liha

Lihaa ilman kuolemaa

Mark Post haluaa mullistaa ruuan tuotannon. Hänen työryhmänsä valmisti hampurilaispihvin laboratoriossa, ja se oli vasta alkua.

”Rakastan lihaa”, aloittaa hollantilainen tutkija Mark Post puheensa Helsingissä järjestetyillä Vegemessuilla. Tuskin kukaan on aikaisemmin aloittanut puhettaan samalla tavoin tälle yleisölle, mutta Postia ei kivitetä lavalta.

”Lisäkseni myös noin 95 prosenttia maailman väestöstä rakastaa lihaa”, Post jatkaa.

Meidän on löydettävä uusia tapoja tyydyttää ihmisten lihanhimoa tai planeetta loppuu kesken – ja oikeastaan planeetta onkin jo loppunut kesken. Mark Postin ratkaisu ongelmaan on in vitro -liha eli laboratoriossa kantasoluista kasvatettu liha. 

Kun Postin johtama tutkimusryhmä tuotti ensimmäisen hampurilaispihvin vuonna 2013, pihvin hinnaksi arvioitiin 400000 dollaria. ­Pian pihvit ovat saatavilla merkittävästi kuluttajaystävällisempään hintaan. Tieteisfantasia on jo tiedettä.

Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi.  Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.
Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi. Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.

Postin mielestä tutkijan tehtäviin kuuluu maailman muuttaminen.

”Olen tehnyt akateemista tutkimusta 30 vuoden ajan. Mielestäni tutkimuksen tulee aina palvella jotain tarkoitusta – joko parantaa elämän laatua tai sitten hyödyttää yhteiskuntaa. Mikä ohjasi minua nykyisen tutkimukseni pariin oli juurikin yhteiskuntaa hyödyttävä vaikutus. Pelkkä kiinnostus tutkimusta kohtaan harvemmin riittää tutkijalle.”

Post kertoo, etteivät kaikki kollegat kuitenkaan koe hänen työryhmänsä tutkimusta lääketieteellisen tutkimuksen veroisena vaan pelkkänä massan kasvattamisena. 

”Minut tunnetaan yliopistollani hampurilaisprofessorina”, hän nauraa.

Tämä ei vaikuta vaivaavan tutkijaa, joka huomauttaa, että hänen tutkimuksensa merkitys ihmiskunnan ruokkimisen kannalta on mullistava. Kasvatetun lihan ympäristövaikutus on murto-osa verrattuna perinteiseen teollisesti tuotettuun lihaan sekä ­tarvittavan maa-alan, veden että energian suhteen. Eikä prosessissa tarvitse tappaa eläimiä. 

Sen lisäksi, että kasvatettu liha on ekologisesti ja eettisesti tarkasteltuna parempi vaihtoehto, sillä voi olla myös yllättäviä terveysvaikutuksia. Punainen liha on yhdistetty muun muassa erilaisiin suolistosyöpiin, mutta laboratorioympäristössä lihan ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa paljonkin: siitä voidaan esimerkiksi poistaa haitallisia ominaisuuksia sitä mukaa, kun niitä tunnistetaan. 

Post toteaa, että he pystyvät jo säätelemään lopputuotteen rasvakoostumusta ja lisäämään vaikka omega3-rasvahappoja. Samalla kasvuhormonit ja antibiootit jäävät menneisyyteen.

Vallankumouksen kasvot? Mark Post vaikuttaa ulkoiselta olemukseltaan mitä tavallisimmalta yliopistotutkijalta, mutta hänen tutkimuksensa on kaikkea muuta kuin tavanomaista. Post saattaa hyvinkin jäädä historiaan henkilönä, joka mullisti ruokatuotannon.
Vallankumouksen kasvot? Mark Post vaikuttaa ulkoiselta olemukseltaan mitä tavallisimmalta yliopistotutkijalta, mutta hänen tutkimuksensa on kaikkea muuta kuin tavanomaista. Post saattaa hyvinkin jäädä historiaan henkilönä, joka mullisti ruokatuotannon.

Post arvioi, että kasvatetut pihvit saapuvat ravintoloihin ja erikoisliikkeisiin kolmen–neljän vuoden päästä. Supermarkettivalikoimasta tuote löytyisi muutamaa vuotta myöhemmin. Edessä on kuitenkin haasteita, yksi näistä tuotannon skaalaaminen. Post ei pidä tätä ongelmana.

”Olemme saaneet prosessin hyvin vakaaksi ja ennakoitavaksi. Lisäksi markkinoilla on tarjolla 25000 litran bioreaktoreita, joista kullakin voisi tuottaa lihaa noin 10000 eurooppalaisen vuotuiseen tarpeeseen.”

Skaalaamisen lisäksi pitää myös saada elintarvikeviranomaisten hyväksyntä. Myös markkinoiden rakenne itsessään asettaa esteitä. Esimerkiksi EU:n budjetista noin puolet on maataloustukia, ja on epäselvää, voisiko kasvatettu liha päästä osingoille tuossa tukiruletissa.

”Tämä markkinoille pääsy on asia, johon en ole oikeastaan hirveästi keskittynyt. En pysty juurikaan vaikuttamaan siihen, se on jonkun muun tehtävä. Itse olen kiinnostuneempi tämän tuotantoprosessiin hiomisesta.”

Markkinoiden kehittymisen kannalta ei ole ollenkaan merkityksetöntä, että myös liha-alan suuret toimijat ovat osoittaneet kiinnostusta laboratoriolihaa kohtaan ja investoineet kehitystyöhön.

”Mielestäni siihen, että lihateollisuus rahoittaa tätä tutkimusta, sisältyy kaksi merkittävää hyötyä ja yksi huoli. Etuna on se, että tuote saa uskottavuutta asiakkaiden ja viranomaisten keskuudessa, sekä se, että mikäli he ovat puolellamme, he tuskin vastustavat meitä. Huolena puolestaan on se, että tästä voi muodostua suuryhtiöiden bisnes. Yhteiskunnan kannalta se saattaa olla haitallista.”

Suuryhtiöiden valta-asema markkinoilla tietenkin on vakiintunut asiantila myös elintarvikealalla, mutta onneksi yksikään yhtiö ei voi patentoida sitä, kuinka solut jakautuvat ja kasvavat. 

”Lopulta markkinat toimivat niin kuin markkinat toimivat. Minulle tärkeintä on, että pääsemme eroon tuotantoeläinten kasvattamisesta nykyisessä mittakaavassa. Jatkossa tarvitisisimme nykyisen 1,5 miljardin lehmän sijaan 30000 lehmää kantasoluluovuttajiksi.”

Ja suuryhtiöiden rahat vaikuttavat jo nykyisellään Postin työskentelyyn. Post jatkaa yliopistossa aloittamaansa kehitystyötä perustamansa ­MosaMeat-yhtiön kautta, ja yhtiötä rahoittaa muun muassa Googlen perustajana tunnetuksi tullut miljardööri Sergei Brin.

”Opetan edelleen lääketieteen opiskelijoita ja olen tiedekuntani johtaja Maastrichtin yliopistossa, mutta tutkimustyön teen pääosin yhtiöni puitteissa.”

Tämä kahden maailman välillä tasapainoilu ei ole täysin vaivatonta.

”Mietin jatkuvasti työskentelyni integriteettiä. Olen pohjimmiltani yliopistoihminen, ja yliopisto on minulle luontainen toimintaympäristö, mutta olen ollut perustamassa yhtiötä, joka saattaa potentiaalisesti hyötyä kaikesta, mitä teen. Joudun tiedostamaan ja tiedottamaan sen kaikissa yhteyk­sissä.”

Rakenteellisiin muutoksiin liittyy markkinoiden ja tukipolitiikan ohella myös aina ihmisiä. 

Maatalous on edelleen merkittävä työllistäjä myös länsimaissa, vaikka koneistuminen ja automaatio ovat vähentäneen työvoimatarvetta. Suuret muutokset eivät tapahdu hetkessä, mutta Postin mielestä olisi järkevää valmistautua niihin. Huoli työpaikoista on perusteltu. 

Tuotantomenetelmien ja tuotteiden vaihtuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jonkun pitäisi jatkossakin tuottaa ruokaa. Post viittaa omaan naapurinsa, joka oli aikaisemmin sikatilallinen, mutta kun se ei lyönyt leiville, vaihtoi hän perunan viljelyyn. 

”Nyt hän rakastaa pottujaan kuin possujaan aikanaan”, Post toteaa.

Yksi kasvatetun lihan yleistymisen este on sitä kohtaan tunnettu vierastus. Labralihan normalisoiminen onkin yksi edessä olevista tavoitteista. Tieto lisää hyväksyntää, ja arkipäiväisyys muuttaa asenteita.

”Meidän ideamme on, että asuin­alueilla voisi myös olla omia eläintiloja, joissa elää muutamia tuotantoeläimiä. Nuo eläimet olisivat kantasolunluovuttajia, ja lihan tuotanto tapahtuisi paikallisesti navetassa. Lapset ja muut asukkaat voisivat käydä taputtelemassa eläimiä ja tutustumassa prosessiin. Tämä myös poistaisi epäilyksiä.”

Edessä on myös työtä luutuneiden asenteiden kanssa. Liha nähdään edelleen ”metsästäjämiehen” valintana. Tästäkin Postilla on hieno esimerkki.

”Hollannissa pyöri televisiossa mainos, jossa Sylvester Stallone auttaa ­ei-niin-ronskia hollantilaista näyttelijää läpi toimintakohtausten. Toiminnan tauottua Stallone tarjoaa oppilaalleen lautasellisen lihaa ja toteaa, että ’Jos haluat tapella kuin mies, sinun pitää syödä kuin mies’.”

Tulevaisuus on jo yllättävän lähellä. Seuraava askel on viranomaishyväksynnän hakeminen sekä tuotteelle että tuotantoprosessille.

”Lupaprosessi kestään noin 18 kuukautta. Aloitamme tämän prosessin seuraavan parin kuukauden aikana saatuamme rahoitusjärjestelymme kuntoon.”

Kun EU:n viranomaiset ovat hyväksyneet tuotteen, se on hyväksytty periaatteessa kaikissa EU-maissa, ellei yksittäisten maiden viranomaiset sitten astu poikkiteloin poliittisista tai ideologisista syistä. Tässä kohdassa isojen liha-alan toimijoiden osallistuminen prosessiin todennäköisesti sujuvoittaa prosessia. 

Liha-alan yritysten investointihalukkuus laboratoriossa kasvatetun lihan tuottamiseen saattaa tuntua yllättävältä, mutta on myös loogista.

”Tämä on kasvava ala, ja olisi hullua jättäytyä sen ulkopuolelle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kasviperäiset maitokorvikkeet muodostavat jo kymmeneksen maitomarkkinoista”, Post perustelee.

Suomessakin moni hörppäsi loppuvuodesta juomat väärään kurkkuun, kun Valio ilmoitti tuovansa markkinoille oman kauramaidokkeen. Valio on sentään maidontuottajaosuuskuntien omistama yhtiö ja monille maidon synonyymi. 

Näin elintarvikealan rakenteet muuttuvat vähitellen. Vallankumous ei tule ryminällä vaan pihvi ja maitotölkki kerrallaan.

Lue myös Mark Postin artikkeli laboratoriolihasta täällä.

Jaa tämä:

Kasvatetaan liha laboratoriossa

Lihankulutus kuormittaa maapalloa. Yksi ratkaisu lihamieltymyksen tyydyttämiseksi on kasvattaa liha laboratoriossa.
TEKSTI Mark Post

Ihmiskunta on edistynyt suunnattomasti 15000 vuodessa. Ennen saimme hädin tuskin ruokittua itsemme ja ehkä muutaman perheen- ja heimojäsenen metsästämällä ja keräämällä ruokaa. Tätä seurasi kuitenkin maatalouden edistysaskeleet, kuten eläinten kesyttäminen ja jalostaminen, joiden ansiosta ruoantuotannon tehokkuus lisääntyi suunnattomasti ja sivilisaation massiivinen laajeneminen tuli mahdolliseksi.

Ruuantuotannon tehokkuus kasvaa edelleen, mikä mahdollistaa planeetan ihmismäärän kasvun jatkumisen kohti vuodelle 2050 ennustettua 9,7 miljardia. Samanaikaisesti ympäri maailman kasvanut rikkaus ja hyvinvointi on johtanut jyrkkiin muutoksiin syömistottumuksissa: kulutamme yhä enemmän lihassa olevia ”korkealaatuisia” proteiineja. YK:n alaisuudessa toimiva Maailman terveysjärjestö (WHO) onkin arvioinut, että lihan kulutus kasvaa 70 prosenttia kolmen tulevan vuosi­kymmenen aikana.

Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi. Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.
Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi.
Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050, mikäli lihataloissa heittäydytään oikeasti innovatiivisiksi.

Mikäli tämä arvio osoittautuu todeksi, tulevat nykyisten maatalousjärjestelmien rajat – saatavilla oleva maa-ala, vesi, energia ja kyky käsitellä kasvihuonepäästöjä – vastaan ennen kuin saavutamme täyden ruokaturvan. Jo nyt 70 prosenttia viljelyskelpoisesta maa-alasta on varattu karjalle eli lihan­tuotantoon.

Voimme tehostaa tuotantoa ottamalla käyttöön lisää maata tai parantamalla nykyisen tuotannon tuloksia. Käytettävän maa-alan lisääminen ­tulee ympäristölle kalliiksi. Esimerkiksi lehmien ja muiden hitaasti pienissä poikueissa lisääntyvien eläinten tuotannon lisääminen on vaikeaa ja aikaa vievää – jos mahdollista lainkaan. 

Juuri lehmät ovat tehottomimpia lihan tuottajia: jokaista tuottamaansa lihakiloa kohden lehmä voi kuluttaa jopa kymmenen kiloa ravintoa. Lehmien ruokintaan uppoaa suunnaton määrä ravinteita, sillä suurin osa niiden ravinnosta koostuu viljasta ja soijasta, jotka ovat jo itsessään ihmisille sopivia proteiinin lähteitä.

Myytti eläinproteiinien tarpeellisuudesta on sitkeä. Lihansyöjäyhteisöjen vapaaehtoiset vegaanit ja kehittyvien yhteiskuntien jäsenet, jotka ovat vegaaneja olosuhteiden pakosta, osoittavat, ettei myytti pidä paikkaansa. Siitä huolimatta syömme edelleen lihaa. 

Kaikkiruokaisina ruoansulatus- ja aineenvaihtojärjestelmämme on kehittynyt käsittelemään vihanneksia ja lihaa, mikä on varmasti edesauttanut evolutiivista menestystämme. Silti, vaikka evoluution ja biologian ohjaaman ruokavaliollisen käytöksen syitä ymmärretään vähäisesti, on selvää, että kaikkien ihmisten muuttaminen kasvissyöjiksi ei ole ratkaisu. Meidän on löydettävä keinoja lihanhimomme tyydyttämiseen.

Vuonna 1931 Englannin tuleva pääministeri Winston Churchill kirjoitti esseessä 50 vuotta tästä eteenpäin: ”Viidenkymmenen vuoden päästä pääsemme yli hulluudesta, jonka myötä kasvatamme kokonaisen kanan syödäksemme rintapalan tai siiven, kasvattamalla nämä osat erikseen siihen soveltuvalla menetelmällä.” 

Noin 80 vuotta myöhemmin lihaskohtaisen kantasolun, niin kutsutun satelliittisolun, tunnistaminen teki laboratoriossa kasvatetusta lihasta todellisuutta.

Ensimmäinen todiste tuli hampurilaispihvin muodossa, viljellyistä satelliittisoluista valmistettuna. Se paljastettiin, paistettiin ja syötiin vuonna 2013. Arvioimme, että kustannus­tehokkaasti ja teollisessa mittakaavassa tuotetun laboratorioviljellyn lihan kilohinta olisi noin 50 euroa. 

Eniten hintatasoon vaikuttaa se, kuinka paljon soluja on mahdollista viljellä millilitrassa nestettä. Laskelmamme perustuvat oletukseen siitä, että millilitraan mahtuu viisi miljoonaa kasvatettavaa solua, mutta osa biovalmistajista on jo ilmoittanut paljon suurempia lukuja. Jos kasvatettavien solujen määrä kasvaa kymmenkertaisesti, hinta laskee kymmenkertaisesti. Tätä teknologiaa voidaan käyttää tuottamaan mitä tahansa punaista lihaa, kanaa tai kalaa.

Ateria, innovaatio, ruokainnovaatio, leikkele, Suomi100,
Monien kuluttajien ensimmäinen reaktio laboratoriossa kasvatettuun lihaan on inho. Tämä reaktio saattaa olla ymmärrettävä, muttei välttämättä looginen. Monet ruokaan liittyvät asenteet eivät ole loogisia ja esimerkiksi valtaosa kuluttajista suhtautuu hyvin tunteikkaasti siihen, mitä eläimiä voi syödä ja mitä ei. Herättelimme tähän liittyvää keskustelua Innovaatioleikkeleet-vastamainoksillamme. Lisää tästä osoitteessa ateriainnovaatiot.fi.

Hintataso ei ole ainoa viljellyn lihan tulevaisuutta kohtaava haaste. Laboratoriossa kasvatettua ruokaa kohtaan tunnetaan vastenmielisyyttä. Varautuneen suhtautumisen levinneisyyttä ja sitkeyttä ei tiedetä. Teknologisesti tuotetun ruuan vastaanotossa tulee varmasti olemaan suuria eroja eri alueilla ja kulttuureissa. Länsi-Euroopassa suorittamamme kyselytutkimus kuitenkin osoittaa, että jopa 60 prosenttia vastanneista suosisi tätä teknologiaa ja 50 prosenttia suostuisi ostamaan ja syömään viljeltyä lihaa.

Yleisesti mainittuihin huoliin kuuluvat myös lihan turvallisuus ja näennäinen luonnottomuus. Viljelty liha tulee kuitenkin ennen pitkää vastaamaan täysin eläinkudosta, jota nyt syömme, mutta se tulee olemaan turvallista, luultavasti turvallisempaa kuin liha, jota nyt kasvatamme ja kulutamme. Tällä hetkellä kykymme hallita saastumista ja tauteja on rajallinen, mutta viljelyyn perustuva järjestelmä voi tarjota näihin varmat keinot. Nämä seikat saavat minut toiveikkaaksi siitä, että viljelyteknologia otetaan käyttöön.

Uskon, että laboratoriossa kasvatetun lihan käyttö alkaisi Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Maailman rikkaammalla osalla on varaa kalliimpaan tuotteeseen, joka helpottaa lihan ympäristövaikutuksiin ja eettisiin seikkoihin liittyviä tunnontuskia. Jos voimme luoda tuotteen, joka vastaa täysin karjan kasvattamisella tuotettua lihaa ja on sekä tuotannolliselta laajuudeltaan että hinnaltaan kilpailukykyinen ja kaikkien saatavissa, viljelty liha tulee leviämään vähitellen muun maailman käyttöön. Kun sen käytöstä tulee standardi, voimme vaikuttaa tilanteeseen globaalilla tasolla, mihin olemme pyrkineet.

Näkemykseni on, että vuoteen 2050 mennessä sata prosenttia maailman väestöstä voisi saada ravintonsa viljellystä lihasta. Totta puhuen en tiedä, kuinka kauan siinä kestää, mutta uskon, että on vain yksi mahdollinen tulevaisuuden asetelma – ja se on täysi siirtyminen viljellyn lihan tuotantoon. Tämä ei johdu siitä, että ihmiset eivät tulevaisuudessa haluaisi syödä karjan kasvatuksella tuotettua lihaa tai muita lihatuotteita, vaan yksinkertaisesti siitä, että pian emme enää voi valita näiden kahden väliltä. Ruokaturva pitää tasapainottaa ihmisten planeetalle aiheuttaman kuormituksen vähentämisen tarpeen kanssa.

9,7 miljardin ihmisen ruokkiminen ympäristöystävällisellä ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla on valtava tehtävä, joka vaatii kaiken sille uhraamamme kekseliäisyyden. Ratkaisut siintävät lähitulevaisuudessa – näihin lukeutuvat ruokahävikin vähentäminen, kasvipohjaisten lihankorvikkeiden parantaminen, hyönteisproteiinit ja tietysti viljelty liha. Monitasoinen, useampaan kohteeseen keskittyvä lähestymistapa antaa ruokatulevaisuutemme uudelleensuunnitteluun parhaat mahdollisuudet tavoilla, jotka kunnioittavat ihmisyyden ja ympäristön rajoja. 

Laboratoriossa kasvatettu liha voi olla osa tätä kokonaisuutta.

Kirjoittaja on verenkiertofysiologian professori Maastrichtin yliopistossa, Alankomaissa. Hän osallistui in vitro -lihan tutkimukseen ensimmäisen kerran vuonna 2008 toimiessaan kudostekniikan professorina Eindhovenin teknillisessä yliopistossa. Vuonna 2013 hän kasvatti tiiminsä kanssa maailman ensimmäisen synteettisen hampurilaisen viljellyistä lihasoluista.

Lue Mark Postin haastattelu täältä.

Post vieraili Helsingissä helmikuussa Vegemessujen ja Häiriköt-päämajan kutsumana.

Jaa tämä:

Kun lobbaus tulee lihaksi

Taas kouluissa markkinoidaan lapsille. Tällä kertaa lihaa, koska sitä tässä tarvitaankin ja johan lihaton lokakuu loppui.

Tiesitkö että marraskuussa vietetään Kotimaisen lihan viikkoa? Viikon aikana 3.–6.-luokkalaiset ympäri Suomen voivat tutustua liharuuan alkuperään kouluihin toimitettavan materiaalin avulla. Vaikka eläinten tappaminen kuuluu asiaan, materiaalissa ei kuolleita eläimiä esitellä mikäli lautasella nököttävää lihan palaa ei lasketa. Teemaviikon järjestäjänä toimii Lihasta-viestintähanke, jossa ovat mukana lihayhtiöt Atria ja HKScan. Mukaan on lähtenyt jo yli sata koulua.

Toisin sanoen suuret kaupalliset toimijat ovat jotenkin onnistuneet ujuttamaan mainoskampanjansa suoraan peruskoulujen luokkahuoneisiin. Ja nimenomaan markkinoinnistahan tässä on kyse. Lobbausyritys on ymmärrettävä vegaanibuumin valossa. Kuluneen vuoden aikana Sipsikaljavegaani -Facebook-ryhmän jäsenmäärä on kasvanut yli 30 000:n, perusruokakauppojen vegaanisten valmisruokien ja lihankorvikkeiden tarjonta tuntuu moninkertaistuneen ja jopa Helsingin Sanomat on uutisoinut ruokavallankumouksesta (tämä viimeistään tarkoittaa vegaaniruokavalion lopullista valtavirtaistumista).

Ilmastonmuutoksen maailmassa nuoremman sukupolven suhde lihaan ja eläinoikeuksiin on väistämättä yhä kriittisempi. Ei siis ihme jos lihantuottajat ovat alkaneet hikoilla kylmäarkuissaan miettiessään tulevaisuuttaan.

Hesburger, Apulanta, vastamainos, kulttuurihäirintä, eläinoikeudet
Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegeillä ja vegaaneilla? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sipe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa (omalta listaltaankin löytyvän) vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.

Mutta millaista Atrian ja HKScanin oppimista tukeva materiaali on, ja mitä se osaa sanoa eläintuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutuksista? Koululaisille suunnatun oppimateriaalin ilmastonmuutosta käsittelevän osion suhde faktoihin on ainakin rohkean innovatiivinen: “Eläinten käyttämät nurmilaitumet sitovat itseensä ympäristölle ja ilmastolle haitallista hiiltä ja hiilidioksidia, jolloin ne eivät vapaudu ilmaan. Samalla ne estävät ylimääräisiä ravinteita valumasta pelloilta vesistöön.”

Mielikuvitus lentää myös kohdassa, jossa esitellään liha- ja maitotuotannon kytkeytymistä toisiinsa. Lapsille opetetaan kuinka:  “Kahden tuotannon yhdistäminen kuormittaa ympäristöä vähemmän, jolloin niiden hiilijalanjälki on pienempi”.

Kuvitellaan siis ensin vielä suurempi hiilijalanjälki ja verrataan sitten todellisen tuotannon hiilipäästöjä siihen: siitähän tulikin nyt pienempi! Ei liene sattumaa, että kampanja on kohdistettu ala-asteikäisille. Nuorena on vitsa väännettävä, koska myöhemmin tämä ei enää menisi läpi millään. Opettajille suunnatussa paketissa on kuuden tunnin edestä Atrian ja HKScanin suunnittelemaa opetusmateriaalia lapsille. Voidaan aiheellisesti kysyä mistä oikeasta opetuksesta tämä on pois.

Projektista vastaa toimittajataustaisen Harri Saukkomaan viestintätoimisto Tekir Oy, joka kertoo sivuillaan että: Vaikuttaminen, vaikuttajaviestintä ja lobbaus tarkoittavat kaikki samaa – päämäärätietoista työskentelyä ja viestintää halutun päätöksen, tilanteen tai olosuhteen saavuttamiseksi.

Koulukäynnit yksin eivät riittäneet Tekirille. Viestintätoimisto on palkannut projektiin mukaan myös suositun Youtube-persoonan, Lateksitupin, eli 21 vuotiaan Lauri Kankaan. Kankaan Instagram-tiliä seuraa yli 123 000 ihmistä.

Hankkeen heinäkuussa perustettu Facebook-profiili on kerännyt toistaiseksi alle kymmenen tykkääjää, joista osa on vegaaneja. Kritiikkiä Facebook-seinälle satoikin näiltä vegaaneilta jo alkuviikosta. Ylläpidon vastaukset kritiikkiin kiinnittävät heti ensimmäisenä huomion siihen, kuinka hankkeessa ei ainakaan ole kyse markkinoinnista, sillä “markkinoinnilliset toimenpiteet on rajattu pois jo kilpailulainsäädännön sanelemina”. Itseasiassa koko sivusto on täynnä yrityksiä määritellä teemaviikot yhä uudelleen vain viestintähankkeeksi. Vimmaisa uudelleenmäärittely paljastaakin aiheellisen juridisen huolen lapsiin kohdistuvan mainonnan lainsäädännöllisistä rajoitteista.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoo sivuillaan varoittavan tarinan siitä, kuinka “eräs lapsille ja nuorille suunnattu kaupallisista viesteistä koostuva julkaisu oli kokonaisuudessaan laadittu muistuttamaan toimituksellisia julkaisuja. Markkinatuomioistuin piti markkinointia lainvastaisena, kun julkaisu oli kohdistettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille ja vaara siitä, että kohderyhmä ei ollut tunnistanut kirjoituksia mainoksiksi, oli tavallista suurempi.”

Nähtäväksi jää tarttuuko markkinatuomioistuin toimeen myös Kotimaisen lihan viikon -viestintähankkeen kohdalla.

Valio, vastamainos, kulttuurihäirintä
Ei ole liha ainoa asia, jota kouluissa saa markkinoida, vaikka periaatteessa markkinointi koululaisille onkin kiellettyä. Vaikka kouluissa normaalisti suhtaudutaan penseästi mainostamiseen, muodostaa maidon mainostaminen tähän poikkeuksen. Sitä jopa edellytetään vastineeksi koulumaitotuesta.

Yksi teemaviikkojen väitetyistä päämääristä on jakaa koululaisille tietoa lihan yhteiskunnallisista vaikutuksista. Tähän sisältyykin kaunis runollinen ironia, sillä Kotimaisen lihan viikko -mainoskampanja on jo itsessään täydellinen oppikirja-esimerkki liha- ja eläinteollisuuden yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja poliittisesta lobbaamisesta.

Voitaisiinkin sanoa, että Atrian ja HKScanin pyrkimykset manipuloida yhteiskunnallista todellisuutta tulevat lihaksi tässä mainos.. ..tai siis tiedotushankkeessa.

Jaa tämä:

Lihan kriisi ja median kriisi

Atria haluaisi pyyhkiä #raatokuutio:n kuluttajien mielistä ja päätti palkata eturivin bloggaajat ajamaan asiaansa.

Elintarviketeollisuus on murroksessa. Kasvisruokapäivät on saatu osaksi koulujen arkea (ainakin Helsingissä) ja samoin (ainakin Helsingissä) myös päiväkodeissa aloitetaan kasviruokapäiväkokeilu. Ruokakaupoissa ei ole nähty Nyhtökauran veroista hysteriaa liene koskaan – kansa jonottaa kuin Neuvostoliitossa konsanaan ja media ylistää vuosisadan kotimaista ruokainnovaatiota. Onneksi Härkistä riittää niille, jotka eivät saa osaansa Nyhtiksestä.

Samalla #sipsikaljavegaanit möykkäävät sosiaalisessa mediassa ja rikkovat stereotypioita salaatin lehtiä nälkäänsä närppivistä, riutuvista reppanoista.

Eilen  (28.9.) S-ryhmän Ässäpäivillä kerrottiin, että kasvipohjaisten elintarvikkeet ovat nousukiidossa. Kasvua piisaa, eikä turpoava valikoima oletettavasti kasvua ainakaan taita. Kauppa se on, joka kannattaa. Paitsi että tietysti se vegespudun kasvu on pois jostain. S-ryhmän mukaan härkäpavusta valmistettavaa Härkistä myydään tällä hetkellä enemmän kuin esimerkiksi broilerin paistisuikaleita.

Eilen pamahti linjoille myöskin liuta bloggauksia (1, 2, 3, 4, 5) , joissa kirjoittajat kertoivat, kuinka hyvin hommelit ovat Atrian kanalassa. Valistunut lukija tietenkin ymmärtää, että Atrian valitsemana aikana ja valitsemassa paikassa tehty esittelykierros Atrian maksamille kirjoittajille ei välttämä kerro ihan koko totuutta lihatuotannosta.

Tästä pääsemmekin sopivalla aasinsillalla toiseen eilisistä murheistani – median tilaan (joo, oikeasti niitä murheita on enemmänkin, mutta tätä enempää en saa yhteen kirjoitukseen).

S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.
S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.

Murroksessa on myös media. Eilen yksi tuttu toimittaja ilmoitti siirtymisestä aidan toiselle puolelle – viestintätoimistoon. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen tuttu joka on siirtynyt journalismin parista lobbaajaksi, sisältömarkkinoinnin tuottajaksi, tai muuten yritysviestinnän puolelle. En hirveästi osaa syytellä yksilöitä, syy siirtymään löytyy varmasti isolta osin median kriisistä, jota kuvaa jatkuvat yt-kierrokset. Yle muuten ilmoitti uusista leikkauksista myöskin eilen.

Vaikka työelämän myrskyssä luovivaa yksilöä onkin aika hedelmätöntä syyllistää, niin suuremmassa mittakaavassa tämä toimittajien valuminen yritysviestinnän puolelle on ihan helvetin ongelmallista nykytilanteessa. Median resurssit vähenevät koska mainosmarkkinat ja Yleen kohdistuvat leikkaukset. Silloin viestintätoimistojen tarjoamat valmiiksi paketoidut juttuehdotukset ja tiedotteet menevät läpi herkemmin.

Lukijat saavat journalismin sijaan luettavakseen yritysviestintää (eli mainontaa), mutta eivät edes ymmärrä tätä.

Samalla, kun journalististen pelisääntöjen mukaan pelaava media siis kuihtuu kilpailevat blogit lukijoiden media-ajasta. Eihän blogeissa mitään vikaa itsessään ole ja itsekin seuraan useampaa sellaista. On kuitenkin ongelmallista, että firmat ostavat sisältöä blogeihin ja samalla hämärtävät käsitystä siitä, mikä on markkinointia. Olen itse ollut toimituksen jäsenenä useammankin kerran tilanteessa, jossa yritys on tarjonnut valmista juttua tai juttuideaa ja luvannut kylkiäiseksi vaikka ostaa hyvään hintaan mainoksen. Meillä Voima-lehdessä tarjouksiin ei ole tartuttu, mutta vaikutta siltä, että ainakaan blogiskenessä tämän kaltaisia tarjoukset eivät ole ongelma.

Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainostauluissa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux'n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluista. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle olisi se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden– mainoksia.
Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainonnassa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux’n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluistaan. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle oli se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden – mainoksia.

Yksi Atrian tarjoukseen tarttuneista bloggaajista myönsi, että kirjoittajalle tulee fygyä kirjoituksesta klikkausten perusteella. Kukaan tuskin olettikaan muuta ja näinhän se nykyään menee.

Kuinka Atria sitten valitsi kirjoittajat, jotka kutsui kanatilalle? En tiedä. Kaikki kutsutut pitävät suosittuja blogeja, mutta ainakaan Suomen suosituinta ruokablogia, Chocochiliä, ei kutsuttu mukaan. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, Chocochilissä on ainoastaan vegaanisia reseptejä. Tässä kuitenkin paljastuu tämän nykyisen sisältömarkkinoinnin sisäänrakennettu ongelma. Eivät ne raportit kanatehtaasta mitään monipuolista ja riippumatonta kuvaa touhusta anna, vaikka yksittäiset kirjoittajat kuinka vilpittömästi näkemästään kirjoittaisivatkin.

Kuten todettua, Atria esitteli valitsemanaan hetkenä valitsemaansa tuotantoyksikköä valitsemalleen porukalle ja maksoi kaikille osapuolille. Kriittisiä ääniä ei päästetty lähellekään tätä pr-tilaisuutta.

Olisi jänskä tietää, että onko Atrian ja kirjoittajien välisessä sopparissa joku klausuuli, jossa kirjoittajat sitoutuvat olemaan liikaa kritisoimasta tuotantoa. Ehkä sellaista ei tarvita, koska häiriköimällä bloggaaja saattaisi pilata maineensa ja menettää tulevat kutsut hunajapurkin äärelle.

Eivät nämä lukemani Atria-bloggaukset pelkää pilvilinnaa olleet, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan myös muiden kuin sekasyöjien näkemyksiä tuotannosta. Nyt mentiin aika vahvasti omien kulutustottumusten oikeutuksen ja perustelun puolelle. Olisi muuten kiinnostavaa, mikäli joku Atrian kutsumista bloggaajista olisi kirjoittanut oikeasti kriittisesti broilerituotannosta ja saisi korvauksen klikkauksista – Atria maksaisi oman oksansa sahaamisesta.

Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta: http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/raatokuution-paluu/
Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutio-gate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta täällä

Atria on epäilemättä valinnut tarkasti kylään kutsumansa enemmän tai vähemmän myötämielisiksi arvioidut bloggaajat. Tämän lisäksi on ongelmallista, että kutsutut eivät ole alan asiantuntijoita. Atria kutsui maallikot arvioimaan ja raportoimaan eläinten hyvinvoinnista. Hitostako minäkään tietäisin, että onko se söpö hyppiminen merkki tyytyväisyydestä vai häiriökäyttäytymisestä. Nyt se kotkotus kuitenkin raportoidaan todisteena moitteettomasta touhusta, koska on nähty ”omin silmin”.

Sosiaalisessa mediassa blogaajat puolustelivat kirjoituksiaan esimerkiksi sillä, että kirjoittivat neutraalisti kuulemansa faktat ja vähättelevät mainonnan tehoa. On todella ongelmallista, jos kirjoittaja ei ymmärrä asetelmaa toistaessaan tuottajan myyntipuheita neutraaleina faktoina. Tai ei ymmärrä että eivät mainostaja tehottomasta mainonnasta maksa.

The Blog Awards Finland 2016 -skabassa ehdolla oleva WTD-blogin Nata kirjoittaa: ”Suurin oivallus koko matkassa oli se, että tuotanto tosiaan optimoidaan kuluttajien halun mukaan, ei toisinpäin. Atria vastaa kysyntään, eikä tuputa tuotteitaan kansalaisille.”

Ajatus siitä, että yritykset eivät vaikuttaisi kysyntään markkinoinnilla on häkellyttävä. Vieläkin häkellyttävämpi se on, kun kun luen ajatuksen maksetusta mainoksesta.

Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Jaa tämä:

Makkaran politiikka

Helsingissä väännetään kättä lasten vegaanisesta ruuasta ja Tanskassa pohditaan lihaveroa. Markkinatalous vaatii vegaania!

Lihan ja eläinperäisten ruoka-aineiden ympärillä riittää puhetta. Tanskassa parlamenttia neuvova Eettinen neuvosto (Det Etiske Råd) on linjannut, että nyt pitäisi vähän rajoittaa sitä lihan lapioimista suuhun. Neuvosto esittää ylimääräistä veroa aluksi punaiselle lihalle ja siirtymäajan jälkeen muillekin eläimen palasille. Veroperusteena olisi lihan tuotannon ympäristövaikutuksen ja melkoisen suuret kasvihuonepäästöt.

Sinänsähän tämä lihan lisäverottaminen on hieman höpsöä, että tuotanto on jo nykyisellään totaalisen verosubventoitua. Ensin annetaan ja sitten otettaisiin, siis. On kuitenkin hyvä huomata, että verotus ja tukiaiset eivät taida vaihtua täysin päittäin – tukiaisilla kotimaisen tuotannon hinta saadaan tuontilihan tasolle ja lihavero voitaisiin varmaan kohdentaa myös tuontilihalle. Aika ovelia veijareita Tanskanmaalla.

Neuvosto linjasi, että maapalloon lämpeneminen on Tanskankin kannalta ns. paska juttu ja että olisi väärin jättää ilmastonmuutoksen torjuminen pelkästään ”eettisten kuluttajien” harteille. Ihan perusteltuahan tuo.

"Politiikka = makkara". Tanskassa politiikka ja makkara kietoutuvat yhteen.
”Politiikka = makkara”. Tanskassa politiikka ja makkara kietoutuvat yhteen.

Vierailin Tanskassa perheineni vuosi sitten. Olin kovin innoissani nähtyäni tuulivoimaloita vähän kaikkialla ja Köpenhaminassa liikuimme pelkästään vuokratuilla polkupyörillä (muksut menivät näppärästi siinä tavarapyörän etulaatikossa). Ankeaa vastapainoa tällä kovin ympäristöystävälliselle yhteiskunnan rakentamiselle antoi paikallinen ruokavalio. Jengihän söi lähinnä ainoastaan lihaa lihapedillä.

Kun vierailimme Legolandissa, ainoa – siis ihan oikeasti ainoa – gluteeniton (koska keliakia) vegeannos mikä löytyi puiston noin 30 ravintolasta oli ranskalaiset perunat. Puhvetin salaattipöytäkin oli kuorrutettu jollain pekonisilpulla. Ei meno sen parempi ollut eläintarhassa tai missään muuallakaan, mutta onneksi Tanskassa on eloisa piknikkulttuuri ja kaikkialla oli hyviä paikkoja syödä eväitä.

En siis ole ollenkaan yllättynyt tästä punaisen lihan hiilijalanjäljen nousemisesta keskusteluun, keskeinen aihe. Politiikan ja makkaran liitto oli myös näkyvästi esillä Köpiksen katukuvassa –  suoraan asuntomme ulko-ovesta astuessa vastapäisen talon seinään oli kirjoitettu isolla ”politik = pøls”, eli politiikka = makkara”.

Meno oli kunnollista, kun Helsingin kaupunginvaltuusto pohti kasvisruokapäivää vuonna 2010.

Samalla kun Tanskassa pohditaan lihaveroa Helsingissä on linjattu, että vegaanisen safkan tarjoaminen päiväkodeissa on liian tyyristä. Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty (kok) linjasi kaupunginhallituksen esitystekstissä, että ”Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ja hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa ei ole mahdollista toteuttaa vegaaniruokavaliota päiväkodeissa.”

Päiväkodeista vastaavassa varhaiskasvatuslautakunnassa perussuomalaiset, kokoomuslaiset sekä kristilliset edustajat linjasivat jo aiemmin, että: ”Helsinkiläisillä veronmaksajilla ei ole velvollisuutta kustantaa helsinkiläisten päiväkotilasten vegaaniruokavaliota.”

Vegaanisafkan korkeampi hinta Stadille johtuu sekä raaka-aineiden kalleudesta että pienempien valmistusmäärien muassaan tuomasta lisätyöstä. En epäile, etteikö tuo lisätyö maksaisi jotain. Myös jotkut vegaaniset raaka-aineet ovat hankintahinnaltaan tyyriimpiä kuin maataloustuilla näennäisen edulliseksi saadut lihajalosteet. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tarjonta lisää kysyntää ja valmistettujen erien koot epäilemättä kasvaisivat (ja vegaaniannoksen rajakustannus laskisi) ajan myötä. Myöskin vinha perä on siinä, että vegaaniperheet maksavat veronsa siinä missä muutkin ja rahoittavat osaltaan niitä eläintuotannon tukiaisia, ja halvempia lihapullia naapurin muksuille.

Maidon juottamisesta skideille jopa suorastaan maksetaan koulumaitotukea – verorahoista.

Maataloustuet eivät tietenkään kuulu Helsingin kaupunginvaltuustolle, mutta me Häiriköt-päämajassa olemme kiinnostuneempia vääryyksien oikaisemisesta ja suurista linjoista, emme niinkään teknisistä yksityiskohdista.

Suvi Auvinen kirjoitti tähänkin keskusteluun kummasti nivoutuvasta veganismin muutoksesta artikkelissaan Kilariveganismin loppu.

”Kulttuurissamme elää vahvana seko­päisen kilarivegaanin hahmo, joka vahtii muiden syömisiä, jeesustelee elämäntapansa moraalisesta ylivertaisuudesta ja syyllistää jokaista vastaantulijaa merkityksettömistä pikkuseikoista. Osa ihmisistä ei kutsu itseään vegaaniksi vaikka käytännössä ovat sitä, sillä he eivät tahdo tulla mielletyksi puritanistilahkolaisten kavereiksi.

Asenteet ovat kuitenkin muuttumassa.”

Näiden asenteiden ja ennakkoluulojen hälventyessä markkinat ymmärrettävästi myös seuraavat kysynnän perässä. Saila Kivelä kirjoitti tästä artikkelissaan Eläinvapaa markkinatalous:

”Yhä useammat yritykset haluavat tarjota kuluttajille harmittomia hyvän mielen tuotteita. Lisäksi on strategisesti järkevää palvella mahdollisimman laajaa ja etenkin kasvavaa asiakaskuntaa. Sen jälkeen yritys joutuu kuitenkin pohtimaan, miltä sen eläimiä sisältävät tuotteet näyttävät eettisemmän tuotteen rinnalla.. .. Jos vegaaniset versiot toimivat kuin eläinperäiset versiot – ja näinhän markkinaviestintä meille toki uskottelee – ovat ne todiste siitä, että tuotteet voisi tehdä kokonaan toisin.”

Harmillisesti systeemi kuitenkin tappelee verissä päin markkinoita vastaan, eivätkä kuluttajat ja kaupungit saa maksaa ruuasta tuotantokustannusten mukaan .

Ja kohta joku huutaa, että valinnan vapaus ja p̶a̶k̶k̶o̶r̶u̶o̶t̶s̶i̶ pakkovege ja Neuvostoliitto ja punaviherfasismi. Muistutan kuitenkin, että oikeastaan lähinnä kaikki peruskoulussa perutustuu pakolle – oppivelvollisuudesta alkaen. Kaikenlaisia muitakin pakkoja meillä yhteiskunnassa piisaa: ei saa ajaa motarillakaan kahtasataa, ei saa polttaa vanhoja renkaita takapihalla tai lorotella öljyjä ojaan.

Moneen ympäristön kannalta tuhoisaan toimintaan yhteiskunta puuttuukin kovalla kädellä. Lihan tuotantoa yhteiskunta kuitenkin kokee asiakseen tukea. Ja sitten ihmetellään, kun tuo vegaanisafka on kalliimpaa kuin sikanauta.

Elettäispä markkinataloudessa.

Ja loppuun vielä disclaimerina, että ei, minun muksut eivät mene vegaanivaliolla enkä ole sitä heille vaatimassa. Ovat ihan normilakto-ovo-pesco-vegetaristeja (tämä on muuten aina hassu termi noin niinku oikeinkirjoituksellisesti, please help?) – toinen tosin sitä gluteenittomana.

Jaa tämä: