pride

Erikoismenon mestarit

Blondit amazoonit on musiikin, teatterin ja performanssin koelaboratorio. Kuten koelaboratorioissa usein, myös amazoonien esiintymisissä on yllätyksiä – myös esiintyjille itselleen.

Pari tuntia ennen konsertin alkamista Caitzu ompelee vimmaisesti helsinkiläisen teatteriravintola Kapsäkin ikkunapöydässä. Tavoitteena on saada Blondit amazoonit -yhtyeen esiintymisasut kuntoon. On ihan normaalia, että Caitzu säätää esiintymisasuja viime hetkeen saakka, koska hän kehittää lähes joka keikalle uudet asut. 

Blondeista amazooneista ei ole järkevää puhua pelkästään yhtyeenä. Kyseessä on enemmänkin määrittelyjä pakeneva musiikin, teatterin ja performanssin sekoitus.

”Joskus me päätettiin, että me ei sanota millekään ’ei’. Ehkä tämä on sitten sen tulos”, laulusta ja melodicasta vastaava Meiju huomauttaa. ”Tämä on vapaa lennähdys.”

Blondit amazoonit muodostuu nykyisellään neljästä muusikosta ja edellä mainitusta pukusuunnittelijasta, jota ei lavalla liiemmin nähdä. Kaikki ovat kuitenkin elintärkeitä kokonaisuudelle. Porukasta neljä vaikuttaa ­teatterialalla, kaksi on kirjailijoita ja kaksi arkkitehtia. 

Tässä haastattelussa amazoonit esiintyvät taiteilijanimillään.

Blondit amazoonit laulavat: ”Meitä tuijotetaan kaduilla, kun näytetään niin hyviltä." Ilmapalloihin ja spandexiin verhoutunut basisti-kitaristi Paula täyttää sanoituksen lupauksen Kapsäkin lavalla.
Blondit amazoonit laulavat: ”Meitä tuijotetaan kaduilla, kun näytetään niin hyviltä.” Ilmapalloihin, spandexiin ja nahkashortseihin verhoutunut basisti-kitaristi Paula täyttää sanoituksen lupauksen Kapsäkin lavalla. KUVA: Olena Ieleskyna

Amazoonien kappaleiden sanoitukset kumpuavat arjesta, elämästä ja yllättävistä ajatusketjuista. Ne tarjoavat kosketuspintaa todennäköisesti kaikille ja samalla muistuttavat elämän monimuotoisuudesta. 

Välillä kuulijalle kerrotaan, että ”pistin paskaksi mun kännykän”, koska oli ”nihkeä tilanne”. Seuraavaksi tarina eteneekin jo siihen, että koko elämä on mennyt paskaksi ja se vasta nih­keää onkin. Myös se, että ”Anu feidas” vituttaa ja sienestämään halutaan, koska ”metsässä on ihanaa, toimistossa vihaan vaan”. 

”Tämä bändi ja biisit toimivat myös terapian korvikkeena, kun voi vaikka kertoa toimistotyön ajoittaisesta nih­keydestä”, Meiju toteaa. 

Sienestysteema on näkynyt myös lavalla, kun yhtye kiipesi yleisön eteen jättimäisiksi sieniksi pukeutuneena. Esityksissä on nähty myös muun muassa musisoivia kukkia ja supersankareita. 

Esiintymisasut ja yllätykset ovat osa amazoonien vetovoimaa. Eikä yllätyksiä ole varattu pelkästään yleisölle – välillä myös esiintyjät kokevat niitä. Esimerkiksi sillä kerralla, kun kireään spandexiin ahtautuneen basistin päähän kiinnitetty jättiläismäinen kukka putosi kesken keikan. Tai sillä kertaa, kun ilmapalloihin verhoutunut rumpali ei kuullut kanssasoittajia, kun ilma­pallot nirskuivat toisiaan vasten korvan juuressa.

”Palkkatöissä olisin ihan murskana, kun kukkapipo ei pysynyt esiintyjän päässä. Se olisi suunnaton kauhun paikka”, esiintymisasua edelleen ompeleva Caitzu toteaa hyväntuulisena. ”Kokeiltiin isoa ja mentiin isosti myös metsään. Emme ainakaan tuota puolikasta tai beigeä jälkeä.”

Sitä paitsi yleisö noukki pudonneen kukan lattialta, ja loppukeikan etu­rivissä tanssittiin kukka päässä.

Blondit amazoonit eivät ole levyttäneet kappaleitaan, vaikka niitä on kertynyt jo parinkin levyn verran. Syynä tähän on osaltaan kaikkien työkiireet ja osaltaan se, että yllätyksellinen teatraalisuus on niin keskeinen osa amazoonikokemusta ja tämä puuttuisi levyltä. ”Teemmekö me ollenkaan jotain ’kuunneltavaa musiikkia’?”, miettii laulaja Meiju ääneen. ”Onko tämä enemmänkin kokonaisvaltainen kokemus?” Blondit amazoonit Kapsäkki goes Pride -keikalla vasemmalta oikealle: Paula, Ensio, Meiju ja Pasi Eleonoora Karisma.
Blondit amazoonit eivät ole levyttäneet kappaleitaan, vaikka niitä on kertynyt jo parinkin levyn verran. Syynä tähän on osaltaan kaikkien työkiireet ja osaltaan se, että yllätyksellinen teatraalisuus on niin keskeinen osa amazoonikokemusta ja tämä puuttuisi levyltä.
”Teemmekö me ollenkaan jotain ’kuunneltavaa musiikkia’?”, miettii laulaja Meiju ääneen. ”Onko tämä enemmänkin kokonaisvaltainen kokemus?”
Blondit amazoonit Kapsäkki goes Pride -keikalla vasemmalta oikealle: Paula, Ensio, Meiju ja Pasi Eleonoora Karisma. KUVA: Olena Ieleskyna

Palkkatöiden puolella Caitzu on palkittu teatteripukusuunnittelija ja lavastaja. Alkujaan häntä pyydettiin katsomaan vähän esiintymisasuja amazoonien ensimmäistä keikkaa varten, ja sitten homma eskaloitui.

”Tämä vaatepuoli on alkanut elämään vähän omaa elämäänsä. Minusta on kiinnostavaa, kuinka monenlaisella ja erilaisilla tavoilla ihminen voi olla upea lavalla. Haluan auttaa ihmisiä löytämään uusia ilmenemismuotoja itselleen.”

Laulaja Meiju on samoilla linjoilla.

”En ikinä pukeutuisi niin kuin Caitzu­ minut pukee, mutta lavalla tursuileva ihokaspuku ei haittaa. Se on hyvää oman häpeän kohtaamista ja sallivuutta omaa itseään kohtaan.”

Myös basisti-laulaja Paula myöntää nauraen kokeneensa esiintymisen joskus tuskaiseksi.

”Mutta tämä onkin sellainen ’häpeä on hyvä tunne’ -projekti”, hän sanoo ja jatkaa: ”Tässä voi tehdä asioita, joita ei muuten tekisi. Pukeutuminen auttaa siinä.”

Paula huomauttaa, että esiintyjyys ja se, kuinka bänditilanteissa ollaan, ovat ”kauhean normitettuja”.

”Ihmisiä ohjataan tiettyihin suuntiin ja olemaan tietynlaisia”, Paula sanoo. ”Eri näköiset ja oloiset ihmiset voisivat esiintyä vapaammin, mikäli normit eivät olisi niin tiukat. Minulla bändiesiintyminen lähtee osittain sellaisesta heteronormatiiviseen kulttuuriin ja myös bänditoimintaan liittyvästä vitutuksesta, mutta tulokulmia tässä bändissä toimimiseen voi toki olla muitakin.”

”Lukemattomat normeista poikkeavat olemisen tavat ovat mahdollisia. Omalla lavapresenssillämme haluam­me rohkaista ihmisiä huomaamaan näitä laajoja maisemia”, rumpali Ensio linjaa.

Tämä normien vierastaminen näkyy kaikessa amazoonien toiminnassa. Koska ihminen kuitenkin hahmottaa maailman kategorisoimalla, on amazoonien genreksi määritelty queercore, 1980-luvulla syntynyt punkin alalaji. Muitakin mahdollisia määritelmiä on.

Punk vie ajatukset kauaksi bändistä, joka on esiintynyt vuodesta 2015 alkaen melodica-basso-rummut-triona. Yhtyeen soundi kuitenkin otti aimo harppauksen perinteisen bändisoiton suuntaan, kun tänä keväänä porukkaan liittyi kitaristi Pasi Eleonoora Karisma. Hän kuvaa bändin tekemisen tapaa ”poikkeuksellisen estottomaksi tavalla, joka on harvinaista maailmassa. Jopa teatteriproduktioissa.”

”Kaikissa rokkibändeissähän on ­kitara. Tuleeko meistä nyt tosi normaaleja?” Paula kysyy huolestuneena.

Ehkä normcore ei kuitenkaan ole välitön uhka Blondeille amazooneille.

Blondit amazoonit ilmaiskeikalla 5.8. Turun Kirjakahvilassa Queer Punx For Seitan Festissä. 

Jaa tämä:

Länsiranta Pride

Palestiinalaistaiteilija maalasi Israelin rakentamaan muuriin vastoin aikaisempaa ilmoitustaan

Khaled Jarrar tunnetaan kantaa ottavista teoksistaan, joita on nähty laajalti ympäri maailmaa – myös Helsingissä. Hän on muun muassa hakannut taltalla irti palasia palestiinalaisten Länsirannan ympäröivästä muurista. Jarrar on jauhanut noista palasista uutta sementtiä josta hän on valanut veistoksia kuten betonisen jalkapallon joka nähtiin Helsingissäkin.

Kuva 1
Tästä se lähtee, pala kerrallaan

Apartheidmuuriksi nimetty muuri on rakennettu palestiinalaisten eristämiseksi muusta Israelista. Ristiriitaisia tunteita herättänyt muuri on kritiikin lisäksi vetänyt puoleensa taiteilijoita. Nimekkäitäkin. Esimerkiksi Banksy ja Roger Waters ovat jättäneet omat kädenjälkensä siihen lukuisten muraalien ja graffitien joukossa. Jarrar ei kuitenkaan ole suhtautunut näihin maalauksiin varauksettoman positiivisesti. Hän keskusteli tästäkin Voiman haastattelussa vuonna 2014.

”Muuri erottaa. Se erottaa perheet ja sukulaiset toisistaan. Se erottaa israelilaiset palestiinalaisista. Se myös kontrolloi maa-alueita eli sitä, kuka saa viljellä ja missä.. ..En pidä graffiteista muurissa, sillä tämä muoti-ilmiö ei tee mitään muurin hävittämisen eteen. Graffitit voisi maalata muihin paikkoihin, ja muuri tulisi jättää juuri sellaiseksi kuin se on: rumaksi. Muurista tehdään taiteella tarpeettoman kaunis, ja lopulta se muuttuu turistirysäksi.”

”Muuriin maalamisen sijasta kaikkien pitäisi vasaroida siitä palasia pois. Jos kaikki hakkaisivat muurista irti muutaman kilon, se olisi äkkiä hävitetty.”

Khaled Jarrar: Through the Spectrum. Maali betonille (Israel/Palestiina 2015).
Khaled Jarrar: Through the Spectrum. Maali betonille (Israel/Palestiina 2015).

Kesä-heinäkuun taitteessa Jarrar kuitenkin kävi maalaamassa muuriin sateenkaaren raidat. Maalaus ei  säilynyt paikallaan kauaa – Gay Pride -juhlallisuuksien jälkimainingeissa maalattu teos ilmeisestikin silitti vastakarvaan joitain palestiinalaisyhteisössä. Associated Pressin raportoitua teoksen hävittämisestä tapahtuneesta kirjoitettiin muun muassa The Guardianissa ja Haarezissa.

Vaikka Jarrar ilmoituksensa mukaan antaa teostensa mieluummin puhua puolestaan, päätti hän selittää teostaan ja sen taustoja sen ympärillä käydyn julkisen keskustelun johdosta. Keskustelu ajautui taiteilijan itsensä mukaan pahasti sivuraiteille ja se kaapattiin Israelin pv-työkaluksi.

Hän kommentoikin näkemyksiään tapahtuneesta perusteellisesti ja seikkaperäisesti kirjoituksessaan.

”Kuvat sateenkaarista levisivät [Pride-viikolla] netissä ja jopa Valkoinen talo valaistiin sateenkaaren väreissä.”

”Tämä herätti minut ajattelemaan kaikkia näitä kansainvälisiä aktivisteja ja tavallisia ihmisiä, jotka juhlivat historiallisesti sorretun ihmisryhmän vapautta sekä sateenkaarta vapauden ja tasa-arvon symbolina.”

”Se sai minut myös miettimään meidän päivittäistä kamppailuamme tasa-arvon, vapauden ja oikeuden puolesta täällä Palestiinassa.”

Tekijä tuntematon: Tärvelty teos. Maali betonille (Israel/Palestiina 2015)
Tekijä tuntematon: Tärvelty teos. Maali betonille (Israel/Palestiina 2015)
 

Jarrar ei peittele sitä, että hänen teoksensa tuhosivat palestiinalaiset. Hän ei kuitenkaan suostu syyttämään koko yhteisöä homofoobiseksi – hän itse maalasi teoksen avoimesti päivänvalossa ja se tärvättiin yön pimeydessä.

Taiteilijan näkemykset eivät kuitenkaan estäneet tapausta nousemasta Israelin pinkwashin – eli pinkkipesun – välineeksi. Pinkkipesulla tarkoitetaan lähinnä samaa kuin viherpesulla, mutta ympäristöarvojen sijaan imagonkohennusta tehdään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kustannuksella.

”Artikkeli väitti, että Israel – väitetyn suvaitsevaisuutensa ansiosta – olisi turvasatama palestiinalaisille homoseksuaaleille. Tämä siitäkin huolimatta, että ei ole olemassa lakia, joka tarjoaisi mitään turvaa palestiinalaisille Israelissa, jossa he joutuvat toistuvasti sortotoimien kohteiksi koska ovat palestiinalaisia. Kuten israelilainen LGBTQ-aktivisti ja akateemikko Aeyala Gross on todennut, Israelin hallitus on nopea hyödyntämään LGBTQ-kysymystä osana kansainvälistä propagandaa tarttumatta ongelmiin kotikentällään.”

”Muuan teräväkatseinen kommentoija Facebookissa totesi: ’Samalla kun maailma juhlii tasa-arvoisen avioliiton voittoa Israelissa voit mennä naimisiin kenenkä tahansa kanssa kunhan hän ei ole palestiinalainen.'”

Jarrarin osoitettua virheitä Associated Pressin artikkelissa AP korjasikin niitä, mutta epäilemättä alkuperäinen artikkeli levisi verrattomasti oikaisua laajemmalle. Näinhän se menee.

Jarrar ei myöskään ole yksin kritisoidessaan Israelin pinkkipesu-politiikkaa. Suomessa tähän keskusteluun on osallistunut muun muassa Syksy Räsänen:

”Pinkwashing on osa tätä ’Brand Israel’ -kampanjaa. Pinkwashing ei tähtää queer-ihmisten aseman parantamiseen sen enempää Israelissa kuin miehitetyillä palestiinalaisalueillakaan. Sen sijaan se hyväksikäyttää palestiinalaisten queerien identiteettiä ja ongelmia heitä sortavan järjestelmän ylläpitämiseksi.”

”Sikäli kun pinkwashing pitkittää apartheidia, se edesauttaa israelilaisen yhteiskunnan luisumista yhä enemmän oikealle ja siten vaikeuttaa myös israelilaisten queerien asemaa.”

Epäilemättä keskustelu jatkuu jatkossakin.

Kuva 4
Riiko Sakkinen: Visit Israel. Akryyliväri, tussi, värikynä, lasertuloste sekä tarra paperille (Espanja 2014)
Jaa tämä: