Soini

Väinämöisen ja Joukahaisen battle

Perussuomalaisten hajoamisesta ja uusista juonenkäänteistä ei tule loppua. Koska suoraan aiheesta kirjoittaminen on turhaa, teimme muutaman meemin.

Totaalinen sota
Totaalisesta sodasta, päivää.

Totaalinen sota -meemi yhdistää kaksi Perussuomalaisten kaoottista tilennetta kuvaavaa intertekstuaalista viittausta. ”Crush your enemies” -sitaatti on Conan barbaari elokuvasta ja sopii hyvin Halla-ahon porukan viikonloppuiseen vyörytykseen. Soinilla ja hänen tukijoillaan pyyhittiin pöytiä ja Persujen perustaja lähetettiin kotiin tervassa ja höyhenissä pyöriteltynä.

Nyt näyttää siltä, että vähemmän totaalinen harjaaminen olisi saattanut olla järkevää. Voitettua vastustajaa ei kannata nöyryyttää, sillä se johtaa helposti totaaliseen sotaan. Totaalinen Sota onkin kiinnostava hommeli, joka liittyy Halla-ahoonkin jänskästi.

Jussi Halla-aho keräsi taannoin talteen  todella omituisen ja huikaisevan kirjeenvaihdon, jota Seppo Lehto ja Klaus von Grewendorp (os. Juutilainen) kävivät internetissä ja postituslistoilla. Siteeraan lyhyen pätkän tuosta kertakaikkisen pähkähullusta kirjoituskokoelmasta:

”Kukaan Lehdon ja Klasun taistelua seurannut ei halunne kiistää, että sananvaihto on rujointa, mitä suomen kielellä on milloinkaan missään mediassa harrastettu. Minkäänlaista rotia ei keskustelussa ole. Satunnaisen lukijan tukka nousee pystyyn, ja tosikot lopettavat lukemisen heti alkuunsa. Monet ovat antaneet ylläpidonkin kuulla kunniansa moisen saastan arkistoinnista, ja reippaimmat ovat tehneet rikosilmoituksen, milloin milläkin nimikkeellä. Tämä ei ole hedelmällinen lähestymistapa.

Totaalisen Sodan kauneus perustuu samaan ristiriitaan, jolla ratsastavat Salvador Dalin maalaukset. On kaksi ulottuvuutta, unimaailma ja valvemaailma. Kumpikin perustuu tiettyihin paradigmoihin ja lainalaisuuksiin. Unen ja valveen lainalaisuudet ovat keskenään ristiriitaisia, mistä johtuu, että siirtymävaiheen eli heräämisen aikana ihminen on vähän aikaa päästään pyörällä. Lyhyen tuokion ajaksi unen paradigmat tunkeutuvat valveen puolelle, mutta viimeistään aamupissan aikana ihminen on uudelleenorientoitunut valveen lakeihin. Normaalioloissa uni ja valve eivät kohtaa.

Totaalista Sotaa ei käydä samassa ulottuvuudessa, jossa useimmat meistä elävät arkitodellisuuttaan. ”

En usein neuvo ihmisiä tutustumaan Halla-ahon kirjoituksiin, mutta kun neuvon, teen sen sydämestäni. Tähän kannattaa tutustua.

Soinamoinen laulaa Halla-ahokaisen suohon.
Soinamoinen laulaa Halla-ahokaisen suohon. Meemin pohjana toimii Joseph Alasen maalaus.

Tämä lienee itsestään selvä tapaus. Ylpeä Joukahainen lähti laulamaan Väinämöistä suohon, mutta vanha ketku lauloi väkevämmin. Se, miten saaga päättyy jää nähtäväksi. Runo Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta kokonaisuudessaan täällä tai vaikkapa lähimmässä kirjastossa.

Väiskin ja Joken kamppailuhan päättyi siihen, että nöyryytetty nuorukainen antoi siskonsa vanhalle käppäukolle. Tämmöiseen tuskin päädymme, ja olen melko varma, että Soinin palkkio tästä operaatiosta ja hallituksen pelastamisesta on suurlähettilään paikka Lontoossa. Siellä Soini voi päivystää nakkimuki kourassa Millwallin matseissa eläkkeeseen saakka – ja ehkä pidempäänkin.

Nänä-nänä-nänä-nä-nää. Batman!
Nänä-nänä-nänä-nä-nää. Batman!

Näin siinä sitten kävi. Läps vaan. Soini ja Halla-aho ovat olleet suomalaisen politiikan Batman ja Robin -kaksikko. Yhdessä vääryyksiä vastaan ja niin edes päin. Tämä asetelma toi tietenkin mieleen Batman ja Robin -meemin.

Sopivasti Batmanin tarinoista löytyy episodi, jossa Robin kääntyy oppi-isäänsä vastaan. Robineitahan on tunnetusti ollut useampi kappale. Heistä järjestyksessä toinen, Jason Todd, kääntyi saippuaoopperamaisten käänteiden jälkeen rikollisuuteen ja vaikutti nimellä Punahuppu.

Tähän loppuun vielä kuvamateriaalia UV-operaation toteutuksesta.

Jaa tämä:

Persut mahdollistivat hallintarekisterit

Jää nähtäväksi mitä poliittisen perintönsä kimpaleita Soini ehtii vielä murentamaan ennen irtautumista päivän politiikasta. Näin se vallankumous syö lapsensa, surullista katsottavaa.

Vuosien väännön jälkeen eduskunta siis runnoi läpi ns. hallintarekisterilain. Eli sen, että suomalaisen rahan saa jatkossa piilottaa verottajalta ihan luvan kanssa. Tästä epäilemättä piisaa keskustelua jatkossakin. Prosessi on ollut pitkä ja toistuvia torjuntavoittoja on aina seurannut uusi vyörytys. Kuten ydinvoimapäätösten kanssa, lobbaaminen ja äänestäminen loppuu vasta siinä vaiheessa, kun on äänestetty oikein ja sen jälkeen kaikki keskustelu onkin myöhäistä.

Me Voimassa aloitimme aiheen aktiivisen seuraamisen vuonna 2011. Tuolloin nostimme sen huomion kohteeksi tilanteessa, jossa uudistusta oltiin ajamassa läpi sammutetuin lyhdyin. Meidän jälkeen aiheeseen tarttuivat muutkin mediat ja hankkeen puuhamiehet ja -naiset joutuivat vaihtamaan strategiaa – hiipiminen muuttui rynnistämiseksi, viekkaus raa’aksi voimaksi.

Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan työryhmineen Ryhmäteatteriin tekemän Eduskunta-esityksen taustutkimus nosti esiin hallintarekisteröimiseen liittyvät ongelmat ja sen eteen tehdyn myyräntyön.

”Suomalaisessa sijoitustoiminnassa ja sitä koskevassa lainsäädännössä on juuri nyt vauhti päällä. Lakeja muutellaan salamyhkäisesti ja media on yllättävän vaisu.

Suurimmat kuprut liittyvät hallintarekisteriin. Hallintarekisteröinnillä omistuksista tehdään anonyymejä ja esimerkiksi syyttäjänlaitos ja talousrikostutkijat pitävät sitä keskeisenä veronkierron välineenä.

’Meidän toimittajien mahdollisuuksia tutkia näitä talousrikosasioita rajoitetaan’”, Hanska kirjoitti kuusi vuotta sitten.

Vuonna 2011 Anne Holmlund (kok) ja Anna-Maja Henriksson (rkp) rehkivät. He eivät olleet ainoita eivätkä jääneet viimeisiksi niissä hommissa. Nyt niitetään kypsää viljaa.
Vuonna 2011 Anne Holmlund (kok) ja Anna-Maja Henriksson (rkp) rehkivät. He eivät olleet ainoita eivätkä jääneet viimeisiksi niissä hommissa. Nyt niitetään kypsää viljaa.

Hieman myöhemmin Voima julkaisi Jyrki Kataisen johtamista hallitusneuvotteluista vuodetun muistion, josta kävi ilmi, että Kokoomus  ja RKP jarruttivat parhaansa mukaan harmaan talouden torjuntaa.

”Sosialidemokraattien laatimaan pohjapaperiin on kirjattu lukuisia ehdotuksia harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi sekä sijoitustoiminnan avoimuuden edistämiseksi. Muistion perusteella vasemmistoliitto, vihreät ja kristilliset tukivat demareiden esitystä. Sen sijaan kokoomus ja RKP vaativat useiden kohtien poistamista kokonaan tai niiden muuttamista.

Kokoomus ja RKP asennoituvat nihkeästi muun muassa viranomaisten tietojen saannin helpottamiseen, ulkomaisten yritysten ja työntekijöiden verovalvontaan ja sijoitusten läpinäkyvyyteen”, Hanska ja Kuparinen kirjoittivat.

Valta korruptoi, hei!
Valta korruptoi, hei!

Kukaan tuskin yllättyy siitä, että liikemiestaustaisen Juha Sipilän keskusta ajaa pääoman etuja ja ymmärtää vero-optimoinnin päälle. Kaksistaan kokoomuksen ja kepun lihakset eivät olisi riittäneet tämän läpiajamiseksi edes RKP:n jeesillä. Tarvittiin Perussuomalaiset ja Timo Soini, joka hyväksyi tämänkin ministeri-Audin takapenkiltä, nakkimuki kourassa.

Jää ainoastaan nähtäväksi, mitä kaikkea poliittisen perintönsä kimpaleita Soini ehtii vielä murentamaan ennen lopullista irtautumista päivän politiikasta.  Vennamolainen populismi väistyy Soinin jälkeen ja korvautuu ”maahanmuuttokriittisellä” populismilla ja herravihakin näyttää vaihtuneen rötösherrauteen.

Näin se vallankumous syö lapsensa, surullista katsottavaa.

Tämä Arhinmäen photobombaus jää elämään suomalaiseen poliittiseen historiaan ja symboloi hyvin sitä prosessia, jossa poliittinen valta korruptoi. Sen vallan kanssa kannattaisi aina olla varovainen.

Vaalilupausten ja linjausten pitäminen on tietenkin vaikeaa. Tämän on huomannut myös Annamari Huovinen, joka tutki väitöstutkimuksessaan kansalaisuutta ja identiteettiä vaalimainoksissa.

”Vastausten säilyminen netissä vuosikausia asettaa ehdokkaat tukalaan tilanteeseen, koska vaalikoneisiin on vastattava, jos ääniä mielii saada. Niiden hyvä puoli on toki, että ne pakottavat ehdokkaat ottamaan selvää asioista, jotta he pystyvät antamaan perustellut ja mielekkäät vastaukset koneiden kysymyksiin.

Vaalilupausten pitäminen on tietenkin tärkeää. Vaalikoneiden pakottamina annetut vastaukset ovat kuitenkin eri asia kuin ehdokkaan itse muotoilemat ja perustelemat mielipiteet ja vaalilupaukset.”

Siinä, missä aikaisemmin torilla annetut ja sittemmin petetyt vaalilupaukset jäivät lähinnä läsnä olleiden mieliin, jäävät lupaukset nykyään internetiin, ja internet ei tunnetusti unohda. Nykyään on helppo osoittaa, että äänestäjä ei saanut sitä, mitä tilasi.

 

Jaa tämä:

Populismin nousu ja tuho

Vuosi vaaleista -näyttelyn teokset kuvasivat perusporvarihallituksen Suomea. Poliittista populismia tutkinut Emilia Palonen pureutui Häiriköt-päämajan teoksiin ja niistä löytyviin merkityksiin.

Huhtikuun 19. päivänä Helsingin kaduille ilmestyi vaalijulisteita. Kyseessä ei ollut ennenaikaisten vaalien valmistelu, vaan Vuosi vaaleista -näyttely, joka kommentoi suomalaista yhteiskuntaa ja politiikkaa tasan vuoden kuluttua viime vaaleista. Näyttelyn alaotsikko kysyi ”Missä mennään, Suomi?”

Poliittisen valokuvan festivaalin yhdessä Valokuvataiteen museon ja Häiriköt-päämajan kanssa järjestämään näyttelyyn osallistui 14 taiteilijaa, joista Jari Tamminen ja Jani Leinonen edustivat Häiriköitä. Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä ja ylintä poliittista valtaa käyttävät tahot myös kantavat vastuun maan tilasta. Tammisen ja Leinosen teokset kohdistavat kritiikkinsä pian vuoden vallassa olleen perusporvarihallituksen keskeisiin ministereihin.

Politiikka on artikulaatiota. Poliittinen taide ja taideaktivismi ovat uuden artikulointia tai jännitteiden näyttämistä – joskus selvänä artivismina ja toisinaan hillitymmin. Otto von Bismarckin kuuluisassa väitteessä ”politiikka on mahdollisen taito”.

Taiteelle ja politiikalle on tyypillistä se, että ne voivat ikään kuin tehdä mahdottoman mahdolliseksi.

Jani Leinonen & Jari Tamminen: Suomi kuntoon, not.
Jani Leinonen & Jari Tamminen: Suomi kuntoon, not. Kuva: Velda Parkkinen

Salama, joka iskee Helsingin yliopiston päärakennuksen lipputankoon, hymyilevä miljonääri oranssissa kravatissaan. Kun ensimmäisen kerran näin Juha Sipilän vaalimainoksen ihmettelin solmion väriä. Oranssi on populistien väri (esimerkiksi Fidesz Unkarissa, BZÖ Itävallassa, oranssi vallankumous Ukrainassa). Se on siis niiden väri, jotka väittävät olevansa kansan puolella eliittiä vastaan, ilman mitään erityisiä ideologioita.

Vuosi sitten emme tienneet, mitä Sipilä ajoi, paitsi iloisia naamoja, jotka ovat nyt poissa julisteesta. Tilalla on autio tsaarin ajan aukio. Jotenkin tästä kuvasta, arkkitehtonisesta paraatiaukiosta ja hihojen käärimisestä tulee mieleen neuvostorealismi.

Nyt, vuosi vaalien jälkeen tiedämme, että hallituksella on ollut jonkinlainen agenda. Pitkälle kyse on ollut siitä, että kääritään hihat. Ja sitten on kiukuteltu, kun mitään ei olekaan tapahtunut. Kaikki ei olekaan mennyt kuin johtamisen oppikirjoissa, ja on tullut kritiikkiä. Jos teoreetikoita Chantal Mouffea ja Ernesto Laclauta uskotaan, kiista on kuitenkin demokratialle keskeistä.

Vaalikeväinen työrauha, jonka avulla Sipilä sai möllöttää yhteisenä nimittäjänä kaikille vaatimuksille, joita tehtiin hallitusta vastaan, on nyt murentunut. Tavoitteitakin on saavutettu: naisten ja lasten asemaa on heikennetty, sivistyksestä ja kehitysavusta on viety rahat.

Onko niin, että Sipilän salama iskee yliopistoon – vai nousevatko pilvet yliopiston takaa ja yliopisto toimii ukkosenjohdattimena? Kun tutkii populismia rajat ylittävänä ilmiönä, on selvää, että sivistysvastainen anti-intellektualismi on niille kaikille tyypillistä.

Jani Leinonen & Jari Tamminen: Fantastisin tiimi. Kuva: Velda Parkkinen

2000-luvulla Suomen politiikan tunnetuimpana populistina ei suinkaan tulisi pitää perussuomalaisten Timo Soinia vaan kokoomuksen Jyrki Kataista. Määritelmällisesti populismi hakee tyhjiä merkitsijöitä ja luo poliittisia rajoja. Kaikkein tehokkainta on omia itselleen termejä vastapuolelta ja samalla lisätä erilaisia poliittisia vaatimuksia omaan listaansa. Ikään kuin neutralisoida politiikkaa ja politisoida sitä samaan aikaan.

Juuri kun politiikasta oli tullut likaista ja epäilyttävää tai pelkät tikapuut vallan paikoille, kokoomus onnistui tuomaan feelgoodia politiikkaan. Hyvän mielen kampanjoissa ei tarvinnut niinkään ajaa omia vaatimuksia tai politiikkoja. Kunhan loi ”meitä” eli ryhmää, johon muut tahtoivat kuulua.

Yksi feelgoodin symboleja oli Alexander Stubbin voittajan hymy.

Populismin voi nähdä syklisenä: kupla tuo nostetta vaaleihin, mutta ei voi kestää kauan. Stubbin oma noste toimi, kun hän oli ulkoministerinä ja itselleen ominaisilla paikoilla kaukana Suomesta. Valtionvarainministerinä hän on jatkuvasti läsnä, eikä kupla ole kestänyt.

Julisteessa Stubb vaikuttaa triathlonin voittajalta, joka tunnustaa sponsoreidensa värejä. Tämä on jotenkin luonteva kuva, ja juuri siinä tuttuudessaan vieraannuttava. Hän ei näytä valtionvarainministeriltä.

Tästä kuvasta, yhdestä neljästä ministeripotretista, tekee taidetta minun silmissäni juuri julkisesta taloudesta vastaavan ministerin ja sponsoroidun poliitikon ristiriitaisten roolien rinnakkain asettelu. Tekijät eivät ole panneet yritysten logoja suuruusjärjestykseen sen perusteella kuinka paljon ne ovat tukeneet poliitikkoa tai hänen taustayhteisöään. Tämä ei ole visuaalista journalismia. Vaikka he olisivatkin tehneet sen, erinäiset aspektit, kuten kuinka merkittävä tämä panos yrityksen omassa budjetissa oli tai kuinka läheinen tämä lahjoittajataho oli, ei voisi tulla samanaikaisesti näkyville.

Ongelmaksi on muodostunut se, että vaalirahaskandaalin jälkeisestä lainsäädännöstä huolimatta, tukisummat ja -suhteet jäävät yhäkin piiloon. Vaalirahoitusraporteissa näkyy paikallisyhdistyksiä ja muita tukiyhdistyksiä pikemminkin kuin alkuperäisiä tukitahoja.

Tämän kevään politiikantutkimuksen kandiseminaarissa Helsingin yliopistolla nuoret tutkijat korostivat juuri näitä ongelmia: sanktioiden puutetta ja sitä, että rahan kierrättämiselle on Suomessa pitkät perinteet, esimerkkinä 1980-luvun kasinotalous.

Stubbia ja hänen taustaorganisaatioita rahoittaneet ja vaalirahakohussa profiloituneet yritykset muodostavat me-yhteisön, jonka symbolina poliitikko on. Vähän niin kuin Hillary Clinton on vakiintuneen poliittisen ja talouseliitin symboli vasemmistolaisen demokraatin silmin.

Tämä listaus kuvaa siis niitä yrityksiä, jotka ovat satsanneet Stubbiin. Entä jos kysyisimme toisin päin: mihin Stubb on satsannut? Niin kauan, kun omistuksia ei voi piilottaa Stubbin ajamiin hallintarekistereihin, voisimme myös koota profiilikuvan kaikista poliitikoista niin, että heidän ja heidän lähipiirinsä omistukset tehdään julkisiksi.

Jani Leinonen & Jari Tamminen: Optimoitu
Jani Leinonen & Jari Tamminen: Optimoitu. Kuva: Velda Parkkinen

Yksi kiistatta jännittävimpiä demokratiateoreettisia ehdotuksia on se, että vaalit korvattaisiin arpapelillä, kuten saksalainen politiikan tutkija Hubertus Buchstein on hahmotellut. Arpademokratiassa jokainen voisi joutua määräajaksi kansanedustajaksi. Siinä vaiheessa, kun edustuksellinen demokratia potuttaa, edustajat tuntuvat vierailta tai vain tympeiltä, tällainen ajatus voisi olla ihan mielekäs. Erilaisten sisäpiirien politiikan sijaan olisi kiva saada uusia naamoja edustajiksi.

Sitä paitsi, miksi joidenkin pitäisi käyttää aikansa ja varansa siihen, että kampanjoivat edustajanpaikan eteen? Suurin osa ehdokkaista jää kuitenkin rannalle ja prosessi on tehoton. Ratkaistaan homma sillä, että vaalikelpoisten joukosta arvotaan edustajat.

Tällä logiikalla päästäisiin myös eroon rahoitusskandaaleista. Sattuma ei palvo rahaa.

Kuitenkin ehdotus on läpikotaisin epädemokraattinen. Tälle väitteelle on suomalaisessa politiikassa erinomainen esimerkki: Anne Berner.

Ongelma ei ole siitä, että sattuma voisi tuoda pystymetsästä meille ministereitä kuten Bernerin. Jos asiaa tarkemmin pohditaan, arpademokratiassa olisi varmasti institutionalisoituneita tapoja, jolla lähtökohtaisesti politiikkaa tuntemattomat ministerit saataisiin virkakoneiston avulla ruotuun. Institutionalisoituneet tavat olisivat tehokkaampia kuin nykysysteemissämme – ja epäilemättä ongelmallisia  demokratian kannalta.

Arpademokratiassa kenenkään ei tarvitse toimia niin hyvin, että heidät voitaisiin äänestää uudelleen valtaan. Ei ole poliitikon vastuuta äänestäjilleen.

Koska puolueitakaan ei olisi, poliitikoilla ei myöskään olisi vastuuta omalle puolueelleen, jonka mahdollisuuksia seuraavissa vaaleissa heidän ei tulisi pilata. Juuri se on länsimaisen puolue- ja vaalidemokratian ytimessä. Äänet eivät ole vain henkilökohtaisia: ne kuuluvat myös puolueelle. Edustaja ei ole vallassa itse, vaan on aina itseään suurempi.

Kuva paratiisisaaren yksityisellä rannalla hengailevasta Anne Berneristä ei viittaa siihen, että poliitikkojen rahoja on kätketty Panamaan, sillä Panama-paljastukset tapahtuivat vasta teoksen toteuttamisen jälkeen. Yhtäläisyydeltä ei kuitenkaan voi välttyä. Kuva ei myöskään ainoastaan viittaa siihen, että Bernerin tavoitteena on yhtiöittää valtion omaisuus, vaikka sekin linkki on eittämättä läsnä.

Keskeistä on se, että Berner voi jättää politiikan ja poistua paratiisisaarille päivänä minä hyvänsä. Aivan kuten muutkin miljonääripoliitikot. Kun Berner MTV3:n haastattelussa itse myönsi, ettei välttämättä ole jatkamassa poliittista uraansa, hälytyskelloni soivat. Paitsi että hän ei aio uusia valtakirjaansa ja pitää tukijoidensa äänistä huolta, hän voi myös pyrkiä tekemään hallituksessa mitä mieleen juolahtaa.

Kenen joukoissa oletkaan, ministeri Berner, juliste kysyy. Arpademokratia ei tunne joukkoja. On neljä vuotta aikaa ajaa mitä päähän pälkähtää. Populisteja on syytetty tästä – eiväthän he etukäteen juuri mainosta, mitä ajavat.

Jani Leinonen, Jari Tamminen & Harro Koskinen: Populismi
Jani Leinonen, Jari Tamminen & Harro Koskinen: Populismi. Kuva: Velda Parkkinen

Populistit pikemminkin vastustavat kuin kannattavat asioita, ei Soini käytä muita rintamerkkejä kuin oman puolueensa. Soldiers of Odin -merkki juliste-Soinin rintapielessä kertoo perussuomalaisten kaksoispuheesta.

Populistipuolueilla on tyypillisesti miltei kyseenalaistamaton vahva johtaja ja useita eri asioista kertovia puhuvia päitä. Populistinen diskurssi voi olla kovinkin ristiriitaista: sillä on voimaa tuoda esiin keskenään yhteensopimattomia vaatimuksia. Se voi näin valtavirtaistaa vaikka rasismia.

Populismintutkimuksen mielenkiintoisia teemoja on se, että pärjäävätkö populistit vallassa. Yleensä eivät, sillä konkreettisen politiikan tekeminen rampauttaa populistit. Jotkut populistit, kuten Fideszin Viktor Orbán Unkarissa, ovat kuitenkin selvinneet menestyksekkäästi esimerkiksi keksimällä jatkuvasti uusia pelon aiheita.

Tutkimuksessani olen huomannut mielenkiintoisen ilmiön: vaikka Timo Soini 2000-luvulla toi esiin rasistisen oikeistolaisen populismin sympatioita, hänet on nähty pikemminkin demokratiaa pelastavana voimana, joka puolueiden kriisien ja perinteisten puolueiden vaalirahakohujen aikaan ajoi perinteisten puolueiden ohi.

Vaatimukset, joihin Soinin nousu pohjautui, eivät olleet vain rasistisia. Kuinkahan moni perussuomalaisten äänestäjien toiveista toteutuu tällä vaalikaudella? Kuinka moni pettyi politiikkaan?

Perussuomalaisten nousussa on elementtejä, jotka koskettavat meitä kaikkia, kuten leijonasymbolin paluu symbolipolitiikan kentälle. Tuon symbolin uudelleen omiminen on näkynyt vihreiden vaalikampanjassa, keppihevostenmielenosoittajien liiveissä ja Häiriköiden julisteessa, Soinin alkuperäisen presidentinvaalijulisteen leijonavaakuna on vaihdettu Harro Koskisen Sikavaakunaan (1969). Teoksessa yhdistyvät isänmaallisuuden uusi nousu ja pohdinta, toisto ja de/rekonstruktio. Haluammeko ja saammeko possun vai leijonan?

Häiriköt: Vuosi vaaleista – missä menet, Suomi?
Häiriköt: Vuosi vaaleista – missä menet, Suomi? Kuva: Velda Parkkinen

Saitko, mitä tilasit, häiriköt kysyvät. Keskeinen kysymys!

Politiikantutkimuksessa liian usein kuvitellaan, että puolueet edustavat jotain ennalta annettuja intressejä. Edustaja on aina jotain muutakin kuin äänestäjänsä kopio. Edustus on esteettistä (Frank Ankersmit) tai aina artikulaation tuote (Ernesto Laclau). Puolueet artikuloivat vaatimuksia, joihin samaistutaan.

Keskeistä selvitettävää puolueille siis olisi, että mitä tilattiin, mitä tilataan ja miten siihen päästään?

Emilia Palonen opettaa politiikan tutkimusta valtio-opin yliopistonlehtorina (ma.) Helsingin yliopistossa. Hän on väitellyt tohtoriksi Unkarin politiikan kahtiajaosta Essexin yliopistossa ja on perehtynyt jälkimarxilaiseen diskurssiteoriaan.

Palonen toimittaa yhdessä jyväskyläläisen kulttuurintutkijan Tuija Saresman kanssa Suomen Akatemian rahoittaman tutkimushankkeen kirjaa Populismista liikkeenä ja retoriikkana 2000-luvun Suomessa. Emilia Palonen osallistui Jari Tammisen ja Jani Leinosen kanssa Häiriköivät dosentit -keskustelutilaisuuteen Suomen valokuvataiteen museolla 26.4.

Seuraavat Häiriköivät dosentit -tilaisuudet Helsingin Maailman kirjoissa (28.–29.5.). Niissä pohditaan ihmisoikeusliiton ja Suohpanterrorin kanssa saamelaisten asemaa Suomessa sekä talouskysymyksiä Attacin ja Teivo Teivaisen kanssa.

Lisää Häiriköiden osuudesta Vuosi vaaleista -näyttelyssä täältä.

Jaa tämä:

Suomi epäkuntoon

Dynaaminen perusporvarihallitus on saanut maan erinomaisen sekaisin. Vaalivastamainokset muistuttavat siitä.

Muutama kuukausi sitten Poliittisen valokuvan festivaalin tuottajat kutsuivat minut kylään. He halusivat järjestään näyttelyn, joka kommentoi viimeisimpiä eduskuntavaaleja ja viedä näyttelyn julkiseen tilaan. Minulta toivottiin ideoita toteuttamistavan suhteen.

”Tiistaina 19.4. 2016 on kulunut tasan vuosi eduskunta­vaaleista, joissa Suomen kansa äänesti valtaan nykyiset poliittiset päättäjät. Mikä on Suomen henkinen ja yhteiskunnallinen tila huhti­kuussa 2016?

Miten tätä tilannetta voi kuvata?

Poliittisen valokuvan festivaali kutsui joukon valokuvaajia ja taiteilijoita ideoimaan ja toteuttamaan kuvan, joka heidän mielestään kertoo Suomen tilasta ja siitä, missä nyt mennään Suomi.”

Koska pyörää ei tarvitse keksiä joka kerta uudestaan päädyimme ratkaisuun, jossa teokset sijoitetaan perinteisiin vaalijulistetelineisiin. Voima-lehden vastamainoksia on nähty vaalijulistetelineissä myös Hyvinkäällä vuonna 2009 osana TAJU-näyttelyä. Stara kuljetti eilen iltapäivällä vuokraamamme vaalitelineet viiteen paikkaan Helsingissä ja tänään vaaleista on kulunut tasan vuosi.

Saimme ripustettua Vuosi vaaleista – Missä mennään, Suomi? -näyttelyn paikoilleen juuri sopivasti ennen aamuruuhkaa.

Koska Häiriköt-päämaja osallistui näyttelyn ideoimiseen, oli ainoastaan luontevaa, että osallistuimme myös näyttelyteosten toteuttamiseen. Toteutin yhdessä Jani Leinosen kanssa neljä vaalimainosparodiaa, jotka kommentoivat mielestämme suurimpia ongelmia, joita SSS-hallituksen ajamassa politiikassa on ollut. Eivät ne ainoita ongelmia ole olleet, mutta johonkin se rajaus täytyy aina tehdä.

Jani Leinonen & Jari Tamminen: Suomi kuntoon, not.
Jani Leinonen & Jari Tamminen: Suomi kuntoon, not. Kuva: Velda Parkkinen

Kohtaan joka päivä sosiaalisessa mediassa pääministerimme poseeraamassa Opintotukea ei heikennetä -kyltin kanssa. Lähes päivittäin saan myös lukea mediasta koulutus- ja opintotukileikkauksiin liittyviä uutisia sekä yliopistojen kurjistamisesta samalla, kun mielessäni pyörii pääministerin kaiken maailman dosentit -letkautus.

Taustamusiikkina tuolle ajatukselle raikaa se keskustan Suomi kuntoon -vaalirenkutus. Helsingin yliopiston päärakennuksen lipputankoon iskevä salama on dramaattinen elementti, mutta jää tuhovoimassaan jälkeen pääministeri Sipilästä.

soini
Jani Leinonen, Jari Tamminen & Harro Koskinen: Populismi. Kuva: Velda Parkkinen

Mielessä on usein myös ulkoministeri Timo Soini. Mies, joka omakätisesti on kammennut poliittisen populismin 2000-luvulle. On ihan soveliasta, että Soini on antanut populismille kasvot: maisterisjätkä kirjoitti 25-vuotiaana gradunsa populismista, eikä ole tainnut sen koommin katsoa taakseen.

”Populismi on kansan aate, mutta se vaatii lähes aina karismaattisen johtajan tai intellektuelliryhmän johtajakseen.. ..Populistijohtaja on aina etevä poliittisessa retoriikassa ja kielenkäytössä. Hän on kansanomainen ihminen, johon on helppoa samaistua.”

Lukiessani Soinin vuonna 1988 valmistunutta gradua, panin merkille, että teksti on sujuvaa ja sivulauseitakin osataan käyttää. Poissaolollaan loistavat Soinin Plokissaan viljelemät yksinäiset päälauseet, jotka vaikuttavat lähinnä katkokävelyltä gradun tekstin rinnalla. Liekö sitten Soini kokee tarpeelliseksi häivyttää akateemisen koulutuksensa, vaikka maisterisjätkäydestään tykkää ajoittain muistutellakin.

Epäilen myös vahvasti, että populismilla Arkadianmäelle karauttaminen on manannut esiin myös henkiä, jotka eivät meitä riivaisi ilman Soinin joukkojen panosta.

”Populismiin liittyy aina voimakkaana kansan ja sen kollektiivisten traditioiden ihannointi… …Populismi on aina hyvin nationalistista.”

Kansallistunteen happamoittamasta alkumerestä kömpivät esiin myös Soldiers of Odinin kaltaiset katupartiot ja muut rasistiset väkivallalla uhkailevat öykkärilaumat. On lopultakin melkoisen merkityksetöntä, vaikka Soini intoutuisikin niitä porukoita tuomitsemaan (ei ihan hirveästi ole intoutunut) – tulitikkuleikeistä seuraa toisinaan tulipaloja.

Lainasimme Leinosen kanssa teoksemme pohjaksi Soinin taannoista presidentinvaalijulistetta, jossa Suomen leijonavaakuna esiintyy peräti kahteen kertaan. Sorvin ääressä tajusimme Harro Koskisen Sikavaakuna-teoksen vuodelta 1969 istuvan omaan teokseemme täydellisesti. Pikainen puhelu Koskiselle kantoi hedelmää ja saimme luvan käyttää Sikavaakunaa osana teostamme – meno on kunnollista.

Jani Leinonen & Jari Tamminen: Fantastisin tiimi
Jani Leinonen & Jari Tamminen: Fantastisin tiimi. Kuva: Velda Parkkinen

Valtionvarainministeri Stubb tulee hyvinkin mahdollisesti jäämään historiaan eniten numeroiden kanssa koheltaneena valtionvarainministereistä. Wattbikellä politiikan huipulla polkeneen Alexander Stubbin ura on ajoittunut myös kiinnostavaan vaiheeseen vaalirahoituksen suhteen: vaalirahoituksesta on puhuttua vuodesta toiseen ja samalla on pohdittu, kenen äänellä poliitikot lopulta puhuvat.

Järjestäen vaaleissa isoimpia ja kalleimpia kampanjoita läpivetänyt ministeri Stubb ei ole tahraantunut Kehittyvien maakuntien Suomen sotkuissa tai muissakaan rahoitusskandaaleissa. Rahaa on on silti Stubbin ja kokoomuksen vaalikirstuun valunut ja oheisessa kuvassa pieni otos kampanjoinnin maksaneista tahoista. Urheilukisoissa voittajien on tapana hymyillä sponsorit nimeävien kankaiden edessä. Tätä samaa käytäntöä soisi noudatettavan myös politiikassa – sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Jani Leinonen & Jari Tamminen: Optimoitu
Jani Leinonen & Jari Tamminen: Optimoitu. Kuva: Velda Parkkinen

Melkoisen moni yllättyi, kun kokoomusta likellä ollut Anne Berner asettui viime tingassa vaaleissa ehdolle keskustan listoilla. Liekö tullut parempi tarjous keskustalta ja kyllähän se ministeriposti napsahtikin politiikan ensikertalaiselle. Hyvin optimoitu, voisi monia sanoa.

Optimoimisesta on puhuttu viime aikoina myös talouskysymyksiin liittyen, eivätkä nämäkään keskustelut ole sujuneet ilman Bernerin nimen mainitsemista.

SSS-hallitus on jatkanut edeltäjiensä aloittamaa hallintarekisteröinnin ajamista. Meno on ollut jopa vimmattua. Siinäkin vaiheessa, kun hallintarekisteröinnin on vannottu olevan kuollut ja kuopattu, on se palannut kuin epäkuolleet Walking Deadissa konsanaan. Samalla, kun valtio menettää miljardeja aggressiivisen verosuunnittelun ja suoranaisen veronkierron seurauksena, hallitus tuntuu tekevän kaikkensa edistääkseen moista toimintaa.

Sen, että Panama papers -vuoto pamahti mediaan vaalivastamainostemme mentyä jo painoon voi nähdä kirsikkana kakun päällä.

Vuosi vaaleista -näyttelyyn osallistui meidän lisäksemme 11 muutakin taiteilijaa. Käy tarkastamassa heidän teoksensa vaalijulistetelineistä tai PVF:n sivulta.

19.4. Suomen valokuvataiteen museolla kello 18-20 keskustelutilaisuus Voiko valokuvalla vaikuttaa – Vuosi vaaleista -keskustelutilaisuus. 26.4. samoin kello 18-20, samassa paikassa, Häiriköivät dosentit -tilaisuus, jossa myöskin käsitellään näyttelyyn liittyviä aiheita.

Vuosi vaaleista – Missä mennään, Suomi? -näyttely nähtävissä Helsingin Piritorilla, Hakaniemessä, Postikadulla, Kampissa Salomonkadulla sekä Itämerenkadulla Ruoholahdessa 3.5. asti.

Jaa tämä:

Oma peli, omat säännöt

Mainosmies liimailee tarroja ja kaivaa verta nenästään

Scott Caris on jättänyt jälkensä lukuisien kaupunkien katukuvaan, myös Helsingin. Miehen tarroja löytyy runsain mitoin sähköbokseista ja lampputolpista Suomen ja Yhdysvaltojen välisellä akselilla. 

"Hooked On A Feeling"
”Hooked On A Feeling”

Caris syntyi Detroitissa vuonna 1966 kansalaisoikeusliikkeen ajaessa ihmis- ja kansalaisoikeuksia myös tummaihoisille kansalaisille. Meno ei ollut pelkästään rauhallista.

”Sikäli mikäli muistan oikein, vanhempani nostivat kytkintä moottori­kaupungista vuonna 1967 samalla, kun kansalliskaartin tankit vyöryivät Michigan Avenuella. Muistikuvani tapahtumista ovat kuitenkin hämärät, olinhan vasta yksivuotias.”

Sittemmin tuo autoteollisuuden nuupahtanut mekka on menettänyt asukkaita vuosi vuodelta – jo nuorella iällä Caris siis toimi suunnäyttäjänä suurille massoille. Carisille löytyi rauhallisempi kasvuympäristö samoin Michiganin osavaltiossa sijaitsevasta Fremontin pikkukaupungista. Ajan mittaan hän on asunut Yhdysvaltojen eri laidoilla ja muun muassa Suomessa.

 

Ei sitten kaatunut SSS-hallitus. Onneksi. Muuten olisi uudessa Voimassa julkaistu Kulta-Turbo-Fanijuliste vanhentunut. Ei vanhentunut ja voit ladata omasi osoitteesta uusi.voima.fi/vastamainosket
Ei sitten kaatunut SSS-hallitus. Onneksi. Muuten olisi uudessa Voimassa julkaistu Kulta-Turbo-Fanijuliste vanhentunut. Ei vanhentunut ja voit ladata omasi osoitteesta uusi.voima.fi/vastamainokset

Kuten niin usein, myös Carisin tie Helsinkiin seurasi tulevaa vaimoa. Nykyään pariskunta jakaa aikansa Helsingin ja Kööpenhaminan välillä.

Takana on myös muutama vuosi­kymmen työskentelyä mainosalalla suuryritysten kanssa ja vuoden mittainen komennus Executive in ­Residence -tehtävissä Aalto Center for Entrepreneurshipissä. Komealta kalskahtava titteli tuli tutuksi suurelle yleisölle ex-pääministeri Esko Ahon tultua nimetyksi samaan positioon toisaalla Aalto-yliopiston rakenteissa. 

Aalto Center for Entrepreneurship puolestaan on Aalto-yliopiston komeasti nimetty yrityshautomo, jossa startup-yrityksiä tukee ”ecosystem of incubators, accelerators & investors”. 

”Taustani markkinoinnin ja mainonnan parissa ei tuo minulle säteilevää sädekehää tai tee minusta automaattisesti huomionarvoista kommentaattoria. Pidän kuitenkin korvani maata vasten ja sormeni pulssilla ja yritän pysyä kärryillä siitä, mikä on yhteiskunnassamme ajankohtaista ja mitkä voimat vaikuttavat arkiseen aherrukseemme. Tämä ei tietenkään takaa asiantuntija-asemaani minkään suhteen.”

Muistatteko vielä sen ajan, kun Cai-Göran Alexander Stubbista odotettiin suomalaisen politiikan pelastajaa?
Muistatteko vielä sen ajan, kun Cai-Göran Alexander Stubbista odotettiin suomalaisen politiikan pelastajaa?

Teoksissaan Caris käsittelee usein poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä. Juuri he ovat niitä, jotka siihen arkiseen aherrukseemme vaikuttavat tavalla tai toisella.

”Poliitikot ja julkkikset ovat helppoja kohteita. He ovat myös henkilöitä, jotka lentävät mitä suurimmissa määrin kansalaisten silmille joka tuutista. En malta olla pitämättä hieman hauskaa heidän kustannuksellaan.”

Viime Voiman keskiaukeamalla ihastutti ja vihastutti Carisin Super-Kulta-Turbo-fanijuliste Vladimir Putinista. Siinä Vova poseerasi pellehuulissa, jotka eivät poikenneet suuresti viereisen kuvan vastaavista. Se, oliko kyseessä Putinia ylistävä vai alistava teos, jää katsojan päätettäväksi.

”Toisinaan nautin veren kaivamisesta nenästä”, taiteilija suostuu kommentoimaan teostaan.

Vähän ovat Vovan huulet päässeet rohtumaan.
Vähän ovat Vovan huulet päässeet rohtumaan.

Viime vuosina Carisin taiteen keskeisenä jakelukanavana on toiminut katutila. Kuten kunnon mainosmies, ­Caris ymmärtää yleisön tavoittamisen tärkey­den – ilman yleisöä teokset eivät täytä niille asetettua tehtävää.

”Kadut ovat ilmeisin paikka, jossa ihmiset voivat kohdata uusia ja yllättäviä asioita. Kaduilla palautemekanismi on myös mitä tehokkain: näen itse, kuinka kauan teokseni pysyvät näkyvillä ja kuinka ympäristö mukautuu niihin.”

Kaikkia Scott-tarroja Caris ei tietenkään ole itse liimannut. Avokätisesti kädestä käteen jaetut tarrat ovat levinneet arvaamattoman yllätyksellisesti ja vailla taiteilijan kontrollia.

”Merkityksellistä kaduille siirtymisessä oli myös se, että studioltani loppui tila. Minun piti rikkoa kahleet ja löytää uusia paikkoja, joissa viihdyttää itseäni”, Caris kertoo. Todisteiden valossa hän on viihtynyt hyvin.

Mutta luvallistahan tarrojen liimailu pääasiassa ei ole. Tämä ei taiteilijaa haittaa.

”Tämä on minun pelini ja minä laadin säännöt.”

Jari Tamminen
Lataa itsellesi Scott Carisin potretit SSS-hallituksesta sekä Vladimir Putinista osoitteessa uusi.voima.fi/vastamainokset
Kuva suoraan ministeri-Audin takapenkiltä. Ja se muuten onkin mukava penkki.
Kuva suoraan ministeri-Audin takapenkiltä. Ja se muuten onkin mukava penkki.

 

Jaa tämä:

SSS-hallitus ja Sunny Car Center yhteistyöhön!

Häiriköt-päämajan tutkivan journalismin erikoistyöryhmä on saanut käsiinsä pääministerin kanslian salaisen, KOHULIIKEMIEHEN kanssa käydyn kirjeenvaihdon. LUE KOKO KIRJE!   Kanssa kehuja Ritaluoma Olen Markku ritaluoma, menestynyt yrittäjä hyvin kuuluisa auto kauppias, Miamista. Tunnen monta varakas sijoittaja jotka haluavat sijoittaa Suomen valtio 1,5 miljardia Euro. Sitovat sitoumukset Tehtynä saatamme täyttää vaje budjetin ja luoda tuottavuuden loikka . Tämä molemmat osapuolet hyödyttää. Sijoittajat säilyttävät Rahansa EUssa Sveitsissä, hyvässä turvassa. Ne siirrettävissä Suomen Valtiolle ja sinulle Pääministerin kasliassa. Toivomme että tämä johtaa jatkuvaa työtä uuden pääministerin ja presidentin kanssa yhteistyötä rahojen siirryttyä. Sijoittajat toivovat myös hyviä tontti maa toiminnalleen. Hämeenlinna voisi olla Suomalaisen Auto Kaupan keskittymä ja tämä tukee koko maan talouskehitys ja kilpailu kyky. Edelleen toivomme että loma rahat eivät nouse ja palkka kulut tippua alas. Teidän apua ja luottamuksellisuutta näissä asioissa meillä olisi valmis> tarjota Suomille, kun neuvottelut miellyttävä osuus kokonaissummasta ja> voitto kertyvät nettosijoituksesta. Olen täysin varma, että tämä järjestely on molemminpuolista hyötyä meille molemmille ja mielestäni on erittäin tärkeää, että tulet minua läpi minun> henkilökohtainen sähköpostiosoite jossa puhelin ja faksinumerot ja haluaisin antaa sinulle puhelimitse keskustella asiasta tarkemmin ja jos saavutamme hyväksyttävän järjestely, voimme edetä pidemmälle. Lopuksi pyydän teiltä käsitellä tässä kirjeessä erittäin vakavasti ja uskon, että tämä on alku pitkäaikaisia ​​liikesuhteita. Sinun vilpitön, Markku Ritaluoma, Miami markku.ritaluoma@sunnycarcenter.com  

Kirjeen mukana tullut kuvatiedosto.
Kirjeen mukana tullut kuvatiedosto.
  Pääministerin kanslia kieltäytyi kommentoimasta asioita, jotka ovat vielä vatuloitavana. Kohuliikemies Ritaluomaa emme myöskään tavoittaneet Miamin kotoaan. Häiriköt-päämaja jää seuraamaan tilannetta valppaasti ja raportoi lukijoilleen asiasta, jahka asiasta saadaan tarkempia tietoja.

Jaa tämä: