siirto

Oma peli, omat säännöt

Mainosmies liimailee tarroja ja kaivaa verta nenästään

Scott Caris on jättänyt jälkensä lukuisien kaupunkien katukuvaan, myös Helsingin. Miehen tarroja löytyy runsain mitoin sähköbokseista ja lampputolpista Suomen ja Yhdysvaltojen välisellä akselilla. 

"Hooked On A Feeling"
”Hooked On A Feeling”

Caris syntyi Detroitissa vuonna 1966 kansalaisoikeusliikkeen ajaessa ihmis- ja kansalaisoikeuksia myös tummaihoisille kansalaisille. Meno ei ollut pelkästään rauhallista.

”Sikäli mikäli muistan oikein, vanhempani nostivat kytkintä moottori­kaupungista vuonna 1967 samalla, kun kansalliskaartin tankit vyöryivät Michigan Avenuella. Muistikuvani tapahtumista ovat kuitenkin hämärät, olinhan vasta yksivuotias.”

Sittemmin tuo autoteollisuuden nuupahtanut mekka on menettänyt asukkaita vuosi vuodelta – jo nuorella iällä Caris siis toimi suunnäyttäjänä suurille massoille. Carisille löytyi rauhallisempi kasvuympäristö samoin Michiganin osavaltiossa sijaitsevasta Fremontin pikkukaupungista. Ajan mittaan hän on asunut Yhdysvaltojen eri laidoilla ja muun muassa Suomessa.

 

Ei sitten kaatunut SSS-hallitus. Onneksi. Muuten olisi uudessa Voimassa julkaistu Kulta-Turbo-Fanijuliste vanhentunut. Ei vanhentunut ja voit ladata omasi osoitteesta uusi.voima.fi/vastamainosket
Ei sitten kaatunut SSS-hallitus. Onneksi. Muuten olisi uudessa Voimassa julkaistu Kulta-Turbo-Fanijuliste vanhentunut. Ei vanhentunut ja voit ladata omasi osoitteesta uusi.voima.fi/vastamainokset

Kuten niin usein, myös Carisin tie Helsinkiin seurasi tulevaa vaimoa. Nykyään pariskunta jakaa aikansa Helsingin ja Kööpenhaminan välillä.

Takana on myös muutama vuosi­kymmen työskentelyä mainosalalla suuryritysten kanssa ja vuoden mittainen komennus Executive in ­Residence -tehtävissä Aalto Center for Entrepreneurshipissä. Komealta kalskahtava titteli tuli tutuksi suurelle yleisölle ex-pääministeri Esko Ahon tultua nimetyksi samaan positioon toisaalla Aalto-yliopiston rakenteissa. 

Aalto Center for Entrepreneurship puolestaan on Aalto-yliopiston komeasti nimetty yrityshautomo, jossa startup-yrityksiä tukee ”ecosystem of incubators, accelerators & investors”. 

”Taustani markkinoinnin ja mainonnan parissa ei tuo minulle säteilevää sädekehää tai tee minusta automaattisesti huomionarvoista kommentaattoria. Pidän kuitenkin korvani maata vasten ja sormeni pulssilla ja yritän pysyä kärryillä siitä, mikä on yhteiskunnassamme ajankohtaista ja mitkä voimat vaikuttavat arkiseen aherrukseemme. Tämä ei tietenkään takaa asiantuntija-asemaani minkään suhteen.”

Muistatteko vielä sen ajan, kun Cai-Göran Alexander Stubbista odotettiin suomalaisen politiikan pelastajaa?
Muistatteko vielä sen ajan, kun Cai-Göran Alexander Stubbista odotettiin suomalaisen politiikan pelastajaa?

Teoksissaan Caris käsittelee usein poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä. Juuri he ovat niitä, jotka siihen arkiseen aherrukseemme vaikuttavat tavalla tai toisella.

”Poliitikot ja julkkikset ovat helppoja kohteita. He ovat myös henkilöitä, jotka lentävät mitä suurimmissa määrin kansalaisten silmille joka tuutista. En malta olla pitämättä hieman hauskaa heidän kustannuksellaan.”

Viime Voiman keskiaukeamalla ihastutti ja vihastutti Carisin Super-Kulta-Turbo-fanijuliste Vladimir Putinista. Siinä Vova poseerasi pellehuulissa, jotka eivät poikenneet suuresti viereisen kuvan vastaavista. Se, oliko kyseessä Putinia ylistävä vai alistava teos, jää katsojan päätettäväksi.

”Toisinaan nautin veren kaivamisesta nenästä”, taiteilija suostuu kommentoimaan teostaan.

Vähän ovat Vovan huulet päässeet rohtumaan.
Vähän ovat Vovan huulet päässeet rohtumaan.

Viime vuosina Carisin taiteen keskeisenä jakelukanavana on toiminut katutila. Kuten kunnon mainosmies, ­Caris ymmärtää yleisön tavoittamisen tärkey­den – ilman yleisöä teokset eivät täytä niille asetettua tehtävää.

”Kadut ovat ilmeisin paikka, jossa ihmiset voivat kohdata uusia ja yllättäviä asioita. Kaduilla palautemekanismi on myös mitä tehokkain: näen itse, kuinka kauan teokseni pysyvät näkyvillä ja kuinka ympäristö mukautuu niihin.”

Kaikkia Scott-tarroja Caris ei tietenkään ole itse liimannut. Avokätisesti kädestä käteen jaetut tarrat ovat levinneet arvaamattoman yllätyksellisesti ja vailla taiteilijan kontrollia.

”Merkityksellistä kaduille siirtymisessä oli myös se, että studioltani loppui tila. Minun piti rikkoa kahleet ja löytää uusia paikkoja, joissa viihdyttää itseäni”, Caris kertoo. Todisteiden valossa hän on viihtynyt hyvin.

Mutta luvallistahan tarrojen liimailu pääasiassa ei ole. Tämä ei taiteilijaa haittaa.

”Tämä on minun pelini ja minä laadin säännöt.”

Jari Tamminen
Lataa itsellesi Scott Carisin potretit SSS-hallituksesta sekä Vladimir Putinista osoitteessa uusi.voima.fi/vastamainokset
Kuva suoraan ministeri-Audin takapenkiltä. Ja se muuten onkin mukava penkki.
Kuva suoraan ministeri-Audin takapenkiltä. Ja se muuten onkin mukava penkki.

 

Jaa tämä:

Helpotusta ankeuteen

Kiinnostavampaa asuinympäristöä maalaava Salla Ikonen oli purskahtaa itkuun jyrättyjen graffitien äärellä.

Salla Ikonen on juuri saanut valmiiksi ison Satumetsä-projektin Mikkelissä. Hän maalasi kaupungin keskustassa Pikkutorin ympäristössä muun muassa virastotalon ulkoseiniin ja kirjaston sisäseiniin. Koko kesän mittaiseen urakkaan kuului myös työpajoja, joihin kaikki kiinnostuneet toivotettiin tervetulleiksi. Halukkaita saapui paikalle reilu 70, ja heidän jäljiltään toria ympäröivissä puissa roikkuu ripustettuna noin 100 Satumetsän  hahmoa.

Pysyväksi osaksi Mikkelin keskustan katukuvaa jäävät Ikosen seinämaalaukset – eli muraalit.

”Kymmenisen vuotta sitten kävin Meksikossa muutamaan otteeseen. Siellä on paljon muraaleja, ja sieltä tuli se ajatus, että Suomeenkin sellaiset sopisivat. Meillä riittää harmaata betoniseinää ja on pimeätä ison osan vuotta”, Ikonen avaa valintansa taustoja.

Katutaiteilijauralle kannustanut meksikolainen muraaliperinne näkyy Ikosen teoksissa. Ne poikkeavat tyyliltään siitä, mitä katutaiteella on meillä viime vuosina tarkoitettu.

”Koen kyllä olevani osa katutaide­skeneä – oma tyylini kuitenkin poikkeaa graffitista ja sapluunatöistä. Esimerkiksi puhtaasti kirjainpohjainen graffiti ei välttämättä istuisi virastotalon seinään – tai no, riippuu tietysti keneltä kysyy. Kaikille tyyleille on kuitenkin paikkansa ja tilaa.”

Sarvipää kurkkaa pömpelistä Mikkelin satumetsässä.
Sarvipää kurkkaa pömpelistä Mikkelin satumetsässä.

”Kiinnostuttuani katutaiteesta etsin vuonna 2011 käsiini Multicoloured Dreams -ryhmän, ja sitä kautta pääsin ensimmäisiin projekteihin kiinni”, Ikonen kertoo.

Tänä vuonna hän osallistui ryhmän kanssa Myyrmäen juna-aseman sisäpintojen maalaamiseen. Mikkelin Satumetsän hän puolestaan toteutti itseohjautuvasti.

Voiman haastattelua edeltävänä päivänä loppuun saatettu Satumetsä oli osa Mikkelin kaupungin Taide osana keskustan kehittämistä -hanketta. Vaikka Ikonen oli Mikkelissä vierailijana, uskoo hän teostensa sopivan ympäristöönsä ja paikallisten ajatusmaailmaan. Mikkeliläiset osallistuivat Satumetsän suunnitteluun ja toteuttamiseen, ja Ikonen mieltääkin roolinsa jossain määrin yleisön palvelijaksi.

”Kuuntelen aina paljon paikallisten asukkaiden mielipiteitä valmistellessani ja toteuttaessani julkisia teoksia. He ovat kuitenkin se porukka, joka niitä teoksia eniten kohtaa. Kun maalaan, kanssani tulee myös poikkeuksetta kymmeniä henkilöitä keskustelemaan paikasta ja sen merkityksestä. Ihmiset arvostavat  sitä, että heitä varten tehdään tällaista, ja kokevat sen omakseen. En tee taidetta vain itseäni varten.”

Virastotalon seinään Ikonen maalasi talossa työskentelevän virkamiehen toiveesta miehen, joka katselee kaihoisasti aukion vastakkaisella puolella olevaa naista ja satumetsää.

”Haluan tuottaa ihmisille jotain yhteisesti koettavaa, joka ei tartu pintakerroksen erimielisyyksiin. Jotain, joka leikkaa pintaa syvemmälle.”

Myrtsissä riitti seinää väritettäväksi.
Myrtsissä riitti seinää väritettäväksi.

Vaikka Ikosen teokset eivät ole julistavan poliittisia eikä hän haasta vallitsevaa järjestystä valtaamalla tilaa omin luvin, työnsä ei ole vailla yhteiskunnallista vaikutusta.

Samalla, kun Ikonen viimeisteli Satu­metsää Mikkelissä, Helsingin kaupunginvaltuusto päätti jatkaa katutaidekaupunginosan mahdollisuuksien kartoittamista. Helsingin kaupunginisien ja -äitien innoittajana on epäilemättä toiminut osaltaan katutaidetta seinilleen ennakkoluulottomasti haalinut Vantaan Myyrmäki, jonka koristeluun Ikonenkin osallistui.

”Tietenkin isot projektit toimivat esikuvina, eikä niitä nähdä uhkana. Tämän kautta yleinen ilmapiiri kehittyy kohti sallivampaa, ja moni muukin katutaiteen muoto saa lisää elintilaa. Jotain kehityksestä kertoo myös se, että minun teokseni ovat tällä hetkellä esillä Helsingin kaupungintalon Virka ­Galleriassa. Onhan sitä muutosta tapahtunut sitten nollatoleranssivuosien.”

Ikonen osallistui kesällä Malta Street Art Festivalille. Suomessa harvinaisemmat realistiset esittävät muraalit hallitsivat festareilla.
Ikonen osallistui kesällä Malta Street Art Festivalille. Suomessa harvinaisemmat realistiset esittävät muraalit hallitsivat festareilla.

Ikonen asui vuosia Martinlaaksossa, Myyrmäen naapurissa. Ajatukset katutaiteesta asuinympäristön kohentajana johtivat hänet yhteen Myyrmäki-liikkeen Petteri Niskasen kanssa. Silloin syntyi ajatus maalata Myyrmäen juna-asema kauttaaltaan, tehdä siitä asukkaiden oma asema.

”Olen istunut M-junassa kuusitoista­vuotiaasta asti, ja olen aina mielessäni väritellyt talojen seiniä kurjissa paikoissa – miettinyt, millä niistä saisi viihtyisämpiä. Myyrmäen asema oli pitkään paikka, jota halusin maalata.”

Myyrmäen asema ei ollut erityisen hehkeä näky ennen täysremonttia ja uutta maalikerrosta – päinvastoin. Samalla rataosuudella on myös Malminkartanon asema, jota koristivat vuosien ajan suuret graffitit. Ne kuitenkin maalattiin piiloon osana Stop töhryille -projektia.

”Kun Malminkartano maalattiin yli, meinasin purskahtaa itkuun.”

Nyt Ikonen voi katsoa Myyrmäen juna-asemaa, eikä hänen tarvitse värittää seiniä sielunsa silmin. Hänen tarvitsee ainoastaan pitää silmänsä auki.

Ja ehkä Malminkartanonkin asema on vielä pelastettavissa.

Salla Ikonen: Hahmoja Helsingissä Virka Galleriassa Helsingin kaupungintalolla 8.11. asti. Ikosen maalaukset Myyrmäen asemalla nähtävissä päivittäin

Jaa tämä:

Häiriköt ja poliisit ministeriön ovella

Veronkiertoa kritisoivat aktivistit toivat sirkuksensa ministeri Anne Bernerin etuovelle. ”Tyhmä se on joka veronsa maksaa!”, kaikui Etelä-Espan kivilinnojen seinistä.

Tummaan pukuun sonnustautunut mies lausuu megafoniin totuuksia ministeri Anne Berneristä sekä hänen edustaman ministeriön ja maamme hallituksen ajamasta talouspolitiikasta. Sanottavaa riittää. Seisomme tiistai-iltapäivänä Liikenne- ja viestintäministeriön edustalla, Helsingin Etelä-Esplanadilla.

”6-8 miljardin veronkierto, se on nappikauppaa”, mies kailottaa ohikulkijoille. ”Leikkauksilla Suomi lähtee nousuun. Ministeri Berner on innovaattori – tuollaisella innovaatiolla Suomi lähtee nousuun!”

Kaverilla on asiaa
Kaverilla on asiaa

Samalla toinen tummaan pukuun pukeutunut mies kirjoittaa tussilla huomioita samasta aiheesta ministeriön ikkunaan. Saatuaan viestinsä valmiiksi, hän pesee ikkunan ja aloittaa alusta uudella viestillä. Hänelläkin sanottavaa riittää eikä valituksen aiheille näy loppua. Jakkupukuun ja neuleeseen pukeutuneet naiset jakavat vieressä esitteitä ohikulkijoille ja keskustelevat näiden kanssa suuren mittakaavan veronkierrosta.

Veronkiertoon puuttuvan Veroparatiisimatkat-kampanjan aktivistit ovat jalkautuneet kaduille. Tällä kertaa avainsanana oli #piikkikii.

Noin varttitunnin kuluttua poliisit saapuvat paikalle. Edellisen perjantain suurmielenosoituksessa koettu toveruus on liudentunut ja leikkausten kohteena olevat sheriffit hätistelevät mielenosoittajat paikalta. Samalla, kun häiriköt poistuvat, lipuu paikalle toinenkin maijallinen poliiseja tarkastamaan poistumisen sujumisen.

Muistatteko kuinka poliisitkin olivat osoittamassa mieltä hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan? Niin minäkin muistan. Tyytymättömyys ei kuitenkaan ole virkamiehelle peruste jättää töitä tekemättä ja tämän saivat huomata hallitusta kritisoivat aktivistitkin.
Muistatteko kuinka poliisitkin olivat osoittamassa mieltä hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan? Niin minäkin muistan. Tyytymättömyys ei kuitenkaan ole virkamiehelle peruste jättää töitä tekemättä ja tämän saivat huomata hallitusta kritisoivat aktivistitkin.

Suomen valtio menettää vuosittain miljardeja veronkierron seurauksena. Yksistään aggressiivinen verosuunnittelu maksaa veronmaksajille satoja miljoonia euroja.

Veronkierrolla tarkoitetaan tässä lakia noudattavaa, mutta sen hengen vastaista ja porsaanreikiä hyödyntävää toimintaa verojen välttämiseksi. Aggressiivista verosuunnittelua taas tapahtuu erityisesti monessa maassa toimivien yritysten sisällä, ja siinä varoja siirretään yksiköiden ja sisaryhtiöiden välillä verotaakan minimoimiseksi.

On sanomattakin selvää, että verojen välttely johtaa veropohjan rapistumiseen.

Vaikka verojen välttely on mittava ja vakava ongelma, lainaa Veroparatiisimatkat-kampanja nimensä ja viestintänsä muotokielen etelän matkoja myyviltä matkatoimistoilta. Onko tämä silkkaa hassuttelua?

Jos ei maksa veroja, riittää rahaa vaikka takassa poltettavaksi. Silloin on mukavan lämpöistä. Sipilän hallitus ei ole rahapulasta huolimatta niin sanotusti tarttunut toimeen veronkierron lopettamiseksi. Tämän lisäksi muutamat hallituksen avainministerit ovat omilla toimillaan syöneet hallituksen uskottavuutta tällä sektorilla. Paremminkin voisi mennä.
Jos ei maksa veroja, riittää rahaa vaikka takassa poltettavaksi. Silloin on mukavan lämpöistä. Sipilän hallitus ei ole rahapulasta huolimatta niin sanotusti tarttunut toimeen veronkierron lopettamiseksi. Tämän lisäksi muutamat hallituksen avainministerit ovat omilla toimillaan syöneet hallituksen uskottavuutta tällä sektorilla. Paremminkin voisi mennä.

”Kyllä me olemme ihan tosissamme. Verot ovat kuitenkin hieman kuiva ja tekninen aihe. Mielestämme tämä on kiinnostavampi tapa nostaa aihe keskusteluun”, kertoo hankekordinaattori Heli Mahkonen.

Kampanjan viestintätyökalujen joukkoon on kuulunut esimerkiksi etelänmatkamainoksien muotokieltä mukailevia lennäkkejä ja julisteita. Nettisivuilla kävijä on voinut tutustua matkatoimistomaisen käyttöliittymän kautta veroparatiisishoppailuun ja esimerkiksi Helsingin Matkamessuille on pystytetty pop up -matkatoimisto – josta tosin ei saanut matkoja. Ennen iskua ministeriölle Veroparatiisimatkat järjesti tempaukset aggressiivisesta verosuunnittelusta tunnettujen lääkärikeskus Mehiläisen ja Apple-kaupan edustoilla. Aikaisempienkin tempausten yhteydessä pestiin symbolisesti yritysten ikkunoita puhtaiksi ja näin lisättiin läpinäkyvyyttä yritysten toimintaan.

Lystikäs viestintä on keino kiinnittää yleisön huomio, ja huomion saatuaan Veroparatiisimatkojen henkilökunta kyllä vyöryttää niitä kovia faktojakin vastaanottajalle.

Ei hätää, aktivistit pesivät ministeriön ikkunan huolellisesti ennen poistumista paikalta.
Ei hätää, aktivistit pesivät ministeriön ikkunan huolellisesti ennen poistumista paikalta.

Valtiolle veronkierrosta koituvia tappioita on mahdotonta tietää tarkasti. Arvioita kuitenkin on. Esimerkiksi verohallinto arvioi valtion menettävän vuodessa noin 320 miljoonaa euroa pelkästään siirtohinnoittelun väärinkäytön takia.

”Summa voi olla tietenkin paljon suurempikin, mutta läpinäkyvyyden puuttuessa siitä ei ole varmuutta”, Mahkonen huomauttaa.

”Kaikki tiedostavat ongelman, mutta siihen ei puututa. Rakenteiden ongelmiin on vaikea puuttua.”

Veronkiertoon liittyvät tapahtumat eivät ole dramaattisia ja verokikkailu tapahtuu useimmiten tylsän näköisissä toimistorakennuksissa. Tietokoneiden ruuduilla.

”Haluamme voimaan kaikkia suomalaisyrityksiä koskevan maakohtaisen veroraportointivelvoitteen. Se ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta olisi askel oikeaan suuntaan.”

Suomi ei olisi tekemässä muutoksia yksin. Europarlamentissakin on tehty jo tähän suuntaan ohjaavia päätöksiä ja direktiivit odottavat ratifiointia. Suomessa valtio-omisteiset yhtiöt ovat jo vuoden verran vastaavia raportteja tehneet

Marraskuussa 2014 Veroparatiisimatkat avasi verokarkurit.fi-sivun, jossa kansalaisia kannustettiin ja autettiin ottamaan yhteyttä yrityksiin. Verokarkurit-tempaukseen liittyi myös oheinen taiteilija Jani Leinosen suunnittelema juliste, joka parodioi iltapäivälehden lööppiä. Julisteen ääneen sanomaton viesti oli tietysti se, että median toivoisi keskittyvän enemmän tärkeisiin taloudellisiin kysymyksiin eikä niinkään juoruhömppään ja tisseihin.
Marraskuussa 2014 Veroparatiisimatkat avasi verokarkurit.fi-sivun, jossa kansalaisia kannustettiin ja autettiin ottamaan yhteyttä yrityksiin. Verokarkurit-tempaukseen liittyi myös oheinen taiteilija Jani Leinosen suunnittelema juliste, joka parodioi iltapäivälehden lööppiä. Julisteen ääneen sanomaton viesti oli tietysti se, että median toivoisi keskittyvän enemmän tärkeisiin taloudellisiin kysymyksiin eikä niinkään juoruhömppään ja tisseihin.

Veroparatiisimatkat-hankkeessa on mukana yhdeksän järjestöä: Attac on vastuussa käytännön työstä ja esimerkiksi Finnwatch ja Kepa keräävät taustatietoja. Perusporvarihallituksen ilmoittamat massiiviset leikkaukset kehitysyhteistyön rahoitukseen sattuvat myös Veroparatiisimatkoihin ja sen taustalla oleviin järjestöihin. Nämä leikkaukset eivät välttämättä ole erityisen järkeviä valtiontalouden kannalta.

”Hallitusohjelmassa on yksi lause, jossa todetaan että tullaan tekemään töitä veropohjan tervehdyttämiseksi ja puuttumaan kansainväliseen veronkiertoon. Ei muuta. Ja samalla leikataan rahoitus Finnwatchilta, joka on ainoa järjestö joka tutkii tätä veronkiertoa.”

Mahkosen mielestä ei ole mitenkään liioiteltua sanoa, että valtiolta jää enemmän veroja saamatta aggressiivisen verosuunnittelun takia kuin mitä se säästää leikatessaan verosuunnittelun tutkimisesta.

”Paha sitä on puuttua epäkohtiin, jos kukaan ei niitä ole selvittänyt eikä niistä sitten tiedetä.”

KUVAT: Velda Parkkinen

Jaa tämä:

Teekkarit ja naisen paikka

Kuvat: Maria Mastola

Otaniemi on miehisen kulttuurin linnake, mutta vähitellen sitä revitään kohti 2000-lukua. Välillä taiteen ja vandalismin avulla. Jalankulkutunnelin seiniä koristaa metroaiheinen maalaus. Espoon Otaniemen Teekkarikylässä sijaitseva maalaus ei ole ole tuore, vaikka alueella eletäänkin juuri nyt metrotyömaan keskellä. Kuvan maalasivat tiettävästi Luolamies-seuran jäsenet vuosituhannen taitteessa, tiettävästi luvatta. Luolamiehet vastaavat myös Julkku-vappulehdestä. Tunnelin teos viittaa jo tuolloin eläneisiin suunnitelmiin länsimetrosta. Samalla kun oikea metro sai maalauksen kiinni, aika taisi ajaa maalauksen ohi. ”Teos alkuperäisessä olemuksessaan antaa viestin, että seksuaalinen häirintä on hyväksyttyä. En sano, että teekkareiden mielestä se on hyväksyttyä, mutta naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä miesvaltaisilla ja teknisillä aloilla on valitettavan yleistä”, toteaa Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun opiskelija Maria Mastola. Metroteoksessa esiintyvien naishahmojen tehtävänä on lähinnä tissitelineenä toiminen ja pyllyn tarjoaminen puristeltavaksi. Vaikka kuinka vedottaisiin vitsi-vitsiin ja huumoriin, tämä ei vastaa kaikkien näkemystä soveliaista sukupuolirooleista. Mastola kävi omin luvin vandalisoimassa – tai korjaamassa – kyseisen teoksen. Eikä kyseessä ollut hetken mielijohde. ”Ajattelin, että ei minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse sietää tuollaista. Olen syksystä asti miettinyt mitä sille voisi tehdä, ja hämmästellyt miten kukaan ei ole puuttunut siihen aikaisemmin.” Mastolan teko herätti odotetusti tunteita. ”Taikki ei ole edes siirtynyt vielä Otaniemeen ja nyt jo sieltä tulee jotain feministipellejä töhrimään paikkoja… Voi vittusaatana”, julisti Iiro V. Facebookissa Teekkarikylän markkinat -seinällä. Sen rakentavampi ei ollut myöskään Anssi H:n kommentti osana samaa keskustelua: ”Tervetuloa vaan Otaniemeen taikkilaiset, ette arvaa minkälaista kusiaispesää on tullut sohaistua…” Mastola on suhtautunut tähän palautteeseen rauhallisesti. Rakentavaakin viestiä on onneksi tullut. 1 Muita tapauksia  Mastolan tempaus ajoittui herkkään ajankohtaan: Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyminen Aalto-yliopistoksi on herättänyt tunteita. Kulttuurien törmäys on melkoinen. Kauppislaisten rahoja on jo tunnetusti piilotettu säätiöiden suojiin muiden aaltolaisten tavoittamattomiin. Vapun jälkeen julkisuuteen on noussut myös muutama muu esimerkki teekkarikulttuurin ja naisten yhteensovittamisen näennäisistä vaikeuksista. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edunvalvonta-asiantuntija Lotta Aarikan blogikirjoitus Miten Otaniemi teki ihmisestä feministin herätti melkoisen someraivon. Aarikan Facebook-tili onnistuttiin sulkemaan määräajaksi tekemällä siitä perusteettomia ilmoituksia Facebookin ylläpidolle. Kuraa satoi niskaan blogin kommenttiraidalla ja hieman muuallakin. Julkisuuteen nousi myös tamperelaisen teekkarin, Laura Kulman, kesätyöhakemukseensa saama vastaus: ”Meillä ei ole näihin hommiin naisia otettu.” Kulma julkaisi palautteen yrityksen nimeä mainitsematta, mutta kyseinen yhtiö – Metsä Group – tuli omatoimisesti ja asiallisesti julkisuuteen. Yhtiö tuomitsi työntekijänsä kommentin.   Taide muutoksen airuena Nämä tapaukset ovat vain yksittäisiä esimerkkejä laajemmasta ongelmasta. Mastola uskoo, että taiteella on suuret mahdollisuudet olla asenneilmapiirin muuttaja. ”Musiikin ja esittävän taiteen puolella esimerkkejä on lukuisia. Julkinen veistos- ja kuvataide ovat kuitenkin hieman konstikkaita, koska niihin liittyy mielikuva pysyvyydestä. Staattisuus tekee julkisesta taiteesta hieman varovaisen ja varman. Uskon, että yhdessä saamme luotua sellaisen visuaalisen ympäristön, joka palvelee tämän päivän arvomaailmaa.” Huomionarvoista on myös se, että Mastola ei suinkaan piilotellut tekemisiään. Hän julkaisi Facebookissa kuvan teoksesta ennen ja jälkeen korjauksen ja perusteli tekemisensä. ”Informoin asiasta professoreitani ja esiinnyin omana itsenäni, koska mulla ei ole mitään hävettävää. Nimi ja kasvot myös tekevät meistä ihmisiä ihmisten keskellä.”   Yhdessä uutta Mastola itse alleviivaa, että hänen tekonsa tarkoituksena ei ole luoda vastakkainasettelua teekkareiden ja taikkilaisten välille. Kuten Lotta Aarikka ja Laura Kulmala, Mastolakin haluaa pitää keskustelun keskiössä vallitsevan kulttuurin, ei yksilöä. ”Pyrin aktivistina ennen kaikkea olemaan sillanrakentaja. Ajoittain koen, että se on ihan helvetin haastavaa. Ja aina se ei tietty onnistu, jos ajatusmallit ovat valovuosien päässä toisistaan. Silloin ei voi jatkaa keskustelua, koska yhteinen kieli puuttuu. Ketään ei voi pakottaa ajattelemaan.” Ilmeisesti ajatusmallit kuitenkin ovat jossain määrin yhteensovitettavissa. Tulevaisuus näyttää lupaavalta. ”Nyt ollaan alustavasti sovittu, että tehdään teekkareiden kanssa kokonaan uusi teos tuohon tunneliin. Tuntuu hiton hyvältä. Toivottavasti en vaan ole yltiöoptimisti tämän asian kanssa.” Kohti parempaa tulevaisuutta siis mennään. Vaikka väkisin.  

Jaa tämä: