greenpeace

YRITYSMAAILMA TARVITSEE KRITIIKKIÄ

Yritysvastuu on usein vain tyhjä sana ja pelkästään markkinoiden näkymättömän käden varaan laskeminen olisi naiivia. Tarvitaan myös lakeja.

Yrityksiin kohdistuvasta sosiaalisesta paineesta puhutaan paljon. Milloin on somekohua Uberin ympärillä, milloin kansa hikeentyy Delta Airlinesin matkustajien kaltoinkohtelusta. Usein kansalaisten reaktiot jäävät substanssin tasolla melko löysäksi laajasta huomiosta huolimatta.

No, nuo mokathan ovat loppujen lopuksi mittakaavaltaan melko vaatimattomia, ehkä ei sovi odottaakaan somekohua enempää. Sama kaava kuitenkin tuppaa toistumaan suuremmankin kokoluokan tapauksissa. 

Tavarateloketju Kärkkäisen Magneettimedia-lehdessä julkaistiin vuosien ajan antisemististisiä tekstejä ja salaliittoteorioita. Tavaratalon toimitusjohtaja sai julkaisutoiminnasta tuomionkin. Paineen kasvettua, Kärkkäinen siirsi Magneettimedian kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen kontoille. Vastarintaliike on julkaissut myös kuvassa näkyvää Vastamedia-lehteä. Ilmeisesti myös uusnatsin luottavat Voima-lehden ja Häiriköt-päämajan kykyyn tavoittaa yleisö ja siksipä liikkeen pikkunasset ovat kiikuttaneet lehtiään Voiman telineeseen luvatta. Jotenkin epäilen, että toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen ei kanna vastuuta tästäkään möröstä, jota hän on ollut ruokkimassa.
Tavarataloketju Kärkkäisen Magneettimedia-lehdessä julkaistiin vuosien ajan antisemististisiä tekstejä ja salaliittoteorioita. Tavaratalon toimitusjohtaja sai julkaisutoiminnasta tuomionkin oikeudessa. Paineen kasvettua, Kärkkäinen siirsi Magneettimedian kansallissosialistisen Vastarintaliikkeen kontoille. Vastarintaliike on julkaisee myös kuvassa näkyvää Vastamedia-lehteä, joka sisältää Magneettimediassa julkaistuja artikkeleita.
Ilmeisesti myös uusnatsin luottavat Voima-lehden ja Häiriköt-päämajan kykyyn tavoittaa yleisö ja siksipä liikkeen pikkunasset ovat kiikuttaneet lehtiään Voiman telineeseen luvatta. Jotenkin epäilen, että toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen ei kanna vastuuta tästäkään möröstä, jota hän on ollut ruokkimassa.

Kotimaisista tapauksista mieleen nousee viime vuosina erinäisistä natsikytköksistä narahtanut tavarataloketju J. Kärkkäinen. Finlayson lopetti yhteistyön yrityksen kanssa, mutta siihen reaktiot oikeastaan jäivät. Finlaysonin toimitusjohtaja Kurttila kertoi maaliskuussa Grafian järjestämässä ”Jutellaan vastuullisuudesta” -tilaisuudessa olleensa vakuuttunut, että muut kotimaiset firmat seuraisivat hänen boikottipäätöstään. Yksikään ei seurannut. 

Kärkkäisen liikevaihto jatkaa nousuaan, eikä boikotteja ole näkynyt. Ketju muun muassa julkaisee rasistisia artikkeleita sisältävää KauppaSuomi-ilmaisjakelulehteä ja luovutti Magneettimedia-lehtensä kansallissosialistisen Pohjoismaisen Vastarinta -liikkeen jäsenille 

Kansainvälisestä esimerkistä käy Volkswagen, joka heti massiivisen päästöjen vääristelyskandaalin jälkeen nousi maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi. Skandaalin merkitys myyntiin oli vaisu.

Mistä haluttomuus rangaista johtuu? Kuluttajatutkimuksen puolelta tiedetään, etteivät eettiset tekijät paina kovin paljon ihmisten ostopäätöksissä, etenkään monimutkaisissa ostoksissa, kuten auton hankinnassa. On myös mahdollista, että monet näistä skandaaleista ovat niin yleisiä tai toimialoilleen tyypillisiä, ettei niistä yksinkertaisesti synny stigmaa, joka mobilisoisi ihmiset. 

Ihmisten huomiosta myös kilpailevat monenlaiset asiat, joten välillä suurtakin pahennusta herättäneet tapahtumat ajautuvat merkittävämpien tapausten varjoon. Näin kävi, kun VW:n skandaalia seurasi pakolaiskriisi. Yritysskandaaleilla on taipumus unohtua kansan kollektiivisesta muistista melkoisen nopeasti. 

Vuosian päästörajoituksia vastustanut Volkswagen taipui lopulta painostuksen alla – tai niin kuviteltiin. Oikeasti Volkswagen ainoastaan löysi tavan huijata päästömittauksissa. Vedätyksen röyhkeys oli uskomaton, markkinoiden reaktio taas uskomattoman vaisu. Kuva on osa Greenpeacen Volkswageniin kohdistamaa kampanjaa.
Vuosian päästörajoituksia vastustanut Volkswagen taipui lopulta painostuksen alla – tai niin kuviteltiin. Oikeasti Volkswagen ainoastaan löysi tavan huijata päästömittauksissa. Vedätyksen röyhkeys oli uskomaton, markkinoiden reaktio taas uskomattoman vaisu.
Kuva on osa Greenpeacen Volkswageniin kohdistamaa kampanjaa.

Onko yrityksiin kohdistuvasta sosiaalisesta paineesta sitten mitään hyötyä? Joissakin tapauksissa firmoissa tehdään paineen alla ainakin symbolisia muutoksia. Painetta voi myös koittaa suunnata tahoihin, joiden toiminnalla on vaikutusta yrityksen toimintaan. Varmimmin pitkäaikaisia konkreettisia tuloksia saadaan lainsäädännön avulla – painetta tulee siis kohdistaa myös lainsäätäjiä kohtaan. 

Kirjoittaja väitteli Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vastuuttoman yritystoiminnan muistamisesta ja jatkaa teeman tutkimista Marie Curie -stipendiaattina Lontoon Cass Business Schoolissa. 

Jaa tämä:

Hiili sammuu ja vastamainos palaa

Voiman vastamainokset tekivät paluun suurempana kuin koskaan. Samalla poliitikot vääntävät Stadin energiaratkaisuista.

Ei ole tyystin merkityksetöntä, kuinka energiaa tuotetaan. Helsingissä energiaa tuotetaan pääosin kivihiiltä polttamalla. Tämä ei ole päästöiltään ongelmaton ratkaisu, vaikka sähkön ja lämmön yhteistuotannossa hyötysuhdetta saadaankin revittyä ylös. Puhtaampiakin vaihtoehtoja on.

Voimalaitosten kanssa aikajänteet ovat pitkiä, mutta juuri tällä hetkellä kaupunginhallituksen pöydällä on Helenin (ent. Helsingin Energia) hiilivoimaloiden kohtalo. Ja seuraavaksi asiasta vääntää kaupunginvaltuusto. Vaihtoehtoisista malleista on neuvoteltu ja tingitty sekä virkamiesten että poliittisen johdon voimin jo pitkään ja hartaasti. Lopulta jopa Helen itse on päätynyt esittämään Hanasaaren hiilivoimalan alasajoa ja sen korvaamista biolämpövoimalla sekä hajautetuilla ratkaisuilla

Nyt pitäisi vielä saada kaupunginhallitus ja -valtuusto tämän ratkaisun taakse, vaikka rahaa tässä tuleekin palamaan. Ei sillä, kaikissa tarjolla olevissa vaihtoehdoissa tulee palamaan rahaa. Näin se elämä vaan menee. Onneksi Helen on ollut varsinainen rahantekokone Helsingin kaupungille, joten ei sen investoinneista ehkä liian katkerasti pidä itkeä ja niitä tuottojakin kilahtaa kaupungin (eli meidän veronmaksajien) kassaan ihan mukavasti myös nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Aihe on iso ja merkittävä. Riittävän merkittävä Voiman määrittelemättömäksi ajaksi horrokseen vaipuneen vastamainostyöryhmän aktivoimiseksi.

We're back! Olemme selkä!
We’re back! Olemme selkä! KUVA: Voima-lehti

Mainonnan lainalaisuuden vaikuttavat myös vastamainonnan maailmassa, joten paluu pitää tehdä pamauksella – elämmehän spektaakkeliyhteiskunnassa. Ja mikäpä olisikaan suurempi pamaus, kuin siirtää vastis rakennuksen seinään?

Olen käsitellyt vuosien varrella useammankin kerran erilaisia tapoja projisoida iskulauseita ja grafiikkaa seinille. Tämmöisen projektin toteuttaminen on kiinnostanut myös ihan suorittavan osapuolen roolista.

Kyseessähän on projektorilla tai vastaavalla toteutettava väliaikainen häiriö julkisessa tilassa. Välillä kyseessä on taiten ja huolella järjestetyistä sessioista ja välillä tekniikkaa on käytetty myös mielenosoitusten yhteydessä, jolloin on kyetty kaappaamaan esimerkiksi kritiikin kohteen rakennus jättimäiseksi mielenosoitusbanderolliksi. Hienoa tässä tekniikassa on sen suhteellisen helppo toteutus, näyttävyys ja se, että mitään ei rikota jolloin viranomaisillakaan ei ole hirveästi vastaan sanomista.

Ehkä pisimmälle tämän on vienyt newyorkilainen The Illuminator -ryhmä. Toinen merkittävä toimija on ollut Greenpeace. Koska New York on ärsyttävän kaukana Voiman tarpeisiin ja Greenpeacen toimisto puolestaan naapurikorttelissa, kävin tapaamassa greenpeacelaisia ideani kanssa. 

Aiheeksi valikoitui ympäristöväkeäkin kiinnostava Helen ja tarvittava, melkoisen tehokas projektori löytyi Greenpeacen varastosta.

Mukana tapaamisessa oli myös Kiasmassa Tottelemattomuuskouluaan kipparoiva taiteilija Jani Leinonen, jonka kanssa kokemusta puretaan Kiasman viitoskerroksessa keskiviikkona 2.12. Lisää tästä sitten tuonnempana.

Tältä näytti kun Hellemobile on itse toimissa. Hieman näyttää Batmobilen ja Ghostbustersin kiesin, ECTO 1:sen rakkauslapselta.
Tältä näytti kun Hellemobile on itse toimissa. Hieman näyttää Batmobilen ja Ghostbustersin kiesin, ECTO 1:sen rakkauslapselta. KUVA: Tim Wessman

Kuten monasti olen toistellut, väliaikaisten häiriöiden taltioiminen on ensiluokkaisen tärkeää. Tai kuten The Illuminatorin Mark Reid totesi Voiman haastattelussa, dokumentaatio on jopa se pääasia.

”Oikeastaan kyse on kuvaussessiosta. Paikalla olijat näkevät heijastuksen, mutta asettelemalla tekstin juuri oikeaan paikkaan saamme aikaiseksi ikonisia kuvia.”

Nämä kuvat puolestaan voivat saavuttaa netin, ja erityisesti sosiaalisen median, välityksellä verrattoman suuren yleisön. Jopa moninkertaisen verrattuna paikalla olleisiin.

Joku voisi kysyä, että onko projisointia sitten edes järkeä toteuttaa, jos kuvat ovat pääasiallinen tavoite. Eikö saman kuvan saisi aikaiseksi paljon vaivattomammin vaikkapa Photarilla? No, tietenkin ne tempauksen paikan päällä todistavat henkilöt ovat tärkeitä ja tavoittelemisen arvoisia. Kannattaa myös huomioida näin saatujen kuvien sisältämä arvolataus. Kuvat ovat dokumentti oikeasti tapahtuneesta häiriöstä ja hallinnan hetkellisestä riistämisestä – ja tällä on merkitystä vaikka häiriö ja riisto olisivat kuinka symbolisia. Symboliikalla ja hallinnallahan tässä viestinnässä pelataan.

Tässä arvolatauksen tärkeydessä nämä dokumentaatiot eivät taida poiketa ihan hirveästi nykytaiteesta. Molemmissa arvolataus saattaa muodostaa jopa valtaosan vaikuttavuudesta ja ilman sitä, teos tyhjenee merkityksistä.

Onko tämä jo riittävän ikoninen?
Onko tämä jo riittävän ikoninen? KUVA: Veera Järvenpää

Toteutukseltaan projekti oli suhteellisen suoraviivainen ja helppo. Kunhan vaan oli se kymppitonnin projektori. Ja osaavat käyttäjät. Onneksi tuhansien eurojen projektori ei ole minimivaatimus projisoinneille ja halvemmallakin pääsee alkuun.

Videoprojektoreita saa nykyisellään jo suhteellisen edullisesti ja mikäli etäisyys projektorin ja seinän välillä ei ole reilua 200 metriä, kuten meidän tapauksessa oli, niin vähemmälläkin valoteholla selviää. Myöskin kiinnostuneiden kannattaa tutustua erilaisiin ninjaratkaisuihin. Yksi erinomainen sellainen on muun muassa gBeam-sissiprojektori.

gBeam muodostuu tehokkaasta led-lampusta, 3D-printatusta kotelosta sekä 135 millisestä kameraobjektiivista. Noin 800 gramma painavan ja 40 sentin mittaisen pötkylän kotelossa on lokosia perinteisille diakuville, joita voi lampun ja optiikan välityksellä heijastella vapaavalintaisille lähellä oleville pinnoille.

Ihan ilmainen myöskään gBeam ei ole. Hintaa koko paketille kertyy 449 euroa. Toisaalta, jos sinulla sattumalta on nurkissa pyörimässä tarpeettomia kameraobjektiiveja ja tehokkaita fikkareita, voit tilata pelkästään tarvittavan kotelon ja muut erikoisosat, jolloin hinta putoaakin murto-osaan.

Ja niitä sopivia diakuviakin voi printata kotikonstein sopivalle kalvolle.

Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa myös tutustua lähemmin edellä mainitun The Illuminatorin oppaaseen josta löytyy vinkkejä sekä aloittelijoille että jo kokeneemmillekin tekijöille.

Tältä se näytti tekijöiden vinkkelistä. Hanasaaren voimala oli selän takana ja jäätävä marraskuun tihkusade muodosti projektorin valokeilan kanssa suhteellisen scifin tunnelman. Taustalla häämöttävät nostokurjet eivät liudentaneet tätä tunnelmaa. Mutta vähän vilu kyllä tuli, onneksi oli kahvia ja keksejä.
Tältä se näytti tekijöiden vinkkelistä. Hanasaaren voimala oli selän takana ja jäätävä marraskuun tihkusade muodosti projektorin valokeilan kanssa suhteellisen scifin tunnelman. Taustalla häämöttävät nostokurjet eivät liudentaneet tätä tunnelmaa. Mutta vähän vilu kyllä tuli, onneksi oli kahvia ja keksejä. KUVA: Veera Järvenpää

Mutta mitä jatkossa? Mitä Voiman vastamainostyöryhmä aikoo tehdä? Nyt kun pää on jälleen auki, on vastiksia luvassa vanhaan malliin. Hieman kuitenkin haluamme sekoittaa pakkaa. Siinä, missä vastiksen ovat aikaisemmin syntyneet lähinnä toimituksen hermeettisessä kuplassa, ajattelimme tällä kertaa toivottaa muutkin tervetulleiksi leikkiin. Mitä enemmän meitä ideoijia on, sitä moninaisempia näkemyksiä yhteiskuntamme kipupisteistä ja mainonnan epäkohdista saamme.

Tämä Helle-projektiokaan ei olisi onnistunut omin lihaksin, joten kiinnostuneet häiriköt ovat tervetulleita esittämään omia ideoitaan. Tiedätkö sydämessäsi, kuinka siirtää jonkun vastamainoksen viesti kaupunkitilaan? Tai onko sinulla timanttinen idea vastamainosta varten, vai koetko ehkä polttavaa tarvetta photaroida syvimmät ajatuksesi maailmalle? Ota yhteyttä! Se onnistuu esimerkiksi Häiriköt-päämajan kautta.

Anna kuulua itsestäsi. Kaikkia maailman ideoita emme ehdi tai kykene toteuttamaan, mutta ehkä sinun ideasi kykenemme.

Ihana tihkusade loi kameran linssille laskeuduttuaan hienon efektin. Meno on utuista kuin progelevyllä.
Ihana tihkusade loi kameran linssille laskeuduttuaan hienon efektin. Meno on utuista kuin progelevyllä. KUVA: Veera Järvenpää

Jaa tämä:

Suohpanterror iski Helsingissä!


Häpäisivätkö taiteilija-aktivistit Mannerheimin vai huusivatko he Marskia apuun?

Saamelaisten kulttuurin ja oikeuksien puolesta taisteleva taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror on saanut parissa vuodessa paljon aikaiseksi. Vuonna 2012 sosiaalisen median virtaan ilmestyneet muutamat popkulttuuri- ja propagandakuvastoilla leikittelevät kuvat levisivät interwebissä vauhdilla. Pian ne levisivät vieläkin laajemmalle ja nyt ryhmän propagandakuvasto roikkuu Suomen nykytaiteen lippulaivan, Kiasman, seinällä. 

Suohpanterroristit puolestaan roikkuivat Mannerheimin ratsastajapatsaassa.

Epäilemättä kaikki eivät arvosta tätä ratsastajapatsaalla ratsastamista, mutta kun hätä on kova, lakia ei lueta. Jää katsojan arvioitavaksi, mikä on taiteilijoiden itsensä suhde Mannerheimiin ja että ratsastettiinko tässä törkeästi Marskin huomioarvolla vai oliko kyse avunpyynnöstä kansakuntamme korkeimman moraalisen majakan jalkojen juuressa. Tämäkin performanssi on monitulkintainen, kuten taide tuppaa usein olemaan.

Marskin varjo on pitkä. Siitä kelpaa hakea turvaa.
Marskin varjo on pitkä. Siitä kelpaa hakea turvaa. KUVA: Velda Parkkinen.

Saamelaisten asema Suomessa on monellakin tavalla ongelmallinen, mutta yksi erityisen ajankohtainen epäkohta liittyy parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevaan metsähallituslain uudistukseen.

Kuin kohtalon johdatuksesta tuota lakiuudistusta pohdittiin joukolla eduskunnan Pikkuparlamentti-lisärakennuksessa samalla kun me median edustajat olimme Kiasmassa tutustumassa Suohpanterrorin teoksia sisältävään Eri mieltä -ryhmänäyttelyyn. Metsähallituslain uudistuksessa ei saamelaisia liiemmin ole kuunneltu, eikä torstain tilaisuus poikennut totutusta: paikalla oli useiden puolueiden ja metsäteollisuuden edustajia, mutta saamelaisia ei edustanut kukaan.

Jos ei ole ääntä, ei voi puhua. Näinhän se menee tässä maailmassa.
Jos ei ole ääntä, ei voi puhua. Näinhän se menee tässä maailmassa. KUVA: Suohpanterror.

Toisinaan tilanne kuitenkin on sellainen, että se puheenvuoro on otettava omatoimisesti, mikäli sitä ei muuten suoda. Muutama Suohpanterrorin edustaja livahti Kiasmasta kesken pressitilaisuuden Pikkuparlamenttiin. Gáktiin, eli saamenpukuun, verhoutunut taiteilija Niilas Holmberg meni seisomaan seminaariedustajien eteen suu kiinni teipattuna. Teko huusi saamelaisten äänettömyyttä yhteiskunnassamme – äänettömyyttä jopa tilaisuuksissa joissa käsitellään suoraan heidän elämänsä edellytyksiin liittyviä asioita.

Juha Sipilän hallituksen metsähallituslakia käsittelevästä lakiesityksestä on poistettu saamelaisten kotiseutualueita koskevat erityissäännökset. Kaikki Jyrki Kataisen hallituksen suunnittelemat lakisääteiset parannukset on pyyhitty yli julkisuuteen vuotaneesta lakiluonnoksesta”, ryhmä kertoi tiedotteessaan.

Save The Arctic. Ratsastajapatsaan juurella Jenni Laiti.
Save The Arctic. Ratsastajapatsaan juurella Jenni Laiti. KUVA: Velda Parkkinen.

Jos oli ryhmällä sanottavaa eduskunnassa, niin sitä riitti myöskin Mannerheimintien varrella. Ja Mannerheimin patsaalla. Samainen Niilas Holmberg kiipesi muutamaa tuntia myöhemmin Marskin ratsastajapatsaan jalustalle Greenpeacen aktivistien kanssa. Kaikki kiipeilijät jakoivat huolen pohjoisen herkän luonnon sekä alkuperäiskansa selviytymismahdollisuuksista.

Pian aktivistien kavuttua patsaaseen roikkumaan paikalle kurvasi odotetusti poliisipartio. Ensimmäinen sheriffi käveli rauhallisesti yleisön editse patsaan juurelle ja tiedusteli ylhäällä olijoilta mielenilmaisun oletetusta kestosta. Sen luvattiin kestävän. Harmistunut poliisimies saapasteli takaisin tyhjäkäynnillä hyrisevälle maijalle ja totesi matkalla vapaasti lainaten että: ”Vittu kun vituttaa tämmönen. Vittu.”

Kaikilla muilla paikalla olleilla näytti silmämääräisesti arvioiden olevan oikein hauskaa. Myös presidentti Halonen kävi kyselemässä kiipeilijöiden kuulumisia ja tarjosi samalla villasukkia viluisille. Onneksi kokeneet aktivistit olivat varautuneet riittävän lämpimillä vaatteilla napakkaan syyssäähän.

Sanattomaksi ei tempaukseen osallistunut Greenpeacekaan jäänyt. Myös sen edustajat kommentoivat eduskunnan käsiteltävänä olevaa metsähallituslakia, eivätkä kommentit ole pelkästään ylistäviä.

”Esimerkiksi velvoite selvittää valtion maiden käytön vaikutukset perinteisiin saamelaiselinkeinoihin on poistettu lakiesityksestä. Myös saamelaiselinkeinojen haittaamiskielto valtion hankkeilla on pyyhitty yli. Samalla metsähallituksen tuottotavoitteita ollaan nostamassa, mikä tarkoittaa lisää metsänhakkuita ja maan myyntiä. Sipilän hallituksen tavoite näyttää olevan, että yhteisen kansallisomaisuuden tehokäyttöä kovennetaan entisestään”, totesi Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen jo edellä viitatussa tiedotteessa.

Suohpanterrorin räväkkä tapa viestiä ja mystillinen nimettömyys ovat saaneet toimittajat lähes kiimaan. Meitä kiinnostaa kovasti ja Eri mieltä -näyttelyn pressitilaisuudessakin riitti median edustajia kysymyksineen.
Suohpanterrorin räväkkä tapa viestiä ja mystillinen nimettömyys ovat saaneet toimittajat lähes kiimaan. Meitä kiinnostaa kovasti ja Eri mieltä -näyttelyn pressitilaisuudessakin riitti median edustajia kysymyksineen. KUVA: Velda Parkkinen.

Mutta entä se näyttely? Suohpanterrorin propagandajulisteet istuivat mainiosti monikansallisen protestitaiteen keskelle ja toi oman lisänsä erinomaisen kiinnostavaan näyttelyyn. Erityisen kiinnostavaksi Suohpanin taiteen tekee sen puhuttelevuus niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin katsonnassa.

Kansainvälisesti se putoaa laajempaan alkuperäiskansojen oikeuksista ja asemasta käytävään keskusteluun. Tästä kansainvälisestä relevanssista kertoo jotain myös se, että Suohpanterrorin teokset ja itse ryhmä on otettu kiinnostuksella vastaan kansainvälisissä piireissä: jalansijaa on saavutettu Pohjoismaissa ja seuraavaksi näyttelykalenterissa on vierailu Pariisiin.

Suomen päässä Suohpanin taide ja propaganda puolestaan pakottaa kaikkien tunnistaman alkuperäiskansa keskustelun kotimaiseen kehykseen. Siinä, missä me kaikki tiedämme alkuperäiskansojen kyykyttämisestä vaikkapa Pohjois-Amerikassa, niin monet meistä ovat sokeita kotoiselle kyykyttämiselle. Suohpanin teokset tuovat tämän kipeäksi tunnistetun aiheen kotiovelle.

Tälle kotiperäiselle keskustelulle on eittämättä tarvetta. Se näkyy esimerkiksi eduskunnan lakivalmistelusta ja myöskin satunnaisissa kohtaamisissa kadulla. Kun seurasin Marskin patsaan valtaamista, viereeni tuli seisoskelemaan keski-ikäinen, kiinnostuneen oloinen mies. Hän siinä pohti eloisasti tekijöiden taustoja ja motiiveja. Hän tiedusteli, että mikäköhän mahtaa olla lippu, jota taiteilija-aktivisti Holmberg heilutti Marskin Käthy-hevosen jalkojen juuressa.

Se lippu oli Saamen lippu. Monille vieras ilmestys, Suomessa vuonna 2015.

Tässä se nyt on, Saamen lippu. Katso tarkkaan ja paina mieleen jos tarvis.
Tässä se nyt on, Saamen lippu. Katso tarkkaan ja paina mieleen jos tarvis. KUVA: Velda Parkkinen.

Eri mieltä – Nykytaiteen toisinajattelijoita. Kiasmassa 20.3.2016 saakka.

Jaa tämä:

Volkswagen on Sith lord ja kusessa

Autonvalmistaja huijasi vuosien ajan päästömittauksissa järjestelmällisesti ja törkeästi. Tämä palauttaa mieleen Greenpeacen taannoisen kampanjan, missä VW rinnastettiin Star Warsin Imperiumiin.

Yhdysvaltain ympäristöviranomainen Enviromental Protection Agency (EPA) saattaa määrätä Volkswagenia vetämään markkinoilta jopa 482 000 autoa. Uusien sääntöjä rikkovien volkkarien myynti on Jenkeissä jo kielletty. Takaisin vedettäviä autoja olisivat (muutamin poikkeuksin) vuosien 2009-2015 VW Golfit, Jetat, Beetlet, Passatit sekä Audi A3:set.

Sittemmin selvitykset ovat levinneet myös Aasiaan.

Pahimmillaan EPA voisi läiskästä Volkkarille sakkoa 37 500 dollaria per auto, joka tekisi yhteensä rapiat 18 miljardia dollaria. Muistatteko sen kohdan Tähtien sota -elokuvasta, missä Kuolemantähti räjähti? Arvatkaapas mitä VW:n osakekurssille tapahtui.

Tämä kaikki palauttaa mieleen Greenpeacen Volkswagenia kritisoineen kampanjan parin vuoden takaa. Hyvin ajankohtaista edelleen.

Greenpeacen versio Volkkarin Star Wars -teemaisesta mainoksesta. Volkkarin ja Lucasfilmisin yhteistyö poiki näyttäviä mainoksia, jotka herättivät huomiota laajalti. GB:n versiossa rooleja oli korjattu vastaaman todellisuutta hieman paremmin ja Volkkari edusti Imperiumia.

Mistä tässä sitten on kyse? Siis yleisen pahuuden ohella. Dieselautojen päästörajoitusten tiukennuttua monet valmistajat ovat asentaneet autoihinsa AdBlue-lisäainetankin. AdBluen lisääminen polttoaineen sekaan vähentää auton pienhiukkaspäästöjä ja näin auttaa autonvalmistajia saavuttamaan viranomaisten asettamat päästörajat.

Koska tuollaisen AdBlue-tankin asentaminen kuitenkin kaikkineen maksaa rahaa on ymmärrettävää, että autonvalmistaja  jättää sen kernaasti asentamatta mikäli näin voi tehdä. VW on ilmoittanut ja testein osoittanut, että sen pikkudieselit täyttävät vaatimukset ilman lisäaineita. Kyseessä oli kuitenkin siis ukotus.

Kuinka huijaus sitten tapahtui? Volkkari asensi kaikkiin 2.0-litraisella TDI-koneella varustettuihin autoihinsa sensorin, joka tunnistaa koska auto on testipenkissä. Tässä vaiheessa pieni koodinpätkä ajotietokoneella sitten leikkaa koneen tehoja ja päästöt pysyvät rajoissa.

Nerokasta, eikö? Rehellistä? Ei niinkään. Normaalissa ajossa päästöt ovatkin sitten monikymmenkertaiset tiettyjen hiukkasten osalta.

Alkuperäinen Volkkarin Star Wars -mainos. Onhan tuo hieno, itsellänikin on kaksi tyyppiä kotona, jotka marssivat pitkin tiluksia Darth Vader kypärä päässä ja viitta hulmuten. Tämä ihanan lämpöinen tunne, joka valtaa sieluni mainosta katsoessa perustuu kuitenkin valheeseen ja on selvästi Pimeän puolen juonia.

Vielä toistaiseksi on avoinna, mitä seuraamuksia tällä vedätyksellä tulee olemaan. Saattaa olla, että valmistaja yrittää korjata autojaan ohjelmistopäivityksellä. Tuskin jokaista huijausautoa sentään romuttamaan ruvetaan.

Saattaa kuitenkin olla, että ihan vähällä Volkkari ei selviä. Viime vuosina Yhdysvalloissakin on käyty kovin sanankääntein keskustelua kansalaisten rikkaamman yhden ja köyhemmän 99 prosentin välisestä kuilusta. Epäilemättä viranomaiset kaipaavat keinoa osoittaa toimeliaisuutensa ja syntipukkia, jonka heittää junan alle – tai oikeastaan sinne Kuolemantähden kuiluun.

Volkkari olisi ihanteellinen junan alle heitettävä – se on saksalainen yhtiö joka haastaa kotimaiset auton valmistajat. Volkkarin satuttaminen ei haittaisi Yhdysvaltain omaa taloutta niinkään (päin vastoin, jopa) ja hallinto näyttäisi tomeralta.

Että mikäli olisin taipuvainen sijoittamaan osakkeisiin, en välttämättä juuri tällä hetkellä hamstraisi Volkkaria.

"Join me, and together, we can rule the Galaxy."

”Join me, and together, we can rule the Galaxy.”

Olisi myöskin epäilemättä kiinnostava tietää, että kuinka monen autovalmistajan konttorilla puuhataan vimmatusti ohjelmistopäivitystä omiin kieseihin. En oikein jaksa uskoa Volkkarin olevan ainoa valmistaja joka on ikinä sortunut vedätykseen.

Ostaisitko näiltä tyypeiltä käytetyn auton? Entä uuden?

Jäi tässä hässäkällä käteen myös toinen kiinnostava tiedonhippunen. Olen huomannut bussienkin kyljissä AdBlue-tankkien korkkeja ja ajoittain olen puolihuolimattomasti pohtinut, että mitäköhän tököttiä sekin. Nimestä tulee lähinnä mieleen muinoin TV-Shopissa kaupusteltu Motor Up. No, ilmeisesti AdBlue on ihan toimivaa ainetta. AdBlue on myöskin ureapohjaista – eli pissaa.

Jotenkin mahtavaa ajatella maailmaa, jossa olemme oikeasti päätyneet kusemaan autojen tankkeihin.

Jaa tämä:

Suomi-brändi vessasta alas?

Viime viikolla natsit ja valtio vetivät Suomen nimen lokaan jopa latinaksi.

Vuonna 2008  ulkoministeri Stubb asetti arvovaltaisen valtuuskunnan miettimään Suomen maabrändiä. Onhan se tietysti ihan järkevää pohtia näitä asioita hieman teoreettisemminkin. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että on hieman turha kauhoa vettä pois veneestä, jos samalla porataan reikiä saman veneen pohjaan.

Viime viikolla uutisvirtaani dominoi kaksi tapahtumaa, jotka molemmat liittyivät Suomeen ja levisivät maailmalle. Toinen näistä tapahtumista oli valtion omaa tekoa, toinen puolestaan sai lisäpontta muuan kansanedustajan ja vallankumouksellisten kansallissosialistien veljeilyn myötä.

Miten meni noin niinku omasta mielestä?
Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Ensimmäinen Suomi-uutinen on tietenkin natsien mielenosoitus Jyväskylässä, jonka päätteeksi nämä oman elämänsä patriootit pahoinpitelivät sivullisia. Tuon tapauksen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä kenellekään, mutta näinpä vaan tuli. Poliisiylijohtaja Kolehmainen ilmoitti yllättyneensä ja samaa ovat toistelleet monet muutkin.

Tämä yllättyneisyys ei olisi niin yllättävää, mikäli sama ryhmä ei olisi viimeisen parin vuoden aikana syyllistynyt muun muassa Pride-kulkueeseen kohdistuneeseen kaasuiskuun (88 uhria), puukotukseen, pahoinpitelyihin ja öykkäröintiin kokoomuksen vaaliteltassa sekä kirkkopäivillä.

KUVA 2
Tämä herätti hilpeyttä sosiaalisessa mediassa (http://on.fb.me/1HkQXvo)

Sen lisäksi että tuo riehuminen on totaalisen perseestä, se sai huomiota maailmalla. Normaalin uutisoinnin lisäksi esimerkiksi liikematkoihin ja kokous- sekä tapahtumajärjestelyihin keskittynyt kansainvälinen (ja ilmeisen suuri) CWT-matkatoimisto lähetti Suomessa oleville tai tänne aikoville asiakkailleen varoituksen natsien väkivallasta. Tämä samalla, kun liike- ja kongressimatkalaisia paksuine lompakkoineen yritetään haalia tänne kaksin käsin.

Maan poliittinen johto on ollut perin hiljainen näiden tapahtumien edessä. Ulkoministeri Soini lähti Kuninkuusraveihin kyttäämään hevosia ja syömään possua.

Onneksi saamattomien ja sanattomien poliitikkojen vastapainoksi saimme Meillä on unelma -tapahtuman, joka levisi maailman medioihin verrattoman tehokkaasti (mm. Washington Post, New York Times). Vapaaehtoisvoimin toteutettu tapahtuma taisi tuoda parempaa peeärrää kuin maabrändityöryhmän fantastinen unelmahöttö luomusta ja merellisyydestä.

Toinen viime viikon Suomi-uutinen liittyi valtion omistamaan monitoimimurtaja Fennicaan, jonka korjaukset saatiin valmiiksi. Fennica vaurioitui aikaisemmin kesällä seikkailtuaan pohjoisilla merialueilla osana Shellin öljynetsintäoperaatiota ja joutui nilkuttamaan korjattavaksi Portlandiin.

Tapaus sai runsaasti huomiota maailmalla, seurataanhan Shellin tekemisiä hyvinkin tarkasti. Ehkä meidän suomalaisten pitäisi olla tyytyväisiä siitä, että tuon selkkauksen kohdalla valokeilassa on lähinnä Shell. Ja samoin me voimme ehkä olla tyytyväisiä siitä, että Suomen latinankielinen nimi, Fennia, ei ole erityisen tunnettu maailmalla. Olisihan se perin noloa, jos tuo nyt parjatun monitoimimurtajan nimi olisikin johdettu maamme englanninkielisestä nimestä.

Maabrändityöryhmä epäilemättä muistaa kiittää laivan nimeämistoimikuntaa joka ei läiskännyt laivalle nimeä The Finn tai jotain vastaavaa.

Tässä sitä Suomi-kuvaa rakennetaan.
Tässä sitä Suomi-kuvaa rakennetaan.
 

Korjausten valmistuttua viime viikolla, Fennican oli määrä suunnata suorinta tietä takaisin öljynetsintään. Greenpeacen aktivistit kuitenkin estivät sen etenemisen roikkumalla valjaiden varassa sillalta, joka ali aluksen oli kuljettava. Aktivistit onnistuivat viivyttämään laivan etenemistä noin 40 tunnin ajan, kunnes kapteeni päätti alittaa sillan henkilövahinkojen riskeistä huolimatta.

Tätä suomalaisten murtajien vuokraamista öljynetsintäoperaatioihin on arvosteltu hyvinkin voimakkaasti jo pidempään muutamastakin ihan perustellusta syystä. Ensinnäkin on ihan perusteltuja syitä jättää arktisilla merialueilla olevat fossiiliset polttoaineet rauhaan ympäristösyistä – ilmastonmuutos jyllää näet. Myöskin porausolosuhteet alueella ovat niin riskaabelit (kuten Fennican vaurioituminenkin osoittaa), että vahinkojen mahdollisuus on hävyttömän suuri ja vahingontorjunta lähinnä mahdotonta. Se, että meidän suomalaisten veronmaksajien omistamaa alusta käytetään noissa operaatioissa on perin raivostuttavaa. Mahdollista suuronnettomuutta seuraavien korvausvastuiden ulottuminen valtion kirstulle on pohdittu, mutta liekö siitäkään riskianalyysiä tehty – tai ainakaan julkistettu.

En ole onnistunut löytämään mistään Fennican omistavan Arctia Shippingin ja Shellin välistä sopparia. Tuskinpa se julkinen onkaan. Ilmastonmuutoksesta ja ympäristöstä huolestuneiden kukkahattutätien lisäksi muitakin veronmaksajia luulisi kiinnostavan noiden projektien tuotot. Onko tullut hyvät hillot? Riittävätkö nämä keikat maksamaan monitoimimurtajien tavallisia murtajia kalliimman hankintahinnan? Kuka maksaa öljynetsinnässä tulleet vauriot, jääkö Arktia Shipping ollenkaan voitolle tästä reissusta? Kannattiko?

Mitä näistä uutisista pitäisi sitten olla mieltä? Vaikka valtion edustajat eivät välittäisi ympäristökysymyksistä tai rasistien natsilarppaamisesta, niin pitäisikö heidän pohtia edes maamme imagosta?

Sunnuntain Hesarissa oli monen sivun juttu siitä, kuinka Tukholma ja Kööpenhamina imevät turisteja ja Helsingille jää vain murusia. Viime viikon uutiset eivät välttämättä auttaneet tässä kamppailussa.

Jaa tämä:

Totuus Legon ja Shellin yhteistyöstä

Teksti Häirikkö

Mukana myös sensuroitu kohuvideo.

Viime viikolla saimme hyviä uutisia: Lego Group lopettaa yhteistyönsä öljy-yhtiö Shellin kanssa. Yhteistyö on ollut luonteeltaan sellaista, että Shell on antanut Legolle kuorma-autoittain rahaa, jotta kaupassa myytäviin Lego-autoihin liimattaisiin Shell-logoja. Samalla Shell-teemaisia Lego-autoja on tyrkytetty Shellin huoltoasemilla.

Yhteistyön päättymisen syynä oli ympäristöjärjestö Greenpeacen kampanjointi, joka kohdistui sekä Shelliin että Legoon. Kampanjoinnin syynä oli Shellin määrätietoinen pyrkimys hyödyntää arktisten alueiden öljyesiintymiä, vaikka työskentely alueella on äärimmäisen riskialtista ja mahdollisten öljytuhojen siivoaminen lähinnä mahdotonta. Shell itse ei ole lotkauttanut korvaansa kritiikille.

Lego-elokuvan tunnari saa uusia ulottuvuuksia, kun sävellaji vaihtuu ja Lego-leikki jää öljytuhon jalkoihin.

Koska öljyjätti on ollut välinpitämätön kansalaisyhteiskunnan vaikuttamisyrityksiä kohtaan, Greenpeace päätti kohdistaa kampanjointinsa Shellin yhteistyökumppaniin Legoon. Vaikka Legolla ei ole osaa tai arpaa öljynporaamisessa, se altisti itsensä kritiikille tekemällä markkinointiyhteistyötä eettisesti arveluttavan yhtiön kanssa.

Tästä huolimatta Lego Groupin toimitusjohtaja Jørgen Vig Knudstorp pahoitti mielensä yhtiöönsä kohdistuneesta kritiikistä. Vaikka Knudstropin harmistus on sinänsä ymmärrettävää, hänen perustelunsa eivät oikein kanna. Virallista lausuntoa on vaikea tulkita muuten, kuin että hänen mielestään Lego on tehnyt yhteistyötä Shellin kanssa täysin pyyteettömästi nälkäiset ja avun tarpeessa olevat lapset mielessä.

Ihan oikeasti. Nää ihmiset ajattelee näin joka päivä.

”Lapset ovat yrityksellemme ensisijaisen tärkeitä ja yrityksemme keskeisin kohderyhmä. Pyrimme vaikuttamaan myönteisesti paitsi yhteiskuntaan myös koko planeettaan. Inspiroimme lapsia eri puolilla maailmaa ja autamme heitä kehittymään luovan leikin keinoin”, Knudstorp listasi tiedotteessa.

”Greenpeacen kampanja kohdistuu Shelliin, ja kampanjassa käytetään LEGO-brändiä. Kuten aiemmin olemme todenneet, Greenpeacen kannattaisi olla suoraan yhteydessä Shelliin. LEGO-brändin ja kaikkien luovan leikin ystävien ei pitäisi joutua Greenpeacen ja Shellin välisen kiistan osapuoleksi.”

Sori, Jørgen, ei se nyt ihan noin mene. Lego toi ihan itse ympäristökatastrofin osaksi Lego-leikkejä heittäytymällä yhteistyöhön Shellin kanssa. Harvoin olen kuullut yhtä urpoa lausuntoa suuryhtiön johtoportaalta, vaikka toki ymmärrän halun vältellä vastuuta.

Myös implisiittinen väite siitä, että tässä nyt kiusattaisiin lapsia on naurettava. Tulee mieleen Kimmo Sasin samansuuntaiset perustelut turkistarhauskeskustelun yhteydessä. Legon ja Shellin yhteistyössä ei todellakaan ole ollut kyse maailman leikkivistä lapsista, vaan 116 miljoonan dollarin markkinointidiilistä. Ja tietenkin öljy-yhtiön menestyksestä.

On jotenkin riemastuttavaa, että Shellin oma (sittemmin sensuroitu) yritysviestintä vetää maton Knudstorpin alta ja pahasti.

Video on Shellin pr-toimiston tuottama ylistys sille, kuinka hyvin kauppa on käynyt Lego-yhteistyön jälkeen. Video poistettiin netistä sen jälkeen, kun Greenpeace kirjoitti siitä. Onneksi internet on internet ja mikään ei koskaan katoa.

Legon ja Shellin yhteistyö ei ole sinänsä mitenkään uusi hommeli. Ensimmäinen legoista tehty Shell-huoltis tankkiautoineen tuli myyntiin jo vuonna 1966. Jo vuotta aiemmin markkinoille saatiin vastaavanlainen tankkiauto osana Legon autosarjaa.

Viime vuosina  yhteistyö on kuitenkin ollut merkillepantavan laajamittaista. Tiiviin yhteistyön saavutuksia listataan yllä olevalla videolla.

Sanottakoon nyt vielä avoimuuden nimissä, että pidän legoista. Olen leikkinyt niillä skidinä loputtomasti, ja omat muksunikin ovat niistä innostuneet. Tänäänkin keräsin noita pieniä muovin palasia lipaston alta ja ehkä juuri siksi olen niin loukkaantunut toimitusjohtaja Knudstorpin lausunnosta. Tietenkään Lego ei ole mikään pyyteetön hyväntekijä, jonka ainoa tavoite olisi lasten onnelliseksi tekeminen. Kyseessä on yritys, joka pyrkii myymään tuotteitaan mahdollisimman paljon ja mahdollisimman hyvään hintaan.

Hiljattain Lego muuten kasvoi maailman isoimmaksi leluyhtiöksi ja tämän kasvuspurtin takana on juurikin onnistunut yhteistyö eri yritysten kanssa. Yhteistyökumppaneista ja niiden brändeistä kenties merkittävin on Star Warsin (Disney). Näistä yhteistyökuvioista ja legojen militarisoitumisesta kirjoitin Voimaan jo vuonna 2009.

Viimeisimmän kohun keskellä on jäänyt vähemmälle huomiolle, että tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Greenpeacen toimet vaikuttavat Lego Groupin toimiin. Vuonna 2011 järjestö kohdisti kampanjointinsa leluvalmistaja Matteliin, joka käytti – monen muun yhtiön tavoin – pakkausmateriaalinaan pahvia, jonka puuaines oli peräisin sademetsistä.

Greenpeacen kampanja rakentui Mattelin lippulaivan, Barbie-nuken, ympärille. Barbien ikiheila, Ken, jätti Barbien koska ”ei halunnut styylata sademetsiä hakkaavan mimmin kanssa”. Välirikko levisi Twitterin ja Facebookin kautta suurelle yleisölle, ja kävivätpä aktivistit ripustamassa jättimäisen lakanan Mattelin päämajan seinällekin. Los Angelesin keskustassa ajeli Barbie-blondi vaaleanpunaisella pikkutraktorilla.

Katso, miten Ken reagoi, kun hänelle paljastuu Barbin sekaantuneen orankien ja tiikerien lahtaamiseen ja sademetsän tuhoamiseen.

Lopulta Mattel myöntyi käyttämään jatkossa ekologisesti kestävämmin tuotettua puuainesta pakkauksissaan. Ennen Mattelin ilmoitusta myös muun muassa Lego Group ilmoitti pyytämättä ja yllätyksenä luopuvansa kiistanalaisesta sademetsäpahvista. Yrityksen motiivina oli epäilemättä halu turvata oma selustansa. Tätä sademetsien kannalta verrattoman hyvää siirtoa olisi tuskin tehty ilman kansalaisjärjestön kannustavaa panosta.

Niin kauan, kun yritysten toiminnasta löytyy kritisoitavaa, riittää kansalaisyhteiskunnalla puuhaa. Tällä hetkellä ei suinkaan ole nähtävissä mitään merkkejä siitä, että kritisoimisen tarvetta ei löytyisi jatkossakin. On kertakaikkisen loistavaa, että perinteisen aktivismin rinnalle on noussut myös muita vaikuttamisen keinoja. Sosiaalisen median hyödyntäminen ja ketterä toiminta mahdollistavat menestyksekkään kampanjoinnin pienemmilläkin resursseilla. Nykyään yhä useammat järjestöt ovat myös havahtuneet siihen, että firmoja kannattaa lyödä sinne, minne sattuu – brändiin.

Jaa tämä: