Kulttuurihäirintä

Vote Plösö!

Vaalit lähestyvät, eikä sopivaa ehdokasta löydy? Ei hätää, Plösö on ehdolla kaikissa vaalipiireissä!

Häiriköt-päämaja sai yhteenoton jo monissa vaaleissa mainoksillaan kohahduttaneelta Plösöltä. Omia polkujaan tallaava ja säästeliäästi medialle puhunut Plösö myönsi Häiriköille poikkeuksellisen ja ainutlaatuisen syvähaastattelun näin vaalien alla. Vaikuttajan koko poliittisen uran luotaava haastattelu toteutettiin sähköpostitse.

Poliittisten broilerien ja pintajulkkisehdokkaiden valtavirrasta väkevästi poikkeava Plösö on kokenut politiikkaan pyrkimisen ja ryhtymisen peräti kansalaisvelvollisuudekseen. Näin vaikka systeemi onkin mätä ja järjestelmä puolueellinen.

”Pidän itseäni suoraselkäisenä kovan linjan vaikuttajana joka tuo ryhtiä politiikkaan. Vuoden 2012 presidentinvaalien alla koin velvollisuudekseni siirtyä suoraan politiikan johtotehtäviin – presidenttiys näyttäytyi hyvänä näköalapaikkana ja mahdollisuutena tutustua kenttään.”

Aikaisemmin Plösö on myös ilmoittanut yhteiskunnallisen havahtumisen taustalla vaikuttavan sen yleisimmän syyn: pätemisen tarpeen.

PLÖSÖ PRESSAKSI. Vuonna 2012 oli tarjolla vaihtoehto leipääntyneille urapoliitikoille.
PLÖSÖ PRESSAKSI. Vuonna 2012 oli tarjolla vaihtoehto leipääntyneille urapoliitikoille. Plösö sai taakseen myös julkkiskannattajia – tämä tunnetusti resonoi hyvin vaalikarjan äänestyskäyttäytymisen kanssa.

Jokaisella politiikkaan pyrkivällä on myös uransa alkuvaiheessa edessään sopivan urheiluseuran valitseminen. Prosessi on usein vaikea ja edellyttää kompromisseja. Ellei sitten riko formaattia.

”Kokoomus olisi ollut sopiva puolue minulle, mutta epärehellisyys ja pahuus eivät kiehdo. Koin parhaaksi vaihtoehdoksi perustaa oma puolue, Puolue. Päätäntävallan turvaamiseksi pitäydyin puolueen ainoana jäsenenä.”

Plösön Puolue-puolueen rakenne on kiinnostava, joskaan ei täysin ainutlaatuinen. Hollannissa oikeistopopulismilla ja rasismilla valtaan ratsastaneen Geert Wildersin Vapauspuolueeseen (Partij voor de Vrijheid) kuuluu Wildersin lisäksi ainoastaan Geert Wildersin itsensä hallinnoima järjestö (koska laki vaatii, että puolueessa on oltava vähintään kaksi jäsentä).

Kunnallisvaalikampanjaan kuului isojen mainostaulujen lisäksi myös piemempiä mainoksia, joita jettiin ns. guerrilla-taktiikoilla.
Kunnallisvaalikampanjaan kuului isojen mainostaulujen lisäksi myös piemempiä mainoksia, joita jettiin ns. guerrilla-taktiikoilla.

Suomessa Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen jäsenyydet ja jäsentymättömyydet ovat myöskin olleet poikkeuksellisuudessaan yleisen kiinnostuksen aiheita. Myöskään ei tule jättää mainitsematta Timo Soimin Perussuomalaisten rahojen kanavoimista Perussuomalaisten Tukisäätiölle, jossa heilahdukset puolueen johdon koostumuksessa eivät venettä keikuta.

”Tärväsin koko omaisuuteni siihen ensimmäiseen vaalikampanjaa. Mainostoimisto BomB Helsinki veti välistä massit ja offshorasi toteutuksen Kauko-itä-Vantaalla toimivalle alihankkijalle YP-Companylle. You People Companyn kulit levittivät mainoksia pitkin Helsinkiä ja kannatus hipoi pilviä Puolueen jäsenkyselyn tulosten mukaan.”

Äänestyspaikkojen suljettua ovensa Plösö julisti normaaliin tapaan itsensä voittajaksi. Siinä kuitenkin kävi kuin niin usein kalassa: Ei napannut.

Nykyään sosiaalinen media on täynnä äänestyskopissa otettuja valokuvia. Plösö oli suunnannäyttäjä tässäkin trendissä ja julkaisi kuvan äänestyskopista jo vuonna 2012.
Nykyään sosiaalinen media on täynnä äänestyskopissa otettuja valokuvia. Plösö oli suunnannäyttäjä tässäkin trendissä ja julkaisi kuvan äänestyskopista jo vuonna 2012.

”Kun tulokset tulivat, tajusin, että Suomi ei vielä tuolloin ollut kypsä alt-faktoille. Olin luonnollisestikin pettynyt. Julistukseni jäi ikävästi virallisten tulosten jalkoihin ja valemediahuomio jäi vaisuksi. Väärin äänestänyt kansa kääntynyt minua vastaan. Luonnollisestikin reagoin kuten kuka tahansa poliitikko – loukkaannuin verisesti.”

”Pari vuotta siinä sitten meni muita syytellessä ja äänestäjiä kyräillessä.”

Mutta eihän kissa karvoistaan pääse ja politiikan seireenikutsu kävi vastustamattomaksi. Plösölle kävi kuin Michael Corleonelle. ”Just when I thought I was out, they pulled me back in.”

Plösö palasi politiikan kunnian kentille juuri sopivasti vuoden 2015 eduskuntavaalien alla.

”Oikeastaan siinä kävi niin, että kaivoin itseni naftaliinista ja päätin kävellä eduskuntaan näytöstyyliin ja keskisormea vastustajille heilutellen. Hinkkasin sloganit huippuunsa ja benchmarkasin kaikkien viimeaikaisten menestys- ja kasvupuolueiden käytännön toiminnan ja toteutetun politiikan parhaat palat.”

Uutta matoa koukkuun. Vuonna 2015 Plösön vaalimainokset kiinnostivat ja vakuuttivat. Vain mediapeli esti voittokulun vallan huipulle.
Uutta matoa koukkuun. Vuonna 2015 Plösön vaalimainokset kiinnostivat ja vakuuttivat. Vain mediapeli esti voittokulun vallan huipulle.

Tällä kertaa näkyvyyttä haettiin kadunvarsimainonnan ohella myös interwebistä. Aihetunniste #vaalit2015 dominoi Plösön viestintätoimiston Instagram-tiliä. Pöhinä oli todellista.

”Murskatappiohan siitäkin tuli. Mediapeliä se oli. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun valemedia sellaiseen syyllistyi kampittaakseen ylivoimaisen ehdokkaan. He jättivät silkkaa puolueellisuuttaan kokonaan käsittelemättä Puolueen ja minun kampanjan. Sydämeni murtui, kun näin, mitkä mikkihiiret ja akuankat muodostivat hallituksen. Kaikki ovat löysiä paskoja minuun verrattuna.”

Plösö on periaatteen mies ja arvostaa uskollisuutta. Hän on luottanut saman viestintätoimiston palveluihin läpi poliittisen uransa. Esteettiset linjat ovat pysyneet muuttumattomina, tunnistettavina. Äänestäjiä ole kiusattu heittelehtivällä muotokielellä. Plösö edellyttää samaa lojaaliutta orjilt.. ..alamaisiltaan myös.
Plösö on periaatteen mies ja arvostaa uskollisuutta. Hän on luottanut saman viestintätoimiston palveluihin läpi poliittisen uransa. Esteettiset linjat ovat pysyneet muuttumattomina, tunnistettavina. Äänestäjiä ole kiusattu heittelehtivällä muotokielellä.

”Ainoaksi kunnialliseksi vaihtoehdoksi jäi paeta vuorille, saatana.  Maitojuna vuorilta palasi Helsinkiin vasta tänä vuonna”, Plösö jyrähtää.

Puolue sain maaniteltua ykkösnyrkkinsä vielä kerran vaalitaistoon Jälleen kerran Plösö edustaa todellista muutosta.

”Hieman tämä kyllä nyt epäilyttää.  Nämä kunnallisvaalit ovat kuitenkin ne rupisimmat vaalit ja minä todellakin lasken itseni kansainvälisen kaliiberin valtiomieheksi. Puolue sai kuitenkin maaniteltua minut nuoleskelemalla minut ehdolle.”

Puolueen urhollinen soturi ratsastaa taas pelotta vaalitaistoon ja koska Plösö on ns. erikoismies, voi häntä äänestää poikkeuksellisesti kaikissa Suomen vaalipiireistä. Ykkönen ei ole kakkonen, se on ykkönen.

”Se on victoria o muerte nytten. Kirjaimellisesti.”

Plösö joutui maksamaan hävityn vedonlyönnin vuoksi yhden mainospaikan poliittiselle kaksoisveljelleen. Tämä tietenkin korpesi, mutta onneksi linja pitää ja sikäli kaikki on kotiin päin. Kohti parempaa huomista!
Plösö joutui maksamaan hävityn vedonlyönnin vuoksi yhden mainospaikan poliittiselle kaksoisveljelleen. Tämä tietenkin korpesi, mutta onneksi linja pitää ja sikäli kaikki on kotiin päin. Kohti parempaa huomista!
Jaa tämä:

Graffitia rakennusliikkeen kanssa


Keravalla kokonainen purkutuomion saanut ostoskeskus täytettiin taiteella ja ihmisillä. Purkutaiteesta muodostui ilmiö, joka levisi myös naapurikaupunkiin.


Jouni Väänänen seisoo purkutuomion saaneen ränsistyneen ja autioituneen liikekiinteistön sisäpihalla. Talon seinät täyttyvät parhaillaan graffiteista.

”Tämäkin rakennus herättää tunteita joissakin. Me tarjoamme sille hallitun alasajon”, Väänänen kertoo.

Purkutaide-hanke eteni maaliskuussa suunnitellusti, kun taiteilijat antoivat elinkaarensa ehtoon saavuttaneelle rakennukselle mahdollisuuden arvokkaaseen loppuun. Järvenpään keskustassa sijaitseva Perhelän kortteli saa hyvät läksiäiset, eikä kaupunkilaisten tarvitse katsoa rapistuvaa ja hylättyä rötisköä. Kaupunkilaiset voivat katsella taidetta.

Pari viikkoa myöhemmin Väänänen istuu maalipurkkien päällä työhuoneellaan Keravalla ja selittää, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys.

Ennen ja jälkeen tuhon. Ensimmäisessä kuvassa Skienin valmis teos ja toisessa sama teos hetkeä ennen lopullista tuhoa. Kuva: Jouni Väänänen
Ennen ja jälkeen tuhon. Ensimmäisessä kuvassa Skienin valmis teos ja toisessa sama teos hetkeä ennen lopullista tuhoa. Kuva: Jouni Väänänen

Väänänen tunnetaan graffititaiteilija Psykenä, ja maalaamista hän on harrastanut jo parikymmentä vuotta. Maalaamisen lisäksi hän on pyrkinyt edistämään graffitin ja katutaiteen asemaa yhteiskunnassa myös rakenteiden tasolla. Kesällä 2016 hänen vuosia työstämä hankkeensa toteutui –  Purkutaide väritti Keravan keskustassa sijainneen kokonaisen ostoskeskuskompleksin ulkoa ja hieman sisältäkin. Marginaaliseksi mielletty taidemuoto sai kansan syvät rivit liikkeelle ja kaupungin sekä rakennusliikkeen tyytyväiseksi.

”Minun mielestäni näitä purkukiinteistöjä tulisi aina hyödyntää taiteen ja kulttuurin tarpeisiin. Ne ovat valtava ja hyödyntämätön resurssi, ja niitä ei ole mitään järkeä seisottaa tyhjillään. Mökkiähän menee koko ajan nurin pitkin Suomea, ja samalla on taiteilijoita, joilla ei ole tiloja, joissa toteuttaa itseään.”

Skin työn touhussa Keravalla. Kuva: Jouni Väänänen
Skin työn touhussa Keravalla. Kuva: Jouni Väänänen

Tie Purkutaiteeseen on ollut työläs. Vuonna 2010 Väänänen ja Keravan nuorisopalvelu järjestivät graffitiaiheisen näyttelyn yhdessä ostoskeskuksen tyhjistä liiketiloista.

”Suuri osa ostoskeskuksesta oli jo tuolloin tyhjillään tai tyhjentymässä, ja rupesin silloin hahmottelemaan, minkälaista kulttuuritoimintaa tiloissa voisi järjestää. Vuosien saatossa lähestyin eri tahoja, mutta kiinteistöjen omistussuhteet olivat aika moninaisia. Vaikka usein vaikutti lupaavalta, ehdotukset törmäsivät aina jossain vaiheessa seinään.”

Kun rakennuskokonaisuus oli siirtynyt purkutöistä vastaavan rakennusyhtiö SRV:n haltuun, Väänänen otti lokakuussa 2015 yhteyttä joukkoon paikallisia poliitikkoja. Saatuaan selustatukea idealleen, tehtiin rakennusyhtiölle keväällä 2016 ehdotus, josta ei kannattanut kieltäytyä.

”Muodollisesti prosessi meni niin, että SRV solmi sopimuksen Keravan kaupungin kanssa. Minä puolestani sovin Keravan kaupungin kanssa tämän toteutuksesta. SRV ei voinut tehdä sopimusta yksityishenkilön kanssa, ja näin tämä saatiin tapahtumaan.”

Tämä kaikki tietenkin edellyttää uudenlaista ajattelua kaikilta osallisilta. Esimerkiksi rakennusyhtiössä on helppo ajatella, että tämän kaltaiset hankkeet tuovat mukanaan maine­riskin mutta eivät mitattavia hyötyjä. On helpompaa kieltäytyä kuin lähteä mukaan. Toisaalta perinteisellä yritysviestinnällä ei välttämättä kyetä rakentamaan yhtä tehokasta sitoutumista paikalliseen yhteisöön edes yrittämällä.

”SRV on sellainen organisaatio, joka olisi voinut sanoa, että tässä kohteessa ei tehdä yhtään mitään. Se on se perinteinen tapa toimia. He olivat kuitenkin avoimia idealle, ja aluksi tätä lähdettiin viemään aika rajatusti. Sitä mukaa kun homma eteni hyvin, saimme lisää ja lisää tilaa taiteelle.”

Lopulta Keravan Purkutaide kattoi yhteensä lähes 5 000 neliömetriä seinäpinta-alaa. Toiminta ei rajoittunut seinien maalaamiseen: paikalla järjestettiin muutaman kuukauden aikana muun muassa reivit, rap- ja punk-keikat, seinään potkimisen maailmanmestaruuskilpailut (koska Kerava), ilmaisia joogatunteja ja yli sata pitsiliinaa kattanut näyttely erään paikallisen rouvan kokoelmasta. Väänäsen vetämälle katutaidekävelylle osallistui noin kaksisataa kiinnostunutta.

Lastauslaiturin rullaovi sai uutta väriä Remon ja EGSin suosiollisella myötävaikutuksella. Kuva: Jouni Väänänen
Lastauslaiturin rullaovi sai uutta väriä Remon ja EGSin suosiollisella myötävaikutuksella. Kuva: Jouni Väänänen

Yksin tätä hanketta ei olisi pystynyt kukaan toteuttamaan. Mukana maalaamassa oli 106 taiteilijaa, ja Väänäsellä oli vapaaehtoisia apunaan käytännön asioita hoitamassa. Kaupungilta tuli tukea kulttuuritoimintaan 1 500 euroa, ja paikallisilta ravintoloilta saatiin pizzoja, rautakaupoilta tarvikkeita ja maalia.

Kun graffitikulttuuriin kuitenkin yhdistetään ajatuksia kapinallisuudesta, miten kaupungin, rakennusliikkeen ja paikallisten yritysten kanssa toimiminen sopii tähän?

”Tuo on ihan oikeutettu kysymys. Minulle graffitissa ei kuitenkaan koskaan ole ollut lähtökohtaisesti kyse kapinasta. Minulla on ollut taustalla esteettiset arvot, mutta se on jossain vaiheessa mennyt kapinan puolelle olosuhteiden pakosta.”

Purkutaiteen kaltaisissa hankkeissa graffitiin liittyvä konflikti on siirtynyt seinäpinnasta kaupungin rakenteisiin. Väänänen on ennenkin pyrkinyt edistämään vastaavia hankkeita, mutta Keravalla nappasi ensimmäistä kertaa kunnolla.

”Ehkä kymmenen vuotta sitten ei ollut riittävästi meidän kaltaisia setämiehiä, jotka vaikuttavat kaupungin tai rakennusliikkeen kannalta vakavasti otettavilta neuvottelukumppaneilta.”

JR työntouhussa. Kuva: Jouni Väänänen
JR työntouhussa. Kuva: Jouni Väänänen

Kuten Kummeli jo tiesi, artisti maksaa. Purkutaiteessakaan taiteilijoille ei maksettu, koska ei ollut rahaa, jolla maksaa. Ei Väänänen itsekään palkkaa saanut, päinvastoin: hän käytti muutaman tuhat euroa omia rahojaan. Onko tämä muuttumaton luonnon laki? Väänäsen mielestä ei.

”Keravan Purku­taide toteutettiin niin nopealla aikataululla, että kunnollisen rahoituksen hankkiminen sille oli täysin mahdotonta. Jos vastaavia toteuttaisi jatkossa, niin olisi hienoa saada tieto kohteesta jo pari vuotta etukäteen – silloin olisi aikaa hakea apurahoja.”

Mutta jäi tästä jotain käteen kokemuksen ohella. Väänänen on vuoden alusta toiminut projektipäällikkönä Keravan kaupungin palveluksessa, ja jatkossa hän tekee samoja hommia kuukausiliksalla.

Eivätkä hyödyt sada pelkästään Väänäsen laariin. Yksi Purkutaiteeseen osallistunut taiteilija neuvottelee Järvenpään kanssa ihan korvausta vastaan maalattavasta julkisesta taideteoksesta. Ja samankaltaisia kaavailuja on käynnissä myös Keravan suunnalla.

”Purkutaiteeseen osallistuminen on käytännössä taiteilijoiden käyntikortti ja CV kaupungin suuntaan”, Väänänen toteaa.

Tältä se näyttää, kun sattuu ja tapahtuu.

Vaikka Purkutaide on mitä suurimmissa määrin Väänäsen oma lapsi, ei hän halua pitää itse kaikkia lankoja käsissään. Päinvastoin.

”Toivoisin, että meidän esimerkkimme ja kokemustemme myötä konsepti lähtisi monistumaan eri puolilla Suomea.”

Kaikki Keravalla käyneet tietävä, että Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuvat koneet koukkaavat usein kaupungin yli. Keravaa tuntevat myös tietävät kaupungin laidalle, Keinukallioon,   mystillisesti nousseet Sherwood-kirjaimet. Sherwood-teksti mukailee legendaarista Hollywood-tekstiä Los Angelesissa. Hetken aikaa nuo samat kirjaimet näkyivät myös lentomatkustajille.
Kaikki Keravalla käyneet tietävä, että Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuvat koneet koukkaavat usein kaupungin yli. Keravaa tuntevat myös tietävät kaupungin laidalle, Keinukallioon, mystillisesti nousseet Sherwood-kirjaimet. Sherwood-teksti mukailee legendaarista Hollywood-tekstiä Los Angelesissa. Hetken aikaa nuo samat kirjaimet näkyivät myös lentomatkustajille.
Jaa tämä:

HUSTLERS & PARTIES

Onko mainosala pelkkää kusetusta? Ei. Vastoin yleistä harhaluuloa, mainonta voi olla eettistä, ja siltä voi ihan perustellusti vaatia moraalia.

Me täällä Häiriköt-päämajassa kritisoimme ihan työksemme mainoksia. Teemme vastamainoksia ja välillä myös kirjoitamme aiheesta. Pengomme epäkohtia mainostettavista tuotteista ja niitä valmistavista yrityksistä tai sitten kiinnitämme huomiomme mainoksen muotoon.

Monet tuntuvat kuvittelevan, että mainosten kritisoiminen tarkoittaisi samaa kuin mainosten kategorinen vastustaminen. Ovathan jotkut jopa sitäkin mieltä, että mainonta pitäisi kieltää kokonaan. En ole ihan varma, että kukaan pystyisi määrittelemään ongelmattomasti sitä, mitä kielletään, mikäli mainokset kiellettäisiin. Markkinointi ei ole mitään salatiedettä. Se on hyvin pitkälle jalostettua ja tyyliteltyä viestintää, ja sen voi tehdä hyvin tai huonosti monella eri tavalla. Rajoja määritellään ja koetellaan käytännössä joka päivä.

Kevättalven aikana Suomessa on käyty eloisaa keskustelua mainonnan eettisyydestä Bioenergia ry:n Turveinfo-kampanjan ympärillä. Provosoivat mainosleiskat yhdistettynä ongelmallisiin mainosväittämiin ja turpeen polton ympäristövaikutuksiin ruokki keskustelua monelta suunnalta. Harvoin on niin monia asia pielessä kuin Turveinfo-kampanjassa, ja keskustelun löydettyä mainostoimisto Hasan & Partnersin löi toimiston tirehtööri löylyä kiukaalle parhaansa mukaan.

Normaalistihan mainosala ei ole juurikaan kunnostautunut alan eettisyydestä keskustelemisen saralla. Nyt se keskustelu dumpattiin pyytämättä ja yllättäen johtokunnan kokouspöydälle höyryämään. On kiinnostavaa, että viestintäalalla vuosikymmeniä toiminut Ami Hasan pillastui yhtiönsä saamasta kritiikistä. Hän julisti, että kyseessä on ”Normaali ammutaan viestinviejä -taktiikka. Niin kauan, kun mainostaminen pysyy lain puitteissa, se on ihan okei.”

Ehkä Ami Hasan on viettänyt liikaa aikaa väärässä seurassa ja unohtanut ympäröivän yhteiskunnan seuraamisen. Tai ehkä hän tosiaan on tuudittautunut ajatukseen, että mainostoimisto olisi joku täysin ulkopuolinen toimija prosessissa ja että vastuu kaikesta on aina jossain muualla – mainostajalla tuotteesta ja kuluttajalla mainoksen tulkitsemisesta.

Eihän se tietenkään niin mene.

Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.
Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin.
Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.

On totta, että mainosala on ollut vuosikymmeniä kuin Narkissos, joka ihailee omaa kuvajaistaan. Tämä ei välttämättä kuitenkaan voi jatkua loputtomasti, ja toimijoiden kannattaisi mukautua tähän.

Mainostoimistot keskittyvät julkisuudessa lähinnä ainoastaan saamiensa Huippujen tai Leijonien (siis palkintojen) mehusteluun. Analyyttinen ja etenkin kriittinen keskustelu alan touhuista on sen sijaan loistanut poissa olollaan. Ehkä kritiikin pelätään pilaavan hyvän fiiliksen.

Vaan eipä ole journalismikaan paljoa paremmin suoriutunut. Markkinointi & Mainonta on ollut pitkään ainoa media, joka on seurannut alaa. Marmai on kuitenkin harmillisesti keskittynyt lähinnä mainoskonkarien sankarihaastatteluihin ja niiden saatujen Huippujen ja Leijonien raportoimiseen.

Nyt Sanomat on perustanut uuden toimijan alalle, netissä toimivan Shortlistin. Shortlist otti pontevasti härkää sarvista, ja kutsui joukon alan vaikuttajia keskustelemaan mainonnan ja markkinoinnin etiikasta. Mukana keskustelemassa oli itseoikeutetusti myös Ami Hasan. Keskustelu oli tervetullutta jos olisinkin toivonut hieman kärkkäämpää asennetta, mutta tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.

Oli ehkä jotenkin oireellista, että leppoisa keskustelukin lietsoi Ami Hasanin uhomaan ”punavihreästä kuplasta” ja rakentamaan vastakkainasettelua unelmahötössä elävien ja kovalla työllä yhteiskunnan pyörät pyörimässä pitävien välille.

Hasan oli keskustelussa myös ristiriitainen itsensä kanssa. Hän kehui, että yhtiönsä on (silkkaan eettisyyttään?) jättänyt ottamatta diilejä, koska asiakkaaksi kaipaava ei ole tuntunut sopivalta. Kuitenkin hieman myöhemmin hän linjasi, että kaikki laillinen on hyvää. Hasan julisti keskustelussa [videotaltiointi täällä] seuraavaa:

”Meille tulee laillista liiketoimintaa harjoittava liikeyritys ja sanoo, että meillä on tällainen tuote, mainostakaa sitä. Että meillä sitten rupeisi joku sanomaan, että minulla on valtaa, lopeta sen tuotteen valmistaminen, koska minä henkilökohtaisesti satun olemaan sitä mieltä, että se tuote on ihan perseestä.. .. Sitten kannattaa jättäytyä pois, jos ei usko tähän markkinatalousyhteiskuntaan, jossa elämme.”

Ikään kuin me vastarannan kiisket ja kriitikot emme olisi osa tätä yhteiskuntaa ja samalla myös kuluttajia sekä maksavia asiakkaita. Tämä Ami Hasanin julistama mustavalkoinen maailmankuva tuo lähinnä mieleen VR:n sähköbokseja polttavat vallankumouslarppaajat.

Toivottavasti seuraava sukupolvi mainosguruja onnistuu pitämään tiukemmin kiinni muuttuvasta maailmasta.

Suo siellä -meemi
Aihetunniste #raatokuutio viittaa tapaukseen, jossa Atria pyysi internetiltä lempinimiehdotuksia uusille einesbokseilleen. Sehän lähti sitten laukalle aika ripeästi. Kirjoitin aiheesta useammankin kerran ja kerta toisensa jälkeen tämä sama ilmiö vaan toistuu: ”Vuorovaikutteiset mainoskampanjat ovat kuuminta hottia. Firmat voivat osallistaa asiakkaitaan ja luoda illuusion dialogista – se jos mikä sitouttaa. Aina välillä tämä illuusio kuitenkin rapistuu.”

Median pirstaloituminen vaikuttaa myös mainosbisnekseen. Se poistaa mainostajilta viestinsä välitykseen liittyvää kontrollia ja tämä kannattaisi ottaa huomioon liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla. Slikki ja maailmaa syleilevä kamppis ei enää välttämättä kanna entiseen tapaan, jos kaakaopavut ovat peräisin orjaplantaasilta tai tuotantoeläimiä on riivattu prosessin alusta loppuun ja mineraalit ovat verisiä.

Myös uudenlaiset viestintätavat tuovat uudenlaisia mahdollisuuksia mainostamiselle. Nämä uudet tavat tuovat mukanaan myös uusia riskejä, kuten näimme hiljattain Atrian tehtyä sisältöyhteistyötä bloggaajien kanssa. Tuo yhteistyö poiki lopulta langettavan päätöksen Markkinoinnin eettiseltä neuvostolta:

”Blogin markkinointia osoittava tunniste ei ollut kuluttajalle helposti havaittava, selkeä ja ymmärrettävä. Kuluttaja ei voinut ensisilmäyksellä tunnistaa blogikirjoitusta markkinoinniksi. Koska asianosaiset ovat kuitenkin pyrkineet noudattamaan viranomaisohjeistusta eikä asiasta ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä, neuvosto ei tällä kertaa antanut yritykselle huomautusta.”

Tällä kertaa neuvosto antoi armon käydä oikeudesta, mutta seuraavalla kerralla näin tuskin käy. Mikäli yritykset mielivät välttää broileriblogien herättämän kielteisen huomion ja #raatokuutio-tapauksen kaltaiset hässäkät, pitää niiden joko pysyä kokonaan poissa kuluttajarajapinnasta ja sosiaalisesta mediasta tai sitten niiden pitää katsoa toimintaansa ja uudelleen arvioida sen moraalinen pohja.

Ei tämä tietenkään helppoa ole, mutta maailma muuttuu Eskoseni, ja nyt saattaa olla käsillä ne hetket, kun uusia asemia vallataan – ja vanhoja menetetään. Tässä yhteydessä yritysten viestintää tukevat ammattilaiset ovat tietenkin avainasemassa neuvoineen – vastuu painaa siis myös mainosnikkareita.

Vaikka yrityksen johtoportaan sielu olisi pelkkä musta, rypistynyt rusina, olisi ihan liiketaloudellisestikin järkevää tajuta tämä muutos toimintaympäristössä. Me kriitikot emme ole jatkossakaan hiljaa. Tämä muutos liittyy yritysviestintään ja markkinointiin hyvinkin vahvasti. Sosiaalinen media sekä kuvankäsittelyohjelmien yleistyminen mahdollistavat mainosten haastamisen niiden omassa pelissä tänään tavalla, joka oli vielä vuosikymmen sitten silkkaa scifiä.

Vuonna 1999 Voima-lehti teki ja julkaisi ensimmäisen vastamainoksensa. tuolloin lehti oli ainoa tämän touhun parissa aktiivisesti puuhastellut suomalainen toimija. Vuonna 2017 on lähinnä mahdotonta avata sosiaalista mediaa ilman, että törmää joko kotimaiseen tai ulkomaiseen hassutteluun jonkun yrityksen logosta.

Työnantajani Voima saa leijonanosan rahoituksestaan mainoksista. Koenko tämän ongelmaksi? En suinkaan. Mielestäni on arvokasta, että voimme osoittaa, että markkinoilta haettu rahoitus ei tarkoita väistämättä moraalista perikatoa.

Toivottavasti tämä ajatus valtaa alaa myös markkinoinnin ammattilaisten keskuudessa. Jos he hoitavat hommansa ja vakuuttavat asiakkaansa siitä, että eettisyys voi olla hyvä bisnes, niin yritysten johtokunnat saattavat jopa reagoida. Ja mikäli yritykset parantavat tapansa me kaikki hyödymme. Silloin en edes valita siitä, että joillain motiivit saattavat perustua puhtaaseen voiton tavoitteluun eikä mihinkään korkeaan moraaliin – lopputulos on tärkeintä.

Jaa tämä:

Hyvä,paha, Turkki

Euroopan ja Turkin suhde on pitkä ja jännitteinen. Kaikenlaista on tapahtunut ja välillä on hankalaa – sotilasvallankaappaukset ymmärrettävästi kiristävät tunnelmaa entisestään.

Törmäsin tällä viikolla hieman omituiseen uuteen mediaan, Turkinuutiset.fi-sivustoon. Loppuvuodesta perustettu Turkin Uutiset keskittyy nimensä mukaisesti Turkkiin liittyvään uutisoimiseen, mutta ei varmuudeksi kerro sivuillaan mitään siitä, kuka sitä ylläpitää tai kuka rahoittaa – eli kenen äänellä puhutaan. No, kerrankos sitä.

Sivulla oli kirjoitus mainituista Euroopan ja Turkin hankalista suhteista.  Esimerkiksi kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana oleva Mustafa Orhan pohtii Turkin ja Euroopan suhdetta Turkin Uutisissa seuraavanlaisesti:

”Hollannissa, Saksassa, Tanskassa ja jopa naapurimaassamme Ruotsissa on alkanut ikävä sisä- sekä ulkopoliittinen ’kädenvääntö’ Turkin kanssa. Turkkilaisena ja ennen kaikkea paikallispoliitikkona haluan korostaa sitä seikkaa, että tilanteen eskaloituminen poliittiseksi ns. sanasodaksi ei luo hyviä suhteita Euroopan unionin kuin myöskään Turkin tasavallan välille.

EU vallanpitäjät jatkuvasti kritisoivat Erdogania itsevaltaisuudesta, mutta eivät näe äärioikeistopuolueiden nousua ja vaaroja. Esimerkiksi Wilders Hollannissa Le Pen Ranskassa, Saksassa Frauke Petry. Englannin lähtö unionista antoi toivoa äärioikeistolaisille jotka haluavat seurata perässä. Hollannissa (Dutchexit) Ranskassa (Franceexit) tavoittelee eroa EU:sta. Turkkilaisiin poliitikkoihin voimakkaasti reagoiminen tuo sellaisen skenaarion mieleen, jossa etsitään yhteistä vihollista ja sen kautta tiivistetään rivit unionissa. Hollannissa on kohta vaalit. Ranskassa ja Saksassa syksyllä. Le Penin ja Wildersin voitto voi tarkoittaa Ranskan ja Hollannin lähtölaskentaa Unionista. Se tarkoittaa, että unionin hajoamista. Tämä askarruttaa kaikkia EU maiden johtajia ja meikäläisiä kansalaisia. Spontaanisti toimiminen aiheuttaa tällaisia odottamattomia konflikteja.

Kaiken edellä sanotun perusteella totean, että näiden maiden tulisi ensisijaisesti katsoa itseään peiliin ja arvioida omia radikaaleja oikeistoryhmiään ja niiden suosion nousua.”

Hieman aiheen vierestä huomauttaisin, että Orhanin oma puolue, Kokoomus, istuu hallituksessa Perussuomalaisten kanssa, joka puolestaan ei ole arkaillut flirttailla näiden ”radikaalien oikeistoryhmien” kanssa.

Voiman vastamainos kommentoi Turkin matkailua vuonna 2006. Totuttujen rantakohteiden sijaan nostimme matkakohteiksi erilaisia kriisipesäkkeitä.
Voiman vastamainos kommentoi Turkin matkailua vuonna 2006. Totuttujen rantakohteiden sijaan nostimme matkakohteiksi erilaisia kriisipesäkkeitä. Tämä ja muut vastamainokset osotteesta voima.fi/vastamainokset

Sattumalta Politiikasta-lehdessä oli myös samaa aihetta sivuava artikkeli. Tekee aina hyvää lukea monimutkaisiin tapahtumiin liittyviä kirjoituksia, jotka lähestyvät aihetta eri vinkkeleistä. Johanna Vuorelma kirjoitti seuraavaa:

”Nykyään Euroopassa haikaillaan Turkin ensimmäisen presidentin Mustafa Kemal Atatürkin visiota länsimaisesta Turkista. Keskustelussa kuitenkin helposti unohdetaan, että länsimaista suhtautumista Turkkiin on aina leimannut ajatus siitä, ettei Turkki ole ehkä sittenkään ’yksi meistä’ – edes silloin, kun se pyrkii kaikin voimin muuttumaan kaltaiseksemme. Turkissa tämä jännite on jo pitkään johtanut syytöksiin Euroopan kaksinaismoralismista.

Kun Turkin ulkopolitiikkaa koskevia länsimaisia analyyseja tarkastelee eri vuosikymmenten aikana, ei ole kovin vaikea ymmärtää, mistä kokemus lännen kaksinaismoralismista ja epäoikeudenmukaisesta suhtautumisesta kumpuaa.”

 Eihän sitä jatkuvaa sotaa kurdeja vastaan ja fundamentalistien valtapyrkimyksiä ja vallankaappauksia osaa ihan täysin välinpitämättömästi tarkkailla, mutta kannattaa muistaa, että meidän reaktioillamme on myös vaikutusta kuten Vuorelma huomauttaa.

”Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt edusti varsin poikkeuksellista ääntä Euroopassa, kun hän viime vuonna vaati Eurooppaa osoittamaan solidaarisuutta Turkkia kohtaan vallankaappausyrityksen jälkeen. Kun Saksan entinen ulkoministeri Joschka Fischer vuosikymmenen alussa peräänkuulutti Eurooppaa katsomaan peiliin ja miettimään, miksi se ei kohtele Turkkia oikeudenmukaisesti, keskustelu oli vielä moniäänisempää.Niin Bildt kuin Fischer pitävät ilmeisenä sitä, että EU:n epäoikeudenmukaisella politiikalla on merkittävä rooli Turkin politiikan kielteisessä kehityksessä. Samaa painotti Yhdysvaltojen puolustusministeri Robert Gates jo seitsemän vuotta sitten.

Nämä äänenpainot ovat hävinneet lähes kokonaan poliittisesta keskustelusta Euroopassa. On vain itsevaltaistuva Turkki, jonka presidentti Recep Tayyip Erdoğan on määrätietoisesti ja viekkaasti vienyt nykyiselle tielleen aina 2000-luvun alusta lähtien.”

Samalla kun Turkin hallitus suoritti puhdistuksia yliopistoissa, kouluissa, armeijassa ja tuomioistuimissa, Turkcell mainosti netissä ainakin brittiläisen The Guardianin lukijoille: ”Tänään Turkki on demokratiassaan voimakkaampi.”
Samalla kun Turkin hallitus suoritti puhdistuksia yliopistoissa, kouluissa, armeijassa ja tuomioistuimissa, Turkcell mainosti netissä ainakin brittiläisen The Guardianin lukijoille: ”Tänään Turkki on demokratiassaan voimakkaampi.”

On kuitenkin tärkeää muistaa, että tähän Euroopan ja Turkin väliseen keskusteluun eivät osallistu pelkästään poliitikot. Myös yritykset kantavat kortensa kekoon. Suomalaisen Soneran seikkailut Turkissa ovat olleet mittavia ja jatkuvat edelleen. Itsekin kirjoitin siitä, kun Soneran isolta osin omistama teleoperaattori Turkcell mainosti Turkin demokratian voivan oikein paksusti.

”’Ei taloutta ja politiikkaa pysty erottamaan toisistaan’, Helsingin yliopiston tutkija Halil Gürhanlı toteaa. ’Valta­puolue AKP:n menestyksen takana on se, että puolue on onnistunut rakentamaan talou­dellisen valtaliiton, joka tukee hallitusta. Monet yrityksistä, jotka haluavat pärjätä maassa, hakeutuvat esimerkiksi media-alalle, jossa hallitusta voi tukea luontevasti.’

Myöskään Sonera tai omistajansa Telia ei ole jättäytynyt sivuun Turkin hallituksen tukemisesta.

’Turkcell on tehnyt vuosia läheistä yhteistyötä maan hallituksen kanssa. Turkissa ne yhtiöt, jotka tukevat hallitusta, menestyvät häkellyttävän hyvin. Poliittisesti liittoutumattomat yhtiöt puolestaan ovat joutuneet järjestelmällisen häirinnän kohteeksi’, Gürhanlı kertoo.

Telian toimitusjohtaja Johan Dennelind kuvaili keväällä yhtiökokouksessa ­Telian omistajille – joista Ruotsin valtio on suurin – Turkcelliä yhtiönsä ’helmeksi’.

’Globaaleilla markkinoilla yhtiöt tietysti väistämättä joutuvat ongelmallisille alueille. Sitä ei voi välttää’, Gürhanlı huomauttaa. ’Turkissa valtio vaikuttaa kaikkiin toimijoihin markkinoilla, eikä maassa ole vapaata markkinataloutta. Turkin mobiilimarkkinat ovat kuitenkin massiiviset ja erittäin tuottoisat.’”

Yritysten kanssa toimiessa ylimääräistä hankaluutta aiheuttaa se, että kommentteja hankalista asioista on vaikea saada. Soneran edustajat eivät olleet halukkaita kommentoimaan suomalaisen Sonera Oyj:n omistaman Turkcellin tekemisistä. Myöskään Soneran omistaja, ruotsalainen Telia, ei ollut kiinnostunut kommentoimaan aihetta.

Ehkä tilanteen kannalta olisi kuitenkin se, että keskustelu jatkuu moniäänisenä. Eihän tämä touhu tästä muuten mihinkään etene.

Jaa tämä:

Sano se ristipistoin

Viestin sisällön lisäksi myös sen muodolla on väliä. Kiukkuinenkin viesti muuttuu kummasti, kun sen välittää vaikkapa ristipistoin.

Aikku Meura määrittelee itsensä tovin mietittyään käsityöaktivistiksi. Hän on mukana Radikaalit ristipistot -ryhmän toiminnassa ja tekee juurikin ristipistotöitä. Kantaa ottavat ristipistotyöt ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon, ja niiden tekemistä voi pitää taiteena, aktivismina tai itseilmaisuna.

”En ehkä näkisi omia töitäni niinkään taiteena, ehkä enemmänkin itseilmaisuna. En ole kauheasti miettinyt näiden määrittelyä”, Meura sanoo keittiön pöydän ääressä Helsingin Kampissa.

Tyypillistä radikaaleille ristipistoille on se, että viesti tai materiaalivalinnat – tai molemmat – poikkeavat totutusta. Ristipistoissa on historiallisesti nähty lähinnä metsän eläimiä, muita luontoaiheita tai muuten harmittomana nähtyjä koristuksia. Ristipistoin tehdyt huoneentaulutkin ovat usein hakeneet viestinsä esimerkiksi Raamatusta ja mietelauseista.

”Meidän ristipistoissamme välitetty viesti on usein aika erilainen kuin mitä on totuttu näkemään ristipistotöissä. Ristiriita tekee töistä mielestäni kiinnostavampia.”

Kaikkia Popedan ja Pate Mustajärven tuotannosta kiinnostuneita epäilemättä puhuttelee Meuran farkku­liiveissä komeileva glitter-langalla pistelty Ukkometso-kangasmerkki.

Jotenkin tämä ei huou sitä Mustajärven eläimellistä miehisyyttä, vaikka "Ukkometso" nykyään aika usein "Ikurin turpiiniin" yhdistetäänkin.
Jotenkin tämä ei huou sitä Mustajärven eläimellistä miehisyyttä, vaikka ”Ukkometso” nykyään aika usein ”Ikurin turpiiniin” yhdistetäänkin.

Perinteisiin käsityötekniikoihin tukeutuvaa toiminta on niputettu käsityön (craft) ja aktivismin yhdistävällä termillä craftivismi. Ristipistoja on mahdollista tehdä yhdessä, mikä on Meuran mukaan ehdoton vahvuus. Löyhä Radikaalit ristipistot -porukka otti ensiaskeleensa keväällä 2014. Sen jälkeen kaikille avoimia tapaamisia ja työpajoja on järjestetty välillä useammin, välillä harvemmin.

”Nykyään meillä on tapaaminen joka toinen viikko Oranssi ry:n tiloissa Helsingin Suvilahdessa. Välillä olemme vierailleet myös erilaisissa tapahtumissa.”

Talonvaltausliikkeestä 1990-luvulla alkunsa saanut Oranssi on kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on tukea kulttuuri- ja kansalaistoimintaa. Oranssi ja radikaalien ristipistelijöiden teokset ovat melkoisen kaukana tavanomaisesta ompeluseurasta. Ei kuitenkaan kannata mennä stereotypioiden mukana: ompeluseura on sitä, mitä toimintaan osallistuvat sen päättävät olevan.

”Ompeluseuraperinteen vaaliminen on yksi toimintamme keskeisistä asioista. Niihin liittyy historiallisesti se, että ne ovat olleen naisten tila, jossa on voitu juonia. Feminististä juonittelua, siis. Jatkamme sitä perinnettä, mutta tietysti ilman naiserityisyyttä.”

Kaikki ovat tervetulleita toimintaan mukaan sukupuolesta riippumatta.

”Meidän toimintaan osallistuvia yhdistää ehkä kiinnostus tee se itse -jutuista ja punkista sekä feminismiin laajasti liittyvät ajatukset. Tähän varmasti vaikuttaa se, että olemme järjestäneet tilaisuuksia juuri Oranssilla. Ristipistot eivät ole teknisesti vaikeita tai työläitä eivätkä myöskään kalliita. Materiaaleja voi haalia vaikkapa kirpputoreilta tai sukulaisten piironginlaatikosta.”

On monenlaisia tapoja julistaa ja monenlaisia tapoja olla. Hyvä niin.
On monenlaisia tapoja julistaa ja monenlaisia tapoja olla. Hyvä niin.

Radikaalit ristipistot -nimen alla on toimintaa muuallakin Suomessa, esimerkiksi Tampereella.

”Nimi ei ole millään tavoin varattu, ja kaikki saavat toimia sen alla. Radikaalit ristipistot tarkoittaa enemmänkin toimintaa, eikä se niinkään ole määrätyn porukan nimi.”

Osa tekijöistä hakee teoksilleen yleisöä netin välityksellä ja ripustamalla niitä julkiseen tilaan. Osa puolestaan tekee teoksia enemmänkin itselleen, ehkä läheisille näytettäviksi. Oikeaa ­tapaa toimia ei ole. Meura ei ole jättänyt omia töitään julkiseen tilaan, mutta yksi suuri hanke hänellä on mielessään.

”Joku vuosi pitäisi tehdä porukalla vapuksi suuri tilkkutyöbanderolli. Työväenmuseon Werstaassa Tampereella on todella hienoja vanhoja lippuja ja banderolleja. Sellainen on kuitenkin työläs tehdä, emmekä ole saavuttaneet yksimielisyyttä vielä siitä, mitä siinä pitäisi lukea.”

”Olisiko ’Vastustan!’ riittävän yleispätevä? Tai ehkä sen on hieman negatiivinen. ’Kannatan’ voisi toimia.”

Helsingin Radikaalit ristipistot -kokoontuvat joka toinen keskiviikko Suvilahdessa Oranssin tiloissa osoitteessa Kaasutehtaankatu 1,
Helsinki. Materiaalimaksua varten osallistujien tulisi varata ainakin 0,50 euroa mukaansa tai tuoda omat tykötarpeet.

Ainahan se on mielessä. Kalja.
Ainahan se on mielessä. Kalja.

 

Jaa tämä:

Rakas sota

Julkisen keskustelu sodasta on Häiriköt-päämajan mielestä ongelmallista ja yksipuolista. Päätimme osallistua keskusteluun ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli -lehdellä.

Me suomalaiset rakastamme sotaa. Kun juhlimme itsenäisyyttämme, muistelemme sotaa ja katsomme Tuntematonta sotilasta. Kun määrittelemme liike-elämän johtajatyyppejä, haemme verrokit Tuntemattomasta sotilaasta. Monet meistä jopa tietävät, että saimme itsenäisyytemme talvisodassa. Ehkä tämän kunniaksi koululaisia kannustettiin liikkumaan vuonna 2015, talvisodan 75-muistovuonna, Talvisotahiihdon avulla.

Talvisodalla ja marsalkka Mannerheimilla myös myydään kaikkea mahdollista raaputusarvoista jääkiekkoon ja viinaan. Ja kauppa käy.

Kansallinen narratiivimme – legenda Suomesta ja suomalaisuudesta – on kirjoitettu sodan kautta. Kansallisen identiteetin pönkittäminen sodalla on monin tavoin ongelmallista, mutta näin nämä asiat koetaan. Me suomalaiset olemme kuitenkin hyvin valikoivia sen suhteen, mitä sotia muistelemme. Talvisota ja jatkosota ovat lehtien otsikoissa ja kansalaisten mielissä koko ajan, mutta esimerkiksi sisällissota ei tarjoa selvää ulkopuolista vihollista, jota vastaan kansa voisi yhdistyä. Myöskään Lapin sota ei kelpaa muisteloihin, sillä siihen liittyy kaksi perustavanlaatuista ongelmaa: ensinnäkin Suomi petti liittolaisensa ja toisekseen tuo liittolainen oli natsi-Saksa.

Hyvien ja huonojen sotien jaottelun ongelmallisuuden ohella voisi tietysti miettiä, että sopisiko sodan sijaan rakentaa sitä identiteettiä vaikka hyvinvointivaltiota juhlistamalla.

Tältä se nyt näyttää. 20 sivua tiukkaa asiaa sodasta, kansakunnan tarinasta ja aiheita sivuavista. Hae omasi Voima-lehden telineistä tai lataa pdf artikkelin lopusta.
Tältä se nyt näyttää. 20 sivua tiukkaa asiaa sodasta, kansakunnan tarinasta ja aiheita sivuavista. Hae omasi Voima-lehden telineistä tai lataa pdf artikkelin lopusta.

No, jos sota kuitenkin on se keskeinen rakennuspalikka, niin tarkastellaan aihetta sitten hieman lisää.  ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli pohtii sotaa useasta näkökulmasta, joista moni on mielestämme jäänyt tarpeettoman vähälle huomiolle. Jos tarkastelemme sotaa liian kapea-alaisesti, on olemassa aito riski siitä, että kuvamme sodasta – ja myös Suomesta – muodostuu yksipuoliseksi.

Keskustelussa jalkoihin jääneet lähestymistavat ansaitsevat paikkansa tässä valitussa yhteisessä narratiivissa.

Me suhtaudumme aiheeseen vakavasti ja siksi pyysimmekin kaiken maailman dosentteja, tohtoreita, professoreja sekä tutkijoita kirjoittamaan omiin tieteenaloihinsa liittyviä artikkeleita. Nautinnollisia lukuhetkiä.

PS. Julkaisemme lähiaikoina täällä Häiriköissä lehden artikkeleita erikseen ja myös pidempinä versioina.

Kansa Taisteli luettavissa paperisena versiona jokaisen Voima-lehden (2/2007) välissä sekä täällä (pdf). Hakekaa Voiman telineestä omaksenne tuleva keräilyharvinaisuus (painos 70 000).

Jaa tämä:

Suo, turve ja tukku ongelmia

Turveinfo-mainoskampanja saa kysymään, miksi turpeesta oikeastaan kiistellään. Lisäksi voi miettiä sitä, mikä on mainostoimiston rooli mediakohuissa.

Turpeen käyttö energiatuotannossa on ongelmallista. Sen vaatima ojittaminen kuivattaa suon, minkä jälkeen sateet huuhtovat mennessään kuivuneen turpeen köyhdyttäen maaperää ja rehevöittäen läheisiä vesistöjä. Kovien sateiden ja tulvapiikkien aikaan vaikutus on suurin ja samalla päästöjen mittaaminen vaikeinta. Tämän vuoksi turpeen vaikutuksia vesistöille on systemaattisesti aliarvioitu.

Ojittaminen ja turpeen kaivuu ovat ensisijaisia syitä suolajien uhanalaisuuteen, ja suolajien ja soiden lajiston uhanalaistuminen on viime vuosina vain pahentunut – soilla ei mene Suomessa hyvin.

Turvealan puolustajat tukeutuvat usein konsulttiyhtiö Pöyryn selvityksiin vesistöhaittojen vähyydestä. Samalla jää kuitenkin mainitsematta, että Pöyry on myös Turveinfo-kampanjan ja turpeen energiakäyttöä ajavan Bioenergia ry:n jäsen.

Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun, eikä heillä ole juurikaan preesenssiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmottauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.
Turve-kampanjan kovia substanssiasioita käsiteltiin parin viikon ajan läpi aika laajalti mediassa ja mielipidepalstoilla. Kampanjan väitteitä kyseenalaistettiin ja suorastaan osoitettiin vääriksi. Kampanjan taustalla olevat tahot eivät kuitenkaan osallistuneet keskusteluun. Eli keskustelu oli lopulta sitä, että kriitikot kirjoittelivat lehtiin. Hasan & Partners -mainostoimiston ilmoittauduttua kampanjan toteuttajaksi Markkinointi & Mainonta -lehdessä, alkoi toinen vaihe keskustellussa. Päästiin puhumaan paheksuntaa herättäneestä muodosta sen substanssin lisäksi.

Suolajien lisäksi turpeen nostosta kärsivät luonnon käyttö- ja virkistysarvot. Tuhannet suomalaiset kalastajat, mökkeilijät, hillastajat ja retkeilijät ovatkin aktivoituneet asiassa. Muun muassa paikalliset yhdistykset ovat viime vuosina vaatineet painokkaasti valtionyhtiö Vapoa puuttumaan turpeesta aiheutuviin vesistöhaittoihin ja säilyttämään suot luonnontilaisina.

Vaasan hallinto-oikeus määräsi vuonna 2016 Vapon maksamaan Alavuudella sijaitsevan Saarijärven kunnostamiskuluja. Vapo on joutunut korvaamaan haittoja myös Keuruun Liesjärven ranta-asukkaille. Paikallisen vastustuksen vuoksi aluehallintovirastot ovat viime vuosina tiukentaneet turpeenoton ympäristölupien ehtoja.

Globaalisti turvemaat ovat maailman suurin hiilivarasto. Ne sisältävät noin kolmasosan kaikesta maaperän hiilestä, vaikka turvemaita on vain kolme prosenttia maailman pinta-alasta. Paksut turvesuot ovat siis hyviä hiilivarastoja ja ne sitovat hiiltä ilmakehästä. Soiden ojittaminen metsätalouden, maatalouden ja turveteollisuuden tarpeisiin johtaa valtaviin päästöihin, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta.

Polttoturpeella tuotetaan runsas neljä prosenttia Suomen energiasta, mutta turpeen hyödyntämisestä aiheutuu arviolta 10–15 prosenttia Suomen päästöistä. Tilastokeskuksen mukaan tämä arvio on pikemmin liian pieni kuin iso.

Turve-energiaa ei tuoteta ilman tukia. Vuoden 2017 valtion budjetista käy ilmi, että turpeelle suunnattu epäsuora verotuki on tällä hetkellä 146 miljoonaa euroa vuodessa. OECD:n ja ympäristöministeriön mukaan turpeelle annettu tuki edustaa ympäristölle haitallista tukea. Jos turvetta verotettaisiin kuten muita fossiilisia polttoaineita, sen verotus olisi yli kymmenkertainen nykyiseen verrattuna. Tuista ja verohelpotuksista huolimatta valtio-omisteinen turvetuottaja Vapo on ollut viime vuodet suurissa talousvaikeuksissa.

Juha Sipilän hallituksen energia- ja ilmastostrategian mukaan turpeen käyttö voisi lisääntyä lähivuosina, jolloin turve korvaisi kivihiilen käyttöä, mikä taas nostaisi kasvihuonepäästöjä. Kansalaisjärjestöjen Hiilivapaa Suomi -kampanjan mukaan turpeen käytön lisääminen ei ole Pariisin ilmastosopimuksen mukaista.

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija. Luonnonsuojeluliitto vaatii turpeen energiakäytöstä luopumista vuoteen 2025 mennessä.

Kommentti:

SAAKO MAINOKSESSA VEDÄTTÄÄ?

Turveinfo-mainoskampanja herätti huomiota ilmestyttyään kadunvarsien valotauluihin ja muun muassa Helsingin Sanomien etusivulle. Turpeeseen kriittisesti suhtautuvat kansalaiset leimattiin tarkoituksellisen provosoivissa mainoksissa tyhmiksi ja turpeen polton ilmoitettiin olevan ekoteko. Kunnallisia ja yksityisiä energia-alan yhtiöitä edustavan Bioenergia ry:n kampanjan väitteet eivät sattuneet yksiin ympäristöliikkeen ja tieteellisen tutkimuksen tulosten kanssa.

Julkisuudessa käynnistyi eloisa keskustelu, jota epäilemättä ruokki myös se, että yksi mainosleiskoista oli loukkaava vanhuksia kohtaan ja toinen avoimen russofobinen.

Pian julkisuuteen tuli myös toteuttaneen mainostoimiston nimi. Palkittu Hasan & Partners on yksi alan suurimmista toimijoista Suomessa. Kampanjan budjetti on noin 300 000 euroa. Keskustelu löysi tiensä myös toimiston Facebook-seinälle. Mainostoimiston perustaja ja hallituksen puheenjohtaja, Ami Hasan, pyristeli irti vastuusta ja syytti keskustelijoita ”viestinviejän ampumisesta”.

Hasan määritteli ympäristöjärjestökentän sekä alan tutkijat ”ärhäkäksi ja turhautuneeksi aktivistiryhmäksi”. Ami Hasan sanoi Markkinointi & Mainonnan haastattelussa epäilevänsä salaliittoa, jossa yleisöpalaute kohdistettiin epäreilusti hänen yritykseensä. Hän uhkaili juristeilla ja kertoi, että kriittisen sähköpostin lähettäminen olisi ”rikoslaissa mainittua yritystoiminnan haittaamista”.

Mainostoimisto ei koe vastuuta tekemisistään. Palkintojen ropistessa kunnia kelpaa, mutta palautteen hän neuvoo kohdistamaan asiakkaalleen – Turveinfo ei tosin ole läsnä sosiaalisessa mediassa eikä osallistu keskusteluun.

Mieleen tulee ajatus pankkirosvokoplan pakoauton kuskista, joka jälkikäteen kertoo vain kääntäneensä rattia. Eihän se tietenkään niin mene.

Mainosala ei oikein osaa ottaa vastaan substanssiin perustuvaa kriittistä palautetta. Negatiiviset ajatukset eivät kuulu hypeaallon harjalla surffaavan alan imagoon. Ainoa alaa aktiivisesti seuraava media Markkinointi & Mainonta teki jutun Hasanin turvekampanjasta pari päivää ennen julkisen keskustelun käynnistymistä, mutta jutussa ei juurikaan huomioitu mainostoimiston rooliin liittyviä ongelmia.

Mainoksilla on merkittävä rooli yhteiskunnassa. Alan toimijoiden on osallistuttava alaa käsittelevään keskusteluun ja otettava vastuu tekemisistään.

JARI TAMMINEN

Jaa tämä:

Pitäisikö mainostoimistolla olla moraali

Hasan & Partners toteutti kohua herättäneet Turveinfon kampanjan. Tämä on ihan hyvä hetki miettiä sitä, että missä määrin eettisesti kestämättömän mainostajan päälle satava kura kuuluu myös mainosmaakarien niskaan.

Palkittu ja ylistetty mainostoimisto Hasan & Partners on siis toteuttanut mainoskampanjan, jossa sota todistetaan rauhaksi ja väärä oikeaksi. Turveinfon mainoksissa turvetta ylistetään ympäristöystävälliseksi, vaikka se on fossiilinen polttoaine. Turveinfon mainoksissa myöskin väitetään turvetta uusiutuvaksi raaka-aineeksi, vaikka se ei sitä ole. Tai no, jos tarpeeksi pitkä sihti otetaan, niin onhan öljy ja kivihiilikin uusiutuvia, mutta näitä on kuitenkin perinteisesti arvioitu ihmislajin aikaperspektiivin puitteissa, ei niinkään kosmologisessa mittakaavassa.

Turveinfon mainokset olivat myöskin siitä kiinnostavia, että niissä meitä kuluttajakansalaisia sanottiin tyhmiksi. On hyvin harvinaista, että mainoksessa haukuttaisiin yleisöä. Massiivisen mediaan sekä julkiseen tilaan levinneen kampanjan todellinen kohderyhmä lienee poliitikot ja virkamiehet, joiden silmissä turve halutaan viherpestä puhtoiseksi. Poliitikkoihin tietenkin kannattaa pyrkiä vaikuttamaan näin vaalien alla.

Suomen luonnonsuojeluliitto korjasi hieman tätä Turveinfon mainosta. Pahimmat valheet viivattiin yli ja kyllähän sieltä sen jälkeen jotain järkeäkin löytyi. SLL:n kommentteja suoympäristön suojelusta löytyy täältä [http://www.sll.fi/mita-me-teemme/suot/tavoitteemme].
Suomen luonnonsuojeluliitto korjasi hieman tätä Turveinfon mainosta. Pahimmat valheet viivattiin yli ja kyllähän sieltä sen jälkeen jotain järkeäkin löytyi. SLL:n kommentteja suoympäristön suojelusta löytyy täältä.

Turveinfo tietenkin tekee sitä, mitä turveteollisuus haluaa. Turveinfon taustalla on Bioenergia ry, jonka jäsenistöön kuuluu monenmoisia energiateollisuuden yhtiöitä, sekä yksityisiä että kunnallisia. Hallitusvaltaa yhdistyksessä käyttää muun muassa MTK:n, Metsä Groupin, Gasumin ja Vapon kaltaisten toimijoiden edustajat.

Mainoskampanjan perusteella voisi päätellä, että Turveinfon ja Bioenergia ry:n tavoitteena on maksimoida turvesoiden tuhoaminen ja turpeen polttamisen, ja samalla minimoida uusiutuviin energiantuotantomenetelmiin kohdistuvat investoinnit. Onnistuakseen tässä, Turveinfo on ihan ymmärrettävästi ottanut avukseen viestinnän ammattilaiset ja heitähän Hasan & Partnersin palveluksesta löytyy. Siellä on terävää ja osaavaa porukkaa (joista itsekin tunnen muutamia).

Turveinfon kampanjan hinnaksi on ilmoitettu noin 300 000 euroa. Ottaen huomioon Bioenergia ry:n taustat, ei kannata epäillä hetkeäkään etteikö kamppis pyörisi aika isolta osin veronmaksajien rahoilla – eli hyvä me!

Jos Turveinfon toiminta onkin ymmärrettävää, niin Ami Hasanin porukan toiminta ei sitä välttämättä ole. Palkitulla toimistolla epäilemättä piisaa asiakkaita, vaikka näin lama runnokin. Taidekeräilijänä ja sivistyneenä miehenä tunnettu Ami Hasan muun muassa luennoi Cannes’n mainoskilpailun yhteydessä eettisemmän mainonnan puolesta. En ollut kuuntelemassa settiä, mutta kiinnostaisi tietää, että mitäköhän ihmettä siellä on horistu. Mikäli Ami Hasan on sitä mieltä, että kyllä jotkut rajat pitää olla, niin missäköhän raja menee, jos Turveinfo ei näitä rajoja ylitä.

Ehkäpä mainostoimiston veijarit suhtautuivat tähän kampanjaan sillai sopivan ironisesti. Ei kai kukaan näitä mainoksia muutenkaan usko, niin eihän tästä mitään haittaakaan voi olla, eh? Tätä russofobista leiskaa eivät ole edes turvelobbaajat kehdanneet laittaa omille sivuilleen. Hesariin se toki kelpasi.
Ehkäpä mainostoimiston veijarit suhtautuivat tähän kampanjaan sillai sopivan ironisesti. Ei kai kukaan näitä mainoksia muutenkaan usko, niin eihän tästä mitään haittaakaan voi olla, eh? Tätä russofobista leiskaa eivät ole edes turvelobbaajat kehdanneet laittaa omille sivuilleen. Hesariin se toki kelpasi. (Kuvakaappaus osoitteesta HS.fi)

Vaikka kovin kriittisesti mainoksiin suhtaudunkin en ole sitä mieltä, että mainokset pitäisi tyystin kieltää. Mainonta on hyvin vaikeasti määriteltävä ilmiö ja enkä osaa sanoa, mitä olisimme kieltämässä, jos yrittäisimme kieltää mainonnan. Joku raja pitäisi silti olla ja silloin kun raja ylittyy, sopii siitä kyllä huomauttaa.

Usein olen itse muotoillut mainoksiin kohdistuvan kritiikkini vastamainosten muotoon. No, meidän turvevastamainos on vielä prosessissa, mutta sitä odotellessa voi vaikka käydä katsomassa, miten H&P:n arvostelut kyykkäävät Facebookissa. Palaute on ollut suhteellisen tylyä ja sikäli ihan oikeutettua, että tiede on kampanjan kriitikoiden puolella. On ehkä ihan perusteltua, että mainostoimisto saa osansa tästä turvemyrskystä:

Hasan & partnersin ala-arvoinen mainoskampanja jonka he tekivät turvelobbylle vahingoittaa ilmastoa ja suomen vesistöjä. Tällaiseen toimintaan suostuminen osoittaa vastuuttomuutta ja ammattitaidon puutetta.”

Mustan muuttaminen valkoiseksi voi olla mainostoimistolta sinänsä taidokas urheilusuoritus, mutta eettisesti se on täysin ala-arvoista. Turpeen haitallisista ympäristövaikutuksista löytyy kyllä riittävästi tieteellistä tutkimustietoa.”

Ihanko oikeasti Hasan & Partners olette sitä mieltä, että Suomessa asuu maailman hölmöin kansa? Miksi teette turvelobbareille valheellista kampanjaa? Turpeen energiakäyttö ei ainoastaan aiheuta merkittäviä päästöjä vaan pilaa myös suoluonnon ja vesistöt.”

Mites meni noin niinku omasta mielestä? Raatokuutio much?

Turveinfon kampanjan voisi rinnastaa Yhdysvalloissa vaikuttaneeseen Clean Coal -kampanjaan. Clean Coal poiki ihan kiitettävästi vastalauseitakin.

Jaa tämä:

Atrian Raatokuutio tahraa bloggaajankin

Mainonnan eettinen neuvosto nuhtelee Atriaa ja bloggaajaa broilerin tyrkyttämisestä arveluttavalla tavalla.

Lihatalo maksoi joukon bloggaajia tutustumismatkalle kanatilalle ja teurastamoon ja kainosti pyysi heitä julkaisemaan raporttia aiheesta samalla kellonlyömällä viime syyskuussa korvausta vastaan. Bloggaajat kirjoittivat ja kansa luki. Bloggauksista nousi melkoisen eloisa keskustelu ja Atria sai toisinnon #raatokuutio-metakasta. Kaikki lukijat eivät pitäneet järjestelystä tai välitetystä viestistä ja kertoivat tämän suorasanaisesti sosiaalisessa mediassa.

Keskuskauppakammarin alainen Markkinoinnin eettinen neuvosto (MEN) puolestaan otti vastaan valituksen aiheesta.

Nyt asiaa on punnittu ja MEN antoi tuomionsa: ”Blogin markkinointia osoittava tunniste ei ollut kuluttajalle helposti havaittava, selkeä ja ymmärrettävä. Kuluttaja ei voinut ensisilmäyksellä tunnistaa blogikirjoitusta markkinoinniksi. Koska asianosaiset ovat kuitenkin pyrkineet noudattamaan viranomaisohjeistusta eikä asiasta ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä, neuvosto ei tällä kertaa antanut yritykselle huomautusta.”

Ei mennyt ihan putkeen, siis.

Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta: http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/raatokuution-paluu/
Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta täällä.

Mediamurroksesta on meuhkattu viime vuosina melkoisen paljon. Vanhat rakenteet paukkuvat ja murtuvat ja samalla uusia tulee tilalle. Ehkä eniten huomio on kiinnittynyt tästä seuraavaan mediarahan suurjakoon, mutta huomiota pitää kiinnittää myös siihen, että ajatus mediasta on muuttunut.

Siinä, missä aikaisemmin ajatuksena ja lähtökohtana on ollut se, että toimittaja kirjoittaa omasta tai esimiehensä mielestä merkityksellisestä aiheesta. Nykyään monet toimittajat ovat siirtyneet viestintätehtäviin ja kirjoittavat työnantajien etujen sanelemista aiheista. Ja perinteisen median rinnalle on syntynyt uusi media, joka ei enää edustakaan journalismia juuri millään tavalla. Monet bloggaajat kirjoittavat aiheista, joista saavat palkkion – harmillisesti tämä palkkion maksaminen vastineeksi myötämielisestä kirjoittamisesta ei ole aina lukijalle ihan selvää.

Monet ihan oikeasti eivät tiedosta journalistin ja bloggaajan eroa. Molempia hommia voi tehdä hyvin ja huonosti, mutta olisi hyvä aina muistaa, että kyseessä on eri lajit. Blogeissa mainokset ovat usein leivottu sisälle tuotteeseen, eikä mainosviestiä tunnista kuten spottia mainoskatkolla. Mainonnan eettinen neuvosto selvästi tiedostaa tämän ja muistuttaa päätöksessään, että markkinoinnin tulee olla tunnistettavissa markkinoinniksi keskivertokuluttajalle. Näin ei tällä kertaa ole tapahtunut.

Neuvosto kiinnittää esillä olevan asian osalta huomiota kaupallisesta yhteistyöstä kertovan tunnisteen havaittavuuteen ja käytetyn sanamuodon selkeyteen: Tunniste on pienikokoinen. Se on sijoitettu blogikirjoituksen otsikon alle oikeaan reunaan. Lisäksi tunniste on kirjoitettu samalla kirjasintyypillä kuin blogikirjoitus. Atria-sana puolestaan on kirjoitettu verkkosivuilla heikosti erottuvalla haalean vaaleansinisellä sävyllä. Sävy on sama kuin blogin värimaailma muutoin. Neuvosto katsoo mainittujen syiden perusteella, että tunniste ei ole ollut kuluttajalle selvästi havaittava blogia nopeasti silmäiltäessä. Lisäksi käytetty ilmaisu ’yhteistyössä’ ei selkeästi ilmaise keskivertokuluttajalle, että kysymys on nimenomaan kaupallisesta yhteistyöstä eli markkinoinnista.

Mainonnan eettinen neuvosto ottaa kuitenkin tässä tapauksessa huomioon, että yritysten ja blogin kirjoittajien kaupallisesta yhteistyöstä ei ole tähän asti ollut Suomessa ratkaisukäytäntöä itsesääntelytoimielimissä eikä markkinaoikeudessa. Yritys ja kirjoittaja ovat pyrkineet menettelemään markkinointia valvovan viranomaisen ohjeistuksen (linjaus) mukaisesti.”

Animalia, MEN, mainonta, eettisyys, vastamainos, kulttuurihäirintä
Nämä Animalian mainokset JCDecauxin tirehtöörit määräsivät poistettavaksi mainostelineistä välittömästi niiden sinne ilmestyttyä. Sanoivat, että varmasti kyllä ovat hyvän tavan vastaisia. Mainonnan eettinen neuvosto oli eri mieltä ja lopulta JCD joutui läväyttämään kampanjan uudestaan bussipysäkeille ja mainostauluihin. Tämä epäilemättä sai samoissa paikoissa mainostavat mcdonaldsit ja jalostajat erityisen tyytyväisiksi. KUVA

MEN on selvästi hyvällä asialla ja on hyvä, että alan itsesäätelyelin seuraa tapahtumia ja samalla yrittää ohjata käytäntöjä oikeaan suuntaa. On kuitenkin myös täysin selvää, että mikään suomalainen sääntely ei tule vaikuttamaan ulkomailta tulevaan materiaaliin ja sikäli näkisin tätä valvontaa tärkeämpänä sen, että petraamme medialukutaitoamme. Itse olen jeesannut ja avustanut Eettisen kaupan puolesta -järjestöä (Eetti) sen kouluissa toteuttamissa vastamainostyöpajoissa ja tänä vuonna Biologian ja maantieteen opettajien liitto (BMOL) järjestää koululaisille vastamainoskilpailun, jonka touhuamiseen Häiriköt-päämajakin osallistuu.

BMOLin vastamainoskilpailun teemana tulee olemaan juurikin tähän aikaan sopivasti ruoka. Ja me Häiriköissä puolestamme olemme sattumalta tekemässä juurikin ruoka-aiheista vastamainossarjaa. Aihe on pinnalla ja hyvä niin, ruuantuotannon ympäristövaikutukset ovat verrattoman suuret ja niitä muitankin eettisiä kysymyksiä piisaa, kuten muun muassa tutkija Aaltola huomautti Häiriköiden maitojutussa. Ja onhan se uusi eläinlakikin tekeillä, vaikka vastustusta piisaa.

Tämä Atrian broileritilabloggauskohukin nousi julkiseen keskusteluun todennäköisesti juuri siksi, että aihe oli ajankohtainen ja vähemmän ajankohtainen aihe olisi jäänyt huomaamatta. Vegesafkan siirtyminen valtavistaan alkaa olemaan jo melkoisen kirkossa kuulutettu hommeli siinä vaiheessa, kun Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa artikkeleita aiheesta ilman, että toimituksessa tukehduttaisiin sappeen (kommenttiraidalla toki senkin edestä sitten). Näin kävi viime viikonloppuna järjestettyjen Vegemessujen alla. Edes Maaseudun Tulevaisuus ei voi jättää huomioimatta muutosta kuluttajien preferensseissä – ja samalla myös tuottajiin kohdistuneessa kysyntäpaineessa.

Ihan vaivattomasti siirtymä ei kuitenkaan tapahdu. Vanhat rakenteet painavat ja tuotantomallit sekä tottumukset ohjaavat kulutusta – ja sitä tuotantoa pitää sitten myydä ja markkinoida.

Pistetään tähän loppukevennykseksi jälleen tämä Helsingin kaupunginvaltuuston tuottama klassikko – kasvisruokapäiväkeskustelu.

Jaa tämä:

Sápmi Saami 100

Suomen tasavallan juhliessa paikkaansa itsenäisten valtioiden joukossa saamelaiset etsivät yhä omaa paikkaansa.

Ensimmäinen saamelaisten kokous järjestettiin 6. helmikuuta 1917 Norjan Trondheimissa. Sen kutsui koolle saamelainen Brurskanken-naisyhdistys, ja paikalla oli pohjois- ja eteläsaamelaisia Ruotsista ja Norjasta.

Naisjärjestön tunnetuin aktiivi oli Elsa Laula (1877–1931). Avajaispuheessaan hän totesi: ”Emme ole koskaan ymmärtäneet toimia yhdessä yhtenä kansana. Tänään yritämme ensi kertaa sitoa [– –] saamelaiset toisiinsa.”

Myöhemmin tämä päivä valikoitui saamelaisten kansallispäiväksi. Tänä vuonna tulee siis täyteen sata vuotta saamelaista yhteispohjoismaista yhteistyötä ja poliittista aktivismia.

Suohpanterror: Elsi Laula
Suohpanterror: Elsi Laula. Saamelainen taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror on viime vuosina repinyt saamelaisten asiat suuren yleisön eteen propagandakuvastoa ja taidetta hyödyntäen.

Saamelaisten kansallistunteen herääminen linkittyi ajan yleiseen henkeen kaikkialla Euroopassa. Tuolloin tärkeinä ajankohtaisina päämäärinä pidettiin saamelaisten koulutuksellisen tilanteen parantamista ja maahan liittyvien oikeuskysymysten pikaista ratkaisemista. Sata vuotta myöhemmin samat ­asiat ovat edelleen ajankohtaisia.

Suomen saamelaiset alkoivat järjestäytyä vasta myöhemmin. Suomalaisista akateemisista miehistä koostuva Lapin sivistysseura perustettiin vuonna 1932. Seuran tarkoitus oli auttaa ”lappalaisia” perustamaan itselleen järjestöjä. Myös Suomessa fennomaaninen liike tarvitsi toisia, joita vasten peilata omaa identiteettiä, ja niin saamelaisia ”autettiin” suomalaisiksi muun muassa kirkon ja koulutuksen avulla.

Koska Lapin sivistysseuran pääkiinnostus oli saamenkielien säilyttämisessä, se alkoi julkaista saamenkielistä Sabmelaš-lehteä sekä toimittaa saamenkielisiä aapisia ja erilaisia saamelaista kertovia julkaisuja. Nämä ”saamenystävät” (lapinystävät) edistivät saamelaisten asioita kehittämällä saamelaisten elinoloja, saamen kielten tilannetta ja elinkeinoja.

Vasta toisen maailmansodan jälkeisessä evakossa vuonna 1945 Alavieskassa syntyi saamelaisten oma järjestö, lyhytikäinen Samii Litto. Lapin sivistysseuran ja Samii Litton yhteistyö sai vuonna 1949 aikaan Saamelaisasiain komitean, jossa alettiin pohjustaa saamen kielilakia (astui voimaan vuonna 1991), saamelaisvaltuuskuntaa (1973) ja saamelaisten kieli- ja kulttuuri­autonomiaa vaalivaa Saamelaiskäräjiä (1995).

Vuodesta 1953 toiminut, ruohonjuuritasolta alkunsa saanut Pohjoismainen saamelaisneuvosto – Kuolan alueen saamelaisten tultua mukaan nimeksi muutettiin Saamelaisneuvosto – lujitti Suomen saamelaisten tietoa muiden maiden saamelaisten tilanteesta. Suomessa Saamen lippu sai virallisen liputuspäivän vuonna 2004.

Suohpanterror: 100 markkaa
Suohpanterror: 100 markkaa

Saamelaisten oikeuksien eteneminen Suomessa on esitetty kansainvälisenä menetystarinana, jolla Suomen edustajat ovat mielellään ylpeilleet maailmalla. Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä näkemystä.

On varmasti totta, että akateemisten valistuneiden suomalaisten apu oli saamelaisten yhdistymisen alkuvaiheessa tarpeen. Suomen lapinkylät ovat perinteisesti toimineet hiukan ­alueesta riippuen toistensa kanssa yhteistyössä, mutta kielistä, kulttuureista ja elinkeinoista riippuen myös erillisinä yksikköinä. Sukuyhteisön merkitys luontaiselinkeinojen harjoittajille on ollut henkiinjäämisen edellytys. Yhteisen suvut ylittävän saamelaisen hengen nostatukseen Suomessa tarvittiin niin suomalaista kuin naapurimaiden saamelaisten tukea.

Yksi tärkeimmistä kimmokkeista saamelaisia yhdistävän politiikan synnylle oli voimakas ­assimilaatiopolitiikka Suomen valtion taholta. Varsinkin koululaitos riisti lapsilta kielen yrittäessään aut­taa saamelaisia saavuttamaan samat mahdollisuudet kuin muut kansalaiset. Saamelaisliike oli vastaus assimi­laatioon.

Kun saamelaisliike voimistui, voimistui joidenkin saamelaissukujen asema, mutta samalla myös pienentyi se alue, jolla saamelaiset saivat kutsua itseään alkuperäiskansaksi. Poronhoitoalue ulottuu Suomessa lähes Kuusamoon asti, mutta saamelaisten kotiseutualue rajattiin kulkemaan Kittilän pohjoispuolelle.

Myös ajatus siitä, kuka saamen ”sukuun” kuuluu, kaventui lyhyessä ajassa. Suomen puolella oli vuosina 1949–1951 laadittu ehdotus, jonka mukaan ”saamelaisena pidetään henkilöä, jonka vanhempien tai toisen heistä kotikieli on ollut saame ja joka itsekin puhuu tätä kieltä ainakin tyydyttävästi, ellei ole lapsi tai kuuro”. Pohjoismainen saamelaisneuvosto laajensi määritelmän toisessa konferenssissa vuonna 1956 koululaitoksen aiheuttaman rajun kieliassimilaation korjaamiseksi niin, että otettiin huomioon, jos yksikin isovanhemmista oli puhunut saamea.

Suomen saamelaisasioiden komitea muutti vuonna 1973 ”kotikieli”-määritelmän kuitenkin ”ensimmäisenä puhutuksi kieleksi”. Tämän taustalla oli Lapin sivistysseuran kiinnostus nimenomaan kieliin ja sen rajallisella alueella (ja kapasiteetilla) teetättämä tutkimus saamen kielien puhujista. Niin monikielisissä yhteisöissä kuin Suomen saamelaiset esimerkiksi Inarissa elivät, ei isoäidin ensimmäinen puhuttu kieli ollut lapsenlapsille enää tiedossa. Samaten saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella asuvat, itseään nykyäänkin lappalaisiksi kutsuvat henkilöt (joiden äidinkielet kuten keminsaame oli jo 1900-alussa kulttuurisen kolonisaation avulla kadotettu) jäivät täysin vaille ­huomiota.

Tämä saamelaisten määrän ”katoaminen” on ollut myös yksi oiva keino lisätä valtion valtaa saamelaisasioissa.

Suohpanterror: 100 vuotta sortoa.
Suohpanterror: 100 vuotta sortoa.

Suomi alkoi Pohjoismaisen neuvoston hengessä 1950-luvulla vaatia, että saamen kansojen pitää puhua vallalle yhdellä äänellä. Näin syntynyt saamelaisvaltuuskunta (myöhemmin saamelaiskäräjät) oli vastaus yhtenäisyyden vaatimuksiin. Suomen perustuslakiin kirjattiin saamelaisille kieli- ja kulttuuriautonomia, joka tarkoittaa itsemääräämisoikeutta näissä asioissa.

Kuten Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on linjannut, luontaiselin­keinot ovat keskeinen osa kulttuuria. Saamelaiskäräjien taloudellinen resursointi on kuitenkin ollut alusta alkaen riittämätön korjatakseen tuhot, joita kulttuurinen kolonisaatio ja valtioiden rajojen pystyttäminen keskelle saamelaisten asutusalueita on aiheuttanut.

Saamelaisten oikeuksien kehitys Suomessa on saanut vaikutteita saamelaisten ”auttajien” ajattelusta. Siihen on liittynyt paljon hyvätahtoista huolta, joka on kuitenkin osoittautunut haitalliseksi saamelaisten oman politiikan kehittämiselle: Kun saamelaiset nähtiin luonnonlapsina, joilla ei ollut kummempaa suhdetta maahan ja veteen, voitiin perustella maiden siirtäminen valtion maiksi. Kun korostettiin aitoa kulttuuria ja haluttiin sitä säilyttää, vietiin mahdollisuus kulttuurin omavaltaiseen kehitykseen. Kun yritettiin pelastaa saamen kielet, jätettiin huomiotta ne syyt, joiden takia monet olivat kielensä menettäneet.

Tämä kaikki heijastuu tänään siihen, että saamelais­alueella ja sen ulkopuolella asuu ihmisiä, joiden mahdollisuus osallistua yhteisiin vaatimuksiin esimerkiksi maaoikeuksista, ovat rajatut. Se heijastuu myös siihen, että saamelaisten välillä tai saamelaisyhteisön sisällä on vakavia jännitteitä. Kaikki tämä taas mahdollistaa myös sen, että kun vuonna 2017 juhlimme satavuotiasta Suomea ja saamelaisten satavuotista poliittista järjestäytymistä, saamelaisen kulttuurin tärkeimmät kysymykset l­iittyen maa- ja vesioikeuksiin ovat edelleen ratkaisematta ja saamenkielten puhujien määrä on huolestuttavasti vähenemässä.

Kirjoittaja on dosentti, sosiaali- ja kulttuuriantropologian vt. yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Tämä artikkeli on julkaistu yhteistyössä AntroBlogin kanssa.

Suohpanterrorin kirjoitus Sata kolonialismin vuotta täällä.

Jaa tämä: