Persut

Hillotolpalla tavataan!

Samalla, kun kepu ja sekoomus yrittävät pelastaa sote-suhmurointinsa, Timo Soini yrittää pelastaa oman kultaisen laskuvarjonsa.

Hallituskriisistä ja/tai hallitusvedätyksestä on kirjoitettu jo lähes kaikki mahdollinen, mutta puimme tapahtuneen myös vastamainoksen muotoon.

Muutama kuukausi sitten teimme vastamainokset kuudesta suurimmasta eduskuntapuolueesta ja nyt halusimme muistaa samanlaisella myös Soinin johtamaa loikkarilaumaa. Tätä päätöstä puntaroimme sitä vasten, että eihän tämä Soininen tulevaisuus mikään suuri ole, eikä edes puolue. Toisaalta, on tällä porukalla viisi ministerisalkkua (joka itsessään on hieman kyseenalaista sekä moraalisesti että juridisesti).

Katsomossa. Nakkimuki kädessä. Millwallin kausikortti taskussa. Herra suurlähettiläs. Kyllä sellaiset soisi. Pitkästä urasta.
Katsomossa. Nakkimuki kädessä. Millwallin kausikortti taskussa. Herra suurlähettiläs. Kyllä sellaiset soisi. Pitkästä urasta. Hallituksen pelastamisesta.


Olen miettinyt 
tätä prosessia varsin monelta kantilta, ja sanottavaa piisaa epäilemättä pitkäksi aikaa. Lainaan kuitenkin tähän hätään viisaampani ajatuksia. Dosentti Palonen kirjoitti meille perusporvarihallituksen ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi kiinnostavan tekstin populismista ja Soinikin sai ansaitsemansa huomion.

”Populistipuolueilla on tyypillisesti miltei kyseenalaistamaton vahva johtaja ja useita eri asioista kertovia puhuvia päitä. Populistinen diskurssi voi olla kovinkin ristiriitaista: sillä on voimaa tuoda esiin keskenään yhteensopimattomia vaatimuksia. Se voi näin valtavirtaistaa vaikka rasismia.

Populismintutkimuksen mielenkiintoisia teemoja on se, että pärjäävätkö populistit vallassa. Yleensä eivät, sillä konkreettisen politiikan tekeminen rampauttaa populistit. Jotkut populistit, kuten Fideszin Viktor Orbán Unkarissa, ovat kuitenkin selvinneet menestyksekkäästi esimerkiksi keksimällä jatkuvasti uusia pelon aiheita.

Tutkimuksessani olen huomannut mielenkiintoisen ilmiön: vaikka Timo Soini 2000-luvulla toi esiin rasistisen oikeistolaisen populismin sympatioita, hänet on nähty pikemminkin demokratiaa pelastavana voimana, joka puolueiden kriisien ja perinteisten puolueiden vaalirahakohujen aikaan ajoi perinteisten puolueiden ohi.”

Timo Soini kutsui rasistit puolueeseensa. Jytkyn perustuksista löytyy haudattuna Tony Halme -vainaja. Soini kuvitteli mopon pysyvän hanskassa, mutta eipä pysynyt.
Timo Soini kutsui rasistit puolueeseensa. Jytkyn perustuksista löytyy haudattuna Tony Halme -vainaja. Soini kuvitteli mopon pysyvän hanskassa, mutta eipä pysynyt.


Tämä perussuomalaisten hajoamisnäytös on ollut kiinnostavaa myös muuten, kuin valtakunnan tason politiikkaa seuratessa. Meille poliittisten puolueiden ulkopuolisille jäävät jäsenten väliset väännöt usein näkemättä, vaikka vallan hyvin on tiedossa, että kulissien takana sellaisia käydään ja että peli ei suinkaan aina ole rehtiä tai reilua. 

Persujen ja ex-persujen julkisuudessa käymä turpaanvedon sm-kisa on ollut harvinainen ikkuna tähän maailmaan.

On elähdyttävää huomata, että soinilaiset (sekä kepu sekä kokkarit) ovat vedonneet juuri siihen samaan rasismiin, josta me kukkahattutädit olemme puhuneet vuosia, mutta josta ei hallitusta muodostettaessa ollut kuultukaan. Halla-ahon porukka puolestaan on haukkunut loikkarit epäluotettaviksi pyrkyreiksi, vallanhimoisiksi ja aatteeltaan köyhiksi niljakkeiksi.

Julkisuudessa on pelattu lähes kaikki sellaiset argumentit ja syytökset (ja pari uuttakin), joita me rasisteihin ja rasisteja hyysääviin kyllästyneet olemme toistelleet uupumukseen saakka jo vuosia. On hienoa saada näin vahvistus analyysille – kyllähän nuo persut ja ex-persut toisensa tuntevat ja tietävät, mitä sanovat ex-tovereistaan.

Timo Soinin poliittisen uran suuntaviivat piirrettiin jo lähes messiaanisesti hänen omassa gradussaan, jonka tuleva maisterisjätkä kirjoitti vuonna 1988. Tuossa populismia käsitelleessä tekstissä hän määritteli populismin ja erityisesti sen smp:läisen variaation. Hänen uransa seurasi nuoren yliopistolaisen kuvaamaa kaarta tarkasti.

Soinin valitsemat linjat ja strategiat löytyvät hyvin tuosta tekstistä. Sieltä löytyy myös Soinin tuleva kohderyhmä: ”Tiedon taso ja valistus ovat populismin pahimmat viholliset.. ..”Populismi on perinteisesti erilaisten itsensä syrjäytyneiksi tuntevien ihmisten aate. Näitä ’kelkasta pudonneita’ riittää Suomessa vieläkin pienviljelijöiden ja sotaveteraanien hiljaa poistuessa historiaan. Vähäväkiset ovat vain muuttaneet maaseudulta kaupunkilähiöiden pubikansaksi.”

On täysin totta, että nämä Soinin kuvailemat joukot pitäisi saada osaksi yhteiskunnan päätöksentekokoneistoa. En vain oikein näe kestävänä ratkaisuna kyynisesti lietsoa heitä raivoon ja ruokkia heidän pelkojaan.

Rasististen öyhöttäjien lauma, jonka äänillä Soini ratsasti ulkoministeriön piikkipaikalle oli se aalto, jonka Soini itselleen valitsi. On jotenkin elähdyttävää, että tuo aalto ehti nielaista Soinin ennen hänen poistumista takavasemmalle.

Samalla, kun Soini myi rakentamansa puolueen pelastaakseen oman uransa, saimme myös nähdä populistin todellisen luonteen. Mies, joka on käyttänyt 25 vuotta poliittisen liikkeen rakentamiseen ja nostanut puolueen tyhjästä hallitukseen, ei lopulta välittänyt luomuksestaan tipan vertaa. Hän oli valmis heittämään lapsensa junan alle, jotta ministeri-audin takapenkki kutsuisi jatkossakin ja luvattu kultainen laskuvarjo pysyisi yhä sormien ulottuvilla.

Lopulta koko kansa näki, että populisti oli tyhjyyttään kumiseva tynnyri, jota kiinnosti ainoastaan nakit omassa mukissa – ei köyhän kansan tarpeet tai toiveet. Soinin uran loppu on sopivan häpeällinen.

Nyt meidän muiden vaan pitää siivota jäljet. Hänelle jää henkilökohtainen hillotolppa.

Jaa tämä:

Väinämöisen ja Joukahaisen battle

Perussuomalaisten hajoamisesta ja uusista juonenkäänteistä ei tule loppua. Koska suoraan aiheesta kirjoittaminen on turhaa, teimme muutaman meemin.

Totaalinen sota
Totaalisesta sodasta, päivää.

Totaalinen sota -meemi yhdistää kaksi Perussuomalaisten kaoottista tilennetta kuvaavaa intertekstuaalista viittausta. ”Crush your enemies” -sitaatti on Conan barbaari elokuvasta ja sopii hyvin Halla-ahon porukan viikonloppuiseen vyörytykseen. Soinilla ja hänen tukijoillaan pyyhittiin pöytiä ja Persujen perustaja lähetettiin kotiin tervassa ja höyhenissä pyöriteltynä.

Nyt näyttää siltä, että vähemmän totaalinen harjaaminen olisi saattanut olla järkevää. Voitettua vastustajaa ei kannata nöyryyttää, sillä se johtaa helposti totaaliseen sotaan. Totaalinen Sota onkin kiinnostava hommeli, joka liittyy Halla-ahoonkin jänskästi.

Jussi Halla-aho keräsi taannoin talteen  todella omituisen ja huikaisevan kirjeenvaihdon, jota Seppo Lehto ja Klaus von Grewendorp (os. Juutilainen) kävivät internetissä ja postituslistoilla. Siteeraan lyhyen pätkän tuosta kertakaikkisen pähkähullusta kirjoituskokoelmasta:

”Kukaan Lehdon ja Klasun taistelua seurannut ei halunne kiistää, että sananvaihto on rujointa, mitä suomen kielellä on milloinkaan missään mediassa harrastettu. Minkäänlaista rotia ei keskustelussa ole. Satunnaisen lukijan tukka nousee pystyyn, ja tosikot lopettavat lukemisen heti alkuunsa. Monet ovat antaneet ylläpidonkin kuulla kunniansa moisen saastan arkistoinnista, ja reippaimmat ovat tehneet rikosilmoituksen, milloin milläkin nimikkeellä. Tämä ei ole hedelmällinen lähestymistapa.

Totaalisen Sodan kauneus perustuu samaan ristiriitaan, jolla ratsastavat Salvador Dalin maalaukset. On kaksi ulottuvuutta, unimaailma ja valvemaailma. Kumpikin perustuu tiettyihin paradigmoihin ja lainalaisuuksiin. Unen ja valveen lainalaisuudet ovat keskenään ristiriitaisia, mistä johtuu, että siirtymävaiheen eli heräämisen aikana ihminen on vähän aikaa päästään pyörällä. Lyhyen tuokion ajaksi unen paradigmat tunkeutuvat valveen puolelle, mutta viimeistään aamupissan aikana ihminen on uudelleenorientoitunut valveen lakeihin. Normaalioloissa uni ja valve eivät kohtaa.

Totaalista Sotaa ei käydä samassa ulottuvuudessa, jossa useimmat meistä elävät arkitodellisuuttaan. ”

En usein neuvo ihmisiä tutustumaan Halla-ahon kirjoituksiin, mutta kun neuvon, teen sen sydämestäni. Tähän kannattaa tutustua.

Soinamoinen laulaa Halla-ahokaisen suohon.
Soinamoinen laulaa Halla-ahokaisen suohon. Meemin pohjana toimii Joseph Alasen maalaus.

Tämä lienee itsestään selvä tapaus. Ylpeä Joukahainen lähti laulamaan Väinämöistä suohon, mutta vanha ketku lauloi väkevämmin. Se, miten saaga päättyy jää nähtäväksi. Runo Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta kokonaisuudessaan täällä tai vaikkapa lähimmässä kirjastossa.

Väiskin ja Joken kamppailuhan päättyi siihen, että nöyryytetty nuorukainen antoi siskonsa vanhalle käppäukolle. Tämmöiseen tuskin päädymme, ja olen melko varma, että Soinin palkkio tästä operaatiosta ja hallituksen pelastamisesta on suurlähettilään paikka Lontoossa. Siellä Soini voi päivystää nakkimuki kourassa Millwallin matseissa eläkkeeseen saakka – ja ehkä pidempäänkin.

Nänä-nänä-nänä-nä-nää. Batman!
Nänä-nänä-nänä-nä-nää. Batman!

Näin siinä sitten kävi. Läps vaan. Soini ja Halla-aho ovat olleet suomalaisen politiikan Batman ja Robin -kaksikko. Yhdessä vääryyksiä vastaan ja niin edes päin. Tämä asetelma toi tietenkin mieleen Batman ja Robin -meemin.

Sopivasti Batmanin tarinoista löytyy episodi, jossa Robin kääntyy oppi-isäänsä vastaan. Robineitahan on tunnetusti ollut useampi kappale. Heistä järjestyksessä toinen, Jason Todd, kääntyi saippuaoopperamaisten käänteiden jälkeen rikollisuuteen ja vaikutti nimellä Punahuppu.

Tähän loppuun vielä kuvamateriaalia UV-operaation toteutuksesta.

Jaa tämä:

Persut mahdollistivat hallintarekisterit

Jää nähtäväksi mitä poliittisen perintönsä kimpaleita Soini ehtii vielä murentamaan ennen irtautumista päivän politiikasta. Näin se vallankumous syö lapsensa, surullista katsottavaa.

Vuosien väännön jälkeen eduskunta siis runnoi läpi ns. hallintarekisterilain. Eli sen, että suomalaisen rahan saa jatkossa piilottaa verottajalta ihan luvan kanssa. Tästä epäilemättä piisaa keskustelua jatkossakin. Prosessi on ollut pitkä ja toistuvia torjuntavoittoja on aina seurannut uusi vyörytys. Kuten ydinvoimapäätösten kanssa, lobbaaminen ja äänestäminen loppuu vasta siinä vaiheessa, kun on äänestetty oikein ja sen jälkeen kaikki keskustelu onkin myöhäistä.

Me Voimassa aloitimme aiheen aktiivisen seuraamisen vuonna 2011. Tuolloin nostimme sen huomion kohteeksi tilanteessa, jossa uudistusta oltiin ajamassa läpi sammutetuin lyhdyin. Meidän jälkeen aiheeseen tarttuivat muutkin mediat ja hankkeen puuhamiehet ja -naiset joutuivat vaihtamaan strategiaa – hiipiminen muuttui rynnistämiseksi, viekkaus raa’aksi voimaksi.

Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan työryhmineen Ryhmäteatteriin tekemän Eduskunta-esityksen taustutkimus nosti esiin hallintarekisteröimiseen liittyvät ongelmat ja sen eteen tehdyn myyräntyön.

”Suomalaisessa sijoitustoiminnassa ja sitä koskevassa lainsäädännössä on juuri nyt vauhti päällä. Lakeja muutellaan salamyhkäisesti ja media on yllättävän vaisu.

Suurimmat kuprut liittyvät hallintarekisteriin. Hallintarekisteröinnillä omistuksista tehdään anonyymejä ja esimerkiksi syyttäjänlaitos ja talousrikostutkijat pitävät sitä keskeisenä veronkierron välineenä.

’Meidän toimittajien mahdollisuuksia tutkia näitä talousrikosasioita rajoitetaan’”, Hanska kirjoitti kuusi vuotta sitten.

Vuonna 2011 Anne Holmlund (kok) ja Anna-Maja Henriksson (rkp) rehkivät. He eivät olleet ainoita eivätkä jääneet viimeisiksi niissä hommissa. Nyt niitetään kypsää viljaa.
Vuonna 2011 Anne Holmlund (kok) ja Anna-Maja Henriksson (rkp) rehkivät. He eivät olleet ainoita eivätkä jääneet viimeisiksi niissä hommissa. Nyt niitetään kypsää viljaa.

Hieman myöhemmin Voima julkaisi Jyrki Kataisen johtamista hallitusneuvotteluista vuodetun muistion, josta kävi ilmi, että Kokoomus  ja RKP jarruttivat parhaansa mukaan harmaan talouden torjuntaa.

”Sosialidemokraattien laatimaan pohjapaperiin on kirjattu lukuisia ehdotuksia harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi sekä sijoitustoiminnan avoimuuden edistämiseksi. Muistion perusteella vasemmistoliitto, vihreät ja kristilliset tukivat demareiden esitystä. Sen sijaan kokoomus ja RKP vaativat useiden kohtien poistamista kokonaan tai niiden muuttamista.

Kokoomus ja RKP asennoituvat nihkeästi muun muassa viranomaisten tietojen saannin helpottamiseen, ulkomaisten yritysten ja työntekijöiden verovalvontaan ja sijoitusten läpinäkyvyyteen”, Hanska ja Kuparinen kirjoittivat.

Valta korruptoi, hei!
Valta korruptoi, hei!

Kukaan tuskin yllättyy siitä, että liikemiestaustaisen Juha Sipilän keskusta ajaa pääoman etuja ja ymmärtää vero-optimoinnin päälle. Kaksistaan kokoomuksen ja kepun lihakset eivät olisi riittäneet tämän läpiajamiseksi edes RKP:n jeesillä. Tarvittiin Perussuomalaiset ja Timo Soini, joka hyväksyi tämänkin ministeri-Audin takapenkiltä, nakkimuki kourassa.

Jää ainoastaan nähtäväksi, mitä kaikkea poliittisen perintönsä kimpaleita Soini ehtii vielä murentamaan ennen lopullista irtautumista päivän politiikasta.  Vennamolainen populismi väistyy Soinin jälkeen ja korvautuu ”maahanmuuttokriittisellä” populismilla ja herravihakin näyttää vaihtuneen rötösherrauteen.

Näin se vallankumous syö lapsensa, surullista katsottavaa.

Tämä Arhinmäen photobombaus jää elämään suomalaiseen poliittiseen historiaan ja symboloi hyvin sitä prosessia, jossa poliittinen valta korruptoi. Sen vallan kanssa kannattaisi aina olla varovainen.

Vaalilupausten ja linjausten pitäminen on tietenkin vaikeaa. Tämän on huomannut myös Annamari Huovinen, joka tutki väitöstutkimuksessaan kansalaisuutta ja identiteettiä vaalimainoksissa.

”Vastausten säilyminen netissä vuosikausia asettaa ehdokkaat tukalaan tilanteeseen, koska vaalikoneisiin on vastattava, jos ääniä mielii saada. Niiden hyvä puoli on toki, että ne pakottavat ehdokkaat ottamaan selvää asioista, jotta he pystyvät antamaan perustellut ja mielekkäät vastaukset koneiden kysymyksiin.

Vaalilupausten pitäminen on tietenkin tärkeää. Vaalikoneiden pakottamina annetut vastaukset ovat kuitenkin eri asia kuin ehdokkaan itse muotoilemat ja perustelemat mielipiteet ja vaalilupaukset.”

Siinä, missä aikaisemmin torilla annetut ja sittemmin petetyt vaalilupaukset jäivät lähinnä läsnä olleiden mieliin, jäävät lupaukset nykyään internetiin, ja internet ei tunnetusti unohda. Nykyään on helppo osoittaa, että äänestäjä ei saanut sitä, mitä tilasi.

 

Jaa tämä:

Persut ja Voiman kulttuurihäirikkö yhteistyössä

Teksti Häirikkö

Perussuomalaisten Helsingin haarakonttori halusi ikkunaansa graffitin ja pyysi minulta apua.

Olen melko harvoin samaa mieltä persujen kanssa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en kunnioittaisi heidän oikeuttaan omiin mielipiteisiinsä (laillisuuden rajoissa, toki).  Niin kliseiseltä kuin se saattaakin kuulostaa, olen jopa valmis rehkimään sen puolesta, että myös he saavat sanoa sanottavansa. Sitä paitsi, usein niiden sankarien avatessa sanaisen arkkunsa me kriitikot pääsemme mellastamaan kuten kävi viimeksi persunuorten ajettua miinaan.

Hiljattain persuja lähellä oleva taho otti minuun yhteyttä yllättävän avunpyynnön kanssa. Henkilö johon olen tutustunut Facebookissa ylläpitämäni Häiriköt-profiilin kautta tiedusteli, josko osaisin neuvoa hänet työtä pelkäämättömän graffitimaalarin puheille. Ohjasin kysyjän oikealle ovelle ja lopputulos Vapaan demokratian puolesta -graffiti onkin jo sitten suomalaista taidehistoriaa.

kuva: Matti Matikainen

Teos Vapaan demokratian puolesta julkistettiin Helsingin Hermannissa 2.2. kello 11.00. Taiteilija itse ei halua tulla julkisuuteen nimellään. Todettakoon kuitenkin, että kyseessä on ns. alan mies. Kuvassa teoksen vieressä poseeraavat puolueen europarlamentaarikot Sampo Terho ja Jussi Halla-aho, jotka tiettävästi eivät ole koskaan maalanneet graffiteja.

Helsingin persujen ongelmana on siis ollut se, että heidän Hämeentiellä sijaitsevan vaalitoimistonsa ikkunoita on käyty rikkomassa ja spreijaamassa. Vaikka olenkin vakaa tottelemattomuuden ja vallattoman ilakoinnin kannattaja, niin puolueen ikkunoiden rikkominen ei ole mielestäni erityisen rakentava tapa esittää kritiikkiä. Eikä ketään saisi myöskään puukottaa kirjastoissa eikä mielenosoituksissa tulisi suorittaa kaasuiskuja. Jos ollaan eri mieltä, niin tuodaan se sitten esiin eri tavoin. Sitä se sananvapaus on. Puututaan vaikka Soinin seteliselkärankaisuuteen, tai Halla-ahon raiskausfantasioihin tai Hakkaraisen rasistiseen koheltamiseen, tai jyväskyläläisen Starczewskin uskonnolliseen fundamentalismiin. Osoitetaan ne ongelmat sanoissa ja teoissa sekä niiden takana olevissa ajatuksissa. On tietenkin totta, että toisinaan on tarve pistää ranttaliksi ja rikkoa sääntöjä. Mutta silloinkin niiden rikkominen pitäisi pystyä perustelemaan. Toimiston rikottu fönari ei sitä tee, se on vain rikottu fönari ja harvemmin kukaan on mieltään muuttanut siksi, että fönari on pistetty paskaksi – päin vastoin, se vain tukee uhriutumista. Tähän mahdollisuuteen persut ovatkin tarttuneet hanakasti. Uhriutumiseen tarjoutuu epäilemättä pian uusi mahdollisuus, kun vasta julkistettuun graffitiin ilmaantuu lisämerkintöjä: kirkkoveneitä tai hakaristejä. Vastapainoksi uhrimielialalle on tietenkin hyvä muistuttaa, että katutaide on luonteeltaan vallatonta ja että teosten jyräämisellä on pitkät perinteet – sitä saa mitä tilaa.

Tämä ei ole aito, niin vikkeliä eivät kriitikot sentään olleet. Photoshopattu kuva on Punk in Finland -foorumilta, jossa aiheesta otettiin ilo irti välittömästi. Itse tykkäsin erityisesti giffistä, jossa Sampo Terho ja Jussi Halla-aho kopittelevat teoksen fillaritelineellä.

Entä mitä tästä persugraffitista sitten pitäisi ajatella? Onko tämä erityisen uskottavaa persuilta? Hiphop-kulttuurin myötä graffitikulttuuri on ollut vihaisten nuorten tapa viestiä kokemistaan epäkohdista ja vallata tilaa itselleen. Taipuuko urbaania rappioromantiikkaa tihkuva taiteenmuoto uskottavasti konservatiivisia arvoja vaalivan ja rasismilla flirttailevan puolueen viestintään? Puolue ei kuitenkaan ole profiloitunut erityisen kapinalliseksi ja meidät punavihreät hunsvotitkin on moneen kertaan manattu alimpaan helvettiin.

Toisaalta, jos he katsoivat graffitin sopivaksi tavaksi viestiä, niin ehkä se kertoo enemmän graffitin valtavirtaistumisesta kuin perussuomalaisista puolueena.

Itsenäisyyspäivän Lähiöst linnaan -miekkarin yhteydessä otettu kuva synnytti kokonaisen meemien sarjan. Tämä edustaa joukon ehdotonta eliittiä. Tekijä tuntematon.

Vapaan demokratian puolesta -teos asettaa myös ihan uuteen valoon taannoisen julkilausuman, jossa Perussuomalaiset tuomitsivat postmodernin tekotaiteen – puoluetoimiston graffitihan on jo lähtökohdiltaan ilmiselvää postmodernia hassuttelua. Lisäksi teoksen kuvateema – kaksi fillaritelinettä heittävää hahmoa – on nykytaiteelle ominaisesti syvällä intertekstuaalisten viittausten suossa.

Päällimmäinen viittaus on tietenkin kohua herättäneeseen valokuvaa, jossa fillaritelinettä oltiin heittämässä kultasepänliikkeen ikkunasta sisään. En pidä täysin mahdottomana etteivätkö persujen fönarin rikkoneet henkilöt olisi myöskin osallistuneet itsenäisyyspäivän miekkariin tavalla tai toisella.

Mitä tulee perussuomalaisiin ja graffiteihin laajemmin, niin tämä ei tietenkään ollut ensimmäinen kerta, kun ne kohtaavat. Esimerkiksi Henden Helsingin Hernesaareen maalaama Halla-ahon ja koiran hybridi herätti keskustelua marraskuussa.

Tätä kuvaa taiteilija itse jakoi Twitterissä. Vaikka aiheena onkin perussuomalainen, ei graffitia voi perussuomalaiseksi väittää. Kiinnostava lisä aiheeseen on se, että myös Hende repi huumoria pyöräteline-episodista ja taiteili piparkakkutaikinasta oman mukaelmansa tapahtumasta. Nyt käsillä ajankohtaista teosta hän ei kuitenkaan maalannut.

Kun tässä kerran postmodernista tekotaiteesta puhutaan, niin Vapaan demokratian puolesta -teoksen julkistamistilaisuuden yhteydessä järjestetyssä pressitilaisuudessa kävi ilmi, että persujen toimistolla on tehty taidetta ennenkin. Meille toimittajille esiteltiin kaksi teosta, joiden osana oli siitä viereisestä ikkunasta sisään heitettyjä kiviä ja lasinsirpaleita. Pohjana oli sitten maalaukset persujen logosta ja Suomen kartasta. Tämä hyvin arvolatautuneiden objektien käyttö osana teoksia oli vallan kiinnostavaa. Harmillisesti taiteilijaan on iskenyt joku tunkkainen kaunaisuus niitä nimetessä: toinen teos oli nimeltään Paavo ja toinen Li. Dan kuulemma oli jossain muualla. Olisi nimeämisen paremminkin voinut hoitaa, mutta ehdottoman kiinnostava avaus perussuomalaisen nykytaiteen saralla tämäkin.

Kun perussuomalaisten Marko Ekqvist kaivoi toimistolla esiin Paavo-teoksen, kaivoin minä esiin kännykän ja ripeästi kaivoinkin. Naps, sekin tallentui vaikka vähän huonolla kuvanlaadulla. Harmillisesti Paavo Arhinmäkeä ei ollut hoksattu kutsua nimikkoteoksensa julkistamistilaisuuteen – Paavo ei ollut täälläkään.

Jaa tämä: