Aktivismi

”Grab them by the pussy” – eli Trump ja naisten oikeudet

Trump on tullut tunnetuksi asiattomista naisiin kohdistuvista letkautuksista ja vulgaarista kielenkäytöstä. Puheiden lisäksi myös hänen politiikkansa on varsin asiatonta.

”Presidentti Donald Trump asetti kolmantena päivänä valtaan astumisensa jälkeen tammikuussa 2017 ”presidentin asetuksen”. Asetus veti rahoituksen pois kaikilta kansainvälisiltä järjestöiltä, joiden toiminnassa millään tavalla sivuuttaa aborttia. Kyse voi olla esimerkiksi abortin jälkeisestä neuvonnasta”, kertoo Elina Korhonen Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksiköstä.

Tähän asetukseen on viitattu laajalti termillä Global Gag Rule, eli ”globaali suukapulamääräys”. Presidentti hallintoineen siis kirjaimellisesti tukkii lääkäreiden ja terveydenhoitohenkilökunnan suut.

Asetus ei ole Trumpin keksintö ja se seurailee Yhdysvaltain politiikkaa määrittäviä jakolinjoja. Presidentti Ronald Reaganin kaudella, vuonna 1984 ensikertaa asetettu gag rule oli voimassa presidentti George Bushin kauden loppuun saakka. Presidentti Bill Clinton kumosi sen ja presidentti George W. Bush puolestaan asetti sen jälleen voimaan. Barack Obama kumosi asetuksen ja Trump vuorollaan jälleen teki sen, mitä puolue häneltä odotti.

”Trumpin asettama säädös on kuitenkin aikaisempia laajempi. Kaksi aikaisempaa kertaa säädös on koskenut vain perhesuunnittelujärjestöjä, mutta Trump laajensi säädöksen koskemaan kaikkia kansainvälisiä järjestöjä, myös YK-järjestöjä”, Korhonen jatkaa.

Yhdysvalloissa politiikkaan liittyy paljon myös uskonnollista retoriikkaa ja ideologiaa. Vaikka Trump ei ratsastanut Valkoiseen taloon omilla kristillisillä arvoillaan, on hänen varapresidenttinsä Mike Pence Jumalan työtä tekevä konservatiivinen herätyskristillitty.

Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen aikaan Helsingin kaduille jalkautuu #resistgag-mielenosoitus, jossa nähdään viimeisillään raskaana olevia Donald Trumpeja ja suukapuloilla vaiennettuja naisia. Epäilemättä Donald Trumpin seksuaalioikeuksiin liittyvä politiikka olisi perin erilaista, mikäli Trump itse saattaisi tulla raskaaksi. Setämiehet eivät kuitenkaan voi itse tulla raskaiksi ja se näkyy myös heidän ajamassa politiikassa.
Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen aikaan Helsingin kaduille jalkautuu #resistgag-mielenosoitus, jossa nähdään viimeisillään raskaana olevia Donald Trumpeja ja suukapuloilla vaiennettuja naisia. Epäilemättä Donald Trumpin seksuaalioikeuksiin liittyvä politiikka olisi perin erilaista, mikäli Trump itse saattaisi tulla raskaaksi.
Setämiehet eivät kuitenkaan voi itse tulla raskaiksi ja se näkyy myös heidän ajamassa politiikassa.

”Global Gag Rule aiheuttaa peruuttamatonta haittaa järjestöille, jotka antavat lailliseen aborttiin liittyvää tietoa tai palveluja. Harva klinikka tai toimija tarjoaa pelkästään aborttiin liittyviä palveluja”, Korhonen selittää. ”Yleensä ne ovat monitoimiklinikoita, joissa hoidetaan kaikenlaisia sairauksia malariasta lasten rokotuksiin.”

”Lisäksi tämä abortin vastainen  politiikka toimii juuri toisin, kun sen oletettu tarkoitus on: Abortteja ehkäistään parhaiten tarjoamalla ehkäisypalvelua ja tietoa seksuaalisuudesta. Perhesuunnitteluklinikoiden joutuessa sulkemaan ovensa,  lisääntyvät ei-toivotut raskaudet ja samalla mitätöidään vuosikymmenten edistysaskeleet lisääntymis- ja äitiysterveydessä sekä lasten terveydessä. Kärsijöinä ovat useimmiten kehitysmaiden köyhät tytöt ja naiset, joiden palvelut ovat olleet järjestöjen varassa.”

Presidentti Trumpin hallinto kutsuu asetusta nimellä Protecting Life in Global Health Assistance (”elämän suojelu globaalissa terveysneuvonnassa”). Asetuksen haitallisuutta lisää se, että presidentti  Obaman aikana Yhdysvaltain kansainvälinen kehitysvirasto USAID nousi maailman isoimmaksi perhesuunnittelua tukevaksi rahoittajaksi ja nyt sen varaan rakennetut hankkeet romahtavat.

Margaret Atwoodin kirjaan perustuva Handmaid's Tale -sarja käsittelee dystooppista yhteiskuntaa, jossa naisista on tehty synnytyskoneita. Alkuperäinen teos viittasi sortaviin diktatuureihin yleisellä tasolla, mutta Trumpin Yhdysvalloissa monet ovat kokeneet viittauksien osuvan kivuliaan lähelle kotia.
Margaret Atwoodin kirjaan perustuva Handmaid’s Tale -sarja käsittelee dystooppista yhteiskuntaa, jossa naisista on tehty synnytyskoneita. Alkuperäinen teos viittasi sortaviin diktatuureihin yleisellä tasolla, mutta Trumpin Yhdysvalloissa monet ovat kokeneet viittauksien osuvan kivuliaan lähelle kotia.

Korhonen näkee gag rulen osana Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa, jossa on tärkeää pitää konservatiivinen kristillinen oikeisto tyytyväisen. Hänen mukaansa tällä hetkellä on kuitenkin ”menossa globaalisti ennen kuulumaton hyökkäys naisten oikeuksia ja seksuaalioikeuksia kohtaan”.

Marie Stopes International -järjestön arvion mukaan Global Gag Rule tulee Trumpin neljän ensimmäisen vuoden aikana lisäämään ei-toivottujen raskauksien määrää 6,5 miljoonalla, äitiyskuolemien määrää yli 20 000:lla ja vaarallisia abortteja yli 2 miljoonalla.”

Erityisesti haitalliseksi määräyksen tekee se, että se kattaa myös kansainväliset yhteishankkeet. Järjestöt voivat menettää yhdysvaltalaisen rahoituksen jo sen takia, että vaikka EU:n rahoittamassa osassa yhteishanketta mainitaan a-sana. Onneksi Korhosen mukaan esimerkiksi Euroopassa on alettu toimiin gag rulen tekemän tuhon korjaamiseksi.

”Hollannin ja Belgian aloitteesta perustettiin She Decides -liike, joka pyrkii keräämään rahaa seksuaalioikeuksiin liittyvään kehitysyhteistyöhön eli kattamaan Trumpin hallinnon jättämän aukon. Myös Suomi on tässä aktiivinen ja EU:n sisällä on ollut positiivista liikehdintää.”

Trumpin hallinnon toiminta poikkeaa edeltävien republikaanipresidenttien linjauksista siinä, että nyt gag rule -linjaukset on tuotu myös osaksi Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa.

”Globa Gag Rule on ulkopoliittinen määräys”, Korhonen kertoo.Trump on kuitenkin hyökännyt myös yhdysvaltalaisten naisten aborttioikeutta vastaan – esimerkiksi yhdysvaltalaisille aborttiklinikoille on tullut erilaisia määräyksiä ja säännöksiä jotta ne saavat jatkaa toimintaansa. Kalliiden ja aikaa vievien rekisteröitymissäädösten takia yli 150 klinikkaa on jo tähän mennessä jouduttu sulkemaan. Lisäksi Trump lopetti kattavia ehkäisypalveluita ja -neuvontaa ympäri Yhdysvaltoja tarjonneen Planned Parenthood -järjestön rahoituksen.”

Trump on myös onnistunut täyttämään Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarivirkoja erittäin konservatiivisilla jäsenillä. Tehdyt elinikäiset nimitykset eivät lupaile hyvää naisten oikeuksien kannalta.

“Naisia kuolee joka päivä Global Gag Rulen seurauksena, kohta myös Yhdysvalloissa. Trumpin ajama aggressiivinen politiikka rajoittaa jatkuvasti naisten oikeuksia ja naisille suunnattuja elintärkeitä palveluja”, sanoo Mari Tikkanen, #resistgag-mielenilmauksen järjestäjän, M4ID:n toimitusjohtaja ja yksi perustajista.
“Naisia kuolee joka päivä Global Gag Rulen seurauksena, kohta myös Yhdysvalloissa. Trumpin ajama aggressiivinen politiikka rajoittaa jatkuvasti naisten oikeuksia ja naisille suunnattuja elintärkeitä palveluja”, sanoo Mari Tikkanen, #resistgag-mielenilmauksen järjestäjän, M4ID:n toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

Tämä konservatiivisten tahojen ajama naisten oikeuksien kaventaminen ei tosiaankaan koske pelkästään Yhdysvaltoja tai sen tukemia hankkeita. Europarlamentaarikko Heidi Hautalan tilaamasta selvityksestä  paljastuu seksuaalioikeuksien vastustajien EU:n sisällä harjoitettava vahva lobbaus. Sadat konservatiiviset ryhmät lobbaavat EU-maita ja parlamenttia, jotta viittaukset seksuaalioikeuksiin ja naisten oikeuksiin poistettaisiin yhteisistä sopimuksista.

”Kesällä 2017 julkisuuteen vuosi asiakirjoja, jotka paljastivat salaisen eurooppalaisen uskonnollisen verkoston, nimeltään Agenda Europe. Vuonna 2013 perustettu  verkosti edellyttää toimijoiltaan äärimmäistä salassapitoa ja kannustaa ääriajatteluun. Strategiasta paljastuu, että sen tavoitteena on muun muassa abortin täyskielto, ’ei-luonnollisen’ ehkäisyn kieltäminen, hedelmöityshoitojen kieltäminen, homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja ’homoprogandan’ kieltäminen sekä transihmisten oikeuksien romuttaminen.”

Euroopan kansanedustajien väestö- ja kehitysfoorumi julkisti huhtikuussa raportin, joka analysoi ja avaa kyseisen verkoston strategiaa. Raportissa todetaan, että ihmisoikeusvastaisen ultrakonservatismin nousu viime vuosina on ollut ilmeistä, mutta tämän liikehdinnän tarkempi organisoituminen, rahoitus ja varsinaiset vaikuttamiskeinot ovat pysyneet piilossa. Vaikka muun muassa eurooppalaisten aristokraattien, meksikolaisen miljardöörin ja venäläinen äärioikeistolaisen oligarkin rahoittama verkosto vaikuttaa lähinnä Dan Brownin kirjoista repäistyltä kliseeltä, on kyse ihan oikeasta porukasta, jolle löytyy puolustajansa myös Suomessa.

”Agenda Europe -verkosto kokoaa toimijoita kaikista kristillisistä tunnustuskunnista ja vaikka suurin osa on katolisia, myös traditionalistisia protestantteja ja ortodokseja on  mukana. Vatikaaniin kytkeytyvät katoliset toimijat ovat keskeisimpinä organisoijina ja Vatikaani puolestaan on ohjeistanut katolilaisia poliitikkojen odotetaan toimivan politiikassa kirkolle tärkeissä kysymyksissä. Kansallisissa parlamenteissa, Euroopan neuvostossa, europarlamentissa ja Euroopan komissiossa vaikuttavilla poliitikoilla on merkittävä edustus verkostossa ja sen salaisissa vuosittain järjestettävissä ’huippukokouksissa’.”

Kaksi naista ei voi olla James Hirvisaari.
Aito avioliitto -kampanjan telttaillessa Helsingin Lasipalatsin kulmalla vastustaakseen tasa-arvoista avioliittolakia joukko kansalaisia päätti mennä pussailemaan paikalle. Maailmat kohtasivat niin Helsingin keskustassa kuin sosiaalisessa mediassakin.

Strategian toteuttajiin kuuluu joukko samojen tunnusten alla toimivia eurooppalaisia HLBTI-vastaisia järjestöjä. Suomessa tällainen on esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia vimmaisesti vastustanut Aito avioliitto -yhdistys, jonka toiminnassa oli näkyvästi mukana muun muassa demarien, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten poliitikkoja.

Väestöliiton Korhonen muistuttaa, että ilman seksuaalioikeuksien toteutumista ei muutkaan ihmisoikeudet voi toteutua. Lisäksi ihmisoikeuskysymyksen kyse on myös kestävästä kehityksestä.

”Seksuaalioikeudet ovat keskeinen osa ihmisen itsemääräämisoikeutta – oikeutta tehdä omaan terveyteen, kehoon, seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvät päätökset ilman syrjintää, pakottamista tai väkivaltaa. Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia, jotka kuuluvat jokaiselle. Oikeudet ovat jakamattomia huolimatta seksuaalisuudesta, lisääntymiseen liittyvistä valinnoista, sukupuolesta, perhesuhteista tai iästä. Seksuaalioikeudet kattavat myös lisääntymisterveysoikeudet – ihmisellä on oikeus päättää omasta lapsiluvustaan.”

Kenialainen aktivisti ja kuvajournalisti Boniface Mwangi saapuu Helsinkiin dokumentoimaan #resistgag-mielenosoituksen, joka on jatkoa M4ID:n ja Mwangin Keniassa tekemälle työlle. Keskustelua ehkäisystä ja seksistä popularisoinut #formnigani-kampanja on tavoittanut miljoonia kenialaisia.
Kenialainen aktivisti ja kuvajournalisti Boniface Mwangi saapuu Helsinkiin dokumentoimaan #resistgag-mielenosoituksen, joka on jatkoa M4ID:n ja Mwangin Keniassa tekemälle työlle. Keskustelua ehkäisystä ja seksistä popularisoinut #formnigani-kampanja on tavoittanut miljoonia kenialaisia.

Näiden mahdollisuuksien rajaamista harjoittava politiikka ei tietenkään ole Trumpin tai Agenda Europen kaltaisten toimijoiden yksinoikeus. Hiljattain saadut uutiset siitä, että jatkossa naiset saavat ajaa autoa ihan noin vaan itsekseen Saudi Arabiassa kertovat karua kieltä siitä, että naisten oikeuksia rajoitetaan ja rikotaan monin tavoin ja monissa paikoissa hyvinkin perustavalla tavalla. Trump on kuitenkin merkittävä tekijä tässä ihmisoikeuksien tallaamisessa  valta-asemansa myötä – hänen hallintonsa linjauksilla on maailman laajuista vaikutusta. On kyse myös siitä, mitä länsimaiseksi demokratiaksi mielletyltä valtiolta on lupa odottaa. Kukaan ei oikeasti odotakaan Saudi Arabialta ihmisoikeuksia kunnioittavaa politiikkaa (vaikka Suomikin sinne aseita mielellään myy).

Seksuaalioikeuksien rajoittaminen tuottaa eriarvoisuutta, joka on mittasuhteiltaan sietämätöntä. Nuoria myös opetetaan ajattelemaan ja käyttäytymään tavoilla, jotka vahvistavat eriarvoisuutta ylläpitäviä sukupuolinormeja. Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolten moninaisuuteen liittyvä syrjintä on tästä yksi esimerkki.

Trumpin politiikka vaarantaa miljoonien naisten ja tyttöjen terveyden ja aiheuttaa suunnatonta inhimillistä kärsimystä kehittyvissä maissa – ja kohta myös Yhdysvalloissa. 214 miljoonaa naista kehittyvissä maissa on nykyaikaisen ehkäisyn ulottumattomissa ja vuosittain maailmassa tehdään 25 miljoonaa turvatonta aborttia. Raskauteen ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot ovat ovat yleisin kuolinsyy 15-19-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa.

Trumpin politiikka vaarantaa miljoonien naisten ja tyttöjen terveyden ja aiheuttaa suunnatonta inhimillistä kärsimystä kehittyvissä maissa – ja kohta myös Yhdysvalloissa. 214 miljoonaa naista kehittyvissä maissa on nykyaikaisen ehkäisyn ulottumattomissa ja vuosittain maailmassa tehdään 25 miljoonaa turvatonta aborttia. Raskauteen ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot ovat ovat yleisin kuolinsyy 15-19-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa.

 

Jaa tämä:

Putin hajoaa

Venäjällä voi joutua ongelmiin, jos tekee tai levittää Putinia kritisoivaa taidetta. Jälleen kerran pyrkimykset vaientaa taiteilijat kuitenkin kasvattaa taiteen yleisöä.

Varvara Mihailova osallistui vappumarssiin "Kuolleiden puolueen" riveissä. Kuolleiden puolue on ironinen vastalause Venäjällä voiton päivänä 9. toukokuuta suosioon nousseelle "Kuolemattomalle rykmentille".
Varvara Mihailova (keskellä) osallistui vappumarssiin ”Kuolleiden puolueen” riveissä. Kuolleiden puolue on ironinen vastalause Venäjällä voiton päivänä 9. toukokuuta suosioon nousseelle ”Kuolemattomalle rykmentille”. KUVA: Elena Lukjanova/Novaja Gazeta.

Pietarilainen aktivisti sai 160 000 ruplan (n. 2200 euroa) sakot sen jälkeen, kun hän kantoi Putin-kollaasia vappumarssilla Pietarissa. Kollaasi oli pietarilaisen Rodina, eli Synnyinmaa-taiteilijakollektiivin teos ”Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta”.

Aktivisti Varvara Mihailova oli hankkinut teoksen aiemmin hyväntekeväisyyshuutokaupasta.

Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta -teos on saanut innoitteen japanilaisen maalarin Eitaku Kobayashin teoksesta ”Kurtisaanin vartalo yhdeksässä vaiheessa”, jossa taiteilija kuvaa mätänevän vartalon yhdeksän vaihetta. Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta -teos  koostuu yhdeksästä valokuvasta, jotka kuvaavat vaihe vaiheelta, kun pienessä astiassa itämässä ollut ruoho kasvaa Vladimir Putinin valokuvan läpi.

Rodinan teos Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta oli liikaa Venäjän viranomaisille. Joskus se on vähästä kiinni.
Rodinan teos Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta oli liikaa Venäjän viranomaisille. Joskus se on vähästä kiinni. Vaatiessaan teoksen tuhoamista he tosin tuovat teoksen laajemman yleisön tietoisuuteen ja edesauttavat sen kuvaston leviämistä.

Teosta kantanut Varvara Mihailova osallistui vappumarssille ja 8.6. Pietarin Kubyshevin aluetuomioistuin määräsi hänelle sakot ja käski tuhota Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta -teoksen. Virallinen syy sakkoihin oli tapahtuman järjestyksen häiritseminen toistamiseen (hallinnollisten rikkeiden koodeksin pykälä 20.2, kohta 8). Mihailova oli jo aiemmin saanut sakot osallistuttuaan toiseen mielenosoitukseen. Oikeudessa kuullut poliisit sanoivat, että Mihailova oli kantanut kädessään ”vääristelevää presidentti Putinin valokuvaa” ja että ”sellainen käytös ei sopinut kyseisen tapahtuman sääntöihin”.

Tapaus on saanut paljon huomiota venäjänkielisessä sosiaalisessa mediassa. Moni on jakanut kuvaa ajatuksena, että sitä ei voi ainakaan internetistä tuhota.

Sakkojen maksamiseksi taiteilijakollektiivi Rodina ja tuomion saanut Varvara Mihailova aloittivat nettikampanjan, jossa he myyvät erilaisia painotuotteita. Tuotteiden kuvituksena on tietenkin Päällikön hajoamisen yhdeksän vaihetta.

Tarkoituksena on myös vastata oikeuden käskyyn tuhota taideteos levittämällä sitä eri muodoissa. Myytyjen tuotteiden tuotot menevät Mihailovan sakkojen maksamiseen. Netin kautta voi tilata itselleen t-paidan, julisteita tai postikortteja.

Yhdeksänvaiheinen t-paita. Näin näemme jälleen kerran, että pyrkimykset tukahduttaa keskustelu johtavat sen uusille ja yllättäville poluille. Katoamisen sijaan Yhdeksän vaihetta -teoksen kuvasto on monistunut ja siirtynyt uusille alustoille.
Yhdeksänvaiheinen t-paita. Näin näemme jälleen kerran, että pyrkimykset tukahduttaa keskustelu johtavat sen uusille ja yllättäville poluille. Katoamisen sijaan Yhdeksän vaihetta -teoksen kuvasto on monistunut ja siirtynyt uusille alustoille.

Jaa tämä:

Koe maailman muuttamiseksi

Pelkkä tieto ei riitä, vastarinnan veteraanit kertovat. Taiteen ja aktivismin tulee koskettaa ihmisten haluja.

Kasikko uskoo syvästi vastarinnan kult­tuuriin. 

”Meidän on purettava tämä kapitalistinen järjestelmä, joka johtaa väistämättä ekosysteemin romahtamiseen. Kapitalismia ei voi hienosäätää, eikä ole olemassa vihreätä kapitalismia. Meidän on yksinkertaisesti siirryttävä pois siitä ja jatkuvan kasvun mallista”, John Jordan julistaa. 

On aurinkoinen kesäpäivä Helsingin edustan Vallisaaressa, ja viereisessä pöydässä yliopisto-opiskelijat pulisevat lounaansa yli. Naapurisaarelta Santahaminan varuskunnasta kantautuu ammuskelun pauketta. 

Isabelle Frémeaux ja John Jordan Helsingin Myymälä2-galleriassa pidetyn luennon jälkeen. KUVA: Jari Tamminen
Isabelle Frémeaux ja John Jordan Helsingin Myymälä2-galleriassa pidetyn luennon jälkeen.
KUVA: Jari Tamminen

John Jordan ja Isabelle Frémeaux ovat pitkän linjan aktivisteja, jotka ovat yhdistäneet tekemisiinsä luovat keinot ja taiteen. Vuonna 2004 he perustivat Laboratory of Insurrectionary Imagination -kollektiivin. Siitä asti kaksikko on systemaattisesti keskittynyt taiteilijoiden ja aktivistien yhteen saattamiseen. Tavoitteena on hahmottaa ja opettaa uusia luovia vastarinnan muotoja. 

”Taiteilijat kykenevät ajattelemaan laatikon ulkopuolella, mutta heillä on usein isot egot, koska koko taidemaailma pyörii henkilöbrändien ja ‘kuuluisa taiteilija’ -kultin ympärillä. Aktivistit puolestaan ovat parempia yhteiskunnallisen kritiikin suhteen ja hyviä työskentelemään ryhmässä, mutta heiltä puuttuu usein taiteilijoiden luovuus”, Jordan listaa viiteryh­mien ominaisuuksia. 

Think Like a Forest -kurssin opiskelijatyön Resist-teksti näkyi Vallisaaresta Suomenlinnaan.  Kurssin loputtua joku kävi poistamassa kirjaimet. KUVA: John Jordan
Think Like a Forest -kurssin opiskelijatyön Resist-teksti näkyi Vallisaaresta Suomenlinnaan. 
Kurssin loputtua joku kävi poistamassa kirjaimet.
KUVA: John Jordan

Jordanin ja Frémeux’n toi Suomeen Helsingin yliopiston ja Taide­yliopiston kymmenen päivän mittainen kurssi Think Like a Forest, joka pyrki löytämään uusia tapoja taklata ilmastokriisi ja jonka vetäjinä he toimivat.

”Helsingissä oli erityisen kiinnostavaa tuoda yhteen taideopiskelijoita ja tieteilijöitä ja osoittaa, että metodejamme voi hyödyntää myös hieman eri ryhmien opettamisessa.”

The Clandestine Insurgent Rebel Clown Army, eli CIRCA tunnetaan myös nimellä Clown Army. Tässä klovnit osallistuvat G8-kokouksen yhteydessä käytävään keskusteluun Kuva: Ian Teh
The Clandestine Insurgent Rebel Clown Army, eli CIRCA tunnetaan myös nimellä Clown Army. Tässä klovnit osallistuvat G8-kokouksen yhteydessä käytävään keskusteluun vuonna 2008.
Kuva: Ian Teh

Ei riitä, että tunnistaa ongelman ja kertoo siitä yleisölle. Frémeaux’n ja Jordanin mukaan viesti pitää välittää yleisölle niin, että se herättää huomion, jää mieleen ja kannustaa toimimaan. 

Vuosikymmeniä aktivismin piirissä toimineen kaksikon mielestä yksi kansalaisjärjestöjen, aktivistien, tieteilijöiden ja vasemmiston iso ongelma onkin – hieman ristiriitaisesti – usko siihen, että tieto on avain ­ongelmiin. Suurelle yleisölle voi kertoa vaikka sen, että joka päivä 200 eliö­lajia kuolee sukupuuttoon elämän­tapamme takia, mutta tämän kertominen ei kuitenkaan tuota muutosta.

”Taiteen ja aktivismin ja artivismin rooli on koskettaa ihmisten haluja. Rationaalinen ajattelu ei muuta ihmisiä, halut ja toiveet muuttavat. Tässä kapitalismi on erittäin taitava. Mainonta vetoaa juuri haluihimme, ja usein me kriitikot vetoamme aivan liikaa rationaalisuuteen”, Frémeaux toteaa. 

Mainonta ohittaa analyyttisen mielen ja sukeltaa suoraan vastaanottajan tunteisiin, josta se sitten luikertelee muuallekin. Aktivistien ja tiedeyhteisön pitäisi ottaa tästä opikseen. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on samalla taistelu ihmisten sydämistä. 

Jordan ja Frémeux kutsuvat tempauksiaan kokeiksi, sillä kokeilla – kuten meillä kaikilla – on aina myös lupa epä­onnistua. 

Ensimmäinen Reclaim the Streets -tapahtuma käynnistyi lavastetulla kolarilla Lontoon Camden Townissa vuonna 1995. Ideana oli vallata kaupunkitilaa autoilta ihmisille  ja esitettää vaihtoehtoinen tapa käyttää julkista tilaa. KUVA Nick Cobbing
Ensimmäinen Reclaim the Streets -tapahtuma käynnistyi lavastetulla kolarilla Lontoon Camden Townissa vuonna 1995. Ideana oli vallata kaupunkitilaa autoilta ihmisille 
ja esitettää vaihtoehtoinen tapa käyttää julkista tilaa.
KUVA Nick Cobbing

Jordan aloitti yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen työn parissa jo 1980-luvulla. Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä hän oli perustamassa kansainväliseksi ilmiöksi kasvanutta Reclaim the Streets -liikettä, joka haastoi käsitykset siitä, mitä julkisessa tilassa saa tehdä. Samalla hän toimi luennoitsijana Sheffield Hallam -yliopistossa ja työskenteli Naomi Kleinin The Take -elokuvan parissa. Laboratorio of Insurrectionary Imagination -kollektiivin myötä Jordan on muun muassa järjestänyt pyörämielenosoituksia Kööpenhaminan COP15-ilmasto­kokouksen aikana ja heitellyt pankkiireja lumipalloilla. 

Frémeaux luopui vuonna 2011 media- ja kulttuuritutkimuksen dosentin tehtävistään Lontoon Birkbeck College -yliopistossa ja on sittemmin keskittynyt toiminnalliseen aktivismiin.

Frémeaux ja Jordan ovat asuneet vuosia Länsi-Ranskassa Notre-Dame-des-Landesin ZAD-yhteisössä. ZADin nimi tulee ranskankielisestä käsitteestä zone à défendre (”puolustettava alue”), ja pelkkä asuminen siellä on vastarinnan kulttuuria.

”Reilun 1 600 hehtaarin laajuinen alue on ollut 50 vuoden ajan viljelijöiden ja aktivistien valtaama. Sinne kaavailtiin aikanaan uutta kansainvälistä lentokenttää”, Jordan kertoo ja jatkaa: ”Alueella on 70 asuntoa, joissa asuu pysyvästi noin 300 henkilöä. Meillä on oma radioasemamme, oma sanoma­lehtemme, oma leipomo ja terveyspalvelut sekä oma järjestyksenvalvonta – poliisin ei ole tarvinnut käydä alueella vuosiin.”

Yhteisö voitti juuri viimeisimmän oikeustaiston valtiota vastaan ja lentokenttähanke hylättiin. Samalla valtio tosin ilmoitti häätävänsä asukkaat joka tapauksessa.

”Mutta saamme paljon tukea ulkopuolisilta. Aina kun järjestämme toimintaa, meillä on tuhansia, jopa kymmeniätuhansia ihmisiä tukemassa meitä. Meillä on siis käynnissä koe, joka osoittaa, että paikallisen tason suora toiminta voi olla hyvin tehokas ja toimiva.”

Asuminen ZADissa tekee elämästä myös altista ikäville yllätyksille, Jordan kertoo. 

”Huhtikuun 9. päivänä viranomaiset aloittivat suuren operaation häätääkseen meidät asunnoistamme: paikalle saapui puolitoista tuhatta poliisia tankkien ja dronejen ja helikoptereiden kanssa. Poliisit ampuivat leiriin tuhansia kyynelkaasukranaatteja.”

The Camp for Climate Action UK 2007 Heathrow-lentokentän laajennushanketta vastustavien Climate Camp 2007 -mielenosoittajien kilpiin on painettu ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisten kasvoja. KUVA Kristian Buss
Heathrow-lentokentän laajennushanketta vastustavien Climate Camp 2007 -mielenosoittajien kilpiin on painettu ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisten kasvoja.
KUVA Kristian Buss

Aktivistien esittämä vaatimus jatkuvan kasvun ideologian ja kapitalismin kumoamisesta on tietenkin röyhkeä ja hieman utopistinenkin. Jordan ei kuitenkaan pidä sitä kohtuuttomana tai edes mahdottomana.

”Jos mietimme 300 vuotta taaksepäin, silloin enemmistön mielestä tummaihoisilla ihmisillä ei ollut sieluja ja oli täysin sopivaa pitää heitä orjina. Tämä vaikutti mahdottomalta muuttaa, mikä tänään tuntuu täysin absurdilta.”

Toiseksi esimerkiksi Jordan nostaa kuninkaalliset. Vielä 300 vuotta sitten heidän uskottiin hallitsevan Jumalan armosta. Tämäkin tuntuu nykyään jo absurdilta.

”Jonain päivänä jatkuva kasvu ja teollinen kapitalismi ja niiden halu nostaa raha elämän yläpuolelle tulevat näyttäytymään yhtä absurdeina ajatuksina. Saavuttaaksemme tämän tarvitsemme monenlaisia työkaluja. Yhtä niistä nimitämme vastarinnan kulttuuriksi.”

Kulttuuriin kuuluu oppiminen toisilta. Frémeux sanoo sen myös syyksi matkalle Suomeen.

”Emme halua toimia vain meta­tasolla, jossa aktivistit elävät ja liikkuvat keskenään maasta toiseen ja kokouk­sista konfe­rensseihin.”

Frémeux kuvailee, kuinka hänen aktivismiturismiksi määrittelemä ilmiö voi kehittyä niin, että yhteiskuntien yläpuolella leijuu oma aktivistien kerros, jolla ei ole todellista kosketusta ympäröivään yhteiskuntaan. Aktivisteille on elintärkeää työskennellä monenlaisten ihmisten kanssa ja löytää paikalliset ongelmat, joista ihmiset saavat otteen. Yksi ilmastonmuutokseen liittyvä ongelma esimerkiksi on se, että aihe on niin abstrakti ja suunnaton. 

”Ihmisiä on aika vaikea saada barrikadeille molekyyleillä ja niiden osuudella ilmakehästä”, Jordan selventää. Vaikuttavuuteen pyrkivien aktivistien on löydettävä kaikkialta niitä paikallisia mekanismeja, joihin vaikuttamalla voi vaikuttaa vaikka ilmastonmuutokseen.

”Ja toiminnan myötä pitää aina tarjota vaihtoehtoja kritisoidulle asialle”, Jordan muistuttaa.

The People vs. Banksters -tempaus. Helmikuussa 2009 Lontoossa nähtiin epätavallisen runsaat lumisateet. Tuolloin syntyi spontaani ajatus kerääntyä öljy- ja kaasuteollisuutta rahoittavan Royal Bank of Scotland -pankin edustalle ja haastaa pankkiirit lumisotaan. Muutama pankin työntekijä osallistui lumisotaan.
The People vs. Banksters -tempaus. Helmikuussa 2009 Lontoossa nähtiin epätavallisen runsaat lumisateet. Tuolloin syntyi spontaani ajatus kerääntyä öljy- ja kaasuteollisuutta rahoittavan Royal Bank of Scotland -pankin edustalle ja haastaa pankkiirit lumisotaan. Muutama pankin työntekijä osallistui lumisotaan.

Kumpikaan kaksikosta ei karsasta ajatusta lain rikkomisesta tarvittaessa, mikä näkyy jo heidän valitsemassaan asumisratkaisussa. Molemmat huomauttavat, että toisinaan sääntöjen rikkominen on moraalisesti ainoa oikea valinta.

”Aloitamme harjoituksemme aina sillä, että pyydämme kaikkia naiseksi identifioituvia ja housuihin pukeutuneita nousemaan seisomaan. Sen jälkeen pyydämme kaikkia ehkäisyä käyttäneitä nousemaan seisomaan. Pyydämme kaikkia ammattiliittoon kuuluvia tai kuuluneita nousemaan seisomaan. Kaikkia lakkoon osallistuneita nousemaan. Kaikkia itsenäisiä ja riippumattomia sanomalehtiä lukeneita nousemaan. Ja sitten kysymme: ‘Mikä yhdistää teitä kaikkia?’”

Jordan vastaa esittämäänsä kysymykseen saman tien: ”Kaikkia listaamiamme asioita yhdistää se, että ne ovat olleet kiellettyjä ja että niiden kieltoja on vastustettu tottelemattomuuden kautta.” 

Tammikuussa Jordan ja Frémeaux opettivat Brysselin Royal Institute for Theatre, Cinema & Soundissa. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat kurssin aikana projektin, jolla he halusivat kiinnittää huomiota siihen, kuinka eri tavoin kaupungin ulkomaisiin asukkaisiin suhtaudutaan. Lähes 70 prosenttia kaupungin asukkaista omaa ulkomaiset juuret. Termillä "migrants" viitataan maahanmuuttajiin, jotka saapuvat esimerkiksi pakolaisina ja kehittyvistä maista. Termillä "expats" puolestaan viitataan maahanmuutajiin, jotka tulevat työn perässä länsimaista. C.R.A.P. -projektin osana opiskelijat tulostivat "migrants" ja "expats" -teksteillä varustettuja opastustarroja, jotka liimattiin kaupungin metroasemille liukuportaiden alapäähän. Länsimaiset maahanmuuttajat ohjatiin ylös johtaville liukuportaille ja muut maahanmuuttajat ohjattiin alaspäin johtaville portaille. Tarkoituksena oli demonstroida, kuinka toisten arki oli kamppailua ylämäkeen pelkästään syntyperän takia. Kuva: Emma De Poot
Tammikuussa Jordan ja Frémeaux opettivat Brysselin Royal Institute for Theatre, Cinema & Soundissa. Opiskelijat, jotka eivät aikaisemmin olleet luvatonta aktivismia tehneet suunnittelivat ja toteuttivat kurssin aikana projektin, joka hyödynsi luovaa vastarintaa ja kansalaistottelemattomuutta. He halusivat kiinnittää huomiota siihen, kuinka eri tavoin kaupungin ulkomaisiin asukkaisiin suhtaudutaan. Lähes 70 prosenttia kaupungin asukkaista omaa ulkomaiset juuret. Termillä ”migrants” viitataan maahanmuuttajiin, jotka saapuvat esimerkiksi pakolaisina ja kehittyvistä maista. Termillä ”expats” puolestaan viitataan maahanmuutajiin, jotka tulevat työn perässä länsimaista.
C.R.A.P. -projektin osana opiskelijat tulostivat ”migrants” ja ”expats” -teksteillä varustettuja opastustarroja, jotka liimattiin kaupungin metroasemille liukuportaiden alapäähän. Länsimaiset maahanmuuttajat ohjatiin ylös johtaville liukuportaille ja muut maahanmuuttajat ohjattiin alaspäin johtaville portaille. Tarkoituksena oli demonstroida, kuinka toisten arki oli kamppailua ylämäkeen pelkästään syntyperän takia.
Kuva: Emma De Poot

Hän siteeraa Oscar Wildea, jonka mukaan tottelemattomuus on ihmisen alkuperäinen hyve ja jonka mukaan kehitys on aina seurausta tottelemattomuudesta. Frémeaux kuitenkin muistuttaa, että kapina silkasta kapinan ilosta ei ole vielä itsessään merkityksellistä.

”Toisinaan aktivistipiireissä esiintyy myös pakkomiellettä, että on rikottava sääntöjä. Minulle kyse on strategiasta – siitä, että löytää kulloinkin parhaan tavan toimia. Ei minua kiinnosta tehdä jotain vain siksi, että se on laitonta, enkä jätä mielestäni oikeaa ­asiaa tekemättä siksi, että se on laitonta.”

Säännöt ja lait muuttuvat aina ennemmin tai myöhemmin, eikä vastarinnan kulttuuri tarkoita, että kaik­kien tarvitsisi rikkoa lakia.

”Jokaisen on tärkeä löytää oma tapansa ja tahtinsa toimia”, Frémeaux toteaa. 

”Me emme ole mikään aktivistitehdas, vaan tavoitteenamme on opettaa ja kannustaa ihmisiä luottamaan itseensä ja saavuttamaan kapasiteettinsa. Olemme kaikki kusessa, ellemme saa itsestämme enemmän irti. Yhdessä löydämme voiman kohdata se absoluuttisen massiivinen vastus, joka meillä on edessämme.”

John Jordanin luento vuodelta 2016.

Jaa tämä:

Ilmastokriisi lähestyy. Luo häiriöitä!

Taiteen ja aktivismin yhdistävä Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuma hakee keinoja vaikuttaa ympäristöön.

Kävele Kiasman pääovilta Narinkkatorille. Havainnoi ympäristöäsi kävellessäsi. Mitä kaupunkitila ehdottaa? Minkälaista ruumiillisuutta se tuottaa? Minkälaisia reittejä kävelet? Miksi? Mikä on tilan keskeisin viesti? Entä jos asetut hetkeksi vastustamaan tilan ehdottamaa koreografiaa? Mitä jos pysähdyt? Tai käyt maahan makaamaan? Mitä tunteita tämä uusi koreografia sinussa herättää. Käytä tehtävään kymmenen minuuttia.

Tämä, esimerkiksi, voisi olla yksi kesäkuun toisena viikonloppuna järjestettävä Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuman tehtävänanto.

Kolmipäiväinen tapahtuma tutkii ilmastonmuutoksen ja julkisen kaupunkitilan suhdetta. Nimensä tapahtuma on saanut Suomen järjestyslaista, jossa kirjoitetaan julkisen tilan esityksissä seuraavasti: ”Esitysten järjestäminen yleisellä paikalla on kielletty, jos se on lainvastaista taikka siitä aiheutuu […] huomattavaa häiriötä yleiselle järjestykselle”. Nimi on myös viittaus Häiriköt-päämajan tutkiman kulttuurihäirinnän käsitteeseen.

Julkinen kaupunkitila on viimeisiä saarekkeitamme, jossa ilmastonmuutoksen tunnustava paradigma ei näy. Siinä missä ilmastonmuutosaihe on viime vuosina lyönyt voimallisesti läpi medioissamme, on kaupunkitilan imperatiivi edelleen yksiselitteisesti ”kuluta”. Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta pyrkii horjuttamaan julkisen tilan markkinalogiikkaa, ja ehdottamaan toisenlaista kaupunkitilan käyttöä.

Ensimmäisenä päivänä pidetään tapahtuman avajaispuheenvuorot Helsingin keskustassa. Kiasmalta Ruttopuistoon kulkevan reitin varrella kuullaan tekijöiden lisäksi ilmastonmuutoksen perijöitä, lapsia ja nuoria. Toisena päivänä pystytetään koko kansan ilmastokokous Keskuskadulle, ja kolmantena päivänä tehdään artivistisia aktioita kaupunkitilassa. Sana “artivismi” tulee sanoista taide, “art”, ja aktivismi. Tapahtuman tarkoituksena on ottaa kaupunkitilaa haltuun konkreettisesti, mutta haastaa myös sisäistä, ruumiillista julkisen tilan kokemusta.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuma on osa Ilmastokirkko-nimeä kantavan esitystaideprojektin pilottivaihetta. Myöhemmin kesällä Ilmastokirkko syventyy tutkimaan ilmastonmuutokseen liittyvän tunneskaalan hiljaisempia virtoja, kuten surua, pelkoa, ahdistusta ja yksinäisyyttä. Nyt järjestettävässä tapahtumassa puolestaan kokeillaan Ilmastokirkon suoran toiminnan strategioita.

Häiriö voi hetken aikaa näyttää maailman erilaisena. Vaikka häiriö on väliaikainen, se voi kylvää pysyvän muutoksen siemeniä. KUVA: Ronja Louhivuori
Häiriö voi hetken aikaa näyttää maailman erilaisena. Vaikka häiriö on väliaikainen, se voi kylvää pysyvän muutoksen siemeniä.
KUVA: Ronja Louhivuori

Käytännössä kaikki merkittävät yhteiskunnalliset harppaukset historiassamme on saavutettu kansalaisaktivismin avulla. Ilmastonmuutos ulkoistetaan mielellään asiantuntijoiden ja poliitikkojen ratkaistavaksi, mutta suomalaisen politiikan intresseissä ympäristökysymykset tulevat olemaan toissijaisia niin kauan kuin jokin toinen kriisi – todellinen tai retorinen – on tehokkaampi poliittinen peliväline.

Kuluvana vuonna presidenttiehdokkailta kysyttiin Ylen vaalikoneessa, onko Suomen toimittava ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaikka siitä olisi taloudelle haittaa. Suurin osa ehdokkaista antoi kaunopuheisen kyllä-vastauksen. Käytännössä poliittisessa keskustelussa huoli talouskasvusta kuitenkin ohittaa aina kestävän ilmastopolitiikan, vaikka kasvun tiedetään olevan väistämättömässä ristiriidassa kestävän ilmastopolitiikan kanssa.

Globaali ympäristökatastrofi ei kuitenkaan kysy – eikä tule kysymään – saako se häiritä taloutta. Se häiritsee sitä jo nyt, ja tulee häiritsemään jatkossakin. Ekologisen kriisin aika vaatii koko talouden käsitteen uudelleenajattelua suhteessa rajallisiin resursseihimme. Halusimme tai emme, kulutusyhteiskunnan aika on ohi.

Julkisen tilan väärinkäyttöä: spontaanit tanssit Narinkkatorilla. kuva: Antti Yrjönen
Julkisen tilan väärinkäyttöä: spontaanit tanssit Narinkkatorilla.
KUVA: Antti Yrjönen

Koska ilmastonmuutos ei näy arjessamme kuin välillisesti, on sitä aktiivisesti tehtävä näkyväksi esimerkiksi juuri esitystaiteen keinoin. Tiedon lisääminen ilmastonmuutoksesta on ilmeisen tärkeää, mutta yksin riittämätöntä. Tarvitaan kollektiivinen kokemuksellinen muutos ja tapoja kuvitella merkityksellisiä, kestäviä tulevaisuuksia. Tässä muutoksessa esittävä taide voi pelata avainroolia yhteisöllisenä, ruumiillisena tapahtumisena, kokemisena, kokeilemisena ja unelmoinnin paikkana.

Kuvittelukykymme suhteessa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään tulevaisuuteen on jatkuvasti koetuksella suorien, yhteisöllisten vaikutusmahdollisuuksien puuttuessa. Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuman tarkoituksena on ilmastonmuutoksen ja kaupunkitilan poikkitaiteellisen tutkimisen lisäksi muodostaa horisontaalista, matalan kynnyksen ilmastokansalaisuutta. Tapahtumaa on lähdetty työstämään avoimen tekijyyden periaatteella: kuka tahansa on voinut osallistua prosessiin sekä avoimissa työpajoissa että halutessaan myös työpajojen ulkopuolella.

Tarkoituksena on avata uudenlaisia, ruumiillisia kuvittelun horisontteja kaupunkitilaan. Tapahtuma koettelee julkisen tilan markkinalogiikkaa, tuottaa murtumia ja katkoksia, jotka avaavat mahdollisuuksia kokea ja olla toisin yhdessä. Hypoteesina on, että tietoinen toisin toimiminen esitystaiteen kehyksessä mahdollistaa toisin toimimisen ja ajattelemisen myös arjessa.

Valmistautumista TOIMI-päivän pilottityöpajaan. KUVA: Antti Yrjönen
Valmistautumista TOIMI-päivän pilottityöpajaan.
KUVA: Antti Yrjönen

Kokeellinen asenne taiteeseen ja elämään on yksi pohjimmainen ehto matkalla kohti kestäviä elämäntapoja.

Aiemmat hiilen kierron häiriöt ja niitä seuraavat joukkosukupuutot ovat kehittyneet tuhansien, jopa miljoonien vuosien aikajänteellä. Nykyinen ilmastonmuutos on saatu aikaan noin sadassa vuodessa. Muutosnopeudesta johtuen on käytännössä mahdotonta arvioida, miten vakavia ilmastonmuutoksen seuraukset tulevat olemaan. Suhteemme tulevaisuuteen on katkennut. Ilmastokirkon näkökulmasta tämä tarkoittaa myös kokeilevaa, ei-tietävää ja avoimen erehtyväistä asennetta taiteelliseen työskentelyyn: mitään takeita ”onnistumisesta” ei ole, mutta on yritettävä, toimittava, tehtävä jotakin, epäonnistuttava ja yritettävä uudestaan.

Epäonnistumisen eetos merkitsee myös luonnon hallintaan perustuvan ihmisyyden uudelleenarviointia. Ilmastonmuokkaus on paitsi ainoastaan väliaikaisratkaisu, aikalisä, myös potentiaalisesti erittäin vaarallista. Pelastavaa greentechiä on turha odottaa: deus ex machina ei ratkaise tätä näytöstä.

Käänteen tekemiseksi tarvitaan kansalaisliikettä. Nyt.

TEKSTI: Ronja Louhivuori & Laura Halonen

NYT.

Ilmastokirkon perustajajäsenet Laura Halonen ja Ronja Louhivuori. KUVA: Katri Naukkarinen
Ilmastokirkon perustajajäsenet Laura Halonen ja Ronja Louhivuori.
KUVA: Katri Naukkarinen

Act like we have a crisis!

Reimagine the public space!

Mitä?

Ilmastokirkko on esitystaideprojekti, joka on syntynyt kaipuusta pitkäjänteiseen, huokoiseen ja horisontaaliseen ilmastoyhteisöön. Ilmastokirkon ovat perustaneet näyttelijä ja esitystaiteilija Laura Marleena Halonen sekä dramaturgi Ronja Louhivuori.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta 8.-10.6.2018

8.6. PUHU kokoonnumme 17.00 Kiasman edessä. Reitti kulkee Kiasmalta Annantalon kautta Vanhaan kirkkopuistoon.

9.6. KESKUSTELE 12.00-16.00 Keskuskatu, eteläpääty

10.6. TOIMI 13.00 Kansalaistori

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta on osa Ilmastokirkon pilottijaksoa. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä tanssitaiteilija Samuli Nordbergin, tuottaja Anu Räsäsen, Kiasma-teatterin, Häiriköt-päämajan, Voima-lehden ja Annantalon kanssa osana URB18-festivaaliohjelmistoa.

Esteettömyystiedot: Kaikki tapahtuman ohjelma on maksutonta ja ikärajatonta. Ensimmäisenä päivänä kuljemme yhdessä Kiasmalta Mannerheimintien, Simonkadun ja Annankadun kautta Vanhaan kirkkopuistoon, matkaa yhteensä n. 1km, vauhti hidas, ei portaita.

Jaa tämä:

Rakenteet näkyviksi ja tila haltuun

Taide paljastaa kaupunkitiloihin liittyviä odotuksia normaaliudesta, kaupallisuudesta ja valtasuhteista.

Soukkalaisuus. Jos pitäisi nimetä, mikä itseäni määrittelee ja mikä on vaikuttanut eniten siihen, mitä teen ja mihin olen päätynyt, se olisi varmasti uteliaisuuden lisäksi lähiö, josta olen kotoisin: Espoon Soukka.

Tutkimuksessani ja taiteellisessa työskentelyssä tilaan ja valtaan liittyvät kysymykset ovat keskeisiä ja kumpuavat osittain siitä, miten ihmisyys tuntuu tiivistyvän lähiöissä – niistä puuttuu maaseudun tila ja suhde luontoon ja toisaalta kaupunkien historia. Ne on rakennettu jäsennettyä ja toimivaa yhteiskuntaa ajatellen ja sitä tuottamaan.

Julkiset tilat ovat vallankäytön paikkoja, joissa normaaliutta ja toiseutta tuotetaan: tilat ovat esimerkiksi voimakkaasti sukupuolittuneita. Häiriöt ja normirikkomukset tulevat selkeästi strukturoiduissa lähiöissä räikeästi esille.

Olen kiinnostunut tällaisista häi­riöistä ja niihin johtavista syistä. Usein taustalla on eriarvoisuus, jolle olen aina ollut allerginen. Kun opin kirjoittamaan, piirsin ja kirjoitin tarroja, joissa luki: ”maailman kaikia köyhöjä pitä auttaa.”

Heinäkuussa 2015 Porin kulttuurisäätö järjesti kaikkien aikojen ensimmäisen Porin Maailmannäyttelyn. Porin Maailmannäyttelyn 2015 teemana oli maailman näkyväksi tuleminen ja tekeminen. Erityisenä tarkastelun kohteena oli teoksen ja sanojen suhdetta: miten teos kääntyy sanoiksi ja mitä tapahtuu teokselle ja sen tarinalle kun se kuvaillaan yhä uudestaan ja uudestaan. Näyttely tutki myös Porin kaupunkitilaa ja monumentaalisen taiteen mahdollisuuksia Pori Jazzien ja SuomiAreenan telttameren rinnalla.
Heinäkuussa 2015 Porin kulttuurisäätö järjesti kaikkien aikojen ensimmäisen Porin Maailmannäyttelyn. Porin Maailmannäyttelyn 2015 teemana oli maailman näkyväksi tuleminen ja tekeminen. Erityisenä tarkastelun kohteena oli teoksen ja sanojen suhdetta: miten teos kääntyy sanoiksi ja mitä tapahtuu teokselle ja sen tarinalle kun se kuvaillaan yhä uudestaan ja uudestaan. Näyttely tutki myös Porin kaupunkitilaa ja monumentaalisen taiteen mahdollisuuksia Pori Jazzien ja SuomiAreenan telttameren rinnalla.

Lapsuuden tarroissa näkyy yhä tekemisiini vaikuttava, mahdollisesti ­naiivikin usko siihen, että taiteen avulla voi muuttaa maailmaa. Sen avulla voi tehdä piiloon jääviä rakenteita näkyväksi, kohdata ihmisiä, synnyttää uudenlaista ajattelua ja lopulta toivottavasti aikaansaada vallankumouksen.

Samasta syystä pidän taiteen demo­kraattisuutta tärkeänä. On tär­keää, että se viedään paikkoihin, missä ihmiset sen helposti kohtaavat, myös ne, jotka kokevat museot ja galleriat ­elitistisiksi ja itselleen vieraiksi paikoiksi.

Idealismi ja allergisuus kaikenlaiselle sorrolle tekevät työskentelystä välillä hankalaa. Aloitin nuorena kuvataiteilijana Helsingissä aikana, jolloin taiteilijavetoisia ja ilmaisia ­gallerioita ei juurikaan ollut, galleristit eivät ­kokeneet nuoria taiteilijoita työpanoksen arvoisiksi ja kenttää päsmäröivät varttuneet miestaiteilijat ja taiteen ­ostajat, jotka kokivat kauppaan kuuluvan luvan epämiellyttävään fyysiseen läheisyyteen ja huonoihin vitseihin.

Totuus Suomesta -näyttelyn avajaisissa taiteilijat ja vieraat pääsivät yhdessä toteuttamaan suomalaisuutta juomalla keskiolutta. Olutpullot oli aseteltu Suomen lipun malliin. "Näyttelyiden nimi on ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen. ”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoi Voiman haastattelussa.
Porin kulttuurisäädön Totuus Suomesta -näyttelyn avajaisissa taiteilijat ja vieraat pääsivät yhdessä toteuttamaan suomalaisuutta juomalla keskiolutta. Olutpullot oli aseteltu Suomen lipun malliin.
Näyttelyn nimi oli ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen.
”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoi Voiman haastattelussa.

Nämä ovat myös syitä, miksi koen kuraattorina toimimisen mielekkääksi. Kuratoinnissa pystyn yhdistämään tutkimuksen, tiedon tuottamisen ja sen näkyväksi tekemisen.

”Cura” on latinaa ja tarkoittaa huolehtimista. Kuratointiin ja huolehtimiseen liittyy idea välittämisestä: niin maailmasta ja ihmisistä välittämisen ajatus kuin tiedon ja kokemusten välittäminen. Välittäminen on myös vaikuttamista, rakenteiden purkamista, oli kysymys sitten sosiaalisista rakenteista tai taiteen esittämisen tapoihin liittyvistä rakenteista.

Toisaalta koen kuratoinnin toisinaan myös ongelmalliseksi juuri välittämiseen liittyvien kysymysten vuoksi. Hyvät tarkoitukset ja hyvä ajattelu eivät aina johda toimintaan, ja riskinä on, että taide muuttuu pelkästään puheeksi. Toimijat lentelevät ympäri maailmaa puhumaan kestävästä kehityksestä, tasa-arvosta ja ekologiasta pahvimukeista juodun kahvin äärellä, mutta välittyykö tieto kuplan ulkopuolelle?

Sama koskee taiteeseen, kulttuuriin ja tieteeseen liittyvän prekaariuden käsittelemistä: jatkuva epävarmuus tulevaisuuden suhteen, pätkätyöt ja yleinen työn näkymättömyys ovat kentällä tunnustettuja ongelmia, mutta jäävät usein niin sanotulta suurelta yleisöltä piiloon, kun toiminta on valmiiksi yhteiskunnan marginaalissa.

Politiikka on ollut tämän asian suhteen yllättävä, positiivinen käänne. Olin pitkään kaivannut Suomeen feminististä puoluetta, ja puolueessa mukana olo oli oikeastaan itsestään selvää. Vaikka vallankumous on toivelistallani edelleen ykkösenä, on poliittisen vallan kaappaaminen ja politiikan haltuun ottaminen seuraavana listalla.

Erno-Erik Raitasen installaatio Kuoleman puutarha nähtiin vuonna 2016 Saatanan kesänäyttelyssä. Teoksen raaka-aineina käytettiin muun muassa kompostoitua biojätettä ja ulostetta, kastematoja, pääasiassa löydettyjä kasveja.
Erno-Erik Raitasen installaatio Kuoleman puutarha nähtiin vuonna 2016 Saatanan kesänäyttelyssä. Teoksen raaka-aineina käytettiin muun muassa kompostoitua biojätettä ja ulostetta, kastematoja, pääasiassa löydettyjä kasveja.

Myös taiteessa pidän tärkeänä valtasuhteiden ja vaihtoehtoisten todellisuuksien pohtimista. Sekä Porin kulttuurisäätö -kollektiivin että ­Eliisa Suvannon kanssa vetämäni ­Space ­Invaders -projektien keskiössä on vallitsevien rakenteiden kyseenalaistaminen ja vaihtoehtojen esittäminen. Space­ ­Invaders ottaa vuosittain haltuun tyhjillään olevia tiloja monitieteisille ja -taiteisille, lyhytaikaisille projekteille, jotka ottavat kantaa julkisesta tilasta ja valtasuhteista käytyyn keskusteluun.

Taiteen tuominen kaupunkitilaan, julkisiin ja puolijulkisiin tiloihin, tekee siitä saavutettavampaa. Toisaalta se myös pakottaa arvioimaan uudelleen ympäristöä, johon taide on asettunut.

Toimintamme on epäkaupallista, ja epäkaupalliset teot julkisessa tilassa hämmentävät. Tämä hämmennys toimii usein avauksena mitä moninaisimmille keskusteluille. Kun käyttäjäkuntaa ei pyritä määrittelemään vaan tavoitteena on avoin ja ei-hierarkkinen toiminta, ei myöskään vastaanottoa voi määritellä. Ja vaikka tekijät voi yleensä valita, ei itse tekeminenkään aina ole kontrolloitavissa.

Vastikään julkaistuTaina Rajantin ja Denise Zieglerin kanssa kirjoittamani kirja Interventio kaupunkitilaan [lue kirja Issuu-palvelussa] esittelee kaupunkitilaan toteutettuja projekteja ja käsittelee interventiotaidetta, julkista tilaa ja taiteen potentiaalia sosiaalisen väliintulon välineenä ja paikkana.

Maakunnissa on valtavasti vahvaa kulttuuriosaamista ja tekemistä, jonka potentiaalia ei aina osata hyödyntää. Kun huolehditaan alueiden autioitumisesta ja Suomen eriarvoistumisesta ja mietitään keinoja tämän kehityksen pysäyttämiseksi, voisi ympäristöä kuormittavan raskaan teollisuuden ja kestämättömään riistoon perustuvan turkistarhauksen sijaan miettiä vaihtoehtona alueen omaan identiteettiin perustuvan kulttuurin hyödyntämistä.

Projektit ja työskentelyni tutkijana Aalto-yliopiston kokeellisia taideprojekteja ja kaupunkitutkimusta yhdistävässä Elävä Pori -hankkeessa ovat myös tutustuttaneet valitettavan hyvin kaupunkien toimintatapoihin. Mitä suurempi kaupunki, sen hankalampaa on löytää oikeita ihmisiä ja usein myös tahtoa saada projekteja toteutettua. Kaupungeilla on toinen toistaan hienompia strategiapapereita koskien taidetta, kulttuuria ja tilapolitiikkaa, mutta kauniilla sanoilla ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Vaikka olemme itse olleet luomassa väliaikaisen tilankäytön toimintakulttuuria, pidän sitä myös ongelmallisena: lyhytkestoisten projektien tukeminen toimii hyvänä keinona kiillottaa kaupunkibrändiä ja peitellä ongelmia, kun kaupunkien pitäisi sitoutua tukemaan taidetta ja kulttuuria pitkäjänteisesti. Usein ilmaiseksi työskentelevät tekijät nostavat toiminnallaan alueiden arvoa tyytyväisinä siitä, että on tila, missä työskennellä.

TaM, FM Anna Jensen (1978) on kuvataiteilija, kuraattori, tutkija, taidekriitikko ja feministi, jonka väitöstutkimus käsittelee tilan, vallan, kummastuttavan, yhteisön ja yksilön maailmassa olemisen kysymyksiä.
Lue myös Anna Jensenin, Eliisa Suvannon ja Anni Venäläisen Totuus Suomesta -teemainen haastattelu täältä

Jaa tämä:

Poliittisten innovaatioiden laboratorio

Työstäkieltäytyjäliitto jalkautui työvoimatoimistoon neuvomaan, kuinka vältellä työtä. Huumorin takana on analyysiä nyky-yhteiskunnasta.

”Onko tämä vitsi?” kysytään.

Työstäkieltäytyjäliittomme nousi otsikoihin, kun neuvoimme työnhakijoita helsinkiläisessä työvoimatoimistossa. Sivuillamme neuvoimme työttömiä työn välttelyssä ja vaadimme vastikkeetonta rahaa kaikille.

Työstäkieltäytyjäliitossa on mukana performanssia, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Nykytilanne on, että hallitus ja toimittajat kivittävät työttömiä samaan aikaan, kun suuryritykset jakavat ennätysosinkoja veroparatiiseihin. Asetelma on moralistinen ”kaikkien pitää tehdä töitä”, vaikka töitä ei ole.

Taas mennään. TKL paikassa TEK.

Kritiikkimme palkkatyötä kohtaan nousee työn ja tuotannon muutosten analyysista. Työ on ajautunut kriisiin teknologisen kehityksen ja vanhojen instituutioiden hajoamisen myötä. Jos tämä kaikki ei olisi totta, miksi Elon Musk, Richard Branson, Mark Zuckerberg ja muut yritysjohtajat puhuisivat perustulosta välttämättömänä uudistuksena?

Kuri- ja leikkauspolitiikka menevät jatkuvasti pidemmälle, samoin nollatuntisopimukset, palkkojen alentaminen ja työttömien päähän potkiminen. Kiinnitämme Työstäkieltäytyjäliitossa huomiota siihen, että työlliset ja työttömät ovat samalla puolella ja todellinen vastustaja on pääoma.

Työehtojen huonontaminen on kaikilta pois, niin työssä olevilta kuin sinne pääsyä odottavilta. Itse asiassa se on pois jopa työnostajaosapuolelta: työmarkkinoiden dynaamisuus häiriintyy, kun työntekijä on pakkotilanteessa työpaikkaa valitessaan. Tällöin työnantajan tai yrityksen ei tarvitse kehittyä: se voi poimia nurkkaan ajetut ihmiset töihin millä tahansa ehdoilla.

TKL:n viesti naistenpäivänä: ”Perustuloa ja perhevapaita, ei ruusuja.”

Palkkatyön mekanismit vuotavat kuin seula raoistaan, joita ovat automatisaatio, globaalitalous, tekoäly ja niin edelleen. Kuten kaikkien hiljalleen menneisyyteen jää­vien, elämää aikaisemmin säädelleiden tai arjen kokemusta rakentaneiden instituutioiden – kuten ydinperheen ja uskonnon – haurastuessa, esiin nousee paniikki. Se ilmenee moralismina ennen kuin hoksataan, että ei maailma palakaan poroksi, jos me nyt luovumme palkkatyöstä.

Tuottavaa työtä on muukin kuin palkkatyö, toisin sanoen arvoa tuotetaan oleellisesti myös palkkatyön ulkopuolella. Kuten Ville Blåfield Työstä­kieltäytyjäliitosta oivallisesti sanoi Ylen Aamu-tv:ssä, kyse on ihmiskuvasta. Kautta historian ihmiset ovat työskennelleet yhdessä selviytyäkseen ja parantaakseen yhteistä hyvinvointia. Kapitalismi kuitenkin erottaa meidät yksilöiksi kilpailemaan työmarkkinoilla toisiamme vastaan, ja työpaikkojen vähetessä peli raaistuu. Osa tipahtaa väistämättä.

Yleinen puhe siitä, kuinka ”jokaisen on (palkka)työllä leipänsä ansaittava” paljastuu huijaukseksi, kun vähän pintaa raapaisee. Ensinnäkin yhteiskunnassa on valtava määrä tärkeää ja kokonaisuutta ylläpitävää työtä, josta ei makseta tai josta maksetaan vain vähän. Hyvänä esimerkkinä alipalkatusta työstä on julkinen hoivatyö ja lisäksi palkkatyölle välttämätön uusintava koti- tai lastenhoitotyö, joka tehdään kotona ilman palkkaa tai pienellä yhteiskunnan tuella. Toisena esimerkkinä on kaikki se rikkaus, jota ei ole hankittu palkkatyöllä vaan esimerkiksi yksityistämällä yhteistä varallisuutta.

Eduhousen konsultilla on asiaa!

Tästä päästään Työstäkieltäytyjäliiton seuraavaan teemaan. Politiikassa toistetaan nykyään jatkuvasti, että ”kaiken työn vastaanottaminen on tehtävä kannattavaksi”. Me olemme tästä eri mieltä. Toki kannustinloukkuja pitää pystyä purkamaan, jotta mielekkään työn tekeminen olisi jollain tapaa perusteltavissa. Mutta mikä on mielekästä ­työtä?

Onko mielekästä myydä vaikkapa uusinta lastenvaatemallistoa, joka on tehty orja- tai lapsityövoimalla helvetillisissä työolosuhteissa? Tai elektroniikkaa, joka on tarpeetonta ja päätyy merien muovijätelauttoihin? Kieltäytyminen ihmisille ja maapallolle haitallisesta työstä on välttämätöntä, kun ympäristökriisi syvenee kiihtyvällä tahdilla. Vaatimus vastikkeettomasta rahasta kaikille on myös vaatimus oikeudesta jättää työpaikka ilman henkilökohtaista taloudellista katastrofia.

Ihmiset toimivat joka tapauk­sessa heille tärkeiden asioiden parissa, kun siihen on mahdollisuus. Vastikkeettoman rahan kautta yhteiskunta ja sen jäsenet hyötyvät eniten, koska meillä kaikilla on tarve auttaa muita ja toimia yhteisten tavoitteiden eteen. Pakko ja kurittaminen eivät tuo esille sitä potentiaalia, mikä ihmisissä on. Startup-yrittäjät tietävät tämän hyvin.

Tätä vaakunaa kannattaa pitää silmällä.
Tätä vaakunaa kannattaa pitää silmällä.

Emme ikävöi hyvinvointivaltiota, mutta hyvinvoinnin jakaminen kaikille on edelleen olennainen poliittinen kysymys. Elämiseen riittävä perustulo olisi yksi keino jakaa vaurautta uusiksi ja luoda paremman elämän edellytyksiä. Nykyinen työelämä on tehostettu niin sairaaksi, etteivät kaikkein kovimmatkaan aina pärjää siellä. Ihmisten ei tarvitsisi palaa loppuun, kun kaikilla olisi mahdollisuus vähentää työtä.

Työstäkieltäytyjäliitto on saanut valtavan määrän palautetta, josta suurin osa on ollut positiivista. On sanottu, että vihdoinkin joku uskaltaa puuttua näihin asioihin. Tietenkin monet ovat myös pillastuneet. Jos maailmankuva on muodostunut vahvasti työn­teon autuaaksi tekemisen ympärille, vahvistusharha laiskoista työnvälttelijöistä on väistämätön.

Työstäkieltäytyjäliitto auttaa kuvittelemaan toisenlaisen elämän. Olet arvokas palkkasuhteesta riippumatta.

Kirjoittaja puhuu Työstäkieltäytyjäliiton äänellä.

Jaa tämä:

Pihtarihuorat feminismin asialla

Kun patriarkaattia murskataan, pilkottaa vakava asia karnevalismin kaavun alta.

Itselleni tää porukka on ollut henkireikä paskaa maailmaa vastaan. Turvallinen tila, jossa saan aukoa tai olla aukomatta päätäni niin paljon kuin haluan ja kertoa oman tarinani omilla sanoillani”, Pilluminati avaa.

Pilluminati on salanimi Pihtarihuorat-ryhmän jäsenelle. Ryhmä ylläpitää feminististä keskustelua blogissa, Twitterissä ja Instagramissa. Meno on ilakoivaa ja kuvasto hassuttelevaa – mutta on turha luulla, että tekijät eivät olisi tosissaan asiansa kanssa.

”Me ollaan kollektiivi, joka ­haluaa murskata patriarkaattia ja muuttaa maailmaa puhumalla avoimesti vaikeistakin aiheista ja olemalla ihan helvetin hauskoja”, jatkaa Sullemäen ­Anna

Pihtarihuorat-ryhmän puolesta kommentoi tässä haastattelussa viisi salanimellä esiintyvää naisoletettua henkilöä. Pihtarihuorat leikittelee nimeään myöten sukupuolistereo­typioilla ja on varsin suorasukainen ulosannissaan. Provokatiivinen tyyli ei kuitenkaan ollut itsestään selvä valinta kertoo Sullemäen Anna.

”Käyttämämme kommunikaatiotapa ei ole tietoisesti ja systemaattisesti suunniteltu ja valittu. Se on syntynyt luontevasti meidän toimintatavan, siis anonymiteetin, seurauksena. Ehkä tämä sitten kuvastaa jotain sisältä kumpuavaa tarvetta sanoa suoraan ja välillä rumasti – ainakin omalla kohdallani.”

KAKSI ROOLIA Italia on täynnä puistoja ja nämä puistot ovat täynnä vanhoja patsaita. Monet puistoista ovat All Male Panel -kokemuksia, joissa patsaiden parrakkaat setämiehet pohtivat viisaita ja/tai ovat valmiita sotaan hevosen selässä. Välillä puistoissa voi myös kohdata naisia esittäviä patsaita. Näissä patsaissa naisille on tarjottu vain ja ainoastaan kaksi roolia: kaino Neitsyt Maria sekä rintansa paljastava Afrodite/Venus-hahmo. Nämä kaksi roolia eivät vahingossakaan sekoitu keskenään.  Koska me ihmiset olemme todellisuudessa monimutkaisia otuksia, päätimme sotkea nämä roolit tämän artikkelin kuvituksessa. Samoin Pihtarihuorat sotkevat näennäisen vastakkaiset roolit yhteen.  Tarkoitus ei ole rienata. Tarkoitus on muistuttaa, että kukaan meistä ei ole yksinkertainen tai -ulotteinen. KUVA: Ninni Kairisalo
KAKSI ROOLIA Italia on täynnä puistoja ja nämä puistot ovat täynnä vanhoja patsaita. Monet puistoista ovat All Male Panel -kokemuksia, joissa patsaiden parrakkaat setämiehet pohtivat viisaita ja/tai ovat valmiita sotaan hevosen selässä. Välillä puistoissa voi myös kohdata naisia esittäviä patsaita. Näissä patsaissa naisille on tarjottu vain ja ainoastaan kaksi roolia: kaino Neitsyt Maria sekä rintansa paljastava Afrodite/Venus-hahmo. Nämä kaksi roolia eivät vahingossakaan sekoitu keskenään. 
Koska me ihmiset olemme todellisuudessa monimutkaisia otuksia, päätimme sotkea nämä roolit tämän artikkelin kuvituksessa. Samoin Pihtarihuorat sotkevat näennäisen vastakkaiset roolit yhteen. 
Tarkoitus ei ole rienata. Tarkoitus on muistuttaa, että kukaan meistä ei ole yksinkertainen tai -ulotteinen.
KUVA: Ninni Kairisalo

Saatanan Tosikko perustelee anonyymiyttä juuri sillä, että sen ansiosta ryhmän jäsenet voivat olla suorasukaisempia kuin omilla nimillä ja naamoillaan.

”Mehän ollaan vaan joukko turhautuneita feministejä, jotka ei halua olla hiljaa.”

Carmen Emmanuelle puolestaan uskoo, että Pihtarihuorien ulosanti on väsymystä ja vasteveto tyylille, jota naisilta yleensä odotetaan.

”Ehkä se anonymiteetti luo osaltaan fiilistä, että kun me kerran voidaan sanoa suoraan ja muut ei välttämättä voi, me sitten todellakin sanotaan.”

Salanimien taustalla ovat myös nykyaikaisen nettikeskustelun realiteetit. Feminismistä kirjoittavat naiset ovat tunnetusti alttiita varsin asiattomalle palautteelle. Anonymiteetti mahdollistaa revittelyn ilman pelkoa siitä, että kakka valuisi muualle elämään. Omilla kasvoilla voi käydä samaa keskustelua toisissa paikoissa ja toisilla tyyleillä. Valittu strategia on toiminut sikäli hyvin, että Pihtarihuorille on tullut yllättävän vähän asiatonta palautetta.

Rosalind Franklymydear muistuttaa, että kaikilla pihtarihuorilla on vapaus sanoa asiat ”ihan just kuten huvittaa”. Franklymydear myös perustelee ryhmän nimessä ja viestinnässä esiintyvän karnevalismin ja hassutelun.

”Valtaa, valta-asetelmia ja johtajia on kautta aikojen horjutettu huumorilla, naurulla ja pilailulla. Myös sukupuolten valta-asemille voi ja pitää tehdä näin. Jos tekstejämme lukee, huomaa, että niissä käsitellään asioita varsin erilaisin äänenpainoin ja vaihtelevalla vakavuusasteella. Juuri hyvä niin.”

Sullemäen Anna sanoo toivovansa, että Pihtarihuorat tavoittaa mahdollisimman laajasti ihmisiä, jotka kaipaavat elämäänsä feminististä voimaantumista.

”Mutta koskaan en oo kirjoittanut yhtään tekstiä tai twiittiä ajatuksella, että toivottavasti tämä tavoittaa jonkun tietyn kohderyhmän. Olen sanonut sen, mitä olen kokenut ja ajatellut, ja uskonut siihen, että nämä jutut resonoi muidenkin kanssa. Setämiesten mussutus kuuluu asiaan: jos vähintään yksi setämies ei jutuista ärsyynny, ei selvästikään ole tehnyt kaikkea oikein.”

Sullemäen Annan käyttämä setä­mies-termi on peräisin koomikko Mylly­rinteen sketsistä ja on levinnyt varsin laajalle nykypuheessa. Termi on sikäli irtautunut sanojen vakiintuneista merkityksistä, että setämiehen ei tarvitse olla iäkäs tai mies. Myös nuoret ja naiset voivat olla setämiehiä. Useimmiten setämieheyteen sisältyvä arvokonservatiivinen mussuttaminen ilmenee kuitenkin juuri setäikäisten miesten keskuudessa. 

Pilluminati muistuttaa, että manspleinaavia setämiehiä huonomminkin voi mennä.

”Setämiesten mussutus ei edes enää ole pahinta, mitä tuolla netissä on.

Setä­miehet ovat aikansa kasvatteja, ja niille voi laittaa rehellisesti kampoihin ja sanoa, että ’setä olet väärässä’. Setämiehiä harvoin tarvitsee tosissaan pelätä, vaikka tarpeetonta mussutusta ei toki tartte sietää. Natsien ja sovinisti-rasistitrollien mussutusta en siedä yhtään, ja ne menee kaikki suoraan blokkilistalle. Se on myös yksi tapa pitää keskustelut edes kohtuullisen siisteinä ja samalla yritys turvallisempaan someen.”

Hullut noidat Tekijä: Tuntematon Aerosolimaali aaltopellille ~ 2010 luku Keskustelua feminismistä ja naisten asemasta yhteiskunnassa ei käydä pelkästään internetissä ja yliopistojen luennoilla. Keskustelua käydään ihan kaikkialla ja kaikilla alustoilla. Yksi riemastuttava esimerkki aiheeseen liittyvistä päänavauksista löytyy itäisestä Helsingistä, Herttoniemen teollisuusalueelta. Starkin varastorakennuksen seinässä on komeillut vuosia oheinen mietelause. Hullut noidat -teos on malliesimerkki taiteesta, jossa tekijä on edennyt sisällön ehdoin ja päättänyt olla kikkailematta estetiikalla. Substanssi kantaa teosta ja nostaa sen lukuisten teknisesti ansiokkaampien teosten yläpuolelle.
HULLUT NOIDAT
Tekijä: Tuntematon
Aerosolimaali aaltopellille ~ 2010 luku
Keskustelua feminismistä ja naisten asemasta yhteiskunnassa ei käydä pelkästään internetissä ja yliopistojen luennoilla. Keskustelua käydään ihan kaikkialla ja kaikilla alustoilla. Yksi riemastuttava esimerkki aiheeseen liittyvistä päänavauksista löytyy itäisestä Helsingistä, Herttoniemen teollisuusalueelta. Starkin varastorakennuksen seinässä on komeillut vuosia oheinen mietelause. Hullut noidat -teos on malliesimerkki taiteesta, jossa tekijä on edennyt sisällön ehdoin ja päättänyt olla kikkailematta estetiikalla. Substanssi kantaa teosta ja nostaa sen lukuisten teknisesti ansiokkaampien teosten yläpuolelle.

Feminististä keskustelua on viime vuosina käyty niin teoreettiseen taustaan tukeutuen kuin kokemuspohjaisestikin. Ryhmä itse edustaa enemmän actionfeminismiä, eivätkä jäsenet koe tarpeelliseksi arvottaa yhtä tapaa toisten yli, tai kuten Sullemäen Anna sen muotoilee:

”Näen tärkeänä, että feminismistä voi puhua ja feminismiä voi tehdä ilman, että tarvitsee olla tutkija tai tuntea akateemisia termejä ja käytäntöjä. Tutkimus on ihan tosi tärkeää, mutta feminismiä ei pidä joutua jättämään vain niille, jotka ymmärtää ja osaa ’parhaiten’. Sen pitää olla laajamittainen kansanliike, jossa on tilaa monille äänille ja tavoille tehdä, kunhan tavoite on sama: patriarkaatin murskaaminen ja laaja yhteiskunnallinen ja rakenteellinen tasa-arvo.”

Pihtarihuorien jäsenillä on erilaiset taustat sen suhteen, kuinka paljon he ovat perehtyneet akateemiseen feminismiin ja kuinka paljon siihen kirjoituksissaan nojaavat, kertoo Carmen Emmanuelle. 

”Pidän tutkimusta tärkeänä ja kiinnostavana, mutta pidän myös välttämättömänä, että feministisessä keskustelussa on tilaa monenlaiselle puheelle. Siihen ei saa muodostua ’oikean puheen kriteerejä’, jotka estävät joitain feministejä avaamasta suutaan. Se alkaisi toimia feminismiä vastaan. Onneksi kentällä on hyvin tilaa, ja mitä enemmän meitä toimijoita on, sitä helpompaa kaikilla on.”

Rosalind Franklymydear puolestaan siteeraa feministiteoreetikko ­Judith Butleria

”Mikä uusi politiikan muoto sukeutuu esille, kun identiteetti yhteisenä perustana ei enää rajoita puhetta feministisestä politiikasta?” 

Hän jatkaa omin sanoin: ”Ei tarvita vaatimusta yhteisestä identiteetistä, jotta voimme taistella epätasa-arvoa vastaan. Kaikkia feministejä tarvitaan. Niitä, jotka tutkivat ja muuttavat kieltä ytimiä myöten, tutkivat kuinka monta Juhaa on johtopaikoilla ja kuinka monta naista. Niitä, jotka marssivat kadulla. Niitä, jotka ovat johtajia tai kirjoittajia. Niitä, jotka omassa arjessaan muuttavat asioita, palkkaavat naisia, kutsuvat naisia paneeleihin, virkkaavat pimppejä.”

Lista feministisen vallankumouksen edessä olevista esteistä on pitkä ja jopa masentava. Sen ei kuitenkaan pidä antaa lannistaa, esteitä on ennenkin ylitetty yksi kerrallaan. Pihtarihuorien listalta löytyvät muun muassa asenteet ja ajattelutavat, tottumukset ja jääräpäiset valkoiset heteromiehet sekä sisäistetty naisviha. Listalla ovat myös köyhyys, naisten alistettu asema ja lukutaidottomuus, tabut ja tiukat sukupuoliroolit, käsitykset miesten ja naisten töistä sekä ajatus siitä, että tasa-arvo olisi jo saavutettu ja maailma valmis.

Pihtarihuorien Instagram-seinällä on osallistuttu aikalaiskeskusteluun myös kommentoimalla typeriä lööppejä.
NAINEN KUIN VAATENAULAKKO Pihtarihuorien Instagram-seinällä on osallistuttu aikalaiskeskusteluun myös kommentoimalla typeriä lööppejä.

Ongelmallisiin sukupuolirooleihin liittyy myös ryhmän nimi, jossa heitetään perinteisellä madonna/huora-jaottelulla vesilintua. Carmen Emmanuellen mukaan perinteinen jaottelu on ”keino laittaa nainen paikoilleen ja rajoittaa naisen tilaa ja oikeuksia”. 

”Lisäksi se on oiva esimerkki siitä, kuinka naisen seksuaalisuuteen ei kyetä suhtautumaan normaalisti. Tarvitaan tilaa olla sellainen kuin on.”

Saatanan Tosikon mielestä tuntuu tyhmältä, että 2010-luvulla pitää edes miettiä madonna/huora-jaottelua tai pohtia, miten siitä päästäisiin eroon. 

Pilluminatilakin on sanottavansa aiheesta:

”Koko jaottelu on hyvin perinteistä – ja julmaa – vallankäyttöä, jossa nainen ei voi koskaan olla riittävän hyvä. Ja noita stereotyyppisiä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka, ja niitä liitetään ihan kaikkiin sukupuoliin. Myös Carmen Emmanuellen pointti seksuaalisuudesta on hyvä ja tärkeä. Koko binäärinen sukupuolijärjestelmä pitäisi räjäyttää, ja meidän pitäisi oppia kohtelemaan toisiamme ihmisinä.”

Sullemäen Anna muistuttaa, että eivät nämä asenteet elä pelkästään vanhan kansan keskuudessa. Myös nuoremmat sukupolvet ovat sisäistäneet niitä:

”Eniten surettaa, että monet nuoret tuntuvat edelleen ajattelevan, että naisen arvo vähenee seksi­kumppanien myötä. Kuinka ne on eri naiset, joita pannaan kuin ne, keiden kanssa mennään naimisiin. Oikein klassinen huora/­madonna-jako. Vanhat, seksistiset asenteet ovat voimissaan, ja ­koen, että meidän pitäisi yhteiskunnassa puhua enemmän seksistä. Ja nimenomaan oikeasti puhua siitä, ihan arkisesti, eikä tehdä siitä jotain vitun mystistä touhua.”

Hän painottaa, että myös sukupuoli­roolien rikkominen ja binääriajattelusta luopuminen ovat uskomattoman tärkeitä askelia. 

”Jokaisen pitäisi saada panna tai olla panematta just niin kuin itse haluaa, ilman, että jotkut mystiset sukupuoleen liittyvät odotukset kahlitsee meitä. Siksi feminismi on niin tärkeää – se on vapautusliike, joka pyrkii muuttamaan maailmaa niin, että meillä olisi kaikilla tilaa olla yksilöitä.”

FYSIIKKA, FIILIS, MITÄ NÄITÄ NYT ONKAAN? Myöskään meemit eivät ole olleet vieraita työkaluja, kun Pihtarihuorat ovat osallistuneet keskusteluun.
FYSIIKKA, FIILIS, MITÄ NÄITÄ NYT ONKAAN? Myöskään meemit eivät ole olleet vieraita työkaluja, kun Pihtarihuorat ovat osallistuneet keskusteluun.
Jaa tämä:

Kapina Tenolla

Saamelainen kansanliike kapinoi kalastusoikeuksien ohella paljon suuremmista asioista

”Ellos Deatnu” (”Eläköön Teno”) huusi 700 ihmistä tänä kesänä 500 asukkaan utsjokelaiskylässä. Kansanliike oli syntynyt.

Ellos Deatnu -ryhmä perustettiin edistämään saamelaisten  itsemääräämisoikeutta, erityisesti Tenon kalastuksen suhteen. Saamelaisten perinteisiin lohenpyyntitapoihin kohdistetut ja tänä kesänä voimaan tulleet kalastusrajoitukset uhkaavat Tenon jokilaakson saamelaisten elämäntapaa, hyvinvointia ja alueen taloutta. Lisäksi ne ovat Norjan ja Suomen perustuslakien sekä kansainvälisen oikeuden vastaisia.

Lohi on syy siihen, miksi Tenon jokilaakso on alkujaan asutettu. Lohenkalastus on alueen saamelaiskulttuurin kulmakivi ja lohi sen tärkein luonnonvara. Saamelaisten perinteiset, luonnon antimien käyttöön pohjautuvat elinkeinot ovat kielen ja kulttuurin kantajia. Lohestukseen liittyvän perimätiedon pelätään katoavan, kun uudet rajoitukset estävät seuraavia sukupolvia oppimasta pyyntiin tarvittavia tietoja.

Ei pelkästään leiri, ei pelkästään kalasta. Kansalaistottelemattomuuteen liittyy usein symbolisia elementtejä, niin myös Ellos Deatnu -liikkeen leiriin. Kyse ei ole vain tästä tilasta, vaan verrattomasti suuremmasta asiasta, jonka symbolisena esityksenä tämä leiri toimii. Samoin kalastuskiistassa on kyse paljon muustakin kuin vain kalastusoikeuksista.
Ei pelkästään leiri, ei pelkästään kalasta. Kansalaistottelemattomuuteen liittyy usein symbolisia elementtejä, niin myös Ellos Deatnu -liikkeen leiriin. Kyse ei ole vain tästä tilasta, vaan verrattomasti suuremmasta asiasta, jonka symbolisena esityksenä tämä leiri toimii. Samoin kalastuskiistassa on kyse paljon muustakin kuin vain kalastusoikeuksista.

Turistikalastus on ainoa kalastusmuoto, joka on viime vuosisadan puolivälin jälkeen lisääntynyt Tenolla. Suurin osa saamelaisista perinnekalastajista on viime vuosikymmenien aikana lopettanut pyynnin vanhennuttuaan, eikä nuoria ole juurikaan tullut tilalle. Silti kovimmat kalastusrajoitukset iskevät juuri perinnepyyntiin. Erityisesti ne iskevät nuoriin, jotka opiskelun takia joutuvat muuttamaan pois kotiseudulta – uusien sääntöjen mukaan he menettävät tällöin oikeuden osallistua perinne­pyyntiin. Lapset eivät saa auttaa vanhempiaan lohestuksessa, jos aikovat kouluttautua.

Vastalauseena uusien kalastussääntöjen tuomalle uhalle Ellos ­Deatnu leiriytyi tänä kesänä Teno­joen Čearretsuoluun (Tiirasaari) ja julisti alueelle niin kutsutun moratorion eli lain täytäntöönpanon lykkäyksen. Moratorio mitätöi uudet Tenon kalastussäännöt saarta ympäröivällä vesi­alueella. Ellos Deatnun toimille ei ole valtiovallan siunausta.

Kansanliike päätyi kansalaistottelemattomuuteen, sillä perinteiset poliittiset vaikuttamiskeinot ovat osoittautuneet hedelmättömiksi. Moratorio on voimassa, kunnes neuvotellaan säännöt, joilla on paikallisten hyväksyntä. Moratorioalueella pyyntiä ohjaavat saamelaisten oikeuskäsitykset ja pyyntitavat. Virkistyskalastusluvat, joita ei ole paikallisesti hyväksytty, eivät ole voimassa alueella.

Myös saamelaisaktivistiryhmä Suohpanterror otti kantaa.
Myös saamelaisaktivistiryhmä Suohpanterror otti kantaa.

Tenon sopimus nähdään osana valtion laajempaa saamelaisten itsemääräämisoikeuden laiminlyövää linjaa. Metsähallituslaista poistettiin viime tingassa saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Kalastuslakiuudistus puolestaan kielsi saamelaisten kautta aikojen harjoittaman pyynnin niin kutsutuilla valtion vesialueilla, eivätkä lapset voi luvallisesti opetella kalastusta kotirannassaan, koska siellä kalastavat turistit. 

Saamelaiskäräjälakiuudistuksen ja ILO-169-sopimuksen oli tarkoitus vahvistaa saamelaisten asemaa. Ne kuitenkin kaatuivat siihen, että saamelaisten ei voitu antaa määritellä ketkä ovat saamelaisia ja suomalaisilla koettiin olevan parempi asiantuntemus tähän. Näiden lisäksi suhteita hiertää saamelaisten näkymättömyys koululaitoksessa, sote-ongelmat ja poronhoidon haasteet, jäämeren ratahanke sekä Saamelaiskäräjien krooninen resurssi­pula. Saamelaiskulttuurin harjoittamisedellytyksiä nakerretaan joka suunnalta ja saamelaisten itsemääräämisoikeus on typistetty lausuntojen antamiseksi.

Sanoissa on voimaa. Suohpanterror tuotti sarjan teoksia, jotka yhdistävät luontokuvauksen ja koulujen opetustaulut. Teoksissa on kirjoitettuna saamenkielinen sana, joka on selitetty saamenkielentaidottomalle katsojalle.
Sanoissa on voimaa. Suohpanterror tuotti sarjan teoksia, jotka yhdistävät luontokuvauksen ja koulujen opetustaulut. Teoksissa on kirjoitettuna saamenkielinen sana, joka on selitetty kielitaidottomalle katsojalle.

Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta Ellos Deatnu vetoaa toimissaan kansainväliseen oikeuteen. Sen mukaan kaikilla kansoilla – myös saamelaisilla – on itsemääräämisoikeus ja oikeus hallita omia luonnonvarojaan. Lukuisille Norjan ja Suomen ministereille lähetetyissä kirjeessä on todettu, etteivät valtiot ole kyenneet toimittamaan oikeudellista selvitystä siitä, kuinka Tenojoen omistus- ja hallintaoikeudet ovat siirtyneet saamelaisilta ja saamelaiskyliltä eli siidoilta valtion haltuun.

Oikeudellisen selvityksen puut­tuessa valtioiden valta Tenon pyynnissä perustuu hallintokäytännölle, ei juridiselle pohjalle. Tämä on epäkohta, johon tarvitaan muutos.

Kalastusta Tenon vesistössä rajoitettiin lohensuojeluun vedoten. Lohikantojen hyvinvointi on alueelle ensiarvoisen tärkeää, mutta rajoitukset ovat kohtuuttomia. 

Vaikka osa Tenon vesistön lukuisista lohikannoista voi huonosti, ei tutkimustuloksista löydy perusteita tämän mittakaavan rajoituksille. Esimerkiksi Tenon sivujoen Utsjoen pyyntiä on rajoitettu samalla lailla kuin Tenonkin, vaikka Utsjoen lohikannan on todettu voivan erityisen hyvin. Rajoitukset näyttäytyvät kiusantekona ja valtioiden harjoittaman kolonialismin jatkumona. 

Vastalauseena ihmisoikeuksia rikkoviksi kuvatuille säännöille useat paikalliset saamelaiset ovat kesän mittaan tietoisesti rikkoneet lakia ja ilmoittaneet itsensä poliisille. Aikomuksena on päästä puimaan epäkohtia oikeudessa. 

Kielikurssi jatkuu.
Kielikurssi jatkuu.

Ellos Deatnu pakkaa laavunsa Čearretsuolusta pyyntikauden päättyessä ja jatkaa työskentelyään talven mittaan. Tarvittaessa laavut nousevat Čearretsuoluun jälleen ensi kesänä. 

Heinäkuussa järjestetty tuki­konsertti keräsi yli 700 ihmistä Utsjoelle. Se oli tiettävästi suurin tapahtuma, joka paikka­kunnalla on koskaan järjestetty. Tänä kesänä perustettiin toinenkin moratorioalue Dalvadaksen liepeille Korkeasaareen, ja ensi kesälle on lisää suunnitteilla. 

Nykytilanne on täysin mahdoton: saamelaisista tehdään lainsuojattomia vain siksi, että he harjoittavat omaa kulttuuriaan ja elinkeinoaan. Hallintaoikeuksia Tenon vesistön pyyntiin tullaan mitä luultavimmin puimaan pitkissä oikeusprosesseissa valtioita vastaan. 

Toivottavasti Tenon tapauksen kautta saamelaisten itsemääräämisoikeuden jatkuvat laiminlyönnit saataisiin loppumaan.

Kirjoittaja on toiminut Ellos ­Deatnu -liikkeen yhteyshenkilönä. Uudet säännöt kieltävät häntä osallistumasta perinnekalastukseen 84-vuotiaan isänsä kanssa. Holmberg on saamelaiskäräjien jäsen ja sen kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, pohjoismaisen Saamelaisneuvoston varapresidentti ja opiskelee alkuperäiskansatutkimuksen maisteriksi Tromssan yliopistossa. 

Jaa tämä:

Vallankumous alkaa Madridista

Kaupunkitutkimuksen dosentti kävi katsomassa, kuinka aktivistit muuttavat kaupunkia ja uudistavat demokratiaa.

Madrid alkaa olla kuuluisa kaupunkiaktivismistaan. Vapaaehtoisen toiminnan muodot seuraavat tuttuja kaupunkiliikehdinnän tunnuspiirteitä: jättömaita ja tyhjiksi jääneitä liiketiloja elävöitetään, ja elävöittämistä säestävät sosiaalisuutta ja vihreyttä korostavat puheet. Madridilaiset ovat rakentaneet täsmälleen samanlaisia pizzauuneja, kierrätysmateriaalista tehtyjä kalusteita, pyöräpajoja ja viljelylavoja kuin budapestilaiset, berliiniläiset tai helsinkiläiset aktiivit omissa kotikaupungeissaan. 

Madridissa sosiaalisen elämän uudistamishankkeilla tuntuu olevan kuitenkin poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä, kunnianhimoa ja poliittista vaikutusta. 

Sekä espanjalaiset että ulkomaiset tekijät ja tutkijat tunnistavat Espanjan – varsinkin Madridin ja Barcelonan – erityiseksi sosiaalisen uudelleen ajattelun kehdoksi. Aktivisteja voisi pitää demokratian kehittämisen keulahahmoina. 

Aiheesta on julkaistu kymmenittäin yhteiskuntatieteellisiä tekstejä ja kirjoja monilla kielillä. Madridin lukuisissa kirjakaupoissa politiikan ja filosofian hyllyt notkuvat poliittisesta murroksesta ja kaupunkien tulevaisuudesta espanjaksi ja englanniksi kirjoitettua kirjallisuutta.

Esta es una plaza, eli "Tämä on aukio" Madridissa.
Esta es una plaza, eli ”Tämä on aukio” Madridissa.

Kiersin kesällä 2017 muutamissa kohteissa, joista olin yhteiskuntatutkijana jo lukenut. Keskeisiä olivat yhteiseen käyttöön otetut ulkotilat El Campo de la Cebada ja Esta es una Plaza sekä verstastilat Makespace Madrid ja kaupungin ylläpitämä Medialab ­Prado

Kaikki noissa paikoissa jututtamani ihmiset ovat tottuneita puhumaan tutkijoille. Kuten minäkin, he näkevät Madridissa jotain inspiroivaa. Kaikki maisteriopiskelijoista varttuneisiin tutkijoihin lähestyvät urbaaneiksi aloitteiksi kutsuttuja ruohonjuurihankkeita toiveikkaasti. Monen tutkijan silmissä niissä tehdään vallan­kumousta. 

Kaupungistuminen on ennennäkemättömässä nosteessa. Yksityiset ja ulkopuoliset tahot kaappaavat säännöllisesti yhteistä ja paikallista kaupallisiin tarkoituksiin. 

Madridissa aktivismista puhutaankin usein finanssikriisin tuloksena. Kriisin vaikutukset espanjalaiseen kaupunkipolitiikkaan ovat kiistattomat, mutta Madridin kansalaisaktivismilla on pitkät perinteet. Maailman kuuluisimpiin lukeutuva kaupunki­sosiologi Manuel Castells tutki jo 1960 ja -70-luvuilla nimenomaan espanjalaisilla pihoilla pitkään kukoistanutta aktivismia. 

Medialab Pradossa työskentelevä Elisabeth Lorenzi varoittaakin liioittelemasta kaupunkiaktivismin yhteyk­siä kymmenen vuoden takaiseen finanssikriisiin. Tosin hän muistuttaa myös, että yksi syy paikallisen itse­organisoitumisen suosiolle on se, että talousahdingossa kaikilla on ainakin empatiaa: häätö, työttömyys ja lainanmaksuvaikeudet saattavat osua kenen kohdalle tahansa. 

Viime vuosina on joka tapauksessa kehittynyt tarina siitä, miten finanssikriisi ja sitä seurannut kurjistamispolitiikka alkoivat vaikeuttaa arkea. Espanjalaiset alkoivat ottaa tulevaisuutensa omiin käsiinsä, ja aktivismi yhteisten asioiden hoitamisena alkoi käydä arkiseksi. 

Myös onnellisen näköiset keskiluokkaiset ovat osa asuntohäätöjen vastaista PAH-liikettä (Plataforma de Afectados por la Hipoteca), johon ­useat ovat tukeutuneet avun tarpeessaan. Kolmekymppinen nainen ­toteaa minulle, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta perustaa perhettä, unelmoida pysyvästä työpaikasta ja elää vapaan aikuisen ihmisen elämää. Kuten muutkin tapaamani hänen ikäisensä madridilaiset, hän puhuu rutiinilla menetetystä – omasta – sukupolvesta eikä kurkota missään vaiheessa liian pitkälle tulevaisuuteen. Siellä on vain epävarmuutta. 

Kuten aiempien kansalaisliikkeiden yhteydessä, kaupunkilainen elämänmuoto tuttavallisuuden ja anonyy­miyden taitekohdassa on tarjonnut otollisen maaperän kaikenlaiselle yhdessä tekemiselle. Se on kohottanut yhteisten etujen valvomisen turisteja ja eliittiä palvelevan yksityistämisen ja kaupallistamisen yläpuolelle. 

Aktivismi ei ole kääntänyt selkäänsä poliittiselle keskustelulle, eikä edes puolueille, kuten on käynyt monissa muissa maissa. Naapurustason järjestöissä ja vapaamuotoisessa yhteisöllisyyttä korostavassa toiminnassa on kuultu kapitalistisen arjen kritiikkiä. Kritiikki ei tähtää paikkaamaan uusliberalistisen kaupungin hallinnon rahareikiä vaan ajattelemaan kaiken uusiksi. Tässä piilee se vallankumouk­sellisuus, jota tutkijat innoissaan ­etsivät. 

La Ingobernablen säännöt käyttäjille: "Tässä tilassa emme hyväksy seksistisiä, fasistisia, homofobisia tai rasistisia asenteita."
La Ingobernablen säännöt käyttäjille: ”Tässä tilassa emme hyväksy seksistisiä, fasistisia, homofobisia tai rasistisia asenteita.”

Kuka tahansa voi olla aktivisti, mutta jotkut ovat sitä selkeämmin kuin toiset. 

Tästä käy esimerkiksi toimittaja Bernardo Gutiérrez. Hänen uuden kirjansa Pasado Manana: Viaje a la Espana del cambio (”Ylihuominen: Matka muuttuvaan Espanjaan”) julkistus alkaa hieman kello kahdeksan jälkeen La Ingobernable -nimen saaneessa entisessä toimistorakennuksessa. Vanha kivirakennus sijaitsee aivan Madridin matkailunähtävyyksien kupeessa naapureinaan muun muassa tähtiarkkitehtien Herzog & de Meuronin suunnittelema kulttuurikeskus sekä Paseo del Pradon maailmankuulut taidemuseot. Keväisen valtauksen jälkeen La Ingobernable on toiminut sosiaalikeskuksena, ja suunnitelmat myydä se turismia palveleville toimijoille ovat toistaiseksi rauenneet.

Kirjan julkaisemistilaisuudessa keskustelu ei ala alusta, vaan sitä on käyty jo etukäteen. Ehkä tilanne on vastaava kuin aikaisen kristinuskon perustamisen aikoihin: jotain suurta on tapahtumassa, mutta muutos on hidasta. Se rakentuu pienistä teoista, jotka näyttäytyvät selkeästi kokonaisuutena vasta hamassa tulevaisuudessa, jos ­silloinkaan. 

Gutiérrez päättelee, että kyse on hajanaisista fragmenteista, joista tuskin saa suoraviivaista tarinaa. Uusi politiikka ei myöskään skaalaudu pienen mittakaavan teoista suuriksi kertomuksiksi, hän pohtii. Nyt korostuvat ainutkertaiset tilanteet. Se vapauttaa myös politiikan mahtipontisista ­kuvitelmista ja auttaa kokemaan arjen paikallisista lähtökohdista ja tarpeista. 

Paikallisessa tapakulttuurissa muiden huomioon ottaminen on itsestään selvää, mutta yhteiselon sääntöjä toistavia viestejä näkyy silti paljon yhteisöllisissä tiloissa. Niitä on hyvä opetella, aktivismia nimittäin helposti piinaa karismaattisten tai muuten vaan äänekkäiden yksilöiden ylivalta. 

Madridilaisesta aktivismista kirjoitettaessa mainitaan usein sen poliittisen kulttuurin tunnelma. Kokoontumisissa toisten kuuntelemiseen kuluu aikaa, mutta päätöksiin tullaan yhteisesti. Samalla kaikki kokevat oppivansa koko ajan uutta. 

Antropologit Alberto Corsín Jimé­nez ja Adolfo Estalella ovat tutkineet vaihtoehtokulttuuria Madridissa yli viisi vuotta. Heidän, ja monen muun näkemyksessä, digitaalisella teknologialla on rooli itseorganisoituvan kaupunkiaktivismin nousussa. Ilman hidasta ja kasvokkain tapahtuvaa vuoro­vaikutusta aktivismi ei kuitenkaan olisi se voima, mitä se tänään ­Espanjassa on.

Valvonnan, kulutuksen ja yksilöllisyyden sijaan tee-se-itse kulttuurissa pyritään yhteisöllisyyteen ja jakamiseen, jotka tekevät toisten pelonsekaisen kyyläämisen turhaksi. Avoimuus, mielikuvituksellisuus, uteliaisuus ja ennen kaikkea ihmisläheisyys ovat jatkuvasti läsnä, jopa kaikkein teknologisimpien hankkeiden puheissa ja asenteissa. Vaikka Madridissa pyritään innovaatioon ja teknologian kehittämiseen, tekemisen motivaatio tuntuu olevan ainakin yhtä paljon ellei enemmän yhteiselon ja sosiaalisten verkostojen kehittämisessä.

Huerto de Adelfas, yhteisöllinen  viljelmä Madridin eteläpuolella.
Huerto de Adelfas, yhteisöllinen viljelmä Madridin eteläpuolella.

Urbaaneja aloitteita ei sovi selittää yksinkertaisena ilmiönä. Hankkeita, ihmisiä ja motivaatioita on monenlaisia. Itse asiassa kunkin aloitteen ainutkertaisuus ja paikkaan sidottu todellisuus ovat osa niiden vallan­kumouksellisuutta. Ne puhuvat itsestään selvästi hajautetun hallinnan ja sosiaalisen moniarvoisuuden ­puolesta. 

On myös totta, että sama hanke palvelee monia tarkoitusperiä ja ­toteuttaa erilaisia toiveita. Make­space Madridin yksi keulahahmoista, ­Cesar ­Garcia Saez, kiteytti asian toteamalla, että kaikki näkevät verstaassa omien toiveidensa täyttymyksen: yksi näkee kierrätystehtaan, toinen startup-­hautomon, kolmas yhteisen työtilan.

Gentrifikaatio, kalliit kahvit ja kaupunkia kuin arvokasta raaka-ainetta louhiva globaali pääoma pyrkivät myös Madridiin. 

Tutkijoiden utopia aina uutta oppivasta ja valppaasta aktivismista voi Madridissakin joutua tavanomaisten paineiden jalkoihin. Haastattelumme päätteeksi Makespace Madridin­ ­Garcia Saez esittää minulle kysymyksen:

”Miten me pysäytämme gentrifikaation?” Vastaan: ”Vallankumouksella.”

Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan ja kaupunki­tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistolla.

Alberto Corsín Jiménezin ja Adolfo Estalellan näyttely Madrid, a medias (”Puolivalmis Madrid”) Madridin Centro Centro Cibelesissä 1.10. – syyskuu 2018. 

a-medias.org

Jaa tämä:

Totuuden torvet

Porin kulttuurisäätö kertoo satavuotisjuhlien kunniaksi totuuden Suomesta – ja muistuttaa totuuden olevan illuusio.

VUONNA 2013 Anna Jensen, Eliisa Suvanto ja Anni Venäläinen perustivat taiteilija-kuraattorikollektiivi Porin kulttuurisäädön. Ryhmä tutkii taidemaailman ja yhteiskunnan rakenteita taiteen ja tieteen kautta. Kesällä 2017 ryhmä järjestää Totuus Suomesta -näyttelyt sekä Helsinkiin että Poriin.

Näyttelyiden nimi on ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen.

”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoo.

Suvanto kertoo että Totuus Suomesta oli alkujaan työnimi juuri sen paradoksaalisuuden takia, mutta hankkeen edetessä se on saanut uusia ulottuvuuksia. Vitsinä keksitty nimi on osoittautunut osuvaksi.

Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?
Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?

Näin satavuotisen Suomen juhlavuonna sopiikin muistella kansallisvaltion syntyä ja ensimetrejä. On hyvä muistaa, kuinka tarinaa Suomesta ja suomalaisuudesta rakennettiin taiteen avulla, ja samalla voi tarkastella kansallisen identiteetin rakentamista tänä päivänä.

”Taide syntyy ajassa ja paikassa ja suhteessa vallitseviin olosuhteisiin, joten se tietoisesti tai tiedostamattaan aina kommentoi niitä”, Jensen toteaa ja jatkaa: ”’Suomalaisen identiteetin’ rakentaminen on ollut tietoinen prosessi, jossa taidetta on käytetty hyväksi.”

Tämä rakentaminen ei ole mitenkään sattumanvaraista tai mennyttä maailmaa, kuten Suvanto huomauttaa.

”Tuore kulttuuriministeri puhui ’kansallismielisestä kulttuurista’, jota tulisi tukea. Samassa yhteydessä hän viittasi sekä Suomen juhlavuoteen että ’kansaan’, jota lähellä taiteen tulisi olla.”

Kuten todettua, ajatus yhdestä totuudesta on pähkähullu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Totuus Suomesta -näyttelyn teokset antaisivat enemmän tai vähemmän todellista kuvaa Suomesta kuin virallisen juhlaohjelman puitteisiin putoava taide. Ne kuitenkin rikkovat illuusion yhtenäiskulttuurista.

”Totuus Suomesta -hankkeesta toivottavasti välittyy kuva, että totuus Suomesta ei ole yksiselitteinen, yksinkertainen, pelkästään positiivinen tai negatiivinen. Ja että keskustelulle tulee aina olla tilaa”, Suvanto kertoo.

Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?
Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?

Kulttuurisäädön projekteissa on yhdistetty taidetta ja akateemista tutkimusta, eikä työryhmä näe näitä asioita erillisinä. Historiallisesti niiden tehtävät ovat olleet yhteneväisiä: molemmat tutkivat maailmaa ja tuottavat sekä välittävät tietoa siitä.

Tietoa maailmasta on luvassa myös kesäkuussa Kallio Kunsthallessa järjestettävässä näyttelyssä, jossa muun muas­sa tuodaan esiin Helsingin julkisiin veistoksiin liittyviä tilastoja, jotka kertovat, mistä aiheista ja kenelle ne on toteutettu – eli mitä arvoja ja viestejä julkisessa tilassa halutaan korostaa.

Samassa yhteydessä julkaistaan myös kirja, jossa yhdistyy yli sadan tutkijan ja taiteilijan näkemykset Suomesta.

Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?
Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?

Jos Totuus Suomesta -näyttelyn nimi on suureellinen, niin ei ole ryhmä aikaisemminkaan pyydellyt anteeksi. Takana ovat niin Porin Maailmannäyttely kuin Porin Biennaalikin. Nimeämisfilosofia on mietitty, ja projektit ovat lähteneet aina jostakin konkreettisesta kysymyksestä. Erityisesti biennaalit ja maailmannäyttelyt ovat kiinnostavia tapahtumia taidemaailman inklusiivisuuden ja ekslusiivisuuden kysymyksiä pohdittaessa.

Rakenteiden tarkastelun kautta on ollut mahdollista avata konventioita ja mekanismeja, joiden puitteissa suureellisia taidetapahtumia luodaan ja markkinoidaan. Täysin ryppyotsaisesti tätä nimeämislinjausta ei myöskään ole tehty.

”Ymmärrämme huumorin arvon välineenä, kun asioita halutaan tehdä kohdattavaksi, saavutettavaksi ja ymmärrettäväksi”, Jensen toteaa.

Suvanto toivoo nimien antavan kokijalle myös signaalin käsiteltävistä teemoista.

”Projekteissamme liikutaan taiteen esittämisen lisäksi muun muassa edellä mainittujen konventioiden tarkastelussa. Miellämme itse hankkeemme kokonaistaideteoksiksi niin sanotun.perinteisen näyttelytoiminnan sijaan.”

Kun puhutaan yhteiskunnan ja taidemaailman rakenteista, ei kaupallisuutta voi ohittaa. Kysymys Porin kulttuurisäädön toiminnan vuonna 2013 käynnistäneestä Sponsori-näyttelystä saa Jensenin suorastaan nauramaan.

”Saimme Sponsori-näyttelyyn muun muassa nahanpaloja, kaiuttimen, karkkia ja kyniä. Esimerkiksi Campari sen sijaan ei halunnut lähteä sponsoriksi, koska koki, ettei juoma sovellu kyseiseen taidetapahtumaan. Näyttelyssä järjestettiin asiakaskysely, jossa kävijöille tarjoiltiin Camparia ja tiedusteltiin juoman sopivuutta tapahtumaan. Useimmat kävijät olivat sitä mieltä, että Campari sopi erinomaisen hyvin näyttelyyn.”

Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.
Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.

Ryhmän näyttelyitä on tarkoituksellisesti järjestetty paikoissa, jotka eivät välttämättä ole perinteisiä gallerioita. Taide on tuotu suuremman yleisön kohdattavaksi. Tänä kesänä tämä strategia näyttää paljastavan jotain kiinnostavaa myös siitä, millä ehdoilla kaupunki toimii.

Totuus Suomesta -näyttelyn on tarkoitus levitä julkiseen tilaan Poriin Jazzien aikana. Jazz-viikolla Porissa järjestetään myös SuomiAreena, joka tunnetaan maamme poliittisen ja talou­dellisen eliitin jokakesäisenä maailma kylässä -festivaalina.

Porin kaupungin kanssa jo viime vuonna sovittu näyttely on kuitenkin vaakalaudalla kaupungin luovutettua SuomiAreenalle oikeuden määrätä tapahtuma­viikon aikana kaupunki­tilan käytöstä myös tapahtuman ulkopuolella. Täysin selvää ei ole, kuka ja millä valtuuksin on moisen oikeuden mediayhtiö MTV:n ja kaupungin yhdessä järjestämälle SuomiAreenalle luovuttanut.

Työryhmän mielestä Porin toiminta vaikuttaa huomattavan oudolta.

”Meille on ehdotettu ainoastaan vaihtoehtoja, jotka joko siirtäisivät meidät syrjään keskustasta tai vaatisivat isoja investointeja ja liittäisivät meidät osaksi SuomiAreenan ohjelmaa, mitä emme missään nimessä halua”, Jensen kertoo.

Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.
Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.

Satakunnan Kansan haastattelussa SuomiAreenan tuottaja Kristian Vainio linjasi, että Porin kulttuurisäädöllä on ”ilkeät tarkoitukset”.

Yrityksistä huolimatta keskusteluyhteyttä sen enempää Vainion kuin kaupunginkaan suuntaan ei ole saatu luotua. Jensen epäilee, että hiljaisuuden myötä aiheen toivotaan unohtuvan. Suvanto puolestaan teroittaa, että tarkoituksena ei edelleenkään ole solvata Suomea eikä suomalaisuutta vaan tehdä rakenteita näkyviksi.

Työryhmän mielestä Vainion lehdessä esittämien väitteiden perusteella vaikuttaa siltä, ettei hän ole projektiin perehtynyt. Kommentti koetaan ilkeämieliseksi ja pöyristyttäväksi. Keskustelun sijaan on tyydytty tuomitsemaan – ja kieltämään – näyttely.

”On lähtökohtaisesti hämmentävä asetelma, että sadan eri näkemyksen esille nostaminen nähtäisiin solvauksena keskustelun avaamisen sijaan”, Suvanto summaa.

Totuus Suomesta Kallio Kunsthallessa
2.–23.6. ja Porissa (ehkä) 8.–16.7.
Totuus Suomesta – The Truth About Finland. 221 sivua, Porin kulttuurisäätö 2017.

Jaa tämä: