intersektionaalisuus

Korjatut leffajulisteet

Lontoolaiset aktivistit kommentoivat yhteiskunnan epätasa-arvoa parodiajulistein. Yllättäen julisteet päätyivät myös Lontoon bussipysäkeille.

Maaliskuussa etelälontoolaisen Brixtonin alueen katukuvassa näkyi odottamattomia mainosjulisteita. Tutut elokuvat ja sarjat olivat saaneet erilaisen kulman. Osalle julisteet olivat ennalta tuttuja, mutta heillekin niiden kohtaaminen katukuvassa oli odottamatonta. 

”Haastaaksemme status quon teimme omia elokuvajulisteita, jossa vaihdoimme näyttelijät. Julisteissa poseeraavat meidän lisäksemme kavereitamme, minun isäni esimerkiksi on James Bondina”, Shiden Tekle kertoo.

Kuva: Legally Black
Kuva: Legally Black

”Osallistuimme The Advocacy Academy -kurssille, jossa meille opetettiin kahdeksan kuukauden ajan, kuinka muuttaa yhteiskuntaa kohtaan kokemamme viha poliittiseksi aktivismiksi. Ryhmämme nimi on Legally Black, ja siihen kuuluu minun lisäkseni Belmiro Matos da CostaLiv Francis Cornibert ja Kofi Asante.

Tavattuaan toisensa kurssilla nämä 17–18-vuotiaat nuoret päättivät kiinnittää huomion siihen, kuinka rodullistetut henkilöt ovat ali- ja väärin edustettuja elokuvissa. Tukea omille huomioilleen nelikko sai muun muassa The British Film Institute -järjestön tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan vuosien 2006 ja 2016 välillä kokonaan tai osittain brittiläisten yhtiöiden tuottamista ja teatterilevitykseen päätyneistä 1 172 elokuvasta 59 prosentissa ei ollut yhtään tummaihoista näyttelijää. Yhdessä keskeisistä rooleista tummaihoinen oli ainoastaan 157 elokuvassa eli 13 prosentissa elokuvista.

Kuva: Legally Black
Kuva: Legally Black

Kyse ei tietenkään ole yksinomaan brittiläisestä ongelmasta. Samasta aiheesta on puhuttu myös Yhdysvalloissa esimerkiksi OscarsSoWhite-hashtagin alla. Ongelma ei myöskään liity pelkästään tarjolla olevien roolien määrään vaan myös niiden laatuun. Kuten Viola Davis sanoi voitettuaan vuonna 2015 ensimmäisenä tummaihoisena näyttelijänä draamasarjan parhaan naispääosan Emmy-palkinnon: ”Ei ole mahdollista voittaa palkintoja, ellei sopivia rooleja ole tarjolla.”

Tilanne muuttui kummasti ja huomiota satoi eri tavalla, kun Legally Blackin julisteet ilmestyivät Lontoon katukuvaan – yllättäen ja pyytämättä.
Tilanne muuttui kummasti ja huomiota satoi eri tavalla, kun Legally Blackin julisteet ilmestyivät Lontoon katukuvaan – yllättäen ja pyytämättä. Tai eivät julisteet tietenkään itsekseen sinne ilmestyneet, vaan asialla oli taiteilija-aktivistiryhmä Special Patrol Group. SPG:n Mainonta paskantaa päähäsi -haastattelun voi lukea täältä.

Legally Blackin parodiajulisteille ei ollut suunniteltu sen kummallisempaa kohtaloa, kuin että ne julkaistaisiin porukan omilla nettisivuilla ja että niitä jaettaisiin Twitterissä. Tämä kaikki kuitenkin muuttui, kun myös Lontoossa vaikuttava aktivistiryhmä Special Patrol Group (SPG) kiinnitti huomionsa julisteisiin ja latasi ne Advocacy Academyn sivuilta.

SPG on erikoistunut metroasemien, busippysäkkien ja kadunvarsien mainostaulujen kaappaamiseen. Ryhmä on korvannut ongelmalliseksi koke­miaan mainoksia mielestään asiallisemmilla teoksilla ja kommentoinut näin mainontaan ja yhteiskuntaan liittyviä ongelmia. Tällä kerta he päättivät yllättää Legally Black -nelikon ja muut kohdalle sattuvat.

”He tulostivat julisteitamme ja levittivät niitä Brixtonissa bussipysäkeille valmistumispäivänämme. Sain tietää tästä vasta nähdessäni omat kasvoni bussipysäkin kyljessä. Nyt olemme saaneet uskomattoman paljon kannustavaa palautetta teoksistamme, ja esimerkiksi BBC, Sky, Channel 5 ja The Guardian ovat käsitelleet niitä.”

Koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Tekleä kumppaneineen on haukuttu vihaavan valkoihoisia, ja kritisoitu siitä, että he eivät ole sisällyttäneet julisteisiinsa esimerkiksi aasialais- ja intialaistaustaisia malleja. Teklen mielestä nämä kriitikot eivät oikein ymmärrä heidän hankettaan. 

”Emme me vaadi, että valkoihoiset näyttelijät pitäisi poistaa elokuvista ja korvata tummaihoisilla. Haluam­me vain puhua sen puolesta, että myös tummaihoiset saisivat mahdollisuutensa. Emme myöskään voi kantaa vastuuta kaikista kansanryhmistä – olemme kuitenkin kolme mustaa ja yksi valkoinen nuori Etelä-Lontoosta. Emme me edusta esimerkiksi aasialaisia tai latinalaisamerikkalasia yhteisöjä, emmekä halua puhua heidän puolestaan.”

Julisteiden tarkoitus oli kiinnittää huomio epäkohtaan eikä niinkään esittää ratkaisua ja ainoata oikeata tapaa toimia.

”Olen itse ollut hyvin vihainen ihonväriin perustuvan syrjinnän takia ja olen kohdannut henkilökohtaisesti rasismia pienestä pitäen. Media vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset näkevät ympäristönsä ja muut ihmiset. Siksi valitsimme tämän teeman.”

Kuva: Legally Black
Kuva: Legally Black

Parodian kohteeksi valikoituneista teoksista kaksi on viime aikoina noussut esiin keskusteluissa liittyen pääosan esittäjien ihonväriin.

Brittiläinen ikoni, vuodesta 1963 jatkunut tieteissarja Doctor Who, kuvaa ajassa matkustelevaa Tohtoria, joka käy tasaisin väliajoin läpi meta­morfoosin – jonka myötä Tohtorin näyttelijä vaihtuu. Tohtorin viimeisin inkarnaatio on ensimmäistä kertaa nainen, mutta ennen Jodie Whit­takerin kiinnittämistä rooliin puhuttiin myös rodullistetusta Tohtorista. Samoin ­Daniel Craigin ilmoitettua – toistuvasti – että hänen päivänsä Bondina ovat ohitse, on pohdittu mahdollisuutta saada tummaihoinen 007.

”Mietimme julisteita, jotka liittyisivät merkittäviin brittiläisiin elokuviin ja sarjoihin ja olisivat siksi tunnistettavia. Titanicin lisäsimme joukkoon vain siksi, että se oli mielestämme hauskaa.”

Vaikka julisteissa hauskuus on tärkeää, on aihe mitä vakavin.

”Legally Blackin saama huomio on osaltaan nostanut aiheen mediaan, ja ihmiset ovat puhuneet etnisistä jakaumista mediassa. Keskustelun pitää jatkua, mutta ei niin, että emme tekisi muuta kuin keskustelisimme. Meidän täytyy myös toimia ja pyrkiä poistamaan vääristyneet asetelmat mediasta ja yhteiskunnasta.”

Lue myös Special Patrol Groupin haastattelu täällä. Kaikki Legally Blackin julisteet nähtävissä ja ladattavissa The Advocacy Academyn sivulla.

Legally Black_Inbetweeners

Jaa tämä:

Kuuma läskikeskustelu

Kehopositiivisuus ei ole sama asia kuin läskiaktivismi. Jälkimmäinen pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa.

TEKSTI  Raisa Omaheimo ja Saara Särmä

Satavuotisen Suomen historiassa naiskehoa on aina haluttu kontrolloida. Edistystäkin on tapahtunut: Nykyään me saamme ehkäistä raskauksia monipuolisilla tavoilla, me saamme jopa steriloida itsemme (kunhan olemme tarpeeksi vanhoja). Kuukautissuojia on saatavilla helposti, ja ne ovat suurimmalle osalle meistä kohtuullisen hintaisia.

Seksiin tarvitaan suostumus, jopa avioliitossa.

Ulkonäön kontrolli kuitenkin on ja pysyy. Seksuaalisesta häirinnästä puhutaan jo paljon ja kauneusihanteita kritisoidaan epäterveellisinä, mutta kaikkien kehojen olemassaolon oikeutusta vaativa intersektionaalinen läskiaktivismikeskustelu saapui maahamme vasta vuonna 2016. Siksi läskiaktivismi on keskeinen kamppailu Suomen siirtyessä toiselle vuosisadalleen.

Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta

Kalevala Koru julkaisi toukokuussa 2017 Kesyttämätöntä kauneutta -mainosvideon. Videon taustamusiikkina soi kappale ”Ken on heistä kaikkein kaunein”, ja siinä esiintyi erilaisia naisia tekemässä itselleen tärkeitä asioita. Video sai julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa pääsääntöisesti hyvän vastaanoton, ja sen naiseuden diversiteettiä kiitettiin. Meitä kriittisiä ääniä oli paljon vähemmän.

Me pohdimme, miksi jo monissa yhteyksissä arvoiksi nousseet inkluusion ja diversiteetin käsitteet eivät vieläkään laajene läski-inklusiivisiksi. Kalevala Korun mainoksessa näkyi vain yksi keho, jolla oli vähän ylipainoa.

Kosmetiikkayhtiö Dove on tuottanut useita vastaavankaltaisia kehopositiivisia mainoskampajoita, joissa esitellään ”kaikenkokoisia naisia”. Kampanjoita yhdistää se, että kaikki kehot ovat aina tiimalasimallisia. Kutsumme näitä kehoja ”Dove-asteikon läskeiksi” eli kehoiksi, joiden ylipaino on helpommin kulttuurisesti hyväksyttävää. Vallitsevasta normikehoihanteesta doveläskit eroavat hyvin vähän.

Roxane Gay käsittelee tätä teemaa kirjassaan Bad Feminist: ”Keho on henkilökohtaista aluetta, ja jokaisen ihmisen painokamppailut pitää ottaa tosissaan, mutta on on olemassa ylipainoa ja ylipainoa. Jos kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, on vaikea ottaa ensimmäistä vakavasti, oli se sitten oikein tai väärin.”

Näitä Doven mainoksiahan on nähty meilläkin mediassa ja julkisessa tilassa vuosien mittaan.
Näitä Doven mainoksiahan on nähty meilläkin mediassa ja julkisessa tilassa vuosien mittaan.

Ihmiset eivät tiedä, miltä läski näyttää. On turhauttavaa keskustella ihmisten kanssa, jotka osoittavat Dove-asteikon läskiä, että katsokaa, nyt on inklusiivista, kun tuolla on mukana tuollainen ”isokin tyttö”. Jos inklusiivisuudeksi riittää kehonormia hiukan venyttävä ”iso” keho, häivytetään näkyvistä todella läskit. Meilläkin on oikeus olla olemassa ja tulla nähdyiksi osana ihmiskunnan kirjoa.

Usein käy niin, että kun kaipaa tietynlaisia representaatioita, joissa voisi nähdä myös itsensä, on mentävä ja tehtävä ne itse. Toukokuisena perjantaina riisuuduimme alastomiksi kameran edessä ja poseerasimme hymyillen, sylissämme muoviset mallinukketorsot, jotka peittivät kriittiset paikat. Projekti nimi oli ”Älä mahdu muottiin”, ja sitä oli järjestämässä muun muassa Syömishäiriöliiton jäsenjärjestö Etelän-SYLI ry.

Meistä otettu alastonkuva todistaa, miten kaukana Kalevala Korun käsitys on kehojen monimuotoisuudesta ja aidosta diversiteetistä.

Niina Stolt ja Mirkku Merimaa jatkavat #älämahdumuottiin -kuvauksia syksyllä. KUVA: Ihana Elämys Oy/Niina Stolt
Kirjoittajat Saara ja Raisa kuvassa. Niina Stolt ja Mirkku Merimaa jatkavat #älämahdumuottiin-kuvauksia jälleen syksyllä.
KUVA: Ihana Elämys Oy/Niina Stolt

Läskikeskustelu käy kuumana, ja Suomeen on rantautunut maailmalta myös kehopositiivisuuden käsite. Läskiaktivismi ja kehopositiivisuus ovat kaksi eri asiaa, ja niillä on eri tavoitteet.

Jos ihminen tuntee itsensä läskiksi, kehopositiivisuus lupaa auttaa hyväksymään oman kehon. Itsensä läskiksi tunteminen on kuitenkin aivan eri asia kuin se, että ei konkreettisesti mahdu paikkoihin tai löydä kaupasta sopivankokoisia vaatteita.

Lihavuudelle voi olla monenlaisia syitä, mutta niillä ei ole mitään väliä. Oli syy mikä hyvänsä, läskillä on oikeus olla olemassa. Ratkaisu paikkoihin mahtumiselle tai sopivien vaatteiden löytämiselle ei pidä olla yksilön kyvyssä muuttaa itsensä sopivan kokoiseksi. Ei kenellekään tulisi mieleen ehdottaa pitkälle ihmiselle, että tämä katkaisisi parikymmentä senttiä jaloistaan, jotta mahtuisi paremmin lentokoneen penkkiin istumaan.

Ei pidä muuttaa itseään, pitää muuttaa normia. Erityisesti naisten kehoja koskevat normit ovat uskomattoman kapeita, mielivaltaisia ja koko ajan muuttuvia. Aina löytyy jotain, mitä pitäisi korjata, jotta voisi mahtua normiin täydellisesti. Tästä ei hyödy kuin aina uutta myytävää kehittävä kapitalismi.

Kuvakaappaus Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta -mainoksesta.
Kuvakaappaus Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta -mainoksesta.

Kehopositiivisuus on ihan kiva juttu, mutta se ei riitä. Keho­positiivisuudesta ja itsensä rakastamisesta tulee helposti yksi suorite lisää jo valmiiksi suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Itseään ei tarvitse rakastaa ehdoitta. Riittävä tavoite on, että ei aktiivisesti vihaa itseään. Kenenkään olemassaolon oikeutus ei riipu kehon koosta tai itsen rakastamisen asteesta.

Kehopositiivisuus vastuuttaa yksilön ja sivuuttaa rakenteet. ”Riittää, kunhan vaan itse kehut itseäsi” -filosofia perustuu ajatukselle, että eläisimme tyhjiössä ja ympäröivä kulttuuri ei vaikuttaisi meihin. Omaan hyvinvointiin keskittymällä voi toki lisätä omaa hyvinvointiaan hetkellisesti, mutta jos kulttuuriset rakenteet ja asenteet eivät muutu minnekään, niiden tuottamia paineita on vaikea vastustaa yksin. Siksi on parempi keskittyä muuttamaan yhteiskuntaa kuin omaa kehoa.

Kun yhteiskunta muuttuu sallivammiksi kaikenlaisia kehoja kohtaan, yksilöllinen hyvinvointikin on helpompi saavuttaa.

Läskiaktivismi pyrkii aktiivisesti muuttamaan yhteiskuntaa ja maailmaa. Sen ytimessä on ajatus, että tasa-arvon toteutumisen edellytyksenä on täysi oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ja valta määritellä sen rajat itse.

Yksi puuttuu joukosta. Kuvakaappaus Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta -mainoksesta.
Yksi puuttuu joukosta. Kuvakaappaus Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta -mainoksesta.

Oikeus itsemäärittelyyn ja ruumiillisesta koskemattomuudesta kiinnipitämiseen ei kuitenkaan ole kaikille sama. Valkoisten tyttöjen ei tarvitse perustella päähinevalintaansa tuntemattomille mutta ruskeiden pitää. Pikkulapsia ”saa” syleillä ja pussailla ilman suostumusta, mutta aikuisten kesken moinen olisi häirintää. Cis-sukupuolisten harvemmin tarvitsee vastata tuntemattomien uteluihin genitaaleistaan.

Lisääntymiseen liittyvät ratkaisut ovat olennainen osa ruumiillista koskemattomuutta ja sen rajojen määrittelyä. Jokaisella on oltava valta valita ja valta määritellä itse, kenelle haluaa ratkaisuistaan kertoa ja koska. On äärimmäisen noloa olla se tyyppi, joka kyselee nuorehkoilta naisilta lastenhankintasuunnitelmista tai kommentoi toisen pyöristynyttä vatsaa onnitellen. Joskus se on vaan läskiä, joskus taas siellä vatsassa kasvaa onnellisesti tai onnettomasti sikiö. Älä siis kommentoi, ennen kuin henkilö itse ottaa asian puheeksi.

Maailmassa on paljon ulkonäön kommentointia, jonka tarkoitus on kehuminen tai kannustus mutta lopputulos nöyryytys tai ahdistus. Ihminen, joka näyttää raskaana olevalta, on voinut saada edellisviikolla keskenmenon tai aloittaa lääkityksen, joka nostaa painoa. Laihtunut ihminen taas voi olla vakavasti sairas, tai ehkä hänen bulimiansa on tosi huonossa vaiheessa.

”Älä oleta” on hyvä neuvo. Anna kehorauha kaikille.

Ruumiillisen koskemattomuuden periaate ulottuu myös ulkonäköön ja vaatteisiin. Jokaisella on oltava oikeus näyttää, miltä itse haluaa, ja pukeutua haluamallaan tavalla, ilman että kukaan muu sitä kommentoi.

Perinteisesti ylipainoisen ihmisen oletetaan verhoavan itsensä muodottomiin liehuihin. Se, että käytämme tv-haastatteluissa ihonmyötäisiä paitoja, on poliittinen teko. Ylipäätään julkisuudessa esiintyminen läskinä on poliittinen teko.

Yleisradion Vaakakapinakin lähetti terveisiä laajalti ylistetyn norjalaisen Skam-sarjan tekijöille.

Nuorena tiesimme, että aina kun kamera tulee esiin, täytyy joko vetää vatsaa sisään, mennä jonkun taakse ja kurkata sieltä, ottaa syliin sohvatyyny tai lepuuttaa kämmenselkää leualla ja kekseliäästi peittää kaksoisleukaa toisella kädellä.

Aikuisena julkisuudessa piti alkuun keskittyä siihen, ettei vetäisi vatsaa sisään, vaikka kamera nauhoitti. On aika paljon helpompaa ajatella ja puhua fiksuja, kun vatsalihaksia ei tarvitse jännittää täpöllä. Sitä paitsi näytämme ihan vitun hyviltä.

Läskejä pidetään epäseksuaalisina, muumimaisina pulleroina. Läskeille ei ole tarjolla seksikkäitä vaatteita. Läskien ei oleteta harrastavan seksiä. Jos populaarikulttuurissa esitetään läskien seksielämää, se näytetään joko naurettavana, säälittävänä tai fetisistisenä friikkitouhuna. Lihavat naiset tv-sarjoissa ovat liian usein hulluja sarjamurhaajia.

Läskin pitäisi myös olla kiitollinen kaikesta seksuaalisesta huomiosta, jopa häirinnästä. Kun perseen puristelijaa kieltää kourimasta, se vastaa: ”Olisit kiitollinen, että edes joku sua haluaa kouria.”

Läskillä voi olla ihan hyvä ja vaikka täydellinen seksielämä, kunhan kaiken maailman urpot kunnioittavat läskin oikeutta määritellä ruumiillisen koskemattomuutensa rajat.

Haluamme nähdä mediassa eri sukupuolisia erikokoisia, -näköisiä, -ikäisiä ja -värisiä ihmisiä tekemässä ihan tavallisia asioita, myös seksiasioita.

Raisa Omaheimo on aktivisti, taiteilija ja lehtori. Hän oli mukana tekemässä LÄSKI-monologia ja työskentelee parhaillaan mielenterveyden häiriöitä käsittelevän käsikirjoituksen kimpussa.

Saara Särmä on feministi, yhteiskuntatieteiden tohtori, Feministisen ajatushautomo Hatun johtaja, taiteileva tutkija ja läskiaktivisti.

Niina Stolt ja Mirkku Merimaa jatkavat #älämahdumuottiin -kuvauksia syksyllä.

 

 

 

 

Jaa tämä: