Kulttuurihäirintä

Hyvää koulumatkaa kaikille

Kongon kouluikäiset louhivat meidän koululaisten elektroniikan.

Pikkukoululaisista puhuttaessa kuulin teleoperaattorin tarjoamasta sopimuksesta, jossa saa aina uuden halpisluurin, jos entinen hajoaa. Ja sitten niitä luureja tietenkin kohdellaan sen mukaisesti ja niitä hajoaa ja uusia laitteita tarvitaan.

Tämä tuntuu erittäin pahalta, ottaen huomioon, että raaka-aineita noihin puhelimiin on louhimassa niiden meidän ekaluokkalaisten ikäiset (ja nuoremmat) lapset. Sky News kävi tutustumassa olosuhteisiin Kongossa, josta tulee noin 60 prosenttia maailman koboltista.

”Mineraali on keskeinen osa älypuhelinten ja kannettavien tietokoneiden akkuja ja sen avulla Applen ja Samsungin kaltaiset suuryritykset tekevät miljardeja. Kuitenkin monet heistä, jotka louhivat raaka-aineen hengenvaarallisissa olosuhteissa saavat palkkaa niinkin vähän kuin 10 senttiä (8p) päivässä.

Koska yrityksien ei edellytetä jäljittävän kobolttinsa alkuperää – ja valtaosa maailman koboltista tulee Kongon demokraattisesta tasavallasta – todennäköisyys on sen puolella, että sinunkin älypuhelimesi akku sisältää keskiafrikkalaisen valtion lasten louhimaa kobolttia.”

Sky Newsin haastattelema 8-vuotias Dorsen kertoi, kuinka hän ei ollut ansainnut tarpeeksi saadakseen ruokaa kahteen päivään, vaikka hän oli työskennellyt 12-tuntisia päiviä.

Huawei kannusti Honor-älypuhelinmainoksissa meitä "Sanomaan sen". No, me sanoimme ja samalla näytimme. Mainoskuvastossa harvemmin esitetään tuotteeseen liittyviä ongelmia, vaikka ne saattavat olla keskeinen osa tuotteen valmistamista. Ajattelimme korjata tämänkin puutteen tässä Honest-vastamainoksessa.
Huawei kannusti Honor-älypuhelinmainoksissa meitä ”Sanomaan sen”. No, me sanoimme ja samalla näytimme. Mainoskuvastossa harvemmin esitetään tuotteeseen liittyviä ongelmia, vaikka ne saattavat olla keskeinen osa tuotteen valmistamista. Ajattelimme korjata tämänkin puutteen tässä Honest-vastamainoksessa.

Jotta kaikki ei olisi niin yksinkertaista, on hyvä muistaa, että monimutkaisessa maailmassa myös korjausliikkeet ovat monimutkaisia ja vaikeita. Hanna Nikkanen kirjoitti tähän liittyen marraskuussa 2010:

”Heinäkuussa 2010 Barack Obama nimittäin allekirjoitti lain, joka velvoittaa kaikkia New Yorkin pörssiin listautuneita yrityksiä ilmoittamaan, käyttävätkö ne Kongosta tai naapurimaista louhittuja konfliktimineraaleja: tinaa, tantaalia tai volframia.

Laki ei sisällä sanktioita vaan nojaa julkisuuspaineeseen. Se näyttää tepsivän: elektroniikkavalmistajat ovat jättämässä kauhujen Kongon.

Brändiyritysten pako on jättänyt eettisempää kaivostoimintaa Itä-Kongoon kehittäneet hankkeet vaille rahoitusta. Jäljelle jäävät ne ostajat, joiden kukkaroa kohut eivät uhkaa: esimerkiksi autoteollisuuden alihankkijat ja kiinalaiset halpaelektroniikkafirmat, joiden nimiä kuluttajat eivät tunne.”

Ja jotenkin ne mineraalit vaan löytävät tiensä yhä edelleen maailman markkinoille. Sky News kuvasi Kongossa salaa juuri kiinalaisia ostajia, joiden kautta raaka-aine (oletettavasti) jatkaa valkopestynä pörssiyhtiöiden tehtaisiin ja tuotantolaitoksiin.

Sampsan iPhone Tin -teos komistu muuan punavuorelaista seinää tovin aikaa Helsingissä.
Sampsan iPhone Tin -teos komistu muuan punavuorelaista seinää tovin aikaa Helsingissä.

Samalla, kun kansalaisyhteiskunta esittää vaatimuksiaan, yritykset yrittävät selitellä tekemisiään parhain päin. Me emme voi tyytyä siihen, kuten Kauppakorkeakoulussa vastuuttoman yritystoiminnan kollektiivisesta muistamisesta ja unohtamisesta väitellyt Jukka Rintamäki kirjoitti:

Yritysvastuu on käsite, joka on nykyisin jonkinlainen itsestäänselvyys käytännössä missä tahansa yrityksessä – ainakin mitä julkisuuskuvaan tulee. Yritysskandaalit ja vastuuton yritystoiminta yleisemmin ovat kuitenkin olleet jatkuvasti uutisotsikoissa.

Ehkä pitäisikin kääntää katse jälleen kerran vastuuttomaan yritystoimintaan liittyvään lainsäädäntöön ja jättää vapaaehtoinen yritysvastuu sille sopivaan arvoon. Lainsäädännöllä on kuitenkin tutkitusti vapaaehtoista yritysvastuuta merkittävämpi vaikutus.”

Parempaa pitää siis vaatia, mutta samalla meidän tulisi osata suhtautua myös kriittisesti ja analyyttisesti esittämiimme vaatimuksiin. Kuten Nikkanen kirjoitti:

”Boikotti on joskus mahtava ase, ja pelkästään sen uhka saa yritykset usein korjaamaan kurssiaan. Onnistuakseen boikotin täytyy kuitenkin täyttää kolme vaatimusta, joista yksikään ei näytä Itä-Kongon tapauksessa toteutuneen.

Ensinnäkin boikotilla on oltava konkreettinen vaatimus, jonka toteuttaminen on mahdollisuuksien rajoissa.

Toiseksi boikotilla on oltava kesto: boikotin on päätyttävä, jos epäkohta korjataan.

Kolmanneksi boikottiaseen käyttö ei saa pahentaa erityisen haavoittuvassa tilanteessa olevien työntekijöiden ahdinkoa.”

Tämän iPhone Tin -teoksen puolestaan löysin Pariisista, maalattuna muuan sillan alle. Sampsa muistuttaa, että kolmannes maailman tinasta on peräisin Bangkan saarelta Indonesiasta. Sielläkään ei kaikki mene aina ihan nappiin ja niistäkään ongelmista meille ei kerrota kovinkaan ahkerasti.
Tämän iPhone Tin -teoksen puolestaan löysin Pariisista, maalattuna muuan sillan alle. Sampsa muistuttaa, että kolmannes maailman tinasta on peräisin Bangkan saarelta Indonesiasta. Sielläkään ei kaikki mene aina ihan nappiin ja niistäkään ongelmista meille ei kerrota kovinkaan ahkerasti.

 

Jaa tämä:

Tuntematon siivooja

”Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane.” Siinä ei muuten ihan heti tule raja vastaan, kun mainosmies ratsastaa veteraaneilla ja sotamuisteloilla.

Kun Edvin Laine kuvasi ensimmäistä Tuntematon sotilas -filmatisointia (1955), teemaa pidettiin sen verran arveluttavana, että puolustusvoimat ei lainannut kuvausryhmälle varusteita rekvisiitaksi. Rauni Molbergin  saatua oman Tuntemattoman sotilaansa (1985) valmiiksi oli maailma muuttunut siinä määrin, että tuo eka filmatisointi oli kanonisoitu, eikä aihetta katsottu liian vaaralliseksi käsiteltäväksi.

Kun Aku Louhimies filmasi omaa Tuntematonta sotilastaan (2017), hankittiin sotilaiden asut Belgiasta (koska halvempia?) ja tuotantoyhtiö heittäytyi markkinointiyhteistyöhön lähinnä kaikkien mahdollisten tahojen kanssa – ja siksi markkinoille on saatu esimerkiksi Tuntematon sotilas -kuplavettä (lisää vain kossu!) ja Sinituotteen Tuntematon sotilas -rikkakihvelit ja -mopit. Ei saatana.

"Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane." Ihan jännittää nähdä, onko Louhimiehen elokuvassa tuotesijoittelua – siivoaako Rokka kenties Lammion käskemänä polkua Sinin rikkakihvelin avulla?
”Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane.” Ihan jännittää nähdä, onko Louhimiehen elokuvassa tuotesijoittelua – siivoaako Rokka kenties Lammion käskemänä polkua Sinin rikkakihvelin avulla?

On vaikea keksiä mitään, mikä halveksuisi sotien kauhut läpi eläneiden sukupolvien kokemuksia niin paljon kuin tämä sodalla ratsastaminen ja sen banalisoiminen. Mitä näistä tuotteista pitäisi oikein olla mieltä? ”Ota torjuntavoitto pölystä!”, ”Nyt juodaan kossuvissyä talvisodan hengessä!”, ”Tällä mopilla selviydyt pahimmastakin motista!”.

Jotain hyvin omituista on tapahtunut, kun vasemmistolaisen työläiskirjailijan sodanvastainen kirja on päätynyt kansallismielisten sotaromantisoinnin välineeksi ja nyt myös markkinointiponnisteluiden vankkureita vetäväksi juhdaksi. On tietenkin totta, että taiteilija ei itse pysty määrittelemään sitä, miten hänen teoksensa lopulta tulkitaan, ja paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa sitten Väinö Linnan kirjan julkaisun. Raimo Pesonen kirjoitti Tuntemattomaan sotilaaseen liittyvistä Kansa taisteli -lehdessämme:

Pasifsmiin taipuvainen lukija voi nyökytellä romaanin äärellä. Toisaalta niin voivat tehdä myös ne, jotka puhuvat isänmaallisista veriuhreista ihailevin äänenpainoin. Tulkinnat ovat erilaisia, koska myös lukutavat ovat. Vaikka kirjailijalla on omat pyrkimyksensä, hän ei voi hallita teoksensa vastaanottoa. Linna koki tulleensa sensuroiduksi käsikirjoitukseen tehtyjen muutosten vuoksi. Romaanin herättämien ensireaktioiden perusteella kirjailijan pasifistiset pyrkimykset kuitenkin välittyivät: Suomen armeija kieltäytyi 1955 yhteistyöstä Edvin Laineen elokuvaprojektin kanssa, mutta on sittemmin esittänyt sitä varusmiehille osana koulutusta. Armeijan suhtautuminen Laineen elokuvaan kuvaa tulkintojen muutosta. Kyse ei ole sen enempää ’aidon’ merkityksen löytymisestä kuin katoamisestakaan, vaan lukutavasta.”

Lukutapa on tosiaan muuttunut matkan varrella ja muutokset lukutavoissa tietenkin kertovat meistä lukijoista. Hieman tähän liittyvistä kirjoitin samaisen Kansa taisteli -lehden pääkirjoituksessa:

”Kansallinen narratiivimme – legenda Suomesta ja suomalaisuudesta – on kirjoitettu sodan kautta. Kansallisen identiteetin pönkittäminen sodalla on monin tavoin ongelmallista, mutta näin nämä asiat koetaan. Me suomalaiset olemme kuitenkin hyvin valikoivia sen suhteen, mitä sotia muistelemme. Talvisota ja jatkosota ovat lehtien otsikoissa ja kansalaisten mielissä koko ajan, mutta esimerkiksi sisällissota ei tarjoa selvää ulkopuolista vihollista, jota vastaan kansa voisi yhdistyä. Myöskään Lapin sota ei kelpaa muisteloihin, sillä siihen liittyy kaksi perustavanlaatuista ongelmaa: ensinnäkin Suomi petti liittolaisensa ja toisekseen tuo liittolainen oli natsi-Saksa.”

Kun Hartwall lanseerasi oman Tuntematon sotilas -kuplavetensä mietimme oman drinksubaarin perustamista. Baarista saisi ainoastaan kossuvissyä – Marski-vodkaan tehtynä, tietenkin. Ja kuten Riiko Sakkinen sen muotoili: "Vichyn Ranska (1940–1944) oli natsi-Saksan ohjaaman nukkehallituksen hallitsema Ranska. Vichyn Ranska hallitsi nimellisesti sekä Saksan miehittämää pohjoisosaa että 'vapaata' eteläosaa, käytännössä kuitenkin vain jälkimmäistä sekä siirtomaita. Vichyn Ranskaa johti marsalkka Philippe Pétain ja sen pääkaupunki oli Vichy. Käytännössä maata kuitenkin hallitsi natsi-Saksa."
Kun Hartwall lanseerasi heinäkuussa Tuntematon sotilas -Vichyn mietimme oman drinksubaarin perustamista. Baarista saisi ainoastaan kossuvissyä – Marski-vodkaan tehtynä, tietenkin. Oheisessa kuvassa alkuperäisen pulloa on korjattu, mutta vain hieman. Ja kuten Riiko Sakkinen sen muotoili: ”Vichyn Ranska (1940–1944) oli natsi-Saksan ohjaaman nukkehallituksen hallitsema Ranska. Vichyn Ranska hallitsi nimellisesti sekä Saksan miehittämää pohjoisosaa että ’vapaata’ eteläosaa, käytännössä kuitenkin vain jälkimmäistä sekä siirtomaita. Vichyn Ranskaa johti marsalkka Philippe Pétain ja sen pääkaupunki oli Vichy. Käytännössä maata kuitenkin hallitsi natsi-Saksa.”

Tuntematon sotilas eri inkarnaatioissaan ei tietenkään ole ainoa kaakki, jolla näissä leikeissä ratsastetaan. Samaa harrastetaan myös esimerkiksi talvisodalla, Mannerheimilla ja sotaveteraaneilla yleensä. Kirjoitinkin yleisen brändistrategian Marskin hyödyntämiseen, ja nämä samat lainalaisuudet vallitsevat myös rinnasteisissa brändeissä.

”Marsalkka Mannerheim taipuu myös uuden median viestintäkanaviin ja esimerkiksi natiivimainonnan työkaluksi – ei ole sellaista aatetta, jota ”Marski”-kortin pelaaminen ei tukisi! Täyden spektrin dominanssi on mahdollista oikealta laidalta vasemmalle ainoastaan fokusta siirtämällä.
Kuluttajien sitoutumisaste Marsalkka Mannerheimin brändiin on myös tutkitusti korkea. Yleisradion vuonna 2004 järjestämä interaktiivinen multiplatformikonsepti, Suuret suomalaiset, mittasi suomalaisten suurmiesten suosiota. Marsalkka Mannerheim voitti yleisökilpailun ylivoimaisen suvereenisti kilpakumppanien jäädessä tuleen makaamaan.
Liity sinäkin voittajien joukkoon ja hyödynnä Marsalkka Mannerheimin tuomat mahdollisuudet kasvulle. Marsalkka Mannerheim -brändin persoonalliset arvot tukevat kasvustrategiaa ja mahdollistavat myös uusien markkina-alueiden valloittamisen. Make Finland Great Again – Suur-Suomi nytten!”

Vuonna 1990 Lapinlahden Linnut julkaisivat Maailman kahdeksan ihmettä -sarjassa oman tulkintansa tästä Tuntematon sotilas -teemasta. Tulkinta on häkellyttävän ajankohtainen vuonna 2017.

Jaa tämä:

Trollo-loo, natsit!

Aktivisti rekisteröi Soldiers of Odin -tavaramerkin. Odinit suuttuivat ja saivat patentti- ja rekisterihallituksen perumaan tavaramerkin – liian myöhään.

Soldiers of Odin -katu­partiot ilmestyivät kaduille lokakuussa 2015, ensin Kemissä ja sitten laajemmin kautta valtakunnan. Rasistista ideo­logiaa ajanut, rajojen sulkemista vaatinut ja väkivallalla pelotellut porukka herätti huomiota ja symboloi 2010-­luvulla koventuneita asenteita maahanmuuttoa kohtaan. Ryhmän jäsenet esiintyivät uhkaavasti, ja sen perustaja, kansallissosialistiksi julistautunut Mika Ranta, poseerasi natsi­upseerin koppalakissa, Suomi-kone­pistooli kourassa.

Soldiers of Odin (SOO) hyväksyttiin yhdistysrekisteriin helmikuussa 2016. Kaikki eivät olleet alkuunkaan tyytyväisiä siihen, että Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) rekisteröi vihaa ja suvaitsemattomuutta edistävän porukan.

Miksi olla yrmeä, jos voi olla pinkki yksisarvinen?
Miksi olla yrmeä, jos voi olla pinkki yksisarvinen?

Riikka Yrttiaho päätti rekisteröidä Soldiers of Odin -tavara­merkin. Ideana oli kaupustella SOO-kangasmerkkejä, jotka haastaisivat oikean SOO:n viestin. Hieman vastoin odotuksia Yrttiaho sai Patentti- ja ­rekisterihallitukselta myönteisen päätöksen toukokuussa 2016.

”Halusimme herättää keskustelua siitä, miten voi olla mahdollista, että Suomessa tuollaisen vain ja ainoastaan puhdasta vihaa viestivän ryhmän voi saada rekisteröityä.”

Yrttiahon tavaramerkkihakemuksen mentyä läpi Soldiers of Odinin jäsenet puolestaan ilmaisivat närkästyksensä.

SoldiersOfOdin, SOO, natsit, kulttuurihäirintä
Riimut ja natsit, nehän kuuluvat yhteen. Natsit tosin voivat vaikka painua kuuseen. Joka tapauksessa tässä on kangasmerkki, joka sai natsit raivoihinsa ja horjutti heidän perusturvallisuudentunnetta.

Vaikka aihe oli mitä vakavin, Yrttiaho näkee huumorin hyvänä välineenä aiheen ympärillä käydyssä keskustelussa.

”On aina merkityksellistä, jos pääsee herättelemään keskustelua rasismista tai rasismin normalisoitumisesta. Riippuen vähän siitä, mitä ja miten sen tekee, voi huumori avata väylän keskustelulle.”

Keskusteluahan tämä siirto nostattikin, vaikka Odinin soturien partioimiset olivat muutenkin näkyvästi esillä mediassa. Yrttiaho ja hieman samoilla linjoilla ollut Loldiers of Odin -pelleryhmä kaappasivat keskustelun Soldiers of Odinilta. Väkivallan uhalla operoiva ryhmittymä ei pystynyt vastaamaan aloitteisiin, jotka kieltäytyivät taipumasta uhoksi.

Soldiers of Odin julisti piirustuskilpailun, jossa jaettiin kangasmerkkejä hienoja piirustuksia tehneille. Tämäkin kuva on tuon kilpailun satoa.
Soldiers of Odin julisti piirustuskilpailun, jossa jaettiin kangasmerkkejä hienoja piirustuksia tehneille. Tämäkin kuva on tuon kilpailun satoa.

”Fasismin ja äärioikeiston vastustaminen on kaikkea muuta kuin hauskaa. Mutta ei se tarkoita sitä, etteikö välillä voisi olla myös hauskaa. Jos otetaan esimerkiksi Pride, niin sehän liittyy äärimmäisen vakavaan aiheeseen, ja koko tapahtuma on alkanut mellakasta. Ihmiset ovat olleet äärimmäisen vihaisia – minäkin olen – noiden epäkohtien takia, mutta välillä asiaa voi myös karnevalisoida ja saada siitä voimaa.”

Vastareaktiot olivat odotettuja.

”Olivat ensin hiljaa, ja sitten alkoi kuulua uhoamista ja MV-lehti kirjoitteli. Saan vieläkin asiattomia viestejä, joissa väitetään, että olisin tehnyt laittomuuksia. Eihän se pidä paikkaansa – olen tehnyt sen, mihin PRH on antanut luvan”, Yrttiaho kertoo.

Vihaisen postin vastapainoksi hän on kuitenkin saanut valtavasti positiivista palautetta. Yrttiaho kokee olevansa voiton puolella siinäkin suhteessa.

”Minulla on monella tapaa turvattu asema yhteiskunnassa, koska olen valkoihoinen. Ja onhan se hauskaa, että tällainen pieni nainen sai aikaiseksi sellaisen natsien ja rasistien itkemisen. Ikään kuin minä olisin joku uhka.”

Toukokuussa 2017 patentti- ja rekisterihallitus yllättäen perui Yrttiahon SOO-tavaramerkin. Taustalla oli Soldiers of Odin -yhdistyksen tekemä valitus. PRH hyväksyi valittajan kannan, että tavaramerkkihakemus oli tehty ”ainoastaan vilpillisessä tarkoituksessa”.

Sateenkaarikissa. Eihän tästä juurikaan paremmaksi voi päästä.
Sateenkaarikissa. Eihän tästä juurikaan paremmaksi voi päästä.

Tavaramerkin kumoaminen näyttäytyy lähinnä esimerkkinä Streisandin ilmiöstä. Ilmiöllä viitataan tapauk­siin, joissa yritys vaientaa kriittiset äänet vain vetää enemmän huomiota noihin kriittisiin ääniin.

”Tämä on sikäli hassua, että koko projektimme oli jo hiljentynyt. Myimme viime vuonna sen pari tuhatta kangas­merkkiä, mutta kyseessä oli siinä ajassa tapahtunut ilmiö, eikä sitä ollut tarkoitus jatkaa. Kun tavaramerkkipäätös kumottiin, nousi aihe jälleen esille, ja niin meidän Facebook-sivullemme tuli masinoitu hyökkäys ja kaikenlaisia kaljupäitä vittuilemaan.”

Vaikka mitään tarkkoja tavoitteita projektille ei missään vaiheessa asetettu, Yrttiaho pääsi osaltaan määrittelemään rasismi-keskustelun suuntaa ja sitä, kuinka Soldiers of Odiniin suhtaudutaan.

Kaiken jälkeen Yrttiaho on hieman tuohtunut PRH:n päätöksestä jälleen siunata äärioikeiston toiminta. Viranomaisten halu ymmärtää rasisteja ja samaisten rasistien tapa käydä keskustelua kuvastavat hyvin Suomessa vallalla olevia jännitteitä.

”Suomessa rasismin ja äärioikeiston ymmärtäminen jopa poliitikkojen taholla on huolestuttavan yleistä. Näille aatteille ei pidä antaa kasvualustaa. Äärioikeiston kanssa ei voi, eikä pidä keskustella. Suomessa on ajateltu, että jos äärioikeiston kanssa ei puhuta, se kasvaa isommaksi – ei ole tuo taktiikka näyttänyt toimivan.”

Asiallisia keskusteluja varmasti halutaan käydä, mutta se on hankalaa, jos toisten puhe on haukkumista ja uhkailua.

”Minua ärsyttää se, että käydään metakeskustelua keskustelusta. On todella etuoikeutetun ihmisen vaatimus sanoa, että ’ettekste voisi vaan keskustella’. Ei minua kiinnosta keskustella sellaisen henkilön kanssa, joka kyseenalaistaa minun ja kaverieni ihmisoikeudet.”

Yrttiaho ei aio itse jatkaa keskustelua kangasmerkein. Epäilemättä keskustelu kuitenkin tulee jatkumaan – varmasti myös spektaakkelin keinoin.

Jaa tämä:

Hillotolpalla tavataan!

Samalla, kun kepu ja sekoomus yrittävät pelastaa sote-suhmurointinsa, Timo Soini yrittää pelastaa oman kultaisen laskuvarjonsa.

Hallituskriisistä ja/tai hallitusvedätyksestä on kirjoitettu jo lähes kaikki mahdollinen, mutta puimme tapahtuneen myös vastamainoksen muotoon.

Muutama kuukausi sitten teimme vastamainokset kuudesta suurimmasta eduskuntapuolueesta ja nyt halusimme muistaa samanlaisella myös Soinin johtamaa loikkarilaumaa. Tätä päätöstä puntaroimme sitä vasten, että eihän tämä Soininen tulevaisuus mikään suuri ole, eikä edes puolue. Toisaalta, on tällä porukalla viisi ministerisalkkua (joka itsessään on hieman kyseenalaista sekä moraalisesti että juridisesti).

Katsomossa. Nakkimuki kädessä. Millwallin kausikortti taskussa. Herra suurlähettiläs. Kyllä sellaiset soisi. Pitkästä urasta.
Katsomossa. Nakkimuki kädessä. Millwallin kausikortti taskussa. Herra suurlähettiläs. Kyllä sellaiset soisi. Pitkästä urasta. Hallituksen pelastamisesta.


Olen miettinyt 
tätä prosessia varsin monelta kantilta, ja sanottavaa piisaa epäilemättä pitkäksi aikaa. Lainaan kuitenkin tähän hätään viisaampani ajatuksia. Dosentti Palonen kirjoitti meille perusporvarihallituksen ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi kiinnostavan tekstin populismista ja Soinikin sai ansaitsemansa huomion.

”Populistipuolueilla on tyypillisesti miltei kyseenalaistamaton vahva johtaja ja useita eri asioista kertovia puhuvia päitä. Populistinen diskurssi voi olla kovinkin ristiriitaista: sillä on voimaa tuoda esiin keskenään yhteensopimattomia vaatimuksia. Se voi näin valtavirtaistaa vaikka rasismia.

Populismintutkimuksen mielenkiintoisia teemoja on se, että pärjäävätkö populistit vallassa. Yleensä eivät, sillä konkreettisen politiikan tekeminen rampauttaa populistit. Jotkut populistit, kuten Fideszin Viktor Orbán Unkarissa, ovat kuitenkin selvinneet menestyksekkäästi esimerkiksi keksimällä jatkuvasti uusia pelon aiheita.

Tutkimuksessani olen huomannut mielenkiintoisen ilmiön: vaikka Timo Soini 2000-luvulla toi esiin rasistisen oikeistolaisen populismin sympatioita, hänet on nähty pikemminkin demokratiaa pelastavana voimana, joka puolueiden kriisien ja perinteisten puolueiden vaalirahakohujen aikaan ajoi perinteisten puolueiden ohi.”

Timo Soini kutsui rasistit puolueeseensa. Jytkyn perustuksista löytyy haudattuna Tony Halme -vainaja. Soini kuvitteli mopon pysyvän hanskassa, mutta eipä pysynyt.
Timo Soini kutsui rasistit puolueeseensa. Jytkyn perustuksista löytyy haudattuna Tony Halme -vainaja. Soini kuvitteli mopon pysyvän hanskassa, mutta eipä pysynyt.


Tämä perussuomalaisten hajoamisnäytös on ollut kiinnostavaa myös muuten, kuin valtakunnan tason politiikkaa seuratessa. Meille poliittisten puolueiden ulkopuolisille jäävät jäsenten väliset väännöt usein näkemättä, vaikka vallan hyvin on tiedossa, että kulissien takana sellaisia käydään ja että peli ei suinkaan aina ole rehtiä tai reilua. 

Persujen ja ex-persujen julkisuudessa käymä turpaanvedon sm-kisa on ollut harvinainen ikkuna tähän maailmaan.

On elähdyttävää huomata, että soinilaiset (sekä kepu sekä kokkarit) ovat vedonneet juuri siihen samaan rasismiin, josta me kukkahattutädit olemme puhuneet vuosia, mutta josta ei hallitusta muodostettaessa ollut kuultukaan. Halla-ahon porukka puolestaan on haukkunut loikkarit epäluotettaviksi pyrkyreiksi, vallanhimoisiksi ja aatteeltaan köyhiksi niljakkeiksi.

Julkisuudessa on pelattu lähes kaikki sellaiset argumentit ja syytökset (ja pari uuttakin), joita me rasisteihin ja rasisteja hyysääviin kyllästyneet olemme toistelleet uupumukseen saakka jo vuosia. On hienoa saada näin vahvistus analyysille – kyllähän nuo persut ja ex-persut toisensa tuntevat ja tietävät, mitä sanovat ex-tovereistaan.

Timo Soinin poliittisen uran suuntaviivat piirrettiin jo lähes messiaanisesti hänen omassa gradussaan, jonka tuleva maisterisjätkä kirjoitti vuonna 1988. Tuossa populismia käsitelleessä tekstissä hän määritteli populismin ja erityisesti sen smp:läisen variaation. Hänen uransa seurasi nuoren yliopistolaisen kuvaamaa kaarta tarkasti.

Soinin valitsemat linjat ja strategiat löytyvät hyvin tuosta tekstistä. Sieltä löytyy myös Soinin tuleva kohderyhmä: ”Tiedon taso ja valistus ovat populismin pahimmat viholliset.. ..”Populismi on perinteisesti erilaisten itsensä syrjäytyneiksi tuntevien ihmisten aate. Näitä ’kelkasta pudonneita’ riittää Suomessa vieläkin pienviljelijöiden ja sotaveteraanien hiljaa poistuessa historiaan. Vähäväkiset ovat vain muuttaneet maaseudulta kaupunkilähiöiden pubikansaksi.”

On täysin totta, että nämä Soinin kuvailemat joukot pitäisi saada osaksi yhteiskunnan päätöksentekokoneistoa. En vain oikein näe kestävänä ratkaisuna kyynisesti lietsoa heitä raivoon ja ruokkia heidän pelkojaan.

Rasististen öyhöttäjien lauma, jonka äänillä Soini ratsasti ulkoministeriön piikkipaikalle oli se aalto, jonka Soini itselleen valitsi. On jotenkin elähdyttävää, että tuo aalto ehti nielaista Soinin ennen hänen poistumista takavasemmalle.

Samalla, kun Soini myi rakentamansa puolueen pelastaakseen oman uransa, saimme myös nähdä populistin todellisen luonteen. Mies, joka on käyttänyt 25 vuotta poliittisen liikkeen rakentamiseen ja nostanut puolueen tyhjästä hallitukseen, ei lopulta välittänyt luomuksestaan tipan vertaa. Hän oli valmis heittämään lapsensa junan alle, jotta ministeri-audin takapenkki kutsuisi jatkossakin ja luvattu kultainen laskuvarjo pysyisi yhä sormien ulottuvilla.

Lopulta koko kansa näki, että populisti oli tyhjyyttään kumiseva tynnyri, jota kiinnosti ainoastaan nakit omassa mukissa – ei köyhän kansan tarpeet tai toiveet. Soinin uran loppu on sopivan häpeällinen.

Nyt meidän muiden vaan pitää siivota jäljet. Hänelle jää henkilökohtainen hillotolppa.

Jaa tämä:

Väinämöisen ja Joukahaisen battle

Perussuomalaisten hajoamisesta ja uusista juonenkäänteistä ei tule loppua. Koska suoraan aiheesta kirjoittaminen on turhaa, teimme muutaman meemin.

Totaalinen sota
Totaalisesta sodasta, päivää.

Totaalinen sota -meemi yhdistää kaksi Perussuomalaisten kaoottista tilennetta kuvaavaa intertekstuaalista viittausta. ”Crush your enemies” -sitaatti on Conan barbaari elokuvasta ja sopii hyvin Halla-ahon porukan viikonloppuiseen vyörytykseen. Soinilla ja hänen tukijoillaan pyyhittiin pöytiä ja Persujen perustaja lähetettiin kotiin tervassa ja höyhenissä pyöriteltynä.

Nyt näyttää siltä, että vähemmän totaalinen harjaaminen olisi saattanut olla järkevää. Voitettua vastustajaa ei kannata nöyryyttää, sillä se johtaa helposti totaaliseen sotaan. Totaalinen Sota onkin kiinnostava hommeli, joka liittyy Halla-ahoonkin jänskästi.

Jussi Halla-aho keräsi taannoin talteen  todella omituisen ja huikaisevan kirjeenvaihdon, jota Seppo Lehto ja Klaus von Grewendorp (os. Juutilainen) kävivät internetissä ja postituslistoilla. Siteeraan lyhyen pätkän tuosta kertakaikkisen pähkähullusta kirjoituskokoelmasta:

”Kukaan Lehdon ja Klasun taistelua seurannut ei halunne kiistää, että sananvaihto on rujointa, mitä suomen kielellä on milloinkaan missään mediassa harrastettu. Minkäänlaista rotia ei keskustelussa ole. Satunnaisen lukijan tukka nousee pystyyn, ja tosikot lopettavat lukemisen heti alkuunsa. Monet ovat antaneet ylläpidonkin kuulla kunniansa moisen saastan arkistoinnista, ja reippaimmat ovat tehneet rikosilmoituksen, milloin milläkin nimikkeellä. Tämä ei ole hedelmällinen lähestymistapa.

Totaalisen Sodan kauneus perustuu samaan ristiriitaan, jolla ratsastavat Salvador Dalin maalaukset. On kaksi ulottuvuutta, unimaailma ja valvemaailma. Kumpikin perustuu tiettyihin paradigmoihin ja lainalaisuuksiin. Unen ja valveen lainalaisuudet ovat keskenään ristiriitaisia, mistä johtuu, että siirtymävaiheen eli heräämisen aikana ihminen on vähän aikaa päästään pyörällä. Lyhyen tuokion ajaksi unen paradigmat tunkeutuvat valveen puolelle, mutta viimeistään aamupissan aikana ihminen on uudelleenorientoitunut valveen lakeihin. Normaalioloissa uni ja valve eivät kohtaa.

Totaalista Sotaa ei käydä samassa ulottuvuudessa, jossa useimmat meistä elävät arkitodellisuuttaan. ”

En usein neuvo ihmisiä tutustumaan Halla-ahon kirjoituksiin, mutta kun neuvon, teen sen sydämestäni. Tähän kannattaa tutustua.

Soinamoinen laulaa Halla-ahokaisen suohon.
Soinamoinen laulaa Halla-ahokaisen suohon. Meemin pohjana toimii Joseph Alasen maalaus.

Tämä lienee itsestään selvä tapaus. Ylpeä Joukahainen lähti laulamaan Väinämöistä suohon, mutta vanha ketku lauloi väkevämmin. Se, miten saaga päättyy jää nähtäväksi. Runo Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta kokonaisuudessaan täällä tai vaikkapa lähimmässä kirjastossa.

Väiskin ja Joken kamppailuhan päättyi siihen, että nöyryytetty nuorukainen antoi siskonsa vanhalle käppäukolle. Tämmöiseen tuskin päädymme, ja olen melko varma, että Soinin palkkio tästä operaatiosta ja hallituksen pelastamisesta on suurlähettilään paikka Lontoossa. Siellä Soini voi päivystää nakkimuki kourassa Millwallin matseissa eläkkeeseen saakka – ja ehkä pidempäänkin.

Nänä-nänä-nänä-nä-nää. Batman!
Nänä-nänä-nänä-nä-nää. Batman!

Näin siinä sitten kävi. Läps vaan. Soini ja Halla-aho ovat olleet suomalaisen politiikan Batman ja Robin -kaksikko. Yhdessä vääryyksiä vastaan ja niin edes päin. Tämä asetelma toi tietenkin mieleen Batman ja Robin -meemin.

Sopivasti Batmanin tarinoista löytyy episodi, jossa Robin kääntyy oppi-isäänsä vastaan. Robineitahan on tunnetusti ollut useampi kappale. Heistä järjestyksessä toinen, Jason Todd, kääntyi saippuaoopperamaisten käänteiden jälkeen rikollisuuteen ja vaikutti nimellä Punahuppu.

Tähän loppuun vielä kuvamateriaalia UV-operaation toteutuksesta.

Jaa tämä:

”Maalaaminen on aseeni”

Katutaide voi olla yhteiskunnallisen vaikuttamisen väline. Se, onko teos luvallinen tai luvaton vaikuttaa tulkintaan ja sisällölläkin on väliä.

”Suomalaiset ovat tottelevaista kansaa ja kunnioittavat hirveästi auktoriteetteja, eikö?” toteaa­ nimettömänä pysyttelevä ­valencialainen katutaiteilija. Puhe on siitä, miksi Suomessa on niin vähän yhteiskunnallista katutaidetta.

Espanjalaisen analyysissä voi olla jotain perää: Suomalaiset seisovat kiltisti punaisissa valoissa, vaikka lunta tuiskuttaisi ja tie olisi tyhjä. Tutkimustulosten mukaan suomalaiset myös luottavat vankasti poliisiin, puolustusvoimiin ja oikeuslaitokseen.

”Te taidatte olla liian kilttejä ottamaan kantaa?” taiteilija jatkaa.

Katutaide on Suomessa varsin nuori ilmiö. Vuosien 2015 ja 2016 aikana Suomeen tehtiin useita suurikokoisia laillisia katutaideteoksia, jotka toimivat ensisijaisesti koristeina. Niiden tavoitteena ei ole ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Toisin on esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Etelä-Amerikassa, missä yhteiskunnallista katutaidetta on tehty jo vuosikymmeniä. Siellä katutaiteen kentällä liikkuu tekijöitä, jotka sekä laillisissa että laittomissa töissään kommentoivat maailman tapahtumia ja kotimaan yhteiskunnallista tilannetta.

Esimerkiksi Espanjassa näkee maalauksia, jotka vastustavat työntekijöiden työolojen heikentämistä, maahanmuuttajiin kohdistuvaa epätasa-­arvoa tai koulutuksen alasajoa. Katutaide on väline, jonka avulla kommentoidaan ajankohtaisia ilmiöitä. Se hyödyntää julkista tilaa viestiäkseen ja vaikuttaakseen ohikulkijoihin ja heidän kauttaan yhteiskuntaan.

"Et ole yksin, sinulla on feminismi." KUVA: Jonna Tolonen (Madrid)
”Et ole yksin, sinulla on feminismi.” KUVA: Jonna Tolonen (Madrid)

Katutaiteen vaikutuksia on vaikea osoittaa tai mitata. Työn ohi voidaan kulkea sitä huomaamatta, ohikulkijoiden ajatukset työstä jäävät lähes aina arvoitukseksi, ja on vaikea todentaa, että jokin muutos yhteiskunnassa johtuisi tietyn taideteoksen olemassaolosta. Toisaalta katutaiteen avulla voidaan saada aikaan yhteiskunnallista keskustelua ja herättää kansalaisia pohtimaan mielipiteitään.

Keskustelu, ilmiöiden esille nostaminen ja oman näkökannan julkituominen ovat jo vaikuttamista yhteiskuntaan. Osa tutkijoista näkee, että katutaidetöillä voi olla suoraa vaikutusta poliittisiin linjauksiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Myös katutaiteilijat itse kokevat, että teoksilla on vaikutuksia ympäröivään maailmaan.

Argentiinalainen Hyuro, joka käyttää teoksissaan pääosin erilaisia naisfiguureja, haluaa haastaa patriarkaalisen yhteiskunnan naisiin kohdistamia oletuksia. Suomalainen katutaiteilija Sampsa näkee, että hänen katutaiteensa lopullinen vaikutus olisi se, että lapsityövoiman käyttö loppuisi maailmasta. Graffitimaalaaja Okra kokee maalaamisen osana kansalaisuuden harjoittamista.

”Tämä meidän yhteiskunta on kaikkien omaisuutta. Ja kun täällä on kaikennäköistä korruptioepäilyä ja muuta, niin kyllä silloin ottaa maalirepun selkään. Minkä takia olisimme vaan himassa ja seuraisimme niiden kaikkien kieroilua ja tekemistä, kun meillä on omalla tavallamme kyky vaikuttaa asioihin. Voimme mennä tuonne ja kirjoittaa omaa näkökantaamme. Koen, että meillä on jopa oikeus tehdä se.”

Okran ajatus saa tukea esimerkiksi Spiccalta ja Perduelta, joiden mukaan katutaiteen tekeminen on ”tilallista kansalaisuutta”. Teosten välityksellä ja julkisen tilan tilapäisellä haltuunotolla ilmaistaan ajatuksia sekä tavoitellaan oikeuksia ja demokratiaa.

Sampsan Kid With Gun -teoksia levisi Helsinkiin runsain mitoin. Kuvan yhteydessä olevat tekstit vaihtelivat, kuvassa poika muistuttaa siitä, että Putin pisti Pussy Riotin poseen. Välillä huomion kiintopisteenä oli taidepolitiikka ja välillä työttömyys. Kommentoituaan Egyptin tulevaa presidenttiä, kenraali el-Sisiä Sampsa julistettiin terroristiksi Egyptissä.
Sampsan Kid With Gun -teoksia levisi 2010-luvun alkupuolella Helsinkiin runsain mitoin. Teosten tekstit vaihtelivat, kuvassa poika muistuttaa siitä, että Putin pisti Pussy Riotin poseen. Välillä huomion kiintopisteenä oli taidepolitiikka ja välillä työttömyys. Kommentoituaan Egyptin tulevaa presidenttiä, kenraali el-Sisiä Sampsa julistettiin terroristiksi Egyptissä. KUVA: Jonna Tolonen.

Suomessa yhteiskunnalliseen katutaiteeseen törmää harvoin. Kantaa ottavien laillisten töiden olemassaoloa estävät monet tekijät.

Keskeisimmät niistä ovat teoksen tilaajan, esimerkiksi taloyhtiön, ja kaupungin asettamat rajoitukset. Tilaaja haluaa usein vuosikymmeniä seinässä säilyvän maalauksen olevan ajaton. Näin ollen kyseeseen ei tule ohimenevä, päivänpolttava aihe. Teoksen tulee myös olla mahdollisimman monia miellyttävä ja ei-provosoiva. Tämä rajaa helposti pois yhteiskunnalliset ja poliittiset aiheet.

Laillisten töiden sisältöä rajoittavat myös etukäteen määritelty maalauspaikka, sallitut maalausvälineet  ja -tekniikka.

”Lailliseen katutaiteeseen liittyy usein sanan- ja ilmaisunvapautta rajoittavia tekijöitä: se, mitä sinä sanot, miten ja missä paikassa, on jo etukäteen päätetty jonkun toisen puolesta”, Valencialainen katutaiteilija toteaa.

Jukka Hakasen Ratikka-teos Helsingissä Arabian katutaidefestivaaleilla. Vuonna 2015 valmistunut teos herätti runsaasti huomiota ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kävi lausumassa muutaman sanasen julkistamistilaisuudessa.
Jukka Hakasen Ratikka-teos julkistettiin Helsingissä Arabian katufestivaaleilla. Vuonna 2015 valmistunut teos herätti runsaasti huomiota ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kävi lausumassa muutaman sanasen julkistamistilaisuudessa.

Tällä hetkellä laillisten teosten osalta painopiste on Suomessa ennemminkin harmaan pinnan koristamisessa kuin ajatuksia herättävässä sisällössä. Lisäksi osa suomalaisista taiteilijoista myöntää, etteivät halua leimautua poliittisen tai yhteiskunnallisen katutaiteen tekijöiksi, koska pelkäävät menettävänsä kantaa ottavien teosten myötä alan muita töitä.

Graffitigalleristi Umut Kiukas on sitä mieltä, että Jukka Hakasen Helsinkiin kesällä 2015 maalaama, iso­kokoinen Ratikka-seinämaalaus oli tärkeä tienraivaaja katutaiteen saattamisessa laajemman yleisön tietoisuuteen. Se, että ensimmäinen julkinen teos oli konservatiivinen ja lähes kaikkia ohikulkijoita miellyttävä, vaikutti positiivisesti seuraavien laillisten katutaideteosten saamiseen Helsinkiin.

Nyt kun kaupunkilaiset ovat tottuneet katutaide­teoksiin, he olisivat ehkä vastaanottavaisempia puhuttelevammillekin töille vaikkapa monikulttuurisuuden tai tasa-arvon puolesta.

Let Me Love -tarrat ovat ehkä kaikkien aikojen tunnetuimpia tarroja Helsingissä. 2000-luvun alun tarrabuumin aikoihin pontevasti liimailtuja tarroja näkyi katukuvassa runsaasti ja yhä edelleen niitä voi löytää, jos osaa katsoa ja käy hieman säkä. Vartiointiliikkeen ja poliisien ronskit otteet ja tarroja liimanneiden henkilöiden pidätykset poikivat julkista keskustelua, johon osallistui
Let Me Love? -tarrat ovat ehkä kaikkien aikojen tunnetuimpia tarroja Helsingissä. 2000-luvun alun tarrabuumin aikoihin pontevasti liimailtuja tarroja näkyi katukuvassa runsaasti ja yhä edelleen niitä voi löytää, jos osaa katsoa ja käy hieman säkä. Vartiointiliikkeen ja poliisien ronskit otteet ja tarroja liimanneiden henkilöiden pidätykset poikivat julkista keskustelua, johon osallistui myös itse Matti Wuori.

Suomessa suositaan tarroja ja julisteita, jotka ovat nopeita kiinnittää. Vuonna 2014 niitä poistettiin Helsingissä yhteensä noin 10000 kappaletta. Suosittuja kiinnityspaikkoja kaupunkitilassa ovat sähkökaapit, tolpat ja vesirännit. Muualla maailmassa yhteiskunnallisen katutaiteen suosikkivälineeksi on noussut ­sapluunan avulla maalattava stencil, koska sen toteutus seinään tapahtuu muutamissa ­sekunneissa.

Maalattuihin tai spreijattuihin laittomiin töihin Suomessa kaduilla törmää harvoin. Niiden vähyyteen vaikuttaa Suomen lainsäädäntö: esimerkiksi julisteen kiinnittäminen teipillä ilman lupaa julkiseen tilaan ei ole rangaistava teko, mutta katutaideteoksen maalaaminen seinään määritellään vahingonteoksi. Laittomasti maalatut teokset yleensä myös poistetaan nopeasti. Tästä yhtenä poikkeuksena on esimerkiksi katutaiteilija Sampsan Kampissa sähkökaappiin maalaama isokokoinen poliittinen stencil, joka säilyi vuosien ajan. Myös Helsingin Näkinpuistosta löytyy toinen pitkään säilynyt kantaa ottava työ, jonka tekijä on tuntematon.

Kapitalismi on epäterve, tekijä tuntematon. KUVA: Jonna Tolonen
Kapitalismi on epäterve, tekijä tuntematon. KUVA: Jonna Tolonen

Laitonta yhteiskunnallista katutaidetta tekevät taiteilijat ovat useimmiten kiinnostuneita yhteiskunnassa tapahtuvista ilmiöistä ja haluavat vaikuttaa epäoikeudenmukaiseksi kokemiinsa asioihin. Teosten suunnitteluun ja toteutuspaikan valintaan käytetään aikaa, teosten toteutukseen ostetaan materiaaleja ja toteutushetkellä altistutaan kiinnijäämiselle ja satojen, jopa tuhansien eurojen sakkorangaistukselle. Kaikki tämä, koska tekijöillä itsellään on uskoa siihen, että teoksilla on merkitystä:

”Minä maalaan kapitalismia, ahneutta, turhamaisuutta ja itsekkyyttä vastaan. Koen, että elän aikakaudella ja systeemissä, johon en kuulu, koska ne ovat niin kaukana omista ihanteistani. Maalaaminen on aseeni”, kertoo espanjalainen Francisco de Pájaro.

Francisco de Pájaro: Indignad
Francisco de Pájaro: Indignad

Suomi kaipaa avauksia yhteiskunnalliseen katutaiteeseen. Yksi vaihtoehto voisi olla yhteiskunnallisen katutaiteen festivaali, jossa tutkijat esittelevät tutkimuksia ja kuva-arkistoja muualla maailmassa tehdyistä teoksista. Teosten tilaajat ja lupien myöntäjät saisivat läpileikkauksen siitä, mitä kaikkea yhteiskunnallinen katutaide voi olla, ja yleisö tutustuisi tähän katutaiteen muotoon.

Keskeistä olisi kotimaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden vuorovaikutus, tiedon ja kokemuksen jakaminen kantaa ottavasta katutaiteesta.

”Poliittisilla taiteilijoilla on vaikea tehtävä: meidän täytyy saada kännyköitään tuijottavat ohikulkijat pysähtymään, huomaamaan teoksemme, syttymään maalausaiheestamme ja pohtimaan sitä”, Sampsa kertoo.

—–

GRAFFITITAITEILIJOIDEN KOLME PROFIILIA

Jonna Tolosen väitöskirjatutkimuksessa nousi esille graffititekijöiden profiileja. Tutkimustulokset ovat tietyiltä osin sovellettavissa laajemminkin katutaiteilijoihin.

1. Poliittisesti motivoituneet taiteilijat. He eivät välttämättä ole poliittisten puolueiden jäseniä, mutta haluavat osoittaa tukensa tekemällä töitä, joilla on selkeä poliittinen viesti. Viesti on lähes aina vastakkainen vallassa olevalle politiikalle.

2. Poliittisesti virittäytyneet aktivistit. Heillä ei välttämättä ole teknistä osaamista, mutta näkevät maalattujen symboleiden ja sloganeiden kirjoittamisen tärkeänä osana poliittista vastarintaa. Teosten ulkoasuun ei välttämättä panosteta ja samoja viestejä monistetaan, koska tekijät näkevät toiston ja tiettyjen paikkojen merkitsemisen keskeisenä osana vastarintaa.

3. Stencil-aktivistit. Sana on peräisin katutaidetutkija Mancolta, joka näkee tekijäryhmän ymmärtävän erityisesti teosten sijoittelun ja kohderyhmäajattelun tärkeyden. Tekijät ovat poliittisesti aktiivisia ja voimakkaasti ryhmän toimintaan sitoutuneita.

Jonna Tolonen väitteli viime vuonna Lapin yliopistosta. Hänen väitöstutkimuksensa tarkasteli graffitia erityisesti aktivismin ja viestinnän näkökulmista. Tutkimuksen pohjalta julkaistiin myös teos Madridin katujen kasvot – laiton graffiti osana Espanjan 15M-protesteja. Tällä hetkellä Tolonen tekee tutkimusta laitonta yhteiskunnallista katutaidetta tekevistä kansainvälisistä taiteilijoista ja bloggaa aiheesta osoitteessa streetwalker.fi

Jaa tämä:

Totuuden torvet

Porin kulttuurisäätö kertoo satavuotisjuhlien kunniaksi totuuden Suomesta – ja muistuttaa totuuden olevan illuusio.

VUONNA 2013 Anna Jensen, Eliisa Suvanto ja Anni Venäläinen perustivat taiteilija-kuraattorikollektiivi Porin kulttuurisäädön. Ryhmä tutkii taidemaailman ja yhteiskunnan rakenteita taiteen ja tieteen kautta. Kesällä 2017 ryhmä järjestää Totuus Suomesta -näyttelyt sekä Helsinkiin että Poriin.

Näyttelyiden nimi on ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen.

”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoo.

Suvanto kertoo että Totuus Suomesta oli alkujaan työnimi juuri sen paradoksaalisuuden takia, mutta hankkeen edetessä se on saanut uusia ulottuvuuksia. Vitsinä keksitty nimi on osoittautunut osuvaksi.

Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?
Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?

Näin satavuotisen Suomen juhlavuonna sopiikin muistella kansallisvaltion syntyä ja ensimetrejä. On hyvä muistaa, kuinka tarinaa Suomesta ja suomalaisuudesta rakennettiin taiteen avulla, ja samalla voi tarkastella kansallisen identiteetin rakentamista tänä päivänä.

”Taide syntyy ajassa ja paikassa ja suhteessa vallitseviin olosuhteisiin, joten se tietoisesti tai tiedostamattaan aina kommentoi niitä”, Jensen toteaa ja jatkaa: ”’Suomalaisen identiteetin’ rakentaminen on ollut tietoinen prosessi, jossa taidetta on käytetty hyväksi.”

Tämä rakentaminen ei ole mitenkään sattumanvaraista tai mennyttä maailmaa, kuten Suvanto huomauttaa.

”Tuore kulttuuriministeri puhui ’kansallismielisestä kulttuurista’, jota tulisi tukea. Samassa yhteydessä hän viittasi sekä Suomen juhlavuoteen että ’kansaan’, jota lähellä taiteen tulisi olla.”

Kuten todettua, ajatus yhdestä totuudesta on pähkähullu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Totuus Suomesta -näyttelyn teokset antaisivat enemmän tai vähemmän todellista kuvaa Suomesta kuin virallisen juhlaohjelman puitteisiin putoava taide. Ne kuitenkin rikkovat illuusion yhtenäiskulttuurista.

”Totuus Suomesta -hankkeesta toivottavasti välittyy kuva, että totuus Suomesta ei ole yksiselitteinen, yksinkertainen, pelkästään positiivinen tai negatiivinen. Ja että keskustelulle tulee aina olla tilaa”, Suvanto kertoo.

Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?
Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?

Kulttuurisäädön projekteissa on yhdistetty taidetta ja akateemista tutkimusta, eikä työryhmä näe näitä asioita erillisinä. Historiallisesti niiden tehtävät ovat olleet yhteneväisiä: molemmat tutkivat maailmaa ja tuottavat sekä välittävät tietoa siitä.

Tietoa maailmasta on luvassa myös kesäkuussa Kallio Kunsthallessa järjestettävässä näyttelyssä, jossa muun muas­sa tuodaan esiin Helsingin julkisiin veistoksiin liittyviä tilastoja, jotka kertovat, mistä aiheista ja kenelle ne on toteutettu – eli mitä arvoja ja viestejä julkisessa tilassa halutaan korostaa.

Samassa yhteydessä julkaistaan myös kirja, jossa yhdistyy yli sadan tutkijan ja taiteilijan näkemykset Suomesta.

Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?
Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?

Jos Totuus Suomesta -näyttelyn nimi on suureellinen, niin ei ole ryhmä aikaisemminkaan pyydellyt anteeksi. Takana ovat niin Porin Maailmannäyttely kuin Porin Biennaalikin. Nimeämisfilosofia on mietitty, ja projektit ovat lähteneet aina jostakin konkreettisesta kysymyksestä. Erityisesti biennaalit ja maailmannäyttelyt ovat kiinnostavia tapahtumia taidemaailman inklusiivisuuden ja ekslusiivisuuden kysymyksiä pohdittaessa.

Rakenteiden tarkastelun kautta on ollut mahdollista avata konventioita ja mekanismeja, joiden puitteissa suureellisia taidetapahtumia luodaan ja markkinoidaan. Täysin ryppyotsaisesti tätä nimeämislinjausta ei myöskään ole tehty.

”Ymmärrämme huumorin arvon välineenä, kun asioita halutaan tehdä kohdattavaksi, saavutettavaksi ja ymmärrettäväksi”, Jensen toteaa.

Suvanto toivoo nimien antavan kokijalle myös signaalin käsiteltävistä teemoista.

”Projekteissamme liikutaan taiteen esittämisen lisäksi muun muassa edellä mainittujen konventioiden tarkastelussa. Miellämme itse hankkeemme kokonaistaideteoksiksi niin sanotun.perinteisen näyttelytoiminnan sijaan.”

Kun puhutaan yhteiskunnan ja taidemaailman rakenteista, ei kaupallisuutta voi ohittaa. Kysymys Porin kulttuurisäädön toiminnan vuonna 2013 käynnistäneestä Sponsori-näyttelystä saa Jensenin suorastaan nauramaan.

”Saimme Sponsori-näyttelyyn muun muassa nahanpaloja, kaiuttimen, karkkia ja kyniä. Esimerkiksi Campari sen sijaan ei halunnut lähteä sponsoriksi, koska koki, ettei juoma sovellu kyseiseen taidetapahtumaan. Näyttelyssä järjestettiin asiakaskysely, jossa kävijöille tarjoiltiin Camparia ja tiedusteltiin juoman sopivuutta tapahtumaan. Useimmat kävijät olivat sitä mieltä, että Campari sopi erinomaisen hyvin näyttelyyn.”

Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.
Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.

Ryhmän näyttelyitä on tarkoituksellisesti järjestetty paikoissa, jotka eivät välttämättä ole perinteisiä gallerioita. Taide on tuotu suuremman yleisön kohdattavaksi. Tänä kesänä tämä strategia näyttää paljastavan jotain kiinnostavaa myös siitä, millä ehdoilla kaupunki toimii.

Totuus Suomesta -näyttelyn on tarkoitus levitä julkiseen tilaan Poriin Jazzien aikana. Jazz-viikolla Porissa järjestetään myös SuomiAreena, joka tunnetaan maamme poliittisen ja talou­dellisen eliitin jokakesäisenä maailma kylässä -festivaalina.

Porin kaupungin kanssa jo viime vuonna sovittu näyttely on kuitenkin vaakalaudalla kaupungin luovutettua SuomiAreenalle oikeuden määrätä tapahtuma­viikon aikana kaupunki­tilan käytöstä myös tapahtuman ulkopuolella. Täysin selvää ei ole, kuka ja millä valtuuksin on moisen oikeuden mediayhtiö MTV:n ja kaupungin yhdessä järjestämälle SuomiAreenalle luovuttanut.

Työryhmän mielestä Porin toiminta vaikuttaa huomattavan oudolta.

”Meille on ehdotettu ainoastaan vaihtoehtoja, jotka joko siirtäisivät meidät syrjään keskustasta tai vaatisivat isoja investointeja ja liittäisivät meidät osaksi SuomiAreenan ohjelmaa, mitä emme missään nimessä halua”, Jensen kertoo.

Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.
Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.

Satakunnan Kansan haastattelussa SuomiAreenan tuottaja Kristian Vainio linjasi, että Porin kulttuurisäädöllä on ”ilkeät tarkoitukset”.

Yrityksistä huolimatta keskusteluyhteyttä sen enempää Vainion kuin kaupunginkaan suuntaan ei ole saatu luotua. Jensen epäilee, että hiljaisuuden myötä aiheen toivotaan unohtuvan. Suvanto puolestaan teroittaa, että tarkoituksena ei edelleenkään ole solvata Suomea eikä suomalaisuutta vaan tehdä rakenteita näkyviksi.

Työryhmän mielestä Vainion lehdessä esittämien väitteiden perusteella vaikuttaa siltä, ettei hän ole projektiin perehtynyt. Kommentti koetaan ilkeämieliseksi ja pöyristyttäväksi. Keskustelun sijaan on tyydytty tuomitsemaan – ja kieltämään – näyttely.

”On lähtökohtaisesti hämmentävä asetelma, että sadan eri näkemyksen esille nostaminen nähtäisiin solvauksena keskustelun avaamisen sijaan”, Suvanto summaa.

Totuus Suomesta Kallio Kunsthallessa
2.–23.6. ja Porissa (ehkä) 8.–16.7.
Totuus Suomesta – The Truth About Finland. 221 sivua, Porin kulttuurisäätö 2017.

Jaa tämä:

Rakas ja hirveä Törni

Matka SS-joukkojen taistelijasta maanpetturiksi ja kanonisoiduksi sankariksi on täynnä yllätyksiä.

TEKSTI: OULA SILVENNOINEN

Vielä Mannerheim-ristillä palkitsemisensa jälkeenkin Lauri Törni oli epätodennäköistä sankari­ainesta. Sotilaana hän oli pelkäämätön ja suoraviivaisen aggressiivinen. Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen. Muitakin kiusallisia piirteitä löytyi. Törni oli ehtinyt ilmoittautua vapaaehtoiseksi Suomesta keväällä 1941 koottuun SS-pataljoonaan. Hän vietti pataljoonan koulutusajan SS:n Schönbrunnin kasarmeilla, kunnes hänet palautettiin Suomeen juomisen ja tappelemisen takia.

Kummallisin vaihe liittyi Suomen vastarintaliikkeeseen, jonka tavoitteisiin kuuluivat tiedustelutiedon hankinta Suomen alueelta, sissisota neuvostojoukkoja vastaan ja tarvittaessa vallankaappaus, joka nostaisi valtaan Hitlerille lojaalit suomalaiset aktivistit. Törni liittyi joukkoon ja lähti tammikuussa 1945 Saksaan saamaan koulutusta viesti- ja sabotaasitoiminnassa.

Sota ehti päättyä ennen kuin päästiin tositoimiin. Törni palasi Suomeen ja jäi kiinni, kun valtiollinen poliisi pääsi salahankkeen jäljille. Vihollisen puolelle siirtymisensä takia hänet tuomittiin maanpetoksesta. Kun presidentti J. K. Paasikivi pian armahti hänet, Törni pakeni Ruotsin ja Venezuelan kautta Yhdysvaltoihin. Hän otti nimekseen Larry Thorne ja katosi Yhdysvaltojen armeijan upseerina Vietnamin ja Laosin välisellä rajaseudulla lokakuussa 1965.

Lauri Törni oli itsestään selvä valinta Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden kanteen. Koko lehti luettavissa täällä.
Lauri Törni oli itsestään selvä valinta Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden kanteen. Koko lehti luettavissa täällä.

Kuolemansa jälkeen Törni aloitti matkansa yhdeksi parhaiten tunnetuista suomalaisista sotasankareista. Tarina alkoi kehkeytyä Jukka Tyrkön vuonna 1975 julkaiseman ensimmäisen elämäkerran ilmestyttyä. Tyrkön Lauri Törnin tarina – Vapaustaistelijan vaiheita Viipurista Vietnamiin -teos on avain Törnin sankarimyytin ymmärtämiseen.

Ennen sotaa Tyrkkö oli Aamulehden toimittaja Valkeakoskelta. Aamulehti oli Kokoomuksen äänenkannattaja, ja sen poliittisesti valikoitunutta toimittajakuntaa johti toimitussihteeri Eero Rekola.

Rekola oli paitsi toimittaja myös heimosoturi ja Vapaussodan Rintamamiesten Liiton pitkäaikainen sihteeri. Liitto ei ollut mikä tahansa yhdistys, vaan vuoden 1918 valkoisen armeijan ja heimosoturien radikaaleinta laitaa edustanut organisaatio, joka kokosi piiriinsä myös käytännössä kaikki suomalaisen fasismin kärkinimet. Kun SS-värväys keväällä 1941 tuli ajankohtaiseksi, liitto kokosi valtakunnallisen järjestökenttänsä avulla noin puolet kaikista tarjokkaista.

Aamulehdestä ­Rekola värväsi sopivia nuoria toimittajia, kuten Jukka Tyrkön, joka palveli SS-rintamakirjeenvaihtajana ja Suomeen palattuaan SS-Aseveljet ry:n sihteerinä.

Alkon hyllyille on ilmestynyt Törni-viina. Viinaputeli ei kuitenkaan päässyt myyntiin ennen kuin etiketistä poistettiin pyssy. Ottaen huomioon, että Törni edustaa brändinä juurikin sotaa ja kuolemaa, tämä pyssyn poistaminen näyttäytyy todella höpsönä. Mutta etiketeistä viis, tämä tuote on irvokas ihan itsessään ja monestakin syystä. Koko Törnin kanonisointia ja tuotteistus hahmoksi, jolla myydään iltapäivälehtien sotaliitteitä ja kansallismielistä öyhötystä on luotaantyöntävää. Sikäli Törnin tuotteistaminen ja Törni-viina eivät yllätä. Tapahtumat noudattavat hyvin paljolti samoja linjoja, kuin Mannerheimin tuotteistaminen. Lisää Mannerheim-brändistä ja Marski-vodkasta täällä.
Alkon hyllyille on ilmestynyt Törni-viina. Viinaputeli ei kuitenkaan päässyt myyntiin ennen kuin etiketistä poistettiin pyssy. Ottaen huomioon, että Törni edustaa brändinä juurikin sotaa ja kuolemaa, tämä pyssyn poistaminen näyttäytyy todella höpsönä. Mutta etiketeistä viis, tämä tuote on irvokas ihan itsessään ja monestakin syystä. Koko Törnin kanonisointia ja tuotteistus hahmoksi, jolla myydään iltapäivälehtien sotaliitteitä ja kansallismielistä öyhötystä on luotaantyöntävää. Siltikään Törnin tuotteistaminen ja Törni-viina eivät yllätä. Tämä tuotteistamisprosessi noudattaa samoja linjoja, kuin Mannerheimin tuotteistaminen. Lisää Mannerheim-brändistä ja Marski-vodkasta täällä. KUVA: Pramia Oy.

 

Sodan päätyttyä Vapaussodan Rintamamiesten Liitto ja SS-Aseveljet lakkautettiin aselepoehtojen nojalla, ja Tyrkkö palasi toimittajan ja kirjailijan työhön. Vuonna 1960 ilmestynyt Suomalaisia suursodassa oli puolusteleva ja kaunisteleva kertomus SS-vapaaehtoisten vaiheista Saksan itärintamalla. ­Kauko Kareen omistaman Alea-­kirjan kustantama Lauri Törnin tarina (1975) oli kuulopuheina kerätyille jutuille ja kirjoittajan omille näkemyksille perustuva mytologisoiva sankaritarina Törnistä.

Tyrkön kirja oli myös pamfletti vallitsevaa järjestystä vastaan, tietoinen vastaveto Urho Kekkosen Suomen henkiselle ilmapiirille. Maalina oli sodan jälkeen kehkeytynyt suomalainen valtaeliitti. Se käsitti kaikki ne, jotka puoluekannasta riippumatta olivat valmiit nielemään Paasikiven hahmotteleman ”rauhan, sovun ja luottamuksellisen naapuruussuhteen Neuvostoliittoon” edellyttämät myönnytykset.

Paasikiven jälkeen Paasikiven–Kekkosen linjasta tuli käsite. Kaikki eivät kuitenkaan kokeneet oloaan tässä Suomessa kotoisaksi. Heihin kuuluivat Rekolan kaltaiset valkoistakin valkoisemmat Suomen veteraanit ja Tyrkön kaltaiset kiertoilmauksiin ja hiljaisuuteen pakotetut, esikoisoikeutensa menettäneet perilliset.

Neuvostovastaisuudella elämöinti ei enää ollut viisasta. Törnin nostaminen sankariksi Alea-kirjankin kaltaisen vastavirran kustantamon kautta edellytti SS-taustan ja maanpetoksellisen vehkeilyn selittämistä parhain päin ja häivyttämistä sankarin luonne­kuvasta.

Kolme huimapäätä ja kovien taistelujen karaisemaa upseeria neuvottelussa vastaiskun jälkeen. Kuvassa vasemmalla kapteeni Railio JR 33, keskellä Mannerheim-ristin ritari luutnantti Törni, Jääkärikomppanian päällikkö, ja oikealla edellisen ”adjutantti” luut- nantti Pitkänen. Tolvajärven pohjoispuoli 27.7.1944. KUVA: SA-KUVA
Kolme huimapäätä ja kovien taistelujen karaisemaa upseeria neuvottelussa vastaiskun jälkeen. Kuvassa vasemmalla kapteeni Railio JR 33, keskellä Mannerheim-ristin ritari luutnantti Törni, Jääkärikomppanian päällikkö, ja oikealla edellisen ”adjutantti” luutnantti Pitkänen. Tolvajärven pohjoispuoli 27.7.1944.
KUVA: SA-KUVA

Jukka Tyrkkö onnistui aloittamaan linjan, jota myöhemmät Törnin elämäkerturit kyseenalaistamatta jatkoivat: Waffen-SS oli puhtaasti sotilaallinen organisaatio, sen jäsenet eivät olleet vastuussa Hitlerin hallinnon rikoksista vaan ”sotilaita siinä missä muutkin”. Törnin maanpetostuomio oli ”sepitetyn syytöksen” perusteella ”näytösoikeudenkäynnissä” langetettu poliittinen tuomio, Törni oli ”vain tehnyt velvollisuutensa suomalaisena upseerina”.

Törniä ihailtiin, koska Tyrkön kertomana hänen tarinallaan oli selvä piilosanoma. Kertomuksen ytimessä oli radikaalipiireissä tuttu teema isänmaan uhanalaisuudesta. Kommunismi ja juutalaisuus olivat palvelleet maailmansotien välisenä aikana Euroopan radikaalia kansallismielisyyttä ja fasistisia liikkeitä sisäisinä ja ulkoisina viholliskuvina. Ne olivat kulttuurisen rappion ja yhteisöä uhkaavan tuhon symboleita ja toteuttajia.

Ei kelvannut Törni-viina-pullon etiketin kääntöpuolikaan ihan sellaisenaan. Valviran ja Alkon oheistuksen mukaan viinaa ei saa myydä lupauksilla voiman ja suorituskyvyn lisääntymisestä. Viinan ideoineen Osasto Lauri Törnin perinnekilta ry:n aivoitukset tässä kyllä kiinnostavat. ”Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen”, kuten Oula Silvennoinen kirjoittaa. Silvennoinen kertoo myös, että Törni palautettiin SS:n Schönbrunnin kasarmeilta Suomeen juomisen ja tappelemisen takia. Että tällä henkilöllä sitten myydään meille viinaa.
Ei kelvannut Törni-viina-pullon etiketin kääntöpuolikaan ihan sellaisenaan. Valviran ja Alkon oheistuksen mukaan viinaa ei saa myydä lupauksilla voiman ja suorituskyvyn lisääntymisestä. Viinan ideoineen Osasto Lauri Törnin perinnekilta ry:n aivoitukset tässä kyllä kiinnostavat. ”Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen”, kuten Oula Silvennoinen kirjoittaa. Silvennoinen kertoo myös, että Törni palautettiin SS:n Schönbrunnin kasarmeilta Suomeen juomisen ja tappelemisen takia. Että tällä henkilöllä sitten myydään meille viinaa. KUVA: Pramia Oy.

Fasistiset liikkeet kaikkialla Euroopassa tukeutuivat viholliskuvilla lietsottuun paniikkimielialaan hankkiak­seen kannatusta ja viedäkseen läpi kansalliset vallankumoukset.

Tämän tarinakehyksen mukaan Suomen olivat vuoden 1944 jälkeen kaapanneet samat rappion voimat, kommunistit ja juutalaiset. Törnin tuominnut Suomi oli mätä ja epälegitiimi. Tällaista valtiota kohtaan ei ollut syytä tuntea mitään lojaaliutta, vaan oli käytettävä kaikkia keinoja todellisen isänmaan puolustamiseksi. Törni oli ehkä rikkonut lain kirjainta vastaan, mutta puolustanut isänmaan todellista, antikommunistista henkeä.

Se oli tuttu väite jo Lapuan liikkeen aktivistien suusta: isänmaallinen laittomuus oli aina parempi kuin isänmaaton laillisuus.

Tyrkön hahmottelema, kaikista todellisen Törnin ristiriitaisista ja kielteisistä piirteistä riisuttu sankarihahmo kohosi uusien elämäkertojen vuoksi 1990-luvun Suomessa uuteen tunnettuuteen. Törnin ovat halukkaimmin ottaneet omakseen ne, jotka vaalivat epälegitiimin Suomen tarina-aihetta. Törni-hahmo on sujuvasti siirtynyt uuden sukupolven radikaalien kansallismielisten ja valtaeliitin vastaisten joukkojen sankariksi ja jatkaa pitkää marssiaan ruumiinryöstäjiensä ­hyväksi.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, jonka väitöskirjaan perustuva teos Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuus­poliisiyhteistyö 1933–1944 ilmestyi vuonna 2008 (Otava). Hänen yhdessä Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen kanssa kirjoittama tietokirja Suomalaiset ­fasistit – Mustan sarastuksen airuet ilmestyi 2016.

 
Jaa tämä:

BRÄNDI: MARSALKKA MANNERHEIM

Hyvä tuotemerkki yhdistää kansakunnan ja myy myös globaalisti.

C. G. E. Mannerheimilla on poikkeuksellisen rikas ja monipuolinen henkilöhistoria, jota on hyödynnetty laajalti. Me suomalaiset olemme myyneet toisillemme lähes kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa Mannerheimilla. Mannerheim-brändi on kuitenkin hajanainen, ja siitä puuttuu tuikitarpeellinen dynaamisuus. Onkin aika yhdistää voimamme kansallisissa talkoissa ja yhdistää Mannerheim-brändit.

Tässä esitellään Häiriköt-päämajan luomus, uusi 360-asteen kanavariippumattoman tarinankerronnan mahdollistama brändistrategia Mannerheim-tuoteperheelle kaikkien suomalaisten vapaasti käytettäväksi.

Toimittuaan vuosia Venäjän keisarillisen armeijan upseerina Carl Gustav Emil Mannerheim johti sisällissodassa valkoisten joukkoja historiallisen menestyksekkäästi. Sitä seurannut toisen maailmansodan aikainen Suomen puolustusvoimain ylipäällikkyys ja sodan päätyttyä koittanut presidenttiys luovat ainutlaatuisen platformin Marsalkka Mannerheim -brändin rakentamiselle.

Uuden brändistrategian mukaisesti erilliset Mannerheimit – maahanmuuttaja-Mannerheim, lahtari-Mannerheim, sotasankari-Mannerheim ja valtionhoitaja-Mannerheim – sulautuvat yhteen ikoniseksi Marsalkka Mannerheim -brändipersoonaksi. Brändifuusion jälkeen kaikkien Mannerheimilla myytävien tuotteiden viestintä yhdenmukaistuu ja synergiaedut koituvat kansakunnan hyväksi.

Marski-vodka
Marsalkka Mannerheim Vodka on yksi Tallinnan Super-Alkon kestosuosikeista. Vaikka kauppa käy, laatu ei välttämättä vastaa kaikista kovimpia vaatimustasoja.

Vapaaherra Mannerheim osoitti jo eläessään olevansa suunnannäyttäjä henkilökohtaisen brändin rakentamisessa. Hän loi toimillaan vahvan pohjan pyrkimyksille tuoda hänen brändinsä 21. vuosisadalle. Mannerheim kontrolloi tarkasti jopa sitä, minkälaisia ja missä otettuja kuvia hänestä julkaistiin, minkä ansiosta meillä on käytettävissämme yhtenäinen kuva-arkisto, joka tuo tuulahduksen mannermaisen arvokasta ja hillittyä charmia tuotteeseen kuin tuotteeseen.

Mannerheim oli sekä nautiskelija että kosmopoliitti, ja hänessä yhdistyvät supisuomalaiset arvot ja aito kansainvälinen asenne. Tätä voidaan hyödyntää niin kuluttajille suunnattujen premium-tuotteiden kuin myös yritysasiakkaiden kansainvälisessä markkinoinnissa. Uusi Marsalkka Mannerheim -brändi toimii organisaatio- ja kohderyhmätahojen yli sekä ulkoisesti että sisäisesti aina muutosjohtamisesta ja johdon sitoutumisesta asiakasuskollisuuden kasvattamiseen ja uusasiakashankintaan.

Kukapa kansainvälinen business-matkustaja ei arvostaisi yötä Helsingin legendaarisessa Marski-hotellissa tai nuoripari hääyötä Tammer-hotellin Marski-sviitissä Marsalkan hyväksyvän katseen alla? Suomalaiset kuluttajat ovat aina ottaneet lämmöllä vastaan esimerkiksi ”Marski” -nimellä myydyt lukemattomat kirjat ja sarjakuvat, juhlarahat ja muistoesineet, mukit, t- paidat ja alkoholijuomat. Brändin versatiilisuudesta kertoo myös ”Marskin” nousu jopa seksuaalivähemmistökeskustelun suunnannäyttäjäksi.

Gilbert Lukalian ohjaama Suomen Marsalkka on suomalais-kenialais-virolainen yhteistuotanto. Elokuvassa Marsalkka Mannerheimin elämää tarkastellaan kenialaisen tarinankertojavanhuksen narratiivin kautta ja näytetään, miltä tarina näyttää sen kuulevien kenialaisten lasten mielissä. Siksi tuttu tarina tapahtuu uudessa ympäristössä, lasten tuntemassa Keniassa. Tietorikas artikkeli elokuvaan/hankkeeseen liittyen löytyypi täältä. Elokuva kokonaisuudessaan on katsottavissa täällä.

Ikonisen brändin fundamentit ovat siirrettävissä myös ulkomaille. Vuonna 2012 sai ensi-iltansa elämäkerta- elokuva Marsalkka Mannerheimista, Keniassa kuvattu Suomen marsalkka. Sen herättämä laaja, yhteiskunnan eri kerrokset läpäissyt keskustelu osoitti, että konversio oli onnistunut ja Marsalkka Mannerheimin tarina herättää tunteita myös 2000-luvulla niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Kuten arvata saattaa, myös Hitler kuuli Suomen Marsalkka -elokuvasta. ”Eihän tässä mitään rasisteja olla, mutta joku tolkku sentään”, on kyllä kommentti, jota on sittemmin toisteltu moneen kertaan erilaisissa yhteyksissä.

Marsalkka Mannerheim taipuu myös uuden median viestintäkanaviin ja esimerkiksi natiivimainonnan työkaluksi – ei ole sellaista aatetta, jota ”Marski”-kortin pelaaminen ei tukisi! Täyden spektrin dominanssi on mahdollista oikealta laidalta vasemmalle ainoastaan fokusta siirtämällä.

Kuluttajien sitoutumisaste Marsalkka Mannerheimin brändiin on myös tutkitusti korkea. Yleisradion vuonna 2004 järjestämä interaktiivinen multiplatformikonsepti, Suuret suomalaiset, mittasi suomalaisten suurmiesten suosiota. Marsalkka Mannerheim voitti yleisökilpailun ylivoimaisen suvereenisti kilpakumppanien jäädessä tuleen makaamaan.

Liity sinäkin voittajien joukkoon ja hyödynnä Marsalkka Mannerheimin tuomat mahdollisuudet kasvulle. Marsalkka Mannerheim -brändin persoonalliset arvot tukevat kasvustrategiaa ja mahdollistavat myös uusien markkina-alueiden valloittamisen. Make Finland Great Again – Suur-Suomi nytten!

Jos ei Marski-vodka riitä, niin kansakuntamme on saattanut rajattomassa viidaudessaan kauppaliikkeisiin myös Törni-viinan. Tämä SS-miestä kunnioittavan viinan lanseeraminen kohtasi hienoisia vastoinkäymisiä, kun pullon etiketistä piti poistaa Törnin pyssy nykyaikaisin kuvankäsittelyn keinoin. Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden Rakas ja hirveä Törni -artikkeli täällä.
Jos ei Marski-vodka riitä, niin kansakuntamme on saattanut rajattomassa viidaudessaan kauppaliikkeisiin myös Törni-viinan. Tämä SS-miestä kunnioittavan viinan lanseeraminen kohtasi hienoisia vastoinkäymisiä, kun pullon etiketistä piti poistaa Törnin pyssy nykyaikaisin kuvankäsittelyn keinoin.
Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden Rakas ja hirveä Törni -artikkeli täällä.

Koko Kansa Taisteli -lehti luettavissa täällä.

 

Jaa tämä:

MITÄ ON SOTEENKAAREN PÄÄSSÄ?

Saduissa sateenkaaren päästä löytyy kulta-aarre. Kuulostaa sote-uudistukselta terveysbisneksen suuryritysten vinkkelistä katsottuna. Tuon sote-aarteen arvo on varovaisesti arvioituna vähintään 10 miljardia euroa vuodessa.

Perusporvarihallitus on ajanut lakia asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa – eli ”sote-lakia” – kuin käärmettä pyssyyn. Kyse on isosta ja tuottavasta bisneksestä, jonka tarkkaa kokoa on hyvin vaikea arvioida. Varovaistenkin arvioiden perusteella yritykset ovat pääsemässä jakamaan vähintään 10 miljardin euron kakkua – vuosittani siis.

Lakiuudistukseen liittyvästä terveysalan yksityistämisestä on käytetty kiertoilmaisua ”valinnanvapaus”. Termi on sikäli hyvin valittu, että kukapa nyt vapautta vastustaisi. Harmillisesti tämä valinnanvapaus ei tarkoita sitä, että suinkaan kaikilla olisi jatkossa vapautta valita sitä, mistä hoitonsa saavat. Ja toisaalta jo nykyisellään maksukykyiset ja -haluiset saavat valita hoitopaikkansa itse.

Monet asiantuntijat ovat tyrmänneet uudistuksen. Esimerkiksi Aalto-yliopiston taloustieteen työryhmä suhtautui siihen varauksella ja Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan emeritusprofessori Juhani Lehto povaa kaaosta:

Jos maakuntien lähivuosien kauaskantoiset ja asukkaiden hyvinvoinnin edellytyksiin laajasti vaikuttavat päätökset tehdään ohi demokraattisen poliittisen päätöksenteon, kuka kantaa vastuun tehtyjen päätösten seurauksista? Vai onko kyseessä tietoinen yritys siirtää Sipilän hallituksella oleva tosiasiallinen vastuu johonkin, missä vastuun kantajia ei tarvittaessa enää voi tunnistaa?”

On kuvaavaa, että jopa sote-lain esittelevä peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) pitää sitä ongelmallisena. Puolueen uskollisen soturin on kuitenkin ajettava lakia vastoin parempaa tietoakin, sillä tämä on se hinta, jonka Kepu joutuu maksamaan maakuntauudistuksesta hallituksen sisäisissä lehmänkaupoissa.

sote, Mehiläinen, Kärpänen, valinnanvapaus, vastamainos, kulttuurihäirintä
Voima-lehdessä 5/2017 julkaistu vastamainos on Häiriköiden kuvallinen katsaus monimutkaiseen aiheeseen. Tämä ja muut vastamainokset löytyvät täältä.

Asiantuntijat ovat arvostelleet Sote-uudistusta ja sen tiedetään tulevan kalliiksi veronmaksajille. Uudistuksen voittajina pidetään alan suuria toimijoita, joiksi on useimmiten luettu Mehiläinen, Attendo, Terveystalo-Diacor, Pihlajalinna, PlusTerveys Oy. Nämä isot pelurit ovat varautuneetkin uudistuksiin ja ostaneet sopivasti pienempiä toimijoita pois markkinoilta samalla paaluttaen asemiaan maakunnissa.

Vuonna 2016 yksistään Mehiläinen kasvoi 34 uudella terveys- tai sosiaalipalveluyksiköllä.

Pienemmät toimijat puolestaan eivät ole ilmaisseet varauksetonta intoa. Esimerkiksi Lääkäripalveluyritykset ry. on kritisoinut esitystä.

”Hallituksen esitys ei mahdollista pk-yritysten toimimista sote-keskuksina ja nostaa uusien toimijoiden alalle tulon kynnyksen kohtuuttoman korkealle. Tämä johtaa siihen, että toivottu palveluntuottajien välinen kilpailu vähenee peruspalveluiden osalta. Toteutuessaan hallituksen esitys johtaa tuotannon keskittymiseen ja usein tarvittavien lähipalveluiden etääntymiseen entisestään”, Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Asko Koskinen selitti.

Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu. Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen. Lisää tähän Voimassa 4/2017 julkastuun vastamainokseen liittyviä täällä.
Monet Herran nuhteessa elävät odottavat intopinkeinä Jeesuksen toista tulemista. Raamatun mukaan tätä tulemista seuraa Harmageddon, eli lopullinen taistelu vanhan vihtahousun joukkojen ja Jessen sekä Jumalan valtakunnan välillä. Luvassa on sotkuinen sekamelska ja varmaan on ainoastaan maailmaloppu. Tässä visiossa on yllättävän paljon yhtymäkohtia sote-uudistukseen. Lisää tähän Voimassa 4/2017 julkastuun vastamainokseen liittyviä täällä.

Ja jos suurissa kaupungeissa riittääkin valinnan varaa, niin kaikkialla Suomessa kilpailu ei tule toteutumaan. Ne, joita kiinnostaa ”valinnanavapaus”, voivat esimerkiksi tutustua Pohjois-Karjalassa Rääkkylän kunnassa tehtyihin ratkaisuihin. Kunta ulkoisti kaikki sote-palvelunsa Attendolle vuonna 2011. Siinä saivat sitten kuntalaiset vapaasti valita Attendon ja Attendon välillä samalla, kun kunta otti lisää lainaa selvitäkseen Attendon laskusta. Valinnanvapaus koski lähinnä sitä, että hakeutuuko hoitoon, vai sairastaako.

Oman ongelmavyyhtinsä uudistuksessa muodostaa läpinäkyvyyden puute. Kuten hyvin on tiedossa, suuryritysten harjoittaman verojen välttely on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma.

Monikansallisten yritysten aggressiivinen verosuunnittelu vie Suomelta vuosittain 430–1400 miljoonaa euroa yhteisöverotuloja. Määrä vastaa 10–31 prosenttia Suomen 4,5 miljardin euron yhteisöverotuotoista vuonna 2015.”

Hallitus on aikaisemmin luvannut, että Sote-kakulle päästettäviltä yrityksiltä edellytetään maakohtaista veroraportointia ja verojen maksamista Suomeen. Hallituksen lakiesityksessä tämä on kuitenkin vesitetty. Finnwatchin tutkija Henri Telkki totesi, että ”kokonaiskuva sote-yrityksen veronmaksusta muodostuu yli 10 tietoelementistä. Hallituksen sote-lakiesityksessä näistä tiedoista puuttuu puolet”.

Terveyden ohella uudistuksessa onkin kyse rahasta. Kotimaisista suurista esimerkiksi Mehiläinen on osoittanut lähimenneisyydessä, että aggressiivinen verosuunnittelu on ihan hyväksi koettu toimintamalli.

Luottamus on hyvä, mutta kontrolli parempi.

Vero-optimointi, agressiivinen verosuunnittelu, veronkierto, mitä näitä nyt onkaan. Nykyään yrityksillä on verrattoman monia tapoja minimoida maksamansa verot ja osa näistä keinoista on enemmän luvallisia ja osa vähemmän luvallisia. Pyrimme hahmottamaan verosuunnittelun monimutkaisuutta tällä vastamainoksella, joka julkaistiin Voimassa 2/2017. ”Siirtohinnoittelun ja konsernien sisäisen kaupan yleisyys nostaa esiin periaatteellisia kysymyksiä siitä, onko yritystenkään toimintaa maailmantaloudessa järkevää olettaa markkinaperusteiseksi. Missä määrin reaalikapitalismissa onkin kyse suunnitelmataloudesta?” Lisää aiheesta täällä.
Vero-optimointi, agressiivinen verosuunnittelu, veronkierto, mitä näitä nyt onkaan. Nykyään yrityksillä on verrattoman monia tapoja minimoida maksamansa verot ja osa näistä keinoista on enemmän luvallisia ja osa vähemmän luvallisia. Pyrimme hahmottamaan verosuunnittelun monimutkaisuutta tällä vastamainoksella, joka julkaistiin Voimassa 2/2017.
”Siirtohinnoittelun ja konsernien sisäisen kaupan yleisyys nostaa esiin periaatteellisia kysymyksiä siitä, onko yritystenkään toimintaa maailmantaloudessa järkevää olettaa markkinaperusteiseksi. Missä määrin reaalikapitalismissa onkin kyse suunnitelmataloudesta?”
Lisää aiheesta täällä.
Jaa tämä: