halpatyö

Kiitos on köyhän palkka?

Kulutuselektroniikkaa tuotetaan huonoissa olossa ja halvalla. Maailmassa on virhe.


Eettisyyteen pyrkivät kuluttajakansalaisen asema ei ole helppo. Yhteiskunnan osana toimiminen vaatii käytännössä jokaiselta meiltä kulutuselektroniikan hankkimista ja käyttöä, eikä eettistä kulutuselektroniikkaa ole markkinoilla erityisen hyvin saatavilla. Sitä eivät tarjoa jälleenmyyjät eivätkä sitä valmista tuottajat.

Ympäristöongelmien ohella elektroniikan tuottamiseen liittyvät työntekijöiden asema ja oikeudet. Esimerkiksi noin 60 prosenttia elektroniikkateollisuuden tarvitsemasta koboltista tulee Kongossa Siellä monet lapset ”louhivat raaka-aineen hengenvaarallisissa olosuhteissa saavat palkkaa niinkin vähän kuin 10 senttiä (8p) päivässä”. Eivätkä ongelmat lopu raaka-ainetuotantoon, vaan tunnetusti jatkuvat myös tehtaissa, joissa laitteita kasataan mahdollisimman halvalla.

Muna vai kana? Eettisen kulutuselektroniikan ostamiseen ja tuottamiseen liittyy klassinen dilemma: Kun tuotetta ei ole tarjolla, eivät kuluttajat niitä osta ja koska kuluttajat eivät osta, ei sellaista tuoteta. Markkinoiden näkymätön käsi ei oikein toimi ja jotain tarttis tehdä.
Muna vai kana? Eettisen kulutuselektroniikan ostamiseen ja tuottamiseen liittyy klassinen dilemma: Kun tuotetta ei ole tarjolla, eivät kuluttajat niitä osta ja koska kuluttajat eivät osta, ei sellaista tuoteta. Markkinoiden näkymätön käsi ei oikein toimi ja jotain tarttis tehdä.

Kansalaisjärjestöt ja tiedostavat kuluttajat kohdistavat usein kritiikkinsä yrityksiin, jotka kulutushyödykkeitä tuottavat. Tämä on sikäli perusteltua, että tuottajilla on pitkälti valta määritellä se, mitä voimme kaupasta ostaa. Jyväskylän yliopiston lehtori, tohtori Teppo Eskelinen kirjoittikin, että yrityksillä on nykyisellään liikaa valtaa.

”Kriittisten kansalaisjärjestöjen ajattelussa yritysvallan kritiikillä on ollut keskeinen rooli. Tämä näkyi erityisesti vuosituhannen vaihteen ’altermondialistisessa’ liikehdinnässä. Edelleen yritysvallan käsite nousee esiin puhuttaessa vaikkapa kauppasopimuksista tai lobbauksesta.

Yhtiöiden nähdään sanelevan entistä vahvemmin maailmantalouden perustaa. Tarpeeksi suurilla yrityksillä on erittäin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa juridisiin prosesseihin, poliittisiin päätöksiin ja tiedontuotantoon. Yritysten valta-asema sekoittaa poliitikkojen lojaliteetteja ja vaikeuttaa läpinäkyvän demokratian ylläpitämistä.

Yrityksistä on mitä suurimmassa määrin tullut nimenomaan maailmantaloutta hallitsevia suunnitteluorganisaatioita. Vastuullisesti toimiessaankin ne osaavat hallita riskejä niin, että riskit tulevat muiden kannettaviksi.”

Kuten tutkija Jukka Rintamäki kirjoitti uudessa Voima-lehdessä, yritysten omaan vastuuntuntoon luottaminen ei tosiaan yksin riitä. Tarvitaan myös valtiovallan suunnalta tulevaa säätelyä.

Onko yrityksiin kohdistuvasta sosiaalisesta paineesta sitten mitään hyötyä? Joissakin tapauksissa firmoissa tehdään paineen alla ainakin symbolisia muutoksia. Painetta voi myös koittaa suunnata tahoihin, joiden toiminnalla on vaikutusta yrityksen toimintaan. Varmimmin pitkäaikaisia konkreettisia tuloksia saadaan lainsäädännön avulla – painetta tulee siis kohdistaa myös lainsäätäjiä kohtaan.”

Julkishallinto ei tietenkään osallistu markkinoiden ohjaamiseen pelkästään regulaattorin roolissa. Se on myös merkittävä asiakas. Esimerkiksi tietokoneista noin joka viides päätyy nykyisellään julkisen sektorin käyttöön. Eettisen kaupan puolesta -yhdistyksen Eettisempää elektroniikkaa -raportissa todetaan, Euroopan unionissa julkisia hankintoja tehdään vuosittain noin 2000 miljardilla eurolla.

Tietotekniikka-alalla julkishankkijoiden rooli onkin poikkeavan keskeinen ja kansalaisten kannattaa vaatia eettisyyttä myös poliitikoilta ja virkamiehillä. Tämä julkisyhteisöjen hankintojen merkitys on ymmärretty ja siihen liittyen on määritelty pelisääntöjäkin, kuten Eettisempää elektroniikkaa -raportissa todetaankin:

Huawei kannusti Honor-älypuhelinmainoksissa meitä "Sanomaan sen". No, me sanoimme ja samalla näytimme. Mainoskuvastossa harvemmin esitetään tuotteeseen liittyviä ongelmia, vaikka ne saattavat olla keskeinen osa tuotteen valmistamista. Ajattelimme korjata tämänkin puutteen tässä Honest-vastamainoksessa.
Huawei kannusti Honor-älypuhelinmainoksissa meitä ”Sanomaan sen”. No, me sanoimme ja samalla näytimme. Mainoskuvastossa harvemmin esitetään tuotteeseen liittyviä ongelmia, vaikka ne saattavat olla keskeinen osa tuotteen valmistamista. Ajattelimme korjata tämänkin puutteen tässä Honest-vastamainoksessa.

”Euroopan unionissa hankintoja säädellään hankintadirektiivillä, joka pannaan jäsenmaatasolla toimeen kansallisessa lainsäädännössä. Hankintadirektiivi on hiljattain uusittu, ja Suomen hankintalakia päivitetään parhaillaan. Hankintalain lisäksi it-hankintoja Suomessa määrittävät muun muassa kuntalaki sekä tietohallintalaki.

EU-tasolla julkisten hankintojen vastuullisuudesta on linjattu myös esimerkiksi vuoden 2011 yritysten yhteiskuntavastuuta koskevassa strategiassa. Lisäksi viranomaishankkijoiden tulee huomioida muun muassa YK:n liiketoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat periaatteet sekä OECD:n vastuuperiaatteet monikansallisille yrityksille. Julkistoimijoilla on velvollisuus varmistaa, etteivät ne edes välillisesti edistä perustyöelämäoikeuksien tai ihmisoikeuksien loukkauksia.

Hankintalaissa ei ole periaatteellisia esteitä tiukkojenkaan vastuullisuuskriteerien sisällyttämiselle. Päinvastoin se sallii niiden sisällyttämisen kaikkiin hankintoihin. Lain pykälässä 49 tämä on määritelty seuraavasti:

’Hankintayksikkö voi asettaa hankintasopimuksen toteuttamiselle erityisehtoja, jotka voivat koskea erityisesti ympäristö- ja sosiaalisia näkökohtia, kuten ammatillista koulutusta työpaikalla, kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimusten noudattamista, työoloja ja työehtoja tai vammaisten palvelukseen ottamista. Edellytyksenä on, että ehdot ovat syrjimättömiä ja yhteisöoikeuden mukaisia ja että niistä ilmoitetaan hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä.’”

Se, toteutuuko tämä vastuullisuus hankinnoissa on sitten toinen kysymys. Samoja koneita virastoissa ja valtion laitoksissa näytetään käytettävä kuin mitä kuluttaja kaupoista koteihinsa kantavat. Ja kun tiedämme, että tuotannon eettisyyden kannalta tarkasteltuna se perusbulkki on mitä on, niin ei julkinen puoli näytä olevan sen eettisempi omissa hankinnoissaan kuin mitä keskiverto kuluttaja.

Kuluttajakansalaisen tehtävä onkin vaatia parempaa sekä yrityksiltä että julkisilta yhteisöiltä.

Jaa tämä: