seksismi

Seksistiset mainokset ja Donald Trump

Seksismi mainoksissa pysäyttää riippumatta siitä, onko kyseessä uusi tai vanha mainos. Myöskin presidentin puheissa vilisevä seksismi pysyttää.

Taiteilijanimen takaa toimiva syyrialaistaiteilija Saint Hoax (”Pyhä Vedätys”) otti ja yhdisti sosiaalisessa mediassa kiertävät – seksistiset – vintegemainokset ja presidentti Trumpin – samoin seksistiset – möläytykset jotka nekin ovat kiertäneet tiuhaan sitaatteina.

Samalla, kun vanhat mainokset muistuttavat meitä siitä, kuinka kauas olemme tulleet vuosikymmenten myötä Trumpin aatokset muistuttavat meitä siitä, että tekemistä riittää vieläkin. Eikä ongelmat rajaudu pelkästään yhteen hulluun poliitikkoon – kyllä noista nykymainoksistakin ongelmia löytyy.

Leveä1

Aikaisemmin Saint Hoax on ottanut käsittelyyn esimerkiksi Disney-animaatioiden kuvaston ja yhdistänyt sen ajanmukaiseen meemimaailmaan ja keskusteluun.

”Perinteisen lapsille suunnatun kuvaston ja todellisuuden yhdistämisessä on voimaa. Noiden hahmojen siirtäminen pois utooppisesta ympäristöstä nyky-yhteiskuntaan tuottaa shokeeraavaa kuvastoa”, hän kertoi The New York Timesin haastattelussa.

Hän myös kertoi olleensa lapsena pakkomielteenomaisesti kiinnostunut Disneyn prinsessoista ja olleen ”haluton jättämään niitä taakseen”.

The death of gender

A post shared by Saint Hoax (@sainthoax) on

Mutta palataan siihen Trumpin mölinään. Mitä ihmettä hän sillä hulluudella ajaa ja miksi kukaan ei pysäytä häntä? Mariko Sato kommentoi presidentin valinta tuoreeltaan ja epäili homman menevän niin, että Trump koheltaa ja muut käyttävät valtaa.

”Monet politiikan tuntijat ovat arvioineet juuri virkanimitysten ratkaisevan Trumpin presidenttiyden suunnan. Poliittisesti kokemattomalla Trumpilla ei uskota olevan kattavaa suunnitelmaa kaudelleen, ja hänen ennustetaan jäävän nopeasti virkamiesten ja neuvonantajiensa vaikutusvallan ja osaamisen jalkoihin. Nasevilla kommenteilla ja twiiteillä voi menestyä vaalikampanjassa, mutta pelkällä populismilla ei saada aikaiseksi lainsäädäntöä tai johdeta virkamieskuntaa.. ..Vaikka Trump heittäisi kädet ilmaan ja nostaisi jalat pöydälle tammikuun jälkeen, näyttää valittujen ministereiden ja virkamiesten tausta pelottavalta enteeltä.”

Trumpin tapauksessa voisi katsoa, että vahinko on jo tapahtunut. Näihin nimityksiin kannattaa kiinnittää huomiota myös samalla, kun pohtii pressan mahdollista viraltapanoa. FBI tutkii kaikenlaista Trumpin ja Venäjän kytköksiin liittyvää ja monet odottavat innoissaan potkuja Trumpille. Itse en suhtaudu Trumpin valtakauden keskeytymiseen niinkään optimistisesti: tilalle nousisi varapresidentti Pence, joka edustaa lähinnä uskonnollista fundamentalismia. Trumpin väistyminen johtaisi määrätietoisemman pahuuden astumista puikkoihin.

LEveä 2

Koska asiat eivät koskaan ole niin yksinkertaisia, kuin miltä ne näyttävät, saa tästä Trump-ilmiöstäkin kaivettua isompaa kuviota esille kuten Kari Möttönen tekee kirjoituksessaan Trumpin nousun syyt ja seuraukset.

”Maailmanjärjestyksen käännekohdan syihin ja seurauksiin haettiin laajemmasta näkökulmasta vastausta kansainvälisten suhteiden tutkimuksen International Studies Association -järjestön vuosikonferenssissa Baltimoressa.

Yhdestä vastauksesta vallitsee yksimielisyys. Trump-ilmiö ei ole kriisin syy vaan yksi pitkän murroksen seurauksista.

Länsijohtoinen liberaalinen järjestys ei koskaan ollut todella globaali. Kylmässä sodassa se edusti toista osapuolta. Kylmän sodan jälkeisellä liberalismin ja yksinapaisuuden valtakaudella nousevat vallat ja alueet vaativat rakenteellisia muutoksia länsijohtoisuuteen.

Ratkaiseva sysäys nykykriisiin on kypsynyt läntisten maiden sisällä. Uusliberalismi, vuonna 2008 alkanut finanssikriisi ja kiihtyvä globalisaatio ovat jättäneet valtiot markkinoiden jalkoihin.

Seurauksena on ollut liberaalin kansainvälisen järjestyksen rakentamiseen kuuluneen yhteiskuntapoliittisen tarkoituksen katoaminen, eriarvoisuuden kasvu ja demokratiaa uhkaavan populismin nousu.”

LEveä 3

Vakaina itsereflektion ystävinä suomme tässä myös hetken pohdinnalle, jossa luodataan näinkin vakavan aiheen käsittelyä meemein ja muin hupsutteluin. Sitähän me teemme tämänkin bloggauksen yhteydessä. Miia Halme-Tuomisaari kommentoi ilmiötä AntroBlogissa.

”Huumori, nauru kyynelten läpi, kertoo askeleesta joka seuraa alun tyrmistystä. Vaalitulos tullaan hyväksymään ilman merkittäviä haasteita. Vaalit olivat kiistatta rehdit. Ne täyttivät kaikki demokraattisen hallintajärjestelmän tärkeimmät piirteet: avoimen mahdollisuuden hakeutua ehdokkaaksi, julkisen kampanjoinnin, kansan tahdon ilmaisun vaalipäivänä äänestysuurnilla.”

Leveä 4

 

Jaa tämä:

SEXI-WAU! COCK-A-COLA!

Seksi myy, tunnetusti. Tai sitten ei. Ainainen seksillä myyminen käy puuduttavaksi ja sen myötä osa asiakkaista häviää kuin, no, kuppa Töölöstä.

Mainosraivo! Iski tässä yksi ilta melkoinen rage, kun olin matkalla toimistolta kotiin: Coca-Colan uusi mainos tuli vastaan metroaseman valaistussa mainostaulussa ja sen fallinen tunnelma nosti mieleen välittömästi kaksimielisyyksi. Mikäli tämä pornahtavan vihjaileva lopputulema on vahinko, syön hattuni. Kyllä mainostoimistoissa on jo vuosia ymmärretty, että seksi myy ja kasvaneita myyntitavoitteita pyritään saavuttamaan lisäämällä seksin määrää.

Riittääköhän mikään määrä seksiä ylläpitämään jatkuvaa kasvua ja kellistämään laman? Tuskin.

Varmaan merkityksetöntä ei ole myöskään yleisön turtuminen. Paljasta pintaa on kaikkialla tarjolla siinä määrin paljon, että pitää olla entistä provompi, jotta yleisö reagoisi mainokseen mitenkään. No, Cokiksen provoilu on melko fallista.

Sharing is caring, eh? Soveliaisuuden nimissä Häiriköt-päämajan henkilökunta lisäsi tuon mustan palkin kuvaan.
Sharing is caring, eh? Soveliaisuuden nimissä Häiriköt-päämajan henkilökunta lisäsi tuon mustan palkin kuvaan. Kuvankäsittely: Velda Parkkinen

Mietin vielä seuraavana aamunakin, että olisiko tässä kuitenkin saattanut olla kyse ylitulkinnasta – ehkä olen taas hysteerinen ja flippailen silkasta flippailun ilosta (sitäkin on tiedetään toisinaan tapahtuneen). Iltapäivällä sitten taapersin Rautatientorin halki ja mitä silmiini sattuikaan? Fennia-korttelin seinässä oli noin seitsemän kerrosta (”noin”, koska en viitsinyt laskea niitä) korkea Cokis-lakana, jossa tosi hottis kissa otti Cokista suuhun (ks. kuva artikkelin alussa). Pahoittelut hieman vulgaarista kuvailusta, mutta sitä siinä tosiaan tapahtuu.

Saatan minä edelleenkin olla vainoharhainen (tai ainoastaan harhainen), mutta huomasin, että en sentään ole sitä yksin. Maan mainio Fittnes Fürer -blogi kiinnitti huomiota tähän samaan kampanjaan ja samoin oli näkevinään vienoa seksuaalista värähtelyä leiskoissa. Fitness Fürer huomasi myös kiinnostavia eroja mainoskampanjassa esiintyvien naisten ja miesten aktiivisuudessa. Siteeraan viisaampiani:

Tässä on koko ulkomainoskamppis kasassa. Eli mitä meillä on: skeittaava mies (=aktiivinen toimija, normaali konteksti), kitaristimies juomassa normaalissa asennossa (=aktiivinen toimija, normaali konteksti), mutkalle vääntynyt nainen juomassa takakenossa (=passiivinen hahmo, kummallinen konteksti) sekä pulloa taikka toisiaan hamuavat mies ja nainen (=kummallinen konteksti).

Aika väsynyttä esittää miehet ja naiset tällä vanhaa toistavalla, toisistaan poikkeavalla tavalla. Aktiivinen mies normaaleissa puuhissaan, passiivinen nainen katseen kohteena ja tässä vielä oikein kaarelle taipuneena, saamassa jotain sisäänsä. Ai mitä väliä? No sitä, että kaikki tämä mitä me ympärillämme näemme, vaikuttaa käsityksiimme siitä, millaisia ovat miehet ja millaisia ovat naiset.

Eipä tuota olisi itse paremmin osannut laittaa.

Fitnes Fürer jatkoi aiheesta toisenkin bloggauksen verran ja tuotti myös loistavan videon. Arvostan suuresti tätä pyrkimystä toisintamaan mainoksen esittämä tilanne, katsokaa oheisesta videosta lopputulos.

Onko mahdollista, että mainoksen esittämä kuva ei vastakaan todellisuutta? Että kukaan ei oikeasti kykene juomaan hiilihapotettua kasviuutejuomaa mainoksen esittämällä tavalla? Shokissa, olen shokissa tästä paljastuksesta. Onko meille valehdeltu jostain muustakin?

Onko Cokis sitten poikkeus sääntöön? No ei varsinaisesti. Kuten todettua, ”seksi myy” on mantra, jota taidetaan toistella mainostoimistoissa vähän helvetin usein. Ja tämä on sinänsä ihan ymmärrettävää. Kun pistetään tosi sexy kamppis pystyy, ei asiakas pääse syyttämään huonosta menekistä ainakaan seksin puutetta. Ja hei! On varmasti ihan henkilökohtaisellakin tasolla suuri kiusaus keksiä sellainen kamppis, joka rakentuu kuumien kissojen varaan. Sitä on sitten itse pakko mennä vahtaamaan kuvauksia. Pakko. Aika samasta taitaa olla kyse siinä vaiheessa, kun räppi-dudet täyttävät musiikkivideonsa bikini-tsubuilla.

Kun tuota Cokis-mainosta manasin itsekseni tuli vastaan mainio video, jossa puututtiin juurikin naisten yliseksualisoimiseen. Se sopii ihan hyvin tähän yhteyteen teemansa puolesta ja myös muistuttamaan, että kyse ei tosiaan ole yhdestä tai kahdesta tapauksesta.

Jaoin muuten tämän videon Häiriköiden Facebook-seinällä ja sain melkoisen riemastuttavan palautteen. Yksi kommentoija oli klikannut videota ja saanut seuraavan ilmoituksen: ”Sisältövaroitus: Video ei ehkä sovi kaikille katsojille. Kirjaudu sisään vahvistaaksesi ikäsi.”

Ja kyseisen videon sisältö koostuu ihan tuiki tavallisista (jos varmasti keskivertoa ”rohkeammista”) mainoksista.

”I love to give blowjobs to sandwitches.”, ”The key to my heart – a man who smells like a vagina.” ”I love sacrificing my dignity for a drink.”, ”I’m one here for your entertainment.”, ostaisitko?

Jos tässä jotain positiivista pitää hakea, niin tämä karkottaa minut tehokkaammin Cokis-pullon ääreltä kuin Matti ”Uuniperuna” Vanhanen Coca-Cola Zero -pulloineen. Ja se ei tietenkään ole pelkästään pahasta, se: glukoosi-fruktoosisiirapilla kyllästetty kuplajuoma epäilemättä aiheuttaa syöpää ja tutkitusti vähäisempiäkin sairauksia ja vaivoja.

Ehkä jopa tekee ihan hyvää ihmiskunnan ruumiinterveydelle, että mainostoimistot näin perseilevät –  henkisen terveyden puolella tosin taidetaan vastaavasti ottaa takapakkia.

Cokis on murhaa. Itsemurhaa.
Cokis on murhaa. Itsemurhaa.

Ja pistetään tähän loppuun vielä terveiset Cokisen kampanjan pyöräyttäneelle toimistolle ja sen Suomeen tuoneelle porukalle.

Jaa tämä:

Tisseillä tulokseen?

Ass ’n’ titties, niillä se kauppa käy ja ainoastaan tiukkapipot urputtavat.

Seksi mainoksissa ja myynninedistämisessä puhuttaa vuodesta toiseen. Toisen nipottavat, ja toiset epäilevät nipottajia tiukkapipoiksi. Jotkut tyytyvät olemaan hiljaa. Toisinaan löytyy myös niitä, jotka intoutuvat kommentoimaan mainoksia julkisesti ja tarvittaessa röyhkeästikin.

Kesän lähestyminen näkyi Lontoon metroasemilla muun muassa Protein Worldin The Weight Loss Collection -lisäravinteiden mainosjulisteina. Mainoksissa poseerasi bikininainen, ja niissä tiedusteltiin jättikirjaimin ”Oletko rantakroppakunnossa?”

Ihan kaikki eivät tästä innostuneet.

Sosiaalisessa mediassa kuohui, ja mainoksia korjattiin. Pyöräytettiinpä myös vetoomus mainosten pois vetämiseksi – allekirjoituksia kertyi heti kättelyssä kymmeniä tuhansia. Sosiaalisessa mediassa saatiin myös Protein Worldin vastaus : Twitterissä firman edustaja ilmoitti Englannin olevan ”plösöjä symppaava kansakunta”. Toimitusjohtaja puolestaan ilmoitti haastattelussa, että firman mainoksia kritisoineet ovat terroristeja.

Pieni ote palautteesta.

Eihän tämä Protein Worldin kamppis mitenkään ainutlaatuinen ole. Ehkä hieman keskimääräistä provosoivampi. Ja sellaisena hyvä välietappi pohtia kehityssuuntia. Pikainenkin vilkaisu mainoskuvastoon tekee selväksi sen, että seksi myy. Tai ainakin sen, että mainostajat kuvittelevat näin olevan. Myös Suomessa. Tampereella järjestettiin hiljattain Hod Rod & Rock -automessut, jossa normaalien varikkotipujen ohessa oli menekinedistämishommissa myös ilmeisen alaikäisiä teinityttöjä.

Vaikka vähäpukeiset naiset kuuluvat laitettuja autoja esittelevien autotapahtumien ja -lehtien vakiokuvastoon, niin tämä alaikäisten käyttäminen provosoi kommentteja myös alan sisältä. Messuilla työhommissa ollut kilpa-autoilija Emma Kimiläinen dumasi touhun sosiaalisessa mediassa ja Iltalehdessä.

”Työnantajan moraali tässä on kyseessä. On laillista, muttei järkevää tai missään mielessä sopivaa palkata alaikäisiä tyttöjä miehille suunnattuun seksistiseen myynninedistämiseen”, hän selventää.

Nih.

Kimiläinen korostaa hyväksyvänsä sen, että vähäpukeiset naiset ovat iso osa tuning-kulttuuria. “Se on ihan ok niin kauan, kun he ovat täysi-ikäisiä.” Kimiläinenkin siis näyttää määrittelevän toiminnan lähtökohtaisen seksistiseksi, mutta aikuisille sopivaksi. Selvä. Voi asian näinkin nähdä, ja ehkä naispuolisen kilpa-ajajan liikkumavara on rajoitettu.

Iltalehdellä puolestaan ei ollut mitään ongelmia jakaa Kimiläisen haastattelun perään juttuja Miss Hod Rod -kilpailijoista (SEXI-WAU. KATSO KUVAT!). Iltalehden kauhistelu seksismistä on mahdollisesti yhtä uskottava kuin helsinkiläisen persuedustajan hiljattain otsikoihin noussut aloite Tom of Finland -patsaasta.

Palautetta piisasi.
Palautetta piisasi.

Seksismiä voi lain puitteissa mainoksissa viljellä ja paljasta pintaa messuilla esitellä. Mutta kannattaako se? Yksi esimerkki seksismin – ja seksin – toimimattomuudesta saatiin viime vuonna, kun IT-alalla toimivan Frontback-yhtiön markkinointipäällikkö Spencer Chen julisti, että booth babet eivät toimi.

Booth babet, eli messuosastoilla päivystävät tsubut ovat autoalan lisäksi vakioratkaisu myös esimerkiksi peliteollisuuden ja viihdeteknologian tapahtumissa.

Chen tutki muutaman vuoden ajan messuilla normaalien booth babe -edustuksella varustettujen myyntiosastojensa suoriutumista sellaisia osastoja vastaan, joille ei palkattu noita ”markkinointitapahtumakonsultteja” (Chenin mukaan kirjanpidossa käytetty termi) vaan myyntityön ammattilaisia. Tutkittavat osastot olivat hänen edustamansa firman omia, joten myytävät tuotteet olivat identtisiä. Tarkkailtuaan osastojen suoriutumista rinnakkain kävi ilmeiseksi, että vaikka naiskauneus kyllä herätti huomiota, ei se johtanut merkityksellisiin asiakaskontakteihin tai myynteihin. Tissit siis kiinnostivat, mutta eivät myyneet.

Voisimme kuvailla Chenin koetta tosielämän A/B-testiksi (A/B-testi on testi, jossa vertaillaan rinnakkain kahta vaihtoehtoa ja katsotaan kumpi pelittää). Osastot, joihin palkattiin myynti-/edustushenkilöt ammattitaidon, ei kuppikoon perusteella, suoriutuivat poikkeuksetta paremmin.

KUVA6
Pariisin metroasemilla yliseksualisoitujen mainosten malleille huntuja maalannut Princess Hijab kommentoi teoksiaan Voiman haastattelussa vuonna 2010. ”Haluan paljastaa sekä rasistisen että kaupallisen propagandan kiihkoilevan, synkän luonteen. Sitä ei voi parantaa ennen kuin se on tehty näkyväksi.”

Chenin otos ei tietenkään ole kattava, mutta eivät hänet huomiot totaalisen hulluilta vaikuta. Pitäisiköhän samaa kokeilla laajemminkin? Sitä odotellessa kuluttajakansalaiset voivat tietenkin korjailla omatoimisesti niitä mainoksia, joiden kokevat ylittävän soveliaisuuden rajat. Mallia voi ottaa vaikka legendaariselta – ja jo julkisuudesta vetäytyneeltä – Princess Hijabilta.

Jaa tämä: