mainos

Tuntematon siivooja

”Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane.” Siinä ei muuten ihan heti tule raja vastaan, kun mainosmies ratsastaa veteraaneilla ja sotamuisteloilla.

Kun Edvin Laine kuvasi ensimmäistä Tuntematon sotilas -filmatisointia (1955), teemaa pidettiin sen verran arveluttavana, että puolustusvoimat ei lainannut kuvausryhmälle varusteita rekvisiitaksi. Rauni Molbergin  saatua oman Tuntemattoman sotilaansa (1985) valmiiksi oli maailma muuttunut siinä määrin, että tuo eka filmatisointi oli kanonisoitu, eikä aihetta katsottu liian vaaralliseksi käsiteltäväksi.

Kun Aku Louhimies filmasi omaa Tuntematonta sotilastaan (2017), hankittiin sotilaiden asut Belgiasta (koska halvempia?) ja tuotantoyhtiö heittäytyi markkinointiyhteistyöhön lähinnä kaikkien mahdollisten tahojen kanssa – ja siksi markkinoille on saatu esimerkiksi Tuntematon sotilas -kuplavettä (lisää vain kossu!) ja Sinituotteen Tuntematon sotilas -rikkakihvelit ja -mopit. Ei saatana.

"Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane." Ihan jännittää nähdä, onko Louhimiehen elokuvassa tuotesijoittelua – siivoaako Rokka kenties Lammion käskemänä polkua Sinin rikkakihvelin avulla?
”Mis sie tarvitset oikei hyvvää moppia. Täs siul on sellane.” Ihan jännittää nähdä, onko Louhimiehen elokuvassa tuotesijoittelua – siivoaako Rokka kenties Lammion käskemänä polkua Sinin rikkakihvelin avulla?

On vaikea keksiä mitään, mikä halveksuisi sotien kauhut läpi eläneiden sukupolvien kokemuksia niin paljon kuin tämä sodalla ratsastaminen ja sen banalisoiminen. Mitä näistä tuotteista pitäisi oikein olla mieltä? ”Ota torjuntavoitto pölystä!”, ”Nyt juodaan kossuvissyä talvisodan hengessä!”, ”Tällä mopilla selviydyt pahimmastakin motista!”.

Jotain hyvin omituista on tapahtunut, kun vasemmistolaisen työläiskirjailijan sodanvastainen kirja on päätynyt kansallismielisten sotaromantisoinnin välineeksi ja nyt myös markkinointiponnisteluiden vankkureita vetäväksi juhdaksi. On tietenkin totta, että taiteilija ei itse pysty määrittelemään sitä, miten hänen teoksensa lopulta tulkitaan, ja paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa sitten Väinö Linnan kirjan julkaisun. Raimo Pesonen kirjoitti Tuntemattomaan sotilaaseen liittyvistä Kansa taisteli -lehdessämme:

Pasifsmiin taipuvainen lukija voi nyökytellä romaanin äärellä. Toisaalta niin voivat tehdä myös ne, jotka puhuvat isänmaallisista veriuhreista ihailevin äänenpainoin. Tulkinnat ovat erilaisia, koska myös lukutavat ovat. Vaikka kirjailijalla on omat pyrkimyksensä, hän ei voi hallita teoksensa vastaanottoa. Linna koki tulleensa sensuroiduksi käsikirjoitukseen tehtyjen muutosten vuoksi. Romaanin herättämien ensireaktioiden perusteella kirjailijan pasifistiset pyrkimykset kuitenkin välittyivät: Suomen armeija kieltäytyi 1955 yhteistyöstä Edvin Laineen elokuvaprojektin kanssa, mutta on sittemmin esittänyt sitä varusmiehille osana koulutusta. Armeijan suhtautuminen Laineen elokuvaan kuvaa tulkintojen muutosta. Kyse ei ole sen enempää ’aidon’ merkityksen löytymisestä kuin katoamisestakaan, vaan lukutavasta.”

Lukutapa on tosiaan muuttunut matkan varrella ja muutokset lukutavoissa tietenkin kertovat meistä lukijoista. Hieman tähän liittyvistä kirjoitin samaisen Kansa taisteli -lehden pääkirjoituksessa:

”Kansallinen narratiivimme – legenda Suomesta ja suomalaisuudesta – on kirjoitettu sodan kautta. Kansallisen identiteetin pönkittäminen sodalla on monin tavoin ongelmallista, mutta näin nämä asiat koetaan. Me suomalaiset olemme kuitenkin hyvin valikoivia sen suhteen, mitä sotia muistelemme. Talvisota ja jatkosota ovat lehtien otsikoissa ja kansalaisten mielissä koko ajan, mutta esimerkiksi sisällissota ei tarjoa selvää ulkopuolista vihollista, jota vastaan kansa voisi yhdistyä. Myöskään Lapin sota ei kelpaa muisteloihin, sillä siihen liittyy kaksi perustavanlaatuista ongelmaa: ensinnäkin Suomi petti liittolaisensa ja toisekseen tuo liittolainen oli natsi-Saksa.”

Kun Hartwall lanseerasi oman Tuntematon sotilas -kuplavetensä mietimme oman drinksubaarin perustamista. Baarista saisi ainoastaan kossuvissyä – Marski-vodkaan tehtynä, tietenkin. Ja kuten Riiko Sakkinen sen muotoili: "Vichyn Ranska (1940–1944) oli natsi-Saksan ohjaaman nukkehallituksen hallitsema Ranska. Vichyn Ranska hallitsi nimellisesti sekä Saksan miehittämää pohjoisosaa että 'vapaata' eteläosaa, käytännössä kuitenkin vain jälkimmäistä sekä siirtomaita. Vichyn Ranskaa johti marsalkka Philippe Pétain ja sen pääkaupunki oli Vichy. Käytännössä maata kuitenkin hallitsi natsi-Saksa."
Kun Hartwall lanseerasi heinäkuussa Tuntematon sotilas -Vichyn mietimme oman drinksubaarin perustamista. Baarista saisi ainoastaan kossuvissyä – Marski-vodkaan tehtynä, tietenkin. Oheisessa kuvassa alkuperäisen pulloa on korjattu, mutta vain hieman. Ja kuten Riiko Sakkinen sen muotoili: ”Vichyn Ranska (1940–1944) oli natsi-Saksan ohjaaman nukkehallituksen hallitsema Ranska. Vichyn Ranska hallitsi nimellisesti sekä Saksan miehittämää pohjoisosaa että ’vapaata’ eteläosaa, käytännössä kuitenkin vain jälkimmäistä sekä siirtomaita. Vichyn Ranskaa johti marsalkka Philippe Pétain ja sen pääkaupunki oli Vichy. Käytännössä maata kuitenkin hallitsi natsi-Saksa.”

Tuntematon sotilas eri inkarnaatioissaan ei tietenkään ole ainoa kaakki, jolla näissä leikeissä ratsastetaan. Samaa harrastetaan myös esimerkiksi talvisodalla, Mannerheimilla ja sotaveteraaneilla yleensä. Kirjoitinkin yleisen brändistrategian Marskin hyödyntämiseen, ja nämä samat lainalaisuudet vallitsevat myös rinnasteisissa brändeissä.

”Marsalkka Mannerheim taipuu myös uuden median viestintäkanaviin ja esimerkiksi natiivimainonnan työkaluksi – ei ole sellaista aatetta, jota ”Marski”-kortin pelaaminen ei tukisi! Täyden spektrin dominanssi on mahdollista oikealta laidalta vasemmalle ainoastaan fokusta siirtämällä.
Kuluttajien sitoutumisaste Marsalkka Mannerheimin brändiin on myös tutkitusti korkea. Yleisradion vuonna 2004 järjestämä interaktiivinen multiplatformikonsepti, Suuret suomalaiset, mittasi suomalaisten suurmiesten suosiota. Marsalkka Mannerheim voitti yleisökilpailun ylivoimaisen suvereenisti kilpakumppanien jäädessä tuleen makaamaan.
Liity sinäkin voittajien joukkoon ja hyödynnä Marsalkka Mannerheimin tuomat mahdollisuudet kasvulle. Marsalkka Mannerheim -brändin persoonalliset arvot tukevat kasvustrategiaa ja mahdollistavat myös uusien markkina-alueiden valloittamisen. Make Finland Great Again – Suur-Suomi nytten!”

Vuonna 1990 Lapinlahden Linnut julkaisivat Maailman kahdeksan ihmettä -sarjassa oman tulkintansa tästä Tuntematon sotilas -teemasta. Tulkinta on häkellyttävän ajankohtainen vuonna 2017.

Jaa tämä:

”Guggenheim, älä pilaa sitä taiteella”

Toisinaan huolimattomasti mietitty mainos voi kääntyä mainostettavaa tuotetta vastaan. Näin saattoi käydä Guggenheim-saagan viimeisimmässä osassa.

Tänään on tullut mietittyä muuan mainosta kovasti. Ohessa kuva.

Nämä taisivat ilmaantua dösäpysäkeille eilen sunnuntaina ja ensi keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuusto siis äänestää (jälleen kerran) Guggenheim Helsinki -hankkeesta. Tällä hetkellä tilanne näyttää siltä, että hankkeen läpimenon mahdollisuudet valtuustossa ovat melko heikot.

Tätä mainosta katsoessa ensimmäinen ajatus oli, että nyt on Milttonilla mokattu viestinnässä oikein urakalla. Sitten selvisi, että mainoksen takana on Kallion työryhmä, eli ei-mainostoimistoksi esittäytyvä mainostoimisto. Tosin nämäkin ovat epäilemättä sopineet tekemisistään Milttonin kanssa, sillä omin päin tuskin olisivat esimerkiksi mainostilaa saaneet  tai menneen Guggenheimin nimiin ottamaan.

Riippumatta siitä, että onko asialla G:n viralliset edustajat vai bulvaanin, on tässä mainoksessa on kyllä niin paha merkkausvirhe, että oikein ihmetyttää.

Ne tekevät sen itse.
Ne tekevät sen itse.

Ensinnäkin oikeasti asian tasalla olevia ja hankkeeseen kielteisesti tai epävarmasti suhtautuvia kaupunginvaltuutettuja taitaa lähinnä epäilyttää hankkeen todella epäselvät talouskuviot ja yleinen vedätyksen tunne. Ei kukaan ole esittänyt vakavasti otettavia väitteitä, että se sataman parkkis olisi jotenkin ihana. On älyllisesti laiskaa ja lähinnä trollottelua väittää, että tässä olisi kyse museo vs. parkkis -asetelmasta. Tuo parkkipaikkapuhe voisi vaikuttaa järkevältä, mikäli kampanjalla haluttaisiin vaikuttaa suureen ja asiaa huonosti seuraavaan yleisöön pidemmällä aikavälillä. Nyt hankkeelle olisi kuitenkin kriittistä vaikuttaa kannassaan epävarmoihin valtuutettuihin ja tällaisen löysän scheissen heittelyn luulisi olevan lähinnä loukkaavaa poliitikkojen mielestä (saatan tietysti olla ihan väärässä poliitikkojen suhteen).

Toinen asia, joka tässä sattuu nähdäkseni mainostettavan hankkeen omaan nilkkaan on ironian käyttö. Mainoksessa lukee isolla Guggenheim ja sen jälkeen todetaan, että mitä sitä taiteella pilaamaan. Tuolla keskusteluissa jengi on ihan vilpittömästi luullut, että kyseessä G:n vastainen kamppis – siis vastamainos. Monet eivät siis ole tajunneet, että tuon mainoksen negatiivitekstin sisällä näkyy se parkkis (jonka säästämisestä ei siis oikeasti ole kyse).

Ironia on vaikea laji täällä sosiaalisessa mediassa ja samoin se on vaikeaa mainonnassa.

Guggenheim, Helsinki, vastamainos, kulttuurihäirintä
Ja näin. Häiriköt kokivat velvollisuudekseen hieman korjata tätä Guggenheimin mainosta. Taustaksi otimme Voima-lehden vision siitä, miltä Guggenheim Helsingin rakennus voisi näyttää. Alkuperäinen ehdotuksemme arkkitehtuuriseksi ratkaisuksi löytyy tuosta pari kappaletta alempaa.

Rahaa tämä mainoskampanja ei ole todennäköisesti hirveästi maksanut. Mainos on (ehkä) suunniteltu ihan aatteen voimalla, julisteet on printannut painotalo joka sai logonsa julisteeseen ja mainostilan hinnassa JCDecaux (joka varmaan toivoo G:n mahdollisesti toteutuessa hyvää tahtoa ja vastapalveluksia) on todennäköisesti tullut vastaan, sillä tällä julisteella täytetään myymättä jääneitä mainospaikkoja. Harmillisesti hankkeen ajajien kannalta ei vain näe, että tämä kampanja edistäisi hankkeen läpimenomahdollisuuksia kaupunginvaltuustossa.

Mainoksessa irvaillaan että päätöksessä olisi muka kyse siitä, että onko parkkipaikka hienompi asia kuin taide. Itse olisin kaupunginvaltuutettuna loukkaantunut moisesta – onneksi en kuitenkaan ole politiikassa. Kyseessä on kuitenkin merkittävästä investoinnista matkailuun, kaupunkibrändäyksen linjasta ja taloudellisesti hyvin optimistiin odotuksiin sidotusta julkisen rahoituksen riskinotosta.

Tämä kampanja ei avaa sen halvan mielikuvapelin taakse jääneitä taloudellisia epäselvyyksiä. Päinvastoin, kampanja lisää sitä monia perustellusti ärsyttävää mielikuvapelin savuverhoa.

Voiman Guggenheim-vastamainos vuodelta 2011. Tuossa vaiheessa G-tontiksi oli ehdolla tällä hetkellä puheena olevaa vastapäinen tontti, muuten homma on pysynyt melkoisen samana.
Voiman Guggenheim-vastamainos vuodelta 2011. Tuolloin G-tontiksi oli ehdolla tällä hetkellä puheena olevaa vastapäinen tontti, muuten homma on pysynyt melkoisen samana.

Pörrö Sahlberg on kirjoittanut varsin ansiokkaasti ja yksityiskohtaisesti näistä hankkeen talouskuvioista Ämmät-blogiin. Lainaan alle muutaman kohdan tekstistä, mutta kiinnostuneiden kannattaa käydä lukemassa koko teksti täältä.

”Rakennuskustannukset on laskettu alv 0%:lla, vaikka vallitsevan käytännön mukaan niihin pitäisi tässä yhtiömuotosuunnitelmassa tulla vielä alvit päälle. Koko ehdotuksen matematiikka perustuu siihen, että valtio saadaan luopumaan arvonlisäverosta Guggenheim-rakennuksen osalta. Tämä mainitaan kyllä sopimusluonnoksena ehtona sille, että kaupunki ylipäätään sopimusta solmisi, mutta enpä yllättyisi, jos jossain olisi porsaanreikä, joka mahdollistaisi tämänkin tekemisen arvonlisäverosta huolimatta. 130 miljoonasta arvonlisäveroa tulisi 31,2 miljoonaa.

Guggenheim-säätiön uusin esitys on pyrkinyt esittämään numeroita siinä valossa, että Guggenheim-säätiön osuus riskeistä ja maksuista olisi merkittävä. Laskelmien mukaan on kuitenkin selvää, ettei Solomon R. Guggenheim -säätiöllä ole aikomustakaan aidosti kustantaa museon toimintaa, vaan pikemminkin rahastaa sillä. Suomalaisen säätiön toimintabudjetti taas perustuu sekä valtionavustukseen että lahjoituksena saataviin sponsorituloihin. Säätiön oma varallisuus ei missään nimessä vastaa hankkeen muita mittasuhteita. Säätiö on kertonut keränneensä 33 miljoonaa euroa rahaa 350 miljoonan hankkeeseen. Samalla suhteella ei mikään yritys saisi yksityisiltä tahoilta lainaa. Ei ainakaan näillä laskelmilla.

Erityisesti paheksun sitä, että sisäisen vuokran arvoa sekä kaupungin tarjoamaa vuokranalennusta ei ole kirjattu toimintabudjettiin vastoin kaupungin kaikkia muita rakennusinvestointipäätöksiä.

En pidä millään tavoin hedelmällisenä sitä vastakkainasettelua, millä asiasta riidellään mun somekuplassa. Taiteeseen käytetty raha ei automaattisesti ole pois sairailta vanhuksilta, enkä itse vastusta hanketta siksi, että vastustaisin taidetta. Olen taiteen suurkuluttaja ja kierrän itse kaikki kaupungissa olevat taidenäyttelyt vähintään kerran sekä käyn pienemmissä yksityisissä gallerioissakin lähes viikoittain. Tämä esitys vain ei esityksenä vakuuta sen paremmin hintansa kuin konseptinsa puolesta.”

Taitaa olla jälleen oikea aika jakaa tätä klassikkovideota.

Me täällä Häiriköt-päämajassakin pidämme taiteesta suuresti ja toivomme Helsingin taideskenen kehittyvän entisestään ja toivotamme lähinnä kaikki toimijat tervetulleiksi, kunhan touhu on rehtiä. Nyt yhdelle toimijalle ollaan hankkimassa vapautusta tonttivuokrasta sekä arvonlisäveroista ja se paljon puhuttu yksityinenkin raha on pääosin yhteistä rahaa. Samalla Guggenheimiin monin tavoin rinnastettavan yksityisen Amos Andersonin taidemuseon rakenteilla oleva Amos Rex -hanke maksaa alvinsa ja vuokransa. Miksi näin?

Guggenheim-hanketta on alusta saakka määritellyt katteettomat lupaukset ja ilmiselvät vedätysyritykset. Kun perusteltua kritiikkiä on sitten esitetty ovat hankkeen puuhamiehet (suhteellisen All Male Panelhan tuo porukka on) hieman korjailleet tarjoustaan. Ehkä tässä on törmätty kulttuurieroihin ja kyse on vain siitä, että kuinka tämänkaltaisista hankkeista on totuttu puhumaan. Minulla ei kuitenkaan ole luottamusta Guggenheimin ja Milttonin sanomisiin tippaakaan ja jos ei ole luottamusta, eivät näin isot hommat vaikuta järkeviltä.

Todettakoon tähän loppuun myös se, että minua ei ollenkaan haittaisi se arkkitehtikilpailun voittaneen rakennuksen nouseminen siihen Etelärantaan, vaikka olisikin toivonut rakennukselta enemmän ufoa ja wauta.

Jaa tämä:

SEXI-WAU! COCK-A-COLA!

Seksi myy, tunnetusti. Tai sitten ei. Ainainen seksillä myyminen käy puuduttavaksi ja sen myötä osa asiakkaista häviää kuin, no, kuppa Töölöstä.

Mainosraivo! Iski tässä yksi ilta melkoinen rage, kun olin matkalla toimistolta kotiin: Coca-Colan uusi mainos tuli vastaan metroaseman valaistussa mainostaulussa ja sen fallinen tunnelma nosti mieleen välittömästi kaksimielisyyksi. Mikäli tämä pornahtavan vihjaileva lopputulema on vahinko, syön hattuni. Kyllä mainostoimistoissa on jo vuosia ymmärretty, että seksi myy ja kasvaneita myyntitavoitteita pyritään saavuttamaan lisäämällä seksin määrää.

Riittääköhän mikään määrä seksiä ylläpitämään jatkuvaa kasvua ja kellistämään laman? Tuskin.

Varmaan merkityksetöntä ei ole myöskään yleisön turtuminen. Paljasta pintaa on kaikkialla tarjolla siinä määrin paljon, että pitää olla entistä provompi, jotta yleisö reagoisi mainokseen mitenkään. No, Cokiksen provoilu on melko fallista.

Sharing is caring, eh? Soveliaisuuden nimissä Häiriköt-päämajan henkilökunta lisäsi tuon mustan palkin kuvaan.
Sharing is caring, eh? Soveliaisuuden nimissä Häiriköt-päämajan henkilökunta lisäsi tuon mustan palkin kuvaan. Kuvankäsittely: Velda Parkkinen

Mietin vielä seuraavana aamunakin, että olisiko tässä kuitenkin saattanut olla kyse ylitulkinnasta – ehkä olen taas hysteerinen ja flippailen silkasta flippailun ilosta (sitäkin on tiedetään toisinaan tapahtuneen). Iltapäivällä sitten taapersin Rautatientorin halki ja mitä silmiini sattuikaan? Fennia-korttelin seinässä oli noin seitsemän kerrosta (”noin”, koska en viitsinyt laskea niitä) korkea Cokis-lakana, jossa tosi hottis kissa otti Cokista suuhun (ks. kuva artikkelin alussa). Pahoittelut hieman vulgaarista kuvailusta, mutta sitä siinä tosiaan tapahtuu.

Saatan minä edelleenkin olla vainoharhainen (tai ainoastaan harhainen), mutta huomasin, että en sentään ole sitä yksin. Maan mainio Fittnes Fürer -blogi kiinnitti huomiota tähän samaan kampanjaan ja samoin oli näkevinään vienoa seksuaalista värähtelyä leiskoissa. Fitness Fürer huomasi myös kiinnostavia eroja mainoskampanjassa esiintyvien naisten ja miesten aktiivisuudessa. Siteeraan viisaampiani:

Tässä on koko ulkomainoskamppis kasassa. Eli mitä meillä on: skeittaava mies (=aktiivinen toimija, normaali konteksti), kitaristimies juomassa normaalissa asennossa (=aktiivinen toimija, normaali konteksti), mutkalle vääntynyt nainen juomassa takakenossa (=passiivinen hahmo, kummallinen konteksti) sekä pulloa taikka toisiaan hamuavat mies ja nainen (=kummallinen konteksti).

Aika väsynyttä esittää miehet ja naiset tällä vanhaa toistavalla, toisistaan poikkeavalla tavalla. Aktiivinen mies normaaleissa puuhissaan, passiivinen nainen katseen kohteena ja tässä vielä oikein kaarelle taipuneena, saamassa jotain sisäänsä. Ai mitä väliä? No sitä, että kaikki tämä mitä me ympärillämme näemme, vaikuttaa käsityksiimme siitä, millaisia ovat miehet ja millaisia ovat naiset.

Eipä tuota olisi itse paremmin osannut laittaa.

Fitnes Fürer jatkoi aiheesta toisenkin bloggauksen verran ja tuotti myös loistavan videon. Arvostan suuresti tätä pyrkimystä toisintamaan mainoksen esittämä tilanne, katsokaa oheisesta videosta lopputulos.

Onko mahdollista, että mainoksen esittämä kuva ei vastakaan todellisuutta? Että kukaan ei oikeasti kykene juomaan hiilihapotettua kasviuutejuomaa mainoksen esittämällä tavalla? Shokissa, olen shokissa tästä paljastuksesta. Onko meille valehdeltu jostain muustakin?

Onko Cokis sitten poikkeus sääntöön? No ei varsinaisesti. Kuten todettua, ”seksi myy” on mantra, jota taidetaan toistella mainostoimistoissa vähän helvetin usein. Ja tämä on sinänsä ihan ymmärrettävää. Kun pistetään tosi sexy kamppis pystyy, ei asiakas pääse syyttämään huonosta menekistä ainakaan seksin puutetta. Ja hei! On varmasti ihan henkilökohtaisellakin tasolla suuri kiusaus keksiä sellainen kamppis, joka rakentuu kuumien kissojen varaan. Sitä on sitten itse pakko mennä vahtaamaan kuvauksia. Pakko. Aika samasta taitaa olla kyse siinä vaiheessa, kun räppi-dudet täyttävät musiikkivideonsa bikini-tsubuilla.

Kun tuota Cokis-mainosta manasin itsekseni tuli vastaan mainio video, jossa puututtiin juurikin naisten yliseksualisoimiseen. Se sopii ihan hyvin tähän yhteyteen teemansa puolesta ja myös muistuttamaan, että kyse ei tosiaan ole yhdestä tai kahdesta tapauksesta.

Jaoin muuten tämän videon Häiriköiden Facebook-seinällä ja sain melkoisen riemastuttavan palautteen. Yksi kommentoija oli klikannut videota ja saanut seuraavan ilmoituksen: ”Sisältövaroitus: Video ei ehkä sovi kaikille katsojille. Kirjaudu sisään vahvistaaksesi ikäsi.”

Ja kyseisen videon sisältö koostuu ihan tuiki tavallisista (jos varmasti keskivertoa ”rohkeammista”) mainoksista.

”I love to give blowjobs to sandwitches.”, ”The key to my heart – a man who smells like a vagina.” ”I love sacrificing my dignity for a drink.”, ”I’m one here for your entertainment.”, ostaisitko?

Jos tässä jotain positiivista pitää hakea, niin tämä karkottaa minut tehokkaammin Cokis-pullon ääreltä kuin Matti ”Uuniperuna” Vanhanen Coca-Cola Zero -pulloineen. Ja se ei tietenkään ole pelkästään pahasta, se: glukoosi-fruktoosisiirapilla kyllästetty kuplajuoma epäilemättä aiheuttaa syöpää ja tutkitusti vähäisempiäkin sairauksia ja vaivoja.

Ehkä jopa tekee ihan hyvää ihmiskunnan ruumiinterveydelle, että mainostoimistot näin perseilevät –  henkisen terveyden puolella tosin taidetaan vastaavasti ottaa takapakkia.

Cokis on murhaa. Itsemurhaa.
Cokis on murhaa. Itsemurhaa.

Ja pistetään tähän loppuun vielä terveiset Cokisen kampanjan pyöräyttäneelle toimistolle ja sen Suomeen tuoneelle porukalle.

Jaa tämä: