Häiriköt

Väinämöisen ja Joukahaisen battle

Perussuomalaisten hajoamisesta ja uusista juonenkäänteistä ei tule loppua. Koska suoraan aiheesta kirjoittaminen on turhaa, teimme muutaman meemin.

Totaalinen sota
Totaalisesta sodasta, päivää.

Totaalinen sota -meemi yhdistää kaksi Perussuomalaisten kaoottista tilennetta kuvaavaa intertekstuaalista viittausta. ”Crush your enemies” -sitaatti on Conan barbaari elokuvasta ja sopii hyvin Halla-ahon porukan viikonloppuiseen vyörytykseen. Soinilla ja hänen tukijoillaan pyyhittiin pöytiä ja Persujen perustaja lähetettiin kotiin tervassa ja höyhenissä pyöriteltynä.

Nyt näyttää siltä, että vähemmän totaalinen harjaaminen olisi saattanut olla järkevää. Voitettua vastustajaa ei kannata nöyryyttää, sillä se johtaa helposti totaaliseen sotaan. Totaalinen Sota onkin kiinnostava hommeli, joka liittyy Halla-ahoonkin jänskästi.

Jussi Halla-aho keräsi taannoin talteen  todella omituisen ja huikaisevan kirjeenvaihdon, jota Seppo Lehto ja Klaus von Grewendorp (os. Juutilainen) kävivät internetissä ja postituslistoilla. Siteeraan lyhyen pätkän tuosta kertakaikkisen pähkähullusta kirjoituskokoelmasta:

”Kukaan Lehdon ja Klasun taistelua seurannut ei halunne kiistää, että sananvaihto on rujointa, mitä suomen kielellä on milloinkaan missään mediassa harrastettu. Minkäänlaista rotia ei keskustelussa ole. Satunnaisen lukijan tukka nousee pystyyn, ja tosikot lopettavat lukemisen heti alkuunsa. Monet ovat antaneet ylläpidonkin kuulla kunniansa moisen saastan arkistoinnista, ja reippaimmat ovat tehneet rikosilmoituksen, milloin milläkin nimikkeellä. Tämä ei ole hedelmällinen lähestymistapa.

Totaalisen Sodan kauneus perustuu samaan ristiriitaan, jolla ratsastavat Salvador Dalin maalaukset. On kaksi ulottuvuutta, unimaailma ja valvemaailma. Kumpikin perustuu tiettyihin paradigmoihin ja lainalaisuuksiin. Unen ja valveen lainalaisuudet ovat keskenään ristiriitaisia, mistä johtuu, että siirtymävaiheen eli heräämisen aikana ihminen on vähän aikaa päästään pyörällä. Lyhyen tuokion ajaksi unen paradigmat tunkeutuvat valveen puolelle, mutta viimeistään aamupissan aikana ihminen on uudelleenorientoitunut valveen lakeihin. Normaalioloissa uni ja valve eivät kohtaa.

Totaalista Sotaa ei käydä samassa ulottuvuudessa, jossa useimmat meistä elävät arkitodellisuuttaan. ”

En usein neuvo ihmisiä tutustumaan Halla-ahon kirjoituksiin, mutta kun neuvon, teen sen sydämestäni. Tähän kannattaa tutustua.

Soinamoinen laulaa Halla-ahokaisen suohon.
Soinamoinen laulaa Halla-ahokaisen suohon. Meemin pohjana toimii Joseph Alasen maalaus.

Tämä lienee itsestään selvä tapaus. Ylpeä Joukahainen lähti laulamaan Väinämöistä suohon, mutta vanha ketku lauloi väkevämmin. Se, miten saaga päättyy jää nähtäväksi. Runo Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta kokonaisuudessaan täällä tai vaikkapa lähimmässä kirjastossa.

Väiskin ja Joken kamppailuhan päättyi siihen, että nöyryytetty nuorukainen antoi siskonsa vanhalle käppäukolle. Tämmöiseen tuskin päädymme, ja olen melko varma, että Soinin palkkio tästä operaatiosta ja hallituksen pelastamisesta on suurlähettilään paikka Lontoossa. Siellä Soini voi päivystää nakkimuki kourassa Millwallin matseissa eläkkeeseen saakka – ja ehkä pidempäänkin.

Nänä-nänä-nänä-nä-nää. Batman!
Nänä-nänä-nänä-nä-nää. Batman!

Näin siinä sitten kävi. Läps vaan. Soini ja Halla-aho ovat olleet suomalaisen politiikan Batman ja Robin -kaksikko. Yhdessä vääryyksiä vastaan ja niin edes päin. Tämä asetelma toi tietenkin mieleen Batman ja Robin -meemin.

Sopivasti Batmanin tarinoista löytyy episodi, jossa Robin kääntyy oppi-isäänsä vastaan. Robineitahan on tunnetusti ollut useampi kappale. Heistä järjestyksessä toinen, Jason Todd, kääntyi saippuaoopperamaisten käänteiden jälkeen rikollisuuteen ja vaikutti nimellä Punahuppu.

Tähän loppuun vielä kuvamateriaalia UV-operaation toteutuksesta.

Jaa tämä:

Katutaide osaksi establishmenttia

Vielä tovi sitten vieroksuttu katutaide on vähitellen muuttumassa osaksi kaupunkikuvan luvallista kirjoa. Nähtäväksi jää, kantaako kapina virkamiehen syleilyssä.

Kesäkuun toisena viikonloppuna Helsingissä otettaan – vähintäänkin symbolisesti – jättiharppaus katutaiteen saralla. Kymmenen vuotta jatkuneen nollatoleranssilinjan, eli Stop töhryille -hankkeen, symboliksi noussut Kulosaaren melumuuri maalataan uudestaan.

Vuonna 1991 Itäväylän kaistojen väliseen melumuuriin maalattiin graffiteja koko metroradan puoleisen laidan pituudelta. Vuosituhannen vaihteessa Stop töhryille -projektin puitteissa muuri maalattiin likaisen harmaaksi – ja vielä niin huolimattomasti, että jyrätyt graffitit kuulsivat läpi.

Eihän muurin jyräämistä tietenkään voi verrata siihen, kun vartijat pieksivät maalaajia ja tyypeille pistettiin vankilatuomioita, mutta oli se aika tukevaa vittuilua.

Kuliksen muuri vuosimallia 1991. Tämä kuvasto muodostui tutuksi monelle, myös kirjoittajalle.
Kuliksen muuri vuosimallia 1991. Tämä kuvasto muodostui tutuksi monelle, myös kirjoittajalle.

Kulosaaren muurin ylitse maalauspäätös syntyi nopeasti ja pienellä porukalla, ilma turhia komiteoita. Stop töhryille -hanketta ohjaili HKR-Tekniikan Kauko Nygrén, joka osoitti ihailtavaa oma-aloitteisuutta virkamiehelle ja hän päätti muurin maalaamisesta. Lystikkäänä yksityiskohtana mainittakoon, että Nygrénin maalausoperaatio maksoi enemmän kuin mitä muurin maalaaminen graffitein oli maksanut.

Jos oli muurin maalaaminen harmaaksi symbolisesti merkityksellistä, niin sen maalaaminen uudestaan graffitein on vähintäänkin yhtä merkityksellistä. Joku voisi jopa todeta, että tässä pissitään Stop töhryille -projektin savuaville raunioille.

Nyt Stop töhryille on vain paha muisto ja Kaukokin on eläköitynyt. Nygrénin valtakunta sijaitsi fyysisesti Kasarmintorin laidalla möllöttäneessä virastotalossa. Muutama vuosi sitten tuo rakennut purettiin ja uutta puskee tilalle. Ennen purkua Hende kävi maalaamassa Kauko-potretin itse anti-töhrykuninkaan toimiston seinään.
Kauko ja Kauko. Kauko Nygrénin ohella Stop töhryille -hankkeen voimahahmona hääri toinen kauko, nimittäin Kauko Haantie. Kaukojen valtakunta, eli rakennusviraston norsunluutorni, sijaitsi Kasarmintorin laidalla. Vuonna 2016 tuo virastorakennus purettiin ja nyt uutta puskee tilalle. Ennen purkua Hende kävi maalaamassa Kauko Haantie -potretin itse anti-töhrykuninkaan toimiston seinään.

 

Paljon on kuitenkin vettä virrannut Vantaankoskessa 2000-luvulla ja nyt Helsinki puuhaa virallista katutaidestrategiaa, jonka suunnitteluun on otettu mukaan rakennusvalvontavirasto, kulttuurikeskus, rakennusvirasto, kaupunkisuunnitteluvirasto, kaupunginkanslia, taidemuseo ja nuorisoasiainkeskus. Luvallisen katutaiteen byrokratia oli murskata jopa strategiaa suunnitelleet virkamiehet, kuten he kertoivat asian tiimoilta järjestetyssä info-tilaisuudessa. Ryhmä ammattilaisia joutui käyttämään puolivuotta siihen, että he kykenivät hahmottamaan nykyisen lupaprosessin – vasta sen jälkeen ryhmä pääsi miettimään parannuksia olemassa olevaan.

Kaupunkikonsernin toiminnan monimutkaisuutta kuvastaa hyvin sattumus, joka tapahtui, kun ryhmän keskeinen puuhamies Antti Salminen oli Herttoniemi Block Partyssa. Samalla, kun Salmisen kipparoima, noin 30 maalaajan ryhmä touhusi alikulkutunnelissa luvan kanssa, tunnelin toiseen päähän ilmestyi puhdistusporukka. Kaupungin vasen käsi ei tiennyt mitä oikea käsi tekee.

Sitkeys kuitenkin palkitaan ja katutaidetyöryhmä on kokoustamisella saanut aikaiseksi uusia suuntaviivoja. Viimeisen parin vuoden aikana Helsingissä ollaan nähty pysyviä ja väliaikaisia suuria teoksia ja jatkossa näitä tullaan epäilemättä näkemään entistääkin enemmän.

Symbolisesti kaikista näistä tärkein taitaa olla Kulosaaren melumuurin uusiksi maalaaminen, joka tehdään 10.-11.6. Muurin ääreen kokoontuu sekä vanhoja tekijöitä, että nuoria lupauksia.

Idän liekehtivien lähiöiden antisankari numero uno on tietenkin Notkea Rotta, jonka biisi Mitä iistimpää, sitä siistimpää on kyllä taivahan tosi.
Idän liekehtivien lähiöiden antisankari numero uno on tietenkin Notkea Rotta, jonka biisi Mitä iistimpää, sitä siistimpää on kyllä taivahan tosi.

Stadin katutaidetyöryhmän hedelmiä voi käydä tarkastamassa Streetart.helsinki -sivustolta. Sivulle on rakennettu kartta, johon on kerätty kuvien kera jo varsin lupaava arkisto teoksista ja esimerkiksi löytyy seikkaperäiset selvitykset erilaisista lupaprosesseista. Taidetta talonsa seiniin kaipaavia autetaan tekijäpankilla.

Melko yleisen käsityksen mukaan mitään vastaavaa sivustoa, varsinkaan viranomaisten totuttamana, ei ole aikaisemmin tehty missään. Tämä avaa ennen näkemättömiä mahdollisuuksia kaupunkilaisille kehittää kotikaupunkiaan yhdessä virkamiesten kanssa. Samalla se tietenkin myös ottaa kapinallisen alakulttuurin karhun syleilyyn.

Jää nähtäväksi, pystyykö graffiti- ja katutaidekulttuuri pitämään kiinni luonteestaan vastakulttuurina kun tukea ja hyväksyntää tulee virallisilta tahoilta. Ei välttämättä. Toisaalta, mikäli luvattoman katutaiteen näkee taiteena, joka haastaa tilanhallintaan liittyvät vakiintuneet käytännöt, niin tämä muutos kaupungin toiminnassa on melkoinen saavutus.

Tilallinen haastajuus siirtyy näiden luvallisten projektien myötä seinäpinnasta rakenteen tasolle.

Tohtori Jonna Tolonen listasi Häiriköille luvallisten teosten sudenkuoppia.

Kantaa ottavien laillisten töiden olemassaoloa estävät monet tekijät. Keskeisimmät niistä ovat teoksen tilaajan, esimerkiksi taloyhtiön, ja kaupungin asettamat rajoitukset. Tilaaja haluaa usein vuosikymmeniä seinässä säilyvän maalauksen olevan ajaton. Näin ollen kyseeseen ei tule ohimenevä, päivänpolttava aihe. Teoksen tulee myös olla mahdollisimman monia miellyttävä ja ei-provosoiva. Tämä rajaa helposti pois yhteiskunnalliset ja poliittiset aiheet.”

Piritori, eli virallisesti Vaasanpuistikko, saa pian väriä pintaan. Yleisö sai valita raadin valitsemista suunnitelmista ja Laura Lehtisen Kemut meren äärellä voitti.
Piritori, eli virallisesti Vaasanpuistikko, saa pian väriä pintaan. Yleisö sai valita raadin valitsemista suunnitelmista ja Laura Lehtisen Kemut meren äärellä voitti.

Jotta hommat eivät jäisi puolitiehen, samana viikonloppuna Kuliksen muurin kanssa maalataan Piritorin kiveys kokonaisuudessaan Kallion katutaidetorin maalaustalkoissa. Suunnitelman tuolle Piritorin koristautumiselle on tehnyt Laura Lehtinen, mutta toteutukseen saa osallistua kaikki halukkaat.

Kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan maalaamiseen lauantaina ja sunnuntaina 12 – 17. Alle kahdeksanvuotiaat paikalle huoltajan kera ja firma tarjoaa telat, pensselit ja maalit. Lisää aiheesta löytyy täältä.

Jaa tämä:

”Maalaaminen on aseeni”

Katutaide voi olla yhteiskunnallisen vaikuttamisen väline. Se, onko teos luvallinen tai luvaton vaikuttaa tulkintaan ja sisällölläkin on väliä.

”Suomalaiset ovat tottelevaista kansaa ja kunnioittavat hirveästi auktoriteetteja, eikö?” toteaa­ nimettömänä pysyttelevä ­valencialainen katutaiteilija. Puhe on siitä, miksi Suomessa on niin vähän yhteiskunnallista katutaidetta.

Espanjalaisen analyysissä voi olla jotain perää: Suomalaiset seisovat kiltisti punaisissa valoissa, vaikka lunta tuiskuttaisi ja tie olisi tyhjä. Tutkimustulosten mukaan suomalaiset myös luottavat vankasti poliisiin, puolustusvoimiin ja oikeuslaitokseen.

”Te taidatte olla liian kilttejä ottamaan kantaa?” taiteilija jatkaa.

Katutaide on Suomessa varsin nuori ilmiö. Vuosien 2015 ja 2016 aikana Suomeen tehtiin useita suurikokoisia laillisia katutaideteoksia, jotka toimivat ensisijaisesti koristeina. Niiden tavoitteena ei ole ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Toisin on esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Etelä-Amerikassa, missä yhteiskunnallista katutaidetta on tehty jo vuosikymmeniä. Siellä katutaiteen kentällä liikkuu tekijöitä, jotka sekä laillisissa että laittomissa töissään kommentoivat maailman tapahtumia ja kotimaan yhteiskunnallista tilannetta.

Esimerkiksi Espanjassa näkee maalauksia, jotka vastustavat työntekijöiden työolojen heikentämistä, maahanmuuttajiin kohdistuvaa epätasa-­arvoa tai koulutuksen alasajoa. Katutaide on väline, jonka avulla kommentoidaan ajankohtaisia ilmiöitä. Se hyödyntää julkista tilaa viestiäkseen ja vaikuttaakseen ohikulkijoihin ja heidän kauttaan yhteiskuntaan.

"Et ole yksin, sinulla on feminismi." KUVA: Jonna Tolonen (Madrid)
”Et ole yksin, sinulla on feminismi.” KUVA: Jonna Tolonen (Madrid)

Katutaiteen vaikutuksia on vaikea osoittaa tai mitata. Työn ohi voidaan kulkea sitä huomaamatta, ohikulkijoiden ajatukset työstä jäävät lähes aina arvoitukseksi, ja on vaikea todentaa, että jokin muutos yhteiskunnassa johtuisi tietyn taideteoksen olemassaolosta. Toisaalta katutaiteen avulla voidaan saada aikaan yhteiskunnallista keskustelua ja herättää kansalaisia pohtimaan mielipiteitään.

Keskustelu, ilmiöiden esille nostaminen ja oman näkökannan julkituominen ovat jo vaikuttamista yhteiskuntaan. Osa tutkijoista näkee, että katutaidetöillä voi olla suoraa vaikutusta poliittisiin linjauksiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Myös katutaiteilijat itse kokevat, että teoksilla on vaikutuksia ympäröivään maailmaan.

Argentiinalainen Hyuro, joka käyttää teoksissaan pääosin erilaisia naisfiguureja, haluaa haastaa patriarkaalisen yhteiskunnan naisiin kohdistamia oletuksia. Suomalainen katutaiteilija Sampsa näkee, että hänen katutaiteensa lopullinen vaikutus olisi se, että lapsityövoiman käyttö loppuisi maailmasta. Graffitimaalaaja Okra kokee maalaamisen osana kansalaisuuden harjoittamista.

”Tämä meidän yhteiskunta on kaikkien omaisuutta. Ja kun täällä on kaikennäköistä korruptioepäilyä ja muuta, niin kyllä silloin ottaa maalirepun selkään. Minkä takia olisimme vaan himassa ja seuraisimme niiden kaikkien kieroilua ja tekemistä, kun meillä on omalla tavallamme kyky vaikuttaa asioihin. Voimme mennä tuonne ja kirjoittaa omaa näkökantaamme. Koen, että meillä on jopa oikeus tehdä se.”

Okran ajatus saa tukea esimerkiksi Spiccalta ja Perduelta, joiden mukaan katutaiteen tekeminen on ”tilallista kansalaisuutta”. Teosten välityksellä ja julkisen tilan tilapäisellä haltuunotolla ilmaistaan ajatuksia sekä tavoitellaan oikeuksia ja demokratiaa.

Sampsan Kid With Gun -teoksia levisi Helsinkiin runsain mitoin. Kuvan yhteydessä olevat tekstit vaihtelivat, kuvassa poika muistuttaa siitä, että Putin pisti Pussy Riotin poseen. Välillä huomion kiintopisteenä oli taidepolitiikka ja välillä työttömyys. Kommentoituaan Egyptin tulevaa presidenttiä, kenraali el-Sisiä Sampsa julistettiin terroristiksi Egyptissä.
Sampsan Kid With Gun -teoksia levisi 2010-luvun alkupuolella Helsinkiin runsain mitoin. Teosten tekstit vaihtelivat, kuvassa poika muistuttaa siitä, että Putin pisti Pussy Riotin poseen. Välillä huomion kiintopisteenä oli taidepolitiikka ja välillä työttömyys. Kommentoituaan Egyptin tulevaa presidenttiä, kenraali el-Sisiä Sampsa julistettiin terroristiksi Egyptissä. KUVA: Jonna Tolonen.

Suomessa yhteiskunnalliseen katutaiteeseen törmää harvoin. Kantaa ottavien laillisten töiden olemassaoloa estävät monet tekijät.

Keskeisimmät niistä ovat teoksen tilaajan, esimerkiksi taloyhtiön, ja kaupungin asettamat rajoitukset. Tilaaja haluaa usein vuosikymmeniä seinässä säilyvän maalauksen olevan ajaton. Näin ollen kyseeseen ei tule ohimenevä, päivänpolttava aihe. Teoksen tulee myös olla mahdollisimman monia miellyttävä ja ei-provosoiva. Tämä rajaa helposti pois yhteiskunnalliset ja poliittiset aiheet.

Laillisten töiden sisältöä rajoittavat myös etukäteen määritelty maalauspaikka, sallitut maalausvälineet  ja -tekniikka.

”Lailliseen katutaiteeseen liittyy usein sanan- ja ilmaisunvapautta rajoittavia tekijöitä: se, mitä sinä sanot, miten ja missä paikassa, on jo etukäteen päätetty jonkun toisen puolesta”, Valencialainen katutaiteilija toteaa.

Jukka Hakasen Ratikka-teos Helsingissä Arabian katutaidefestivaaleilla. Vuonna 2015 valmistunut teos herätti runsaasti huomiota ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kävi lausumassa muutaman sanasen julkistamistilaisuudessa.
Jukka Hakasen Ratikka-teos julkistettiin Helsingissä Arabian katufestivaaleilla. Vuonna 2015 valmistunut teos herätti runsaasti huomiota ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kävi lausumassa muutaman sanasen julkistamistilaisuudessa.

Tällä hetkellä laillisten teosten osalta painopiste on Suomessa ennemminkin harmaan pinnan koristamisessa kuin ajatuksia herättävässä sisällössä. Lisäksi osa suomalaisista taiteilijoista myöntää, etteivät halua leimautua poliittisen tai yhteiskunnallisen katutaiteen tekijöiksi, koska pelkäävät menettävänsä kantaa ottavien teosten myötä alan muita töitä.

Graffitigalleristi Umut Kiukas on sitä mieltä, että Jukka Hakasen Helsinkiin kesällä 2015 maalaama, iso­kokoinen Ratikka-seinämaalaus oli tärkeä tienraivaaja katutaiteen saattamisessa laajemman yleisön tietoisuuteen. Se, että ensimmäinen julkinen teos oli konservatiivinen ja lähes kaikkia ohikulkijoita miellyttävä, vaikutti positiivisesti seuraavien laillisten katutaideteosten saamiseen Helsinkiin.

Nyt kun kaupunkilaiset ovat tottuneet katutaide­teoksiin, he olisivat ehkä vastaanottavaisempia puhuttelevammillekin töille vaikkapa monikulttuurisuuden tai tasa-arvon puolesta.

Let Me Love -tarrat ovat ehkä kaikkien aikojen tunnetuimpia tarroja Helsingissä. 2000-luvun alun tarrabuumin aikoihin pontevasti liimailtuja tarroja näkyi katukuvassa runsaasti ja yhä edelleen niitä voi löytää, jos osaa katsoa ja käy hieman säkä. Vartiointiliikkeen ja poliisien ronskit otteet ja tarroja liimanneiden henkilöiden pidätykset poikivat julkista keskustelua, johon osallistui
Let Me Love? -tarrat ovat ehkä kaikkien aikojen tunnetuimpia tarroja Helsingissä. 2000-luvun alun tarrabuumin aikoihin pontevasti liimailtuja tarroja näkyi katukuvassa runsaasti ja yhä edelleen niitä voi löytää, jos osaa katsoa ja käy hieman säkä. Vartiointiliikkeen ja poliisien ronskit otteet ja tarroja liimanneiden henkilöiden pidätykset poikivat julkista keskustelua, johon osallistui myös itse Matti Wuori.

Suomessa suositaan tarroja ja julisteita, jotka ovat nopeita kiinnittää. Vuonna 2014 niitä poistettiin Helsingissä yhteensä noin 10000 kappaletta. Suosittuja kiinnityspaikkoja kaupunkitilassa ovat sähkökaapit, tolpat ja vesirännit. Muualla maailmassa yhteiskunnallisen katutaiteen suosikkivälineeksi on noussut ­sapluunan avulla maalattava stencil, koska sen toteutus seinään tapahtuu muutamissa ­sekunneissa.

Maalattuihin tai spreijattuihin laittomiin töihin Suomessa kaduilla törmää harvoin. Niiden vähyyteen vaikuttaa Suomen lainsäädäntö: esimerkiksi julisteen kiinnittäminen teipillä ilman lupaa julkiseen tilaan ei ole rangaistava teko, mutta katutaideteoksen maalaaminen seinään määritellään vahingonteoksi. Laittomasti maalatut teokset yleensä myös poistetaan nopeasti. Tästä yhtenä poikkeuksena on esimerkiksi katutaiteilija Sampsan Kampissa sähkökaappiin maalaama isokokoinen poliittinen stencil, joka säilyi vuosien ajan. Myös Helsingin Näkinpuistosta löytyy toinen pitkään säilynyt kantaa ottava työ, jonka tekijä on tuntematon.

Kapitalismi on epäterve, tekijä tuntematon. KUVA: Jonna Tolonen
Kapitalismi on epäterve, tekijä tuntematon. KUVA: Jonna Tolonen

Laitonta yhteiskunnallista katutaidetta tekevät taiteilijat ovat useimmiten kiinnostuneita yhteiskunnassa tapahtuvista ilmiöistä ja haluavat vaikuttaa epäoikeudenmukaiseksi kokemiinsa asioihin. Teosten suunnitteluun ja toteutuspaikan valintaan käytetään aikaa, teosten toteutukseen ostetaan materiaaleja ja toteutushetkellä altistutaan kiinnijäämiselle ja satojen, jopa tuhansien eurojen sakkorangaistukselle. Kaikki tämä, koska tekijöillä itsellään on uskoa siihen, että teoksilla on merkitystä:

”Minä maalaan kapitalismia, ahneutta, turhamaisuutta ja itsekkyyttä vastaan. Koen, että elän aikakaudella ja systeemissä, johon en kuulu, koska ne ovat niin kaukana omista ihanteistani. Maalaaminen on aseeni”, kertoo espanjalainen Francisco de Pájaro.

Francisco de Pájaro: Indignad
Francisco de Pájaro: Indignad

Suomi kaipaa avauksia yhteiskunnalliseen katutaiteeseen. Yksi vaihtoehto voisi olla yhteiskunnallisen katutaiteen festivaali, jossa tutkijat esittelevät tutkimuksia ja kuva-arkistoja muualla maailmassa tehdyistä teoksista. Teosten tilaajat ja lupien myöntäjät saisivat läpileikkauksen siitä, mitä kaikkea yhteiskunnallinen katutaide voi olla, ja yleisö tutustuisi tähän katutaiteen muotoon.

Keskeistä olisi kotimaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden vuorovaikutus, tiedon ja kokemuksen jakaminen kantaa ottavasta katutaiteesta.

”Poliittisilla taiteilijoilla on vaikea tehtävä: meidän täytyy saada kännyköitään tuijottavat ohikulkijat pysähtymään, huomaamaan teoksemme, syttymään maalausaiheestamme ja pohtimaan sitä”, Sampsa kertoo.

—–

GRAFFITITAITEILIJOIDEN KOLME PROFIILIA

Jonna Tolosen väitöskirjatutkimuksessa nousi esille graffititekijöiden profiileja. Tutkimustulokset ovat tietyiltä osin sovellettavissa laajemminkin katutaiteilijoihin.

1. Poliittisesti motivoituneet taiteilijat. He eivät välttämättä ole poliittisten puolueiden jäseniä, mutta haluavat osoittaa tukensa tekemällä töitä, joilla on selkeä poliittinen viesti. Viesti on lähes aina vastakkainen vallassa olevalle politiikalle.

2. Poliittisesti virittäytyneet aktivistit. Heillä ei välttämättä ole teknistä osaamista, mutta näkevät maalattujen symboleiden ja sloganeiden kirjoittamisen tärkeänä osana poliittista vastarintaa. Teosten ulkoasuun ei välttämättä panosteta ja samoja viestejä monistetaan, koska tekijät näkevät toiston ja tiettyjen paikkojen merkitsemisen keskeisenä osana vastarintaa.

3. Stencil-aktivistit. Sana on peräisin katutaidetutkija Mancolta, joka näkee tekijäryhmän ymmärtävän erityisesti teosten sijoittelun ja kohderyhmäajattelun tärkeyden. Tekijät ovat poliittisesti aktiivisia ja voimakkaasti ryhmän toimintaan sitoutuneita.

Jonna Tolonen väitteli viime vuonna Lapin yliopistosta. Hänen väitöstutkimuksensa tarkasteli graffitia erityisesti aktivismin ja viestinnän näkökulmista. Tutkimuksen pohjalta julkaistiin myös teos Madridin katujen kasvot – laiton graffiti osana Espanjan 15M-protesteja. Tällä hetkellä Tolonen tekee tutkimusta laitonta yhteiskunnallista katutaidetta tekevistä kansainvälisistä taiteilijoista ja bloggaa aiheesta osoitteessa streetwalker.fi

Jaa tämä:

Vierasta elämää

Maahan riittää tulijoita monenlaisia, on ihmisiä ja on kasveja. Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger pohtivat tätä taiteen keinoin.

”Vitun peruna!”, ”Suomi suomalaisille, kurkut takaisin Himalajalle!”

Näitä huutoja emme kuule mamme turuilla ja toreilla tai Rautatientorin Suomi ensin -teltalla. Emme, vaikka ympärillä onkin vierasperäisiä tulokkaita. Toiset tulokkaat ovat tervetulleempia kuin toiset.

Taiteilija Kalle Hamm on tutkinut teoksissaan yli vuosikymmenen ajan muuttoliikkeitä ja hakenut ihmisten liikkumisille rinnastuksia kasvimaailmasta. Samoin kuin ihmiset vaihtavat maisemia, myös kasvilajit siirtyvät maasta toiseen, maanosasta toiseen. Rinnastusten avulla hän on tehnyt valtarakenteita näkyviksi.

Vieraslaji se chilikin on.
Vieraslaji se chilikin on.

Yhdessä Iranista Suomeen paenneen Dzamil Kamangerin kanssa toteutetussa Emigranttitarha-projektissa Hamm esitti 26 Suomeen kulkeutunutta – tai useammin varta vasten tuotua – vieraskasvilajia, joista monet ovat muuttuneet osaksi arkipäiväistä elämäämme.

”Kyllä se on kannanotto maahanmuuton puolesta. Haimme kasvien kautta vaan hieman poeettisempaa metaforaa”, Hamm kertoo työhuoneellaan Helsingin Vallilassa.

Kesällä 2017 Hammin ja Kamangerin Paperittomien puutarha on esillä Riihimäen taidemuseon ja poliisiaseman yhteisellä pihalla ja museon parvella.

Alkujaan ajatus maahanmuuttajalajeista lähti liikkeelle Hammin ja Kamangerin kahvipöytäkeskusteluista. Vuodesta 2006 jatkunut teema on sittemmin saanut monia muotoja vesivärimaalauksista pieniin viljelmiin, ja kasvien tuottamasta äänestä levytetyn albumin. Perusajatus on kuitenkin pysynyt samana.

Ei ole granaattiomenakaan suomalaista sukua.
Ei ole granaattiomenakaan suomalaista sukua.


Haitallisten vieraslajien tarha -teoksessa meitä kiinnosti erityisesti se, että millä perustein Maa- ja metsätalousministeriö on julistanut neljä lajia haitallisiksi. Ja on nimenomaan julistanut ne ei-toivotuiksi Suomeen”, Hamm kertoo.

”Ovat haitta kasvualueidensa virkistyskäytölle”. ”Alentavat kiinteistöjen arvoa”. ”Valtaavat hallitsemattomalla kasvulla elintilaa maamme alkuperäisiltä lajeilta ja pahimmassa tapauksessa syrjäyttävät ne täysin”. Ministeriön perusteet kuulostavat perin samanlaisilta kuin ”maahanmuuttokriittisessä” keskustelussa käytetyt argumentit.

Paperittomien puutarhaa varten taiteilijat puolestaan salakuljettivat Suomeen lainvastaisesti EU:n ulkopuolelta 14 kasvilajin siemeniä. Rinnastus ihmissalakuljetukseen ei ole kaukaa haettu.

”Minua kiinnostaa kovasti myös avaruuteen lähetetyt kasvit ja painottomuustutkimukset sekä Mars-valmistelut sun muut.”

Tältä puutarha näytti vuonna 2013.
Tältä puutarha näytti vuonna 2013.

Osana kasveihin tutustumisen prosessia, Hamm havahtui siihen, että kuten maahanmuuttajilla, myöskään kasveilla ei tavallisesti omaa ääntä ole. Hän kuitenkin törmäsi 1920 ja -30-luvuilla Intiassa kehitetty ja sittemmin Neuvostoliitossa jatkojalostettuun tekniikkaan, jossa kasvien sisäiset sähköimpulssit muutetaan ääneksi.

”Halusin antaa äänen näille ’toisille’. Kasveille, jotka edustavat sitä toiseutta.”

Hamm äänitti kasvien elämää kiinnittämällä niihin joko karhunleuoilla tai piikeillä kaksi johdinta. Nuo johtimet oli rakennettu tavallisista rca/miniplugi-johdoista, joita tavallisesti käytetään vaikkapa tietokoneen kaiuttimien kytkemiseen. Johdon toisen pään Hamm kytki kiinni nauhuriin joka muutti sähkövirran automaattisesti ääneksi.

”Yleisin saamani kysymys on muuten, että miltä marihuana kuulostaa. En tiedä, mutta tiedän, miltä oopiumunikko kuulostaa.”

Kasvit kuulostavat keskenään hyvinkin erilaisilta ja Paavoharju-yhtyeestä tuttu Lauri Ainala sävelsi Hammin nauhoittamasta äänipankista Immigrant Garden -levy. Levylle ei ole tuotu mitään ulkopuolisia ääniä, kaikki on kasveista peräisin.

”Ne alkuperäiset äänet ovat aikamoista stratosfääripörinää. Kyllähän tässä on suuri huumoriaspekti, mutta myöskin vakava pointti. Tarkoituksena on saada yleisö katsomaan tuttua maailmaa vähän uudesta vinkkelistä.”

Immigrant Garden löytyy esimerkiksi Spotifystä ja perunan äänimaisemaa voit kuunnella klikkaamalla tästä. Ja vaikka sävellystyön myötä kappaleisiin on löytynyt rakenne, ei kannata olettaa  swengaavaa discomuskua. Meno aika happoista, jos toki myös erittäin kunnollista.

Kalle Hamm & Dzamil Kamanger: Paperittomien puutarha. Riihimäen taidemuseo 17.6. – 1.10.
Lauri Ainala & Kalle Hamm: Immigrant Garden. Helmi Levyt 2014.

Kalle Hammin haastattelu julkaistu alkujaan Voima-lehdessä 8/2014. 

Jaa tämä:

Totuuden torvet

Porin kulttuurisäätö kertoo satavuotisjuhlien kunniaksi totuuden Suomesta – ja muistuttaa totuuden olevan illuusio.

VUONNA 2013 Anna Jensen, Eliisa Suvanto ja Anni Venäläinen perustivat taiteilija-kuraattorikollektiivi Porin kulttuurisäädön. Ryhmä tutkii taidemaailman ja yhteiskunnan rakenteita taiteen ja tieteen kautta. Kesällä 2017 ryhmä järjestää Totuus Suomesta -näyttelyt sekä Helsinkiin että Poriin.

Näyttelyiden nimi on ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen.

”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoo.

Suvanto kertoo että Totuus Suomesta oli alkujaan työnimi juuri sen paradoksaalisuuden takia, mutta hankkeen edetessä se on saanut uusia ulottuvuuksia. Vitsinä keksitty nimi on osoittautunut osuvaksi.

Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?
Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?

Näin satavuotisen Suomen juhlavuonna sopiikin muistella kansallisvaltion syntyä ja ensimetrejä. On hyvä muistaa, kuinka tarinaa Suomesta ja suomalaisuudesta rakennettiin taiteen avulla, ja samalla voi tarkastella kansallisen identiteetin rakentamista tänä päivänä.

”Taide syntyy ajassa ja paikassa ja suhteessa vallitseviin olosuhteisiin, joten se tietoisesti tai tiedostamattaan aina kommentoi niitä”, Jensen toteaa ja jatkaa: ”’Suomalaisen identiteetin’ rakentaminen on ollut tietoinen prosessi, jossa taidetta on käytetty hyväksi.”

Tämä rakentaminen ei ole mitenkään sattumanvaraista tai mennyttä maailmaa, kuten Suvanto huomauttaa.

”Tuore kulttuuriministeri puhui ’kansallismielisestä kulttuurista’, jota tulisi tukea. Samassa yhteydessä hän viittasi sekä Suomen juhlavuoteen että ’kansaan’, jota lähellä taiteen tulisi olla.”

Kuten todettua, ajatus yhdestä totuudesta on pähkähullu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Totuus Suomesta -näyttelyn teokset antaisivat enemmän tai vähemmän todellista kuvaa Suomesta kuin virallisen juhlaohjelman puitteisiin putoava taide. Ne kuitenkin rikkovat illuusion yhtenäiskulttuurista.

”Totuus Suomesta -hankkeesta toivottavasti välittyy kuva, että totuus Suomesta ei ole yksiselitteinen, yksinkertainen, pelkästään positiivinen tai negatiivinen. Ja että keskustelulle tulee aina olla tilaa”, Suvanto kertoo.

Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?
Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?

Kulttuurisäädön projekteissa on yhdistetty taidetta ja akateemista tutkimusta, eikä työryhmä näe näitä asioita erillisinä. Historiallisesti niiden tehtävät ovat olleet yhteneväisiä: molemmat tutkivat maailmaa ja tuottavat sekä välittävät tietoa siitä.

Tietoa maailmasta on luvassa myös kesäkuussa Kallio Kunsthallessa järjestettävässä näyttelyssä, jossa muun muas­sa tuodaan esiin Helsingin julkisiin veistoksiin liittyviä tilastoja, jotka kertovat, mistä aiheista ja kenelle ne on toteutettu – eli mitä arvoja ja viestejä julkisessa tilassa halutaan korostaa.

Samassa yhteydessä julkaistaan myös kirja, jossa yhdistyy yli sadan tutkijan ja taiteilijan näkemykset Suomesta.

Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?
Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?

Jos Totuus Suomesta -näyttelyn nimi on suureellinen, niin ei ole ryhmä aikaisemminkaan pyydellyt anteeksi. Takana ovat niin Porin Maailmannäyttely kuin Porin Biennaalikin. Nimeämisfilosofia on mietitty, ja projektit ovat lähteneet aina jostakin konkreettisesta kysymyksestä. Erityisesti biennaalit ja maailmannäyttelyt ovat kiinnostavia tapahtumia taidemaailman inklusiivisuuden ja ekslusiivisuuden kysymyksiä pohdittaessa.

Rakenteiden tarkastelun kautta on ollut mahdollista avata konventioita ja mekanismeja, joiden puitteissa suureellisia taidetapahtumia luodaan ja markkinoidaan. Täysin ryppyotsaisesti tätä nimeämislinjausta ei myöskään ole tehty.

”Ymmärrämme huumorin arvon välineenä, kun asioita halutaan tehdä kohdattavaksi, saavutettavaksi ja ymmärrettäväksi”, Jensen toteaa.

Suvanto toivoo nimien antavan kokijalle myös signaalin käsiteltävistä teemoista.

”Projekteissamme liikutaan taiteen esittämisen lisäksi muun muassa edellä mainittujen konventioiden tarkastelussa. Miellämme itse hankkeemme kokonaistaideteoksiksi niin sanotun.perinteisen näyttelytoiminnan sijaan.”

Kun puhutaan yhteiskunnan ja taidemaailman rakenteista, ei kaupallisuutta voi ohittaa. Kysymys Porin kulttuurisäädön toiminnan vuonna 2013 käynnistäneestä Sponsori-näyttelystä saa Jensenin suorastaan nauramaan.

”Saimme Sponsori-näyttelyyn muun muassa nahanpaloja, kaiuttimen, karkkia ja kyniä. Esimerkiksi Campari sen sijaan ei halunnut lähteä sponsoriksi, koska koki, ettei juoma sovellu kyseiseen taidetapahtumaan. Näyttelyssä järjestettiin asiakaskysely, jossa kävijöille tarjoiltiin Camparia ja tiedusteltiin juoman sopivuutta tapahtumaan. Useimmat kävijät olivat sitä mieltä, että Campari sopi erinomaisen hyvin näyttelyyn.”

Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.
Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.

Ryhmän näyttelyitä on tarkoituksellisesti järjestetty paikoissa, jotka eivät välttämättä ole perinteisiä gallerioita. Taide on tuotu suuremman yleisön kohdattavaksi. Tänä kesänä tämä strategia näyttää paljastavan jotain kiinnostavaa myös siitä, millä ehdoilla kaupunki toimii.

Totuus Suomesta -näyttelyn on tarkoitus levitä julkiseen tilaan Poriin Jazzien aikana. Jazz-viikolla Porissa järjestetään myös SuomiAreena, joka tunnetaan maamme poliittisen ja talou­dellisen eliitin jokakesäisenä maailma kylässä -festivaalina.

Porin kaupungin kanssa jo viime vuonna sovittu näyttely on kuitenkin vaakalaudalla kaupungin luovutettua SuomiAreenalle oikeuden määrätä tapahtuma­viikon aikana kaupunki­tilan käytöstä myös tapahtuman ulkopuolella. Täysin selvää ei ole, kuka ja millä valtuuksin on moisen oikeuden mediayhtiö MTV:n ja kaupungin yhdessä järjestämälle SuomiAreenalle luovuttanut.

Työryhmän mielestä Porin toiminta vaikuttaa huomattavan oudolta.

”Meille on ehdotettu ainoastaan vaihtoehtoja, jotka joko siirtäisivät meidät syrjään keskustasta tai vaatisivat isoja investointeja ja liittäisivät meidät osaksi SuomiAreenan ohjelmaa, mitä emme missään nimessä halua”, Jensen kertoo.

Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.
Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.

Satakunnan Kansan haastattelussa SuomiAreenan tuottaja Kristian Vainio linjasi, että Porin kulttuurisäädöllä on ”ilkeät tarkoitukset”.

Yrityksistä huolimatta keskusteluyhteyttä sen enempää Vainion kuin kaupunginkaan suuntaan ei ole saatu luotua. Jensen epäilee, että hiljaisuuden myötä aiheen toivotaan unohtuvan. Suvanto puolestaan teroittaa, että tarkoituksena ei edelleenkään ole solvata Suomea eikä suomalaisuutta vaan tehdä rakenteita näkyviksi.

Työryhmän mielestä Vainion lehdessä esittämien väitteiden perusteella vaikuttaa siltä, ettei hän ole projektiin perehtynyt. Kommentti koetaan ilkeämieliseksi ja pöyristyttäväksi. Keskustelun sijaan on tyydytty tuomitsemaan – ja kieltämään – näyttely.

”On lähtökohtaisesti hämmentävä asetelma, että sadan eri näkemyksen esille nostaminen nähtäisiin solvauksena keskustelun avaamisen sijaan”, Suvanto summaa.

Totuus Suomesta Kallio Kunsthallessa
2.–23.6. ja Porissa (ehkä) 8.–16.7.
Totuus Suomesta – The Truth About Finland. 221 sivua, Porin kulttuurisäätö 2017.

Jaa tämä:

Rakas ja hirveä Törni

Matka SS-joukkojen taistelijasta maanpetturiksi ja kanonisoiduksi sankariksi on täynnä yllätyksiä.

TEKSTI: OULA SILVENNOINEN

Vielä Mannerheim-ristillä palkitsemisensa jälkeenkin Lauri Törni oli epätodennäköistä sankari­ainesta. Sotilaana hän oli pelkäämätön ja suoraviivaisen aggressiivinen. Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen. Muitakin kiusallisia piirteitä löytyi. Törni oli ehtinyt ilmoittautua vapaaehtoiseksi Suomesta keväällä 1941 koottuun SS-pataljoonaan. Hän vietti pataljoonan koulutusajan SS:n Schönbrunnin kasarmeilla, kunnes hänet palautettiin Suomeen juomisen ja tappelemisen takia.

Kummallisin vaihe liittyi Suomen vastarintaliikkeeseen, jonka tavoitteisiin kuuluivat tiedustelutiedon hankinta Suomen alueelta, sissisota neuvostojoukkoja vastaan ja tarvittaessa vallankaappaus, joka nostaisi valtaan Hitlerille lojaalit suomalaiset aktivistit. Törni liittyi joukkoon ja lähti tammikuussa 1945 Saksaan saamaan koulutusta viesti- ja sabotaasitoiminnassa.

Sota ehti päättyä ennen kuin päästiin tositoimiin. Törni palasi Suomeen ja jäi kiinni, kun valtiollinen poliisi pääsi salahankkeen jäljille. Vihollisen puolelle siirtymisensä takia hänet tuomittiin maanpetoksesta. Kun presidentti J. K. Paasikivi pian armahti hänet, Törni pakeni Ruotsin ja Venezuelan kautta Yhdysvaltoihin. Hän otti nimekseen Larry Thorne ja katosi Yhdysvaltojen armeijan upseerina Vietnamin ja Laosin välisellä rajaseudulla lokakuussa 1965.

Lauri Törni oli itsestään selvä valinta Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden kanteen. Koko lehti luettavissa täällä.
Lauri Törni oli itsestään selvä valinta Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden kanteen. Koko lehti luettavissa täällä.

Kuolemansa jälkeen Törni aloitti matkansa yhdeksi parhaiten tunnetuista suomalaisista sotasankareista. Tarina alkoi kehkeytyä Jukka Tyrkön vuonna 1975 julkaiseman ensimmäisen elämäkerran ilmestyttyä. Tyrkön Lauri Törnin tarina – Vapaustaistelijan vaiheita Viipurista Vietnamiin -teos on avain Törnin sankarimyytin ymmärtämiseen.

Ennen sotaa Tyrkkö oli Aamulehden toimittaja Valkeakoskelta. Aamulehti oli Kokoomuksen äänenkannattaja, ja sen poliittisesti valikoitunutta toimittajakuntaa johti toimitussihteeri Eero Rekola.

Rekola oli paitsi toimittaja myös heimosoturi ja Vapaussodan Rintamamiesten Liiton pitkäaikainen sihteeri. Liitto ei ollut mikä tahansa yhdistys, vaan vuoden 1918 valkoisen armeijan ja heimosoturien radikaaleinta laitaa edustanut organisaatio, joka kokosi piiriinsä myös käytännössä kaikki suomalaisen fasismin kärkinimet. Kun SS-värväys keväällä 1941 tuli ajankohtaiseksi, liitto kokosi valtakunnallisen järjestökenttänsä avulla noin puolet kaikista tarjokkaista.

Aamulehdestä ­Rekola värväsi sopivia nuoria toimittajia, kuten Jukka Tyrkön, joka palveli SS-rintamakirjeenvaihtajana ja Suomeen palattuaan SS-Aseveljet ry:n sihteerinä.

Alkon hyllyille on ilmestynyt Törni-viina. Viinaputeli ei kuitenkaan päässyt myyntiin ennen kuin etiketistä poistettiin pyssy. Ottaen huomioon, että Törni edustaa brändinä juurikin sotaa ja kuolemaa, tämä pyssyn poistaminen näyttäytyy todella höpsönä. Mutta etiketeistä viis, tämä tuote on irvokas ihan itsessään ja monestakin syystä. Koko Törnin kanonisointia ja tuotteistus hahmoksi, jolla myydään iltapäivälehtien sotaliitteitä ja kansallismielistä öyhötystä on luotaantyöntävää. Sikäli Törnin tuotteistaminen ja Törni-viina eivät yllätä. Tapahtumat noudattavat hyvin paljolti samoja linjoja, kuin Mannerheimin tuotteistaminen. Lisää Mannerheim-brändistä ja Marski-vodkasta täällä.
Alkon hyllyille on ilmestynyt Törni-viina. Viinaputeli ei kuitenkaan päässyt myyntiin ennen kuin etiketistä poistettiin pyssy. Ottaen huomioon, että Törni edustaa brändinä juurikin sotaa ja kuolemaa, tämä pyssyn poistaminen näyttäytyy todella höpsönä. Mutta etiketeistä viis, tämä tuote on irvokas ihan itsessään ja monestakin syystä. Koko Törnin kanonisointia ja tuotteistus hahmoksi, jolla myydään iltapäivälehtien sotaliitteitä ja kansallismielistä öyhötystä on luotaantyöntävää. Siltikään Törnin tuotteistaminen ja Törni-viina eivät yllätä. Tämä tuotteistamisprosessi noudattaa samoja linjoja, kuin Mannerheimin tuotteistaminen. Lisää Mannerheim-brändistä ja Marski-vodkasta täällä. KUVA: Pramia Oy.

 

Sodan päätyttyä Vapaussodan Rintamamiesten Liitto ja SS-Aseveljet lakkautettiin aselepoehtojen nojalla, ja Tyrkkö palasi toimittajan ja kirjailijan työhön. Vuonna 1960 ilmestynyt Suomalaisia suursodassa oli puolusteleva ja kaunisteleva kertomus SS-vapaaehtoisten vaiheista Saksan itärintamalla. ­Kauko Kareen omistaman Alea-­kirjan kustantama Lauri Törnin tarina (1975) oli kuulopuheina kerätyille jutuille ja kirjoittajan omille näkemyksille perustuva mytologisoiva sankaritarina Törnistä.

Tyrkön kirja oli myös pamfletti vallitsevaa järjestystä vastaan, tietoinen vastaveto Urho Kekkosen Suomen henkiselle ilmapiirille. Maalina oli sodan jälkeen kehkeytynyt suomalainen valtaeliitti. Se käsitti kaikki ne, jotka puoluekannasta riippumatta olivat valmiit nielemään Paasikiven hahmotteleman ”rauhan, sovun ja luottamuksellisen naapuruussuhteen Neuvostoliittoon” edellyttämät myönnytykset.

Paasikiven jälkeen Paasikiven–Kekkosen linjasta tuli käsite. Kaikki eivät kuitenkaan kokeneet oloaan tässä Suomessa kotoisaksi. Heihin kuuluivat Rekolan kaltaiset valkoistakin valkoisemmat Suomen veteraanit ja Tyrkön kaltaiset kiertoilmauksiin ja hiljaisuuteen pakotetut, esikoisoikeutensa menettäneet perilliset.

Neuvostovastaisuudella elämöinti ei enää ollut viisasta. Törnin nostaminen sankariksi Alea-kirjankin kaltaisen vastavirran kustantamon kautta edellytti SS-taustan ja maanpetoksellisen vehkeilyn selittämistä parhain päin ja häivyttämistä sankarin luonne­kuvasta.

Kolme huimapäätä ja kovien taistelujen karaisemaa upseeria neuvottelussa vastaiskun jälkeen. Kuvassa vasemmalla kapteeni Railio JR 33, keskellä Mannerheim-ristin ritari luutnantti Törni, Jääkärikomppanian päällikkö, ja oikealla edellisen ”adjutantti” luut- nantti Pitkänen. Tolvajärven pohjoispuoli 27.7.1944. KUVA: SA-KUVA
Kolme huimapäätä ja kovien taistelujen karaisemaa upseeria neuvottelussa vastaiskun jälkeen. Kuvassa vasemmalla kapteeni Railio JR 33, keskellä Mannerheim-ristin ritari luutnantti Törni, Jääkärikomppanian päällikkö, ja oikealla edellisen ”adjutantti” luutnantti Pitkänen. Tolvajärven pohjoispuoli 27.7.1944.
KUVA: SA-KUVA

Jukka Tyrkkö onnistui aloittamaan linjan, jota myöhemmät Törnin elämäkerturit kyseenalaistamatta jatkoivat: Waffen-SS oli puhtaasti sotilaallinen organisaatio, sen jäsenet eivät olleet vastuussa Hitlerin hallinnon rikoksista vaan ”sotilaita siinä missä muutkin”. Törnin maanpetostuomio oli ”sepitetyn syytöksen” perusteella ”näytösoikeudenkäynnissä” langetettu poliittinen tuomio, Törni oli ”vain tehnyt velvollisuutensa suomalaisena upseerina”.

Törniä ihailtiin, koska Tyrkön kertomana hänen tarinallaan oli selvä piilosanoma. Kertomuksen ytimessä oli radikaalipiireissä tuttu teema isänmaan uhanalaisuudesta. Kommunismi ja juutalaisuus olivat palvelleet maailmansotien välisenä aikana Euroopan radikaalia kansallismielisyyttä ja fasistisia liikkeitä sisäisinä ja ulkoisina viholliskuvina. Ne olivat kulttuurisen rappion ja yhteisöä uhkaavan tuhon symboleita ja toteuttajia.

Ei kelvannut Törni-viina-pullon etiketin kääntöpuolikaan ihan sellaisenaan. Valviran ja Alkon oheistuksen mukaan viinaa ei saa myydä lupauksilla voiman ja suorituskyvyn lisääntymisestä. Viinan ideoineen Osasto Lauri Törnin perinnekilta ry:n aivoitukset tässä kyllä kiinnostavat. ”Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen”, kuten Oula Silvennoinen kirjoittaa. Silvennoinen kertoo myös, että Törni palautettiin SS:n Schönbrunnin kasarmeilta Suomeen juomisen ja tappelemisen takia. Että tällä henkilöllä sitten myydään meille viinaa.
Ei kelvannut Törni-viina-pullon etiketin kääntöpuolikaan ihan sellaisenaan. Valviran ja Alkon oheistuksen mukaan viinaa ei saa myydä lupauksilla voiman ja suorituskyvyn lisääntymisestä. Viinan ideoineen Osasto Lauri Törnin perinnekilta ry:n aivoitukset tässä kyllä kiinnostavat. ”Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen”, kuten Oula Silvennoinen kirjoittaa. Silvennoinen kertoo myös, että Törni palautettiin SS:n Schönbrunnin kasarmeilta Suomeen juomisen ja tappelemisen takia. Että tällä henkilöllä sitten myydään meille viinaa. KUVA: Pramia Oy.

Fasistiset liikkeet kaikkialla Euroopassa tukeutuivat viholliskuvilla lietsottuun paniikkimielialaan hankkiak­seen kannatusta ja viedäkseen läpi kansalliset vallankumoukset.

Tämän tarinakehyksen mukaan Suomen olivat vuoden 1944 jälkeen kaapanneet samat rappion voimat, kommunistit ja juutalaiset. Törnin tuominnut Suomi oli mätä ja epälegitiimi. Tällaista valtiota kohtaan ei ollut syytä tuntea mitään lojaaliutta, vaan oli käytettävä kaikkia keinoja todellisen isänmaan puolustamiseksi. Törni oli ehkä rikkonut lain kirjainta vastaan, mutta puolustanut isänmaan todellista, antikommunistista henkeä.

Se oli tuttu väite jo Lapuan liikkeen aktivistien suusta: isänmaallinen laittomuus oli aina parempi kuin isänmaaton laillisuus.

Tyrkön hahmottelema, kaikista todellisen Törnin ristiriitaisista ja kielteisistä piirteistä riisuttu sankarihahmo kohosi uusien elämäkertojen vuoksi 1990-luvun Suomessa uuteen tunnettuuteen. Törnin ovat halukkaimmin ottaneet omakseen ne, jotka vaalivat epälegitiimin Suomen tarina-aihetta. Törni-hahmo on sujuvasti siirtynyt uuden sukupolven radikaalien kansallismielisten ja valtaeliitin vastaisten joukkojen sankariksi ja jatkaa pitkää marssiaan ruumiinryöstäjiensä ­hyväksi.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, jonka väitöskirjaan perustuva teos Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuus­poliisiyhteistyö 1933–1944 ilmestyi vuonna 2008 (Otava). Hänen yhdessä Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen kanssa kirjoittama tietokirja Suomalaiset ­fasistit – Mustan sarastuksen airuet ilmestyi 2016.

 
Jaa tämä:

BRÄNDI: MARSALKKA MANNERHEIM

Hyvä tuotemerkki yhdistää kansakunnan ja myy myös globaalisti.

C. G. E. Mannerheimilla on poikkeuksellisen rikas ja monipuolinen henkilöhistoria, jota on hyödynnetty laajalti. Me suomalaiset olemme myyneet toisillemme lähes kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa Mannerheimilla. Mannerheim-brändi on kuitenkin hajanainen, ja siitä puuttuu tuikitarpeellinen dynaamisuus. Onkin aika yhdistää voimamme kansallisissa talkoissa ja yhdistää Mannerheim-brändit.

Tässä esitellään Häiriköt-päämajan luomus, uusi 360-asteen kanavariippumattoman tarinankerronnan mahdollistama brändistrategia Mannerheim-tuoteperheelle kaikkien suomalaisten vapaasti käytettäväksi.

Toimittuaan vuosia Venäjän keisarillisen armeijan upseerina Carl Gustav Emil Mannerheim johti sisällissodassa valkoisten joukkoja historiallisen menestyksekkäästi. Sitä seurannut toisen maailmansodan aikainen Suomen puolustusvoimain ylipäällikkyys ja sodan päätyttyä koittanut presidenttiys luovat ainutlaatuisen platformin Marsalkka Mannerheim -brändin rakentamiselle.

Uuden brändistrategian mukaisesti erilliset Mannerheimit – maahanmuuttaja-Mannerheim, lahtari-Mannerheim, sotasankari-Mannerheim ja valtionhoitaja-Mannerheim – sulautuvat yhteen ikoniseksi Marsalkka Mannerheim -brändipersoonaksi. Brändifuusion jälkeen kaikkien Mannerheimilla myytävien tuotteiden viestintä yhdenmukaistuu ja synergiaedut koituvat kansakunnan hyväksi.

Marski-vodka
Marsalkka Mannerheim Vodka on yksi Tallinnan Super-Alkon kestosuosikeista. Vaikka kauppa käy, laatu ei välttämättä vastaa kaikista kovimpia vaatimustasoja.

Vapaaherra Mannerheim osoitti jo eläessään olevansa suunnannäyttäjä henkilökohtaisen brändin rakentamisessa. Hän loi toimillaan vahvan pohjan pyrkimyksille tuoda hänen brändinsä 21. vuosisadalle. Mannerheim kontrolloi tarkasti jopa sitä, minkälaisia ja missä otettuja kuvia hänestä julkaistiin, minkä ansiosta meillä on käytettävissämme yhtenäinen kuva-arkisto, joka tuo tuulahduksen mannermaisen arvokasta ja hillittyä charmia tuotteeseen kuin tuotteeseen.

Mannerheim oli sekä nautiskelija että kosmopoliitti, ja hänessä yhdistyvät supisuomalaiset arvot ja aito kansainvälinen asenne. Tätä voidaan hyödyntää niin kuluttajille suunnattujen premium-tuotteiden kuin myös yritysasiakkaiden kansainvälisessä markkinoinnissa. Uusi Marsalkka Mannerheim -brändi toimii organisaatio- ja kohderyhmätahojen yli sekä ulkoisesti että sisäisesti aina muutosjohtamisesta ja johdon sitoutumisesta asiakasuskollisuuden kasvattamiseen ja uusasiakashankintaan.

Kukapa kansainvälinen business-matkustaja ei arvostaisi yötä Helsingin legendaarisessa Marski-hotellissa tai nuoripari hääyötä Tammer-hotellin Marski-sviitissä Marsalkan hyväksyvän katseen alla? Suomalaiset kuluttajat ovat aina ottaneet lämmöllä vastaan esimerkiksi ”Marski” -nimellä myydyt lukemattomat kirjat ja sarjakuvat, juhlarahat ja muistoesineet, mukit, t- paidat ja alkoholijuomat. Brändin versatiilisuudesta kertoo myös ”Marskin” nousu jopa seksuaalivähemmistökeskustelun suunnannäyttäjäksi.

Gilbert Lukalian ohjaama Suomen Marsalkka on suomalais-kenialais-virolainen yhteistuotanto. Elokuvassa Marsalkka Mannerheimin elämää tarkastellaan kenialaisen tarinankertojavanhuksen narratiivin kautta ja näytetään, miltä tarina näyttää sen kuulevien kenialaisten lasten mielissä. Siksi tuttu tarina tapahtuu uudessa ympäristössä, lasten tuntemassa Keniassa. Tietorikas artikkeli elokuvaan/hankkeeseen liittyen löytyypi täältä. Elokuva kokonaisuudessaan on katsottavissa täällä.

Ikonisen brändin fundamentit ovat siirrettävissä myös ulkomaille. Vuonna 2012 sai ensi-iltansa elämäkerta- elokuva Marsalkka Mannerheimista, Keniassa kuvattu Suomen marsalkka. Sen herättämä laaja, yhteiskunnan eri kerrokset läpäissyt keskustelu osoitti, että konversio oli onnistunut ja Marsalkka Mannerheimin tarina herättää tunteita myös 2000-luvulla niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Kuten arvata saattaa, myös Hitler kuuli Suomen Marsalkka -elokuvasta. ”Eihän tässä mitään rasisteja olla, mutta joku tolkku sentään”, on kyllä kommentti, jota on sittemmin toisteltu moneen kertaan erilaisissa yhteyksissä.

Marsalkka Mannerheim taipuu myös uuden median viestintäkanaviin ja esimerkiksi natiivimainonnan työkaluksi – ei ole sellaista aatetta, jota ”Marski”-kortin pelaaminen ei tukisi! Täyden spektrin dominanssi on mahdollista oikealta laidalta vasemmalle ainoastaan fokusta siirtämällä.

Kuluttajien sitoutumisaste Marsalkka Mannerheimin brändiin on myös tutkitusti korkea. Yleisradion vuonna 2004 järjestämä interaktiivinen multiplatformikonsepti, Suuret suomalaiset, mittasi suomalaisten suurmiesten suosiota. Marsalkka Mannerheim voitti yleisökilpailun ylivoimaisen suvereenisti kilpakumppanien jäädessä tuleen makaamaan.

Liity sinäkin voittajien joukkoon ja hyödynnä Marsalkka Mannerheimin tuomat mahdollisuudet kasvulle. Marsalkka Mannerheim -brändin persoonalliset arvot tukevat kasvustrategiaa ja mahdollistavat myös uusien markkina-alueiden valloittamisen. Make Finland Great Again – Suur-Suomi nytten!

Jos ei Marski-vodka riitä, niin kansakuntamme on saattanut rajattomassa viidaudessaan kauppaliikkeisiin myös Törni-viinan. Tämä SS-miestä kunnioittavan viinan lanseeraminen kohtasi hienoisia vastoinkäymisiä, kun pullon etiketistä piti poistaa Törnin pyssy nykyaikaisin kuvankäsittelyn keinoin. Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden Rakas ja hirveä Törni -artikkeli täällä.
Jos ei Marski-vodka riitä, niin kansakuntamme on saattanut rajattomassa viidaudessaan kauppaliikkeisiin myös Törni-viinan. Tämä SS-miestä kunnioittavan viinan lanseeraminen kohtasi hienoisia vastoinkäymisiä, kun pullon etiketistä piti poistaa Törnin pyssy nykyaikaisin kuvankäsittelyn keinoin.
Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden Rakas ja hirveä Törni -artikkeli täällä.

Koko Kansa Taisteli -lehti luettavissa täällä.

 

Jaa tämä:

MITÄ ON SOTEENKAAREN PÄÄSSÄ?

Saduissa sateenkaaren päästä löytyy kulta-aarre. Kuulostaa sote-uudistukselta terveysbisneksen suuryritysten vinkkelistä katsottuna. Tuon sote-aarteen arvo on varovaisesti arvioituna vähintään 10 miljardia euroa vuodessa.

Perusporvarihallitus on ajanut lakia asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa – eli ”sote-lakia” – kuin käärmettä pyssyyn. Kyse on isosta ja tuottavasta bisneksestä, jonka tarkkaa kokoa on hyvin vaikea arvioida. Varovaistenkin arvioiden perusteella yritykset ovat pääsemässä jakamaan vähintään 10 miljardin euron kakkua – vuosittani siis.

Lakiuudistukseen liittyvästä terveysalan yksityistämisestä on käytetty kiertoilmaisua ”valinnanvapaus”. Termi on sikäli hyvin valittu, että kukapa nyt vapautta vastustaisi. Harmillisesti tämä valinnanvapaus ei tarkoita sitä, että suinkaan kaikilla olisi jatkossa vapautta valita sitä, mistä hoitonsa saavat. Ja toisaalta jo nykyisellään maksukykyiset ja -haluiset saavat valita hoitopaikkansa itse.

Monet asiantuntijat ovat tyrmänneet uudistuksen. Esimerkiksi Aalto-yliopiston taloustieteen työryhmä suhtautui siihen varauksella ja Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan emeritusprofessori Juhani Lehto povaa kaaosta:

Jos maakuntien lähivuosien kauaskantoiset ja asukkaiden hyvinvoinnin edellytyksiin laajasti vaikuttavat päätökset tehdään ohi demokraattisen poliittisen päätöksenteon, kuka kantaa vastuun tehtyjen päätösten seurauksista? Vai onko kyseessä tietoinen yritys siirtää Sipilän hallituksella oleva tosiasiallinen vastuu johonkin, missä vastuun kantajia ei tarvittaessa enää voi tunnistaa?”

On kuvaavaa, että jopa sote-lain esittelevä peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) pitää sitä ongelmallisena. Puolueen uskollisen soturin on kuitenkin ajettava lakia vastoin parempaa tietoakin, sillä tämä on se hinta, jonka Kepu joutuu maksamaan maakuntauudistuksesta hallituksen sisäisissä lehmänkaupoissa.

sote, Mehiläinen, Kärpänen, valinnanvapaus, vastamainos, kulttuurihäirintä
Voima-lehdessä 5/2017 julkaistu vastamainos on Häiriköiden kuvallinen katsaus monimutkaiseen aiheeseen. Tämä ja muut vastamainokset löytyvät täältä.

Asiantuntijat ovat arvostelleet Sote-uudistusta ja sen tiedetään tulevan kalliiksi veronmaksajille. Uudistuksen voittajina pidetään alan suuria toimijoita, joiksi on useimmiten luettu Mehiläinen, Attendo, Terveystalo-Diacor, Pihlajalinna, PlusTerveys Oy. Nämä isot pelurit ovat varautuneetkin uudistuksiin ja ostaneet sopivasti pienempiä toimijoita pois markkinoilta samalla paaluttaen asemiaan maakunnissa.

Vuonna 2016 yksistään Mehiläinen kasvoi 34 uudella terveys- tai sosiaalipalveluyksiköllä.

Pienemmät toimijat puolestaan eivät ole ilmaisseet varauksetonta intoa. Esimerkiksi Lääkäripalveluyritykset ry. on kritisoinut esitystä.

”Hallituksen esitys ei mahdollista pk-yritysten toimimista sote-keskuksina ja nostaa uusien toimijoiden alalle tulon kynnyksen kohtuuttoman korkealle. Tämä johtaa siihen, että toivottu palveluntuottajien välinen kilpailu vähenee peruspalveluiden osalta. Toteutuessaan hallituksen esitys johtaa tuotannon keskittymiseen ja usein tarvittavien lähipalveluiden etääntymiseen entisestään”, Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Asko Koskinen selitti.

Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu. Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen. Lisää tähän Voimassa 4/2017 julkastuun vastamainokseen liittyviä täällä.
Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu. Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen. Lisää tähän Voimassa 4/2017 julkastuun vastamainokseen liittyviä täällä.

Ja jos suurissa kaupungeissa riittääkin valinnan varaa, niin kaikkialla Suomessa kilpailu ei tule toteutumaan. Ne, joita kiinnostaa ”valinnanavapaus”, voivat esimerkiksi tutustua Pohjois-Karjalassa Rääkkylän kunnassa tehtyihin ratkaisuihin. Kunta ulkoisti kaikki sote-palvelunsa Attendolle vuonna 2011. Siinä saivat sitten kuntalaiset vapaasti valita Attendon ja Attendon välillä samalla, kun kunta otti lisää lainaa selvitäkseen Attendon laskusta. Valinnanvapaus koski lähinnä sitä, että hakeutuuko hoitoon, vai sairastaako.

Oman ongelmavyyhtinsä uudistuksessa muodostaa läpinäkyvyyden puute. Kuten hyvin on tiedossa, suuryritysten harjoittaman verojen välttely on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma.

Monikansallisten yritysten aggressiivinen verosuunnittelu vie Suomelta vuosittain 430–1400 miljoonaa euroa yhteisöverotuloja. Määrä vastaa 10–31 prosenttia Suomen 4,5 miljardin euron yhteisöverotuotoista vuonna 2015.”

Hallitus on aikaisemmin luvannut, että Sote-kakulle päästettäviltä yrityksiltä edellytetään maakohtaista veroraportointia ja verojen maksamista Suomeen. Hallituksen lakiesityksessä tämä on kuitenkin vesitetty. Finnwatchin tutkija Henri Telkki totesi, että ”kokonaiskuva sote-yrityksen veronmaksusta muodostuu yli 10 tietoelementistä. Hallituksen sote-lakiesityksessä näistä tiedoista puuttuu puolet”.

Terveyden ohella uudistuksessa onkin kyse rahasta. Kotimaisista suurista esimerkiksi Mehiläinen on osoittanut lähimenneisyydessä, että aggressiivinen verosuunnittelu on ihan hyväksi koettu toimintamalli.

Luottamus on hyvä, mutta kontrolli parempi.

Vero-optimointi, agressiivinen verosuunnittelu, veronkierto, mitä näitä nyt onkaan. Nykyään yrityksillä on verrattoman monia tapoja minimoida maksamansa verot ja osa näistä keinoista on enemmän luvallisia ja osa vähemmän luvallisia. Pyrimme hahmottamaan verosuunnittelun monimutkaisuutta tällä vastamainoksella, joka julkaistiin Voimassa 2/2017. ”Siirtohinnoittelun ja konsernien sisäisen kaupan yleisyys nostaa esiin periaatteellisia kysymyksiä siitä, onko yritystenkään toimintaa maailmantaloudessa järkevää olettaa markkinaperusteiseksi. Missä määrin reaalikapitalismissa onkin kyse suunnitelmataloudesta?” Lisää aiheesta täällä.
Vero-optimointi, agressiivinen verosuunnittelu, veronkierto, mitä näitä nyt onkaan. Nykyään yrityksillä on verrattoman monia tapoja minimoida maksamansa verot ja osa näistä keinoista on enemmän luvallisia ja osa vähemmän luvallisia. Pyrimme hahmottamaan verosuunnittelun monimutkaisuutta tällä vastamainoksella, joka julkaistiin Voimassa 2/2017.
”Siirtohinnoittelun ja konsernien sisäisen kaupan yleisyys nostaa esiin periaatteellisia kysymyksiä siitä, onko yritystenkään toimintaa maailmantaloudessa järkevää olettaa markkinaperusteiseksi. Missä määrin reaalikapitalismissa onkin kyse suunnitelmataloudesta?”
Lisää aiheesta täällä.
Jaa tämä:

Turvekampanja sai tuomion

Mainonnan eettinen neuvoston huomautus turvekampanjalle ja mainostoimisto Hasan & Partnersille. Kyseessä on kuitenkin vähäpätöinen näpäytys, eikä alan itsesäätely oikein vakuuta.

Keskuskauppakammarin alainen Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) antoi huomautuksen Bioenergia ry:n turvekampanjan mainoksesta. Koska tämä mainosalan itsesäätelyelin ei puutu mainosten valheellisiin väittämiin, ei MEN kommentoinut kampanjassa esitettyjä räikeitä valheita. Sen sijaan MEN puuttui yhteen kampanjan julisteista.

”Neuvosto katsoo, että pyörätuolissa istuvan henkilön kuva yhdistettynä mainoksen otsikkoon ’Suo siellä, vetelät housuissa täällä.’ voidaan markkinoinnissa käytettynä tulkita vanhuksia ja vammaisia henkilöitä loukkaavaksi esitystavaksi.”
Suo siellä -meemi

Näin nämä asiat koetaan.

Mainonnan eettinen neuvosto korostaa, että ”mainostajan on otettava huomioon sen yhteiskunnallinen ja ammatillinen vastuu”. Tämä huomautus ei kuitenkaan ole velvoittava eikä mainostajan tai mainostoimiston tarvitse reagoida tai kommentoida sitä millään tavalla. Alan standardi taitaa olla se, että siinä missä platinahuippuja, leijonia ja muita palkintoja hehkutetaan, näistä näpäyksistä vaietaan kuin muuri.

Tämä puhumattomuus ei ole pelkästään eduksi alalle. Eivät mainostoimistoissa ja alalla työskentelevät ihmiset ole mitään mörköjä, jotka etsivät jatkuvasti ja yksinomaan keinoja kusettaa kuluttajakansalaisia. Tämä ulospäin näkyvä välinpitämättömyys alan nuhteettomuudesta kuitenkin lähettää sellaisia signaaleja ulos päin.

Kokemattomuus vaikeiden asioiden käsittelyssä kävi ilmi turvekeskustelussa, kuten kirjoitin maaliskuussa:

”On kiinnostavaa, että viestintäalalla vuosikymmeniä toiminut Ami Hasan pillastui yhtiönsä saamasta kritiikistä. Hän julisti, että kyseessä on ’Normaali ammutaan viestinviejä -taktiikka. Niin kauan, kun mainostaminen pysyy lain puitteissa, se on ihan okei.’

Ehkä Ami Hasan on viettänyt liikaa aikaa väärässä seurassa ja unohtanut ympäröivän yhteiskunnan seuraamisen. Tai ehkä hän tosiaan on tuudittautunut ajatukseen, että mainostoimisto olisi joku täysin ulkopuolinen toimija prosessissa ja että vastuu kaikesta on aina jossain muualla – mainostajalla tuotteesta ja kuluttajalla mainoksen tulkitsemisesta.

Eihän se tietenkään niin mene.”

Osallistuin 16.5. visuaalisen viestintäalan etujärjestön, Grafian, Jutellaan vähän vastuullisuudesta -tilaisuuteen. Tarkoituksena (ja toteumana) oli puhua mainonnan eettisistä sudenkuopista, pelisäännöistä ja sen sellaisita. Lisäkseni puhumassa olivat Vuoden junior -palkittu Mikko Hakkarainen Miltton Creativesta, Platinahuipulla juuri palkittu ja esimerkiksi Bob Helsinki -mainostoimiston perustanut Jukka Kurttila Finlaysonista, ja mm. Amnestyn ja Kallion seurakunnan viestintää hoitanut Anu Merenlahti.

Oma roolini keskustelussa oli tietysti edustaa ammattivänkääjää ja kriitikkoa. Kun minulta kysyttiin alussa motiiviani tehdä vastamainoksia, totesin, että mainonta ja markkinointi ovat niin keskeisiä ja tärkeitä elementtejä nyky-yhteiksunnassa, että niitä ei voi jättää käsittelemättä ja arvioimatta kriittisesti. Toivoisin alan itsensäkin sisäistävän tämän ajatuksen ja kantavan vastuunsa.

Tekemämme turvevastamainos on jälleen yllättävän ajankohtainen tämän turvekampanjan saaman huomautuksen myötä.

Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.
Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin.
Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.

Aivan sattumalta ja jotenkin sopivasti Ami Hasan pääsi paistattelemaan parrasvaloissa myös pari viikkoa sitten. Mainosalan etujärjestö The Art Directors Club of Europe (ADCE) nimesi Hasanin uudeksi tirehtöörikseen.

”I’m honoured to be elected as the president of ADCE, an organization with massive responsibility, mountainous influence and monumental potential”, Hasan kommentoi itse nimitystään.

ADCE toteaa päätöksestä tiedottaessaan, että ”in a presidential role he cannot help but inject a political perspective on the future.”

Jäämme kiinnostuneina odottamaan tätä poliittisen perspektiivin lisäämistä mainostoimistogurun kommentaariin. Shortlistin järjestämässä turvekeskustelussahan Hasan totesi mainosalasta ja kriitikoistaan, että ”kannattaa jättäytyä pois, jos ei usko tähän markkinatalousyhteiskuntaan, jossa elämme.”

Onnistuneempaa itsereflektiota?

Huhtikuun 28. päivänä kävin PING Helsinki Business Festivalilla keskustelemassa median murroksesta, bloggaamisen ja journalismin eroista ja ennen kaikkea sisältömarkkinoinnista.

Vaikuttajamarkkinointia suunnitteleva ja toteuttava PING Helsinki toimii kiinnostavalla alalla. Bloggaaminen ja maksetut sisällöt ovat kasvava trendi maailmalla ja Suomessa. Samalla, kun keksitään uusia keinoja vältellä mainoksia, maksavat mainostajat siitä, että mainokset nivotaan osaksi sisältöä. Tämä tietenkin edellyttää aivan uudenlaista medialukutaitoa yleisöltä ja pelisilmää markkinoilta.

PING ei ollut täysin osaton Atrian broilerkohusta, jossa joukko bloggaajia maksettiin tutustumaan kanatehtaaseen. Se tapaus poiki myöskin nuhteet MEN:iltä:

Blogin markkinointia osoittava tunniste ei ollut kuluttajalle helposti havaittava, selkeä ja ymmärrettävä. Kuluttaja ei voinut ensisilmäyksellä tunnistaa blogikirjoitusta markkinoinniksi. Koska asianosaiset ovat kuitenkin pyrkineet noudattamaan viranomaisohjeistusta eikä asiasta ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä, neuvosto ei tällä kertaa antanut yritykselle huomautusta.”

Siinä, missä mainosalalla on tosiaan ollut aika hiljaista tämän itsereflektion saralla, niin PING otti rohkeasti härkää sarvista ja avasi keskustelua siitä, miten sisältöyhteistyö saatettaisiin toteuttaa soveliaalla tavalla.

PINGin tapahtuma oli toki häpeilemätöntä mainostajien ja sisältötuottajien parittamista. Silti sen puitteissa onnistuttiin pohtimaan myös sitä, että pitäisikö alalla olla jotain itsesäätelyä (pitäisi) ja että kuinka ja kuka sitä voisi toteuttaa (ei mitään havaintoa).

Itsesäätely on sikäli arvokasta sekä mainos- että bloggausalalle, että mikäli pelisäännöt eivät selkiydy itse, saattaa valtio työntää lusikkansa mukaan soppaan tarpeettoman pontevasti.

Nämä itsesäätelyyn liittyvät kysymykset epäilemättä puhuttavat meitä kiinnostuneita vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Jaa tämä:

Persut mahdollistivat hallintarekisterit

Jää nähtäväksi mitä poliittisen perintönsä kimpaleita Soini ehtii vielä murentamaan ennen irtautumista päivän politiikasta. Näin se vallankumous syö lapsensa, surullista katsottavaa.

Vuosien väännön jälkeen eduskunta siis runnoi läpi ns. hallintarekisterilain. Eli sen, että suomalaisen rahan saa jatkossa piilottaa verottajalta ihan luvan kanssa. Tästä epäilemättä piisaa keskustelua jatkossakin. Prosessi on ollut pitkä ja toistuvia torjuntavoittoja on aina seurannut uusi vyörytys. Kuten ydinvoimapäätösten kanssa, lobbaaminen ja äänestäminen loppuu vasta siinä vaiheessa, kun on äänestetty oikein ja sen jälkeen kaikki keskustelu onkin myöhäistä.

Me Voimassa aloitimme aiheen aktiivisen seuraamisen vuonna 2011. Tuolloin nostimme sen huomion kohteeksi tilanteessa, jossa uudistusta oltiin ajamassa läpi sammutetuin lyhdyin. Meidän jälkeen aiheeseen tarttuivat muutkin mediat ja hankkeen puuhamiehet ja -naiset joutuivat vaihtamaan strategiaa – hiipiminen muuttui rynnistämiseksi, viekkaus raa’aksi voimaksi.

Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan työryhmineen Ryhmäteatteriin tekemän Eduskunta-esityksen taustutkimus nosti esiin hallintarekisteröimiseen liittyvät ongelmat ja sen eteen tehdyn myyräntyön.

”Suomalaisessa sijoitustoiminnassa ja sitä koskevassa lainsäädännössä on juuri nyt vauhti päällä. Lakeja muutellaan salamyhkäisesti ja media on yllättävän vaisu.

Suurimmat kuprut liittyvät hallintarekisteriin. Hallintarekisteröinnillä omistuksista tehdään anonyymejä ja esimerkiksi syyttäjänlaitos ja talousrikostutkijat pitävät sitä keskeisenä veronkierron välineenä.

’Meidän toimittajien mahdollisuuksia tutkia näitä talousrikosasioita rajoitetaan’”, Hanska kirjoitti kuusi vuotta sitten.

Vuonna 2011 Anne Holmlund (kok) ja Anna-Maja Henriksson (rkp) rehkivät. He eivät olleet ainoita eivätkä jääneet viimeisiksi niissä hommissa. Nyt niitetään kypsää viljaa.
Vuonna 2011 Anne Holmlund (kok) ja Anna-Maja Henriksson (rkp) rehkivät. He eivät olleet ainoita eivätkä jääneet viimeisiksi niissä hommissa. Nyt niitetään kypsää viljaa.

Hieman myöhemmin Voima julkaisi Jyrki Kataisen johtamista hallitusneuvotteluista vuodetun muistion, josta kävi ilmi, että Kokoomus  ja RKP jarruttivat parhaansa mukaan harmaan talouden torjuntaa.

”Sosialidemokraattien laatimaan pohjapaperiin on kirjattu lukuisia ehdotuksia harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi sekä sijoitustoiminnan avoimuuden edistämiseksi. Muistion perusteella vasemmistoliitto, vihreät ja kristilliset tukivat demareiden esitystä. Sen sijaan kokoomus ja RKP vaativat useiden kohtien poistamista kokonaan tai niiden muuttamista.

Kokoomus ja RKP asennoituvat nihkeästi muun muassa viranomaisten tietojen saannin helpottamiseen, ulkomaisten yritysten ja työntekijöiden verovalvontaan ja sijoitusten läpinäkyvyyteen”, Hanska ja Kuparinen kirjoittivat.

Valta korruptoi, hei!
Valta korruptoi, hei!

Kukaan tuskin yllättyy siitä, että liikemiestaustaisen Juha Sipilän keskusta ajaa pääoman etuja ja ymmärtää vero-optimoinnin päälle. Kaksistaan kokoomuksen ja kepun lihakset eivät olisi riittäneet tämän läpiajamiseksi edes RKP:n jeesillä. Tarvittiin Perussuomalaiset ja Timo Soini, joka hyväksyi tämänkin ministeri-Audin takapenkiltä, nakkimuki kourassa.

Jää ainoastaan nähtäväksi, mitä kaikkea poliittisen perintönsä kimpaleita Soini ehtii vielä murentamaan ennen lopullista irtautumista päivän politiikasta.  Vennamolainen populismi väistyy Soinin jälkeen ja korvautuu ”maahanmuuttokriittisellä” populismilla ja herravihakin näyttää vaihtuneen rötösherrauteen.

Näin se vallankumous syö lapsensa, surullista katsottavaa.

Tämä Arhinmäen photobombaus jää elämään suomalaiseen poliittiseen historiaan ja symboloi hyvin sitä prosessia, jossa poliittinen valta korruptoi. Sen vallan kanssa kannattaisi aina olla varovainen.

Vaalilupausten ja linjausten pitäminen on tietenkin vaikeaa. Tämän on huomannut myös Annamari Huovinen, joka tutki väitöstutkimuksessaan kansalaisuutta ja identiteettiä vaalimainoksissa.

”Vastausten säilyminen netissä vuosikausia asettaa ehdokkaat tukalaan tilanteeseen, koska vaalikoneisiin on vastattava, jos ääniä mielii saada. Niiden hyvä puoli on toki, että ne pakottavat ehdokkaat ottamaan selvää asioista, jotta he pystyvät antamaan perustellut ja mielekkäät vastaukset koneiden kysymyksiin.

Vaalilupausten pitäminen on tietenkin tärkeää. Vaalikoneiden pakottamina annetut vastaukset ovat kuitenkin eri asia kuin ehdokkaan itse muotoilemat ja perustelemat mielipiteet ja vaalilupaukset.”

Siinä, missä aikaisemmin torilla annetut ja sittemmin petetyt vaalilupaukset jäivät lähinnä läsnä olleiden mieliin, jäävät lupaukset nykyään internetiin, ja internet ei tunnetusti unohda. Nykyään on helppo osoittaa, että äänestäjä ei saanut sitä, mitä tilasi.

 

Jaa tämä: