Taide

EGS: Viivaa ja vimmaa

Suomen Taideyhdistys on vanhempi kuin yksikään maamme taidemuseoista. Tänä vuonna se nostaa parrasvaloihin graffitimaalari Egsin.

”Tässä näyttelyssä voi kävellä kuvitteellisesti Mäkelänkatua pitkin ja nenään leijailee palaneen puun tuoksun”, Egs kertoo Taidehallissa Shadrach, Meshach, Abednego (I-VI) -teoksista, joiden nimi viittaa Vanhan testamentin Danielin kirjaan.

Shadrach, Meshach, Abednego (I-VI) -teokset muodostavat Taidehallissa kuvitteellisen pätkän Mäkelänkatua. Taustalla näkyy osa suunnattomasta maailmankartasta, jonka Egs on maalannut seinään näyttelyn ajaksi. Karttateos jakaa monien graffitien kohtalon – näyttelyn jälkeen se lanataan valkoisella maalilla. KUVA: Tero Jussila
Shadrach, Meshach, Abednego (I-VI) -teokset muodostavat Taidehallissa kuvitteellisen pätkän Mäkelänkatua. Taustalla näkyy osa suunnattomasta maailmankartasta, jonka Egs on maalannut seinään näyttelyn ajaksi. Karttateos jakaa monien graffitien kohtalon – näyttelyn jälkeen se lanataan valkoisella maalilla.
KUVA: Tero Jussila

”En itse ole uskonnollinen henkilö, mutta pidän Raamatun satuja kiinnostavina. Tässä tarinassa on kolme Babylonissa elänyttä miestä, joiden käskettiin kumartamaan väärää jumalaa, kultaista kuningas Nebukadressar -patsasta. Koska he eivät siihen suostuneet, heidät määrättiin poltettavaksi roviolla. He eivät siitä kuitenkaan kuolleet, vaan kävelivät roviosta vahingoittumattomina pois.”

”Jos Taidehalliin näyttelyn kasaa, niin pitäähän ainakin yhdellä teoksella olla raamatullinen nimi. Sitä paitsi Beastie Boys on tehnyt tarinasta ansiokkaan biisin, Soul Captain Band myös.”

Mutta miten Mäkelänkatu liittyy taiteilijanimestään tiukasti kiinni pitävä Egsin jo kolmisenkymmentä vuotta jatkuneeseen taiteilijan uraan graffitimaalarina?

”Tämä lähti siitä, että minulla on ystävinä puuseppiä ja he ostavat aika paljon pääkaupunkiseudulla kaadettavia vanhoja puita. Jossain vaiheessa tuli puheeksi, että Mäkelänkadulta ollaan kaatamassa poppeleita ja hetken mielijohteesta sanoin, että minä ostan ne kolme poppelia.”

Mäkelänkatu on yksi Helsingin pääväylistä ja samalla se on merkityksekäs paikka Helsingin graffitikulttuurin synnyn kannalta. 1990-luvulla se oli myös mahdollisesti kaupungin töhrityin katu.

”Siellä oli piissejä ja tägejä talojen sivuseinät täynnä ja varmaan joka viikonloppu niiden päälle tuli uusi kerrostuma. Sitten vuorostaan taloyhtiöt lanasivat maalit niiden päälle ja sama alkoi uudestaan alusta. Ymmärrettävästi asukkaat ottivat herneen nenään ja se on mielestäni ihan ookoo – se on pelin henki.”

Tämä kissa-ja-hiiri-leikki johti asukasyhdistysten ärhäköitymiseen ja katupartiointiakin nähtiin. Pian lehdistön huomiokynnys ylittyi ja vähitellen kaupunki aktivoitui. Lopulta Helsingin kaupungin rakennusviraston Stop töhryille -hanke käynnistyi ja seurasi nollatoleranssin kausi.

”Siitä seurasi kymmenen vuoden Babylon. Ne olivat aika demonisoivia aikoja, mutta Helsingin graffiti selvisi siitä. Tämä teoskokonaisuus on kunnianosoitus Helsingin graffitille, joka selvisi Babylonin liekeistä ja nousee tuhkasta museoon”, Egs kertoo.

”Nämä voisi nähdä myös toteemeina, jotka ehkä suojelevat graffitia jatkossa”, taiteilija kertoo moottorisahalla ja rälläkällä veistetyistä ja pinnasta hiileksi poltetuista teoksista.

Puuveistosten teosta yli jäänyttä tuhkaa on puolestaan käytetty Ash Clouds -teoksiin. Lasista puhalletut synkät pilvet riippuvat Taidehallin katosta lähellä puisia veistoksia.

Teokset Treaty of Jeddha (yllä) ja I watched the shadow of our plane hastening below us toimivan hienoina esimerkkeinä Egsin abstrakteista kartoista. Alkujaan kartat olivat poikkeuksetta mustavalkoisia, mutta vähitellen niihin on ilmestynyt myös väriä. Kaikuja Egsin graffititaiteesta löytyy myös kartoista, joihin taiteilija maalaa aina nimikirjaimensa. Kiinnostunut katsoja voi aloittaa vaikka paikallistamalla Amerikan mantereiden muodostaman e-kirjaimen.
Teokset Treaty of Jeddha (yllä) ja I watched the shadow of our plane hastening below us toimivan hienoina esimerkkeinä Egsin abstrakteista kartoista. Alkujaan kartat olivat poikkeuksetta mustavalkoisia, mutta vähitellen niihin on ilmestynyt myös väriä. Kaikuja Egsin graffititaiteesta löytyy myös kartoista, joihin taiteilija maalaa aina nimikirjaimensa. Kiinnostunut katsoja voi aloittaa vaikka paikallistamalla Amerikan mantereiden muodostaman e-kirjaimen.

Jos Shadrach, Meshach, Abednego –teokset kommentoivat nollatoleranssia ja siitä selviämistä, niin parhaillaan ääni kellossa on tosiaan toinen. Heiluri on heilahtanut nollatoleranssista peräti katutaidebuumiin. Tämä tietenkin vaikuttaa osaltaan siihen, että näyttelymahdollisuuksia yleensäkään avautuu. Vuonna 1864 perustettu Suomen Taideyhdistys valitsi Egsin taiteilijaksi vuoden avaavaan Taidehallin näyttelyyn. Tämä henkii muutoksesta myös taidekentällä.

”Tässä ollaan trendin harjalla. Museot haluavat olla ajassa ja etsiä kävijöitä kiinnostavaa sisältöä ja samalla kävijät ja taiteen ostajat muuttuvat ajan mukana. Olen tietenkin tehnyt tämän eteen kolmekymmentä vuotta duunia, mutta ehdottomasti aika on minun puolellani – olen osunut oikeaan hissiin oikeaan aikaan”, Egs pohtii.

Ympäröivän tilanteen muutos tarkoittaa myös sitä, että tekijöiden itse pitää pohtia tekemistään uusiksi. Luvaton graffiti on nähtävissä ainakin tilanhallinnallisena keskusteluna, tai huutona. Kun luvattomuus ja konflikti poistuu teoksesta, pitäisi tekijöiden miettiä, että mitä jää jäljelle. Riittääkö pelkkä muoto täyttämään teoksen merkityksellä?

Lasista puhallettu Fragile Identity -teos sisältää kirjaimet e, g ja s. Maapallon muotoisen Egg Earth -teoksen nimen voi tulkita vaikka viittaavan siihen, kuinka herkästi särkyvä planeettamme on.
Lasista puhallettu Fragile Identity -teos sisältää kirjaimet e, g ja s. Maapallon muotoisen Egg Earth -teoksen nimen voi tulkita vaikka viittaavan siihen, kuinka herkästi särkyvä planeettamme on.

Egsin tapauksessa siirtymä gallerioihin ja museoihin on tarkoittanut myös muutosta teosten estetiikassa. Siinä, missä betoniseinät ja metalliovet saavat yhä pinnoitteen sumutetusta kromista ja kirkkaista väreistä, on kehyksiin päätynyt abstrakteja tutkielmia kirjainyhdistelmästä e, g ja s, sekä maailman kartoista. Aluksi kartat syntyivät musteella paperille, mutta sittemmin niiden materiaalit ovat monipuolistuneet. Retrospektiivisessä näyttelyssä musteen ja paperin lisäksi materiaalina on puuveistokset sekä lasista puhalletut teokset. Uusimpina lisäyksinä repertuaariin ovat lasiset maapallot.

”Kun mistä tahansa vasta- tai alakulttuurista tulee se tykätyin asia, niin mitä jää jäljelle”, Egs kysyy. ”Mikä on sen voima sitten? Jääkö mitään alkuperäisestä ja mitä tulee tilalle?”

”Tästä voi jopa seurata taiteellinen regressio. Graffiti on monella tapaa lähellä ITE-taidetta ja harvoin ITE-taiteelle järjestetään museonäyttelyitä. Myös graffitiin liittyvien näyttelyiden kohdalla pitää miettiä, että esitelläänkö antropologisesti kulttuurillista ilmiötä vai esitelläänkö taidetta. Molemmat ovat ihan hyviä valintoja. Olen esimerkiksi nähnyt hienoja näyttelyitä vankien tekemästä taiteesta, mutta siinä on selkeä konteksti. Katutaide alkaa olemaan ilmiönä jo niin laaja, että se konteksti hajoaa.”

Sen lisäksi, että Egs maalaa teoksiinsa maailmankarttoja, hän on maalannut nimensä maailmankartalle. Hänen graffitejaan on ja on ollut näkyvillä kymmenissä maissa. Oheinen kuva on otettu vuonna 2014 Macaossa, Kiinan erityishallintoalueella. Lisää Egsin ajatuksia kartoista ja niiden merkityksellisyydestä täällä.
Sen lisäksi, että Egs maalaa teoksiinsa maailmankarttoja, hän on maalannut nimensä maailmankartalle. Hänen graffitejaan on ja on ollut näkyvillä kymmenissä maissa. Oheinen kuva on otettu vuonna 2014 Macaossa, Kiinan erityishallintoalueella.
Lisää Egsin ajatuksia kartoista ja niiden merkityksellisyydestä täällä.

Taidehallissa nähdään puhdasta graffitia ainoastaan dokumentaaristen valokuvien muodossa ja taiteilijan vanhoissa luonnoksissa. Silti kaikessa, mitä Egs tekee on löydettävissä ainakin kaikuja graffitista.

”Graffitimaalarin täytyy aina miettiä, että miten sovittaa teoksen kulloiseenkin paikkaan. Graffiti on taidetta, joka tapahtuu tilassa ja ajassa, ja tekijän pitää ymmärtää että mitkä jutut toimivat kulloisessakin paikassa. Radan varressa toimii yksi asia ja vaikka virolaisessa ränsistyneessä, hylätyssä teollisuusrakennuksessa toimii toinen asia. Pitäisi olla herkkä aistimaan se, mitä sinne tekee. Tilan ja ajan lukemista ja teoksen sovittamista. Välillä sen pitää huutaa ja välillä pitää kuiskata.”

”Työhuoneellakin tekemissä teoksissani pyrin säilyttämään sen saman henkisen energian. Samasta viivasta ja vimmasta se lähtee.”

Egs: Writing My Diary. Helsingin Taidehalli 13.1.–25.2.2018
Egs: EGS. 240 sivua (Suomen Taideyhdistys 2018)

Egsin tuotantoon voi tutustua tämän videon välityksellä, jossa taiteilija on tositoimissa.

Jaa tämä:

Pihtarihuorat feminismin asialla

Kun patriarkaattia murskataan, pilkottaa vakava asia karnevalismin kaavun alta.

Itselleni tää porukka on ollut henkireikä paskaa maailmaa vastaan. Turvallinen tila, jossa saan aukoa tai olla aukomatta päätäni niin paljon kuin haluan ja kertoa oman tarinani omilla sanoillani”, Pilluminati avaa.

Pilluminati on salanimi Pihtarihuorat-ryhmän jäsenelle. Ryhmä ylläpitää feminististä keskustelua blogissa, Twitterissä ja Instagramissa. Meno on ilakoivaa ja kuvasto hassuttelevaa – mutta on turha luulla, että tekijät eivät olisi tosissaan asiansa kanssa.

”Me ollaan kollektiivi, joka ­haluaa murskata patriarkaattia ja muuttaa maailmaa puhumalla avoimesti vaikeistakin aiheista ja olemalla ihan helvetin hauskoja”, jatkaa Sullemäen ­Anna

Pihtarihuorat-ryhmän puolesta kommentoi tässä haastattelussa viisi salanimellä esiintyvää naisoletettua henkilöä. Pihtarihuorat leikittelee nimeään myöten sukupuolistereo­typioilla ja on varsin suorasukainen ulosannissaan. Provokatiivinen tyyli ei kuitenkaan ollut itsestään selvä valinta kertoo Sullemäen Anna.

”Käyttämämme kommunikaatiotapa ei ole tietoisesti ja systemaattisesti suunniteltu ja valittu. Se on syntynyt luontevasti meidän toimintatavan, siis anonymiteetin, seurauksena. Ehkä tämä sitten kuvastaa jotain sisältä kumpuavaa tarvetta sanoa suoraan ja välillä rumasti – ainakin omalla kohdallani.”

KAKSI ROOLIA Italia on täynnä puistoja ja nämä puistot ovat täynnä vanhoja patsaita. Monet puistoista ovat All Male Panel -kokemuksia, joissa patsaiden parrakkaat setämiehet pohtivat viisaita ja/tai ovat valmiita sotaan hevosen selässä. Välillä puistoissa voi myös kohdata naisia esittäviä patsaita. Näissä patsaissa naisille on tarjottu vain ja ainoastaan kaksi roolia: kaino Neitsyt Maria sekä rintansa paljastava Afrodite/Venus-hahmo. Nämä kaksi roolia eivät vahingossakaan sekoitu keskenään.  Koska me ihmiset olemme todellisuudessa monimutkaisia otuksia, päätimme sotkea nämä roolit tämän artikkelin kuvituksessa. Samoin Pihtarihuorat sotkevat näennäisen vastakkaiset roolit yhteen.  Tarkoitus ei ole rienata. Tarkoitus on muistuttaa, että kukaan meistä ei ole yksinkertainen tai -ulotteinen. KUVA: Ninni Kairisalo
KAKSI ROOLIA Italia on täynnä puistoja ja nämä puistot ovat täynnä vanhoja patsaita. Monet puistoista ovat All Male Panel -kokemuksia, joissa patsaiden parrakkaat setämiehet pohtivat viisaita ja/tai ovat valmiita sotaan hevosen selässä. Välillä puistoissa voi myös kohdata naisia esittäviä patsaita. Näissä patsaissa naisille on tarjottu vain ja ainoastaan kaksi roolia: kaino Neitsyt Maria sekä rintansa paljastava Afrodite/Venus-hahmo. Nämä kaksi roolia eivät vahingossakaan sekoitu keskenään. 
Koska me ihmiset olemme todellisuudessa monimutkaisia otuksia, päätimme sotkea nämä roolit tämän artikkelin kuvituksessa. Samoin Pihtarihuorat sotkevat näennäisen vastakkaiset roolit yhteen. 
Tarkoitus ei ole rienata. Tarkoitus on muistuttaa, että kukaan meistä ei ole yksinkertainen tai -ulotteinen.
KUVA: Ninni Kairisalo

Saatanan Tosikko perustelee anonyymiyttä juuri sillä, että sen ansiosta ryhmän jäsenet voivat olla suorasukaisempia kuin omilla nimillä ja naamoillaan.

”Mehän ollaan vaan joukko turhautuneita feministejä, jotka ei halua olla hiljaa.”

Carmen Emmanuelle puolestaan uskoo, että Pihtarihuorien ulosanti on väsymystä ja vasteveto tyylille, jota naisilta yleensä odotetaan.

”Ehkä se anonymiteetti luo osaltaan fiilistä, että kun me kerran voidaan sanoa suoraan ja muut ei välttämättä voi, me sitten todellakin sanotaan.”

Salanimien taustalla ovat myös nykyaikaisen nettikeskustelun realiteetit. Feminismistä kirjoittavat naiset ovat tunnetusti alttiita varsin asiattomalle palautteelle. Anonymiteetti mahdollistaa revittelyn ilman pelkoa siitä, että kakka valuisi muualle elämään. Omilla kasvoilla voi käydä samaa keskustelua toisissa paikoissa ja toisilla tyyleillä. Valittu strategia on toiminut sikäli hyvin, että Pihtarihuorille on tullut yllättävän vähän asiatonta palautetta.

Rosalind Franklymydear muistuttaa, että kaikilla pihtarihuorilla on vapaus sanoa asiat ”ihan just kuten huvittaa”. Franklymydear myös perustelee ryhmän nimessä ja viestinnässä esiintyvän karnevalismin ja hassutelun.

”Valtaa, valta-asetelmia ja johtajia on kautta aikojen horjutettu huumorilla, naurulla ja pilailulla. Myös sukupuolten valta-asemille voi ja pitää tehdä näin. Jos tekstejämme lukee, huomaa, että niissä käsitellään asioita varsin erilaisin äänenpainoin ja vaihtelevalla vakavuusasteella. Juuri hyvä niin.”

Sullemäen Anna sanoo toivovansa, että Pihtarihuorat tavoittaa mahdollisimman laajasti ihmisiä, jotka kaipaavat elämäänsä feminististä voimaantumista.

”Mutta koskaan en oo kirjoittanut yhtään tekstiä tai twiittiä ajatuksella, että toivottavasti tämä tavoittaa jonkun tietyn kohderyhmän. Olen sanonut sen, mitä olen kokenut ja ajatellut, ja uskonut siihen, että nämä jutut resonoi muidenkin kanssa. Setämiesten mussutus kuuluu asiaan: jos vähintään yksi setämies ei jutuista ärsyynny, ei selvästikään ole tehnyt kaikkea oikein.”

Sullemäen Annan käyttämä setä­mies-termi on peräisin koomikko Mylly­rinteen sketsistä ja on levinnyt varsin laajalle nykypuheessa. Termi on sikäli irtautunut sanojen vakiintuneista merkityksistä, että setämiehen ei tarvitse olla iäkäs tai mies. Myös nuoret ja naiset voivat olla setämiehiä. Useimmiten setämieheyteen sisältyvä arvokonservatiivinen mussuttaminen ilmenee kuitenkin juuri setäikäisten miesten keskuudessa. 

Pilluminati muistuttaa, että manspleinaavia setämiehiä huonomminkin voi mennä.

”Setämiesten mussutus ei edes enää ole pahinta, mitä tuolla netissä on.

Setä­miehet ovat aikansa kasvatteja, ja niille voi laittaa rehellisesti kampoihin ja sanoa, että ’setä olet väärässä’. Setämiehiä harvoin tarvitsee tosissaan pelätä, vaikka tarpeetonta mussutusta ei toki tartte sietää. Natsien ja sovinisti-rasistitrollien mussutusta en siedä yhtään, ja ne menee kaikki suoraan blokkilistalle. Se on myös yksi tapa pitää keskustelut edes kohtuullisen siisteinä ja samalla yritys turvallisempaan someen.”

Hullut noidat Tekijä: Tuntematon Aerosolimaali aaltopellille ~ 2010 luku Keskustelua feminismistä ja naisten asemasta yhteiskunnassa ei käydä pelkästään internetissä ja yliopistojen luennoilla. Keskustelua käydään ihan kaikkialla ja kaikilla alustoilla. Yksi riemastuttava esimerkki aiheeseen liittyvistä päänavauksista löytyy itäisestä Helsingistä, Herttoniemen teollisuusalueelta. Starkin varastorakennuksen seinässä on komeillut vuosia oheinen mietelause. Hullut noidat -teos on malliesimerkki taiteesta, jossa tekijä on edennyt sisällön ehdoin ja päättänyt olla kikkailematta estetiikalla. Substanssi kantaa teosta ja nostaa sen lukuisten teknisesti ansiokkaampien teosten yläpuolelle.
HULLUT NOIDAT
Tekijä: Tuntematon
Aerosolimaali aaltopellille ~ 2010 luku
Keskustelua feminismistä ja naisten asemasta yhteiskunnassa ei käydä pelkästään internetissä ja yliopistojen luennoilla. Keskustelua käydään ihan kaikkialla ja kaikilla alustoilla. Yksi riemastuttava esimerkki aiheeseen liittyvistä päänavauksista löytyy itäisestä Helsingistä, Herttoniemen teollisuusalueelta. Starkin varastorakennuksen seinässä on komeillut vuosia oheinen mietelause. Hullut noidat -teos on malliesimerkki taiteesta, jossa tekijä on edennyt sisällön ehdoin ja päättänyt olla kikkailematta estetiikalla. Substanssi kantaa teosta ja nostaa sen lukuisten teknisesti ansiokkaampien teosten yläpuolelle.

Feminististä keskustelua on viime vuosina käyty niin teoreettiseen taustaan tukeutuen kuin kokemuspohjaisestikin. Ryhmä itse edustaa enemmän actionfeminismiä, eivätkä jäsenet koe tarpeelliseksi arvottaa yhtä tapaa toisten yli, tai kuten Sullemäen Anna sen muotoilee:

”Näen tärkeänä, että feminismistä voi puhua ja feminismiä voi tehdä ilman, että tarvitsee olla tutkija tai tuntea akateemisia termejä ja käytäntöjä. Tutkimus on ihan tosi tärkeää, mutta feminismiä ei pidä joutua jättämään vain niille, jotka ymmärtää ja osaa ’parhaiten’. Sen pitää olla laajamittainen kansanliike, jossa on tilaa monille äänille ja tavoille tehdä, kunhan tavoite on sama: patriarkaatin murskaaminen ja laaja yhteiskunnallinen ja rakenteellinen tasa-arvo.”

Pihtarihuorien jäsenillä on erilaiset taustat sen suhteen, kuinka paljon he ovat perehtyneet akateemiseen feminismiin ja kuinka paljon siihen kirjoituksissaan nojaavat, kertoo Carmen Emmanuelle. 

”Pidän tutkimusta tärkeänä ja kiinnostavana, mutta pidän myös välttämättömänä, että feministisessä keskustelussa on tilaa monenlaiselle puheelle. Siihen ei saa muodostua ’oikean puheen kriteerejä’, jotka estävät joitain feministejä avaamasta suutaan. Se alkaisi toimia feminismiä vastaan. Onneksi kentällä on hyvin tilaa, ja mitä enemmän meitä toimijoita on, sitä helpompaa kaikilla on.”

Rosalind Franklymydear puolestaan siteeraa feministiteoreetikko ­Judith Butleria

”Mikä uusi politiikan muoto sukeutuu esille, kun identiteetti yhteisenä perustana ei enää rajoita puhetta feministisestä politiikasta?” 

Hän jatkaa omin sanoin: ”Ei tarvita vaatimusta yhteisestä identiteetistä, jotta voimme taistella epätasa-arvoa vastaan. Kaikkia feministejä tarvitaan. Niitä, jotka tutkivat ja muuttavat kieltä ytimiä myöten, tutkivat kuinka monta Juhaa on johtopaikoilla ja kuinka monta naista. Niitä, jotka marssivat kadulla. Niitä, jotka ovat johtajia tai kirjoittajia. Niitä, jotka omassa arjessaan muuttavat asioita, palkkaavat naisia, kutsuvat naisia paneeleihin, virkkaavat pimppejä.”

Lista feministisen vallankumouksen edessä olevista esteistä on pitkä ja jopa masentava. Sen ei kuitenkaan pidä antaa lannistaa, esteitä on ennenkin ylitetty yksi kerrallaan. Pihtarihuorien listalta löytyvät muun muassa asenteet ja ajattelutavat, tottumukset ja jääräpäiset valkoiset heteromiehet sekä sisäistetty naisviha. Listalla ovat myös köyhyys, naisten alistettu asema ja lukutaidottomuus, tabut ja tiukat sukupuoliroolit, käsitykset miesten ja naisten töistä sekä ajatus siitä, että tasa-arvo olisi jo saavutettu ja maailma valmis.

Pihtarihuorien Instagram-seinällä on osallistuttu aikalaiskeskusteluun myös kommentoimalla typeriä lööppejä.
NAINEN KUIN VAATENAULAKKO Pihtarihuorien Instagram-seinällä on osallistuttu aikalaiskeskusteluun myös kommentoimalla typeriä lööppejä.

Ongelmallisiin sukupuolirooleihin liittyy myös ryhmän nimi, jossa heitetään perinteisellä madonna/huora-jaottelulla vesilintua. Carmen Emmanuellen mukaan perinteinen jaottelu on ”keino laittaa nainen paikoilleen ja rajoittaa naisen tilaa ja oikeuksia”. 

”Lisäksi se on oiva esimerkki siitä, kuinka naisen seksuaalisuuteen ei kyetä suhtautumaan normaalisti. Tarvitaan tilaa olla sellainen kuin on.”

Saatanan Tosikon mielestä tuntuu tyhmältä, että 2010-luvulla pitää edes miettiä madonna/huora-jaottelua tai pohtia, miten siitä päästäisiin eroon. 

Pilluminatilakin on sanottavansa aiheesta:

”Koko jaottelu on hyvin perinteistä – ja julmaa – vallankäyttöä, jossa nainen ei voi koskaan olla riittävän hyvä. Ja noita stereotyyppisiä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka, ja niitä liitetään ihan kaikkiin sukupuoliin. Myös Carmen Emmanuellen pointti seksuaalisuudesta on hyvä ja tärkeä. Koko binäärinen sukupuolijärjestelmä pitäisi räjäyttää, ja meidän pitäisi oppia kohtelemaan toisiamme ihmisinä.”

Sullemäen Anna muistuttaa, että eivät nämä asenteet elä pelkästään vanhan kansan keskuudessa. Myös nuoremmat sukupolvet ovat sisäistäneet niitä:

”Eniten surettaa, että monet nuoret tuntuvat edelleen ajattelevan, että naisen arvo vähenee seksi­kumppanien myötä. Kuinka ne on eri naiset, joita pannaan kuin ne, keiden kanssa mennään naimisiin. Oikein klassinen huora/­madonna-jako. Vanhat, seksistiset asenteet ovat voimissaan, ja ­koen, että meidän pitäisi yhteiskunnassa puhua enemmän seksistä. Ja nimenomaan oikeasti puhua siitä, ihan arkisesti, eikä tehdä siitä jotain vitun mystistä touhua.”

Hän painottaa, että myös sukupuoli­roolien rikkominen ja binääriajattelusta luopuminen ovat uskomattoman tärkeitä askelia. 

”Jokaisen pitäisi saada panna tai olla panematta just niin kuin itse haluaa, ilman, että jotkut mystiset sukupuoleen liittyvät odotukset kahlitsee meitä. Siksi feminismi on niin tärkeää – se on vapautusliike, joka pyrkii muuttamaan maailmaa niin, että meillä olisi kaikilla tilaa olla yksilöitä.”

FYSIIKKA, FIILIS, MITÄ NÄITÄ NYT ONKAAN? Myöskään meemit eivät ole olleet vieraita työkaluja, kun Pihtarihuorat ovat osallistuneet keskusteluun.
FYSIIKKA, FIILIS, MITÄ NÄITÄ NYT ONKAAN? Myöskään meemit eivät ole olleet vieraita työkaluja, kun Pihtarihuorat ovat osallistuneet keskusteluun.
Jaa tämä:

KOUVOLASSA EI PIDÄ JUMAALAA PILKKAAMAN

Joukko huolestuneita kansalaisia vaatii Harro Koskisen Sikamessias-teoksen poistamista museosta. Kyseessä ei ole ensikerta moiselle 

Harro Koskisen vuonna 1969 valmistunut klassikkoteos Sikamessias on kuumentanut tunteita Kouvolassa. Poikilo-museossa esillä olevan teoksen poistamiseksi on kerätty adressi, jossa vaaditaan seuraavaa:

Mikäli olisit tuomari, langettaisitko tämän tekijälle tuomion Jumalan pilkasta?
Mikäli olisit tuomari, langettaisitko tämän tekijälle tuomion Jumalan pilkasta?

”Me allekirjoittaneet kouvolalaiset osoitamme syvän surumme seuraavasta syystä: Taidemuseo Poikilon Suomi 100 näyttelyssä on esillä Sikamessias-teos, joka pilkkaa törkeästi vapahtajaamme Jeesusta Kristusta ja hänen ristinkuolemaansa koko maailman syntien sovittamiseksi. Pyydämme, että ’taideteos’ poistetaan välittömästi häpäisemästä Suomi100-vuotta näyttelyä.”

Huomautettakoon, että ko. adressissa ei ole kuin 27 allekirjoitusta ja museo ilmoitti, ettei sillä ole mitään aikomuksia poistaa teosta näyttelystä. Taiteilija itse piti ajatusta Jumalan pilkkaamisesta absurdina:

”Minulla ei ollut minkäänlaista tarkoitusta pilkata teoksellani Jumalaa. Ihmisen pitää olla vähäjärkinen, jos hän kuvittelee, että Jumalaa edes voisi pilkata. Olin lähes 30 vuotta naimisissa papin kanssa, ja minulla on jonkinlainen käsitys teologiasta”

Koskinen sai teoksensa takia tuomion jumalanpilkasta vuonna 1974. Sakkotuomio oli merkittävä ja nykyrahaksi muutettuna yli 20 000 suuruinen. Koska taiteilija ei tunnustanut tekoa, ei edes tasavallan presidentti, Urko Kekkonen, voinut häntä armahtaa ja sakoista vapauttaa.

Oikeudessa pohdittiin ihan tosissaan, että onko tässä kyseessä lipun häpäisy. 2/5-osan mielestä oli. Onneksi järki voitti ja taiteilija välttyi tuomiolta.
Oikeudessa pohdittiin ihan tosissaan, että onko tässä kyseessä lipun häpäisy. 2/5-osan mielestä oli. Onneksi järki voitti ja taiteilija välttyi tuomiolta.

Sikateosten jälkeen Koskinen tekin myös veistoksia, joissa Suomen lippu mm. repeytyi ja syttyi tuleen ja hän sai Turun raastuvanoikeudessa melkein tuomion myös lipun häpäisemisestä. Tuomio kaatui äänin 3-2.

Eri tavoin tuhoutuvat liput olivat osa Suomalainen elämänmuoto -teossarjaa, joka lainasi nimensä poliittisen oikeiston vuoden 1970-presidentinvaaleissa käyttämältä sloganilta.

Samaan sarjaan kuului myös parodioita yritysten logoista. Yrityksiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Taiteilija itse kuvaili minulle maailman muutosta siten, että eipä enää 2000-luvulla näistä kriittisistä teoksista suuttuisi kirkko tai valtio, mutta yritykset olisivat ihan eri asia. 

Totta. Tuleehan siitä haisua, kun öljy palaa.
Totta. Tuleehan siitä haisua, kun öljy palaa.

”Markkinatalous on nykyään se jumala.”

Koskisen tuhoutuvia lippuja voi käydä katsastamassa tammikuuhun 2018 saakka Vantaan taidemuseo Artsin Vallaton-näyttelyssä.

 
 
 
Jaa tämä:

Kirjainten runttaamisen taito

Kuvataiteilija Jani Tolinin mielestä museoihin tarvitaan lisää graffitiosaamista.

Keravan taidemuseo Sinkan julkisivun moni­värinen seinä­maalaus näyttää arkki­tehtoonisesti muo­dottomassa kaupunkiympäristössä yhtä aikaa jyrkältä ja iloisen huolettomalta. Kyseessä on näyttävistä seinämaalauksistaan tunnetun saksalaisen Claudia Walden eli MadC:n spreijaamalla toteuttama abstrakti teos. 

MadC Installation at Sinkka | Taide- ja museokeskus (Kerava Art Museum) on August 03, 2017 in Kerava, Finland. Photo: Marco Prosch
MadC:n jäljiltä Keravan taidemuseo Sinkan julkisivu on kovasti värikkäämpi.

Rakkaudesta vapauteen -näyttelyssä Sinkka avaa ensimmäisten joukossa tilansa graffitille, jonka monet sijoittavat edelleen ainoastaan katutaiteen kenttään. Keravalaisen graffititaiteilija Jouni Väänäsen eli Psyken kuratoimassa näyttelyssä pyritäänkin vetämään selvää rajaa graffitin ja katutaiteen välille. 

”Katutaide on mitä tahansa kadulla tehtävää taidetta, kuten esimerkiksi sabluunalla tehtyjä maalauksia tai julisteita. Urbaani graffiti taas palautuu 1960–70-lukujen New Yorkissa ja Phila­delphiassa syntyneeseen, kirjaimista ja kirjaindynamiikasta tyyliteltyyn reviirin merkitsemiseen”, määrittelee näyttelyssä omalla nimellään mukana oleva Jani Tolin.

 ”En halua dissata minkäänlaisen katutaiteen tekemistä, mutta katu­taiteessa ei ole nähtävissä samalla lailla traditiota kuin graffitin tekemisessä. Instituutioiden ulkopuolella syntynyt graffiti on merkittävin taiteenlaji sitten impressionismin. Niiden välissä ei ole mitään visuaalisesti ja tyylillisesti yhtä moninaisesti kehittynyttä suuntaa.”

EORE: Not Quite, yksityiskohta. Spraymaali levylle 2017.
EORE: Not Quite, yksityiskohta. Spraymaali levylle 2017.

Huolellisesti jäsennelty ja ripustettu näyttely jakautuu kolmeen osaan. Niistä ensimmäisessä esitellään valokuvien kautta klassista 1960-­luvun New York -graffitia ja sen rantautumista Suomeen hiphopin kyydissä 1980-luvulla. Kotikutoisissa valokuvissa esiintyvistä maalareista moni on nyt viisikymppisenä paikalla avajaisissa. 

Esillepanon toisessa osassa esitellään tämän ajan suomalaista graffitia alan tunnetuimpien tekijöiden tekemänä. Töiden tyyli vaihtelee esimerkiksi Actonin tarkoista helvetica-fontin variaatioista Tazerin ja Paraziten räjähtäviin kirjaimiin sekä MioninJr:n ja Eoren sarjakuvaftyylisiä figuureita sisältäviin töihin.

Viimeisessä osassa esitellään niin sanottua post-graffitia, joka on graffitin muotokieltä ja tekotapaa hyödyntävää mutta sen kalligrafisesta perustasta etääntynyttä kuvataidetta. Näyttelyssä sitä edustavat MadC:n julkisivutyön ohella esimerkiksi Traman kankaalle spreijaamat hieroglyfisommitelmat, EGS:n puhalletusta lasista tehdyt veistokset ja Jani Tolinin kollaasimaiset maalaukset.

EGS: Fragile Identity 5. Puhallettu lasi 2017. Suomalaisen graffititaiteen pioneeri EGS on venyttänyt ilmaisumuodon rajoja ja ajoittain tyystin poistunut karsinasta. Graffitijuurillen uskollisesti hänen teoksistaan on edelleen aina löydettävissä nuo kirjaimet e, g, ja s – joskin hyvin abstraktissa muodossa.
EGS: Fragile Identity 5. Puhallettu lasi 2017.
Suomalaisen graffititaiteen pioneeri EGS on venyttänyt ilmaisumuodon rajoja ja ajoittain tyystin poistunut karsinasta. Graffitijuurillen uskollisesti hänen teoksistaan on edelleen aina löydettävissä nuo kirjaimet e, g, ja s – joskin hyvin abstraktissa muodossa.

Sallitut maalausseinät ja talojen julkisivujen muraalimaalaukset ovat viime vuosina yleistyneet Helsingissä. Omatoiminen urbaani taide tuntuu lyöneen läpi.

”Onhan se ilahduttavaa, etenkin sen jälkeen kun kymmenen vuoden nollatoleranssin aikana menetettiin monta tekijäsukupolvea. Muraalien suhteen minusta on kyllä sääli, ettei niissä käytetä juurikaan kotimaisia osaajia. Järjestävien tahojen kuratointi ei muutenkaan aina ole sitä tasoa kuin pitäisi olla”, murahtaa Tolin.

Jos graffitin määrittelee nimenomaan esteettisenä ilmaisulajina, joka on palautettavissa kirjainten manipulointiin, eikä kaupunkitilaan perinteisesti liittyvän julkaisualustansa kautta, hyppäys betoniseinältä museoon on ensivaikutelmaa lyhyempi.

Jani Tolin: Controlled Enviroment. Sekatekniikka 2013. Myös Jani tolin on ottanut aimo harppauksia perinteisestä graffitista. Hänen Keravalla esillä olevat teoksensa putoavat huoletta post-graffiti-määritelmän piiriin.
Jani Tolin: Controlled Enviroment. Sekatekniikka 2013.
Myös Jani tolin on ottanut aimo harppauksia perinteisestä graffitista. Hänen Keravalla esillä olevat teoksensa putoavat huoletta post-graffiti-määritelmän piiriin.

”Sinkan näyttelyllä on graffitin omakohtaisestikin hyvin tunteva kuraattori, mutta yleensä taidemuseoissa graffitia lähestytään ulkokulttuurisesti ja ammattitaidottomasti. Tämä on ymmärrettävää, koska taideopintojen kautta aiheeseen on vaikea syventyä. Tukholman yliopistossa vaikuttava ruotsalainen graffiti­tutkija Jacob ­Kimvall on akateemisella puolella ilahduttava poikkeus”, Tolin muistuttaa.

Eikö museoiden tehtävä ole taiteen esittämisen ohella nimenomaan myös taiteen tallentaminen ja tutkiminen jälkipolvia varten?

”Tässäkin törmätään siihen, että museot tarvitsisivat uutta osaamista tai jotain konsulttiapua siinä, mikä moninaisesta graffitista ja laveammin määrittyvästä katutaiteesta on oikeasti säilyttämisen arvoista.”

Rakkaudesta vapauteen Keravan taide­museossa 29.10. asti. Alkuvuodesta 2018 näyttely jatkaa Oulun taidemuseossa.
Jacob Kimvallin Voimalle antama haastattelu löytyy täältä.

 

Jaa tämä:

Rajat kiinni!

Riiko Sakkisen taidenäyttely ja kirja muistuttavat unelman ja toteuman välisestä ristiriidasta.

2000-luvulla Euroopassa on käyty keskustelua Fortress Europe -ilmiöstä eli siitä, kuinka Eurooppa linnoittautuu erilleen muusta maailmasta. Keskustelu on lähtenyt siitä perusolettamuksesta, että Eurooppa ei ole vielä linnake. 

”Jos joku vaatii Euroopan rajojen sulkemista, hän ei seuraa aikaansa. Rajamme on jo suljettu repivällä concertina-piikkilangalla. Kylmän sodan rautaesirippu oli leikkikalu verrattuna Euroopan nykyisiin raja-aitoihin”, ­taiteilija Riiko Sakkinen linjaa.

Pienellä korjauksella vauraille länsimaisille tarkoitetun hotellin Ei siivoista, kiitos -lappu muuttuu maahanmuuttopoliittiseksi kannanotoksi.
Pienellä korjauksella vauraille länsimaisille tarkoitetun hotellin Ei siivoista, kiitos -lappu muuttuu maahanmuuttopoliittiseksi kannanotoksi. KUVA: Elina Hiironniemi

Sakkisen Rajat kiinni -näyttely ­Serlachius-museossa on ahdistava kokemus. Näyttelyssä hän kyseenalaistaa eurooppalaisten yhteiskuntien avoimuuden ja kiinnittää huomiota rakenteelliseen rasismiin, jota löytyy yhteiskuntien monista eri kerroksista. Sakkinen ei vaadi rajoja kiinni – hän toteaa niiden jo olevan kiinni. 

Näyttelyä valmistellessaan Sakkinen kiersi yhdessä Serlachius-museon johtaja Pauli Sivosen kanssa tutkimassa raja-alueita, joiden kautta pakolaiset ja turvapaikan hakijat pyrkivät sisään Euroopan (kuviteltuun) onnelaan. Muun muassa Espanjalle kuuluvat ja Pohjois-Afrikassa sijaitsevat Ceutan ja Melillan eristetyt kaupungit, Kreikan saaristo ja hävitetyt pakolaisleirit Ranskassa piirsivät synkeän kuvan avoimeksi mielletystä länsimaisesta yhteiskunnasta.

 

[/su_youtube] Volgan lautturit. Vuonna 2016 Suomeen tuli ennätysmäärä turvapaikanhakijoita Venäjän kautta. Aluksi monet turvapaikan hakijat ylittivät rajan polkupyörällä, mutta vaikeuttaakseen rajan ylitystä, suomalaiset viranomaiset asettivat rajan ylittämiselle ehdoksi autolla ajamisen. Yksi näistä rajan ylityksessä käytetty auto, vanha Volga, päätyi Sakkisen näyttelyyn. Sakkisen Volgassa on hänen Syyriassa keräämää mainos- ja propagandakuvastoa sekä hänen Syyriassa tekemiä ja Syyriaan liittyviä taideteoksia. Monet Venäjän ja Suomen rajan ylittäneistä turvapaikanhakijoista pakenevat Syyrian sisällissotaa.
Alkuperäinen Volgan lautturit on Ilja Repinin vuonna 1873 valmistunut maalaus, joka kuvaa surkeassa asemassa olevia työläisiä, jotka repivät köysin laivaa ylös Volga-jokea.

Riiko Sakkinen: Frontekstuuri. "Frontex on Euroopan unionin rajavalvontavirasto, jonka tärkein tehtävä on estää maahanmuuttajia ja pakolaisia pääsemästä Eurooppaan. Frontexin motto on libertas, securitas, justitia, eli vapaus, turvallisuus ja oikeudenmukaisuus." – R. Sakkinen
Riiko Sakkinen: Frontekstuuri.
”Frontex on Euroopan unionin rajavalvontavirasto, jonka tärkein tehtävä on estää maahanmuuttajia ja pakolaisia pääsemästä Eurooppaan. Frontexin motto on libertas, securitas, justitia, eli vapaus, turvallisuus ja oikeudenmukaisuus.”
– R. Sakkinen

Sakkinen tunnetaan provokatiivisena taiteilijana, jonka puhuessa kuulijan tulee olla valppaana. Hänen taiteensa edessä pitää olla varovainen. 

Sakkinen tekee taidetta sekä kaupallisesta että poliittisesta propagandasta ja tuottaa itse propagandaa. Teoksissa vilisee alan kuvastoa Syyrian presidenttien muotokuvista karkki- ja roskaruokamainoksiin. Taiteilijan ansioksi on luettava se, että hän on jopa raivostuttavan avoin propagandansa kanssa. 

Propaganda kuitenkin toimii huonosti silloin, kun se on näkyvää ja tunnistettavaa, ja Sakkinen riisuu sen kaikesta verhoilusta ja viimeisestäkin viikunanlehdestä. Suoraviivaisuudessaan Sakkisen teoksia ei voikaan pitää erityisen onnistuneena propagandana, mutta niiden arvo onkin muualla.

 

Rautaesiriput elävät ja voivat hyvin 2000-luvun Euroopassa.
Rautaesiriput elävät ja voivat hyvin 2000-luvun Euroopassa. KUVA: Elina Hiironniemi.

 

Näyttelynsä avajaisissa Sakkinen määritteli itsensä penkillä olevaksi neulaksi, joka sattuu istujan perseeseen. Ehkä tekee hyvää itse kullekin välillä herätä pistokseen – silläkin uhalla, että sen jälkeen perseeseen tosiaan sattuu.

Sakkinen ja Sivonen tuottivat näyttelystä ja tutkimusmatkastaan kirjan. Siinä on näyttelyteosten lisäksi Sivosen ansiokas matkapäiväkirja, joka kattaa kaksikon kaksi tutkimus­matkaa Euroopan rajoilla. 

Riiko Sakkinen: Rajat kiinni Serlachius-museo, Mänttä 7.1.2018 asti.
Riiko Sakkinen & Pauli Sivonen: Rajat kiinni. (Parvs 2017)

Concertinaon harmonikan kaltainen paljesoitin. Concertina on myös poikkeuksellisen vittumaisen piikkilankamallin nimi. Espanjalainen European Security Fencing -yhtiö on nopeasti kasvava Concertina-piikkilangan valmistaja. ESF:n tuotteita on levitetty perin suurissa määrin Euroopan rajoille.
Concertina on harmonikan kaltainen paljesoitin. Concertina on myös poikkeuksellisen vittumaisen piikkilankamallin nimi. Espanjalainen European Security Fencing -yhtiö on nopeasti kasvava Concertina-piikkilangan valmistaja. ESF:n tuotteita on levitetty perin suurissa määrin Euroopan rajoille. KUVA: Elina Hiironniemi
Jaa tämä:

Suomi tarvitsee parodialain

Suomen laki ei tunne parodiaa, vaikka syytä olisi.

”Parodia on ikiaikainen tapa kritisoida olemassa olevia instituutioita ja valtarakenteita. Se on tapa keskustella valtaapitävien kanssa valtaapitävien omalla kielellä”, teknologiaoikeuteen erikoistunut lakimies ja Turre Legal -lakiasiaintoimiston osakas Herkko Hietanen avaa. Hietasen mukaan parodia on tärkeä osa nykyistä  viestintäkulttuuria.

Viestintäkulttuuri käy parhaillaan läpi suurta murrosta. Sen myötä yksittäisen kansalaisen mahdollisuudet saavuttaa suuret yleisöt esimerkiksi sosiaalisen median kautta ovat moninkertaistuneet. Viestintäkulttuuri on myös muuttunut entistä visuaalisemmaksi. Yritykset keskittyvät kommunikoimaan kansalaisille mainoskuvin.

Mainoksiin liittyvät myös vastamainokset. Suomalainen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne parodian käsitettä, ja vastamainosten kaltaiseen parodiaan liittyy merkittäviä epävarmuuksia.

”Olemme edustaneet useita aktivisteja ja taiteilijoita, jotka ovat käyttäneet parodiaa viestintäkeinona. Samalla olemme huomanneet, että parodiaa koskevaa lainsäädäntöä ja siihen liittyvää oikeuskirjallisuutta ja -käytäntöä olisi syytää kehittää. Nykyään tuomioistuimilta tulee hyvin vaihtelevia päätöksiä.”

Parodiatapausten määrä on kasvanut viime vuosina. 

”On koko ajan teknisesti helpompaa luoda uutta vanhan päälle. Nykyään kuka tahansa meistä pystyy tekemään kuvallisia parodioita, ja moni käyttää parodiaa myös oikeutuksena tekijänoikeuden väärinkäytölle”, Hietanen linjaa.

Vuonna 2007 Raisio Oyj lähestyi taiteilija Jani Leinosta uhkailevalla kirjeellä. Raisio väitti Leinosen Elovena-paketteihin maalaamien teosten rikkovan yhtiö tavaramerkkiä. Leinonen kehysti kirjeen ja ripusti sen näytille seuraavassa näyttelyssä, eikä uhkailuista kuulunut sittemmin.
Vuonna 2007 Raisio Oyj lähestyi taiteilija Jani Leinosta uhkailevalla kirjeellä. Raisio väitti Leinosen Elovena-paketteihin maalaamien teosten rikkovan yhtiö tavaramerkkiä. Leinonen kehysti kirjeen ja ripusti sen näytille seuraavassa näyttelyssä, eikä uhkailuista kuulunut sittemmin.

Laissa olisi Hietasen mukaan tärkeää kyetä määrittelemään taiteen- ja sananvapauden rajat ja niiden suhde tekijälle annettavaan suojaan. Nykyisellään EU:n tekijänoikeuksia käsittelevät direktiivit mahdollistaisivat parodian määrittelyn lainsäädännössä kansallisin parodiapoikkeuksin. Poikkeuksia onkin otettu käyttöön useassa EU-maassa.

”Meillä alkaa olla kasassa aiheeseen liittyviä päätöksiä hovioikeudesta ja tekijänoikeusneuvostosta. Päätöksissä on analysoitu, kuinka Suomen laki suhtautuu parodiaan, ja päätökset perustuvat osin maan hallituksen pohdiskeluihin jopa 50 vuoden takaa. Koko tekijänoikeuskenttä on muuttunut tässä välissä.” 

Hietasen mukaan aiemmin pidettiin keskeisenä, että parodia on riittävän itsenäinen teos.

”Mutta nykyäänhän parodia on usein hyvin lähellä alkuperäistä parodian kohdetta ja saattaa jopa lainata elementtejä siitä.”

”Luulen, että monille lakimiehille ja tuomioistuimillekin on epäselvää, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Jos lähestymme parodiaa vanhan tekijänoikeusajattelun kautta, emme pääse kovinkaan hyvään lopputulokseen. Tämä vaarantaa kansalaisten oikeusturvan.”

Vuonna 2008 Oy Volvo Ab lähestyi Voima Kustannusta asianajotoimisto Hannes Snellmanin välityksellä. Yhtiön mielestä Volve-vastamainos esitti halventavia, hyvän tavan vastaisia ja paikkansapitämättömiä tietoja yrityksestä ja käytti yhtiön tavaramerkkiä haitallisella tavalla. Volvon tavaramerkkiä ei vastamainoksessa ollut käytetty, eikä esitetyt väitteen olleet valheellisia. Vaikka viestiin sisältyi uhka oikeustoimista, ei niille ollut juridista perustetta eikä Volvo edennytkään uhkaamallaan tavalla.
Vuonna 2008 Oy Volvo Ab lähestyi Voima Kustannusta asianajotoimisto Hannes Snellmanin välityksellä. Yhtiön mielestä Volve-vastamainos esitti halventavia, hyvän tavan vastaisia ja paikkansapitämättömiä tietoja yrityksestä ja käytti yhtiön tavaramerkkiä haitallisella tavalla. Volvon tavaramerkkiä ei vastamainoksessa ollut käytetty, eikä esitetyt väitteen olleet valheellisia. Vaikka viestiin sisältyi uhka oikeustoimista, ei niille ollut juridista perustetta eikä Volvo edennytkään uhkaamallaan tavalla.

Euroopan unionissa valmistellaan parhaillaan digitaalisiin sisämarkkinoihin liittyvää direktiiviä, ja tähän liittyen tekijänoikeuslakiin on Suomessakin tulossa lähiaikoina korjauksia. Hietasen mielestä tämä olisi oikea kohta tarkastaa tekijänoikeuslakia myös parodian osalta. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on perinteisesti vastannut tekijänoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä. Ministeriön kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston hallitusneuvos Anna Vuopala ei pidä ajatusta lain tarkastamisesta parodian osalta täysin pähkähulluna ajatuksena.

”Nykyään oikeutta parodian tekemiseen on arvioitu teoksen vapaata muuntelua ja siteerausta koskevien säännösten perusteella sekä oikeuskäytännön kautta. Olisi tiettyjä etuja, mikäli parodia määriteltäisiin laissa yksiselitteisesti. Vaikka saman asian saa säädetyä useamman säännöksen kautta, olisi asian määritteleminen yhdessä nimenomaisesti selkeämpää. Tämä olisi kaikkien etu, ja kansalaisten oikeusvarmuus on aina tärkeä ottaa huomioon.”

Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki viime vuonna Turre Legalin hanketta, jossa yhtiön juristit kasasivat nettiin mahdollisimman laajan tietopaketin parodiaan ja tekijänoikeuksiin liittyen. Herkko Hietanen uskoo kyseessä olevan kattavin tietopaketti aiheesta Suomessa.

Vuonna 2011 Neste Oil Oyj suuttui Greenpeacen Neste Spoil -parodiasivustosta. Greenpeacen sijaan öljy-yhtiö uhkaili ruotsalaisyhtiötä, jonka serverillä sivusto sijaitsi. Palvelinhotelli Loopia sulki sivuston. YK:n alainen teollis- ja tekijänoikeuksia suojaava järjestö WIPO käsitteli tapausta Neste Oilin pyynnöstä ja Neste Spoil -parodiasivusto katsottiin täysin soveliaaksi ei-kaupalliseksi kritiikiksi. 
Vuonna 2011 Neste Oil Oyj suuttui Greenpeacen Neste Spoil -parodiasivustosta. Greenpeacen sijaan öljy-yhtiö uhkaili ruotsalaisyhtiötä, jonka serverillä sivusto sijaitsi. Palvelinhotelli Loopia sulki sivuston. YK:n alainen teollis- ja tekijänoikeuksia suojaava järjestö WIPO käsitteli tapausta Neste Oilin pyynnöstä ja Neste Spoil -parodiasivusto katsottiin täysin soveliaaksi ei-kaupalliseksi kritiikiksi. Lisää tapauksesta muun muassa Häiriköt – Kulttuurihäirinnän aakkoset -kirjassa.

Parin viime vuoden aikana Suomessa on nähty muutamia parodiatapauksia, joiden laillisuudesta on väännetty julkisuudessa. Huhtikuun Image-lehden kannessa ollut kuva yhdisti Muumi- ja Tom of Finland -kuvastot, mistä Muumien oikeuksia hallitsevan Moomin Charactersin edustajat närkästyivät. Sapelien kalistelun jälkeen tapaus sovittiin poissa julkisuudesta.

”Minun mielestä Muumi-teokset menivät ihan selvästi parodian piiriin. Ne eivät kopioineet alkuperäistä teosta ja kommentoivat Muumeihin – ja Tove Janssoniinkin – liittyviä kysymyksiä”, Hietanen toteaa.

Justimus-yhtye puolestaan jakoi levyjensä kylkiäisinä Wunderbaum-hajukuusilta näköisyyden lainanneita Wunderboy-hajukuusia. Vaikka tavoitteena oli selvästi parodioida hajukuusi-tuotetta ja siihen liittyvää kulttuuria, katsoi oikeus kyseessä olleen elinkeinotoiminnan. Hajukuusilla mainostettiin äänilevyjä, ja niitä myytiin erikseen Motonet-myymälöissä. Yhtye sai sakkotuomion tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta vuonna 2016. 

Päätös on selvä, mutta sen pohjalta ei voi arvioida oikeuden suhtautumista parodiaan.

”Vaikka Justimuksen puolustus vetosi parodiaan, ei oikeus ottanut tuomiossa sitä huomioon. Luulen, että kysymys oli liian vaikea ratkaistava tuomioistuimellekin”, Hietanen sanoo.

Myös Voimaa on syytetty vastamainosten takia esimerkiksi sopimattomasta liiketoiminnasta, vaikka mainosparodioilla ei ole myyty mitään – saati kilpailtu parodioitavan tuotteen kanssa. 

Edes mainosalan ammattilaiset tai oikeusoppineet eivät välttämättä ymmärrä parodiassa teoksen merkityksen ja funktion muuttuvan täysin, vaikka muoto säilyisikin likellä alkuperäistä kritiikin kohdetta.

Selkeä laki olisi kaikkien hyöty, myös parodian kohteiden.

PARODIA 22A
Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muunnetun teoksen, jonka tarkoitus on saattaa alkuperäinen teos, teoksesta ilmenevä tekijän aate tai yhteiskunnallinen näkemys arvostelun kohteeksi. Parodian kohteena olevaa teosta saa valmistaa kappaleita ja sen saa saattaa yleisön saataville siinä laajuudessa kuin se on tarpeen parodiatarkoituksen saavuttamiseksi. Parodiateoksen tekijänoikeus ei riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.
Herkko Hietasen ehdotus tekijänoikeuslakiin lisättäväksi parodiapykäläksi. 

Lisää aiheesta tutkijatohtori Anette Alén-Savikon artikkelissa Parodia elää. Eläköön.

Jaa tämä:

Vierasta elämää

Maahan riittää tulijoita monenlaisia, on ihmisiä ja on kasveja. Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger pohtivat tätä taiteen keinoin.

”Vitun peruna!”, ”Suomi suomalaisille, kurkut takaisin Himalajalle!”

Näitä huutoja emme kuule mamme turuilla ja toreilla tai Rautatientorin Suomi ensin -teltalla. Emme, vaikka ympärillä onkin vierasperäisiä tulokkaita. Toiset tulokkaat ovat tervetulleempia kuin toiset.

Taiteilija Kalle Hamm on tutkinut teoksissaan yli vuosikymmenen ajan muuttoliikkeitä ja hakenut ihmisten liikkumisille rinnastuksia kasvimaailmasta. Samoin kuin ihmiset vaihtavat maisemia, myös kasvilajit siirtyvät maasta toiseen, maanosasta toiseen. Rinnastusten avulla hän on tehnyt valtarakenteita näkyviksi.

Vieraslaji se chilikin on.
Vieraslaji se chilikin on.

Yhdessä Iranista Suomeen paenneen Dzamil Kamangerin kanssa toteutetussa Emigranttitarha-projektissa Hamm esitti 26 Suomeen kulkeutunutta – tai useammin varta vasten tuotua – vieraskasvilajia, joista monet ovat muuttuneet osaksi arkipäiväistä elämäämme.

”Kyllä se on kannanotto maahanmuuton puolesta. Haimme kasvien kautta vaan hieman poeettisempaa metaforaa”, Hamm kertoo työhuoneellaan Helsingin Vallilassa.

Kesällä 2017 Hammin ja Kamangerin Paperittomien puutarha on esillä Riihimäen taidemuseon ja poliisiaseman yhteisellä pihalla ja museon parvella.

Alkujaan ajatus maahanmuuttajalajeista lähti liikkeelle Hammin ja Kamangerin kahvipöytäkeskusteluista. Vuodesta 2006 jatkunut teema on sittemmin saanut monia muotoja vesivärimaalauksista pieniin viljelmiin, ja kasvien tuottamasta äänestä levytetyn albumin. Perusajatus on kuitenkin pysynyt samana.

Ei ole granaattiomenakaan suomalaista sukua.
Ei ole granaattiomenakaan suomalaista sukua.


Haitallisten vieraslajien tarha -teoksessa meitä kiinnosti erityisesti se, että millä perustein Maa- ja metsätalousministeriö on julistanut neljä lajia haitallisiksi. Ja on nimenomaan julistanut ne ei-toivotuiksi Suomeen”, Hamm kertoo.

”Ovat haitta kasvualueidensa virkistyskäytölle”. ”Alentavat kiinteistöjen arvoa”. ”Valtaavat hallitsemattomalla kasvulla elintilaa maamme alkuperäisiltä lajeilta ja pahimmassa tapauksessa syrjäyttävät ne täysin”. Ministeriön perusteet kuulostavat perin samanlaisilta kuin ”maahanmuuttokriittisessä” keskustelussa käytetyt argumentit.

Paperittomien puutarhaa varten taiteilijat puolestaan salakuljettivat Suomeen lainvastaisesti EU:n ulkopuolelta 14 kasvilajin siemeniä. Rinnastus ihmissalakuljetukseen ei ole kaukaa haettu.

”Minua kiinnostaa kovasti myös avaruuteen lähetetyt kasvit ja painottomuustutkimukset sekä Mars-valmistelut sun muut.”

Tältä puutarha näytti vuonna 2013.
Tältä puutarha näytti vuonna 2013.

Osana kasveihin tutustumisen prosessia, Hamm havahtui siihen, että kuten maahanmuuttajilla, myöskään kasveilla ei tavallisesti omaa ääntä ole. Hän kuitenkin törmäsi 1920 ja -30-luvuilla Intiassa kehitetty ja sittemmin Neuvostoliitossa jatkojalostettuun tekniikkaan, jossa kasvien sisäiset sähköimpulssit muutetaan ääneksi.

”Halusin antaa äänen näille ’toisille’. Kasveille, jotka edustavat sitä toiseutta.”

Hamm äänitti kasvien elämää kiinnittämällä niihin joko karhunleuoilla tai piikeillä kaksi johdinta. Nuo johtimet oli rakennettu tavallisista rca/miniplugi-johdoista, joita tavallisesti käytetään vaikkapa tietokoneen kaiuttimien kytkemiseen. Johdon toisen pään Hamm kytki kiinni nauhuriin joka muutti sähkövirran automaattisesti ääneksi.

”Yleisin saamani kysymys on muuten, että miltä marihuana kuulostaa. En tiedä, mutta tiedän, miltä oopiumunikko kuulostaa.”

Kasvit kuulostavat keskenään hyvinkin erilaisilta ja Paavoharju-yhtyeestä tuttu Lauri Ainala sävelsi Hammin nauhoittamasta äänipankista Immigrant Garden -levy. Levylle ei ole tuotu mitään ulkopuolisia ääniä, kaikki on kasveista peräisin.

”Ne alkuperäiset äänet ovat aikamoista stratosfääripörinää. Kyllähän tässä on suuri huumoriaspekti, mutta myöskin vakava pointti. Tarkoituksena on saada yleisö katsomaan tuttua maailmaa vähän uudesta vinkkelistä.”

Immigrant Garden löytyy esimerkiksi Spotifystä ja perunan äänimaisemaa voit kuunnella klikkaamalla tästä. Ja vaikka sävellystyön myötä kappaleisiin on löytynyt rakenne, ei kannata olettaa  swengaavaa discomuskua. Meno aika happoista, jos toki myös erittäin kunnollista.

Kalle Hamm & Dzamil Kamanger: Paperittomien puutarha. Riihimäen taidemuseo 17.6. – 1.10.
Lauri Ainala & Kalle Hamm: Immigrant Garden. Helmi Levyt 2014.

Kalle Hammin haastattelu julkaistu alkujaan Voima-lehdessä 8/2014. 

Jaa tämä:

Totuuden torvet

Porin kulttuurisäätö kertoo satavuotisjuhlien kunniaksi totuuden Suomesta – ja muistuttaa totuuden olevan illuusio.

VUONNA 2013 Anna Jensen, Eliisa Suvanto ja Anni Venäläinen perustivat taiteilija-kuraattorikollektiivi Porin kulttuurisäädön. Ryhmä tutkii taidemaailman ja yhteiskunnan rakenteita taiteen ja tieteen kautta. Kesällä 2017 ryhmä järjestää Totuus Suomesta -näyttelyt sekä Helsinkiin että Poriin.

Näyttelyiden nimi on ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen.

”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoo.

Suvanto kertoo että Totuus Suomesta oli alkujaan työnimi juuri sen paradoksaalisuuden takia, mutta hankkeen edetessä se on saanut uusia ulottuvuuksia. Vitsinä keksitty nimi on osoittautunut osuvaksi.

Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?
Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?

Näin satavuotisen Suomen juhlavuonna sopiikin muistella kansallisvaltion syntyä ja ensimetrejä. On hyvä muistaa, kuinka tarinaa Suomesta ja suomalaisuudesta rakennettiin taiteen avulla, ja samalla voi tarkastella kansallisen identiteetin rakentamista tänä päivänä.

”Taide syntyy ajassa ja paikassa ja suhteessa vallitseviin olosuhteisiin, joten se tietoisesti tai tiedostamattaan aina kommentoi niitä”, Jensen toteaa ja jatkaa: ”’Suomalaisen identiteetin’ rakentaminen on ollut tietoinen prosessi, jossa taidetta on käytetty hyväksi.”

Tämä rakentaminen ei ole mitenkään sattumanvaraista tai mennyttä maailmaa, kuten Suvanto huomauttaa.

”Tuore kulttuuriministeri puhui ’kansallismielisestä kulttuurista’, jota tulisi tukea. Samassa yhteydessä hän viittasi sekä Suomen juhlavuoteen että ’kansaan’, jota lähellä taiteen tulisi olla.”

Kuten todettua, ajatus yhdestä totuudesta on pähkähullu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Totuus Suomesta -näyttelyn teokset antaisivat enemmän tai vähemmän todellista kuvaa Suomesta kuin virallisen juhlaohjelman puitteisiin putoava taide. Ne kuitenkin rikkovat illuusion yhtenäiskulttuurista.

”Totuus Suomesta -hankkeesta toivottavasti välittyy kuva, että totuus Suomesta ei ole yksiselitteinen, yksinkertainen, pelkästään positiivinen tai negatiivinen. Ja että keskustelulle tulee aina olla tilaa”, Suvanto kertoo.

Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?
Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?

Kulttuurisäädön projekteissa on yhdistetty taidetta ja akateemista tutkimusta, eikä työryhmä näe näitä asioita erillisinä. Historiallisesti niiden tehtävät ovat olleet yhteneväisiä: molemmat tutkivat maailmaa ja tuottavat sekä välittävät tietoa siitä.

Tietoa maailmasta on luvassa myös kesäkuussa Kallio Kunsthallessa järjestettävässä näyttelyssä, jossa muun muas­sa tuodaan esiin Helsingin julkisiin veistoksiin liittyviä tilastoja, jotka kertovat, mistä aiheista ja kenelle ne on toteutettu – eli mitä arvoja ja viestejä julkisessa tilassa halutaan korostaa.

Samassa yhteydessä julkaistaan myös kirja, jossa yhdistyy yli sadan tutkijan ja taiteilijan näkemykset Suomesta.

Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?
Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?

Jos Totuus Suomesta -näyttelyn nimi on suureellinen, niin ei ole ryhmä aikaisemminkaan pyydellyt anteeksi. Takana ovat niin Porin Maailmannäyttely kuin Porin Biennaalikin. Nimeämisfilosofia on mietitty, ja projektit ovat lähteneet aina jostakin konkreettisesta kysymyksestä. Erityisesti biennaalit ja maailmannäyttelyt ovat kiinnostavia tapahtumia taidemaailman inklusiivisuuden ja ekslusiivisuuden kysymyksiä pohdittaessa.

Rakenteiden tarkastelun kautta on ollut mahdollista avata konventioita ja mekanismeja, joiden puitteissa suureellisia taidetapahtumia luodaan ja markkinoidaan. Täysin ryppyotsaisesti tätä nimeämislinjausta ei myöskään ole tehty.

”Ymmärrämme huumorin arvon välineenä, kun asioita halutaan tehdä kohdattavaksi, saavutettavaksi ja ymmärrettäväksi”, Jensen toteaa.

Suvanto toivoo nimien antavan kokijalle myös signaalin käsiteltävistä teemoista.

”Projekteissamme liikutaan taiteen esittämisen lisäksi muun muassa edellä mainittujen konventioiden tarkastelussa. Miellämme itse hankkeemme kokonaistaideteoksiksi niin sanotun.perinteisen näyttelytoiminnan sijaan.”

Kun puhutaan yhteiskunnan ja taidemaailman rakenteista, ei kaupallisuutta voi ohittaa. Kysymys Porin kulttuurisäädön toiminnan vuonna 2013 käynnistäneestä Sponsori-näyttelystä saa Jensenin suorastaan nauramaan.

”Saimme Sponsori-näyttelyyn muun muassa nahanpaloja, kaiuttimen, karkkia ja kyniä. Esimerkiksi Campari sen sijaan ei halunnut lähteä sponsoriksi, koska koki, ettei juoma sovellu kyseiseen taidetapahtumaan. Näyttelyssä järjestettiin asiakaskysely, jossa kävijöille tarjoiltiin Camparia ja tiedusteltiin juoman sopivuutta tapahtumaan. Useimmat kävijät olivat sitä mieltä, että Campari sopi erinomaisen hyvin näyttelyyn.”

Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.
Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.

Ryhmän näyttelyitä on tarkoituksellisesti järjestetty paikoissa, jotka eivät välttämättä ole perinteisiä gallerioita. Taide on tuotu suuremman yleisön kohdattavaksi. Tänä kesänä tämä strategia näyttää paljastavan jotain kiinnostavaa myös siitä, millä ehdoilla kaupunki toimii.

Totuus Suomesta -näyttelyn on tarkoitus levitä julkiseen tilaan Poriin Jazzien aikana. Jazz-viikolla Porissa järjestetään myös SuomiAreena, joka tunnetaan maamme poliittisen ja talou­dellisen eliitin jokakesäisenä maailma kylässä -festivaalina.

Porin kaupungin kanssa jo viime vuonna sovittu näyttely on kuitenkin vaakalaudalla kaupungin luovutettua SuomiAreenalle oikeuden määrätä tapahtuma­viikon aikana kaupunki­tilan käytöstä myös tapahtuman ulkopuolella. Täysin selvää ei ole, kuka ja millä valtuuksin on moisen oikeuden mediayhtiö MTV:n ja kaupungin yhdessä järjestämälle SuomiAreenalle luovuttanut.

Työryhmän mielestä Porin toiminta vaikuttaa huomattavan oudolta.

”Meille on ehdotettu ainoastaan vaihtoehtoja, jotka joko siirtäisivät meidät syrjään keskustasta tai vaatisivat isoja investointeja ja liittäisivät meidät osaksi SuomiAreenan ohjelmaa, mitä emme missään nimessä halua”, Jensen kertoo.

Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.
Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.

Satakunnan Kansan haastattelussa SuomiAreenan tuottaja Kristian Vainio linjasi, että Porin kulttuurisäädöllä on ”ilkeät tarkoitukset”.

Yrityksistä huolimatta keskusteluyhteyttä sen enempää Vainion kuin kaupunginkaan suuntaan ei ole saatu luotua. Jensen epäilee, että hiljaisuuden myötä aiheen toivotaan unohtuvan. Suvanto puolestaan teroittaa, että tarkoituksena ei edelleenkään ole solvata Suomea eikä suomalaisuutta vaan tehdä rakenteita näkyviksi.

Työryhmän mielestä Vainion lehdessä esittämien väitteiden perusteella vaikuttaa siltä, ettei hän ole projektiin perehtynyt. Kommentti koetaan ilkeämieliseksi ja pöyristyttäväksi. Keskustelun sijaan on tyydytty tuomitsemaan – ja kieltämään – näyttely.

”On lähtökohtaisesti hämmentävä asetelma, että sadan eri näkemyksen esille nostaminen nähtäisiin solvauksena keskustelun avaamisen sijaan”, Suvanto summaa.

Totuus Suomesta Kallio Kunsthallessa
2.–23.6. ja Porissa (ehkä) 8.–16.7.
Totuus Suomesta – The Truth About Finland. 221 sivua, Porin kulttuurisäätö 2017.

Jaa tämä:

OSTA RAHAA

Taiteilija perusti kioskin, jossa myy rahaa päivän hintaan. Päivän hinnan määräytyminen poikkeaa merkittävästi totutusta.

Elissa Eriksson muistetaan muun muassa mainoskriittisestä Haluan nähdä muutakin -taideteoksesta, jota varten hän vuokrasi mainostilaa Helsingin sporapysäkeiltä sekä kulutuskriittisestä Creative Shopping -näyttelystä, jossa taideteokset oli tehty kassakuiteista.

Raha, rahan liikkeet ja se, mitä rahalla saadaan ovat muodostaneet keskeisen, mutta ei välttämättä ääneen sanotun, punaisen langan Erikssonin taideteoksissa.

Elissa Eriksson: Shopping Queen. Teos kertoo meille, mistä shoppailu-kuningattaret on tehty ja mikä heidän asemansa on.
Elissa Eriksson: Shopping Queen.
Teos kertoo meille, mistä shoppailu-kuningattaret on tehty ja mikä heidän asemansa on. Creative Shopping -näyttely muodostui kassakuiteista, joita varten Eriksson valikoi ostamansa tuotteet tarkasti ja asetteli ne kassahihnalle hyvinkin tarkassa järjestyksessä. Kassahenkilökunta toteutti taideteosten valmistamisen.

Tammikuussa 2017 Galleria Huudossa esillä ollut näyttely Money Talks sukelsi sitten rahan maailmaan ihan päätä pahkaan. Eriksson peitti gallerian lattian rahalla – yhden sentin kolikoilla.

Mitä raha on? Minkälainen rooli rahalla on meidän yhteiskunnassamme? Millaisia ovat sen taustalla vaikuttavat mekanismit? Projektin edetessä olen hämmästynyt siitä, kuinka sokea piste rahan käsite meille onkaan. Esimerkiksi päätöksenteossa – niin politiikassa kuin yksityiselämässä – raha on hyvin vahva argumentti, mutta silti pysähdymme äärimmäisen harvoin pohtimaan, mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme rahasta”, taiteilija linjasi Money Talksin yhteydessä.

Elissa Eriksson: Money Talks
Elissa Eriksson: Money Talks

Nyt rahateos on jatkanut elämäänsä ja löytänyt uuden tavan olla. Money Talks -teosta varten hankitut yhden sentin kolikot ovat myynnissä Tennispalatsin pohjoispäädyn vanhassa lippukioskissa – eli Rahakiskassa. Ja kuten markkinoilla aina, päivän hinta vaihtelee päivittäin. Toisin kuin rahamarkkinoilla, tällä kertaa hintaa ei kuitenkaan määritä täysin havaitsemattomissa olevat ja lähinnä magiaan rinnastettavat algoritmit ja spekulatiiviset tuulahdukset. Rahakiskassa hiluja myydään kilohinnalla ja kilohinta määräytyy niinkin konkreettisen muuttujan kuin lämpötilan mukaan.

Nimellisarvo kilolle sentin kolikoita olisi melko tarkasti 4,35 euroa. Tätä kirjoittaessa ainoastaan 6.5. lämpötila on noussut niin korkealle, että päivän hinta on noussut yli nimellisarvon – eli säiden herra on suosinut valuuttakaupassa ostajia. Tuolloin hinta nousi peräti 4,55 euroon kilolta.

Rahan päälle ymmärtävä taiteenkeräilijä/rahan ahne suuntaa siis Rahakiskalle nyt, ennen kuin Pekka Pouta lopettaa nauramisen ja lämpötila nousee. Taiteilija itse päivystää kioskissa tiistaista sunnuntaihin toukokuun loppuun asti ja myy kolikoita.

Elissa Eriksson: Rahakiska Installaatio ja taiteilija itse. Ostamalla kolikoita taiteenkokija/kuluttaja osallistuu performanssiin ja muuttuu osaksi kokonaistaideteosta.
Elissa Eriksson: Rahakiska
Installaatio ja taiteilija itse. Ostamalla kolikoita taiteen kokija/kuluttaja osallistuu performanssiin ja muuttuu osaksi kokonaistaideteosta.

Näennäisen absurdi ja aiheeseen liittymätön peruste rahan hinnan määräytymiselle on tämän teoksen ytimessä. Me olemme yhteiskuntana jo hyväksyneet sen, että rahamarkkinoiden toiminta on erkaantunut reaalitodellisuudesta – Rahakiskan toiminta vain muistuttaa siitä.

Samoin monet meistä ovat hissukseen hahmottaneet sen, että raha on äärimmäisen abstrakti käsite, eikä arjessa kohtaamamme konkreettinen raha oikeastaan kuvaa rahaa sellaisena, kuin minä se toimii markkinoilla. Tämä rahan abstraktiuden vastapainoksi Eriksson myy meille yhden sentin kolikoita, jotka ovat äärimmäisen konkreettisia, mutta samalla niin epäkäytännöllisiä, että ne ovat tosiasiallisesti lähinnä arvottomia – paitsi osana taideteosta.

Jotta taideteoksen herättämä keskustelu rahasta ei jäisi kevyeksi fiilistelyksi ja tunnetasolle, Elissa Eriksson järjestää HAM-museossa Mitä raha tekee? -paneelikeskustelun.

Keskustelussa Niina Bergring työeläkeyhtiö Veritaksesta, Jaana Hirsikangas Naisten Pankista, Patrizio Lainà Talousdemokratia ry:stä ja Marika Lohi Ehta raha -osuuskunnasta pohtivat rahaa sekä filosofisena käsitteenä että arkeen vaikuttavana tekijänä.

Lisäksi mietinnässä on se, mistä raha syntyy ja miksi sitä tarvitaan? Miten raha vaikuttaa yksilön tai yhteiskunnan valintoihin? Voiko rahalla tehdä hyvää? Mikä nykyisessä rahajärjestelmässä voisi olla toisin?

Kuten valpas lukija voi päätellä keskustelijoiden taustoista, odotettavissa ei ole täysin samanmielisten hymistely, mikä on aina hyväksi keskustelulle (paitsi A2-illoissa, joissa mikään ei ole hyvää). Tähän loppuun sopiikin Patrizio Lainàn viime vuotinen ajatus teemaan liittyen:

Taiteilija osaa myydä taidetta: "Miksi ostaa rahaa? No, vaikka siksi, koska rahaan on painettu erilaisia hauskoja kuvia!"
Taiteilija osaa myydä taidetta: ”Miksi ostaa rahaa? No, vaikka siksi, koska rahaan on painettu erilaisia hauskoja kuvia!”

”Kuten kaikilla tieteenaloilla myös taloustieteessä keskustelu voi välillä käydä kuumana. Kiihkeässä keskustelussa ei sinällään ole mitään vikaa. Joskus kuitenkin taloustieteestä on mahdotonta käydä rakentavaa keskustelua.

Samaan aikaan kun valtavirtainen taloustiede perustelee teorioitaan reaali­maailman datalla, mikään määrä todistusaineistoa ei riitä kumoamaan teorioiden ydintä, koska kyseessä ovat havaitsemattomat mekanismit ja prosessit.”

Tässäpä hyvä lähtökohta keskustelulle.

Elissa Eriksson: Rahakiska Tennispalatsin pohjoispäädyssä on auki 28.5.2017 asti tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Jaa tämä:

”Mainonta paskantaa päähäsi”

Aktivistiryhmä vaihtaa luvatta kaupallisen propagandan tilalle anarkistista propagandaa. Viesti on väkevä ja analyysi skarppia.

”Lyhyen tähtäimen tavoitteemme on välttää pidätetyksi tulemista. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on kommunismi.”

Näin se käy ja symboliikka sijoittelun suhteen on väkevää.
Näin se käy ja symboliikka sijoittelun suhteen on väkevää. Lisää aiheesta täällä.

Mainostauluja kaappaava lontoolainen Special Patrol Group -ryhmä (SPG) lainasi nimensä jo lakkautetulta Lontoon poliisin erikoisjoukolta. Olikin sopivaa, että ensimmäinen SPG:n tempaus muodostui poliisiväkivaltaa kritisoivien julisteiden luvattomasta ujuttamisesta mainostauluihin muun muassa Scotland Yardin päämajan ulkopuolella.

”Haluaisimme nähdä ihmiset vaatimassa elinympäristöään itselleen, pois korporaatioiden monopolin kynsistä”, SPG kertoo.

Tässä haastattelussa ryhmä kommentoi nimettömänä ja kollektiivina.

”Oikeus kaupunkiin on ranskalaisen sosiologi Henri Lefebvren [1901–1991] esittelemä ajatus, jota brittiläinen yhteiskuntateoreetikko David Harvey [s. 1935] vei pidemmälle. Ajatus voidaan tiivistää siihen, että meillä on oikeus tehdä ja muokata elinympäristömme haluamamme kaltaiseksi. Tämä on ristiriidassa yritysten ja valtiovallan hallitseman ja kontrolloiman ympäristön kanssa. Kyse ei ole pelkästään estetiikasta, vaan myös kaikkien elämän osa-alueiden demokratisoimisesta.”

Dokumentaatio koetaan usein keskeiseksi osaksi toimintaa. Vaikka väliaikaiseksi tiedetty häiriö katoaa, jää dokumentit elämään. SPG uskoo myös esimerkillä opettamiseen.

Toiminnallaan SPG asettuu osaksi pitkää jatkumoa.

”Vastamainosten tekijät ja levittäjät aloittavat estetiikan kaappaamisesta, joka toimii symbolisena vaatimuksena kontrollin saamiseksi. Melkein kaikki heistä puhuvat julkisen tilan takaisin valtaamisesta. Julkinen tila on kuitenkin kiistanalainen termi, ja on kyseenalaista, onko koskaan edes ollut vapaata julkista tilaa, johon palata. Tästä huolimatta on kuitenkin mahdollista luoda julkista tilaa, ja me olemme kova­äänisiä esittäessämme, miltä se tila voisi näyttää.”

Special Patrol Groupin #AdHackManifesto jakaa ryhmän huomiot ja tavoitteet neljään osaan. Manifesti keskittyy ulkomainontaan sillä sitä ei ole mahdollista välttää: ”Printtimainonnan voit välttää kääntämällä sivua ja televisiokanava vaihtuu nappia painamalla ja ad-blockerit auttavat netissä. Mutta ulkomainonta voidaan myydä mainostajille sillä argumentilla, että sitä ei pysty pakenemaan”, ryhmä perustelee.
Special Patrol Groupin #AdHackManifesto jakaa ryhmän huomiot ja tavoitteet neljään osaan. Manifesti keskittyy ulkomainontaan sillä sitä ei ole mahdollista välttää: ”Printtimainonnan voit välttää kääntämällä sivua ja televisiokanava vaihtuu nappia painamalla ja ad-blockerit auttavat netissä. Mutta ulkomainonta voidaan myydä mainostajille sillä argumentilla, että sitä ei pysty pakenemaan”, ryhmä perustelee.

Usein vastamainosten tekijät ottavat maalitauluikseen yksittäiset yritykset. Kohteeksi valikoituu helposti poikkeuksellisen röyhkeästi vedättänyt firma tai muuten vaan tiensä kukkulan kuninkaaksi raivannut yritys, jonka brändiin on ladattu arvoa ja joka on laajalti tunnistettava.

SPG on kuitenkin kohdistanut kritiikkinsä kärjen hieman laajemmalle.

”Emme tavallisesti hyökkää yksittäisten brändien kimppuun – ainoa ero pienen ja ison yrityksen välillä on se, että iso yritys on ollut menestyksekkäämpi toiminnassaan. Molemmat toimivat saman kapitalistisen mallin puitteissa ja ulosmittaavat lisäarvon työläisten tuotoksesta. Molemmat ovat osa järjestelmää, joka tavoittelee rajatonta kasvua rajallisella planeetalla.”

Osan vastuusta SPG jakaa tuotteitaan myyville yrityksille, mutta osansa saavat myös sanansaattajat – mainostoimistot.

”Seuraamme stand up -koomikko Bill Hicksin ajatusta ja pidämme kaikkia mainonnan ja markkinoinnin parissa työskenteleviä henkilöitä osana ongelmaa. Kuten Hicks sanoi markkinointialasta: ’Heidän toimintaansa ei voi rationalisoida, he ovat saatanan pikku kätyreitä, jotka täyttävät maailman sapella ja saastalla. He ovat kusessa ja kusettavat meitä.’”

Bill Hick oli mies, joka sanoi asiat niinkuin ne näki.

Vuonna 2015 ryhmä puolestaan toteutti Don’t Vote -kampanjan, jonka viesti kuului: ”Älä äänestä”.

”Meidän toimintaamme ohjaa anarkistinen teoria, ja vastustamme nykyisen kaltaista edustuksellista parlamentarismia. Mielestämme nykyjärjestelmä ei ole alkuunkaan riittävän demokraattinen, ja raksi ruutuun neljän vuoden välein edustaa lähinnä poliittista apatiaa.”

Voiko äänestämällä vaikuttaa? Ei kaikkien mielestä.

Yksittäiset yritykset eivät siis ole SPG:n tähtäimessä, vaan se on ottanut kohteekseen laajemmin kaupallisen viestinnän, erityisesti ulkomainonnan. Tämä näkyy ryhmän toiminnassa. Hiljattain se kokosi kansainvälisen yhteenliittymän mainostiloja valtaavista ryhmistä ja organisoi Subvert The City -toimintaviikon. Sen aikana yli 500 mainostaulua kaapattiin ja mainokset korvattiin vastamainoksin ja muilla vaihtoehtoisilla viesteillä. Tapahtuma levittyi 40 kaupunkiin 19 eri maassa.

”Perustimme sitä varten Subvertisers International -kattojärjestön. Kenenkään ei kuitenkaan mielestämme tarvitse kuulua mihinkään organisoituun porukkaan tehdäkseen tätä.”

SPG on jakanut oppejaan, eivätkä he vahingossakaan väitä omistavansa ideoita, joiden mukaan toimivat. Päinvastoin. He toivovat muidenkin tarttuvan niihin omaehtoisesti.

”Mehän olemme kommunisteja, ja mielestämme kaikkien tulisi jakaa kaikki – aina.”

Ryhmä muistuttaa Mihail Bakuninin, anarkismin oppi-isän ajatuksesta, jonka mukaan maailman nerokkaimmankin ihmisen mieli on kokonaisuudessaan edellisten ja nykyisten sukupolvien kollektiivisen työn tuottama.

”Aatteelle on erittäin tärkeää, ­että sitä pystytään levittämään ja toisintamaan. Meidän lisäksi tätä ovat tehneet esimerkiksi ­Public Ad Campaignin ­Jordan Seiler ja Brandalism-porukka.”

Seilerin Public Acces -sivulla myydään lukuisten eri kaupunkien mainostaulujen avaustyökaluja ja jaetaan näiden 3D-printtitiedostoja. Branda­lismin Street Ad Takeover Manual puolestaan on jaossa netissä vapaasti pdf-tiedostona.

”Kaikki voivat ja kaikkien pitäisikin aktivoitua ja uudelleenrakentaa ympäristönsä mieleisekseen.”

TIETO OLKOON VAPAATA!

Special Patrol Group uskoo tiedon vapaaseen välittämiseen. Tähän sopii hyvin, että ryhmän edesottamuksia käsittelevän Advertising Shits In Your Head -kirjan julkaisi Dog Section Press, joka on saattanut teoksen myös vapaasti luettavaksi nettiin. SPG:n tekemisten lisäksi kirjassa esitellään myös Public Ad Campaign ja Brandalism-ryhmien ajatuksia.

On ilmeistä, että kustantamon toiminta ei tähtää voittojen maksimoimiseen.

”Haluamme kannustaa ihmisiä seuraamaan esimerkkiä. Tämä kirja on tarkoitettu helppotajuiseksi opaskirjaksi laittomuuksista ja siitä, kuinka ja miksi niitä pitäisi tehdä”, kustantajan edustaja valottaa.

Kustantamon edustaja myös vierastaa termiä ”kustantamo”. Hän vetoaa Bertol Brechtin ajatukseen siitä, että meidän jokaisen velvollisuus on oppia ja jakaa oppia.

Bertol Brechtin ajatukset ovat tulleet tutuiksi lukuisille suomalaisille esimerkiksi tämän Agit Propin juitsun myötä. Sanat ovat Brechtin, joka kirjoitti laulun vuonna 1932 ensi-iltansa saaneeseen Äiti-näytelmään. Näytelmä perustui Maksin Gorkin samannimiseen romaaniin.

”Vallankumouksellisina tavoitteemme on lietsoa kapinaa. Kirjakustantajina meidän todennäköisesti täytyy rajoittaa tavoitteemme mielten kapinaan.”

Kustantamon julkaisema materiaali on niin sanottua erikoismenoa, eikä myöskään tuotannon jakaminen ilmaiseksi edusta kirja-alalla valtavirtaa.

”Se, mikä on hyväksi bisnekselle, on huonoksi moraalille. Paholaisen huikein temppu oli brändätä hyväksikäyttö hyväksi bisnekseksi. Asioiden jakaminen ilmaiseksi on huonoa bisnestä, mutta se voi toimia hyvänä esimerkkinä.”

Advertising Shits In Your Head –  Strategies for resistance (122 sivua).dogsection.bigcartel.com/, 2017. Luettavissa myös täällä

Public Ad Campaignin perustana, Jordan Seilerin, haastattelu täällä ja Brandalismin touhuista puolestaan lisää täällä.

Jaa tämä: