atria

Ruoka, eläimet ja arvo

Mitä me syömme, kun syömme? Ja miksi joitain eläimiä syödään ja toisia ei?

Harvalle tulee mieleen teurastaa oma kissa ja valmistaa siitä ateria. Toisaalta monelle lemmikinomistajalle broilerin, sisäfileen tai pekonin syöminen ei ole ongelma. Ruoan tuotanto on etäällä tapahtuva asia, ja harva yhdistää kaupan hyllyllä paketeissa olevan lihan eläviin eläimiin.

Lihateollisuuden tuotantoketjujen ja niihin liittyvän julmuuden avaaminen on saanut monet harkitsemaan kahdesti lihan syömistä – hyvin perustein. Jos kanoihin, lehmiin ja sikoihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin kissoihin ja koiriin, niitä ei syötäisi. Kissat ja koirat kuitenkin kelpaisivat ihmisravinnoksi siinä missä muukin liha – ja tiedämme, että eräissä kulttuureissa ne myös päätyvät ruoaksi. Toisissa kulttuureissa taas sikaa pidetään epäpuhtaana ja ravinnoksi kelpaamattomana.

Tämä kuvastaa antropologiassa jo kauan sitten tehtyä huomiota: mikään ihmisyhteisö ei hyödynnä eikä ole hyödyntänyt kaikkea syötäväksi kelpaavaa ruokana. Osa syötäväksi kelpaavista asioista on rajattu ruoan käsitteen ulkopuolelle, ja niiden syöminen on vastenmielistä tai peräti kiellettyä.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.

Ruokatabuja on antropologiassa tutkittu paljon. Brittiläisen antropologi Mary Douglasin (1921–2007) mukaan Raamatun ruokatabut koskevat eläimiä, jotka ikään kuin putoavat selkeiden määritelmien väliin. Esimerkiksi sika on sorkkaeläin, muttei märehdi, kuten kunnon sorkkaeläimet Raamatun mukaan tekevät. Tämä kategorioiden välissä oleminen tekee niistä saastaisia.

Yhdysvaltalainen antropologi ­Marshall Sahlins (s. 1930) puolestaan on todennut, että 1970-luvulla Yhdysvalloissa lihan syömäkelpoisuuteen vaikutti syöjän luokka ja se, kuinka lähelle ihmisten elämänpiiriä eläin hahmotettiin. Siat ja naudat olivat selkeästi tuotantoeläimiä ja ruoaksi kelpaavia. Hevoset taas olivat ennemminkin ihmisten kumppaneita ja siten pääosin ruoaksi kelpaamattomia, puhumattakaan perheenjäseniksi lasketuista kissoista ja koirista. Toisaalta syötävien eläinten liha oli Sahlinsin mukaan myös luokittunutta. Keski- ja yläluokille kelpasi vain eläimen sisempi liha. Työväenluokka ja köyhemmät saivat tyytyä ulompaan lihaan ja sisäelimiin.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Ruokatabut eivät välttämättä koske yksiselitteisesti tiettyä eläintä. Ruokatabuja on lukemattomia, eivätkä ne ole selitettävissä yhtenäisillä syillä tai järkeilyillä – ne ovat kulttuurisesti määriteltyjä ja muuttuvia. Kuten Sahlinsin esimerkistä käy ilmi, ruokatabuihin vaikuttaa myös ruoan tuotantotapa ja yhteiskunnalliset rakenteet.

Sahlinsin kuvaus ja selitys on varmasti myös monelle suomalaiselle järkeenkäypä. Jos eläin on lemmikki ja osa perhettä, ei sitä pidetä syötävänä. Tämä pätee yhtä lailla minipossuun kuin puudeliinkin. Mutta kuten arvata saattaa, tuotanto- ja lemmikkieläimien määrittelyt eivät ole yleismaailmallisia.

Jako tuotanto- ja lemmikkieläimiin heijastaa kapitalismille tyypillistä tiukkaa jakoa rahallista arvoa tuottavaan työhön ja arvontuotannon ulkopuolelle jätettyyn kotitalouteen. Jälkimmäinen on määritelty kulutuksen piiriksi, eikä siellä tapahtuvaa – usein naisten tekemää – hoivatyötä lasketa työksi. Tämäntyyppiset jaot määrittävät myös suhteitamme eläimiin. Kaikissa yhteiskunnissa tällaista eroa ei tehdä, ja se näkyy myös suhtautumisessa läheisimpiin eläimiin. Esimerkiksi Papua-Uuden-Guinean saaristossa asuvat mengenit eivät tee tällaista jakoa arvontuotannon tai eläinten suhteen.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta. Muista klikata läpi kaikki linkit!

Mengenit kasvattavat sikoja ruoak­si, mutta hyvin tietyntyyppiseksi sellaiseksi. Sikoja annetaan osana seremoniallisia lahjoja, jotka kuuluvat initiaatiojuhliin eli elämänkiertoon – kuten avioliittoon ja hautajaisiin – liittyviin juhlallisuuksiin. Initiaatioissa pienistä lapsista tehdään tyttöjä ja poikia ja naimaikään tulleista nuorista miehiä ja naisia: heidät tuodaan sukupuolitetun ­henkilöyden piiriin.

Lahjoilla pidetään yllä yhteiskunnan keskeisiä sosiaalisia suhteita.

Tärkeinä pidettyjen sosiaalisten suhteiden ylläpito ja luominen on keskeinen arvo mengeneille. Mengenit puhuvat arvokkaita sosiaalisia suhteita luovasta ja ylläpitävästä toiminnasta työnä. Työ kattaa laajan kirjon toimintaa: viljelyn, lastenhoidon ja yllämainittujen seremonioiden järjestämisen. Palkkatyö taas ei lukeudu työn piiriin, jos sen tuottoja ei käytetä suhteiden ylläpitoon. Seremonioissa annettavat lahjat kuvaavat sosiaalisia suhteita luovaa toimintaa – tai kuten mengenit sanoisivat, työtä.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Kaskiviljelyn kautta mengenit ovat jatkuvassa läheisessä vuorovaikutussuhteessa kasvattamiensa kasvien kanssa. Kasveja hoidetaan ja kasveja kannustetaan loitsuilla kasvamaan. Viljelykasvit ovat yhtäältä hoivan kohde ja toisaalta sen väline. Sosiaalisesti tuottavan toiminnan (eli työn) ydin on ruoan antaminen toiselle. Sama pätee sikoihin. Mengenit hoitavat ja kasvattavat sikojaan ja ovat jatkuvassa suhteessa niihin; ne käsitetään yksilöiksi ja niillä on nimet. Sikojen lahjoittaminen on tärkeä ja välttämätön osa suurimpia rituaaleja.

Mengeneille siat eivät ole objekteja, eikä niitä ole määritelty teollisen lihantuotannon tuotantoeläinten tavoin raaka-aineeksi ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle. Siat ovat läheisiä eläimiä, mutta ne eivät ole lemmikkejä. Toisin kuin läheisen suhteen perusteella saattaisi luulla, siat teurastetaan ja syödään.

Niitä ei kuitenkaan syödä noin vain. Yksikään mengen ei teurasta tai syö itse kasvattamaansa sikaa, sillä se olisi itsekkyyden huippu ja arvontuotannon logiikan vastasta. Sikoja kasvatetaan ja hoidetaan vuosia, jotta ne voidaan lahjoittaa muille osana yhteiskuntaa uusintavia juhlia. Tässä mielessä siat ovat arvontuotannon väline, ja eläinoikeusnäkökulmasta siat menettävät henkensä myös mengenien parissa.

Ero nykyiseen teolliseen lihantuotantoon on kuitenkin selvä. Mengeneille sikojen kasvatus ja teurastus ei tapahdu näkymättömän ja vieraannutetun tuotannon piirissä, vaan siat ovat jatkuvasti läsnä.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Ruokatabut perustuvat monenlaiseen logiikkaan, ja ne ovat kulttuurisesti määrittyneitä. Ne kuitenkin kertovat paljon yhteiskunnastaan ja liittyvät kiinteästi yhteiskunnallisiin suhteisiin. Mengenien sikojen hoito kuvastaa mengenien perimmäisiä arvoa, eli tärkeiden sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja luomista. Teollinen eläintuotanto kertoo yhtä lailla teollisten yhteiskuntien arvoista.

Ranskalainen antropologi ­Philippe Descola (s. 1949) on todennut, että yhteisön suhteet ympäristöönsä kuvaavat myös yhteisön sisäisiä suhteita. Kääntäen, se miten kapitalismissa kohtelemme tuotantoeläimiä kuvastaa sitä miten me kohtelemme toisiamme.

LUE MYÖS: Pia Lundbomin Eläinten asialla -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Kirjoittajan Helsingin yliopiston sosiaali- ja antropologian oppiaineen jatko-opiskelija ja hänen väitöstutkimuksensa käsittelee laajamittaisten öljypalmu- ja hakkuuprojektien poliittisia vaikutuksia ja paikallisen maankäytön muutoksia Papua-Uusi-Guinean maaseudulla. Lisää antropologisia huomioita maailmasta AntroBlogissa

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.”
Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
Jaa tämä:

Eläinten asialla

Eläinoikeusaktivismi on muuttanut muotoaan viimeisten 20 vuoden aikana. Muutokset ovat mukailleet siirtymiä julkisessa keskustelussa, mutta tavoitteet ovat pysyneet samoina.

Vuotta 1995 pidetään suomalaisen eläinoikeusliikkeen syntyhetkenä kahdesta syystä: silloin tehtiin ensimmäiset kettujen vapautukset turkistarhoilta ja samoihin aikoihin perustettiin myös Oikeutta eläimille -yhdistys. Toukokuun 1995 kettujen vapautukset saivat aikaan paljon meteliä, ja ne tuomittiin julkisessa keskustelussa varsin laajasti.

Eläinoikeusliikkeellä on Suomessa jo yli 20 vuoden taival ja keinot ovat muuttuneet matkalla.

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.” Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.

Keskustelu turkistarhauksen lopettamisesta alkoi jo paljon ennen vuotta 1995, mutta tuolloin eläinaktivistit esittivät kritiikkinsä kärkevämmin ja näkyvämmin. Alkuaikoina eläinaktivisteja kutsuttiin monenlaisilla nimillä: luontoaktivisti, eläintensuojelutoimija, kettujen vapauttaja ja kettu­tyttö. Iltapäivälehtien lanseeraama kettutyttö-termi jäikin näistä elämään.

Aktivisteja itseään ei juuri kuultu. Heidän motiivejaan, ajattelutapaansa tai arvojaan ei ehkä edes oltu valmiita tai halukkaita ymmärtämään. Eläinten oikeuksien edistämisen sijaan monille toimijoille tarjottiin vaihtoehtoisia, ”parempia” yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoja. Miksi puolustaa kettuja tai sikoja, kun löytyy paljon ”tärkeämpiä” ja olennaisempia epäkohtia?

Tämä tärkeämpien kohteiden vaatimus osoitetaan usein myös muille aktivisteille.

Myös elämäntapavalintoja, kuten veganismia, kummasteltiin jopa aktivistien lähipiireissä. Osaa kannustettiin ”lopettamaan se pelleily”. Etenkin alkuvuosien eläinaktivismia pyrittiin tulkitsemaan sekä hairahtuneiden nuorten ymmärtämättömyytenä että johdateltujen nuorten naisten ajattelemattomuutena.

Kun aktivistit itse saivat puhetilaa, he perustelivat toimintansa lähtökohtina olevan eläinten oikeudet ja eläinten vapauttaminen. Tämä näyttäytyi aktivismin alkuvuosina jo itsessään temaattisesti varsin radikaalina.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.

Toiminta oikeudenmukaisemman maailman puolesta ei sellaisenaan ole mikään erityisen radikaali agenda, vaikka valtamediassa tai eläinoikeusliikkeen ulkopuolella eläinaktivismi itsessään esitettiin radikaalina. Vielä 2000-luvun alkupuolella aktivistien poliittinen agenda sivuutettiin.

Nyt, vuonna 2017, Oikeutta eläimille -yhdistyksen Facebook-sivuilla on lähes 70 000 tykkääjää. Uusia vegaanisia valmisruokia tuntuu putkahtavan kauppojen hyllyille viikoittain ja Helsingissä järjestettiin ensimmäiset – nopeasti loppuunmyydyt – Vegemessut. Eläinaktivistit ovat kasvoillaan ja nimillään keskustelemassa eläinten kokemasta kärsimyksestä.

Muutos ei kuitenkaan ole tapahtunut aktivistien poliittisessa sanomassa. Aktivistien pääviestit eivät ole muuttuneet mihinkään, eivätkä toiminnan tavoitteet ole muotoutuneet reformistisemmiksi. Tuomas Ylä-Anttila toteaa kirjassaan Politiikan paluu, että liikkeiden on oikeutettava vaatimuksensa saadakseen kannatusta – vaatimukset on esitettävä tavalla, joka vetoaa hyväksyttyyn käsitykseen yhteisestä hyvästä. Eläinoikeusliike esittää vaatimuksia eri tuotannonaloille, joiden se vaatii perustavanlaatuisesti muuttavan toimintatapojaan.

Turkistarhauksen lopettaminen on ollut näistä yksi keskeinen. Aktivistien tyyli kampanjoida esimerkiksi turkissomisteiden käytön lopettamiseksi tai eläinten kohtelun parantamiseksi maatiloilla ovat kuitenkin herättäneet myös varsin voimakkaita vastareaktioita vuo­sien varrella.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Alkuvuosien eläinten vapautukset tekivät tilaa eläinten asialle. Kuten yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnoissa yleensäkin, eläinaktivismissakin vaikuttamistyö on edennyt vaiheittain. Iskut olivat yksi tapa herättää huomiota eläinten kohteluun. Olipa eläinten vapautuksista poliittisena vaikuttamistapana mitä mieltä tahansa, yhteiskunnallista keskustelua ne saivat aikaan.

Eläinoikeusliikkeen yhtenä ajavana ajatuksena on se, että eläinten asiaa on kokonaisuudessaan pidettävä esillä, koska ne eivät osaa itse nousta barrikadeille. Eläinten hyväksikäytön lopettaminen onkin aktivistien tavoite. Eläinten vapautusiskujen loppuminen ja keinovalikoiman muuttaminen vuorovaikutteisempaan suuntaan on vaikuttanut aktivistien asemaan paljon. Eläinten asemasta, kohtelusta ja elämästä on tarjottu viime vuosina katsojille salaa kuvattuja kuvia.

Varsinkin 2007 vuodesta alkaen toteutetut kampanjat, joissa on esitetty salaa eläintiloilla kuvattua materiaalia, ovat laventaneet aktivistien mahdollisuuksia poliittiseen toimintaan myös muille eläinten asiaa edistäville toimijoille. Kuvat ovat tehokkaita ja niiden todistusvoima on vahva. Kuvamateriaalit haastavat jokaisen pohtimaan tehomaatalouden tilannetta. Samalla materiaalit asettavat vastuuta kuluttajalle ja pakottavat katsojan analysoimaan myös omaa kulutuskäyttäytymistään.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Salakuvien esittäminen ja mediassa jakaminen asettuivat jatkumoksi kaikelle vaikuttamistyölle, mitä jo aiemmin oli tehty. Aktivistien poliittiseen toimintaan sosiaalinen media asettui kuin nenä päähän. Teknologinen kehitys ei kuitenkaan yksin riitä selittämään aktivistien menestystä kuvakampanjoiden avulla vaikuttamisessa. Edesmennyt yhdysvaltalainen sosio­logi Charles Tilly kehotti Social movements, 1768–2004 -teoksessaan välttämään teknologista determinismiä. Hänen mukaansa pelkkä uusi media ei muuttanut yhteiskunnallisten liikkeiden luonnetta. Kirjassaan Tilly alle­viivaa, kuinka yhteiskunnallisissa liikkeissä omaksuttiin uuden median käyttö toimintaan, jota harjoitettiin muutenkin.

Tiedotusvälineiden ja liikkeiden suhde saa ranskalaisen historioitsija Pierre Rosanvallonin mukaan merkityksen vasta yhteisten vastademokraattisten tehtävien ansiosta. Rosanvallon esittää kirjassaan Vastademokratia – Politiikka epäluulon aikakaudella, että ”tiedotusvälineet ovat valvontademokratian vakiintunut ja funktionaalinen puoli, kun taas kansalaisyhteiskunnassa syntyneet aktivistijärjestöt ovat sen toiminnallinen puoli”.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Pelkkä pohdinta ja analysointi eivät riitä. Eläinoikeusaktivistit haluavat muutosta, joka ei ole vain sanahelinän tasolle jäävää hymistelyä. Hymistely ei muuta epäkohtia eikä lopeta kenenkään kärsimystä. Liikkeissä on ollut erilaisia kampanjoita, tapahtumia ja ruohonjuuritason vaikuttamistyötä. Keskustelut, kohtaamiset ja vuoropuhelu mahdollistavat niin ikään epäkohtien esille nostamisen.

Eräänlaisina välietappeina kasvissyönnin edistäminen, tietoisuuden lisääminen ja keskustelun herättäminen eläinten kohtelun epäkohdista konkretisoivat eläinoikeus­aktivistien sanomaa ja koskettavat monia. Aktivistit ovat onnistuneet sanomansa sanoittamisessa sellaisella tyylillä, joka kohtaa entistä useamman kokemusmaailman. Aktivistien poliittinen tavoite on myös saada ajattelemaan, millaisia vaikutuksia omalla toiminnalla on, ja purkaa tapaa katsoa eläimiä vain jonain, mitä tuotetaan ruuaksi mahdollisimman halvalla.

Kukapa haluaisi olla ”riistäjä”?

Salakuvien julkaisu on tuottanut myös tarkoittamattomia seurauksia. Teurastamoilla kuvatut kuvat ja niiden julkaisu sai isot yhtiöt suunnittelemaan kameroiden tuomista teurastamoille. Siten alojen kiire ja haasteet tavallaan päädyttiin kaatamaan yksittäisten työntekijöiden syliin, vaikka tätä aktivistit eivät tehneet.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn.

Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike onkin muuttunut poliittisesta altavastaajasta ja marginalisoiduista toimijasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Oma kysymyksensä on se, mihin vaikuttamistyö johtaa. Joka tapauksessa eläinoikeustoimijat saavat jatkuvasti pohtia keinoja, miten esittää asiansa. Niin aktivismin kuin kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on uudistuttava saadakseen asiansa esille ja puhutellakseen uusia ihmisiä. Eläinoikeusliike ei edelleenkään ole massojen liike, mutta sen esittämät asiat ja ongelmakohdat puhuttelevat entistä useam­pia.

Kasvistuotteiden lisääntyminen ja vegaanisten tuotteiden valikoiman parantuminen antaa viitteitä siitä, että kasvissyönti ja veganismi on samaan aikaan sekä politisoitunut että epäpolitisoitunut. Kasvissyönti tai vegaaniset tuotteet eivät nivoudu pelkästään aktivistiuteen vaan ovat kenelle tahansa mahdollisia, tavallisia valintoja. Kasvissyönti tai vegaanisuus ovat poliittisina valintoina enemmän kuin trendin harjalla ratsastamista. Poliittisina valintoina kuluttajavalinnat eivät kuitenkaan useimmille riitä. Yksittäisen kuluttajan käsissä eivät ainakaan toistaiseksi ole suuret linjat, ellei liikkeellä ole suuria massoja.

Eläinoikeusliike on joutunut antamaan periksi hyvin vähän. Eläinten asioissa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Laajemmassakin yhteiskunnallisessa kehyksessä veganismi on yleistynyt hyvin nopeasti, eikä se ole enää vain aktivistien valitsema elämäntavallinen kehikko. Kaikille vegaaniset tuotteet valitseville ruokavalio ei kuitenkaan ole erityisen poliittinen ­kysymys.

Jos poliittisuus katoaa kokonaan eikä kiinnity mihinkään laveampaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, onko olemassa riski, että kyseessä on joillekin vain trendi? Luultavasti. Mutta osalle samalla saattaa muotoutua yhteiskunnallisesti tiedostavampi elämä.

LUE MYÖS: Tuomas Tammiston Ruoka, eläimet ja arvo -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Pia Lundbom: Eläinten puolustajat – Suomalaisen eläinoikeusaktivismin muuttuva poliittinen tyyli ja toiseus. Jyväskylä studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöstutkimus ladattavissa kokonaisuudessaan täältä.

Jaa tämä:

Atrian Raatokuutio tahraa bloggaajankin

Mainonnan eettinen neuvosto nuhtelee Atriaa ja bloggaajaa broilerin tyrkyttämisestä arveluttavalla tavalla.

Lihatalo maksoi joukon bloggaajia tutustumismatkalle kanatilalle ja teurastamoon ja kainosti pyysi heitä julkaisemaan raporttia aiheesta samalla kellonlyömällä viime syyskuussa korvausta vastaan. Bloggaajat kirjoittivat ja kansa luki. Bloggauksista nousi melkoisen eloisa keskustelu ja Atria sai toisinnon #raatokuutio-metakasta. Kaikki lukijat eivät pitäneet järjestelystä tai välitetystä viestistä ja kertoivat tämän suorasanaisesti sosiaalisessa mediassa.

Keskuskauppakammarin alainen Markkinoinnin eettinen neuvosto (MEN) puolestaan otti vastaan valituksen aiheesta.

Nyt asiaa on punnittu ja MEN antoi tuomionsa: ”Blogin markkinointia osoittava tunniste ei ollut kuluttajalle helposti havaittava, selkeä ja ymmärrettävä. Kuluttaja ei voinut ensisilmäyksellä tunnistaa blogikirjoitusta markkinoinniksi. Koska asianosaiset ovat kuitenkin pyrkineet noudattamaan viranomaisohjeistusta eikä asiasta ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä, neuvosto ei tällä kertaa antanut yritykselle huomautusta.”

Ei mennyt ihan putkeen, siis.

Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta: http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/raatokuution-paluu/
Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta täällä.

Mediamurroksesta on meuhkattu viime vuosina melkoisen paljon. Vanhat rakenteet paukkuvat ja murtuvat ja samalla uusia tulee tilalle. Ehkä eniten huomio on kiinnittynyt tästä seuraavaan mediarahan suurjakoon, mutta huomiota pitää kiinnittää myös siihen, että ajatus mediasta on muuttunut.

Siinä, missä aikaisemmin ajatuksena ja lähtökohtana on ollut se, että toimittaja kirjoittaa omasta tai esimiehensä mielestä merkityksellisestä aiheesta. Nykyään monet toimittajat ovat siirtyneet viestintätehtäviin ja kirjoittavat työnantajien etujen sanelemista aiheista. Ja perinteisen median rinnalle on syntynyt uusi media, joka ei enää edustakaan journalismia juuri millään tavalla. Monet bloggaajat kirjoittavat aiheista, joista saavat palkkion – harmillisesti tämä palkkion maksaminen vastineeksi myötämielisestä kirjoittamisesta ei ole aina lukijalle ihan selvää.

Monet ihan oikeasti eivät tiedosta journalistin ja bloggaajan eroa. Molempia hommia voi tehdä hyvin ja huonosti, mutta olisi hyvä aina muistaa, että kyseessä on eri lajit. Blogeissa mainokset ovat usein leivottu sisälle tuotteeseen, eikä mainosviestiä tunnista kuten spottia mainoskatkolla. Mainonnan eettinen neuvosto selvästi tiedostaa tämän ja muistuttaa päätöksessään, että markkinoinnin tulee olla tunnistettavissa markkinoinniksi keskivertokuluttajalle. Näin ei tällä kertaa ole tapahtunut.

Neuvosto kiinnittää esillä olevan asian osalta huomiota kaupallisesta yhteistyöstä kertovan tunnisteen havaittavuuteen ja käytetyn sanamuodon selkeyteen: Tunniste on pienikokoinen. Se on sijoitettu blogikirjoituksen otsikon alle oikeaan reunaan. Lisäksi tunniste on kirjoitettu samalla kirjasintyypillä kuin blogikirjoitus. Atria-sana puolestaan on kirjoitettu verkkosivuilla heikosti erottuvalla haalean vaaleansinisellä sävyllä. Sävy on sama kuin blogin värimaailma muutoin. Neuvosto katsoo mainittujen syiden perusteella, että tunniste ei ole ollut kuluttajalle selvästi havaittava blogia nopeasti silmäiltäessä. Lisäksi käytetty ilmaisu ’yhteistyössä’ ei selkeästi ilmaise keskivertokuluttajalle, että kysymys on nimenomaan kaupallisesta yhteistyöstä eli markkinoinnista.

Mainonnan eettinen neuvosto ottaa kuitenkin tässä tapauksessa huomioon, että yritysten ja blogin kirjoittajien kaupallisesta yhteistyöstä ei ole tähän asti ollut Suomessa ratkaisukäytäntöä itsesääntelytoimielimissä eikä markkinaoikeudessa. Yritys ja kirjoittaja ovat pyrkineet menettelemään markkinointia valvovan viranomaisen ohjeistuksen (linjaus) mukaisesti.”

Animalia, MEN, mainonta, eettisyys, vastamainos, kulttuurihäirintä
Nämä Animalian mainokset JCDecauxin tirehtöörit määräsivät poistettavaksi mainostelineistä välittömästi niiden sinne ilmestyttyä. Sanoivat, että varmasti kyllä ovat hyvän tavan vastaisia. Mainonnan eettinen neuvosto oli eri mieltä ja lopulta JCD joutui läväyttämään kampanjan uudestaan bussipysäkeille ja mainostauluihin. Tämä epäilemättä sai samoissa paikoissa mainostavat mcdonaldsit ja jalostajat erityisen tyytyväisiksi. KUVA

MEN on selvästi hyvällä asialla ja on hyvä, että alan itsesäätelyelin seuraa tapahtumia ja samalla yrittää ohjata käytäntöjä oikeaan suuntaa. On kuitenkin myös täysin selvää, että mikään suomalainen sääntely ei tule vaikuttamaan ulkomailta tulevaan materiaaliin ja sikäli näkisin tätä valvontaa tärkeämpänä sen, että petraamme medialukutaitoamme. Itse olen jeesannut ja avustanut Eettisen kaupan puolesta -järjestöä (Eetti) sen kouluissa toteuttamissa vastamainostyöpajoissa ja tänä vuonna Biologian ja maantieteen opettajien liitto (BMOL) järjestää koululaisille vastamainoskilpailun, jonka touhuamiseen Häiriköt-päämajakin osallistuu.

BMOLin vastamainoskilpailun teemana tulee olemaan juurikin tähän aikaan sopivasti ruoka. Ja me Häiriköissä puolestamme olemme sattumalta tekemässä juurikin ruoka-aiheista vastamainossarjaa. Aihe on pinnalla ja hyvä niin, ruuantuotannon ympäristövaikutukset ovat verrattoman suuret ja niitä muitankin eettisiä kysymyksiä piisaa, kuten muun muassa tutkija Aaltola huomautti Häiriköiden maitojutussa. Ja onhan se uusi eläinlakikin tekeillä, vaikka vastustusta piisaa.

Tämä Atrian broileritilabloggauskohukin nousi julkiseen keskusteluun todennäköisesti juuri siksi, että aihe oli ajankohtainen ja vähemmän ajankohtainen aihe olisi jäänyt huomaamatta. Vegesafkan siirtyminen valtavistaan alkaa olemaan jo melkoisen kirkossa kuulutettu hommeli siinä vaiheessa, kun Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa artikkeleita aiheesta ilman, että toimituksessa tukehduttaisiin sappeen (kommenttiraidalla toki senkin edestä sitten). Näin kävi viime viikonloppuna järjestettyjen Vegemessujen alla. Edes Maaseudun Tulevaisuus ei voi jättää huomioimatta muutosta kuluttajien preferensseissä – ja samalla myös tuottajiin kohdistuneessa kysyntäpaineessa.

Ihan vaivattomasti siirtymä ei kuitenkaan tapahdu. Vanhat rakenteet painavat ja tuotantomallit sekä tottumukset ohjaavat kulutusta – ja sitä tuotantoa pitää sitten myydä ja markkinoida.

Pistetään tähän loppukevennykseksi jälleen tämä Helsingin kaupunginvaltuuston tuottama klassikko – kasvisruokapäiväkeskustelu.

Jaa tämä:

Kun lobbaus tulee lihaksi

Taas kouluissa markkinoidaan lapsille. Tällä kertaa lihaa, koska sitä tässä tarvitaankin ja johan lihaton lokakuu loppui.

Tiesitkö että marraskuussa vietetään Kotimaisen lihan viikkoa? Viikon aikana 3.–6.-luokkalaiset ympäri Suomen voivat tutustua liharuuan alkuperään kouluihin toimitettavan materiaalin avulla. Vaikka eläinten tappaminen kuuluu asiaan, materiaalissa ei kuolleita eläimiä esitellä mikäli lautasella nököttävää lihan palaa ei lasketa. Teemaviikon järjestäjänä toimii Lihasta-viestintähanke, jossa ovat mukana lihayhtiöt Atria ja HKScan. Mukaan on lähtenyt jo yli sata koulua.

Toisin sanoen suuret kaupalliset toimijat ovat jotenkin onnistuneet ujuttamaan mainoskampanjansa suoraan peruskoulujen luokkahuoneisiin. Ja nimenomaan markkinoinnistahan tässä on kyse. Lobbausyritys on ymmärrettävä vegaanibuumin valossa. Kuluneen vuoden aikana Sipsikaljavegaani -Facebook-ryhmän jäsenmäärä on kasvanut yli 30 000:n, perusruokakauppojen vegaanisten valmisruokien ja lihankorvikkeiden tarjonta tuntuu moninkertaistuneen ja jopa Helsingin Sanomat on uutisoinut ruokavallankumouksesta (tämä viimeistään tarkoittaa vegaaniruokavalion lopullista valtavirtaistumista).

Ilmastonmuutoksen maailmassa nuoremman sukupolven suhde lihaan ja eläinoikeuksiin on väistämättä yhä kriittisempi. Ei siis ihme jos lihantuottajat ovat alkaneet hikoilla kylmäarkuissaan miettiessään tulevaisuuttaan.

Hesburger, Apulanta, vastamainos, kulttuurihäirintä, eläinoikeudet
Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegeillä ja vegaaneilla? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Tony, Sippe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa (omalta listaltaankin löytyvän) vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.

Mutta millaista Atrian ja HKScanin oppimista tukeva materiaali on, ja mitä se osaa sanoa eläintuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutuksista? Koululaisille suunnatun oppimateriaalin ilmastonmuutosta käsittelevän osion suhde faktoihin on ainakin rohkean innovatiivinen: “Eläinten käyttämät nurmilaitumet sitovat itseensä ympäristölle ja ilmastolle haitallista hiiltä ja hiilidioksidia, jolloin ne eivät vapaudu ilmaan. Samalla ne estävät ylimääräisiä ravinteita valumasta pelloilta vesistöön.”

Mielikuvitus lentää myös kohdassa, jossa esitellään liha- ja maitotuotannon kytkeytymistä toisiinsa. Lapsille opetetaan kuinka:  “Kahden tuotannon yhdistäminen kuormittaa ympäristöä vähemmän, jolloin niiden hiilijalanjälki on pienempi”.

Kuvitellaan siis ensin vielä suurempi hiilijalanjälki ja verrataan sitten todellisen tuotannon hiilipäästöjä siihen: siitähän tulikin nyt pienempi! Ei liene sattumaa, että kampanja on kohdistettu ala-asteikäisille. Nuorena on vitsa väännettävä, koska myöhemmin tämä ei enää menisi läpi millään. Opettajille suunnatussa paketissa on kuuden tunnin edestä Atrian ja HKScanin suunnittelemaa opetusmateriaalia lapsille. Voidaan aiheellisesti kysyä mistä oikeasta opetuksesta tämä on pois.

Projektista vastaa toimittajataustaisen Harri Saukkomaan viestintätoimisto Tekir Oy, joka kertoo sivuillaan että: Vaikuttaminen, vaikuttajaviestintä ja lobbaus tarkoittavat kaikki samaa – päämäärätietoista työskentelyä ja viestintää halutun päätöksen, tilanteen tai olosuhteen saavuttamiseksi.

Koulukäynnit yksin eivät riittäneet Tekirille. Viestintätoimisto on palkannut projektiin mukaan myös suositun Youtube-persoonan, Lateksitupin, eli 21 vuotiaan Lauri Kankaan. Kankaan Instagram-tiliä seuraa yli 123 000 ihmistä.

Hankkeen heinäkuussa perustettu Facebook-profiili on kerännyt toistaiseksi alle kymmenen tykkääjää, joista osa on vegaaneja. Kritiikkiä Facebook-seinälle satoikin näiltä vegaaneilta jo alkuviikosta. Ylläpidon vastaukset kritiikkiin kiinnittävät heti ensimmäisenä huomion siihen, kuinka hankkeessa ei ainakaan ole kyse markkinoinnista, sillä “markkinoinnilliset toimenpiteet on rajattu pois jo kilpailulainsäädännön sanelemina”. Itseasiassa koko sivusto on täynnä yrityksiä määritellä teemaviikot yhä uudelleen vain viestintähankkeeksi. Vimmaisa uudelleenmäärittely paljastaakin aiheellisen juridisen huolen lapsiin kohdistuvan mainonnan lainsäädännöllisistä rajoitteista.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoo sivuillaan varoittavan tarinan siitä, kuinka “eräs lapsille ja nuorille suunnattu kaupallisista viesteistä koostuva julkaisu oli kokonaisuudessaan laadittu muistuttamaan toimituksellisia julkaisuja. Markkinatuomioistuin piti markkinointia lainvastaisena, kun julkaisu oli kohdistettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille ja vaara siitä, että kohderyhmä ei ollut tunnistanut kirjoituksia mainoksiksi, oli tavallista suurempi.”

Nähtäväksi jää tarttuuko markkinatuomioistuin toimeen myös Kotimaisen lihan viikon -viestintähankkeen kohdalla.

Valio, vastamainos, kulttuurihäirintä
Ei ole liha ainoa asia, jota kouluissa saa markkinoida, vaikka periaatteessa markkinointi koululaisille onkin kiellettyä. Vaikka kouluissa normaalisti suhtaudutaan penseästi mainostamiseen, muodostaa maidon mainostaminen tähän poikkeuksen. Sitä jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta.

Yksi teemaviikkojen väitetyistä päämääristä on jakaa koululaisille tietoa lihan yhteiskunnallisista vaikutuksista. Tähän sisältyykin kaunis runollinen ironia, sillä Kotimaisen lihan viikko -mainoskampanja on jo itsessään täydellinen oppikirja-esimerkki liha- ja eläinteollisuuden yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja poliittisesta lobbaamisesta.

Voitaisiinkin sanoa, että Atrian ja HKScanin pyrkimykset manipuloida yhteiskunnallista todellisuutta tulevat lihaksi tässä mainos.. ..tai siis tiedotushankkeessa.

Jaa tämä:

Lihan kriisi ja median kriisi

Atria haluaisi pyyhkiä #raatokuutio:n kuluttajien mielistä ja päätti palkata eturivin bloggaajat ajamaan asiaansa.

Elintarviketeollisuus on murroksessa. Kasvisruokapäivät on saatu osaksi koulujen arkea (ainakin Helsingissä) ja samoin (ainakin Helsingissä) myös päiväkodeissa aloitetaan kasviruokapäiväkokeilu. Ruokakaupoissa ei ole nähty Nyhtökauran veroista hysteriaa liene koskaan – kansa jonottaa kuin Neuvostoliitossa konsanaan ja media ylistää vuosisadan kotimaista ruokainnovaatiota. Onneksi Härkistä riittää niille, jotka eivät saa osaansa Nyhtiksestä.

Samalla #sipsikaljavegaanit möykkäävät sosiaalisessa mediassa ja rikkovat stereotypioita salaatin lehtiä nälkäänsä närppivistä, riutuvista reppanoista.

Eilen  (28.9.) S-ryhmän Ässäpäivillä kerrottiin, että kasvipohjaisten elintarvikkeet ovat nousukiidossa. Kasvua piisaa, eikä turpoava valikoima oletettavasti kasvua ainakaan taita. Kauppa se on, joka kannattaa. Paitsi että tietysti se vegespudun kasvu on pois jostain. S-ryhmän mukaan härkäpavusta valmistettavaa Härkistä myydään tällä hetkellä enemmän kuin esimerkiksi broilerin paistisuikaleita.

Eilen pamahti linjoille myöskin liuta bloggauksia (1, 2, 3, 4, 5) , joissa kirjoittajat kertoivat, kuinka hyvin hommelit ovat Atrian kanalassa. Valistunut lukija tietenkin ymmärtää, että Atrian valitsemana aikana ja valitsemassa paikassa tehty esittelykierros Atrian maksamille kirjoittajille ei välttämä kerro ihan koko totuutta lihatuotannosta.

Tästä pääsemmekin sopivalla aasinsillalla toiseen eilisistä murheistani – median tilaan (joo, oikeasti niitä murheita on enemmänkin, mutta tätä enempää en saa yhteen kirjoitukseen).

S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.
S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.

Murroksessa on myös media. Eilen yksi tuttu toimittaja ilmoitti siirtymisestä aidan toiselle puolelle – viestintätoimistoon. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen tuttu joka on siirtynyt journalismin parista lobbaajaksi, sisältömarkkinoinnin tuottajaksi, tai muuten yritysviestinnän puolelle. En hirveästi osaa syytellä yksilöitä, syy siirtymään löytyy varmasti isolta osin median kriisistä, jota kuvaa jatkuvat yt-kierrokset. Yle muuten ilmoitti uusista leikkauksista myöskin eilen.

Vaikka työelämän myrskyssä luovivaa yksilöä onkin aika hedelmätöntä syyllistää, niin suuremmassa mittakaavassa tämä toimittajien valuminen yritysviestinnän puolelle on ihan helvetin ongelmallista nykytilanteessa. Median resurssit vähenevät koska mainosmarkkinat ja Yleen kohdistuvat leikkaukset. Silloin viestintätoimistojen tarjoamat valmiiksi paketoidut juttuehdotukset ja tiedotteet menevät läpi herkemmin.

Lukijat saavat journalismin sijaan luettavakseen yritysviestintää (eli mainontaa), mutta eivät edes ymmärrä tätä.

Samalla, kun journalististen pelisääntöjen mukaan pelaava media siis kuihtuu kilpailevat blogit lukijoiden media-ajasta. Eihän blogeissa mitään vikaa itsessään ole ja itsekin seuraan useampaa sellaista. On kuitenkin ongelmallista, että firmat ostavat sisältöä blogeihin ja samalla hämärtävät käsitystä siitä, mikä on markkinointia. Olen itse ollut toimituksen jäsenenä useammankin kerran tilanteessa, jossa yritys on tarjonnut valmista juttua tai juttuideaa ja luvannut kylkiäiseksi vaikka ostaa hyvään hintaan mainoksen. Meillä Voima-lehdessä tarjouksiin ei ole tartuttu, mutta vaikutta siltä, että ainakaan blogiskenessä tämän kaltaisia tarjoukset eivät ole ongelma.

Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainostauluissa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux'n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluista. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle olisi se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden– mainoksia.
Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainonnassa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux’n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluistaan. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle oli se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden – mainoksia.

Yksi Atrian tarjoukseen tarttuneista bloggaajista myönsi, että kirjoittajalle tulee fygyä kirjoituksesta klikkausten perusteella. Kukaan tuskin olettikaan muuta ja näinhän se nykyään menee.

Kuinka Atria sitten valitsi kirjoittajat, jotka kutsui kanatilalle? En tiedä. Kaikki kutsutut pitävät suosittuja blogeja, mutta ainakaan Suomen suosituinta ruokablogia, Chocochiliä, ei kutsuttu mukaan. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, Chocochilissä on ainoastaan vegaanisia reseptejä. Tässä kuitenkin paljastuu tämän nykyisen sisältömarkkinoinnin sisäänrakennettu ongelma. Eivät ne raportit kanatehtaasta mitään monipuolista ja riippumatonta kuvaa touhusta anna, vaikka yksittäiset kirjoittajat kuinka vilpittömästi näkemästään kirjoittaisivatkin.

Kuten todettua, Atria esitteli valitsemanaan hetkenä valitsemaansa tuotantoyksikköä valitsemalleen porukalle ja maksoi kaikille osapuolille. Kriittisiä ääniä ei päästetty lähellekään tätä pr-tilaisuutta.

Olisi jänskä tietää, että onko Atrian ja kirjoittajien välisessä sopparissa joku klausuuli, jossa kirjoittajat sitoutuvat olemaan liikaa kritisoimasta tuotantoa. Ehkä sellaista ei tarvita, koska häiriköimällä bloggaaja saattaisi pilata maineensa ja menettää tulevat kutsut hunajapurkin äärelle.

Eivät nämä lukemani Atria-bloggaukset pelkää pilvilinnaa olleet, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan myös muiden kuin sekasyöjien näkemyksiä tuotannosta. Nyt mentiin aika vahvasti omien kulutustottumusten oikeutuksen ja perustelun puolelle. Olisi muuten kiinnostavaa, mikäli joku Atrian kutsumista bloggaajista olisi kirjoittanut oikeasti kriittisesti broilerituotannosta ja saisi korvauksen klikkauksista – Atria maksaisi oman oksansa sahaamisesta.

Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta: http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/raatokuution-paluu/
Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutio-gate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta täällä

Atria on epäilemättä valinnut tarkasti kylään kutsumansa enemmän tai vähemmän myötämielisiksi arvioidut bloggaajat. Tämän lisäksi on ongelmallista, että kutsutut eivät ole alan asiantuntijoita. Atria kutsui maallikot arvioimaan ja raportoimaan eläinten hyvinvoinnista. Hitostako minäkään tietäisin, että onko se söpö hyppiminen merkki tyytyväisyydestä vai häiriökäyttäytymisestä. Nyt se kotkotus kuitenkin raportoidaan todisteena moitteettomasta touhusta, koska on nähty ”omin silmin”.

Sosiaalisessa mediassa blogaajat puolustelivat kirjoituksiaan esimerkiksi sillä, että kirjoittivat neutraalisti kuulemansa faktat ja vähättelevät mainonnan tehoa. On todella ongelmallista, jos kirjoittaja ei ymmärrä asetelmaa toistaessaan tuottajan myyntipuheita neutraaleina faktoina. Tai ei ymmärrä että eivät mainostaja tehottomasta mainonnasta maksa.

The Blog Awards Finland 2016 -skabassa ehdolla oleva WTD-blogin Nata kirjoittaa: ”Suurin oivallus koko matkassa oli se, että tuotanto tosiaan optimoidaan kuluttajien halun mukaan, ei toisinpäin. Atria vastaa kysyntään, eikä tuputa tuotteitaan kansalaisille.”

Ajatus siitä, että yritykset eivät vaikuttaisi kysyntään markkinoinnilla on häkellyttävä. Vieläkin häkellyttävämpi se on, kun kun luen ajatuksen maksetusta mainoksesta.

Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Jaa tämä:

Mainonnan raadollisuus paljastui

Teksti Häirikkö

Mainonta ei oikein voi olla dialogia, koska mainostava yritys kuitenkin kontrolloi sitä, mistä saa puhua.

Mainonta on aikansa peili, se kuvastaa yhteiskuntaa, joka sen on tuottanut. Ei kuitenkaan kannata olettaa mainonnan olevan dialogia tai avointa keskustelua. Viimeisin osoitus tästä on lihatalo Atrian päätös sensuroida avointa kilpailuaan.

Sain sunnuntai-iltana vinkin Atrian Anna lempinimi aterialle -kilpailusta. Turkulainen Janne oli ehdottanut Chicken Jalfrezi -mikroaterian lempinimeksi Raatokuutiota.

Ensimmäinen kommenttini oli, että kyllä joku Atrialla kiroilee aamulla toimistolle päästyään. Taisi kiroilla ja sensuuri iski samantein. Raatokuutio katosi maanantaina aamupäivällä kunniataulukosta, jonka kärkipaikkaa se tuossa vaiheessa piti yli kaksinkertaisella äänimäärällä kakkosena tulleeseen kilpakumppaniin nähden. Onneksi internet ei unohda.

Samoin listalta katosi Kuolleen kanan kirous ja muutama muukin ehdotus.

Kilpailun/kampanjan toteuttamiseen osallistunut brändi-/mainostoimisto Nitro ID kommunikoi sosiaalisessa mediassa kohderyhmän kanssa nuorison omalla kielellä: ”Mitä jäbä duunaa? Täällä voit kreaa huikeit idiksii Atrian itämaisille aterioille yhdessä PackageMedian kanssa duunamallamme ideointikilpailulla: www.kilpailu.kokkaamo.fi Maistuvaa viikonloppua!”

Kilpailun säännöissä tietenkin todetaan, että ehdotusten tulisi olla ”hyvän tavan mukaisia lempinimiä”. Atrian edustaja totesikin maanantaina 3.2. Facebookissa Raatokuutiosta, että ”sääntöjen vastaisiksi tulkitut nimet poistetaan” sekä ”raatosanan käyttö ruoasta puhuttaessa on tulkittu hyvän tavan vastaiseksi”.

Ilmeisesti ”Tipi-tii” ja ”Burn, baby, burn” ovat soveliaita lempinimiä ja kuvastavat paremmin ateriakokonaisuutta sekä sen tuotantoprosessia. Tiedä häntä.

Einesyhtiön toiminta ei ole missään määrin yllättävää, mutta toimii hyvänä muistutuksena siitä että mainonta on yksisuuntaisesta viestinnästä, jossa kaiken toiminnan tavoitteena on lopulta saada meidät – kuluttajat – ostamaan. Nämä sensuroinnit onneksi poistavat viimeisetkin rippeet tasavertaisten keskustelukumppanien illuusiosta.

Atria ei myöskään ole ensimmäinen firma, joka on polkaissut käyntiin tämänkaltaisen ”interaktiivisen” ja ”osallistavan” mainoskampanjan. Vastaavia on nähty ennenkin ja vastaavasti aiempienkin kampanjoiden kanssa on ajoittain hassuteltu. Tuotteliain suomalainen mainoskampanjoiden väärinkäyttäjä lienee taiteilija Riiko Sakkinen.

Hän muun muassa tilasi Yhdysvalloissa käydessään Heinz-ketsuppia Mustard Gas -etiketillä ja osti Espanjasta itselleen Moët & Chandon -samppanjapullon, jonka kylkeen oli tilauksesta kirjailtu sana MOLOTOV Swarovski-kristallein. Molemmat etikettihassuttelut tuotteet syntyivät virallisten mainoskampanjoiden puitteissa.

Sakkinen tilasi myös Nutella-suklaalevitettä kommunistijohtajien/vapaustaistelijoiden/terroristien (valitse mieluinen) nimillä. Tämä meni sukkana läpi Nutellalla.

Aina eivät kuitenkaan ole hommat menneet Sakkisellakaan putkeen: Sakkisen ehdotus McDonald’sin kampanjan yhteydessä ei läpäissyt seulaa. Hän esitti Mäkkärin MyBurger-kilpailussa suunnittelemansa hampurilaisen nimeksi Spicy Hot Capitalism. Tämä ehdotus hylättiin, koska siinä oli ”sopimatonta kieltä”.

Ilmeisesti myös Mäkkärilläkin ollaan sitä mieltä, että kapitalismi on kirosana ja murhaa. Hyvä.

Tämä hampurilainen ei edusta kapitalismia.

Mutta eivät ole Atria tai Mäkkäri ainoita, jotka eivät salli kilpailuun osallistuville aitoa vapautta ehdotustensa kanssa. Hiljattain Coca-Cola joutui kansainvälisen huomion keskipisteeseen, kun yhtiön eteläafrikkalainen haarakonttori sensuroi Share a Coke -sivustolla kuluttajien ehdotuksia. AmericaBlog-sivusto uutisoi tammikuun lopussa, että Coca-Cola kokee Gay-nimisten tilaukset sopimattomiksi.

Tämä siitäkin huolimatta, että Gay on ihan virallinen miehen nimi – joskaan ei välttämättä yleisin ja täysin vailla kaksoismerkityksiä. Wikipedian mukaan se oli vuonna 1990 Yhdysvaltain 795:ksi suosituin miehen nimi.

Cokis kuitenkin hyväksyi samassa yhteydessä nimeksi tölkin kylkeen sanan ”straight”, joka ei käsittääkseni ole virallinen nimi yhtään missään. Oheinen video näyttää melko vastaansanomattomasti missä Cokis seisoo homo-hetero-akselilla:

Tämän Gay-Straight-hässäkän ajoitus on sikäli nolo, että Coca-Cola on myös yksi Kansainvälisen olympiakomitean tärkeimmistä yhteistyökumppaneista ja rahoittaa Sotšin talviolympialaisia, joiden yhteydessä on keskusteltu kovasti homojen asemasta Venäjällä.

Mitä näistä vuorovaikutteisista mainoskampanjoista ja yritysten toiminnasta on sitten opittavissa? Ainakin se, että yritykset ovat perin herkkiä toimiinsa liittyvän kritiikin suhteen. Nämä tapaukset myöskin muistuttavat siitä, että yritysten toiminnan kritisoiminen parodian kautta on suhteellisen helppoa niin kauan yritysten toiminta ei kestä päivänvaloa. Tuoreet todisteen tästä on luettavissa Atrian Facebook-seinältä, jossa kannattaa käydä lukemassa muiden sinne postaamia kommentteja.

Harmillisesti nähtävissä olevassa tulevaisuudessa tuo kritisoiminen ei taida olla muuttumassa tippaakaan vaikeammaksi.

Jaa tämä: