suomi

Sápmi Saami 100

Suomen tasavallan juhliessa paikkaansa itsenäisten valtioiden joukossa saamelaiset etsivät yhä omaa paikkaansa.

Ensimmäinen saamelaisten kokous järjestettiin 6. helmikuuta 1917 Norjan Trondheimissa. Sen kutsui koolle saamelainen Brurskanken-naisyhdistys, ja paikalla oli pohjois- ja eteläsaamelaisia Ruotsista ja Norjasta.

Naisjärjestön tunnetuin aktiivi oli Elsa Laula (1877–1931). Avajaispuheessaan hän totesi: ”Emme ole koskaan ymmärtäneet toimia yhdessä yhtenä kansana. Tänään yritämme ensi kertaa sitoa [– –] saamelaiset toisiinsa.”

Myöhemmin tämä päivä valikoitui saamelaisten kansallispäiväksi. Tänä vuonna tulee siis täyteen sata vuotta saamelaista yhteispohjoismaista yhteistyötä ja poliittista aktivismia.

Suohpanterror: Elsi Laula
Suohpanterror: Elsi Laula. Saamelainen taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror on viime vuosina repinyt saamelaisten asiat suuren yleisön eteen propagandakuvastoa ja taidetta hyödyntäen.

Saamelaisten kansallistunteen herääminen linkittyi ajan yleiseen henkeen kaikkialla Euroopassa. Tuolloin tärkeinä ajankohtaisina päämäärinä pidettiin saamelaisten koulutuksellisen tilanteen parantamista ja maahan liittyvien oikeuskysymysten pikaista ratkaisemista. Sata vuotta myöhemmin samat ­asiat ovat edelleen ajankohtaisia.

Suomen saamelaiset alkoivat järjestäytyä vasta myöhemmin. Suomalaisista akateemisista miehistä koostuva Lapin sivistysseura perustettiin vuonna 1932. Seuran tarkoitus oli auttaa ”lappalaisia” perustamaan itselleen järjestöjä. Myös Suomessa fennomaaninen liike tarvitsi toisia, joita vasten peilata omaa identiteettiä, ja niin saamelaisia ”autettiin” suomalaisiksi muun muassa kirkon ja koulutuksen avulla.

Koska Lapin sivistysseuran pääkiinnostus oli saamenkielien säilyttämisessä, se alkoi julkaista saamenkielistä Sabmelaš-lehteä sekä toimittaa saamenkielisiä aapisia ja erilaisia saamelaista kertovia julkaisuja. Nämä ”saamenystävät” (lapinystävät) edistivät saamelaisten asioita kehittämällä saamelaisten elinoloja, saamen kielten tilannetta ja elinkeinoja.

Vasta toisen maailmansodan jälkeisessä evakossa vuonna 1945 Alavieskassa syntyi saamelaisten oma järjestö, lyhytikäinen Samii Litto. Lapin sivistysseuran ja Samii Litton yhteistyö sai vuonna 1949 aikaan Saamelaisasiain komitean, jossa alettiin pohjustaa saamen kielilakia (astui voimaan vuonna 1991), saamelaisvaltuuskuntaa (1973) ja saamelaisten kieli- ja kulttuuri­autonomiaa vaalivaa Saamelaiskäräjiä (1995).

Vuodesta 1953 toiminut, ruohonjuuritasolta alkunsa saanut Pohjoismainen saamelaisneuvosto – Kuolan alueen saamelaisten tultua mukaan nimeksi muutettiin Saamelaisneuvosto – lujitti Suomen saamelaisten tietoa muiden maiden saamelaisten tilanteesta. Suomessa Saamen lippu sai virallisen liputuspäivän vuonna 2004.

Suohpanterror: 100 markkaa
Suohpanterror: 100 markkaa

Saamelaisten oikeuksien eteneminen Suomessa on esitetty kansainvälisenä menetystarinana, jolla Suomen edustajat ovat mielellään ylpeilleet maailmalla. Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä näkemystä.

On varmasti totta, että akateemisten valistuneiden suomalaisten apu oli saamelaisten yhdistymisen alkuvaiheessa tarpeen. Suomen lapinkylät ovat perinteisesti toimineet hiukan ­alueesta riippuen toistensa kanssa yhteistyössä, mutta kielistä, kulttuureista ja elinkeinoista riippuen myös erillisinä yksikköinä. Sukuyhteisön merkitys luontaiselinkeinojen harjoittajille on ollut henkiinjäämisen edellytys. Yhteisen suvut ylittävän saamelaisen hengen nostatukseen Suomessa tarvittiin niin suomalaista kuin naapurimaiden saamelaisten tukea.

Yksi tärkeimmistä kimmokkeista saamelaisia yhdistävän politiikan synnylle oli voimakas ­assimilaatiopolitiikka Suomen valtion taholta. Varsinkin koululaitos riisti lapsilta kielen yrittäessään aut­taa saamelaisia saavuttamaan samat mahdollisuudet kuin muut kansalaiset. Saamelaisliike oli vastaus assimi­laatioon.

Kun saamelaisliike voimistui, voimistui joidenkin saamelaissukujen asema, mutta samalla myös pienentyi se alue, jolla saamelaiset saivat kutsua itseään alkuperäiskansaksi. Poronhoitoalue ulottuu Suomessa lähes Kuusamoon asti, mutta saamelaisten kotiseutualue rajattiin kulkemaan Kittilän pohjoispuolelle.

Myös ajatus siitä, kuka saamen ”sukuun” kuuluu, kaventui lyhyessä ajassa. Suomen puolella oli vuosina 1949–1951 laadittu ehdotus, jonka mukaan ”saamelaisena pidetään henkilöä, jonka vanhempien tai toisen heistä kotikieli on ollut saame ja joka itsekin puhuu tätä kieltä ainakin tyydyttävästi, ellei ole lapsi tai kuuro”. Pohjoismainen saamelaisneuvosto laajensi määritelmän toisessa konferenssissa vuonna 1956 koululaitoksen aiheuttaman rajun kieliassimilaation korjaamiseksi niin, että otettiin huomioon, jos yksikin isovanhemmista oli puhunut saamea.

Suomen saamelaisasioiden komitea muutti vuonna 1973 ”kotikieli”-määritelmän kuitenkin ”ensimmäisenä puhutuksi kieleksi”. Tämän taustalla oli Lapin sivistysseuran kiinnostus nimenomaan kieliin ja sen rajallisella alueella (ja kapasiteetilla) teetättämä tutkimus saamen kielien puhujista. Niin monikielisissä yhteisöissä kuin Suomen saamelaiset esimerkiksi Inarissa elivät, ei isoäidin ensimmäinen puhuttu kieli ollut lapsenlapsille enää tiedossa. Samaten saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella asuvat, itseään nykyäänkin lappalaisiksi kutsuvat henkilöt (joiden äidinkielet kuten keminsaame oli jo 1900-alussa kulttuurisen kolonisaation avulla kadotettu) jäivät täysin vaille ­huomiota.

Tämä saamelaisten määrän ”katoaminen” on ollut myös yksi oiva keino lisätä valtion valtaa saamelaisasioissa.

Suohpanterror: 100 vuotta sortoa.
Suohpanterror: 100 vuotta sortoa.

Suomi alkoi Pohjoismaisen neuvoston hengessä 1950-luvulla vaatia, että saamen kansojen pitää puhua vallalle yhdellä äänellä. Näin syntynyt saamelaisvaltuuskunta (myöhemmin saamelaiskäräjät) oli vastaus yhtenäisyyden vaatimuksiin. Suomen perustuslakiin kirjattiin saamelaisille kieli- ja kulttuuriautonomia, joka tarkoittaa itsemääräämisoikeutta näissä asioissa.

Kuten Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea on linjannut, luontaiselin­keinot ovat keskeinen osa kulttuuria. Saamelaiskäräjien taloudellinen resursointi on kuitenkin ollut alusta alkaen riittämätön korjatakseen tuhot, joita kulttuurinen kolonisaatio ja valtioiden rajojen pystyttäminen keskelle saamelaisten asutusalueita on aiheuttanut.

Saamelaisten oikeuksien kehitys Suomessa on saanut vaikutteita saamelaisten ”auttajien” ajattelusta. Siihen on liittynyt paljon hyvätahtoista huolta, joka on kuitenkin osoittautunut haitalliseksi saamelaisten oman politiikan kehittämiselle: Kun saamelaiset nähtiin luonnonlapsina, joilla ei ollut kummempaa suhdetta maahan ja veteen, voitiin perustella maiden siirtäminen valtion maiksi. Kun korostettiin aitoa kulttuuria ja haluttiin sitä säilyttää, vietiin mahdollisuus kulttuurin omavaltaiseen kehitykseen. Kun yritettiin pelastaa saamen kielet, jätettiin huomiotta ne syyt, joiden takia monet olivat kielensä menettäneet.

Tämä kaikki heijastuu tänään siihen, että saamelais­alueella ja sen ulkopuolella asuu ihmisiä, joiden mahdollisuus osallistua yhteisiin vaatimuksiin esimerkiksi maaoikeuksista, ovat rajatut. Se heijastuu myös siihen, että saamelaisten välillä tai saamelaisyhteisön sisällä on vakavia jännitteitä. Kaikki tämä taas mahdollistaa myös sen, että kun vuonna 2017 juhlimme satavuotiasta Suomea ja saamelaisten satavuotista poliittista järjestäytymistä, saamelaisen kulttuurin tärkeimmät kysymykset l­iittyen maa- ja vesioikeuksiin ovat edelleen ratkaisematta ja saamenkielten puhujien määrä on huolestuttavasti vähenemässä.

Kirjoittaja on dosentti, sosiaali- ja kulttuuriantropologian vt. yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Tämä artikkeli on julkaistu yhteistyössä AntroBlogin kanssa.

Suohpanterrorin kirjoitus Sata kolonialismin vuotta täällä.

Jaa tämä:

Suomi, asekauppias

Samalla, kun maamme hallitus jakelee aseidenvientilupia ennennäkemättömällä tahdilla kansalaiset marssivat kadulla Syyrian sotaa vastaan. Nämä liittyvät toisiinsa hyvinkin läheisesti.

Pari vuotta sitten teimme Jani Leinosen kanssa sotateollisuutta kommentoivan paidan Suomen Rauhanpuolustajille. Paidan estettisen ilmeen lainasimme rantalomakohteiden mauttomilta tuliaispaidoilta, joihin on painettu kaikki mahdolliset muotimerkit – vaihdoimme vain nuo vaatemerkkien logot valikoimaan kotimaisten tuttujen ja tuntemattomien asevalmistajien logoja.

Kauneus on tietysti katsojan silmässä, mutta mielestäni yhdistimme suomalaisen sotateollisuuden mahdollisimman rumaan graafiseen suunnitteluun. Samoilla heitimme myös ilmoille ajatuksen siitä, että mihin ihmisten mielestä on hienoa samaistua – leimaamme itsemme ilomielin vaatteita hirvittävissä olosuhteissa tuottaviin muotibrändeihin, mutta aseteollisuutta harvempi haluaa itseensä yhdistää (metsästysporukat tästä poikkeuksena).

Minä ja Leinonen (vasemmalla) emme ole suinkaan ainoita, jotka ovat tarkastelleet suomalaista asekauppaa taiteen keinoin. Otso Kantokorven teos [http://uusi.voima.fi/blogikirjoitus/2015/aseet-taiteeksi-ja-taide-aseeksi/] (oikealla) muistuttaa meitä siitä, että Suomen rikkaimmaksi kansalaiseksi tituleerattu Chaim Zabludowicz on rikastunut juurikin asekaupalla.
Minä ja Leinonen (vasemmalla) emme ole suinkaan ainoita, jotka ovat tarkastelleet suomalaista asekauppaa taiteen keinoin. Otso Kantokorven teos (oikealla) muistuttaa meitä siitä, että Suomen rikkaimmaksi kansalaiseksi tituleerattu ja taiteen keräilijänä tunnettu Chaim Zabludowicz on rikastunut juurikin asekaupalla.

Harmillisesti suomalainen asekauppa jatkuu ja on jopa lisääntynyt sekä kohdistunut entistä ongelmallisempiin maihin kuten SaferGloben selvityksistä selviää (muuten taas kansalaisjärjestö hoitaa sitä valvomistyötä, joka oikeastaan voisi olla valtion vastuulla).

Aseita myydään halukkaille ja ikkunasta on lentänyt ulos kaikki teeskentely siitä, että asiakkaaksi kelpuutettaisiin ainoastaan demokraattisia valtioita, joilla on ihmisoikeushommelit kuosissa. Nyt kauppaa käydään Uzbekistanin, Turkmenistanin ja Saudi-Arabian kaltaisten maiden kanssa. Ei tämä sikäli uusi motkotuksen aihe ole, kirjoitin vuonna 2005 siitä, kuinka raskaan AMOS-kranaatinheitinjärjestelmän myyminen Yhdysvalloille saattoi hyvinkin rikkoa Suomen lakia. Jo tuolloin meillä oli selvä kielto siitä, että aseita ei voida myydä maalle, joka saattaa käyttää niitä aseelliseen hyökkäykseen tai ihmisoikeusloukkauksiin – ja aseellisia hyökkäyksiähän Yhdysvallat on tehnyt vähän sinne sun tänne tuon jälkeenkin.

Ajatus siitä, että meidän Uzbekistanin, Turkmenistanin ja Saudi-Arabian – tai Yhdysvaltoihin – kaupustelemat aseet eivät päätyisi vähintäänkin epäilyttäviin touhuihin on lähinnä naiivi. Enkä usko hetkeäkään Team Finlandin asekauppiaiden syyllistyvän naiiviuteen.

Myöskään ei kannata kuvitella, että konfliktit jatkuisivat ilman, että asekauppiaat niitä aseita sinne konfliktialueelle puskevat. Ainoastaan Rambolta ei lopu paukut kesken, muut tarvitsevat sen tasaisen logistiikkaketjun, jonka toisessa päässä on myös Suomi.

YK-päivänä Helsingin Senaatintorilla vaadittiin rauhaa. Vaatimus on epäilemättä naiivi, mutta myös eettisesti perusteltu. Kuva: Teemu Silván
YK-päivänä Helsingin Senaatintorilla vaadittiin rauhaa. Vaatimus on epäilemättä naiivi, mutta myös eettisesti perusteltu. Kuva: Teemu Silván

Kuluneen viikon aikana SaferGloben raportti on poikinut paljon keskustelua mediassa ja kommenttipalstoilla. Monet kommentoijat ovat oikeuttaneet kauppoja sillä, että jos ei me myydä, niin joku muu kyllä myy. Ja että siksi meidän kantsii ottaa ne rahat kuleksimasta. Siinä sitten ollaan kädet veressä ja pyhistellään täällä kotosalla että kuinka sivistyneitä ja rauhaa rakastavia olemmekaan.

No, kyllä me olemme osallisia niihin maailman konflikteihin, mikäli meidän aseita siellä käytetään. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Perusporvarihallitus on ilmeisesti sitä mieltä, että se kauppa on, joka kannattaa ja seurauksista viis. Myydään sitten sitä kuolemaan ja ollaan tyytyväisiä, kun joku taajama saa töitä asetehtaasta. Ehkä siellä tehtaan ympärille rakennetussa taajamassa kuitenkin voisi valmistaa muutakin kuin kuolemaa Uzbekistanin kaltaisiin diktatuureihin, jonne ollaan nyt myymässä tarkkuuskiväärejä.

SaferGloben raportti ajoittui sopivasti likelle eilistä YK-päivää, jolloin marssittiin monilla paikkakunnilla pitkin maata. Perinteisten YK-päivän marssien teemana oli tänä vuonna Syyria. Häiriköiden puolesta Helsingin mielenosoitusta dokumentoi Teemu Silván.

Klovnit_web
Ne hyvät klovnit
hiljaisuus_kynttilät_01_web
Senaatintorilla järjestettiin minuutin hiljaisuus

senaatintori_kynttilä_web

Jaa tämä:

Sampsa, suomalainen terroristi

Teksti Häirikkö

Katutaiteilija Sampsa sai terrorististatuksen Egyptissä, vaikkei edes käynyt maassa.

Maaliskuun yhdeksäntenä Egyptin televisiossa Sampsaa, suomalaista taiteilijaa syytettiin Muslimiveljeskunnan terroristiksi. Sampsa ei ollut yksin syytettynä – hänen kokoon haalima kansainvälinen taiteilijaporukka leimattiin kokonaisuudessaan Muslimiveljeskunnan äänitorveksi. Muslimiveljeskunta on määritelty Egyptissä terroristijärjestöksi, ja sen jäseniksi syytettyjä on tuomittu kuolemaan näytösoikeudenkäynneissä. Taiteilijoita kohtaan esitetyt syytökset eivät ole mitenkään kevyitä.

Syytösten takana ovat teokset, jotka kritisoivat Abdel Fattah el-Sisiä. El-Sisi pyrkii Egyptin presidentiksi – ja on ennakkosuosikki – toukokuun lopussa järjestettävissä vaaleissa. Teokset ovat osa #sisiwarcrimes-kampanjaa, jonka siemen kylvettiin Helsingissä viime kesänä, kun Sampsa tapasi egyptiläisen katutaiteilija Ganzeerin. Tuolloin Ganzeer asui Helsingissä HIAPin taiteilijaresidenssissä. Katutaiteilijat pohtivat, kuinka hyödyntää taidetta työkaluna – voiko sillä oikeasti auttaa vallankumousta tai yleensäkään saada aikaiseksi muutosta politiikassa ja yhteiskunnassa.

Yhteiseksi kohteeksi kritiikille löytyi kenraali el-Sisi, joka Sampsan mukaan muun muassa ”tapatti viime vuonna joukoittain ihmisiä Rabaa al-Adawiya -aukiolla ja on nyt kävelemässä suoraan presidentin kansliaan”.

Aukiolla poliisi käytti rynnäkössä rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan kyynelkaasua, kumi- ja tavallisia luoteja, puskutraktoreita sekä sotilasajoneuvoja. Pienimmät arviot kuolonuhreista ovat sadoissa, suurimmat tuhansissa.

Sampsa tuli tutuksi suuremmalle yleisölle Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen alullepanijana. Monet ovat toki sitä mieltä, että tekijänoikeuksista puhuminen on pahasta, mutta tekijänoikeuslain kritisoiminen ei kuitenkaan riitä terroristisyytösten saamiseen.

Sampsan ensimmäinen #sisiwarcrimes-teoksen hahmo on lainattu Youtubessa levinneestä videosta, jossa sotilaat ampuvat lähietäisyydeltä mielenosoittajan, jonka kädet ovat ilmassa ja joka näyttää sotilaille rauhanmerkkiä. Kuva: Anni Maarit.

Ganzeer on noussut maailman maineeseen maalaamalla ja liisteröimällä kotimaansa valtaapitäviä kritisoivia teoksiaan Kairon katukuvaan Arabikevään kuohunnan keskellä ja sen jälkeenkin. Arabikevään vallankumousaallon saavutettua Egyptin, aiemmin graafikkona työskennelleen Ganzeerin arvot menivät uusiksi:

”Vallankumouksen myötä maailmani muuttui mustavalkoiseksi: graafinen suunnittelu menetti merkityksensä. Haluan käyttää loppuelämäni tehden jotain, jolla on merkitystä”, Ganzeer kertoi Voimalle antamassaan haastattelussa viime kesänä.

Lue lisää Ganzeerin teoksesta Tankki täynnä toivoa -artikkelista.

Ganzeerin kohteena oli aluksi presidentti Mubarakin hallitus, sitten Mubarakin väistyttyä valtaan noussut Muslimiveljeskunta. Muslimiveljeskunnan tultua kammetuksi vallasta kohdisti Ganzeer kritiikkinsä seuraavaan vallankahvaan pyrkivään, kenraali el-Sisiin.

Vaikka hänen teokset olivat alusta alkaen kriittisiä valtaa pitäviä kohtaan ei Ganzeer, oikealta nimeltään Mohamed Fahmy, kokenut tarvetta salailla identiteettiään.

”Hallituksella taitaa olla käsissään suurempia ongelmia, ei heillä riitä energiaa katutaiteilijoiden jahtaamiseen. Taide on usein rauhanomaisin tapa protestoida”, Ganzeer rauhoitteli vielä vuosi sitten.

Nyt jokin on muuttunut.

Ganzeerin teoksesta Army Above All nähtiin versio myös Helsingissä järjestetyssä Back to (the) Square 1 –näyttelyssä. Kuva: Abdelrahman Zin Eldin.

Sampan ja Ganzeerin juonimiset johtivat kansainväliseen kampanjaan. Mukaan lähtivät nopeasti Molly Crabapple Yhdysvalloista, Levalet Ranskasta, El Seed Tunisiasta, Dot Dot Dot Norjasta sekä Captain Borderline Saksasta.

Osallistujien mukana tuli myös mediahuomiota. Taiteilijoita haastateltiin ja kampanjasta kirjoittivat muun muassa The Guardian, VICE ja Huffington Post.

Ja sen jälkeen räjähti.

The Guardianin artikkelin ilmestyttyä egyptiläisessä Al Raees Wel Nas (”Presidentti ja kansa”) -televisio-ohjelmassa toimittaja Osama Kamal uutisoi #sisiwarcrimes-kampanjan takana olevien taiteilijoiden, mukana myös Sampsa, olevan Muslimiveljeskunnan maksamia terroristeja. Ohjelma lähetettiin Al Kahera Wel Nas -televisiokanavalla, jonka omistaa mainos- ja mediamoguli Tarek Nour, joka keräsi massiivisen omaisuutensa Arabikevään hulinoissa syrjäytetyn presidentti Mubarakin hallinnon valtakaudella.

Tästä voivat arabiantaitoiset kuunnella syytteet.

Terrorististatuksesta voisi tietenkin olla ylpeä, mikäli kyseessä ei olisi oikeasti vaarallinen tilanne. Ulkomaalaiset taiteilijat ovat turvassa, mutta egyptiläinen Ganzeer katosi maan alle välittömästi.

Viikko televisioidun terrorismisyytöksen jälkeen Ganzeer kuitenkin julkaisi kotisivullaan vastineen syytöksille.

”Kaikki mitä Tarek Nourin kanavalla sanotaan on voimakkaasti Sisiä tukevaa. Sisi on virastaan näennäisesti eronnut puolustusministeri ja entinen armeijan tiedustelupalvelun varajohtaja, joka parhaillaan pyrkii presidentin virkaan. On ilmiselvää, että herra Sisi ei ole muuta kuin jatke Mubarakin hallinnolle”, Ganzeer kirjoittaa.

”Näin ollen ei ole ollenkaan yllättävää, että taiteilijat, jotka ovat osallistuneet Egyptin vallankumoukseen ja jotka ovat kriittisiä Sisiä kohtaa eivät nauti Osama Kamalin kaltaisten suosiosta.”

Tämä hallinnon epäsuosiossa oleminen ei Ganzeeria yllätä tai häiritse. Muslimiveljeskuntaan linkittäminen ja terroristiksi syyttäminen sen sijaan häiritsevät. Se syytös on hengenvaarallinen.

#sisiwarcrimesin lähtölaukaus kajahti New Yorkissa ja Pariisissa.

Samaan aikaan kuin Ganzeer lymyili maan alla, Sampsa pohti Helsingissä seuraavaa siirtoaan. On helppo tehdä radikaalia taidetta turvallisessa ympäristössä. Miten syytöksiin tulisi reagoida, mikäli samalla saattaa aiheuttaa lisää harmeja kaverille, joka on piilottelee viranomaisia?

Pitäisikö Sampsan pyrkiä oikeusteitse vaatimaan toimittaja Osama Kamalia ja televisiokanavan omistavaa Tarek Nouria joko esittämään todisteita väitteilleen tai sitten esittämään julkinen pahoittelu perättömistä syytteistä? Auttaisiko tämä Ganzeeria vai altistaisiko entistä suuremmalle vaaralle ja olisiko niillä pahoitteluilla mitään arvoa, mikäli Ganzeer niiden siivittämänä katoaisi jonnekin vankityrmän pohjalle?

Norjalaisen Dot Dot Dotin #sisiwarcrimes-teos.

Ganzeerin on tarkoitus palata Helsinkiin ensi kesänä. Nyt jää nähtäväksi, pääseekö hän Helsinkiin tai yleensäkään poistumaan Egyptistä.

Kiinnostuksella voimme myös seurata, mitä HIAP – Helsinki International Artist Programme tekee edesauttaakseen residenssitaiteilijansa sanan- ja liikkumisen vapautta. Kiinnostavaa on myös, mitä kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen tekee, jotta Suomeen kutsuttu taiteilija myös pääsee perille.

Jaa tämä: