banksy

All Hail Our Pokémon Overlord!

Pokemon Go saattaa mullistaa mobiilipelaamisen ja -markkinoinnin. Pikachu myös ilmestyi puistoon ihan oikeasti ja se on oikein.

Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta Pokémon Go:n järkyttävä menestys. Pelistä ja ilmiöstä voi olla montaa mieltä. Ainakin se saa ihmiset liikkeelle, mikä on näinä aikoina ns. cowa juttu, kansanterveys ja kaikki. Toki sovellus siinä samalla kerää kaikenlaista dataa ihmisistä ja siihen voi suhtautua ihan perustellusti joko välinpitämättömästi tai huolestuneesti.

Peli on myös kiinnostava seurattava on-line-markkinoinnin kantilta. Itse en peliä edes pelaa ja silti sosiaalisessa mediassa pelin siivellä minulle on markkinoitu risteilyjä, baareja, laskutuspalvelua sekä teleoperaattoria. Yritykset ovat myös ostaneet (äärettömän halvalla) lureja terasseilleen, tiloihinsa ja edustoilleen, ja näin houkutelleet potentiaalisia asiakkaita paikalle.

Nähtäväksi jää, kuinka tätä markkinointitapaa hyödynnetään jatkossa sillä tuskin PoGo jää ainoaksi ja viimeiseksi rahoitusta näin hankkivaksi sovellukseksi. Taas löytyi uusi tapa mainoksille luikerrella elämiimme.

Ja onhan peli poikinut myös totaalisen hulluja mielipideosastokirjoituksia, joissa paheksutaan, että väärin sammutettu: nuorison pitäisi keräillä kiviä ja liikkua mustikoiden perässä. Omituiset mielipidekirjoitukset ovat elämän suola, mielestäni ja poikivatpa ne välillä myös hienoja ideoita.

Löydettyämme lomalla muksujen enon kätköistä laatikollisen vanhoja, muovisia pokepalloja ideoimme lasten kanssa tosielämän Pokémonin. Siinä mentäisiin metsään reppu täynnä muovisia pokepalloja ja heiteltäisiin mustikanpoimijoita niillä. Tuskin olisi tylsää.

#pokemonument on totta
#pokemonument on totta
Ilmiselvästi emme olleet yksin ajatuksinemme siirtää Pokémon tähän fyysiseen todellisuuteen lisätystä todellisuudesta (augmented reality)

Sunnuntaina New Orleansissa ilmestyi puistoon patsas, jossa poseeraan Pokémoninsta tuttu Pikachu. Tuskin mikään voisi olla hienompaa. 
 
”The (larger than) life-sized pocket monster, who is a fan-favorite in the augmented reality video game Pokémon Go, appeared in an out-of-use fountain in Coliseum Square. The area is also home to a marble statue of Margaret Haughery, an Irish immigrant who was known to locals as ’Angel of the Delta,’ and ’Friend of the Orphans,’ and was erected after her death in 1882.
 
The neighborhood association’s vice president, Karon Reese, told artnet News in a phone conversation that crowds of people have flocked to the site since it first surfaced. ’It’s creating quite a sensation down here in our neighborhood park'”, Artnet raportoi.
 
Täysin odotetusti Pokemonumentin edessä on piisannut poseeraajia ja intermedia on täynnä kuvatodisteita siitä.
Täysin odotetusti Pokemonumentin edessä on piisannut poseeraajia ja intermedia on täynnä kuvatodisteita siitä.

Pronssipatsaan näköisen, lasikuidusta valmistetun taideteoksen tekijästä ei ole tietoa ainakaan toistaiseksi. Luonnollisesti ensimmäinen nimi, joka heitettiin ilmoille oli Banksy, mutta mistäs näitä voisi tietää. Ei tämä kyllä ihan hirveästi Banksylta vaikuta ellei seuraavassa aallossa tule jotain ihan muuta ja yllättävää.

Positiivista on se, että kaupungin virkailijat eivät ole toistaiseksi poistaneet teosta paikalta ja sen kohtaloa pohditaan kaikessa rauhassa. Saattaisin veikata, että tällä hetkellä tämä on ihan hyvä turistirysä, jossa on kaikki maailman stopit, gymit ja luret. Tuolla kelpaisi heitellä niitä pokepalloja pelaajien päälle.

 

Koska elämme ajassa, jossa jokaisesta sarjakuvafilmatisoinnista tehdään pornoparodia ei tarvinnut kauaa odottaa puhtaasti aikuisille suunnattuja sovelluksia Pokémonista. Pokemon Gon inspiroimat Pokémoan-dildot näyttäisivät olevan todellisuutta. Kuten niin usein, kaikki haluavat siivunsa (lisää aiheesta: http://dangerousminds.net/comments/pokemon_go_inspired_dildos_are_finally_here)
Koska elämme ajassa, jossa jokaisesta sarjakuvafilmatisoinnista tehdään pornoparodia ei tarvinnut kauaa odottaa puhtaasti aikuisille suunnattuja sovelluksia Pokémonista. Pokemon Gon inspiroimat Pokémoan-dildot näyttäisivät olevan todellisuutta. Kuten niin usein, kaikki haluavat siivunsa (lisää aiheesta: http://dangerousminds.net/comments/pokemon_go_inspired_dildos_are_finally_here)

 

Jaa tämä:

Yhteiskuntamme mätä symboli

Coca-Cola ei välttämättä ole symboli jonka haluamme, se kuitenkin on symboli jonka ansaitsemme. Se luikertelee tiensä myös taiteeseen.

Alkusyksyn herkullisin taideskandaali on pyörinyt Kansallisgalleriaan kuuluvan Sinebrychoffin taidemuseon järjestämän Coca-Cola-pullo 100 vuotta -näyttelyn ympärillä. Erityisen ansiokkaasti näyttelyä on kritisoinut Otso Kantokorpi, esimerkiksi täällä ja täällä ja täällä.

Kyseinen näyttely ei ole valikoitunut museon ohjelmistoon taiteellisin perustein vaan museon sponsorin, Cokista Suomessa lisenssillä valmistavan Sinebrychoff-panimon aloitteesta. Esillä olevat Coca-Cola-aiheiset teokset ovat peräisin Coca-Colan omista kokoelmista ja veikkaanpa, että ne ovat melko pitkälti saaneet alkunsa limuvalmistajan tilauksesta.

Pakpoom Silaphanin teos Dali sits on Coke vuodelta 2014. Thaimaalainen Silaphan herättelee näyttelykatalogin mukaan teoksissaan keskustelua mainonnan ja kulutuksen vaikutuksista ja pop-taiteesta laajemminkin.
Pakpoom Silaphanin teos Dali sits on Coke vuodelta 2014. Thaimaalainen Silaphan herättelee näyttelykatalogin mukaan teoksissaan keskustelua mainonnan ja kulutuksen vaikutuksista ja pop-taiteesta laajemminkin.

Koko näyttelyn keskeinen kysymys on oikeastaan se, että ovatko esillä olevat teokset taidetta vai high end -mainoksia ja onko Kansallisgalleria oikea paikka esitellä niitä. Kuuluisien taiteilijoiden tekemien Coca-Cola-tutkielmien ohella näyttelyssä on esillä myöskin pullomuotteja sekä kopioita kurvikkaan pullon alkuperäisestä patenttihakemuksesta.

Coca-Colan ja Cokis-pullon ympärille rakennettu myytti on saanut vuosisadan aikana jopa humöörisiä ulottuvuuksia. Coca-Cola ja vapauden tavoittelu ovat muodostuneet osaksi amerikkalaista unelmahöttöä ja tämä eittämättä propagandistinen tunnelma on ajoittain läsnä Sinebrychoffin taidemuseon kellarissakin – esimerkiksi näyttelytilan penkillä lojuvan Kiss The Past Hello – 100 Years of the Coca-Cola Bottle -kirjan esipuheessa. Tekstissä visioidaan niinkin hurjia, että Coca-Colassa on kyse yhdestä nykymaailman suurimmista saavutuksista: ”Demokratisoidusta luksuksesta”.

En minä sokeroitua ja hapotettua kasviuutejuomaa sentään luksukseksi lähtisi nimittämään, mutta eihän Cokiksessa olekaan kyse pelkästään tuotteesta vaan juurikin ideasta ja fantasiasta. Samoin kirjassa viitataan yksiselitteisesti taiteilijoiden tekemiin Cokis-mainoksiin taiteena.

Tämäpä ei olekaan Cokiksen mainos vaan Banksyn taideteos. Ähäkutti Atlantaan.
Tämäpä ei olekaan Cokiksen mainos vaan lainaus Banksyltä. The Coca-Cola Companyt tekemisiin liittyviä eettisiä ja ympäristöllisiä ongelmia ei lienee edes tarvitse eritellä tässä yhteydessä. On kuitenkin sanomatakin selvää, että täysin ongelmaton firma ei kyseessä ole ja halukkaat kyllä löytävät syntilistaa hyvinkin helposti netistä.
Vaikka näyttelyn teosten status taiteena ja näyttelyn asema taidenäyttelynä ovat epäilyksenalaisia, on mainosnäyttelyn kunniaksi on kuitenkin ehdottomasti luettavissa se, että se nostaa esiin taiteen ja mainosten yhteen kietoutumisen. Siinä missä ennen kansaa ohjailtiin (ainakin enemmän) Herran pelolla ja valtaapitävät teetättivät renessanssineroilla maalauksia itsestään tai kuninkaasta, jumalasta tai manalasta on nykyajan propagandakuvasto enemmän sitä mainosmaailman kuvastoa. Tämä tietenkin kertoo osaltaan elinpiirimme muutoksista.

Kuten näyttelyssä näemme, Coca-Cola on tosiaan osannut hyödyntää taiteilijoita brändinsä ja myytin rakentamisessa. Tässä pääsemmekin sitten lempiaiheeseeni: taiteen ja mainonnan erottamiseen toisistaan. Tunnen henkilökohtaisesti useita taiteilijoita, jotka työskentelevät mainostoimistoissa ja tekevät samalla uraa taiteen saralla. Pieneen mieleenikään ei kuitenkaan tulisi rinnastaa näiden henkilöiden tekemiä mainoksia ja taideteoksia keskenään.

Palautuupa mieleeni myös taiteilija Jussi TwoSevenin taannoinen maalaus Helsingin Lasipalatsin päätyseinässä. Nykyään suurista seinämaalauksistaan hyvinkin tunnettu TwoSeven maalasi tilauksesta olutmainoksen, joka oli tyyliltään melko hyvin tunnistettavissa hänen tekeleekseen. Ei kyseessä kuitenkaan taideteos ollut, eikä taiteilija itsekään sitä sellaiseksi väittänyt.

Vasemmalla: Tämä ei ole mainos, vaan Porin taidemuseon tilaama julkinen taideteos. Oikealla: Tämä ei ole taideteos, vaan olutmainos Stadissa.
Vasemmalla: Tämä ei ole mainos, vaan Porin taidemuseon tilaama julkinen taideteos.
Oikealla: Tämä ei ole taideteos, vaan olutmainos Stadissa.

Ei Sinebrychoffin taidemuseo tietenkään ensimmäisenä ole mainoksia ja taidetta sekoittamassa. Esimerkiksi vuonna 2012 espoolaisessa EMMA-taidemuseossa oli esillä BMW Art Cars -näyttely joka oli monin tavoin samasta puusta veistetty kuin nyt Sinebrychoffissa esillä oleva näyttely. BMW Art Cars esitteli kuuluisien taiteilijoiden koristelemia BMW-ajoneuvoja, jotka kuuluvat Bemarin omaan kokoelmaan jota on kartutettu tilaustöillä vuosien ajan. EMMA:ssa autot esiteltiin nimenomaan taiteena eikä näyttelyn luonnetta suurena ja hyvinkin korkean profiilin markkinointi- ja brändinrakennustempauksena nostettu keskusteluun. Pidin tätä keskustelun puutetta omituisena.

Miksi EMMA:n näyttelyä, tai vaikka Kiasman ja Marimekon viimekesäistä Kimpassa-näyttelyä ei dumattu laajasti, mutta nyt käsillä olevan Cokis-näyttely dumattiin? EMMA on tietenkin vähemmän virallista establismentia edustava museo kuin Kansallisgalleriaan kuuluva Sinebrychoffin museo. Ja siinä, missä Kiasma on osa Kansallisgalleriaa, siellä on totuttu näkemään enemmän kikkailua ja leikittelyä kuin klassiseen taiteeseen keskittyvässä Sinebrychoffissa.

Tässä kaikessa tulee läpi ajatus siitä, että ihan kaikki eivät oikein ajattele näitä asioita loppuun saakka. Tai että asioista ei ainakaan iljetä puhua niiden oikeilla nimillä. Samalla on pakko todeta, että Sinebrychoffin museojohtaja Kirsi Eskelisen lausunnot Ylen Kultakuume-ohjelmassa olivat jopa hieman höpsöjä. Hän kertoi, että näyttelystä ei koidu kuluja museolle vaan että yhteistyökumppani vastaa menoista. Höpsispöpsis, eihän se niin mene. Me veronmaksajat maksamme museorakennuksen ylläpidosta ja museon pyörittämisestä verrattoman paljon ja nyt niitä käytetään kolmannen osapuolen menekinedistämistarkoituksiin. Tuo on kuitenkin oikeastaan sivuseikka tässä tapauksessa. Asian pihvi löytyy enemmänkin brändien ja mielikuvien astraaliavaruudesta. Tärkeintä tässä brändinrakennuskampanjan keskellä olisi ymmärtää museollakin olevan sellainen – brändi siis. Nyt museo on luovuttanut oman brändinsä monikansallisen yhtiön käyttöön ja samalla väistämättä liudentaa oman brändinsä arvoa.

Ehkä tämä Coca-Cola-näyttelyn herättämä närä on ihan hyvä asia. Tekee hyvää itse kullekin pohtia taiteen ja mainonnan rajoja ja museon roolia yhteiskunnassa.

Voiman vastamainos vuodelta miekka ja kypärä.
Voiman vastamainos vuodelta miekka ja kypärä.
Mutta eihän se tietenkään niin helppoa ole aina sanoa, että taiteessa ei saisi näkyä tuotemerkkejä. Mikäli näkee taiteen tehtävänä maailman selittämisen ja kommentoimisen (kuten itse näen), on varmaan hyväksyttävä mainoskuvasto osana taiteen kuvastoa. Nyky-yhteiskuntamme on sen verran täynnä mainoksia, että sen kuvaaminen ilman mainoksia olisi melko vaikeaa. Ja ne hyväksyttävät rajat ovat aina vähintäänkin veteen piirrettyjä.

Tällä hetkellä Kiasmassa teoksiaan esittävä Jani Leinonen leikittelee mainoskuvastolla jatkuvasti. Oikeastaan hänen koko taiteellinen tuotantonsa perustuu mainosten kuvakielellä operoimiseen. Ei hänen teoksiaan kuitenkaan mainoksiksi voi sanoa: Vaikka teos kuinka näyttäisi muropaketilta, on tekijän tavoitteena tuottaa taidetta, ei myydä muroja.

Samoin mainonnan kielellä olemme leikitelleet Voimassa tehdessämme vastamainoksia. Mainosten ja mainostajien tekemisien kommentointi on toisinaan tehokkainta tehdä mainosten omalla kielellä.

Välillä yhteiskunnan kuvaaminen myös vaatii mainoskuvaston sovittamista teokseen, vaikka tarkoituksena ei olisikaan kommentoida mainoksessa esitettyä tuotetta. Tuskin Ridley Scottin Blade Runner -elokuvan ilma-auto-kohtaus ja kuvaus tulevaisuuden lohduttomasta megapoliksesta olisi ollut niin uskottava ilman jättimäisiä mainostauluja. Niistä suurin ja komein toitotti juurikin Cokista.

Kärsikö Ridley Scottin mestariteoksen integriteetti siitä, että kyseessä oli samalla maksettu tuotesijoittelu? Olisiko tulevaisuuden kaupunki ollut uskottava ilman valomainoksia?

Kuvakaappaus elokuvasta Blade Runner
Kuvakaappaus elokuvasta Blade Runner

Ja entäpä sitten Cormac McCarthyn kirja Tie sekä siitä tehty filmatisointi? Tarinassa Coca-Cola-tölkillä oli pieni, mutta merkittävä rooli. Postapokalyptisessä maailmassa tapahtuvassa tarinassa Cokis-tölkki symboloi sitä, kuinka erilaisissa maailmoissa romahdusta edeltävänä aikana syntynyt isä ja hänen postapokalyptiseen maailmaan syntynyt poikansa ovat peräisin: Kaksikko löysi raunioiden keskeltä vanhan limuautomaatin, jossa oli vielä yksi punainen tölkki jemmassa eikä poika ei ollut ikinä nähnyt, saatikka maistanut Cokista.

Teoksessa Cokis päätyi kuvaamaan itse itsensä tuhonnutta yhteiskuntaamme äärimmäisen tehokkaasti ja elegantisti. Tuo kohtaus on yksi niistä syistä, miksi annoin leffalle aikanaan viisi tähteä. Se on myös yksi niistä syistä, miksi (kahden pojan isänä) tuskin ikinä kestän katsoa elokuvaa toista kertaa.

Tosin, tässä kohdassa on hyvä huomata että Cokiksella ei oltu pelkästään tyytyväisiä tästä symbolisesta positiosta – yhtiö vastusti heti kättelyssä ajatusta tuottamansa tölkin esiintymisestä elokuvassa. Ohjaaja tiimeineen sai vääntää ihan urakalla saadakseen luvan käyttää tölkkiä elokuvassa.

Tämä myöskin muistuttaa meitä perverssistä suhteestamme brändeihin ja niiden vaatimasta kontrollista yhteiskunnassamme – mikä muka estää taiteilijaa hakemasta kaupasta limutölkkiä ja käyttämästä sitä osana teostaan?

Ehkä voisin tarjota yrityksille vinkkinä sen ajatuksen, että mikäli ei halua tuotteensa olevan osa maailmaa, niin jättää sen tuotteen sitten tekemättä.

Coca-Cola-pullo 100 vuotta Sinebrychoffin taidemuseossa 4.10. saakka. Vapaa sisäänpääsy.

Jaa tämä:

Banksyn uusin spektaakkeli julki – mukana myös Jani Leinonen

Suomalaistaiteilija kutsuttiin osallistumaan vuoden merkittävimpään taidehäiriöön

Me täällä Häiriköt-päämajassa olemme joutuneet istumaan uutisen päällä, mutta nyt se on virallista: Brittiläinen, katutaiteesta mediaspektaakkeleihin toimintansa laajentanut taiteilija/taiteilijaryhmä Banksy avasi uusimman näyttelynsä Weston-super-Maressa Bristolin lähettyvillä ja mukana on myös suomalaisväriä.

Dismaland lainaa nimensä ja muotonsa Disneyn teemapuistoilta ja logossakin on vahvaa appropriaation makua. Näyttely on määritelty ”perhepuistoksi, joka ei sovi lapsille”. Tämä perhepuisto on rakennettu vuosia hylättynä lahonneen  merenrantauimalan raunioille.

Dismal, engl. synkkä, surkea, kolkko Amusement park, engl. huvipuisto. Bemuse, engl. hämmentää
Dismal, engl. synkkä, surkea, kolkko
Amusement park, engl. huvipuisto.
Bemuse, engl. hämmentää

Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka eivät haluaisi tänne n-y-t-nyt.

Huhuja ja spekulaatioita Banksyn uudesta näyttelystä on kiertänyt mediassa pitkin viikkoa, mutta rakennusprojektin kuitenkin vakuutettiin liittyvän Hollywood-elokuvaan. Banksyn roolin puolesta kuitenkin puhui erityisesti se, että Banksyn manageri Holly Cushing nähtiin paikan päällä.

Samainen Holly Cushin otti toukokuussa yhteyttä Jani Leinoseen ja välitti viestin Banksyltä:

hello jani

i’ve always enjoyed your work and wondered if you’d be interested in being part of a group show i’m organising later in the summer?  it’ll feature about 40 different artists and takes place in a very interesting location. i’d like to exhibit your cereal box box piece [attached] or commission a new one. and also bring your ’signs’ piece to the uk. i’d propose using highlights of the sign collection you have and supplementing it with ones we can collect from the local area [it has quite a heroin scene]. is this something you’d consider? i’d love to have you involved in the show.

best wishes

Banksy

Your Dreams valmiina lähtöön, nyt jo näyttelyyn ripustettuna.
Your Dreams valmiina lähtöön, nyt jo näyttelyyn ripustettuna. Monissa Leinosen iskulauseita sisältävissä teoksissa tässäkin teksti on lainattu – tällä kertaa lähteenä taisi toimia Riiko Sakkisen teos Your Dreams Are My Nightmares con Puro Maiz (http://bit.ly/1hv4dt5).

Sanomattakin selvää, että Leinonen suostui, vaikka hänellä ei ollut mahdollisuutta arvioida kontekstia, jossa hänen teoksensa esiintyvät tai niiden roolia kokonaisuudessa.

En ole sitten teinivuosien kokenut olevani katutaiteilija, joten ihmettelin tietenkin minkälaiseen näyttelyyn olen kutsun saanut. Tietoa annettiin todella vähän. En tiennyt muita taiteilijoita ennen tätä päivää, tiesin vain lukumäärän ja näyttelyn peruskonseptin.”

Tosin Banksykään ei ole pitkään aikaan ollut katutaiteilija. Hänen taiteensa on siirtynyt jo vuosia sitten katutaide-katogoriasta jonnekin käsitetaiteen ja mediaperformanssien suuntaan. Vaikka Banksyn parin vuoden takaisessa Better Out Than In -projektissa New Yorkissa fyysiset taideteokset ja -performanssit olivat katutilassa, nähtiin kiinnostavimmat keskustelut ja reaktiot mediassa. Taideteokset olivat enemmänkin työkaluja, joilla ohjattiin ja ruokittiin keskustelua.

Banksy itse totesi Dismalandin alla, että ”Olen ilmeisesti saavuttanut [urallani] pisteen jossa taidenäyttelyni ovat sitä kiinnostavampia mitä vähemmän niissä on minun töitäni”. Huomio on hyvinkin tarkka, taiteilija on muuttunut kokonaistaideteokseksi. Jo hänen vuonna 2010 ensi-iltansa saanut Exit Throught the Gift Shop -dokumetti/mokumentti hämärsi tekijyyden rajaa: katsojalle ei ollut mitenkään selvää oliko teoksen keskiössä patsastellut Mr. Brainwash itsenäinen taiteilija vai Banksyn taideteos.

Leinoselle Banksy kuvaili tulevaa näyttelyä seuraavanlaisesti: Näyttely rakennetaan hylättyyn teemapuistoon ja sisältää taidetta, veistoksia, huvipuistolaitteita ja alkoholia. Ajattele Trotskia pyörittämässä Disneylandia.”

Leinosen kerjäläisiltä ostamia kylttejä pääsee katsomaan pian myös Kiasmassa. Prameisiin kehyksiin laitettuna kylttien merkitys muuttuu vaikeammin määriteltäväksi. Mitä eroa on yrityksen mainoksella ja kerjäläisen kyltillä? Muuttuuko mainos taiteeksi, jos se laitetaan kehyksiin?
Leinosen kerjäläisiltä ostamia kylttejä pääsee katsomaan pian myös Kiasmassa. Prameisiin kehyksiin laitettuna kylttien merkitys muuttuu vaikeammin määriteltäväksi. Mitä eroa on yrityksen mainoksella ja kerjäläisen kyltillä? Muuttuuko mainos taiteeksi, jos se laitetaan kehyksiin?

Yli 50 taiteilijan teoksista koottu Dismaland on todellakin poukkoileva ja sekava kokonaisuus – aivan kuten teemapuistot tuppaavatkin olemaan. On kuitenkin vaikea väheksyä kokonaisuuden kiinnostavuutta ja teosten osuvuutta.

Banksy myös selvästi haluaa innostaa muitakin häiriköintiin: puiston matkamuistomyymälästä voi ostaa esimerkiksi bussikatosten mainostaulujen avaimia. Ääneen sanomaton viesti on tietenkin kannustus mainosjulisteiden muokkaamiseen ja/tai korvaamiseen taiteella. Tämän viestin kanssa Banksy on selvästi samoilla jäljillä kuin viime vuonna Britanniassa massiivisen mainostaulujen kaappausprojektin toteuttanut Brandalism-ryhmä – Banksy vaan joukkoistaa toteutuksen sinulle ja minulle.

Kolarissa kuollut Tuhkimo. Sotakuvaava-paparazzien salamavalot valaisevat Tuhkimon kellistyneet vaunut. Ensijärkytyksen jälkeen katsoja voi pohtia Banksyn teoksen äärellä satujen ja nykyisten kuningashuoneiden elämän välistä jännitettä. 
Kolarissa kuollut Tuhkimo. Sotakuvaava-paparazzien salamavalot valaisevat Tuhkimon kellistyneet vaunut. Ensijärkytyksen jälkeen katsoja voi pohtia Banksyn teoksen äärellä satujen ja nykyisten kuningashuoneiden elämän välistä jännitettä.

Katutaiteeseen usein yhdistettävä keveys, nopeus ja spontaanius loistivat poissa olollaan Dismaland-projektissa. Banksy on muuttunut jo omaksi teollisuudenalakseen ja toiminta on sen mukaista, spontaanius on taakse jäänyttä.

Näyttelyn järjestelyt oli hyvin mystisiä, kuten olettaa saattaa, mutteivat ollenkaan kaoottisia. Kaikki oli hienosti järjestetty kuljetuksista lentoihin. Banksyn viestit tuli aina kolmannen tahon kautta. Samalla se tuntuu vähän tyhmältä ja jännittävältä, mutta monet katutaiteilijaystävistäni toimivat salanimen alla niin heidän kanssa tähän mystiikkaan on saanut jo tottua. Spektaakkelimaiselta näyttely toki vaikuttaa, mutta olen tietenkin vain hatarien lehtitietojen ja CCN:n uutisspottien varassa. Olisin mennyt näyttelyn avajaisiin, mutta katkaisin viime viikolla akillesjänteeni, enkä päässyt paikalle. Pakko sanoa, että vituttaa.”

Akillesjänteen katkeamisesta huolimatta Leinonen jatkaa Kiasmassa 3.9. avattavan Tottelemattomuuskoulu-näyttelyn valmistelua.

Banksy: Dismaland Englannin Weston-super-Maressa 27. syyskuuta saakka. Jani Leinonen: Tottelemattomuuskoulu Helsingin Kiasmassa 4.9.-31.1.

Jaa tämä:

Aarteita onnekkaille Ikeasta

Teksti Häirikkö

Sisustuksen halpahalli alkoi leikkimään katutaiteen kanssa. Ja katutaiteilija Ikean kanssa.

Pari viikkoa sitten kirjoitin siitä, kuina Ikea oli tuomassa markkinoille katutaideaiheisia julisteita. Ihan kaikki eivät siitä innostuneet ja hieman falskiltahan tuo minunkin mielestä vaikutti.

Lopulta nuo julisteen saapuivat Ikean hyllyihin 1. huhtikuuta. Hintaa on vajaa kymppi per juliste, joten tuskin julisteiden myynnillä katetaan edes niiden suureellista lanseeraustilaisuutta. Ehkä ne kannattaa laskea ihan kokonaisuudessaan firman markkinointiponnisteluksi.

Itseäni voimakkaammin noihin julisteisiin reagoi katutaiteilija Hende.

”Kampradin kioskilla on ollut vuosien varrella monenlaista likapyykkiä pestävänään. Pyykkikorista löytyy mm. lapsityövoimaa ja alipalkkausta, suunnitelmallista veronkiertoa ja salaisia säätiöitä, sekä muutenkin kyseenalaisia toimintamalleja. Näistä syistä johtuen asioin itse mieluimmin missä tahansa muualla. Katutaiderahastus antoi inspiraation ja päätin osallistua kampanjaan omilla ehdoillani.”

Hende oli yhteydessä tänne Häiriköt-päämajaan ideansa kanssa ja hyvältähän se vaikutti. Pomputtelimme ajatuksia ja mietteitä ja taiteilijan konsepti sementoitui: Tarkoituksena oli siis maalata Ikea-aiheinen katutaideteos, kuvata se, teettää kuvasta julisteita, lyödä ne rullalle ja salakuljettaa Ikean myymälöihin. What’s not to like?

Projekti toi heti suorilta mieleen sen kerran, kun Banksy ja Danger Mouse tekivät parodiaversioita Paris Hiltonin esikoislevystä. Banksy leikkasi ja liimasi kansivihkosen uusiksi ja DM teki levystä huuruisen jumittavan miksauksen, jossa sekoitettiin levyn biisejä ja sitaatteja Hiltonilta. Nuo levyt kaksikko sitten sujautti ihan oikean näköisiin pahvikansiin ja salakuljetti levykauppoihin pahaa-aavistamattomien kuluttajien ostettavaksi.

Jotkut pöhköt niitä ilmeisesti palauttelivatkin kauppoihin. Fiksummat pitivät aarteesta kiinni – nykyään moisesta saa pulittaa melkoisesti.

Samoin mieleen tuli suorilta The Yes Men -ryhmän Mike Bonannon varhainen Barbie Liberation Organization -tempaus, jossa hän salaliittolaisineen osti lelukaupoista puhuvia Barbie- ja G.I. Joe -nukkeja. Seuraavaksi he vaihtoivat nukkejen puhelaatikot siten, että rankat G.I. Joe -sotilaat kyselivät shoppailuhaluisten perään ja Barbie-nuket vaativat lisää verta pakkiin. Nämä tuunatut nuket sitten salakuljetettiin takaisin lelukauppoihin hämmentämään kuluttajia.

Eikä tässä välttämättä tarvitse edes mennä merta edemmäksi kalaan. Edesmennyttä Suosikki-lehteä parodioinut Suosikki-zinekin löysi tiensä kauppojen lehtihyllyihin – salakuljetettuna.

Erittäin hyvässä seurassa Hende, siis.

Kuinka Henden Ikea-projekti sitten eteni? Sulavasti, mitä nyt pääsiäisen rajoitetut aukioloajat hieman sotkivat. Hende teki sitä, missä Hende on hyvä ja maalasi yllä nähdyn teoksen. Teos kuvattiin ja Häiriköt sponssasi julisteiden painatuksen. Hende väänsi julkat rullalle ja kiikutti Espoon ja Vantaan Ikeoiden julistehyllyihin.

Jokainen juliste numeroitiin sekä varustettiin asiaan kuuluvilla viivakoodeilla ja muilla asiaan kuuluvilla. Tarkka kuvaus projektin vaiheista ja toteutuksen dokumentaatio löytyy taiteilijan omasta blogista.

Miten sitten määrittelisimme sen, että Hende salakuljetti julisteen Ikea-myymälöiden Ikea Art Event -hyllyihin? Voisiko tuota tekoa kutsua käänteiseksi varkaudeksi? Myöhemmin tehdyssä tarkastuksessa kävi ilmi, että ainakin julistepötköt ovat kadonneet hyllystä, eikä kaupalta ole soiteltu vihaisena taiteilijan peräänkään. Tästä voimme arvella, että julisteet ovat saattaneen päätyä – toivottavasti hyviin – koteihin. Ja toivottavasti onnekkaat omistajat tajuavat pitää aarteistaan kiinni.

Ja jäihän kritiikin kohde Ikeakin tästä voitolle: Kassaan on kilahtanut myyntitulot julisteista. Toivottavasti inventaarion yhteydessä sentään joku joutuu raapimaan päätään.

Jaa tämä:

Juuriltaan revitty Banksy ja muita epäselvyyksiä

Teksti Häirikkö

Tukholmassa järjestettiin Banksy-suurnäyttely. Ehkä.

Ei ole helppoa olla Banksy-fani: koskaan ei voi tietää, ovatko teokset aitoja ja mitä yleensäkään on tekeillä. Tukholmassa kohistiin hiljattain tiedotetta, jossa Banksyksi esittäytyvä henkilö julisti järjestävänsä kaupungissa taidetempauksen sunnuntaina 23. maaliskuuta. ”Lähellä olevat tahot” vakuuttivat homman olevan totta – paitsi että taiteilijan virallinen edustaja tuomitsi näyttelyn valheeksi. Tuota kieltoa voidaan tietysti tulkita monin tavoin, eikä se välttämättä tarkoita yhtään mitään.

Banksy-näyttelyä mainostettiin ihan JCDecauxin valotauluissakin.

Vaikka tapahtuman aitoutta Banksy-projektina epäiltiin, houkutteli vain kolmen tunnin ajan avoinna ollut näyttely paikalle runsaasti väkeä. Muutaman tuhannen osallistujan joukossa oli ulkomailtakin varta vasten saapuneita kiinnostuneita. Tasan kello 13 paikalle kokoontunut yleisö ohjattiin viereiseen teollisuushalliin, jossa oli taideteoksia, jotka leikittelivät Banksyn aikaisemmista töistä tutuilla teemoilla.

Kuka tämän takana olikaan, on hän varmaan tyytyväinen projektin saamasta huomiosta. Selviääköhän meille koskaan, kuka se taustahahmo lopulta oli – muutama veijari tosin ilmoittautui jo järjestäjiksi.

Hajanaista kuva- ja videomateriaalia kolmetuntisesta näyttelystä/installaatiosta/performanssista.

Samalla kun yleisö valmistautui Banksyn näyttelyyn Tukholmassa, oli internetissä käynnissä pieni skandaalin poikanen, johon Banksy myöskin liittyi.

Newyorkilaistaiteilija BNE ilmoitti suunnitelleensa yhteistyössä Banksyn kanssa t-paidan, joita myytiin 80 dollarin kappalehintaan YK:n alaisen UN Water Day -kampanjan hyväksi.

Muutaman päivän netissä kierrettyä uutinen julistettiin ankaksi. Saman kampanjan osana myytiin myös esimerkiksi Shepard Faireyn ja Invaderin suunnittelemia paitoja, mutta lopulta Banksyn edustajat kielsivät kategorisesti hänen osallisuutensa. Vedätyksen paljastuttua BNE ilmoitti kyseessä olleen hänen oma sosiaalinen kokeensa ja hän lupasi myös tilittää myyntitulot World Water Daylle. Järjestö ei kuitenkaan ole tyytyväinen vedätetyksi joutumisesta ja uhkaa taiteilijaa oikeustoimilla.

Juuriltaan revitty teos miamilaisessa taidehuutokaupassa. Huutokaupan järjestäjä ei tehnyt suurempaa numeroa siitä, että teos on oikeastaan uudelleen maalattu kopio alkuperäisestä. Ihailkaa kuitenkin kuvaa, koska todennäköisesti teos katoaa nimettömänä pitäytyneen ostajan yksityiskokoelmien uumeniin eikä kukaan muu enää ikinä sitä näe.

Fine Art Auction Miami -huutokaupassa puolestaan oli helmikuun lopulla myytävänä muutama seinästä irrotettu Banksyn taideteos ja yksi auton ovi melkoisen kovaan hintaan. Tai ei niitä töitä oikeastaan oltu irrotettu seinistä, vaan ihan kokonaisia osia seinistä on irrotettu, jotta työt on saatu myyntikuntoon.

Kerta ei ollut ensimmäinen, vaikka Banksy itse on toistuvasti ilmoittanut paheksuvansa tätä teosten poistamista paikoiltaan. Aina niiden seinien ja porttien omistajiltakaan ei ole pyydetty lupaa ennen irrottamista ja edelleen myymistä.

Moni on sitä mieltä, että taiteellisesti nuo teokset ovat relevantteja ainoastaan niillä paikoilla, jonne ne on alkujaan maalattu ja niiden siirtäminen on lähinnä pyhäinhäväistys. Ilman alkuperäistä paikkaa ne menettävät aitoutensa.

Silti näitä juuriltaan revittyjä teoksia myydään kovaan hintaan maailman taidehuutokaupoissa ja tuotot valuvat poikkeuksetta taskuihin, jotka eivät ainakaan ole taiteilijan tai sen yleisön, jolta teokset on riistetty. Viimeisimpään huutokauppaan liittyy kuitenkin jännittävä lisäkäänne.

Huutokaupassa myytiin Banksy kuuluisimpien teosten joukkoon kuuluva Kissing Coppers, jossa kaksi brittiläistä miespuolista poliisia suutelee toisiaan. Teoksesta maksettiin 575 000 dollaria. Teoksen autenttisuuden kanssa on kuitenkin vähän niin ja näin.

Banksy kyllä maalasi vuonna 2004 kyseisen teoksen brightonilaisen Prince Albert -pubin seinään, josta se lopulta huutokauppaan päätyi. Vuosien varrella teosta on kuitenkin vandalisoitu mittavasti ja yhdessä vaiheessa se jopa maalattiin tyystin peittoon. Pubin henkilökunta on restauroinut teosta tarpeen mukaan, baarimikko Jez on käytännössä maalannut teoksen uudestaan.

Nyt tämä Jezin maalaama teos myytiin ehtana banksynä, eikä sen enempää alkuperäinen taiteilija kuin Jezkään saa myyntituloista penninjeniä.

Korvauksia kiinnostavampi kysymys kuitenkin lienee se, onko kyseessä yhä Banksyn teos, kun se on toisen henkilön uudelleen maalaama ja alkuperäisestä paikastaan siirretty? Mitä alkuperäisestä teoksesta on jäljellä ja mistä keräilijä oikein maksoi?

Nyt on auton ovella hintaa. Banksyn New Yorkissa viettämän taiteilijaresidenssin satoa oli sekin maalattu auto, jonka ovi on nyt löytänyt tiensä huutokauppaan. Crazy Horse Car Door -teoksen lähtöhintana oli parisataatuhatta dollaria, mutta se jäi tällä kertaa vielä myymättä. Eihän tällä oikeastaan ole mitään tekemistä alkuperäisen teoksen kanssa, mutta kai potentiaaliset ostajat tietävät mitä ovat tekemässä. Taidekeräilijöiden maailmassa taiteelliset arvot jäävät toisinaan oletetun arvonnousun jalkoihin.

Jaa tämä:

Banksy valtasi Nykin

Teksti Häirikkö

Katutaiteen mysteerimies Banksy vietti lokakuun New Yorkissa.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä megatunnettu katutaiteilija Banksy tiedotti tekevänsä lokakuun ajan joka päivä uuden taideteoksen New Yorkiin. Taidenäyttely/performanssin nimi oli Better Out Than In. Hänen onnistui lähes pitämään lupauksensa. Lopputuloksena oli määrittelyjä pakeneva sekä genrerajoja ylittävä kokonaisuus.

Kuten katutaide niin usein, monet kuukauden aikana toteutetuista teoksista katosivat hyvinkin nopeasti. Osa oli väliaikaisia performansseja alkujaankin. Tämä väliaikaisuus on tietysti harmillista, mutta toisaalta myös osa teosten luonnetta: Banksy itse on haastatteluissa todennut, että näkee mieluummin teoksensa vandalisoituna kuin paikoiltaan taidehuutokauppoihin siirrettyinä.

Kuukausi alkoi hyvin, ensimmäinen teos The Street is in Play maalattiin piiloon ripeästi. Tämä päälle maalatuksi tuleminen sopii kyllä aika hyvin kyseisen teoksen luonteeseen.

The Street is in Play

Määriteltyään töidensä luvattomuuden Banksy siirtyi kommentoimaan New Yorkin graffitiperinteitä. This is My New York Accent -teoksen viittaus graffitien varsin tiukkoihinkin konventioihin on riemastuttava. Sapluunalla toteutettu teos näyttää tägiltä, mutta ei sitä ole. Banksy itse on todennut siirtyneensä graffiteista sapluunoihin sen takia, että ei ollut kummoinen graffitimaalari.

This is My New York Accent

Vaikka This is My New York Accentin voikin tulkita piikittelyksi graffitikulttuurille, Banksy lopetti omaehtoisen residenssinsä newyorkilaiselle graffitikulttuurille osoittamallaan kunnianosoituksella – kuplakirjaimin maalatulla ”Banksy”-graffitilla.

Banksy!

Näiden teosten väliin mahtuu kuitenkin kuukauden edestä teoksia. Osa niistä oli klassisia banksyjä, kuten kaatuneen liikennemerkin ja majavan yhdistävä teos. Osa puolestaan koetteli katutaide-termin rajoja. Banksy esimerkiksi muutti yhden kuorma-auton liikkuvaksi puutarhaksi sekä toisen kuorma-auton eläintenkuljetusautoksi. Molemmat autot kiertelivät vuorollaan pitkin kaupunkia.

Sirens of the Lambs -teoksen piipittävillä pehmoeläimillä täytetty teurasauto herätti huomiota katuvilinässä kiertäessään Meatpacking Districtiä ja muistutti eläimiin liittyvästä kaksoisstandardista: samalla, kun kiinnymme entistä enemmän lemmikkeihimme ja rakastamme antropomorfisia eläinhahmoja, kohtelemme tuotantoeläimiä huonommin ja huonommin.

Kuukauden mittaan Better Out Than In muodostui kollektiiviseksi taidekokemukseksi, kun yleisö metsästi uusia teoksia pitkin poikin kaupunkia taiteilijan päivittäin antamien vihjeiden perusteella. Töiden etsiminen oli parhaimmillaan melkoista salapoliisityötä. Salapoliisityötä lienee sekin, kun joku kiinnitti jäljityslaitteen Sirens of the Lambs -teoksen kuorma-autoon. Oletettavasti tavoitteena oli seurata autoa Banksyn salaiseen päämajaan.

Toisinaan fanien ja paikallisten kohtaamiset eivät olleet pelkästään ongelmattomia. Kuten esimerkiksi tapauksessa, jossa pari sankaria rupesi vaatimaan maksua siitä, että he paljastaisivat peittämänsä teoksen yleisölle.

Nykin pormestari vaati Banksya vangittavaksi ja poliisit olivat läpi kuukauden valppaina. Kiinniotto ei onnistunut, mutta Ilmeisesti poliisit kuitenkin onnistuivat omalla läsnäolollaan estämään lokakuun 23. päivän taideteoksen.

Viranomaisten valpastumisella oli odottamattomia sivuvaikutuksia. Poliisit nappasivat kiinni rysän päältä legendaarisen katutaiteilija Space Invaderin, joka oli kaupungissa levittämässä omia mosaiikkitöitään. Olisiko ranskalainen Invader jäänyt kiinni ilman Banksyn lietsomaa hysteriaa? Toisaalta, oliko Invader kaupungissa alkujaankin päästäkseen osingolle Banksyn herättämästä huomiosta?

Yksi kuukauden riemastuttavimmista teoksista oli Art Sale, joka koostui Keskuspuistoon pystytetystä myyntikojusta. Kojussa myytiin 60 dollarin kappalehintaan varsin geneerisen oloisia Banksy-tauluja, joiden kaltaisia löytyy joka ikiseltä torilta. Tavallisista rahastusyrityksistä poiketen nämä taulut olivat aitoja signeerattuja banksyjä, kukin kymmenien tuhansien arvoisia.

Kukaan itseään kunnioittava taiteenystävä ei tietenkään ostanut näitä ilmeisiä feikkejä, ja yllä olevasta videosta näkyy, kuinka surkeasti kauppa kävi. Performanssi osoitti taiteen arvostuksen subjektiivisuuden ja taidemaailman hulluuden. Geneeriset taulut muuttuivat arvoteoksiksi sillä sekunnilla, kun Banksy ilmoittautui niiden maalaajaksi ja satunnaisten ostajien taulut muuttuivat sisustustauluista huippuinvestoinneiksi.

Riemastuttavana sivujuonteena Art Sale -koju sai kopioijat liikkeelle. Fake Banksy Sells Out -teos toisinsi Banksyn myyntikojun tauluineen päivineen reilu viikko alkuperäisen Art Sale -performanssin jälkeen.

Taiteilijoiden Dave Cicirellin ja Lance Pilgrimin kojussa tosin ilmoitettiin näkyvästi myynnissä olevien teosten olevan feikki-banksyjä, mutta silti ne myytiin loppuun alta aikayksikön. Asiakkaina oli varmasti onnenonkijoita, jotka ostivat tauluja varmuudeksi, ties vaikka paljastuisikin että kyseessä on sittenkin aito Banksy-tempaus. Toisaalta Fake Banksy Sell Out oli todella raikas ja kekseliäs performanssi. Olisin hyvinkin mielelläni ostanut itselleni feikki-banksyn, joka olisi taltio tuosta performanssista.

Aivan kaikki Better Out Than In -projektin aikana syntyneet taideteokset eivät kuitenkaan sijoittuneet fyysisesti Nykkiin. Heti alkukuusta Youtubeen ladattiin Rebel Rocket Attack -video. Video näyttää tavanomaiselta terroristien/vapaustaistelijoiden propagandavideolta viimeisiin sekunteihin saakka. Lopussa tapahtuva käänne muuttaa videon luonteen tyystin, joten kannattaa katsoa loppuun saakka.

Kaiken mahtavuuden keskellä kuukauden mahdollisesti hienoin teos on kuitenkin The Banality of the Banality of Evil. Banksy osti paikallisesta vanhan tavaran liikkeestä maisemataulun ja maalasi siihen oman lisänsä. Romanttiseen miljööseen istutettu maisemaa ihaileva natsiupseeri on kekseliäs teos jo itsessään, mutta tämä on vasta ensimmäinen kerros teoksesta.

Banksy toimitutti korjailemansa maalauksen samaan liikkeeseen, josta alkuperäisen taulun osti ja teki tiettäväksi, kuka teosta on korjaillut. The Banality of the Banality of Evil huutokaupattiin ja siitä pulitetut 615 000 dollaria meni kauppaa pyörittävän HIV-positiivisia kodittomia tukevan Housing Works -järjestön toimintaan.

The Banality of the Banality of Evil

Mitä Better Out Than In -kuukaudesta sitten jäi käteen? Banksy osoitti jälleen kerran olevansa monipuolinen taiteilija, joka onnistuu uudistumaan silloin kun hän on vaarassa muuttua kliseeksi. Muuttamalla kokonaisen suurkaupungin henkilökohtaiseksi galleriakseen hän myös sähköisti yleisön ja taiteilijan välistä suhdetta sekä kutsui virkavallan kuukauden mittaiseen hippaan.

Röyhkeydessään projekti on vertaansa vailla, eikä kukaan todennäköisesti hetkeen toteuta mitään vastaava.

Taiteilija itse kommentoi projektia Village Voicessa lokakuun 9. päivänä julkaistussa haastattelussa.

”Tämän näyttelyn järjestämiselle ei ole olemassa yhtään mitään syytä. Tiedän, että katutaide vaikuttaa alati useammin taiteilijauran markkinointiponnistelulta, joten halusin tuottaa taidetta, josta ei roiku hintalappua. Ei ole gallerianäyttelyä, ei ole kirjaa, ei ole elokuvaa. Tämä projekti on täysin tarkoitukseton. Toivon, että se merkitsee jotain.”

Katso kaikki Better Out Than In -teokset taiteilijan omilla sivuilla: www.banksyny.com

Banksyn ohjaama dokumentin ja fiktion sekainen Exit Throught The Gift Shop on katsottavissa Yle Areenassa.

Jaa tämä: