ilmasto

Ilmastokriisi lähestyy. Luo häiriöitä!

Taiteen ja aktivismin yhdistävä Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuma hakee keinoja vaikuttaa ympäristöön.

Kävele Kiasman pääovilta Narinkkatorille. Havainnoi ympäristöäsi kävellessäsi. Mitä kaupunkitila ehdottaa? Minkälaista ruumiillisuutta se tuottaa? Minkälaisia reittejä kävelet? Miksi? Mikä on tilan keskeisin viesti? Entä jos asetut hetkeksi vastustamaan tilan ehdottamaa koreografiaa? Mitä jos pysähdyt? Tai käyt maahan makaamaan? Mitä tunteita tämä uusi koreografia sinussa herättää. Käytä tehtävään kymmenen minuuttia.

Tämä, esimerkiksi, voisi olla yksi kesäkuun toisena viikonloppuna järjestettävä Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuman tehtävänanto.

Kolmipäiväinen tapahtuma tutkii ilmastonmuutoksen ja julkisen kaupunkitilan suhdetta. Nimensä tapahtuma on saanut Suomen järjestyslaista, jossa kirjoitetaan julkisen tilan esityksissä seuraavasti: ”Esitysten järjestäminen yleisellä paikalla on kielletty, jos se on lainvastaista taikka siitä aiheutuu […] huomattavaa häiriötä yleiselle järjestykselle”. Nimi on myös viittaus Häiriköt-päämajan tutkiman kulttuurihäirinnän käsitteeseen.

Julkinen kaupunkitila on viimeisiä saarekkeitamme, jossa ilmastonmuutoksen tunnustava paradigma ei näy. Siinä missä ilmastonmuutosaihe on viime vuosina lyönyt voimallisesti läpi medioissamme, on kaupunkitilan imperatiivi edelleen yksiselitteisesti ”kuluta”. Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta pyrkii horjuttamaan julkisen tilan markkinalogiikkaa, ja ehdottamaan toisenlaista kaupunkitilan käyttöä.

Ensimmäisenä päivänä pidetään tapahtuman avajaispuheenvuorot Helsingin keskustassa. Kiasmalta Ruttopuistoon kulkevan reitin varrella kuullaan tekijöiden lisäksi ilmastonmuutoksen perijöitä, lapsia ja nuoria. Toisena päivänä pystytetään koko kansan ilmastokokous Keskuskadulle, ja kolmantena päivänä tehdään artivistisia aktioita kaupunkitilassa. Sana “artivismi” tulee sanoista taide, “art”, ja aktivismi. Tapahtuman tarkoituksena on ottaa kaupunkitilaa haltuun konkreettisesti, mutta haastaa myös sisäistä, ruumiillista julkisen tilan kokemusta.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuma on osa Ilmastokirkko-nimeä kantavan esitystaideprojektin pilottivaihetta. Myöhemmin kesällä Ilmastokirkko syventyy tutkimaan ilmastonmuutokseen liittyvän tunneskaalan hiljaisempia virtoja, kuten surua, pelkoa, ahdistusta ja yksinäisyyttä. Nyt järjestettävässä tapahtumassa puolestaan kokeillaan Ilmastokirkon suoran toiminnan strategioita.

Häiriö voi hetken aikaa näyttää maailman erilaisena. Vaikka häiriö on väliaikainen, se voi kylvää pysyvän muutoksen siemeniä. KUVA: Ronja Louhivuori
Häiriö voi hetken aikaa näyttää maailman erilaisena. Vaikka häiriö on väliaikainen, se voi kylvää pysyvän muutoksen siemeniä.
KUVA: Ronja Louhivuori

Käytännössä kaikki merkittävät yhteiskunnalliset harppaukset historiassamme on saavutettu kansalaisaktivismin avulla. Ilmastonmuutos ulkoistetaan mielellään asiantuntijoiden ja poliitikkojen ratkaistavaksi, mutta suomalaisen politiikan intresseissä ympäristökysymykset tulevat olemaan toissijaisia niin kauan kuin jokin toinen kriisi – todellinen tai retorinen – on tehokkaampi poliittinen peliväline.

Kuluvana vuonna presidenttiehdokkailta kysyttiin Ylen vaalikoneessa, onko Suomen toimittava ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaikka siitä olisi taloudelle haittaa. Suurin osa ehdokkaista antoi kaunopuheisen kyllä-vastauksen. Käytännössä poliittisessa keskustelussa huoli talouskasvusta kuitenkin ohittaa aina kestävän ilmastopolitiikan, vaikka kasvun tiedetään olevan väistämättömässä ristiriidassa kestävän ilmastopolitiikan kanssa.

Globaali ympäristökatastrofi ei kuitenkaan kysy – eikä tule kysymään – saako se häiritä taloutta. Se häiritsee sitä jo nyt, ja tulee häiritsemään jatkossakin. Ekologisen kriisin aika vaatii koko talouden käsitteen uudelleenajattelua suhteessa rajallisiin resursseihimme. Halusimme tai emme, kulutusyhteiskunnan aika on ohi.

Julkisen tilan väärinkäyttöä: spontaanit tanssit Narinkkatorilla. kuva: Antti Yrjönen
Julkisen tilan väärinkäyttöä: spontaanit tanssit Narinkkatorilla.
KUVA: Antti Yrjönen

Koska ilmastonmuutos ei näy arjessamme kuin välillisesti, on sitä aktiivisesti tehtävä näkyväksi esimerkiksi juuri esitystaiteen keinoin. Tiedon lisääminen ilmastonmuutoksesta on ilmeisen tärkeää, mutta yksin riittämätöntä. Tarvitaan kollektiivinen kokemuksellinen muutos ja tapoja kuvitella merkityksellisiä, kestäviä tulevaisuuksia. Tässä muutoksessa esittävä taide voi pelata avainroolia yhteisöllisenä, ruumiillisena tapahtumisena, kokemisena, kokeilemisena ja unelmoinnin paikkana.

Kuvittelukykymme suhteessa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään tulevaisuuteen on jatkuvasti koetuksella suorien, yhteisöllisten vaikutusmahdollisuuksien puuttuessa. Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta -tapahtuman tarkoituksena on ilmastonmuutoksen ja kaupunkitilan poikkitaiteellisen tutkimisen lisäksi muodostaa horisontaalista, matalan kynnyksen ilmastokansalaisuutta. Tapahtumaa on lähdetty työstämään avoimen tekijyyden periaatteella: kuka tahansa on voinut osallistua prosessiin sekä avoimissa työpajoissa että halutessaan myös työpajojen ulkopuolella.

Tarkoituksena on avata uudenlaisia, ruumiillisia kuvittelun horisontteja kaupunkitilaan. Tapahtuma koettelee julkisen tilan markkinalogiikkaa, tuottaa murtumia ja katkoksia, jotka avaavat mahdollisuuksia kokea ja olla toisin yhdessä. Hypoteesina on, että tietoinen toisin toimiminen esitystaiteen kehyksessä mahdollistaa toisin toimimisen ja ajattelemisen myös arjessa.

Valmistautumista TOIMI-päivän pilottityöpajaan. KUVA: Antti Yrjönen
Valmistautumista TOIMI-päivän pilottityöpajaan.
KUVA: Antti Yrjönen

Kokeellinen asenne taiteeseen ja elämään on yksi pohjimmainen ehto matkalla kohti kestäviä elämäntapoja.

Aiemmat hiilen kierron häiriöt ja niitä seuraavat joukkosukupuutot ovat kehittyneet tuhansien, jopa miljoonien vuosien aikajänteellä. Nykyinen ilmastonmuutos on saatu aikaan noin sadassa vuodessa. Muutosnopeudesta johtuen on käytännössä mahdotonta arvioida, miten vakavia ilmastonmuutoksen seuraukset tulevat olemaan. Suhteemme tulevaisuuteen on katkennut. Ilmastokirkon näkökulmasta tämä tarkoittaa myös kokeilevaa, ei-tietävää ja avoimen erehtyväistä asennetta taiteelliseen työskentelyyn: mitään takeita ”onnistumisesta” ei ole, mutta on yritettävä, toimittava, tehtävä jotakin, epäonnistuttava ja yritettävä uudestaan.

Epäonnistumisen eetos merkitsee myös luonnon hallintaan perustuvan ihmisyyden uudelleenarviointia. Ilmastonmuokkaus on paitsi ainoastaan väliaikaisratkaisu, aikalisä, myös potentiaalisesti erittäin vaarallista. Pelastavaa greentechiä on turha odottaa: deus ex machina ei ratkaise tätä näytöstä.

Käänteen tekemiseksi tarvitaan kansalaisliikettä. Nyt.

TEKSTI: Ronja Louhivuori & Laura Halonen

NYT.

Ilmastokirkon perustajajäsenet Laura Halonen ja Ronja Louhivuori. KUVA: Katri Naukkarinen
Ilmastokirkon perustajajäsenet Laura Halonen ja Ronja Louhivuori.
KUVA: Katri Naukkarinen

Act like we have a crisis!

Reimagine the public space!

Mitä?

Ilmastokirkko on esitystaideprojekti, joka on syntynyt kaipuusta pitkäjänteiseen, huokoiseen ja horisontaaliseen ilmastoyhteisöön. Ilmastokirkon ovat perustaneet näyttelijä ja esitystaiteilija Laura Marleena Halonen sekä dramaturgi Ronja Louhivuori.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta 8.-10.6.2018

8.6. PUHU kokoonnumme 17.00 Kiasman edessä. Reitti kulkee Kiasmalta Annantalon kautta Vanhaan kirkkopuistoon.

9.6. KESKUSTELE 12.00-16.00 Keskuskatu, eteläpääty

10.6. TOIMI 13.00 Kansalaistori

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta on osa Ilmastokirkon pilottijaksoa. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä tanssitaiteilija Samuli Nordbergin, tuottaja Anu Räsäsen, Kiasma-teatterin, Häiriköt-päämajan, Voima-lehden ja Annantalon kanssa osana URB18-festivaaliohjelmistoa.

Esteettömyystiedot: Kaikki tapahtuman ohjelma on maksutonta ja ikärajatonta. Ensimmäisenä päivänä kuljemme yhdessä Kiasmalta Mannerheimintien, Simonkadun ja Annankadun kautta Vanhaan kirkkopuistoon, matkaa yhteensä n. 1km, vauhti hidas, ei portaita.

Jaa tämä:

Elämisvalheen aika

Keskustelussa totuuden ja politiikan suhteesta on ohitettu ilmastonmuutosta koskeva kollektiivinen itsepetos.

Kun Oxford Dictionaries tiedotti valinneensa ”totuudenjälkeisyyden” vuoden 2016 sanaksi, aiheesta kertoneet uutiset viittasivat lähes poikkeuksetta Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin poliittiseen retoriikkaan tai Britannian kansanäänestykseen EU-erosta. Poliittisen valheen ilmentymät kaventuivat ilmeisiin faktavalheisiin, joiden tunnistaminen on suhteellisen helppoa. 

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet politiikan rakenteelliset ja systeemitasolla vaikuttavat valheet. Uhkaavin näistä on elämisvalhe, joka on kollektiivista itsepetosta. Professori Jukka Paastela kirjoittaa vuonna 1995 ilmestyneessä teoksessaan Valhe ja politiikka: tutkimus hyveestä ja paheesta yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä, että elämisvalheen itsepetoksella ”voidaan tarkoittaa vääriä uskomuksia, joita ihminen itse ei huomaa, toiveajattelua, jota yksilö ei välttämättä tiedosta sekä tarkoittamatonta tietämättömyyttä”.

Elämisvalhe on siis kokonaisvaltainen tulkinta todellisuudesta, jossa valheellisen ajattelun omaksunut yhteisö elää. Yksi elämisvalheen muoto Suomessa on saamelaisten oikeuksiin liittyvät väärät uskomukset. Lapin yliopiston tutkimusprofessori Rauna Kuokkanen kirjoitti viime vuonna ­Politiikasta-lehdessä, että ”Suomessa monet eivät tiedä tai usko, että Suomellakin on oma kolonisointihistoriansa”.

Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö? Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.
Liian hyvä ollakseen totta? Vuonna 2015 Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA paljasti ennennäkemättömän röyhkeän huijauksen. Volkswagenien ajotietokoneet oli ohjelmoitu tunnistamaan päästömittaukset ja pudottamaan testien aikana moottorin tehoja ja sitä myötä myös päästöjä. Testeissä huijaavia autoja ehdittiin myydä 11 miljoonaa kappaletta. Seurasi melkoinen skandaali ja Volkkarin maine ryvettyi. Vai ryvettyikö?
Volkswagenin brändi on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja se on eittämättä yksi maailman arvostetuimmista ja luotetuimmista automerkeistä. Vuonna 2017 VW juhli nousuaan maailman suurimmaksi autovalmistajaksi – pikainen skandaali ei paljoa paina, kun kuluttajat valitsevat autoa itselleen. Skandaalin vähäiseen merkitykseen voi vaikuttaa myös se, että kyllähän me kuluttajat tiedämme, että autot saastuttavat eikä meille paljastunut skandaalin myötä oikeastaan mitään uutta tai yllättävää. Kykymme selittää ikävätkin asiat pois on niin hyvä, että moiset yksityiskohdat unohtuvat alta aikayksikön. Elämisvalheessa kelpaa elellä.

Ilmastonmuutosta koskevien faktojen sivuuttaminen länsimaisissa yhteiskunnissa täyttää elämisvalheen määritelmät. Ilmastonmuutoksen faktojen ohittaminen on lähimpänä totuudenjälkeisen ajan määritelmää. 

Siksi on yllättävää, ettei ilmastonmuutos ole ollut totuudenjälkeisen ajan keskustelun ytimessä. Totuudenjälkeisen ajan käsitettä on käytetty auttamattoman epämääräisenä tapana kohdistaa moralisoiva katse tiettyihin toimijoihin. Ilmastonmuutoksen kohdalla puuttuu mahdollisuus tuntea ylemmyyttä suhteessa valheisiin haksahtaviin toisiin, jotka äänestävät väärin ja omaksuvat vääriä poliittisia uskomuksia. 

Moni totuudenjälkeistä aikaa kauhisteleva länsimaalainen ei ole valmis luopumaan lentomatkoista, autoilusta, lihasta tai lapsen hankkimisesta, vaikka meillä on runsaasti tietoa niiden aiheuttamista huomattavista päästöistä. Saastuttavasta elämäntavasta pidetään tiukasti kiinni, vaikka muilla elämänaloilla pyritään toimimaan hyveellisen omakuvan mukaisesti. 

Elämisvalhe on kytkeytynyt kiinteästi yhteisölliseen omakuvaan, jota valheen tunnustaminen järkyttäisi. Ilmastonmuutoksen kohdalla omakuva liittyy vahvasti länsimaiseen elämäntapaan. Kuinka olla globaali ja tiedostava kansalainen, jos ei pääse lentomatkailemaan ympäri maailmaa?

Julkisessa keskustelussa ilmastonmuutos on edelleen ”uskon kysymys”, joka edellyttää poliittisilta toimijoilta uskontunnustuksen mutta ei konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi tai siihen sopeutumiseksi ja varautumiseksi. Ilmastonmuutosta kehystetään usein luomisoppiin verrattavissa olevana kysymyksenä, johon joko uskotaan tai ei uskota. 

Suomen Kuvalehti uutisoi vuonna 2011: ”Usko ilmastonmuutokseen ei riipu tietämyksen määrästä.” Yhdysvalloissa tehdyn kyselyn mukaan amerikkalaiset eivät usko evoluutioon, alkuräjähdykseen tai ilmastonmuutokseen. 

Ilmastonmuutoksen tutkimuksessa on poikkeuksellisen laaja konsensus muutoksen syistä ja seurauksista. Tutkimusta pyritään jatkuvasti yleistajuistamaan ja välittämään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Siitä huolimatta totuudenjälkeisen ajan käsite kiinnittyi yksittäisiin politiikkatoimijoihin, ei keskuudessamme vaikuttavaan elämisvalheeseen.

Monet ihmiset kaipaavat uskonnon mukanaan tuomaa varmuutta ja ehdottomuutta. Pitäisikö ilmastonmuutoksesta puhua uskonnollisväritteisesti? Entä, jos ihmiset odottavat maailmanloppua – silloinhan tuleva ilmastokaaos ei välttämättä edes näyttäydy vältettävänä asiana. Tässä vuonna 2005 tehdyssä vastamainoksessa yhdistimme Raamatun (Johanneksen ilmestys) kuvauksen tulevasta maailmanlopusta.
Monet ihmiset kaipaavat uskonnon mukanaan tuomaa maailmanselitystä. Pitäisikö ilmastonmuutoksesta puhua uskonnollisväritteisesti? Entä, jos ihmiset odottavat maailmanloppua – silloinhan tuleva ilmastokaaos ei välttämättä edes näyttäydy vältettävänä asiana. Tässä vuonna 2005 tehdyssä vastamainoksessa yhdistimme Raamatun (Johanneksen ilmestys) kuvauksen tulevasta maailmanlopusta.

Vuoden 2018 presidentinvaaleissa suurin osa ehdokkaista piti ilmastonmuutosta yhtenä suurimmista uhista Suomelle. Konkreettisia politiikkatoimia ei kuitenkaan juuri esitetty tai edes vaadittu. Tärkeintä oli lujan uskon tunnustaminen. 

Presidentti Sauli Niinistön konkreettinen aloite estää mustan hiilen eli noen leviäminen pohjoisille alueille on ollut tästä syystä virkistävä siirtymä sanoista tekoihin. Niinistö on pitänyt aihetta esillä tapaamisissaan Yhdys­valtojen ja Venäjän presidenttien kanssa. 

On kuvaavaa, että Niinistön ”todellisia tarkoitusperiä” epäillään kysymyksen esiin nostamisessa. Esimerkiksi Iltalehden politiikan toimittaja Olli Ainolan mielestä on ”herttaista”, että Niinistöä kiitetään konkreettisesta aloitteesta ilmastonmuutoksen vaikutusten ehkäisemiksi. Ainolan mukaan Niinistö ei ole oikeasti ”ilmastoherännäinen” vaan käyttää kysymystä strategisena keinona suurvaltapolitiikan areenoilla. 

Muissa politiikkakysymyksissä harvoin peräänkuulutetaan aitoa uskoa. Koulutusta, yritystukia tai kuntauudistuksia puolustavan poliitikon ei tarvitse uskotella ”herännäisyyttään” asiaan. Asian perustelu tietoon pohjautuen riittää. 

Ilmastonmuutoksen kohdalla täsmällistä tietoa on saatavissa paljon enemmän kuin esimerkiksi kestävyysvajeen määrittelyn kohdalla, mutta kestävyysvaje ei ole politiikan kielessä uskon asia. Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla kestävyysvajeen suuruus kehystettiin faktatietona, yhteisesti ­jaettuna tilannekuvana. 

Tutkijoilla  on yhteinen tilannekuva ilmastonmuutoksesta, mutta sen välittyminen poliittiseen päätöksentekoon on hidasta niin pitkään, kun keskustelua ilmastonmuutoksesta käydään uskon retoriikan kautta. Kun poliitikko kertoo uskovansa ilmastonmuutokseen ja pitävänsä sitä yhtenä aikamme suurimmista uhista, häneltä on vaadittava poliittisia ratkaisuja uhan selättämiseen. 

Jos poliitikko tarjoaa ratkaisuja ja vieläpä osoittaa sitoutumista niihin, hänen uskonsa lujuus on täysin epärelevantti kysymys. Herännäisyys ja uskontunnustukset ovat keskeisiä uskonnollisten yhteisöjen piirissä, eivät poliittisessa päätöksenteossa. 

Ristiriidan ratkaisemisesta tekee erityisen vaikeaa, että siihen liittyy klassinen vapaamatkustajan ongelma. Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaaren mukaan EU:n päästötavoitteita kohdistetaan liikaa Suomelle, mikä ei ole reilua. Hän sanoo Puolan ja Kiinan pääsevän kuin ”koira veräjästä” ja toteaa: ”Saastuttajien on siivottava itse jälkensä.”

Eurooppalaisen mallioppilaan omakuva ohjaa ajattelemaan, että Suomi hoitaa tonttinsa mallikkaasti. Elämisvalheeseen kuuluu sen tosiasian kieltäminen, että tässä asiassa emme voi osoittaa sormella muualle. 

Pienellä Suomella on poikkeuksellisen suuri ekologinen jalanjälki maailmassa. Viime vuonna suomalaiset kuluttivat koko vuoden luonnonvaransa vain hieman reilussa kolmessa kuukaudessa, kun kansainvälinen keskiarvo oli kahdeksan kuukautta. 

Ylikulutuksen kitkeminen pitäisi olla poliittisen agendan kärjessä, koska Suomi on tällä hetkellä osa ongelmaa, ei ratkaisua. On siirryttävä elämisvalheen jälkeiseen aikaan.  

Jaa tämä: