Aktivismi

Totuuden torvet

Porin kulttuurisäätö kertoo satavuotisjuhlien kunniaksi totuuden Suomesta – ja muistuttaa totuuden olevan illuusio.

VUONNA 2013 Anna Jensen, Eliisa Suvanto ja Anni Venäläinen perustivat taiteilija-kuraattorikollektiivi Porin kulttuurisäädön. Ryhmä tutkii taidemaailman ja yhteiskunnan rakenteita taiteen ja tieteen kautta. Kesällä 2017 ryhmä järjestää Totuus Suomesta -näyttelyt sekä Helsinkiin että Poriin.

Näyttelyiden nimi on ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen.

”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoo.

Suvanto kertoo että Totuus Suomesta oli alkujaan työnimi juuri sen paradoksaalisuuden takia, mutta hankkeen edetessä se on saanut uusia ulottuvuuksia. Vitsinä keksitty nimi on osoittautunut osuvaksi.

Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?
Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?

Näin satavuotisen Suomen juhlavuonna sopiikin muistella kansallisvaltion syntyä ja ensimetrejä. On hyvä muistaa, kuinka tarinaa Suomesta ja suomalaisuudesta rakennettiin taiteen avulla, ja samalla voi tarkastella kansallisen identiteetin rakentamista tänä päivänä.

”Taide syntyy ajassa ja paikassa ja suhteessa vallitseviin olosuhteisiin, joten se tietoisesti tai tiedostamattaan aina kommentoi niitä”, Jensen toteaa ja jatkaa: ”’Suomalaisen identiteetin’ rakentaminen on ollut tietoinen prosessi, jossa taidetta on käytetty hyväksi.”

Tämä rakentaminen ei ole mitenkään sattumanvaraista tai mennyttä maailmaa, kuten Suvanto huomauttaa.

”Tuore kulttuuriministeri puhui ’kansallismielisestä kulttuurista’, jota tulisi tukea. Samassa yhteydessä hän viittasi sekä Suomen juhlavuoteen että ’kansaan’, jota lähellä taiteen tulisi olla.”

Kuten todettua, ajatus yhdestä totuudesta on pähkähullu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Totuus Suomesta -näyttelyn teokset antaisivat enemmän tai vähemmän todellista kuvaa Suomesta kuin virallisen juhlaohjelman puitteisiin putoava taide. Ne kuitenkin rikkovat illuusion yhtenäiskulttuurista.

”Totuus Suomesta -hankkeesta toivottavasti välittyy kuva, että totuus Suomesta ei ole yksiselitteinen, yksinkertainen, pelkästään positiivinen tai negatiivinen. Ja että keskustelulle tulee aina olla tilaa”, Suvanto kertoo.

Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?
Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?

Kulttuurisäädön projekteissa on yhdistetty taidetta ja akateemista tutkimusta, eikä työryhmä näe näitä asioita erillisinä. Historiallisesti niiden tehtävät ovat olleet yhteneväisiä: molemmat tutkivat maailmaa ja tuottavat sekä välittävät tietoa siitä.

Tietoa maailmasta on luvassa myös kesäkuussa Kallio Kunsthallessa järjestettävässä näyttelyssä, jossa muun muas­sa tuodaan esiin Helsingin julkisiin veistoksiin liittyviä tilastoja, jotka kertovat, mistä aiheista ja kenelle ne on toteutettu – eli mitä arvoja ja viestejä julkisessa tilassa halutaan korostaa.

Samassa yhteydessä julkaistaan myös kirja, jossa yhdistyy yli sadan tutkijan ja taiteilijan näkemykset Suomesta.

Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?
Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?

Jos Totuus Suomesta -näyttelyn nimi on suureellinen, niin ei ole ryhmä aikaisemminkaan pyydellyt anteeksi. Takana ovat niin Porin Maailmannäyttely kuin Porin Biennaalikin. Nimeämisfilosofia on mietitty, ja projektit ovat lähteneet aina jostakin konkreettisesta kysymyksestä. Erityisesti biennaalit ja maailmannäyttelyt ovat kiinnostavia tapahtumia taidemaailman inklusiivisuuden ja ekslusiivisuuden kysymyksiä pohdittaessa.

Rakenteiden tarkastelun kautta on ollut mahdollista avata konventioita ja mekanismeja, joiden puitteissa suureellisia taidetapahtumia luodaan ja markkinoidaan. Täysin ryppyotsaisesti tätä nimeämislinjausta ei myöskään ole tehty.

”Ymmärrämme huumorin arvon välineenä, kun asioita halutaan tehdä kohdattavaksi, saavutettavaksi ja ymmärrettäväksi”, Jensen toteaa.

Suvanto toivoo nimien antavan kokijalle myös signaalin käsiteltävistä teemoista.

”Projekteissamme liikutaan taiteen esittämisen lisäksi muun muassa edellä mainittujen konventioiden tarkastelussa. Miellämme itse hankkeemme kokonaistaideteoksiksi niin sanotun.perinteisen näyttelytoiminnan sijaan.”

Kun puhutaan yhteiskunnan ja taidemaailman rakenteista, ei kaupallisuutta voi ohittaa. Kysymys Porin kulttuurisäädön toiminnan vuonna 2013 käynnistäneestä Sponsori-näyttelystä saa Jensenin suorastaan nauramaan.

”Saimme Sponsori-näyttelyyn muun muassa nahanpaloja, kaiuttimen, karkkia ja kyniä. Esimerkiksi Campari sen sijaan ei halunnut lähteä sponsoriksi, koska koki, ettei juoma sovellu kyseiseen taidetapahtumaan. Näyttelyssä järjestettiin asiakaskysely, jossa kävijöille tarjoiltiin Camparia ja tiedusteltiin juoman sopivuutta tapahtumaan. Useimmat kävijät olivat sitä mieltä, että Campari sopi erinomaisen hyvin näyttelyyn.”

Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.
Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.

Ryhmän näyttelyitä on tarkoituksellisesti järjestetty paikoissa, jotka eivät välttämättä ole perinteisiä gallerioita. Taide on tuotu suuremman yleisön kohdattavaksi. Tänä kesänä tämä strategia näyttää paljastavan jotain kiinnostavaa myös siitä, millä ehdoilla kaupunki toimii.

Totuus Suomesta -näyttelyn on tarkoitus levitä julkiseen tilaan Poriin Jazzien aikana. Jazz-viikolla Porissa järjestetään myös SuomiAreena, joka tunnetaan maamme poliittisen ja talou­dellisen eliitin jokakesäisenä maailma kylässä -festivaalina.

Porin kaupungin kanssa jo viime vuonna sovittu näyttely on kuitenkin vaakalaudalla kaupungin luovutettua SuomiAreenalle oikeuden määrätä tapahtuma­viikon aikana kaupunki­tilan käytöstä myös tapahtuman ulkopuolella. Täysin selvää ei ole, kuka ja millä valtuuksin on moisen oikeuden mediayhtiö MTV:n ja kaupungin yhdessä järjestämälle SuomiAreenalle luovuttanut.

Työryhmän mielestä Porin toiminta vaikuttaa huomattavan oudolta.

”Meille on ehdotettu ainoastaan vaihtoehtoja, jotka joko siirtäisivät meidät syrjään keskustasta tai vaatisivat isoja investointeja ja liittäisivät meidät osaksi SuomiAreenan ohjelmaa, mitä emme missään nimessä halua”, Jensen kertoo.

Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.
Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.

Satakunnan Kansan haastattelussa SuomiAreenan tuottaja Kristian Vainio linjasi, että Porin kulttuurisäädöllä on ”ilkeät tarkoitukset”.

Yrityksistä huolimatta keskusteluyhteyttä sen enempää Vainion kuin kaupunginkaan suuntaan ei ole saatu luotua. Jensen epäilee, että hiljaisuuden myötä aiheen toivotaan unohtuvan. Suvanto puolestaan teroittaa, että tarkoituksena ei edelleenkään ole solvata Suomea eikä suomalaisuutta vaan tehdä rakenteita näkyviksi.

Työryhmän mielestä Vainion lehdessä esittämien väitteiden perusteella vaikuttaa siltä, ettei hän ole projektiin perehtynyt. Kommentti koetaan ilkeämieliseksi ja pöyristyttäväksi. Keskustelun sijaan on tyydytty tuomitsemaan – ja kieltämään – näyttely.

”On lähtökohtaisesti hämmentävä asetelma, että sadan eri näkemyksen esille nostaminen nähtäisiin solvauksena keskustelun avaamisen sijaan”, Suvanto summaa.

Totuus Suomesta Kallio Kunsthallessa
2.–23.6. ja Porissa (ehkä) 8.–16.7.
Totuus Suomesta – The Truth About Finland. 221 sivua, Porin kulttuurisäätö 2017.

Jaa tämä:

”Mainonta paskantaa päähäsi”

Aktivistiryhmä vaihtaa luvatta kaupallisen propagandan tilalle anarkistista propagandaa. Viesti on väkevä ja analyysi skarppia.

”Lyhyen tähtäimen tavoitteemme on välttää pidätetyksi tulemista. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on kommunismi.”

Näin se käy ja symboliikka sijoittelun suhteen on väkevää.
Näin se käy ja symboliikka sijoittelun suhteen on väkevää. Lisää aiheesta täällä.

Mainostauluja kaappaava lontoolainen Special Patrol Group -ryhmä (SPG) lainasi nimensä jo lakkautetulta Lontoon poliisin erikoisjoukolta. Olikin sopivaa, että ensimmäinen SPG:n tempaus muodostui poliisiväkivaltaa kritisoivien julisteiden luvattomasta ujuttamisesta mainostauluihin muun muassa Scotland Yardin päämajan ulkopuolella.

”Haluaisimme nähdä ihmiset vaatimassa elinympäristöään itselleen, pois korporaatioiden monopolin kynsistä”, SPG kertoo.

Tässä haastattelussa ryhmä kommentoi nimettömänä ja kollektiivina.

”Oikeus kaupunkiin on ranskalaisen sosiologi Henri Lefebvren [1901–1991] esittelemä ajatus, jota brittiläinen yhteiskuntateoreetikko David Harvey [s. 1935] vei pidemmälle. Ajatus voidaan tiivistää siihen, että meillä on oikeus tehdä ja muokata elinympäristömme haluamamme kaltaiseksi. Tämä on ristiriidassa yritysten ja valtiovallan hallitseman ja kontrolloiman ympäristön kanssa. Kyse ei ole pelkästään estetiikasta, vaan myös kaikkien elämän osa-alueiden demokratisoimisesta.”

Dokumentaatio koetaan usein keskeiseksi osaksi toimintaa. Vaikka väliaikaiseksi tiedetty häiriö katoaa, jää dokumentit elämään. SPG uskoo myös esimerkillä opettamiseen.

Toiminnallaan SPG asettuu osaksi pitkää jatkumoa.

”Vastamainosten tekijät ja levittäjät aloittavat estetiikan kaappaamisesta, joka toimii symbolisena vaatimuksena kontrollin saamiseksi. Melkein kaikki heistä puhuvat julkisen tilan takaisin valtaamisesta. Julkinen tila on kuitenkin kiistanalainen termi, ja on kyseenalaista, onko koskaan edes ollut vapaata julkista tilaa, johon palata. Tästä huolimatta on kuitenkin mahdollista luoda julkista tilaa, ja me olemme kova­äänisiä esittäessämme, miltä se tila voisi näyttää.”

Special Patrol Groupin #AdHackManifesto jakaa ryhmän huomiot ja tavoitteet neljään osaan. Manifesti keskittyy ulkomainontaan sillä sitä ei ole mahdollista välttää: ”Printtimainonnan voit välttää kääntämällä sivua ja televisiokanava vaihtuu nappia painamalla ja ad-blockerit auttavat netissä. Mutta ulkomainonta voidaan myydä mainostajille sillä argumentilla, että sitä ei pysty pakenemaan”, ryhmä perustelee.
Special Patrol Groupin #AdHackManifesto jakaa ryhmän huomiot ja tavoitteet neljään osaan. Manifesti keskittyy ulkomainontaan sillä sitä ei ole mahdollista välttää: ”Printtimainonnan voit välttää kääntämällä sivua ja televisiokanava vaihtuu nappia painamalla ja ad-blockerit auttavat netissä. Mutta ulkomainonta voidaan myydä mainostajille sillä argumentilla, että sitä ei pysty pakenemaan”, ryhmä perustelee.

Usein vastamainosten tekijät ottavat maalitauluikseen yksittäiset yritykset. Kohteeksi valikoituu helposti poikkeuksellisen röyhkeästi vedättänyt firma tai muuten vaan tiensä kukkulan kuninkaaksi raivannut yritys, jonka brändiin on ladattu arvoa ja joka on laajalti tunnistettava.

SPG on kuitenkin kohdistanut kritiikkinsä kärjen hieman laajemmalle.

”Emme tavallisesti hyökkää yksittäisten brändien kimppuun – ainoa ero pienen ja ison yrityksen välillä on se, että iso yritys on ollut menestyksekkäämpi toiminnassaan. Molemmat toimivat saman kapitalistisen mallin puitteissa ja ulosmittaavat lisäarvon työläisten tuotoksesta. Molemmat ovat osa järjestelmää, joka tavoittelee rajatonta kasvua rajallisella planeetalla.”

Osan vastuusta SPG jakaa tuotteitaan myyville yrityksille, mutta osansa saavat myös sanansaattajat – mainostoimistot.

”Seuraamme stand up -koomikko Bill Hicksin ajatusta ja pidämme kaikkia mainonnan ja markkinoinnin parissa työskenteleviä henkilöitä osana ongelmaa. Kuten Hicks sanoi markkinointialasta: ’Heidän toimintaansa ei voi rationalisoida, he ovat saatanan pikku kätyreitä, jotka täyttävät maailman sapella ja saastalla. He ovat kusessa ja kusettavat meitä.’”

Bill Hick oli mies, joka sanoi asiat niinkuin ne näki.

Vuonna 2015 ryhmä puolestaan toteutti Don’t Vote -kampanjan, jonka viesti kuului: ”Älä äänestä”.

”Meidän toimintaamme ohjaa anarkistinen teoria, ja vastustamme nykyisen kaltaista edustuksellista parlamentarismia. Mielestämme nykyjärjestelmä ei ole alkuunkaan riittävän demokraattinen, ja raksi ruutuun neljän vuoden välein edustaa lähinnä poliittista apatiaa.”

Voiko äänestämällä vaikuttaa? Ei kaikkien mielestä.

Yksittäiset yritykset eivät siis ole SPG:n tähtäimessä, vaan se on ottanut kohteekseen laajemmin kaupallisen viestinnän, erityisesti ulkomainonnan. Tämä näkyy ryhmän toiminnassa. Hiljattain se kokosi kansainvälisen yhteenliittymän mainostiloja valtaavista ryhmistä ja organisoi Subvert The City -toimintaviikon. Sen aikana yli 500 mainostaulua kaapattiin ja mainokset korvattiin vastamainoksin ja muilla vaihtoehtoisilla viesteillä. Tapahtuma levittyi 40 kaupunkiin 19 eri maassa.

”Perustimme sitä varten Subvertisers International -kattojärjestön. Kenenkään ei kuitenkaan mielestämme tarvitse kuulua mihinkään organisoituun porukkaan tehdäkseen tätä.”

SPG on jakanut oppejaan, eivätkä he vahingossakaan väitä omistavansa ideoita, joiden mukaan toimivat. Päinvastoin. He toivovat muidenkin tarttuvan niihin omaehtoisesti.

”Mehän olemme kommunisteja, ja mielestämme kaikkien tulisi jakaa kaikki – aina.”

Ryhmä muistuttaa Mihail Bakuninin, anarkismin oppi-isän ajatuksesta, jonka mukaan maailman nerokkaimmankin ihmisen mieli on kokonaisuudessaan edellisten ja nykyisten sukupolvien kollektiivisen työn tuottama.

”Aatteelle on erittäin tärkeää, ­että sitä pystytään levittämään ja toisintamaan. Meidän lisäksi tätä ovat tehneet esimerkiksi ­Public Ad Campaignin ­Jordan Seiler ja Brandalism-porukka.”

Seilerin Public Acces -sivulla myydään lukuisten eri kaupunkien mainostaulujen avaustyökaluja ja jaetaan näiden 3D-printtitiedostoja. Branda­lismin Street Ad Takeover Manual puolestaan on jaossa netissä vapaasti pdf-tiedostona.

”Kaikki voivat ja kaikkien pitäisikin aktivoitua ja uudelleenrakentaa ympäristönsä mieleisekseen.”

TIETO OLKOON VAPAATA!

Special Patrol Group uskoo tiedon vapaaseen välittämiseen. Tähän sopii hyvin, että ryhmän edesottamuksia käsittelevän Advertising Shits In Your Head -kirjan julkaisi Dog Section Press, joka on saattanut teoksen myös vapaasti luettavaksi nettiin. SPG:n tekemisten lisäksi kirjassa esitellään myös Public Ad Campaign ja Brandalism-ryhmien ajatuksia.

On ilmeistä, että kustantamon toiminta ei tähtää voittojen maksimoimiseen.

”Haluamme kannustaa ihmisiä seuraamaan esimerkkiä. Tämä kirja on tarkoitettu helppotajuiseksi opaskirjaksi laittomuuksista ja siitä, kuinka ja miksi niitä pitäisi tehdä”, kustantajan edustaja valottaa.

Kustantamon edustaja myös vierastaa termiä ”kustantamo”. Hän vetoaa Bertol Brechtin ajatukseen siitä, että meidän jokaisen velvollisuus on oppia ja jakaa oppia.

Bertol Brechtin ajatukset ovat tulleet tutuiksi lukuisille suomalaisille esimerkiksi tämän Agit Propin juitsun myötä. Sanat ovat Brechtin, joka kirjoitti laulun vuonna 1932 ensi-iltansa saaneeseen Äiti-näytelmään. Näytelmä perustui Maksin Gorkin samannimiseen romaaniin.

”Vallankumouksellisina tavoitteemme on lietsoa kapinaa. Kirjakustantajina meidän todennäköisesti täytyy rajoittaa tavoitteemme mielten kapinaan.”

Kustantamon julkaisema materiaali on niin sanottua erikoismenoa, eikä myöskään tuotannon jakaminen ilmaiseksi edusta kirja-alalla valtavirtaa.

”Se, mikä on hyväksi bisnekselle, on huonoksi moraalille. Paholaisen huikein temppu oli brändätä hyväksikäyttö hyväksi bisnekseksi. Asioiden jakaminen ilmaiseksi on huonoa bisnestä, mutta se voi toimia hyvänä esimerkkinä.”

Advertising Shits In Your Head –  Strategies for resistance (122 sivua).dogsection.bigcartel.com/, 2017. Luettavissa myös täällä

Public Ad Campaignin perustana, Jordan Seilerin, haastattelu täällä ja Brandalismin touhuista puolestaan lisää täällä.

Jaa tämä:

Vaarallisen kauniit säkeet

Valmiina joka vappu -klassikkobiisin tehnyt Klikki antoi uransa ensimmäisen haastattelun ja julkaisi uuden kappaleen. Meno lyyrisessä lukupiirissä on radikaalia.

Kulman takaa ajaa pakettiauto, josta tulee esiin kolme kommandopipoista miestä. Toimittaja huputetaan, lastataan autoon ja ajetaan sillan alle. Tai näin Klikin unelmissa tämä haastattelu alkaisi.

“Mutta ei me ehditty järjestää tätä, me käydään töissä”, Klikki toteaa.

Vappu tai ei, Klikedi ei kameroille hymyile.

Kommandopipot päässä videoilla luokkasotaräppiä suoltava Klikki on suomiräppiskenen kummajainen. Itsenäisyyspäiviksi ja vapuiksi viimeiset kymmenen vuotta biisejä tuottanut Klikki ei ole antanut koskaan ennen haastattelua, eikä Klikin jäseniä saa nytkään yksilöidä. Haastattelu annetaan anonyymisti kahdesta syystä.

Ensinnäkin Klikki on kaikki.

“Alussa me mietittiin, että Klikkiä voi tulla tekemään muutkin, ja nekin olis tätä samaa juttua. Zapatista-hengessä: sillä ei ole väliä, ketä me ollaan, väliä on niillä asioilla, joita me tuodaan esiin”, Klikki toteaa.

“Klikki on kaikki, koska nää asiat koskettaa yhtä lailla Kontulassa jotain ihmistä, jolla ei oo mikrofonia, kuin mua, jolla sattuu olemaan mikrofoni. Me ei olla haluttu saavuttaa tällä mitään oman egon boostausta.“

Klikkiä vituttaa erityisesti: sata vuotta valkoista valtaa, yhteiskunnan kasvava polarisaatio, “Luokkayhteiskuntaa ei enää ole” -puhe, vaalipöhinä, pahoinvoinnin kasaantuminen ja rappioromantiikka, duunarilla Mannerheimin päiväkäsky seinällä ja fasistit eli työväenluokan viholliset sekä vihreät porvarit.
Klikkiä vituttaa erityisesti: sata vuotta valkoista valtaa, yhteiskunnan kasvava polarisaatio, “Luokkayhteiskuntaa ei enää ole” -puhe, vaalipöhinä, pahoinvoinnin kasaantuminen ja rappioromantiikka, duunarilla Mannerheimin päiväkäsky seinällä ja fasistit eli työväenluokan viholliset sekä vihreät porvarit.

Klikki on tekijöilleen keino purkaa pahaa oloa ja kanavoida se taidepläjäykseen. Räppi valikoitui muodoksi sattumalta.

“Me ollaan luettu paljon yhdessä ja jubailtu näistä asioista vaikka kuinka. Klikki on lyyrinen lukupiiri. Me voidaan kuitenkin jutella maailma tappiin asti, eikä mikään muutu. Sit kun tekee biisin, niin sen paskan pääsee oksentamaan ulos. Niistä vituttavista asioista pääsee yli.”

Toinen syy anonyymiyteen on se, mitä purkautuu, kun Klikki pohtii yhteiskunnan tilaa. Puukkoa Stubbiin ja puukkoa Kataiseen. Puukkoa tuppeen ja haulikkoa lataileen.

“Ei tällaisia juttuja voi tietenkään omalla naamalla sanoa, työnantajan kanssa vois tulla ongelmia. Välillä tulee fiilis, et pitäiskö jätkät tehdä biisi, jossa ei oliskaan niinku klik kläk kläkedi kläk, mut sit se ehkä kuitenkin vähän vääntyy siihen. Ehkä se kertoo enemmän meidän yhteiskunnasta, että asiat alkaa aina vituttaa, jos yrittääkin tehdä jotain rakentavampaa.”

Vappuklassikoiden klassikko vuodelta 2014.

Klikin fanitusta ei ole tehty helpoksi. Osa biiseistä on ollut jakelussa esimerkiksi vain yhden itsenäisyyspäivän ajan vuosia sitten. Keikkoja Klikillä on ollut neljä. Sosiaalisen median sivuja perustetaan ja poistetaan. Klikin nimi kirjoitetaan mitä erilaisimmissa muodoissa, joten googlaus ei anna paljoa.

Klikin tunnetuin edelleen saatavilla oleva biisi on Valmiina joka vappu.

Vaik vapaus on tääl muotii ku Fila tai Fubu niin ei Mikko-Matti silti vihaansa huku. Mut vast silloin täyttyy draaman kaari ku syön elävältä mä paavin ja tsaarin.

Klikki on taideprojekti ja perustelee raflaavia valintojaan strategialla.

“Tollasia läppiä on tosi helppo heittää, ja toisaalta siihen on tosi helppo tarttua niiden, jotka ei diggaa. Eihän toi ulkopuolelta katsottuna ole mitenkään älykästä, ja siinä haetaankin vaan reaktiota ihmisistä. Sä tönäiset pallon liikkeelle sanomalla jotain tosi överiä. Ainakin ihmiset alkaa itse miettiä, että jos ei tätä niin mitä sitten.”

Jos Klikkiä analysoi sen sanoitusten perusteella ja tuotteena, on se ääripään ääripää.

“Mä en tiedä, mikä se toinen ääripää on, mut kyllähän meidän läpät on vedetty ihan tosi yli. Se kuuluu taiteeseen, ei taide voi olla mitäänsanomatonta. Ei kukaan mee kattoo mitään demaritaidetta. Jotain varovaista räppiä sote-uudistuksesta.”

Klikin tyylistä poliittista räppiä ei tee Suomessa kukaan muu.

“On artisteja, jotka puhuu sosiaalisista asioista, mut Klikki on enemmän sitä teon propagandaa kuin varsinaista musiikin ehdoilla menemistä. Musiikki palvelee sitä asiaa eikä toisin päin. Siksi sanatkin on paljon suorempia, provosoivampia, hyökkäävämpiä.”

Syrjäytyneiden nuorten miesten tarinoita lähiöistä on suomiräpissä kuultu kyllä, mutta Klikin tulokulma sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin on toisenlainen.

“Ei se ‘menee tosi paskasti’ tai ‘mä oon melkein päätynyt linnaan’ -puhe, jota räpissä ihannoidaan, johda mihinkään.”

Klikin mukaan perinteinen räppipuhe vain uusintaa pahoinvointia. Se ihastelee lähiössä tapahtuvaa päihteiden vetämistä ja siihen jumittumista.

“Oikeesti meidän pitäisi vapautua kaikesta siitä paskasta, joka pitää meitä siellä syrjässä. Jotkut levyt voi voimauttaa ihmisiä kurimuksessa. Klikki haluu muuttaa sen kurimuksen. Meidän tekstit ei puhu yksilön kamppailusta, vaan siitä, mikä ajoi yksilön siihen kamppailuun. Yksilön sijaan me puhutaan aina rakenteista, koska niihin me tarvitaan muutos.”

Klikin Housukaartilainen-biisi julkaistiin vappuna 2017. 

Suomi juhlii satavuotisjuhliaan. Se ei Klikkiä lämmitä.

“Tässä Suomi 100 -hypessä nyt vaan puhutaan siitä, miten hieno menneisyys meillä on ollut ja miten tulevaisuudessa on haasteita suomalaisilla, mut kun ‘yhdessä ollaan talkoissa messissä’, niin hyvä tulee. Siitä ei puhuta yhtään missään mitään, mitä silloin 100 vuotta sitten luokkasodassa tapahtui. Meidän isovanhempien vanhemmat pakoili lahtareita jossain vintillä, eikä ketään kiinnosta. Mun ikäiset käy äänestämässä jotain Jan Vapaavuorta. Missä sen isoisä oli? Klik kläk”, Klikki toteaa ja tekee käsillään nopean latausliikkeen.

Klikki on halunnut muistuttaa satavuotiaan Suomen historiasta uudella biisilläänHousukaartilainen”. Klikki toivoo eri sukupolvien kuuntelevan biisiä yhdessä vappuna.

“Asefantasia ei ollut mitään fantasiaa pari sukupolvea sitten vaan todellisuutta. Ja tilanne voi edelleen kärjistyä siihen tosi helposti, jos näihin ongelmiin ei aleta rauhanomaisesti keksiä muutosta.“

Luokkayhteiskunta ei ole Klikin mukaan muuttunut mihinkään, se on vain paremmin piilotettu.

“Sorron välineet on erilaiset, mutta sorto ei ole hävinnyt mihinkään. Enää ei tarvi kovistella vuokraviljelijää, sitä varten on Intrum Justitia. Pätkätöissä tääl edelleen jengi käy. Pakko tästä on puhua ääneen, jos vaikka seuraavan sukupolven duunarit ei enää haluais olla kokoomuslaisia.”

Klikki, ValmiinaJokaVappu
Lyyrinen lukupiiri kokoontuu juomaan lahtarin verta, kun Klikki lataa riiminsä piippuun.

Klikille työväenluokka on kaiken keskiössä.

“Me tullaan työväenluokasta kaikki ja pidetään yllä tiettyä perinnettä. Niin arvokasta ja tärkeää työtä kuin KOM-teatterisukupolvi tekeekin, niin työläisten itsensä pitää luoda se työväenliike, ei taiteilijoiden ja kulttuuriperheiden.”

Klikki ei tarjoa ratkaisuja, mutta haluaa muistuttaa historiasta.

“Tää palautuu siihen, että ‘Klikki on kaikki’. Ketä me ollaan sanomaan, miten asiat pitäisi tehdä? Mutta jos ei kukaan avaa ekana suutaan, niin ei se keskustelu koskaan etene. Me ollaan vaan tyyppejä, jotka on tehneet pari biisiä.”

Jaa tämä:

Eläinten asialla

Eläinoikeusaktivismi on muuttanut muotoaan viimeisten 20 vuoden aikana. Muutokset ovat mukailleet siirtymiä julkisessa keskustelussa, mutta tavoitteet ovat pysyneet samoina.

Vuotta 1995 pidetään suomalaisen eläinoikeusliikkeen syntyhetkenä kahdesta syystä: silloin tehtiin ensimmäiset kettujen vapautukset turkistarhoilta ja samoihin aikoihin perustettiin myös Oikeutta eläimille -yhdistys. Toukokuun 1995 kettujen vapautukset saivat aikaan paljon meteliä, ja ne tuomittiin julkisessa keskustelussa varsin laajasti.

Eläinoikeusliikkeellä on Suomessa jo yli 20 vuoden taival ja keinot ovat muuttuneet matkalla.

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.” Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.

Keskustelu turkistarhauksen lopettamisesta alkoi jo paljon ennen vuotta 1995, mutta tuolloin eläinaktivistit esittivät kritiikkinsä kärkevämmin ja näkyvämmin. Alkuaikoina eläinaktivisteja kutsuttiin monenlaisilla nimillä: luontoaktivisti, eläintensuojelutoimija, kettujen vapauttaja ja kettu­tyttö. Iltapäivälehtien lanseeraama kettutyttö-termi jäikin näistä elämään.

Aktivisteja itseään ei juuri kuultu. Heidän motiivejaan, ajattelutapaansa tai arvojaan ei ehkä edes oltu valmiita tai halukkaita ymmärtämään. Eläinten oikeuksien edistämisen sijaan monille toimijoille tarjottiin vaihtoehtoisia, ”parempia” yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoja. Miksi puolustaa kettuja tai sikoja, kun löytyy paljon ”tärkeämpiä” ja olennaisempia epäkohtia?

Tämä tärkeämpien kohteiden vaatimus osoitetaan usein myös muille aktivisteille.

Myös elämäntapavalintoja, kuten veganismia, kummasteltiin jopa aktivistien lähipiireissä. Osaa kannustettiin ”lopettamaan se pelleily”. Etenkin alkuvuosien eläinaktivismia pyrittiin tulkitsemaan sekä hairahtuneiden nuorten ymmärtämättömyytenä että johdateltujen nuorten naisten ajattelemattomuutena.

Kun aktivistit itse saivat puhetilaa, he perustelivat toimintansa lähtökohtina olevan eläinten oikeudet ja eläinten vapauttaminen. Tämä näyttäytyi aktivismin alkuvuosina jo itsessään temaattisesti varsin radikaalina.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.

Toiminta oikeudenmukaisemman maailman puolesta ei sellaisenaan ole mikään erityisen radikaali agenda, vaikka valtamediassa tai eläinoikeusliikkeen ulkopuolella eläinaktivismi itsessään esitettiin radikaalina. Vielä 2000-luvun alkupuolella aktivistien poliittinen agenda sivuutettiin.

Nyt, vuonna 2017, Oikeutta eläimille -yhdistyksen Facebook-sivuilla on lähes 70 000 tykkääjää. Uusia vegaanisia valmisruokia tuntuu putkahtavan kauppojen hyllyille viikoittain ja Helsingissä järjestettiin ensimmäiset – nopeasti loppuunmyydyt – Vegemessut. Eläinaktivistit ovat kasvoillaan ja nimillään keskustelemassa eläinten kokemasta kärsimyksestä.

Muutos ei kuitenkaan ole tapahtunut aktivistien poliittisessa sanomassa. Aktivistien pääviestit eivät ole muuttuneet mihinkään, eivätkä toiminnan tavoitteet ole muotoutuneet reformistisemmiksi. Tuomas Ylä-Anttila toteaa kirjassaan Politiikan paluu, että liikkeiden on oikeutettava vaatimuksensa saadakseen kannatusta – vaatimukset on esitettävä tavalla, joka vetoaa hyväksyttyyn käsitykseen yhteisestä hyvästä. Eläinoikeusliike esittää vaatimuksia eri tuotannonaloille, joiden se vaatii perustavanlaatuisesti muuttavan toimintatapojaan.

Turkistarhauksen lopettaminen on ollut näistä yksi keskeinen. Aktivistien tyyli kampanjoida esimerkiksi turkissomisteiden käytön lopettamiseksi tai eläinten kohtelun parantamiseksi maatiloilla ovat kuitenkin herättäneet myös varsin voimakkaita vastareaktioita vuo­sien varrella.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Alkuvuosien eläinten vapautukset tekivät tilaa eläinten asialle. Kuten yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnoissa yleensäkin, eläinaktivismissakin vaikuttamistyö on edennyt vaiheittain. Iskut olivat yksi tapa herättää huomiota eläinten kohteluun. Olipa eläinten vapautuksista poliittisena vaikuttamistapana mitä mieltä tahansa, yhteiskunnallista keskustelua ne saivat aikaan.

Eläinoikeusliikkeen yhtenä ajavana ajatuksena on se, että eläinten asiaa on kokonaisuudessaan pidettävä esillä, koska ne eivät osaa itse nousta barrikadeille. Eläinten hyväksikäytön lopettaminen onkin aktivistien tavoite. Eläinten vapautusiskujen loppuminen ja keinovalikoiman muuttaminen vuorovaikutteisempaan suuntaan on vaikuttanut aktivistien asemaan paljon. Eläinten asemasta, kohtelusta ja elämästä on tarjottu viime vuosina katsojille salaa kuvattuja kuvia.

Varsinkin 2007 vuodesta alkaen toteutetut kampanjat, joissa on esitetty salaa eläintiloilla kuvattua materiaalia, ovat laventaneet aktivistien mahdollisuuksia poliittiseen toimintaan myös muille eläinten asiaa edistäville toimijoille. Kuvat ovat tehokkaita ja niiden todistusvoima on vahva. Kuvamateriaalit haastavat jokaisen pohtimaan tehomaatalouden tilannetta. Samalla materiaalit asettavat vastuuta kuluttajalle ja pakottavat katsojan analysoimaan myös omaa kulutuskäyttäytymistään.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Salakuvien esittäminen ja mediassa jakaminen asettuivat jatkumoksi kaikelle vaikuttamistyölle, mitä jo aiemmin oli tehty. Aktivistien poliittiseen toimintaan sosiaalinen media asettui kuin nenä päähän. Teknologinen kehitys ei kuitenkaan yksin riitä selittämään aktivistien menestystä kuvakampanjoiden avulla vaikuttamisessa. Edesmennyt yhdysvaltalainen sosio­logi Charles Tilly kehotti Social movements, 1768–2004 -teoksessaan välttämään teknologista determinismiä. Hänen mukaansa pelkkä uusi media ei muuttanut yhteiskunnallisten liikkeiden luonnetta. Kirjassaan Tilly alle­viivaa, kuinka yhteiskunnallisissa liikkeissä omaksuttiin uuden median käyttö toimintaan, jota harjoitettiin muutenkin.

Tiedotusvälineiden ja liikkeiden suhde saa ranskalaisen historioitsija Pierre Rosanvallonin mukaan merkityksen vasta yhteisten vastademokraattisten tehtävien ansiosta. Rosanvallon esittää kirjassaan Vastademokratia – Politiikka epäluulon aikakaudella, että ”tiedotusvälineet ovat valvontademokratian vakiintunut ja funktionaalinen puoli, kun taas kansalaisyhteiskunnassa syntyneet aktivistijärjestöt ovat sen toiminnallinen puoli”.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Pelkkä pohdinta ja analysointi eivät riitä. Eläinoikeusaktivistit haluavat muutosta, joka ei ole vain sanahelinän tasolle jäävää hymistelyä. Hymistely ei muuta epäkohtia eikä lopeta kenenkään kärsimystä. Liikkeissä on ollut erilaisia kampanjoita, tapahtumia ja ruohonjuuritason vaikuttamistyötä. Keskustelut, kohtaamiset ja vuoropuhelu mahdollistavat niin ikään epäkohtien esille nostamisen.

Eräänlaisina välietappeina kasvissyönnin edistäminen, tietoisuuden lisääminen ja keskustelun herättäminen eläinten kohtelun epäkohdista konkretisoivat eläinoikeus­aktivistien sanomaa ja koskettavat monia. Aktivistit ovat onnistuneet sanomansa sanoittamisessa sellaisella tyylillä, joka kohtaa entistä useamman kokemusmaailman. Aktivistien poliittinen tavoite on myös saada ajattelemaan, millaisia vaikutuksia omalla toiminnalla on, ja purkaa tapaa katsoa eläimiä vain jonain, mitä tuotetaan ruuaksi mahdollisimman halvalla.

Kukapa haluaisi olla ”riistäjä”?

Salakuvien julkaisu on tuottanut myös tarkoittamattomia seurauksia. Teurastamoilla kuvatut kuvat ja niiden julkaisu sai isot yhtiöt suunnittelemaan kameroiden tuomista teurastamoille. Siten alojen kiire ja haasteet tavallaan päädyttiin kaatamaan yksittäisten työntekijöiden syliin, vaikka tätä aktivistit eivät tehneet.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn.

Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike onkin muuttunut poliittisesta altavastaajasta ja marginalisoiduista toimijasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Oma kysymyksensä on se, mihin vaikuttamistyö johtaa. Joka tapauksessa eläinoikeustoimijat saavat jatkuvasti pohtia keinoja, miten esittää asiansa. Niin aktivismin kuin kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on uudistuttava saadakseen asiansa esille ja puhutellakseen uusia ihmisiä. Eläinoikeusliike ei edelleenkään ole massojen liike, mutta sen esittämät asiat ja ongelmakohdat puhuttelevat entistä useam­pia.

Kasvistuotteiden lisääntyminen ja vegaanisten tuotteiden valikoiman parantuminen antaa viitteitä siitä, että kasvissyönti ja veganismi on samaan aikaan sekä politisoitunut että epäpolitisoitunut. Kasvissyönti tai vegaaniset tuotteet eivät nivoudu pelkästään aktivistiuteen vaan ovat kenelle tahansa mahdollisia, tavallisia valintoja. Kasvissyönti tai vegaanisuus ovat poliittisina valintoina enemmän kuin trendin harjalla ratsastamista. Poliittisina valintoina kuluttajavalinnat eivät kuitenkaan useimmille riitä. Yksittäisen kuluttajan käsissä eivät ainakaan toistaiseksi ole suuret linjat, ellei liikkeellä ole suuria massoja.

Eläinoikeusliike on joutunut antamaan periksi hyvin vähän. Eläinten asioissa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Laajemmassakin yhteiskunnallisessa kehyksessä veganismi on yleistynyt hyvin nopeasti, eikä se ole enää vain aktivistien valitsema elämäntavallinen kehikko. Kaikille vegaaniset tuotteet valitseville ruokavalio ei kuitenkaan ole erityisen poliittinen ­kysymys.

Jos poliittisuus katoaa kokonaan eikä kiinnity mihinkään laveampaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, onko olemassa riski, että kyseessä on joillekin vain trendi? Luultavasti. Mutta osalle samalla saattaa muotoutua yhteiskunnallisesti tiedostavampi elämä.

LUE MYÖS: Tuomas Tammiston Ruoka, eläimet ja arvo -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Pia Lundbom: Eläinten puolustajat – Suomalaisen eläinoikeusaktivismin muuttuva poliittinen tyyli ja toiseus. Jyväskylä studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöstutkimus ladattavissa kokonaisuudessaan täältä.

Jaa tämä:

Sano se ristipistoin

Viestin sisällön lisäksi myös sen muodolla on väliä. Kiukkuinenkin viesti muuttuu kummasti, kun sen välittää vaikkapa ristipistoin.

Aikku Meura määrittelee itsensä tovin mietittyään käsityöaktivistiksi. Hän on mukana Radikaalit ristipistot -ryhmän toiminnassa ja tekee juurikin ristipistotöitä. Kantaa ottavat ristipistotyöt ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon, ja niiden tekemistä voi pitää taiteena, aktivismina tai itseilmaisuna.

”En ehkä näkisi omia töitäni niinkään taiteena, ehkä enemmänkin itseilmaisuna. En ole kauheasti miettinyt näiden määrittelyä”, Meura sanoo keittiön pöydän ääressä Helsingin Kampissa.

Tyypillistä radikaaleille ristipistoille on se, että viesti tai materiaalivalinnat – tai molemmat – poikkeavat totutusta. Ristipistoissa on historiallisesti nähty lähinnä metsän eläimiä, muita luontoaiheita tai muuten harmittomana nähtyjä koristuksia. Ristipistoin tehdyt huoneentaulutkin ovat usein hakeneet viestinsä esimerkiksi Raamatusta ja mietelauseista.

”Meidän ristipistoissamme välitetty viesti on usein aika erilainen kuin mitä on totuttu näkemään ristipistotöissä. Ristiriita tekee töistä mielestäni kiinnostavampia.”

Kaikkia Popedan ja Pate Mustajärven tuotannosta kiinnostuneita epäilemättä puhuttelee Meuran farkku­liiveissä komeileva glitter-langalla pistelty Ukkometso-kangasmerkki.

Jotenkin tämä ei huou sitä Mustajärven eläimellistä miehisyyttä, vaikka "Ukkometso" nykyään aika usein "Ikurin turpiiniin" yhdistetäänkin.
Jotenkin tämä ei huou sitä Mustajärven eläimellistä miehisyyttä, vaikka ”Ukkometso” nykyään aika usein ”Ikurin turpiiniin” yhdistetäänkin.

Perinteisiin käsityötekniikoihin tukeutuvaa toiminta on niputettu käsityön (craft) ja aktivismin yhdistävällä termillä craftivismi. Ristipistoja on mahdollista tehdä yhdessä, mikä on Meuran mukaan ehdoton vahvuus. Löyhä Radikaalit ristipistot -porukka otti ensiaskeleensa keväällä 2014. Sen jälkeen kaikille avoimia tapaamisia ja työpajoja on järjestetty välillä useammin, välillä harvemmin.

”Nykyään meillä on tapaaminen joka toinen viikko Oranssi ry:n tiloissa Helsingin Suvilahdessa. Välillä olemme vierailleet myös erilaisissa tapahtumissa.”

Talonvaltausliikkeestä 1990-luvulla alkunsa saanut Oranssi on kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on tukea kulttuuri- ja kansalaistoimintaa. Oranssi ja radikaalien ristipistelijöiden teokset ovat melkoisen kaukana tavanomaisesta ompeluseurasta. Ei kuitenkaan kannata mennä stereotypioiden mukana: ompeluseura on sitä, mitä toimintaan osallistuvat sen päättävät olevan.

”Ompeluseuraperinteen vaaliminen on yksi toimintamme keskeisistä asioista. Niihin liittyy historiallisesti se, että ne ovat olleen naisten tila, jossa on voitu juonia. Feminististä juonittelua, siis. Jatkamme sitä perinnettä, mutta tietysti ilman naiserityisyyttä.”

Kaikki ovat tervetulleita toimintaan mukaan sukupuolesta riippumatta.

”Meidän toimintaan osallistuvia yhdistää ehkä kiinnostus tee se itse -jutuista ja punkista sekä feminismiin laajasti liittyvät ajatukset. Tähän varmasti vaikuttaa se, että olemme järjestäneet tilaisuuksia juuri Oranssilla. Ristipistot eivät ole teknisesti vaikeita tai työläitä eivätkä myöskään kalliita. Materiaaleja voi haalia vaikkapa kirpputoreilta tai sukulaisten piironginlaatikosta.”

On monenlaisia tapoja julistaa ja monenlaisia tapoja olla. Hyvä niin.
On monenlaisia tapoja julistaa ja monenlaisia tapoja olla. Hyvä niin.

Radikaalit ristipistot -nimen alla on toimintaa muuallakin Suomessa, esimerkiksi Tampereella.

”Nimi ei ole millään tavoin varattu, ja kaikki saavat toimia sen alla. Radikaalit ristipistot tarkoittaa enemmänkin toimintaa, eikä se niinkään ole määrätyn porukan nimi.”

Osa tekijöistä hakee teoksilleen yleisöä netin välityksellä ja ripustamalla niitä julkiseen tilaan. Osa puolestaan tekee teoksia enemmänkin itselleen, ehkä läheisille näytettäviksi. Oikeaa ­tapaa toimia ei ole. Meura ei ole jättänyt omia töitään julkiseen tilaan, mutta yksi suuri hanke hänellä on mielessään.

”Joku vuosi pitäisi tehdä porukalla vapuksi suuri tilkkutyöbanderolli. Työväenmuseon Werstaassa Tampereella on todella hienoja vanhoja lippuja ja banderolleja. Sellainen on kuitenkin työläs tehdä, emmekä ole saavuttaneet yksimielisyyttä vielä siitä, mitä siinä pitäisi lukea.”

”Olisiko ’Vastustan!’ riittävän yleispätevä? Tai ehkä sen on hieman negatiivinen. ’Kannatan’ voisi toimia.”

Helsingin Radikaalit ristipistot -kokoontuvat joka toinen keskiviikko Suvilahdessa Oranssin tiloissa osoitteessa Kaasutehtaankatu 1,
Helsinki. Materiaalimaksua varten osallistujien tulisi varata ainakin 0,50 euroa mukaansa tai tuoda omat tykötarpeet.

Ainahan se on mielessä. Kalja.
Ainahan se on mielessä. Kalja.

 

Jaa tämä:

Craftivismin kirjottu vallankumous

Taidetta vai aktivismia? Britti Sarah Corbett käyttää käsitöitä työkaluna parempaan huomiseen.

Craftivisti Sarah Corbettin työt herättävät pienuudestaan huolimatta suurta huomiota. Corbett kirjoo ristipistoin pienille värikkäille kangaspaloille kantaa ottavia viestejä, joita hän asettaa kaupunkitilaan ja joista hän jakaa kuvia sosiaalisessa mediassa. Corbettin töissä on aina käsintehdyn leima ja siten jotain henkilökohtaista.

Vuonna 1983 Liverpoolin huono-osaiseen kaupunginosaan aktivistiperheeseen syntynyt Corbett aloitti oman aktivismiuransa kolmivuotiaana, kun hän osallistutui mielenosoitukseen äitinsä sylissä. Koulu- ja opiskeluaika meni kampanjoidessa, ja lopulta hän päätyi tekemään sitä myös työkseen eri hyväntekeväisyysjärjestöihin. Vuosien kampanjointi kävi kuitenkin raskaaksi.

”Minusta tuli loppuunpalanut aktivisti. Kohtasin jatkuvasti epäkohtia, joihin puuttua, mutta en ehtinyt ajatella, mitkä tekijät olivat monimutkaisten epäoikeudenmukaisuuksien takana ja miten niihin parhaiten voisi pureutua.”

Corbett pohti lopettavansa kokonaan, mietti kampanjoinnin vaikutusmahdollisuuksia ja kyseenalaisti perinteisen aggressiivisen ja päällekäyvän tavan kampanjoida. Ostet­tuaan vuonna 2008 työmatkojen viihdykkeeksi ristipistotyöpaketin, hän huomasi rauhoittuvansa käsityön äärellä. Syntyi ajatus aktivismin ja käsityön yhdistämisestä.

”Googlasin craft [käsityö] ja activism [aktivismi] ja löysin Betsy Greerin vuonna 2003 lanseeraaman Craftivism käsitteen.”

Koska tarjolla ei ollut valmiita craftivisti-ryhmiä, Corbett perusti sellaisen itse. Craftivist Collective syntyi 2009.

London Fashion Week. Harvassa asiassa ääripäät kohtaavat kuten muotiteollisuudessa. Janan toisessa päässä ovat halpatyöntekijät ja toisessa ultrarikkaat, eivätkä nämä ääripäät juurikaan kohtaa toisiaan.
London Fashion Week. Harvassa asiassa ääripäät kohtaavat kuten muotiteollisuudessa. Janan toisessa päässä ovat halpatyöntekijät ja toisessa ultrarikkaat, eivätkä nämä ääripäät juurikaan kohtaa toisiaan.

Tällä hetkellä Craftivist Collective on maailmanlaajuinen yhteisö ja sosiaalinen yritys. Corbett luennoi ja opettaa kansainvälisesti, hän on tehnyt yhteistyötä monien yliopistojen, museoiden ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa.

”Kollektiivi muodostuu ympäri maailmaa vaikuttavista yksilöistä ja ryhmistä, jotka ottavat osaa projekteihimme. Jotkut perustavat paikallisia, säännöllisesti tapaavia ryhmiä, toiset tapaavat satunnaisemmin ystävien kesken tai ainoastaan kerran tiettyä projektia varten. Craftivistit järjestäytyvät itse käyttäen meidän työkalujamme ja tukeamme.”

Suomessa Corbett kävi ensimmäisen kerran syksyllä 2014 osana Kestävyys ja käsityö -luentosarjaa Helsingin yliopiston Tiedekulmassa. Tänä syksynä Taitoliitto kutsui Corbettin uudelleen Suomeen luennoimaan.

Corbettin puheessa toistuvat sanat strategia ja kriittisyys. Hänen mukaansa meidän tulisi kriittisesti hahmottaa omaa asemaamme globaaleissa rakenteissa ja pohtia tarkkaan, mihin epäkohtiin kannattaa tarttua. Hän myös muistuttaa, että ennen toimintaa täytyy selvittää epäkohtien taustalla ole­vien rakenteiden ja valtasuhteiden dynamiikkaa ja se, miten kampanjoinnilla voisi pureutua ongelmien ytimeen.

”Haen tietoa uskottavista lähteistä, katson mitä muut kampanjat ja organisaatiot tekevät ja pohdin, missä craftivismi voisi olla hyödyksi ja millä tavalla.”

Kodittomuus. Lontoossa kotoperäiset ja kansainväliset keinottelijat ovat edesauttaneet asumisen hinnan räjähdysmäistä kasvua ja monilla ei ole varaa maksaa asumisen hintaa.
Kodittomuus. Lontoossa kotoperäiset ja kansainväliset keinottelijat ovat edesauttaneet asumisen hinnan räjähdysmäistä kasvua ja monilla ei ole varaa maksaa asumisen hintaa.

Craftivisti-ryhmä kampanjoi muun muassa ilmastonmuutosta, epätasa-arvoa ja kiusaamista vastaan.

”Kampanjoinnin menestystä on vaikea mitata, mutta olemme esimerkiksi saaneet kesällä 2016 vähittäiskauppa Marks & Spencerin sitoutumaan elämiseen riittävän palkan maksamiseen kaikille työntekijöilleen.”

Vaikka aktivismin soisi olevan harkittua ja perusteltua, Corbett tiedostaa, ettei aktivismi saisi olla liian vaikeaa niin ajatuksen kuin käsityönkään osalta, mikäli halutaan saada mahdollisimman moni toiminnan piiriin. Käytetyt käsityötekniikat pyritään pitää mahdollisimman yksinkertaisina.

Mini Banner -projekti esimerkiksi koostuu pienistä, mielenosoituskylttien muotoa lainaavista teoksista, joita kiinnitetään odottamattomiin paikkoihin julkisessa tilassa. Corbett arvelee, että Lontoon jengit eivät ole erityisen kiinnostuneita kuuntelemaan häntä, mutta lainaus Brian De Palman Scarface-elokuvasta sopivalla paikalla saattaa herättää ajatuksia.

Chesea, Lontoo. Valitsemalla South Kensingtonin metroaseman edustalla olevan patsaan ilmoitustaulukseen, craftivisti kaappasi koko patsaan huomioarvon viestilleen. 
Chesea, Lontoo. Valitsemalla South Kensingtonin metroaseman edustalla olevan patsaan ilmoitustaulukseen, craftivisti kaappasi koko patsaan huomioarvon viestilleen.

Käsityö on työkalu, mutta craftivismissä tärkeää on ajatus sen takana.

”On helppoa neuloa peitto kodittomalle ja tuntea, että on tehnyt jotain hyvää. Peiton lahjoittaminen ei kuitenkaan ole craftivismia, sillä se ei kysy, miksi ihmiset ovat kodittomia ja miten voimme auttaa ihmisiä takaisin yhteiskuntaan ja suojaan kadulta. Meidän täytyy myös kysyä kodittomilta, haluavatko he peittoja. Kaunis peitto ei välttämättä ole vedenkestävä, he saattaisivat tarvita mieluummin tummia hansikkaita hätäapuna. Pitkällä tähtäimellä meidän tulisi painostaa hallitusta, jotta asunnottomuus saataisiin vähenemään.”

Corbett on saanut osakseen myös kritiikkiä ainakin taloudellisen hyötymisen osalta. Hän myy ja markkinoi osaamistaan ja erilaisia tuotteita.

”Jotta voin tehdä tätä työtä, täytyy minun voida maksaa ruokani ja vuokrani, minulla täytyy olla aikaa tehdä tätä työtä ja varaa maksaa nettisivut, uutiskirjeet ja muut resurssit. Valitettavasti en ole voittanut lotossa, joten minun on löydettävä toimintatapa, joka on kestävä mutta myös hyödyllinen. Siksi myyn työvälineitä, kirjaani, työpajoja ja konsultoin järjestöjä ja taideorganisaatioita.”

Jaa tämä:

”Toimitko sinä saamelaiskulttuurin pyövelinä?”

Sillan alla roikkuvat hirtetyt hahmot muistuttavat saamelaiskulttuurin kohtalon hetkistä. Saamelaisten oikeus Teno-jokeen on vaakalaudalla.

Suohpanterror-taiteilijakollektiivi lähetti Suomen kansanedustajille postikortteja ja tuo niillä esiin saamelaisten huolen vireillä olevaan Tenon kalastussopimukseen liittyen. Postikortissa kaksi saamelaista roikkuu hirtettyinä Suomen ja Norjan rajajoen ylittävään Saamen Siltaan. Kuvatekstinä lukee: “Toimitko sinä saamelaiskulttuurin pyövelinä?”

Saamelaiset vastustavat uutta Teno-sopimusta laajasti sekä Suomen että Norjan puolella. Heitä ei ole kuunneltu sopimuksen valmisteluissa, eivätkä he ole päässeet neuvottelemaan tasa-arvoisesti valtioiden valtuuskuntien kanssa. Sopimus sotii rajusti Suomen perustuslain 17 § vastaan. Perustuslaki takaa kaikille oikeuden omaan kieleen ja kulttuuriin.

Monet sopimuksen kohdat koetaan vahingollisiksi, jopa katastrofaalisiksi saamelaiskulttuurille. Kysymyksessä on laaja asiakokonaisuus, jota on vaikea lyhyesti selittää. Vesistön jokia voisi esimerkiksi verrata keskipohjanmaan maanviljelijöiden peltoihin.

Utsjoki on ainut saamelaisenemmistöinen kunta Suomessa. Rajoitukset kohdistuvat pääasiallisesti perinteisten kalastusoikeuksien haltijoihin eli saamelaisiin. Suurimmaksi osaksi verkko- ja pato-oikeudet omistavat saamelaiset vanhukset, jotka eivät pysty enää itse kalastamaan. Uuden sopimuksen myötä he eivät voi luovuttaa oikeuksiaan jälkipolvilleen, jotka usein vastaavat perheensä ja sukunsa ruoanhankinnasta. Lisäksi sopimus tekee käytännössä mahdottomaksi pyyntimuotojen opettamisen lapsille ja nuorille. Siten se on kuolinisku koko perinteiselle kalastuskulttuurille.

Erityislaatuista Tenolla on, että 90 prosenttia joesta on joko suoraan yksityisessä omistuksessa tai osana vanhojen tilojen nautintaoikeuksia. Silti valtio pienenä osakkaana määrää säännöt, jotka johtavat sekä kulttuurilliseen että taloudelliseen ahdinkoon. Nykyiset säännöt johtavat muun muassa dramaattisiin lupatulojen menetyksiin. Samalla valtio perääntyy osallistumasta ennen kustantamiinsa kalastuksen valvonta- ja tutkimuskuluihin. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa oikeuksia omistavat vähätuloiset vanhukset joutuvat maksumiehiksi kalliille, toimimattomalle ja epäreilulle järjestelmälle.

Lisäksi ihmisten oikeustajua vastaan sotii se, että valtio on vältellyt lakisääteisten korvauksien maksamisen törkeästi viivyttelemällä prosessia riittävän kauan. Uudessa Teno-sopimuksessa näet pyyhitään voimassaoleva Tenon kalakorvauslaki, joka on astunut voimaan 1991. Sen myötä korvausten ulkopuolelle jäävät sekä jo luvatut korvaukset vuodesta 1972 että tulevat korvaukset.  Myös oikeuskansleri on 7.10.2014 antamassaan päätöksessä todennut tilanteen olevan oikeudellisesti kestämätön ottaen huomioon perustuslain 21 §:ssä perusoikeutena turvattu oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä.

Suohpanterrorin kansaedustajille osoittaman Teno-sopimuskortin etupuoli.
Suohpanterrorin kansaedustajille osoittaman Teno-sopimuskortin etupuoli. Kuvassa Suomen ja Norjan rajalla oleva Saamen silta.

Suohpanterror-kollektiivi muistuttaa päättäjiä siitä, että Suomi on rikkonut saamelaiskäräjälakia, perustuslakia ja hyvää hallintotapaa asian käsittelyssä. Sen sijaan että Suomen valtio YK:n suositusten mukaan parantaisi saamelaisten asemaa, kansanedustajat päätöksillään heikentävät ja suorastaan uhkaavat saamelaisen kulttuurin elinehtoja. Näennäisesti lohensuojelun nimissä paikallinen saamelainen kulttuuri ja elinkeinomahdollisuudet murskataan.

“Uuden Teno-sopimuksen hyväksyminen ja voimaanastuminen aiheuttaisi syvän kriisin saamelaisten ja Suomen valtion välillä. Tätä emme halua, vaan haluamme jatkaa perinteisiä elinkeinojamme ikimuistoisten nautintaoikeuksiemme turvin.” sanoo Suohpanterrorin jäsen Jenni Laiti.

Vireillä oleva Teno-sopimus yhdessä uusien Metsähallitus- ja kalastuslakien kanssa murtavat perinteisen elämäntavan, joka on perustunut kestävään vuorovaikutukseen luonnon kanssa. Nykyinen sopimusluonnos antaa vääristyneen kuvan sekä tehokkaista lohensuojelullisista toimista että rajoitusten oikeudenmukaisista kohdistamisista. Jos kalakannan suojelemiseksi pitää rajoittaa pyyntiä, niin oikeudenmukaista olisi antaa etusija kalavesien omistajille. Teno ei voi olla ruoka-aitta koko Suomelle.

Teno-sopimuskortin kääntöpuoli.
Teno-sopimuskortin kääntöpuoli.
Jaa tämä:

Suomi, asekauppias

Samalla, kun maamme hallitus jakelee aseidenvientilupia ennennäkemättömällä tahdilla kansalaiset marssivat kadulla Syyrian sotaa vastaan. Nämä liittyvät toisiinsa hyvinkin läheisesti.

Pari vuotta sitten teimme Jani Leinosen kanssa sotateollisuutta kommentoivan paidan Suomen Rauhanpuolustajille. Paidan estettisen ilmeen lainasimme rantalomakohteiden mauttomilta tuliaispaidoilta, joihin on painettu kaikki mahdolliset muotimerkit – vaihdoimme vain nuo vaatemerkkien logot valikoimaan kotimaisten tuttujen ja tuntemattomien asevalmistajien logoja.

Kauneus on tietysti katsojan silmässä, mutta mielestäni yhdistimme suomalaisen sotateollisuuden mahdollisimman rumaan graafiseen suunnitteluun. Samoilla heitimme myös ilmoille ajatuksen siitä, että mihin ihmisten mielestä on hienoa samaistua – leimaamme itsemme ilomielin vaatteita hirvittävissä olosuhteissa tuottaviin muotibrändeihin, mutta aseteollisuutta harvempi haluaa itseensä yhdistää (metsästysporukat tästä poikkeuksena).

Minä ja Leinonen (vasemmalla) emme ole suinkaan ainoita, jotka ovat tarkastelleet suomalaista asekauppaa taiteen keinoin. Otso Kantokorven teos [http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/aseet-taiteeksi-ja-taide-aseeksi/] (oikealla) muistuttaa meitä siitä, että Suomen rikkaimmaksi kansalaiseksi tituleerattu Chaim Zabludowicz on rikastunut juurikin asekaupalla.
Minä ja Leinonen (vasemmalla) emme ole suinkaan ainoita, jotka ovat tarkastelleet suomalaista asekauppaa taiteen keinoin. Otso Kantokorven teos (oikealla) muistuttaa meitä siitä, että Suomen rikkaimmaksi kansalaiseksi tituleerattu ja taiteen keräilijänä tunnettu Chaim Zabludowicz on rikastunut juurikin asekaupalla.

Harmillisesti suomalainen asekauppa jatkuu ja on jopa lisääntynyt sekä kohdistunut entistä ongelmallisempiin maihin kuten SaferGloben selvityksistä selviää (muuten taas kansalaisjärjestö hoitaa sitä valvomistyötä, joka oikeastaan voisi olla valtion vastuulla).

Aseita myydään halukkaille ja ikkunasta on lentänyt ulos kaikki teeskentely siitä, että asiakkaaksi kelpuutettaisiin ainoastaan demokraattisia valtioita, joilla on ihmisoikeushommelit kuosissa. Nyt kauppaa käydään Uzbekistanin, Turkmenistanin ja Saudi-Arabian kaltaisten maiden kanssa. Ei tämä sikäli uusi motkotuksen aihe ole, kirjoitin vuonna 2005 siitä, kuinka raskaan AMOS-kranaatinheitinjärjestelmän myyminen Yhdysvalloille saattoi hyvinkin rikkoa Suomen lakia. Jo tuolloin meillä oli selvä kielto siitä, että aseita ei voida myydä maalle, joka saattaa käyttää niitä aseelliseen hyökkäykseen tai ihmisoikeusloukkauksiin – ja aseellisia hyökkäyksiähän Yhdysvallat on tehnyt vähän sinne sun tänne tuon jälkeenkin.

Ajatus siitä, että meidän Uzbekistanin, Turkmenistanin ja Saudi-Arabian – tai Yhdysvaltoihin – kaupustelemat aseet eivät päätyisi vähintäänkin epäilyttäviin touhuihin on lähinnä naiivi. Enkä usko hetkeäkään Team Finlandin asekauppiaiden syyllistyvän naiiviuteen.

Myöskään ei kannata kuvitella, että konfliktit jatkuisivat ilman, että asekauppiaat niitä aseita sinne konfliktialueelle puskevat. Ainoastaan Rambolta ei lopu paukut kesken, muut tarvitsevat sen tasaisen logistiikkaketjun, jonka toisessa päässä on myös Suomi.

YK-päivänä Helsingin Senaatintorilla vaadittiin rauhaa. Vaatimus on epäilemättä naiivi, mutta myös eettisesti perusteltu. Kuva: Teemu Silván
YK-päivänä Helsingin Senaatintorilla vaadittiin rauhaa. Vaatimus on epäilemättä naiivi, mutta myös eettisesti perusteltu. Kuva: Teemu Silván

Kuluneen viikon aikana SaferGloben raportti on poikinut paljon keskustelua mediassa ja kommenttipalstoilla. Monet kommentoijat ovat oikeuttaneet kauppoja sillä, että jos ei me myydä, niin joku muu kyllä myy. Ja että siksi meidän kantsii ottaa ne rahat kuleksimasta. Siinä sitten ollaan kädet veressä ja pyhistellään täällä kotosalla että kuinka sivistyneitä ja rauhaa rakastavia olemmekaan.

No, kyllä me olemme osallisia niihin maailman konflikteihin, mikäli meidän aseita siellä käytetään. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Perusporvarihallitus on ilmeisesti sitä mieltä, että se kauppa on, joka kannattaa ja seurauksista viis. Myydään sitten sitä kuolemaan ja ollaan tyytyväisiä, kun joku taajama saa töitä asetehtaasta. Ehkä siellä tehtaan ympärille rakennetussa taajamassa kuitenkin voisi valmistaa muutakin kuin kuolemaa Uzbekistanin kaltaisiin diktatuureihin, jonne ollaan nyt myymässä tarkkuuskiväärejä.

SaferGloben raportti ajoittui sopivasti likelle eilistä YK-päivää, jolloin marssittiin monilla paikkakunnilla pitkin maata. Perinteisten YK-päivän marssien teemana oli tänä vuonna Syyria. Häiriköiden puolesta Helsingin mielenosoitusta dokumentoi Teemu Silván.

Klovnit_web
Ne hyvät klovnit
hiljaisuus_kynttilät_01_web
Senaatintorilla järjestettiin minuutin hiljaisuus

senaatintori_kynttilä_web

Jaa tämä:

Purku-uhan alla Lontoossa

Hackney Wickissä Euroopan suurimman taideyhteisön olemassa olo on uhattuna.

Nyt se sitten tapahtui.

Kuukausi sitten naapureilleni tippui postiluukusta kirje London Legacy Development Corporation-yhtiöltä, joka omistaa Itä-Lontoossa sijaitsevan Lontoon Olympia Stadionin — sekä kivenheiton päässä sijaitsevan taiteilijayhteisön tonttimme.

Kirjeessä kerrottiin, että varastohalli, jossa on yhteensä noin sadan taiteilijan vuokratyötilat, aiotaan pistää maan tasalle uuden kävelysillan tieltä 5. syyskuuta 2016. Silta yhdistäisi Lontoon Olympian Stadionin sekä Vittoria Wharfin, alueemme Hackney Wickissa. Silta on ”äärimmäisen tärkeä tuleville asukkaille ja alueen vireydelle.”

Luksusasunnoille, siis.

Ehdotuksessa on monta erikoista pointtia, tärkeimmistä se, että asuntomme sijaitsee noin 100 metrin päästä kahdesta Lea River-kanaalin ylittävästä sillasta. On vaikea nähdä sillan tarpeellisuutta, ainakaan juuri tällä hetkellä.

Paikallista aktivistia ja taiteilijaa Nima Trenchia haastateltiin ITV News - uutisiin 21. elokuuta.
Paikallista aktivistia ja taiteilijaa Nima Trenchia haastateltiin ITV News – uutisiin 21. elokuuta.

Hackney Wick on Lontoon — tai koko Euroopan — tiheimmin taiteilijoiden asuttama alue, jossa on lukuisia gallerioita, konserttitiloja ja live-work-tiloja. Puhetta taiteilijoiden täyttämien entisten varasto- ja tehdastilojen maantasolle pistämisestä on ollut ilmoilla ennenkin, mutta mahdollisesti vasta vuosien päästä. Uutinen tuli yhteisölle järkytyksenä.

Elokuun alussa lanseerasimme Save Hackney Wick – kampanjan: järjestimme naapurustossa konsertteja, puhetilaisuuksia, painoimme flyereita, julisteita sekä t-paitoja ja perustimme vetoomuksenpurku-uhan lopettamiseksi.  Tällä hetkellä vetoomus on kerännyt liki 3,000 allekirjoitusta.

Kampanjan tarkoituksena on 1) viivästyttää purkutuomitota 2) saada tärkeälle, globaalille kysymykselle näkyvyyttä ja 3) ostaa oikeus tonttiin yhdessä viereisen Stour Space-gallerian kanssa ja luoda uusi ”edullisen ja kollektiivisen luovan työskentelyn malli, joka olisi avoinna myös yleisölle.”  Työtiloja taiteilijoille siis. Pistää stop Lontoon loputtomalle gentrifikaatiolle.

Hackney Wick on yli 100 taiteilijan koti. Kuva: Sara Kärpänen
Hackney Wick on yli 100 taiteilijan koti. Kuva: Sara Kärpänen

Tätä kirjoittaessani olemme saaneet roimasti näkyvyyttä: ensin alakulttuurimedia Vice nappasi jutun otsikolla ”Why we need to save Hackney Wick – Hackney Wick’s unique artistic community is under threat.” (”Miksi Hackney Wick tulisi pelastaa — Hackney Wickin uniikki taiteilijayhteisö on uhan alla”). Sen jälkeen kampanjasta, jonka johtohahmoksi on noussut muusikko Nima Teranchia, on uutisoitu kansalliselle ITV Newstelevisiokanavalle, Sunday Timesiin ja Lontoon Time Out-lehteen.

Myös poliitikot ja taidemaailma ovat hiljalleen heränneet tilanteeseen: Tower Hamlet’s Green party (vihreiden puole) on kritisoinut LLDC:ta ja tukenut julkisesti Save Hackney Wick-kampanjaa. Taidekriitikoiden säätiö International Association of Art Critics Ireland on julkaissut aiheesta verkkosivuillaan mielipidekirjoituksen ja nykytaiteen museo White Chapel Gallery on levittänyt vetoomusta omassa sosiaalisessa mediassaan.

 Alueella on satoja taiteilijoita, mutta kampanja ydinryhmässä meitä on kourallinen. Siihen nähden rattaiden pyöriminen on tuntunut ihmeelliseltä. Toisaalta, luova energia sekä osaaminen ja yhteistyö ovat auttaneet ruohonjuuritason viestin eteenpäin viemisessä. Samalla, tämä ei ole vielä läheskään tarpeeksi.

"We caused Hackney Wick to become Gentrified. Now Where's my ten percent?" Juliste Hackney Wickissa. Kuva: Sara Kärpänen
”We caused Hackney Wick to become Gentrified. Now Where’s my ten percent?” Juliste Hackney Wickissa. Kuva: Sara Kärpänen

Olympia-stadionia suitsutetaan puiston hienosta aktivoinnista. Samalla, suuressa mediassa, harvoin puhutaan mitä LLDC on tehnyt paikallisille asukkaille sekä sen ympäristölle: harvalla on enää varaa asua alueelle jota kuvataan ”Lontoon Manhattaniksi” ja jossa asuntoja ostavat lähinnä aasialaissijoittajat. Nyt, Euroopan suurimman taideyhteisön purkaminen luksusanto tieltä tuntuu jo liian paksulta.

En ole koskaan kokenut mitään kysymystä näin tärkeäksi. Mitään, jonka puolesta olisin valmis taistelemaan ja menettämään yöuniani. Yhteisökampanja on tuonut arkeen ihan uutta vireyttä.

Pian nähdään miten meidän käy. Minulla on tunne että tämä ei jää tähän. Lontoon uuden pormestari Sadiq Khanin vaalikampanja lupasi keskittyä ”köyhien ja vähätuloisten vuokratilanteiden parantamiseen.”

Khanilla olisi edessä näytönpaikka.

Vittoria Wharf asukkaiden perustama "Save Hackney Wick" vetoomus on kerännyt lähes 3,000 allekirjoitusta.
Vittoria Wharf asukkaiden perustama ”Save Hackney Wick” vetoomus on kerännyt lähes 3,000 allekirjoitusta.
Jaa tämä:

Taisteluraportti: Itis vihaa Jeesusta ja rakastaa Neuvostoliittoa

Samalla, kun Etelä-Helsingissä kilisteltiin näyttelyn avajaisissa ja pelattiin Pokémonia, Itä-Helsingissä lähiöt liekehtivät. Suomi ensin! -ryhmä taisteli kauppakeskuksen islamisaatiota vastaan, koska näin asiat koetaan. 


Matka Punavuoresta Itäkeskukseen on kilometreissä pitkä, mutta se tuntuu vieläkin pidemmältä polkupyörän selässä. Jussi TwoSevenin Avara luonto² -näyttelyn ilmaiset viinat palavat maksassani kääntäessäni kampea. Ruttopuiston kohdalla jaksan vielä hymähtää sadoille, jopa tuhansille Pokémonia pelaaville kansalaisille, jotka nauttivat kesäisestä perjantaista vailla huolen häivää – he olivat naiivin tietämättömiä näkymättömästä sodasta, joka velloo kansakuntamme sydämessä.

Tässä kaikki on vielä hyvin. Graffititaiteilija Acton perheineen onnittelee Jussia hienosta näyttelystä.
Tässä kaikki on vielä hyvin. Graffititaiteilija Acton perheineen onnittelee Jussia hienosta näyttelystä.

En kykene yhtymään hyväosaisten kansalaisten ilakointiin. Edessäni loimottavat jo idän lähiöiden lieskat. Kauppakeskus Itiksen kesäkuisita id-al-fidr -juhlista raivostunut Suomi ensin! -ryhmä järjestää järjestyksessä toisen ITIS-mielenosoituksen koska islamisaatio.

Ryhmän mukaan islaminuskoisten asiakkaiden juhlapyhän muistaminen on pois muilta ja kristittyjä ei muutenkaan huomioida. Todistusaineistona kristittyjen huomioimatta jättämisestä toimii esimerkiksi tämä elokuinen päivä, jolloin vieläkään joulukoristeita ei ole levitetty kauppakeskuksen käytäville.

Itiksen alle 3 kuukautta kestävä joulusesonki on merkki islamisaatiosta
Itiksen alle 3 kuukautta kestävä joulusesonki on varma merkki islamisaatiosta.

Matkalla kohti itää kuulen taistelurumpujen (vaiko sittenkin homorumpujen, ei voi tietää) kuminaa syvyyksistä (tai mahdollisesti Weekend Festivaaleilta) ja neonzombit vaeltavat kaduilla kohti Kalasatamaa. Saan onneksi väistettyä nämä pyöräteillä haahuilevat epäkuolleet ja pääsen Kulosaaren loputtoman pitkille suorille.

Iäisyyden jatkuneen polkemisen jälkeen tiedän vähitellen lähestyväni myrskyn silmää – huomaan päivystäviä poliisipartioita katujen varsilla. Virkavalta ei aio tulla yllätetyiksi ja näillä ylitöillä saa asuntolainat lyhennettyä ripeään tahtiin.

Saapuessani nollapisteeseen otsallani kimmelsi hiki. Oikeastaan hikoilen kuin poliisi Jouko Turkan näytelmässä, enkä ole varma johtuuko se pyöräilystä vai onko kyseessä tuskan hiki.

Selfiet ovat muotia.
Selfiet ovat muotia.

Tallinnanaukio palauttaa välittömästi mieleen lämpimiä muistoja takavuosilta. Betonisen torikannen alla on parkkihalli, jonka kyljessä sijaitsi punttis, jossa nostelin rautaa vuosien ajan. Siellä treenasi myös Tony Halme, oli kunnollista. Ostosparatiisin/-helvetin edustalla tilanne on kuitenkin jo päällä ja revin ajatukseni kultaisesta nuoruudesta.

Paikalla on parikymmenenpäinen mielenosoittajajoukko ja parisataapäinen yleisö. Rajojen sulkemista ja Suomi-neidon sikiöasentoon käpertymistä vaativat mielenosoittajat ja yleisö yrittävät molemmat parhaan kykynsä mukaan laulaa vastapuolta suohon.

”Ei natseja Itikseen” -hokemat kimpoilevat betonisista seinäpinnoista. Nyrpeän näköisen poliisirivistön takaa Suomi ensin! -ryhmän keulahahmo, Geurt Marco de Wit huutaa mikrofoniin: ”Suomi ensin!” ja ”Oma kansa ensin!”.

Orban! Siis ihan oikeasti, Suomi Ensin! -ryhmä kaipaa unkarilaista protofasimia. Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue hallitsee maata yksin ja on muun muassa puhdistanut virkakoneistosta tuhansia ei-fideszläisiä työntekijöitä.
Orban on lääke! Siis ihan oikeasti, Suomi ensin! -ryhmä kaipaa unkarilaista yksinvaltiasta Suomeen. Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue hallitsee maata kovalla kädellä ja on muun muassa puhdistanut virkakoneistosta tuhansia ei-fideszläisiä työntekijöitä.

Illan ensimmäisen virallisen puheen alussa Suomi ensin! -ryhmä toivottaa kaikki tervetulleiksi joukkoonsa ja lupaa palkinnoksi  kahvia ja pullaa. Minulla on nälkä ja jano, oispa kaljaa. Onneksi muistan reppuun varaamani mango-kookosveden, jolla saan nesteytettyä riutuvan temppelini. 

Noin kolmenkymmenen mielenosoittajan mylviessä Suomi ensi! -iskulauseita muutaman metrin päässä taukopaikastani, huomaan, että myös yleisön keskeltä toistellaan hokemaa. Onkohan asialla kenties suvakkien joukkoon soluttautuneen viidennen kolonnan desantit, jotka eivät kyenneet hillitsemään itseään? Sitä tuskin saamme ikinä selville. 

Saamme kuitenkin selville sen, että Suomi ensin! -ryhmä pitää MV-lehdestä. Myös hautausurakoitsijana tunnetuksi tullut de Wit mainostaa pullan ja kahvin ohella tuon kohujulkaisun artikkeleita toistuvasti. Mikäli en tietäisi paremmin, saattaisin olettaa päivän teeman liittyvän sissimarkkinointiin.

Meille kaikille luettaan myös viesti Ilja Janitskinilta. Harmillisesti Ilja ei voinut saapua itse viestiään kertomaan, sillä mielenosoittajien turvallisuuden takaamaan tulleet poliisit olisivat epäilemättä kohdatessa pidättäneet lukuisista rikoksista epäillyn Janitskinin.

”Kiitos MV!” -huudot kajahtelevat Itä-Helsingin hämärtyvässä illassa ja ihmettelen, miksi juuri kenelläkään mielenosoittajista ei ole KIITOS-paitaa päällään. Ehkäpä Suomi ensin! rakastaa rikollisia ja vihaa Suomea.

Je suis uhri! Tämä kuva on lainattu Rajat Kiinni! -ryhmän seinältä, kyseessä ei siis ole minun tekemä parodia. Huomasin, että Tallinnanaukion metroaseman Voima-telineessä näyttivät uusimmat lehdet loppuneen ja pinon päällimmäisenä oli numero, jossa haastateltiin Charlie Hebdo -lehden toimittaja Zineb El Rhazouia. Lehden kannessa luki Je suis Charlie, jotainhan me kaikki olemme.
Je suis uhri! Tämä kuva on lainattu Suomi ensin! -ryhmän seinältä, kyseessä ei siis ole minun tekemä parodia. Huomasin, että Tallinnanaukion metroaseman Voima-telineessä näyttivät uusimmat lehdet loppuneen ja pinon päällimmäisenä oli numero, jossa haastateltiin Charlie Hebdo -lehden toimittaja Zineb El Rhazouia. Lehden kannessa luki Je suis Charlie. Charlie ja MV ovat mielestäni hieman eri hommeleita.

Pian puhuja mikrofonin varressa vaihtuu ja yleisölle kerrotaan väkivaltaisesta somalista. Kertomus somalista päättyy toteamaan: ”Tämä on just tätä lähi-itämeininkiä”. Pohdin, että pitäisiköhän ostaa noille karttakirja, päätän kuitenkin säästää rahani olutlavaan. Seuraava puhuja puolestaan kertoo – hieman yllättäen – että homot ovat ihan ookoo, ”kunhan eivät tule sitä minulle tuputtamaan!”. Tuuli vie muassaan lopun lauseesta, enkä ole ihan varma, kuinka ihmisten seksuaalinen suuntaus liittyy päivän teemaan.

Joku rouva päätti heilata mielenosoituksen eturivistä, mutta eihän kerta natsia tee.

Mikäli puoluerekisteriin pyrkivä Rajat Kiinni! -ryhmä saa jytkyn ja pääsee valtaa, niin saamme jännittää mihin he lähettävät verrattoman monista väkivaltarikoksista tuomitut Soldiers of Odin -soturit.
Mikäli puoluerekisteriin pyrkivä Suomi ensin! -ryhmä saa jytkyn ja pääsee valtaa, saamme jännittää mihin he lähettävät verrattoman monista väkivaltarikoksista tuomitut Soldiers of Odin -rikolliset.

Olen vilpittömästi yllättynyt, kun mikrofoni ojennetaan seuraavaksi englantia puhuvalle henkilölle. Hänet esitellään Super Marioksi. Puheensa päätteeksi hänkin huutaa, että oma kansa ensin. En ole varma, mistä kansasta hän puhuu.

Jotta Itäkeskukseen sopiva kansainvälinen tunnelma olisi täydellinen, Super Marion jälkeen puhujakorokkeelle kiipeää ranskalaiseksi esitelty seniorikansalainen. En harmillisesti kuule älämölöltä hänen nimeään. Tämä fransmanni kuitenkin kertoo pyhästä taistelusta ja suomalaisten naiiviudesta, englanniksi. Hän myöskin kertoo asuneensa Suomessa 10 vuotta, mutta siltikään hän ei osaa puhua suomea. Selvästikään integraatioprosessi ei ole onnistunut kunnolla. Kukaan ei kuitenkaan vaadi hänen palauttamista, ilmeisesti mielenosoittajat ja yleisö löytävät hetkeksi yhteisen sävelen.

Iskulausein käydyn verbaalisen tennisottelun jatkuttua jo iäisyydeltä tuntuvan ajan tilanne Tallinnanaukiolla yllättäen sähköistyy: poliisit ryntäävät joukolla yleisön keskelle. Kukaan ei tunnu tietävän mitä tapahtuu ja tilanne on vähintäänkin sekava. Virkavalta ei ilmeisesti saanut kiinni haluamaansa henkilöä, mutta pian tilanne rauhoittuu jälleen ja palaamme päivän ohjelmaan.

Poliisit pistivät ranttaliksi. Kaaos vallitsee ja kukaan ei tunnu olevan selvillä asioista. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli kuitenkin suhteellisen rauhallinen. Tilaisuuden jälkeen eräs mielenosoittajia läpi tapahtuman seurannut kuvaaja kuitenkin toteaa, että mielenosoittajien joukosta livahti vähän väliä tyyppejä yleisön joukkoon. Kuka sitten kenenkin kanssa riidellyt.
Poliisit pistivät ranttaliksi, kaaos vallitsee ja kukaan ei tunnu olevan selvillä asioista. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli kuitenkin suhteellisen rauhallinen. Tilaisuuden jälkeen eräs mielenosoittajia läpi tapahtuman seurannut kuvaaja kuitenkin toteaa, että mielenosoittajien joukosta livahti vähän väliä tyyppejä yleisön joukkoon. Kuka sitten kenenkin kanssa riidellyt.

Tilanteen lopulta rauhoituttua vuorossa onkin (trendikkäästi) eläinoikeusaiheinen osio.

Illan puheenjohtaja kauhistelee läheisissä kauppaliikkeissä myytävää halalihaa, koska rituaaliteurastus. Puhe on mielestäni omituinen, sillä kyllähän kaikki liha on murhaa ja epäilemättä illan päätteeksi puhuja itsekin nakertaa kuolleen eläimen kappaleita. Termi ”kognitiivinen dissonanssi” pulpahtaa mieleen alitajuntani kätköistä.

Olen hämmentynyt siitä, että tämä mielenosoittaja on päättänyt pyyhkiä perseensä Suomen lippuun.
Olen hämmentynyt siitä, että tämä mielenosoittaja on päättänyt pyyhkiä perseensä Suomen lippuun.

On vain luontevaa, että seuraavaksi ohjelmassa seuraa mediakatsaus. Helsingin Uutiset on juuri uutisoinut, että läheinen Kontulan ostari on siistiytynyt viime aikoina ja tyhjiin liikekiinteistöihin on uusien kaljakuppiloiden sijaan perustettu etnisiä ravintoloita. Nämä uutiset ovat de Witin mukaan vääriä ja oikeasti Kontulassa tapahtuu islamisaatio. Ruotsin huolestuttava tilanne mainitaan. Sitten ylistetäänkin taas MV-lehteä ja pyydetään lahjoituksia kansalaisilta sekä valtiovallalta. Olen aistivina luottamuspulaa median lisäksi myös markkinatalouteen. 

Saamme myös kuulla ilouutisen: ITIS- ja ITIS2-mielenosoitusten jatkoksi luvataan järjestää myös kolmas mielenosoitus. Olen varma, että tämän tiedon myötä onnen kyyneleet valuvat pitkin kauppakeskuksen johtoportaan poskilla.

ITIS3 järjestetään 9/11, koska miksipä ei. Symboliikka on väkevää ja ryhmän ideologit epäilemättä taputtelevat toisiaan selkään tämän nokkeluuden ansiosta. Viereeni kuin tyhjästä ilmestynyt Kaasuputken Jami huomautti, että eikö syyskuun yhdennentoista iskun pitänyt olla inside job. Hän on oikeassa, terrori-iskulla ratsastavien soisi päättää, mitä mieltä ovat siitä.

On epäilemättä täysin mahdollista, että tässä yhteydessä 9/11-iskujen takana kerrotaan olleen Yhdysvaltojen hallitukseen infiltroitunut reptiliaani-islamistien salainen falangi. Tämän selityksen myötä on mahdollista sekä syödä kakku että myös säästää se.

Tasapeli. Poliisi kuvasi minut (ja kaikki muut paikalla olleet) ja minä kuvasin poliisin. Maapallo jatkoi radallaan eikä universumia kiinnostanut.
Tasapeli. Poliisi kuvasi minut (ja kaikki muut paikalla olleet) ja minä kuvasin poliisin. Maapallo jatkoi radallaan eikä universumia kiinnosta.

Muutaman tunnin ajan puheita kuunneltuani en ole täysin varma, edustavatko isänmaamme hermmeettistä sulkemista vaativat tahot aitoa yhteiskunnallista vaaratekijää ja vakavasti otettavaa turvallisuusriskiä vaiko enemmänkin yhteiskuntaruumiimme saamaa kiusallista peräpukamaa. Taistelun tuoksinnassa päätän kuitenkin pelata varman päälle ja vedän pyöräkypäräni remmiä kireämmälle.

Ulkopaikkakuntalaiset tulivat luomaan rauhattomuutta uneliaaseen lähiöön. Kerrankin lähiöt olivat vaarassa liekehtiä.
Ulkopaikkakuntalaiset tulivat luomaan rauhattomuutta uneliaaseen lähiöön. Kerrankin lähiöt olivat vaarassa liekehtiä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja myös ITIS2 alkaa vähitellen lähestymään loppua. Super Marion huudellessa mikrofoniin Suomi Ensin! -porukka pakkaa kimpsunsa ja poistuu paikalta – kenties takaisin Järvenpäähän. Me paikalliset jäämme murehtimaan kotiseutumme savuavia raunioita.

Katsellessani poistuvien mielenosoittajien selkiä leppäkerttu laskeutui olkapäälleni. Se kutitti hieman ärsyttävästi. Lieköhän kyseessä oli venäläinen leppäkerttu – invaasioaallon ensiairut. 

Vauhdittaakseen poistuvia mielenosoittajia yleisö alkaa yllättäen laulamaan Palefacen Emme suostu pelkäämään -biisiä. Yksi huutelee megafoniin pätkän biisistä ja muut sitten toistavat sen. Mieleeni palautuu se helmikuinen lounastapaaminen, jolloin sovimme Karrin kanssa tuo biisin julkaisemisesta ja ensiesityksestä Häiriköiden Spektaakkeligaalassa

Paleface: Emme suostu pelkäämään (Loldiers Anthem).

Poliisirivistön suojaamat suomiensinit ja soldiersofodinit poistuivat Tallinnanaukiolta samoja portaita pitkin, jossa taannoin näin keskellä päivää rännittäneen kantasuomalaisen. Koin oloni turvallisemmaksi monietnisen yleisön keskellä kuin tuon kantasuomalaisen kohdatessani.

You shall not pass.
You shall not pass.

Tilaisuuden päätyttyä kävelen maahan tallattujen ruusujen yli ja päässäni soi Bon Jovin Bed of Roses, vaikken Tallinanaukion betonikannelle kävisikään nukkumaan. Sulosävelet korvissani kiipeän uskollisen ratsuni selkään ja polkaisen viimeiset pari kilometriä kotiin.

Bed of Roses

Kotona minut valtaa ensi kertaa hienoinen pelon tunne – entäpä, jos ne mielenosoittajat eivät poistuneetkaan Itä-Helsingistä. Lukitsen oven ja syvennyn miettimään päivän kokemuksia. Tuoreet tapahtumat ja vanha muisto muodostavat päässäni kaksoisvalottuneen kuvan. Toisen tason kuvasta muodostaa muisto siitä, kun vuosia sitten olin palaamassa kotiin yöbussilla, joka ohitti Itäkeskuksen Kauppakartanontiellä liekehtivät roskakatoksen.

Miksi lie tuo liekehtivä roskis tuli mieleen tämän päiväisestä mielenosoituksesta.

Keskustelua aiheesta on käyty myös Rajat Kiinni! -ryhmän internetissä. Kannattaa kuitenkin huomata, että kyseessä ei ole rasistinen ryhmä.  Kuvakaappauksesta kiitokset Kaasuputkelle.
Keskustelua aiheesta on käyty myös Rajat kiinni! -ryhmän internetissä. Kannattaa kuitenkin huomata, että kyseessä ei ole rasistinen ryhmä. Kuvakaappauksesta kiitokset Kaasuputkelle.

Jaa tämä: