israel

Avoin kirje: Euroviisut, älkää peitelkö Israelin miehitystä ja ihmisoikeusloukkauksia

Reilu 140 taiteilijaa vetoaa Euroopan yleisradiounioni EBU:n, jotta vuoden 2019 Euroviisuja ei järjestettäisi Israelissa. Ohessa heidän avoin kirjeensä.

Me allekirjoittaneet taiteilijat Euroopasta ja sen ulkopuolelta tuemme palestiinalaisten taiteilijoiden vilpitöntä kutsua boikotoida Israelin isännöimiä vuoden 2019 euroviisuja. Kunnes palestiinalaiset saavat nauttia kaikille ihmisille kuuluvista vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja yhtäläisistä oikeuksista, ei pidä teeskennellä, että kaikki on hyvin valtiossa, joka kiistää heiltä perusoikeudet.

Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017.
Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017. Häiriköiden viimeisin vastamainos puuttui  Euroviisujen ja Israelin ihmisoikeusloukkausten väliseen ristiriitaan. Lisää aiheesta täällä.

Toukokuun 14. päivä, muutama päivä Israelin euroviisuvoiton jälkeen, Israelin armeija tappoi 62 aseetonta palestiinalaista mielenosoittajaa Gazassa, mukaan lukien kuusi lasta, ja haavoitti satoja, suurinta osaa kovilla luodeilla. Amnesty International on tuominnut Israelin sotilaiden käytännön ampua tappaakseen ja vammauttaakseen ja Human Rights Watch on kuvaillut tappoja ”laittomiksi ja harkituiksi”.

Vuoden 2019 euroviisuja tulisi boikotoida, jos Israel isännöi niitä, kun maa jatkaa vakavaa, vuosikymmeniä jatkunutta palestiinalaisten ihmisoikeuksien loukkaamista. Käsittääksemme Euroopan yleisradiounioni vaatii, että Israel pitäisi vuoden 2019 euroviisut paikassa, joka ei synnyttäisi ristiriitoja. Sen pitäisi peruuttaa Israelin isännöinti kokonaan ja siirtää kilpailu maahan, jossa ihmisoikeudet ovat paremmalla tolalla. Epäoikeudenmukaisuus erottaa, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien tavoitteleminen yhdistää.

L-FRESH The LION, muusikko, Euroviisujen 2018 kansallinen tuomari (Australia)
Helen Razer, tv-toimittaja, kirjailija (Australia)
Candy Bowers, näyttelijä, kirjailija, teatteriohjaaja (Australia)
Blak Douglas, artisti, (Australia)
Nick Seymour, muusikko, tuottaja (Australia)
DAAN, muusikko, lauluntekijä (Belgia)
Daan Hugaert, näyttelijä (Belgia)
Alain Platel, koreografi, teatteriohjaaja (Belgia)
Marijke Pinoy, näyttelijä (Belgia)
Code Rouge, yhtye (Belgia)
DJ Murdock, DJ (Belgia)
Helmut Lotti, laulaja (Belgia)
Raymond Van het Groenewoud, muusikko (Belgia)
Stef Kamil Carlens, muusikko, säveltäjä (Belgia)
Charles Ducal, runoilija, kirjailija (Belgia)
Fikry El Azzouzi, kirjailija, näytelmäkirjailija (Belgia)
Erik Vlaminck, kirjailija, näytelmäkirjailija (Belgia)
Rachida Lamrabet, kirjailija (Belgia)
Slongs Dievanongs, muusikko (Belgia)
Chokri Ben Chikha, näyttelijä, teatteriohjaaja (Belgia)
Yann Martel, kirjailija (Kanada)
Karina Willumsen, muusikko, säveltäjä (Tanska)
Kirsten Thorup, kirjailija, runoilija (Tanska)
Arne Würgler, muusikko (Tanska)
Jesper Christensen, näyttelijä (Tanska)
Tove Bornhoeft, näyttelijä, teatteriohjaaja (Tanska)
Anne Marie Helger, näyttelijä (Tanska)
Tina Enghoff, kuvataiteilija (Tanska)
Nassim Al Dogom, muusikko (Tanska)
Patchanka, yhtye (Tanska)
Raske Penge, lauluntekijä, laulaja (Tanska)
Oktoberkoret, kuoro (Tanska)
Nils Vest, elokuvaohjaaja (Tanska)
Britta Lillesoe, näyttelijä (Tanska)
Kaija Kärkinen, muusikko, laulaja, näyttelijä, Euroviisu-finalisti 1991 (Suomi)
Kyösti Laihi, muusikko, Euroviisu-finalisti 1988 (Suomi)
Kimmo Pohjonen, muusikko (Suomi)
Paleface, muusikko (Suomi)
Manuela Bosco, näyttelijä, kirjailija, taiteilija (Suomi)
Noora Dadu, näyttelijä (Suomi)
Pirjo Honkasalo, elokuvantekijä (Suomi)
Ria Kataja, näyttelijä (Suomi)
Tommi Korpela, näyttelijä (Suomi)
Krista Kosonen, näyttelijä (Suomi)
Elsa Saisio, näyttelijä (Suomi)
Martti Suosalo, näyttelijä, laulaja (Suomi)
Virpi Suutari, elokuvaohjaaja (Suomi)
Aki Kaurismäki, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja (Suomi)
Pekka Strang, taitelija, taiteellinen johtaja (Suomi)
HK, laulaja (Ranska)
Dominique Grange, laulaja (Ranska)
Imhotep, DJ, tuottaja (Ranska)
Francesca Solleville, laulaja (Ranska)
Elli Medeiros, laulaja, näyttelijä (Ranska)
Mouss & Hakim, yhtye (Ranska)
Alain Guiraudie, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja (Ranska)
Tardi, sarjakuvataiteilija (Ranska)
Gérard Mordillat, kirjailija, elokuvantekijä (Ranska)
Eyal Sivan, elokuvantekijä (Ranska)
Rémo Gary, laulaja (Ranska)
Dominique Delahaye, kirjailija, muusikko (Ranska)
Philippe Delaigue, kirjailija, teatteriohjaaja (Ranska)
Michel Kemper, verkkolehden päätoimittaja (Ranska)
Michèle Bernard, laulaja-lauluntekijä (Ranska)
Gérard Morel, teatterinäyttelijä, ohjaaja, laulaja (Ranska)
Daði Freyr, muusikko, Euroviisu-ehdokas 2017 (Islanti)
Hildur Kristín Stefánsdóttir, muusikko, Euroviisu-ehdokas 2017 (Islanti)
Mike Murphy, tv-toimittaja, Euroviisu-kommentaattori (Irlanti)
Mary Black, laulaja (Irlanti)
Christy Moore, laulaja, muusikko (Irlanti)
Charlie McGettigan, muusikko, lauluntekijä, Euroviisu-voittaja 1994 (Irlanti)
Mary Coughlan, laulaja (Irlanti)
Luka Bloom, laulaja (Irlanti)
Robert Ballagh, taiteilija, Riverdance-lavastaja (Irlanti)
Aviad Albert, muusikko (Israel)
Michal Sapir, muusikko, kirjailija (Israel)
Ohal Grietzer, muusikko (Israel)
Yonatan Shapira, muusikko (Israel)
Danielle Ravitzki, muusikko, kuvataiteilija (Israel)
David Opp, taiteilija (Israel)
Assalti Frontali, yhtye (Italia)
Radiodervish, yhtye (Italia)
Moni Ovadia, näyttelijä, laulaja, näytelmäkirjailija (Italia)
Vauro, toimittaja, sarjakuvataiteilija (Italia)
Pinko Tomažič Partisan Choir, kuoro (Italia)
Jorit, katutaiteilija (Italia)
Marthe Valle, laulaja (Norja)
Mari Boine, muusikko, säveltäjä (Norja)
Aslak Heika Hætta Bjørn, laulaja (Norja)
Nils Petter Molvær, muusikko, säveltäjä (Norja)
Moddi, laulaja (Norja)
Jørn Simen Øverli, laulaja (Norja)
Nosizwe, muusikko, näyttelijä (Norja)
Bugge Wesseltoft, muusikko, säveltäjä (Norja)
Lars Klevstrand,
muusikko, säveltäjä, näyttelijä (Norja)
Trond Ingebretsen, muusikko (Norja)
José Mário Branco, muusikko, säveltäjä (Portugali)
Francisco Fanhais, laulaja (Portugali)
Tiago Rodrigues, taiteellinen johtaja, Portugalin kansallisteatteri (Portugali)
Patrícia Portela, näytelmäkirjailija, kirjailija (Portugali)
Chullage, muusikko (Portugali)
António Pedro Vasconcelos, elokuvaohjaaja (Portugali)
José Luis Peixoto, kirjailija (Portugali)
N’toko, muusikko (Slovenia)
ŽPZ Kombinat, kuoro (Slovenia)
Lluís Llach, säveltäjä, laulaja-lauluntekijä (Espanja)
Marinah, laulaja (Espanja)
Riot Propaganda, yhtye (Espanja)
Fermin Muguruza, muusikko (Espanja)
Kase.O, muusikko (Espanja)
Soweto, yhtye (Espanja)
Itaca Band, yhtye (Espanja)
Tremenda Jauría, yhyte (Espanja)
Teresa Aranguren, toimittaja (Espanja)
Julio Perez del Campo, elokuvaohjaaja (Espanja)
Nicky Triphook, laulaja (Espanja)
Pau Alabajos, laulaja-lauluntekijä (Espanja)
Mafalda, yhtye (Espanja)
Zoo, yhtye (Espanja)
Smoking Souls, yhtye (Espanja)
Olof Dreijer, DJ, tuottaja (Ruotsi)
Karin Dreijer, laulaja, tuottaja (Ruotsi)
Dror Feiler, muusikko, säveltäjä (Ruotsi)
Michel Bühler, laulaja, näytelmäkirjailija, kirjailija (Sveitsi)
Wolf Alice, yhtye (Iso-Britannia)
Carmen Callil, kustantaja, kirjailija (Iso-Britannia)
Julie Christie, näyttelijä (Iso-Britannia)
Caryl Churchill, näytelmäkirjailija (Iso-Britannia)
Brian Eno, säveltäjä, tuottaja (Iso-Britannia)
A.L. Kennedy, kirjailija (Iso-Britannia)
Peter Kosminsky, kirjailija, elokuvaohjaaja (Iso-Britannia)
Paul Laverty, käsikirjoitaja (Iso-Britannia)
Mike Leigh, kirjailija, elokuva- ja teatteriohjaaja (Iso-Britannia)
Ken Loach, elokuvaohjaaja, (Iso-Britannia)
Alexei Sayle, kirjailija, koomikko (Iso-Britannia)
Roger Waters, muusikko (Iso-Britannia)
Penny Woolcock, elokuvantekijä, oopperaohjaaja (Iso-Britannia)
Leon Rosselson, lauluntekijä (Iso-Britannia)
Sabrina Mahfouz, kirjailija, runoilija (Iso-Britannia)
Eve Ensler, näytelmäkirjailija (Yhdysvallat)
Alia Shawkat, näyttelijä (Yhdysvallat)

Jaa tämä:

Odottamisen valtakunta

Israel pitää palestiinalaisia loputtomassa odottamisen limbossa. Näin valtio voi tunnustaa heidän oikeutensa ilman, että näitä oikeuksia tarvitsisi koskaan toteuttaa.

Ensimmäisen maailmansodan tuoksinassa uusiksi piirretyt rajat määrittävät todellisuutta Lähi-idässä edelleen. Tästä muistuttaa Tim Marshallin teos Maantieteen vangit, joka kertoo, kuinka britit ja ranskalaiset käytännössä jakoivat alueen keskenään.

Vuonna 1916 brittiläinen diplomaatti Sir Mark Sykes piirsi vahakynällä poikkiviivan alueen kartan poikki ja teki salaisen sopimuksen ranskalaisen kollegansa François Georges-Picot’n kanssa. Britannia sai muun muassa Irakin ja Palestiinan, Ranska puolestaan Libanonin ja Syyrian.

Salaisen Sykes-Picot-etupiirisopimuksen seurauksena alueen kartta valtioineen vastaa poikkeuksellisen huonosti perinteisiä kansojen ja uskontojen mukaan määräytyneitä jakoja. Siirtomaaisäntien piirtämien rajojen vakiintumista on odotettu jo yli sata vuotta, mutta merkit eivät viittaa siihen, että Sykesin ja Georges-Picot’n tapa määrittää Lähi-itä johtaisi mihinkään hyvään.

Tämän eurooppalaisten saneleman jaon kärsijöitä ovat myös omaa maatansa odottavat palestiinalaiset. Vuonna 1917 britit julkaisivat Balfourin julistuksen, joka tuki ”kansallisen kodin” perustamista juutalaisille Palestiinan alueelle.

Odottavan aika on tunnetusti pitkä, ja Lähi-itään tosiaan liittyy paljon odotuksia ja odottamista. Yhdet odottavat Jumalan lupaamaa maata ja toiset Messiaan toista tulemista. Myös oikeutta ja kotimaata odotetaan, ja välillä odotetaan lupaa korjata kuoppainen tie. Odotuttaminen voi olla myös alistavan politiikan väline, kuten Tampereen yliopiston tutkija Mikko Joronen esittää artikkelissaan Spaces of waiting.

Joronen esittää tutkimuksessaan, että Israelin tapa hallita palestiinalaisia on tarkasteltavissa teatraalisena performanssina, jonka keskeisenä tavoitteena on ylläpitää palestiinalaisten epävarmaa asemaa. Tämä teatteri tunnustaa seremoniallisesti palestiinalaisten hallinnolliset, juridiset ja turvallisuuteen liittyvät oikeudet, mutta ei tosiasiallisesti tarjoa niitä palestiinalaisille, jotka ovat juuttuneet loputtomaan oikeuksiensa odotuksen kehään.

Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017.
Kuvassa palestiinalaisia työntekijöitä Betlehemin tarkastuspisteellä, Länsirannalla vuonna 2017. Vuoden 2019 Euroviisu-huuma ei tule yltämään kaikkialle, missä Israel käyttää valtaansa ja juhlahumussa kansainvälistä yleisöä tuskin muistutetaan miehityksestä ja siihen liittyvistä ihmisoikeusloukkauksista.

Palestiinalaisten elämästä on muodostunut odottamisen jatkumo, joka toteutuu sekä kansakunnan että yksilön tasolla. Samalla kun kansa odottaa omaa valtiota, näyttäytyy odottamisen kulttuuri arjessa esimerkiksi toistuvana jonottamisena Länsirannan tarkastuspisteillä. Tarkastuspisteillä ”palestiinalaisia työntekijöitä ajetaan karsinoihin kuin karjaa”, Joronen kuvailee.

Viivästyttämiset ja odottamassa pitäminen muodostavat Jorosen mukaan yhtenäisen kolonialistisen rakenteen, jota voisi kutsua ”odottamisen tilaksi”. Sen avulla kontrolloidaan miehitettyä väestöä ja maa-alueita. Näin toimiva hallinto esittää näytelmää demokraattisesta valtiosta.

Odottaminen näkyy palestiinalaisten elämässä myös siten, että monet maanviljelijät eivät saa kehittää omia viljelysmaitaan. Saattaa mennä vuosia ja vuosikymmeniä saada lupa, joka mahdollistaa omien maiden läpi viljelmille johtavan tien kunnostamisen.

Odottamisen kulttuuri ei kuitenkaan koske kaikkia. On tapauksia, jossa palestiinalaisviljelijän vuosikymmeniä odottaman luvan myöntämisen jälkeen aloitetut kunnostustyöt lopetetaan pikaisesti läheisten siirtokuntien asukkaiden tekemien valitusten perusteella.

Jorosen mukaan tämä prosessi toistuu uudestaan ja uudestaan:

”Palestiinalaiset omistavat maan, ja heillä on dokumentaatio omistusoikeuden tukena. He anovat rakennuslupia, odottavat merkittävän pitkiä aikoja. Kun he lopulta saavat rakennusluvat ja rakentavat tai korjaavat kaivon, määrätään kaivo tuhottavaksi.”

Esimerkiksi EU:n tukemat rakennushankkeet eivät koskaan ole täysin EU:n rahoittamia, vaan maanviljelijän osuus investoinnista on 25 prosenttia. Tuhoamismääräyksissä ei siis ole kyse pelkästään kaivojen tuhoamisesta vaan myös maanviljelijöiden taloudellisen ahdingon lisäämisestä.

Tuhoamismääräyksistä tehtyjen valitusten käsittelyajat ovat – odotetusti ja poikkeuksetta – hyvin pitkiä toisin kuin rakennustöistä tehtyjen valitusten käsittelyajat. Palestiinalaisten oikeuksia ei kielletä, mutta niiden ei myöskään anneta toteutua.

Mikko Joronen: Spaces of waiting –  Politics of precarious recognition in the occupied West Bank. SAGE Journals 2017.
Tim Marshall: Maantieteen vangit, 335 s. Atena 2018.

EUROVIISUT, PINKKIPESU JA BOIKOTTI

Israeliin on houkuteltu turisteja sloganilla ”You’ll never be the same” [”Et ole koskaan entiselläsi”]. Maan matkailumainoksissa vältellään miehitykseen liittyvien kysymysten käsittelyä samalla, kun ylistetään suvaitsevaisuutta. Riiko Sakkinen kiinnitti tähän huomiota Visit Israel -teoksessaan.
Israeliin on houkuteltu turisteja sloganilla ”You’ll never be the same” [”Et ole koskaan entiselläsi”]. Maan matkailumainoksissa vältellään miehitykseen liittyvien kysymysten käsittelyä samalla, kun ylistetään suvaitsevaisuutta. Riiko Sakkinen kiinnitti tähän huomiota Visit Israel -teoksessaan.

Israelilainen Netta Barzilai voitti vuoden 2018 Eurovision laulukilpailut, eli Euroviisut, toukokuun 12. päivänä. Kahta päivää myöhemmin Israelin armeija tappoi 62 aseetonta palestiinalaista mielenosoittajaa Gazassa. Uhrien joukossa oli kuusi lasta ja sadat haavoittuivat sotilaiden luodeista. Palestiinalaiset osoittivat mieltään Gazan 11 vuotta kestänyttä saartoa vastaan. Muun muassa Human Rights Watch kuvaili armeijan toimia ”laittomaksi ja harkituksi”.

Samalla, kun Gazan saarto jatkuu ja palestiinalaiset odottavat asemansa paranemista, valmistellaan Israelissa vuoden 2019 Euroviisujen järjestelemistä. Maan hallitus on jo ilmoittanut että kyseessä on sille ”kansallinen projekti”. Lukuisille katsojille Euroviisut ovat suvaitsevaisuuden ja ihmisoikeuksien juhla – tämä suvaitsevaisuus ja nämä oikeudet eivät kuitenkaan ulotu Israelin miehittämillä ja hallitsemilla alueilla asuville palestiinalaisille.

Monien mielestä on kaksinaismoralistista juhlia esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia samalla, kun valtio ei suo ihmisoikeuksia kaikille alamaisilleen. Tähän viitataan termillä pinkwashing, eli pinkkipesu. Kyseessä on ihmisoikeusloukkausten valkopesusta.

Lukuisat taiteilijat ovat jo aikaisemmin kieltäytyneet esiintymästä Israelissa valtion tekemien ihmisoikeusloukkausten takia ja miehityspolitiikka on poikinut myös kansainvälisen akateemisen ja kulttuurisen boikotin. Nyt yli 200 taiteilijaa on kertonut boikotoivansa vuoden 2019 Euroviisuja. Suomesta päätöksestä boikotoida kilpailua ovat kertoneet muun muassa Manuela Bosco, Nora DaduPirjo HonkasaloRia KatajaAki KaurismäkiTommi KorpelaKrista KosonenKaija KärkinenKyösti LaihiPalefaceKimmo PohjonenElsa SaisioPekka StrangMartti Suosalo ja Virpi Suutari.

Jaa tämä:

Yhdysvallat ja Israel – kuin natsit ja Häiriköt?

Jerusalemissa nähdyt väkivaltaisuudet muistuttivat jälleen ajatusketjusta hulluus-pähkähulluus-uskonto.

Muinaiset avaruusoliot -televisiosarjan Giorgio A. Tsoukalos on muuttunut hienoksi meemiksi. Hänen halunsa nähdä kaiken takana avaruusolioiden salamyhkäiset touhut on alusta, jolta kelpaa ponnistaa. Sittemmin Tsoukalosin It's aliens -tokaisu on taipunut moneksi ja aliens-pähkähulluuden voi sujuvasti vaihtaa toiseen yhtä hulluun ajatukseen.
Muinaiset avaruusoliot -televisiosarjan Giorgio A. Tsoukalos on muuttunut hienoksi meemiksi. Hänen halunsa nähdä kaiken takana avaruusolioiden salamyhkäiset touhut on alusta, jolta kelpaa ponnistaa. Sittemmin Tsoukalosin ”It’s aliens” -tokaisu on taipunut moneksi ja tämän aliens-pähkähulluuden voi sujuvasti vaihtaa toiseen yhtä hulluun ajatukseen.

Mitäs sanoisitte, jos Vastarintaliike alkaisi tukemaan Häiriköitä? Olisi aika kilaria. No, jotenkin tämän tason hulluudet ovat mahdollisia, mikäli ne pyöritetään uskontomyllyn kautta. Tämä palasi mieleen taas Israelin tapahtumien myötä.

Elikkäs Yhdysvallat siirsivät Israelin suurlähetystönsä Jerusalemiin ja samalla tulivat talloneeksi palestiinalaisten varpaille. Täysin odotusten mukaisesti palestiinalaiset osoittivat tämän seurauksena mieltään ja Israelin sotilaat ampuivat kymmeniä aseettomia ihmisiä hengiltä ja haavoittivat ties kuinka monia. Kun siellä Yhdysvaltain uudessa lähetystössä sitten juhlistettiin avajaisia, niin rukoilemaan päästettiin mm. sionistikristityt evankelistat Robert Jeffress ja John Hagee.

Yhdysvaltojen Israelille tarjoaman tuen takanahan on ajatus siitä, että jahka juutalaiset saavat pyhän maan itselleen, niin Jeesus palaa, saadaan Harmageddon ja hurraa!

Kaksi kuvaa todellisuudesta.
Kaksi kuvaa todellisuudesta.

Hesari huomauttaa, että ”Hagee on aiemmin sanonut, että Jumala lähetti Adolf Hitlerin ajamaan juutalaiset takaisin Israeliin. Jeffress puolestaan on tuominnut helvettiin kaikki paatuneet juutalaiset, jotka eivät suostu kääntymään kristinuskoon.”

Tuskin mikään voisi olla pähkähullumpaa: Fundiskristityt tukevat Israelia jotta maailmanloppu tulisi ja toteavat ihan avoimesti, että juutalaisten rooli on tässä välineellinen ja että juutalaiset kyllä palavat Helvetin lieskoissa jahka lopun ajat. Juutalaiset puolestaan eivät tietenkään usko Jeesuksen toiseen tulemiseen, koska se jäbä oli fuulaa ihan startista alkaen, mutta raha ja aseet kelpaavat.

Tai jotain.

Miten tämä sitten taipuisi Vastarintaliikkeen ja Häiriköiden yhteistyöksi?

No, Vastarintaliikehän on kansallissosialismin nimiin vannova järjestö, joka tavoittelee yhteiskuntajärjestyksen kumoamista ja yhteispohjoismaista diktatuuria. Kun me Häiriköissä kerran kritisoidaan nyky-yhteiskunnan toimintaa, niin meidän tukeminen voisi jonkun pöpin logiikan perusteella edesauttaa systeemin kaatumista ja sikäli edesauttaa sitä kansallissosialistista vallankumousta (jonka tullessa meidät tietty talutettaisiin saunana taakse). Olisihan tämä hullua, mutta tuskin hullumpaa kuin tuo yllä kuvailtu fundiskristittyjen ja Israelin liitto.

Mikäli tämä ajatusleikki tuntuu naurettavalta, niin vetoan siihen, että sain idean oikeasta elämästä. Juuri saman logiikan mukaisia ajatuksiaan kirjasi joku evp-eversti Etelä-Suomen Sanomissa luokkaa kymmenen vuotta sitten. Eläkkeelle päässyt eversti oli fundeerannut, että koska Attac-järjestö kritisoi maailman talouden toimintaa, niin Attac pelaa länsimaiden kumoamista tavoittelevien islamistiterroristien pussiin. Ja koska Attac näin tulee terroristeja, ”on ilmeistä” että terroristit kanavoivat rahoja Attacille. Tämä kaikki oli tietysti turvallista esittää ilman mitään todisteita, mutta Puolustusvoimien palveluksessa vietetyn elämän tuoman kokemuksen tukemana.

Harmillisesti olen hävittänyt tuon lehtileikkeen matkan varrella, enkä kirjoitusta Etlarin arkistosta löydä – se olisi hieno muistus ihmisen hulluudesta ja urautuneen pään halusta runnoa kaikki muut samoihin uriin.

Jaa tämä:

Länsiranta Pride

Palestiinalaistaiteilija maalasi Israelin rakentamaan muuriin vastoin aikaisempaa ilmoitustaan

Khaled Jarrar tunnetaan kantaa ottavista teoksistaan, joita on nähty laajalti ympäri maailmaa – myös Helsingissä. Hän on muun muassa hakannut taltalla irti palasia palestiinalaisten Länsirannan ympäröivästä muurista. Jarrar on jauhanut noista palasista uutta sementtiä josta hän on valanut veistoksia kuten betonisen jalkapallon joka nähtiin Helsingissäkin.

Kuva 1
Tästä se lähtee, pala kerrallaan

Apartheidmuuriksi nimetty muuri on rakennettu palestiinalaisten eristämiseksi muusta Israelista. Ristiriitaisia tunteita herättänyt muuri on kritiikin lisäksi vetänyt puoleensa taiteilijoita. Nimekkäitäkin. Esimerkiksi Banksy ja Roger Waters ovat jättäneet omat kädenjälkensä siihen lukuisten muraalien ja graffitien joukossa. Jarrar ei kuitenkaan ole suhtautunut näihin maalauksiin varauksettoman positiivisesti. Hän keskusteli tästäkin Voiman haastattelussa vuonna 2014.

”Muuri erottaa. Se erottaa perheet ja sukulaiset toisistaan. Se erottaa israelilaiset palestiinalaisista. Se myös kontrolloi maa-alueita eli sitä, kuka saa viljellä ja missä.. ..En pidä graffiteista muurissa, sillä tämä muoti-ilmiö ei tee mitään muurin hävittämisen eteen. Graffitit voisi maalata muihin paikkoihin, ja muuri tulisi jättää juuri sellaiseksi kuin se on: rumaksi. Muurista tehdään taiteella tarpeettoman kaunis, ja lopulta se muuttuu turistirysäksi.”

”Muuriin maalamisen sijasta kaikkien pitäisi vasaroida siitä palasia pois. Jos kaikki hakkaisivat muurista irti muutaman kilon, se olisi äkkiä hävitetty.”

Khaled Jarrar: Through the Spectrum. Maali betonille (Israel/Palestiina 2015).
Khaled Jarrar: Through the Spectrum. Maali betonille (Israel/Palestiina 2015).

Kesä-heinäkuun taitteessa Jarrar kuitenkin kävi maalaamassa muuriin sateenkaaren raidat. Maalaus ei  säilynyt paikallaan kauaa – Gay Pride -juhlallisuuksien jälkimainingeissa maalattu teos ilmeisestikin silitti vastakarvaan joitain palestiinalaisyhteisössä. Associated Pressin raportoitua teoksen hävittämisestä tapahtuneesta kirjoitettiin muun muassa The Guardianissa ja Haarezissa.

Vaikka Jarrar ilmoituksensa mukaan antaa teostensa mieluummin puhua puolestaan, päätti hän selittää teostaan ja sen taustoja sen ympärillä käydyn julkisen keskustelun johdosta. Keskustelu ajautui taiteilijan itsensä mukaan pahasti sivuraiteille ja se kaapattiin Israelin pv-työkaluksi.

Hän kommentoikin näkemyksiään tapahtuneesta perusteellisesti ja seikkaperäisesti kirjoituksessaan.

”Kuvat sateenkaarista levisivät [Pride-viikolla] netissä ja jopa Valkoinen talo valaistiin sateenkaaren väreissä.”

”Tämä herätti minut ajattelemaan kaikkia näitä kansainvälisiä aktivisteja ja tavallisia ihmisiä, jotka juhlivat historiallisesti sorretun ihmisryhmän vapautta sekä sateenkaarta vapauden ja tasa-arvon symbolina.”

”Se sai minut myös miettimään meidän päivittäistä kamppailuamme tasa-arvon, vapauden ja oikeuden puolesta täällä Palestiinassa.”

Tekijä tuntematon: Tärvelty teos. Maali betonille (Israel/Palestiina 2015)
Tekijä tuntematon: Tärvelty teos. Maali betonille (Israel/Palestiina 2015)
 

Jarrar ei peittele sitä, että hänen teoksensa tuhosivat palestiinalaiset. Hän ei kuitenkaan suostu syyttämään koko yhteisöä homofoobiseksi – hän itse maalasi teoksen avoimesti päivänvalossa ja se tärvättiin yön pimeydessä.

Taiteilijan näkemykset eivät kuitenkaan estäneet tapausta nousemasta Israelin pinkwashin – eli pinkkipesun – välineeksi. Pinkkipesulla tarkoitetaan lähinnä samaa kuin viherpesulla, mutta ympäristöarvojen sijaan imagonkohennusta tehdään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kustannuksella.

”Artikkeli väitti, että Israel – väitetyn suvaitsevaisuutensa ansiosta – olisi turvasatama palestiinalaisille homoseksuaaleille. Tämä siitäkin huolimatta, että ei ole olemassa lakia, joka tarjoaisi mitään turvaa palestiinalaisille Israelissa, jossa he joutuvat toistuvasti sortotoimien kohteiksi koska ovat palestiinalaisia. Kuten israelilainen LGBTQ-aktivisti ja akateemikko Aeyala Gross on todennut, Israelin hallitus on nopea hyödyntämään LGBTQ-kysymystä osana kansainvälistä propagandaa tarttumatta ongelmiin kotikentällään.”

”Muuan teräväkatseinen kommentoija Facebookissa totesi: ’Samalla kun maailma juhlii tasa-arvoisen avioliiton voittoa Israelissa voit mennä naimisiin kenenkä tahansa kanssa kunhan hän ei ole palestiinalainen.'”

Jarrarin osoitettua virheitä Associated Pressin artikkelissa AP korjasikin niitä, mutta epäilemättä alkuperäinen artikkeli levisi verrattomasti oikaisua laajemmalle. Näinhän se menee.

Jarrar ei myöskään ole yksin kritisoidessaan Israelin pinkkipesu-politiikkaa. Suomessa tähän keskusteluun on osallistunut muun muassa Syksy Räsänen:

”Pinkwashing on osa tätä ’Brand Israel’ -kampanjaa. Pinkwashing ei tähtää queer-ihmisten aseman parantamiseen sen enempää Israelissa kuin miehitetyillä palestiinalaisalueillakaan. Sen sijaan se hyväksikäyttää palestiinalaisten queerien identiteettiä ja ongelmia heitä sortavan järjestelmän ylläpitämiseksi.”

”Sikäli kun pinkwashing pitkittää apartheidia, se edesauttaa israelilaisen yhteiskunnan luisumista yhä enemmän oikealle ja siten vaikeuttaa myös israelilaisten queerien asemaa.”

Epäilemättä keskustelu jatkuu jatkossakin.

Kuva 4
Riiko Sakkinen: Visit Israel. Akryyliväri, tussi, värikynä, lasertuloste sekä tarra paperille (Espanja 2014)
Jaa tämä:

Leikitään sotilasta

Teksti Häirikkö

Khaled Jarrar toi sotilaallisen kurin Helsingin keskustaan.

Siinä me seisoimme Lasipalatsin aukiolla, sulkeisharjoituksista tutussa kolmijonomuodostelmassa. Vettä satoi kaatamalla ja tuijotimme vihollista silmiin. Surrealistinen olo iski. Olin osa performanssia.

Palestiinalaistaiteilija Khaled Jarrar järjesti viikko sitten sateisena tiistai-iltana Dis-/Obey-nimisen performanssin, jonka tarkoituksena oli pohtia ohjeiden noudattamista ja sen järkevyyttä.

”Minut on koulutettu sotilaaksi – tottelemaan ajattelematta. Mutta me olemme ihmisiä – meidän täytyy ajatella”, Jarrar selitti meille osallistujille ennen performanssin alkamista.

Ennen uraansa taiteilijana Jarrar oli sotilas ja toimi muun muassa Jasser Arafatin henkivartijana.

Joukkue, aseen-to! Aika surkea näkyhän tämä porukka oli.

Taiteilijan alkupuheen jälkeen me Dis-/Obey-projektiin osallistuneet saimme intin vanhat baretit päähämme ja harjoittelimme liikkumista joukkueena. Surullisempaa sulkeisharjoitusta tuskin koskaan on nähty, mutta se nyt ei oikeastaan ole se pointti. Käytyjen keskustelujen perusteella sain sen kuvan, että monet osallistujista ovat tottuneita ajattelemaan ja toimimaan itsenäisesti, ja kuten todettua se itsenäisyys ei ole aina toivottua sotilailta. Puolustusvoimien mukaan sulkeisilla muun muassa luodaan kykyä vaistomaiseen reagointiin. Tuo oli tärkeä elementti myös meidän performanssissa.

Muodostelmamme marssi Vanhalta ylioppilastalolta muutaman sadan metrin matkan Mannerheimintien vartta ja sen yli Lasipalasin aukiolle. Militantin oloinen seurue herätti hämmennystä ja jopa närää keskellä iltapäiväruuhkaa. ”No ei kyllä vaikuta erityisen rauhanomaiselta”, muuan vanhempi herrasmies totesi.

Kaikkialla joukko-osastollinen sotilaita iltapäiväruuhkassa ei kuitenkaan ole harvinainen näky. Se on hyvä muistaa.

Itselleni surrealistisin hetki oli se, kun kävimme kääntymässä Kampin kauppakeskuksen edustalla olevalla Narinkkatorilla. Pysähdyimme siellä seisomaan kolmirivissä ruuanlaittokermaa markkinoineen mainosteltan viereen ja Jarrar innostui jakamaan meille osallistujille ilmaisia näytteitä. Siinä ne konsulentit kaivoivat kermapurkkeja kylmälaukusta otsat hiessä. Joku erehtyi naurahtamaan tilannetta ja sai päälleen komentaja Jarrarin huutamat nuhteet ja käskyn punnertaa.

Lopulta joukko-osasto päätyi Lasipalatsin aukiolle, jossa meitä odotti vihollinen: 50 henkareissa roikkunutta maastopukua (intin vanhoja). Meidän käskettiin pysähtyä kasvotusten vihollisen kanssa ja kohdata tuntematon vaara. Tässä kohdassa alkoi ihmiskoe: kuinka kauan kukakin viitsi seistä siinä paikallaan. Meidän tapauksessamme esitetty vastakkainasettelu oli ilmeisen merkityksetön ja järjetön, mutta siinä sateessa seisoskellessa sopi miettiä, että kuinka usein konflikteissa vastaavan kaltainen vastakkainasettelu on yhtä järjetön.

Hissukseen osallistujat alkoivat sitten riisumaan päähineitään ja poistumaan muodostelmasta kyllästyttyään touhuun. Jotkut nopeammin, mutta sitkeimmät seisoivat siinä hievahtamatta melkein tunnin verran. Mitä lie ovat siinä pohtineet, ehkä sokean käskyjen tottelemisen typeryyttä ja sitä kaikkea tuhoa, mitä sokealla tottelemisella on saatu aikaiseksi.

Missä määrin tämä sotilaan leikkiminen sitten poikkeaa intistä ja siitä, miten siellä larpataan sotilasta? Paha sanoa, kaipa tässä joku aste-ero kuitenkin on.

Viimeisen sotilaan tiukka katsekontakti demonisoitua vihollista silmiin.

Dis-/Obeyn toteutus oli kuitenkin vaarassa, koska israelilaiset eivät halunneet päästää Jarraria poistumaan kotoaan Ramallahista. Edellisen kerran Jarrarin liikkumista rajoitettiin keväällä, kun häntä estettiin osallistumasta oman näyttelynsä avajaisiin New Yorkissa.

Tämä taiteilijan liikkumisen rajoittaminen on tietenkin henkilökohtaisella tasolla tragedia. Se kuitenkin sopii raivostuttavan hyvin hänen taiteellisen tuotantonsa profiiliin. Jarrarin teokset ovat toistuvasti käsitelleet liikkumisen vapautta ja tuon rajoittamista. Ymmärrettävästi hän on lähestynyt aihetta omasta henkilökohtaisesta kokemuksestaan käsin. Jarrarin koti sijaitsee Länsirannalla, jonka ympärille Israel on rakentanut muurin.

Palestiinalaisilla ei ole oikeutta valvoa omia rajojaan, eivätkä he saa leimata vierailijoiden passeja – leimat lyödään papereihin israelilaisten puolella rajaa. Protestoidakseen tätä epäkohtaa Jarrar suunnitteli palestiinalaisille oman passin ja meni kotikaupunkinsa Ramallahin torille ja rupesi leimaamaan turistien passeja. Hän toki kertoi kaikille, mistä on kyse ja että ongelmia saattaa leimasta seurata. Ja niitä ongelmiahan tietysti seurasi. Useampikin leiman passiinsa ottaneista pääsi erityiseen syyniin Israelin puolella ja osan passit revittiin.

Osana toista taideteosta hän puolestaan kävi hakkaamassa taltalla ja vasaralla palasia irti Israelin rakentamasta eristysmuurista. Nuo palaset hän jauhoi pulveriksi ja sekoitti siitä uutta sementtiä, josta valoi siitä muun muassa jalkapallon.

Video Jarrarin Lontoon Ayyam-galleriassa järjestetystä Whole in the Wall -näyttelystä.

On vaikea kuvitella, mitä israelilaisviranomaiset kuvittelivat hyötyvänsä Jarrarin matkustamisen estelystä. Ehkä ei ole ajateltu mitään sen suurempaa, ehkä kyseessä on vain ollut puhdas halu tehdä kiusaa.

Paljoa paremmin he eivät olisi kyenneet Jarrarin teosten viestiä alleviivaamaan.

www.checkpointhelsinki.org/en/programme/to-the-square-2/

Jaa tämä: