastaajasta ja marginalisoiduista toimijasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Oma kysymyksensä on se, mihin vaikuttamistyö johtaa. Joka tapauksessa eläinoikeustoimijat saavat jatkuvasti pohtia keinoja, miten esittää asiansa. Niin aktivismin kuin kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on uudistuttava saadakseen asiansa esille ja puhutellakseen uusia ihmisiä. Eläinoikeusliike ei edelleenkään ole massojen liike, mutta sen esittämät asiat ja ongelmakohdat puhuttelevat entistä useam­pia.

Kasvistuotteiden lisääntyminen ja vegaanisten tuotteiden valikoiman parantuminen antaa viitteitä siitä, että kasvissyönti ja veganismi on samaan aikaan sekä politisoitunut että epäpolitisoitunut. Kasvissyönti tai vegaaniset tuotteet eivät nivoudu pelkästään aktivistiuteen vaan ovat kenelle tahansa mahdollisia, tavallisia valintoja. Kasvissyönti tai vegaanisuus ovat poliittisina valintoina enemmän kuin trendin harjalla ratsastamista. Poliittisina valintoina kuluttajavalinnat eivät kuitenkaan useimmille riitä. Yksittäisen kuluttajan käsissä eivät ainakaan toistaiseksi ole suuret linjat, ellei liikkeellä ole suuria massoja.

Eläinoikeusliike on joutunut antamaan periksi hyvin vähän. Eläinten asioissa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Laajemmassakin yhteiskunnallisessa kehyksessä veganismi on yleistynyt hyvin nopeasti, eikä se ole enää vain aktivistien valitsema elämäntavallinen kehikko. Kaikille vegaaniset tuotteet valitseville ruokavalio ei kuitenkaan ole erityisen poliittinen ­kysymys.

Jos poliittisuus katoaa kokonaan eikä kiinnity mihinkään laveampaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, onko olemassa riski, että kyseessä on joillekin vain trendi? Luultavasti. Mutta osalle samalla saattaa muotoutua yhteiskunnallisesti tiedostavampi elämä.

LUE MYÖS: Tuomas Tammiston Ruoka, eläimet ja arvo -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Pia Lundbom: Eläinten puolustajat – Suomalaisen eläinoikeusaktivismin muuttuva poliittinen tyyli ja toiseus. Jyväskylä studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöstutkimus ladattavissa kokonaisuudessaan täältä.

Jaa tämä:

Maailmanloppua pukkaa

Jeesus ja Sote, mikä näitä yhdistää? Molempia odotetaan kuin kuuta nousevaa ja molemmat tuovat muassaan varhan tuhon.

Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu.

Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen.

Sotea, eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistusta on ollut hämmentävää seurattavaa jo vuosien ajan. Hallitus toisensa perään yrittää ajaa omaa käärmettään pyssyyn ja toistuvasti perustuslaki ja/tai oppositio asettuu poikkiteloin kulloisenkin uudistuksen eteen. Halusimme tuoda aiheen ympärillä käytyyn keskusteluun oman lisämme ja kävimme hieman liisteröintihommeleissa.

Jeesus tulee, sote tulee, mitä näitä nyt onkaan. Kuten Jeesus-lappujen formaattiin kuuluu, myös meidän Sote-lappu löysi tiensä seinäpintaan, josta se voi yllättää pahaa-aavistamattoman ohikulkijan.
Jeesus tulee, sote tulee, mitä näitä nyt onkaan. Kuten Jeesus-lappujen formaattiin kuuluu, myös meidän Sote-lappu löysi tiensä seinäpintaan, josta se voi yllättää pahaa-aavistamattoman ohikulkijan.

Sen lisäksi, että meidän Sote tulee -julisteemme saattaa herättää hymähdyksiä, se muistuttaa Jeesuksen ja sote-uudistuksen yhteneväisyyksistä. Molemmat ovat pitkälti uskon asioita ja näyttävät mahdottomilta tosiasioiden valossa. Ne uskovat, jotka päättävät uskoa ja hankkeisiin sekaantuneiden ammattilaisten kynnys kyseenalaistaa touhu julkisesti on äärimmäisen korkea.

Kuten sote, myös Jeesuksen paluu on vuodesta toiseen ihan nurkan takana.

Yhteistä näissä tapauksissa on myös se, että suurelle yleisölle näiden seuraukset ovat toteutuessaan potentiaalisen katastrofaaliset. Taivaan ja Helvetin lopullisen yhteenoton seuraukset koskettavat koko luomakuntaa ja riippuu koulukunnasta ja tulkinnasta, että kuinka moni pelastuu ja kuinka moni joutuu kadotukseen.

Samoin kuin Jessen tulemisesta, myös sotesta on esitetty kovasti arvioita. Arvioiden luotettavuuden arvioimista vaikeuttaa se, että edes poliitikot ja virkamiehet – joiden tulisi tätä orkesteria johtaa – eivät tunnu tietävät odotettavissa olevia seurauksia. Jotain arvioita kuitenkin on esitetty suunnalla jos toisellakin. Näitä arvioita yhdistää se, että hyvää luvataan joillekin ja monille luvataan huonoa.

Helsingin yliopiston suunnalta otettiin kantaa tulevaan. Lääketieteellinen tiedekunta kommentoi uudistusta ja siihen liittyvään ns. valinnan vapaus -ulottuvuutta olemassa olevin tiedoin: Valinnanvapauslain ideana on, että kilpailu parantaisi palvelujen saatavuutta ja laatua. Tutkimuksellinen näyttö siitä, että näin käy, kuitenkin puuttuu. Voi olla niin, että valinnanvapauslakiin liittyvä kilpailumekanismi päinvastoin ohjaa työvoimaa pois joiltain kansanterveyden kannalta tärkeiltä aloilta (esim. psykiatria) taikka haja-asutusalueilta taajamiin heikentäen palvelujen saatavuutta.”

”Valinnan vapaus” on kuitenkin sikäli ovelasti keksitty ja lanseerattu termi, että kukapa sitä voisi uskottavasti vastustaa. Vapauden vastustaminenhan on silkkaa Neuvostoliittoa, vaikka ei sitä oikeasti olisikaan. Tässä yksityistämistä ajavat tahot ovat pelanneet kortinsa erittäin ovelasti.

Myös valtiotieteellinen tiedekunta samalta yliopistolta otti kantaa: ”Mitkään tutkimustulokset eivät tue oletusta, että kapitaatiorahoitukseen pohjautuva ja asiakkaiden yksityisten ja julkisten markkinaehtoisten tuottajien välillä valitsema palvelutuotanto tuottaisi yhdenvertaisuutta. Ehdotetulla sote-keskusmallilla vahvistetaan palvelujen saamisen alueellista eriarvoisuutta sekä terveys- ja hyvinvointieroja.”

Mutta kuten sanottua, eivät kaikki tässä häviä. Tämä uudistus epäilemättä toteutuessaan luo fantastisia mahdollisuuksia terveysalan yrityksille, jotka ovatkin jo asemoineet itsensä hyviin asemiin ja odottavat rahahanojen aukeamista.

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kommentin voi siis lukea halutessaan ihan positiivisena: ”Ehdotettu valinnanvapausmalli lisää palvelujen kysyntää ja nostaa terveydenhuollon kokonaiskustannuksia.”

Kokonaiskustannusten kasvu epäilemättä tarkoittaa kasvavia tulovirtoja osalle toimijoista. Tähän viittaa myös em. valtsikan huomio: Uudistus heikentää paljon sosiaalipalveluja tarvitsevien asiakkaiden asemaa.” Toisen tappio on toisen voitto.

Luottaisitko tämän kaavion perusteella tehtävään uudistukseen, joka koskee jokaista suomalaista ja jonka taloudelliset vaikutukset ovat suuruudeltaan miljardeja euroja? Valtioneuvoston selvitys sote-hommeleista on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. Ennen tähän kaavioon pääsemistä suosittelemme turvakännejä.
Luottaisitko tämän kaavion perusteella tehtävään uudistukseen, joka koskee jokaista suomalaista ja jonka taloudelliset vaikutukset ovat suuruudeltaan miljardeja euroja? Valtioneuvoston selvitys sote-hommeleista on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. Ennen tähän kaavioon pääsemistä suosittelemme turvakännejä.

Jotta tämä uudistus toisi varmasti muassaan viimeisen kohtaamisen, yhdistetään tähän samaan syssyyn myös kuntauudistus ja kuntien aiheeseen liittyvää omaisuutta ollaan siirtämässä maakunnille korvauksetta. Tämä aiheuttaa monenlaisia epävarmuuksia kuntien talouteen, lainoihin ja varallisuuteen. Kunnissa saattaa jopa syntyä kiusaus myydä omaisuutta hintaan mihin hyvänsä ripeässä tahdissa – näin kunnalle jäisi ainakin vähän rahaa kouraan. Ei ole vaikea arvata, ketkä jäävät lopulta voitolle näistä alennusmyynneistä.

Nähtäväksi jää, kuinka kaikki suomalaiset pääsevät harjoittamaan valinnan vapauttaan. Lopun aikoja odotellessa kukin voi halutessaan käydä lataamassa ja tulostamassa meidän Sote-julisteen täältä.

Sote-tulee-vastis

Jaa tämä:

Vote Plösö!

Vaalit lähestyvät, eikä sopivaa ehdokasta löydy? Ei hätää, Plösö on ehdolla kaikissa vaalipiireissä!

Häiriköt-päämaja sai yhteenoton jo monissa vaaleissa mainoksillaan kohahduttaneelta Plösöltä. Omia polkujaan tallaava ja säästeliäästi medialle puhunut Plösö myönsi Häiriköille poikkeuksellisen ja ainutlaatuisen syvähaastattelun näin vaalien alla. Vaikuttajan koko poliittisen uran luotaava haastattelu toteutettiin sähköpostitse.

Poliittisten broilerien ja pintajulkkisehdokkaiden valtavirrasta väkevästi poikkeava Plösö on kokenut politiikkaan pyrkimisen ja ryhtymisen peräti kansalaisvelvollisuudekseen. Näin vaikka systeemi onkin mätä ja järjestelmä puolueellinen.

”Pidän itseäni suoraselkäisenä kovan linjan vaikuttajana joka tuo ryhtiä politiikkaan. Vuoden 2012 presidentinvaalien alla koin velvollisuudekseni siirtyä suoraan politiikan johtotehtäviin – presidenttiys näyttäytyi hyvänä näköalapaikkana ja mahdollisuutena tutustua kenttään.”

Aikaisemmin Plösö on myös ilmoittanut yhteiskunnallisen havahtumisen taustalla vaikuttavan sen yleisimmän syyn: pätemisen tarpeen.

PLÖSÖ PRESSAKSI. Vuonna 2012 oli tarjolla vaihtoehto leipääntyneille urapoliitikoille.
PLÖSÖ PRESSAKSI. Vuonna 2012 oli tarjolla vaihtoehto leipääntyneille urapoliitikoille. Plösö sai taakseen myös julkkiskannattajia – tämä tunnetusti resonoi hyvin vaalikarjan äänestyskäyttäytymisen kanssa.

Jokaisella politiikkaan pyrkivällä on myös uransa alkuvaiheessa edessään sopivan urheiluseuran valitseminen. Prosessi on usein vaikea ja edellyttää kompromisseja. Ellei sitten riko formaattia.

”Kokoomus olisi ollut sopiva puolue minulle, mutta epärehellisyys ja pahuus eivät kiehdo. Koin parhaaksi vaihtoehdoksi perustaa oma puolue, Puolue. Päätäntävallan turvaamiseksi pitäydyin puolueen ainoana jäsenenä.”

Plösön Puolue-puolueen rakenne on kiinnostava, joskaan ei täysin ainutlaatuinen. Hollannissa oikeistopopulismilla ja rasismilla valtaan ratsastaneen Geert Wildersin Vapauspuolueeseen (Partij voor de Vrijheid) kuuluu Wildersin lisäksi ainoastaan Geert Wildersin itsensä hallinnoima järjestö (koska laki vaatii, että puolueessa on oltava vähintään kaksi jäsentä).

Kunnallisvaalikampanjaan kuului isojen mainostaulujen lisäksi myös piemempiä mainoksia, joita jettiin ns. guerrilla-taktiikoilla.
Kunnallisvaalikampanjaan kuului isojen mainostaulujen lisäksi myös piemempiä mainoksia, joita jettiin ns. guerrilla-taktiikoilla.

Suomessa Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen jäsenyydet ja jäsentymättömyydet ovat myöskin olleet poikkeuksellisuudessaan yleisen kiinnostuksen aiheita. Myöskään ei tule jättää mainitsematta Timo Soimin Perussuomalaisten rahojen kanavoimista Perussuomalaisten Tukisäätiölle, jossa heilahdukset puolueen johdon koostumuksessa eivät venettä keikuta.

”Tärväsin koko omaisuuteni siihen ensimmäiseen vaalikampanjaa. Mainostoimisto BomB Helsinki veti välistä massit ja offshorasi toteutuksen Kauko-itä-Vantaalla toimivalle alihankkijalle YP-Companylle. You People Companyn kulit levittivät mainoksia pitkin Helsinkiä ja kannatus hipoi pilviä Puolueen jäsenkyselyn tulosten mukaan.”

Äänestyspaikkojen suljettua ovensa Plösö julisti normaaliin tapaan itsensä voittajaksi. Siinä kuitenkin kävi kuin niin usein kalassa: Ei napannut.

Nykyään sosiaalinen media on täynnä äänestyskopissa otettuja valokuvia. Plösö oli suunnannäyttäjä tässäkin trendissä ja julkaisi kuvan äänestyskopista jo vuonna 2012.
Nykyään sosiaalinen media on täynnä äänestyskopissa otettuja valokuvia. Plösö oli suunnannäyttäjä tässäkin trendissä ja julkaisi kuvan äänestyskopista jo vuonna 2012.

”Kun tulokset tulivat, tajusin, että Suomi ei vielä tuolloin ollut kypsä alt-faktoille. Olin luonnollisestikin pettynyt. Julistukseni jäi ikävästi virallisten tulosten jalkoihin ja valemediahuomio jäi vaisuksi. Väärin äänestänyt kansa kääntynyt minua vastaan. Luonnollisestikin reagoin kuten kuka tahansa poliitikko – loukkaannuin verisesti.”

”Pari vuotta siinä sitten meni muita syytellessä ja äänestäjiä kyräillessä.”

Mutta eihän kissa karvoistaan pääse ja politiikan seireenikutsu kävi vastustamattomaksi. Plösölle kävi kuin Michael Corleonelle. ”Just when I thought I was out, they pulled me back in.”

Plösö palasi politiikan kunnian kentille juuri sopivasti vuoden 2015 eduskuntavaalien alla.

”Oikeastaan siinä kävi niin, että kaivoin itseni naftaliinista ja päätin kävellä eduskuntaan näytöstyyliin ja keskisormea vastustajille heilutellen. Hinkkasin sloganit huippuunsa ja benchmarkasin kaikkien viimeaikaisten menestys- ja kasvupuolueiden käytännön toiminnan ja toteutetun politiikan parhaat palat.”

Uutta matoa koukkuun. Vuonna 2015 Plösön vaalimainokset kiinnostivat ja vakuuttivat. Vain mediapeli esti voittokulun vallan huipulle.
Uutta matoa koukkuun. Vuonna 2015 Plösön vaalimainokset kiinnostivat ja vakuuttivat. Vain mediapeli esti voittokulun vallan huipulle.

Tällä kertaa näkyvyyttä haettiin kadunvarsimainonnan ohella myös interwebistä. Aihetunniste #vaalit2015 dominoi Plösön viestintätoimiston Instagram-tiliä. Pöhinä oli todellista.

”Murskatappiohan siitäkin tuli. Mediapeliä se oli. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun valemedia sellaiseen syyllistyi kampittaakseen ylivoimaisen ehdokkaan. He jättivät silkkaa puolueellisuuttaan kokonaan käsittelemättä Puolueen ja minun kampanjan. Sydämeni murtui, kun näin, mitkä mikkihiiret ja akuankat muodostivat hallituksen. Kaikki ovat löysiä paskoja minuun verrattuna.”

Plösö on periaatteen mies ja arvostaa uskollisuutta. Hän on luottanut saman viestintätoimiston palveluihin läpi poliittisen uransa. Esteettiset linjat ovat pysyneet muuttumattomina, tunnistettavina. Äänestäjiä ole kiusattu heittelehtivällä muotokielellä. Plösö edellyttää samaa lojaaliutta orjilt.. ..alamaisiltaan myös.
Plösö on periaatteen mies ja arvostaa uskollisuutta. Hän on luottanut saman viestintätoimiston palveluihin läpi poliittisen uransa. Esteettiset linjat ovat pysyneet muuttumattomina, tunnistettavina. Äänestäjiä ole kiusattu heittelehtivällä muotokielellä.

”Ainoaksi kunnialliseksi vaihtoehdoksi jäi paeta vuorille, saatana.  Maitojuna vuorilta palasi Helsinkiin vasta tänä vuonna”, Plösö jyrähtää.

Puolue sain maaniteltua ykkösnyrkkinsä vielä kerran vaalitaistoon Jälleen kerran Plösö edustaa todellista muutosta.

”Hieman tämä kyllä nyt epäilyttää.  Nämä kunnallisvaalit ovat kuitenkin ne rupisimmat vaalit ja minä todellakin lasken itseni kansainvälisen kaliiberin valtiomieheksi. Puolue sai kuitenkin maaniteltua minut nuoleskelemalla minut ehdolle.”

Puolueen urhollinen soturi ratsastaa taas pelotta vaalitaistoon ja koska Plösö on ns. erikoismies, voi häntä äänestää poikkeuksellisesti kaikissa Suomen vaalipiireistä. Ykkönen ei ole kakkonen, se on ykkönen.

”Se on victoria o muerte nytten. Kirjaimellisesti.”

Plösö joutui maksamaan hävityn vedonlyönnin vuoksi yhden mainospaikan poliittiselle kaksoisveljelleen. Tämä tietenkin korpesi, mutta onneksi linja pitää ja sikäli kaikki on kotiin päin. Kohti parempaa huomista!
Plösö joutui maksamaan hävityn vedonlyönnin vuoksi yhden mainospaikan poliittiselle kaksoisveljelleen. Tämä tietenkin korpesi, mutta onneksi linja pitää ja sikäli kaikki on kotiin päin. Kohti parempaa huomista!
Jaa tämä: