hulluus

Tuntematon siivooja

”Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane.” Siinä ei muuten ihan heti tule raja vastaan, kun mainosmies ratsastaa veteraaneilla ja sotamuisteloilla.

Kun Edvin Laine kuvasi ensimmäistä Tuntematon sotilas -filmatisointia (1955), teemaa pidettiin sen verran arveluttavana, että puolustusvoimat ei lainannut kuvausryhmälle varusteita rekvisiitaksi. Rauni Molbergin  saatua oman Tuntemattoman sotilaansa (1985) valmiiksi oli maailma muuttunut siinä määrin, että tuo eka filmatisointi oli kanonisoitu, eikä aihetta katsottu liian vaaralliseksi käsiteltäväksi.

Kun Aku Louhimies filmasi omaa Tuntematonta sotilastaan (2017), hankittiin sotilaiden asut Belgiasta (koska halvempia?) ja tuotantoyhtiö heittäytyi markkinointiyhteistyöhön lähinnä kaikkien mahdollisten tahojen kanssa – ja siksi markkinoille on saatu esimerkiksi Tuntematon sotilas -kuplavettä (lisää vain kossu!) ja Sinituotteen Tuntematon sotilas -rikkakihvelit ja -mopit. Ei saatana.

"Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane." Ihan jännittää nähdä, onko Louhimiehen elokuvassa tuotesijoittelua – siivoaako Rokka kenties Lammion käskemänä polkua Sinin rikkakihvelin avulla?
”Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane.” Ihan jännittää nähdä, onko Louhimiehen elokuvassa tuotesijoittelua – siivoaako Rokka kenties Lammion käskemänä polkua Sinin rikkakihvelin avulla?

On vaikea keksiä mitään, mikä halveksuisi sotien kauhut läpi eläneiden sukupolvien kokemuksia niin paljon kuin tämä sodalla ratsastaminen ja sen banalisoiminen. Mitä näistä tuotteista pitäisi oikein olla mieltä? ”Ota torjuntavoitto pölystä!”, ”Nyt juodaan kossuvissyä talvisodan hengessä!”, ”Tällä mopilla selviydyt pahimmastakin motista!”.

Jotain hyvin omituista on tapahtunut, kun vasemmistolaisen työläiskirjailijan sodanvastainen kirja on päätynyt kansallismielisten sotaromantisoinnin välineeksi ja nyt myös markkinointiponnisteluiden vankkureita vetäväksi juhdaksi. On tietenkin totta, että taiteilija ei itse pysty määrittelemään sitä, miten hänen teoksensa lopulta tulkitaan, ja paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa sitten Väinö Linnan kirjan julkaisun. Raimo Pesonen kirjoitti Tuntemattomaan sotilaaseen liittyvistä Kansa taisteli -lehdessämme:

Pasifsmiin taipuvainen lukija voi nyökytellä romaanin äärellä. Toisaalta niin voivat tehdä myös ne, jotka puhuvat isänmaallisista veriuhreista ihailevin äänenpainoin. Tulkinnat ovat erilaisia, koska myös lukutavat ovat. Vaikka kirjailijalla on omat pyrkimyksensä, hän ei voi hallita teoksensa vastaanottoa. Linna koki tulleensa sensuroiduksi käsikirjoitukseen tehtyjen muutosten vuoksi. Romaanin herättämien ensireaktioiden perusteella kirjailijan pasifistiset pyrkimykset kuitenkin välittyivät: Suomen armeija kieltäytyi 1955 yhteistyöstä Edvin Laineen elokuvaprojektin kanssa, mutta on sittemmin esittänyt sitä varusmiehille osana koulutusta. Armeijan suhtautuminen Laineen elokuvaan kuvaa tulkintojen muutosta. Kyse ei ole sen enempää ’aidon’ merkityksen löytymisestä kuin katoamisestakaan, vaan lukutavasta.”

Lukutapa on tosiaan muuttunut matkan varrella ja muutokset lukutavoissa tietenkin kertovat meistä lukijoista. Hieman tähän liittyvistä kirjoitin samaisen Kansa taisteli -lehden pääkirjoituksessa:

”Kansallinen narratiivimme – legenda Suomesta ja suomalaisuudesta – on kirjoitettu sodan kautta. Kansallisen identiteetin pönkittäminen sodalla on monin tavoin ongelmallista, mutta näin nämä asiat koetaan. Me suomalaiset olemme kuitenkin hyvin valikoivia sen suhteen, mitä sotia muistelemme. Talvisota ja jatkosota ovat lehtien otsikoissa ja kansalaisten mielissä koko ajan, mutta esimerkiksi sisällissota ei tarjoa selvää ulkopuolista vihollista, jota vastaan kansa voisi yhdistyä. Myöskään Lapin sota ei kelpaa muisteloihin, sillä siihen liittyy kaksi perustavanlaatuista ongelmaa: ensinnäkin Suomi petti liittolaisensa ja toisekseen tuo liittolainen oli natsi-Saksa.”

Kun Hartwall lanseerasi oman Tuntematon sotilas -kuplavetensä mietimme oman drinksubaarin perustamista. Baarista saisi ainoastaan kossuvissyä – Marski-vodkaan tehtynä, tietenkin. Ja kuten Riiko Sakkinen sen muotoili: "Vichyn Ranska (1940–1944) oli natsi-Saksan ohjaaman nukkehallituksen hallitsema Ranska. Vichyn Ranska hallitsi nimellisesti sekä Saksan miehittämää pohjoisosaa että 'vapaata' eteläosaa, käytännössä kuitenkin vain jälkimmäistä sekä siirtomaita. Vichyn Ranskaa johti marsalkka Philippe Pétain ja sen pääkaupunki oli Vichy. Käytännössä maata kuitenkin hallitsi natsi-Saksa."
Kun Hartwall lanseerasi heinäkuussa Tuntematon sotilas -Vichyn mietimme oman drinksubaarin perustamista. Baarista saisi ainoastaan kossuvissyä – Marski-vodkaan tehtynä, tietenkin. Oheisessa kuvassa alkuperäisen pulloa on korjattu, mutta vain hieman. Ja kuten Riiko Sakkinen sen muotoili: ”Vichyn Ranska (1940–1944) oli natsi-Saksan ohjaaman nukkehallituksen hallitsema Ranska. Vichyn Ranska hallitsi nimellisesti sekä Saksan miehittämää pohjoisosaa että ’vapaata’ eteläosaa, käytännössä kuitenkin vain jälkimmäistä sekä siirtomaita. Vichyn Ranskaa johti marsalkka Philippe Pétain ja sen pääkaupunki oli Vichy. Käytännössä maata kuitenkin hallitsi natsi-Saksa.”

Tuntematon sotilas eri inkarnaatioissaan ei tietenkään ole ainoa kaakki, jolla näissä leikeissä ratsastetaan. Samaa harrastetaan myös esimerkiksi talvisodalla, Mannerheimilla ja sotaveteraaneilla yleensä. Kirjoitinkin yleisen brändistrategian Marskin hyödyntämiseen, ja nämä samat lainalaisuudet vallitsevat myös rinnasteisissa brändeissä.

”Marsalkka Mannerheim taipuu myös uuden median viestintäkanaviin ja esimerkiksi natiivimainonnan työkaluksi – ei ole sellaista aatetta, jota ”Marski”-kortin pelaaminen ei tukisi! Täyden spektrin dominanssi on mahdollista oikealta laidalta vasemmalle ainoastaan fokusta siirtämällä.
Kuluttajien sitoutumisaste Marsalkka Mannerheimin brändiin on myös tutkitusti korkea. Yleisradion vuonna 2004 järjestämä interaktiivinen multiplatformikonsepti, Suuret suomalaiset, mittasi suomalaisten suurmiesten suosiota. Marsalkka Mannerheim voitti yleisökilpailun ylivoimaisen suvereenisti kilpakumppanien jäädessä tuleen makaamaan.
Liity sinäkin voittajien joukkoon ja hyödynnä Marsalkka Mannerheimin tuomat mahdollisuudet kasvulle. Marsalkka Mannerheim -brändin persoonalliset arvot tukevat kasvustrategiaa ja mahdollistavat myös uusien markkina-alueiden valloittamisen. Make Finland Great Again – Suur-Suomi nytten!”

Vuonna 1990 Lapinlahden Linnut julkaisivat Maailman kahdeksan ihmettä -sarjassa oman tulkintansa tästä Tuntematon sotilas -teemasta. Tulkinta on häkellyttävän ajankohtainen vuonna 2017.

Jaa tämä:

BT-42: huono tankki ja supertähti

Teknisesti epäonnistunut suomalaistankki BT-42 nousi suosioon Japanissa, ja lopulta japanilaiset fanit osallistuivat viimeisen säilyneen tankin pelastustalkoisiin.

Toisessa maailmansodassa pieni ja myöhään teollistunut Suomi yritti pysyä asetekno­logian kehityksessä mukana. Oman tuotekehityksen onnistumisiin kuului jo 1931 päivänvalon nähnyt Suomi-konepistooli, mutta epäonnistumisiakin riitti. Sodan aikana tuotantoon tulleen kotimaisen Myrsky-hävittäjän liimaukset eivät kestäneet säiden vaihtelua, ja neuvostoliittolaisten sotasaalispanssareiden alustalle kierrätysperiaatteella rakennetut BT-42:t saavuttivat maineen legendaarisen huonoina.

Neuvostoliitto hankki 1930-luvun alussa yhdysvaltalaisen Christie-panssarivaunun ja ryhtyi kehittelemään sen alustan ja jousituksen pohjalta nopeita BT-sarjan vaunuja. Panssari­museon amanuenssi Jari Saurio kertoo, että suomalaiset saivat BT-vaunun eri malleja runsaasti sotasaaliiksi jo talvisodasta ja vielä lisää jatkosodan aikana. Kunnostettuja vaunuja käytettiin jatkosodan alkupuolella. BT-vaunu oli kaik­kiaan teknisesti varsin epäluotettava laite.

Viipurin taistelussa kesällä 1944 yksi BT-42 osui tykillään tiettävästi 14–18 kertaa lähestyvään venäläispanssariin ilman havaittavia vaikutuksia. Puolet BT-42 -vaunuista menetettiin sodan aikana. Yksi tuhoutui taistelussa, loput hylättiin teknisten vikojen vuoksi tai maastoon juuttuneina.

Tässä anime-sarjassa ei ole mitään järkeä. Fetisistinen kuvaus tyttökoulujen välisestä kamppailusta panssarivaunuin pakenee määrittelyjä, eikä löydä mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa – ja juuri siinä on sarjan vahvuus. Kun kiertää hulluuden nopeusmittaria riittävästi, pääsee ympäri ja löytää nerouden. Oheinen video on tohtoroitu, tekstien kanssa on hulluteltu (vaikka alkuperäiset ovat vähintään yhtä hulluja) ja sitten on noita ylimääräisiä graafisia elementtejä. Kohtaus löytyy alkuperäisenä, ilman pizzoja ja muita Vimeosta, mutta sitä ei pysty tähän upottamaan. Klikkaamalla tästä pääset katsomaan sen upeuden. 

Sodan jälkeen yksi BT-42 säästyi romuttamiselta ja päätyi lopulta Parolan Panssarimuseon kokoelmiin. Hätävarapanssari sai uuden elämän 2010-luvulla magna- ja anime-julkaisuissa ja nousi niiden myötä Panssarimuseon pr-tähdeksi.

Raskaasti murisevien moottoreiden ja massiivisten yläviistoon sojottavien tykinputkien yhdistelmä on ollut otollista materiaalia viihde­teollisuudelle. BT-42 on löytänyt paikkansa japanilaisesta Girls und Panzer -animesta, jossa lukiolaistytöt kilpailevat koulujen välisissä panssarivaunuturnauksissa. Animen innoittamana on julkaistu myös Suomili!-manga.

Häiriköt-päämaja pitää omituisena sitä, että näin hienoa tuotetta ei löydy jokaisesta suomalaisesta marketista. Ostaisimme.
Häiriköt-päämaja pitää omituisena sitä, että näin hienoa tuotetta ei löydy jokaisesta suomalaisesta marketista. Ostaisimme.

Vaunun Japanissa saamalla julkisuudella on ollut suuri merkitys Parolan Panssarimuseon rinnekatoskeräykselle, jonka tarkoituksena on kahden suojakatoksen rakentaminen tällä hetkellä paljaan taivaan alla seisoville tankeille. Ulkona ruostuu harvinaisuuksiakin, esimerkiksi maailman ­ainoa KV-1E, vaikka suuri osa museon kokoelmasta sijaitseekin sisätiloissa. Amanuenssi ­Saurio kertoo, että joukkorahoituskampanjalla saatiin kerättyä kaikkiaan 82 000 euroa, josta keräykseen osallistuneiden japanilaisen lahjoitusten osuus oli 36 000 euroa.

Parolassa BT-42:n edessä poseeraavat ja kannelta soittavat japanilaisturistit ovat kiinnostaneet suomalaista mediaa, mikä on tietysti edistänyt joukkorahoituskampanjan ja ylipäätään museon näkyvyyttä kotimaassa. BT-42 on epäilemättä onnistuneempi pr- kuin panssari­aseena.

Raimo Pesonen

KAWAII!!

Viihteellistä sotakuvastoa piisaa, ja toisinaan osa meistä erehtyy myös kuvittelemaan fiktiota faktaksi. Kuva sodasta ja kaikesta sotaan liittyvästä vääristyy ja samalla – ristiriitaisesti – vahvistuu.

Siinä missä osa fiktiosta pyrkii luomaan vaikutelman autenttisuudesta, osa heittää autenttisuudella vesilintua. Tämä autenttisuuden illuusion hylkääminen on sikäli arvostettavaa, että se muistuttaa yleisöä varomaan rakentamasta käsitystään historiasta heikolle perustalle. Hienoja Suomeen linkittyviä fiktiivisen sotakerronnan esimerkkejä on viime vuosina julkaistu muutamia.

Naruki Nagavan manga-sarjakuvat Valkoinen noita – Talvisota sekä Valkoinen noita – Jatkosota (Punainen jättiläinen 2015, 2016) kuvaavat legendaarisen tarkka-ampujan Simo Häyhän vastoinkäymisiä. Hieman odottamattomasti Häyhä esitettiin tarinassa nuorena naisena, ja muutenkaan kuvaus kansamme kohtalon hetkistä ei varsinaisesti osu yksiin yleisesti hyväksytyn historiankirjoituksen kanssa. Samoin uskottavuuden rajoja koettelee Girls und Panzer -animen kuvaus panssarisodankäynnistä, jossa lukiolaistytöt tykittävät menemään esimerkiksi suomalaisella BT-42-tankilla.

Nämä Valkoinen noita -sarjakuvat edustavat epäilemättä omituisinta laitaa, mitä tulee Suomessa julkaistuun sotakirjallisuuteen. On lienee rehellistä todeta, että ote ei ole vahvan dokumentaarinen.
Nämä Valkoinen noita -sarjakuvat edustavat epäilemättä omituisinta laitaa, mitä tulee Suomessa julkaistuun sotakirjallisuuteen. On lienee rehellistä todeta, että ote ei ole vahvan dokumentaarinen.

Girls und Panzerin suosion vanavedessä julkaistiin myös suomalais-japanilaisin voimin syntynyt Suomili! – Sota-ajan tarinoita -sarjakuva (Sanmagumo 2016). Hieman Valkoinen noita -teosten linjaa mukaillen Suomili!-­albumin päättää tarina, jossa kerrontaan on haettu uusia tasoja sukupuolirooleja vaihtamalla. Marsalkka Mannerheim, kenraali Raappana ja muutkin sotilaat esitetään tarinassa naisina – harmillisesti tarinassa esiintyvien lottien sukupuolta ei kuitenkaan ole vaihdettu. Varsin tietorikkaan sarjakuvan päättäminen näin muistuttaa lukijaa, että lopultakin kyse on fiktiosta ja että sarjakuva-­albumia ei pidä mieltää historiankirjoitukseksi.

Jari Tamminen

Mikäli tämän kansikuvan jossain näette, niin kannattaa tarttua. Luvassa taattua erikoismenoa.
Mikäli tämän Suomili!:n  kansikuvan jossain näette, niin kannattaa tarttua. Luvassa taattua erikoismenoa.
Jaa tämä:

Soija on murhaa ja muita päättömyyksiä

Mitä mieltä pitäisi olla puutaheinää puhuvasta kansanedustajasta? Pitäisikö edustajille asettaa joitain pätevyysvaatimuksia? Miksi ei?

Sain eilen lehdistötiedotteen Suomen Keskustan eduskuntaryhmän kansliasta. Minua lähestyttiin kansanedustaja Mikko Kärnän puolesta. Edustaja Kärnä oli selvästi flipannut toissa päivänä alkaneen, koko tammikuun kestävän Vegaanihaasteen ja siihen liittyvän keskustelun takia.

Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä kritisoi blogissaan väitteitä veganismin eettisyydestä.. ..Kärnä vaatii, että eettisyyden käsite ruuoantuotannossa on määriteltävä uudelleen ja haastaa jokaisen suomalaisen yksityisen ja yhteisön mukaan talkoisiin kotimaisen ruoan puolesta.”

Edustaja Kärnä on valinnut kritiikkinsä keihäänkärjeksi soijan, jonka ympäristötaakkaa hän vakuuttelee meille median edustajille.

”Metsiä kaadetaan koko ajan uusien viljelmien tieltä ja viljely aiheuttaa vesipulaa muutenkin kuivilla seuduilla.. ..On tosiasia, että eettisintä ja ekologisista ruokaa meille suomalaisille on suomalainen, lähellä tuotettu ruoka.”

Näihin tiedotteisiin pitäisi kyllä laittaa joku yleinen varoitus.
Näihin tiedotteisiin pitäisi kyllä laittaa joku yleinen varoitus.

AaaAaAaargh! Naama sulaa. Eikö Suomalaisen agraaripuolueen edustaja tiedä sen vertaa, että hänen ylistämä suomalainen liha ruokitaan ja kasvatetaan sillä tuontisoijalla? Valehteleeko se? Onko se kujalla? Vai muuttuuko se tuontisoija jotenkin taianomaisesti kotimaiseksi, kun se on kierrätetty nisäkkään ruuansulatuselimistön läpi ja puhdistettu lihasmassaksi, jota lihaa syövä heteromieskin voi mussuttaa lippu tanassa?

Ikävä kyllä, nämä tiedotteet menevät usein sukkana läpi, koska me toimittajat olemme laiskoja, klikkauksia tarvitaan ja ei se nyt ole aina ihan niin justiinsa. Ainakin Talouselämä julkaisi Kärnän bloggauksen ja kepun lähettämän tiedotteen pohjalta artikkelin, jossa ei vahingossakaan haastettu päättömiä väitteitä.

Hävetkää siellä Alma-talossa. Hävetkää.

Ehkä ainoa asia, joka lohduttaa minua tällä hetkellä on se, että kaikki Star Trekit ilmaantuivat juuri Netflixiin. Voin erakoitua, katkaista kaikki linkit ulkopuoliseen maailmaan ja keskittyä olennaiseen.
Ehkä ainoa asia, joka lohduttaa minua tällä hetkellä on se, että kaikki Star Trekit ilmaantuivat juuri Netflixiin. Voin erakoitua, katkaista kaikki linkit ulkopuoliseen maailmaan ja keskittyä olennaiseen.

Mikäli tämä soija-aihe kiinnostaa, niin WWF:n Hidden Soy –hanke esittää hyvin yksinkertaisen ja yksiselitteisen graafisen käyttöliittymän avustuksella, kuinka noin kaikkeen meidän safkaan on käytetty soijaa. Esimerkiksi kilo sitä Kärnän possufilettä on vaatinut keskimäärin 510 grammaa soijaa (ja tähän päälle tietty aika hitosti muuta rehua ja sellaista). Kilo viljeltyä lohta on ottanut keskimäärin 590 grammaa soijaa (myöskin kaikenlaisen muun ohessa).

Kuten päivystävä anarkisti, Suvi Auvinen huomautti:

Eurooppalaisten käyttämästä soijasta noin 93 % menee eläinten rehuksi. Soijan kierrättäminen eläinten kautta on globaalisti kestämätön tapa tuottaa ruokaa.. ..Kärnä kertoo myös kvinoan kysynnän lisääntymisen vaikuttaneen siihen, ettei ’Perun ja Bolivian köyhillä ole siihen enää varaa.’ Tämä taas on puhtaasti kapitalistisen talousjärjestelmän, ei kvinoan ongelma. Jos Kärnä tahtoo muutoksen tähän, suosittelen liittymään antikapitalistiseen liikkeeseen.”

Tässä saattaisin huomauttaa, että kepu ja sen tukema maatalousjärjestelmä ovat hyvinkin pitkälti antikapitalistisia hankkeita. Tämä siitä huolimatta, että kepu julistaa porvarillisuuttaan ja porvarillisia arvoja.

Hesburger, Apulanta, liha, vastamainos, kulttuurihäirintä, eläinoikeudet
Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegaaneilla? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sippe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.

Koska kepun kanslia ja kansanedustaja näin katsoivat asiakseen lähestyä minua tämän tiedotteensa kanssa koin tietenkin ihan perustelluksi esittää jatkokysymyksiä aiheeseen liittyen. Vastasin aikailematta saamaani viestiin ja tiedustelin juurikin tähän tuontisoijan nisäkkäiden ruuansulatuskanavissa tapahtuvaan sinivalkopesuun liittyviä.

Keskustan eduskuntaryhmän kanslia ei kokenut asiakseen vastata tähän tiedusteluuni. En ole ihan varma, että kannattaako meille toimittajille lähetellä tiedotteita, jos ei ole kiinnostunut vastaamaan niihin liittyviin kysymyksiin (no, Talouselämän kohdalla tämä näytti kyllä kannattavan). Onneksi edustaja Kärnä kuitenkin jatkoi keskustelua sosiaalisen median puolella ja onnistui jotenkin (mahdollisesti taikuuden avulla) ylittämään alkuperäisen kirjoituksensa höpsöyden (ks. kuva).

Huh-huh, siis nimittäin. Nyt kyllä.

Tämä ei siis ole kuvamanipulaatio tai huonotapaista panettelua. Tämä on kansaedustajan omalla nimellään ja naamalla julkaisema kommentti.
Tämä ei siis ole kuvamanipulaatio tai huonotapaista panettelua. Tämä on kansaedustajan omalla nimellään ja naamalla julkaisema kommentti.

Jaa tämä:

Taisteluraportti: Itis vihaa Jeesusta ja rakastaa Neuvostoliittoa

Samalla, kun Etelä-Helsingissä kilisteltiin näyttelyn avajaisissa ja pelattiin Pokémonia, Itä-Helsingissä lähiöt liekehtivät. Suomi ensin! -ryhmä taisteli kauppakeskuksen islamisaatiota vastaan, koska näin asiat koetaan. 


Matka Punavuoresta Itäkeskukseen on kilometreissä pitkä, mutta se tuntuu vieläkin pidemmältä polkupyörän selässä. Jussi TwoSevenin Avara luonto² -näyttelyn ilmaiset viinat palavat maksassani kääntäessäni kampea. Ruttopuiston kohdalla jaksan vielä hymähtää sadoille, jopa tuhansille Pokémonia pelaaville kansalaisille, jotka nauttivat kesäisestä perjantaista vailla huolen häivää – he olivat naiivin tietämättömiä näkymättömästä sodasta, joka velloo kansakuntamme sydämessä.

Tässä kaikki on vielä hyvin. Graffititaiteilija Acton perheineen onnittelee Jussia hienosta näyttelystä.
Tässä kaikki on vielä hyvin. Graffititaiteilija Acton perheineen onnittelee Jussia hienosta näyttelystä.

En kykene yhtymään hyväosaisten kansalaisten ilakointiin. Edessäni loimottavat jo idän lähiöiden lieskat. Kauppakeskus Itiksen kesäkuisita id-al-fidr -juhlista raivostunut Suomi ensin! -ryhmä järjestää järjestyksessä toisen ITIS-mielenosoituksen koska islamisaatio.

Ryhmän mukaan islaminuskoisten asiakkaiden juhlapyhän muistaminen on pois muilta ja kristittyjä ei muutenkaan huomioida. Todistusaineistona kristittyjen huomioimatta jättämisestä toimii esimerkiksi tämä elokuinen päivä, jolloin vieläkään joulukoristeita ei ole levitetty kauppakeskuksen käytäville.

Itiksen alle 3 kuukautta kestävä joulusesonki on merkki islamisaatiosta
Itiksen alle 3 kuukautta kestävä joulusesonki on varma merkki islamisaatiosta.

Matkalla kohti itää kuulen taistelurumpujen (vaiko sittenkin homorumpujen, ei voi tietää) kuminaa syvyyksistä (tai mahdollisesti Weekend Festivaaleilta) ja neonzombit vaeltavat kaduilla kohti Kalasatamaa. Saan onneksi väistettyä nämä pyöräteillä haahuilevat epäkuolleet ja pääsen Kulosaaren loputtoman pitkille suorille.

Iäisyyden jatkuneen polkemisen jälkeen tiedän vähitellen lähestyväni myrskyn silmää – huomaan päivystäviä poliisipartioita katujen varsilla. Virkavalta ei aio tulla yllätetyiksi ja näillä ylitöillä saa asuntolainat lyhennettyä ripeään tahtiin.

Saapuessani nollapisteeseen otsallani kimmelsi hiki. Oikeastaan hikoilen kuin poliisi Jouko Turkan näytelmässä, enkä ole varma johtuuko se pyöräilystä vai onko kyseessä tuskan hiki.

Selfiet ovat muotia.
Selfiet ovat muotia.

Tallinnanaukio palauttaa välittömästi mieleen lämpimiä muistoja takavuosilta. Betonisen torikannen alla on parkkihalli, jonka kyljessä sijaitsi punttis, jossa nostelin rautaa vuosien ajan. Siellä treenasi myös Tony Halme, oli kunnollista. Ostosparatiisin/-helvetin edustalla tilanne on kuitenkin jo päällä ja revin ajatukseni kultaisesta nuoruudesta.

Paikalla on parikymmenenpäinen mielenosoittajajoukko ja parisataapäinen yleisö. Rajojen sulkemista ja Suomi-neidon sikiöasentoon käpertymistä vaativat mielenosoittajat ja yleisö yrittävät molemmat parhaan kykynsä mukaan laulaa vastapuolta suohon.

”Ei natseja Itikseen” -hokemat kimpoilevat betonisista seinäpinnoista. Nyrpeän näköisen poliisirivistön takaa Suomi ensin! -ryhmän keulahahmo, Geurt Marco de Wit huutaa mikrofoniin: ”Suomi ensin!” ja ”Oma kansa ensin!”.

Orban! Siis ihan oikeasti, Suomi Ensin! -ryhmä kaipaa unkarilaista protofasimia. Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue hallitsee maata yksin ja on muun muassa puhdistanut virkakoneistosta tuhansia ei-fideszläisiä työntekijöitä.
Orban on lääke! Siis ihan oikeasti, Suomi ensin! -ryhmä kaipaa unkarilaista yksinvaltiasta Suomeen. Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue hallitsee maata kovalla kädellä ja on muun muassa puhdistanut virkakoneistosta tuhansia ei-fideszläisiä työntekijöitä.

Illan ensimmäisen virallisen puheen alussa Suomi ensin! -ryhmä toivottaa kaikki tervetulleiksi joukkoonsa ja lupaa palkinnoksi  kahvia ja pullaa. Minulla on nälkä ja jano, oispa kaljaa. Onneksi muistan reppuun varaamani mango-kookosveden, jolla saan nesteytettyä riutuvan temppelini. 

Noin kolmenkymmenen mielenosoittajan mylviessä Suomi ensi! -iskulauseita muutaman metrin päässä taukopaikastani, huomaan, että myös yleisön keskeltä toistellaan hokemaa. Onkohan asialla kenties suvakkien joukkoon soluttautuneen viidennen kolonnan desantit, jotka eivät kyenneet hillitsemään itseään? Sitä tuskin saamme ikinä selville. 

Saamme kuitenkin selville sen, että Suomi ensin! -ryhmä pitää MV-lehdestä. Myös hautausurakoitsijana tunnetuksi tullut de Wit mainostaa pullan ja kahvin ohella tuon kohujulkaisun artikkeleita toistuvasti. Mikäli en tietäisi paremmin, saattaisin olettaa päivän teeman liittyvän sissimarkkinointiin.

Meille kaikille luettaan myös viesti Ilja Janitskinilta. Harmillisesti Ilja ei voinut saapua itse viestiään kertomaan, sillä mielenosoittajien turvallisuuden takaamaan tulleet poliisit olisivat epäilemättä kohdatessa pidättäneet lukuisista rikoksista epäillyn Janitskinin.

”Kiitos MV!” -huudot kajahtelevat Itä-Helsingin hämärtyvässä illassa ja ihmettelen, miksi juuri kenelläkään mielenosoittajista ei ole KIITOS-paitaa päällään. Ehkäpä Suomi ensin! rakastaa rikollisia ja vihaa Suomea.

Je suis uhri! Tämä kuva on lainattu Rajat Kiinni! -ryhmän seinältä, kyseessä ei siis ole minun tekemä parodia. Huomasin, että Tallinnanaukion metroaseman Voima-telineessä näyttivät uusimmat lehdet loppuneen ja pinon päällimmäisenä oli numero, jossa haastateltiin Charlie Hebdo -lehden toimittaja Zineb El Rhazouia. Lehden kannessa luki Je suis Charlie, jotainhan me kaikki olemme.
Je suis uhri! Tämä kuva on lainattu Suomi ensin! -ryhmän seinältä, kyseessä ei siis ole minun tekemä parodia. Huomasin, että Tallinnanaukion metroaseman Voima-telineessä näyttivät uusimmat lehdet loppuneen ja pinon päällimmäisenä oli numero, jossa haastateltiin Charlie Hebdo -lehden toimittaja Zineb El Rhazouia. Lehden kannessa luki Je suis Charlie. Charlie ja MV ovat mielestäni hieman eri hommeleita.

Pian puhuja mikrofonin varressa vaihtuu ja yleisölle kerrotaan väkivaltaisesta somalista. Kertomus somalista päättyy toteamaan: ”Tämä on just tätä lähi-itämeininkiä”. Pohdin, että pitäisiköhän ostaa noille karttakirja, päätän kuitenkin säästää rahani olutlavaan. Seuraava puhuja puolestaan kertoo – hieman yllättäen – että homot ovat ihan ookoo, ”kunhan eivät tule sitä minulle tuputtamaan!”. Tuuli vie muassaan lopun lauseesta, enkä ole ihan varma, kuinka ihmisten seksuaalinen suuntaus liittyy päivän teemaan.

Joku rouva päätti heilata mielenosoituksen eturivistä, mutta eihän kerta natsia tee.

Mikäli puoluerekisteriin pyrkivä Rajat Kiinni! -ryhmä saa jytkyn ja pääsee valtaa, niin saamme jännittää mihin he lähettävät verrattoman monista väkivaltarikoksista tuomitut Soldiers of Odin -soturit.
Mikäli puoluerekisteriin pyrkivä Suomi ensin! -ryhmä saa jytkyn ja pääsee valtaa, saamme jännittää mihin he lähettävät verrattoman monista väkivaltarikoksista tuomitut Soldiers of Odin -rikolliset.

Olen vilpittömästi yllättynyt, kun mikrofoni ojennetaan seuraavaksi englantia puhuvalle henkilölle. Hänet esitellään Super Marioksi. Puheensa päätteeksi hänkin huutaa, että oma kansa ensin. En ole varma, mistä kansasta hän puhuu.

Jotta Itäkeskukseen sopiva kansainvälinen tunnelma olisi täydellinen, Super Marion jälkeen puhujakorokkeelle kiipeää ranskalaiseksi esitelty seniorikansalainen. En harmillisesti kuule älämölöltä hänen nimeään. Tämä fransmanni kuitenkin kertoo pyhästä taistelusta ja suomalaisten naiiviudesta, englanniksi. Hän myöskin kertoo asuneensa Suomessa 10 vuotta, mutta siltikään hän ei osaa puhua suomea. Selvästikään integraatioprosessi ei ole onnistunut kunnolla. Kukaan ei kuitenkaan vaadi hänen palauttamista, ilmeisesti mielenosoittajat ja yleisö löytävät hetkeksi yhteisen sävelen.

Iskulausein käydyn verbaalisen tennisottelun jatkuttua jo iäisyydeltä tuntuvan ajan tilanne Tallinnanaukiolla yllättäen sähköistyy: poliisit ryntäävät joukolla yleisön keskelle. Kukaan ei tunnu tietävän mitä tapahtuu ja tilanne on vähintäänkin sekava. Virkavalta ei ilmeisesti saanut kiinni haluamaansa henkilöä, mutta pian tilanne rauhoittuu jälleen ja palaamme päivän ohjelmaan.

Poliisit pistivät ranttaliksi. Kaaos vallitsee ja kukaan ei tunnu olevan selvillä asioista. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli kuitenkin suhteellisen rauhallinen. Tilaisuuden jälkeen eräs mielenosoittajia läpi tapahtuman seurannut kuvaaja kuitenkin toteaa, että mielenosoittajien joukosta livahti vähän väliä tyyppejä yleisön joukkoon. Kuka sitten kenenkin kanssa riidellyt.
Poliisit pistivät ranttaliksi, kaaos vallitsee ja kukaan ei tunnu olevan selvillä asioista. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli kuitenkin suhteellisen rauhallinen. Tilaisuuden jälkeen eräs mielenosoittajia läpi tapahtuman seurannut kuvaaja kuitenkin toteaa, että mielenosoittajien joukosta livahti vähän väliä tyyppejä yleisön joukkoon. Kuka sitten kenenkin kanssa riidellyt.

Tilanteen lopulta rauhoituttua vuorossa onkin (trendikkäästi) eläinoikeusaiheinen osio.

Illan puheenjohtaja kauhistelee läheisissä kauppaliikkeissä myytävää halalihaa, koska rituaaliteurastus. Puhe on mielestäni omituinen, sillä kyllähän kaikki liha on murhaa ja epäilemättä illan päätteeksi puhuja itsekin nakertaa kuolleen eläimen kappaleita. Termi ”kognitiivinen dissonanssi” pulpahtaa mieleen alitajuntani kätköistä.

Olen hämmentynyt siitä, että tämä mielenosoittaja on päättänyt pyyhkiä perseensä Suomen lippuun.
Olen hämmentynyt siitä, että tämä mielenosoittaja on päättänyt pyyhkiä perseensä Suomen lippuun.

On vain luontevaa, että seuraavaksi ohjelmassa seuraa mediakatsaus. Helsingin Uutiset on juuri uutisoinut, että läheinen Kontulan ostari on siistiytynyt viime aikoina ja tyhjiin liikekiinteistöihin on uusien kaljakuppiloiden sijaan perustettu etnisiä ravintoloita. Nämä uutiset ovat de Witin mukaan vääriä ja oikeasti Kontulassa tapahtuu islamisaatio. Ruotsin huolestuttava tilanne mainitaan. Sitten ylistetäänkin taas MV-lehteä ja pyydetään lahjoituksia kansalaisilta sekä valtiovallalta. Olen aistivina luottamuspulaa median lisäksi myös markkinatalouteen. 

Saamme myös kuulla ilouutisen: ITIS- ja ITIS2-mielenosoitusten jatkoksi luvataan järjestää myös kolmas mielenosoitus. Olen varma, että tämän tiedon myötä onnen kyyneleet valuvat pitkin kauppakeskuksen johtoportaan poskilla.

ITIS3 järjestetään 9/11, koska miksipä ei. Symboliikka on väkevää ja ryhmän ideologit epäilemättä taputtelevat toisiaan selkään tämän nokkeluuden ansiosta. Viereeni kuin tyhjästä ilmestynyt Kaasuputken Jami huomautti, että eikö syyskuun yhdennentoista iskun pitänyt olla inside job. Hän on oikeassa, terrori-iskulla ratsastavien soisi päättää, mitä mieltä ovat siitä.

On epäilemättä täysin mahdollista, että tässä yhteydessä 9/11-iskujen takana kerrotaan olleen Yhdysvaltojen hallitukseen infiltroitunut reptiliaani-islamistien salainen falangi. Tämän selityksen myötä on mahdollista sekä syödä kakku että myös säästää se.

Tasapeli. Poliisi kuvasi minut (ja kaikki muut paikalla olleet) ja minä kuvasin poliisin. Maapallo jatkoi radallaan eikä universumia kiinnostanut.
Tasapeli. Poliisi kuvasi minut (ja kaikki muut paikalla olleet) ja minä kuvasin poliisin. Maapallo jatkoi radallaan eikä universumia kiinnosta.

Muutaman tunnin ajan puheita kuunneltuani en ole täysin varma, edustavatko isänmaamme hermmeettistä sulkemista vaativat tahot aitoa yhteiskunnallista vaaratekijää ja vakavasti otettavaa turvallisuusriskiä vaiko enemmänkin yhteiskuntaruumiimme saamaa kiusallista peräpukamaa. Taistelun tuoksinnassa päätän kuitenkin pelata varman päälle ja vedän pyöräkypäräni remmiä kireämmälle.

Ulkopaikkakuntalaiset tulivat luomaan rauhattomuutta uneliaaseen lähiöön. Kerrankin lähiöt olivat vaarassa liekehtiä.
Ulkopaikkakuntalaiset tulivat luomaan rauhattomuutta uneliaaseen lähiöön. Kerrankin lähiöt olivat vaarassa liekehtiä.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja myös ITIS2 alkaa vähitellen lähestymään loppua. Super Marion huudellessa mikrofoniin Suomi Ensin! -porukka pakkaa kimpsunsa ja poistuu paikalta – kenties takaisin Järvenpäähän. Me paikalliset jäämme murehtimaan kotiseutumme savuavia raunioita.

Katsellessani poistuvien mielenosoittajien selkiä leppäkerttu laskeutui olkapäälleni. Se kutitti hieman ärsyttävästi. Lieköhän kyseessä oli venäläinen leppäkerttu – invaasioaallon ensiairut. 

Vauhdittaakseen poistuvia mielenosoittajia yleisö alkaa yllättäen laulamaan Palefacen Emme suostu pelkäämään -biisiä. Yksi huutelee megafoniin pätkän biisistä ja muut sitten toistavat sen. Mieleeni palautuu se helmikuinen lounastapaaminen, jolloin sovimme Karrin kanssa tuo biisin julkaisemisesta ja ensiesityksestä Häiriköiden Spektaakkeligaalassa

Paleface: Emme suostu pelkäämään (Loldiers Anthem).

Poliisirivistön suojaamat suomiensinit ja soldiersofodinit poistuivat Tallinnanaukiolta samoja portaita pitkin, jossa taannoin näin keskellä päivää rännittäneen kantasuomalaisen. Koin oloni turvallisemmaksi monietnisen yleisön keskellä kuin tuon kantasuomalaisen kohdatessani.

You shall not pass.
You shall not pass.

Tilaisuuden päätyttyä kävelen maahan tallattujen ruusujen yli ja päässäni soi Bon Jovin Bed of Roses, vaikken Tallinanaukion betonikannelle kävisikään nukkumaan. Sulosävelet korvissani kiipeän uskollisen ratsuni selkään ja polkaisen viimeiset pari kilometriä kotiin.

Bed of Roses

Kotona minut valtaa ensi kertaa hienoinen pelon tunne – entäpä, jos ne mielenosoittajat eivät poistuneetkaan Itä-Helsingistä. Lukitsen oven ja syvennyn miettimään päivän kokemuksia. Tuoreet tapahtumat ja vanha muisto muodostavat päässäni kaksoisvalottuneen kuvan. Toisen tason kuvasta muodostaa muisto siitä, kun vuosia sitten olin palaamassa kotiin yöbussilla, joka ohitti Itäkeskuksen Kauppakartanontiellä liekehtivät roskakatoksen.

Miksi lie tuo liekehtivä roskis tuli mieleen tämän päiväisestä mielenosoituksesta.

Keskustelua aiheesta on käyty myös Rajat Kiinni! -ryhmän internetissä. Kannattaa kuitenkin huomata, että kyseessä ei ole rasistinen ryhmä.  Kuvakaappauksesta kiitokset Kaasuputkelle.
Keskustelua aiheesta on käyty myös Rajat kiinni! -ryhmän internetissä. Kannattaa kuitenkin huomata, että kyseessä ei ole rasistinen ryhmä. Kuvakaappauksesta kiitokset Kaasuputkelle.

Jaa tämä:

Bonkin saaga

Kone, joka näyttää koneelta, ei välttämättä ole kone. Taide, joka ei näytä taiteelta, voi olla kiinnostavaa taidetta.

Bonk-taiteen ytimes­sä ovat koneet, jotka eivät toimi, ja yritys, jota ei ole. Bonkin saaga sai alkunsa 1980-luvun loppupuolella, kun Alvar Gullichsenin piti tuottaa veistoksia osana opintojaan Kuvataideakatemiassa ja veistosten tekeminen vanhoista koneenosista tuntui omimmalta.

Sittemmin veistosten ympärille kasvoi poikkitaiteellinen kokonaisuus ja suurnäyttely.

”Voisin kuvitella, että Bonkin tulkinta muuttuu sitä mukaan kun maailma muuttuu”, Gullichsen ­toteaa Helsingin kaupungintalon neuvotteluhuoneessa.

Bonk Business Inc. on kokonaistaide­teos, jossa veistokset, manipuloidut kuvat, yritysgrafiikka ja tarina kietoutuvat surrealistiseksi kokonaisuudeksi. Kaupungintalon Virka-galleriassa, Bonk Expon avajaisissa yleisölle jaettiin Learning Patch -laastareita, jotka otsaan liimattuina luovuttavat ”hormoneja” sekä ”neurotransmittereita” aivoihin. Bonk näyttää aidolta, mutta ei sitä ole –  vastuu on aina katsojalla.

”Perusresepti näyttelyssä on se, että on joku härveli, joka näyttää vaikka satavuotiaalta. Sen vieressä on samanikäisen näköinen kuva, jossa on se sama kone, ja esittelyteksti koneelle”, Gullichsen avaa konseptiaan.

Vuonna 1915 massiivisten revontulien ­huumaama Pärre Bonk teoretisoi elektromagneettiset aallot, jotka hän nimesi Van Goghin kentäksi. Nämä aallot yhdessä kosmisten säteiden kanssa antavat tarvittavan nosteen Bonkin meteorologiselle BK-50-pallolle.
Vuonna 1915 massiivisten revontulien ­huumaama Pärre Bonk teoretisoi elektromagneettiset aallot, jotka hän nimesi Van Goghin kentäksi. Nämä aallot yhdessä kosmisten säteiden kanssa antavat tarvittavan nosteen Bonkin meteorologiselle BK-50-pallolle.

”Kun lanseerasimme ensimmäiset Bonk-koneet vuonna 1989 debyyttinäyttelyssäni Galleria Krista Mikkolassa, sitä pidettiin ylikuumentuneen talouselämän satiirina. Kun  Bonk juhlisti 100-vuotista historiaansa Porin taidemuseon suuressa näyttelyssä vuonna 1993, oli lama ja teoksia tulkittiin sen valossa”, Gullichsen kertoo.

Vuonna 2016 teokset ovat jälleen saaneet uuden tulkinnan.

”Bonk Expon avajaisissa puhunut suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula totesi, että maailma on muuttunut entistä enemmän Bonkin kaltaiseksi – fiktion ja toden raja on hämärä niin politiikassa kuin bisneksessäkin.”

Gullichsen ei anna valmista tulkintaa tai lukuohjetta katsojalle.

”Taiteilijalla saattaa olla tietyt motiivit, mutta yleisö voi löytää teoksista ihan toisia merkityksiä –  yleisön tulkinnat ovat toinen osa tästä yhtälöstä. Henkilökohtainen intentioni Bonkin suhteen oli alkujaan puhtaasti surrealistinen.”

Kuvitteellisilla brändeillä leikittely ja fiktiivisen maailman luominen tuntui taiteilijasta ”älyttömän hauskalta”. Odotuksista poikkeava taidekonsepti myös puhuttelee yleisöä, joka ei taiteen pariin tavallisesti hakeudu.

Sen huomaa myös kaupungintalolla: läpi haastattelun turistit häärivät ja kuvaavat Bonk-koneita neukkarin ikkunan toisella puolella.

”Bonk on esimerkki siitä, kuinka katsojalle voi esitellä taidetta, joka ei näytä taiteelta.”

Tämäkin mainio Bonk-tuote, Raba-Hiff Quasar OQ-172, on nähtävissä Helsingin Virka-galleriassa.

Perheyritykseksi esitelty Bonk-yhtiö on ollut alusta alkaen poikkitaiteellisen yhteistyön tulos.

”Richard Stanley on konseptualistimme. Hän vastaa teksteistä ja tarinoista ja on paneutunut mainosmaailman koukeroihin. Minä en ole niinkään kiinnostunut mainonnasta, vaan minua kiinnostavat ensisijaisesti luova prosessi ja sen vaiheet – minä näen tässä veistoksia, grafiikkaa ja valokuvataidetta.”

Stanley oli myös mukana ideoimassa Bonkin anjovisteknologiaa. Monet Bonk-koneet perustuvat (kuvitteellisen) Perun jättianjoviksen (lat. Engraulis Baltica) prosessointiin. Jopa 1,8-metrisiksi kasvavista silleistä jalostetaan päihdettä, garumia, joka oli muun muassa ­Leninin suosios­sa – ja kaappasipa Rasputin garumin seireeninkutsun avulla tsaarin hovin haltuunsa. Ruotsissa garum-­nuuska oli kuuminta hottia 1800–1900-lukujen taitteessa, ja vuonna 2011 hallusinogeenistä garumia myytiin yli miljardi litraa.

”Olimme saaristossa päre­kattot­alkoissa Richardin kanssa. Siinä katolla keskustelimme – kuten aina – niitä ja näitä, ja niin anjovis­konsepti syntyi. Siis ajatus siitä, että­ kokonaisen yritysmaailman lisäksi tässä olisi jonkinnäköinen luonnontieteellinen fiktiivinen aspekti. Siinä katonharjalla Bonk-perheen imperiumi sai alkupläjäyksensä.”

Bonk-yhtiön perustaja Pär Bonk sai surmansa Siperiassa vuonna 1908 anjovisdynamon räjähdyksessä. ­Generaattorin toiminta perustui magneettikenttää kiertävien anjovisten tuottaman energian talteenottoon. Bonk-koneiden selityksissä anjovisjalosteet toistuvat loputtomasti, ja anjovispohjaiset innovaatiot ovat johtaneet mullistaviin luonnontieteellisiin löytöihin. Niihin lukeutuu muun muassa ennen tuntemattomien biomagneettisten sähköaaltojen havaitseminen.

Tämä ei ole kontti. Bonk Expo on levinnyt myös kaupungintalon ulkopuolelle, Kauppatorille. Kuten Bonkin defunktionalisoitujen koneiden ja ratkaisujen linjaan kuuluu, tällä kontille ei ole mitään konkreettista funktiota., Tämä onkin herättänyt keskustelua (kuten taiteen kuuluukin). Esimerkiksi Helsinki Bike Tours on anonut lupaa tuohon samaan paikkaan sijoitettavalle kontille, jota käytettäisiin turisteille vuokrattavien polkupyörien säilyttämiseen. Lupaa ei pyöräyrittäjille ole hellinnyt.  On selvää, että taidetta ja liiketoimintaa ei tule vertailla keskenään eikä asettaa tarpeettomasti vastakkain. Siltikin merelliseen miljööhön sopiva Bonk-kontti muistuttaa, että kyllähän tuohon yritystoimintaa tukeva väliaikainen konttikin sopisi oikein somasti.
Tämä ei ole kontti. Bonk Expo on levinnyt myös kaupungintalon ulkopuolelle, Kauppatorille. Kuten Bonkin defunktionalisoitujen koneiden ja ratkaisujen linjaan kuuluu, tällä kontille ei ole mitään konkreettista funktiota. Tämä on herättänyt keskustelua (kuten taiteen kuuluukin). Esimerkiksi Helsinki Bike Tours on anonut lupaa tuohon samaan paikkaan sijoitettavalle kontille, jota käytettäisiin turisteille vuokrattavien polkupyörien säilyttämiseen. Lupaa ei pyöräyrittäjille ole hellinnyt.
On selvää, että taidetta ja liiketoimintaa ei tule vertailla keskenään eikä asettaa tarpeettomasti vastakkain. Siltikin merelliseen miljööhön sopiva Bonk-kontti muistuttaa, että kyllähän tuohon yritystoimintaa tukeva väliaikainen konttikin sopisi oikein somasti. (Pahoittelut maailman huonoimmasta kuvasta, kännykameran linssi on snadisti kurassa – yritän joutessani kipaista paikalle oikean kameran kanssa)

Ensimmäiset Bonk-koneet olivat Gullichsenin itse rakentamia, mutta omat käden taidot eivät kuitenkaan riittäneet tyydyttämään hänen vaatimustasoansa. Niinpä hän hankki pian apua veistosten toteuttamiseen

”Henrik Helpiön myötä koneiden tekninen taso nousi uudelle tasolle, ja niihin tuli ihan uutta arvokkuutta.”

Eri aikakausia Bonkin yli 100-vuotisesta historiasta edustavat koneet on tehty uskollisesti: kunkin aikakauden tekniikkaa on kunnioitettu ja ajalle tyypillisiä osia hyödynnetty. Vaikka koneet ovat fiktiivisiä, ne edustavat monella tavalla arkkityyppejä aikakautensa teollisesta muotoilusta. Erityistaitojen tarpeen lisäksi Gullichsen huomauttaa, että yhden taiteilijan resurssit eivät olisi riittäneet koko Bonk-tuoteperheen ja siihen liittyvien tuottamiseen.

Gullichsenin erityismaininnan ansaitsevat mukana kulkeneet valokuvaajat Magnus Scharmanoff, Magnus Weckström ja Olli Lehtinen – mutta myös lukuisat tutut ja kylänmiehet, jotka ovat väsymättä poseeranneet Bonk-mainoksissa, -julisteissa ja -videoissa.

Tuskin mikään näyttää enemmän surffaukselta ja skootterilta kuin Bonkin Surf Scooter 1957. Tämän saattaisi jopa nostaa edustamansa aikakauden ikonisimman teollisen muotoilun kaanoniin. Skootterin perä on rakennettu ylösalaisin käännetystä vanhan Mercury-perämoottorin osasta.
Tuskin mikään näyttää enemmän surffaukselta ja skootterilta kuin Bonkin Surf Scooter 1957. Tämän saattaisi jopa nostaa edustamansa aikakauden ikonisimman teollisen muotoilun kaanoniin.
Skootterin perä on rakennettu ylösalaisin käännetystä vanhan Mercury-perämoottorin osasta.

Edellä esitetty väite Bonkin hiljaiselosta on sikäli väärä, että Bonk-museo on toiminut Uudessakaupungissa vuodesta 1994 alkaen. Suomessa ei ole montaa elossa olevaa taiteilijaa – ITE-skenen ulkopuolella –  jonka taiteen varaan on perustettu oma museo. Gullichsen ei suostu ottamaan tästä kunniaa itselleen. Hän näkee Bonkin ryhmätyöskentelyn tuloksena, eikä hän osallistu henkilökohtaisesti mu­seon toimintaan tai pyörittämiseen.

”Porin taidemuseon suuren näyttelyn yhteydessä Uusikaupunki sai osakseen huomiota. Valtaosa koneista oli rakennettu siellä, ja myös monet näyttelyn kuvista oli otettu siellä. Kaupungin kulttuuriväki sai idean museosta ja kaupunki innostui. Museolle tarjottiin vanha sähkökeskus käyttöön.”

Museossa pidetään asiaan kuuluvasti yllä illuusiota aidosta yrityshistoriasta, ja oppaatkin tuntevat Bonk-yhtiön kuvitteellisen tarinan etu- ja takaperin. Museon voi nähdä yhtenä isona installaationa ja henkilökunnan esityksen performanssina. Vasta kierroksen lopussa kävijöille paljastetaan –  tarvittaessa –  että kaikki on puhdasta palturia.

Harvemmin museokävijät suuttuvat vedätyksen paljastuttua.

BONK EXPO 2016 Helsingin -Virka-galleriassa 11.9. asti.

www.bonkcentre.fi

Jaa tämä:

JUO KANSAKUNTA

Kun Budweiserin nimi muutettiin Americaksi, luulin kohdanneeni erityislaatuista hulluutta. Sitten muistin Karjala-oluen ja Suomi-viinan.

Kellepä tulisi
yllätyksenä se, että Amerikan Yhdysvalloissa ratsastetaan kansallistunteella ja omalla erinomaisuudella. Sitähän amerikkalaiset tekevät ja ovat osanneet sen saman ajatuksen meillekin myydä t-paitojen printeissä ja viihdeteollisuuden sokerikuorrutetussa propagandassa. Hyvää työtä, jenkit!

Hieman silti yskiskelin tässä taannoin, kun luin, että jättipanimo Anheuser-Bush vaihtaa ikonisen Budweiser-oluen nimen Americaksi. Siis ihan oikeasti. Juo kansakunta, juo unelma, juo.

Nimenvaihdos on väliaikainen, voimassa marraskuuhun saakka ja koskee ainoastaan oluttölkkien kylkiä.

Ameribud.
Ameribud: ”America’s No. 1 full-flavored lager is taking its longstanding tradition of patriotic packaging even further this summer by replacing ’Budweiser’ with ’America’ on the front of its 12-oz. cans and bottles”, yhtiön tiedotteessa selitettiin. Siis ihan for realz.

Tiedotteessaan firman varatoimitusjohtaja Ricardo Marques todisti väkevästi:

”We are embarking on what should be the most patriotic summer that this generation has ever seen, with Copa America Centenario being held on U.S. soil for the first time, Team USA competing at the Rio 2016 Olympic and Paralympic Games. Budweiser has always strived to embody America in a bottle, and we’re honored to salute this great nation where our beer has been passionately brewed for the past 140 years.”

Oluttölkin muutkin tekstit on muutettu ja siellä on vähän sitä sun tätä tilkettä liittyen Yhdysvaltain historiaan. Naama sulaa ja tekee pahaa.

Vaikuttavatkohan käynnissä olevan presidenttiskabojen esivaalit myös siihen, että käsillä on kaikkien aikojen patrioottisin kesä Yhdysvalloissa. Ei voi tietää. Itse ehkä olisin sanonut, että kesästä tulee pateettisin seurattuani Trumpin kohellusta, mutta mistäs minä tietäisin. Enhän minä saa edes äänestää niissä vaaleissa. Onneksi saan juoda olutta.

"Make Budweiser great again!"
”Make Budweiser great again!”

Yllättyisittekö muuten, jos kertoisin, että presidenttikandidaatti Trump ehtikin jo ottamaan kunnian tästä nimenvaihdoksesta? Tuskin. Kun Fox Newsin toimittaja tiedusteli Trumpilta, että oliko hänellä jotain tekemistä tämän kanssa, Trump vastasi (tietenkin) että: ”He ovat niin haltioituneita siitä, mitä meidän maastamme tulee, että he päättivät vaihtaa nimen jo etukäteen.”

Tietenkin.

Kun tässä nytten sitten olen hulluuden partaalla tämän hulluuden kanssa, tajusin kuitenkin hienoisen itsereflektion kautta, että samaa hulluutta meilläkin piisaa yllin kyllin.

Karjala-olut on MM-skabojen aikaan taas huolehtinut siitä, että Suomen lippu liehuu kaljapullojen lomassa kun kiekkoilijat kiekkoilee. Ja Suomi-viina oli viime vuonna litramäärällä mitattuna Alkon neljänneksi suosituin juoma. Tallinnassa jos katsoo viunatarjontaa, niin siellähän ovat rivissä marsalkka Mannerheimilla ja talvisodalla myytävät viinat.

Tulisi Suuri muinainen ja huuhtoisi tämän kaiken pois.

Minna L. Henriksson: North State, yksityiskohta.
Minna L. Henriksson: North State, yksityiskohta.

Tästä palautuu myös mieleen Minna Henrikssonin installaatio North State vuodelta 2008. Henriksson oli kerännyt sekalaisia tuotepakkauksia, jotka kaikki ratsastivat kansallistunteella – ja siis liittyivät juurikin Suomeen.

Installaation tuotteet ulosmittasivat kansallisvaltioomme yhdistettäviä positiivisia tuntemuksia ja pyrkivät näin hyökkäämään kuluttajien tunnekeskuksiin. Ne pyrkivät henkimään kukin tavallaan jotain myyttistä suomalaisuutta ja monet tuotteista myyntilukujen valossa siinä onnistuivatkin.

Silvia Hosseini kirjoitti installaatiosta tuoreeltaan Mustekalaan:

Teos näyttää, kuinka kansallismielisillä viesteillä houkutellaan kuluttajia. Viestit voivat olla hienovaraisia, silloin ne kätkeytyvät arkiseen kuvastoon: jogurttipurkkien pyöreisiin puolukoihin, kivennäisvesipullon sinivalkoiseen etikettiin ja perunamuhennopakkauksen kylkeen, jossa tomera mummo hymyilee tuttavallisesti ruudullinen esiliina yllään. Viestit välittyvät myös paketeissa ja mainoksissa olevien kuvien ja tekstien kliseisen suomalaisista maisemista. Vesi, tunturi ja viljapelto ovat tyypillisiä miljöitä, ne esitetään useimmiten sellaisinaan, ihmisistä tyhjinä ja kutsuvina. Toisinaan maisemissa patsastelevat suomalaisen kulttuurin ja kirjallisuuden myyttiset hahmot – tai vaaleahiuksiset, reippaat ja ryhdikkäät tavikset.

Installaation tuote-etikettien ja mainosten tekstit ovat täynnä kansallisuutta korostavia adjektiiveja. Laadusta kertovat sanat: vahva, korkealuokkainen, kirkas, puhdas ja täysi, on tuotteissa liitetty alkuperästä kertoviin adjektiiveihin, joita ovat perinteinen, hämäläinen, kotimainen, alkuperäinen ja suomalainen. Aina tehokas retoriikka ei tunnu edes vaativan laatusanaa: myymälän marjatiskissä voi lukea ytimekkäästi vain: ’SUOMI.’

Suomalaisina markkinoidaan myös tuotteita, joiden alkuperä on selkeästi jossain toisessa maassa tai kulttuurissa. Kahvi on valikoitu ’suomalaiseen makuun”’ja hampurilainen on ’maajoukkuehampurilainen’. Suomalaisuutta korostetaan myös niissä tapauksissa, joissa tuotteen omistus on siirtynyt ulkomaille: Dansukkerin sokeripakkaukseen tuli pian omistajanvaihdoksen jälkeen sinivalkoinen väritys ja kaksi Suomen lippua.”

Minna L. Henriksson: North State
Minna L. Henriksson: North State

Ei kai tästä kaikesta voi muuta päätellä, kuin että me kuluttajakansalaiset olemme keskimäärin aika helposti vietävissä ja todella urpoja. Ja sitä meiltä siis mitä ilmeisimminkin halutaan, kyllähän me muuten ihmiskuntana parempaankin pystyisimme (olemme sentään lentäneet kuuhun, halkaisseet atomin ja kaikkea).

Juokaa siis itsenne kunnon kansalaisiksi!

Ikuinen klassikko: Canal+, Karjala-olut, Karjala takaisin ja jatkosota. Koska miksipä ei ja onhan urheilu sillai tavallaan sotaa ja kyllä tämä kunnioittaa veteraaneja ja vähän niinku veretaanejahan noi pelaajatkin ovat ja kukapa meistä nyt ei seuraisi Mertarantaa teräsmyrskyyn.

Jaa tämä:

Tuulivoima on ufo

Mitenkä ihmeessä meidän tulisi suhtautua hulluja puhuviin ex-poliitikkoihin?

Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien moninkertainen euroedustaja ja kokoomuksen entinen varapuheenjohtaja Eija-Riitta Korhola kertoi meille #totuuksia tällä viikolla: tuulivoimalat räjäyttävät kanojen silmät.

Ja näin.
Ja näin.

Skuuppi on melkoinen.

”Saan nykyään tietooni paljon uutisia eläinkuolemista tuulivoimaloiden läheisyydessä. Uusin tapaus on tilalta Siikaisilla, jossa kaikki kanat kuolivat äkillisesti ilman, että ruumiinavauksessa paljastuu mitään syytä. Myös lampaita kuollut, Korhola kertoi ja vaati asiasta puolueetonta kansainvälistä tutkimusta.. ..Tähän liittyy erikoinen yksityiskohta että kaikkien kanojen silmien verisuonet olivat räjähtäneet.”

Ruumiinavauksia kanoille? Selvä.

Häiriköt-päämajan seikkaileva kanalauma syöksyi suoriltaan tutkimaan tuulimyllyjen vaarallisuutta, ja olihan se hieman hasardia. Olimme järkyttyneitä, kun tila iski päälle. Onnistuimme kuitenkin hankkimaan pitäviä kuvatodisteita järkyttävistä tapahtumista.

Normaalisti yhteiskuntamme on tottunut siihen, että kanat veriuhrataan nugettiemme edestä. Maailmankatsomuksellinen sähköntuotanto on uusi veriuhrialttari. Kaikki ovat shokissa.
Normaalisti yhteiskuntamme on tottunut siihen, että kanat veriuhrataan nugettiemme edestä. Maailmankatsomuksellinen sähköntuotanto on uusi veriuhrialttari. Kaikki ovat shokissa.

Korholan profetialta veti mattoa alta se ärsyttävä paikallinen eläinlääkäri, joka kyseenalaista tarinan Ylen mädätyssivulla.

Siikaisten kunnaneläinlääkärin sijaisena tällä viikolla toimiva Päivi Lahti kertoo kuulleensa saman huhun, mutta vielä ei ole selvinnyt, pitääkö se paikkaansa. Asiaa selvitetään yhdessä läänineläinlääkärin kanssa.

Ongelmallista on, että eläinlääkärien tiedossa ei ole, että alueella olisi yhtään kuvaukseen sopivaa kanalaa.

–Kukaan ei ole ilmoittanut meille joukkokuolemista. Toivomme, että jos joku tietää, missä tällainen huhuissa mainittu tila sijaitsee, hän ottaisi meihin Pohjois-Satakunnan eläinlääkäreihin yhteyttä, Lahti sanoo.”

Lopulta kävi ilmi, että mystillisten kanamurhien takana olikin kanalaan rehaamaan päässyt minkki. Minkki ei esiinny Suomessa luonnostaan, meikäläinen minkkikanta on turkistarhoilta karannutta ja turkistarhauksen dumaaminen on tietty lähinnä ainoastaan hippien yninää.

Korhola totesi viime syyskuussa, että ”minun mielesäni [sic] kyseessä on laillinen elinkeino”.

Kun lapojen asento on oikea, Cthulhu herää! Iä-iä-iä!
Kun lapojen asento on oikea, Cthulhu herää! Iä-iä-iä!

Maaliskuussa Korhola kirjoitti aiheesta Iltalehden blogiin: ”En ole koskaan ennen kirjoittanut tuulivoiman terveysvaikutuksista, sillä en ole asiantuntija alalla.”

Harmi, että hän ei pitänyt hyväksi havaitsemaansa linjaa.

”Mutta eihän tämä normaali energiamuoto olekaan. Tämä on ideologista, maailmankatsomuksellista sähköä. Kun haitat joskus tulevat ilmeisemmiksi, nykyiset kannattajat ovat ehtineet kääntää takkinsa ja niin sanotusti tajunneet, etteivät itse asiassa koskaan tuulivoimaa kannattaneetkaan. Mutta se on jo toinen juttu.”

Ilmeisesti Eija-Riitta Korhola ei ole kokenut markkinataloutta siinä määrin tärkeäksi, että paskan ilmakehään puskemiselle olisi asetettu markkinahinta tai että mittaisimme valtion ydinenergian vahinkovakuuttamisen hinnan.

Ja kuten Korhola totesi: ”Fennovoima on isänmaallinen hanke.”

Ei siis maailmankatsomuksellista sähköä.

I want to believe lehmä
#truth. Kuva: http://darkinkart.tumblr.com/

EDIT: Korjattu Korholan poliitikkouraa.

 

Jaa tämä: