finnwatch

Hallitus leikkaa eettisyydestä

Sipilän hallituksen joululahja kansalaisjärjestöille tuli suoraan leikkurista. Yritystoiminnan eettisyys ei kuulu hallituksen prioriteettilistalle.

Joulukuussa moni järjestö sai kylmää kyytiä. Esimerkiksi suomalaisten ulkomailla toimivien yritysten tekemisiä seuraava kansalaisjärjestö Finnwatch sekä
oikeudenmukaista maailmankauppaa, kestäviä tuotantotapoja ja vastuullista kuluttamista edistävä Eettisen kaupan puolesta (Eetti) ilmoittivat, että hallitus on päättänyt leikata niiden tukia merkittävästi.

Molemmat järjestöt tekevät äärimmäisen tärkeätä ulkopuolista valvontaa tilanteessa, jossa valtiot eivät ole oikeasti kyenneet/halunneet hinnoitella yritystoimintaan liittyviä kerrannaisvaikutuksia. Mikäli esimerkiksi ekologisesti tuhoisa raaka-aineiden tuotanto, orjatyövoiman käyttö tai verojen kiertäminen eivät ole tosiasiallisesti sanktioituja tai valvottuja, kannattaa yritysten näitä toimia harjoittaa. Valtaosa kuluttajista ei moisia tekemisiä arvosta, mutta yritysten mainonnassa tai muussa viestinnässä näistä epäkohdista ei tietenkään kerrota.

Tarvitaan ulkopuolisia vahtikoiria haukkumaan ja samalla myös kirittämään yrityksiä eettisempään toimintaan ja kouluttamaan kuluttajia vaatimaan parempaa.

Kännyköiden valmistuksessa tarvittavia mineraleja kaivetaan usein olosuhteissa, jotka eivät täytä mitään minimivaatimuksia työolosuhteiden tai työntekijöiden oikeuden puolesta. Elektroniikkavalmistajat ovat kuitenkin eristäneet itsensä näistä ongelmista verrattoman tehokkaasti ja myyvät kuluttajille kiiltävää ja siloista pintaa menestyneidän ja kauniiden ihmisten poseeratessa mainoksissa.
Kännyköiden valmistuksessa tarvittavia mineraleja kaivetaan usein olosuhteissa, jotka eivät täytä mitään minimivaatimuksia työolosuhteiden tai työntekijöiden oikeuden puolesta. Elektroniikkavalmistajat ovat kuitenkin eristäneet itsensä näistä ongelmista verrattoman tehokkaasti ja myyvät kuluttajille kiiltävää ja siloista pintaa menestyneidän ja kauniiden ihmisten poseeratessa mainoksissa.

Yritysten tekemisien seuraaminen ja kansalaisten valistaminen eivät tietenkään ole kansalaisjärjestöjen ainoita tehtäviä. Myös raportoiminen poliitikkojen suuntaan ja poliitikkojen tekemisten uutisoiminen kuuluvat järjestöjen tehtäväkenttään. Ja välillä uutiset ovat hyviä. Marraskuussa Eetti uutisoi, että jatkossa Euroopan unionin alueelle tuovien yritysten on ”todennettava, ja ulkopuolisen valvonnan avulla varmistettava, ettei tuotannolla rahoiteta aseellisia konflikteja ja ihmisoikeusrikkomuksia.”

Tähän samaan raaka-aineiden alkuperään ja tuotantoon liittyviin ongelmiin viittasimme myös oheisella vastamainoksellamme.

”Päätös on merkittävä, sillä sen ansiosta Eurooppaan ns. 3TG mineraaleja (tinaa, tantaalia, volframia ja kultaa) tuovat yritykset joutuvat varmistamaan hankintaketjunsa vastuullisuuden. Yritysten on kohtuullisin toimin arvioitava ja hallittava mineraalien toimitusketjuun liittyviä ihmisoikeusriskejä sekä raportoitava tämän huolellisuusvelvoitteen noudattamisesta.

Elektroniikkateollisuuteen liittyy valtavasti ongelmia, jotka alkavat raaka-aineista. Kansainvälinen luonnonvarojen kauppa rahoittaa ja ylläpitää raakoja, pitkittyneitä konflikteja eri puolilla maailmaa.”

Nämä ovat niitä päätöksiä, joiden myötä huomaan löytäväni EU:sta mahdollisuuksia maailman epäkohtien parantamiseen. EU on toimijana riittävän iso ja vaatimalla parempaa, se voi myös kannustaa muita vaatimaan (ja tuottamaan) parempaa. EU on maailman toiseksi suurin kännyköiden ja kannettavien tietokoneiden tuoja, ja tänne tuotiin vuonna 2013 pelkästään kännyköiden sisällä 1 584 tonnia tinaa ja 151 tonnia kultaa.

Vaikka välillä uutiset ovat hyviä, niin eihän se suinkaan aina niin mene ja korjattavaa piisaa. Keväällä 2015 Euroopan parlamentti esimerkiksi ehdotti sitovaa sääntelyä, jossa valvonta olisi ulottunut myös konfliktimineraaleja sisältäviin komponentteihin ja laitteisiin, mutta ehdotuksen asteelle jäi.

”On valitettavaa, että kunnianhimoinen tavoite vesittyi viime metreillä ja jätti merkittäviä määriä mineraaleja sääntelyn ulkopuolelle. Toisaalta askel on tärkeä, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yrityksiltä edellytetään huolellisuusvelvoitteen noudattamista, painottaa toiminnanjohtaja Anna Ylä-Anttila Eettisen kaupan puolesta ry:stä.”

Sen lisäksi, että tämän päätöksen osittainen vesittyminen on valitettavaa, niin valitettavaa on myös se, että Suomen hallitus pääministeri Sipilän johdolla pyrkii parhaansa mukaan vesittämään suomalaisen eettiseen yritystoimintaan tähtäävän kansalaisjärjestötoiminnan. Ulkoministeriö ilmoitti jouluaaton alla, että se leikkaa yhdistyksille jaettavaa viestintä- ja globaalikasvatustukea aiemmasta kahdesta miljoonasta eurosta noin 700 000 euroon vuodessa. Tämä reilun miljoonan pudotus on valtion budjetin kannalta merkityksetön, mutta näiden järjestöjen toiminnan kannalta jopa kohtalokas.

On tietenkin mahdollista, että kyse ei pohjimmiltaan ole rahasta vaan arvovalinnoista. Ehkä pienikin raha yritystoiminnan eettisyyden valvontaan nähdään tarpeettomana, jopa haitallisena. Se, että me emme tiedä, mistä ja miten tavaramme tulevat ja että miten suomalaiset firmat toimivat maailmalla epäilemättä johtaa lyhyellä aikavälillä halvempiin tuotteisiin kaupassa ja isompiin osinkoihin. Moraalista viis ja seurauksista myös.

Ehkä markkinoiden näkymättömän käden uskotaan korjaavan kaiken ihan itsekseen. Sitä odotellessa. 

Jaa tämä:

Pyhimysten maa?

Monien ajatuksissa Suomi on ikuinen altavastaaja, uhri. Globaalissa katsonnassa olemme kuitenkin myös riistäjiä ja tämä näkyy muun muassa jokaisessa kupillisessa kahvia.

Suomi täyttää sata vuotta, ja juhlallisuuksia on luvassa. Hurraa! Virallinen tarina Suomesta on kuitenkin täynnä aukkoja. Kuin markkinamiehet konsanaan me muistamme kernaasti hyvät asiat ja saavutukset ja unohdamme huonot.

Meidän suomalaisten kollektiivinen identiteetti rakentuu altavastaajan roolin varaan. Me olemme olleet niitä valloittajan ikeessä kärvistelleitä ressukoita, jotka ovat joutuneet taistelemaan itsenäisyytensä puolesta. Olemme kammenneet kiviä pelloista paljain käsin ja maksaneet epäreiluja sotakorvauksia. Olemme saaneet sitruunoita ja tehneet niistä maailman parasta limua. Tämä on tietenkin ihan totta.

Me olemme myös kansakunta, jonka historiaa eivät valloitusretket siirtomaissa tahraa. Tämäkin on tavallaan totta, mutta ei kuitenkaan koko totuus.

Tulevan vuoden aikana tulemme käsittelemään Suomi Funland -logon alla satavuotiaaseen Suomeen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Ja sitä sarkaa riittää kynnettäväksi.
Tulevan juhlavuoden aikana tulemme käsittelemään Suomi Funland -logon alla satavuotiaaseen Suomeen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Ja sitä sarkaa riittää kynnettäväksi. KUVA: Scott Caris.

Suomessa elävät saamelaiset taistelevat kulttuurinsa säilymisen puolesta. Saamelaisten assimilaatio, eli valtakulttuuriin sulauttaminen, on ruma episodi Suomen tarinassa. Sen jälkiä siivotaan ja korjataan myös juhlavuoden humun keskellä. Tekisikö hyvää suomalaisille pohtia omaa asemaansa ja vastuutaan siirtomaaisäntinä ja -emäntinä?

Tarkastelu suhteestamme siirtomaihin pitää laajentaa myös koskemaan nykyistä talousjärjestelmää ja maailmankauppaa. Tosiasiallisesti meidän hyvinvointimme on revitty isossa määrin entisten siirtomaiden työntekijöiden selkänahoista. Siirtomaista louhittujen rikkauksien avulla rakennettu eurooppalainen talous on ollut meidänkin hyvinvointimme kasvualusta. Vaikka emme kolonialismiin olekaan itse sortuneet, olemme saaneet nauttia runsain mitoin sen hedelmistä. Ja nautimme yhä. Hyvä esimerkki tästä on kahvi.

Suomalaiset ovat kahvikansaa, ryystämme melkein prosentin koko maailman kahvisadosta. Kahvi ja kahviteollisuus kytkeytyvät tiukasti jälkikolonialistiseen hyväksikäyttöön. Finnwatchin julkaiseman Vain murusia pöydältä – Suomessa myytävän kahvin sosiaalinen vastuullisuus -raportin mukaan suomalaisten juoma kahvi on hyvin suurelta osin tuotettu huonoissa olosuhteissa. Vaikka joku muu teettää puolestamme orjatyön, halpatyön ja lapsityön, se ei pese meidän käsiämme puhtaiksi. Pääsemme kahvikuppi kerrallaan osalliseksi jälkikolonialismin tuotoista.

Tällä kertaa vastamainos pyrkii tiivistämään Finnwatchin raportin keskeisen viestin kuvalliseen muotoon. Suomeenkin tulee kahvetta Hondurasista vaikka kuinka ja lapsityövoiman käyttö maan kahvitiloilla yleistä. Syynä lapsityövoiman käytölle ei ole alan työntekijöille maksettava surkea palkka, joka jää pahimmillaan jopa alle puoleen lakisääteisestä minimipalkasta. Kahvinpoimijan osuus kahvipaketin hinnasta on arviolta 25-32 senttiä. Finnwatch arvioi, että lakisääteinen minimipalkka tarkoittaisin työntekijän osuuden nousemista noin 15 sentillä per kahvipaketti. Olisiko tuo kohtuuton hinnankorotus?
Tällä kertaa vastamainoksemme pyrkii tiivistämään Finnwatchin raportin keskeisen viestin kuvalliseen muotoon. Suomeenkin tulee kahvetta Hondurasista vaikka kuinka ja lapsityövoima maan kahvitiloilla on yleistä. Syy lapsityövoiman käytölle on työntekijöille maksettava surkea palkka, joka jää pahimmillaan alle puoleen lakisääteisestä minimipalkasta. Kahvinpoimijan osuus kahvipaketin hinnasta on luokkaa 25-30 senttiä. Finnwatch arvioi, että lakisääteinen minimipalkka tarkoittaisin työntekijän osuuden nousemista noin 15 sentillä per kahvipaketti. Olisiko tuo kohtuuton hinnankorotus? Tämä ja muut vastamainoksemme löytyvät täältä.

Anu Kultalahti kirjoitti raportin herättämästä keskustelusta ja kahvipaahtimoiden kommenteista Finnwatchin blogiin:

”Kun tähän vielä lisätään se tosiasia, että kahvipaahtimot eivät suuressa osassa hankinnoistaan tiedä, missä heille toimitettu kahvi on kasvanut, näyttää niiden puolustuspuheenvuoro entistä höttöisemmältä. Paahtimot voivat kyllä pyytää minkä ennättävät tavarantoimittajiaan allekirjoittamaan vastuullisen hankinnan toimintaperiaatteitaan. Käytännössä kuitenkin se, että sekä Meira että Gustav Paulig on voitu yhdistää sellaisiin osuuskuntiin ja vientiyrityksiin, jotka ovat myyneet eteenpäin mustalla listalla olevilla viljelytiloilla tuotettua kahvia, kertoo paljon enemmän niiden käyttämien tavarantoimittajien asenteesta ja vastuullisuuskäytännöistä kuin yksikään Code of Conduct.

Yritysten vastuullisuustyössä pääpainon tulee olla ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä. Jälkikäteen tapahtuva valvonta on tulipalojen sammuttelua ja syyllisten etsimistä. Mutta ennaltaehkäisevät toimenpiteet edellyttävät läpinäkyvää kahvin hankintaketjua ja ostojen tekemistä vain sellaisilta raaka-aineen tuottajilta, jotka ovat vastuullisuusvalvonnan piirissä, ja tässä kahvisektorilla riittää työnsarkaa.

—-

Meira on myös kommentoinut Finnwatchin raportin löydöksiä toteamalla, että kahvia viljelevissä maissa on usein erilainen työlainsäädäntö kuin Suomessa. Tämä on tietysti täysin totta. Yritysten vastuu kunnoittaa ihmisoikeuksia perustuu kuitenkin kansainvälisiin ihmisoikeusstandardeihin. Sitä oikeastaan toivoisi, ettei tällaisia yritysvastuun alkeita tarvitsisi enää tänä päivänä yrityksille ääneen sanoa, vaan että perusasiat olisivat jo ainakin kaikilla isoilla toimijoilla hallussa.”

Kännyköiden valmistuksessa tarvittavia mineraleja kaivetaan usein olosuhteissa, jotka eivät täytä mitään minimivaatimuksia työolosuhteiden tai työntekijöiden oikeuden puolesta. Elektroniikkavalmistajat ovat kuitenkin eristäneet itsensä näistä ongelmista verrattoman tehokkaasti ja myyvät kuluttajille kiiltävää ja siloista pintaa menestyneidän ja kauniiden ihmisten poseeratessa mainoksissa.
Yritysvastuuta käsittelimme myös kulutuselektroniikkaan liittyvässä vastamainoksessamme muutama kuukausi sitten. Tuolloin yritysvastuusta väitellyt Jukka Rintamäki kirjoitti aiheesta hieman tarkemmin: ”Ehkä pitäisikin kääntää katse jälleen kerran vastuuttomaan yritystoimintaan liittyvään lainsäädäntöön ja jättää vapaaehtoinen yritysvastuu sille sopivaan arvoon. Lainsäädännöllä on kuitenkin tutkitusti vapaaehtoista yritysvastuuta merkittävämpi vaikutus esimerkiksi yritysten päästöjen hillitsemisessä.”

Häiriköt-päämaja tutkii seuraavan vuoden ajan sitä, miltä satavuotias Suomi näyttää. Osoitamme epäkohtia ja toisinaan tarjoamme myös korjausehdotuksia. Toivottavasti seuraavan sadan vuoden aikana monet nyt löytämistämme ongelmista saadaan korjattua ja kaksisataavuotiasta Suomea juhlittaessa ainakaan näitä ongelmia ei tarvitse murehtia.

Epäilemättä siinä vaiheessa on löytynyt ihan uusia ongelmia ratkottavaksi. Eihän tämä maailma koskaan valmiiksi tule.

Jaa tämä:

Vero-optimoitu Kotipizza

Poliisi ei välttämättä oikein osaa somea. Veroja välttelevä pizzeria on kuitenkin löytynyt sattumalta, ja se todellakin myy lättyjä alle kuudella eurolla.

Nyt kun olemme pari päivää kauhistelleet ulkomaita myöten poliisin harmaan talouden vastaista kampanjaa, on jo korkea aika pohtia sitä, mitä tehtiin, miten tehtiin ja mitä saimme selville.

Ensinnäkin pieni kömpelyys poliisin sometiimiltä on sikäli ymmärrettävää, että ”Talousrikostutkijat Anne ja Jutta” aloittivat hommissaan vasta äsken. Tämä #pizzagate oli heidän ensimmäinen ulostulonsa. Ei ehkä ihan ymmärretty, että sosiaalinen media reagoi asioihin vauhdikkaasti.

Ehkä jäi huomioimatta se, että jengi on ihan oikeasti hiilenä hallituksen päätöksestä leikata poliisin talousrikosten tutkinnasta ja puukottaa suomalaisyhtiöiden veronkiertoa tutkivan Finnwatchin rahoitus. Noin esimerkiksi.

Anarkistimeemien kuvassa on suhteellisen reippaan ilakoiva meininki. 
Anarkistimeemien kuvassa on suhteellisen reippaan ilakoiva meininki.

Tämän jälkeen voisi käyttää tuokion siihen, että mietitään tytöttelyä. Onhan meillä entuudestaan nettipoliisi, joka esiintyy sukunimestä johdetulla lempinimellään, mutta ei poliiseja ole tavattu sinutella. On Reinikainen ja Maria Kallio, Aarnio ja mitä näitä nyt onkaan.

Oikeastaan ainoat etunimellä esitellyt poliisit, joita minulla tulee mieleen ovat poliisikoiria – ne ovat aina Severeitä tai Manuja tai jotain. Ja nyt meillä on sitten Anne ja Jutta. Ei tässä ihan kiiluvasilmäinen feministi tarvitse olla nähdäkseen tilanteen hieman höpsönä.

Näistä tytöttelyistä tulee poikkeuksetta mieleen tämä video. Tiedä sitten miksi.

No niin, että huonosti meni noin niinku viestinnällisesti. Mutta entäs se substanssi?

Kyllä minä ymmärrän, että viranomaiset haluavat muistuttaa kansalaisia siitä, että veronkiertoa tapahtuu kaikkialla ja se on osa arkista elämää. Små saker är stora saker. Ehkä se kuluttajakansalaisten toimeliaisuudenkin (siis ilmiantojen) toivominen menee sinne vahinkolaariin – ehkä poliisille ei vain tullut mieleen, että monet pitävät ajatusta toisiaan kyttäävistä ja vasikoivista kansalaisista hieman DDR:nä.

Mutta jotain hyvääkin tästä kampanjasta seurasi. Esiin nousi ainakin yksi verojen maksamisesta laistava pizzeria – eikä kyse ole mistään pikkutekijästä, vaan kunnon vonkaleesta. Sosiaalisessa mediassakin jaettiin vitsinä Kotipizzan mainosta, jossa kaupitellaan pizzaa hintaan 5,90 euroa. Kuvan tarkoituksena oli tietenkin osoittaa esitetyn ”alle kuuden euron pizza on veronkiertoa” -väitteen naurettavuus, mutta se osui vahingossa yllättävän lähelle maalia.

Kotipizza on Pohjoismaiden suurin pizzaravintolaketju ja yhtiön ja sen omistajan välistä rahaliikennettä on hoidettu tavalla, jota voisi epäilemättä kutsua vero-optimoinniksi. Veronkiertoahan se ei ole, koska ammattilaiset ovat huolehtineen toiminnan lainmukaisuudesta.

Kotipizzan perustaja Rabbe Grönblom myi vuonna 2011 Kotipizza-yhtiöt pääomasijoittaja Sentica Partnersille. Grönblom jäi yhtiön vähemmistöosakkaaksi, mutta luopui lopuistakin omistuksistaan vuonna 2014. Viime kesänä Kotipizza listautui Helsingin pörssiin.

Tutustumalla Kotipizza Groupin lehdistötiedotteisiin paljastuu yhtiön omistus- ja rahoitusjärjestelyistä vaikka mitä kiinnostavaa.

On tärkeää huomioida, että tässä yhteydessä puhutaan tosiaan Kotipizza Groupista eikä yksittäisistä Kotipizza-franchise-yrittäjistä. Pizzerioita pyörittävät yrittäjät toimivat perin juurin erilaisilla askelmerkeillä ja monet heistä ovat syyttäneet ravintolaketjun johtoa kohtuuttomista sopimusehdoista, rahanahneudesta ja huonosta johtamisesta. Nämä yrittäjät pyörittävät niitä ravintoloita Kotipizza Groupin keskittyessä rahojen liikutteluun.

Listautuessa Kotipizza oli raskaasti alikapitalisoitu, eli yhtiöstä oli siirretty varoja ulos. Tämä onnistui muun muassa maksamalla yhtiön ostaminen 30 miljoonan joukkovelkakirjalainalla, jonka korko on 8 prosenttia (kun euribor pyörii nollan nurkilla), sekä 7,4 miljoonan euron osakaslainalla, jonka korko on 7 prosenttia.

Jos toimittaja nytten yrittää ymmärtää asian, niin on tapahtunut seuraavaa: Yhtiö on ostanut itse itsensä itseltään ja rahoittanut tämän osittain ottamalla osakaslainaa itseltään. Juridisestihan se ei näin yksinkertaisesti kuitenkaan mene ja järjestelyyn liittyy useampikin yhtiö, mutta noin periaatteessa.

Korkojen maksun jälkeen yhtiö tekee noin nollatulosta, jolloin veroja ei tarvitse maksaa. Liikevaihto on ollut kolme edellistä tilikautta noin 52 – 54 miljoonaa euroa ja liikevoitto 4 – 5 miljoonaa euroa. Verotettava tulos on kuitenkin lainojen koroilla tiputettu 246 000 – 1 524 000 euroon.

Tämä ei ole mitenkään ainutlaatuinen tai edes harvinainen järjestely. Ei ole harvinaista, että yhtiö ottaa samaan konserniin kuuluvalta tai muuten likeiseltä taholta – usein huomattavan – korkeakorkoista lainaa, maksaa sitten lainan korkoja ja samalla hävittää verotettavan tuloksen. Näissä järjestelyissä lainojen korot maksetaan tavalla, joka minimoi verot tai maksetaan ne maahan jossa verottaja hellii yrittäjää kuin paratiisissa.

Veroja Kotipizza on maksanut liikevaihdosta ja -voitosta viime vuosina 181 000 – 573 000 euroa vuodessa.

Listauksen jälkeen Kotipizza Group osti osakeannista saamilla rahoilla ja uudella lainalla 30 miljoonan euron joukkovelkakirjalainansa takaisin 103 prosentin ylikurssiin – ja maksoi lainasta 31 miljoonaa euroa alkuperäisen 30 miljoonan pääoman päälle.

Osakaslainaa jäi Senticalta, ja se muunnettiin osakkeiksi. Näiden osakkeiden arvonnousu on verotonta tuottoa kommandiittiyhtiömuotoiselle rahastolle.

Osakeannista saadut rahat ovat Kotipizza Groupille täysin verottomia. Tänä vuonna yhtiö on listautumisen kuluista johtuen ollut tappiollinen ja veroennakot palautetaan.

Kotipizza Groupin tuloverot 31.1.2014 päättyneellä tilikaudella olivat 0,2 miljoonaa euroa, ja ne laskivat 0,4 miljoonaa euroa eli 66,7 prosenttia verrattuna 0,6 miljoonan euron verohyvitykseen 31.1.2013 päättyneellä tilikaudella.

Kassalla saatu kuitti ei takaa ihan reilua veronmaksua sekään. 
Kassalla saatu kuitti ei takaa ihan reilua veronmaksua sekään.

Olisiko tässä se pizzeria, jota poliisin ja verottajan kannattaisi kuumottaa? No ei tietenkään. Tämä on kaikki täysin laillista ja asiakas saa aina kuittinsa. 

Maan hallitus ei kuitenkaan ole sanoilla tai teoilla viestinyt olevansa halukas puuttumaan vero-optimointiin tai veronkiertoon. Syitä tälle on epäilemättä monia, joista osa voi liittyä aitoon uskoon näkymättömän käden erehtymättömyydestä ja markkinoiden itse itsensä korjaavista mekanismeista. Ja osansa asiassa saattaa olla silläkin, että hallituksen istuvista ministereistäkin [] osa on henkilökohtaisestikin osallistunut varsin suoraviivaiseen verovälttelyyn.

Jotta emme olisi yksipuolisia, on asiallista huomioida myös kotipizzakaupan toinen osapuoli, Sentica Partners. Se on suomalaisiin yrityksiin keskittynyt yksityinen pääomasijoitusyhtiö, jonka keräämien rahastojen sijoittajista löytyy muun muassa valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen teollisuussijoitus oy sekä keskinäiset eläkevakuutusyhtiöt Ilmarinen ja Etera.

Julkisen ja puolijulkisen rahan ollessa mukana pelissä on kansalainen pakotettu pohtimaan, kuka ukottaa ja ketä. Jos valtion pääomasijoitusyhtiön ja meidän veronmaksajien eläkkeistä huolehtivien yhtiöiden omistama firma optimoi veroja, voittaako veronmaksaja?

Ehkä nämä kuviot tosiaan ovat liian monimutkaisia ja etäisiä poliisille (toimittajista puhumattakaan). Ehkä meidän kannattaisi huhuilla näissä veron kierto- ja vero-optimointiasioissa poliisin sijaan poliitikoille. Ja ostaa pizzamme sieltä, mistä halvimmalla saamme – niinhän rationaalinen kuluttaja tekee.

——-

KIITOKSET: Artikkelin taustoittamisessa on hyödynnetty luvalla Sampsa Harion ansiokasta Facebook-päivitystä aiheesta. Onneksi Harlo on valmis tekemään yksityishenkilönä sen, mitä me toimittajat emme aina oikein osaa. EDIT: Kotipizza Groupin joukkovelkakirjalainaa ei otettu Sentica Partnersilta vaan Tukholman pörssistä.

Jaa tämä: