Acton

Espoo on veressä

Ex-vandaalit julkaisivat graffitimuistelmat.

Espoo nähdään – ja se ­haluaa näyttäytyä – pääasiassa vauraan keskiluokan ja sitä vauraampien pilvilinnana. Länsimetron raiteitakin vastustettiin siksi, että niiden pelätään tuovan köyhät ja huumeet mukanaan. Todellisuus ei tietenkään ole ikinä yksinkertaista, eivätkä stereotypiat kerro koko totuutta. Espoossa on myös lähiöitä, joita dominoivat betonielementtitalot, ja näistä lähiöistä ponnistaa graffitijengi HRC.
Hellraisers Crew – osa espoolaisuutta vuodesta 1990 -kirja kuvaa nuorten poikien innostumista graffitista ja sitä, kuinka tuo innostus johti kaupungin tuotteliaimman porukan muodostumiseen.
Graffitiin liitetään usein tilanhallinnallisia kysymyksiä, mutta tätä ei teoksessa mitenkään glorifioida. Kirjasta välittyy kuva porukasta, joka merkkasi reviiriä urakalla mutta joka ei hahmottanut tilallista konfliktia välttämättä erityisen teoreettisessa viitekehyksessä. Laajemmat spekulaatiot ilmiön yhteiskunnallisista vaikutuksista jätetään lukijalla ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Acton ja Rosk, Matinkylä, Espoo 1992.
Acton ja Rosk, Matinkylä, Espoo 1992.

1990-luvun loppupuolella muuttu­vien elämäntilanteiden myötä HRC:n toiminta hiipui. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut HRC:n loppua.
Ydinporukasta Acton vaikuttaa nykyään Helsingissä. Hän on myös hakenut uusia tapoja lähestyä graffitia – hänen näyttelynsä Make Your Mark -galleriassa purki ilmaisumuodon alkutekijöihinsä. Viime vuonna taiteilijajärjestö Muu ry:n jäseneksi päässyt Acton sijoittuu tällä hetkellä jonnekin graffitin ja kuvataiteen välille ja koettelee samalla molempien rajoja. Siinä, missä kuvataidemaailma on pohjimmiltaan äärimmäisen elitistinen, on graffiti äärimmäisen epäelitistinen, jopa rahvaanomainen. Näiden yhdistäminen ei välttämättä ole mahdollista. Acton kommentoi tätä Voiman haastattelussa:

”Eiväthän ne välttämättä sovi yhteen, ja olen siihen henkisestikin varautunut. Ja varmasti siitä jossain vaiheessa jotain konflikteja tulee.”

acton_helvetica_korttikuva
MYM-gallerian näyttelyssä Acton tarkasteli graffitille tyypillisiä tapoja asetella kirjaimia neutraalia Helvetica-fontia käyttäen.
Lahteen muuttaneen Sovedin kädenjälki puolestaan on näkynyt viime vuosina kaupungin sähkökaappien kyljissä – Lahti Energialla on mahdollisesti Suomen hienoimmat sähköboksit.
Sovedin työnäytettä, Lahti 2014.
Sovedin työnäytettä, Lahti 2014.
Viime vuosina porukkaan on liittynyt myös Deos, joka on ollut näkyvä hahmo Myyrmäessä sijaitsevan Vantaan taidemuseo Artsin toiminnassa. Katutaiteeseen erikoistunut Artsi myös otti kokoelmiinsa Deosin yhdessä Henden kanssa tammikuussa 2016 maalaaman Hävetkää-teoksen, jossa kritisoitiin kaupungin urheiluvaikuttajien kähmimisiä. Teos on yksi Suomen graffitihistorian puhutuimmista. Myös Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen saapui Myyrmäkeen puolustamaan teoksen odottamatonta sensuroimista ja poistamista Myyrmäen luvalliselta graffitiaidalta.
Näin se käy.Vaikka jengi on hajaantunut ja vaikuttaa eri tavoin eri paikoissa, näyttää espoolaisuus yhä yhdistävän tekijöitä – julistavatpa he yhä jopa olevansa osa espoolaisuutta. Ehkä Espoo on mielentila.

HRC: Hellraisers Crew – osa espoolaisuutta vuodesta 1990. 104 sivua.

Jaa tämä:

Mikä tekee graffitin?

Kirjaimet ovat graffitin ytimessä. Niitä ja niiden merkityksiä voi tutkia esimerkiksi taidenäyttelyn voimin tai kirjoittaa aiheesta gradun ja kirjan.

Useimmiten luvattomasti ja julkisessa tilassa maalattujen graffitien siirtäminen galleriaan on aina ja joka kerta vaikeaa. Suurta mittakaavaa varten ajateltu ja rosoiselle seinälle tarkoitetun muotokielen suora siirtäminen kankaalle ja valkoisen kuution seinälle harvemmin onnistuu lisäämään taiteenmuotoon mitään uutta.

Toisinaan siirtyminen kuitenkin onnistuu ja katutilassa hankittu kokemus ja näkemys sekä galleriatila tukevat toisiaan, ja onnistuvat yhdessä tuottamaan jotain uutta ja odottamatonta. Malliesimerkkejä tästä uuden lähestymistavan löytämisestä ovat esimerkiksi suomalainen Egs ja ruotsalainen Dwane, jotka molemmat löysivät uudet – ja keskenään tyystin erilaiset – tavat siirtää taiteensa uuteen ympäristöön.

Varsin onnistuneena voi pitää myös Marko Saarelaisen, eli Actonin tuoretta siirtymää.

Graffiteissa toistuvasti jatketaan kirjaimia erilaisin lisäkkein ja ulokkein. Oheisissa Acton/Helvetica-teoksissa nämä eri ulokkeet erottuvat selvästi Helvetika-kirjaimista. Näille ulokkeille on annettu nimiä ja Anssi Arte on tutkinut niiden olemusta sekä kehitystä Taideteolliseen korkeakouluun tekemässään gradussa ja siitä muokatussa kirjassa Forms of Rockin'. Arte luettelee swirlit, sandwitchit, cut segmentit, splashit ja loopit.
Graffiteissa toistuvasti jatketaan kirjaimia erilaisin lisäkkein ja ulokkein. Oheisissa Acton/Helvetica metamorphosis pt. 1-3 -teoksissa nämä eri ulokkeet erottuvat selvästi Helvetica-kirjaimista.
Näille ulokkeille on annettu nimiä ja Anssi Arte on tutkinut niiden olemusta sekä kehitystä Taideteolliseen korkeakouluun tekemässään gradussa ja siitä muokatussa kirjassa Forms of Rockin’. Arte luettelee swirlit, sandwitchit, cut segmentit, splashit ja loopit.

Acton haastaa Helsingin Make Your Mark -galleriassa avatussa Kirjaimellisesti-näyttelyssään odotukset siitä, miltä graffitin pitäisi näyttää ja mikä on laskettavissa graffitiksi alkuunkaan. Ehkä olisi soveliasta kuvailla Actonin näyttelyä tutkielmaksi graffitin olemuksesta, ei niinkään graffitinäyttelyksi.

Graffitit perustuvat tunnetusti kirjaimiin ja kulloinin valittu kirjaisintyyli on usein keskeinen tekijä teosta arvioitaessa. Tyylin sisältämät viittaukset ja historia avautuvat usein pääasiassa alan harrastajille, mutta pienellä paneutumisella sivulliset seuraajatkin pääsevät kyllä jyvälle aiheesta.

“Taiteeni itseisarvo ei ole ilahduttaa tai herättää hyväksyntää. En maalaa miellyttääkseni katsojaa tai koristaakseni kaupunkia. Graffitimaalaaminen on performanssi, joka keskustelee aina maalattavan kohteen ja siihen luotujen ennakko-odotusten kanssa. Maalausprosessini on useimmiten tylsän monotoninen, mutta teosten koon vuoksi dynaaminen, suorastaan aggressiivisen vauhdikas. Prosessin lopputulemana on kirjaimista muodostuva teos, joka on maallikolle erittäin vaikeasti lähestyttävä, sanomaltaan jopa eksklusiivinen”, Saarelainen kertoi näyttelyn tiedotteessa.

Tätä tyylin tärkeyttä vasten arvioituna kohta 30 vuotta graffiteja maalanneen Marko Saarelainen valinta rakentaa näyttelynsä Helvetica-fontin ympärille on perin kiinnostava.

Helvetica on graafikoiden suosima fontti ja samoin se on useiden yritysten valinta logojensa fontiksi. Helveticaa voisi jopa kuvitella monin muodoin graffitifonttien antiteesiksi, täydellisen neutraaliksi. Helvetica on oikeastaan neutraali kuin Sveitsi, eli muinainen Helvetia, maailman sodissa.

Acton/Helvetica, variaatio samasta teemasta kuin artikkelin alussa näkyvässä kuvassa.
Acton/Helvetica, variaatio samasta teemasta kuin artikkelin alussa näkyvässä kuvassa.

Marko Saarelainen ylisti lempikirjaisintaan, Helveticaa, niin näyttelyn alla, kuin avajaisissakin sekä näyttelyn tiedotteessa:

“Yksi länsimaailman käytetyimmistä kirjasimista on Helvetica. Sitä näkyy niin isojen yritysten logoissa kuin kaupunkien infotaulujen ja kylttien teksteissä jopa kyllästymiseen asti. Tai oikeastaan sen äärimmäisen neutraaliuden, suorastaan harmauden takia, siihen ei edes kyllästytä koska siihen ei kiinnitetä huomiota. Kirjasin on siitä nerokas, että se toimii nimenomaan viestinvälittäjänä jossa vastaanottaja keskittyy itse sanomaan, ei sen ulkoasuun.”

Saarelaisen päätös valita teoksiensa Helvetica graffiteja kommentoivien teostensa lähtökohdaksi on perin kiinnostava. Graffiteissa valitut kirjaintyypit kertovat paljon tekijästä, hänen valinnoista ja taustastaan. Graafikkonakin työskentelevä Saarelainen on valinnut teostensa perustaksi neutralin kirjaisintyypin, jota hän on käsitellyt teoksissaan grafitille tutuin tavoin: kirjainten kokojen vaihtelu ja kirjaimiin tehdyt jatkeet ovat graffitille perinteisiä ratkaisuja. Se, mikä ei ole perinteistä, on yhdistää nämä perinteiset ratkaisut Helvetikan kaltaiseen fonttiin.

Acton-Marko ei tosiaan ole ainoa Helveticaan tykästynyt. Onpa fontista ja siihen liittyvistä jopa tehty dokumenttielokuva – jopa pirun hyvä sellainen. Tätä dokkaria voin suositella varauksetta ihan kaikille, jopa niille, jotka eivät fonteista välitäkään.

 

GRAFFITIN KIRJAINMUOTOJEN AKATEEMINEN ANALYYSI, KOSKA MIKSIPÄ EI

Graffitissa teosten keskiössä, jopa usein ainoana sisältönä ovat tunnetusti taiteilijan nimimerkki ja vaihtelevana elementtinä on valittujen kirjainten tyyli. Kirjainmuodoista maisterintyönsä tehnyt Anssi Arte avasi näiden tyylien merkityksiä gradunsa pohjalta tekemässään kirjassa Forms of Rockin’.

Kirja on jatkettu Arten Aalto-yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun tekemästä maisterityöstä. Kirja esittää (joidenkin) graffitin vakiintuneiden kirjainmuotojen kehityksen 1970-luvulta 1990-luvulle. Arte osoittaa esimerkein, kuinka kirjainmuodot ovat alussa ottaneet vaikutteita Broadwayn-valokylteistä ja kehittyneet muun muassa leveälahkeisia housuja suosivan muodin inspiroimana alapainotteiseksi ja 1980-luvulla futurismin ja high-tech-romantiikan värittämiksi.

Ote kirjasta Forms of Rockin'.
Ote kirjasta Forms of Rockin’.

Arte ei kiinnitä huomiota taide/rikos-jaotteluun, johon aiheeseen liittyvä keskustelu usein jumiutuu. Siinä, missä graffitikulttuuri usein nähdään omana eristäytyneenä alakulttuurina, Arten tutkimus osoittaa vaikutusten kulkevan runsaina muun kulttuurin ja graffitin välillä. Graffiti on lainannut estetiikkansa usein aikakautensa populaarikulttuurilta ja mainoksista, ja vastavuoroisesti esimerkiksi mainosteollisuus on sumeilematta nostanut graffitin estetiikan osaksi omaa työkalupalettia. Graffiti on myös tunnetusti toiminut jo 1980-luvulta alkaen porttina muun muassa mainosalalle.

Tutkimuksen ulkopuolelta voisi todeta, että mainosten ja viihdeteollisuuden lainoja graffitista ja niiden kapitalisoimista ei välttämättä tulisi nähdä pelkästään alakulttuurin ryöstämisenä. Suhde on monimutkaisempi.

Jotenkin huikeana esimerkkinä tuosta edestakaisesta liikkeestä voisi nähdä myös sen, että graafisena suunnittelijana työskentelevä Arte on suunnitellut myös Turvatiimin yritysilmeen. Turvatiimi on vartiointiliike, johon on sulautunut yrityskauppojen myötä myös FPS-vartiointiliike, joka tuli Helsingin nollatoleranssihankkeen aikana tunnetuksi graffiteihin erikoistuneena ja kovakouraisena toimijana.

Anssi Arte: Forms of Rockin'. 128 sivua. Dokument Press 2015.
Anssi Arte: Forms of Rockin’. 128 sivua. Dokument Press 2015.
Jaa tämä:

Graffitimuseo Suomeen

Vantaan taidemuseo jatkaa kiinnostavia linjauksia ja keskittyy jatkossa katutaiteeseen.

Vantaan taidemuseo lanseerasi juuri uuden linjansa: katutaiteella, graffitilla ja performanssilla mennään. Tai no, kyllä muutakin on luvassa, mutta noihin keskitytään erityisesti.

Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa. Hieno siirto.

Täysin puskistahan tuo ratkaisu ei tullut. Myyrmäessä sijaitsevan museon ympäristö on täyttynyt viime vuosina katutaiteella ja museo on ollut alusta saakka tukemassa asukasliikkeen ajamaa katutaideprojektia. Alkusoittona tälle katutaiteeseen keskittymiselle toimi myös viime vuonna järjestetty Meidän katu -näyttely, joka yhdisti katutaiteen perinteisempään kuvataiteeseen.

Jo tuolloin keskustelin museon edustajien kanssa tulevista linjauksista ja suunta oli melkoisen selvä. Ja nyt myös sitten virallinen.

Chileläinen Un Kolor Distinto -taiteilijakaksikko kävi viime kesänä maalaamassa Vantaan taidemuseon vieressä nököttävän Myyrmäen juna-aseman ulkoseinät.

Helmikuussa aukeavaan Sinä & Minä -näyttelyyn on kasattu tuolta katutaidepuolelta varsin asiallista väkeä, jotka monet ovat täältä Voimasta ja Häiriköistäkin tuttuja. Listalla löytyy muun muassa Trama, Acton, Hende ja Salla Ikonen. Itse olen erityisen ilahtunut siitä, että mukana on myös seuraavaan Voimaan haastattelemani Boing, josta museon väellekin vinkkasin. Ripeäliikkeinen museo noukki Boingin mukaan ryhmänäyttelyyn ihan viime tingassa. Kuvanäyte Boingin tekemisistä löytyy tekstin alusta.

Tämän Traman duunin museo hanskasi kokoelmiinsa Make Your Mark Galleryssä järjestetystä I Was Born Train Trax -näyttelystä.
Tämän Traman duunin museo hanskasi kokoelmiinsa Make Your Mark Galleryssä järjestetystä I Was Born Train Trax -näyttelystä.

Näyttelyn ja linjauksen julkistamisen yhteydessä Vantaan taidemuseo myös julkistaan loppuvuodesta järjestämänsä nimikilpailun tuloksen. Jatkossa museo tunnetaan myös Artsina.

Jaa tämä: