sota

Rakas ja hirveä Törni

Matka SS-joukkojen taistelijasta maanpetturiksi ja kanonisoiduksi sankariksi on täynnä yllätyksiä.

TEKSTI: OULA SILVENNOINEN

Vielä Mannerheim-ristillä palkitsemisensa jälkeenkin Lauri Törni oli epätodennäköistä sankari­ainesta. Sotilaana hän oli pelkäämätön ja suoraviivaisen aggressiivinen. Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen. Muitakin kiusallisia piirteitä löytyi. Törni oli ehtinyt ilmoittautua vapaaehtoiseksi Suomesta keväällä 1941 koottuun SS-pataljoonaan. Hän vietti pataljoonan koulutusajan SS:n Schönbrunnin kasarmeilla, kunnes hänet palautettiin Suomeen juomisen ja tappelemisen takia.

Kummallisin vaihe liittyi Suomen vastarintaliikkeeseen, jonka tavoitteisiin kuuluivat tiedustelutiedon hankinta Suomen alueelta, sissisota neuvostojoukkoja vastaan ja tarvittaessa vallankaappaus, joka nostaisi valtaan Hitlerille lojaalit suomalaiset aktivistit. Törni liittyi joukkoon ja lähti tammikuussa 1945 Saksaan saamaan koulutusta viesti- ja sabotaasitoiminnassa.

Sota ehti päättyä ennen kuin päästiin tositoimiin. Törni palasi Suomeen ja jäi kiinni, kun valtiollinen poliisi pääsi salahankkeen jäljille. Vihollisen puolelle siirtymisensä takia hänet tuomittiin maanpetoksesta. Kun presidentti J. K. Paasikivi pian armahti hänet, Törni pakeni Ruotsin ja Venezuelan kautta Yhdysvaltoihin. Hän otti nimekseen Larry Thorne ja katosi Yhdysvaltojen armeijan upseerina Vietnamin ja Laosin välisellä rajaseudulla lokakuussa 1965.

Lauri Törni oli itsestään selvä valinta Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden kanteen. Koko lehti luettavissa täällä.
Lauri Törni oli itsestään selvä valinta Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden kanteen. Koko lehti luettavissa täällä.

Kuolemansa jälkeen Törni aloitti matkansa yhdeksi parhaiten tunnetuista suomalaisista sotasankareista. Tarina alkoi kehkeytyä Jukka Tyrkön vuonna 1975 julkaiseman ensimmäisen elämäkerran ilmestyttyä. Tyrkön Lauri Törnin tarina – Vapaustaistelijan vaiheita Viipurista Vietnamiin -teos on avain Törnin sankarimyytin ymmärtämiseen.

Ennen sotaa Tyrkkö oli Aamulehden toimittaja Valkeakoskelta. Aamulehti oli Kokoomuksen äänenkannattaja, ja sen poliittisesti valikoitunutta toimittajakuntaa johti toimitussihteeri Eero Rekola.

Rekola oli paitsi toimittaja myös heimosoturi ja Vapaussodan Rintamamiesten Liiton pitkäaikainen sihteeri. Liitto ei ollut mikä tahansa yhdistys, vaan vuoden 1918 valkoisen armeijan ja heimosoturien radikaaleinta laitaa edustanut organisaatio, joka kokosi piiriinsä myös käytännössä kaikki suomalaisen fasismin kärkinimet. Kun SS-värväys keväällä 1941 tuli ajankohtaiseksi, liitto kokosi valtakunnallisen järjestökenttänsä avulla noin puolet kaikista tarjokkaista.

Aamulehdestä ­Rekola värväsi sopivia nuoria toimittajia, kuten Jukka Tyrkön, joka palveli SS-rintamakirjeenvaihtajana ja Suomeen palattuaan SS-Aseveljet ry:n sihteerinä.

Alkon hyllyille on ilmestynyt Törni-viina. Viinaputeli ei kuitenkaan päässyt myyntiin ennen kuin etiketistä poistettiin pyssy. Ottaen huomioon, että Törni edustaa brändinä juurikin sotaa ja kuolemaa, tämä pyssyn poistaminen näyttäytyy todella höpsönä. Mutta etiketeistä viis, tämä tuote on irvokas ihan itsessään ja monestakin syystä. Koko Törnin kanonisointia ja tuotteistus hahmoksi, jolla myydään iltapäivälehtien sotaliitteitä ja kansallismielistä öyhötystä on luotaantyöntävää. Sikäli Törnin tuotteistaminen ja Törni-viina eivät yllätä. Tapahtumat noudattavat hyvin paljolti samoja linjoja, kuin Mannerheimin tuotteistaminen. Lisää Mannerheim-brändistä ja Marski-vodkasta täällä.
Alkon hyllyille on ilmestynyt Törni-viina. Viinaputeli ei kuitenkaan päässyt myyntiin ennen kuin etiketistä poistettiin pyssy. Ottaen huomioon, että Törni edustaa brändinä juurikin sotaa ja kuolemaa, tämä pyssyn poistaminen näyttäytyy todella höpsönä. Mutta etiketeistä viis, tämä tuote on irvokas ihan itsessään ja monestakin syystä. Koko Törnin kanonisointia ja tuotteistus hahmoksi, jolla myydään iltapäivälehtien sotaliitteitä ja kansallismielistä öyhötystä on luotaantyöntävää. Siltikään Törnin tuotteistaminen ja Törni-viina eivät yllätä. Tämä tuotteistamisprosessi noudattaa samoja linjoja, kuin Mannerheimin tuotteistaminen. Lisää Mannerheim-brändistä ja Marski-vodkasta täällä. KUVA: Pramia Oy.

 

Sodan päätyttyä Vapaussodan Rintamamiesten Liitto ja SS-Aseveljet lakkautettiin aselepoehtojen nojalla, ja Tyrkkö palasi toimittajan ja kirjailijan työhön. Vuonna 1960 ilmestynyt Suomalaisia suursodassa oli puolusteleva ja kaunisteleva kertomus SS-vapaaehtoisten vaiheista Saksan itärintamalla. ­Kauko Kareen omistaman Alea-­kirjan kustantama Lauri Törnin tarina (1975) oli kuulopuheina kerätyille jutuille ja kirjoittajan omille näkemyksille perustuva mytologisoiva sankaritarina Törnistä.

Tyrkön kirja oli myös pamfletti vallitsevaa järjestystä vastaan, tietoinen vastaveto Urho Kekkosen Suomen henkiselle ilmapiirille. Maalina oli sodan jälkeen kehkeytynyt suomalainen valtaeliitti. Se käsitti kaikki ne, jotka puoluekannasta riippumatta olivat valmiit nielemään Paasikiven hahmotteleman ”rauhan, sovun ja luottamuksellisen naapuruussuhteen Neuvostoliittoon” edellyttämät myönnytykset.

Paasikiven jälkeen Paasikiven–Kekkosen linjasta tuli käsite. Kaikki eivät kuitenkaan kokeneet oloaan tässä Suomessa kotoisaksi. Heihin kuuluivat Rekolan kaltaiset valkoistakin valkoisemmat Suomen veteraanit ja Tyrkön kaltaiset kiertoilmauksiin ja hiljaisuuteen pakotetut, esikoisoikeutensa menettäneet perilliset.

Neuvostovastaisuudella elämöinti ei enää ollut viisasta. Törnin nostaminen sankariksi Alea-kirjankin kaltaisen vastavirran kustantamon kautta edellytti SS-taustan ja maanpetoksellisen vehkeilyn selittämistä parhain päin ja häivyttämistä sankarin luonne­kuvasta.

Kolme huimapäätä ja kovien taistelujen karaisemaa upseeria neuvottelussa vastaiskun jälkeen. Kuvassa vasemmalla kapteeni Railio JR 33, keskellä Mannerheim-ristin ritari luutnantti Törni, Jääkärikomppanian päällikkö, ja oikealla edellisen ”adjutantti” luut- nantti Pitkänen. Tolvajärven pohjoispuoli 27.7.1944. KUVA: SA-KUVA
Kolme huimapäätä ja kovien taistelujen karaisemaa upseeria neuvottelussa vastaiskun jälkeen. Kuvassa vasemmalla kapteeni Railio JR 33, keskellä Mannerheim-ristin ritari luutnantti Törni, Jääkärikomppanian päällikkö, ja oikealla edellisen ”adjutantti” luutnantti Pitkänen. Tolvajärven pohjoispuoli 27.7.1944.
KUVA: SA-KUVA

Jukka Tyrkkö onnistui aloittamaan linjan, jota myöhemmät Törnin elämäkerturit kyseenalaistamatta jatkoivat: Waffen-SS oli puhtaasti sotilaallinen organisaatio, sen jäsenet eivät olleet vastuussa Hitlerin hallinnon rikoksista vaan ”sotilaita siinä missä muutkin”. Törnin maanpetostuomio oli ”sepitetyn syytöksen” perusteella ”näytösoikeudenkäynnissä” langetettu poliittinen tuomio, Törni oli ”vain tehnyt velvollisuutensa suomalaisena upseerina”.

Törniä ihailtiin, koska Tyrkön kertomana hänen tarinallaan oli selvä piilosanoma. Kertomuksen ytimessä oli radikaalipiireissä tuttu teema isänmaan uhanalaisuudesta. Kommunismi ja juutalaisuus olivat palvelleet maailmansotien välisenä aikana Euroopan radikaalia kansallismielisyyttä ja fasistisia liikkeitä sisäisinä ja ulkoisina viholliskuvina. Ne olivat kulttuurisen rappion ja yhteisöä uhkaavan tuhon symboleita ja toteuttajia.

Ei kelvannut Törni-viina-pullon etiketin kääntöpuolikaan ihan sellaisenaan. Valviran ja Alkon oheistuksen mukaan viinaa ei saa myydä lupauksilla voiman ja suorituskyvyn lisääntymisestä. Viinan ideoineen Osasto Lauri Törnin perinnekilta ry:n aivoitukset tässä kyllä kiinnostavat. ”Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen”, kuten Oula Silvennoinen kirjoittaa. Silvennoinen kertoo myös, että Törni palautettiin SS:n Schönbrunnin kasarmeilta Suomeen juomisen ja tappelemisen takia. Että tällä henkilöllä sitten myydään meille viinaa.
Ei kelvannut Törni-viina-pullon etiketin kääntöpuolikaan ihan sellaisenaan. Valviran ja Alkon oheistuksen mukaan viinaa ei saa myydä lupauksilla voiman ja suorituskyvyn lisääntymisestä. Viinan ideoineen Osasto Lauri Törnin perinnekilta ry:n aivoitukset tässä kyllä kiinnostavat. ”Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen”, kuten Oula Silvennoinen kirjoittaa. Silvennoinen kertoo myös, että Törni palautettiin SS:n Schönbrunnin kasarmeilta Suomeen juomisen ja tappelemisen takia. Että tällä henkilöllä sitten myydään meille viinaa. KUVA: Pramia Oy.

Fasistiset liikkeet kaikkialla Euroopassa tukeutuivat viholliskuvilla lietsottuun paniikkimielialaan hankkiak­seen kannatusta ja viedäkseen läpi kansalliset vallankumoukset.

Tämän tarinakehyksen mukaan Suomen olivat vuoden 1944 jälkeen kaapanneet samat rappion voimat, kommunistit ja juutalaiset. Törnin tuominnut Suomi oli mätä ja epälegitiimi. Tällaista valtiota kohtaan ei ollut syytä tuntea mitään lojaaliutta, vaan oli käytettävä kaikkia keinoja todellisen isänmaan puolustamiseksi. Törni oli ehkä rikkonut lain kirjainta vastaan, mutta puolustanut isänmaan todellista, antikommunistista henkeä.

Se oli tuttu väite jo Lapuan liikkeen aktivistien suusta: isänmaallinen laittomuus oli aina parempi kuin isänmaaton laillisuus.

Tyrkön hahmottelema, kaikista todellisen Törnin ristiriitaisista ja kielteisistä piirteistä riisuttu sankarihahmo kohosi uusien elämäkertojen vuoksi 1990-luvun Suomessa uuteen tunnettuuteen. Törnin ovat halukkaimmin ottaneet omakseen ne, jotka vaalivat epälegitiimin Suomen tarina-aihetta. Törni-hahmo on sujuvasti siirtynyt uuden sukupolven radikaalien kansallismielisten ja valtaeliitin vastaisten joukkojen sankariksi ja jatkaa pitkää marssiaan ruumiinryöstäjiensä ­hyväksi.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, jonka väitöskirjaan perustuva teos Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuus­poliisiyhteistyö 1933–1944 ilmestyi vuonna 2008 (Otava). Hänen yhdessä Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen kanssa kirjoittama tietokirja Suomalaiset ­fasistit – Mustan sarastuksen airuet ilmestyi 2016.

 
Jaa tämä:

BRÄNDI: MARSALKKA MANNERHEIM

Hyvä tuotemerkki yhdistää kansakunnan ja myy myös globaalisti.

C. G. E. Mannerheimilla on poikkeuksellisen rikas ja monipuolinen henkilöhistoria, jota on hyödynnetty laajalti. Me suomalaiset olemme myyneet toisillemme lähes kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa Mannerheimilla. Mannerheim-brändi on kuitenkin hajanainen, ja siitä puuttuu tuikitarpeellinen dynaamisuus. Onkin aika yhdistää voimamme kansallisissa talkoissa ja yhdistää Mannerheim-brändit.

Tässä esitellään Häiriköt-päämajan luomus, uusi 360-asteen kanavariippumattoman tarinankerronnan mahdollistama brändistrategia Mannerheim-tuoteperheelle kaikkien suomalaisten vapaasti käytettäväksi.

Toimittuaan vuosia Venäjän keisarillisen armeijan upseerina Carl Gustav Emil Mannerheim johti sisällissodassa valkoisten joukkoja historiallisen menestyksekkäästi. Sitä seurannut toisen maailmansodan aikainen Suomen puolustusvoimain ylipäällikkyys ja sodan päätyttyä koittanut presidenttiys luovat ainutlaatuisen platformin Marsalkka Mannerheim -brändin rakentamiselle.

Uuden brändistrategian mukaisesti erilliset Mannerheimit – maahanmuuttaja-Mannerheim, lahtari-Mannerheim, sotasankari-Mannerheim ja valtionhoitaja-Mannerheim – sulautuvat yhteen ikoniseksi Marsalkka Mannerheim -brändipersoonaksi. Brändifuusion jälkeen kaikkien Mannerheimilla myytävien tuotteiden viestintä yhdenmukaistuu ja synergiaedut koituvat kansakunnan hyväksi.

Marski-vodka
Marsalkka Mannerheim Vodka on yksi Tallinnan Super-Alkon kestosuosikeista. Vaikka kauppa käy, laatu ei välttämättä vastaa kaikista kovimpia vaatimustasoja.

Vapaaherra Mannerheim osoitti jo eläessään olevansa suunnannäyttäjä henkilökohtaisen brändin rakentamisessa. Hän loi toimillaan vahvan pohjan pyrkimyksille tuoda hänen brändinsä 21. vuosisadalle. Mannerheim kontrolloi tarkasti jopa sitä, minkälaisia ja missä otettuja kuvia hänestä julkaistiin, minkä ansiosta meillä on käytettävissämme yhtenäinen kuva-arkisto, joka tuo tuulahduksen mannermaisen arvokasta ja hillittyä charmia tuotteeseen kuin tuotteeseen.

Mannerheim oli sekä nautiskelija että kosmopoliitti, ja hänessä yhdistyvät supisuomalaiset arvot ja aito kansainvälinen asenne. Tätä voidaan hyödyntää niin kuluttajille suunnattujen premium-tuotteiden kuin myös yritysasiakkaiden kansainvälisessä markkinoinnissa. Uusi Marsalkka Mannerheim -brändi toimii organisaatio- ja kohderyhmätahojen yli sekä ulkoisesti että sisäisesti aina muutosjohtamisesta ja johdon sitoutumisesta asiakasuskollisuuden kasvattamiseen ja uusasiakashankintaan.

Kukapa kansainvälinen business-matkustaja ei arvostaisi yötä Helsingin legendaarisessa Marski-hotellissa tai nuoripari hääyötä Tammer-hotellin Marski-sviitissä Marsalkan hyväksyvän katseen alla? Suomalaiset kuluttajat ovat aina ottaneet lämmöllä vastaan esimerkiksi ”Marski” -nimellä myydyt lukemattomat kirjat ja sarjakuvat, juhlarahat ja muistoesineet, mukit, t- paidat ja alkoholijuomat. Brändin versatiilisuudesta kertoo myös ”Marskin” nousu jopa seksuaalivähemmistökeskustelun suunnannäyttäjäksi.

Gilbert Lukalian ohjaama Suomen Marsalkka on suomalais-kenialais-virolainen yhteistuotanto. Elokuvassa Marsalkka Mannerheimin elämää tarkastellaan kenialaisen tarinankertojavanhuksen narratiivin kautta ja näytetään, miltä tarina näyttää sen kuulevien kenialaisten lasten mielissä. Siksi tuttu tarina tapahtuu uudessa ympäristössä, lasten tuntemassa Keniassa. Tietorikas artikkeli elokuvaan/hankkeeseen liittyen löytyypi täältä. Elokuva kokonaisuudessaan on katsottavissa täällä.

Ikonisen brändin fundamentit ovat siirrettävissä myös ulkomaille. Vuonna 2012 sai ensi-iltansa elämäkerta- elokuva Marsalkka Mannerheimista, Keniassa kuvattu Suomen marsalkka. Sen herättämä laaja, yhteiskunnan eri kerrokset läpäissyt keskustelu osoitti, että konversio oli onnistunut ja Marsalkka Mannerheimin tarina herättää tunteita myös 2000-luvulla niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Kuten arvata saattaa, myös Hitler kuuli Suomen Marsalkka -elokuvasta. ”Eihän tässä mitään rasisteja olla, mutta joku tolkku sentään”, on kyllä kommentti, jota on sittemmin toisteltu moneen kertaan erilaisissa yhteyksissä.

Marsalkka Mannerheim taipuu myös uuden median viestintäkanaviin ja esimerkiksi natiivimainonnan työkaluksi – ei ole sellaista aatetta, jota ”Marski”-kortin pelaaminen ei tukisi! Täyden spektrin dominanssi on mahdollista oikealta laidalta vasemmalle ainoastaan fokusta siirtämällä.

Kuluttajien sitoutumisaste Marsalkka Mannerheimin brändiin on myös tutkitusti korkea. Yleisradion vuonna 2004 järjestämä interaktiivinen multiplatformikonsepti, Suuret suomalaiset, mittasi suomalaisten suurmiesten suosiota. Marsalkka Mannerheim voitti yleisökilpailun ylivoimaisen suvereenisti kilpakumppanien jäädessä tuleen makaamaan.

Liity sinäkin voittajien joukkoon ja hyödynnä Marsalkka Mannerheimin tuomat mahdollisuudet kasvulle. Marsalkka Mannerheim -brändin persoonalliset arvot tukevat kasvustrategiaa ja mahdollistavat myös uusien markkina-alueiden valloittamisen. Make Finland Great Again – Suur-Suomi nytten!

Jos ei Marski-vodka riitä, niin kansakuntamme on saattanut rajattomassa viidaudessaan kauppaliikkeisiin myös Törni-viinan. Tämä SS-miestä kunnioittavan viinan lanseeraminen kohtasi hienoisia vastoinkäymisiä, kun pullon etiketistä piti poistaa Törnin pyssy nykyaikaisin kuvankäsittelyn keinoin. Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden Rakas ja hirveä Törni -artikkeli täällä.
Jos ei Marski-vodka riitä, niin kansakuntamme on saattanut rajattomassa viidaudessaan kauppaliikkeisiin myös Törni-viinan. Tämä SS-miestä kunnioittavan viinan lanseeraminen kohtasi hienoisia vastoinkäymisiä, kun pullon etiketistä piti poistaa Törnin pyssy nykyaikaisin kuvankäsittelyn keinoin.
Häiriköiden Kansa Taisteli -lehden Rakas ja hirveä Törni -artikkeli täällä.

Koko Kansa Taisteli -lehti luettavissa täällä.

 

Jaa tämä:

BT-42: huono tankki ja supertähti

Teknisesti epäonnistunut suomalaistankki BT-42 nousi suosioon Japanissa, ja lopulta japanilaiset fanit osallistuivat viimeisen säilyneen tankin pelastustalkoisiin.

Toisessa maailmansodassa pieni ja myöhään teollistunut Suomi yritti pysyä asetekno­logian kehityksessä mukana. Oman tuotekehityksen onnistumisiin kuului jo 1931 päivänvalon nähnyt Suomi-konepistooli, mutta epäonnistumisiakin riitti. Sodan aikana tuotantoon tulleen kotimaisen Myrsky-hävittäjän liimaukset eivät kestäneet säiden vaihtelua, ja neuvostoliittolaisten sotasaalispanssareiden alustalle kierrätysperiaatteella rakennetut BT-42:t saavuttivat maineen legendaarisen huonoina.

Neuvostoliitto hankki 1930-luvun alussa yhdysvaltalaisen Christie-panssarivaunun ja ryhtyi kehittelemään sen alustan ja jousituksen pohjalta nopeita BT-sarjan vaunuja. Panssari­museon amanuenssi Jari Saurio kertoo, että suomalaiset saivat BT-vaunun eri malleja runsaasti sotasaaliiksi jo talvisodasta ja vielä lisää jatkosodan aikana. Kunnostettuja vaunuja käytettiin jatkosodan alkupuolella. BT-vaunu oli kaik­kiaan teknisesti varsin epäluotettava laite.

Viipurin taistelussa kesällä 1944 yksi BT-42 osui tykillään tiettävästi 14–18 kertaa lähestyvään venäläispanssariin ilman havaittavia vaikutuksia. Puolet BT-42 -vaunuista menetettiin sodan aikana. Yksi tuhoutui taistelussa, loput hylättiin teknisten vikojen vuoksi tai maastoon juuttuneina.

Tässä anime-sarjassa ei ole mitään järkeä. Fetisistinen kuvaus tyttökoulujen välisestä kamppailusta panssarivaunuin pakenee määrittelyjä, eikä löydä mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa – ja juuri siinä on sarjan vahvuus. Kun kiertää hulluuden nopeusmittaria riittävästi, pääsee ympäri ja löytää nerouden. Oheinen video on tohtoroitu, tekstien kanssa on hulluteltu (vaikka alkuperäiset ovat vähintään yhtä hulluja) ja sitten on noita ylimääräisiä graafisia elementtejä. Kohtaus löytyy alkuperäisenä, ilman pizzoja ja muita Vimeosta, mutta sitä ei pysty tähän upottamaan. Klikkaamalla tästä pääset katsomaan sen upeuden. 

Sodan jälkeen yksi BT-42 säästyi romuttamiselta ja päätyi lopulta Parolan Panssarimuseon kokoelmiin. Hätävarapanssari sai uuden elämän 2010-luvulla magna- ja anime-julkaisuissa ja nousi niiden myötä Panssarimuseon pr-tähdeksi.

Raskaasti murisevien moottoreiden ja massiivisten yläviistoon sojottavien tykinputkien yhdistelmä on ollut otollista materiaalia viihde­teollisuudelle. BT-42 on löytänyt paikkansa japanilaisesta Girls und Panzer -animesta, jossa lukiolaistytöt kilpailevat koulujen välisissä panssarivaunuturnauksissa. Animen innoittamana on julkaistu myös Suomili!-manga.

Häiriköt-päämaja pitää omituisena sitä, että näin hienoa tuotetta ei löydy jokaisesta suomalaisesta marketista. Ostaisimme.
Häiriköt-päämaja pitää omituisena sitä, että näin hienoa tuotetta ei löydy jokaisesta suomalaisesta marketista. Ostaisimme.

Vaunun Japanissa saamalla julkisuudella on ollut suuri merkitys Parolan Panssarimuseon rinnekatoskeräykselle, jonka tarkoituksena on kahden suojakatoksen rakentaminen tällä hetkellä paljaan taivaan alla seisoville tankeille. Ulkona ruostuu harvinaisuuksiakin, esimerkiksi maailman ­ainoa KV-1E, vaikka suuri osa museon kokoelmasta sijaitseekin sisätiloissa. Amanuenssi ­Saurio kertoo, että joukkorahoituskampanjalla saatiin kerättyä kaikkiaan 82 000 euroa, josta keräykseen osallistuneiden japanilaisen lahjoitusten osuus oli 36 000 euroa.

Parolassa BT-42:n edessä poseeraavat ja kannelta soittavat japanilaisturistit ovat kiinnostaneet suomalaista mediaa, mikä on tietysti edistänyt joukkorahoituskampanjan ja ylipäätään museon näkyvyyttä kotimaassa. BT-42 on epäilemättä onnistuneempi pr- kuin panssari­aseena.

Raimo Pesonen

KAWAII!!

Viihteellistä sotakuvastoa piisaa, ja toisinaan osa meistä erehtyy myös kuvittelemaan fiktiota faktaksi. Kuva sodasta ja kaikesta sotaan liittyvästä vääristyy ja samalla – ristiriitaisesti – vahvistuu.

Siinä missä osa fiktiosta pyrkii luomaan vaikutelman autenttisuudesta, osa heittää autenttisuudella vesilintua. Tämä autenttisuuden illuusion hylkääminen on sikäli arvostettavaa, että se muistuttaa yleisöä varomaan rakentamasta käsitystään historiasta heikolle perustalle. Hienoja Suomeen linkittyviä fiktiivisen sotakerronnan esimerkkejä on viime vuosina julkaistu muutamia.

Naruki Nagavan manga-sarjakuvat Valkoinen noita – Talvisota sekä Valkoinen noita – Jatkosota (Punainen jättiläinen 2015, 2016) kuvaavat legendaarisen tarkka-ampujan Simo Häyhän vastoinkäymisiä. Hieman odottamattomasti Häyhä esitettiin tarinassa nuorena naisena, ja muutenkaan kuvaus kansamme kohtalon hetkistä ei varsinaisesti osu yksiin yleisesti hyväksytyn historiankirjoituksen kanssa. Samoin uskottavuuden rajoja koettelee Girls und Panzer -animen kuvaus panssarisodankäynnistä, jossa lukiolaistytöt tykittävät menemään esimerkiksi suomalaisella BT-42-tankilla.

Nämä Valkoinen noita -sarjakuvat edustavat epäilemättä omituisinta laitaa, mitä tulee Suomessa julkaistuun sotakirjallisuuteen. On lienee rehellistä todeta, että ote ei ole vahvan dokumentaarinen.
Nämä Valkoinen noita -sarjakuvat edustavat epäilemättä omituisinta laitaa, mitä tulee Suomessa julkaistuun sotakirjallisuuteen. On lienee rehellistä todeta, että ote ei ole vahvan dokumentaarinen.

Girls und Panzerin suosion vanavedessä julkaistiin myös suomalais-japanilaisin voimin syntynyt Suomili! – Sota-ajan tarinoita -sarjakuva (Sanmagumo 2016). Hieman Valkoinen noita -teosten linjaa mukaillen Suomili!-­albumin päättää tarina, jossa kerrontaan on haettu uusia tasoja sukupuolirooleja vaihtamalla. Marsalkka Mannerheim, kenraali Raappana ja muutkin sotilaat esitetään tarinassa naisina – harmillisesti tarinassa esiintyvien lottien sukupuolta ei kuitenkaan ole vaihdettu. Varsin tietorikkaan sarjakuvan päättäminen näin muistuttaa lukijaa, että lopultakin kyse on fiktiosta ja että sarjakuva-­albumia ei pidä mieltää historiankirjoitukseksi.

Jari Tamminen

Mikäli tämän kansikuvan jossain näette, niin kannattaa tarttua. Luvassa taattua erikoismenoa.
Mikäli tämän Suomili!:n  kansikuvan jossain näette, niin kannattaa tarttua. Luvassa taattua erikoismenoa.
Jaa tämä:

Nationalismin kriisi

Maailman väkivaltaisin uskonto vaatii pyhälle kansakunnalle uhrin sotarituaalissa.

TEKSTI: Tuomas Nevanlinna

Omilla voimillaan pärjäävällä sotasankarilla oli uskottavuutta­ olois­sa, joissa sodan­käynti oli rajattua, aseet mieskohtaisia ja tuhovoimaltaan vaatimattomia. Moderniin massamobilisaatioon ja joukkotuhoaseisiin perustuvaan sodankäyntiin tämä sankarikuva ei enää sopinut. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa oli keksittävä uusi sankari: Kuka Tahansa, joka suorittaa osuutensa massatuho-operaatiossa.

Väinö Linnan luoma Tuntematon sotilas on monijakoinen teos. Yhtäältä sitä voi pitää yrityksenä valaa sankarikuvaston hohdetta oloihin, joihin se ei enää sovi. Jokainen antaa pienen ja nimettömän uhrinsa kansakunnan hyväksi. Toisaalta sitä voi pitää melankolisena muistutuksena sotilaasta, joka vain kuoli. Tästä näkökulmasta tuntemattoman sotilaan kuolemalla on muistamisen arvoinen merkitys sikäli, että se on ruumiiden massaan hukkunut ja mieltä vailla.

Tuntematon sotilas -aihelma toimii ja toimi erityisesti Kekkosen ajan Suomessa, jossa se salli nämä molemmat tulkinnat.

Tuomas Nevanlinnan teksti toimii mainiona johdatuksena ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli -lehdelle. Lehti julkaistiin Voiman välissä ja on luettavissa kokonaisuudessaan artikkelin lopussa.
Tuomas Nevanlinnan teksti toimii mainiona johdatuksena ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli -lehdelle. Lehti julkaistiin Voiman 2/2017 välissä ja on luettavissa kokonaisuudessaan artikkelin lopussa.

Isäni oli sotaveteraani. Hän ei juurikaan puhunut sodasta, mutta kirjoitti siitä myöhemmällä iällään paljonkin. Näiden tekstien keskeinen huomautus kohdistui sankarimyyttiin: ajateltiinpa sodan luonteesta, päämääristä ja lopputuloksesta mitä hyvänsä, elämäntilanteena se oli arkinen ja kollektiivinen ponnistus. Arki jouduttiin sopeuttamaan vaikeisiin oloihin, joista pyrittiin tekemään arkea uusilla rutiineilla ja selviämiskonsteilla. Sota vaikutti kaikkiin, ja selviämistaisteluun osallistuivat ­kaikki.

Viedään Tuntematon sotilas -teema loppuun saakka: tuntematon kotiäiti, tuntematon sotataloustehtaan työntekijä, tuntematon sotalapsi.

Nuorena ajattelin, että isäni harvasanaisuus sodan suhteen oli poliittinen valinta: hän ei halunnut osallistua siihen puhekulttuuriin, jossa politikoitiin oikeistolaisten arvojen puolesta sotaan vedoten. En silloin tullut ajatelleeksi, että ratkaisu oli hyvin tyypillinen – ainakin vaikenemisen osalta, vaikka ei välttämättä siihen johtaneiden syiden.

Henkilökohtaisen sotakokemuksen traumaattisista puolista vaiettiin. Mieleltään ja ruumiiltaan vammautunut sotasukupolvi oli kasvanut miesihanteeseen, jossa sankari ei ole vain se, joka tekee sodassa sankaritekoja, vaan ennen kaikkea se, joka koko olemuksellaan ilmaisee valmiutta niihin.

Ahdistuminen, mielen järkkyminen ja peloista puhuminen olisivat henkistä rintamakarkuruutta. Sodasta selvinneet saivat niskoilleen kolmoistaakan: vammat, syyllisyyden eloonjäämisestään ja imperatiivin ”kestää kaiken kuin mies”, olla puhumatta, valittamatta, vikisemättä.

Näin Tuntematon sotilas saa vielä kolmannenkin merkityksen: ihanteen sotilaasta, joka ei tunne mitään.

Taas mennään, Tuntemattoman sotilaan kolmas filmatisointi tulee ensi-iltaan lokakuussa 2017. Jälleen on kansalla katsottavaa.
Taas mennään. Tuntemattoman sotilaan kolmas filmatisointi tulee ensi-iltaan lokakuussa 2017. Jälleen on kansalla katsottavaa itsenäisyyspäivänä.

Paradoksaalisesti sodasta on puhuttu sekä liikaa että liian vähän. Liikaa sotamuisteloita, sotaseikkailuromaaneja, poliittisesti tarkoitushakuista veteraanipatetiaa, talvisodan hengen kaipailua. Liian vähän mykkien ja alkoholisoituneitten miesten puhetta sodan ja Suomen ongelmista, omista ongelmistaan, liian vähän poliittista ja kulttuurista analyysia.

Ei tämä tietenkään mikään paradoksi ole. Kuvio on johdonmukainen. Liian vähäinen puhe selittää liiallisen puheen. Sotilasfarssit, alkoholinkäyttö, sankarimuistelot ja toisen maailmansodan aikaisten hävittäjälentokoneiden mallivalikoiman ulkoaosaaminen ovat olemukseltaan samaa: oiremuodosteita ja defenssejä. Ne vuotavat yli, kun itse asiasta vaietaan.

Nationalismin ylilyönneistä ei vaieta. Niistä puhutaan paljon. Niin paljon, että havaintoa on tarkennettava: itse asiassa nationalismista puhutaan vain sen ylilyöntien yhteydessä. ”Normaalista”, poliittisesti toimivasta nationalismista ei puhuta. Ja saattaa olla, että tämä onkin sen toimivuuden kannalta keskeistä.

Yhdysvaltalainen viestinnän tutkija Carolyn Marvin ja psykologi David Ingle kirjoittivat vuonna 1999 provosoivan teoksen nimeltä Blood ­Sacrifice and the Nation. Tutkimus perustuu sosiologi Émile Durkheimin (1858–1917) ja kirjallisuudentutkija-antropologi René Girardin (1923–2015) teorioihin. Sen mukaan yhteisön pyhä selviää tutkimalla, mikä sille on tappamisen ja uhrautumisen arvoista.

Nationalismille pyhä on kansallisvaltio ja sille sotarituaalissa annettu uhri. Kansallisvaltio on maallistuneelle modernille maailmalle ainoa todella olemassa oleva Jumala – ainoa, jonka puolesta ollaan valmiita kuolemaan.

Sanoja ”pyhä” tai ”uskonto” ei kuitenkaan juuri koskaan mainita kansallisten symbolien yhteydessä. Tämä ei ole sattuma. Nationalismille on tärkeää kiistää luonteensa uskontona. Jos nationalismi esiintyisi julkisesti uskonnollisena ja pyhään perustuvana, se tekisi siitä poliittis-kulttuurisen kiistan aiheen. Uskonnoksi avoimesti julistautuvat opit ja kirkot jakautuvat tavallisesti oppikiistoihin, tulkintoihin ja lahkoihin. Uskonnosta voidaan olla yksimielisiä vain silloin, kun sen luonnetta uskontona ei tiedosteta.

Liberaali nationalismi vastustaa natsismia myös siksi, että natsit tekevät nationalismin edustamista asioista avoimesti pyhiä ja siten poliittisen kiistakapulan. Liberaaleille nationalisteille natsismin ongelma ei ole liiallinen kansallismielisyys vaan nimenomaan se, että natsismi tärvelee nationalismin normaalin toiminnan tuomalla kansakunnan pyhän näkyviin. Toimiakseen nationalismin on oltava pyhää salaa.

Se, minkä verran uskonnot ovat sisäsyntyisesti väkivaltaisia – ja päteekö se kaikkiin uskontoihin yhtä lailla – on yhtä vaikea kuin mielenkiintoinenkin aihe. Joka tapauksessa on niin, että 1900-luvulla ja sen jälkeen ilmiasultaan sekulaarit piilouskonnot – nationalismi, kansallissosialismi ja stalinismi – ovat vaatineet paljon enemmän uhreja kuin ”viralliset” uskonnot. Paljon enemmän nykyään kuitenkin puhutaan julkiuskontojen sisäänrakennetusta väkivaltaisuudesta.

Vaikuttaako tämän puhetulvan taustalla liberaalin nationalismin tiedostamaton pyrkimys vierittää toisille harteille oma uskonnollis-väkivaltainen luonteensa?

Sodan tärkein julkilausuttu tavoite on voitto. Kuitenkin ideologialle, jonka turvin kansalaiset valmistetaan sotaan, asia on oikeastaan päinvastoin. Nationalismille omat uhrit ovat tärkeämpiä kuin menestys. Menestyskin selitetään uhrien avulla. Julkisesti uhrien määrää valitellaan, mutta piilotasolla pätee, että mitä enemmän uhreja, sen parempi.

Tämän kuvion on toimiakseen pysyttävä salaisuutena. Nationalismin pyhän taustalla oleva viimekätinen tabu on, että nationalismin voima ei perustu mahdollisimman moneen tapettuun viholliseen ja voitettuun sotaan vaan omien uhrien määrään.

Väite saattaa hätkähdyttää, mutta se on sopusoinnussa monien outojen tosiseikkojen kanssa. Sotaan osallistuva sotilas joutuu ottamaan suuren kuolemanriskin, mutta terroriteon voi toteuttaa paljon pienemmällä riskillä – ajastettu pommi riittää hyvinkin tuhoamaan jonkin paikallisesti rajatun joukon. Terroriteot ovat kuitenkin huomattavan usein itsemurhaiskuja. Eikö tämä kieli siitä, miten tärkeitä omien antamat uhrit yhteisölle ovat? Ilman iskijän itsemurhaa kuolleiden omien määrä jäisi nollaan.

Marvin ja Ingle vertaavat Yhdys­valtojen käymien sotien kansallis-symbolista merkitystä toisiinsa. Jos kansakuntaa elähdyttäisi ennen kaikkea kuolleiden vihollisten suuri määrä omiin uhreihin verrattuna, Persianlahden sodan pitäisi olla Yhdysvaltojen suurin sankaritarina. Siellä kuitenkin kuoli vain noin 150 amerikkalaista. Toisen maailmansodan miestappiot olivat aivan toista luokkaa – ja niinpä se onkin symbolisesti suuri sota.

Onko Suomessa jotakin erityistä suhteessa nationalismin vakiotarinaan? Laajasti ottaen ei, juoni on aika lailla sama. Yksi mahdollinen erottava seikka tulee mieleen: sotakoneiston tavoite voittaa sota ja nationalismin tarve hävitä se sopivat Suomen tapauk­sessa harvinaisen vaivatta samaan tarinaan. Suomalaiset ovat voineet kertoa itsestään, jos ei sotien voittajana, niin ainakin kansakuntana, jolle on aina käynyt sotien jälkeen hyvin, kun samalla uhrien määrä on ollut suuri.

Tämä kaksoisbonus tiivistyy talvisodan kohdalla: voidaan sanoa, että Suomi sekä voitti että hävisi sen. Se oli siis menestys molemmissa aspekteissa. Ilmankos sen symbolinen asema on lyömätön.

Ovatko todellakin kaikki synnyinmaahan, sen paikkoihin ja kulttuuriin liittyvät tunteet viime kädessä verinationalismin palveluksessa? Palvelevatko kaikki vivahteikkaimmat, yksityiset ja epä­aggressiivisimmatkin kotimaahan liittyvät myönteiset ajatukset vain yhtä ja samaa uhrinationalismin hermokeskusta?

Marvin ja Ingle saattaisivat sanoa tähän, että helppo se on rauhan aikana vivahteistaan ja rauhantahtoisuudestaan puhua. Vasta tositilanteessa eli sodan aikana testataan, onko ei-­nationalistista kansallistunnetta olemassa.

Ehkä sitä ei olekaan. Vaan entä sitten? Sotatilanteessa nationalismista vikisijälle vastattaisiin (jos vastaamaan vaivauduttaisiin), että herää, vihollinenhan on todellinen: ­aggressiivinen, moraaliton ja poliittisesti vastustettava. Näin tekisivät vasemmistolaisetkin.

Onko natsismille, jos oletamme kapitalistisen modernisuuden kehyksen, muuta vaihtoehtoa kuin liberaali nationalismi?

Yksi Marvinin ja Inglen keskeisistä ideoista on, että kansallisen yhtenäisyyden edellytys on itse nationalismin pitäminen poliittisen kiistan ulkopuolella. Tämä ajatus on huomionarvoinen. Jos se otetaan vakavasti, nykyaika olisi kenties analysoitava toisin termein. Ehkä emme eläkään uusnationalismin aikaa vaan nationalismin kriisiytymisen ja hajoamisen aikaa? Juuri se, että nationalismista itsestään on tullut poliittinen kiistakapula, estää nationalismin normaalin toiminnan.

Nykyisessä rivon julkinationalismin tilanteessa liberaalin nationalismin kannalta pahinta on se, että kansan lisäksi eliitti riitautuu ja joutuu ryhmittymään uudelleen. Pintakuohunnan lisäksi liikkuvat mannerlaatat. Tämä lisää uusien poliittisten liikkeiden, sisällissotien, vallankaappausten ja jopa vallankumousten todennäköisyyttä.

Tässä tilanteessa fasismin ”tuomitseminen” on liian helppoa ja itsetyytyväistä. Paheksuja piilevästi olettaa, että kaikki ratkeaisi, kunhan vain palattaisiin entiseen järjestykseen. Ikään kuin entinen järjestys ei olisi millään tavalla osallinen valitettavan tilanteen syntyyn. Liberaalia moralismia ja kilvenkiillotusta ei nykytilanteessa ole ainoastaan riittävästi, sitä on liikaa.

Antinationalismia ei ole se, että vihaa ja halveksii sitä aiemmin sijattua symbolista pesää, joka kansakuntana tunnetaan. Astetta todellisempaa nationalismin vastaisuutta on keskittyä kehittämään kansakunnat ylittävää ja alittavaa, poliittisiin liikkeisiin ja periaatteisiin perustuvaa solidaarista toimintaa.

Lataa PDF

Jaa tämä:

Rakas sota

Julkisen keskustelu sodasta on Häiriköt-päämajan mielestä ongelmallista ja yksipuolista. Päätimme osallistua keskusteluun ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli -lehdellä.

Me suomalaiset rakastamme sotaa. Kun juhlimme itsenäisyyttämme, muistelemme sotaa ja katsomme Tuntematonta sotilasta. Kun määrittelemme liike-elämän johtajatyyppejä, haemme verrokit Tuntemattomasta sotilaasta. Monet meistä jopa tietävät, että saimme itsenäisyytemme talvisodassa. Ehkä tämän kunniaksi koululaisia kannustettiin liikkumaan vuonna 2015, talvisodan 75-muistovuonna, Talvisotahiihdon avulla.

Talvisodalla ja marsalkka Mannerheimilla myös myydään kaikkea mahdollista raaputusarvoista jääkiekkoon ja viinaan. Ja kauppa käy.

Kansallinen narratiivimme – legenda Suomesta ja suomalaisuudesta – on kirjoitettu sodan kautta. Kansallisen identiteetin pönkittäminen sodalla on monin tavoin ongelmallista, mutta näin nämä asiat koetaan. Me suomalaiset olemme kuitenkin hyvin valikoivia sen suhteen, mitä sotia muistelemme. Talvisota ja jatkosota ovat lehtien otsikoissa ja kansalaisten mielissä koko ajan, mutta esimerkiksi sisällissota ei tarjoa selvää ulkopuolista vihollista, jota vastaan kansa voisi yhdistyä. Myöskään Lapin sota ei kelpaa muisteloihin, sillä siihen liittyy kaksi perustavanlaatuista ongelmaa: ensinnäkin Suomi petti liittolaisensa ja toisekseen tuo liittolainen oli natsi-Saksa.

Hyvien ja huonojen sotien jaottelun ongelmallisuuden ohella voisi tietysti miettiä, että sopisiko sodan sijaan rakentaa sitä identiteettiä vaikka hyvinvointivaltiota juhlistamalla.

Tältä se nyt näyttää. 20 sivua tiukkaa asiaa sodasta, kansakunnan tarinasta ja aiheita sivuavista. Hae omasi Voima-lehden telineistä tai lataa pdf artikkelin lopusta.
Tältä se nyt näyttää. 20 sivua tiukkaa asiaa sodasta, kansakunnan tarinasta ja aiheita sivuavista. Hae omasi Voima-lehden telineistä tai lataa pdf artikkelin lopusta.

No, jos sota kuitenkin on se keskeinen rakennuspalikka, niin tarkastellaan aihetta sitten hieman lisää.  ILTA-HÄIRIKÖT EXTRA – Kansa Taisteli pohtii sotaa useasta näkökulmasta, joista moni on mielestämme jäänyt tarpeettoman vähälle huomiolle. Jos tarkastelemme sotaa liian kapea-alaisesti, on olemassa aito riski siitä, että kuvamme sodasta – ja myös Suomesta – muodostuu yksipuoliseksi.

Keskustelussa jalkoihin jääneet lähestymistavat ansaitsevat paikkansa tässä valitussa yhteisessä narratiivissa.

Me suhtaudumme aiheeseen vakavasti ja siksi pyysimmekin kaiken maailman dosentteja, tohtoreita, professoreja sekä tutkijoita kirjoittamaan omiin tieteenaloihinsa liittyviä artikkeleita. Nautinnollisia lukuhetkiä.

PS. Julkaisemme lähiaikoina täällä Häiriköissä lehden artikkeleita erikseen ja myös pidempinä versioina.

Kansa Taisteli luettavissa paperisena versiona jokaisen Voima-lehden (2/2007) välissä sekä täällä (pdf). Hakekaa Voiman telineestä omaksenne tuleva keräilyharvinaisuus (painos 70 000).

Jaa tämä:

Darren Cullenin julmat lelut

Rääväsuisen, lasten puolesta kampanjoiva ja sotaa vastustava taiteilija  kopioi kaupallista kuvastoa häpeämättä.

Kuten kunnon kulttuurihäirintään ja etenkin vastamainosprojekteihin kuuluu, brittitaiteilija Darren Cullenin taide ammentaa innoitustaan mainonnan ja kulutuksen maailmasta.

Häiriköt-päämajan edustajat tapasivat Cullenin Lontoossa jossa osallistuimme yhdessä Cullenin, Jani Leinosen, Sara Kärpäsen, Eeva Kempaisen ja Mel Evansin kanssa Suomen Lontoon instituutin Culture Jam – Round 1 -seminaariin.

Cullen omii kaupallista, graafisesti viettelevää pintamaailmaa ja paiskaa oman taiteelliset tuotteensa julmina, raadollisina ja ravistelevina – suorastaan liian todellisina – ohikulkijoiden arjesta ja nautinnonhalusta himmentyneille katseille.

Taskurahaa lapsille! Näin helppoa se on: täytät vain kaavakkeen! Ota ennakkoa viikkorahoistasi! Nyt!

Pikkulasten pikavippejä promoama kampanja nostatti netissä vihamyskyn. Onneksi. Reaktio osoittaa, ettei ihan kaikki sentään voi mennä läpi tai olla hyväksyttyä.  ”Tämä on järkyttävää!”, mekkaloitiin verkossa. ”Jos tämä on totta, toivon että kuolet tuskallisesti”, kirjoitettiin koronkiskurikauppiaalle.

Kun Cullen osana tätä taideteosta avasi lasten pikavippejä kauppaavan toimiston Lontoossa, ohikulkija kävi melkein kimppuun. ”Eikö mielestäsi ole väärin myydä lainoja lapsille?”, tämä huusi. ”Tietenkin on!”, vastasi Cullen. Mutta vihastunut oikeudentuntoinen kansalainen poistui kai luullen, että Cullen oli tosissaan.

Yhdysvaltalainen Huffington Post -verkkolehti kirjoitti teoksesta hillittömän reportaasin, se löytyy tästä linkistä.

Cullenin teokset värikkäine reaktioineen saavat miettimään taideteoksen rajoja. Jos teos alkaa siitä, kun Cullen julkaisee kaupallisiksi naamioiduilla verkkosivuillaan lainatarjouksia lapsille ja mainoksia olemattomista pikavipeistä, ulottuuko teos myös pubeihin, joissa suuttuneet ihmiset meuhkaavat lasten kaupallista hyväksikäyttöä vastaan?

Jotkut taiteilijat pitävät taideteoksen rajana teoksen nimeämisen kiinteyttämää rajaa, eli teos on se ja vain se, mitä mitä on ripustettu seinälle, veistetty patsaaksi tai tallennettu liikkuvana kuvana ja minkä taiteilija on viimeistään esillepanon yhteydessä teokseksi nimennyt. Teos voi olla myös performanssi, joka alkaa ja loppuu sovittuna aikana.

Varsinkin kulttuurihäirinnässä teoksen voisi ajatella ulottuvan vielä kauemmaksi: sen aiheuttamaan reaktioon ja joskus jopa jonkinlaiseen maailman korjaamisen prosessiin – toivottavasti hyvään suuntaan. Teoksella saatetaan halutaan konkreettista muutosta, jolloin toivotaan, että tavoite saavutetaan teoksen herättämän reaktion ansiosta.  Etenkin silloin voisi lukea reaktion olevan osa teosta.

Mutta reaktiot voivat olla osa teosta silloinkin, kun ne ovat erilaisia kuin taiteilija ennusti tai rohkeni toivoa.

Lontoossa Cullen kertoi lasten pikalainateoksen syntyneen hänen omasta suuttumuksestaan korkeakorkoisia aivan liian helposti lunastettavia – ja liian paljon mainostettuja – vippejä kohtaan. Korkeakorkoiset ja koukuttavat lainat ovat mekanismi, jolla jo köyhät perheet ajautuvat ojasta aina vaan syvempään allikkoon.

thescottishsun
The Sun -lehden skottiversio havahtui: ”Kovasydäminen Darren Cullen lyö joulupukkia mainoskampanjallaan. 22-vuotias paljastaa tämän VALEHTELEVAN – ja väittää tämän jopa TAPPANEEN Jeesuksen.”

”Joulupukki antaa enemmän rikkaiden lapsille kuin köyhien lapsille.”

Tämä teos oli mainostaulutaidetta, eli se oli esillä isoissa tienvarsien mainostauluissa.

DarrenSanta
Darren Cullen Kulttuurihäiriköiden tilaisuudessa Lontoon Rich Mixissä.

Cullenin työt ovat poliittisia ja erittäin brittiläisiä. Skottitaiteilijaa suututtaa maansa sekaantuminen sotiin. Armeija mainostaa paljon, ja se tekee väkivallasta Action man -nukelle välttämättömän hyveen isänmaallisuuden kautta.

Viihde-elokuvien ja television myöhäisiltojen sarjojen prime time -aika on useimmiten varattu pelien kaltaiselle väkivaltaviihteelle. Nautintoa hakevaan taistelujännitykseen eivät mahdu sodan seuraukset: vammat,  psyykkiset traumat ja ruumispussit. Juuri niistä Cullen on tehnyt protestoivaa taidetta.

Cullenin muka lapsille suositeltavan sotilasnuken sanoma iskee isänmaallisen britin tajuntaan julmemmin ja suoremmin kuin pelkkä ohimenevä uutisvirran palanen tai fiktiojännärin vammautunut sivuhenkilö.

Cullen ei vetoa sotaa vastaan kriisin varsinaisten uhrien avulla, eli hän ei hae myötätuntoa varsinaisen sotatantereen viattomien asukkaiden (naisten, lasten tai pakolaisten) kautta, vaan suuntaa viestinsä suoraan heille, joille markkinoidaan liittymistä armeijaan. Toisin sanoen, hän adoptoi valtavirran keskellä uivan mainonnan muuttaen pelkästään Dead Action Man -nuken  ”ennen”-statuksesta miesparan onnettoman sotakokemuksen ”jälkeen”-tilaan.

o-DONT-JOIN-THE-ARMY-DARREN-CULLEN-570
”DAD”: Isi on paketissa. Mukana tulee myös mitali, jota voi pitää esillä, kun isi on haudattu.

Iso-Britannian lelukaupoissa myös oikeat lapsille tarkoitetut nuket ja aseet todellakin mainostavat sotasankaruutta lapsille. Dead Action Man vie ajatuksen pidemmälle ja se esittää kuollutta brittisotilasta, jolla mainoksissa leikkivät lapset, nuo tulevaisuuden sankariruumiit.

Ostaisitko tämän lapsillesi? Miksi et? Mihin vedät lapsille soveliaan sotalelun suhteen? 

Cullenin Dead Action Man -mainosvideo on osa laajempaa teosta. Melkein tekisi mieli sanoa ”ei heikkohermoisille”, mutta hei, sehän on nukke! Veterans for Peace UK, brittiveteraanien rauhanjärjestö, on ottanut nuken ja videon osaksi sodanvastaisia kampanjoitaan.

Suomalainen katsoja miettii miten Naton puolesta intoilevat isänmaan ystävät suhtautuisivat Cullenin taiteeseen ja kestäisikö sinivalkoinen sotilaallisuus ajatusta suomalaisista muuttumassa sotilasliiton määrittelemän oikeuden uhriksi.

tumblr_nnm9svYVqP1qzmbcbo1_1280
Lihavoitu groteski versaalina, mukin tekstin isojen kirjainten tyyli, on nykyään suurinta muotia mainosmaailmassa. Se viestii asiallisuudesta ja jämäkkyydestä. Sitä käyttää muun muassa Helsingin yliopisto mukeissaan.

”JOIN THE FUCKING ARMY”. ”MAKE STUFF DEAD”.  Iskulauseet paljastavat, mistä pohjimmiltaan on kyse. Armeijan sanoma kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Lisää Darren Cullenin teoksia hänen sivuillaan ”Spelling Mistakes Cost Lives”.

Kulttuurikeskus Rich Mix Lontoon Eastendissä Shoreditchin kaupunginosassa on saanut väriä pintaansa. Paikka soveltui ensiluokkaisesti kulttuurihäirintäaiheiselle seminaarille.

Häiriköiden Lontoon-reissun hedelmiä on luvassa jatkossakin. Jari Tamminen on jo kirjoittanut keskusteluun osallistuneen Mel Evansin edustamasta Liberate Tate -hankkeesta tänne.

Finnish Institute julkaisi tiviin selostuksen Culture Jam – Round 1 -seminaarista.

Jaa tämä: