raatokuutio

Atrian Raatokuutio tahraa bloggaajankin

Mainonnan eettinen neuvosto nuhtelee Atriaa ja bloggaajaa broilerin tyrkyttämisestä arveluttavalla tavalla.

Lihatalo maksoi joukon bloggaajia tutustumismatkalle kanatilalle ja teurastamoon ja kainosti pyysi heitä julkaisemaan raporttia aiheesta samalla kellonlyömällä viime syyskuussa korvausta vastaan. Bloggaajat kirjoittivat ja kansa luki. Bloggauksista nousi melkoisen eloisa keskustelu ja Atria sai toisinnon #raatokuutio-metakasta. Kaikki lukijat eivät pitäneet järjestelystä tai välitetystä viestistä ja kertoivat tämän suorasanaisesti sosiaalisessa mediassa.

Keskuskauppakammarin alainen Markkinoinnin eettinen neuvosto (MEN) puolestaan otti vastaan valituksen aiheesta.

Nyt asiaa on punnittu ja MEN antoi tuomionsa: ”Blogin markkinointia osoittava tunniste ei ollut kuluttajalle helposti havaittava, selkeä ja ymmärrettävä. Kuluttaja ei voinut ensisilmäyksellä tunnistaa blogikirjoitusta markkinoinniksi. Koska asianosaiset ovat kuitenkin pyrkineet noudattamaan viranomaisohjeistusta eikä asiasta ole aikaisempaa oikeuskäytäntöä, neuvosto ei tällä kertaa antanut yritykselle huomautusta.”

Ei mennyt ihan putkeen, siis.

Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta: http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/raatokuution-paluu/
Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta täällä.

Mediamurroksesta on meuhkattu viime vuosina melkoisen paljon. Vanhat rakenteet paukkuvat ja murtuvat ja samalla uusia tulee tilalle. Ehkä eniten huomio on kiinnittynyt tästä seuraavaan mediarahan suurjakoon, mutta huomiota pitää kiinnittää myös siihen, että ajatus mediasta on muuttunut.

Siinä, missä aikaisemmin ajatuksena ja lähtökohtana on ollut se, että toimittaja kirjoittaa omasta tai esimiehensä mielestä merkityksellisestä aiheesta. Nykyään monet toimittajat ovat siirtyneet viestintätehtäviin ja kirjoittavat työnantajien etujen sanelemista aiheista. Ja perinteisen median rinnalle on syntynyt uusi media, joka ei enää edustakaan journalismia juuri millään tavalla. Monet bloggaajat kirjoittavat aiheista, joista saavat palkkion – harmillisesti tämä palkkion maksaminen vastineeksi myötämielisestä kirjoittamisesta ei ole aina lukijalle ihan selvää.

Monet ihan oikeasti eivät tiedosta journalistin ja bloggaajan eroa. Molempia hommia voi tehdä hyvin ja huonosti, mutta olisi hyvä aina muistaa, että kyseessä on eri lajit. Blogeissa mainokset ovat usein leivottu sisälle tuotteeseen, eikä mainosviestiä tunnista kuten spottia mainoskatkolla. Mainonnan eettinen neuvosto selvästi tiedostaa tämän ja muistuttaa päätöksessään, että markkinoinnin tulee olla tunnistettavissa markkinoinniksi keskivertokuluttajalle. Näin ei tällä kertaa ole tapahtunut.

Neuvosto kiinnittää esillä olevan asian osalta huomiota kaupallisesta yhteistyöstä kertovan tunnisteen havaittavuuteen ja käytetyn sanamuodon selkeyteen: Tunniste on pienikokoinen. Se on sijoitettu blogikirjoituksen otsikon alle oikeaan reunaan. Lisäksi tunniste on kirjoitettu samalla kirjasintyypillä kuin blogikirjoitus. Atria-sana puolestaan on kirjoitettu verkkosivuilla heikosti erottuvalla haalean vaaleansinisellä sävyllä. Sävy on sama kuin blogin värimaailma muutoin. Neuvosto katsoo mainittujen syiden perusteella, että tunniste ei ole ollut kuluttajalle selvästi havaittava blogia nopeasti silmäiltäessä. Lisäksi käytetty ilmaisu ’yhteistyössä’ ei selkeästi ilmaise keskivertokuluttajalle, että kysymys on nimenomaan kaupallisesta yhteistyöstä eli markkinoinnista.

Mainonnan eettinen neuvosto ottaa kuitenkin tässä tapauksessa huomioon, että yritysten ja blogin kirjoittajien kaupallisesta yhteistyöstä ei ole tähän asti ollut Suomessa ratkaisukäytäntöä itsesääntelytoimielimissä eikä markkinaoikeudessa. Yritys ja kirjoittaja ovat pyrkineet menettelemään markkinointia valvovan viranomaisen ohjeistuksen (linjaus) mukaisesti.”

Animalia, MEN, mainonta, eettisyys, vastamainos, kulttuurihäirintä
Nämä Animalian mainokset JCDecauxin tirehtöörit määräsivät poistettavaksi mainostelineistä välittömästi niiden sinne ilmestyttyä. Sanoivat, että varmasti kyllä ovat hyvän tavan vastaisia. Mainonnan eettinen neuvosto oli eri mieltä ja lopulta JCD joutui läväyttämään kampanjan uudestaan bussipysäkeille ja mainostauluihin. Tämä epäilemättä sai samoissa paikoissa mainostavat mcdonaldsit ja jalostajat erityisen tyytyväisiksi. KUVA

MEN on selvästi hyvällä asialla ja on hyvä, että alan itsesäätelyelin seuraa tapahtumia ja samalla yrittää ohjata käytäntöjä oikeaan suuntaa. On kuitenkin myös täysin selvää, että mikään suomalainen sääntely ei tule vaikuttamaan ulkomailta tulevaan materiaaliin ja sikäli näkisin tätä valvontaa tärkeämpänä sen, että petraamme medialukutaitoamme. Itse olen jeesannut ja avustanut Eettisen kaupan puolesta -järjestöä (Eetti) sen kouluissa toteuttamissa vastamainostyöpajoissa ja tänä vuonna Biologian ja maantieteen opettajien liitto (BMOL) järjestää koululaisille vastamainoskilpailun, jonka touhuamiseen Häiriköt-päämajakin osallistuu.

BMOLin vastamainoskilpailun teemana tulee olemaan juurikin tähän aikaan sopivasti ruoka. Ja me Häiriköissä puolestamme olemme sattumalta tekemässä juurikin ruoka-aiheista vastamainossarjaa. Aihe on pinnalla ja hyvä niin, ruuantuotannon ympäristövaikutukset ovat verrattoman suuret ja niitä muitankin eettisiä kysymyksiä piisaa, kuten muun muassa tutkija Aaltola huomautti Häiriköiden maitojutussa. Ja onhan se uusi eläinlakikin tekeillä, vaikka vastustusta piisaa.

Tämä Atrian broileritilabloggauskohukin nousi julkiseen keskusteluun todennäköisesti juuri siksi, että aihe oli ajankohtainen ja vähemmän ajankohtainen aihe olisi jäänyt huomaamatta. Vegesafkan siirtyminen valtavistaan alkaa olemaan jo melkoisen kirkossa kuulutettu hommeli siinä vaiheessa, kun Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa artikkeleita aiheesta ilman, että toimituksessa tukehduttaisiin sappeen (kommenttiraidalla toki senkin edestä sitten). Näin kävi viime viikonloppuna järjestettyjen Vegemessujen alla. Edes Maaseudun Tulevaisuus ei voi jättää huomioimatta muutosta kuluttajien preferensseissä – ja samalla myös tuottajiin kohdistuneessa kysyntäpaineessa.

Ihan vaivattomasti siirtymä ei kuitenkaan tapahdu. Vanhat rakenteet painavat ja tuotantomallit sekä tottumukset ohjaavat kulutusta – ja sitä tuotantoa pitää sitten myydä ja markkinoida.

Pistetään tähän loppukevennykseksi jälleen tämä Helsingin kaupunginvaltuuston tuottama klassikko – kasvisruokapäiväkeskustelu.

Jaa tämä:

Lihan kriisi ja median kriisi

Atria haluaisi pyyhkiä #raatokuutio:n kuluttajien mielistä ja päätti palkata eturivin bloggaajat ajamaan asiaansa.

Elintarviketeollisuus on murroksessa. Kasvisruokapäivät on saatu osaksi koulujen arkea (ainakin Helsingissä) ja samoin (ainakin Helsingissä) myös päiväkodeissa aloitetaan kasviruokapäiväkokeilu. Ruokakaupoissa ei ole nähty Nyhtökauran veroista hysteriaa liene koskaan – kansa jonottaa kuin Neuvostoliitossa konsanaan ja media ylistää vuosisadan kotimaista ruokainnovaatiota. Onneksi Härkistä riittää niille, jotka eivät saa osaansa Nyhtiksestä.

Samalla #sipsikaljavegaanit möykkäävät sosiaalisessa mediassa ja rikkovat stereotypioita salaatin lehtiä nälkäänsä närppivistä, riutuvista reppanoista.

Eilen  (28.9.) S-ryhmän Ässäpäivillä kerrottiin, että kasvipohjaisten elintarvikkeet ovat nousukiidossa. Kasvua piisaa, eikä turpoava valikoima oletettavasti kasvua ainakaan taita. Kauppa se on, joka kannattaa. Paitsi että tietysti se vegespudun kasvu on pois jostain. S-ryhmän mukaan härkäpavusta valmistettavaa Härkistä myydään tällä hetkellä enemmän kuin esimerkiksi broilerin paistisuikaleita.

Eilen pamahti linjoille myöskin liuta bloggauksia (1, 2, 3, 4, 5) , joissa kirjoittajat kertoivat, kuinka hyvin hommelit ovat Atrian kanalassa. Valistunut lukija tietenkin ymmärtää, että Atrian valitsemana aikana ja valitsemassa paikassa tehty esittelykierros Atrian maksamille kirjoittajille ei välttämä kerro ihan koko totuutta lihatuotannosta.

Tästä pääsemmekin sopivalla aasinsillalla toiseen eilisistä murheistani – median tilaan (joo, oikeasti niitä murheita on enemmänkin, mutta tätä enempää en saa yhteen kirjoitukseen).

S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.
S-ryhmän ovipuppu rehkii ja kassakone laulaa hoosiannaa. Kuva Ässäpäiviltä.

Murroksessa on myös media. Eilen yksi tuttu toimittaja ilmoitti siirtymisestä aidan toiselle puolelle – viestintätoimistoon. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen tuttu joka on siirtynyt journalismin parista lobbaajaksi, sisältömarkkinoinnin tuottajaksi, tai muuten yritysviestinnän puolelle. En hirveästi osaa syytellä yksilöitä, syy siirtymään löytyy varmasti isolta osin median kriisistä, jota kuvaa jatkuvat yt-kierrokset. Yle muuten ilmoitti uusista leikkauksista myöskin eilen.

Vaikka työelämän myrskyssä luovivaa yksilöä onkin aika hedelmätöntä syyllistää, niin suuremmassa mittakaavassa tämä toimittajien valuminen yritysviestinnän puolelle on ihan helvetin ongelmallista nykytilanteessa. Median resurssit vähenevät koska mainosmarkkinat ja Yleen kohdistuvat leikkaukset. Silloin viestintätoimistojen tarjoamat valmiiksi paketoidut juttuehdotukset ja tiedotteet menevät läpi herkemmin.

Lukijat saavat journalismin sijaan luettavakseen yritysviestintää (eli mainontaa), mutta eivät edes ymmärrä tätä.

Samalla, kun journalististen pelisääntöjen mukaan pelaava media siis kuihtuu kilpailevat blogit lukijoiden media-ajasta. Eihän blogeissa mitään vikaa itsessään ole ja itsekin seuraan useampaa sellaista. On kuitenkin ongelmallista, että firmat ostavat sisältöä blogeihin ja samalla hämärtävät käsitystä siitä, mikä on markkinointia. Olen itse ollut toimituksen jäsenenä useammankin kerran tilanteessa, jossa yritys on tarjonnut valmista juttua tai juttuideaa ja luvannut kylkiäiseksi vaikka ostaa hyvään hintaan mainoksen. Meillä Voima-lehdessä tarjouksiin ei ole tartuttu, mutta vaikutta siltä, että ainakaan blogiskenessä tämän kaltaisia tarjoukset eivät ole ongelma.

Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainostauluissa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux'n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluista. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle olisi se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden– mainoksia.
Voima-lehden kannanotto pikaruokamainontaan ja ilmaisunvapauteen mainonnassa. Tämä vastamainos oli reaktio JCDecaux’n päätökselle poistaa Animalian julisteet mainostauluistaan. Todennäköinen peruste tuolle päätökselle oli se, että eläinoikeusaiheinen viestintä häiritsisi hyvän asiakkaan – elintarviketeollisuuden – mainoksia.

Yksi Atrian tarjoukseen tarttuneista bloggaajista myönsi, että kirjoittajalle tulee fygyä kirjoituksesta klikkausten perusteella. Kukaan tuskin olettikaan muuta ja näinhän se nykyään menee.

Kuinka Atria sitten valitsi kirjoittajat, jotka kutsui kanatilalle? En tiedä. Kaikki kutsutut pitävät suosittuja blogeja, mutta ainakaan Suomen suosituinta ruokablogia, Chocochiliä, ei kutsuttu mukaan. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää, Chocochilissä on ainoastaan vegaanisia reseptejä. Tässä kuitenkin paljastuu tämän nykyisen sisältömarkkinoinnin sisäänrakennettu ongelma. Eivät ne raportit kanatehtaasta mitään monipuolista ja riippumatonta kuvaa touhusta anna, vaikka yksittäiset kirjoittajat kuinka vilpittömästi näkemästään kirjoittaisivatkin.

Kuten todettua, Atria esitteli valitsemanaan hetkenä valitsemaansa tuotantoyksikköä valitsemalleen porukalle ja maksoi kaikille osapuolille. Kriittisiä ääniä ei päästetty lähellekään tätä pr-tilaisuutta.

Olisi jänskä tietää, että onko Atrian ja kirjoittajien välisessä sopparissa joku klausuuli, jossa kirjoittajat sitoutuvat olemaan liikaa kritisoimasta tuotantoa. Ehkä sellaista ei tarvita, koska häiriköimällä bloggaaja saattaisi pilata maineensa ja menettää tulevat kutsut hunajapurkin äärelle.

Eivät nämä lukemani Atria-bloggaukset pelkää pilvilinnaa olleet, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan myös muiden kuin sekasyöjien näkemyksiä tuotannosta. Nyt mentiin aika vahvasti omien kulutustottumusten oikeutuksen ja perustelun puolelle. Olisi muuten kiinnostavaa, mikäli joku Atrian kutsumista bloggaajista olisi kirjoittanut oikeasti kriittisesti broilerituotannosta ja saisi korvauksen klikkauksista – Atria maksaisi oman oksansa sahaamisesta.

Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutiogate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta: http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/raatokuution-paluu/
Yksi suomalaisen sosiaalisen median klassikoista on #raatokuutio-gate. Atria pyysi netiltä nimiehdotuksia pakastealtaiden kana-aterioillensa, ja sai hieman enemmän kuin mihin oli valmistautunut. Arvaamattomana eläimenä netti äänesti muun muassa Raatokuutio-ehdotuksen listan kärkeen – kunnes Atria sensuroi sen. Lisää Raatokuutiosta täällä

Atria on epäilemättä valinnut tarkasti kylään kutsumansa enemmän tai vähemmän myötämielisiksi arvioidut bloggaajat. Tämän lisäksi on ongelmallista, että kutsutut eivät ole alan asiantuntijoita. Atria kutsui maallikot arvioimaan ja raportoimaan eläinten hyvinvoinnista. Hitostako minäkään tietäisin, että onko se söpö hyppiminen merkki tyytyväisyydestä vai häiriökäyttäytymisestä. Nyt se kotkotus kuitenkin raportoidaan todisteena moitteettomasta touhusta, koska on nähty ”omin silmin”.

Sosiaalisessa mediassa blogaajat puolustelivat kirjoituksiaan esimerkiksi sillä, että kirjoittivat neutraalisti kuulemansa faktat ja vähättelevät mainonnan tehoa. On todella ongelmallista, jos kirjoittaja ei ymmärrä asetelmaa toistaessaan tuottajan myyntipuheita neutraaleina faktoina. Tai ei ymmärrä että eivät mainostaja tehottomasta mainonnasta maksa.

The Blog Awards Finland 2016 -skabassa ehdolla oleva WTD-blogin Nata kirjoittaa: ”Suurin oivallus koko matkassa oli se, että tuotanto tosiaan optimoidaan kuluttajien halun mukaan, ei toisinpäin. Atria vastaa kysyntään, eikä tuputa tuotteitaan kansalaisille.”

Ajatus siitä, että yritykset eivät vaikuttaisi kysyntään markkinoinnilla on häkellyttävä. Vieläkin häkellyttävämpi se on, kun kun luen ajatuksen maksetusta mainoksesta.

Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Riiko Sakkisen Eat My Brain Fried Chicken -teoksessa kana-annos kannustaa kuluttajaa syömään kanaa. Vaikka asetelma on näin ajateltuna pähkähullu, on se ihan peruskauraa markkinoinnissa.
Jaa tämä:

Toissapäivää, kokoomus

Ministeri Stubb aloitti #yhdessäpuolue-somekampanjan, joka epäonnistui heti. Hän myös julkaisi kirjallisen katkokävelyn. Mites meni noin niinku omasta mielestä?

Toissapäivää, kokoomus

Käänne ei ole nyt mahdollinen. Kampanja meni puihin, vaikka muuta uskottelisitkin itsellesi. Kaikki nauraa. Anarkisti varasti hästägin. Nytkähdys tuntui hennolta, mutta oli tukeva. Aamulla räntäsade jatkuu.

Työ on kuitenkin vielä kesken. Voimme mokata uudestaan. Kannatus ei ole vielä nollissa. Äänestäjät eivät kauaa muista mokia, eikä mokailua saa jarruttaa. Uusiin hästägeihin on uskallettava tarttua. Emme halua jäädä paikoillemme nahistumaan.

Joka päivä ei voi voittaa Euroviisuja ja jääkiekon maailmanmestaruutta. Joka päivä ei tule komeita uutisia somemenestyksestä. Mutta joka päivä somessa tapahtuu monia asioita, jotka vievät eteenpäin – tai taakse. Siihen ainoaan oikeaan suuntaan. Joku aloitti yrittämisen ja meni someen. Joku hoksaa hästägin mahdollisuuden. Joku kaappaa hästägin. Joku päätti kaapata kampanjan.

Kokoomus auttaa Suomea laittamaan lisää vauhtia masiinaan – katsomalla kauemmas, tähtäämällä pidemmälle. Työn, tekojen ja jopa ilon kautta.

Me kaikki tiedämme, että kyykytys on kuolemaksi. Me tiedämme, että leikkaaminen puuduttaa. Silti niihin on helppo turvautua, kun pitää vakuuttaa rahoittajat ja äänestäjät, ja tilanne on päällä. Suomi ei ole koskaan kääntänyt uutta lehteä ilman ilman kovaa työtä ja vahvaa päätöksentekoa. Välillä niskaan tulee kirosanoja ja kolajuomaa. Usein syystä, harvoin syyttä. Loppupeleissä on kuitenkin helppo hymyillä matkalla pankkiin.

Katsotaan yli huomisen. Aikaan, jolloin Suomi on kuritettu hengiltä. Taas. Maa jossa on hyvä omistaa. Ja vieläpä onnellinen maa. Yhteiskunta, jolla on rohkeutta ottaa ensimmäisenä harppauksia eteenpäin sen sijaan, että yritämme jarruttaa vääjäämätöntä. Pieni maa, joka uskaltaa tarttua kansainvälistymisen mahdollisuuksiin ja kuuluu voittajiin.

Sinne Suomen ja suomalaiset vie kauemmas katsova joukkue nimeltä kokoomus. Ja tätä joukkuetta johdetaan edestä – laittamalla rohkeus likoon joka päivä. Yhdessä.

#‎yhdessäpuolue
http://www.alexstubb.com/ylihuomenta-kokoomus/

Yllä oleva teksti on melkein, mutta ei ihan, tarkka kopypeistaus ministeri Alexander Stubbin blogikirjoituksesta. Stubbin kirjoituksen voisi nähdä normaalin nostatuksen ohella myös hänen oman puheenjohtajavaalikampanjan lähtölaukauksena. Mikäli tätä tarkastelee pj-kampanjan puitteissa, niin oikeastaan mikään ei tainnut mennä putkeen.

Sen lisäksi, että tuo #yhdessäpuolue-hästägi kaapattiin Twitterissä noin välittömästi, ei teksti varsinaisesti huou valtiopäämiesmäistä jyhkeää uskottavuutta. Se on oikeastaan aika hullu. Tyyliltään tuo tekstimuotoinen katkokävely muistuttaa häkellyttävän paljon ministeri Timo Soinin ploki-kirjoituksia. Niissäkin on tunnetusti lyöty päälauseita perätysten, eikä lukijaa juurikaan häiritä sivulauseilla. Ehkä Soini jeesaa kaveria mäessä ja kirjoittaa myös Stubbin tekstit. Tai ehkä kokoomus on tehostanut touhua ja ulkoistanut näiden tekstien tuottamisen jollekin botille.

On tietysti myös täysin mahdollista, ehkä tämä tyyli on tutkittu ja hyväksi todettu tapa viestiä tyhmäksi oletetuille (tiedetyille?) äänestäjille. Ehkä jossain on tultu siihen tulokseen, että äänestäjät eivät kykene keskittymään yhteen asiaan edes puolta sekuntia. Tiedän varsin hyvin, että molemmat mainituista (akateemisesti koulutetuista) ministereistä ovat halutessaan täysin kykeneviä tuottamaan myös tolkullista tekstiä – on arvovalinta syyltää mainoksista tuttuja onelinereita. Tyhjää höttöä pieninä suupaloina.

Ehkä puolueiden siirrettyä viestintänsä painopistettä mainontaan, myös ei-mainonnallinen viestintä alkaa muistuttaa mainoksia. Ei voi tietää.

KUVA Ja näin. Yhtäkkiä #yhdessäpuolue-häsän top-kuvat olivat koksua, Stalin, MC Hammer ja kyrpä.
KUVA
Ja näin. Yhtäkkiä #yhdessäpuolue-häsän top-kuvat olivat koksua, Stalin, MC Hammer ja kyrpä. Kuva: @suviauvi

Mutta mitä sille hästägille kävi? Sosiaalinen mediahan on siitä omituinen eläin, että sitä on vaikea kontrolloida. Tulee kaikenlaisia #raatokuutio-tapauksia. Sosiaalinen media on näppärä työkalu kuluttajien ja äänestäjien saavuttamiseksi, mutta mikäli osa kuluttajista ja äänestäjistä kokee vastaanottamansa viestin ongelmalliseksi, ei heitä oikein käy vaimentaminen. Setämies ei voi ottaa puhelinta käteen ja soittaa päätoimittajalle tai lähettää myllykirjettä.

Suhteellisen pian #‎yhdessäpuolue-häsän top-linkki oli Dead Kennedys – Kill the poor. Noin esimerkiksi.

Eiväthän koksut tietenkään ensimmäisiä oman häsän esitelleitä ja mokanneita ole. Sitä kuitenkin luulisi jengin jo oppineen ainakin sen, että sitä omaa häsää pitää vaalia, jopa kultivoida. Ei sitä voi jättää yksin trollien armoille. Tai toki voi, mutta seuraukset ovat hyvin ennakoitavissa.

Se tunne, kun kokoomuksen ja Stubbin hästägin relevantein termi oli @suviauvi. Kuva @suviauvi
Se tunne, kun kokoomuksen ja Stubbin hästägin relevantein termi oli @suviauvi. Kuva @suviauvi

On oikeastaan turha luetella kaikkea sitä hienoa, mitä Twitteristä #yhdessäpuolue-häsällä löytyy. Käykää itse katsomassa, se kannattaa. Lopetetaan tähän aina ihanan Sakarias Lehtomäen toteamukseen: ”NYKYHALLITUKSEN POLITIIKAN KOKOOMUSLAISUUSASTETTA VOISI NOSTAA ENTISESTÄÄN OTTAMALLA MALLIA VUODESTA 1918. #yhdessäpuolue

#yhdessäimperiumi
Myös @darthstubb kommentoi tapahtunutta, koska miksipä ei.
Jaa tämä:

Kesko vihaa markkinataloutta ja rakastaa siat hengiltä

Kun kauppias ei halua maksaa tuottajalle säällistä korvausta, kerjätään lahjoituksia asiakkailta.

Kaikkihan me tiedämme, että lihatuotantoa tuetaan meillä ja muualla ihan häpeilemättä eikä markkinaohjautuvuudesta ole tietoakaan. Siltikään eivät tuottajat ja keskustapuolue punalippuja heiluttele, vaikka olisi sentään rehellistä se.

Mutta eivät riitä tuotantoketjulle maataloustuet, eivät tuottajat koe pääsevänsä säällisille liksoille ja tämä kyllä kuullaan toistuvasti raskain äänenpainoin. Nyt Kesko​ haluaakin oikein erikseen tukea tuottajia ja pyöräytti pystyyn kampanjan tätä varten. Kampanjan kuluessa myydään söpöjä #tuottajallekiitos-possukortteja joiden myyntitulot tilitetään sikatilallisille korkojen kera.

Tämä kampanja on sikäli omituinen, että kaupan alalla olisi mahdollisuus nostaa tuottajahinnat sille tasolle, että ei tarvita almukampanjoita. Niitä tuottajahintojahan ollaan painettu alas juurikin kaupan alan painostuksesta, että sikäli tässä kauppias korjaa hieman omituisesti ihan itse aiheuttamiaan tuhoja. Tulee mieleen asetelma jossa henkilö kuristaa toista ja samalla antaa tälle tikkarin.

Vasemmalla Keskon #tuottajallekiitos-kortti Twitteristä lainattuna. Oikealla Riiko Sakkisen Eat Me Ramen Pig -teos, joka puuttuu juurikin näihin elintarvikemainosten omituisuuksiin. Eikö tuon mainoskortin hulluus hyppää silmille, täytyykö asetelma esittää taiteen kontekstissa ennen merkitysten aukeamista?
Vasemmalla Keskon #tuottajallekiitos-kortti Twitteristä lainattuna. Oikealla Riiko Sakkisen Eat Me Ramen Pig -teos, joka puuttuu juurikin näihin elintarvikemainosten omituisuuksiin. Eikö tuon mainoskortin hulluus hyppää silmille, täytyykö asetelma esittää taiteen kontekstissa ennen merkitysten aukeamista?

Keskon hyväntekeväisyyskorttien kuvitukseksi on valikoitunut muun muassa tuttu ja turvallinen antropomorfinen possu, joka kohteliaasti pyytää syömään itsensä. Kortin asetelma on siitä kiinnostava, että eläin on siinä samalla sekä inhimillistetty että etäännytetty. Tämä asetelma herättää välittömästi muutaman kysymyksen: Pyytäisikö kukaan oikeasti päästä lautaselle ja haluaisiko sika olla ”joulupöydän tähti”? Ja miksi suhtaudumme tuotantoeläimen elämään niin välinpitämättömästi, että sen kuolemassa voi jopa hassutella – samalla kun lemmikkieläimet alkavat olemaan perheenjäseniä tuotantoeläimet on etäännytetty lihatehtaiksi.

Elikäs rautalangasta väännettynä: Jos tapatte sen eläimen ja syötte sen lihan, niin älkää nyt sentään väittäkö ko. eläimen pitävän tästä järjestelystä. Kunnioittakaa sitä ainokaisesta elämästään luopunutta luontokappaletta edes sen verran, jookos-kookos?

Eikös tämä olisi rehellisempi kuvitus kiitoskorttiin?
Eikös tämä olisi rehellisempi kuvitus kiitoskorttiin?

Kuten kaikkiin kunnon kampanjoihin nykyään kuuluu, niin tämäkin kiitoskampanja on jalkautettu sosiaaliseen mediaan. Kesko kannustaa asiakkaitaan ja hyväntekijöitään jakamaan mietteitään sosiaalisessa mediassa #tuottajallekiitos-hästägillä. Olisitteko yllättyneitä, mikäli kertoisin, että muutaman reippaat kansalaiset ovat jo ehtineet jakamaan aatoksiaan Twitterin puolella tuolla hästägillä? Hieman olen aistivinani vienoja kaikuja muuan raatokuutiogatesta.

#tuottajallekiitos, kun tarhaatte, kidutatte ja lopulta kaasutatte/ammutte hengiltä tuntevia, ajattelevia eläimiä.” ja ”#tuottajallekiitos lyönneistä, potkuista, sähköpiiskasta, ahtaista karsinoista, keinosiemennyksestä. t. possut” tuskin olivat ihan sitä mitä Keskolla ja tuottajilla oli mielessä tätä ideoidessa. No, näin tämä vaan menee.

Elikkäs internet, teepäs sitä missä olet ihan paras. Cheekin ja Elastisen sanoin: ”Let the Hunger Games begin!”

Tässä ohjeeni jokaiselle sosiaalisessa mediassa viihtyvälle. Antaa palaa.
Tässä ohjeeni jokaiselle sosiaalisessa mediassa viihtyvälle. Antaa palaa.

Jaa tämä:

Raatokuution paluu!

Karvanpoistoon erikoistunut Veet poistaa karvojen ohella myös kansalaiskeskustelun. Ensin pyydettyään sitä.

Vuorovaikutteiset mainoskampanjat ovat kuuminta hottia. Firmat voivat osallistaa asiakkaitaan ja luoda illuusion dialogista – se jos mikä sitouttaa. Aina välillä tämä illuusio kuitenkin rapistuu.

Veet on ihokarvanpoistotuotteista tunnettu monikansallinen yhtiö, joka osana markkinointiponnisteluitaan operoi myöskin sosiaalisessa mediassa. Viime aikoina Veet Suomi on jakanut Facebook-seinällään kuvia, joiden yhteydessä on (aivan taatusti aitoja) sitaatteja naisilta. Näissä sitaateissa naiset kertovat parhaista Me Timen (oman ajan?) viettotavoista.

Mainostajan tavoitekin täyttyi: Ainakin yksi kuvista lähti kiertämään sosiaalisessa mediassa viraalina.

Näiden kuvien saatteissa myös kysellään yleisön omia tarinoita parhaasta omasta ajasta. Koska internet on internet, eivät kaikki tarinat ja huomiot istu yhtiön markkinointiviestintään täysin saumattomasti.

Ja sitten iskeekin sensuuri ja illuusio murtuu.

Tänään torstaina huomasin aamulla, että yön aikana Veet oli poistanut seinältään kuvan, jonka yhteyteen oli kertynyt paljon tarinoita. Olo oli pettynyt ja tyhjä. Tuossa poistetussa kuvassa kaunis nainen istui ammeen reunalla ja hämmensi lusikalla haaroväliään nännit jöpöttäen. Kuvan nainen kertoi että hänen parhaat kaverinsa ovat monikansallinen jäätelötehdas sekä monikansallinen karvanpoistotuotteita valmistava yhtiö.

Onneksi internet ei unohda.

Veet
Tästä se kaikki lähti.

Sen lisäksi, että tämän kuvan poistamisen yhteydessä menetimme lapsenuskon markkinointiviestinnän reiluuteen, menetimme lukuisia kertakaikkisen hienoja tarinoita parhaasta Me Timestä. Tai, no, emmehän me oikeasti niitä menettäneet. Kuten todettua, internet ei unohda.

Olihan se hienoa, kun muuan innokas kertoi omasta unelmiensa laatuajasta: ”Suunnittelen maailman kurjuutta ja tuhoa. Kun viina on loppu, kirjoitan facebookiin ”Strenght and honour” ja sammun sohvalle.”

Miksi Veet ei arvostanut meidän unelmia ja fantasioitamme? Siksikö että emme hämmentäneen samalla haarovälejämme lusikalla? Veet Suomen ylläpito kuitenkin kiitti esimerkiksi oheisesta kommentista: ”Minun Me Time sisältää mahdollisimman seksikkäänä oloa yksi kotona. Se auttaa minua olemaan vieläkin seksikkäämpi muiden seurassa <3.”

The Sarcasm is strong with this one.

Tämä värssy se vasta herättikin netin henkiin!

Tämä kuva puolestaan innosti runosuolia kuplimaan. Pitäisiköhän soittaa Poesiaan ja ehdottaa kirjaa näistä? Ostaisin.

”Karvojen poisto normatiivisuus sekin ei enää puskaa kipeä posliini peilissä taas tyhjyyttä”

”Aamulla tyhjyys ei karvoja altaassa miksi aina näin?”

 ”Juodaan viinaa ja naidaan lääkekaapinkin raidaan Paikat paskaksi, palamaan lopuksi kuolen salamaan.”

”Ruma ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on laiskempi toista: Jok’ ei panosta ajeluun karvojen, ei naisten joukossa loista.”

”Eivätkä sääret ole kyllin sileät eivätkä huulet ole kyllin sileät ja elämä luikahtaa ohi kuin peltohiiri ruohon värähtämättä.”

”Jokainen yksinään vannan reunalla karvojenpoiston ylevöittämänä – ja äkkiä on ilta.”

K L A S S I K K O
K L A S S I K K O

No, tämä internet on vielä aika uusi juttu ja näitä hommeleita pitää vielä vähän opetella. Ei Veet ole tämän kompastelunsa kanssa yksin. Viime vuodelta muistuu mieleen #raatokuutiogate, jossa internet niin sanotusti löysi Atrian. Kirjoitin siitä aikoinaan pidemminkin, koko tekstin löydät täältä.

Mainonta on aikansa peili, se kuvastaa yhteiskuntaa, joka sen on tuottanut. Ei kuitenkaan kannata olettaa mainonnan olevan dialogia tai avointa keskustelua. Viimeisin osoitus tästä on lihatalo Atrian päätös sensuroida avointa kilpailuaan.

Sain sunnuntai-iltana vinkin Atrian Anna lempinimi aterialle -kilpailusta. Turkulainen Janne oli ehdottanut Chicken Jalfrezi -mikroaterian lempinimeksi Raatokuutiota.

Ensimmäinen kommenttini oli, että kyllä joku Atrialla kiroilee aamulla toimistolle päästyään. Taisi kiroilla ja sensuuri iski samantein. Raatokuutio katosi maanantaina aamupäivällä kunniataulukosta, jonka kärkipaikkaa se tuossa vaiheessa piti yli kaksinkertaisella äänimäärällä kakkosena tulleeseen kilpakumppaniin nähden. Onneksi internet ei unohda.

Samoin listalta katosi Kuolleen kanan kirous ja muutama muukin ehdotus.”

Tämä Jami Järvisen teos ei koskaan saanut ansaitsemaansa glooriaa persunuorten sananvapauspilapiirroskilpailussa. Jännää.
Tämäkään teos ei koskaan saanut ansaitsemaansa glooriaa persunuorten sananvapauspilapiirroskilpailussa. Jännää.

Ja tammikuulta muistamme sen kun Perussuomalaiset Nuoret julisti pilapiirroskilpailun sananvapauden puolesta, ja pikaisesti perui koko homman väärää mieltä olleen sananvapauden takia.

Mikä tässä kilpailussa sitten meni puihin? Monikin asia.

”Kilpailun tiedotteessa todettiin, että ’Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi aiheeksi valittiin luonnollisesti islam’. Vaikka tuo tiedote onkin poistunut järjestäjien sivulta, niin onneksi interweb ei ikinä unohda.

Persunuoret ratsastivat siis ilomielin Charlie Hebdon -haamulla. Ajatus sananvapauden rajoittumisesta oikeuteen mollata islamia oli kuitenkin hieman onnahteleva. Tätä hieman islamofobialta haiskahtavaa linjausta kerittiinkin kummastelemaan sosiaalisessa mediassa välittömästi. Myös nettifoorumi Punk in Finland heräsi – ja PiFfin sankarithan tunnetaan henkilöinä, joilla on aikaa ja energiaa kaikenlaiseen hassunhauskaan.

Toinen iso moka olikin sitten kisan järjestäjien reaktio palautteeseen. Jos järjestetään pilapiirroskilpailu sananvapauden puolesta, niin eihän sitä voi mennä perumaan, koska tuli vääränlaisia pilapiirroksia. Ei näitä asioita vaan hoideta näin –  tuollaiseen joko ryhdytään tai sitten ei.” Ehkä samaa viisautta voisi soveltaa myös niihin mainoskampanjoihin.

Jaa tämä:

Mainonnan raadollisuus paljastui

Teksti Häirikkö

Mainonta ei oikein voi olla dialogia, koska mainostava yritys kuitenkin kontrolloi sitä, mistä saa puhua.

Mainonta on aikansa peili, se kuvastaa yhteiskuntaa, joka sen on tuottanut. Ei kuitenkaan kannata olettaa mainonnan olevan dialogia tai avointa keskustelua. Viimeisin osoitus tästä on lihatalo Atrian päätös sensuroida avointa kilpailuaan.

Sain sunnuntai-iltana vinkin Atrian Anna lempinimi aterialle -kilpailusta. Turkulainen Janne oli ehdottanut Chicken Jalfrezi -mikroaterian lempinimeksi Raatokuutiota.

Ensimmäinen kommenttini oli, että kyllä joku Atrialla kiroilee aamulla toimistolle päästyään. Taisi kiroilla ja sensuuri iski samantein. Raatokuutio katosi maanantaina aamupäivällä kunniataulukosta, jonka kärkipaikkaa se tuossa vaiheessa piti yli kaksinkertaisella äänimäärällä kakkosena tulleeseen kilpakumppaniin nähden. Onneksi internet ei unohda.

Samoin listalta katosi Kuolleen kanan kirous ja muutama muukin ehdotus.

Kilpailun/kampanjan toteuttamiseen osallistunut brändi-/mainostoimisto Nitro ID kommunikoi sosiaalisessa mediassa kohderyhmän kanssa nuorison omalla kielellä: ”Mitä jäbä duunaa? Täällä voit kreaa huikeit idiksii Atrian itämaisille aterioille yhdessä PackageMedian kanssa duunamallamme ideointikilpailulla: www.kilpailu.kokkaamo.fi Maistuvaa viikonloppua!”

Kilpailun säännöissä tietenkin todetaan, että ehdotusten tulisi olla ”hyvän tavan mukaisia lempinimiä”. Atrian edustaja totesikin maanantaina 3.2. Facebookissa Raatokuutiosta, että ”sääntöjen vastaisiksi tulkitut nimet poistetaan” sekä ”raatosanan käyttö ruoasta puhuttaessa on tulkittu hyvän tavan vastaiseksi”.

Ilmeisesti ”Tipi-tii” ja ”Burn, baby, burn” ovat soveliaita lempinimiä ja kuvastavat paremmin ateriakokonaisuutta sekä sen tuotantoprosessia. Tiedä häntä.

Einesyhtiön toiminta ei ole missään määrin yllättävää, mutta toimii hyvänä muistutuksena siitä että mainonta on yksisuuntaisesta viestinnästä, jossa kaiken toiminnan tavoitteena on lopulta saada meidät – kuluttajat – ostamaan. Nämä sensuroinnit onneksi poistavat viimeisetkin rippeet tasavertaisten keskustelukumppanien illuusiosta.

Atria ei myöskään ole ensimmäinen firma, joka on polkaissut käyntiin tämänkaltaisen ”interaktiivisen” ja ”osallistavan” mainoskampanjan. Vastaavia on nähty ennenkin ja vastaavasti aiempienkin kampanjoiden kanssa on ajoittain hassuteltu. Tuotteliain suomalainen mainoskampanjoiden väärinkäyttäjä lienee taiteilija Riiko Sakkinen.

Hän muun muassa tilasi Yhdysvalloissa käydessään Heinz-ketsuppia Mustard Gas -etiketillä ja osti Espanjasta itselleen Moët & Chandon -samppanjapullon, jonka kylkeen oli tilauksesta kirjailtu sana MOLOTOV Swarovski-kristallein. Molemmat etikettihassuttelut tuotteet syntyivät virallisten mainoskampanjoiden puitteissa.

Sakkinen tilasi myös Nutella-suklaalevitettä kommunistijohtajien/vapaustaistelijoiden/terroristien (valitse mieluinen) nimillä. Tämä meni sukkana läpi Nutellalla.

Aina eivät kuitenkaan ole hommat menneet Sakkisellakaan putkeen: Sakkisen ehdotus McDonald’sin kampanjan yhteydessä ei läpäissyt seulaa. Hän esitti Mäkkärin MyBurger-kilpailussa suunnittelemansa hampurilaisen nimeksi Spicy Hot Capitalism. Tämä ehdotus hylättiin, koska siinä oli ”sopimatonta kieltä”.

Ilmeisesti myös Mäkkärilläkin ollaan sitä mieltä, että kapitalismi on kirosana ja murhaa. Hyvä.

Tämä hampurilainen ei edusta kapitalismia.

Mutta eivät ole Atria tai Mäkkäri ainoita, jotka eivät salli kilpailuun osallistuville aitoa vapautta ehdotustensa kanssa. Hiljattain Coca-Cola joutui kansainvälisen huomion keskipisteeseen, kun yhtiön eteläafrikkalainen haarakonttori sensuroi Share a Coke -sivustolla kuluttajien ehdotuksia. AmericaBlog-sivusto uutisoi tammikuun lopussa, että Coca-Cola kokee Gay-nimisten tilaukset sopimattomiksi.

Tämä siitäkin huolimatta, että Gay on ihan virallinen miehen nimi – joskaan ei välttämättä yleisin ja täysin vailla kaksoismerkityksiä. Wikipedian mukaan se oli vuonna 1990 Yhdysvaltain 795:ksi suosituin miehen nimi.

Cokis kuitenkin hyväksyi samassa yhteydessä nimeksi tölkin kylkeen sanan ”straight”, joka ei käsittääkseni ole virallinen nimi yhtään missään. Oheinen video näyttää melko vastaansanomattomasti missä Cokis seisoo homo-hetero-akselilla:

Tämän Gay-Straight-hässäkän ajoitus on sikäli nolo, että Coca-Cola on myös yksi Kansainvälisen olympiakomitean tärkeimmistä yhteistyökumppaneista ja rahoittaa Sotšin talviolympialaisia, joiden yhteydessä on keskusteltu kovasti homojen asemasta Venäjällä.

Mitä näistä vuorovaikutteisista mainoskampanjoista ja yritysten toiminnasta on sitten opittavissa? Ainakin se, että yritykset ovat perin herkkiä toimiinsa liittyvän kritiikin suhteen. Nämä tapaukset myöskin muistuttavat siitä, että yritysten toiminnan kritisoiminen parodian kautta on suhteellisen helppoa niin kauan yritysten toiminta ei kestä päivänvaloa. Tuoreet todisteen tästä on luettavissa Atrian Facebook-seinältä, jossa kannattaa käydä lukemassa muiden sinne postaamia kommentteja.

Harmillisesti nähtävissä olevassa tulevaisuudessa tuo kritisoiminen ei taida olla muuttumassa tippaakaan vaikeammaksi.

Jaa tämä: