Madrid

Vallankumous alkaa Madridista

Kaupunkitutkimuksen dosentti kävi katsomassa, kuinka aktivistit muuttavat kaupunkia ja uudistavat demokratiaa.

Madrid alkaa olla kuuluisa kaupunkiaktivismistaan. Vapaaehtoisen toiminnan muodot seuraavat tuttuja kaupunkiliikehdinnän tunnuspiirteitä: jättömaita ja tyhjiksi jääneitä liiketiloja elävöitetään, ja elävöittämistä säestävät sosiaalisuutta ja vihreyttä korostavat puheet. Madridilaiset ovat rakentaneet täsmälleen samanlaisia pizzauuneja, kierrätysmateriaalista tehtyjä kalusteita, pyöräpajoja ja viljelylavoja kuin budapestilaiset, berliiniläiset tai helsinkiläiset aktiivit omissa kotikaupungeissaan. 

Madridissa sosiaalisen elämän uudistamishankkeilla tuntuu olevan kuitenkin poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä, kunnianhimoa ja poliittista vaikutusta. 

Sekä espanjalaiset että ulkomaiset tekijät ja tutkijat tunnistavat Espanjan – varsinkin Madridin ja Barcelonan – erityiseksi sosiaalisen uudelleen ajattelun kehdoksi. Aktivisteja voisi pitää demokratian kehittämisen keulahahmoina. 

Aiheesta on julkaistu kymmenittäin yhteiskuntatieteellisiä tekstejä ja kirjoja monilla kielillä. Madridin lukuisissa kirjakaupoissa politiikan ja filosofian hyllyt notkuvat poliittisesta murroksesta ja kaupunkien tulevaisuudesta espanjaksi ja englanniksi kirjoitettua kirjallisuutta.

Esta es una plaza, eli "Tämä on aukio" Madridissa.
Esta es una plaza, eli ”Tämä on aukio” Madridissa.

Kiersin kesällä 2017 muutamissa kohteissa, joista olin yhteiskuntatutkijana jo lukenut. Keskeisiä olivat yhteiseen käyttöön otetut ulkotilat El Campo de la Cebada ja Esta es una Plaza sekä verstastilat Makespace Madrid ja kaupungin ylläpitämä Medialab ­Prado

Kaikki noissa paikoissa jututtamani ihmiset ovat tottuneita puhumaan tutkijoille. Kuten minäkin, he näkevät Madridissa jotain inspiroivaa. Kaikki maisteriopiskelijoista varttuneisiin tutkijoihin lähestyvät urbaaneiksi aloitteiksi kutsuttuja ruohonjuurihankkeita toiveikkaasti. Monen tutkijan silmissä niissä tehdään vallan­kumousta. 

Kaupungistuminen on ennennäkemättömässä nosteessa. Yksityiset ja ulkopuoliset tahot kaappaavat säännöllisesti yhteistä ja paikallista kaupallisiin tarkoituksiin. 

Madridissa aktivismista puhutaankin usein finanssikriisin tuloksena. Kriisin vaikutukset espanjalaiseen kaupunkipolitiikkaan ovat kiistattomat, mutta Madridin kansalaisaktivismilla on pitkät perinteet. Maailman kuuluisimpiin lukeutuva kaupunki­sosiologi Manuel Castells tutki jo 1960 ja -70-luvuilla nimenomaan espanjalaisilla pihoilla pitkään kukoistanutta aktivismia. 

Medialab Pradossa työskentelevä Elisabeth Lorenzi varoittaakin liioittelemasta kaupunkiaktivismin yhteyk­siä kymmenen vuoden takaiseen finanssikriisiin. Tosin hän muistuttaa myös, että yksi syy paikallisen itse­organisoitumisen suosiolle on se, että talousahdingossa kaikilla on ainakin empatiaa: häätö, työttömyys ja lainanmaksuvaikeudet saattavat osua kenen kohdalle tahansa. 

Viime vuosina on joka tapauksessa kehittynyt tarina siitä, miten finanssikriisi ja sitä seurannut kurjistamispolitiikka alkoivat vaikeuttaa arkea. Espanjalaiset alkoivat ottaa tulevaisuutensa omiin käsiinsä, ja aktivismi yhteisten asioiden hoitamisena alkoi käydä arkiseksi. 

Myös onnellisen näköiset keskiluokkaiset ovat osa asuntohäätöjen vastaista PAH-liikettä (Plataforma de Afectados por la Hipoteca), johon ­useat ovat tukeutuneet avun tarpeessaan. Kolmekymppinen nainen ­toteaa minulle, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta perustaa perhettä, unelmoida pysyvästä työpaikasta ja elää vapaan aikuisen ihmisen elämää. Kuten muutkin tapaamani hänen ikäisensä madridilaiset, hän puhuu rutiinilla menetetystä – omasta – sukupolvesta eikä kurkota missään vaiheessa liian pitkälle tulevaisuuteen. Siellä on vain epävarmuutta. 

Kuten aiempien kansalaisliikkeiden yhteydessä, kaupunkilainen elämänmuoto tuttavallisuuden ja anonyy­miyden taitekohdassa on tarjonnut otollisen maaperän kaikenlaiselle yhdessä tekemiselle. Se on kohottanut yhteisten etujen valvomisen turisteja ja eliittiä palvelevan yksityistämisen ja kaupallistamisen yläpuolelle. 

Aktivismi ei ole kääntänyt selkäänsä poliittiselle keskustelulle, eikä edes puolueille, kuten on käynyt monissa muissa maissa. Naapurustason järjestöissä ja vapaamuotoisessa yhteisöllisyyttä korostavassa toiminnassa on kuultu kapitalistisen arjen kritiikkiä. Kritiikki ei tähtää paikkaamaan uusliberalistisen kaupungin hallinnon rahareikiä vaan ajattelemaan kaiken uusiksi. Tässä piilee se vallankumouk­sellisuus, jota tutkijat innoissaan ­etsivät. 

La Ingobernablen säännöt käyttäjille: "Tässä tilassa emme hyväksy seksistisiä, fasistisia, homofobisia tai rasistisia asenteita."
La Ingobernablen säännöt käyttäjille: ”Tässä tilassa emme hyväksy seksistisiä, fasistisia, homofobisia tai rasistisia asenteita.”

Kuka tahansa voi olla aktivisti, mutta jotkut ovat sitä selkeämmin kuin toiset. 

Tästä käy esimerkiksi toimittaja Bernardo Gutiérrez. Hänen uuden kirjansa Pasado Manana: Viaje a la Espana del cambio (”Ylihuominen: Matka muuttuvaan Espanjaan”) julkistus alkaa hieman kello kahdeksan jälkeen La Ingobernable -nimen saaneessa entisessä toimistorakennuksessa. Vanha kivirakennus sijaitsee aivan Madridin matkailunähtävyyksien kupeessa naapureinaan muun muassa tähtiarkkitehtien Herzog & de Meuronin suunnittelema kulttuurikeskus sekä Paseo del Pradon maailmankuulut taidemuseot. Keväisen valtauksen jälkeen La Ingobernable on toiminut sosiaalikeskuksena, ja suunnitelmat myydä se turismia palveleville toimijoille ovat toistaiseksi rauenneet.

Kirjan julkaisemistilaisuudessa keskustelu ei ala alusta, vaan sitä on käyty jo etukäteen. Ehkä tilanne on vastaava kuin aikaisen kristinuskon perustamisen aikoihin: jotain suurta on tapahtumassa, mutta muutos on hidasta. Se rakentuu pienistä teoista, jotka näyttäytyvät selkeästi kokonaisuutena vasta hamassa tulevaisuudessa, jos ­silloinkaan. 

Gutiérrez päättelee, että kyse on hajanaisista fragmenteista, joista tuskin saa suoraviivaista tarinaa. Uusi politiikka ei myöskään skaalaudu pienen mittakaavan teoista suuriksi kertomuksiksi, hän pohtii. Nyt korostuvat ainutkertaiset tilanteet. Se vapauttaa myös politiikan mahtipontisista ­kuvitelmista ja auttaa kokemaan arjen paikallisista lähtökohdista ja tarpeista. 

Paikallisessa tapakulttuurissa muiden huomioon ottaminen on itsestään selvää, mutta yhteiselon sääntöjä toistavia viestejä näkyy silti paljon yhteisöllisissä tiloissa. Niitä on hyvä opetella, aktivismia nimittäin helposti piinaa karismaattisten tai muuten vaan äänekkäiden yksilöiden ylivalta. 

Madridilaisesta aktivismista kirjoitettaessa mainitaan usein sen poliittisen kulttuurin tunnelma. Kokoontumisissa toisten kuuntelemiseen kuluu aikaa, mutta päätöksiin tullaan yhteisesti. Samalla kaikki kokevat oppivansa koko ajan uutta. 

Antropologit Alberto Corsín Jimé­nez ja Adolfo Estalella ovat tutkineet vaihtoehtokulttuuria Madridissa yli viisi vuotta. Heidän, ja monen muun näkemyksessä, digitaalisella teknologialla on rooli itseorganisoituvan kaupunkiaktivismin nousussa. Ilman hidasta ja kasvokkain tapahtuvaa vuoro­vaikutusta aktivismi ei kuitenkaan olisi se voima, mitä se tänään ­Espanjassa on.

Valvonnan, kulutuksen ja yksilöllisyyden sijaan tee-se-itse kulttuurissa pyritään yhteisöllisyyteen ja jakamiseen, jotka tekevät toisten pelonsekaisen kyyläämisen turhaksi. Avoimuus, mielikuvituksellisuus, uteliaisuus ja ennen kaikkea ihmisläheisyys ovat jatkuvasti läsnä, jopa kaikkein teknologisimpien hankkeiden puheissa ja asenteissa. Vaikka Madridissa pyritään innovaatioon ja teknologian kehittämiseen, tekemisen motivaatio tuntuu olevan ainakin yhtä paljon ellei enemmän yhteiselon ja sosiaalisten verkostojen kehittämisessä.

Huerto de Adelfas, yhteisöllinen  viljelmä Madridin eteläpuolella.
Huerto de Adelfas, yhteisöllinen viljelmä Madridin eteläpuolella.

Urbaaneja aloitteita ei sovi selittää yksinkertaisena ilmiönä. Hankkeita, ihmisiä ja motivaatioita on monenlaisia. Itse asiassa kunkin aloitteen ainutkertaisuus ja paikkaan sidottu todellisuus ovat osa niiden vallan­kumouksellisuutta. Ne puhuvat itsestään selvästi hajautetun hallinnan ja sosiaalisen moniarvoisuuden ­puolesta. 

On myös totta, että sama hanke palvelee monia tarkoitusperiä ja ­toteuttaa erilaisia toiveita. Make­space Madridin yksi keulahahmoista, ­Cesar ­Garcia Saez, kiteytti asian toteamalla, että kaikki näkevät verstaassa omien toiveidensa täyttymyksen: yksi näkee kierrätystehtaan, toinen startup-­hautomon, kolmas yhteisen työtilan.

Gentrifikaatio, kalliit kahvit ja kaupunkia kuin arvokasta raaka-ainetta louhiva globaali pääoma pyrkivät myös Madridiin. 

Tutkijoiden utopia aina uutta oppivasta ja valppaasta aktivismista voi Madridissakin joutua tavanomaisten paineiden jalkoihin. Haastattelumme päätteeksi Makespace Madridin­ ­Garcia Saez esittää minulle kysymyksen:

”Miten me pysäytämme gentrifikaation?” Vastaan: ”Vallankumouksella.”

Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan ja kaupunki­tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistolla.

Alberto Corsín Jiménezin ja Adolfo Estalellan näyttely Madrid, a medias (”Puolivalmis Madrid”) Madridin Centro Centro Cibelesissä 1.10. – syyskuu 2018. 

a-medias.org

Jaa tämä: