saamelaiset

Kapina Tenolla

Saamelainen kansanliike kapinoi kalastusoikeuksien ohella paljon suuremmista asioista

”Ellos Deatnu” (”Eläköön Teno”) huusi 700 ihmistä tänä kesänä 500 asukkaan utsjokelaiskylässä. Kansanliike oli syntynyt.

Ellos Deatnu -ryhmä perustettiin edistämään saamelaisten  itsemääräämisoikeutta, erityisesti Tenon kalastuksen suhteen. Saamelaisten perinteisiin lohenpyyntitapoihin kohdistetut ja tänä kesänä voimaan tulleet kalastusrajoitukset uhkaavat Tenon jokilaakson saamelaisten elämäntapaa, hyvinvointia ja alueen taloutta. Lisäksi ne ovat Norjan ja Suomen perustuslakien sekä kansainvälisen oikeuden vastaisia.

Lohi on syy siihen, miksi Tenon jokilaakso on alkujaan asutettu. Lohenkalastus on alueen saamelaiskulttuurin kulmakivi ja lohi sen tärkein luonnonvara. Saamelaisten perinteiset, luonnon antimien käyttöön pohjautuvat elinkeinot ovat kielen ja kulttuurin kantajia. Lohestukseen liittyvän perimätiedon pelätään katoavan, kun uudet rajoitukset estävät seuraavia sukupolvia oppimasta pyyntiin tarvittavia tietoja.

Ei pelkästään leiri, ei pelkästään kalasta. Kansalaistottelemattomuuteen liittyy usein symbolisia elementtejä, niin myös Ellos Deatnu -liikkeen leiriin. Kyse ei ole vain tästä tilasta, vaan verrattomasti suuremmasta asiasta, jonka symbolisena esityksenä tämä leiri toimii. Samoin kalastuskiistassa on kyse paljon muustakin kuin vain kalastusoikeuksista.
Ei pelkästään leiri, ei pelkästään kalasta. Kansalaistottelemattomuuteen liittyy usein symbolisia elementtejä, niin myös Ellos Deatnu -liikkeen leiriin. Kyse ei ole vain tästä tilasta, vaan verrattomasti suuremmasta asiasta, jonka symbolisena esityksenä tämä leiri toimii. Samoin kalastuskiistassa on kyse paljon muustakin kuin vain kalastusoikeuksista.

Turistikalastus on ainoa kalastusmuoto, joka on viime vuosisadan puolivälin jälkeen lisääntynyt Tenolla. Suurin osa saamelaisista perinnekalastajista on viime vuosikymmenien aikana lopettanut pyynnin vanhennuttuaan, eikä nuoria ole juurikaan tullut tilalle. Silti kovimmat kalastusrajoitukset iskevät juuri perinnepyyntiin. Erityisesti ne iskevät nuoriin, jotka opiskelun takia joutuvat muuttamaan pois kotiseudulta – uusien sääntöjen mukaan he menettävät tällöin oikeuden osallistua perinne­pyyntiin. Lapset eivät saa auttaa vanhempiaan lohestuksessa, jos aikovat kouluttautua.

Vastalauseena uusien kalastussääntöjen tuomalle uhalle Ellos ­Deatnu leiriytyi tänä kesänä Teno­joen Čearretsuoluun (Tiirasaari) ja julisti alueelle niin kutsutun moratorion eli lain täytäntöönpanon lykkäyksen. Moratorio mitätöi uudet Tenon kalastussäännöt saarta ympäröivällä vesi­alueella. Ellos Deatnun toimille ei ole valtiovallan siunausta.

Kansanliike päätyi kansalaistottelemattomuuteen, sillä perinteiset poliittiset vaikuttamiskeinot ovat osoittautuneet hedelmättömiksi. Moratorio on voimassa, kunnes neuvotellaan säännöt, joilla on paikallisten hyväksyntä. Moratorioalueella pyyntiä ohjaavat saamelaisten oikeuskäsitykset ja pyyntitavat. Virkistyskalastusluvat, joita ei ole paikallisesti hyväksytty, eivät ole voimassa alueella.

Myös saamelaisaktivistiryhmä Suohpanterror otti kantaa.
Myös saamelaisaktivistiryhmä Suohpanterror otti kantaa.

Tenon sopimus nähdään osana valtion laajempaa saamelaisten itsemääräämisoikeuden laiminlyövää linjaa. Metsähallituslaista poistettiin viime tingassa saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Kalastuslakiuudistus puolestaan kielsi saamelaisten kautta aikojen harjoittaman pyynnin niin kutsutuilla valtion vesialueilla, eivätkä lapset voi luvallisesti opetella kalastusta kotirannassaan, koska siellä kalastavat turistit. 

Saamelaiskäräjälakiuudistuksen ja ILO-169-sopimuksen oli tarkoitus vahvistaa saamelaisten asemaa. Ne kuitenkin kaatuivat siihen, että saamelaisten ei voitu antaa määritellä ketkä ovat saamelaisia ja suomalaisilla koettiin olevan parempi asiantuntemus tähän. Näiden lisäksi suhteita hiertää saamelaisten näkymättömyys koululaitoksessa, sote-ongelmat ja poronhoidon haasteet, jäämeren ratahanke sekä Saamelaiskäräjien krooninen resurssi­pula. Saamelaiskulttuurin harjoittamisedellytyksiä nakerretaan joka suunnalta ja saamelaisten itsemääräämisoikeus on typistetty lausuntojen antamiseksi.

Sanoissa on voimaa. Suohpanterror tuotti sarjan teoksia, jotka yhdistävät luontokuvauksen ja koulujen opetustaulut. Teoksissa on kirjoitettuna saamenkielinen sana, joka on selitetty saamenkielentaidottomalle katsojalle.
Sanoissa on voimaa. Suohpanterror tuotti sarjan teoksia, jotka yhdistävät luontokuvauksen ja koulujen opetustaulut. Teoksissa on kirjoitettuna saamenkielinen sana, joka on selitetty kielitaidottomalle katsojalle.

Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta Ellos Deatnu vetoaa toimissaan kansainväliseen oikeuteen. Sen mukaan kaikilla kansoilla – myös saamelaisilla – on itsemääräämisoikeus ja oikeus hallita omia luonnonvarojaan. Lukuisille Norjan ja Suomen ministereille lähetetyissä kirjeessä on todettu, etteivät valtiot ole kyenneet toimittamaan oikeudellista selvitystä siitä, kuinka Tenojoen omistus- ja hallintaoikeudet ovat siirtyneet saamelaisilta ja saamelaiskyliltä eli siidoilta valtion haltuun.

Oikeudellisen selvityksen puut­tuessa valtioiden valta Tenon pyynnissä perustuu hallintokäytännölle, ei juridiselle pohjalle. Tämä on epäkohta, johon tarvitaan muutos.

Kalastusta Tenon vesistössä rajoitettiin lohensuojeluun vedoten. Lohikantojen hyvinvointi on alueelle ensiarvoisen tärkeää, mutta rajoitukset ovat kohtuuttomia. 

Vaikka osa Tenon vesistön lukuisista lohikannoista voi huonosti, ei tutkimustuloksista löydy perusteita tämän mittakaavan rajoituksille. Esimerkiksi Tenon sivujoen Utsjoen pyyntiä on rajoitettu samalla lailla kuin Tenonkin, vaikka Utsjoen lohikannan on todettu voivan erityisen hyvin. Rajoitukset näyttäytyvät kiusantekona ja valtioiden harjoittaman kolonialismin jatkumona. 

Vastalauseena ihmisoikeuksia rikkoviksi kuvatuille säännöille useat paikalliset saamelaiset ovat kesän mittaan tietoisesti rikkoneet lakia ja ilmoittaneet itsensä poliisille. Aikomuksena on päästä puimaan epäkohtia oikeudessa. 

Kielikurssi jatkuu.
Kielikurssi jatkuu.

Ellos Deatnu pakkaa laavunsa Čearretsuolusta pyyntikauden päättyessä ja jatkaa työskentelyään talven mittaan. Tarvittaessa laavut nousevat Čearretsuoluun jälleen ensi kesänä. 

Heinäkuussa järjestetty tuki­konsertti keräsi yli 700 ihmistä Utsjoelle. Se oli tiettävästi suurin tapahtuma, joka paikka­kunnalla on koskaan järjestetty. Tänä kesänä perustettiin toinenkin moratorioalue Dalvadaksen liepeille Korkeasaareen, ja ensi kesälle on lisää suunnitteilla. 

Nykytilanne on täysin mahdoton: saamelaisista tehdään lainsuojattomia vain siksi, että he harjoittavat omaa kulttuuriaan ja elinkeinoaan. Hallintaoikeuksia Tenon vesistön pyyntiin tullaan mitä luultavimmin puimaan pitkissä oikeusprosesseissa valtioita vastaan. 

Toivottavasti Tenon tapauksen kautta saamelaisten itsemääräämisoikeuden jatkuvat laiminlyönnit saataisiin loppumaan.

Kirjoittaja on toiminut Ellos ­Deatnu -liikkeen yhteyshenkilönä. Uudet säännöt kieltävät häntä osallistumasta perinnekalastukseen 84-vuotiaan isänsä kanssa. Holmberg on saamelaiskäräjien jäsen ja sen kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, pohjoismaisen Saamelaisneuvoston varapresidentti ja opiskelee alkuperäiskansatutkimuksen maisteriksi Tromssan yliopistossa. 

Jaa tämä:

Sápmi Saami 100

Suomen tasavallan juhliessa paikkaansa itsenäisten valtioiden joukossa saamelaiset etsivät yhä omaa paikkaansa.

Ensimmäinen saamelaisten kokous järjestettiin 6. helmikuuta 1917 Norjan Trondheimissa. Sen kutsui koolle saamelainen Brurskanken-naisyhdistys, ja paikalla oli pohjois- ja eteläsaamelaisia Ruotsista ja Norjasta.

Naisjärjestön tunnetuin aktiivi oli Elsa Laula (1877–1931). Avajaispuheessaan hän totesi: ”Emme ole koskaan ymmärtäneet toimia yhdessä yhtenä kansana. Tänään yritämme ensi kertaa sitoa [– –] saamelaiset toisiinsa.”

Myöhemmin tämä päivä valikoitui saamelaisten kansallispäiväksi. Tänä vuonna tulee siis täyteen sata vuotta saamelaista yhteispohjoismaista yhteistyötä ja poliittista aktivismia.

Suohpanterror: Elsi Laula
Suohpanterror: Elsi Laula. Saamelainen taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror on viime vuosina repinyt saamelaisten asiat suuren yleisön eteen propagandakuvastoa ja taidetta hyödyntäen.

Saamelaisten kansallistunteen herääminen linkittyi ajan yleiseen henkeen kaikkialla Euroopassa. Tuolloin tärkeinä ajankohtaisina päämäärinä pidettiin saamelaisten koulutuksellisen tilanteen parantamista ja maahan liittyvien oikeuskysymysten pikaista ratkaisemista. Sata vuotta myöhemmin samat ­asiat ovat edelleen ajankohtaisia.

Suomen saamelaiset alkoivat järjestäytyä vasta myöhemmin. Suomalaisista akateemisista miehistä koostuva Lapin sivistysseura perustettiin vuonna 1932. Seuran tarkoitus oli auttaa ”lappalaisia” perustamaan itselleen järjestöjä. Myös Suomessa fennomaaninen liike tarvitsi toisia, joita vasten peilata omaa identiteettiä, ja niin saamelaisia ”autettiin” suomalaisiksi muun muassa kirkon ja koulutuksen avulla.

Koska Lapin sivistysseuran pääkiinnostus oli saamenkielien säilyttämisessä, se alkoi julkaista saamenkielistä Sabmelaš-lehteä sekä toimittaa saamenkielisiä aapisia ja erilaisia saamelaista kertovia julkaisuja. Nämä ”saamenystävät” (lapinystävät) edistivät saamelaisten asioita kehittämällä saamelaisten elinoloja, saamen kielten tilannetta ja elinkeinoja.

Vasta toisen maailmansodan jälkeisessä evakossa vuonna 1945 Alavieskassa syntyi saamelaisten oma järjestö, lyhytikäinen Samii Litto. Lapin sivistysseuran ja Samii Litton yhteistyö sai vuonna 1949 aikaan Saamelaisasiain komitean, jossa alettiin pohjustaa saamen kielilakia (astui voimaan vuonna 1991), saamelaisvaltuuskuntaa (1973) ja saamelaisten kieli- ja kulttuuri­autonomiaa vaalivaa Saamelaiskäräjiä (1995).

Vuodesta 1953 toiminut, ruohonjuuritasolta alkunsa saanut Pohjoismainen saamelaisneuvosto – Kuolan alueen saamelaisten tultua mukaan nimeksi muutettiin Saamelaisneuvosto – lujitti Suomen saamelaisten tietoa muiden maiden saamelaisten tilanteesta. Suomessa Saamen lippu sai virallisen liputuspäivän vuonna 2004.

Suohpanterror: 100 markkaa
Suohpanterror: 100 markkaa

Saamelaisten oikeuksien eteneminen Suomessa on esitetty kansainvälisenä menetystarinana, jolla Suomen edustajat ovat mielellään ylpeilleet maailmalla. Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä näkemystä.

On varmasti totta, että akateemisten valistuneiden suomalaisten apu oli saamelaisten yhdistymisen alkuvaiheessa tarpeen. Suomen lapinkylät ovat perinteisesti toimineet hiukan ­alueesta riippuen toistensa kanssa yhteistyössä, mutta kielistä, kulttuureista ja elinkeinoista riippuen myös erillisinä yksikköinä. Sukuyhteisön merkitys luontaiselinkeinojen harjoittajille on ollut henkiinjäämisen edellytys. Yhteisen suvut ylittävän saamelaisen hengen nostatukseen Suomessa tarvittiin niin suomalaista kuin naapurimaiden saamelaisten tukea.

Yksi tärkeimmistä kimmokkeista saamelaisia yhdistävän politiikan synnylle oli voimakas ­assimilaatiopolitiikka Suomen valtion taholta. Varsinkin koululaitos riisti lapsilta kielen yrittäessään aut­taa saamelaisia saavuttamaan samat mahdollisuudet kuin muut kansalaiset. Saamelaisliike oli vastaus assimi­laatioon.

Kun saamelaisliike voimistui, voimistui joidenkin saamelaissukujen asema, mutta samalla myös pienentyi se alue, jolla saamelaiset saivat kutsua itseään alkuperäiskansaksi. Poronhoitoalue ulottuu Suomessa lähes Kuusamoon asti, mutta saamelaisten kotiseutualue rajattiin kulkemaan Kittilän pohjoispuolelle.

Myös ajatus siitä, kuka saamen ”sukuun” kuuluu, kaventui lyhyessä ajassa. Suomen puolella oli vuosina 1949–1951 laadittu ehdotus, jonka mukaan ”saamelaisena pidetään henkilöä, jonka vanhempien tai toisen heistä kotikieli on ollut saame ja joka itsekin puhuu tätä kieltä ainakin tyydyttävästi, ellei ole lapsi tai kuuro”. Pohjoismainen saamelaisneuvosto laajensi määritelmän toisessa konferenssissa vuonna 1956 koululaitoksen aiheuttaman rajun kieliassimilaation korjaamiseksi niin, että otettiin huomioon, jos yksikin isovanhemmista oli puhunut saamea.

Suomen saamelaisasioiden komitea muutti vuonna 1973 ”kotikieli”-määritelmän kuitenkin ”ensimmäisenä puhutuksi kieleksi”. Tämän taustalla oli Lapin sivistysseuran kiinnostus nimenomaan kieliin ja sen rajallisella alueella (ja kapasiteetilla) teetättämä tutkimus saamen kielien puhujista. Niin monikielisissä yhteisöissä kuin Suomen saamelaiset esimerkiksi Inarissa elivät, ei isoäidin ensimmäinen puhuttu kieli ollut lapsenlapsille enää tiedossa. Samaten saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella asuvat, itseään nykyäänkin lappalaisiksi kutsuvat henkilöt (joiden äidinkielet kuten keminsaame oli jo 1900-alussa kulttuurisen kolonisaation avulla kadotettu) jäivät täysin vaille ­huomiota.

Tämä saamelaisten määrän ”katoaminen” on ollut myös yksi oiva keino lisätä valtion valtaa saamelaisasioissa.

Suohpanterror: 100 vuotta sortoa.
Suohpanterror: 100 vuotta sortoa.

Suomi alkoi Pohjoismaisen neuvoston hengessä 1950-luvulla vaatia, että saamen kansojen pitää puhua vallalle yhdellä äänellä. Näin syntynyt saamelaisvaltuuskunta (myöhemmin saamelaiskäräjät) oli vastaus yhtenäisyyden vaatimuksiin. Suomen perustuslakiin kirjattiin saamelaisille kieli- ja kulttuuriautonomia, joka tarkoittaa itsemääräämisoikeutta näissä asioissa.

Kuten Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on linjannut, luontaiselin­keinot ovat keskeinen osa kulttuuria. Saamelaiskäräjien taloudellinen resursointi on kuitenkin ollut alusta alkaen riittämätön korjatakseen tuhot, joita kulttuurinen kolonisaatio ja valtioiden rajojen pystyttäminen keskelle saamelaisten asutusalueita on aiheuttanut.

Saamelaisten oikeuksien kehitys Suomessa on saanut vaikutteita saamelaisten ”auttajien” ajattelusta. Siihen on liittynyt paljon hyvätahtoista huolta, joka on kuitenkin osoittautunut haitalliseksi saamelaisten oman politiikan kehittämiselle: Kun saamelaiset nähtiin luonnonlapsina, joilla ei ollut kummempaa suhdetta maahan ja veteen, voitiin perustella maiden siirtäminen valtion maiksi. Kun korostettiin aitoa kulttuuria ja haluttiin sitä säilyttää, vietiin mahdollisuus kulttuurin omavaltaiseen kehitykseen. Kun yritettiin pelastaa saamen kielet, jätettiin huomiotta ne syyt, joiden takia monet olivat kielensä menettäneet.

Tämä kaikki heijastuu tänään siihen, että saamelais­alueella ja sen ulkopuolella asuu ihmisiä, joiden mahdollisuus osallistua yhteisiin vaatimuksiin esimerkiksi maaoikeuksista, ovat rajatut. Se heijastuu myös siihen, että saamelaisten välillä tai saamelaisyhteisön sisällä on vakavia jännitteitä. Kaikki tämä taas mahdollistaa myös sen, että kun vuonna 2017 juhlimme satavuotiasta Suomea ja saamelaisten satavuotista poliittista järjestäytymistä, saamelaisen kulttuurin tärkeimmät kysymykset l­iittyen maa- ja vesioikeuksiin ovat edelleen ratkaisematta ja saamenkielten puhujien määrä on huolestuttavasti vähenemässä.

Kirjoittaja on dosentti, sosiaali- ja kulttuuriantropologian vt. yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Tämä artikkeli on julkaistu yhteistyössä AntroBlogin kanssa.

Suohpanterrorin kirjoitus Sata kolonialismin vuotta täällä.

Jaa tämä:

Kaikkien omaisuutta?

Turhan valittajia! Kiittämättömiä! Tarkoitimme hyvää! Joku muu tekee sen kuitenkin!

Saamelaiset leimataan usein mielensä pahoittajiksi, kun he reagoivat muiden kuin saamelaisten saamelaiskulttuurin ja kielten vuosikymmeniä jatkuneeseen hyödyntämiseen erilaisissa yhteyksissä (esimerkiksi naamiaisasut, kauneuskilpailut, taide, ohjelmapalvelut). Eräs viimeisimpiä esimerkkejä on Disneyn Frozen-elokuvan tekijöiden vierailu saamelaisalueella ja reaktiot sitä koskevaan uutisointiin  Helsingin Sanomien Facebook-sivuilla.

Kulttuurinen appropriaatio, vastamainos, kulttuurihäirintä
Häiriköt-päämaja ja saamelainen taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror tekivät kuvallisen katsaukset tuoreeseen Frozen-elokuvaan liityvään keskusteluun.

Usein käytetty oikeutus alkuperäiskansojen kulttuurien ja kielten hyödyntämiselle on kulttuurien välinen inspiroituminen tai lainaaminen, joka immateriaalioikeusjärjestelmässä onkin sallittua. Immateriaalioikeusjärjestelmässä suojataan tietynlaisia tuotoksia esimerkiksi tekijänoikeudella, mallioikeudella, patentilla tai tavaramerkillä. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta inspiroituminen tai lainaaminen voi kuitenkin tapahtua vain sellaisten kulttuurien ja kansojen välillä, joilla on ainakin periaatteessa tasavertaiset mahdollisuudet päättää yhteisistä pelisäännöistä ja immateriaalioikeuksien avulla suojattavissa asioista.

Alkuperäiskansat eivät ole olleet laatimassa näitä pelisääntöjä.

Tästä syystä alkuperäiskansojen yhteinen immateriaalinen omaisuus voi saada immateriaalioikeusjärjestelmässä vain hyvin rajoitettua suojaa, yleensä sen katsotaan olevan vapaata hyödynnettäväksi. Käsitteellä kulttuurinen appropriaatio tai kulttuurinen omiminen kuvataankin usein tätä valtasuhteen vinoumaa, jonka seurauksena kulttuurien välisestä lainaamisesta tulee oikeudetonta ja luvatonta ottamista ja omimista. Se jättää tunnustamatta alkulähteen, puhumattakaan hyödyntämisen korvaamisesta ja näin se kuvastaa ja voimistaa eriarvoisuutta. Ihmisoikeuksien toteutuminen kuitenkin edellyttää, että alkuperäiskansoilla on oikeus omaan kulttuuriperintöönsä. Tähän kansainvälinen yhteisö 2000-luvun alusta hakenut ratkaisua Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) geenivarantoja, folklorea ja perinnetietoa käsittelevässä komiteassa, joissa alkuperäiskansat ovat olleet myös edustettuina. Toistaiseksi ratkaisujen löytäminen on edennyt verkkaisesti.

Malliesimerkkejä kulttuurisesta omimisesta: uransa päätöstä juhlistanut (ei-saamelainen) alppihiihtäjä Tanja Poutiainen poseerasi pilailupuodista hankitussa saamenpuvussa, samoin pilailupuodista hankitussa saamenpuvussa poseerasi missi Carola Miller ja näyttää niitä pukuja olevan myös kaupan pilailuvälinepuodissa. KUVA: Suohpanterror
Malliesimerkkejä kulttuurisesta omimisesta: uransa päätöstä juhlistanut (ei-saamelainen) alppihiihtäjä Tanja Poutiainen poseerasi pilailupuodista hankitussa saamenpuvussa, samoin pilailupuodista hankitussa saamenpuvussa poseerasi missi Carola Miller ja näyttää niitä pukuja olevan myös kaupan pilailuvälinepuodissa. KUVA: Suohpanterror

Kulttuurista omimista tarkastellaan usein suhteessa alkuperäiskansojen kokemaan (historialliseen) sortoon tai väheksyntään. Esimerkiksi Suomessa saamelaislapset vietiin 1950- ja 1960-luvuilla asuntolakouluihin kauas kotoaan jopa 7-vuotiaina ja pahimmillaan lapset pääsivät kotiin vain kaksi kertaa vuodessa. Kouluissa kaikki opetus oli suomeksi eikä saamea saanut puhua.  Vaikka monet saamelaisasiat ovat edistyneet, on saamelaisten perusoikeuksien toteutumisessa hyvin paljon parantamisen varaa, muutoin tosiasialliset vaikutukset saattavat olla samat kuin 1900-luvun puolivälin sulauttamispolitiikan.

Tilastot puhuvatkin karua kieltä: kun vielä 1960-luvulla kolme neljästä saamelaisista puhui saamea äidinkielenään, nykyään sama luku on enää yksi neljästä. Nykyhetken Suomessa, maailman parhaiksi kuvatuissa kouluissa, alle viisi prosenttia saamelaisalueen ulkopuolella asuvista saamelaislapsista saa oppia saamea, sama tilanne on saamenkieliseen varhaiskasvatukseen pääsyssä. Saamenkielten puutteellinen tuki niiden uhanalaisuudesta huolimatta, elinkeinojen riittävien tukijärjestelmien puute, heikko palvelutyytyväisyys peruspalveluihin (esim. sosiaali- ja terveyspalvelut), mielenterveysongelmien yleisyys ja itsemurhat kertovat saamelaisten pahoinvoinnista ja perusoikeuksien heikosta toteutumisesta. Näin on, vaikka saamelaisille alkuperäiskansana on taattu perustuslaissa oikeus omaan kieleensä ja kulttuuriinsa; kansana jolla on oma historia, instituutiot, kieli ja perinteet sekä oikeus päättää omasta poliittisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesta kehityksestään.

Myös yhdenvertaisuus oikeutena on kirjoitettu perustuslakiin. Enää sen toteuttamiseksi ei riitä, että samanlaisia kohdellaan samalla tavalla vaan myös, että erilaisia kohdellaan eri tavalla. Kulttuurinen perusoikeus ja yhdenvertaisuus siis edellyttävät saamelaisten erilaisuuden tunnustamista ja sen suojaamista. Saamelaisen itsehallinnon eli Saamelaiskäräjien aliresursointi ja vallan typistäminen ovat yksi syy, jonka vuoksi perusoikeuksien toteutumiseen vaikuttavaan rakenteelliseen eriarvoisuuteen ei kuitenkaan tunnuta pääsevän käsiksi.

Suohpanterrorin Kiasmassa järjestetyn näyttelyn avajaisten yhteydessä ryhmän jäsen kiipesi Marskin patsaalle osoittamaan mieltään. KUVA: Suohpanterror
Suohpanterrorin Kiasmassa järjestetyn näyttelyn avajaisten yhteydessä ryhmän jäsen kiipesi Marskin patsaalle osoittamaan mieltään. KUVA: Suohpanterror

Saamelaiskulttuurin elementit säilyttävät ja kantavat kulttuurin arvoja ja lujittavat yhteenkuuluvuutta, ne ovat osa saamelaista arkea ja perinteitä ja niihin liittyy myös oikeuskäsityksiä. Ne ovat usein niin olennaisen osa saamelaisen vähemmistön kulttuuria ja tärkeässä roolissa tuon kulttuurin ylläpitämisessä, että niiden vertaaminen johonkin suomalaiskulttuurin osaan on erittäin vaikea, ellei mahdotonta (Suohpanterrorissakin vaikuttava Jenni Laiti määritteli saamenpuvun saamelaisten monumentiksi). Siksi kulttuurin elementtien hyödyntäminen ja  sen vaikutusten näkeminen tulee nähdä kontekstissa, eli millainen vaikutus hyödyntämisellä laajasti  on saamelaisiin ja saamelaiskulttuuriin.

Esimerkiksi Suomessa saamelaiskulttuurin tuotteistaminen tapahtuu usein esittämällä stereotyyppinen ja halventava (rotu)kuva saamelaisista, jonka pelätään esimerkiksi saamenpuvun kyseessä ollessa vaikuttavan esimerkiksi nuorten saamelaisidentiteetin muodostumiseen. Hyödyntämisellä voi olla sosiaalisesti, psykologisesti ja taloudellisesti kestämättömiä vaikutuksia saamelaiskulttuurissa.

Näitä taustoja vasten ja saamelaisesta näkökulmasta näyttääkin, että joku haluaa poimia kauneimman ja näkyvimmän pinnan päältä kiinnostumatta sen seurauksista ja tukematta ja ylläpitämättä itse asiaa millään tavalla. Tämä kaikki tapahtuu suomalaisen yhteiskunnan ja valtarakenteen hyväksynnällä.

“Toimitko sinä saamelaiskulttuurin pyövelinä?” Suohpanterror otti kantaa ajankohtaiseen Tenon kalastussopimukseen lähettämällä kaikille kansaedustajille postikortin ja julkaisemalla oheisen videon.

Loppujen lopuksi kysymys on vallasta ja yhdenvertaisesta mahdollisuudesta määritellä mitä osaa kulttuurista pidetään niin tärkeänä, että sitä halutaan suojata erikseen sen kulttuurisen ja/tai taloudellisen merkityksen vuoksi.  Saamelaiset ovat pääosin vastustaneet tapaa, jolla hyödyntäminen tehdään, eivät itse hyödyntämistä. Yhteistyössä saamelaisten kanssa siihen voisi löytyä kulttuurisesti kestäviä tapoja, jotka hyödyttäisivät kaikkia. Saamelaisten yhteistyö esimerkiksi Disneyn kanssa voisi hyödyttää koko Suomen matkailua kuten kävi Norjassa. Olisiko niin kohtuutonta edellyttää, että saamelaiskulttuurin hyödyntäminen tehdään kulttuurisesti kestävällä tavalla ja että Frozenin jatko-osa esimerkiksi dubattaisiin jollekin saamenkielistä? Kansalle, jonka lapsille ei ole olemassa yhtään dubattua kokopitkää lasten animaatioelokuvaa omalla kielellään.

Ehdotan että saamelaisten itsemääräämisoikeudesta mielensä pahoittaneet katsoisivat asiaa sellaisten suomalaisten arvolasien läpi, joihin sitouduttiin perus- ja ihmisoikeuksien myötä ja näkisivät sen yhteiskunnallisen todellisuuden, jossa saamelaiset elävät. Tämä edellyttää saamelaisten näkemistä ja kunnioittamista sekä riittävän samanlaisina mutta ennen kaikkea erilaisina. Sen lisäksi tarvitaan toimia samanlaisuudesta ja erilaisuudesta johtuvien tarpeiden suojaksi.

Piia Nuorgam on väitöskirjatutkija Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa. Hän tutkii saamelaisten kulttuurista itsemääräämisoikeutta.

Jaa tämä:

Kuka kuuntelee saamelaisia?

Saamelaisten ihmisoikeudet eivät toteudu Suomessa. Ihmisoikeusliitto listaa tähän liittyvät keskeisimmät ongelmakohdat.

Ihmisoikeuksien perusajatuksena on, että jokainen ihminen on samanarvoinen. Ihmiset eivät kuitenkaan ole samanlaisia, joten oikeuksien yhtäläinen toteutuminen vaatii toisinaan erilaisia toimenpiteitä.

Vähemmistöoikeudet on luotu, jotta eri vähemmistöihin kuuluvat olisivat yhdenvertaisia enemmistön ehdoilla rakennetussa yhteiskunnassa. Niiden lähtökohta on, että vähemmistöidentiteettiä ei tule yrittää ”parantaa” enemmistöidentiteetiksi. Suomen perustuslain mukaan ”saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan”.

Saamelaisten oikeus saamenkielen opetukseen ja saamenkieliseen opetukseen säädettiin lailla vasta 1990-luvulla. Saamelaislaki astui voimaan 1996. Näiden lakien käytäntö vahvistui huomattavasti kulttuuriautonomian myötä, ja saamelaiskäräjille annettiin valtuudet oppimateriaalituotantoon ja kielen opetuksen kehittämiseen.

Vaikka perustuslaki ja muut lait turvaavat saamelaisten oikeuksia, on todellisen yhdenvertaisuuden toteutumiseen vielä matkaa. Ihmisoikeusliitto on listannut viisi saamelaisten oikeuksille keskeistä kysymystä:

Alppihiihtäjä Tanja Poutiainen juhlisti uransa loppua pukeutumalla saamenpukuun. Carola Miller puolestaan edusti Suomea Miss Maailma -kilpailuissa samoin saamenpuvussa. Kumpikaan henkilöistä ei ole saamelainen, eivätkä puvutkaan oikeasti olleet sitä. Monet saamelaiset kokivat nämä pukeutumisratkaisut syvästi loukkaaviksi.
Alppihiihtäjä Tanja Poutiainen juhlisti uransa loppua pukeutumalla saamenpukuun. Carola Miller puolestaan edusti Suomea Miss Maailma -kilpailuissa samoin saamenpuvussa. Kumpikaan henkilöistä ei ole saamelainen, eivätkä puvutkaan oikeasti olleet sitä. Monet saamelaiset kokivat nämä pukeutumisratkaisut syvästi loukkaaviksi.

Kulttuurin omiminen

Saamelaisuuteen perehtyminen vaatii saamelaisten kotiseutualueen – Utsjoki, Inari, Enontekiö ja Sodankylän pohjoisosat – ulkopuolella asuvilta oma-aloitteisuutta. Suomalaiset ovat tehneet koulujen oppikirjat suomalaisen kulttuurin ehdoilla ja suomalaiselle lukijalle. Saamelaiset ja muut vähemmistöt esiintyvät lähinnä virikekuvissa.

Kulttuurin näkyviä ilmaisuja omitaan missikisoihin ja muihin tilaisuuksiin koristamaan suomalaisuutta ilman ymmärrystä esimerkiksi pukuihin liittyvästä koodistosta. Kun saamelaiset eivät suostu pelkän koristeen rooliin, heitä syytetään turhasta kitinästä. Koristeeksi typistäminen on loukkaus, kun muualla yhteiskunnassa kulttuurin ja elinkeinojen harjoittamista hankaloitetaan.

Kansainväliset sopimukset, kuten Euroopan neuvoston vähemmistösopimus vaativat, että tietoisuutta vähemmistöjen kulttuureista, kielistä, historiois­ta ja uskonnoista ylläpidetään ja levitetään yhteiskunnassa. Tietoa vähemmistöistä pitäisi sisällyttää laajemmin ja monipuolisemmin kaikkiin opetusmateriaaleihin. Tietoisuus lisää ­dialogia.

Suohpanterror lainasi tämän teoksen pohjaksi kohua Lontoon metrossa herättäneen Protein Worldin mainoksen. Paheksuttu mainos kysyi: "Are You Beach Body Ready?" Suohpanterror vaihtoi viestin ja mallin. Lisää alkuperäisestä mainoksesta, joka osaltaan siivitti seksististen mainosten kieltoon Lontoon metroissa: http://hairikot.voima.fi/blogi/rantakunto-ja-paremmat-mainokset-nytten/
Suohpanterror lainasi tämän teoksen pohjaksi kohua Lontoon metrossa herättäneen Protein Worldin mainoksen. Paheksuttu mainos kysyi: ”Are You Beach Body Ready?”
Suohpanterror vaihtoi viestin ja mallin. Lisää alkuperäisestä mainoksesta, joka osaltaan siivitti seksististen mainosten kieltoon Lontoon metroissa: http://hairikot.voima.fi/blogi/rantakunto-ja-paremmat-mainokset-nytten/

Saamelaisalueen ulkopuolella asuvien oikeudet

Saamelaisalueen saamenkielisissä palveluissa, etenkin eri asteiden koulutuksessa, on tapahtunut huimaa kehitystä viimeisten vuosikymmenten aikana. Koulukodeista, joissa oman kielen käyttö oli kiellettyä, on siirrytty saamen kielten opetukseen ja saamenkieliseen opetukseen. Vaikka pula opettajista ja oppimateriaaleista vaivaa myös pohjoisessa, kielen opetuksen saatavuus  on edelleen surkealla tolalla saamelaisalueen ulkopuolella, missä yli 70 prosenttia saamelaislapsista asuu.

Opetuksen tarjoajilla ei ole velvollisuutta tuottaa saamenkielisiä palveluita. Vaikka määrät etenkin suurimmissa saamelaiskeskuksissa, Helsingissä, Oulussa ja Rovaniemellä, olisivatkin riittäviä palveluiden järkevään tuottamiseen, valtion tuntikohtainen tuki on vain noin kolmannes verrattuna kotiseutualueen tukeen. Opetuksen saatavuuden turvaamiseksi etäopiskelumenetelmiä on kehitettävä ja isommissa keskuksissa myös kontaktiopetusta olisi edistettävä. Erityisen tärkeää olisi kehittää saamenkielisten varhaiskasvatuspalveluiden saatavuutta isoimmissa kaupungeissa.

"Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus tai ILO:n sopimus nro 169 on YK:n Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuonna 1989 laatima alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus. Sopimuksen tarkoitus on turvata alkuperäis- ja heimokansojen yhdenvertainen kohtelu muihin väestöryhmiin nähden sekä estää näiden kansojen kulttuurien ja kielten kuoleminen. Yleissopimus edellyttää valtioiden ryhtyvän toimiin kansojen kulttuurin, kielen sekä sosiaalisen ja taloudellisen aseman turvaamiseksi." (Wikipedia) Suomi ei ole ratifioinut ILO 169 -sopimusta.
”Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus tai ILO:n sopimus nro 169 on YK:n Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuonna 1989 laatima alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus. Sopimuksen tarkoitus on turvata alkuperäis- ja heimokansojen yhdenvertainen kohtelu muihin väestöryhmiin nähden sekä estää näiden kansojen kulttuurien ja kielten kuoleminen. Yleissopimus edellyttää valtioiden ryhtyvän toimiin kansojen kulttuurin, kielen sekä sosiaalisen ja taloudellisen aseman turvaamiseksi.” (Wikipedia)
Suomi ei ole ratifioinut ILO 169 -sopimusta.

Sosiaali- ja terveyspalvelut 

Saamelaisten kotiseutualue on harvaan asuttua. Useita palveluita on siirretty tehokkuuden ja potilasturvallisuuden nimissä kokonaan pois alueelta. Etäisyydet sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä pitkät hälytysajat koskevat saamelaisia siinä, missä muitakin alueella asuvia.

Yhdenvertaisuuden näkökulmasta erityisen ongelman muodostaa palveluiden saatavuus omalla kielellä. Varsinkin vanhuspalveluissa tarve saamenkielisille palveluille on suuri. Henkilön ensimmäinen kieli on usein myös viimeinen, ja muistisairaiden kohdalla kommunikaation tulisi olla mahdollista omalla kielellä.

Kun etäisyydet palveluihin ovat yleisesti pitkiä ja vain osassa palvelupisteistä on edes alkeelliset mahdollisuudet saamenkieliseen asiointiin, voi etäisyys omankieliseen palveluun olla kohtuuton. Tilanteen korjaaminen vaatii pitkäjänteistä terveydenhuoltohenkilöstön koulutusta ja nykytilanteen ongelmia paikkaavien järjestöjen tukemista.

Loppupeleissä kansallisvaltio on melkoisen tuore keksintö. Tämä olisi ihan hyvä muistaa.
Loppupeleissä kansallisvaltio on melkoisen tuore keksintö. Tämä olisi ihan hyvä muistaa.

Osallistuminen päätöksentekoon

Kiinnostus arktiseen alueeseen on aina ollut mitä enimmässä määrin taloudellinen: arktisen alueen luonnonvarat on haluttu valtion hyötykäyttöön. Siten myös monet saamelaisten perinteisesti käyttämät alueet ovat muuttuneet elinkelvottomiksi jätealueiksi.

Vapaaehtoiset, biodiversiteettisopimuksen mukaiset Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät, että kaikkien, myös valtion taloutta edistävien, hankkeiden suunnittelun tulisi perustua alkuperäiskansojen tarpeisiin ja näkemyksiin. Ennen minkään hankkeen toteuttamista on selvitettävä paikallisyhteisöihin kohdistuvat vaikutukset. Ihmisoikeusnäkökulmasta on selvää, että arktisen alueen kehittämisen olisi tapahduttava nimenomaan paikallisyhteisöjen ehdolla.

Saamelaisalueella elinkeinot ovat voimakkaasti sidoksissa kulttuurien ja kielen elinvoimaisuuteen. Kysymys ei siis ole mistään historiallisesta jäänteestä, jonka säilyminen turistien kuriositeettina tai valtion omaatuntoa lohduttavana tekijänä olisi tärkeää.

Uusi nokia?
Uusi nokia?

Maan riistokäyttö

Kaivoshankkeet kestävät keskimäärin 10–15 vuotta, mutta tuhoavat ympäristöä peruuttamattomalla tavalla. Samalla hankkeet tuhoavat alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten mahdollisuudet jatkaa perinteisiä elinkeinoja.

Suomen hallitus on hyväksynyt kansallisen YK:n yritysten ihmisoikeusvastuuperiaatteiden eli Ruggien periaatteiden toimeenpanosuunnitelman. Kansallinen toimeenpanosuunnitelma jäi kuitenkin lähinnä poliittisen sitoumuksen tasolle.

Viranomaisten on asetettava ­lainsäädännöllä ihmis­oikeuksia koskevat huo­lel­lisuus- ja yritysvastuuraportointivelvoitteet, jotka sitovat yrityksiä. Valtioilla on velvollisuus suojella ihmisiä ihmisoikeusloukkauksilta. Yritykset ovat vastuussa ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja nimenomaan valtioiden on varmistettava, että ihmis­oikeuksien rikkojat joutuvat vastuuseen ja uhrit saavat tehokasta tukea. Hallituksen pitää siis uudistaa nykyinen hankintalaki siten, että eko­logisen ja sosiaalisen kestävyyden huomioivat kilpailutuskriteerit säädetään pakollisiksi julkisissa hankinnoissa.

Reetta Toivanen on Ihmisoikeusliiton puheenjohtaja sekä dosentti Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien tutkimuksen Erik Castrén -instituutissa. Matti Jutila on ihmisoikeuksien asiantuntija Ihmisoikeusliitossa. Kaikki kuvat Suohpanterror.
Jaa tämä:

Saamelaiset ja vähemmistöjen oikeudet

Saamelaisten asema 2010-luvun Suomessa ei ole ongelmaton. Ihmisoikeusliitto on tutkinut, AntroBlogi raportoinut ja Suohpanterror kuvittanut aiheeseen liittyen.

AntroBlogi osallistui Ihmisoikeusliiton Saamelaiset, arktinen alue ja ympäristöpäätöksenteko -seminaariin ja julkaisi aiheesta kirjoituksen. Häiriköt löysi tekstistä runsaasti yhtymäkohtia Suohpanterrorin teoksiin. Ohessa lainauksia AntroBlogin tekstistä sopivin kuvituksin.

12509276_1020397854649816_1907344651348945444_n

Keskustelu saamelaisuuden määrittelystä on kiihtynyt etenkin viime vuonna järjestettyjen saamelaiskäräjävaalien ja niihin kohdistuneiden valitusten jälkeen. Tuolloin korkein hallinto-oikeus (KHO) hyväksyi 93 uutta saamelaista henkilöä äänestyskelpoisiksi, mutta kielsi myöhemmin saamelaiskäräjiä järjestämästä uusia vaaleja. Saamelaiskäräjät olisivat halunneet järjestää uudet vaalit, sillä he eivät nähneet vaalituloksen edustavan uutta jäsenistöään. Muun muassa YK:n alkuperäiskansojen pysyvä foorumi kyseenalaisti KHO:n päätöksen kieltää uusintavaalit, sillä käräjille, eli saamelaisten korkeimmalle poliittiselle elimelle, katsotaan kuuluvan itsemäärämisvalta.”


2

”Ihmisoikeusliiton hankkeessa kävi ilmi, että Pohjois-Suomen saamelaisten osallistuminen elinympäristöstään päättämiseen on vaikeutunut huomattavasti, ja samalla saamelaisia koskevat erityissäännökset on poistettu helmikuussa hallituksen käsittelyyn tulleesta metsähallituslaista. Myös saamelaisten aseman hankaluus ja kansainvälisen alkuperäiskansojen oikeuksia määrittelevän ILO-169 sopimuksen ratifioimisen peruuntuminen johtuvat luonnonvarojen ja maankäytön hallintaan liittyvistä sopimuskohdista.  

Esimerkiksi Lapin käsivarren alueen ympäristöpäätöksenteossa ovat pöydällä poronhoitoalueet, ympäristönsuojelu, kaivostoiminta ja saamelaisten kulttuurimaisemat. Suomi ja eritoten Lappi ovat mielenkiintoinen maakiistatapaus, sillä noin 90 prosenttia kaikesta Lapin maapinta-alasta on valtion omistuksessa. Tarve yhteisymmärryksen löytämiseen on ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan.”

3

”Vaikka Metsähallitus pääsisi yhteisymmärrykseen saamelaisten kanssa, jää Suomelle silti valtavia ongelmia saamelaisten itsemääräämisoikeuden kanssa. Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström on lähettänyt saamelaiskäräjille kirjeen, jossa käsitellään saamelaisten oikeudellisen aseman parantamista.

Ihmisoikeusliiton Kaari Mattila totesikin, että vaikka ILO-169 ei ole missään nimessä täydellinen, olisi se symbolisesti, poliittisesti ja ihmisoikeuksien kannalta tärkeä uudistus sekä saamelaisille että koko Suomelle. Sopimus antaa esimerkiksi oikeudellisen työkalun taistella valtion kokoisia yrityksiä vastaan kansainvälisessä oikeudessa. Toivanen on ILO-sopimuksen voimaantulon suhteen pessimistinen. Hän ei usko, että sitä tullaan Suomessa kovinkaan helpolla vahvistamaan.”

4

 

”Reetta Toivanen toteaa, että ainoastaan saamelaisten osallisuuden vahvistaminen voi edesauttaa heidän oikeuksiensa toteutumista. Suurin haaste tälle on enemmistö–vähemmistö-asetelma, jossa oikeuksien toteutumiseen vaaditaan aina enemmistöyhteiskunnan suostumus. Saamelaiset ovat siis paljolti kansallisen poliittisen tahtotilan armoilla, jota Toivasen mukaan ei ole juurikaan havaittavissa.’Suomalaisen enemmistön on vaikea ymmärtää sitä, että vähemmistöillä pitäisi olla samat oikeudet kuin meillä itsellämmekin on’, hän huokaa.”

5

”Haasteiden ylittämiseen vaadittaisiin myös todellisen keskusteluyhteyden avaus paikallisella tasolla. Haasteita tällaiselle kehitykselle on paljon, vaikka lainsäädäntöä onkin muutettu niin, että saamelaiskäräjien mahdollisuutta vaikuttaa on ainakin näennäisesti parannettu (tosin osa näistä parannuksista ollaan nyt kumoamassa uudessa metsähallituslaissa). Toivanen kertoo, että kuulemistilaisuudet ovat kuitenkin valitettavasti yleensä sellaisia, että niissä vain informoidaan paikalla olevia siitä, mitä ollaan tekemässä, eikä todellista vaikutusmahdollisuutta enää tässä vaiheessa ole.

Ainakaan toistaiseksi saamelaiskäräjillä ei ole varsinaista poliittista roolia Suomessa eikä todellista vaikutusta esimerkiksi ympäristöhankkeisiin ole. Politiikka tuntuu olevan hyvin kaukana pohjoisen ihmisistä ja kansalaisyhteiskunta on toistaiseksi ollut parempi väylä vaikuttamiseen. Sarkki antoi esimerkin tällaisesta vaikuttamisesta ’paikan vastaiskuna’, jossa eri intressiryhmät käyttivät erilaisia painostusmenetelmiä kuten mielenilmauksia, raportointeja ristiriitaisista hakkuista Metsähallituksen asiakkaille ja medialle ja oikeusprosesseja Metsähallitusta vastaan esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomissiossa.”

Koko artikkeli luettavissa osoitteessa: www.antroblogi.fi/2016/03/saamelaisten-oikeuksista

TEKSTI: Tapio Kumpula & Saara Toukolehto

KUVAT: Suohpanterror

Jaa tämä: