artivismi

Koe maailman muuttamiseksi

Pelkkä tieto ei riitä, vastarinnan veteraanit kertovat. Taiteen ja aktivismin tulee koskettaa ihmisten haluja.

Kasikko uskoo syvästi vastarinnan kult­tuuriin. 

”Meidän on purettava tämä kapitalistinen järjestelmä, joka johtaa väistämättä ekosysteemin romahtamiseen. Kapitalismia ei voi hienosäätää, eikä ole olemassa vihreätä kapitalismia. Meidän on yksinkertaisesti siirryttävä pois siitä ja jatkuvan kasvun mallista”, John Jordan julistaa. 

On aurinkoinen kesäpäivä Helsingin edustan Vallisaaressa, ja viereisessä pöydässä yliopisto-opiskelijat pulisevat lounaansa yli. Naapurisaarelta Santahaminan varuskunnasta kantautuu ammuskelun pauketta. 

Isabelle Frémeaux ja John Jordan Helsingin Myymälä2-galleriassa pidetyn luennon jälkeen. KUVA: Jari Tamminen
Isabelle Frémeaux ja John Jordan Helsingin Myymälä2-galleriassa pidetyn luennon jälkeen.
KUVA: Jari Tamminen

John Jordan ja Isabelle Frémeaux ovat pitkän linjan aktivisteja, jotka ovat yhdistäneet tekemisiinsä luovat keinot ja taiteen. Vuonna 2004 he perustivat Laboratory of Insurrectionary Imagination -kollektiivin. Siitä asti kaksikko on systemaattisesti keskittynyt taiteilijoiden ja aktivistien yhteen saattamiseen. Tavoitteena on hahmottaa ja opettaa uusia luovia vastarinnan muotoja. 

”Taiteilijat kykenevät ajattelemaan laatikon ulkopuolella, mutta heillä on usein isot egot, koska koko taidemaailma pyörii henkilöbrändien ja ‘kuuluisa taiteilija’ -kultin ympärillä. Aktivistit puolestaan ovat parempia yhteiskunnallisen kritiikin suhteen ja hyviä työskentelemään ryhmässä, mutta heiltä puuttuu usein taiteilijoiden luovuus”, Jordan listaa viiteryh­mien ominaisuuksia. 

Think Like a Forest -kurssin opiskelijatyön Resist-teksti näkyi Vallisaaresta Suomenlinnaan.  Kurssin loputtua joku kävi poistamassa kirjaimet. KUVA: John Jordan
Think Like a Forest -kurssin opiskelijatyön Resist-teksti näkyi Vallisaaresta Suomenlinnaan. 
Kurssin loputtua joku kävi poistamassa kirjaimet.
KUVA: John Jordan

Jordanin ja Frémeux’n toi Suomeen Helsingin yliopiston ja Taide­yliopiston kymmenen päivän mittainen kurssi Think Like a Forest, joka pyrki löytämään uusia tapoja taklata ilmastokriisi ja jonka vetäjinä he toimivat.

”Helsingissä oli erityisen kiinnostavaa tuoda yhteen taideopiskelijoita ja tieteilijöitä ja osoittaa, että metodejamme voi hyödyntää myös hieman eri ryhmien opettamisessa.”

The Clandestine Insurgent Rebel Clown Army, eli CIRCA tunnetaan myös nimellä Clown Army. Tässä klovnit osallistuvat G8-kokouksen yhteydessä käytävään keskusteluun Kuva: Ian Teh
The Clandestine Insurgent Rebel Clown Army, eli CIRCA tunnetaan myös nimellä Clown Army. Tässä klovnit osallistuvat G8-kokouksen yhteydessä käytävään keskusteluun vuonna 2008.
Kuva: Ian Teh

Ei riitä, että tunnistaa ongelman ja kertoo siitä yleisölle. Frémeaux’n ja Jordanin mukaan viesti pitää välittää yleisölle niin, että se herättää huomion, jää mieleen ja kannustaa toimimaan. 

Vuosikymmeniä aktivismin piirissä toimineen kaksikon mielestä yksi kansalaisjärjestöjen, aktivistien, tieteilijöiden ja vasemmiston iso ongelma onkin – hieman ristiriitaisesti – usko siihen, että tieto on avain ­ongelmiin. Suurelle yleisölle voi kertoa vaikka sen, että joka päivä 200 eliö­lajia kuolee sukupuuttoon elämän­tapamme takia, mutta tämän kertominen ei kuitenkaan tuota muutosta.

”Taiteen ja aktivismin ja artivismin rooli on koskettaa ihmisten haluja. Rationaalinen ajattelu ei muuta ihmisiä, halut ja toiveet muuttavat. Tässä kapitalismi on erittäin taitava. Mainonta vetoaa juuri haluihimme, ja usein me kriitikot vetoamme aivan liikaa rationaalisuuteen”, Frémeaux toteaa. 

Mainonta ohittaa analyyttisen mielen ja sukeltaa suoraan vastaanottajan tunteisiin, josta se sitten luikertelee muuallekin. Aktivistien ja tiedeyhteisön pitäisi ottaa tästä opikseen. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on samalla taistelu ihmisten sydämistä. 

Jordan ja Frémeux kutsuvat tempauksiaan kokeiksi, sillä kokeilla – kuten meillä kaikilla – on aina myös lupa epä­onnistua. 

Ensimmäinen Reclaim the Streets -tapahtuma käynnistyi lavastetulla kolarilla Lontoon Camden Townissa vuonna 1995. Ideana oli vallata kaupunkitilaa autoilta ihmisille  ja esitettää vaihtoehtoinen tapa käyttää julkista tilaa. KUVA Nick Cobbing
Ensimmäinen Reclaim the Streets -tapahtuma käynnistyi lavastetulla kolarilla Lontoon Camden Townissa vuonna 1995. Ideana oli vallata kaupunkitilaa autoilta ihmisille 
ja esitettää vaihtoehtoinen tapa käyttää julkista tilaa.
KUVA Nick Cobbing

Jordan aloitti yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen työn parissa jo 1980-luvulla. Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä hän oli perustamassa kansainväliseksi ilmiöksi kasvanutta Reclaim the Streets -liikettä, joka haastoi käsitykset siitä, mitä julkisessa tilassa saa tehdä. Samalla hän toimi luennoitsijana Sheffield Hallam -yliopistossa ja työskenteli Naomi Kleinin The Take -elokuvan parissa. Laboratorio of Insurrectionary Imagination -kollektiivin myötä Jordan on muun muassa järjestänyt pyörämielenosoituksia Kööpenhaminan COP15-ilmasto­kokouksen aikana ja heitellyt pankkiireja lumipalloilla. 

Frémeaux luopui vuonna 2011 media- ja kulttuuritutkimuksen dosentin tehtävistään Lontoon Birkbeck College -yliopistossa ja on sittemmin keskittynyt toiminnalliseen aktivismiin.

Frémeaux ja Jordan ovat asuneet vuosia Länsi-Ranskassa Notre-Dame-des-Landesin ZAD-yhteisössä. ZADin nimi tulee ranskankielisestä käsitteestä zone à défendre (”puolustettava alue”), ja pelkkä asuminen siellä on vastarinnan kulttuuria.

”Reilun 1 600 hehtaarin laajuinen alue on ollut 50 vuoden ajan viljelijöiden ja aktivistien valtaama. Sinne kaavailtiin aikanaan uutta kansainvälistä lentokenttää”, Jordan kertoo ja jatkaa: ”Alueella on 70 asuntoa, joissa asuu pysyvästi noin 300 henkilöä. Meillä on oma radioasemamme, oma sanoma­lehtemme, oma leipomo ja terveyspalvelut sekä oma järjestyksenvalvonta – poliisin ei ole tarvinnut käydä alueella vuosiin.”

Yhteisö voitti juuri viimeisimmän oikeustaiston valtiota vastaan ja lentokenttähanke hylättiin. Samalla valtio tosin ilmoitti häätävänsä asukkaat joka tapauksessa.

”Mutta saamme paljon tukea ulkopuolisilta. Aina kun järjestämme toimintaa, meillä on tuhansia, jopa kymmeniätuhansia ihmisiä tukemassa meitä. Meillä on siis käynnissä koe, joka osoittaa, että paikallisen tason suora toiminta voi olla hyvin tehokas ja toimiva.”

Asuminen ZADissa tekee elämästä myös altista ikäville yllätyksille, Jordan kertoo. 

”Huhtikuun 9. päivänä viranomaiset aloittivat suuren operaation häätääkseen meidät asunnoistamme: paikalle saapui puolitoista tuhatta poliisia tankkien ja dronejen ja helikoptereiden kanssa. Poliisit ampuivat leiriin tuhansia kyynelkaasukranaatteja.”

The Camp for Climate Action UK 2007 Heathrow-lentokentän laajennushanketta vastustavien Climate Camp 2007 -mielenosoittajien kilpiin on painettu ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisten kasvoja. KUVA Kristian Buss
Heathrow-lentokentän laajennushanketta vastustavien Climate Camp 2007 -mielenosoittajien kilpiin on painettu ilmastonmuutoksesta kärsivien ihmisten kasvoja.
KUVA Kristian Buss

Aktivistien esittämä vaatimus jatkuvan kasvun ideologian ja kapitalismin kumoamisesta on tietenkin röyhkeä ja hieman utopistinenkin. Jordan ei kuitenkaan pidä sitä kohtuuttomana tai edes mahdottomana.

”Jos mietimme 300 vuotta taaksepäin, silloin enemmistön mielestä tummaihoisilla ihmisillä ei ollut sieluja ja oli täysin sopivaa pitää heitä orjina. Tämä vaikutti mahdottomalta muuttaa, mikä tänään tuntuu täysin absurdilta.”

Toiseksi esimerkiksi Jordan nostaa kuninkaalliset. Vielä 300 vuotta sitten heidän uskottiin hallitsevan Jumalan armosta. Tämäkin tuntuu nykyään jo absurdilta.

”Jonain päivänä jatkuva kasvu ja teollinen kapitalismi ja niiden halu nostaa raha elämän yläpuolelle tulevat näyttäytymään yhtä absurdeina ajatuksina. Saavuttaaksemme tämän tarvitsemme monenlaisia työkaluja. Yhtä niistä nimitämme vastarinnan kulttuuriksi.”

Kulttuuriin kuuluu oppiminen toisilta. Frémeux sanoo sen myös syyksi matkalle Suomeen.

”Emme halua toimia vain meta­tasolla, jossa aktivistit elävät ja liikkuvat keskenään maasta toiseen ja kokouk­sista konfe­rensseihin.”

Frémeux kuvailee, kuinka hänen aktivismiturismiksi määrittelemä ilmiö voi kehittyä niin, että yhteiskuntien yläpuolella leijuu oma aktivistien kerros, jolla ei ole todellista kosketusta ympäröivään yhteiskuntaan. Aktivisteille on elintärkeää työskennellä monenlaisten ihmisten kanssa ja löytää paikalliset ongelmat, joista ihmiset saavat otteen. Yksi ilmastonmuutokseen liittyvä ongelma esimerkiksi on se, että aihe on niin abstrakti ja suunnaton. 

”Ihmisiä on aika vaikea saada barrikadeille molekyyleillä ja niiden osuudella ilmakehästä”, Jordan selventää. Vaikuttavuuteen pyrkivien aktivistien on löydettävä kaikkialta niitä paikallisia mekanismeja, joihin vaikuttamalla voi vaikuttaa vaikka ilmastonmuutokseen.

”Ja toiminnan myötä pitää aina tarjota vaihtoehtoja kritisoidulle asialle”, Jordan muistuttaa.

The People vs. Banksters -tempaus. Helmikuussa 2009 Lontoossa nähtiin epätavallisen runsaat lumisateet. Tuolloin syntyi spontaani ajatus kerääntyä öljy- ja kaasuteollisuutta rahoittavan Royal Bank of Scotland -pankin edustalle ja haastaa pankkiirit lumisotaan. Muutama pankin työntekijä osallistui lumisotaan.
The People vs. Banksters -tempaus. Helmikuussa 2009 Lontoossa nähtiin epätavallisen runsaat lumisateet. Tuolloin syntyi spontaani ajatus kerääntyä öljy- ja kaasuteollisuutta rahoittavan Royal Bank of Scotland -pankin edustalle ja haastaa pankkiirit lumisotaan. Muutama pankin työntekijä osallistui lumisotaan.

Kumpikaan kaksikosta ei karsasta ajatusta lain rikkomisesta tarvittaessa, mikä näkyy jo heidän valitsemassaan asumisratkaisussa. Molemmat huomauttavat, että toisinaan sääntöjen rikkominen on moraalisesti ainoa oikea valinta.

”Aloitamme harjoituksemme aina sillä, että pyydämme kaikkia naiseksi identifioituvia ja housuihin pukeutuneita nousemaan seisomaan. Sen jälkeen pyydämme kaikkia ehkäisyä käyttäneitä nousemaan seisomaan. Pyydämme kaikkia ammattiliittoon kuuluvia tai kuuluneita nousemaan seisomaan. Kaikkia lakkoon osallistuneita nousemaan. Kaikkia itsenäisiä ja riippumattomia sanomalehtiä lukeneita nousemaan. Ja sitten kysymme: ‘Mikä yhdistää teitä kaikkia?’”

Jordan vastaa esittämäänsä kysymykseen saman tien: ”Kaikkia listaamiamme asioita yhdistää se, että ne ovat olleet kiellettyjä ja että niiden kieltoja on vastustettu tottelemattomuuden kautta.” 

Tammikuussa Jordan ja Frémeaux opettivat Brysselin Royal Institute for Theatre, Cinema & Soundissa. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat kurssin aikana projektin, jolla he halusivat kiinnittää huomiota siihen, kuinka eri tavoin kaupungin ulkomaisiin asukkaisiin suhtaudutaan. Lähes 70 prosenttia kaupungin asukkaista omaa ulkomaiset juuret. Termillä "migrants" viitataan maahanmuuttajiin, jotka saapuvat esimerkiksi pakolaisina ja kehittyvistä maista. Termillä "expats" puolestaan viitataan maahanmuutajiin, jotka tulevat työn perässä länsimaista. C.R.A.P. -projektin osana opiskelijat tulostivat "migrants" ja "expats" -teksteillä varustettuja opastustarroja, jotka liimattiin kaupungin metroasemille liukuportaiden alapäähän. Länsimaiset maahanmuuttajat ohjatiin ylös johtaville liukuportaille ja muut maahanmuuttajat ohjattiin alaspäin johtaville portaille. Tarkoituksena oli demonstroida, kuinka toisten arki oli kamppailua ylämäkeen pelkästään syntyperän takia. Kuva: Emma De Poot
Tammikuussa Jordan ja Frémeaux opettivat Brysselin Royal Institute for Theatre, Cinema & Soundissa. Opiskelijat, jotka eivät aikaisemmin olleet luvatonta aktivismia tehneet suunnittelivat ja toteuttivat kurssin aikana projektin, joka hyödynsi luovaa vastarintaa ja kansalaistottelemattomuutta. He halusivat kiinnittää huomiota siihen, kuinka eri tavoin kaupungin ulkomaisiin asukkaisiin suhtaudutaan. Lähes 70 prosenttia kaupungin asukkaista omaa ulkomaiset juuret. Termillä ”migrants” viitataan maahanmuuttajiin, jotka saapuvat esimerkiksi pakolaisina ja kehittyvistä maista. Termillä ”expats” puolestaan viitataan maahanmuutajiin, jotka tulevat työn perässä länsimaista.
C.R.A.P. -projektin osana opiskelijat tulostivat ”migrants” ja ”expats” -teksteillä varustettuja opastustarroja, jotka liimattiin kaupungin metroasemille liukuportaiden alapäähän. Länsimaiset maahanmuuttajat ohjatiin ylös johtaville liukuportaille ja muut maahanmuuttajat ohjattiin alaspäin johtaville portaille. Tarkoituksena oli demonstroida, kuinka toisten arki oli kamppailua ylämäkeen pelkästään syntyperän takia.
Kuva: Emma De Poot

Hän siteeraa Oscar Wildea, jonka mukaan tottelemattomuus on ihmisen alkuperäinen hyve ja jonka mukaan kehitys on aina seurausta tottelemattomuudesta. Frémeaux kuitenkin muistuttaa, että kapina silkasta kapinan ilosta ei ole vielä itsessään merkityksellistä.

”Toisinaan aktivistipiireissä esiintyy myös pakkomiellettä, että on rikottava sääntöjä. Minulle kyse on strategiasta – siitä, että löytää kulloinkin parhaan tavan toimia. Ei minua kiinnosta tehdä jotain vain siksi, että se on laitonta, enkä jätä mielestäni oikeaa ­asiaa tekemättä siksi, että se on laitonta.”

Säännöt ja lait muuttuvat aina ennemmin tai myöhemmin, eikä vastarinnan kulttuuri tarkoita, että kaik­kien tarvitsisi rikkoa lakia.

”Jokaisen on tärkeä löytää oma tapansa ja tahtinsa toimia”, Frémeaux toteaa. 

”Me emme ole mikään aktivistitehdas, vaan tavoitteenamme on opettaa ja kannustaa ihmisiä luottamaan itseensä ja saavuttamaan kapasiteettinsa. Olemme kaikki kusessa, ellemme saa itsestämme enemmän irti. Yhdessä löydämme voiman kohdata se absoluuttisen massiivinen vastus, joka meillä on edessämme.”

John Jordanin luento vuodelta 2016.

Jaa tämä:

Craftivismin kirjottu vallankumous

Taidetta vai aktivismia? Britti Sarah Corbett käyttää käsitöitä työkaluna parempaan huomiseen.

Craftivisti Sarah Corbettin työt herättävät pienuudestaan huolimatta suurta huomiota. Corbett kirjoo ristipistoin pienille värikkäille kangaspaloille kantaa ottavia viestejä, joita hän asettaa kaupunkitilaan ja joista hän jakaa kuvia sosiaalisessa mediassa. Corbettin töissä on aina käsintehdyn leima ja siten jotain henkilökohtaista.

Vuonna 1983 Liverpoolin huono-osaiseen kaupunginosaan aktivistiperheeseen syntynyt Corbett aloitti oman aktivismiuransa kolmivuotiaana, kun hän osallistutui mielenosoitukseen äitinsä sylissä. Koulu- ja opiskeluaika meni kampanjoidessa, ja lopulta hän päätyi tekemään sitä myös työkseen eri hyväntekeväisyysjärjestöihin. Vuosien kampanjointi kävi kuitenkin raskaaksi.

”Minusta tuli loppuunpalanut aktivisti. Kohtasin jatkuvasti epäkohtia, joihin puuttua, mutta en ehtinyt ajatella, mitkä tekijät olivat monimutkaisten epäoikeudenmukaisuuksien takana ja miten niihin parhaiten voisi pureutua.”

Corbett pohti lopettavansa kokonaan, mietti kampanjoinnin vaikutusmahdollisuuksia ja kyseenalaisti perinteisen aggressiivisen ja päällekäyvän tavan kampanjoida. Ostet­tuaan vuonna 2008 työmatkojen viihdykkeeksi ristipistotyöpaketin, hän huomasi rauhoittuvansa käsityön äärellä. Syntyi ajatus aktivismin ja käsityön yhdistämisestä.

”Googlasin craft [käsityö] ja activism [aktivismi] ja löysin Betsy Greerin vuonna 2003 lanseeraaman Craftivism käsitteen.”

Koska tarjolla ei ollut valmiita craftivisti-ryhmiä, Corbett perusti sellaisen itse. Craftivist Collective syntyi 2009.

London Fashion Week. Harvassa asiassa ääripäät kohtaavat kuten muotiteollisuudessa. Janan toisessa päässä ovat halpatyöntekijät ja toisessa ultrarikkaat, eivätkä nämä ääripäät juurikaan kohtaa toisiaan.
London Fashion Week. Harvassa asiassa ääripäät kohtaavat kuten muotiteollisuudessa. Janan toisessa päässä ovat halpatyöntekijät ja toisessa ultrarikkaat, eivätkä nämä ääripäät juurikaan kohtaa toisiaan.

Tällä hetkellä Craftivist Collective on maailmanlaajuinen yhteisö ja sosiaalinen yritys. Corbett luennoi ja opettaa kansainvälisesti, hän on tehnyt yhteistyötä monien yliopistojen, museoiden ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa.

”Kollektiivi muodostuu ympäri maailmaa vaikuttavista yksilöistä ja ryhmistä, jotka ottavat osaa projekteihimme. Jotkut perustavat paikallisia, säännöllisesti tapaavia ryhmiä, toiset tapaavat satunnaisemmin ystävien kesken tai ainoastaan kerran tiettyä projektia varten. Craftivistit järjestäytyvät itse käyttäen meidän työkalujamme ja tukeamme.”

Suomessa Corbett kävi ensimmäisen kerran syksyllä 2014 osana Kestävyys ja käsityö -luentosarjaa Helsingin yliopiston Tiedekulmassa. Tänä syksynä Taitoliitto kutsui Corbettin uudelleen Suomeen luennoimaan.

Corbettin puheessa toistuvat sanat strategia ja kriittisyys. Hänen mukaansa meidän tulisi kriittisesti hahmottaa omaa asemaamme globaaleissa rakenteissa ja pohtia tarkkaan, mihin epäkohtiin kannattaa tarttua. Hän myös muistuttaa, että ennen toimintaa täytyy selvittää epäkohtien taustalla ole­vien rakenteiden ja valtasuhteiden dynamiikkaa ja se, miten kampanjoinnilla voisi pureutua ongelmien ytimeen.

”Haen tietoa uskottavista lähteistä, katson mitä muut kampanjat ja organisaatiot tekevät ja pohdin, missä craftivismi voisi olla hyödyksi ja millä tavalla.”

Kodittomuus. Lontoossa kotoperäiset ja kansainväliset keinottelijat ovat edesauttaneet asumisen hinnan räjähdysmäistä kasvua ja monilla ei ole varaa maksaa asumisen hintaa.
Kodittomuus. Lontoossa kotoperäiset ja kansainväliset keinottelijat ovat edesauttaneet asumisen hinnan räjähdysmäistä kasvua ja monilla ei ole varaa maksaa asumisen hintaa.

Craftivisti-ryhmä kampanjoi muun muassa ilmastonmuutosta, epätasa-arvoa ja kiusaamista vastaan.

”Kampanjoinnin menestystä on vaikea mitata, mutta olemme esimerkiksi saaneet kesällä 2016 vähittäiskauppa Marks & Spencerin sitoutumaan elämiseen riittävän palkan maksamiseen kaikille työntekijöilleen.”

Vaikka aktivismin soisi olevan harkittua ja perusteltua, Corbett tiedostaa, ettei aktivismi saisi olla liian vaikeaa niin ajatuksen kuin käsityönkään osalta, mikäli halutaan saada mahdollisimman moni toiminnan piiriin. Käytetyt käsityötekniikat pyritään pitää mahdollisimman yksinkertaisina.

Mini Banner -projekti esimerkiksi koostuu pienistä, mielenosoituskylttien muotoa lainaavista teoksista, joita kiinnitetään odottamattomiin paikkoihin julkisessa tilassa. Corbett arvelee, että Lontoon jengit eivät ole erityisen kiinnostuneita kuuntelemaan häntä, mutta lainaus Brian De Palman Scarface-elokuvasta sopivalla paikalla saattaa herättää ajatuksia.

Chesea, Lontoo. Valitsemalla South Kensingtonin metroaseman edustalla olevan patsaan ilmoitustaulukseen, craftivisti kaappasi koko patsaan huomioarvon viestilleen. 
Chesea, Lontoo. Valitsemalla South Kensingtonin metroaseman edustalla olevan patsaan ilmoitustaulukseen, craftivisti kaappasi koko patsaan huomioarvon viestilleen.

Käsityö on työkalu, mutta craftivismissä tärkeää on ajatus sen takana.

”On helppoa neuloa peitto kodittomalle ja tuntea, että on tehnyt jotain hyvää. Peiton lahjoittaminen ei kuitenkaan ole craftivismia, sillä se ei kysy, miksi ihmiset ovat kodittomia ja miten voimme auttaa ihmisiä takaisin yhteiskuntaan ja suojaan kadulta. Meidän täytyy myös kysyä kodittomilta, haluavatko he peittoja. Kaunis peitto ei välttämättä ole vedenkestävä, he saattaisivat tarvita mieluummin tummia hansikkaita hätäapuna. Pitkällä tähtäimellä meidän tulisi painostaa hallitusta, jotta asunnottomuus saataisiin vähenemään.”

Corbett on saanut osakseen myös kritiikkiä ainakin taloudellisen hyötymisen osalta. Hän myy ja markkinoi osaamistaan ja erilaisia tuotteita.

”Jotta voin tehdä tätä työtä, täytyy minun voida maksaa ruokani ja vuokrani, minulla täytyy olla aikaa tehdä tätä työtä ja varaa maksaa nettisivut, uutiskirjeet ja muut resurssit. Valitettavasti en ole voittanut lotossa, joten minun on löydettävä toimintatapa, joka on kestävä mutta myös hyödyllinen. Siksi myyn työvälineitä, kirjaani, työpajoja ja konsultoin järjestöjä ja taideorganisaatioita.”

Jaa tämä:

Purku-uhan alla Lontoossa

Hackney Wickissä Euroopan suurimman taideyhteisön olemassa olo on uhattuna.

Nyt se sitten tapahtui.

Kuukausi sitten naapureilleni tippui postiluukusta kirje London Legacy Development Corporation-yhtiöltä, joka omistaa Itä-Lontoossa sijaitsevan Lontoon Olympia Stadionin — sekä kivenheiton päässä sijaitsevan taiteilijayhteisön tonttimme.

Kirjeessä kerrottiin, että varastohalli, jossa on yhteensä noin sadan taiteilijan vuokratyötilat, aiotaan pistää maan tasalle uuden kävelysillan tieltä 5. syyskuuta 2016. Silta yhdistäisi Lontoon Olympian Stadionin sekä Vittoria Wharfin, alueemme Hackney Wickissa. Silta on ”äärimmäisen tärkeä tuleville asukkaille ja alueen vireydelle.”

Luksusasunnoille, siis.

Ehdotuksessa on monta erikoista pointtia, tärkeimmistä se, että asuntomme sijaitsee noin 100 metrin päästä kahdesta Lea River-kanaalin ylittävästä sillasta. On vaikea nähdä sillan tarpeellisuutta, ainakaan juuri tällä hetkellä.

Paikallista aktivistia ja taiteilijaa Nima Trenchia haastateltiin ITV News - uutisiin 21. elokuuta.
Paikallista aktivistia ja taiteilijaa Nima Trenchia haastateltiin ITV News – uutisiin 21. elokuuta.

Hackney Wick on Lontoon — tai koko Euroopan — tiheimmin taiteilijoiden asuttama alue, jossa on lukuisia gallerioita, konserttitiloja ja live-work-tiloja. Puhetta taiteilijoiden täyttämien entisten varasto- ja tehdastilojen maantasolle pistämisestä on ollut ilmoilla ennenkin, mutta mahdollisesti vasta vuosien päästä. Uutinen tuli yhteisölle järkytyksenä.

Elokuun alussa lanseerasimme Save Hackney Wick – kampanjan: järjestimme naapurustossa konsertteja, puhetilaisuuksia, painoimme flyereita, julisteita sekä t-paitoja ja perustimme vetoomuksenpurku-uhan lopettamiseksi.  Tällä hetkellä vetoomus on kerännyt liki 3,000 allekirjoitusta.

Kampanjan tarkoituksena on 1) viivästyttää purkutuomitota 2) saada tärkeälle, globaalille kysymykselle näkyvyyttä ja 3) ostaa oikeus tonttiin yhdessä viereisen Stour Space-gallerian kanssa ja luoda uusi ”edullisen ja kollektiivisen luovan työskentelyn malli, joka olisi avoinna myös yleisölle.”  Työtiloja taiteilijoille siis. Pistää stop Lontoon loputtomalle gentrifikaatiolle.

Hackney Wick on yli 100 taiteilijan koti. Kuva: Sara Kärpänen
Hackney Wick on yli 100 taiteilijan koti. Kuva: Sara Kärpänen

Tätä kirjoittaessani olemme saaneet roimasti näkyvyyttä: ensin alakulttuurimedia Vice nappasi jutun otsikolla ”Why we need to save Hackney Wick – Hackney Wick’s unique artistic community is under threat.” (”Miksi Hackney Wick tulisi pelastaa — Hackney Wickin uniikki taiteilijayhteisö on uhan alla”). Sen jälkeen kampanjasta, jonka johtohahmoksi on noussut muusikko Nima Teranchia, on uutisoitu kansalliselle ITV Newstelevisiokanavalle, Sunday Timesiin ja Lontoon Time Out-lehteen.

Myös poliitikot ja taidemaailma ovat hiljalleen heränneet tilanteeseen: Tower Hamlet’s Green party (vihreiden puole) on kritisoinut LLDC:ta ja tukenut julkisesti Save Hackney Wick-kampanjaa. Taidekriitikoiden säätiö International Association of Art Critics Ireland on julkaissut aiheesta verkkosivuillaan mielipidekirjoituksen ja nykytaiteen museo White Chapel Gallery on levittänyt vetoomusta omassa sosiaalisessa mediassaan.

 Alueella on satoja taiteilijoita, mutta kampanja ydinryhmässä meitä on kourallinen. Siihen nähden rattaiden pyöriminen on tuntunut ihmeelliseltä. Toisaalta, luova energia sekä osaaminen ja yhteistyö ovat auttaneet ruohonjuuritason viestin eteenpäin viemisessä. Samalla, tämä ei ole vielä läheskään tarpeeksi.

"We caused Hackney Wick to become Gentrified. Now Where's my ten percent?" Juliste Hackney Wickissa. Kuva: Sara Kärpänen
”We caused Hackney Wick to become Gentrified. Now Where’s my ten percent?” Juliste Hackney Wickissa. Kuva: Sara Kärpänen

Olympia-stadionia suitsutetaan puiston hienosta aktivoinnista. Samalla, suuressa mediassa, harvoin puhutaan mitä LLDC on tehnyt paikallisille asukkaille sekä sen ympäristölle: harvalla on enää varaa asua alueelle jota kuvataan ”Lontoon Manhattaniksi” ja jossa asuntoja ostavat lähinnä aasialaissijoittajat. Nyt, Euroopan suurimman taideyhteisön purkaminen luksusanto tieltä tuntuu jo liian paksulta.

En ole koskaan kokenut mitään kysymystä näin tärkeäksi. Mitään, jonka puolesta olisin valmis taistelemaan ja menettämään yöuniani. Yhteisökampanja on tuonut arkeen ihan uutta vireyttä.

Pian nähdään miten meidän käy. Minulla on tunne että tämä ei jää tähän. Lontoon uuden pormestari Sadiq Khanin vaalikampanja lupasi keskittyä ”köyhien ja vähätuloisten vuokratilanteiden parantamiseen.”

Khanilla olisi edessä näytönpaikka.

Vittoria Wharf asukkaiden perustama "Save Hackney Wick" vetoomus on kerännyt lähes 3,000 allekirjoitusta.
Vittoria Wharf asukkaiden perustama ”Save Hackney Wick” vetoomus on kerännyt lähes 3,000 allekirjoitusta.
Jaa tämä: