demokratia

Vallankumous alkaa Madridista

Kaupunkitutkimuksen dosentti kävi katsomassa, kuinka aktivistit muuttavat kaupunkia ja uudistavat demokratiaa.

Madrid alkaa olla kuuluisa kaupunkiaktivismistaan. Vapaaehtoisen toiminnan muodot seuraavat tuttuja kaupunkiliikehdinnän tunnuspiirteitä: jättömaita ja tyhjiksi jääneitä liiketiloja elävöitetään, ja elävöittämistä säestävät sosiaalisuutta ja vihreyttä korostavat puheet. Madridilaiset ovat rakentaneet täsmälleen samanlaisia pizzauuneja, kierrätysmateriaalista tehtyjä kalusteita, pyöräpajoja ja viljelylavoja kuin budapestilaiset, berliiniläiset tai helsinkiläiset aktiivit omissa kotikaupungeissaan. 

Madridissa sosiaalisen elämän uudistamishankkeilla tuntuu olevan kuitenkin poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä, kunnianhimoa ja poliittista vaikutusta. 

Sekä espanjalaiset että ulkomaiset tekijät ja tutkijat tunnistavat Espanjan – varsinkin Madridin ja Barcelonan – erityiseksi sosiaalisen uudelleen ajattelun kehdoksi. Aktivisteja voisi pitää demokratian kehittämisen keulahahmoina. 

Aiheesta on julkaistu kymmenittäin yhteiskuntatieteellisiä tekstejä ja kirjoja monilla kielillä. Madridin lukuisissa kirjakaupoissa politiikan ja filosofian hyllyt notkuvat poliittisesta murroksesta ja kaupunkien tulevaisuudesta espanjaksi ja englanniksi kirjoitettua kirjallisuutta.

Esta es una plaza, eli "Tämä on aukio" Madridissa.
Esta es una plaza, eli ”Tämä on aukio” Madridissa.

Kiersin kesällä 2017 muutamissa kohteissa, joista olin yhteiskuntatutkijana jo lukenut. Keskeisiä olivat yhteiseen käyttöön otetut ulkotilat El Campo de la Cebada ja Esta es una Plaza sekä verstastilat Makespace Madrid ja kaupungin ylläpitämä Medialab ­Prado

Kaikki noissa paikoissa jututtamani ihmiset ovat tottuneita puhumaan tutkijoille. Kuten minäkin, he näkevät Madridissa jotain inspiroivaa. Kaikki maisteriopiskelijoista varttuneisiin tutkijoihin lähestyvät urbaaneiksi aloitteiksi kutsuttuja ruohonjuurihankkeita toiveikkaasti. Monen tutkijan silmissä niissä tehdään vallan­kumousta. 

Kaupungistuminen on ennennäkemättömässä nosteessa. Yksityiset ja ulkopuoliset tahot kaappaavat säännöllisesti yhteistä ja paikallista kaupallisiin tarkoituksiin. 

Madridissa aktivismista puhutaankin usein finanssikriisin tuloksena. Kriisin vaikutukset espanjalaiseen kaupunkipolitiikkaan ovat kiistattomat, mutta Madridin kansalaisaktivismilla on pitkät perinteet. Maailman kuuluisimpiin lukeutuva kaupunki­sosiologi Manuel Castells tutki jo 1960 ja -70-luvuilla nimenomaan espanjalaisilla pihoilla pitkään kukoistanutta aktivismia. 

Medialab Pradossa työskentelevä Elisabeth Lorenzi varoittaakin liioittelemasta kaupunkiaktivismin yhteyk­siä kymmenen vuoden takaiseen finanssikriisiin. Tosin hän muistuttaa myös, että yksi syy paikallisen itse­organisoitumisen suosiolle on se, että talousahdingossa kaikilla on ainakin empatiaa: häätö, työttömyys ja lainanmaksuvaikeudet saattavat osua kenen kohdalle tahansa. 

Viime vuosina on joka tapauksessa kehittynyt tarina siitä, miten finanssikriisi ja sitä seurannut kurjistamispolitiikka alkoivat vaikeuttaa arkea. Espanjalaiset alkoivat ottaa tulevaisuutensa omiin käsiinsä, ja aktivismi yhteisten asioiden hoitamisena alkoi käydä arkiseksi. 

Myös onnellisen näköiset keskiluokkaiset ovat osa asuntohäätöjen vastaista PAH-liikettä (Plataforma de Afectados por la Hipoteca), johon ­useat ovat tukeutuneet avun tarpeessaan. Kolmekymppinen nainen ­toteaa minulle, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta perustaa perhettä, unelmoida pysyvästä työpaikasta ja elää vapaan aikuisen ihmisen elämää. Kuten muutkin tapaamani hänen ikäisensä madridilaiset, hän puhuu rutiinilla menetetystä – omasta – sukupolvesta eikä kurkota missään vaiheessa liian pitkälle tulevaisuuteen. Siellä on vain epävarmuutta. 

Kuten aiempien kansalaisliikkeiden yhteydessä, kaupunkilainen elämänmuoto tuttavallisuuden ja anonyy­miyden taitekohdassa on tarjonnut otollisen maaperän kaikenlaiselle yhdessä tekemiselle. Se on kohottanut yhteisten etujen valvomisen turisteja ja eliittiä palvelevan yksityistämisen ja kaupallistamisen yläpuolelle. 

Aktivismi ei ole kääntänyt selkäänsä poliittiselle keskustelulle, eikä edes puolueille, kuten on käynyt monissa muissa maissa. Naapurustason järjestöissä ja vapaamuotoisessa yhteisöllisyyttä korostavassa toiminnassa on kuultu kapitalistisen arjen kritiikkiä. Kritiikki ei tähtää paikkaamaan uusliberalistisen kaupungin hallinnon rahareikiä vaan ajattelemaan kaiken uusiksi. Tässä piilee se vallankumouk­sellisuus, jota tutkijat innoissaan ­etsivät. 

La Ingobernablen säännöt käyttäjille: "Tässä tilassa emme hyväksy seksistisiä, fasistisia, homofobisia tai rasistisia asenteita."
La Ingobernablen säännöt käyttäjille: ”Tässä tilassa emme hyväksy seksistisiä, fasistisia, homofobisia tai rasistisia asenteita.”

Kuka tahansa voi olla aktivisti, mutta jotkut ovat sitä selkeämmin kuin toiset. 

Tästä käy esimerkiksi toimittaja Bernardo Gutiérrez. Hänen uuden kirjansa Pasado Manana: Viaje a la Espana del cambio (”Ylihuominen: Matka muuttuvaan Espanjaan”) julkistus alkaa hieman kello kahdeksan jälkeen La Ingobernable -nimen saaneessa entisessä toimistorakennuksessa. Vanha kivirakennus sijaitsee aivan Madridin matkailunähtävyyksien kupeessa naapureinaan muun muassa tähtiarkkitehtien Herzog & de Meuronin suunnittelema kulttuurikeskus sekä Paseo del Pradon maailmankuulut taidemuseot. Keväisen valtauksen jälkeen La Ingobernable on toiminut sosiaalikeskuksena, ja suunnitelmat myydä se turismia palveleville toimijoille ovat toistaiseksi rauenneet.

Kirjan julkaisemistilaisuudessa keskustelu ei ala alusta, vaan sitä on käyty jo etukäteen. Ehkä tilanne on vastaava kuin aikaisen kristinuskon perustamisen aikoihin: jotain suurta on tapahtumassa, mutta muutos on hidasta. Se rakentuu pienistä teoista, jotka näyttäytyvät selkeästi kokonaisuutena vasta hamassa tulevaisuudessa, jos ­silloinkaan. 

Gutiérrez päättelee, että kyse on hajanaisista fragmenteista, joista tuskin saa suoraviivaista tarinaa. Uusi politiikka ei myöskään skaalaudu pienen mittakaavan teoista suuriksi kertomuksiksi, hän pohtii. Nyt korostuvat ainutkertaiset tilanteet. Se vapauttaa myös politiikan mahtipontisista ­kuvitelmista ja auttaa kokemaan arjen paikallisista lähtökohdista ja tarpeista. 

Paikallisessa tapakulttuurissa muiden huomioon ottaminen on itsestään selvää, mutta yhteiselon sääntöjä toistavia viestejä näkyy silti paljon yhteisöllisissä tiloissa. Niitä on hyvä opetella, aktivismia nimittäin helposti piinaa karismaattisten tai muuten vaan äänekkäiden yksilöiden ylivalta. 

Madridilaisesta aktivismista kirjoitettaessa mainitaan usein sen poliittisen kulttuurin tunnelma. Kokoontumisissa toisten kuuntelemiseen kuluu aikaa, mutta päätöksiin tullaan yhteisesti. Samalla kaikki kokevat oppivansa koko ajan uutta. 

Antropologit Alberto Corsín Jimé­nez ja Adolfo Estalella ovat tutkineet vaihtoehtokulttuuria Madridissa yli viisi vuotta. Heidän, ja monen muun näkemyksessä, digitaalisella teknologialla on rooli itseorganisoituvan kaupunkiaktivismin nousussa. Ilman hidasta ja kasvokkain tapahtuvaa vuoro­vaikutusta aktivismi ei kuitenkaan olisi se voima, mitä se tänään ­Espanjassa on.

Valvonnan, kulutuksen ja yksilöllisyyden sijaan tee-se-itse kulttuurissa pyritään yhteisöllisyyteen ja jakamiseen, jotka tekevät toisten pelonsekaisen kyyläämisen turhaksi. Avoimuus, mielikuvituksellisuus, uteliaisuus ja ennen kaikkea ihmisläheisyys ovat jatkuvasti läsnä, jopa kaikkein teknologisimpien hankkeiden puheissa ja asenteissa. Vaikka Madridissa pyritään innovaatioon ja teknologian kehittämiseen, tekemisen motivaatio tuntuu olevan ainakin yhtä paljon ellei enemmän yhteiselon ja sosiaalisten verkostojen kehittämisessä.

Huerto de Adelfas, yhteisöllinen  viljelmä Madridin eteläpuolella.
Huerto de Adelfas, yhteisöllinen viljelmä Madridin eteläpuolella.

Urbaaneja aloitteita ei sovi selittää yksinkertaisena ilmiönä. Hankkeita, ihmisiä ja motivaatioita on monenlaisia. Itse asiassa kunkin aloitteen ainutkertaisuus ja paikkaan sidottu todellisuus ovat osa niiden vallan­kumouksellisuutta. Ne puhuvat itsestään selvästi hajautetun hallinnan ja sosiaalisen moniarvoisuuden ­puolesta. 

On myös totta, että sama hanke palvelee monia tarkoitusperiä ja ­toteuttaa erilaisia toiveita. Make­space Madridin yksi keulahahmoista, ­Cesar ­Garcia Saez, kiteytti asian toteamalla, että kaikki näkevät verstaassa omien toiveidensa täyttymyksen: yksi näkee kierrätystehtaan, toinen startup-­hautomon, kolmas yhteisen työtilan.

Gentrifikaatio, kalliit kahvit ja kaupunkia kuin arvokasta raaka-ainetta louhiva globaali pääoma pyrkivät myös Madridiin. 

Tutkijoiden utopia aina uutta oppivasta ja valppaasta aktivismista voi Madridissakin joutua tavanomaisten paineiden jalkoihin. Haastattelumme päätteeksi Makespace Madridin­ ­Garcia Saez esittää minulle kysymyksen:

”Miten me pysäytämme gentrifikaation?” Vastaan: ”Vallankumouksella.”

Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan ja kaupunki­tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistolla.

Alberto Corsín Jiménezin ja Adolfo Estalellan näyttely Madrid, a medias (”Puolivalmis Madrid”) Madridin Centro Centro Cibelesissä 1.10. – syyskuu 2018. 

a-medias.org

Jaa tämä:

Onko Puolan malli Suomen malli?

Sipilä leikkaa, Sipilä vatuloi, Sipilä uhkailee ja Sipilä suhmuroi, mutta miten käy Sipilältä demokratia?

Viime vuoden marras–joulukuussa kohistiin pää­ministeri Juha Sipilän suhteesta Yleisradioon. Oli käynyt ilmi, että Yleisradio oli suitsinut toimittajiaan kaivosyhtiö Terrafameen liittyvässä uutisoinnissa, koska maan poliittisen johdon taholta oli koettu painetta.

Monien silmissä Yleisradio menetti luottamustaan riippumattomana uutismediana.

Huomion kiinnittäminen Yleisradioon on ymmärrettävää. Yksittäisten mediakamppailujen sijaan suurempi huoli pitäisi kuitenkin kohdistaa demokratian tilaan ja Yleisradion asemaan siinä. Johtavat ministerit ”laittavat Suomea kuntoon” ja ”pelastavat hyvinvointiyhteiskuntaa” ennen muuta bisnestä edistämällä. Kansan syvien rivien asialla olevat perussuomalaiset näpertelevät lepakoiden, taksien ja autoverojen kanssa, kun hallitus panee kansallista infrastruktuuria pala palalta lihoiksi. Yläfemmoja heitellään.

Päättäjillä on kova kiire. Vaalikausi on lyhyt. Mallia haetaan milloin Virosta, milloin Ruotsista ja milloin Saksasta. Bisneselämän toimintatapoihin tottuneet poliitikot eivät halua vatuloida, ja kansalaisten oikeuksia sekä tasavertaisuutta turvaava perustuslaki näyttää heidän silmissään turhalta hidasteelta. Kritiikkiä ei haluta kuunnella. 

”Jos, jos ja jos. Mitä jos Yle loppuu ja Maikkari loppuu, mitä sitten?”, kysyi pääministeri ärsyttävältä toimittajalta syyskuussa 2016. Useimmiten vapaissa ja avoimissa demokratioissa on pidetty tapana, että pääministeri ei uhkaile mediaa edes vitsihuumorin nimissä. Uhkailu ja vitsihuumori ovat huonoja tapoja johtaa maata. Tämä ja muut meidän vastamainoksista osoitteessa voima.fi/vastamainokset.
”Jos, jos ja jos. Mitä jos Yle loppuu ja Maikkari loppuu, mitä sitten?”, kysyi pääministeri ärsyttävältä toimittajalta syyskuussa 2016. Useimmiten vapaissa ja avoimissa demokratioissa on pidetty tapana, että pääministeri ei uhkaile mediaa edes vitsihuumorin nimissä. Uhkailu ja vitsihuumori ovat huonoja tapoja johtaa maata. Tämä ja muut meidän vastamainoksista osoitteessa voima.fi/vastamainokset.

Toimiva demokratia on nuori ja hauras. Sitä täytyy jatkuvasti puolustaa, vahvistaa ja vaalia. Demokratian kivi­jalaksi ei riitä, että päättäjät saavat mandaatin toimia oman päänsä mukaisesti. Toimiva demokratia perustuu tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteille. Se pyrkii ottamaan mukaan kaikki jäsenensä – myös vähemmistöt – ja vahvistamaan kansalaisyhteiskunnan ja oikeusvaltion ideaa.

Tällä hetkellä kansalaisyhteiskunnan perusteet ovat monissa Euroopan maissa uhattuina, kun oikeistopopulistiset liikkeet ovat päässeet valtaan. Autoritääriset hallinnot uhkaavat valtaapitäviä kritisoivaa mediaa ja kansalaisten perusoikeuksia turvaavaa perustuslakia. Unkarin pääministeri myi yleisradioyhtiön kaverilleen. Puolassa valtaa pitävä Laki ja oikeus -puolue yrittää rajoittaa median ja kilpailijoidensa mielenilmauksia.

Suomi kuntoon Suomi100-juhlavuonna ihmetellään ihan joukolla sitä, miten maa makaa.
Suomi kuntoon Suomi100-juhlavuonna ihmetellään ihan joukolla sitä, miten maa makaa.

Kohutun Intiaan kohdistuneen vienninedistämis­matkansa jälkeen pääministeri Sipilä oli hieromassa yrityskontakteja Puolassa. Ulkoministeri Timo Soini on puolestaan tukenut avoimesti Puolan hallitusta. Jokin aika sitten Soini kertoi Suomen jakavan saman arvopohjan Turkin kanssa – Turkin, joka on autoritäärinen ja poliittisesti islamilainen.

Mikäli Suomi haluaa säilyttää maineensa toimivana demokratiana ja sananvapauden mallimaana, vahvaa ja itsenäistä Yleisradiota tarvitaan nyt enemmän kuin vuosiin. Nykyisestä Puolasta ei ole demokratian esikuvaksi.

Juha Herkman työskentelee akatemiatutkijana Helsingin yliopistossa. Hänen nykyinen tutkimushankkeensa selvittää populismin ja median suhteita Pohjoismaissa. Herkman on julkaissut kirjan Politiikka ja mediajulkisuus (Vastapaino 2011).

Jaa tämä:

Poliisiammattikorkeakoulun avaus: Anarkistit ja demokratia

Poliisin mukaan Perussuomalaisten kannatuksen lasku on demokratian kriisi? Siis että mitä?

Poliisiammattikorkeakoulu on ottanut tavakseen julkaista yhteiskunnallisia avauksia. Näin tällä kertaa.

”Anarkistien pyrkimykset vaientaa kansallismielisten mielenosoitus itsenäisyyspäivänä väkivallan keinoin ja maahanmuuttokriittisen perussuomalaisen puolueen kannatuksen lasku kertovat demokratian kriisistä.”

Tämä lause yksistään herättää verrattoman monta ajatusta. Listaan niitä tähän alle.

Kuten toimittaja Emilia Kukkala huomautti ylikomisario Jukka Hakolan haastattelussaan, ei itsenäisyyspäivän kahakassa ollut kyseessä ollut anarkistien järjestämästä vastamielenosoituksesta. Poliisi on itse päättänyt viestinnässään ilmoittaa vastamielenosoittajat anarkisteiksi ja 612-soihtukulkueen järjestäjät puolestaan kansallismielisiksi. Mainitun kulkueen taustavoimien avoimet äärioikeistolaiset kytkennät loistivat poissaolollaan viranomaisten viestinnässä tuolloin ja samoin ne loistavat poissaolollaan myös tästä avauksesta.

Varmasti vastamielenosoituksessa oli mukana anarkistejakin, mutta myös monia muita aatteita ja ajatuksia kannattavia kansalaisia, joita ns. ottaa päähän natsit ja rasismi. Se, että poliisi on päättänyt niputtaa kaikki osallistujat anarkisti-kategoriaan, kertoo ehkä määrätietoisesta halusta leimata osallistujat tai mahdollisesti haluttomuudesta nähdä todellisuutta sellaisena kuin se näyttäytyy poliisiaseman ulkopuolella.

Jos nyt kuitenkin käytämme tässä termiä ”anarkisti”, niin toivottavasti näiden anarkistien rettelöinti ei aja demokratiaamme kriisiin. Jos ajaa, niin sitten se on kyllä ollut jo ihan lähtökohtaisesti huolestuttavan heikoissa kantimissa.

Tyytymättömyydestä rehaaminen epäilemättä kyllä kertoo.

Täysin ymmärtämättä minulta jää se ajatus, että hallituspuolueen kannatuksen lasku on PolAMK:n tutkijoiden mielestä demokratian kriisi. Kerrankos sitä. Varsinkin, kun puolue on ratsastanut kaikkiin vaaleihin vastustamalla establismenttia ja on nyt päätynyt osaksi sitä. Ihan lonkalta uskaltaisin heittää, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun populistipuolue ottaa iskua hallitusvastuun myötä – SMP anyone?

Maailmalla on toki niitäkin valtioita, joissa puoluekannatus pysyy muuttumattomana niin vaaleista toiseen kuin niiden välilläkin. Demokratioiksi niitä harvoin nimitetään, vaan yleisemmin diktatuureiksi. Sen sijaan demarien pitkään jatkunut kannatuksen lasku epäilemättä kertoo jotain merkittävästi kiinnostavampaa yhteiskunnan muutoksesta.

Hieman ihmetyttää myös yksi poliisin ja poliisidosenttiensa sanavalinta. ”Maahanmuuttokriittisyys” on termi, joka on viimeaikaisen keskustelun myötä niin arvolatautunut, että sitä ei voi pitää millään muotoa neutraalina. Avauksen allekirjoittaneiden dosenttien luulisi ymmärtävän tämän.

Vertailun vuoksi. SDP:n kannatus on historian aikana vaihdellut eduskuntavaaleissa 47,29 prosentin ja viime vaalien 16,51 prosentin välillä. Tällä hetkellä persujen kannatus on vielä turvallisesti jytkyvaaleja edeltävää tasoa korkeammalla. Tästä tuuliviiristä ei ehkä kannata ottaa kiintopistettä suomalaista yhteiskuntaa tarkasteltaessa, vaikka vastaansanomattoman kiinnostavasta ilmiöstä onkin kyse.
Vertailun vuoksi. SDP:n kannatus on historian aikana vaihdellut eduskuntavaaleissa 47,29 prosentin ja viime vaalien 16,51 prosentin välillä. Tällä hetkellä persujen kannatus on vielä turvallisesti jytkyvaaleja edeltävää tasoa korkeammalla. Tästä tuuliviiristä ei ehkä kannata ottaa kiintopistettä suomalaista yhteiskuntaa tarkasteltaessa, vaikka vastaansanomattoman kiinnostavasta ilmiöstä onkin kyse.

Toinen kohta tästä avauksesta, joka ehkä ansaitsee huomion, kuuluu seuraavasti: ”Virallinen viestintä maahanmuutosta on muuttunut muutamassa kuukaudessa juhlallisesta retoriikasta asiapitoisemmaksi ja analyyttisemmäksi viestinnäksi.”

En tiedä, mitä tällä tarkoitettaan. Terminä ”virallinen viestintä” ajaa ajatukset samoihin Suurmaihin, joissa puolueen kannatuksetkaan eivät laske. Varmaan pitää olla jonkin maailman dosentti, jotta ei kuvittele termin olevan eufemismi propagandalle. MV-lehden kerätessä klikkauksia ja vastaanottokeskusten roihutessa en oikein kykene näkemään esimerkiksi virallista viestintää maahanmuutosta asiapitoisena, jos siinä käytetään ”maahanmuuttokriittisen” kaltaisia termejä.

Tai ehkä se ”Rajat kiinni” -mantra on jonkun mielestä asiallista ja analyyttistä.

Videolla Häiriköt-päämajan käsiinsä saamaa itsenäisyyspäivän alla kuvattua huippusalaista kuvamateriaalia poliisin jouha-ryhmän harjoituksista. Siinä niitä anarkistien vastaisia kikkoja hiotaan.
Videolla Häiriköt-päämajan käsiinsä saamaa itsenäisyyspäivän alla kuvattua huippusalaista kuvamateriaalia poliisin jouha-ryhmän harjoituksista. Siinä niitä anarkistien vastaisia kikkoja hiotaan.

Jaa tämä: