eläinoikeudet

Eläinten asialla

Eläinoikeusaktivismi on muuttanut muotoaan viimeisten 20 vuoden aikana. Muutokset ovat mukailleet siirtymiä julkisessa keskustelussa, mutta tavoitteet ovat pysyneet samoina.

Vuotta 1995 pidetään suomalaisen eläinoikeusliikkeen syntyhetkenä kahdesta syystä: silloin tehtiin ensimmäiset kettujen vapautukset turkistarhoilta ja samoihin aikoihin perustettiin myös Oikeutta eläimille -yhdistys. Toukokuun 1995 kettujen vapautukset saivat aikaan paljon meteliä, ja ne tuomittiin julkisessa keskustelussa varsin laajasti.

Eläinoikeusliikkeellä on Suomessa jo yli 20 vuoden taival ja keinot ovat muuttuneet matkalla.

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.” Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.

Keskustelu turkistarhauksen lopettamisesta alkoi jo paljon ennen vuotta 1995, mutta tuolloin eläinaktivistit esittivät kritiikkinsä kärkevämmin ja näkyvämmin. Alkuaikoina eläinaktivisteja kutsuttiin monenlaisilla nimillä: luontoaktivisti, eläintensuojelutoimija, kettujen vapauttaja ja kettu­tyttö. Iltapäivälehtien lanseeraama kettutyttö-termi jäikin näistä elämään.

Aktivisteja itseään ei juuri kuultu. Heidän motiivejaan, ajattelutapaansa tai arvojaan ei ehkä edes oltu valmiita tai halukkaita ymmärtämään. Eläinten oikeuksien edistämisen sijaan monille toimijoille tarjottiin vaihtoehtoisia, ”parempia” yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoja. Miksi puolustaa kettuja tai sikoja, kun löytyy paljon ”tärkeämpiä” ja olennaisempia epäkohtia?

Tämä tärkeämpien kohteiden vaatimus osoitetaan usein myös muille aktivisteille.

Myös elämäntapavalintoja, kuten veganismia, kummasteltiin jopa aktivistien lähipiireissä. Osaa kannustettiin ”lopettamaan se pelleily”. Etenkin alkuvuosien eläinaktivismia pyrittiin tulkitsemaan sekä hairahtuneiden nuorten ymmärtämättömyytenä että johdateltujen nuorten naisten ajattelemattomuutena.

Kun aktivistit itse saivat puhetilaa, he perustelivat toimintansa lähtökohtina olevan eläinten oikeudet ja eläinten vapauttaminen. Tämä näyttäytyi aktivismin alkuvuosina jo itsessään temaattisesti varsin radikaalina.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.

Toiminta oikeudenmukaisemman maailman puolesta ei sellaisenaan ole mikään erityisen radikaali agenda, vaikka valtamediassa tai eläinoikeusliikkeen ulkopuolella eläinaktivismi itsessään esitettiin radikaalina. Vielä 2000-luvun alkupuolella aktivistien poliittinen agenda sivuutettiin.

Nyt, vuonna 2017, Oikeutta eläimille -yhdistyksen Facebook-sivuilla on lähes 70 000 tykkääjää. Uusia vegaanisia valmisruokia tuntuu putkahtavan kauppojen hyllyille viikoittain ja Helsingissä järjestettiin ensimmäiset – nopeasti loppuunmyydyt – Vegemessut. Eläinaktivistit ovat kasvoillaan ja nimillään keskustelemassa eläinten kokemasta kärsimyksestä.

Muutos ei kuitenkaan ole tapahtunut aktivistien poliittisessa sanomassa. Aktivistien pääviestit eivät ole muuttuneet mihinkään, eivätkä toiminnan tavoitteet ole muotoutuneet reformistisemmiksi. Tuomas Ylä-Anttila toteaa kirjassaan Politiikan paluu, että liikkeiden on oikeutettava vaatimuksensa saadakseen kannatusta – vaatimukset on esitettävä tavalla, joka vetoaa hyväksyttyyn käsitykseen yhteisestä hyvästä. Eläinoikeusliike esittää vaatimuksia eri tuotannonaloille, joiden se vaatii perustavanlaatuisesti muuttavan toimintatapojaan.

Turkistarhauksen lopettaminen on ollut näistä yksi keskeinen. Aktivistien tyyli kampanjoida esimerkiksi turkissomisteiden käytön lopettamiseksi tai eläinten kohtelun parantamiseksi maatiloilla ovat kuitenkin herättäneet myös varsin voimakkaita vastareaktioita vuo­sien varrella.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Alkuvuosien eläinten vapautukset tekivät tilaa eläinten asialle. Kuten yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnoissa yleensäkin, eläinaktivismissakin vaikuttamistyö on edennyt vaiheittain. Iskut olivat yksi tapa herättää huomiota eläinten kohteluun. Olipa eläinten vapautuksista poliittisena vaikuttamistapana mitä mieltä tahansa, yhteiskunnallista keskustelua ne saivat aikaan.

Eläinoikeusliikkeen yhtenä ajavana ajatuksena on se, että eläinten asiaa on kokonaisuudessaan pidettävä esillä, koska ne eivät osaa itse nousta barrikadeille. Eläinten hyväksikäytön lopettaminen onkin aktivistien tavoite. Eläinten vapautusiskujen loppuminen ja keinovalikoiman muuttaminen vuorovaikutteisempaan suuntaan on vaikuttanut aktivistien asemaan paljon. Eläinten asemasta, kohtelusta ja elämästä on tarjottu viime vuosina katsojille salaa kuvattuja kuvia.

Varsinkin 2007 vuodesta alkaen toteutetut kampanjat, joissa on esitetty salaa eläintiloilla kuvattua materiaalia, ovat laventaneet aktivistien mahdollisuuksia poliittiseen toimintaan myös muille eläinten asiaa edistäville toimijoille. Kuvat ovat tehokkaita ja niiden todistusvoima on vahva. Kuvamateriaalit haastavat jokaisen pohtimaan tehomaatalouden tilannetta. Samalla materiaalit asettavat vastuuta kuluttajalle ja pakottavat katsojan analysoimaan myös omaa kulutuskäyttäytymistään.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Salakuvien esittäminen ja mediassa jakaminen asettuivat jatkumoksi kaikelle vaikuttamistyölle, mitä jo aiemmin oli tehty. Aktivistien poliittiseen toimintaan sosiaalinen media asettui kuin nenä päähän. Teknologinen kehitys ei kuitenkaan yksin riitä selittämään aktivistien menestystä kuvakampanjoiden avulla vaikuttamisessa. Edesmennyt yhdysvaltalainen sosio­logi Charles Tilly kehotti Social movements, 1768–2004 -teoksessaan välttämään teknologista determinismiä. Hänen mukaansa pelkkä uusi media ei muuttanut yhteiskunnallisten liikkeiden luonnetta. Kirjassaan Tilly alle­viivaa, kuinka yhteiskunnallisissa liikkeissä omaksuttiin uuden median käyttö toimintaan, jota harjoitettiin muutenkin.

Tiedotusvälineiden ja liikkeiden suhde saa ranskalaisen historioitsija Pierre Rosanvallonin mukaan merkityksen vasta yhteisten vastademokraattisten tehtävien ansiosta. Rosanvallon esittää kirjassaan Vastademokratia – Politiikka epäluulon aikakaudella, että ”tiedotusvälineet ovat valvontademokratian vakiintunut ja funktionaalinen puoli, kun taas kansalaisyhteiskunnassa syntyneet aktivistijärjestöt ovat sen toiminnallinen puoli”.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Pelkkä pohdinta ja analysointi eivät riitä. Eläinoikeusaktivistit haluavat muutosta, joka ei ole vain sanahelinän tasolle jäävää hymistelyä. Hymistely ei muuta epäkohtia eikä lopeta kenenkään kärsimystä. Liikkeissä on ollut erilaisia kampanjoita, tapahtumia ja ruohonjuuritason vaikuttamistyötä. Keskustelut, kohtaamiset ja vuoropuhelu mahdollistavat niin ikään epäkohtien esille nostamisen.

Eräänlaisina välietappeina kasvissyönnin edistäminen, tietoisuuden lisääminen ja keskustelun herättäminen eläinten kohtelun epäkohdista konkretisoivat eläinoikeus­aktivistien sanomaa ja koskettavat monia. Aktivistit ovat onnistuneet sanomansa sanoittamisessa sellaisella tyylillä, joka kohtaa entistä useamman kokemusmaailman. Aktivistien poliittinen tavoite on myös saada ajattelemaan, millaisia vaikutuksia omalla toiminnalla on, ja purkaa tapaa katsoa eläimiä vain jonain, mitä tuotetaan ruuaksi mahdollisimman halvalla.

Kukapa haluaisi olla ”riistäjä”?

Salakuvien julkaisu on tuottanut myös tarkoittamattomia seurauksia. Teurastamoilla kuvatut kuvat ja niiden julkaisu sai isot yhtiöt suunnittelemaan kameroiden tuomista teurastamoille. Siten alojen kiire ja haasteet tavallaan päädyttiin kaatamaan yksittäisten työntekijöiden syliin, vaikka tätä aktivistit eivät tehneet.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn.

Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike onkin muuttunut poliittisesta altavastaajasta ja marginalisoiduista toimijasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Oma kysymyksensä on se, mihin vaikuttamistyö johtaa. Joka tapauksessa eläinoikeustoimijat saavat jatkuvasti pohtia keinoja, miten esittää asiansa. Niin aktivismin kuin kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on uudistuttava saadakseen asiansa esille ja puhutellakseen uusia ihmisiä. Eläinoikeusliike ei edelleenkään ole massojen liike, mutta sen esittämät asiat ja ongelmakohdat puhuttelevat entistä useam­pia.

Kasvistuotteiden lisääntyminen ja vegaanisten tuotteiden valikoiman parantuminen antaa viitteitä siitä, että kasvissyönti ja veganismi on samaan aikaan sekä politisoitunut että epäpolitisoitunut. Kasvissyönti tai vegaaniset tuotteet eivät nivoudu pelkästään aktivistiuteen vaan ovat kenelle tahansa mahdollisia, tavallisia valintoja. Kasvissyönti tai vegaanisuus ovat poliittisina valintoina enemmän kuin trendin harjalla ratsastamista. Poliittisina valintoina kuluttajavalinnat eivät kuitenkaan useimmille riitä. Yksittäisen kuluttajan käsissä eivät ainakaan toistaiseksi ole suuret linjat, ellei liikkeellä ole suuria massoja.

Eläinoikeusliike on joutunut antamaan periksi hyvin vähän. Eläinten asioissa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Laajemmassakin yhteiskunnallisessa kehyksessä veganismi on yleistynyt hyvin nopeasti, eikä se ole enää vain aktivistien valitsema elämäntavallinen kehikko. Kaikille vegaaniset tuotteet valitseville ruokavalio ei kuitenkaan ole erityisen poliittinen ­kysymys.

Jos poliittisuus katoaa kokonaan eikä kiinnity mihinkään laveampaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, onko olemassa riski, että kyseessä on joillekin vain trendi? Luultavasti. Mutta osalle samalla saattaa muotoutua yhteiskunnallisesti tiedostavampi elämä.

LUE MYÖS: Tuomas Tammiston Ruoka, eläimet ja arvo -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Pia Lundbom: Eläinten puolustajat – Suomalaisen eläinoikeusaktivismin muuttuva poliittinen tyyli ja toiseus. Jyväskylä studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöstutkimus ladattavissa kokonaisuudessaan täältä.

Jaa tämä:

Lihan kriisi ja median kriisi

Atria haluaisi pyyhkiä #raatokuutio:n kuluttajien mielistä ja päätti palkata eturivin bloggaajat ajamaan asiaansa.

Elintarviketeollisuus on murroksessa. Kasvisruokapäivät on saatu osaksi koulujen arkea (ainakin Helsingissä) ja samoin (ainakin Helsingissä) myös päiväkodeissa aloitetaan kasviruokapäiväkokeilu. Ruokakaupoissa ei ole nähty Nyhtökauran veroista hysteriaa liene koskaan – kansa jonottaa kuin Neuvostoliitossa konsanaan ja media ylistää vuosisadan kotimaista ruokainnovaatiota. Onneksi Härkistä riittää niille, jotka eivät saa osaansa Nyhtiksestä.

Samalla #sipsikaljavegaanit möykkäävät sosiaalisessa mediassa ja rikkovat stereotypioita salaatin lehtiä nälkäänsä närppivistä, riutuvista reppanoista.

Eilen  (28.9.) S-ryhmän Ässäpäivillä kerrottiin, että kasvipohjaisten elintarvikkeet ovat nousukiidossa. Kasvua piisaa, eikä turpoava valikoima oletettavasti kasvua ainakaan taita. Kauppa se on, joka kannattaa. Paitsi että tietysti se vegespudun kasvu on pois jostain. S-ryhmän mukaan härkäpavusta valmistettavaa Härkistä myydään tällä hetkellä enemmän kuin esimerkiksi broilerin paistisuikaleita.

Eilen pamahti linjoille myöskin liuta bloggauksia (1, 2, 3, 4, 5) , joissa kirjoittajat kertoivat, kuinka hyvin hommelit ovat Atrian kanalassa. Valistunut lukija tietenkin ymmärtää, että Atrian valitsemana aikana ja valitsemassa paikassa tehty esittelykierros Atrian maksamille kirjoittajille ei välttämä kerro ihan koko totuutta lihatuotannosta.

Tästä pääsemmekin sopivalla aasinsillalla toiseen eilisistä murheistani – median tilaan (joo, oikeasti niitä murheita on enemmänkin, mutta tätä enempää en saa yhteen kirjoitukseen).

S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.
S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.

Murroksessa on myös media. Eilen yksi tuttu toimittaja ilmoitti siirtymisestä aidan toiselle puolelle – viestintätoimistoon. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen tuttu joka on siirtynyt journalismin parista lobbaajaksi, sisältömarkkinoinnin tuottajaksi, tai muuten yritysviestinnän puolelle. En hirveästi osaa syytellä yksilöitä, syy siirtymään löytyy varmasti isolta osin median kriisistä, jota kuvaa jatkuvat yt-kierrokset. Yle muuten ilmoitti uusista leikkauksista myöskin eilen.

Vaikka työelämän myrskyssä luovivaa yksilöä onkin aika hedelmätöntä syyllistää, niin suuremmassa mittakaavassa tämä toimittajien valuminen yritysviestinnän puolelle on ihan helvetin ongelmallista nykytilanteessa. Median resurssit vähenevät koska mainosmarkkinat ja Yleen kohdistuvat leikkaukset. Silloin viestintätoimistojen tarjoamat valmiiksi paketoidut juttuehdotukset ja tiedotteet menevät läpi herkemmin.

Lukijat saavat journalismin sijaan luettavakseen yritysviestintää (eli mainontaa), mutta eivät edes ymmärrä tätä.

Samalla, kun journalististen pelisääntöjen mukaan pelaava media siis kuihtuu kilpailevat blogit lukijoiden media-ajasta. Eihän blogeissa mitään vikaa itsessään ole ja itsekin seuraan useampaa sellaista. On kuitenkin ongelmallista, että firmat ostavat sisältöä blogeihin ja samalla hämärtävät käsitystä siitä, mikä on markkinointia. Olen itse ollut toimituksen jäsenenä useammankin kerran tilanteessa, jossa yritys on tarjonnut valmista juttua tai juttuideaa ja luvannut kylkiäiseksi vaikka ostaa hyvään hintaan mainoksen. Meillä Voima-lehdessä tarjouksiin ei ole tartuttu, mutta vaikutta siltä, että ainakaan blogiskenessä tämän kaltaisia tarjoukset eivät ole ongelma.

Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainostauluissa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux'n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluista. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle olisi se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden– mainoksia.
Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainonnassa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux’n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluistaan. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle oli se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden – mainoksia.

Yksi Atrian tarjoukseen tarttuneista bloggaajista myönsi, että kirjoittajalle tulee fygyä kirjoituksesta klikkausten perusteella. Kukaan tuskin olettikaan muuta ja näinhän se nykyään menee.

Kuinka Atria sitten valitsi kirjoittajat, jotka kutsui kanatilalle? En tiedä. Kaikki kutsutut pitävät suosittuja blogeja, mutta ainakaan Suomen suosituinta ruokablogia, Chocochiliä, ei kutsuttu mukaan. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, Chocochilissä on ainoastaan vegaanisia reseptejä. Tässä kuitenkin paljastuu tämän nykyisen sisältömarkkinoinnin sisäänrakennettu ongelma. Eivät ne raportit kanatehtaasta mitään monipuolista ja riippumatonta kuvaa touhusta anna, vaikka yksittäiset kirjoittajat kuinka vilpittömästi näkemästään kirjoittaisivatkin.

Kuten todettua, Atria esitteli valitsemanaan hetkenä valitsemaansa tuotantoyksikköä valitsemalleen porukalle ja maksoi kaikille osapuolille. Kriittisiä ääniä ei päästetty lähellekään tätä pr-tilaisuutta.

Olisi jänskä tietää, että onko Atrian ja kirjoittajien välisessä sopparissa joku klausuuli, jossa kirjoittajat sitoutuvat olemaan liikaa kritisoimasta tuotantoa. Ehkä sellaista ei tarvita, koska häiriköimällä bloggaaja saattaisi pilata maineensa ja menettää tulevat kutsut hunajapurkin äärelle.

Eivät nämä lukemani Atria-bloggaukset pelkää pilvilinnaa olleet, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan myös muiden kuin sekasyöjien näkemyksiä tuotannosta. Nyt mentiin aika vahvasti omien kulutustottumusten oikeutuksen ja perustelun puolelle. Olisi muuten kiinnostavaa, mikäli joku Atrian kutsumista bloggaajista olisi kirjoittanut oikeasti kriittisesti broilerituotannosta ja saisi korvauksen klikkauksista – Atria maksaisi oman oksansa sahaamisesta.

Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta: http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/raatokuution-paluu/
Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutio-gate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta täällä

Atria on epäilemättä valinnut tarkasti kylään kutsumansa enemmän tai vähemmän myötämielisiksi arvioidut bloggaajat. Tämän lisäksi on ongelmallista, että kutsutut eivät ole alan asiantuntijoita. Atria kutsui maallikot arvioimaan ja raportoimaan eläinten hyvinvoinnista. Hitostako minäkään tietäisin, että onko se söpö hyppiminen merkki tyytyväisyydestä vai häiriökäyttäytymisestä. Nyt se kotkotus kuitenkin raportoidaan todisteena moitteettomasta touhusta, koska on nähty ”omin silmin”.

Sosiaalisessa mediassa blogaajat puolustelivat kirjoituksiaan esimerkiksi sillä, että kirjoittivat neutraalisti kuulemansa faktat ja vähättelevät mainonnan tehoa. On todella ongelmallista, jos kirjoittaja ei ymmärrä asetelmaa toistaessaan tuottajan myyntipuheita neutraaleina faktoina. Tai ei ymmärrä että eivät mainostaja tehottomasta mainonnasta maksa.

The Blog Awards Finland 2016 -skabassa ehdolla oleva WTD-blogin Nata kirjoittaa: ”Suurin oivallus koko matkassa oli se, että tuotanto tosiaan optimoidaan kuluttajien halun mukaan, ei toisinpäin. Atria vastaa kysyntään, eikä tuputa tuotteitaan kansalaisille.”

Ajatus siitä, että yritykset eivät vaikuttaisi kysyntään markkinoinnilla on häkellyttävä. Vieläkin häkellyttävämpi se on, kun kun luen ajatuksen maksetusta mainoksesta.

Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Jaa tämä:

HULLUT PÄIVÄT LIHAMARKKINOILLA

Mikä ihme siinä on, että lihaa kaupustellaan tunnetuilla vegeillä? Ehkä markkinointityypit ovat totaalisen ämpäreitä tai vaihtoehtoisesti kyynisiä.

Tässä ajassa on jotain outoa, kun sekä HK että Hesburger on päättänyt samaan aikaan myydä tehotuotettua lihaa vegeillä/vegaaneilla ja heidän yhtyeillä.

Toissa päivänä ihmettelimme Häiriköiden Facebook-seinällä oikein joukolla Hesen Apulanta-purilaista (joo, teknisesti Teit meistä kauniin -elokuva -ateria). Ei ole mainoksen kannalta merkityksetöntä, että Apulanna Wirtanen ja Sippe, sekä leffan ohjaaja Temonen ovat kaikki vegejä (en tiedä vegeilyn asteesta).

Eilen taas törmäsin lihatalo HK:n kampanjaan, jossa myydään jauheliha-nakki-hodaria Red Hot Chili Peppers -yhtyeellä. Myöskään merkityksetöntä ei ole se, että RHCPn laulaja Anthony Kiedis on vegaani. Että sikäli.

Nää ihmiset ajattelevat näin joka päivä.
Nää ihmiset ajattelevat näin joka päivä.

Yhteistä näissä tapauksissa on se, että kummaltakaan mainituista yhtyeeltä ei ole vissiin ihan hirveästi kyselty tai saatu suoraa lupaa moiseen. RHCP tuskin tulee koskaan edes kuulemaan tästä ja Apulanta oy:n olisi pitänyt ennakoida tämä jo aikaa sitten. Tämä on tietenkin osa kuuluisuuden kiroista ja muusikot voivat itkeä matkalla pankkiin.

 Ehkä kiinnostavinta tässä kuitenkin on se, että nämä elintarvikealan jätit ovat ihan helvetin pihalla ympäröivästä maailmasta. Kuinka siellä markkinointiosastoilla voidaan olla niin kujalla, että yhdistetään brändi tuotteeseen, joka on täysin yhteensopimaton sen brändin kanssa? Oletan toki, että tehotuotetun jauhelihan ja kananriekaleiden myymiseen erikoistuneessa firmassa ei välttämättä aina arjessa huomata miettiä näitä vegehössötyksiä. Ja samaa voi olettaa myös ”lihataloksi” itseään kutsuvat firman markkinointiosastosta. Niille markkinointijanttereille kuitenkin maksetaan hyvää palkkaa (epäilemättä parempaa kuin minulle) siitä, että Ne. Ajattelevat. Näitä. Juttuja.

Itse olisin noiden tyyppien pomona hyvin äkäinen/pettynyt tällä hetkellä.

Tämä vegaanien valjastaminen lihakauppiaiksi tuntuu lähinnä yhtä typerältä, kuin ajatus siitä, että epähuomiossa mainostaisi viinaa Juha Sipilällä. Tosin näitä päättömyyksiä fiksusti jos hieman miettii asiaa: kuten BrewDog-panimo teki nimetessään oluensa Päivi Räsäsen mukaan. Siinä, missä BrewDogin tuotteistus oli hallittu ja toimiva, ei Hesen ja HK:n ratkaisuista voi samaa sanoa.

Heseä on kyllä kehuttu siitä, että se on vuosia tarjonnut vegepurilaista. Ehkä yhtiössä on kuitenkin nähty se vegevaihtoehto pakollisena lisänä, jotta saadaan kassalle esimerkiksi se ”ydinperhe, jonka angstinen tytär nyt vaan hömpöttelee teini-ikäänsä”. Ehkä Hesessä on oikeasti jäänyt huomaamatta muutos maailmassa ja julkisessa keskustelussa. Ehkä heillä ei käynyt edes mielessä ottaa yhteyttä esimerkiksi kotimaiseen Gold&Greeniin ja kysellä Kyhtökaura-hampurilaisen mahdollisuutta tai kysyä Versolta Härkis-hampurilaisen perään.  Jos näiden kanssa olisivat edenneet, niin noin kaikki Suomen sipsikaljavegaanit jonottaisivat tällä hetkellä Hesen ovella aina silloin kun eivät jonota lippakioski Jänön luukulla eikä kukaan nillittäisi yhteensopivuusongelmista.

On myöskin täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.  Tämä on tietenkin keskustelu, jota Hese epäilemättä haluaa vältellä vimmatusti.

Veljekset kuin ilvekset. Olemme tehneet tänä vuonna peräti kaksi vastamainosta Hesestä. Ekalla kerralla ärsytyskynnys ylittyi, kun Hesen hefe laukoi työvoimapoliittisia kommentteja ja tokalla kerralla laukaisevana tekijänä oli Appari-mainos.
Veljekset kuin ilvekset. Olemme tehneet tänä vuonna peräti kaksi vastamainosta Hesestä. Ekalla kerralla ärsytyskynnys ylittyi, kun Hesen hefe laukoi työvoimapoliittisia kommentteja ja tokalla kerralla laukaisevana tekijänä oli Appari-mainos.

Olen vuosia lukenut säännöllisen epäsäännöllisesti alan ammattijulkaisua, Markkinointi & Mainonta -lehteä pysyäkseni jotenkin käryllä tapahtumista ja menosta. Lehdessä piirtyvä kuva alasta on harmillisen dille ja nämä tuoreet kamppikset vain vahvistavat sitä kuvaa. Kun tämän yhteiskuntamme yksi keskeinen tukijalka kuitenkin on mainonta, niin miten helvetissä meillä on näin ämpäreitä mainonnan ammattilaisia. Eikö riitä, että poliitikotkin vaikuttavat ryhmänä lähinnä hullulta?

Onneksi tunnen henkilökohtaisesti melko monta markkinoinnin ja politiikan aloilla työskentelevää ja vaikuttavaa henkilöä. He sentään valavat hieman uskoa ihmiseen. Eihän se hirveästi ole, mutta jotain sentään.

Jaa tämä:

Terve, ja kiitos kaloista

Särkänniemen delfiiniepisodi olisi vähemmän surullinen, jollei se olisi ollut nähtävissä jo kaukaa. Se myös kuvastaa varsin hyvin yhteiskuntamme suhdetta eläimiin.

Muistatteko Attican vankilamellakan vuodelta 1971? Siitä kirjoitetun Blood in the Waterkirjan nimi sopisi varsin hyvin nimeksi kirjalle, joka käsittelee Särkänniemen delfinaarion historiaa ja ratkaisua trokata tarpeettomaksi käyneet delfiinit kreikkalaiseen Attican vesipuistoon.

Tampereen Särkänniemessä ehti toimia delfinaario vuodesta 1985 vuoteen 2015. Alkujaan delfinaarioon tuotiin kuusi delfiiniä, joista tänä päivänä hengissä on enää kaksi. Ensimmäinen alkuperäisistä delfiineistä kuoli muutaman viikon viikon kuluttua pyydystämisestään. Särkänniemessä on syntynyt 16 poikasta, joista 14 on kuollut ja kaksi on esiintynyt yleisölle ja yhä hengissä.

Delfiinit ovat erinomaiset älykkäitä merinisäkkäitä.

Attica Prison riot ennen ja nyt. Kuolonuhreilta ei vältytä ja meno on kaikin puolin ikävää.
Attica Prison riot ennen ja nyt. Kuolonuhreilta ei vältytä ja meno on kaikin puolin ikävää.

Jaakko Leeven taideteos Säilyke kannustaa katsojaa pohtimaan delfiinien kohtaloa Särkänniemen suljettua delfinaarion ja ulkoistettuaan vastuun Kreikkaan. Ongelmat eivät poistuneet sillä, että delfinaarion ovet suljettiin yleisöltä, eivätkä ne silläkään poistu, että delfiinit lennätetään yön pimeinä tunteina Kreikkaan.

Leeven pari metriä pitkä ja kannessa tonnin painoiseksi ilmoitettu, tonnikalatölkiltä muotonsa lainannut veistos muistuttaa delfiinien ja tonnikalojen kohtalonyhteydestä ja samalla herättää surrealismin avulla yleisön miettimään hyvinkin konkreettisia ja arkisia kysymyksiä.

Mitä Särkänniemien delfiineille tällä hetkellä kuuluu ja miten suhteudumme eläinten kohteluun? Ei voi tietää. Tosiasiahan on se, että enää Tampereella tai Särkänniemellä ei ole sanavaltaa sen suhteen, kuinka delfiinejä jatkossa kohdellaan. Ehkä tämä on ihan soveliasta, olemmehan me yhteiskuntana tottuneet ulkoistamaan ikävät asian muille – harva lihaa syövä heteromies tappaa sitä lihaansa itse noin esimerkiksi.

Jaakko Leeven pari metriä pitkä veistos "Säilyke" oli esillä Tampereen Galleria Rajatilassa toukokuussa. Kuvassa näkyvät ylimääräiset tilpehöörit ovat Häiriköiden lisäämiä. Sori siitä.
Jaakko Leeven pari metriä pitkä veistos ”Säilyke” oli esillä Tampereen Galleria Rajatilassa toukokuussa.
Kuvassa näkyvät ylimääräiset tilpehöörit ovat Häiriköiden lisäämiä. Sori siitä.

Tutkija Elisa Aaltola tiivisti Särkänniemen toiminnan moraalittomuuden verrattoman hyvin:

”Miten Särkänniemi palkitsi delfiinit? Sen sijaan, että se olisi odottanut lähivuosina merialueelle tulevan, delfiinien luontaisia tarpeita palvelevan turvapaikan valmistumista, Särkänniemi päätti antaa eläimet itseäänkin kurjempaan paikkaan. Särkänniemen delfiinit joutuivat kreikkalaiseen Attican eläinpuistoon, jossa viimeisen kuuden vuoden aikana on kuollut viisi delfiiniä, ja joka jo pitkään on ollut eläinten hyvinvointia puoltavien tahojen kritiikin kohteena. Samalla, kun Särkänniemi suunnittelee yli 20 miljoonan euron suuruisia uudistuksia, se ei ollut halukas kuluttamaan rahaa niiden eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi, jotka se oli väkisin sekä äärimmäisellä hinnalla ajanut tuottamaan itselleen ansioita 32 vuoden ajan.”

Vaikka media on pyritty siivoamaan mahdollisimman tehokkaasti pois delfiinien siirto-operaation liepeiltä, on meille kaikille silti aukeamassa mahdollisuus tarkistaa Veeran, Delfin, Eevertin ja Leevin vointi. Samalla, kun delfiinejä rahdattiin kohti Kreikkaa, Atticassa toimiva Dolphinswim Institute & Trevel agency intoutui tarjoamaan uutta viisipäiväistä delfiiniterapiakurssia hintaan 2200 euroa. Tämä ilmoitus uudesta kurssista tuoreen delfiinilähetyksen hetkellä tuskin on pelkästään sattuma.

Pääsevät Särkänniemen delfiinitkin heti rehkimään ylöspitonsa eteen.

Myös Hitler kuulu tapahtuneesta. Kolmannen valtakunnan propagandakoneisto ei hyväksy lepsuilua.

Särkänniemen delfiinien kohtalosta on väännetty vuosikausia. Eläinoikeusaktivistit herättelivät keskustelua delfinaarioon liittyvistä korjaamattomista ongelmista jo ennen delfiinien saapumista Tampereelle.

Vuonna 1999 Tampereen kaupunginvaltuustossa käsiteltiin Tellervo Tuomisen (vihr.) aloitetta Tampereen kaupungin omistaman Särkänniemi oy:n delfinaarion sulkemisesta. Itse aloite oli tehty jo kuusi vuotta aikaisemmin ja se kaatui lopulta valtuustossa selvin luvuin.

Kehitystä kuitenkin onneksi tapahtuu ja toukokuussa 2014 valtuutettu Juhani Suoniemi (vihr.) jätti kaupunginvaltuustolle aloitteen, jossa parikymmentä kaupunginvaltuutettua esitti – jälleen – delfinaariota suljettavaksi. Samoihin aikoihin Tampereella tehtiin myös kuntalaisaloite delfinaarion sulkemisesta.

Julkisessa keskustelussa ei ole tyystin vältytty hippi- ja hörhönimityksiltä aiheen ympärillä käydyn keskustelun yhteydessä.

Jälleen kerran sosiaalinen media osoitti, että mediasulut eivät toimi kuin Kekkosen aikoina. Oheinen Suvi Auvisen twiitti on yksi loputtoman monesta aiheeseen liittyvästä. Oikeutta Eläimille ja Animalia-järjestöt seurasivat tapahtumia vimmaisesti ja homma ei mennyt huvipuiston kannalta ollenkaan kuin Strömsössä.
Jälleen kerran sosiaalinen media osoitti, että mediasulut eivät toimi kuin Kekkosen aikoina. Oheinen Suvi Auvisen twiitti on yksi loputtoman monesta aiheeseen liittyvästä. Oikeutta Eläimille ja Animalia-järjestöt seurasivat tapahtumia vimmaisesti ja homma ei mennyt huvipuiston kannalta ollenkaan kuin Strömsössä.

Vaikka eläinoikeusihmisten kritiikkiä onkin totuttu vähättelemään julkisessa keskustelussa, johti kritiikki tällä(kin) kertaa muutokseen. Vuonna 2015 Särkänniemi oy teki omat johtopäätöksensä tilanteestaan ja ilmoitti sulkevansa delfinaarion. Syyksi esitettiin toiminnan kannattamattomuus sekä yleisen asenneilmaston muuttuminen – ei siis hippien uikutusta. Toisaalta, esitetty ja ihan perusteltu kritiikki on nakertanut delfinaarion brändiä ja osaltaan siivittää päätöstä laitoksen sulkemisesta.

Harmillisesti Särkänniemi ei kuitenkaan lähtenyt ratkaisemaan delfiiniongelmaansa siten, että delfiinien hyvinvointi olisi ollut lähtökohtana. Toisinkin olisi voinut toimia.

Vaikka tapa, jolla Särkänniemi pyrki pesemään kätensä tästä sopasta on häpeällinen, toimii se myös muistutuksena siitä, että ehkäpä olemme matkalla kohti parempaa. Siinä, missä 30 vuotta sitten laajat kansanjoukot näkivät ajatuksen delfinaariosta vain ja ainoastaan ihanana ja kannatettavana, on keskustelu eläinoikeuksista siirtynyt aimo harppauksen eteen päin.

Siinä, missä kettutytöiksi vähätellen nimettyjen aktivistien iskut 20 vuotta sitten vaikuttivat monille täysin käsittämättömiltä, repivät nuokin iskut osaltaan eläinoikeudet osaksi julkista keskustelua. Nyt, vuonna 2016, media on tarttunut varsin laajasti tähän delfiinitapaukseen. Olisi kuitenkin hienoa, mikäli median kiinnostus ei rajautuisi näihin yksittäisiin söpöjen eläinten kohtalon kauhisteluihin. Olisi hienoa, mikäli empatiakyky ulottuisi hieman laajemmalle ja olisi johdonmukaista.

Kuten tutkija Aaltola kirjoitti uudessa Voimassa se, kuinka suhtaudumme eläimiin riippuu pitkälle siitä, kuinka ko. eläimet asettuvat tuotantoketjussa.

”Tutkimusten mukaan länsimaiset ihmiset näkevät vähemmän kognitiota niissä eläimissä, joista saatuja tuotteita he syövät eniten. St Andrewsin yliopiston tutkija Boyka Bratanova kumppaneineen on osoittanut, että eläinten luokittelu syötäviksi saa ihmiset määrittelemään niiden kärsimyskyvyn alemmaksi. Sosiologi Saara Kupsala kollegoineen Itä-Suomen yliopistosta on havainnollistanut, että ilmiö pätee myös Suomessa, sillä eläinten käyttötarkoitus vaikuttaa käsityksiin niiden mielen kyvykkyydestä. Australialaispsykologi Steve Loughnanin kokeet puolestaan tuovat esille, että eläinten oletettua älyllistä kyvyttömyyttä käytetään syynä niiden hyödyntämiselle.”

Ajatus delfiinin syömisestä tuntuu monien mielestä iljettävältä, vaikka he popsivatkin esimerkiksi naudan lihaa vailla pienintäkään epäilystä moraalisesta asemastaan.

Vaikka siis medialta toivoisi hieman kokonaisvaltaisempaa katsetta eläinoikeuskysymyksiin, olen saanut jotain kieroa mielihyvää siitä, että media on iskenyt Särkänniemen perseilyyn ansiokkaasti. Etunenässä on ollut Tampereen oma Aamulehti, jonka tekemä Särkänniemen hallituksen puheenjohtaja Sofia Vikmanin (kok) puhelinhaastattelu on jo silkkaa timanttia. Ihanan lisäkierteen tähän riivaamiseen saa, kun huomaa, että Vikmanin kollega Särkkiksen hallituksessa on Matti Apunen (republikaani), joka puolestaan on myös Aamulehden entinen päätoimittaja. Olisivat kyllä saaneet minun puolesta soittaa myös Apusen Masalle ihan vaikka vanhojen hyvien aikojen kunniaksi.

Se, että Särkänniemi on hoitanut viestintänsä näin häkellyttävän huonosti on huikeaa sitäkin vasten, että yhtiön hallituksessa on näinkin kovaa media-alan osaamista – huumeitako ne siellä vetävät vai miten tämä tötöily on selitettävissä.

Jaa tämä:

Maito on pyhä lehmä

Maitobisnes pönkittää mielikuvaa luonnollisuudesta palvellakseen eläinteollisuuden intressejä.

Suomessa maito on pyhä tuote. Valio mainostaa sitä kouluissa, valtio tarjoaa suopean tukensa menekinedistämiselle ja markkinointi huutelee maidon välttämättömyyttä tervey­delle.

Pyhyyden alla värjöttelee kuitenkin raadollisia elementtejä. Maidon lähteiden eli lehmien hyvinvoinnin kysymykset jäävät toistuvasti pimentoon – niiden päälle liimataan pastellinvärisiä kuvia usvaisista niityistä, joilla lehmät vaeltavat vasikat vierellään. Myös maidontuotannon mittava osuus ilmastonmuutoksessa jää huomiotta.

Maidon välttämättömyys ihmisille on mainosten korukieltä, josta on tullut tosiasioista kauas lipunut kulttuurinen dogmi. Miten tähän merkilliseen tilanteeseen on ajauduttu?

Voima-lehden vastamainos 7/2016. Tämä ja muut Voiman vastikset ladattavissa osoitteessa voima.fi/vastamainokset
Voima-lehden vastamainos 7/2016. Tämä ja muut Voiman vastikset ladattavissa osoitteessa voima.fi/vastamainokset

Ihminen alkoi käyttää maitoa jo tuhansia vuosia sitten siirtyessään maanviljelykulttuuriin, mutta pitkään maito oli melko harvinainen ja usein myös ylellinen sivutuote. 1900-luvulla syntynyt teollinen eläintuotanto muutti tilanteen rajusti. Syntyi maitoteollisuus – koneisto, joka on tehnyt vain muutamassa vuosikymmenessä maidosta mittavan osan länsimaista ruokavaliota ja joka estoitta markkinoi maitoa koululapsille.

Nykyään puhutaan jo maidon merkittävästä ylituotannosta, josta on tullut lähes globaali ilmiö. Maitoon kiteytyykin kasvuintensiivisen kulutusyhteiskunnan absurdius: tarpeettomasta hyödykkeestä on tehty ylituotettu ja ylikulutettu tuote eläinten, ympäristön ja myös ihmisten kustannuksella.

Nykyaikainen tehomaatalous ja eläinten oikeudet eivät ole yhdistettävissä.
Nykyaikainen tehomaatalous ja eläinten oikeudet eivät ole yhdistettävissä.

Maitoteollisuutta tukevat erilaiset myytit. Yhden mukaan eläimet ovat mieleltään kehittymättömiä otuksia. Vielä keskiajalla eläimiä oli saatettu pitää yksilöinä, joita lähestyttiin myös moraalin näkökulmasta.

Myytti nousi osaksi länsimaista kulttuuria 1600-luvulla, jolloin luonnontieteiden uusi nousu teki luonnosta ja eläimistä tutkimuksen kohteita, joita avattiin, leikeltiin ja hyödynnettiin. Tieteen nousu johti teollistumiseen, jonka tavoitteena oli valjastaa biologinen eläinkone yhä tehokkaampaan hyötykäyttöön.

Tutkimusten mukaan länsimaiset ihmiset näkevät vähemmän kognitiota niissä eläimissä, joista saatuja tuotteita he syövät eniten. St Andrewsin yliopiston tutkija Boyka Bratanova kumppaneineen on osoittanut, että eläinten luokittelu syötäviksi saa ihmiset määrittelemään niiden kärsimyskyvyn alemmaksi. Sosiologi Saara Kupsala kollegoineen Itä-Suomen yliopistosta on havainnollistanut, että ilmiö pätee myös Suomessa, sillä eläinten käyttötarkoitus vaikuttaa käsityksiin niiden mielen kyvykkyydestä. Australialaispsykologi Steve Loughnanin kokeet puolestaan tuovat esille, että eläinten oletettua älyllistä kyvyttömyyttä käytetään syynä niiden hyödyntämiselle.

Lehmien asettaminen tuotantoyksiköiksi on siis johtanut niiden mielen vähättelyyn, ja tuo vähättely edelleen oikeuttaa lehmien kytkemisen lypsyrobotteihin. Myytillä on äärimmäisen niukasti tekemistä todellisuuden kanssa. Eläinten mielen tutkimus on edistynyt viime vuosikymmeninä nopeasti ja osoittanut, kuinka myös tuotantoeläimillä on huomattava määrä mentaalista kyvykkyyttä. Lehmät eivät ole suurisilmäisiä tyhjämieliä vaan ajattelevia, laajan tunneskaalan omaavia, oppimiskykyisiä omia tarpeitaan myös rationaalisesti täyttämään pyrkiviä olentoja.

Kuten eläintutkija, professori Daniel Weary raportoi, lehmät ovat käyttäneet ongelmanratkaisutaitojaan jo tuhansien vuosien ajan ja on ihmisen hölmöyden osoitus luulla, että lehmät olisivat hölmöjä.

Eläinteollisuus rikkoo valppaan mielen tarpeita räikeällä tavalla. Uteliaat, suurta liikkumatilaa vaativat ja tiiviitä sosiaalisia sidoksia kaipaavat olennot pakotetaan elämään suurimman osan ajastaan ahtaissa tiloissa, pää usein parteen sidottuna. Maitovolyymin maksimoimiseksi niitä pidetään jatkuvassa raskauskierteessä, jonka tuloksena syntyvät vasikat otetaan niiltä pian syntymän jälkeen pois ja siirretään osaksi lihatuotantoa.

Erilaisten fyysisten ongelmien lisäksi lehmät tutkitusti kärsivät myös tunnetasolla. Lehmille annetut monotoniset, minimaaliset elinympäristöt rikkovat monia niiden keskeisiä, pitkän evoluutiohistorian aikana syntyneitä tarpeita ja herättävät kokeiden mukaan ahdistusta. Wearyn tutkimukset osoittavat, että lehmät ja vasikat kokevat erotuksen voimakkaan emotionaalisena, ja se laukaisee niissä masennusta.

Siitä on markkinatalous kaukana, kun maitoa halpuutetaan maataloustuilla.
Siitä on markkinatalous kaukana, kun maitoa halpuutetaan maataloustuilla.

 

Toinen maidontuotantoa tukeva myytti on luonnollisuus. Kuten kaikki ”luonnollisuuteen” vetoavat myytit, se pohjaa enemmän kulttuuriin, talouteen ja politiikkaan kuin biologisiin tarpeisiin.

Luonnollisuusmyytin mukaan maito on ihmiselle välttämätöntä. Maito rinnastuu itse elämään ja sen puhdas valkoisuus terveisiin luihin. Se, että maitoa saa markkinoida muutoin mainosvapaassa koulujärjestelmässä, pohjaa luultavasti osittain tähän.

Mikäli ”luonnollisuus” palautetaan biologiaan, on keskityttävä siihen, mitä elävät organismit tarvitsevat kukoistaakseen. Biologian näkökulmasta maito todella on vitaliteetin lähde, mutta ainoastaan juuri syntyneille nisäkkäille, jotka syövät oman emonsa maitoa ja siten saavat siitä tarvitsemansa kasvutekijät. Toisen lajin maidon litkiminen, ja vieläpä aikuisiällä, on biologian näkökulmasta kummallisuus, anomalia.

Tosiasiat huutavat luonnollisuusmyyttiä vastaan: juuri korkeimman maidonkulutuksen maissa on eniten osteoporoosia. Kalsiumia saa runsaasti vihreistä kasviksista ja maitotuotteisiin on liitetty monia vakavia terveysriskejä, joista on tehty kriittistä tutkimusta esimerkiksi Harvardin yliopistossa. Silti myytti elää ja työntää ostajia kohti halpuutettuja maitolitroja sekä edam-pakkauksia.

Jälleen kaupallinen pyyteellisyys tuottaa totena pidettyjä, kyseenalaistamattomia oletuksia, aikakautemme erikoisimpia dogmeja. Luullessamme seuraavamme sitä, mikä on oikeaa ja todellista, saatammekin seurata niitä markkinoinnin tuottamia hattaraisia harhakäsityksiä, jotka edesauttavat eläinteollisuuden voittokulkua ja suuryritysten taloudellisia intressejä.

MAinostettu maito
Vaikka kouluissa normaalisti suhtaudutaan penseästi mainostamiseen, muodostaa maidon mainostaminen tähän poikkeuksen. Sitä jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta.

Kolmas maidontuotantoa tukeva myytti on pyrkimys maltillisuuteen. Maltillisuusmyytin mukaan ihmisen tulee välttää äärimmäisiä tekoja, ja maitotuotteista luopuminen voi vaikuttaa lähes militantilta radikalismilta.

Viime aikoina voimakkaasti edistynyt vegaanibuumi kuitenkin tarkoittaa, että yhä useammat ovat havainneet hyvinvoinnin olevan täysin mahdollista ilman lehmän maitorauhaseritteitä. Juuri tällaiset irtiotot mainoskuvastoista mahdollistavat uudenlaisen eläinkäsityksen syntymistä. Uuden eläinkuvan puitteissa lehmällä on oikeus vaeltaa usvaisilla niityillä vasikkansa kera muutoinkin kuin maitopurkin kyljessä.

Elisa Aaltola on filosofian vanhempi tutkija Itä-Suomen yliopistossa. Hän väitteli vuonna 2006 aiheenaan eläinfilosofia ja on sittemmin julkaissut aiheesta kymmeniä artikkeleita ja lukuisia kirjoja. Aaltola toimi pitkään tutkijana Britanniassa, missä hän myös kiinnostui eläimiin liittyvien eettisten kysymysten, aktivismin ja politiikan suhteesta.

Oikeutta eläimille -järjestön julkaisema kuva tuotantoeläimestä komeilee yhden tölkin kyljessä. Kuva on otettu maitotilalla Pirkanmaalla lokakuussa 2015.

Jaa tämä:

Turkistuotanto romahti ja hyvä niin

Uutinen turkistuotannon romahtamisesta palautti mieleen kampanjan kymmenen vuoden takaa. Samalla on hyvä huomata, että kehitystä on tapahtunut.

Turkistuotanto näyttää romahtavan tänä vuonna melkoisesti. Animalia uutisoi, että Kopenhagen Fur -huutokauppayhtiön arvion mukaan maailman turkistuotanto tullee laskemaan tänä vuonna jopa 25 prosenttia. Esimerkiksi viime vuonna hengestään pääsi 72 miljoonaa minkkiä, kun taas tänä vuonna ihmisen turhamaisuuden alttarilla tullaan lahtaamaan 54 miljoonaa minkkiä.

Myöskään Suomessa alan tulevaisuus ei näytä varsinaisesti valoisalta.

Tämän tuotannon romahtamisen takana on epäilemättä osaltaan globaali talouslama, mutta täysin merkityksettömänä ei kannata pitää myöskään asennemuutoksen merkitystä. Turkis ei enää ole ongelmaton vaatekappale ja kuluttajat osaavat nykyään myöskin tiedustella vaatteissa täytettyjen karvapuuhkien alkuperää – uskottavasti tekoturkikseltakin näyttävä somiste voi yllättäen olla aitoa turkista koska miksipä ei.

Vuonna 2005 tämä juliste järkytti ja oli liikaa JCDecauxille. Onneksi se ei järkyttänyt ja ollut liikaa Mainonnan eettiselle neuvostolle.
Vuonna 2005 tämä juliste järkytti ja oli liikaa JCDecauxille. Onneksi se ei järkyttänyt ja ollut liikaa Mainonnan eettiselle neuvostolle.

Kymmenen vuotta sitten Animalian ja turkisten ympärillä käyty keskustelu oli melkoisen erilaista. Nykyään on mahdollista käydä ihan asiallista keskustelua esimerkiksi siitä, kuinka valtio saattaisi jeesata tarhaajia alanvaihdoksen kanssa mikäli turkistarhaus lopetetaan tai esimerkiksi turkiseläinten oikeudesta välttyä rääkkäykseltä.

Vuonna 2005 meno oli hiaman eri. Mainostilaa myyvä JCDecaux veti Animalian turkistarhausta(kin) käsittelevät mainosjulisteet valotauluista samana päivänä kuin kampanja alkoi. Virallinen syy tälle (melkoisen dikille muuville) oli se, että yhtiö epäili mainosten olleen sopimattomia. Epävirallinen syy saattoi liittyä siihen, että eläinoikeuksiin huomion kiinnittävän julisteet olivat kiusallisia kavereita viereisille Mäkkärin ja Jalostajan mainoksille.

Tämä mainosten poistaminen mainostauluista herätti tietysti laajasti keskustelua. Onneksi alan itsesäätelyelin, Keskuskauppakammarin alainen Mainonnan eettinen neuvosto lopulta linjasi, että Animalian julisteet olivat ihan kosher:

”Mainonnan kansainvälisten perussääntöjen 2 artiklan mukaan mainos ei saa sisältää hyvän tavan vastaista lausumaa tai kuvallista esitystä. Perussääntöjen 4 artiklan 2 kohdan mukaan mainoksessa ei saa ilman perusteltua syytä käyttää hyväksi pelkoa.

Kuvien tarkoituksena on ollut kiinnittää huomiota eläinten kohteluun. Mainonnan eettinen neuvosto toteaa, että kysymyksessä olevat kuvat eivät ole sillä tavoin pelkoa herättäviä, että niiden voitaisiin katsoa olevan ulkomainontaan sopimattomia.

Mainitulla perusteella mainonnan eettinen neuvosto katsoo, että mainokset eivät ole mainonnan kansainvälisten perussääntöjen vastaisia.”

Voima kommentoi Animalian mainosten poistamista katukuvasta tuoreeltaan vastamainoksen muodossa. Pääsinpä myös puhumaan aiheesta Animalian ja JCDecauxin edustajien kanssa. Tämä ja muut Voiman vastikset osoitteesta: http://uusi.voima.fi/vastamainokset
Voima kommentoi Animalian mainosten poistamista katukuvasta tuoreeltaan vastamainoksen muodossa. Pääsinpä myös puhumaan aiheesta Animalian ja JCDecauxin edustajien kanssa. Tämä ja muut Voiman vastikset osoitteesta: http://uusi.voima.fi/vastamainokset

Mitä kymmenessä vuodessa on tapahtunut? Absoluuttisia totuuksia tästäkään ei ole olemassa, mutta onneksi näitä valonpilkahduksia tulee. Turkistarhauksen kyykkäämisen ohella mieltä lämmittää viime viikolla tullut uutinen, jossa kerrottiin, että Kiinan terveysministeriö on esittänyt uudet ravintosuositukset, joilla se haluaa vähentää maan lihankulutusta 50 prosentilla.

Vaikka välillä tämän maailman tuskassa kahlaaminen ja tuulimyllyjä vastaan vääntäminen tuntuu melkoisen raskaalta ja jopa turhauttavalta, niin välillä tulee myös palkintoja. Kiitos maailma siitä.

Jotenkin uskaltaisin myös veikata, että tänä päivänä tuosta Animalian kamppiksesta ei tulisi moisia ongelmia. Uskaltaisin jopa väittää, että Nyhtökaura-buumin ja Vegaanihaasteiden Suomi on tullut kymmenessä vuodessa aimo harppauksen oikeaan suuntaan.

Maailma muuttuu, Eskoseni. Ainoa, mikä pysyy on se, että liha on murhaa.

Kerrotaan tähän loppuun vielä, että meillä on suunnitteilla uusia avauksia yhdessä Animalian kanssa. Pysykää linjoilla, syksyllä niistä lisää.

 

Jaa tämä: