energiastrategia

Savuna ilmaan

Missä viipyy Suomen tulevaisuuteen luotaava energiastrategia? Onko hiilivoimaloiden ostaminen todellakin parasta, mitä Fortum voi neljällä miljardilla tehdä?

Energia-ala käy läpi suuria mullistuksia, jotka vaikuttavat koko yhteiskuntarakenteen tulevaisuuteen.

Yksi näitä mullistuksia seuraava ja samalla vauhdittava toimija on Neo-Carbon Energy -hanke (NCE), jonka toteuttavat yhteistyössä Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskus. NCE:n tavoitteena on kehittää älykäs ja kustannustehokas energiasysteemi, joka parhaassa tapauksessa perustuu uusiutuviin energiantuotantomuotoihin. Hankkeen johtava tutkija, dosentti ­Pasi Vainikka pyrkii hahmottamaan alan tulevaisuutta.

”Perusajatus on se, että aina kun energian ja tiedon saannissa on tapahtunut samanaikaista kehitystä, ihmiskunta on kyennyt nousemaan uudelle tasolle.”

Vainikka osoittaa historiasta kolme kohtaa, joissa ihmiskunta on siirtynyt seuraavalle askelmalle.

”Keräilijäyhteiskunnassa heimorakenne ja puhe kehittyivät noin 100 000 vuotta sitten. Seuraava askelma oli, kun maanviljelyksen kehittymisen myötä saatiin runsaasti ruokaa, elintaso nousi ja samalla jäi ylimääräistä aikaa kehittää kirjoitusta ja kulttuuria. Kolmas vaihe oli teollinen vallankumous ja fossiilisten polttoaineiden löytyminen, joka takasi rajattomasti energiaa. Samalla viestintäteknologia kehittyi muun ­muassa radion ja lennättimen myötä.”

Tuo kolmas porras on se, missä me olemme nyt, mutta Vainikan mukaan saatamme olla uuden ajan kynnyksellä. Edellytykset seuraavalle askelmalle nousemiseen ovat olemassa.

”Jokaisella meistä on taskussa super­tietokone – eli älypuhelin. Uusi informaation välityksen taso mahdollistaa sen, että yhteiskunta voi järjestyä uudella tavalla: jatkossa vertaisten yhteisö ei ole kylä, vaan se voi olla paikasta riippumaton ja globaali”, Vainikka visioi.

Kuluttajille mainostetaan tietysti uusiutuvaa energiaa, sehän on tietenkin hieno homma. Samalla, kun kuluttajille sitten myydään vanhaa vesivoimaa, miljardeja kaadetaan fossiilisiin. Onhan tässä pieni ristiriita.
Kuluttajille mainostetaan tietysti uusiutuvaa energiaa, sehän on tietenkin hieno homma. Samalla, kun kuluttajille sitten myydään vanhaa vesivoimaa, miljardeja kaadetaan fossiilisiin. Onhan tässä pieni ristiriita.

Keskeinen osa tulevaa yhteiskunnallista myllerrystä on energian tuotantotapojen muuttuminen, josta seuraa myös mullistus energian käytössä. Samalla kun pohditaan tulevia visioita, on hyvä muistaa myös todellisuus.

Syyskuussa Suomen valtion puoliksi omistama energiayhtiö Fortum ilmoitti ostavansa saksalaisen E.ON-­yhtiön osuuden energiayhtiö ­Uniperistä. Omistusosuus on noin 46 prosenttia, ja kauppahinnaksi on sovittu 3,76 miljardia euroa. Fortumin ostotarjous on julkinen, eli muutkin Uniperin omistajat voivat myydä osakkeitaan Fortumille samaan hintaan, ja näin lopullinen omistusosuus voi olla E.ON:n alku­peräissiivua isompi. Samoin hankintahinta voi nousta.

Uniperia voisi kuvailla energia-alan roskapankiksi, johon on kasautunut E.ON:n saastuttava energiatuotanto – 80 prosenttia Uniperin tuotannosta on fossiilista. Mukana on myös ydin­voimaa.

Fortumilla puolestaan on ollut positiivinen ongelma: yhtiön kassa on pullistellut sen myytyä sähkönsiirtoverkkonsa Suomessa ja Ruotsissa. Nyt noita rahoja ollaan kaatamassa Uniperiin.

”Yrityksellä on se ongelma, että sen pitää tehdä bisnestä ja saada kassavirtaa. Pidän Fortumia mainettaan parempana yhtiönä, joka tekee liiketoimintaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Uskoisin, että se pyrki ostamaan vesivoimaa ja kaasua, ja kivihiili tuli sitten siinä sivussa”, Vainikka esittää.

Vainikka ei pidä myöskään Teollisuuden Voiman Olkiluoto 3 -ydinvoimalahankkeeseen kaadettua 8,4 miljardia euroa pelkästään järkevänä investointina.

”Kun Olkiluoto 3 kytketään verkkoon, alamme lämmittää merta kolmen tuhannen megawatin teholla.”

Yksi ongelma energia-alan uudistuksissa on se, että suurten yksiköiden investoinnit tehdään todella pitkiksi ajoiksi, mutta markkinat keskittyvät välittömiin tuottoihin.

”Noin 60 prosenttia pohjoismaisesta sähköstä on vanhaa vesivoimaa, ja ne voimalat on rakennettu valtioiden rahoilla. Yhtiöt ovat saaneet ne käytännössä ilmaiseksi. Sama kun valtio rakentaisi tänä vuonna tuulivoimaa ja luovuttaisi sen ensi vuonna vaikka Fortumin taseeseen omana pääomana.”

Näin ei tänä päivänä toimita. Jotain voisi kuitenkin tehdä. Vainikka kritisoikin valtiota vision puutteesta.

”Kaikenlainen keskustelu älyenergiaverkoista ja digitalisaatiosta välkkyy asiantuntijoiden kesken, mutta Suomella – Nokian synnyinmaalla – ei ole älykkään energiaverkon tavoitteita. On vain biotalous- ja kiertotalous­strategiaa, jossa mennään hakkaamaan puita mehtään.”

Metsäpohjaisessa biotaloudessa Vainikka ei näe pelastajaa.

”Suomessa tietysti tuota metsää on, ja se on meillä merkittävässä roolissa, kun ei täällä oikein muuta resurssia olekaan. Se, vähentääkö tämä bio­talous päästöjä, on sitten toinen kysymys. Myös alan kasvuun ladatut odotukset ovat kuitenkin pieniä – paini 20 miljoonasta puukuutiosta on Suomen energiajärjestelmän kannalta aika mitätön asia.”

Valtion ohella Vainikka on valmis sälyttämään hieman vastuuta markkinoille. Jotain tarttis tehdä silläkin puolella, ja merkittävät investoinnit tutkimukseen ja kehitykseen olisivat hyvä avaus.

”Globaalisti sähköä tuotetaan ­pääasiassa keittämällä vettä. Jos avaruusolioilta kysyttäisiin, mikä lauhdevoimalaitos on, vastaus lienee olisi, että se muuntaa maasta kaivettua hiiltä hiilidioksidiksi. Bonuksena sitten syntyy lämpöä ja hieman sähköä.”

Vainikan mukaan myös Suomen biotalouden päätuote on hiilidioksidi.

65 prosenttia meillä käytetystä puusta poltetaan. Jos ajatellaan vaikka sellutehtaan prosessia hiilen kautta: metsästä korjattu puu lähtee tehtaalle, jossa noin 50–70 prosenttia tuosta korjatusta hiilestä päätyy hiilidioksidina taivaalle. Maksimissaan 50 prosenttia hiilestä päätyy selluksi.”

Jos Pariisin ympäristösopimuksesta halutaan pitää kiinni, hiili pitäisi yksinkertaisesti jättää maahan. Onneksi vaihtoehtojakin on kehitteillä. Neo-Carbon Energy -hankkeen työryhmä on jo onnistunut aurinkosähkön avulla tuottamaan polttoainetta ilman hiilidioksidista ja vedestä. Ruokaa on puolestaan tuotettu antamalla mikrobeille sähköä ja hiilidioksidia. Vielä joitain vuosia sitten täysin scifiltä vaikuttaneita konsepteja on onnistuneesti testattu, ja monen kriittisen teknologian kehitys näyttää Vainikan mukaan olevan eksponentiaalista.

Uusi energiajärjestelmä on Vainikan visioissa hajautettu. Sähköntuotanto tapahtuu pienemmissä yksiköissä ja samoin sen varastointi. Nykyinen energiajärjestemä on maailman suurin tulonjakojärjestelmä ja perustuu 80-prosenttisesti fossiilisiin poltto­aineisiin. Teknologia kuitenkin kehittyy nopeasti, ja olisi ehkä paikallaan, että myös Oy Suomi Ab muotoilisi itselleen kunnon vision älykkäästä, ketterästä, päästöttömästä ja kansalaisia osallistavasta energiajärjestelmästä.

Vainikka muistuttaa, että aikanaan NMT- ja GSM-tekniikat kehitettiin Suomessa lahjana maailmalle. Nyt tarvittaisiin vastaavaa otetta energiaverkon ja -tuotannon tulevaisuutta suunniteltaessa.

”Uusilla energiamarkkinoilla yksittäisen kansalaisen sähköauton akku voi kilpailla vaikka pohjoisruotsalaisen voimalan kanssa. Älykäs energiaverkko ja asioiden internet luovat ­uuden informaatiotason, joka voisi viedä yhteiskunnan sille seuraavalle tasolle.”

Jaa tämä: