guggenheim

Guggenheim-saagan alku ja loppu

Harva asia on repinyt taidekenttää niin kuin Guggenheim.

Me täällä Häiriköissä ja Voimassa olemme seuranneet Guggenheim Helsinki -projektia varsin läheltä ja tarkasti. Ei varmaan tule yllätyksenä, että yleisesti ottaen suhtaudumme taiteeseen ja taiteen tukemiseen verrattoman myönteisesti. Tätä G:tä on kuitenkin vaivannut alusta alkaen sitkeä vedätyksen ja ylimielisyyden maku – eikä vedätysyrityksiltä vältytty viime metreilläkään.

Kun kaupunginvaltuuston äänesti eilen – vihdoin – hankkeesta, kokoomus Lasse Männistön johdolla toi takaoikealta kilpailevan ehdotuksen. Tajusivat, että hanke on kaatumassa. Vastaehdotuksessa Helsinki olisi esittänyt pitkään neuvoteltuun sopimukseen pieniä tarkennuksia kaupungin eduksi. Vaikka oljenkorsiin tarttumisen voi ymmärtää, niin politiikkaa minua paremmin ymmärtävät totesivat, että tämän kaltainen viime hetken suhmurointi olisi uutena käytäntönä aivan järjetön toimintatapa ja johtaisi siihen, että kaupungin sopimusneuvottelut ulkopuolisten toimijoiden kanssa muuttuvat hyvin vaikeiksi.

Vastaesitys ei kantanut ja G äänestettiin kumoon lopulta selvin numeroin. Guggenheim Helsinki on nyt haudattu (kunnes se taas pulpahtaa jostain pintaan).

Meidän vuonna 2011 ja tällä viikolla  tekemät vastamainokset aiheesta.
Meidän vuonna 2011 ja tällä viikolla  tekemät vastamainokset aiheesta.

Kukaan ei pysty arvioimaan, miten homma olisi mennyt, mikäli hanketta ei olisi alkujaan tuotu julkisuuteen niin röyhkeästi ja ylimielisesti. Mitä ilmeisimmin hankkeen kotimaiset puuhamiehet eivät osanneet tulkita kenttää tippakaan oman kuplansa ulkopuolelta ja G-säätiön edustajien lesous ei helpottanut asiaa. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja huonoa sellaista on vaikea korjata jälkikäteen – eivätkä nuo edes hirveästi yrittäneet.

Hyvä diili tietysti hyödyttää molempia, eikä minua olisi haitannut se, että Guggenheim-säätiölle olisi museosta rahaa valunut. Sehän olisi vain reilua. Mutta ilman luottamusta on huono tehdä kauppoja.

Luottamuspulaa ei ole vähentänyt yhtään se, että yhteistyön sisältö ja ehdot ovat eläneet villisti läpi prosessin. Perässä on pysynyt tuskin kukaan. Aluksi esitettiin, että G olisi sulauttanut Helsingin taidemuseon itseensä. Kun se osoittautui pähkähulluksi ajatukseksi pitikin keskittyä designiin ja arkkitehtuuriin (sanomatta jäi, että nuo eivät olisi olleet sitä satojatuhansia turisteja vetävää wau-museota). Välillä Bilbaolla oli vahva veto-oikeus Helsinkiin tuleviin näyttelyihin (koska kilpailu) ja välillä ehkä sitten ei ollutkaan. Lopulta vissiin ehkä nuo arkkitehtuuri ja design vedettiin pois vaikka vain edellisellä kierroksella ne juuri olivat sitä hienointa suomalaisuutta. Ja aina raha- ja vastuukuviot olivat mystisiä.

Ehkä nämä hämärät rahakuviot vain kuuluvat taidemaailman yläkerroksiin. On yleisesti tiedossa, että taidemarkkinat perustuvat ihan muille arvoille kuin pyyteettömälle kauneuden ihannoimiselle.

No, nytten sitten kaikki meni ja Guggenheim ei Helsinkiin tule. Toivon sydämestäni, että nekin perinteisesti kulttuurivihamieliset tahot, jotka G:tä ajoivat matkailunedistämisen mielessä muistavat puheen taiteen ja turistien symbioosista. On monia tapoja rakentaa Helsinkiä kiinnostavana kulttuurikaupunkina. Minua ei haittaa ollenkaan, jos osa päättäjistä tukee kulttuuria vain ja ainoastaan keinona houkutella turisteja. Taide tosiaan voi olla merkittävän hyvä työkalu mainontaan ja brändin rakentamiseen.

Samoin toivon, että ne kotimaiset pääomapiirit, jotka kuorossa ovat vakuutelleen haluaan tukea taidetta ja kotimaista taidekenttää näin tosiaan tekevät, vaikka eivät sitä Guggenheimin kautta pääsekään tekemään.

Ymmärrän myös, että monet G-porukan venkoiluun penseästi suhtautuneet taiteenystävät näkivät tämän pohjimmiltaan hyvänä keinona saada uusia resursseja taiteelle. Tämä hanke onkin jakanut taidepiirejä verrattoman tehokkaasti. Toisaalta kentälle olisi voinut tulla lisää resursseja, mutta samalla oli olemassa aito uhka siitä, että tämä hanke imuroi jo nykyään riittämättömiksi koetut rahat. Ja vähäisiähän ne kulttuuriin investoimiset ovat – tämän jättihankkeen hinnalla olisi saatu muutama motariramppi (joidenrakentamisesta harvemmin käydään laajoja keskusteluja).

Katutaiteilija Sampsa otti kantaa vuonna 2012. Samalla, kun rikkain suomalainen, taidekeräilijä Chaim "Poju" Zabludowicz hehkutti Guggenheimin puolesta, eivät hänen taidehankintansa valuneet suomalaisille markkinoille.
Katutaiteilija Sampsa otti kantaa vuonna 2012. Samalla, kun rikkain suomalainen, taidekeräilijä Chaim ”Poju” Zabludowicz hehkutti Guggenheimin puolesta, eivät hänen taidehankintansa valuneet suomalaisille markkinoille.

Mutta, kuten sanottua, seurasimme tätä viritystä alusta alkaen varsin valppaasti. Teemu Mäki kirjoitti Guggenheimista meille vuonna 2012 ja kritiikin kärki kantoi eiliseen äänestykseen saakka:

”Guggenheim on nimellisesti non-profit, mutta käytännössä tuottoisa brändi. Silti säätiö on nykyään talousvaikeuksissa, sillä se on epäonnistunut pörssisijoituksissaan niin pahasti, että Solomon G:n muinoin kaivosteollisuudella luoma pesämuna on lerpsahtanut. Säätiö on myös tuhlannut viime vuosikymmeninä paljon rahaa, ei niinkään taiteeseen vaan oman organisaationsa palkkioihin ja huikentelevaan tyyliin, jota luksus-brändin julkisivun ylläpito vaatii. Rahapulan vuoksi G. ei enää juurikaan jaa apurahoja tieteelle ja taiteelle, vaan päinvastoin pyytää lahjoituksia ja yrittää tehdä kokoelmillaan rahaa.

Siksi G. tarvitsee nyt yhteistyökumppaneita, esimerkiksi Helsinkiä. G:n liiketoimintakonsepti Nykin ulkopuolella on: yhteistyökumppani maksaa G:lle sellaisen museorakennuksen kuin G haluaa ja vuokraa sitten osaamista ja sisältöjä G-säätiöltä. Toiminnan tuotot saa pääasiassa tai kokonaan G. Liiketoimintariskin kantaa yhteistyökumppani yksin.”

Yllänäkyvä, meidän (toivottavasti) viimeinen kuvallinen kannanotto aiheeseen taas liittyi tuoreeseen mainoskampanjaan. Siinäkin kampanjasta päällimmäiseksi jäi mieleen pyrkimys ohjata keskustelu sivuraiteille.

”Mainoksessa irvaillaan että päätöksessä olisi muka kyse siitä, että onko parkkipaikka hienompi asia kuin taide. Itse olisin kaupunginvaltuutettuna loukkaantunut moisesta – onneksi en kuitenkaan ole politiikassa. Kyseessä on kuitenkin merkittävästä investoinnista matkailuun, kaupunkibrändäyksen linjasta ja taloudellisesti hyvin optimistiin odotuksiin sidotusta julkisen rahoituksen riskinotosta.

Tämä kampanja ei avaa sen halvan mielikuvapelin taakse jääneitä taloudellisia epäselvyyksiä. Päinvastoin, kampanja lisää sitä monia perustellusti ärsyttävää mielikuvapelin savuverhoa.”

Jaa tämä:

”Guggenheim, älä pilaa sitä taiteella”

Toisinaan huolimattomasti mietitty mainos voi kääntyä mainostettavaa tuotetta vastaan. Näin saattoi käydä Guggenheim-saagan viimeisimmässä osassa.

Tänään on tullut mietittyä muuan mainosta kovasti. Ohessa kuva.

Nämä taisivat ilmaantua dösäpysäkeille eilen sunnuntaina ja ensi keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuusto siis äänestää (jälleen kerran) Guggenheim Helsinki -hankkeesta. Tällä hetkellä tilanne näyttää siltä, että hankkeen läpimenon mahdollisuudet valtuustossa ovat melko heikot.

Tätä mainosta katsoessa ensimmäinen ajatus oli, että nyt on Milttonilla mokattu viestinnässä oikein urakalla. Sitten selvisi, että mainoksen takana on Kallion työryhmä, eli ei-mainostoimistoksi esittäytyvä mainostoimisto. Tosin nämäkin ovat epäilemättä sopineet tekemisistään Milttonin kanssa, sillä omin päin tuskin olisivat esimerkiksi mainostilaa saaneet  tai menneen Guggenheimin nimiin ottamaan.

Riippumatta siitä, että onko asialla G:n viralliset edustajat vai bulvaanin, on tässä mainoksessa on kyllä niin paha merkkausvirhe, että oikein ihmetyttää.

Ne tekevät sen itse.
Ne tekevät sen itse.

Ensinnäkin oikeasti asian tasalla olevia ja hankkeeseen kielteisesti tai epävarmasti suhtautuvia kaupunginvaltuutettuja taitaa lähinnä epäilyttää hankkeen todella epäselvät talouskuviot ja yleinen vedätyksen tunne. Ei kukaan ole esittänyt vakavasti otettavia väitteitä, että se sataman parkkis olisi jotenkin ihana. On älyllisesti laiskaa ja lähinnä trollottelua väittää, että tässä olisi kyse museo vs. parkkis -asetelmasta. Tuo parkkipaikkapuhe voisi vaikuttaa järkevältä, mikäli kampanjalla haluttaisiin vaikuttaa suureen ja asiaa huonosti seuraavaan yleisöön pidemmällä aikavälillä. Nyt hankkeelle olisi kuitenkin kriittistä vaikuttaa kannassaan epävarmoihin valtuutettuihin ja tällaisen löysän scheissen heittelyn luulisi olevan lähinnä loukkaavaa poliitikkojen mielestä (saatan tietysti olla ihan väärässä poliitikkojen suhteen).

Toinen asia, joka tässä sattuu nähdäkseni mainostettavan hankkeen omaan nilkkaan on ironian käyttö. Mainoksessa lukee isolla Guggenheim ja sen jälkeen todetaan, että mitä sitä taiteella pilaamaan. Tuolla keskusteluissa jengi on ihan vilpittömästi luullut, että kyseessä G:n vastainen kamppis – siis vastamainos. Monet eivät siis ole tajunneet, että tuon mainoksen negatiivitekstin sisällä näkyy se parkkis (jonka säästämisestä ei siis oikeasti ole kyse).

Ironia on vaikea laji täällä sosiaalisessa mediassa ja samoin se on vaikeaa mainonnassa.

Guggenheim, Helsinki, vastamainos, kulttuurihäirintä
Ja näin. Häiriköt kokivat velvollisuudekseen hieman korjata tätä Guggenheimin mainosta. Taustaksi otimme Voima-lehden vision siitä, miltä Guggenheim Helsingin rakennus voisi näyttää. Alkuperäinen ehdotuksemme arkkitehtuuriseksi ratkaisuksi löytyy tuosta pari kappaletta alempaa.

Rahaa tämä mainoskampanja ei ole todennäköisesti hirveästi maksanut. Mainos on (ehkä) suunniteltu ihan aatteen voimalla, julisteet on printannut painotalo joka sai logonsa julisteeseen ja mainostilan hinnassa JCDecaux (joka varmaan toivoo G:n mahdollisesti toteutuessa hyvää tahtoa ja vastapalveluksia) on todennäköisesti tullut vastaan, sillä tällä julisteella täytetään myymättä jääneitä mainospaikkoja. Harmillisesti hankkeen ajajien kannalta ei vain näe, että tämä kampanja edistäisi hankkeen läpimenomahdollisuuksia kaupunginvaltuustossa.

Mainoksessa irvaillaan että päätöksessä olisi muka kyse siitä, että onko parkkipaikka hienompi asia kuin taide. Itse olisin kaupunginvaltuutettuna loukkaantunut moisesta – onneksi en kuitenkaan ole politiikassa. Kyseessä on kuitenkin merkittävästä investoinnista matkailuun, kaupunkibrändäyksen linjasta ja taloudellisesti hyvin optimistiin odotuksiin sidotusta julkisen rahoituksen riskinotosta.

Tämä kampanja ei avaa sen halvan mielikuvapelin taakse jääneitä taloudellisia epäselvyyksiä. Päinvastoin, kampanja lisää sitä monia perustellusti ärsyttävää mielikuvapelin savuverhoa.

Voiman Guggenheim-vastamainos vuodelta 2011. Tuossa vaiheessa G-tontiksi oli ehdolla tällä hetkellä puheena olevaa vastapäinen tontti, muuten homma on pysynyt melkoisen samana.
Voiman Guggenheim-vastamainos vuodelta 2011. Tuolloin G-tontiksi oli ehdolla tällä hetkellä puheena olevaa vastapäinen tontti, muuten homma on pysynyt melkoisen samana.

Pörrö Sahlberg on kirjoittanut varsin ansiokkaasti ja yksityiskohtaisesti näistä hankkeen talouskuvioista Ämmät-blogiin. Lainaan alle muutaman kohdan tekstistä, mutta kiinnostuneiden kannattaa käydä lukemassa koko teksti täältä.

”Rakennuskustannukset on laskettu alv 0%:lla, vaikka vallitsevan käytännön mukaan niihin pitäisi tässä yhtiömuotosuunnitelmassa tulla vielä alvit päälle. Koko ehdotuksen matematiikka perustuu siihen, että valtio saadaan luopumaan arvonlisäverosta Guggenheim-rakennuksen osalta. Tämä mainitaan kyllä sopimusluonnoksena ehtona sille, että kaupunki ylipäätään sopimusta solmisi, mutta enpä yllättyisi, jos jossain olisi porsaanreikä, joka mahdollistaisi tämänkin tekemisen arvonlisäverosta huolimatta. 130 miljoonasta arvonlisäveroa tulisi 31,2 miljoonaa.

Guggenheim-säätiön uusin esitys on pyrkinyt esittämään numeroita siinä valossa, että Guggenheim-säätiön osuus riskeistä ja maksuista olisi merkittävä. Laskelmien mukaan on kuitenkin selvää, ettei Solomon R. Guggenheim -säätiöllä ole aikomustakaan aidosti kustantaa museon toimintaa, vaan pikemminkin rahastaa sillä. Suomalaisen säätiön toimintabudjetti taas perustuu sekä valtionavustukseen että lahjoituksena saataviin sponsorituloihin. Säätiön oma varallisuus ei missään nimessä vastaa hankkeen muita mittasuhteita. Säätiö on kertonut keränneensä 33 miljoonaa euroa rahaa 350 miljoonan hankkeeseen. Samalla suhteella ei mikään yritys saisi yksityisiltä tahoilta lainaa. Ei ainakaan näillä laskelmilla.

Erityisesti paheksun sitä, että sisäisen vuokran arvoa sekä kaupungin tarjoamaa vuokranalennusta ei ole kirjattu toimintabudjettiin vastoin kaupungin kaikkia muita rakennusinvestointipäätöksiä.

En pidä millään tavoin hedelmällisenä sitä vastakkainasettelua, millä asiasta riidellään mun somekuplassa. Taiteeseen käytetty raha ei automaattisesti ole pois sairailta vanhuksilta, enkä itse vastusta hanketta siksi, että vastustaisin taidetta. Olen taiteen suurkuluttaja ja kierrän itse kaikki kaupungissa olevat taidenäyttelyt vähintään kerran sekä käyn pienemmissä yksityisissä gallerioissakin lähes viikoittain. Tämä esitys vain ei esityksenä vakuuta sen paremmin hintansa kuin konseptinsa puolesta.”

Taitaa olla jälleen oikea aika jakaa tätä klassikkovideota.

Me täällä Häiriköt-päämajassakin pidämme taiteesta suuresti ja toivomme Helsingin taideskenen kehittyvän entisestään ja toivotamme lähinnä kaikki toimijat tervetulleiksi, kunhan touhu on rehtiä. Nyt yhdelle toimijalle ollaan hankkimassa vapautusta tonttivuokrasta sekä arvonlisäveroista ja se paljon puhuttu yksityinenkin raha on pääosin yhteistä rahaa. Samalla Guggenheimiin monin tavoin rinnastettavan yksityisen Amos Andersonin taidemuseon rakenteilla oleva Amos Rex -hanke maksaa alvinsa ja vuokransa. Miksi näin?

Guggenheim-hanketta on alusta saakka määritellyt katteettomat lupaukset ja ilmiselvät vedätysyritykset. Kun perusteltua kritiikkiä on sitten esitetty ovat hankkeen puuhamiehet (suhteellisen All Male Panelhan tuo porukka on) hieman korjailleet tarjoustaan. Ehkä tässä on törmätty kulttuurieroihin ja kyse on vain siitä, että kuinka tämänkaltaisista hankkeista on totuttu puhumaan. Minulla ei kuitenkaan ole luottamusta Guggenheimin ja Milttonin sanomisiin tippaakaan ja jos ei ole luottamusta, eivät näin isot hommat vaikuta järkeviltä.

Todettakoon tähän loppuun myös se, että minua ei ollenkaan haittaisi se arkkitehtikilpailun voittaneen rakennuksen nouseminen siihen Etelärantaan, vaikka olisikin toivonut rakennukselta enemmän ufoa ja wauta.

Jaa tämä:

Zombie-brändi

Tunnetusti zombiet ovat lauma, joka ei anna periksi. Guggenheim Helsinki -projekti palaa aina kuin epäkuolleet Romeron leffassa.

”That is not dead which can eternal lie. And with strange aeons even death may die.”

Jotenkin tuntuu sopivalta siteerata kauhukirjailija H.P. Lovecraftia tämän Guggenheim Helsinki -hommelin kanssa. Se vaan aina pompsahtaa esiin kuin vieteriukko – ja toistuvasti patarumpua hakkaa Hesari.

Eilen saimme kuulla, että valtionyhtiö (siis meidän kaikkien yhdessä omistama), lentokenttiä operoiva Finavia lähtee sponsoroimaan tätä museohanketta. Tänään saimme lukea Hesarista Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtajalle Arja Suomisen ”aasialaisturistilta” saamasta tiedustelusta: ”Olen tulossa kuudeksi tunniksi Helsinkiin, mitä tekemistä suosittelet minulle?”

”Arja Suominen olisi halunnut vastata, että käväise Guggenheim Helsingissä ja neuvonut sitten mukavaan kahvilaan tai ruokapaikkaan. Koska Guggenheimia ei ole, hän ohjeisti lentomatkustajaa katsomaan Ateneumin Rodin-näyttelyä.”

Eli Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja kokee vaikeaksi keksiä vinkkejä turistille, jos ei ole Guggenheimia. Johtaja vaihtoon, sanon minä, jos noin suppea näkemys Stadin tapahtumista. Jos nyt Guggenheimia jollain korvaisit, niin esimerkiksi Kiasman Ernesto Neto -näyttely tai huomenna HAMissa aukeava Rakkaudella Heino -kokoelmanäyttely voisivat toimia (Hesarin jutusta ei selvinnyt koska ”aasialaisturistin” viesti on lähetetty, joten siksi nämä juuri nyt ajankohtaiset esimerkit).

Tai ehkä hänen kannattaisi neuvoa turisti Mäkkäriin. Onhan sekin kansainvälinen brändi.

Hieman masentavaa, että tämä Voiman vastamainos vuodelta 2011 on yhä edelleen ajankohtainen. Painuisi jo unholaan ja historiankirjan sivuille.
Hieman masentavaa, että tämä Voiman vastamainos vuodelta 2011 on yhä edelleen ajankohtainen. Painuisi jo unholaan ja historiankirjan sivuille.

No, on ihan ymmärrettävää, että matkailusta elävät yritykset haluavat lisää vetonauloja. Ehkä Guggenheim tosiaan houkuttelisi uusia turisteja. Ehkä jopa melko monta. En kuitenkaan ole nähnyt erityisen vakuuttavia esityksiä siitä, etteikö vastaava investointi ei-Guggenheim-brändättyyn taiteeseen voisi tuoda vastaavaa hyötyä. Ennustaminen kuitenkin on tunnetusti vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Tässä siis edetään sillä toiveella, että Guggenheim onnistuu tarjoamaan taikakosketuksellaan niin paljon enemmän vastinetta rahalle, että se perustelee brändin lisensiointimaksut.

Tämä lisenssimaksujen ajattelu palautti mieleen Teemu Mäen taannoiset aatokset aiheesta. Jotkut asiat ovat jo edenneet tuon kirjoituksen julkaisuhetkestä, mutta perusajatus kantaa hyvin.

Guggenheim on nimellisesti non-profit, mutta käytännössä tuottoisa brändi. Silti säätiö on talousvaikeuksissa, sillä se on epäonnistunut pörssisijoituksissaan niin pahasti, että Solomon G:n muinoin kaivosteollisuudella luoma pesämuna on lerpsahtanut. Säätiö on myös tuhlannut viime vuosikymmeninä paljon rahaa, ei niinkään taiteeseen vaan oman organisaationsa palkkioihin ja huikentelevaan tyyliin, jota luksusbrändin julkisivun ylläpito vaatii.

Rahapulan vuoksi G. ei enää juurikaan jaa apurahoja tieteelle ja taiteelle, vaan päinvastoin pyytää lahjoituksia ja yrittää tehdä kokoelmillaan rahaa.

Siksi G. tarvitsee nyt yhteistyökumppaneita, esimerkiksi Helsinkiä.

G:n liiketoimintakonsepti Nykin ulkopuolella on: yhteistyökumppani maksaa G:lle sellaisen museorakennuksen kuin G haluaa ja vuokraa sitten osaamista ja sisältöjä G-säätiöltä. Toiminnan tuotot saa pääasiassa tai kokonaan G.

Liiketoimintariskin kantaa yhteistyökumppani yksin.”

Nytten sitä analyysiä!

Kukapa tietää, ehkä tuo Mäen mainitsema riski kanttaisi. Mutta hieman Gutenbergin galaksia (ks. ed. video) tuhdimpaa lähdettä toivoisin sille. Ja avoimuutta. Meille vakuutetaan, että rahaa kyllä riittää, mutta Finaviakaan ei halua kertoa, millä summalla se on lähdössä tähän peliin. Ja vakuutellaan, että lisenssimaksut eivät ole poissa taiteelta, koska ne tulevat yrityksiltä. Samalla unohdetaan mainita, että ne samat rahat olisi voitu niin halutessa kanavoida kotimaisten taideinstituutioiden  budjetteihin, ei nykkiläisen säätiön fiilistelyihin. Jos siis halutaan investoida turistien houkuttelemiseen ja taide nähdään hyvänä työkaluna siihen.

Väittäisin, että Stadin museokeskittymä (HAM, Kiasma, Ateneum, Taidehalli) on jo nyt aika kova. Amos Rexin myötä se tulee olemaan jopa todella cowa.

Kun Guggenheim Helsinkiä kerran mainostetaan buustina matkailulle, on ymmärrettävää, että Finavian lisäksi myös muun muassa Finnair, Eckerö Line, Tallink Silja, Viking Line ja Helsingin taksit näkevät tämän fantastisena bisnesmahdollisuutena. Niiden vinkkelistä se sitä voi tosiaan ollakin ja ehkä tätä hanketta kannattaisikin käsitellä ihan puhtaasti bisnesmahdollisuutena.  Silloin voitaisiin jättää puhe taiteesta taka-alalle ja tarkastella matkailuinvestointia siihen soveltuvilla mittareilla.

Ehkä Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtajakin olisi voinut kantaa kortensa kekoon.

Jaa tämä:

Sosiaalinen media trollausalustana

Trollaaminen voi olla hyvinkin mainio tapa osoittaa virheitä maailmassa. Jotkut osaavat jopa tehdä siitä silkkaa taidetta.  Yllättävän usein huomaa, että ihan vakavasti otettavat mediaorganisaatiotkin rämpivät sosiaalisen median pyörteissä. Mitä tapahtuu, kun koomikko ottaa asiakseen trollata urpoa asiakaspalautetta antavia kuluttajia tai poliisilaitoksia? Tapahtuu kauniita asioita.

Ben Palmerin Customer Service (”Asiakaspalvelu”) -projekti on sarja kommentteja eri yritysten Facebook-seinillä. Hän on vastaillut asiakkaiden antamaan palautteeseen Customer Service -nimellä, joka on saattanut johtaa ihmiset kuvittelemaan kyseessä olevan seinän haltijan virallinen kommentti. Kommenttien tyylilajia voisi kuvailla piikikkääksi, jopa näsäviisaaksi.

Kuva1

Kommentoitavaksi päätyviä asiakaspalautteita yhdistää puolestaan lähes häkellyttävä urpous ja ilkeämielisyys. En siis näe mitään erityistä syytä murehtia mielensä pahoittaneiden palautteenantajien tunteista.

Kuva 2

Toisaalta, usein piikin kohteena on myös yritys, jonka seinällä keskustelu käydään.

Kuva 3

Koska maailmassa ja internetissä on monenlaisia epäkohtia eikä niihin kaikkiin pysty vastaamaan asiakaspalvelun nimissä on Palmer perustanut Facebook-profiilin myös Battmanille. Battman, tuo vähemmän tunnettu viittakostaja, puuttuu vääryyksiin poliisipiirien sosiaalisen median kanavissa.

Kuva 4

Kuva 5

Kuva 6

Eihän näillä operaatioilla oikeasti maailmaan pelasteta, eikä välttämättä hirveästi parannetakaan, mutta kyllä nämä naurattavat. Samalla ne muistuttavat ihmisen lajinomaisesta typeryydestä ja siitä, että julkisten toimijoiden (kaupallisten ja kunnallisten) kannattaisi huolehtia sosiaalisen median kanavistaan. Jos ne eivät huolehdi, joku muu kyllä lopulta huolehtii.

Tämä palauttaakin mieleen melkoisen lystikkään keskustelutuokion, jonka vietin tovereiden kera Guggenheim Helsingin seinällä. Eivät ne tohelot viitsineet vastata tiedusteluihimme tahi kommentteihimme. Suuresti ihmettelin, mitä viestintätoimisto Milttonilla oikein tehdään. Rahaa epäilemättä ovat vaikuttaja- ja yhteisöviestintää varten saaneet, mutta kukaan ei hoida sosiaalista mediaa. Itse olisin asiakkaana kiukkuinen.

On  näemmä käynyt joku sankari myös flodaamassa Guggiksen seinän omilla kuvillaan. Eipä ole kukaan niihinkään reagoinut.

Hyvin te vedätte, hei!

Kuva 7

Jaa tämä: