Saami

Stoppi hyväksikäytölle

Kanadalainen cree-aktivisti Clayton Thomas-Müller saapui syyskuun alussa Saamenmaalle tarjoamaan tukensa Jäämeren ratahanketta vastustavalle mielenilmaukselle. Samalla hän kertoi kansansa taisteluista Kanadan öljyputkihankkeita vastaan.

Alkuperäiskansat kautta maailman kohtaavat hyvin paljon samankaltaisia ongelmia. Niitä ei kuitenkaan tarvitse kohdata yksin. Tähän ajatukseen kiteytyy kanadalaisen cree-kansaan kuuluvan aktivistin Clayton Thomas-Müllerin viesti.

Clayton Thomas-Müller nostatti tunnelmaa Jäniskoskella.
Clayton Thomas-Müller nostatti tunnelmaa Jäniskoskella. KUVA: Jonne Sippola

”On tärkeää, että alkuperäiskansat tekevät kansainvälistä yhteistyötä ja tukevat toisiaan. On äärimmäisen tärkeää, että taistelemme yhdessä oikeuksiemme puolesta ja samalla ilmastonmuutosta vastaan.”

Thomas-Müller osallistui saamelaisaktivisti Jenni Laitin ideoimaan Red Line -mielenosoitusten ja -tapahtumien sarjaan. Viikon mittainen tapahtumasarja oli aktivisti-taideryhmä Suohpanterrorin ja Suomen Saamelaisnuorten järjestämä, ja sitä tukemaan ja toteuttamaan tuli myös ympäristöjärjestö Greenpeace. Tapahtumissa vedettiin viikon ajan symbolisia punaisia rajoja Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemelle kaavaillun tavarajunaradan reitille. Rata halkoisi saamelaisten alueet, vaikeuttaisi poronhoitoa ja kaventaisi entisestään saamelaisten elintilaa.

”Isoja ja vaikutuksiltaan kauas­kantoisia teollisia investointeja ei voi tehdä ilman alkuperäiskansojen lupaa. Viestimme on, että ilman suostumusta ei ole myöskään pääsyä. Tämä on ajatus, johon me Kanadan alkuperäiskansat olemme suhtautuneet hyvin vakavasti.”

Red Line -mielenosoitukset ideoinut ja koolle kutsunut Jenni Laiti Suohpanterror-ryhmästä. KUVA: Jonne Sippola
Red Line -mielenosoitukset ideoinut ja koolle kutsunut Jenni Laiti Suohpanterror-ryhmästä. KUVA: Jonne Sippola

Thomas-Müller toi solidaarisuuden osoitusten lisäksi myös uutisia tuoreesta voitosta Kanadassa. Maan korkein oikeus oli juuri torpannut muun ­muassa cree-kansan alueiden läpi kaavaillun yli 1 000 kilometriä pitkän Trans Mountain -öljyputken.

Myös 350.org-ympäristöjärjestössä vaikuttava Thomas-Müller näkee kanadalaisen öljyputken ja suomalaisen ratahankkeen hyvin samankaltaisina. Molemmat rakennettaisiin alkuperäiskansojen maiden halki, ja molemmat on tarkoitettu ympäristölle erittäin haitallisten hyödykkeiden kuljettamiseen. Pohjois-Amerikan öljyhiekkahankkeet on tuomittu ihmiskunnan historian eniten ympäristöä haittaaviksi teollisiksi projekteiksi, eikä Lapin luonto kestä sen enempää hakkuiden lisäämistä kuin kaivostoiminnan kasvattamistakaan, joita ratahanke edellyttäisi.

Trans Mountain -hanke kompastui siihen, että sitä valmisteltiin ilman neuvotteluja hankkeen vaikutuspiiriin kuuluvien alkuperäiskansojen kanssa. YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista edellyttää, että alkuperäiskansoja oikeasti kuullaan. Kyseessä ei saa olla pelkästään muodollisuus.

”Meidän pääministeriämme ihastellaan maailmalla, ja häneen suhtaudutaan kuin rocktähteen tai supermalliin”, Thomas-Müller sanoo Justin Trudeaux’sta.

”Hän ei kuitenkaan ole välittänyt meistä. Mutta nyt olemme kellistäneet joukon maailman mahtavimpia yrityksiä ja Kanadan hallituksen itsensä.”

Thomas-Müller viittaa YK:n julistukseen ja toteaa, ettei heidän tarvitse pyytää lupaa olemassaololleen.

”Meillä on oikeus määrätä kotimaistamme ja meillä on oikeus sanoa ’ei’ silloin, kun meidän luokse tullaan esittelemään haitallisia hankkeita.”

Thomas-Müllerin viesti Suomen hallitukselle on se, että alkuperäiskansojen oikeudet tulee ottaa tosissaan.

”Hallitukset, jotka eivät ota alkuperäiskansoja huomioon, jatkavat kolo­nialismin perintöä.”

Petteri Feodoroff osoitti mieltä Sevattijärvellä. Feodoroff oli huolissaa siitä, että: "Jäämeren radan pirstoessa porojemme laidunmaat olisi kolttakulttuuri ja minun tulevaisuuteni vaakalaudalla."
Petteri Feodoroff osoitti mieltä Sevattijärvellä. Feodoroff oli huolissaa siitä, että: ”Jäämeren radan pirstoessa porojemme laidunmaat olisi kolttakulttuuri ja minun tulevaisuuteni vaakalaudalla.” KUVA: Jonne Sippola

Kanadassa käyty kamppailu öljyputkihankkeita vastaan on ollut monitahoinen.

”Olemme käyttäneet kaikkia keinoja: lobbausta, suoraa kansalaistoimintaa, mediaa – aivan kaikkea. Olemme kohdistaneet paineen esimerkiksi poliittisiin päättäjiin, hankkeisiin liittyviin institutionaalisiin sijoittajiin sekä niihin liittyviin yrityksiin.”

Kamppailuun on voinut osallistua monella tapaa. Yksinkertaistaen: yksi on keskittynyt vaikuttamistyöhön järjestelmän sisällä ja toinen suoraan kansalaistottelemattomuuteen. Molemmilla on ollut oma roolinsa, mutta samalla ne ovat tukeneet koordinoidusti toisiaan.

”Ei tämä erottelu aina ole onnistunut. Välillä aktivistimme ovat osallistuneet ensin lobbaamiseen YK:ssa ja pian sen jälkeen tulleet pidätetyiksi suoran toiminnan myötä. Mutta olemme pitäneet strategiamme monipuolisena ja olemme sen myötä kohottaneet hankkeisiin osallistuvien rahoittajien ja poliitikkojen imagoriskejä.”

EI KIITOS JÄÄMEREN RADALLE

Jäämeren ratahankkeella viitataan liikenne- ja viestintäministeriössä valmisteltavaan suurhankeeseen, johon kuuluisi junaradan rakentaminen Rovaniemeltä Norjan Kirkko­niemeen. Kirkkoniemeen rakennettaisiin myös massiivinen satama, joka palvelisi erityisesti kuljetuksia Euroopan ja ­Aasian välillä sekä mahdollistaisi arktisen alueen luonnon­rikkauksien käyttöönoton.

Siiri Hetta osallistui Hettassa keskustelutilaisuuteen ja sai päähänsä Suohpanterrorin Make Sápmi Great Again -lippiksen. KUVA: Jonne Sippola
Siiri Hetta osallistui Hettassa keskustelutilaisuuteen ja sai päähänsä Suohpanterrorin Make Sápmi Great Again -lippiksen. KUVA: Jonne Sippola

Ministeriön tilaamassa ja julkaisemassa, konsulttiyhtiö ­Rambollin toteuttamassa ratahankkeen suunnitelmassa hanketta ei kyetty osoittamaan taloudellisesti kannattavaksi missään skenaariossa. Ministeriön määrätietoisuus ajaa talou­dellisesti kannattamatonta hanketta saattaa viitata siihen, että radalle on saatettu kaavailla julkilausuttua enemmän ­liikennettä. Tämä voisi selittyä tavoitteella hyödyntää arktisen alueen luonnon­rikkauksia virallisesti ilmoitettua suuremmissa määrin.

Henkilöliikenteen määrä junaradalla ei kaavailuissa ole merkittävä, ja Huoltovarmuuskeskus totesi radan merkityksen huoltovarmuudelle merkityksettömäksi.

Ympäristönäkökulman ohella ratahanketta on välttämätöntä tarkastella myös saamelaisten, Euroopan unionin alueen ainoan alkuperäiskansan näkökulmasta. Saamelaisten oikeus poronhoidon ja luontaistalouden ympärille rakentuvaan kulttuuriinsa asettaa rajoituksia sille, mitä Suomen valtio voi Saamenmaalla tehdä.

Teollisen mittakaavan hankkeet ovat vuosikymmenten mittaan rajanneet saamelaisten elintilaa, mutta nyt tila väistämiselle alkaa olemaan vähissä.

”Mitä syitä tänne on jäädä, jos elämisen mahdollisuudet viedään?” Jussa Seurujärvi Muddusjärven paliskunnasta kysyi Inarissa saamelaismuseo Siidassa järjestetyssä tilaisuudessa.

”Haluamme elää täällä ja jatkaa kulttuuriamme. Jos ei ole elämän mahdollisuuksia, niin silloin kulttuurikin katoaa”, Seurujärvi huolehti.

Lapset ovat tulevaisuus ja siksikin on oikein, että lapset osallistuivat Red Line -mielenosoituksiin. Oheinen perhe saapui paikalle Sevettijärvellä.
Lapset ovat tulevaisuus ja siksikin on oikein, että lapset osallistuivat Red Line -mielenosoituksiin. Oheinen perhe saapui paikalle Sevettijärvellä.

Vuotson kylässä, Porttipahdan ja Lokan tekojärvet yhdistävän Vuotson kanavan rannalla järjestetyssä tilaisuudessa puhuneet vanhemmat osallistujat muistivat vielä, kuinka ­alueen saamelaisia pakkosiirrettiin 1960-luvulla tekojärvien ­alta.

”Koen jäämeren radan toistona. 1950-luvulla alettiin puhua tekoaltaista, ja silloin saamelaisia ei otettu mukaan suunnitelmiin, eikä heille kerrottu mitään tulevasta”, Petra Biret Magga-Vars saamelaiskäräjien hallituksesta kertoi Red Line -mielenosoituksen yhteydessä.

Nyt he ja heidän sukulaisensa ovat vaarassa jäädä jälleen massiivisen infrahankkeen jalkoihin.

”Hakkuut ja kaivokset ovat jo nyt uhka. Ja rata on uusi uhka.”

Saamelaiskäräjien edustajat totesivat, että saamelaisille ei ole tarjottu todellisia mahdollisuuksia tulla kuulluksi tai vaikuttaa ratahankkeen suunniteluun. Vuonna 2015 Suomi sai nuhteita YK:lta, koska saamelaisia ei kuunneltu metsähallituslakia uudistettaessa.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikion mukaan pohjoisen rooli on aina ollut se, että sieltä haetaan resursseja. Jäämeren rata on vain viimeisin mutta myös ”räikein ja brutaalein” esimerkki tästä.

”Ei meillä ole enää paikkaa paeta. Me vastustamme tätä hanketta yhdessä”, Sanila-Aikio linjaa.

Kirjoittaja seurasi Red Line -aktivisteja S­aamenmaalla koko viikon ajan.

Jaa tämä:

Jäämeren rata ei ole tervetullut

Mielenosoitusten sarja kiinnittää huomion Jäämeren ratahanketta vastaan. Saamelaiset yhdistävät voimansa ympäristöaktivistien kanssa.

Saamelainen taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror ja ympäristöjärjestö Greenpeace järjestävät viikon ajan mielenilmauksia Saamenmaalla. Mielenilmauksilla vastustetaan teollisuuden tarpeisiin suunniteltua junarataa, niin sanottua Jäämeren rataa, joka johtaisi Rovaniemeltä Kirkkoniemeen Jäämeren rannalle. Rata halkoisi valmistuessaan saamelaisten maita ja toisi muassaan metsähakkuita sekä lisäisi teollisia hankkeita alueella.

Arktisen alueen teolliset hankkeet uhkaavat saamelaisten mahdollisuuksia jatkaa poronhoitoa ja oikeutta perinteisiin elinkeinoihin. Alueen herkkä luoto on myös erityisen altis laajoille tuhoille, jota hankkeet tuovat mukanaan.

Ensimmäinen punainen viiva vedettiin Vuotson eteläpuolella sijaitsevalle Pikkujänkälle, jonka kohdalla Jäämeren rata saapuisi Saamenmaalle.
Ensimmäinen punainen viiva vedettiin Vuotson eteläpuolella sijaitsevalle Pikkujänkälle, jonka kohdalla Jäämeren rata saapuisi Saamenmaalle. KUVA: Jonne Sippola

”Mitä syitä tänne on jäädä, jos elämisen mahdollisuudet viedään?”, Jussa Seurujärvi Muddusjärven paliskunnasta ja Suomen saamelaisnuoret -järjestöstä kysyi saamelaismuseo Siidassa järjestetyssä tilaisuudessa.

”Haluamme elää täällä ja jatkaa kulttuuriamme. Jos ei ole elämän mahdollisuuksia, niin silloin kulttuurikin katoaa”, Seurujärvi huolehti.

Kaavailtu radan linjaus kulkisi myös Muddusjärven paliskunnan maiden halki ja tekisi poronhoidosta alueella käytännössä mahdotonta. Koko paliskunnan tulevaisuus on siis riippuvainen siitä, mitä ratahankkeelle käy.

Suohpanterror-ryhmään kuuluva Jenni Laiti ideoi Red Line -kampanjan.

Viikon aikana saamelaisaktivistit, paliskuntien edustajat, Greenpeacen aktivistit ja muut ratahankkeesta huolestuneet muodostavat kaavaillun ratalinjan varrelle punaisia linjoja, joilla viestitään, että rata ei ole tervetullut. Muun muassa ”Meidän metsä, näpit irti” ja Ei Jäämeren rataa” -banderollit yhdessä punaistan aitatolppien kanssa muodostavat symbolisen sulun kaavaillun hankkeen reitille.

“Me vedämme rajan tulevaisuutemme takia. Me hoidamme tätä maata kestävästi, kuten olemme tehneet tuhansien vuosien ajan. Tämä on viesti Suomen hallitukselle: tätä rajaa ette ylitä ilman meidän suostumustamme”, Red Line -mielenosoituksen ideoinut Jenni Laiti linjaa.

Siiri Hetta, 75, vastusti Jäämeren rataa Vuotsossa.
Siiri Hetta, 75, vastusti Jäämeren rataa Vuotsossa. KUVA: Jonne Sippola

Ensimmäiset punaiset linjat vedettiin Saamenmaan etelärajalla sekä läheisessä Vuotson saamelaiskylässä.

Vuotso on sekä sijaintinsa että historiansa kautta luonnollinen paikka aloittaa ratahanketta vastustava kampanja – kylä sijaitsee Porttipahdan ja Lokan tekojärvet toisiinsa yhdistävän Vuotson kanavan rannalla. Tekojärvien alle jäi 1960-luvulla useita saamelaiskyliä, eikä tätä kohtaloa aiota hyväksyä Jäämeren radan kanssa.

Ratahanketta vastustettiin monessa sukupolvessa. Kuvassa keskellä Petra Biret Magga-Vars, saamelaiskäräjien hallituksesta.
Ratahanketta vastustettiin monessa sukupolvessa. Kuvassa keskellä Petra Biret Magga-Vars, saamelaiskäräjien hallituksesta. KUVA: Jonne Sippola

”Koen jäämeren radan toistona. Vuonna 1955 alettiin puhua tekoaltaista ja silloin saamelaisia ei otettu mukaan suunnitelmiin, eikä heille kerrottu mitään tulevasta”, Petra Biret Magga-Vars saamelaiskäräjien hallituksesta kertoi. ”Hakkuut ja kaivokset ovat jo nyt uhka. Ja rata on uusi uhka.”

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion mukaan pohjoisen rooli on aina ollut se, että sieltä haetaan resursseja. Jäämeren rata on vain viimeisin, mutta myös ”räikein ja brutaalein” esimerkki tästä. ”Ei meillä ole enää paikkaa paeta. Me vastustamme tätä hanketta yhdessä.”

Vuonna 2015 Suomi sai nuhteita YK:lta, koska metsähallituslakia uudistettaessa saamelaisia ei kuunneltu. YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien erityisraportoija Victoria Tauli-Corpuz ilmoitti tuolloin olevansa huolissaan siitä, että Suomi ei kunnioittanut alkuperäiskansajulistusta, jonka se on itse hyväksynyt.

Vuotsossa saamelaiskäräjien ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1996-2008 toiminut Pekka Aikio oli samoilla linjoilla Magga-Varsin kanssa ja veti yhtäläisyysmerkkejä ratahankkeen ja tekojärvien välillä.

”Me olimme yksin tekojärviä vastaan. Nyt meidän ei tarvitse olla yksin”, Aikio sanoi ja viittasi muihin ratahanketta vastustaviin tahoihin.

Tuula-Maija Magga-Hetta kertoi tuntemuksistaan Vuotson kylässä järjestetyn linjanvedon yhteydessä.

Greenpeace Nordicin maajohtaja Sini Harkki muistutti, että ratahankkeessa ei ole kyse vain radasta.

”Jäämeren rata on oikeasti hanke, jonka puitteissa pyritään lisäämään alueen luonnonvarojen hyödyntämistä, eikä hanke ei ole ympäristön kannalta kestävää. Tulevina vuosikymmeninä meidän on käytettävä metsiämme viisaammin ja kestävämmin. Lapissa menee vuosisatoja, että hakattu metsä kasvaa takaisin ja samalla metsälle olisi muutakin käyttöä.”

Rataa vastustettiin myös Jäniskoskella. Tällä kertaa banderollin teksti oli kirjoitettu inarinsaameksi. Kuvassa keskellä Jenni Laiti vierellään muusikko ja runoilija Niilas Holmberg.
Rataa vastustettiin myös Jäniskoskella. Tällä kertaa banderollin teksti oli kirjoitettu inarinsaameksi. Kuvassa keskellä Jenni Laiti vierellään muusikko ja runoilija Niilas Holmberg. KUVA: Jonne Sippola

Ruotsista ja Suomesta Siperian kautta Kanadaan ulottuva pohjoinen metsäalue sitoo enemmän hiiltä kuin mitä on yhteensä sitoutunut muihin maailman metsiin yhteensä. Ainoastaan valtameret sitovat enemmän hiiltä itseensä. Toisin kuin esimerkiksi trooppisissa metsissä, hidaskasvuisessa pohjoisessa metsässä hiiltä on sitoutunut paljon myös maaperään, jonka koneellinen metsän hakkuu paljastaa. Tämä altistaan maaperän sateelle, auringolle ja eroosiolle – joka puolestaan vapauttaa hiilen kiertoon ja vauhdittamaan ilmastonmuutosta.

Äärimmäisen hitaasti uusiutuvien hiilinielujen hakkaaminen samalla, kun Suomen pitäisi täyttää Pariisin sopimuksen tavoitteensa on erittäin ongelmallista. Monitieteellinen tutkimusyksikkö BIOS varoittaakin Suomen ilmastopolitiikka kriisissä -katsauksessaan, että ”metsien lisähakkuista aiheutuva hiilinielujen pieneneminen johtaa ilmakehään päätyvien kasvihuonekaasujen merkittävään kasvuun ja hautaa alleen kaikkien muiden sektoreiden tuottamat päästövähennykset”.

Suomen biotalousstrategia on kaavailtu vahvasti metsähakkuiden varaan.

”Erityisesti puun käyttöä lisäävän bioenergian ilmastohaitat ovat moninkertaiset hyötyihin nähden”, BIOSin katsauksessa todetaan.

Greenpeacen Sini Harkki totesi, että Pohjois-Suomeen suunnitellut uudet sellutehtaat, joita varten Jäämeren rataakin kaavaillaan, eivät ole kestävällä pohjalla. Metsät voivat suojella meitä ilmastonmuutoksen vaikutuksilta, mutta vain, jos me suojelemme niitä.

Suohpanterror on vastustanut Jäämeren rataa myös kuvallisesti.
Suohpanterror on vastustanut Jäämeren rataa myös kuvallisesti.
Jaa tämä:

Kulttuuriperintö vs. metsätalous

Lapin metsäkiistoihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja, mutta ongelmavyyhdin hahmottaminen olisi hyvä alku.

Pohjois-Suomen maankäytöstä käytävissä tulehtuneissa keskusteluissa poronhoito leimataan usein marginaaliseksi elinkeinoksi, jäkälikköjen uhaksi, suurpetojen hukaksi ja parin hassun saamelaisen näpertelyksi.

Tällaiset vinoutuneet leimat haastavat poronhoidon positiivisen merkityksellisyyden ja antavat muille maankäyttömuodoille etulyöntiaseman päätöksenteossa. Tämä taas johtaa kasautuviin vaikutuksiin, jotka yhdessä sirpaloivat laitumia ja kurjistavat kulttuurisesti tärkeän saamelaisen ja suomalaisen poronhoidon toimintamahdollisuuksia. Laidunten sirpaloituminen heikentää kaiken lisäksi poronhoidon sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen mutkistaen poronhoidon ylisukupolvista jatkuvuutta.

Poronhoidon merkityksiä ja arvoja kartoitettaessa tarvitaan poikkitieteellistä tarkastelua. Poronhoidon merkitys on suurempi kuin pelkästään taloudellinen ja ekologinen tarkastelu antavat ymmärtää.

"Suomalaisten erityinen luontosuhde", "Suomi elää metsästä". Siinä se nyt sitten makaa pinossa, sielunmaisemamme.
”Suomalaisten erityinen luontosuhde”, ”Suomi elää metsästä”. Siinä se nyt sitten makaa siistissä pinossa, sielunmaisemamme.

Inarissa 2000-luvulla käydyssä metsäkiistassa hakkuita perusteltiin taloudellisilla hyödyillä ja työpaikoilla. Metsien suojelua puolestaan perusteltiin ekologisilla argumenteilla. Monet poronhoitajat muodostivat yhteenliittymän Greenpeacen kanssa vaikuttaakseen metsien hallintaan. Koalition kiivaan kampanjoinnin sekä valtion liikelaitos Metsähallituksen ratkaisujen seurauksena vuosina 2009–2010 tehtiin sopimuksia hakkuista pidättäytymiseksi poronhoitajien kartoittamilla laidunmailla. Tämän piti rauhoittaa Inarin tilanne seuraaviksi 20 vuodeksi, mutta toisin kävi.

Syksyllä 2017 tilanne on taas päällä. Metsähallitus kaavailee hakkuita, poronhoitajat ovat varpaillaan ja Greenpeace käynnistänyt uuden pohjoisen kampanjan, jonka myötä se on aktivoitunut myös Inarissa. Kuten metsäsotien aikaan, myös tämän syksyn mediakeskusteluissa on sekä korostettu metsätalouden tuomien työpaikkojen ja tulojen merkitystä että kyseenalaistettu pohjoisten hakkuiden taloudellinen kannattavuus ja toisaalta tähdennetty suunniteltujen hakkuiden ekologisuutta sekä metsien suojelun tärkeyttä. Inarin saamelaispaliskunnat ovat toivoneet kokonaisvaltaista arvioin­tia hakkuiden vaikutuksista poronhoitoon ja saamelaiskulttuuriin.

Kulttuurin voi määritellä usealla tavalla, esimerkiksi merkitysjärjestelmäksi, vakiintuneiksi käytännöiksi, materiaaliseksi kulttuuriksi, arvojen liitoksi, luontosuhteeksi ja niin edespäin. Alkuperäiskansojen ja luontaiselinkeinojen kohdalla täytyy valita määrittely, joka välttää yksinkertaistettuja kategorisointeja. Inarin debatissa saamelais- ja poronhoitokulttuurin määrittely sanelee, mitä kaivattu arviointi tulisi tarkastelemaan.

Kulttuurisen luontosuhteen voi tiivistää kolmeen käsitteeseen: tekemiseen, kuulumiseen ja kunnioitukseen. Ne ovat perustavanlaatuisia oikeuksia, vaikkakin ihmiset tekevät, kuuluvat ja ovat kunnioitettuja suhteessa eri ­asioihin taustansa mukaan. Tämä tiivistys avaa keskustelua siitä, miten hakkuiden vaikutuksia kulttuuriin voisi ­arvioida, ja raottaa lukkiutuneita asemia Inarin kiistaan liittyen.

Kulttuurinen jatkuvuus muodostuu sen jokapäiväisestä elämisestä käytännön tekemisen kautta. Saamelaiset ja poronhoitajat eivät mene metsään ensisijaisesti hakkaamaan siitä hyötyjä eivätkä myöskään museoimaan sitä. Metsään ja tunturiin mennään tekemään kulttuurisesti ­tärkeää ja arvostettua elämäntapaa. Poron­hoitajien kohdalla se tarkoittaa esimerkiksi laidunkierron ohjailua, korvamerkkauksia, erotuksia ja vasotusta.

Poronhoitoa harjoittamalla uusinnetaan kuulumista arktiseen luontoon sekä saamelaiseen kulttuuriin. Kulttuurit ovat koko ajan muutoksen pyörteissä, mutta jatkuvuus on tärkeää. Onko poronhoitajilla mahdollisuus tuntea olevansa osa kulttuuriaan, luontoa, yhteisöjään, sukuaan ja suku­polvien jatkumoa, mikäli poronhoidon toimintaympäristö muuttuu muun maankäytön seurauksena?

Sanoissa on voimaa. Suohpanterror tuotti sarjan teoksia, jotka yhdistävät luontokuvauksen ja koulujen opetustaulut. Teoksissa on kirjoitettuna saamenkielinen sana, joka on selitetty saamenkielentaidottomalle katsojalle.
Sanoissa on voimaa. Suohpanterror tuotti sarjan teoksia, jotka yhdistävät luontokuvauksen ja koulujen opetustaulut. Teoksissa on kirjoitettuna saamenkielinen sana, joka on selitetty saamenkielentaidottomalle katsojalle. Aslak Holmberg kirjoitti häiriköille Tenojoen kapinasta.

Kunnioituksella on historiallinen ulottuvuus. Menneisyyden teot vaikuttavat vahvasti saamelaisten ja poronhoitajien kunnioitetuksi tulemisen kokemuksiin. Saamenmaan kolonialistinen historia, Suomen yhä ratifioimatta jättämä, alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevä ILO 169 -artikla ja etelävetoinen päätöksenteko saattavat selittää poronhoitajien nuivaa suhtautumista Metsähallituksen suunnitelmiin tai joidenkin paikallisten Greenpeace-pelkoa.

Menneisiin tarttunut argumentointi ei kuitenkaan voi purkaa nykyhetken jännitteitä. Aitojen vaikutusmahdollisuuksien tarjoaminen ja menneiden vääryyksien tunnustaminen voivat edistää kunnioitetuksi tulemisen kokemusta.

Tuoreella mutta perinteitä kun­nioit­tavalla poikkitieteellisellä otteella on mahdollisuus ylittää ristiriidat ja tavoittaa eri toimijoiden jaettuja pyrkimyksiä. Metsähallitus korostaa metsien puuntuotantokapasiteetin puitteissa tapahtuvien hakkuiden taloudellista kestävyyttä ja sen tuottamaa hyvinvointia. Greenpeace puolestaan kantaa huolta luonnosta, jota ilman ihmiskunta ei tule toimeen. Saamelaiset ja poronhoitajat taas haluavat kulttuurista jatkuvuutta ja paikallis­vetoisten päätösikkunoiden avaamista. Ekologialla ja taloustieteellä on omat roolinsa, mutta niitä ei ole tehty ratkaisemaan osallistumisen ja kulttuurin kiperiä kysymyksiä, joita voi tarkastella antropologian kautta.

Monet toimijoista ovat sanoneet kannattavansa yhteistoiminnallisia neuvotteluja, joilla pystytään rakentamaan luottamusta. Poronhoitoon kohdistuvien kerrannaisvaikutusten puskuroimiseksi vaaditaan kaikkia tyydyttäviä ratkaisumalleja. Saamelaisilla alkuperäiskansana tulisi olla huomattavat mahdollisuudet vaikuttaa maankäyttöpäätöksiin Saamenmaassa, jonka niskaan maanomistajaksi julistautunut Suomen valtio henkäilee.

Kirjoittaja on ympäristöhallinnan antropologian dosentti Oulun yliopistolla ja osallistui Greenpeacen Kainuun metsäaktivismiin vuonna 2002.

Jaa tämä:

Kapina Tenolla

Saamelainen kansanliike kapinoi kalastusoikeuksien ohella paljon suuremmista asioista

”Ellos Deatnu” (”Eläköön Teno”) huusi 700 ihmistä tänä kesänä 500 asukkaan utsjokelaiskylässä. Kansanliike oli syntynyt.

Ellos Deatnu -ryhmä perustettiin edistämään saamelaisten  itsemääräämisoikeutta, erityisesti Tenon kalastuksen suhteen. Saamelaisten perinteisiin lohenpyyntitapoihin kohdistetut ja tänä kesänä voimaan tulleet kalastusrajoitukset uhkaavat Tenon jokilaakson saamelaisten elämäntapaa, hyvinvointia ja alueen taloutta. Lisäksi ne ovat Norjan ja Suomen perustuslakien sekä kansainvälisen oikeuden vastaisia.

Lohi on syy siihen, miksi Tenon jokilaakso on alkujaan asutettu. Lohenkalastus on alueen saamelaiskulttuurin kulmakivi ja lohi sen tärkein luonnonvara. Saamelaisten perinteiset, luonnon antimien käyttöön pohjautuvat elinkeinot ovat kielen ja kulttuurin kantajia. Lohestukseen liittyvän perimätiedon pelätään katoavan, kun uudet rajoitukset estävät seuraavia sukupolvia oppimasta pyyntiin tarvittavia tietoja.

Ei pelkästään leiri, ei pelkästään kalasta. Kansalaistottelemattomuuteen liittyy usein symbolisia elementtejä, niin myös Ellos Deatnu -liikkeen leiriin. Kyse ei ole vain tästä tilasta, vaan verrattomasti suuremmasta asiasta, jonka symbolisena esityksenä tämä leiri toimii. Samoin kalastuskiistassa on kyse paljon muustakin kuin vain kalastusoikeuksista.
Ei pelkästään leiri, ei pelkästään kalasta. Kansalaistottelemattomuuteen liittyy usein symbolisia elementtejä, niin myös Ellos Deatnu -liikkeen leiriin. Kyse ei ole vain tästä tilasta, vaan verrattomasti suuremmasta asiasta, jonka symbolisena esityksenä tämä leiri toimii. Samoin kalastuskiistassa on kyse paljon muustakin kuin vain kalastusoikeuksista.

Turistikalastus on ainoa kalastusmuoto, joka on viime vuosisadan puolivälin jälkeen lisääntynyt Tenolla. Suurin osa saamelaisista perinnekalastajista on viime vuosikymmenien aikana lopettanut pyynnin vanhennuttuaan, eikä nuoria ole juurikaan tullut tilalle. Silti kovimmat kalastusrajoitukset iskevät juuri perinnepyyntiin. Erityisesti ne iskevät nuoriin, jotka opiskelun takia joutuvat muuttamaan pois kotiseudulta – uusien sääntöjen mukaan he menettävät tällöin oikeuden osallistua perinne­pyyntiin. Lapset eivät saa auttaa vanhempiaan lohestuksessa, jos aikovat kouluttautua.

Vastalauseena uusien kalastussääntöjen tuomalle uhalle Ellos ­Deatnu leiriytyi tänä kesänä Teno­joen Čearretsuoluun (Tiirasaari) ja julisti alueelle niin kutsutun moratorion eli lain täytäntöönpanon lykkäyksen. Moratorio mitätöi uudet Tenon kalastussäännöt saarta ympäröivällä vesi­alueella. Ellos Deatnun toimille ei ole valtiovallan siunausta.

Kansanliike päätyi kansalaistottelemattomuuteen, sillä perinteiset poliittiset vaikuttamiskeinot ovat osoittautuneet hedelmättömiksi. Moratorio on voimassa, kunnes neuvotellaan säännöt, joilla on paikallisten hyväksyntä. Moratorioalueella pyyntiä ohjaavat saamelaisten oikeuskäsitykset ja pyyntitavat. Virkistyskalastusluvat, joita ei ole paikallisesti hyväksytty, eivät ole voimassa alueella.

Myös saamelaisaktivistiryhmä Suohpanterror otti kantaa.
Myös saamelaisaktivistiryhmä Suohpanterror otti kantaa.

Tenon sopimus nähdään osana valtion laajempaa saamelaisten itsemääräämisoikeuden laiminlyövää linjaa. Metsähallituslaista poistettiin viime tingassa saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Kalastuslakiuudistus puolestaan kielsi saamelaisten kautta aikojen harjoittaman pyynnin niin kutsutuilla valtion vesialueilla, eivätkä lapset voi luvallisesti opetella kalastusta kotirannassaan, koska siellä kalastavat turistit. 

Saamelaiskäräjälakiuudistuksen ja ILO-169-sopimuksen oli tarkoitus vahvistaa saamelaisten asemaa. Ne kuitenkin kaatuivat siihen, että saamelaisten ei voitu antaa määritellä ketkä ovat saamelaisia ja suomalaisilla koettiin olevan parempi asiantuntemus tähän. Näiden lisäksi suhteita hiertää saamelaisten näkymättömyys koululaitoksessa, sote-ongelmat ja poronhoidon haasteet, jäämeren ratahanke sekä Saamelaiskäräjien krooninen resurssi­pula. Saamelaiskulttuurin harjoittamisedellytyksiä nakerretaan joka suunnalta ja saamelaisten itsemääräämisoikeus on typistetty lausuntojen antamiseksi.

Sanoissa on voimaa. Suohpanterror tuotti sarjan teoksia, jotka yhdistävät luontokuvauksen ja koulujen opetustaulut. Teoksissa on kirjoitettuna saamenkielinen sana, joka on selitetty saamenkielentaidottomalle katsojalle.
Sanoissa on voimaa. Suohpanterror tuotti sarjan teoksia, jotka yhdistävät luontokuvauksen ja koulujen opetustaulut. Teoksissa on kirjoitettuna saamenkielinen sana, joka on selitetty kielitaidottomalle katsojalle.

Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta Ellos Deatnu vetoaa toimissaan kansainväliseen oikeuteen. Sen mukaan kaikilla kansoilla – myös saamelaisilla – on itsemääräämisoikeus ja oikeus hallita omia luonnonvarojaan. Lukuisille Norjan ja Suomen ministereille lähetetyissä kirjeessä on todettu, etteivät valtiot ole kyenneet toimittamaan oikeudellista selvitystä siitä, kuinka Tenojoen omistus- ja hallintaoikeudet ovat siirtyneet saamelaisilta ja saamelaiskyliltä eli siidoilta valtion haltuun.

Oikeudellisen selvityksen puut­tuessa valtioiden valta Tenon pyynnissä perustuu hallintokäytännölle, ei juridiselle pohjalle. Tämä on epäkohta, johon tarvitaan muutos.

Kalastusta Tenon vesistössä rajoitettiin lohensuojeluun vedoten. Lohikantojen hyvinvointi on alueelle ensiarvoisen tärkeää, mutta rajoitukset ovat kohtuuttomia. 

Vaikka osa Tenon vesistön lukuisista lohikannoista voi huonosti, ei tutkimustuloksista löydy perusteita tämän mittakaavan rajoituksille. Esimerkiksi Tenon sivujoen Utsjoen pyyntiä on rajoitettu samalla lailla kuin Tenonkin, vaikka Utsjoen lohikannan on todettu voivan erityisen hyvin. Rajoitukset näyttäytyvät kiusantekona ja valtioiden harjoittaman kolonialismin jatkumona. 

Vastalauseena ihmisoikeuksia rikkoviksi kuvatuille säännöille useat paikalliset saamelaiset ovat kesän mittaan tietoisesti rikkoneet lakia ja ilmoittaneet itsensä poliisille. Aikomuksena on päästä puimaan epäkohtia oikeudessa. 

Kielikurssi jatkuu.
Kielikurssi jatkuu.

Ellos Deatnu pakkaa laavunsa Čearretsuolusta pyyntikauden päättyessä ja jatkaa työskentelyään talven mittaan. Tarvittaessa laavut nousevat Čearretsuoluun jälleen ensi kesänä. 

Heinäkuussa järjestetty tuki­konsertti keräsi yli 700 ihmistä Utsjoelle. Se oli tiettävästi suurin tapahtuma, joka paikka­kunnalla on koskaan järjestetty. Tänä kesänä perustettiin toinenkin moratorioalue Dalvadaksen liepeille Korkeasaareen, ja ensi kesälle on lisää suunnitteilla. 

Nykytilanne on täysin mahdoton: saamelaisista tehdään lainsuojattomia vain siksi, että he harjoittavat omaa kulttuuriaan ja elinkeinoaan. Hallintaoikeuksia Tenon vesistön pyyntiin tullaan mitä luultavimmin puimaan pitkissä oikeusprosesseissa valtioita vastaan. 

Toivottavasti Tenon tapauksen kautta saamelaisten itsemääräämisoikeuden jatkuvat laiminlyönnit saataisiin loppumaan.

Kirjoittaja on toiminut Ellos ­Deatnu -liikkeen yhteyshenkilönä. Uudet säännöt kieltävät häntä osallistumasta perinnekalastukseen 84-vuotiaan isänsä kanssa. Holmberg on saamelaiskäräjien jäsen ja sen kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, pohjoismaisen Saamelaisneuvoston varapresidentti ja opiskelee alkuperäiskansatutkimuksen maisteriksi Tromssan yliopistossa. 

Jaa tämä:

Kaikkien omaisuutta?

Turhan valittajia! Kiittämättömiä! Tarkoitimme hyvää! Joku muu tekee sen kuitenkin!

Saamelaiset leimataan usein mielensä pahoittajiksi, kun he reagoivat muiden kuin saamelaisten saamelaiskulttuurin ja kielten vuosikymmeniä jatkuneeseen hyödyntämiseen erilaisissa yhteyksissä (esimerkiksi naamiaisasut, kauneuskilpailut, taide, ohjelmapalvelut). Eräs viimeisimpiä esimerkkejä on Disneyn Frozen-elokuvan tekijöiden vierailu saamelaisalueella ja reaktiot sitä koskevaan uutisointiin  Helsingin Sanomien Facebook-sivuilla.

Kulttuurinen appropriaatio, vastamainos, kulttuurihäirintä
Häiriköt-päämaja ja saamelainen taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror tekivät kuvallisen katsaukset tuoreeseen Frozen-elokuvaan liityvään keskusteluun.

Usein käytetty oikeutus alkuperäiskansojen kulttuurien ja kielten hyödyntämiselle on kulttuurien välinen inspiroituminen tai lainaaminen, joka immateriaalioikeusjärjestelmässä onkin sallittua. Immateriaalioikeusjärjestelmässä suojataan tietynlaisia tuotoksia esimerkiksi tekijänoikeudella, mallioikeudella, patentilla tai tavaramerkillä. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta inspiroituminen tai lainaaminen voi kuitenkin tapahtua vain sellaisten kulttuurien ja kansojen välillä, joilla on ainakin periaatteessa tasavertaiset mahdollisuudet päättää yhteisistä pelisäännöistä ja immateriaalioikeuksien avulla suojattavissa asioista.

Alkuperäiskansat eivät ole olleet laatimassa näitä pelisääntöjä.

Tästä syystä alkuperäiskansojen yhteinen immateriaalinen omaisuus voi saada immateriaalioikeusjärjestelmässä vain hyvin rajoitettua suojaa, yleensä sen katsotaan olevan vapaata hyödynnettäväksi. Käsitteellä kulttuurinen appropriaatio tai kulttuurinen omiminen kuvataankin usein tätä valtasuhteen vinoumaa, jonka seurauksena kulttuurien välisestä lainaamisesta tulee oikeudetonta ja luvatonta ottamista ja omimista. Se jättää tunnustamatta alkulähteen, puhumattakaan hyödyntämisen korvaamisesta ja näin se kuvastaa ja voimistaa eriarvoisuutta. Ihmisoikeuksien toteutuminen kuitenkin edellyttää, että alkuperäiskansoilla on oikeus omaan kulttuuriperintöönsä. Tähän kansainvälinen yhteisö 2000-luvun alusta hakenut ratkaisua Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) geenivarantoja, folklorea ja perinnetietoa käsittelevässä komiteassa, joissa alkuperäiskansat ovat olleet myös edustettuina. Toistaiseksi ratkaisujen löytäminen on edennyt verkkaisesti.

Malliesimerkkejä kulttuurisesta omimisesta: uransa päätöstä juhlistanut (ei-saamelainen) alppihiihtäjä Tanja Poutiainen poseerasi pilailupuodista hankitussa saamenpuvussa, samoin pilailupuodista hankitussa saamenpuvussa poseerasi missi Carola Miller ja näyttää niitä pukuja olevan myös kaupan pilailuvälinepuodissa. KUVA: Suohpanterror
Malliesimerkkejä kulttuurisesta omimisesta: uransa päätöstä juhlistanut (ei-saamelainen) alppihiihtäjä Tanja Poutiainen poseerasi pilailupuodista hankitussa saamenpuvussa. Samoin pilailupuodista hankitussa saamenpuvussa poseerasi missi Carola Miller ja näyttää niitä pukuja olevan myös kaupan pilailuvälinepuodissa. KUVA: Suohpanterror

Kulttuurista omimista tarkastellaan usein suhteessa alkuperäiskansojen kokemaan (historialliseen) sortoon tai väheksyntään. Esimerkiksi Suomessa saamelaislapset vietiin 1950- ja 1960-luvuilla asuntolakouluihin kauas kotoaan jopa 7-vuotiaina ja pahimmillaan lapset pääsivät kotiin vain kaksi kertaa vuodessa. Kouluissa kaikki opetus oli suomeksi eikä saamea saanut puhua.  Vaikka monet saamelaisasiat ovat edistyneet, on saamelaisten perusoikeuksien toteutumisessa hyvin paljon parantamisen varaa, muutoin tosiasialliset vaikutukset saattavat olla samat kuin 1900-luvun puolivälin sulauttamispolitiikan.

Tilastot puhuvatkin karua kieltä: kun vielä 1960-luvulla kolme neljästä saamelaisista puhui saamea äidinkielenään, nykyään sama luku on enää yksi neljästä. Nykyhetken Suomessa, maailman parhaiksi kuvatuissa kouluissa, alle viisi prosenttia saamelaisalueen ulkopuolella asuvista saamelaislapsista saa oppia saamea, sama tilanne on saamenkieliseen varhaiskasvatukseen pääsyssä. Saamenkielten puutteellinen tuki niiden uhanalaisuudesta huolimatta, elinkeinojen riittävien tukijärjestelmien puute, heikko palvelutyytyväisyys peruspalveluihin (esim. sosiaali- ja terveyspalvelut), mielenterveysongelmien yleisyys ja itsemurhat kertovat saamelaisten pahoinvoinnista ja perusoikeuksien heikosta toteutumisesta. Näin on, vaikka saamelaisille alkuperäiskansana on taattu perustuslaissa oikeus omaan kieleensä ja kulttuuriinsa; kansana jolla on oma historia, instituutiot, kieli ja perinteet sekä oikeus päättää omasta poliittisesta, kulttuurisesta ja taloudellisesta kehityksestään.

Myös yhdenvertaisuus oikeutena on kirjoitettu perustuslakiin. Enää sen toteuttamiseksi ei riitä, että samanlaisia kohdellaan samalla tavalla vaan myös, että erilaisia kohdellaan eri tavalla. Kulttuurinen perusoikeus ja yhdenvertaisuus siis edellyttävät saamelaisten erilaisuuden tunnustamista ja sen suojaamista. Saamelaisen itsehallinnon eli Saamelaiskäräjien aliresursointi ja vallan typistäminen ovat yksi syy, jonka vuoksi perusoikeuksien toteutumiseen vaikuttavaan rakenteelliseen eriarvoisuuteen ei kuitenkaan tunnuta pääsevän käsiksi.

Suohpanterrorin Kiasmassa järjestetyn näyttelyn avajaisten yhteydessä ryhmän jäsen kiipesi Marskin patsaalle osoittamaan mieltään. KUVA: Suohpanterror
Suohpanterrorin Kiasmassa järjestetyn näyttelyn avajaisten yhteydessä ryhmän jäsen kiipesi Marskin patsaalle osoittamaan mieltään. KUVA: Suohpanterror

Saamelaiskulttuurin elementit säilyttävät ja kantavat kulttuurin arvoja ja lujittavat yhteenkuuluvuutta, ne ovat osa saamelaista arkea ja perinteitä ja niihin liittyy myös oikeuskäsityksiä. Ne ovat usein niin olennaisen osa saamelaisen vähemmistön kulttuuria ja tärkeässä roolissa tuon kulttuurin ylläpitämisessä, että niiden vertaaminen johonkin suomalaiskulttuurin osaan on erittäin vaikea, ellei mahdotonta (Suohpanterrorissakin vaikuttava Jenni Laiti määritteli saamenpuvun saamelaisten monumentiksi). Siksi kulttuurin elementtien hyödyntäminen ja  sen vaikutusten näkeminen tulee nähdä kontekstissa, eli millainen vaikutus hyödyntämisellä laajasti  on saamelaisiin ja saamelaiskulttuuriin.

Esimerkiksi Suomessa saamelaiskulttuurin tuotteistaminen tapahtuu usein esittämällä stereotyyppinen ja halventava (rotu)kuva saamelaisista, jonka pelätään esimerkiksi saamenpuvun kyseessä ollessa vaikuttavan esimerkiksi nuorten saamelaisidentiteetin muodostumiseen. Hyödyntämisellä voi olla sosiaalisesti, psykologisesti ja taloudellisesti kestämättömiä vaikutuksia saamelaiskulttuurissa.

Näitä taustoja vasten ja saamelaisesta näkökulmasta näyttääkin, että joku haluaa poimia kauneimman ja näkyvimmän pinnan päältä kiinnostumatta sen seurauksista ja tukematta ja ylläpitämättä itse asiaa millään tavalla. Tämä kaikki tapahtuu suomalaisen yhteiskunnan ja valtarakenteen hyväksynnällä.

“Toimitko sinä saamelaiskulttuurin pyövelinä?” Suohpanterror otti kantaa ajankohtaiseen Tenon kalastussopimukseen lähettämällä kaikille kansaedustajille postikortin ja julkaisemalla oheisen videon.

Loppujen lopuksi kysymys on vallasta ja yhdenvertaisesta mahdollisuudesta määritellä mitä osaa kulttuurista pidetään niin tärkeänä, että sitä halutaan suojata erikseen sen kulttuurisen ja/tai taloudellisen merkityksen vuoksi.  Saamelaiset ovat pääosin vastustaneet tapaa, jolla hyödyntäminen tehdään, eivät itse hyödyntämistä. Yhteistyössä saamelaisten kanssa siihen voisi löytyä kulttuurisesti kestäviä tapoja, jotka hyödyttäisivät kaikkia. Saamelaisten yhteistyö esimerkiksi Disneyn kanssa voisi hyödyttää koko Suomen matkailua kuten kävi Norjassa. Olisiko niin kohtuutonta edellyttää, että saamelaiskulttuurin hyödyntäminen tehdään kulttuurisesti kestävällä tavalla ja että Frozenin jatko-osa esimerkiksi dubattaisiin jollekin saamenkielistä? Kansalle, jonka lapsille ei ole olemassa yhtään dubattua kokopitkää lasten animaatioelokuvaa omalla kielellään.

Ehdotan että saamelaisten itsemääräämisoikeudesta mielensä pahoittaneet katsoisivat asiaa sellaisten suomalaisten arvolasien läpi, joihin sitouduttiin perus- ja ihmisoikeuksien myötä ja näkisivät sen yhteiskunnallisen todellisuuden, jossa saamelaiset elävät. Tämä edellyttää saamelaisten näkemistä ja kunnioittamista sekä riittävän samanlaisina mutta ennen kaikkea erilaisina. Sen lisäksi tarvitaan toimia samanlaisuudesta ja erilaisuudesta johtuvien tarpeiden suojaksi.

Piia Nuorgam on väitöskirjatutkija Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa. Hän tutkii saamelaisten kulttuurista itsemääräämisoikeutta.

Jaa tämä:

”Toimitko sinä saamelaiskulttuurin pyövelinä?”

Sillan alla roikkuvat hirtetyt hahmot muistuttavat saamelaiskulttuurin kohtalon hetkistä. Saamelaisten oikeus Teno-jokeen on vaakalaudalla.

Suohpanterror-taiteilijakollektiivi lähetti Suomen kansanedustajille postikortteja ja tuo niillä esiin saamelaisten huolen vireillä olevaan Tenon kalastussopimukseen liittyen. Postikortissa kaksi saamelaista roikkuu hirtettyinä Suomen ja Norjan rajajoen ylittävään Saamen Siltaan. Kuvatekstinä lukee: “Toimitko sinä saamelaiskulttuurin pyövelinä?”

Saamelaiset vastustavat uutta Teno-sopimusta laajasti sekä Suomen että Norjan puolella. Heitä ei ole kuunneltu sopimuksen valmisteluissa, eivätkä he ole päässeet neuvottelemaan tasa-arvoisesti valtioiden valtuuskuntien kanssa. Sopimus sotii rajusti Suomen perustuslain 17 § vastaan. Perustuslaki takaa kaikille oikeuden omaan kieleen ja kulttuuriin.

Monet sopimuksen kohdat koetaan vahingollisiksi, jopa katastrofaalisiksi saamelaiskulttuurille. Kysymyksessä on laaja asiakokonaisuus, jota on vaikea lyhyesti selittää. Vesistön jokia voisi esimerkiksi verrata keskipohjanmaan maanviljelijöiden peltoihin.

Utsjoki on ainut saamelaisenemmistöinen kunta Suomessa. Rajoitukset kohdistuvat pääasiallisesti perinteisten kalastusoikeuksien haltijoihin eli saamelaisiin. Suurimmaksi osaksi verkko- ja pato-oikeudet omistavat saamelaiset vanhukset, jotka eivät pysty enää itse kalastamaan. Uuden sopimuksen myötä he eivät voi luovuttaa oikeuksiaan jälkipolvilleen, jotka usein vastaavat perheensä ja sukunsa ruoanhankinnasta. Lisäksi sopimus tekee käytännössä mahdottomaksi pyyntimuotojen opettamisen lapsille ja nuorille. Siten se on kuolinisku koko perinteiselle kalastuskulttuurille.

Erityislaatuista Tenolla on, että 90 prosenttia joesta on joko suoraan yksityisessä omistuksessa tai osana vanhojen tilojen nautintaoikeuksia. Silti valtio pienenä osakkaana määrää säännöt, jotka johtavat sekä kulttuurilliseen että taloudelliseen ahdinkoon. Nykyiset säännöt johtavat muun muassa dramaattisiin lupatulojen menetyksiin. Samalla valtio perääntyy osallistumasta ennen kustantamiinsa kalastuksen valvonta- ja tutkimuskuluihin. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa oikeuksia omistavat vähätuloiset vanhukset joutuvat maksumiehiksi kalliille, toimimattomalle ja epäreilulle järjestelmälle.

Lisäksi ihmisten oikeustajua vastaan sotii se, että valtio on vältellyt lakisääteisten korvauksien maksamisen törkeästi viivyttelemällä prosessia riittävän kauan. Uudessa Teno-sopimuksessa näet pyyhitään voimassaoleva Tenon kalakorvauslaki, joka on astunut voimaan 1991. Sen myötä korvausten ulkopuolelle jäävät sekä jo luvatut korvaukset vuodesta 1972 että tulevat korvaukset.  Myös oikeuskansleri on 7.10.2014 antamassaan päätöksessä todennut tilanteen olevan oikeudellisesti kestämätön ottaen huomioon perustuslain 21 §:ssä perusoikeutena turvattu oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä.

Suohpanterrorin kansaedustajille osoittaman Teno-sopimuskortin etupuoli.
Suohpanterrorin kansaedustajille osoittaman Teno-sopimuskortin etupuoli. Kuvassa Suomen ja Norjan rajalla oleva Saamen silta.

Suohpanterror-kollektiivi muistuttaa päättäjiä siitä, että Suomi on rikkonut saamelaiskäräjälakia, perustuslakia ja hyvää hallintotapaa asian käsittelyssä. Sen sijaan että Suomen valtio YK:n suositusten mukaan parantaisi saamelaisten asemaa, kansanedustajat päätöksillään heikentävät ja suorastaan uhkaavat saamelaisen kulttuurin elinehtoja. Näennäisesti lohensuojelun nimissä paikallinen saamelainen kulttuuri ja elinkeinomahdollisuudet murskataan.

“Uuden Teno-sopimuksen hyväksyminen ja voimaanastuminen aiheuttaisi syvän kriisin saamelaisten ja Suomen valtion välillä. Tätä emme halua, vaan haluamme jatkaa perinteisiä elinkeinojamme ikimuistoisten nautintaoikeuksiemme turvin.” sanoo Suohpanterrorin jäsen Jenni Laiti.

Vireillä oleva Teno-sopimus yhdessä uusien Metsähallitus- ja kalastuslakien kanssa murtavat perinteisen elämäntavan, joka on perustunut kestävään vuorovaikutukseen luonnon kanssa. Nykyinen sopimusluonnos antaa vääristyneen kuvan sekä tehokkaista lohensuojelullisista toimista että rajoitusten oikeudenmukaisista kohdistamisista. Jos kalakannan suojelemiseksi pitää rajoittaa pyyntiä, niin oikeudenmukaista olisi antaa etusija kalavesien omistajille. Teno ei voi olla ruoka-aitta koko Suomelle.

Teno-sopimuskortin kääntöpuoli.
Teno-sopimuskortin kääntöpuoli.
Jaa tämä: