egs

Kova graffiti, pehmeä ryijy

Niina Mantsisen graffitiryijyt yhdistävät kaksi näennäisesti erilaista tekemisen perinnettä.

Ympäristö, jossa graffitin muotokieltä ei tavallisesti kohdata. Siirtymän tekee kiinnostavaksi ainevalinta, jonka myötä muotokieli saa uusia merkityssisältöjä.
Ympäristö, jossa graffitin muotokieltä ei tavallisesti kohdata. Siirtymän tekee kiinnostavaksi materiaalivalinta, jonka myötä muotokieli saa uusia merkityssisältöjä.

Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva tekstiilitaiteilija Niina Mantsinen on tehnyt vuodesta 2009 alkaen graffitin mallisia ryijyjä. Teoksissa kohtaavat graffitin muotokieli ja perinnetekstiilien tekniikka. Nyt, lähes kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen, on vuorossa välitilinpäätös Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa järjestettävän näyttelyn muodossa.

”Kun tein ensimmäisen graffitityöni, halusin nostaa perinteisen tekstiilitekniikan ihmisten tietoisuuteen. Kiinnittää huomion siihen, kuinka hienoja nämä tekniikat ovat ja kuinka pitkät perinteet näissä on. Kyllä tämä on toiminut, yleisöni fiilistelee päivitettyjä ryijyjä”, Mantsinen kertoo.

Idea teoksiin lähti ryijytekniikan uudistamisesta.

”Mietin tapoja siirtää se uuteen muotoon. Graffitikulttuuri oli minulle tuttu entuudestaan, ja ystäväpiirini koostuu pitkälti graffiti- ja katutaiteilijoista.”

Teosten malleina on sekä kotimaisia että ulkomaisia maalauksia.

”Teen ryijyt aina yhteistyössä eli kysyn luvan graffitin ryijyksi muuntamiselle. Yleensä vastaanotto on ollut sydämellistä ja maalaajat yllättyneitä siitä, että heidän teoksensa muuntuvat villaisiksi versioiksi.”

Malleina toimivat teokset Mantsinen valitsee omien esteettisten mieltymystensä perusteella, mutta on myös muita valintaan vaikuttavia tekijöitä.

”Esimerkiksi EGSin ja POEn tapauksessa halusin kertoa, että arvostan tekijöiden pitkää maalaushistoriaa.”

Sekä EGS että POE ovat kirjoittaneet nimimerkkinsä seinään lukemattomia kertoja sekä spraymaalilla että tusseilla. Tällä kertaa heidän nimensä kirjoitti Niina Mantsinen ja villalangalla. Hetken aikaa ryijyt roikkuivat itselleen epätavallisessa paikassa.
Sekä EGS että POE ovat kirjoittaneet nimimerkkinsä seinään lukemattomia kertoja sekä spraymaalilla että tusseilla. Tällä kertaa heidän nimensä kirjoitti Niina Mantsinen ja villalangalla. Hetken aikaa ryijyt roikkuivat itselleen epätavallisessa paikassa.

Graffitien ja ryijyjen välillä on paljon yhteistä, mutta ne tulevat näen­näisesti eri maailmoista. Tämä jännitteisyys tekee teoksista kiinnostavia.

”Käsityöt ja ryijyt nähdään hyvin feminiinisinä, ja ainahan naiset ovat tehneet enemmän tekstiilitöitä. Graffittikulttuuri puolestaan on todella maskuliininen. Graffitin urbaanius myös kohtaa tekstiilin kotoisuuden – vaarallinen ja laiton yhdistyy kotoisaan ja turvalliseen.”

Graffitit maalataan koville pinnoille siinä, missä ryijyt ovat pehmoisia. Spraykannu on myös teknisesti äärimmäisen nopea tapa siirtää väriä pintaan. Ryijyt taas ovat kaikkea muuta kuin nopeita tehdä.

”Kun teos on sekä ryijy että graffiti, on paljon kiinni katsojasta, miten teokseen suhtaudutaan. Että onko se ryijy graffitina vai graffiti ryijynä. Itse koen olevani sekä osa käsitöiden ikiaikaista jatkumoa että katutaiteen lokerossa.”

Graffiteja ja perinnetekstiilejä yhdistää se, että historiallisesti molemmat ovat syntyneet usein ilman muodollista taiteilijankoulutusta. Molempien ilmaisumuotojen kohdalla rajanveto taiteen ja itseilmaisun välillä on välillä vaikeaa – Mantsinen itse ei näe tätä rajausta edes merkittävänä.

”Tekstiilitaiteen tai graffitin tekemiseen ei ole tarjolla paljoakaan virallista koulutusta, niitä on molempia tehty pitkälti omista lähtökohdista. Se, onko kyse taiteesta, ei riipu tekemisen muodosta.”

”Molemmat ilmaisumuodot ovat myös oman aikansa kuvia. Samalla molemmissa ammennetaan menneistä ajoista ja tekniikoista.”

Kuvassa yllä alkuperäinen taika Jimin teos alkuperäisessä ympäristössään. Alempana Mantsisen tuftaamalla tekemä ryijytulkinta samasta teoksesta. Vaikka teosten muotokieli on identtinen, niin niitä tulkitaan hyvinkin eri tavoin.
Kuvassa yllä alkuperäinen taika Jimin teos alkuperäisessä ympäristössään. Alempana Mantsisen tuftaamalla tekemä ryijytulkinta samasta teoksesta. Vaikka teosten muotokieli on identtinen, niin niitä tulkitaan hyvinkin eri tavoin.

Mantsinen tekee ryijyjä myös kangaspuilla, mutta graffitit hän on tehnyt tuftaamalla. Tuftaaminen on tekniikka, jossa villalangat pujotetaan kynän tapaisella työkalulla pisto kerrallaan kehikkoon pingotetun pohjakankaan läpi.

”Tuftausta tehdään perinteisesti pistelemällä lankoja käytännössä yksitellen, mutta päivitin hiljattain tekniikkani hieman nykyaikaisemmaksi. Hankin koneen, joka muistuttaa porakonetta ja jolla lankoja saa kiinnitettyä selvästi nopeammin”, Mantsinen kertoo.

”Paineilmalla toimivan koneen käyttö on oikeastaan lähempänä spray­-maalaamista.”

Spraymaalien kanssa maalaamiseen Mantsinen on tutustunut katutaiteen parissa. Tänä kesänä Mantsinen tuottaa Ryminä-tapahtuman, jonka puitteissa hän maalaa Pieksämäen juna-aseman alikulkutunnelin yhdessä Ville FärsaartenJukka Hakasen ja kahdeksan muun taiteilijan kanssa.

Vuonna 2004 Helsingin Steissin katonrajaan liimattu Let Me Love -tarra selvisi paikallaan ainakin vuoteen 2015 saakka, jolloin Häiriköt-päämaja sen sieltä bongasi. Tarran myöhempi historia on tuntematon. Lisää tuosta vuoden 2004 hurjasta tarraristi-jahdista täällä.
Vuonna 2004 Helsingin Steissin katonrajaan liimattu Let Me Love -tarra selvisi paikallaan ainakin vuoteen 2015 saakka, jolloin Häiriköt-päämaja sen sieltä bongasi. Tarran myöhempi historia on tuntematon.
Lisää vuoden 2004 hurjasta tarraristi-jahdista täällä.

”Oma katutaideinnostukseni lähti liikkeelle vuonna 2004 Let Me Love -tarroista.”

Kun Mantsinen teki ensimmäisen graffitiryijynsä vuonna 2009, ei näköpiirissä ollut merkkejä nykyisestä katutaidebuumista. Veikkasiko hän ­oi­keaa kaakkia?

”No kyllähän intuitio näiden yhdistämisestä meni tämän puolesta putkeen. Ajattelin, että tämä yhdistäminen pitää tehdä, sillä se tuo jotain uutta. En kuitenkaan olisi voinut ikinä kuvitellakaan tilannetta, jossa isoja muraaleja maalataan ympäri maata ja graffitia esitellään museoissa.”

Katutaidebuumi on tuonut näkyvyyttä ja mahdollistaa taiteen tekemisen monille, mutta samalla se herättää myös närää.

”Mitä enemmän graffiti muuttuu suosituksi ilmiöksi, sitä enemmän se synnyttää vastareaktioita tekijöiden keskuudessa. Minua kiinnostavat nykyään enemmän laittomat maalaukset, enkä halua kesyttää graffitia ryijyilläni. En usko, että graffitia voi koskaan täysin kesyttää ja poistaa siitä kapinaa. Tai no, jos tavan kansa alkaa fiilistelemään jotain junapiissejä, niin sitten on kyllä ihmeellinen meno”, Mantsinen tuumaa.

Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa kesällä järjestettävä näyttely tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tutustua Mantsisen graffitiryijytuotantoon hyvin laajassa mitassa. Luvassa on teoksia vuosilta 2012–2018.

”Ajattelin vähentää näiden isojen piissiteosten tekemistä näyttelyn jälkeen. Jatkan kyllä aiheen parissa, mutta jatkossa pureudun siihen syvemmälle. Nyt tuntuu oikealta hetkeltä jatkaa eteenpäin.”

Niina Mantsinen -näyttely Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa 16.6.–3.7.

AIES X Mantsinen. Kuvassa vasemmalla Mantsisen tulkinta AIESin graffitista. Oikealla lähikuva tuon tulkinnan struktuurista.
AIES X Mantsinen. Kuvassa vasemmalla Mantsisen tulkinta AIESin graffitista.
Oikealla lähikuva tuon tulkinnan struktuurista.
Jaa tämä:

EGS: Viivaa ja vimmaa

Suomen Taideyhdistys on vanhempi kuin yksikään maamme taidemuseoista. Tänä vuonna se nostaa parrasvaloihin graffitimaalari Egsin.

”Tässä näyttelyssä voi kävellä kuvitteellisesti Mäkelänkatua pitkin ja nenään leijailee palaneen puun tuoksun”, Egs kertoo Taidehallissa Shadrach, Meshach, Abednego (I-VI) -teoksista, joiden nimi viittaa Vanhan testamentin Danielin kirjaan.

Shadrach, Meshach, Abednego (I-VI) -teokset muodostavat Taidehallissa kuvitteellisen pätkän Mäkelänkatua. Taustalla näkyy osa suunnattomasta maailmankartasta, jonka Egs on maalannut seinään näyttelyn ajaksi. Karttateos jakaa monien graffitien kohtalon – näyttelyn jälkeen se lanataan valkoisella maalilla. KUVA: Tero Jussila
Shadrach, Meshach, Abednego (I-VI) -teokset muodostavat Taidehallissa kuvitteellisen pätkän Mäkelänkatua. Taustalla näkyy osa suunnattomasta maailmankartasta, jonka Egs on maalannut seinään näyttelyn ajaksi. Karttateos jakaa monien graffitien kohtalon – näyttelyn jälkeen se lanataan valkoisella maalilla.
KUVA: Tero Jussila

”En itse ole uskonnollinen henkilö, mutta pidän Raamatun satuja kiinnostavina. Tässä tarinassa on kolme Babylonissa elänyttä miestä, joiden käskettiin kumartamaan väärää jumalaa, kultaista kuningas Nebukadressar -patsasta. Koska he eivät siihen suostuneet, heidät määrättiin poltettavaksi roviolla. He eivät siitä kuitenkaan kuolleet, vaan kävelivät roviosta vahingoittumattomina pois.”

”Jos Taidehalliin näyttelyn kasaa, niin pitäähän ainakin yhdellä teoksella olla raamatullinen nimi. Sitä paitsi Beastie Boys on tehnyt tarinasta ansiokkaan biisin, Soul Captain Band myös.”

Mutta miten Mäkelänkatu liittyy taiteilijanimestään tiukasti kiinni pitävä Egsin jo kolmisenkymmentä vuotta jatkuneeseen taiteilijan uraan graffitimaalarina?

”Tämä lähti siitä, että minulla on ystävinä puuseppiä ja he ostavat aika paljon pääkaupunkiseudulla kaadettavia vanhoja puita. Jossain vaiheessa tuli puheeksi, että Mäkelänkadulta ollaan kaatamassa poppeleita ja hetken mielijohteesta sanoin, että minä ostan ne kolme poppelia.”

Mäkelänkatu on yksi Helsingin pääväylistä ja samalla se on merkityksekäs paikka Helsingin graffitikulttuurin synnyn kannalta. 1990-luvulla se oli myös mahdollisesti kaupungin töhrityin katu.

”Siellä oli piissejä ja tägejä talojen sivuseinät täynnä ja varmaan joka viikonloppu niiden päälle tuli uusi kerrostuma. Sitten vuorostaan taloyhtiöt lanasivat maalit niiden päälle ja sama alkoi uudestaan alusta. Ymmärrettävästi asukkaat ottivat herneen nenään ja se on mielestäni ihan ookoo – se on pelin henki.”

Tämä kissa-ja-hiiri-leikki johti asukasyhdistysten ärhäköitymiseen ja katupartiointiakin nähtiin. Pian lehdistön huomiokynnys ylittyi ja vähitellen kaupunki aktivoitui. Lopulta Helsingin kaupungin rakennusviraston Stop töhryille -hanke käynnistyi ja seurasi nollatoleranssin kausi.

”Siitä seurasi kymmenen vuoden Babylon. Ne olivat aika demonisoivia aikoja, mutta Helsingin graffiti selvisi siitä. Tämä teoskokonaisuus on kunnianosoitus Helsingin graffitille, joka selvisi Babylonin liekeistä ja nousee tuhkasta museoon”, Egs kertoo.

”Nämä voisi nähdä myös toteemeina, jotka ehkä suojelevat graffitia jatkossa”, taiteilija kertoo moottorisahalla ja rälläkällä veistetyistä ja pinnasta hiileksi poltetuista teoksista.

Puuveistosten teosta yli jäänyttä tuhkaa on puolestaan käytetty Ash Clouds -teoksiin. Lasista puhalletut synkät pilvet riippuvat Taidehallin katosta lähellä puisia veistoksia.

Teokset Treaty of Jeddha (yllä) ja I watched the shadow of our plane hastening below us toimivan hienoina esimerkkeinä Egsin abstrakteista kartoista. Alkujaan kartat olivat poikkeuksetta mustavalkoisia, mutta vähitellen niihin on ilmestynyt myös väriä. Kaikuja Egsin graffititaiteesta löytyy myös kartoista, joihin taiteilija maalaa aina nimikirjaimensa. Kiinnostunut katsoja voi aloittaa vaikka paikallistamalla Amerikan mantereiden muodostaman e-kirjaimen.
Teokset Treaty of Jeddha (yllä) ja I watched the shadow of our plane hastening below us toimivan hienoina esimerkkeinä Egsin abstrakteista kartoista. Alkujaan kartat olivat poikkeuksetta mustavalkoisia, mutta vähitellen niihin on ilmestynyt myös väriä. Kaikuja Egsin graffititaiteesta löytyy myös kartoista, joihin taiteilija maalaa aina nimikirjaimensa. Kiinnostunut katsoja voi aloittaa vaikka paikallistamalla Amerikan mantereiden muodostaman e-kirjaimen.

Jos Shadrach, Meshach, Abednego –teokset kommentoivat nollatoleranssia ja siitä selviämistä, niin parhaillaan ääni kellossa on tosiaan toinen. Heiluri on heilahtanut nollatoleranssista peräti katutaidebuumiin. Tämä tietenkin vaikuttaa osaltaan siihen, että näyttelymahdollisuuksia yleensäkään avautuu. Vuonna 1864 perustettu Suomen Taideyhdistys valitsi Egsin taiteilijaksi vuoden avaavaan Taidehallin näyttelyyn. Tämä henkii muutoksesta myös taidekentällä.

”Tässä ollaan trendin harjalla. Museot haluavat olla ajassa ja etsiä kävijöitä kiinnostavaa sisältöä ja samalla kävijät ja taiteen ostajat muuttuvat ajan mukana. Olen tietenkin tehnyt tämän eteen kolmekymmentä vuotta duunia, mutta ehdottomasti aika on minun puolellani – olen osunut oikeaan hissiin oikeaan aikaan”, Egs pohtii.

Ympäröivän tilanteen muutos tarkoittaa myös sitä, että tekijöiden itse pitää pohtia tekemistään uusiksi. Luvaton graffiti on nähtävissä ainakin tilanhallinnallisena keskusteluna, tai huutona. Kun luvattomuus ja konflikti poistuu teoksesta, pitäisi tekijöiden miettiä, että mitä jää jäljelle. Riittääkö pelkkä muoto täyttämään teoksen merkityksellä?

Lasista puhallettu Fragile Identity -teos sisältää kirjaimet e, g ja s. Maapallon muotoisen Egg Earth -teoksen nimen voi tulkita vaikka viittaavan siihen, kuinka herkästi särkyvä planeettamme on.
Lasista puhallettu Fragile Identity -teos sisältää kirjaimet e, g ja s. Maapallon muotoisen Egg Earth -teoksen nimen voi tulkita vaikka viittaavan siihen, kuinka herkästi särkyvä planeettamme on.

Egsin tapauksessa siirtymä gallerioihin ja museoihin on tarkoittanut myös muutosta teosten estetiikassa. Siinä, missä betoniseinät ja metalliovet saavat yhä pinnoitteen sumutetusta kromista ja kirkkaista väreistä, on kehyksiin päätynyt abstrakteja tutkielmia kirjainyhdistelmästä e, g ja s, sekä maailman kartoista. Aluksi kartat syntyivät musteella paperille, mutta sittemmin niiden materiaalit ovat monipuolistuneet. Retrospektiivisessä näyttelyssä musteen ja paperin lisäksi materiaalina on puuveistokset sekä lasista puhalletut teokset. Uusimpina lisäyksinä repertuaariin ovat lasiset maapallot.

”Kun mistä tahansa vasta- tai alakulttuurista tulee se tykätyin asia, niin mitä jää jäljelle”, Egs kysyy. ”Mikä on sen voima sitten? Jääkö mitään alkuperäisestä ja mitä tulee tilalle?”

”Tästä voi jopa seurata taiteellinen regressio. Graffiti on monella tapaa lähellä ITE-taidetta ja harvoin ITE-taiteelle järjestetään museonäyttelyitä. Myös graffitiin liittyvien näyttelyiden kohdalla pitää miettiä, että esitelläänkö antropologisesti kulttuurillista ilmiötä vai esitelläänkö taidetta. Molemmat ovat ihan hyviä valintoja. Olen esimerkiksi nähnyt hienoja näyttelyitä vankien tekemästä taiteesta, mutta siinä on selkeä konteksti. Katutaide alkaa olemaan ilmiönä jo niin laaja, että se konteksti hajoaa.”

Sen lisäksi, että Egs maalaa teoksiinsa maailmankarttoja, hän on maalannut nimensä maailmankartalle. Hänen graffitejaan on ja on ollut näkyvillä kymmenissä maissa. Oheinen kuva on otettu vuonna 2014 Macaossa, Kiinan erityishallintoalueella. Lisää Egsin ajatuksia kartoista ja niiden merkityksellisyydestä täällä.
Sen lisäksi, että Egs maalaa teoksiinsa maailmankarttoja, hän on maalannut nimensä maailmankartalle. Hänen graffitejaan on ja on ollut näkyvillä kymmenissä maissa. Oheinen kuva on otettu vuonna 2014 Macaossa, Kiinan erityishallintoalueella.
Lisää Egsin ajatuksia kartoista ja niiden merkityksellisyydestä täällä.

Taidehallissa nähdään puhdasta graffitia ainoastaan dokumentaaristen valokuvien muodossa ja taiteilijan vanhoissa luonnoksissa. Silti kaikessa, mitä Egs tekee on löydettävissä ainakin kaikuja graffitista.

”Graffitimaalarin täytyy aina miettiä, että miten sovittaa teoksen kulloiseenkin paikkaan. Graffiti on taidetta, joka tapahtuu tilassa ja ajassa, ja tekijän pitää ymmärtää että mitkä jutut toimivat kulloisessakin paikassa. Radan varressa toimii yksi asia ja vaikka virolaisessa ränsistyneessä, hylätyssä teollisuusrakennuksessa toimii toinen asia. Pitäisi olla herkkä aistimaan se, mitä sinne tekee. Tilan ja ajan lukemista ja teoksen sovittamista. Välillä sen pitää huutaa ja välillä pitää kuiskata.”

”Työhuoneellakin tekemissä teoksissani pyrin säilyttämään sen saman henkisen energian. Samasta viivasta ja vimmasta se lähtee.”

Egs: Writing My Diary. Helsingin Taidehalli 13.1.–25.2.2018
Egs: EGS. 240 sivua (Suomen Taideyhdistys 2018)

Egsin tuotantoon voi tutustua tämän videon välityksellä, jossa taiteilija on tositoimissa.

Jaa tämä:

Kirjainten runttaamisen taito

Kuvataiteilija Jani Tolinin mielestä museoihin tarvitaan lisää graffitiosaamista.

Keravan taidemuseo Sinkan julkisivun moni­värinen seinä­maalaus näyttää arkki­tehtoonisesti muo­dottomassa kaupunkiympäristössä yhtä aikaa jyrkältä ja iloisen huolettomalta. Kyseessä on näyttävistä seinämaalauksistaan tunnetun saksalaisen Claudia Walden eli MadC:n spreijaamalla toteuttama abstrakti teos. 

MadC Installation at Sinkka | Taide- ja museokeskus (Kerava Art Museum) on August 03, 2017 in Kerava, Finland. Photo: Marco Prosch
MadC:n jäljiltä Keravan taidemuseo Sinkan julkisivu on kovasti värikkäämpi.

Rakkaudesta vapauteen -näyttelyssä Sinkka avaa ensimmäisten joukossa tilansa graffitille, jonka monet sijoittavat edelleen ainoastaan katutaiteen kenttään. Keravalaisen graffititaiteilija Jouni Väänäsen eli Psyken kuratoimassa näyttelyssä pyritäänkin vetämään selvää rajaa graffitin ja katutaiteen välille. 

”Katutaide on mitä tahansa kadulla tehtävää taidetta, kuten esimerkiksi sabluunalla tehtyjä maalauksia tai julisteita. Urbaani graffiti taas palautuu 1960–70-lukujen New Yorkissa ja Phila­delphiassa syntyneeseen, kirjaimista ja kirjaindynamiikasta tyyliteltyyn reviirin merkitsemiseen”, määrittelee näyttelyssä omalla nimellään mukana oleva Jani Tolin.

 ”En halua dissata minkäänlaisen katutaiteen tekemistä, mutta katu­taiteessa ei ole nähtävissä samalla lailla traditiota kuin graffitin tekemisessä. Instituutioiden ulkopuolella syntynyt graffiti on merkittävin taiteenlaji sitten impressionismin. Niiden välissä ei ole mitään visuaalisesti ja tyylillisesti yhtä moninaisesti kehittynyttä suuntaa.”

EORE: Not Quite, yksityiskohta. Spraymaali levylle 2017.
EORE: Not Quite, yksityiskohta. Spraymaali levylle 2017.

Huolellisesti jäsennelty ja ripustettu näyttely jakautuu kolmeen osaan. Niistä ensimmäisessä esitellään valokuvien kautta klassista 1960-­luvun New York -graffitia ja sen rantautumista Suomeen hiphopin kyydissä 1980-luvulla. Kotikutoisissa valokuvissa esiintyvistä maalareista moni on nyt viisikymppisenä paikalla avajaisissa. 

Esillepanon toisessa osassa esitellään tämän ajan suomalaista graffitia alan tunnetuimpien tekijöiden tekemänä. Töiden tyyli vaihtelee esimerkiksi Actonin tarkoista helvetica-fontin variaatioista Tazerin ja Paraziten räjähtäviin kirjaimiin sekä MioninJr:n ja Eoren sarjakuvaftyylisiä figuureita sisältäviin töihin.

Viimeisessä osassa esitellään niin sanottua post-graffitia, joka on graffitin muotokieltä ja tekotapaa hyödyntävää mutta sen kalligrafisesta perustasta etääntynyttä kuvataidetta. Näyttelyssä sitä edustavat MadC:n julkisivutyön ohella esimerkiksi Traman kankaalle spreijaamat hieroglyfisommitelmat, EGS:n puhalletusta lasista tehdyt veistokset ja Jani Tolinin kollaasimaiset maalaukset.

EGS: Fragile Identity 5. Puhallettu lasi 2017. Suomalaisen graffititaiteen pioneeri EGS on venyttänyt ilmaisumuodon rajoja ja ajoittain tyystin poistunut karsinasta. Graffitijuurillen uskollisesti hänen teoksistaan on edelleen aina löydettävissä nuo kirjaimet e, g, ja s – joskin hyvin abstraktissa muodossa.
EGS: Fragile Identity 5. Puhallettu lasi 2017.
Suomalaisen graffititaiteen pioneeri EGS on venyttänyt ilmaisumuodon rajoja ja ajoittain tyystin poistunut karsinasta. Graffitijuurillen uskollisesti hänen teoksistaan on edelleen aina löydettävissä nuo kirjaimet e, g, ja s – joskin hyvin abstraktissa muodossa.

Sallitut maalausseinät ja talojen julkisivujen muraalimaalaukset ovat viime vuosina yleistyneet Helsingissä. Omatoiminen urbaani taide tuntuu lyöneen läpi.

”Onhan se ilahduttavaa, etenkin sen jälkeen kun kymmenen vuoden nollatoleranssin aikana menetettiin monta tekijäsukupolvea. Muraalien suhteen minusta on kyllä sääli, ettei niissä käytetä juurikaan kotimaisia osaajia. Järjestävien tahojen kuratointi ei muutenkaan aina ole sitä tasoa kuin pitäisi olla”, murahtaa Tolin.

Jos graffitin määrittelee nimenomaan esteettisenä ilmaisulajina, joka on palautettavissa kirjainten manipulointiin, eikä kaupunkitilaan perinteisesti liittyvän julkaisualustansa kautta, hyppäys betoniseinältä museoon on ensivaikutelmaa lyhyempi.

Jani Tolin: Controlled Enviroment. Sekatekniikka 2013. Myös Jani tolin on ottanut aimo harppauksia perinteisestä graffitista. Hänen Keravalla esillä olevat teoksensa putoavat huoletta post-graffiti-määritelmän piiriin.
Jani Tolin: Controlled Enviroment. Sekatekniikka 2013.
Myös Jani tolin on ottanut aimo harppauksia perinteisestä graffitista. Hänen Keravalla esillä olevat teoksensa putoavat huoletta post-graffiti-määritelmän piiriin.

”Sinkan näyttelyllä on graffitin omakohtaisestikin hyvin tunteva kuraattori, mutta yleensä taidemuseoissa graffitia lähestytään ulkokulttuurisesti ja ammattitaidottomasti. Tämä on ymmärrettävää, koska taideopintojen kautta aiheeseen on vaikea syventyä. Tukholman yliopistossa vaikuttava ruotsalainen graffiti­tutkija Jacob ­Kimvall on akateemisella puolella ilahduttava poikkeus”, Tolin muistuttaa.

Eikö museoiden tehtävä ole taiteen esittämisen ohella nimenomaan myös taiteen tallentaminen ja tutkiminen jälkipolvia varten?

”Tässäkin törmätään siihen, että museot tarvitsisivat uutta osaamista tai jotain konsulttiapua siinä, mikä moninaisesta graffitista ja laveammin määrittyvästä katutaiteesta on oikeasti säilyttämisen arvoista.”

Rakkaudesta vapauteen Keravan taide­museossa 29.10. asti. Alkuvuodesta 2018 näyttely jatkaa Oulun taidemuseossa.
Jacob Kimvallin Voimalle antama haastattelu löytyy täältä.

 

Jaa tämä:

Taidetta, messua, hulluutta?

Mitä katutaiteeseen erikoistunut galleria tekee messukeskuksessa järjestettävillä taidemessuilla?

Identtisiä koppeja rivissä, rivi toisensa perään. Sitähän messut tuppaavat olemaan. Messuhallit ovat itsessään poikkeuksetta tiloina hirveitä, niiden feng shui on huonompi kuin Ämmässuon kaatopaikan.
Erityisen skeptisesti olen suhtautunut taidemessuihin. Taiteen kaupittelu ja tyrkyttäminen on jotenkin niin kauhean vulgaaria (vaikka tokihan niitä teoksiakin pitäisi myydä, jotta vuokrat saa maksetuksi). Taidemessut ovat myös lähtökohtaisesti kuratoimaton ja kakofoninen sillisalaatti teoksia, jotka usein eivät puhu keskenään edes osastojen sisällä.

Voiko taidemessu siis olla mitenkään järkevä konsepti? Ei, mutta ehkä silti.

Siksipä suuntasin Helsingin messukeskukseen, jossa on käynnissä ArtHelsinki-nykytaidemessut. Ne on tavattu järjestää vuosittain Habitare-messujen kylkiäisenä.

”Olisi hienoa jos taidemessut olisi paikka, jossa jokainen osasto olisi oma yhtenäinen kokonaisuutensa. Katselisin mieluummin kunnon spektaakkeleita, kuin lattiasta kattoon erityylisillä tauluilla täytettyjä seiniä”, toteaa ArtHelsinki-nykytaidemessuilla Make Your Mark Galleryn osaston muutamalla suurella teoksella täyttänyt Jussi TwoSeven.

Naapuriosastoista monet ovatkin sikin sokin täynnä sitä sun tätä.

”Voisko niitä tauluja myydä sen ehkä ei-niin-kaupallisen kokonaisuuden tuella, suoraan portfoliosta?” TwoSeven kysyy.

”Itse tein messuille yhtenäisen teoskokonaisuuden ja ainakin tähän mennessä se on kerännyt paljon positiivista palautetta.”

Kansan syviä rivejä pelottavasta graffiti- ja katutaide-skenestä ponnistava MYM-galleria ei ole mitenkään itsestään selvä valinta messuhalliin, mutta kuten kaduilla, myös Pasilassa tila on otettu mallikkaasti haltuun. Eikä siihen Jussin esittämään kysymykseen tietenkään ole yhtä oikeaa vastausta – joskus ne seinät vaan kannattaa vuorata myytävillä teoksilla lattiasta kattoon.

 Urban Samurai – Alley, Urban Samurai – Tunnel, Urban Samurai – Metal sekä Urban Samurai – Metro. Keskellä taiteilijan nimimerkki mdf-levystä leikattuna.
Urban Samurai – Alley, Urban Samurai – Tunnel, Urban Samurai – Metal sekä Urban Samurai – Metro. Keskellä taiteilijan nimimerkki mdf-levystä leikattuna.

 

 The Empire Strikes Back! -teos parin vuoden takaa.

Jussi TwoSevenin retrofuturistiset soturihahmot ovat temaattista jatkoa hänen aiemmassa tuotannossa vilahtaneille Tähtien sota -elokuvista tutuille Stormtrooper-iskusotilaille.

Tällä kertaa taiteilija kuitenkin halusi hieman varioida tuota teemaa. Syntyi sarja sotureita, jotka ammentavat urbaanista kuvastosta ja japanilaisesta traditiosta. Näitä samoja taustoja George Lucaskin on lainaillut estoitta omia hahmojaan luodessa.

Urban Samurai – Stencils. Onko tämä nyt sitten aidompi kuin tuo yllä näkyvä versio?

Jussi TwoSeven maalaa teoksensa sapluunoiden avulla. Messuilla on esillä myös kaksi TwoSevenin teosta, jotka ovat sananmukaisesti sapluunatöitä, siis käytettyjä sapluunoita kehystettynä.

Varsinkin samaisilla sapluunalla maalatun Urban Samurai – Alley -teoksen rinnalle, ripustettu teos on kiinnostava.

Miksi, te kysytte.

Minäpä vastaan: poptaide yleensäkin perustuu teosten kopioitavuuteen. Sapluunan koko ajatus taas on se, että siihen leikattu kuvio on toisinnettavissa vaivattomasti ja loputtomasti. Laittamalla sapluunat kehyksiin taiteilija on määrätietoisesti poistanut tuon monistettavuuden teoksestaan. Samalla kun monistettavuus on hävitetty, sapluunoista tehty teos muodostaa vääristyneen negatiivin virallisesta maalauksesta.

Huomenna lauantaina Make Your Markin osastolla on luvassa myös toiminnallista ohjelmaa. Graffititaiteilija Egs maalaa kello 13 alkaen ison teoksen yleisön edessä. Tapahtuma on kiinnostava erityisesti sen takia, että Egs on ymmärrettävistä syistä tarkka henkilöllisyytensä salaisena pysymisestä. Odotettavissa onkin taiteilija, joka on naamioinut itsensä ZZ Topin levynkannesta repäistyn tekoparran (vai onko se sittenkin aito?) ja aurinkolasien avulla. Tyylivalintaa voisi kuvailla tosi hätäiseksi pulsujoulupukiksi  – très chic.

EGS: 3 Letters, tätä olisi messuilla luvassa lisää. Tosin, tällä kertaa ihan luvan kanssa.

Egs maalannee paikan päällä tavaramerkikseen muodostuneen maailmankartan, joka tarkemmin tarkasteltuna paljastuukin taiteilijan oman nimimerkin toisinnoksi: Amerikat muodostavat E-kirjaimen, Eurooppa ja Afrikka G:n ja Aasia sekä Australia S:n. Koko komeus on toki äärimmäisen abstrakti ja myös hieno.

EGS: Atlas 
EGS: Atlas

Kannattaako näillä messuilla sitten käydä?

Hieman tyyrishän kokemus on, jos Habitaret ja muut samaan aikaan auki olevat messut eivät kiinnosta. Sisäänpääsyn hinnalla voisi saada pääsylipun pariinkin museoon, joiden kokonaisuus on sekä kuratoitu että järkevämmin ripustettu. Paitsi että Helsingissä nykytaidetta tarjoava museoskene on aika dead juuri nyt – Kiasma ja Tennari ovat molemmat rempassa.

Toisaalta kannattaa myös huomioida, että messuillakin voi aina löytää yllättäviä kokemuksia. Edellä mainittuja Jussi TwoSevenin teoksia vastapäätä on muun muassa todella päräyttävistä tempauksista ja häröilystä tunnetuksi tulleen tamperelaisen Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalon osasto, jota dominoi jurtta. Se porukka kannattaa tarkastaa.

Ja pakko on myös arvostaa sitä, että kansan syville riveille tätäkin tarjotaan.

Lue myös Jussi TwoSevenin haastattelu: Karhuhenki karjaisee.

ArtHelsinki 14 Helsingin messukeskuksessa sunnuntaihin 14.9. asti.

www.ArtHelsinki.com

 

Jaa tämä: