Ruoka

Vastatarinoita ruoasta

Ruoka on niin tärkeä asia, että sitä pitää käsitellä monin tavoin – myös vastamainoksin ja myös luokkahuoneissa.

Yksi on tarrannut kiinni muistikuvaan lapsuutensa aikaisen ruoantuotannon maalaisromanttisesta todellisuudesta. Toinen potee maailmantuskaa, eikä halua käsitellä mitään ruoantuotannon ongelmia, ettei tippuisi ahdistuksen syövereihin lopullisesti. Kolmas yhdistää ruoan sairaalloiseen itsekontrolliin ja kokee lempiruokaansa liittyvien ongelmien paljastamisen ahdistavana. Neljäs tasapainoilee kyynis-realistisen maailmankuvansa ja vaikuttamishalunsa välillä.

KUVA: Mikelangelo
KUVA: Mikelangelo

Oulun yliopistossa marraskuussa tarkastetussa Pia Smedsin väitöstutkimuksessa kartoitettiin lasten käsityksiä ruoantuotannosta. Käsitys osoittautui usein romantisoiduksi, ja aiheeseen liittyvien harhakäsitysten takana piilivät usein muun muassa televisio-ohjelmat ja mainokset.

Global Meal -hankkeessa on käsitelty ruokakysymyksiä ja vastamainontaa lähes 500 yläkoulu- ja lukioikäisen oppilaan sekä noin sadan opettajan kanssa. Parituntisissa työpajoissa on keskusteltu siitä, minkälaiset ruokamainokset kutakin puhuttelevat, millä keinoin mainostajat yrittävät meihin vaikuttaa, millaisia vaikutuksia ruoan­tuotannolla ja kulutuksella on maailmaan ja mitä annettavaa vastamainonnalla on tälle kaikelle.

Lopuksi työpajoihin osallistuneet tekivät itse vastamainoksen.

Biologian ja maantieteen opettajien liiton, Häiriköt-päämajan ja Eettisen kaupan puolesta ry:n yhdessä järjestämä Global Meal nosti esiin ruoan sosiaalisia, eettisiä ja ympäristövaikutuksia vastamainonnan keinoin. Syksyn ja talven mittaan hankkeessa koulutettiin opettajia pitämään ruoka-aiheisia vastamainostyöpajoja omissa kouluissaan, ja samalla heille ja muille kiinnostuneille tarjottiin käyttöön monipuoliset opetusmateriaalit toiminnan tueksi. Alkuvuodesta vedettiin Global Meal -työpajoja lähes 30 koululuokalle ympäri maan.

Vastamainonta on nyt ensimmäistä kertaa sisällytetty lukion opetussuunnitelmaan, joten opettajien kouluttaminen työkalun käyttöön on tärkeää. Mediaa ja elinympäris­töämme uudella tavalla havainnoiva ja kommentoiva ilmaisumuoto on myös itsessään herättänyt tunteita – kuten mainoksetkin tekevät.

Global Mealin tekemä Suunnistusopas supermarkettiin auttaa tekemään eettisiä ja ekologisia ruokavalintoja. Esimerkkeinä ovat maissi, suklaa sekä tofu ja pekoni.

Ruoka on aiheena hyvin monitahoinen, ja sellaisena sitä on työpajoissa käsiteltykin. Osa tiesi aiheesta paljon, mutta myös virheellisiä käsityksiä esimerkiksi ruoan ympäristövaikutuksista oli läjäpäin.

Globaali talous ja tuotteiden koko tuotantoketjun ymmärtäminen on haastavaa – esimerkiksi tuotteiden kotimaisuuden aste mietitytti, kun lähes aina osa raaka-aineista, vähintään lannoitteiden raaka-aineet, on tuotu ulkomailta. Lapsityövoiman käyttö ja tuotantoeläinten elinoloista keskusteleminen yllätti ja järkytti useimpia ikään katsomatta, ja moni kipuili lihansyönnin vähentämisen tarpeen kanssa. Kipuilu liittyi saavutetuista etuuksista luopumiseen, normaalin muuttumiseen ja yllättävän usein myös kysymyksiin omasta miehisyydestä.

Osa oppilaista reagoi voimakkaasti mainos­viestien alle piiloon jäävien ­asioiden, kuten eläinten oikeuksien, analyysiin ja piti vastasanomien käsittelyä ”aatteellisena hapatuksena”. Tässä kohdassa voi myös miettiä, onko vastamainos sen enempää hapatusta kuin parodioimansa mainos. Useimmille koululaisille on kuitenkin selvää, että mainosviesteihin on syytä suhtautua kriittisesti.

Myös osa opettajista suhtautui aiheeseen varoen. Heitä huolestutti esimerkiksi se, että viljelijäperheiden lapset loukkaantuvat tai joutuvat hankalaan tilanteeseen, kun käsitellään maanviljelyn ongelmakohtia.

KUVA: Eveliina, Vella, Mette ja Vilja
Eveliina, Vella, Mette ja Vilja muituttavat, että voi voi tukkia verisuonet.

Kerta toisensa jälkeen työpajoissa huomattiin, että takaraivoomme on varastoitunut iso liuta tuotemerkkejä, mainoslauseita ja jopa kokonaisia mainoksia tarinoineen. Markkinointiviestintä ympäröi meitä kaikkialla ja koko ajan, ja se toimii tehokkaasti.

Vastamainoksia tehdessä nousee usein esiin kysymys myös mainostajien oikeuksista ja vastamainonnan laillisuudesta. Vastamainokset ovat parodiaa, ja niissä yhdistyy kysymyksiä taiteen vapaudesta ja tekijänoi­keuk­sista. Vastamainos on uusi, itsenäinen, usein kollaasimainen taideteos. Mainoksen tekijänoikeus väistyy, kun kyse on taiteesta, ja näin on myös koululaistöiden osalta.

Parodiaan liittyvä lainsäädäntö on Suomessa valitettavan sekava, mutta vastamainoksia teet­tävän opettajan ei tarvitse olla huolissaan.

Koulutusten ja työpajojen lisäksi hankkeessa järjestettiin vastamainoskilpailu, jossa kisattiin yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille tarkoitetussa koululaissarjassa sekä kaikille avoimessa sarjassa. Syyskuun puolivälistä maaliskuun alkuun käynnissä olleeseen kilpailuun saatiin yhteensä yli sata vastamainosta, ja erityisesti koululaissarjan töiden taso ilahdutti.

Kilpailuun lähetetyistä teoksista valtaosa käsitteli eläinten oikeuksia, lapsityövoimaa tai ruoan terveysvaikutuksia. Tämä on sikäli helppo ymmärtää, että terveys on se näkökulma, jonka puitteissa ruoasta puhutaan jo hyvin pienten lasten kanssa. Aihe on henkilökohtainen, ja yläkouluikäinen on jo ehtinyt tottua käsittelemään siihen liittyvää ristiriitaa: energiajuomat ja monet herkut ovat epäterveellisiä, mutta niitä mainostetaan paljon ja niitä tulee välillä nautittua. Eläinten oikeudet ja lapsityövoiman käyttö puolestaan ovat aiheita, joihin voi tuntea samaistumista yksilön kokemuksen kautta.

Sen sijaan ruoantuotannon aiheuttamien ympäristöongelmien käsittely jäi kilpailuun osallistuneissa teoksissa yllättävän vähäiseen rooliin. Ehkä nämä aiheet ovat tuntuneet liian abstrakteilta tai kaukaisilta, vaikka mainoksen kautta niihin voisi päästä käsiksi konkreettisella tavalla.

Karsinassa-teos on ensiluokkainen esimerkki vastamainostyöpajoissa käytetystä yksinkertaisesta tekniikasta, jossa pienillä korjauksilla saadaan käännettyä alkuperäisen mainoksen merkitys päälaelleen. Poistamalla ja lisäämällä sanoja saadaan ohjattua katsojan huomio aiheeseen, josta alkuperäinen mainostaja mieluummin vaikenisi.
Karsinassa-teos on ensiluokkainen esimerkki vastamainostyöpajoissa käytetystä yksinkertaisesta tekniikasta, jossa pienillä korjauksilla saadaan käännettyä alkuperäisen mainoksen merkitys päälaelleen. Poistamalla ja lisäämällä sanoja saadaan ohjattua katsojan huomio aiheeseen, josta alkuperäinen mainostaja mieluummin vaikenisi.

Global Meal -kilpailun töitä jaettiin muun muassa somessa. Laajentamalla vastamainoskeskustelua luokkahuoneen seinien ulkopuolelle saadaan niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta lisättyä. Alaikäisten tekijöiden kantaaottavien teosten julkaisemiseen liittyy kuitenkin haasteita. Yhteiskunnallisiin keskusteluihin kuuluu tiukkakin kritiikki, mutta varsinkin silloin, kun keskustelut tapahtuvat somessa, ne keräävät usein myös epäsopivaa kieltä ja ivaamista harrastavia öyhääjiä. Keski-ikäiset kommentoijat eivät kaikki suoriutuneet rakentavasta keskustelusta tälläkään kertaa mallikkaasti.

Ihannemaailmassa nuorten kanssa työskentelevän aikuisen ei tarvitse miettiä, haluaako hän altistaa nuorten teokset öyhääjien vallankäytölle. ­Reaalimaailmassa näin näyttää olevan etenkin silloin, kun vastamainos on erityisen onnistunut ja iskee osuvaan kohtaan.

Kommentoijien pelko ei kuitenkaan saa olla syy jättää keskustelua käymättä. Myös nuorilla on oikeus osallistua avoimeen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Jaa tämä:

Kasvatetaan liha laboratoriossa

Lihankulutus kuormittaa maapalloa. Yksi ratkaisu lihamieltymyksen tyydyttämiseksi on kasvattaa liha laboratoriossa.
TEKSTI Mark Post

Ihmiskunta on edistynyt suunnattomasti 15000 vuodessa. Ennen saimme hädin tuskin ruokittua itsemme ja ehkä muutaman perheen- ja heimojäsenen metsästämällä ja keräämällä ruokaa. Tätä seurasi kuitenkin maatalouden edistysaskeleet, kuten eläinten kesyttäminen ja jalostaminen, joiden ansiosta ruoantuotannon tehokkuus lisääntyi suunnattomasti ja sivilisaation massiivinen laajeneminen tuli mahdolliseksi.

Ruuantuotannon tehokkuus kasvaa edelleen, mikä mahdollistaa planeetan ihmismäärän kasvun jatkumisen kohti vuodelle 2050 ennustettua 9,7 miljardia. Samanaikaisesti ympäri maailman kasvanut rikkaus ja hyvinvointi on johtanut jyrkkiin muutoksiin syömistottumuksissa: kulutamme yhä enemmän lihassa olevia ”korkealaatuisia” proteiineja. YK:n alaisuudessa toimiva Maailman terveysjärjestö (WHO) onkin arvioinut, että lihan kulutus kasvaa 70 prosenttia kolmen tulevan vuosi­kymmenen aikana.

Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi. Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050.
Usein meidän vastamainokset esittävät vähän harmillisenkin rehellisiä tulkintoja maailmasta. Aina maailmaa ei vaan voi katsoa ruusunpunaisten lasien läpi. Toisaalta, toisinaan voi.
Ohessa on meidän visiomme siitä mitä ruuantuotanto ja ruokamainonta voisivat olla vuonna 2050, mikäli lihataloissa heittäydytään oikeasti innovatiivisiksi.

Mikäli tämä arvio osoittautuu todeksi, tulevat nykyisten maatalousjärjestelmien rajat – saatavilla oleva maa-ala, vesi, energia ja kyky käsitellä kasvihuonepäästöjä – vastaan ennen kuin saavutamme täyden ruokaturvan. Jo nyt 70 prosenttia viljelyskelpoisesta maa-alasta on varattu karjalle eli lihan­tuotantoon.

Voimme tehostaa tuotantoa ottamalla käyttöön lisää maata tai parantamalla nykyisen tuotannon tuloksia. Käytettävän maa-alan lisääminen ­tulee ympäristölle kalliiksi. Esimerkiksi lehmien ja muiden hitaasti pienissä poikueissa lisääntyvien eläinten tuotannon lisääminen on vaikeaa ja aikaa vievää – jos mahdollista lainkaan. 

Juuri lehmät ovat tehottomimpia lihan tuottajia: jokaista tuottamaansa lihakiloa kohden lehmä voi kuluttaa jopa kymmenen kiloa ravintoa. Lehmien ruokintaan uppoaa suunnaton määrä ravinteita, sillä suurin osa niiden ravinnosta koostuu viljasta ja soijasta, jotka ovat jo itsessään ihmisille sopivia proteiinin lähteitä.

Myytti eläinproteiinien tarpeellisuudesta on sitkeä. Lihansyöjäyhteisöjen vapaaehtoiset vegaanit ja kehittyvien yhteiskuntien jäsenet, jotka ovat vegaaneja olosuhteiden pakosta, osoittavat, ettei myytti pidä paikkaansa. Siitä huolimatta syömme edelleen lihaa. 

Kaikkiruokaisina ruoansulatus- ja aineenvaihtojärjestelmämme on kehittynyt käsittelemään vihanneksia ja lihaa, mikä on varmasti edesauttanut evolutiivista menestystämme. Silti, vaikka evoluution ja biologian ohjaaman ruokavaliollisen käytöksen syitä ymmärretään vähäisesti, on selvää, että kaikkien ihmisten muuttaminen kasvissyöjiksi ei ole ratkaisu. Meidän on löydettävä keinoja lihanhimomme tyydyttämiseen.

Vuonna 1931 Englannin tuleva pääministeri Winston Churchill kirjoitti esseessä 50 vuotta tästä eteenpäin: ”Viidenkymmenen vuoden päästä pääsemme yli hulluudesta, jonka myötä kasvatamme kokonaisen kanan syödäksemme rintapalan tai siiven, kasvattamalla nämä osat erikseen siihen soveltuvalla menetelmällä.” 

Noin 80 vuotta myöhemmin lihaskohtaisen kantasolun, niin kutsutun satelliittisolun, tunnistaminen teki laboratoriossa kasvatetusta lihasta todellisuutta.

Ensimmäinen todiste tuli hampurilaispihvin muodossa, viljellyistä satelliittisoluista valmistettuna. Se paljastettiin, paistettiin ja syötiin vuonna 2013. Arvioimme, että kustannus­tehokkaasti ja teollisessa mittakaavassa tuotetun laboratorioviljellyn lihan kilohinta olisi noin 50 euroa. 

Eniten hintatasoon vaikuttaa se, kuinka paljon soluja on mahdollista viljellä millilitrassa nestettä. Laskelmamme perustuvat oletukseen siitä, että millilitraan mahtuu viisi miljoonaa kasvatettavaa solua, mutta osa biovalmistajista on jo ilmoittanut paljon suurempia lukuja. Jos kasvatettavien solujen määrä kasvaa kymmenkertaisesti, hinta laskee kymmenkertaisesti. Tätä teknologiaa voidaan käyttää tuottamaan mitä tahansa punaista lihaa, kanaa tai kalaa.

Ateria, innovaatio, ruokainnovaatio, leikkele, Suomi100,
Monien kuluttajien ensimmäinen reaktio laboratoriossa kasvatettuun lihaan on inho. Tämä reaktio saattaa olla ymmärrettävä, muttei välttämättä looginen. Monet ruokaan liittyvät asenteet eivät ole loogisia ja esimerkiksi valtaosa kuluttajista suhtautuu hyvin tunteikkaasti siihen, mitä eläimiä voi syödä ja mitä ei. Herättelimme tähän liittyvää keskustelua Innovaatioleikkeleet-vastamainoksillamme. Lisää tästä osoitteessa ateriainnovaatiot.fi.

Hintataso ei ole ainoa viljellyn lihan tulevaisuutta kohtaava haaste. Laboratoriossa kasvatettua ruokaa kohtaan tunnetaan vastenmielisyyttä. Varautuneen suhtautumisen levinneisyyttä ja sitkeyttä ei tiedetä. Teknologisesti tuotetun ruuan vastaanotossa tulee varmasti olemaan suuria eroja eri alueilla ja kulttuureissa. Länsi-Euroopassa suorittamamme kyselytutkimus kuitenkin osoittaa, että jopa 60 prosenttia vastanneista suosisi tätä teknologiaa ja 50 prosenttia suostuisi ostamaan ja syömään viljeltyä lihaa.

Yleisesti mainittuihin huoliin kuuluvat myös lihan turvallisuus ja näennäinen luonnottomuus. Viljelty liha tulee kuitenkin ennen pitkää vastaamaan täysin eläinkudosta, jota nyt syömme, mutta se tulee olemaan turvallista, luultavasti turvallisempaa kuin liha, jota nyt kasvatamme ja kulutamme. Tällä hetkellä kykymme hallita saastumista ja tauteja on rajallinen, mutta viljelyyn perustuva järjestelmä voi tarjota näihin varmat keinot. Nämä seikat saavat minut toiveikkaaksi siitä, että viljelyteknologia otetaan käyttöön.

Uskon, että laboratoriossa kasvatetun lihan käyttö alkaisi Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Maailman rikkaammalla osalla on varaa kalliimpaan tuotteeseen, joka helpottaa lihan ympäristövaikutuksiin ja eettisiin seikkoihin liittyviä tunnontuskia. Jos voimme luoda tuotteen, joka vastaa täysin karjan kasvattamisella tuotettua lihaa ja on sekä tuotannolliselta laajuudeltaan että hinnaltaan kilpailukykyinen ja kaikkien saatavissa, viljelty liha tulee leviämään vähitellen muun maailman käyttöön. Kun sen käytöstä tulee standardi, voimme vaikuttaa tilanteeseen globaalilla tasolla, mihin olemme pyrkineet.

Näkemykseni on, että vuoteen 2050 mennessä sata prosenttia maailman väestöstä voisi saada ravintonsa viljellystä lihasta. Totta puhuen en tiedä, kuinka kauan siinä kestää, mutta uskon, että on vain yksi mahdollinen tulevaisuuden asetelma – ja se on täysi siirtyminen viljellyn lihan tuotantoon. Tämä ei johdu siitä, että ihmiset eivät tulevaisuudessa haluaisi syödä karjan kasvatuksella tuotettua lihaa tai muita lihatuotteita, vaan yksinkertaisesti siitä, että pian emme enää voi valita näiden kahden väliltä. Ruokaturva pitää tasapainottaa ihmisten planeetalle aiheuttaman kuormituksen vähentämisen tarpeen kanssa.

9,7 miljardin ihmisen ruokkiminen ympäristöystävällisellä ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla on valtava tehtävä, joka vaatii kaiken sille uhraamamme kekseliäisyyden. Ratkaisut siintävät lähitulevaisuudessa – näihin lukeutuvat ruokahävikin vähentäminen, kasvipohjaisten lihankorvikkeiden parantaminen, hyönteisproteiinit ja tietysti viljelty liha. Monitasoinen, useampaan kohteeseen keskittyvä lähestymistapa antaa ruokatulevaisuutemme uudelleensuunnitteluun parhaat mahdollisuudet tavoilla, jotka kunnioittavat ihmisyyden ja ympäristön rajoja. 

Laboratoriossa kasvatettu liha voi olla osa tätä kokonaisuutta.

Kirjoittaja on verenkiertofysiologian professori Maastrichtin yliopistossa, Alankomaissa. Hän osallistui in vitro -lihan tutkimukseen ensimmäisen kerran vuonna 2008 toimiessaan kudostekniikan professorina Eindhovenin teknillisessä yliopistossa. Vuonna 2013 hän kasvatti tiiminsä kanssa maailman ensimmäisen synteettisen hampurilaisen viljellyistä lihasoluista.

Lue Mark Postin haastattelu täältä.

Post vieraili Helsingissä helmikuussa Vegemessujen ja Häiriköt-päämajan kutsumana.

Jaa tämä:

Leikkaa ja liimaa mainosparodia

Global Meal -vastamainoshankkeen tuottaja kertoo, mikä on oleellista. Kaikkea ei tarvitse osata itse ja hyvällä idealla pääsee jo pitkälle.

Liimaaminen ja leikkaaminen, piirtäminen, kuvankäsittelyohjelman käyttö, ideoiden pallottelu, terävä yhteiskunnallinen kritiikki, sloganien muotoilu. Vastamainoksen tekemisessä tarvitaan monenlaisia taitoja. Paras jälki syntyy usein yhteistyöllä, niin on tehty myös useimmat ammattimaiset vastamainokset – ja mainokset. Luovan ryhmätyöprosessin aikana kuuluu usein “mä en osaa piirtää” -napinaa, mutta nyt se ei haittaa – joku kaveri varmasti osaa.

Vastamainosta voidaan lähteä tekemään kahdesta eri näkökulmasta. Mielessä voi olla jokin yhteiskunnallinen ongelma, kuten ilmastonmuutos tai lapsityövoiman käyttö, jota haluaisit nostaa mainonnan keinoin esiin. Silloin mietit minkä tyyppinen mainos voisi tässä auttaa, etsit sellaisen käsiisi ja ryhdyt työhön. Toisaalta voi selailla läpi erilaisia mainoksia ja kun jokin mainos pistää karvat pystyyn, on ehkä löytänyt etsimänsä. Sitten voi miettiä, mikä mainoksessa ärsyttää ja kääntää sen sanomaa toisenlaiseen muotoon.

Possun elämä. Työryhmä Kaisa, Otto, Matias, Saana, Santeri ja Sasha Kannelmäen peruskoulusta.
Possun elämä –työryhmä: Kaisa, Otto, Matias, Saana, Santeri ja Sasha Kannelmäen peruskoulusta. Lisää kilpailutöitä osoitteessa www.globalmeal.fi.

Iskevän vastamainoksen tekemisessä sanoman kirkastaminen on tärkeää, jotta viestisi saavuttaa katsojan ja lukijan toivomallasi tavalla. Kritisoitko yksittäistä tuotetta tai brändiä vai jotakin tuotannonalaa yleisellä tasolla? Otatko kantaa ympäristöongelmiin, ihmisoikeusrikkomuksiin, eläinten oikeuksiin vai terveyskysymyksiin? Kommentoitko alkutuotannon ongelmia, koko tuotantoketjun toimintaa vai kuluttajan vastuuta?

Asioiden luokittelu ja vuorovaikutussuhteiden ja mittaluokkien ymmärtäminen voi olla yllättävän hankalaa aikuisellekin. Vaikkapa runsas torjunta-aineiden käyttö voi olla vahingollista luonnolle sekä viljelijöiden terveydelle, ja jopa kuluttajalle. Mihin näistä haluat viestilläsi puuttua? Koulumaailmassa apukysymysten kysymiseen ja ajatuksen ohjailuun tarvitaan usein opettajan apua. Yhdessä pohtiminen synnyttää yleensä parhaat keskustelut ja oivallukset. Mikä on syy, mikä seuraus ja miten nämä näkyvät tekeillä olevassa vastamainoksessa?

Global Meal -vastamainoskilpailu kutsuu kaikki halukkaat mukaan. Kilpailu nostaa esiin ruuan globaalit vaikutukset, jotka jäävät helposti näkymättömiin. Kyseessä on vastamainoskilpailu, jossa osallistutaan yhteiskunnalliseen ruokakeskusteluun ja kommentoidaan kulutusyhteiskunnan ongelmia parodian keinoin, mainosten omalla kielellä. Minkä ruokaan tai sen tuotantoon liittyvän epäkohdan tai ratkaisun sinä haluat nostaa esiin siloitellun markkinointiviestinnän rinnalle?

Kilpailu starttasi 12.9.2017 ja päättyy 4.3.2018. Kilpailussa on avoin sarja, sekä koululaissarja, joka on suunnattu yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Molemmissa sarjoissa kilpailuun voi osallistua yksin tai työryhmänä.

Jos ruoka-aiheeseen tarttuminen tuntuu hankalalta, on tähän kuvaan poimittu vastamainonnan hengessä joitakin näkökulmia, joiden kautta asiaa voi ruveta pureskelemaan. KUVA: Global Meal
Jos ruoka-aiheeseen tarttuminen tuntuu hankalalta, on tähän kuvaan poimittu vastamainonnan hengessä joitakin näkökulmia, joiden kautta asiaa voi ruveta pureskelemaan.
KUVA: Global Meal

Tutustu ruuan globaaleihin vaikutuksiin, itse kilpailuun,  ja opettajien taustamateriaaleihin osoitteessa www.globalmeal.fi.

Kilpailun järjestää Häiriköt-päämaja yhdessä Biologian ja maantieteen opettajien liiton kanssa. Menossa on mukana myös Eetti – Eettisen kaupan puolesta ry.

ps. Vinkki opettajille: Jos pohdit miten kannustaa oppilaat mukaan, niin vastaus on kehuminen. Jokaisessa vastamainoksessa on jotakin hyvää; oivaltavat tekstimuunnokset, tiukka yhteiskunnallinen viesti, hieno visuaalinen toteutus tai ihan vain se että teos saatiin käynnistymisvaikeuksien jälkeen valmiiksi. Nosta esiin jokaisen valmistuneen vastamainoksen hyviä puolia, buustaa oppilaiden itsetuntoa, kehu, kehu ja kehu.

Tässä lisää Global Mealin teemoista.

Jaa tämä:

Ruoka, eläimet ja arvo

Mitä me syömme, kun syömme? Ja miksi joitain eläimiä syödään ja toisia ei?

Harvalle tulee mieleen teurastaa oma kissa ja valmistaa siitä ateria. Toisaalta monelle lemmikinomistajalle broilerin, sisäfileen tai pekonin syöminen ei ole ongelma. Ruoan tuotanto on etäällä tapahtuva asia, ja harva yhdistää kaupan hyllyllä paketeissa olevan lihan eläviin eläimiin.

Lihateollisuuden tuotantoketjujen ja niihin liittyvän julmuuden avaaminen on saanut monet harkitsemaan kahdesti lihan syömistä – hyvin perustein. Jos kanoihin, lehmiin ja sikoihin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin kissoihin ja koiriin, niitä ei syötäisi. Kissat ja koirat kuitenkin kelpaisivat ihmisravinnoksi siinä missä muukin liha – ja tiedämme, että eräissä kulttuureissa ne myös päätyvät ruoaksi. Toisissa kulttuureissa taas sikaa pidetään epäpuhtaana ja ravinnoksi kelpaamattomana.

Tämä kuvastaa antropologiassa jo kauan sitten tehtyä huomiota: mikään ihmisyhteisö ei hyödynnä eikä ole hyödyntänyt kaikkea syötäväksi kelpaavaa ruokana. Osa syötäväksi kelpaavista asioista on rajattu ruoan käsitteen ulkopuolelle, ja niiden syöminen on vastenmielistä tai peräti kiellettyä.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.

Ruokatabuja on antropologiassa tutkittu paljon. Brittiläisen antropologi Mary Douglasin (1921–2007) mukaan Raamatun ruokatabut koskevat eläimiä, jotka ikään kuin putoavat selkeiden määritelmien väliin. Esimerkiksi sika on sorkkaeläin, muttei märehdi, kuten kunnon sorkkaeläimet Raamatun mukaan tekevät. Tämä kategorioiden välissä oleminen tekee niistä saastaisia.

Yhdysvaltalainen antropologi ­Marshall Sahlins (s. 1930) puolestaan on todennut, että 1970-luvulla Yhdysvalloissa lihan syömäkelpoisuuteen vaikutti syöjän luokka ja se, kuinka lähelle ihmisten elämänpiiriä eläin hahmotettiin. Siat ja naudat olivat selkeästi tuotantoeläimiä ja ruoaksi kelpaavia. Hevoset taas olivat ennemminkin ihmisten kumppaneita ja siten pääosin ruoaksi kelpaamattomia, puhumattakaan perheenjäseniksi lasketuista kissoista ja koirista. Toisaalta syötävien eläinten liha oli Sahlinsin mukaan myös luokittunutta. Keski- ja yläluokille kelpasi vain eläimen sisempi liha. Työväenluokka ja köyhemmät saivat tyytyä ulompaan lihaan ja sisäelimiin.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Ruokatabut eivät välttämättä koske yksiselitteisesti tiettyä eläintä. Ruokatabuja on lukemattomia, eivätkä ne ole selitettävissä yhtenäisillä syillä tai järkeilyillä – ne ovat kulttuurisesti määriteltyjä ja muuttuvia. Kuten Sahlinsin esimerkistä käy ilmi, ruokatabuihin vaikuttaa myös ruoan tuotantotapa ja yhteiskunnalliset rakenteet.

Sahlinsin kuvaus ja selitys on varmasti myös monelle suomalaiselle järkeenkäypä. Jos eläin on lemmikki ja osa perhettä, ei sitä pidetä syötävänä. Tämä pätee yhtä lailla minipossuun kuin puudeliinkin. Mutta kuten arvata saattaa, tuotanto- ja lemmikkieläimien määrittelyt eivät ole yleismaailmallisia.

Jako tuotanto- ja lemmikkieläimiin heijastaa kapitalismille tyypillistä tiukkaa jakoa rahallista arvoa tuottavaan työhön ja arvontuotannon ulkopuolelle jätettyyn kotitalouteen. Jälkimmäinen on määritelty kulutuksen piiriksi, eikä siellä tapahtuvaa – usein naisten tekemää – hoivatyötä lasketa työksi. Tämäntyyppiset jaot määrittävät myös suhteitamme eläimiin. Kaikissa yhteiskunnissa tällaista eroa ei tehdä, ja se näkyy myös suhtautumisessa läheisimpiin eläimiin. Esimerkiksi Papua-Uuden-Guinean saaristossa asuvat mengenit eivät tee tällaista jakoa arvontuotannon tai eläinten suhteen.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta. Muista klikata läpi kaikki linkit!

Mengenit kasvattavat sikoja ruoak­si, mutta hyvin tietyntyyppiseksi sellaiseksi. Sikoja annetaan osana seremoniallisia lahjoja, jotka kuuluvat initiaatiojuhliin eli elämänkiertoon – kuten avioliittoon ja hautajaisiin – liittyviin juhlallisuuksiin. Initiaatioissa pienistä lapsista tehdään tyttöjä ja poikia ja naimaikään tulleista nuorista miehiä ja naisia: heidät tuodaan sukupuolitetun ­henkilöyden piiriin.

Lahjoilla pidetään yllä yhteiskunnan keskeisiä sosiaalisia suhteita.

Tärkeinä pidettyjen sosiaalisten suhteiden ylläpito ja luominen on keskeinen arvo mengeneille. Mengenit puhuvat arvokkaita sosiaalisia suhteita luovasta ja ylläpitävästä toiminnasta työnä. Työ kattaa laajan kirjon toimintaa: viljelyn, lastenhoidon ja yllämainittujen seremonioiden järjestämisen. Palkkatyö taas ei lukeudu työn piiriin, jos sen tuottoja ei käytetä suhteiden ylläpitoon. Seremonioissa annettavat lahjat kuvaavat sosiaalisia suhteita luovaa toimintaa – tai kuten mengenit sanoisivat, työtä.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Kaskiviljelyn kautta mengenit ovat jatkuvassa läheisessä vuorovaikutussuhteessa kasvattamiensa kasvien kanssa. Kasveja hoidetaan ja kasveja kannustetaan loitsuilla kasvamaan. Viljelykasvit ovat yhtäältä hoivan kohde ja toisaalta sen väline. Sosiaalisesti tuottavan toiminnan (eli työn) ydin on ruoan antaminen toiselle. Sama pätee sikoihin. Mengenit hoitavat ja kasvattavat sikojaan ja ovat jatkuvassa suhteessa niihin; ne käsitetään yksilöiksi ja niillä on nimet. Sikojen lahjoittaminen on tärkeä ja välttämätön osa suurimpia rituaaleja.

Mengeneille siat eivät ole objekteja, eikä niitä ole määritelty teollisen lihantuotannon tuotantoeläinten tavoin raaka-aineeksi ja sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle. Siat ovat läheisiä eläimiä, mutta ne eivät ole lemmikkejä. Toisin kuin läheisen suhteen perusteella saattaisi luulla, siat teurastetaan ja syödään.

Niitä ei kuitenkaan syödä noin vain. Yksikään mengen ei teurasta tai syö itse kasvattamaansa sikaa, sillä se olisi itsekkyyden huippu ja arvontuotannon logiikan vastasta. Sikoja kasvatetaan ja hoidetaan vuosia, jotta ne voidaan lahjoittaa muille osana yhteiskuntaa uusintavia juhlia. Tässä mielessä siat ovat arvontuotannon väline, ja eläinoikeusnäkökulmasta siat menettävät henkensä myös mengenien parissa.

Ero nykyiseen teolliseen lihantuotantoon on kuitenkin selvä. Mengeneille sikojen kasvatus ja teurastus ei tapahdu näkymättömän ja vieraannutetun tuotannon piirissä, vaan siat ovat jatkuvasti läsnä.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Ruokatabut perustuvat monenlaiseen logiikkaan, ja ne ovat kulttuurisesti määrittyneitä. Ne kuitenkin kertovat paljon yhteiskunnastaan ja liittyvät kiinteästi yhteiskunnallisiin suhteisiin. Mengenien sikojen hoito kuvastaa mengenien perimmäisiä arvoa, eli tärkeiden sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja luomista. Teollinen eläintuotanto kertoo yhtä lailla teollisten yhteiskuntien arvoista.

Ranskalainen antropologi ­Philippe Descola (s. 1949) on todennut, että yhteisön suhteet ympäristöönsä kuvaavat myös yhteisön sisäisiä suhteita. Kääntäen, se miten kapitalismissa kohtelemme tuotantoeläimiä kuvastaa sitä miten me kohtelemme toisiamme.

LUE MYÖS: Pia Lundbomin Eläinten asialla -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Kirjoittajan Helsingin yliopiston sosiaali- ja antropologian oppiaineen jatko-opiskelija ja hänen väitöstutkimuksensa käsittelee laajamittaisten öljypalmu- ja hakkuuprojektien poliittisia vaikutuksia ja paikallisen maankäytön muutoksia Papua-Uusi-Guinean maaseudulla. Lisää antropologisia huomioita maailmasta AntroBlogissa

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.”
Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
Jaa tämä:

Eläinten asialla

Eläinoikeusaktivismi on muuttanut muotoaan viimeisten 20 vuoden aikana. Muutokset ovat mukailleet siirtymiä julkisessa keskustelussa, mutta tavoitteet ovat pysyneet samoina.

Vuotta 1995 pidetään suomalaisen eläinoikeusliikkeen syntyhetkenä kahdesta syystä: silloin tehtiin ensimmäiset kettujen vapautukset turkistarhoilta ja samoihin aikoihin perustettiin myös Oikeutta eläimille -yhdistys. Toukokuun 1995 kettujen vapautukset saivat aikaan paljon meteliä, ja ne tuomittiin julkisessa keskustelussa varsin laajasti.

Eläinoikeusliikkeellä on Suomessa jo yli 20 vuoden taival ja keinot ovat muuttuneet matkalla.

"Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle." Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.
”Nyt lehmät lentävät – suoraan lautaselle.” Lihatilalla elämänsä viettävän naudan kohtalo on kirjoitettu jo ennalta, ei kuitenkaan tähtiin. Lue lisää aiheesta täältä.

Keskustelu turkistarhauksen lopettamisesta alkoi jo paljon ennen vuotta 1995, mutta tuolloin eläinaktivistit esittivät kritiikkinsä kärkevämmin ja näkyvämmin. Alkuaikoina eläinaktivisteja kutsuttiin monenlaisilla nimillä: luontoaktivisti, eläintensuojelutoimija, kettujen vapauttaja ja kettu­tyttö. Iltapäivälehtien lanseeraama kettutyttö-termi jäikin näistä elämään.

Aktivisteja itseään ei juuri kuultu. Heidän motiivejaan, ajattelutapaansa tai arvojaan ei ehkä edes oltu valmiita tai halukkaita ymmärtämään. Eläinten oikeuksien edistämisen sijaan monille toimijoille tarjottiin vaihtoehtoisia, ”parempia” yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoja. Miksi puolustaa kettuja tai sikoja, kun löytyy paljon ”tärkeämpiä” ja olennaisempia epäkohtia?

Tämä tärkeämpien kohteiden vaatimus osoitetaan usein myös muille aktivisteille.

Myös elämäntapavalintoja, kuten veganismia, kummasteltiin jopa aktivistien lähipiireissä. Osaa kannustettiin ”lopettamaan se pelleily”. Etenkin alkuvuosien eläinaktivismia pyrittiin tulkitsemaan sekä hairahtuneiden nuorten ymmärtämättömyytenä että johdateltujen nuorten naisten ajattelemattomuutena.

Kun aktivistit itse saivat puhetilaa, he perustelivat toimintansa lähtökohtina olevan eläinten oikeudet ja eläinten vapauttaminen. Tämä näyttäytyi aktivismin alkuvuosina jo itsessään temaattisesti varsin radikaalina.

Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.
Häiriköiden ruokainnovaatiot levisivät internetin tietoverkkoihin saakka. osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi voit käydä lukemassa lisää aiheesta.

Toiminta oikeudenmukaisemman maailman puolesta ei sellaisenaan ole mikään erityisen radikaali agenda, vaikka valtamediassa tai eläinoikeusliikkeen ulkopuolella eläinaktivismi itsessään esitettiin radikaalina. Vielä 2000-luvun alkupuolella aktivistien poliittinen agenda sivuutettiin.

Nyt, vuonna 2017, Oikeutta eläimille -yhdistyksen Facebook-sivuilla on lähes 70 000 tykkääjää. Uusia vegaanisia valmisruokia tuntuu putkahtavan kauppojen hyllyille viikoittain ja Helsingissä järjestettiin ensimmäiset – nopeasti loppuunmyydyt – Vegemessut. Eläinaktivistit ovat kasvoillaan ja nimillään keskustelemassa eläinten kokemasta kärsimyksestä.

Muutos ei kuitenkaan ole tapahtunut aktivistien poliittisessa sanomassa. Aktivistien pääviestit eivät ole muuttuneet mihinkään, eivätkä toiminnan tavoitteet ole muotoutuneet reformistisemmiksi. Tuomas Ylä-Anttila toteaa kirjassaan Politiikan paluu, että liikkeiden on oikeutettava vaatimuksensa saadakseen kannatusta – vaatimukset on esitettävä tavalla, joka vetoaa hyväksyttyyn käsitykseen yhteisestä hyvästä. Eläinoikeusliike esittää vaatimuksia eri tuotannonaloille, joiden se vaatii perustavanlaatuisesti muuttavan toimintatapojaan.

Turkistarhauksen lopettaminen on ollut näistä yksi keskeinen. Aktivistien tyyli kampanjoida esimerkiksi turkissomisteiden käytön lopettamiseksi tai eläinten kohtelun parantamiseksi maatiloilla ovat kuitenkin herättäneet myös varsin voimakkaita vastareaktioita vuo­sien varrella.

"Mamin pikku suupala <3" Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.
”Mamin pikku suupala <3” Lue lisää siitä, kuinka tutkija sai koiraihmiset raivon valtaan tiedustellessaan koiran sopivuudesta ruuaksi.

Alkuvuosien eläinten vapautukset tekivät tilaa eläinten asialle. Kuten yhteiskunnallisten liikkeiden toiminnoissa yleensäkin, eläinaktivismissakin vaikuttamistyö on edennyt vaiheittain. Iskut olivat yksi tapa herättää huomiota eläinten kohteluun. Olipa eläinten vapautuksista poliittisena vaikuttamistapana mitä mieltä tahansa, yhteiskunnallista keskustelua ne saivat aikaan.

Eläinoikeusliikkeen yhtenä ajavana ajatuksena on se, että eläinten asiaa on kokonaisuudessaan pidettävä esillä, koska ne eivät osaa itse nousta barrikadeille. Eläinten hyväksikäytön lopettaminen onkin aktivistien tavoite. Eläinten vapautusiskujen loppuminen ja keinovalikoiman muuttaminen vuorovaikutteisempaan suuntaan on vaikuttanut aktivistien asemaan paljon. Eläinten asemasta, kohtelusta ja elämästä on tarjottu viime vuosina katsojille salaa kuvattuja kuvia.

Varsinkin 2007 vuodesta alkaen toteutetut kampanjat, joissa on esitetty salaa eläintiloilla kuvattua materiaalia, ovat laventaneet aktivistien mahdollisuuksia poliittiseen toimintaan myös muille eläinten asiaa edistäville toimijoille. Kuvat ovat tehokkaita ja niiden todistusvoima on vahva. Kuvamateriaalit haastavat jokaisen pohtimaan tehomaatalouden tilannetta. Samalla materiaalit asettavat vastuuta kuluttajalle ja pakottavat katsojan analysoimaan myös omaa kulutuskäyttäytymistään.

"Rahalla saa ja hevosesta piisaa." Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.
”Rahalla saa ja hevosesta piisaa.” Miksi hevosen liha einespaketissa aiheuttaa skandaalin ja kohun? Saako hepasta tehdä makkaraa, vai onko se lemmikki? Lisää hevosen elintarvikepotentiaalista täällä.

Salakuvien esittäminen ja mediassa jakaminen asettuivat jatkumoksi kaikelle vaikuttamistyölle, mitä jo aiemmin oli tehty. Aktivistien poliittiseen toimintaan sosiaalinen media asettui kuin nenä päähän. Teknologinen kehitys ei kuitenkaan yksin riitä selittämään aktivistien menestystä kuvakampanjoiden avulla vaikuttamisessa. Edesmennyt yhdysvaltalainen sosio­logi Charles Tilly kehotti Social movements, 1768–2004 -teoksessaan välttämään teknologista determinismiä. Hänen mukaansa pelkkä uusi media ei muuttanut yhteiskunnallisten liikkeiden luonnetta. Kirjassaan Tilly alle­viivaa, kuinka yhteiskunnallisissa liikkeissä omaksuttiin uuden median käyttö toimintaan, jota harjoitettiin muutenkin.

Tiedotusvälineiden ja liikkeiden suhde saa ranskalaisen historioitsija Pierre Rosanvallonin mukaan merkityksen vasta yhteisten vastademokraattisten tehtävien ansiosta. Rosanvallon esittää kirjassaan Vastademokratia – Politiikka epäluulon aikakaudella, että ”tiedotusvälineet ovat valvontademokratian vakiintunut ja funktionaalinen puoli, kun taas kansalaisyhteiskunnassa syntyneet aktivistijärjestöt ovat sen toiminnallinen puoli”.

"Käy kimppuun, sikaan ja limppuun." Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?
”Käy kimppuun, sikaan ja limppuun.” Monien mielestä siat ovat söpöjä ja ihania pikkulapsiakin verrataan possuihin söpöydessä. Silti monet kokevat asiakseen syödä näitä ihanuuksia. Onko lihatilalla (lyhyen) elämänsä viettävän sian elämä ihana?

Pelkkä pohdinta ja analysointi eivät riitä. Eläinoikeusaktivistit haluavat muutosta, joka ei ole vain sanahelinän tasolle jäävää hymistelyä. Hymistely ei muuta epäkohtia eikä lopeta kenenkään kärsimystä. Liikkeissä on ollut erilaisia kampanjoita, tapahtumia ja ruohonjuuritason vaikuttamistyötä. Keskustelut, kohtaamiset ja vuoropuhelu mahdollistavat niin ikään epäkohtien esille nostamisen.

Eräänlaisina välietappeina kasvissyönnin edistäminen, tietoisuuden lisääminen ja keskustelun herättäminen eläinten kohtelun epäkohdista konkretisoivat eläinoikeus­aktivistien sanomaa ja koskettavat monia. Aktivistit ovat onnistuneet sanomansa sanoittamisessa sellaisella tyylillä, joka kohtaa entistä useamman kokemusmaailman. Aktivistien poliittinen tavoite on myös saada ajattelemaan, millaisia vaikutuksia omalla toiminnalla on, ja purkaa tapaa katsoa eläimiä vain jonain, mitä tuotetaan ruuaksi mahdollisimman halvalla.

Kukapa haluaisi olla ”riistäjä”?

Salakuvien julkaisu on tuottanut myös tarkoittamattomia seurauksia. Teurastamoilla kuvatut kuvat ja niiden julkaisu sai isot yhtiöt suunnittelemaan kameroiden tuomista teurastamoille. Siten alojen kiire ja haasteet tavallaan päädyttiin kaatamaan yksittäisten työntekijöiden syliin, vaikka tätä aktivistit eivät tehneet.

"Nosta kissa ruokapöydälle." Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn – joka ei ei unohdu vuosikymmenissä.
”Nosta kissa ruokapöydälle.” Jossain kissoja hellitään ja jossain kissoja syödään. Ei voi väittää, että me ihmiset olisimme erityisen johdonmukaisia näissä hommissa. Siinä, missä suuri yleisö ei korvaansa lotkauta tapetusta possusta, nostattaa kissan tappaminen melkoisen myrskyn.

Kahdenkymmenen vuoden aikana eläinoikeusliike onkin muuttunut poliittisesta altavastaajasta ja marginalisoiduista toimijasta yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Oma kysymyksensä on se, mihin vaikuttamistyö johtaa. Joka tapauksessa eläinoikeustoimijat saavat jatkuvasti pohtia keinoja, miten esittää asiansa. Niin aktivismin kuin kaiken yhteiskunnallisen toiminnan on uudistuttava saadakseen asiansa esille ja puhutellakseen uusia ihmisiä. Eläinoikeusliike ei edelleenkään ole massojen liike, mutta sen esittämät asiat ja ongelmakohdat puhuttelevat entistä useam­pia.

Kasvistuotteiden lisääntyminen ja vegaanisten tuotteiden valikoiman parantuminen antaa viitteitä siitä, että kasvissyönti ja veganismi on samaan aikaan sekä politisoitunut että epäpolitisoitunut. Kasvissyönti tai vegaaniset tuotteet eivät nivoudu pelkästään aktivistiuteen vaan ovat kenelle tahansa mahdollisia, tavallisia valintoja. Kasvissyönti tai vegaanisuus ovat poliittisina valintoina enemmän kuin trendin harjalla ratsastamista. Poliittisina valintoina kuluttajavalinnat eivät kuitenkaan useimmille riitä. Yksittäisen kuluttajan käsissä eivät ainakaan toistaiseksi ole suuret linjat, ellei liikkeellä ole suuria massoja.

Eläinoikeusliike on joutunut antamaan periksi hyvin vähän. Eläinten asioissa on kuitenkin vielä paljon tekemistä. Laajemmassakin yhteiskunnallisessa kehyksessä veganismi on yleistynyt hyvin nopeasti, eikä se ole enää vain aktivistien valitsema elämäntavallinen kehikko. Kaikille vegaaniset tuotteet valitseville ruokavalio ei kuitenkaan ole erityisen poliittinen ­kysymys.

Jos poliittisuus katoaa kokonaan eikä kiinnity mihinkään laveampaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, onko olemassa riski, että kyseessä on joillekin vain trendi? Luultavasti. Mutta osalle samalla saattaa muotoutua yhteiskunnallisesti tiedostavampi elämä.

LUE MYÖS: Tuomas Tammiston Ruoka, eläimet ja arvo -artikkeli jatkaa Innovaatioleikkeleiden teeman purkamista täällä. Lisäksi aiheeseen liittyviä löytyy osoitteesta www.ateriainnovaatiot.fi.

Pia Lundbom: Eläinten puolustajat – Suomalaisen eläinoikeusaktivismin muuttuva poliittinen tyyli ja toiseus. Jyväskylä studies in Education, Psychology and Social Research. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Väitöstutkimus ladattavissa kokonaisuudessaan täältä.

Jaa tämä:

Soija on murhaa ja muita päättömyyksiä

Mitä mieltä pitäisi olla puutaheinää puhuvasta kansanedustajasta? Pitäisikö edustajille asettaa joitain pätevyysvaatimuksia? Miksi ei?

Sain eilen lehdistötiedotteen Suomen Keskustan eduskuntaryhmän kansliasta. Minua lähestyttiin kansanedustaja Mikko Kärnän puolesta. Edustaja Kärnä oli selvästi flipannut toissa päivänä alkaneen, koko tammikuun kestävän Vegaanihaasteen ja siihen liittyvän keskustelun takia.

Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä kritisoi blogissaan väitteitä veganismin eettisyydestä.. ..Kärnä vaatii, että eettisyyden käsite ruuoantuotannossa on määriteltävä uudelleen ja haastaa jokaisen suomalaisen yksityisen ja yhteisön mukaan talkoisiin kotimaisen ruoan puolesta.”

Edustaja Kärnä on valinnut kritiikkinsä keihäänkärjeksi soijan, jonka ympäristötaakkaa hän vakuuttelee meille median edustajille.

”Metsiä kaadetaan koko ajan uusien viljelmien tieltä ja viljely aiheuttaa vesipulaa muutenkin kuivilla seuduilla.. ..On tosiasia, että eettisintä ja ekologisista ruokaa meille suomalaisille on suomalainen, lähellä tuotettu ruoka.”

Näihin tiedotteisiin pitäisi kyllä laittaa joku yleinen varoitus.
Näihin tiedotteisiin pitäisi kyllä laittaa joku yleinen varoitus.

AaaAaAaargh! Naama sulaa. Eikö Suomalaisen agraaripuolueen edustaja tiedä sen vertaa, että hänen ylistämä suomalainen liha ruokitaan ja kasvatetaan sillä tuontisoijalla? Valehteleeko se? Onko se kujalla? Vai muuttuuko se tuontisoija jotenkin taianomaisesti kotimaiseksi, kun se on kierrätetty nisäkkään ruuansulatuselimistön läpi ja puhdistettu lihasmassaksi, jota lihaa syövä heteromieskin voi mussuttaa lippu tanassa?

Ikävä kyllä, nämä tiedotteet menevät usein sukkana läpi, koska me toimittajat olemme laiskoja, klikkauksia tarvitaan ja ei se nyt ole aina ihan niin justiinsa. Ainakin Talouselämä julkaisi Kärnän bloggauksen ja kepun lähettämän tiedotteen pohjalta artikkelin, jossa ei vahingossakaan haastettu päättömiä väitteitä.

Hävetkää siellä Alma-talossa. Hävetkää.

Ehkä ainoa asia, joka lohduttaa minua tällä hetkellä on se, että kaikki Star Trekit ilmaantuivat juuri Netflixiin. Voin erakoitua, katkaista kaikki linkit ulkopuoliseen maailmaan ja keskittyä olennaiseen.
Ehkä ainoa asia, joka lohduttaa minua tällä hetkellä on se, että kaikki Star Trekit ilmaantuivat juuri Netflixiin. Voin erakoitua, katkaista kaikki linkit ulkopuoliseen maailmaan ja keskittyä olennaiseen.

Mikäli tämä soija-aihe kiinnostaa, niin WWF:n Hidden Soy –hanke esittää hyvin yksinkertaisen ja yksiselitteisen graafisen käyttöliittymän avustuksella, kuinka noin kaikkeen meidän safkaan on käytetty soijaa. Esimerkiksi kilo sitä Kärnän possufilettä on vaatinut keskimäärin 510 grammaa soijaa (ja tähän päälle tietty aika hitosti muuta rehua ja sellaista). Kilo viljeltyä lohta on ottanut keskimäärin 590 grammaa soijaa (myöskin kaikenlaisen muun ohessa).

Kuten päivystävä anarkisti, Suvi Auvinen huomautti:

Eurooppalaisten käyttämästä soijasta noin 93 % menee eläinten rehuksi. Soijan kierrättäminen eläinten kautta on globaalisti kestämätön tapa tuottaa ruokaa.. ..Kärnä kertoo myös kvinoan kysynnän lisääntymisen vaikuttaneen siihen, ettei ’Perun ja Bolivian köyhillä ole siihen enää varaa.’ Tämä taas on puhtaasti kapitalistisen talousjärjestelmän, ei kvinoan ongelma. Jos Kärnä tahtoo muutoksen tähän, suosittelen liittymään antikapitalistiseen liikkeeseen.”

Tässä saattaisin huomauttaa, että kepu ja sen tukema maatalousjärjestelmä ovat hyvinkin pitkälti antikapitalistisia hankkeita. Tämä siitä huolimatta, että kepu julistaa porvarillisuuttaan ja porvarillisia arvoja.

Hesburger, Apulanta, liha, vastamainos, kulttuurihäirintä, eläinoikeudet
Muistatteko sen kerran, kun lihaa mainostettiin vegaaneilla? Hesburger päätti yhdistää Apulanta-yhtyeestä kertovaan elokuvaan triplapekonihampurilaisen – siis hampurilaisen, jota Toni, Sippe tai Tuukka eivät itse missään tapauksessa söisi. Miksi näin? On täysin mahdollista, että Hese ei halua nostaa vegevaihtoehdon profiilia. Kasvishampurilaisen olemassa olo ja sen mainostaminen kuitenkin väistämättä muistuttaa kaikkia kuluttajia myös siitä, että firman ydintuotteeseen – teollisesti tuotettuun lihaan – liittyy moraalinen dilemma, jota ei voi pyyhkäistä pois huolettomalla käden heilautuksella.

Koska kepun kanslia ja kansanedustaja näin katsoivat asiakseen lähestyä minua tämän tiedotteensa kanssa koin tietenkin ihan perustelluksi esittää jatkokysymyksiä aiheeseen liittyen. Vastasin aikailematta saamaani viestiin ja tiedustelin juurikin tähän tuontisoijan nisäkkäiden ruuansulatuskanavissa tapahtuvaan sinivalkopesuun liittyviä.

Keskustan eduskuntaryhmän kanslia ei kokenut asiakseen vastata tähän tiedusteluuni. En ole ihan varma, että kannattaako meille toimittajille lähetellä tiedotteita, jos ei ole kiinnostunut vastaamaan niihin liittyviin kysymyksiin (no, Talouselämän kohdalla tämä näytti kyllä kannattavan). Onneksi edustaja Kärnä kuitenkin jatkoi keskustelua sosiaalisen median puolella ja onnistui jotenkin (mahdollisesti taikuuden avulla) ylittämään alkuperäisen kirjoituksensa höpsöyden (ks. kuva).

Huh-huh, siis nimittäin. Nyt kyllä.

Tämä ei siis ole kuvamanipulaatio tai huonotapaista panettelua. Tämä on kansaedustajan omalla nimellään ja naamalla julkaisema kommentti.
Tämä ei siis ole kuvamanipulaatio tai huonotapaista panettelua. Tämä on kansaedustajan omalla nimellään ja naamalla julkaisema kommentti.

Jaa tämä: