Jensen

Rakenteet näkyviksi ja tila haltuun

Taide paljastaa kaupunkitiloihin liittyviä odotuksia normaaliudesta, kaupallisuudesta ja valtasuhteista.

Soukkalaisuus. Jos pitäisi nimetä, mikä itseäni määrittelee ja mikä on vaikuttanut eniten siihen, mitä teen ja mihin olen päätynyt, se olisi varmasti uteliaisuuden lisäksi lähiö, josta olen kotoisin: Espoon Soukka.

Tutkimuksessani ja taiteellisessa työskentelyssä tilaan ja valtaan liittyvät kysymykset ovat keskeisiä ja kumpuavat osittain siitä, miten ihmisyys tuntuu tiivistyvän lähiöissä – niistä puuttuu maaseudun tila ja suhde luontoon ja toisaalta kaupunkien historia. Ne on rakennettu jäsennettyä ja toimivaa yhteiskuntaa ajatellen ja sitä tuottamaan.

Julkiset tilat ovat vallankäytön paikkoja, joissa normaaliutta ja toiseutta tuotetaan: tilat ovat esimerkiksi voimakkaasti sukupuolittuneita. Häiriöt ja normirikkomukset tulevat selkeästi strukturoiduissa lähiöissä räikeästi esille.

Olen kiinnostunut tällaisista häi­riöistä ja niihin johtavista syistä. Usein taustalla on eriarvoisuus, jolle olen aina ollut allerginen. Kun opin kirjoittamaan, piirsin ja kirjoitin tarroja, joissa luki: ”maailman kaikia köyhöjä pitä auttaa.”

Heinäkuussa 2015 Porin kulttuurisäätö järjesti kaikkien aikojen ensimmäisen Porin Maailmannäyttelyn. Porin Maailmannäyttelyn 2015 teemana oli maailman näkyväksi tuleminen ja tekeminen. Erityisenä tarkastelun kohteena oli teoksen ja sanojen suhdetta: miten teos kääntyy sanoiksi ja mitä tapahtuu teokselle ja sen tarinalle kun se kuvaillaan yhä uudestaan ja uudestaan. Näyttely tutki myös Porin kaupunkitilaa ja monumentaalisen taiteen mahdollisuuksia Pori Jazzien ja SuomiAreenan telttameren rinnalla.
Heinäkuussa 2015 Porin kulttuurisäätö järjesti kaikkien aikojen ensimmäisen Porin Maailmannäyttelyn. Porin Maailmannäyttelyn 2015 teemana oli maailman näkyväksi tuleminen ja tekeminen. Erityisenä tarkastelun kohteena oli teoksen ja sanojen suhdetta: miten teos kääntyy sanoiksi ja mitä tapahtuu teokselle ja sen tarinalle kun se kuvaillaan yhä uudestaan ja uudestaan. Näyttely tutki myös Porin kaupunkitilaa ja monumentaalisen taiteen mahdollisuuksia Pori Jazzien ja SuomiAreenan telttameren rinnalla.

Lapsuuden tarroissa näkyy yhä tekemisiini vaikuttava, mahdollisesti ­naiivikin usko siihen, että taiteen avulla voi muuttaa maailmaa. Sen avulla voi tehdä piiloon jääviä rakenteita näkyväksi, kohdata ihmisiä, synnyttää uudenlaista ajattelua ja lopulta toivottavasti aikaansaada vallankumouksen.

Samasta syystä pidän taiteen demo­kraattisuutta tärkeänä. On tär­keää, että se viedään paikkoihin, missä ihmiset sen helposti kohtaavat, myös ne, jotka kokevat museot ja galleriat ­elitistisiksi ja itselleen vieraiksi paikoiksi.

Idealismi ja allergisuus kaikenlaiselle sorrolle tekevät työskentelystä välillä hankalaa. Aloitin nuorena kuvataiteilijana Helsingissä aikana, jolloin taiteilijavetoisia ja ilmaisia ­gallerioita ei juurikaan ollut, galleristit eivät ­kokeneet nuoria taiteilijoita työpanoksen arvoisiksi ja kenttää päsmäröivät varttuneet miestaiteilijat ja taiteen ­ostajat, jotka kokivat kauppaan kuuluvan luvan epämiellyttävään fyysiseen läheisyyteen ja huonoihin vitseihin.

Totuus Suomesta -näyttelyn avajaisissa taiteilijat ja vieraat pääsivät yhdessä toteuttamaan suomalaisuutta juomalla keskiolutta. Olutpullot oli aseteltu Suomen lipun malliin. "Näyttelyiden nimi on ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen. ”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoi Voiman haastattelussa.
Porin kulttuurisäädön Totuus Suomesta -näyttelyn avajaisissa taiteilijat ja vieraat pääsivät yhdessä toteuttamaan suomalaisuutta juomalla keskiolutta. Olutpullot oli aseteltu Suomen lipun malliin.
Näyttelyn nimi oli ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen.
”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoi Voiman haastattelussa.

Nämä ovat myös syitä, miksi koen kuraattorina toimimisen mielekkääksi. Kuratoinnissa pystyn yhdistämään tutkimuksen, tiedon tuottamisen ja sen näkyväksi tekemisen.

”Cura” on latinaa ja tarkoittaa huolehtimista. Kuratointiin ja huolehtimiseen liittyy idea välittämisestä: niin maailmasta ja ihmisistä välittämisen ajatus kuin tiedon ja kokemusten välittäminen. Välittäminen on myös vaikuttamista, rakenteiden purkamista, oli kysymys sitten sosiaalisista rakenteista tai taiteen esittämisen tapoihin liittyvistä rakenteista.

Toisaalta koen kuratoinnin toisinaan myös ongelmalliseksi juuri välittämiseen liittyvien kysymysten vuoksi. Hyvät tarkoitukset ja hyvä ajattelu eivät aina johda toimintaan, ja riskinä on, että taide muuttuu pelkästään puheeksi. Toimijat lentelevät ympäri maailmaa puhumaan kestävästä kehityksestä, tasa-arvosta ja ekologiasta pahvimukeista juodun kahvin äärellä, mutta välittyykö tieto kuplan ulkopuolelle?

Sama koskee taiteeseen, kulttuuriin ja tieteeseen liittyvän prekaariuden käsittelemistä: jatkuva epävarmuus tulevaisuuden suhteen, pätkätyöt ja yleinen työn näkymättömyys ovat kentällä tunnustettuja ongelmia, mutta jäävät usein niin sanotulta suurelta yleisöltä piiloon, kun toiminta on valmiiksi yhteiskunnan marginaalissa.

Politiikka on ollut tämän asian suhteen yllättävä, positiivinen käänne. Olin pitkään kaivannut Suomeen feminististä puoluetta, ja puolueessa mukana olo oli oikeastaan itsestään selvää. Vaikka vallankumous on toivelistallani edelleen ykkösenä, on poliittisen vallan kaappaaminen ja politiikan haltuun ottaminen seuraavana listalla.

Erno-Erik Raitasen installaatio Kuoleman puutarha nähtiin vuonna 2016 Saatanan kesänäyttelyssä. Teoksen raaka-aineina käytettiin muun muassa kompostoitua biojätettä ja ulostetta, kastematoja, pääasiassa löydettyjä kasveja.
Erno-Erik Raitasen installaatio Kuoleman puutarha nähtiin vuonna 2016 Saatanan kesänäyttelyssä. Teoksen raaka-aineina käytettiin muun muassa kompostoitua biojätettä ja ulostetta, kastematoja, pääasiassa löydettyjä kasveja.

Myös taiteessa pidän tärkeänä valtasuhteiden ja vaihtoehtoisten todellisuuksien pohtimista. Sekä Porin kulttuurisäätö -kollektiivin että ­Eliisa Suvannon kanssa vetämäni ­Space ­Invaders -projektien keskiössä on vallitsevien rakenteiden kyseenalaistaminen ja vaihtoehtojen esittäminen. Space­ ­Invaders ottaa vuosittain haltuun tyhjillään olevia tiloja monitieteisille ja -taiteisille, lyhytaikaisille projekteille, jotka ottavat kantaa julkisesta tilasta ja valtasuhteista käytyyn keskusteluun.

Taiteen tuominen kaupunkitilaan, julkisiin ja puolijulkisiin tiloihin, tekee siitä saavutettavampaa. Toisaalta se myös pakottaa arvioimaan uudelleen ympäristöä, johon taide on asettunut.

Toimintamme on epäkaupallista, ja epäkaupalliset teot julkisessa tilassa hämmentävät. Tämä hämmennys toimii usein avauksena mitä moninaisimmille keskusteluille. Kun käyttäjäkuntaa ei pyritä määrittelemään vaan tavoitteena on avoin ja ei-hierarkkinen toiminta, ei myöskään vastaanottoa voi määritellä. Ja vaikka tekijät voi yleensä valita, ei itse tekeminenkään aina ole kontrolloitavissa.

Vastikään julkaistuTaina Rajantin ja Denise Zieglerin kanssa kirjoittamani kirja Interventio kaupunkitilaan [lue kirja Issuu-palvelussa] esittelee kaupunkitilaan toteutettuja projekteja ja käsittelee interventiotaidetta, julkista tilaa ja taiteen potentiaalia sosiaalisen väliintulon välineenä ja paikkana.

Maakunnissa on valtavasti vahvaa kulttuuriosaamista ja tekemistä, jonka potentiaalia ei aina osata hyödyntää. Kun huolehditaan alueiden autioitumisesta ja Suomen eriarvoistumisesta ja mietitään keinoja tämän kehityksen pysäyttämiseksi, voisi ympäristöä kuormittavan raskaan teollisuuden ja kestämättömään riistoon perustuvan turkistarhauksen sijaan miettiä vaihtoehtona alueen omaan identiteettiin perustuvan kulttuurin hyödyntämistä.

Projektit ja työskentelyni tutkijana Aalto-yliopiston kokeellisia taideprojekteja ja kaupunkitutkimusta yhdistävässä Elävä Pori -hankkeessa ovat myös tutustuttaneet valitettavan hyvin kaupunkien toimintatapoihin. Mitä suurempi kaupunki, sen hankalampaa on löytää oikeita ihmisiä ja usein myös tahtoa saada projekteja toteutettua. Kaupungeilla on toinen toistaan hienompia strategiapapereita koskien taidetta, kulttuuria ja tilapolitiikkaa, mutta kauniilla sanoilla ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Vaikka olemme itse olleet luomassa väliaikaisen tilankäytön toimintakulttuuria, pidän sitä myös ongelmallisena: lyhytkestoisten projektien tukeminen toimii hyvänä keinona kiillottaa kaupunkibrändiä ja peitellä ongelmia, kun kaupunkien pitäisi sitoutua tukemaan taidetta ja kulttuuria pitkäjänteisesti. Usein ilmaiseksi työskentelevät tekijät nostavat toiminnallaan alueiden arvoa tyytyväisinä siitä, että on tila, missä työskennellä.

TaM, FM Anna Jensen (1978) on kuvataiteilija, kuraattori, tutkija, taidekriitikko ja feministi, jonka väitöstutkimus käsittelee tilan, vallan, kummastuttavan, yhteisön ja yksilön maailmassa olemisen kysymyksiä.
Lue myös Anna Jensenin, Eliisa Suvannon ja Anni Venäläisen Totuus Suomesta -teemainen haastattelu täältä

Jaa tämä: